
Mikä Suomessa mättää luetun ja kuullun ymmärtämisessä? Suomi ei mahdu lainkaan lukutaidottomien maiden listalle, kuullun ymmärtämisestä listaa ei ole tehty, mutta huonolla tolalla lienevät oikeasti kummatkin. Niin vaikeaa tuntuu olevan koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi annettujen sääntöjen ja rajoitusten ymmärtäminen. Lapissa rellestää nyt porukat, jotka ovat räjäyttämässä varsinaista koronapommia.
Tottelemattomista ikäihmisitä kirjoittamaani blogiin tuli lukijalta ällistyttävä kommentti, jota en ollut uskoa todeksi:
”Kiitos hyvästä tekstistä. Toivottavasti herättelee väkeä.
Täällä pohjoisessa on nyt oikeasti kamalaa. Asun Kittilässä ja Leville on tullut paljon väkeä tämän ja eilisen aikana. Levin ruokakaupat ovat olleet ruuhkaisia aamusta iltaan, kun ihmiset hamstraavat mökkeihinsä ja huoneistohotelleihin tavaraa viikon, parin tarpeiksi. Kun ajoin pari tuntia sitten Leviltä kotiin, iloisessa juhlatunnelmassa oli useampi porukka kävelemässä kohti hotellin ravintolaa. Huomenna lauantaina on vielä viikkovaraajien vaihtopäivä ja väkeä on todellakin tulossa. Huh huh. Onneksi minun ei tarvitse olla tekemisissä turistien kanssa, mutta onpa vain yhtä kummallinen ilmiö kuin anarkisti-eläkeläiset.”
Kun vastauksessani hänelle ihmettelin, että Levillä edes on mitkään paikat enää auki, hän vastasi:
”Kyllä täällä on vielä kaikki paikat avoinna ja myynnin täytyy olla ihan kohtalaisen hyvää. Nyt kuulin, että viikon saavat pitää vielä auki, joten luulenpa, että tulossa on aika monta paikallisen saamaa koronatapausta ja sitten loput koronat viedään matkamuistoksi kotiin etelään. Onneksi kuitenkin Levillä on yksityinen ja iso lääkäriasema auki huomenna lauantainakin, koska Kittilän kirkonkylällä ei taida tänä viikonloppuna käydä kuin yksi päivystävä lääkäri.”
On hyvin arveluttavaa ylipäätään nyt matkustaa harvaan asutuille seuduille, mökeille ja hotelleihin joko huvittelemaan tai koronavirusta pakoon. Voimme tietämättämme kantaa virusta, joka on vielä oireeton ja samalla siis levittää sitä ja kuljettaa sen taas laveammille alueille ja joukoille mukanamme.
Harvaan asutuilla alueilla on vain vähäiset tai jopa olemattomat mahdollisuudet antaa hoitoa sitä tarvitseville, eli sinulle itsellesi tai niille, joille mahdollisesti olet vastuuttomalla toiminnallasi aiheuttanut tartunnan.

Minua järkyttää ihmisten tyhmyys ja suunnaton itsekkyys tässä asiassa. Ei ymmärretä omien tekojen seurauksia. Vain oma itse on tärkeä nyt, kun yhteen hiileen puhaltaminen olisi todella tärkeää.
Ihmiset, jotka nyt lähtevät Leville tai muihin laskettelukeskuksiin keväthangille iloittelemaan ja viettämään ratkiriemukasta after ski –elämää ovat sietämättömän itsekkäitä omaan napaan katsovia ihmisiä, jotka eivät todellakaan muista välitä. Tuskin tähän hetkeen ajoittuva Lapin matka on heille elämän ainoa tilaisuus päästä talviriemuista nauttimaan. Sitä en usko ollenkaan. Kaikki joutuvat luopumaan itselleen tärkeistä asioista tämän rajun sairauden äärellä, mutta nämä vain itseään ajattelevat ihmiset eivät halua luopua mistään.
Vastuutonta on myös pitää rinteitä ja ravintoloita auki. Toki tiedän, että nyt on sesonki ja se on Suomessa lyhyt. Lapin matkailun huolista kuulemme uutisia vuosittain, mutta millaista hintaa siellä nyt ollaan valmiita maksamaan parin viikon riemuista?
