Mummini oli drama queen – millainen mummi minusta muokkaantuu?

Alli-Mummi, äitini ja minä Imatrankoskella joskus – ehkä vuonna 65

Tänään on ensimmäinen äitienpäiväni, kun olen myös mummi. Ihana ihmeellinen lahja on olla äiti kolmella tyttärelle ja mummi yhdelle pienelle pojalle.

Tämä on kolmas äitienpäivä, kun en voi enää halata omaa äitiäni, kuin ajatuksissani ja tiedättekö mitä? Kun ajattelen häntä, tunnen aina hänen läsnäolonsa aivan minussa kiinni. Se on ihanaa, vaikka tietenkin se on haikeaa.

Tässä nykyisessä mummin elämässäni ajattelen paljon sitä, millaisia isovanhempia olivat äitini ja mummini. Mummini oli persoonallisuus, hahmo, myrskynsynnyttäjä ja humoristi. Omasta äidistäni hän oli välillä sietämättömän raivostuttava persoona, jota hän silti tietenkin rakasti pohjattomasti.

Mummi oli läsnä kaikkina vuoden juhlapäivinä, jouluna, uutta vuotta juhlimassa, vappuna, pääsiäisenä, juhannuksena, lakkiaisissa, rippijuhlissa – aina. Mummi kuului kuvioihin ja se oli kivaa. Mutta kaikkein parasta oli päästä mummille yöksi.

Me asuimme Jollaksessa isäni rakentamassa rintamamiestalossa ja mummi asui Kruununhaassa, Ritarikadulla pienessä yksiössä. Mummin sänky oli Heteka, metallinen joustinsänky, jonka ominaisuuksiin kuuluu, että sen alta on vedettävissä esiin toinen sänky, jossa minä sain nukkua. Päivisin Heteka naamioitiin sohvaksi.

Mummilassa rituaalit olivat aina samat. Siellä syötiin Elannon palaleipää, jonka päällä oli meetvurstia ja kovaksi keitettyä kananmunaa ja juomana oli Fantaa.

Alli-Mummin työpaikka – ooh se oli kiehtova paikka, jossa sai kokeilla kirjoituskonetta ja kantiinista sai mehua ja pullaa!

Mummin naapurissa asui Kurviska eli professori Kurvinen. Hänellä oli vahvat silmälasit ja hiukan käheä ääni. Iltaisin ystävättäret Kurviska ja Alli-mummi katsoivat televisiosta Payton Placea ja muita sen ajan ohjelmia joivat lasilliset kapernettiä (punaviini Cabernet Sauvignon) ja polttivat tupakkaa. Mummi poltti poskisavuja eli poskareita ja savukemerkki oli filtteritön Boston niin kauan, kun sitä sai. Sen jälkeen oli siirtyminen vihreään Norttiin (North State) Minun, television, Kurviskan ja Alli-mummin välissä oli sermi. Ja voitte arvata, kuinka jännittävää oli kurkistella sen raoista noita kahta katsomassa tellua ja varsinkin katsoa itse salaa telkkaria. Öisin heräsin raitiovaunun ääneen, kun se kolisi pitkin Snellmaninkatua, kaupungin äänet eivtä olleet tuttuja, mutta kiehtovia ne olivat.

On niin huvittavaa ajatella tuota kaikkea nyt! Että joku edes poltti tupakkaa sisällä! Se oli täysin normaalia. Myös vanhempani polttivat. Isä kaksi askia päivässä, äiti muutaman savukkeen.

Punaviiniä mummi piti terveellisenä, eikä todellakaan juonut sitä kuin pikkulasillisen.

Mummin erityisominaisuuksiin kuului tarkkuus, huolellisuus, säästäväisyys ja draama. Jos silloin olisi käytetty termiä drama queen, kukaan ei olisi ansainnut sitä titteliä selkeämmin kuin minun suloinen täpäkkä mummini. Kaikessa oli draamaa. Ja jos olisi ollut niin huono tuuri, ettei olisi ollut, kyllä sen olisi nopeasti siihen kehrännyt. Valitettavasi olin niin nuori, pahnan pohjimmaisena, etten koskaan oikein päässyt niistä kuvioista selville. Mutta ihan arkea oli, että hän saattoi ehdottomasti kieltäytyä tulemasta perhejuhliin sekä isän tarjoamasta kyydistä niihin. Kesken juhlien hän kuitenkin saattoi pyyhältää paikalle taksilla ja ilmoittaa suurieleisesti, että taksi odottaa portilla. ”Käyn vain onnittelemassa päivän sankaria!” Sitä tehdessään äiti kävi maksamassa taksin pois ja yhtäkkiä mummi oli taas läsnä juhlissa, kuten asiaan kuului.

