Leijonan karjahtelua kuntosaliin, kukkia ja silkkilakanoita asuntoautoon!

Yhtäkkiä mä huomasin, että mun unelma oli vaivihkaa toeutunut. Vaikkakin paluu kotimaahan maanantaina lopetti kaikenlaisen lempeän löysäilyn tykkänään. Heti maanantaina, koneen laskeuduttua neljältä iltapäivällä, suuntasin suoraan kahteen tapaamiseen. Olin kotona vasta kymmeneltä illalla ja tiistaina maskiaika oli klo 6.30 kuten jokaisena aamuna ja sen jälkeen, koko viikon ajan

Vapauduin töistä viiden aikaan joka päivä ja siinähän tuntuu, että jippiii! Ehdin lenkille. Mutta voin kertoa, että ei toivoakaan. Kun viimein olin kuuden hujakoissa kotona ja katsoin ulos pimeään ja märkään, vatsa nälästä kurnien, ei pieneen mieleenikään juolahtanut oikeasti lähteä ulos. Arvostan jokaista joka näissä säissä saa itsensä raastettua pihalle lenkkitamineissa. Minusta ei siihen ollut ja niinpä tähän hetkeen saakka, en ole liikkunut ollenkaan. Se on ärsyttävää, mutta ei siihen kuole.

Tänään kuitenkin menen salille treenaamaan ja mietin tässä, kuinka hauska olisi sellainen kuntosali, jossa olisi valtava määrä viherkasveja ja päivänvalolamput. Musiikkina voisi olla luontoääniä, aaltojen pauhua ja linnunlaulua. Keskellä salia olisi tietenkin suuri suihkulähde. Painonnosto kulmauksessa olisi videoseinä, jossa kävelisi levoton leijona karjahdellen välillä uhkaavasti. Onkohan tällaista paikkaa olemassa missään? No joka tapauksessa on ihanaa ulkoilla auringonpaisteessa palmujen katveessa ja aivan karmeaa koettaa lenkkeillä, kun taivaalta pukkaa jäätävää tihkua.

Meidän kolmen viikon reissu oli silkkaa onnea ja yhtenä päivänä rantatietietä kävellessäni tajusin, että yksi mun ikiaikaisista  unelmistani oli toteutunut. Tiedätte ne amerikkalaiset elokuvat, joissa on se rantatalo korkeiden paasien päällä ja Atlantin aallot huuhtovat rantaa ja aurinko paistaa. Rannalla juostaan lenkkiä koiran kanssa ja usein tilanteeseen liittyy joku uhka, joten tunnelma ei ehkä ole siinä mielessä ihan unelmaa, mutta ne talot ja se meri ja aurinko! Ooolalllaa! Olen aina ajatellut, että olisi maailman ihaninta asua niin. Mutta se on ollut samanlainen unelma, kuin vaikka toive siitä voittaisi Lotossa päävoiton. Tai lapsen unelmasta olla kuin sadun prinsessa. Mutta mitä tapahtuikaan? Yhtäkkiä asuin villassa meren rannalla, en korkealla eikä meri ollut Atlantti, mutta aurinko paistoi, ja meri oli jalkojeni juuressa. Koiriakin sai rapsutella mielin määrin, vaikkeivät ne omia olleetkaan. Kyllä oli se unelmaa. Ja olen siitä niin niin onnellinen.

On jännä juttu muuten asua toisen ihmisen omistamassa talossa. Siinä on se fiilis, että miettii miltä tuntuisi, jos joku asuisi minun kodissani. Mutta kaikki ihmiset eivät niin tee. Sain kuulla, että parhaat vieraat tulevat Suomesta, Norjasta ja Ruotsista. Me piittaamme toisten omaisuudesta ja kohtelemme tavaroita hyvin. Toimintamalli ei ole se, että ’mitä väliä, eihän tämä ole oma’.

Oli myös ihanaa viettää paljon aikaa puolison kanssa. Meille sopii se, että olemme toistemme seurassa paljon ja teemme asioita yhdessä.

Voisi olla kivaa ajaa Espanjaan joskus kaikessa rauhassa omalla autolla. Nimenomaan kaikessa rauhassa siksi, että pitkään istuminen on aivan kamalaa. Mutta jos pysähtelisi tarpeeksi ja kävelisi tutkailemassa uusia kyliä ja kaupunkeja, se voisi olla hauska juttu. Voisin jopa kuvitella matkaavani sinne asuntoautolla. Olisikohan se kivaa?

Viime kesänä Sisustustoimittajat ry:n kesäpäivillä oli esittelyssä asuntoauto, joka oli sisustettu niin ihanasti, että olisin voinut muuttaa asumaan autoon välittömästi. En käsitä kuinka minulla ei ole siitä yhtään kuvaa, mutta sinne oli pedattu vuoteeseen Balmuirin lakanat ja torkkupeitot ja untuvatyynyt ja –peitot olivat muhkeita kuin poutapilvet. Rakastuin siihen. Siis kuvitelkaa – asuntoautoon! Mutta ihmisillä on kyllä erilaiset jutut, joita he tarvitsevat ympärilleen. Ja kyllä mun on vaikeaa olla onnellinen miljöössä, joka ei ole kaunis ja viihtyisä.

Tuolla ulkona sataa nyt täyttä päätä. Ei pauhaa meren aallot aurinkoiseen rantaan, vaan sade piiskaa ikkunoita. En mene tänäänkään ulos. Mutta kuntosali odottaa. Salilla ei ole ainuttakaan viherkasvia, vain suuri ikkuna länsiväylälle ja Hietaniemen hautausmaalle! Mutta mä laitan mun parhaat treenimusat soimaan luureihin, esimerkiksi Alice Cooperin ja Poisonin, ja treenaan.

Onnellista päivää -Hanna