Jos tapaat ystäviäsi vain somessa – et tiedä heistä mitään

Jos tapaat ystäviäsi vain somessa – et tiedä heistä mitään. Ystävien kanssa täyty hengittää samaa ilmaa, katsoa silmiin ja tuntea heidän vibat. Missä mennään, onko kaikki ok, mitä sulle kuuluu ja tietenkin ne parhaat jutut jotka alkaa muistatko? Tai olenko ikinä kertonut sulle…?

Voi ihmiset! Kyllä meidän täytyisi tavata ihmisiä ja ystäviämme niin usein ja paljon kuin ikinä on mahdollista. Se on niin hullua, kun istumme ja selaamme Instaa ja Facebookia ja luulemme jollain hullulla alitajuisella tavalla olevamme kavereittemme(ja myös idoliemme) seurassa. Että tosiaan tietäisimme mitä ihmisille kuuluu, vaikka oikeasti tiedämme ehkä mitä he puuhaavat ja tietenkin sen mitä he haluavat kertoa julkisesti.

Mulla on ollut toive, että pystyisin järjestämään moninaiset hommani siten, että ehtisin tavata ystäviäni enemmän. Ja jotenkin tilanne on nyt loksahtanut sellaiseen uomaan, että toive on toteutunut.

Viikko sitten sunnuntaina yksi ystävä laittoi viestin aamulla ja kysyi mitä olemme tekemässä aamupäivällä, jos olisimme kotina hän tulisi lapsensa kanssa pikku visiitille.

Olin pyörtyä niille sijoilleni. Ja vastasin saman tien TULKAA!

No toki siinä sitten oli pientä säpinää, kun sunnuntai aamun ääretön velttous, pyjama ja liian suuret villasukat vaihtuivat päivävaatteisiin ja samalla kun uuni lämpeni, kiidin juoksujalkaa keräämässä kaikki vaatteet sohvalta, petsin sängyn ja kaivoin esiin ripsivärin ja jotenkin ylipäätään heräsin tähän maailmaan.

Pian sitten istuimme syömässä ranskalaista tomaattipiirasta ja pitelin sylissäni puolivuotiasta suurisilmäistä tyttölasta. Ah kuinka oli ihanaa! Kun vieraat lähtivät, mietin, että apua – lisää tällaista!

Ranskalainen tomaattipiiras valmistuu nopeasti ja on ihanaa.

Ja lisää oli tulossa. Maanantaina tapasin hyvän ystäväni, jonka seuraan raahauduin puoli kuolleena väsymyksestä. Nukuin koko viime viikon varsin huonosti, koska olin vähän kipeä. Ei sen kummempaa kuin sitkeä nuha, joka nyt vaan ei antanut nukkua hyvin. Olisin halunnut perua koko tapaamisen väsymyksen takia, mutta se on niin tylsää perua asioita, etten halunnut. Ja niinhän siinä kävi, että ystävän seura vei väsymyksen mennessään. Vaikka olemme tunteneet ainakin 20 vuotta, en ollut koskaan kuullut hänen rakkaustarinaansa. Nyt kuulin. Ja voi veljet mikä stoori! Kuinka ihmistä oli kosittu ekoilla treffeillä ja vaikka mitä!

(Tähän väliin vähän eilisen karkauspäivän kunniaksi on pakko sanoa, että rohkeat kosinnat on minusta suuria tekoja, jotka saa ihon kananlihalle ja sydämen laulamaan.)

Koko hänen stoorinsa oli jotain aivan muusta maailmasta, kuin mitä voisi odottaa hänen harkitsevalta ja järkevältä luonteeltaan.

Olisinko koskaan lukenut sitä upeaa tarinaa Instasta? En todellakaan!

Ystävien tapaamiseen liittyy aina jotain popsittavaa ja mikäs sen ihanampaa! Maanantaina Kuumassa kahvia ja herkkuja!

Keskiviikkona menin tapaamaan vanhaa kaveriani hänen uuteen kotiinsa. Eteinen oli vielä täynnä purkamattomia pakaaseja. Istuimme keittiönpöydän ääreen juomaan teetä. En ikinä juo teetä. En osaa keittää teetä enkä yksinkertaisesti pidä teestä. Se tee jota join, oli jumalten juomaa! Niin ihanaa. Join oikeasti litran. Ja jokaiseen kupilliseen holvattiin makoisaa Itävallasta tuotua hunajaa runsaalla kädellä samalla kun naurettiin, kuinka hullua on raahata matkalaukullinen hunajaa Itävallasta! Ei ollenkaan hullua, vaan ihanaa! Niin hyvää se oli.

Ystävälläni oli kaksi uutta 60-luvun nojatuolia ja sohva. Ja kuinka ne olivat päätyneet hänelle! Niin loistavat tarinat ja mikä hulluinta, en ollut koskaan kuullut niiden suunnittelijasta mitään. Ja siis hyvät ihmiset – olisi todellakin pitänyt, sillä olen toki esitellyt moderneja klassikoita televisiossa ainakin kymmenen vuotta! Silti Carl-Gustaf Hiort af Ornäs oli minulle täysin tuntematon suunnittelija. Tiesin kyllä Siesta-tuolin, joka on uustuotannossa, mutta koska en pidä sen muodosta, sen suunnittelija ei ole kiinnostanut minua ollenkaan.

Sohvan ja tuolien lisäksi hän oli hankkinut Kaj Frankin lasiesineitä. Niin ihanat nämä!

Mutta nämä ystäväni alkuperäiset Ornäsin kalusteet olivat jotain aivan muuta. Niin kauniit ja ihanat ja parasta oli tarina. Kuinka ne olivat pikkuhiljaa löytyneet ja olivat nyt lopulta tässä uudessa onnellisessa kodissa. Viimein kun saapastelin kotiin ihanasta teestä ja seurasta juopuneena, mietin, että haluan kalustaa kotimme kokonaan uudelleen. En tiedä kuinka tässä käy. Meidän ei todellakaan tarvitsisi sitä tehdä. Kaikki kalusteet ovat ehjiä ja ehkä kauniitakin. Sanon ehkä – koska kaikkeen tottuu. Ainakaan meidän suurista nojatuoleista en välttämättä hirveästi pidä, mutta mitä niille sitten tekisi? Mutta ei se ole niin tärkeää, tärkeää on saada ideoita ja haaveilla, miettiä ja saada uusia ajatuksia. Niitä ystävät livenä tuovat!

Lauantai brunssi Tannerissa oli napakymppi. Se leipä jota he leipovat itse! ja lattia ja seinät! ja kalusteet! Oi oi – lisäbonuksia !

Eilen kävin aamiaisella yhden ystäväni kanssa. Tutustuin uuteen ravintolaan, pälistiin ja syötiin hyvin. Sain kuulla ihanasta kauneushoitolasta, jossa hän oli käynyt ja jonne todellakin menen heti ensi tilassa. Tyttöjen juttuja. Niin rentoa ja mukavaa. Sitten kotiin viettämään ihan tavallista lauantaita.

Ihana ystäväviikko takana. Toivottavasti myös edessä! Kiitos ihanat ihmiset <3

Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *