Kaupallinen yhteistyö: The Vegetarian Butcher ja Asennemedia
The Vegetarian butcher, mitä se tarkoittaa? Kasvissyöjä lihakauppiasta? Kuulostaa hämmentävältä, mutta on totta.
Vuonna 2010 hollantilainen 9. polven maanviljelijä Jaap Korteweg päätti ryhtyä kasvissyöjäksi. Ongelmaksi muodostui sama harmi, joka vaikeuttaa monien meistä innokkuuteen jättää liha pois ruokavaliosta. Haluamme nauttia lihan mausta ja tutuista ruuista. Jaap kaipasi lihan makua niin paljon, että päätti kehittää kasvipohjaisia tuotteita, jotka antavat saman maun ja suutuntuman kuin liha.
Yhdessä tiiminsä kanssa hän onnistui kehittämään valikoiman kasvipohjaisia tuotteita erityisesti lihan ystäville. Ykköstavoitteena oli antaa ihmisille mahdollisuus jatkaa suosikkiruokien nauttimista luopumatta lihan mausta tai tekstuurista. Hänestä tuli lihakauppias, jonka tuotteet ovat uutta lihaa, jossa ei ole lihaa.
Rakkaudella aateloitua ruokaa
Kaikenlainen ruokavalion muuttaminen on vaikeaa. Tiedän sen kokemuksesta. Äitini (kuten äidit yleensä) valmisti ihanaa ruokaa, jonka hän aateloi rakkauden lisäksi voilla, kermalla ja punaisella maidolla.
Saman sisältöinen oli oma ostoskärryni, kun muutin kotoa pois. Sitten halusin vähentää kovia rasvoja, keventää ruokavaliotani ja lisätä kasvisten määrää. Sitten vähensin sokerin ja herkkujen syömistä ja lopetin karkkien syönnin kokonaan. Seuraava vaihe oli opetella syömään säännöllisesti. Jokainen muutos on vaatinut paljon uusien asioiden opettelua, vaivaa ja uusia tottumuksia, eikä sellainen käy nopeasti.
Nyt muutoksen kohteenani on lihan vähentäminen ruokavaliosta. Se vaatii jälleen uudenlaisia ajatuksia ja totuttelua. Vähentämiseen on monta syytä – ilmastonmuutos, oma hyvinvointi ja eläinten olot sekä lapsieni ja lastenlapsieni tulevaisuus tällä planeetalla. En ole kuitenkaan jyrkkä, vaan syön ainakin toistaiseksi kaikkea. Olen fleksaaja. Aloitan hitaasti lisäämällä kasviksia ja kasvisvaihtoehtoja ruokavaliooni.
Joskus onnistun – joskus en
Lihaa korvaavat tuotteet kiinnostavat minua ja suhtaudun niihin ikään kuin kokonaan uusina ”vihanneksina”. Opettelen uusia ruokia ja valmistustapoja sekä makuja. Lähtötilanne on aina aloitus puhtaalta pöydältä: Onko tämä hyvää? Osaanko käyttää tätä? Välillä olen onnistunut hyvin välillä heikommin.
The Vegetarian Butcher –tuotteet olivat totaalinen yllätys. Ne maistuvat, tuntuvat ja näyttävät oikeasti aivan lihalta. Kaikesta tuleekin siis helpompaa, koska voinkin tehdä myös omia suosikkiliharuokiani ilman lihaa ja ne maistuvat ja tuntuvat suussa samoilta, kuin ennenkin, vaikka tuotteet ovat kasvipohjaisia.
The Vegetarian Butcherin tavoite onkin ollut luoda kokonaan uuden sukupolven kasvipohjainen liha, jolla on tuttu maku, rakenne ja ulkonäkö. Se helpottaa elämää! Uskon että on monia samanlaisia kuin minä. Sitä kaipaa tuttuja juttuja, vaikka makaronilaatikkoa, grillimakkaraa tai kanakastiketta ja mikä nyt on kenenkin suosikkiruokaa.
Testissä kaksi The Vegetarian Butcher tuotetta
Kokeilin The Vegetarian Butcher Chickened Out Chunkseja, jotka näyttävät, tuntuvat suussa ja maistuvat kanalta, sekä Unbelievabull Burger hampurilaispihvejä ja voin käsi sydämellä suositella molempia. The Vegetarian Butcher tuotteet on pakasteita ja niitä saa K-kaupoista.
Kaikkiaan valikoimassa on viisi eri tuotetta: Magic Mince on kuten jauhelihaa, Chickened Out Chunks, vegaanisia kanapaloja, Unbelievabull Burger hampurilaispihvi, Lucky Nuggets vegaanisia kananugetteja sekä Big Bangers makkarat.
Kanaa marokkolaiseen tapaan ja mehevät burgerit
Meidän perheellä on yksi suosikkiruoka, josta kaikki pitävät paljon ja jota teen tosi usein. Se on saanut innoituksensa Marokosta. Tein reseptin aikoinaan keittokirjaani. Siinä kana maustetaan kanelilla, kardemummalla ja garam masalalla, kanapalat paistetaan ja loppuvaiheessa joukkoon lisätään viinirypäleitä.
Ruuan kanssa tarjoan kvinoasalaattia ja tsatsikia. Varsinaista cross kitcheniä – monikulttuurikeittiötä Espoosta!
Käytin ruokaan nyt broilerin sijaan Chickened Out Chunkseja ja siitä tuli aivan täydellistä. Ja aikamoinen guru pitäisi olla, että huomaisi eron broileriin.
Tein myös kaksi erilaista hampurilaista. Toinen oli perinteinen, jossa briossisämpylän välissä oli valkosipulimajoneesia, ketsuppia, cheddaria ja Unbelievabull Burger hampurilaispihvi sekä toisen, jossa sämpylän virkaa toimittaa avokadon puolikkaat ja välissä on fetaa ja fetamajoneesia. Pihvi oli aivan loistava – maku, suutuntuma ja ulkonäkö olivat aivan kuin tavallisessa burgerissa. ”Niin hyvää” sanoi mieheni suu täynnä burgeria ja olen itse samaa mieltä. Usein kasvishampurilaisten pihvit ovat ikävää mössöä. Tämä oli kuin hyvin paistettu jauhelihapihvi. Pihvit sopisivat mainiosti myös pottumuusin ja vaikka suppilovahverokastikkeen kanssa.
Ruuassa on parhaimmillaan mukana rakkautta, lohtua ja hyvää mieltä
On tosi kivaa ja helpottavaa, kun voi tehdä vanhoja tuttuja suosikkiruokia ilman lihaa, mutta maku tai koostumus eivät muutu. Olen tästä tosi hyvällä mielellä ja iloinen koska nämä tuotteet auttavat minua ja maailmaa. On myös kivaa todeta, että se mitä mainoksessa sanotaan, on totta.
Moni miettii miksi ei vain jättäisi lihaa pois? Miksi se täytyy korvata jollain lihan tapaisella? Siksi että lihan maku ja koostumus miellyttää ja tutut ruuat tuovat elämään muutakin kuin vatsantäytettä. Ruuassa ja ruokailussa on parhaimmillaan mukana rakkautta, lohtua ja hyvää mieltä. Useimmille ruoka paljon muutakin kuin polttoainetta.
Tässä minun reseptini, kokeile!
Reseptit a lá Hanna
Chickened Out Chunks marokkolaiseen tapaan
Neljälle
2 pkt Chickened Out Chunkseja sulatettuna
2 rkl oliiviöljyä
1 tl kardemummaa
2 tl kanelia
2 tl garam masala mausteseosta
250 g pestyjä, siemenettömiä viinirypäleitä
Sekoita kulhossa öljy ja mausteet (huom! suolaa ei tarvita) ja sekoita joukkoon Chickened Out Chunksit niin, että maustetta tarttuu hyvin kaikkiin paloihin.