Kaikkien pitäisi nyt unohtaa itsekkyys. Kuka vain voi levittää sairautta. Ei pitäisi ajatella, että ”kyllähän minä nyt voin”. Nyt ei voi. Jos olemme tässä kurimuksessa, kaksi kuukautta, niin mietitäänpä mitä tapahtui kaksi kuukautta sitten – taakse katsoessa se on naurettavan lyhyt aika. Mikä vain, voi odottaa sen ajan.
Suoraan sanoen ällöttää ajatus tällaisesta toiminnasta samalla, kun ihmiset joutuvat hautaamaan rakkaitaan ilman muistotilaisuuksia, lapset viettävät synttäreitään virtuaalisina, häitä perutaan, ihmisiä lomautetaan, yrityksiä kaatuu – mutta naapurin Jamppa lähtee Lappiin – koska mä voin –aseneella.
Juuri näin saamme pian ulkonaliikkumiskiellon.
– Hanna
Sopiikin todella kysyä, kuka laittaa ruotuun nämä minä minä ihmiset ,joiden koko elämä pyörii heidän oman napansa ympärillä,nämä 20-45 v jotka myös luulee, että he ovat kaiken yläpuolella eikä heitä mitkään lait ja rajoitukset koske? Pohjoisen lehdet kirjoitti jokin aika sitten, että Levillä oli ollut porukkaa jotka ensin olivat olleet laskettelemassa (bilettämässä) Itävallan Tyrolissa ja nyt sitten Levillä sikailemassa.Kuinkahan moni näistä oli jo silloin viikko pari sitten potentiaalinen taudinkantajia? He ovat se ryhmä joka pitäisi pakottaa karanteeniin ja mielellään laittaa jalkaan vielä valvontapanta ei 70-vuotiaat.
Loistavaa kirjoitus Hanna, jälleen kerran ! Valoa viikonloppuun 🙂
Kiitos Pia ja kiitos samoin!
Hanna
Minusta on aivan ällistyttävää, että lääkärit, joiden ensimmäisinä pitäisi tajuta tämä kielto läheisistä kontakteista, lähtevät(yli 100) Leville hauskanpitoon.
Ei voi kuin ihmetellä todellakaan. Ylimielistä?
Hanna
Lääkärit olivat Levillä maaliskuun alkupuolella, ennen kuin rajoitteita liikkumiseen oli edes suositeltu tai koronasta puhuttiin isommassa mittakaavassa. Tilanne muuttui äärimmäisen nopeasti. On tietenkin harmillista, että olivat porukalla reissussa, mutta ei oikein ketään voi syyllistää siitä, mitä on tehnyt ennen rajoituksien voimaanastumista.
Sen sijaan minun puolesta maakuntien rajat voisi sulkea kaikelta muulta paitsi välttämättömältä liikenteeltä (rahti, pakollinen työmatkaliikenne, sairas- ja lääkekuljetukset ym.) Ei nyt tarvitse kenenkään matkustaa.
Lapissa on 8 tehohoitopaikkaa. Kukin voi pohtia, onko siihen kapasiteettiin laskettu mukaan etelän turisteja.
Kiitos, Hanna! Puhut asiaa! Mut meidän pitäs miettiä, keinoja tuon torjumiseen, kun kerta päättäjät ei saa aikaan, tarpeeksi!
Minusta päättäjät kyllä tekevät kaikkensa – mutta kansalaiset eivät tee. Sehän tässä ärsyttää kun aikuisia ihmisä täytyy paimentaa kuin olisivat päiväkotilapsia – tietämättömiä.
”Minusta päättäjät kyllä tekevät kaikkensa-mutta kansalaiset eivät tee”
Toivottavasti rajaat näihin kansalaisiin vain uusimaalaiset ja Helsingin seudulla asuvat,
heillä jos kellä tuntuu olevan pallo totaalisesti hukassa,eikö tajuta vai eikö välitetä määräyksistä joita viranomaiset ovat antaneet vai luuleeko nämä minä,minä ihmiset, että he ovat kaiken yläpuolella ja myös immuuneja riehuvalle koronavirukselle.
Sulkekaa kuntien rajat ja laittakaa jokaiselle uusmaalaiselle valvontapanta ainakin pääsiäisen ajaksi etteivät pääse Lappiin eikä muualle levittämaan koronaviruksiaan.
Levin varausten tiedoista saisi mun puolesta laittaa suoraan tiedon Omakantaan merkinnällä ”ei hengityskoneeseen”. Nämä pisupääpölvästit vievät sairastuessaan ja tartuntaa kotikaupunkeihinsa levittäessään hoitokapasiteettia paitsi riskiryhmän ikäihmisiltä, myös kaikilta muilta, jotka ovat riippuvaisia sairaanhoidon toiminnalta. Esimerkiksi syöpälapset.