Mummin koti oli aina supersiisti ja hänen ulkoasunsa moitteeton ja tyylikäs. Hän oli Helsingin yliopistollisen sairaalan arkiston hoitaja ja siis teki työtä, jollaista en koskaan, ikinä pystyisi tekemään. Ihailin hänen tarkkuuttaan. Se näkyi myös käsitöissä.

Hän kutoi (neuloi) ja virkkasi kuin kone ja jälki oli täysin tasaista. Jos valmiissa työssä keskellä selkää oli virhe, hän purki ja teki uudelleen. Työt olivat hienoja, mutta minä vihasin niitä. Neulotut mekot kutittivat ja niitä oli hirveä määrä, koska tietenkin perin kaikki kolmen sisareni mekot myös. Hän jopa virkkasi minulle päällystakin tummansinisestä langasta. Siihen tehtiin tikkikankaasta vuori ja takkiin kuului myös damaskit, joita vihasin aivan erityisesti. Mutta mummia rakastin. Luultavasti kudotut vaatteet olivat halpoja ostovaatteisiin verrattuna ja siksi niitä oli. Rahaa meillä ei ollut tuhlattavaksi.

Rakeinen kuva jostain 60-luvulta. Päälläni on mummin virkkaama mekko ja niin ikään hänen virkkaamat irtokaulukset, joita siirrettiin mekosta toiseen. Myös takana oleva ryijy, Helluntaihäät, on hänen tekemänsä. Meidät on Jarin kanssa vihitty sen päällä. (pöydällä on tietenkin Marimekon kankaasta tehty liina)

Muistan, kuinka sitten sain valita kerran kaupasta kankaisen kesämekon. Siihen aikaan Espalla oli tavaratalo, jonka nimi oli URA. Siellä oli froteekankainen mekko, jossa oli värikkäitä kukkia. Sen halusin. Äiti oli tuskissaan, koska se ei ollut tyylikäs. Yhtäkkiä aina tummansiniseen puettu tyttö halusi kirjavan froteemekon. Vääntö oli tiukka, mutta luvattu mikä luvattu – sain mekkoni.

Mitä sitten opin mummilta? Opin pesemään villavaatteet käsin – kuinkas muuten. Opin siisteyttä, säännöllisyyttä, opin mahdollisuuden säästäväisyyteen, mutta en omaksunut sitä. Ehkä tärkeintä mummissa oli kuitenkin se, että tiesin missä hän oli ja että jos ikinä tapahtuisi jotakin, saisin nukkua Hetekassa, juoda Fantaa ja syödä meetvurstileipiä Ritarikadun yksiössä.

Tietenkin mummi oli meillä vappuna. Vuosi lienee 1980.

Kun Alli-Mummi oli jo kuollut, yksiöllä olikin suuri merkitys elämässäni. Mummi antoi suojaisan onnensataman minulle siellä, vielä kerran.

Millainen mummi minusta tulee, sitä en tiedä vielä, mutta jos voin antaa tunteen siitä, että luokseni voi tulla koska tahansa, ovi on auki, se on jo tosi hyvä juttu. On hyvä jos ihmisellä on sellainen paikka omiensa joukossa, vaikka sitä ei koskaan tarvitsisi.

Hyvää äitienpäivää kaikille – huolimatta siitä onko äiti tai ei.

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin FB FB-blogi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommenttia

  1. Sirkku 10.05.2020

    Hei ja kiitos taas kivasta kirjoituksesta. Itse muistan myös omat mummot, Manda -mummo, pitkä, laiha hujoppi, isän äiti, ja äidinäiti Aili -mummo, pieni ja pyöreä, ja joka oli mulle tosi rakas, olin hänen ensimmäinen lapsenlapsensa, ja sain todella mennä hänen luokseen kylään milloin vain. Hän oli ompelija, ja myöhemmin hieroja, omisti taikakädet. Ja lapsena tietysti hänen ompelemansa leningit ylläni. Poistui liian varhain luotamme, pikaisen sairastumisen myötä. Olisin niin mielelläni esitellyt tyttäreni, joka syntyi kymmenen vuotta Ailin kuoleman jälkeen. Muistoissani ja vanhoissa valokuvissa tämä alati hymyilevä, ihanan hyväntuulinen mummo elää edelleen. Kaunista kevättä ja ihanaa mummoelämää sulle ja hyvää äitienpäivää!

    Vastaa