Laita hiukan öljyä kuumalle pannulle ja paista Chunkseja keskilämmöllä ensin yhdeltä puolelta, kunnes pinta on saanut hyvin väriä, käännä ja jatka paistamista kunnes palat ovat lämmenneet läpikotaisin. Lisää paistamisen loppuvaiheessa mukaan viinirypäleet, niin että ne kuumenevat.
Tarjoile kvinoasalaatin ja tsatsikin kera.
Kvinoasalaatti
Kastike
1 dl vastapuristettua appelsiinimehua
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl piimää tai kreikkalaista jogurttia
2 tl hunajaa
½ tl suolaa
mustapippuria
Salaatti
3 dl kvinoaa
6 dl vettä
½ tl suolaa
2 ½ dl hienonnettua kevätsipulia
2 ½ dl kuivattuja karpaloita hienonnettuna
1 dl hienonnettua persiljaa
1 dl kuivalla pannulla paahdettuja mantelilastuja
Huuhtele kvinoa huolellisesti kuumalla vedellä ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää keitinveteen suolaa. Jäähdytä.
Tee kastike sekoittamalla kaikki ainekset yhteen.
Sekoita kevätsipuli, karpalot ja persilja jäähtyneeseen kypsään kvinoaan ja lisää joukkoon kastike. Sekoita hyvin ja lisää lopuksi pinnalle mantelilastut.
Tsatsiki
1 tuore kurkku
2 tl suolaa
5 dl kreikkalaista jogurttia
1 sitruunan mehu
½ dl tuoretta minttua hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi raastettuna
½ tl suolaa
1 tl juustokuminaa
Raasta pesty (ja kuorittu) kurkku raastimen isoimmalla terällä. Sekoita raasteeseen suola ja laita seos siivilään valumaan.
Sekoita jogurttiin kaikki mausteet. Purista kurkkuraasteesta pois ylimääräinen neste ja lisää jogurtin joukkoon. Sekoita hyvin ja laita jääkaappiin maustumaan toviksi.
Perinteinen hampurilainen
1 The Vegetarian Butcher Unbelievabull Burger hampurilaispihvi -pakkaus (sisältää kaksi pihviä)
2 briossisämpylää
1 suuri kypsä tomaatti
punasipulia ohuina renkaina
valkosipulimajoneesia
2 viipaletta cheddarjuustoa
ketsuppia
maustekurkkua
muutama rapea salaatinlehti
Grillaa tai paista pihvit pienessä määrässä öljyä molemmin puolin, laita paistamisen loppuvaiheessa cheddarjuustoviipale pihvin päälle ja laita pannulle kansi, jotta juusto lämpenee ja hiukan sulaa. Kuumenna sämpylä ja täytä se vihanneksilla, kastikkeilla ja kuumalla pihvillä.
Avokado-burgeri
1 pkt The Vegetarian Butcher Unbelievabull Burger hampurilaispihvi pakkaus (sisältää kaksi pihviä)
2 avokadoa
1 dl majoneesia
200 g fetaa
mustapippuria
iso kypsä tomaatti
punasipulirenkaita
sesaminsiemeniä
Halkaise avokadot ja poista kivet ensin ja kuori sitten. Tasoita toisen puolikkaan pintaa terävllä veitsellä niin että puolikas pysyy pystyssä lautasella.
Yhdistä puolet fetasta majoneesiin ja tee notkea tahna. Mausta mustapippurilla. Täytä siemenen jättämä kolo tahnalla. Leikkaa tomaatista viipale kolon päälle ja sen jälkeen paistettu pihvi joko kokonaisena tai puolitettuna kaksi puolikasta päällekkäin, niin pihvit ovat suurin piirtein avokadon kokoisia. Lisää vielä pihvin päälle fetamuruja ja nosta avokadon toinen puolikas kanneksi. Ripottele päälle seesamin siemeniä.
Ihania hetkiä uusien ruokien äärellä!
Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!
Hanna
💚