Marita , oletko tosissasi ! Toivotko Lapin matkaajille seuraavaksi taivasmatkaa. Voi, ei, ei näin.
Vaikka tyhmiä ja välinpitämättömiä ovatkin.
Itsekkin päätien vieressä asuvana katselin meno paluuliikennettä ja ei ollut mitään eroa normaali turistiliikenteeseen,ei paljon koronat näytä painavan mieltä.
Ei voi ymmärtää!
Onpa erikoinen kuva Leviltä 🤔
Eikö olekkin! No eihän se ole Leviltä. Kuvassa on vain ihmismassaa juhlimassa.
Hanna
Hanna hyvä, kuva on juuri Leviltä.
Viitaten Hannan kirjoitukseen.
Poliisi ja armeija paikalle. Kaikki karanteenikylään pariksi viikoksi, yrittäjiä myöten. Lomalaiset kuulustellaan, missä matkustaneet/aiempi karenssi päällä. Ja jos selviivät hengissä, veloitetaan maksamaan kaikki aiheutuneet kulut!
Ps. karanteenikylä/ suljetut merikontit!
Kirjoitus on niin samaa, kuin mitä ajattelen. Itsekkyys on mailman pahin vihollinen. KIITOS
Toivotaan että korona muuttaa asenteita ja arvojamme. Aika entinen ei koskaan enää palaa …
Niinpä Siku – sitä toivon minäkin ja on kyllä jännää nähdä mihin kaikkeen tämä vaikuttaa.
Hanna
Ainahan voi toivoa,mutta epäilen, pitää tulla vieläkin isompi katastrofi kuin korana,ennenkuin nämä, minä,minä ihmiset (”tosi- tv sukupolvi”)heräävät tajuamaan ja huomioimaan kanssaihmiset.
Kiitos Tanja!
Hanna
Lapissa asuvana kunnassa jonka väkimäärä kolminkertaistuu mökkiläisten saapuessa, niin tämä suoranainen tyhmyys hämmentää. Jos tuo terveyskeskus tuosta kaatuu mökkiläisten takia, niin tämän pandemian jälkeen on melko autio kylä ja mökkejä halvalla tarjolla. Jahka ensin raijataan raadot kaatopaikalle. Kauppalehdessä on nyt juttu jossa kerrotaan tuhansien etelän apinoiden lähteneen liikkeelle. Itsekästä touhua. Eikä pelkästään terveydenhuollon kaatumisen uhka vaan kun nämä mökkiläiset saapuvat, ne hamstraavat pienet kaupat niin, ettei paikallisille riitä tavaraa. Joku roti nyt jumankauta.
Juuri näin Marko – käsittämätöntä itsekkyyttä ja typeryyttä. Niin ylimielistä käytöstä että pahaa tekee.
Hanna
Tänään myyty 1600 hissilippua ja viime vuonna 2000????? 400 vain vähemmän..
Juu ja mitä ravintolat, pikkukaupat yms..ovat auki ..mitä omistajat ajattelevat kun altistavat työntekijänsä tälle taudille…raha vain mielessä 🙁
Kaikki kiinni paitsi ruokakauppa ja niihin kunnon suojaukset työntekijöille!!!
Tämä on vasta alkua tilanne pahenee vaan. Rajoituksia tullaan saamaan lisää tietty, toden näköisesti jo humenna. Mielestäni, nyt ei kannata energiaansa ja voimiaan purkaa vihaan Nautitaan nyt omasta arjesta ja terveenä olosta. Pyritään käyttämään energiamme ja voimavaramme säästäen, ne on tarpeen sitten jos sairastumme.
Niin Hanna. Missä olit kaksi kuukautta sitten…vastuullistako.
Hei Pentti,
Kyllä olen toiminut täysin vastuullisesti.
Olin tammikuun lopusta helmikuun alkuun Espanjassa. Kun lähdin sinne ei koronaviruksesta vielä puhuttu yleisesti ja kun palasin Suomeen 9.2. virus oli levinnyt Kiinasta Filippiineille ja Hong Kongiin.
