Hupi auttaa kun ahistaa! Tein eilen täyden työpäivän pienessä kolmen hengen ryhmässä. Työtä ei tarvinnut peruuttaa tai siirtää. Ja vain kolmen ihmisen ryhmä on todella pieni, varsinkin TV-tuotannoissa. Tuntui kivalta ja jopa etuoikeutetulta voida freelancerina tehdä töitä, kun monilta on kalenterit tyhjentyneet kertaheitolla. Ja pieni ryhmä oli tietenkin hyvä homma, ajatus siitä, että joutuisin lähtemään isoon ihmisjoukkoon duuniin, ei edes pelkän ajattelun tasolla tunnu yhtään kivalta.
Jari lähti juuri töihin ja ryhmässä on reilusti yli kymmenen henkeä. Fiilis aamukahvipöydässä oli ankea. Tosin siihen sekoittui myös perusikävää, koska hän tulee näillä näkymin olemaan poissa koko viikon. On kivempaa, kun ollaan yhdessä!
Tämän ajattelu vei sitten ajatukset niihin ihmisiin, jotka ovat koko ajan muiden seurassa tässä koronakurjimuksessa. Ketkä tulivat ensimmäisinä mieleen? Niin juuri, sairaanhoitajat. Voi sairaanhoitajat! Miltä mahtaa tuntua töihin lähtö… Ja mietin myös, miten se voikaan olla niin, että heidän palkkojaan ei vaan yksinkertaisesti saada nostettua koskaan. Kyllähän minä sen ymmärrän, ettei se ole helppoa, koska kassassa ei ole rahaa siihen. Mutta aina se olemassa oleva raha johonkin laitetaan. Mikä on siis arvostuksen määrä? Kuinka tärkeänä heidän työtään pidetään? Ja kysymyshän ei ole vain siitä, että he joutuvat altistumaan tarttuville taudeille. Työ on myös vastuullista ja raskasta vuorotyötä emmekä yksinkertaisesti tulisi toimeen ilman heitä.
No me kaikki tiedämme tämän kaiken. Mutta mitään ei vaan koskaan tapahdu. Maailma on kummallinen. Ja niinkin se on, että asioita osataan arvostaa monesti vasta sitten, kun ne ollaan vaarassa menettää.
Kun itsekseen miettii tätä tilannetta ja kuuntelee uutisia, alkaa ahdistus aina kuristaa kaulaa. Mutta, kun lähtee ulos, olo oitis paranee. Maailma ei ole pysähtynyt, edelleen se pyörii. Ja mikä hauskinta, muotijutut, meikkikuvat, kauniit sisustukset ja kaikenlainen muukin iloinen hömppä on kerrankin todella tervetullutta iloa Instafeedissä. Kuuntelen uutiset ja kaikki tuntuu aivan absurdilta ja elokuvamaiselta. Mutta kun näen kaikki mainokset, jossa kauniit ihmiset esittelevät ihania vaatteita olo oitis kevenee. Hyvin ymmärtää sotatilanteiden viihdytysjoukkojen tarpeellisuuden. Joten hei – viihdytetään me toisiamme nyt. Tähän hätään en keksi yhtään koomista asiaa, mutta laitan tähän juttuun kuvan Havaijilta. Näytän kuvassa niin onnelliseltä ja sitä olinkin. Mähän siis rakastan Havaijia eniten maailman paikoista. Ja kun sinne aikanani pääsin, se oli unelmien täyttymys. Täytyykin kertoa siitä yksi pöhkö tarina seuraavassa blogissa!
Nyt mulla alkaa taas duunit, mutta sen sanon, että huumori ja nauru on parasta lääkettä, jos kaulahuivi tai pipo alkaa tuntua liian kireältä!
Love peace ja tietty rock ’n’ roll babes!
Hanna
Kiitos Hanna,
asia on juurikin noin.
Itse olen kirjastonhoitaja, ja tänään oli satoja ja satoja asiakkaita alle metrin etäisyydellä, hamstraamassa lukemista kun huomisesta menemme kiinni. Mutta ihmiset olivat hyvällä mielellä saadessaan kirjoja, ja yhteishenki vahva. Ei niin huonoa ettei paljon hyvää. ❤
Maailmantalouden puolesta pelkään eniten, virus laantuu jossain vaiheessa mutta talouden toipuminen…pelkään että kurjimmassa asemassa olevat kärsivät tässäkin lopulta, hyväosaiset saattavat jopa kasvattaa omaisuuksiaan käyttäen markkinoiden sekavuutta hyväkseen.
Silti, itseni vuoksi minimoin uutisten seuraamisen ja luen ja katson hömppää, juoruan ystävien kanssa puhelimessa ym.
Ja lupaan pyhästi taas nähdä tavallisen arjen kultaakin kallimman arvon kun tää on ohi. Olen sen silti pitkään jo nähnyt, elämän muiden isojen vastoinkäymisten jälkeen olen usein ääneenkin miehelleni huokaillut kuinka rrrrakastan tylsää taviselämäämme. Kunpa se pianpian palaisi!
Kiitos teille blogisteille ihanista sisällöistä joilla ajatukset saa murheista pois🙏
Piia!
Kiitos ihanasta viestistä! Toivotaan että tavallinen hyvä elämä tulee takaisin mahdollisimman pian ihan kaikille ihmisille.
kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi ❤️
Hanna
Kiitos samoin!❤
Hei! Totta puhut❣️Ja tuntuu siltä, että kun elämänpiiri supistuu,niin ajatukset kirkastuu ja monia asioita arvottaa uudella tavalla,jotkin asiat saavat entistä isomman merkityksen ja jotkin taas näyttäytyvätaiempaa vähäpätöisenpinä.🤔…. Mutta hei, kevät tulee ja pihatöitäkin voi jo aloitella,jos ei muuta,niin haahuilla etsimässä maasta nousseita taimia 🌷 Aurinkoista loppuviikkoa sulle Hanna 💕
Hei Pipsamuori!
Just pihatöitä suunnittelen! Ja kotijumpaa – saahan nähdä kuinka käy!
Iloa viikkoon!
Hanna
Sydämmellinen kiitos kun kirjoitit noin arvostavasti sairaanhoitajien työstä ❤. Näinä aikoina kun lähes kaikki muut voivat enemmän tai vähemmän vetäytyä kodin suojiin, meidän hoitajien on vaan rohkeasti altistuttava, kävi miten kävi. Mediassa en ole myötätuntoa enkä arvostusta nähnyt. Kiitos ja mukavaa arkea sinulle!
Hei Siru – kyllä kiitos kuuluu tänne puolelle ❤️Kiitos kun olette ja toivon että jaksatte ja jotenkin ihmeellisesti pysytte terveinä. Ja pyydän myös anteeksi tämän koko hiivatin yhteiskunnan puolesta. Vaikka ei se tietenkään mitään auta, eikä minnekään kuulu.
Tsemppiä teille kaikille 😘
Hanna