
Tanskalainen muotoilu – rakastan!
Olin viime viikolla neljä päivää Kööpenhaminassa Sisustustoimittajat Ry:n matkalla. Yhdistykseemme kuuluu reilut neljäkymmentä jäsentä ja vajaat kymmenen seniorijäsentä, jotka ovat aikanaan olleet perustamassa yhdistystämme. Toimittajantyön lisäksi järjestämme sisustukseen liittyviä tapahtumia, koulutamme itseämme ja teemme yhdessä matkoja sisustusmessuille tai räätälöimme matkoja, joissa tutustumme kiinnostaviin näyttelytiloihin, suunnittelijoihin ja sisustusalan tuotteisiin. Kööpenhaminassa yksi vierailukohteistamme oli roska-astioista alun perin tunnetuksi tullut VIPP.
Vippin tarina on kiehtova. Tutustuin siihen osittain jo aikanaan, kun tein T.i.l.a. –ohjelmaa. Ohjelmassa oli modernit klassikot –osio, jossa esittelin ikonisia esineitä ja niiden taustoja, suunnittelijoita ja tarinoita. Vipp-roskiksen tarina jäi silloin hyvin mieleeni, koska se on aito tarina, ei väkisin tuotteen ympärille kyhätty kertomus.
Holger Nielsen oli metallityöntekijä ja hänen vaimollaan Mariella, oli kampaamo. Marie kaipasi kampaamoon roska-astiaa, jossa olisi kansi, mutta jonka avaamiseen ei tarvitsisi käyttää käsiä. Hän pyysi, että Holger tekisi hänelle sellaisen ja niin syntyi VIPP, mutta kuinka roska-astia päätyi MoMan pysyviin kokoelmiin ja kuinka Vipp muuttui menestystarinaksi, on pidempi tarina, jonka syntyyn tarvittiin myös hitunen onnea.

Holger Nielsen rakasti autoja ja ollessaan 17 vuotias, hänellä kävi niin sanotusti järjetön munkki. Hän voitti jalkapallo-ottelun arpajaisissa päävoittona auton. Holger rakasti autoja, mutta hänellä ei ollut ajokorttia, joten hän myi kulkupelin ja osti rahoilla metallisorvin, koska metallin työstäminen oli hänen intohimonsa.
Vippin menestykseen tarvittiin kuitenkin kaksi naista. Marien kampaamo oli suosittu, koska hän teki asiat hiukan eri tavalla, kuin muut. Kampaamossa tarjottiin asiakkaille kahvia, joka ei siihen aikaan ollut tapana. Marie myös rakasti hyvää palvelua ja niinpä hän sai hyvän asiakaskunnan. Liikkeessä kävivät lääkärien ja hammaslääkärien vaimot, jotka pian huomasivat toimivan roskiksen. Pian heidän puolisoidensa vastaanotoilla oli käytössä hygieeniset Holgerin metallipajan valmistamat roska-astiat.
Näin jatkui vuosia, kunnes Holger sairastui syöpään ja menehtyi siihen vain kolmessa kuukaudessa. Jette ei halunnut, että hänen isänsä vuosien työ valuisi hukkaan ja lupasi tälle tämän kuolinvuoteella jatkaa yritystä. Niinpä hän paneutui metallipajan toimintaan juurta jaksain. Pian hän ymmärsi, että yrityksen kasvu löytyisi kodeista. Vipp, jonka jokainen tanskalainen tunsi, piti saada leviämään vastaanottohuoneista koteihin.

Hän lähti kiertämään sisustusliikkeitä Tanskassa, mutta ei saanut juuri menestystä. Ulkomailla sen sijaan oltiin jo nähty Vippin hienous. Tanskalainen teollinen tyyli puri The Conran shopissa Lontoossa ja New Yorkissa ja pikkuhiljaa, kovalla työllä ovet alkoivat aueta muuallakin.
Vuonna 1996 Jette suunnitteli roska-astian pariksi WC-harjan. Pian alkoivat tilat vanhassa tehtaassa käydä ahtaiksi ja oli muutettava uusiin tiloihin.
Kun Jette kertoi vierailullamme tarinaansa, ymmärsin taas kerran sen, ettei menestys tule itsestään, vain toivomalla sitä universumilta. Menestyksen eteen on tehtävä lujasti töitä ja välillä myös uhrauksia. Ja töitä on tehtävä, vaikka henkilökohtaisen elämän saralla tapahtuisi mitä tahansa.
Jette jäi puille paljaille kun hänen miehensä jätti perheensä viidenkympin villityksen seurauksena 22 avioliittovuoden jälkeen. Jette teki itkien töitä yrityksen eteen. Mutta se kannatti. Tällä hetkellä Vippin repertoaari on todella mittava. Ja sen filosofia on hieno – jos he suunnittelevat uuden esineen, sen on oltava selkeästi parempi kuin jo olemassa olevat vastaavat. Jette myös sanoi oppineensa jo varhain, ettei osaa kaikkea ja siihen missä hän tarvitsee apua, hän haluaa palkata alansa parhaan. ”Ja niitä parhaita on nyt koko yritys täynnä”, hän jatkaa.






Mallistoon kuuluu myös kolme erikoista yhden asunnon hotellia
Joista kaksi on Tanskassa ja yksi Ruotsissa Skånessa. Hotellin voi varata normaaliin tapaan, vaikka ihan tavallisesta hotellista ei tosiaan ole kysymys. Skåneen haluasin ehdottomasti mennä tai vielä parempaa olis tietenkin, jos se olis minun omani! Katsokaa nyt mikä paikka!







Olin uupunut pitkästä työrupeamasta perjantaina istuessani kuuntelemassa tätä tarinaa. Oikeasti välillä pelkäsin, että saatan nukahtaa tuoliin, jossa istuin. Mutta kun katsoin hentoa, jo eläkeiässä olevaa lähes 70 vuotiasta sitkeää naista edessäni, en saattanut kuin ihailla häntä ja hänen elämäntyötään, jota nyt jatkavat myös hänen kaksi lastaan. Kasper on Vippin toimitusjohtaja ja Sofie vastaa Vippin visuaalisesta ilmeestä.


Tulevaisuudesta Jette sanoi, että heillä on paljon suunnitelmia, joista ei voi vielä kertoa, mutta hänellä on toiveena jättää maailmaan erilainen jalanjälki. Mitä se ikinä tarkoittaakaan.
Sinnikäs ja päättäväinen nainen – mahtava esikuva!