Hanna
Tänään Tornion prismassa ja Jokivarrentiellä olin tätä vaihtopäivää todistamassa. Liikennemäärät olivat todella isoja ja ei ois kyllä uskonut et mitään koronaa on olemassakaan😞
Oravan pyörässä on pakko juosta, vai onko”
”Oravanpyörässä on pakko juosta, koska pyörä pyörii.
Näin ihmiset sanovat ja näin ihmiset kokevat.
He eivät voi asialle mitään, juostava on vaikka henki menisi.
Mutta kun tarkastelee oravanpyörää, voi tehdä erään mielenkiintoisen havainnon:
SIINÄ EI OLE MOOTTORIA.
Pyörä pyörii siksi, että ihmiset juoksevat siinä.
Se siis pysähtyisi heti, jos juokseminen lakkaisi.”
Siku!
Hieno!
Hanna
Tämä on jotenkin niin utopistisen käsittämätöntä!
Hanna
Moni ajattelee, että se tauti kuitenkin iskee lähiviikkoina tai lähikuukausina, mitä se nyt haittaa, jos tässä oireettomina reissataan ja lomaillaan. Joo-o. Mutta tarkoitushan oli, että tärkeää olisi ollut porrastaa sairastumista, jotta sairaaloiden resurssit voisivat riittää paremmin. Nyt koko Suomi sairastuu yhtä aikaa, kyllä tulee sairaanhoito olemaan koetuksella. Kovasti puhuvat, että yhteen hiileen puhalletaan, mutta näyttää ihmisten itsekkyys vievän siitä voiton.
Levikö on nyt Suomen ainoa paikka, jossa on baarit/yökerhot auki? Meillä on mennyt edellisissä 11 vuodessa Levin baareihin ja ravintoloihin rahaa kokonaista nolla euroa. Siellä voi tehdä muutakin kuin dokata räkä poskella aamuun asti.
Miksi Levin pitäisi sulkea kaikki ravintoloita ja suksivuokraamoita myöten, kun ihan Helsingissäkin on vielä kaikki paikat ihan yökerhoja lukuunottamatta auki? Pubit ja istuskelupaikat, raflat, buffetit jne.
Ehkäpä juuri siksi että sielläpäin ei todellakaan resurssit riitä hoitamaan vielä turistienkin sairastapauksia,kun omillekaan ei riitä. Niinkuin ei muissakaan Lapin hiihtokeskuksissa taikka pikkukylissä. Ehkäpä myös siksi etteivät nämä typerät eteläläiset oman navan tuijottelijat olis sinne ikinä eksyneet jos paikat olisivat kiinni.
Kyllä, typerät. Aivan helvatan itsekkäät ja typerät. Ja kun Lapissa otetaan korona ja poikkeustila tiedettävästi paljon vakavammin! Lisäksi vielä Lapin väestön keskimääräinen ikä on erittäin korkea ja riskiryhmäläisiä väkilukuun nähden todella paljon.
Tätä ei todellakaan tarvi ihmetellä ääneen jos osaa yhtään lukea. 🙁
Surullinen
WORD!
Hanna
Hyvä nimimerkki Ihmettelen vaan,
Ihmisten ei pitäisi matkustaa eteläisestä Suomesta Leville tai muuallekaan pohjoiseen tai harvaan asutuille seuduille, koska siellä on saatavana vain vähän sairaanhoitoa joka on tarkoitettu ja mitoitettu vakinaisesti paikkakunnalla asuville.
Ravintolat voivat olla auki, jos sieltä haetaan noutoruokaa tai jos ravintolassa on korkeintaan 10 ihmistä kerrallaan. Tähän henkilömärään sisältyy myös henkilökunta. Siksi.
Hanna
No avainsanathan on:itsekkyys ,raha ja ahneus! Ja viisikko antaa vielä viikon lisäaikaa bilettäjille!!!
Teen poikkeuksen ja raotan sanallista arkkuani. Asun Ylitorniolla ja tänään tästä on kulkenut ohi satoja turisteja tuntureille ja osa pysähtynyt kauppoihin. Olen huolissani kaikista läheisistä, puhumattakaan vanhuksista ja riskiryhmään kuuluneista. Itse kuulun moninkertaisesti riskiryhmään 53 vuotiaana. Yksi sairauteni on Igen puutos eli minulta puuttuu vasta-aineita. Tarkoittaa, ettei minulla ole vastustuskykyä. Kärsin astmasta ja keuhkoni on heikossa kunnossa ikuisesta limasta ja tulehduksen vuoksi. Synnynnäinen sydänvika ja diabetes ym ym ei asiaa auta.
