Ahdistus sentään! Mä luin muutamia lehtiä, siis ihan oikeita paperisia aviiseja eilen. Ostin ne kaupasta, keitin kahvit, otin mukavan asennon ja aloin selata ja lukea. Luin joitain henkilöjuttuja ja ahdistuin. Selasin lisää ja ahdistuin lisää. Miksi jutuissa on aina oltava joku dramaattinen asia? Tuska. Siitä on yleensä selvitty ja vaikka olisi kuinka vaikea asia, niin se on kuitenkin kasvattanut henkilöä ja elämä maistuu.
Okei hieno kaari ja sellaistahan se elämä on. Mutta voi pojat – mä kaipaan iloa. Silkkaa iloa. Oikeaa riemua! Mutta kuinka vaikeaa siitä on kirjoittaa? Todennäköisesti mahdotonta.
Riemua voi katsoa tellusta ja varsinkin kuunnella podcasteista. Kun kuuntelee lenkillä podia, joutuu välillä häpeän valtaan, kun nauraa rätkättää ääneen mennessään. Saattaa tulle jopa niin iloiselle mielelle, että tervehtii vastaantulijaa. Hän toki kääntää päänsä pois hämmästyneenä ja on kuin ei näkisikään, mutta se naurattaa vielä enemmän. Ja kun tulee kotiin, on riemukas olo.
Nolo paljastus
Mulla on yksi vähän nolo tapa täällä himassa. Kun teen ruokaa ja värkkään reseptejä, mulla pyörii läppäriltä Pieni talo preerialla –sarja. Olen jaksossa 102. Niin olen siis viettänyt aikaani preerialla yli sata tuntia.
Sarja on hyvin tehty. Ja kiintoisaa siinä on se, että kaikki – aivan kaikki ongelmat, joita jaksoissa ratkotaan, on täsmälleen samoja kuin tänä päivänä. Rasismi, koulukiusaaminen, köyhyys, rehellisyys ja epärehellisyys, lapsettomuus, luottamus jne. Mihinkä sitä ihminen muuttuisi – ei mihinkään. Sarjan ihanuus on siinä, että hyvyys ja oikeus voittaa aina. Paha saa palkkansa.
Jakso 99 kertoo siitä, kuinka Walnut Groveen tulee oma lehti. Lehden juorutoimittajaksi ryhtyy Harriet Oleson, sarjan ilkiö. Jutut ovat sen mukaisia, puolitotuuksia ja silkkoja valheita. Kaikki kaupungissa tietävät Harrietin luonteen ja senkin, etteivät jutut ole totta. Mutta silti kaikki ostavat lehden. Kuulostaako tutulta? Ei mitään eroa tähän hetkeen!
Tunnistatko valeen ja puolitotuuden
Jokainen normaalijärjellä varustettu ihminen osaa nähdä tässä ajassa tyypillisten kohuotsikoiden taakse ja tajuaa, että jos jutussa lukee: kuningashuonetta lähellä olvien lähteiden mukaan – juttu on bullsshittiä ja toimittajan keksimä, mutta miksi tätä pahantahtoista viihdettä ostetaan, luetaan ja jopa uskotaan? Kertookaa se mulle! Ja varsinkin uskotaan kaikki ikävät uutiset, jotka mielellään kertovat inhottavia asioita julkisuudesta tutuista henkilöistä.
Walnut Groven lehden julkaisija ei välitä hittojakaan siitä, että jutut ovat valheellisia, vaan riemuitsee siitä, että kauppa käy kuin siimaa. Mahtavaa. Harriet vastaa valituksiin, että lehdessä on pieni palsta, jossa virheellisyydet oikeistaan. Mikä on muuttunut? Ei niin mikään!
Lopulta Ingalsin perheen isä päättää puuttua asiaan. Asia ratkaistaan kirkossa. Hän pitää sunnuntaipalvelusta, jossa näyttää sivistyneesti Harrietille närhen näpit ja sen jälkeen moittii koko kirkkokansaa siitä, että he ostavat lehteä, jonka siällön tietävät olevan potastkaa. Ja pian lehti kuivuu kasaan ostajien puutteessa ja rauha palaa Walnut Groveen aina seuraavaan jaksoon saakka, jossa aiheena on joku muu ilmiö.
Niin huvitti tämänkin jakson ajankohtaisuus. Tosin oikeassa elämässä ratkaisua ei tule. Roskan puhuminen ja levittäminen nousee korkeimmille tahoille saakka, ilman että kukaan saa kiihtyvällä nopeudella kiitävää junaa pysähtymään.
Ilo pintaan vaikka syvän märkänis
Mutta olisihan se hauskaa, jos joku muukin asia myisi, kuin suuri draama ja ilkeät, pahasuovat uutiset. Siinä on tietenkin se ongelma, että ilo tuo kateutta. Jos jollain ihmisellä ei ole kerrottavanaan mitään skeidaa, jonka on joutunut käymään läpi, hän on epäuskottava, tekopirteä ja todennäköisesti myös liian kaunis. Siitä tulee ikävä fiilis ihmisille.
Ajattelin kuitenkin kertoa yhden kivan jutun tähän loppuun. Mua ei haittaa pimeys tänä syksynä, kuten muina elämäni syksyinä on haitannut. Oon koko ajan hirmu hyvällä tuulella ja saan niin hienoa palautetta mun töistä, että häkellyn. Olen valtavan kiitollinen siitä. Ja mulla on ihana puoliso, jonka kanssa oon nukkunut nyt 26 vuotta saman täkin alla. Mikään ei voisi olla paremmin.
Valitsin kuvia, joista mulle tulee hyvä mieli.
Kiva kun luit – blogia saa aivan vapaasti jakaa
Hanna
Kiitos Hanna tästä jutusta, oli kyllä niin asiaa. Tätä samaa ikävää ja rumaa kuvataan kuvataiteessa. Kaunista ja iloista on niin ihana nähdä ja lukea. Ajatuksesi ovat kanssani samalla mallilla.Maalarina minä ainakin maalaan hyvän mielen ja energiaa antavia teoksia. Nautitaan pimeästä marraskuusta ja kynttilän valosta.
Kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi!
Hei Katriina!
Kiitos viestistäsi! Kun katsoo jotain kaunista, olo kevenee ja ankeus hälvenee. Ihanaa että maalaat hyvää mieltä!
Terv
Hanna
Hei Hanna!
Minusta on hienoa eikä noloa, että katsot Pieni talo preerialla-sarjaa. Se on nimittäin todella hyvä!
Ihanaa joulun odotusta <3
Hei ihana viesti! Hyvää joulun odotusta sinulle myös!
Hanna