Muotijuttu – eri rooleissa on erilaista olla kuvattavana

Muotijuttu on kiva juttu mutta mun näkyvin työ on Suomen kaunein koti sekä Mitä tänään syötäisiin? Perjantai –ohjelmat telkkarissa. Kun esiinnyn, tarvitsen esiintymisasuja. TV-ohjelman puvustaminen on kiinnostava kokonaisuus. Vain osaan kuvattavista ohjelmista palkataan oikea puvustaja. Siis henkilö joka ei vain käy hakemassa rekillistä ehkä sopivan kokoisia tai käyttäjälleen sopivan tyylisiä vaatteita lainaan, vaan jolla on oikeasti mahdollisuus ja taito valita sekä ohjelman että asun kantajan tyyliin sopivat asut.

Käytettäviltä asuilta vaaditaan oikeasti aika paljon. Tietyt värit ja kuosit ovat haastavia tai mahdottomia ja toiset taas erittäin sopivia ruutuun. Jotkut materiaalit kahisevat niin, että se kuuluu mikrofoniin. Ja tietenkin hankalassa tai epämieluisassa vaatteessa on vaivaannuttavaa esiintyä. Vaate on voitava unohtaa kokonaan, että voi keskittyä työn tekemiseen. Minä puvustan aina itse itseni, koska en inhoa mitään niin paljon kuin väärän muotoisia tai kokoisia vaatteita. En ota riskiä, että homma ei toimi.

Oikeanlaisten vaatteiden etsiminen ja niiden lainaaminen ja ostaminen on joskus haastavaa ja ahdistavaakin. Aika harva ihminen varmaan nauttii vaatteiden sovittelusta. Onneksi minulla on luottohenkilöitä apunani ja esimerkiksi ilman ihanan ystäväni Lotta Arvelinin apua, olisin ollut hukassa monta kertaa. Viimeksi kävimme hänen kanssaan tutustumassa suomalaisen Uhanan vaatteisiin ja rakastuin niihin. Niin paljon värejä ja ihana tapa yhdistää erilaisia kuoseja aivan vallattomasti samassa kokonaisuudessa. Lainasin heiltä kuvauksiin muutamia kokonaisuuksia ja koska ne olivat niin ihania, halusin tehdä niistä myös tänne blogiin muotijutun.

Telkkaritöitä tehdessä olen tottunut olemaan kameran edessä ja siinä siitä ollaan ihan omana itsenä vaan. Valokuva on ihan toinen juttu. Periaatteessa sellainen poseeraaminen onnistuu multa ihan hyvin niin kauan, kun otetaan kasvokuvia joissa saa hymyillä. Vakavat, mietteliäät ja haaveilevat kuvat on sitten ihan toinen asia. Ja mitä tehdä vartalon kanssa? Älyttömän vaikeaa.

On oltava hyvä ryhti, muttei luonnoton, kättä ei saa painaa lantiolle, vaikka se siinä olisikin, sitä on kannatettava, jos taas käsi on taskussa, se eti todellakaan saa levätä siellä, koska vaate alkaa roikkua jne jne.

Lopputulos on hirveän paljon on kiinni siitä, kuka on kameran takana, kuinka taitava hän on, millaista linssiä käytetään ja onko kuvauksissa hyvä, positiivinen ja turvallinen fiilis.

Muotikuvissa malli on, kuten äitini aina sanoi, henkari. Henkilöllä ei ole merkitystä, vaan sillä miltä vaate näyttää kuvassa. Siksi mallina muotikuvissa on ehkä helpompaa olla. Et ole oma itsesi, vaan koetat olla se, mitä vaate vaatii. Voin unohtaa oman persoonani ja vain koettaa tehdä asulle kaikki mahdollinen, jotta se näyttäisi kauniilta kuvassa. Se on hirveän kivaa. On ihanaa katsoa millaisia asuja ja yhdistelmiä muotitoimittaja virittää ja kuinka kokonaisuudet asustetaan. Sitten vaan teet mitä käsketään. No siis mun kokemus mallina olemisesta on todella minimaalista mutta kivaa se on ollut.

Silloin kun tehdään jotain henkilöjuttua, eli haasteluun kuvitusta, olet vain oma itsesi parhaalla mahdollisella tavalla ja toivot parasta. Välillä kuvien tultua julki hoen itselleni, että huomenna ne ovat kalankääreinä, huomenna ne ovat kalankääreinä, huomenna ne ovat kalankääreinä… (vaikka se ei digiaikana olekaan totta) ja usein olen onnellinen ihanista kuvista, jotka ovat paljon kauniimpia kuin oikeasti olen. Onhan se ihanaa! Loistava meikki, kaunis valo ja tukka hyvin!

Sitten on nämä blogikuvat. Näissä jutuissa olen juuri sellainen kuin olen. Vaikka en tietenkään julkaise usein itsestäni kuvia joissa retkotan jotenkin nolona, vaikka kyllä niitäkin on nähtävissä. (On kyllä yksi kuvatyyppi jota en varmasti koskaan laittaisi julkiseksi! Tiedätte sen tilanteen, kun avaa puhelimen kameran kasvojen ollessa vähän alaspäin ja kamera on selfie moodissa. Siinä on arkipäivän realismia ripaus liikaa!!!)

Mutta sitten on tämä kategoria, joka on jotenkin kaikkein vaikein. Muotijutun tekeminen omaan blogiini jossa minä olen minä itse. Miksi? Koska se on pakolla aivan sairaan teennäistä. Sellaisetkin kuvat, joita nimenomaan muotiblogeissa on, joissa ihan randomisti kävellään kaupungilla eikä katsota kameraan, ovat minulle vaikeita, koska ne eivät ole totta. Nyt kun kirjoitan tätä, tajuan että ehkä nämä kuvat olisi pitänyt yliposeerata? Se ehkä toimisi mun blogissa? Mutta toisaalta tiedän, etten osaa sitä! Mutta se on varmaa, että mallin ammatti on ammatti enkä minä ole ammattimalli!

Tässä nyt on kuitenkin muotikuvia ihanista Uhanan vaatteista. Rakastan näitä kuoseja ja värejä ja varsinkin kuviollisia housuja. Ostin omikseni oranssin kokonaisuuden ja mustan haalarin. Muut olivat lainassa. Haluaisin vielä mustapohjaiset kukkahousut ja mustan silkkipaidan, jossa on pisarakuvionti, mutta mä tarvitsen oikeasti hirveän vähän vaatteita. Arkena olen farkuissa ja kotona verkkareissa tai flanellipyjamassa.

Uhana on suomalainen brändi jonka arvot ja filosofian voit lukea täältä. Sen suunnittelijat ja luojat ovat Mira Vanttaja ja Hanna Virkamäki.

Kuvat otti mieheni Jari, joka on siis elokuvaaja. Sen huomaa erityisesti tuosta kuvasta, jossa aurinko laskee mun taakse. Me ajettiin kerran klo 18.30 tuota katua pitkin ja hän sanoi, että mieletön valo! Tänne tullaan kuvaamaan yksi sun asuista tähän samaan aikaan! Onko niissä yhtään, joka olisi ohutta kangasta ja liehuu. Oli. Mun lemppari asu! Ja mikä mieletön kuva!

-Hanna