Olen istunut Rovaniemellä useita tunteja immunoglobuliinikorvaushoidossa ja siellä oli huone täynnä elämää rakastavia potilaita ympäri Lappia. Meitäkin on, joille tälläinen virus voi aiheuttaa kuoleman. Me koetamme pitää itsemme hengissä, emme halua kuolla. Tartunta voi tulla yllättävistä raoista.
Ymmärrän turistien halukkuuden tulla Lappiin, mutta nyt olisi pitänyt käyttää harkintakykyä. Puhutaan jopa tuhansista tänään tulleista turisteista. Se on pommi, kuten Hanna tässä toteaa. Täytyy vaan toivoa, ettei tämä aalto jätä pahaa jälkeä. Kallis hinta maksettavaksi siitä, ettei Lapin keskuksia suljettu heti.
Kiitos Hanna ❤
Pirjo Satta,
Sydämestä kouraisee kun luen kirjoitustasi. Rukoilen, että vältyt tartunnalta.
Halaus ❤️
Hanna
Kiitos samoin sinulle 😘 Tavoitteenani on kuntoutua ja jatkaa toimittajan ammattia jossakin muodossa, kun äskettäin sain siihen tutkinnonkin. Koskaan ei saa antaa periksi. Aurinko saattaa vielä paistaa risukasaankin 😊
Tämä on kamalaa. Suorastaan katastrofaalista.
Olen itse muuttanut Lapista pois muutamia vuosia sitten ja pääsen käymään kotona 1000km päässä 2-4 kertaa vuoteen.
Olen suvusta ainoa näin kaukana asuva, muut eivät Rovaniemeä kauemmaksi ole uskaltautuneet. Viimeksi näin perheen ja suvun jouluna ja tarkoitus oli mennä nyt keväällä uudestaan. Se reissu kuitenkin peruuntui jo viikkoja sitten tämän koronan takia. En halunnut ottaa riskejä vietäväksi kun tilanne muuttui niin nopeasti, kuten heti epäilimmekin, eikä koronaa edes tuolloin vielä ollut alueellani.
Perheeni ja sukuni, sekä kaikki ystäväni ja tuttuni pitkin lappua ovat visusti kotona ja tapaamatta ketään, naapureita, sukulaisia,.. Yksinasuvat pysyvät yksin, saavat kauppa-apua ja muuta, jos tarvivat. Kaikki tehdään kuten on ohjeistettu.
Miksi niitä rangaistaan, eikä heistä välitetä jotka kuuntelevat ja ovat tunnollisia?
Nyt olen ihan rikki. Ollut jo viikkoja joltain osin, mutta tämä uutinen sai minun pääni ihan sekaisin.
Miten kukaan voi olla noin julma, noin ajattelematon. Laiska ja välinpitämätön.
Minä, joka ikävöin, kaipaan ja tarvitsisin mun perhettä nyt enemmän kuin koskaan, perun oman matkani ja jään yksin tänne alueelle jossa koronaa on ollut nyt jo jonkin aikaa liikkeellä.
Pelkään ja valvon öitä, yksin. Soittelen kotiin aina kun pystyn ja yritän samalla selvitä omasta yksinäisestä arjestani ja töistäni, jotka onneksi mulla vielä on.
Kukaan läheisistä ei edes tiedä miten paljon tämä oikeasti minuun vaikuttaa ja miten pahoin tästä voin. Paha olo vaan nousee tämän uutisoinnin jälkeen.
Sattuu, ahdistaa ja pelottaa.
Tiedän hoitoon pääsyn vaikeudet ja resurssit, niistä kun on omakohtaistakin kokemusta.
Ymmärrän riskiryhmät, väestön korkean iän.
Tiedän pitkät, satojen kilometrien välimatkat, liukkaat tiet ja rekat.
Tiedän,tai uskon että menee kuukausia ennenkuin uskallan lähteä itse liikkeelle pelkäämättä että tartutan.
Myös pelko menettämisestä on vahva, varsinkin suvun vanhimpien.
Eikä siihen tarvitse edes koronaa.
En edes ahdistu helposti, mutta suku, tai yksikään sukulainen on liian rakas menetettäväksi. Varsinkaan jonkun muun tyhmyyden takia, heistä itsestään riippumattomista syistä.
En ikinä vois tehdä kenenkään rakkaille ja läheisille näin.
Brutaalia, itsekästä ja niin rumaa toimintaa, että ei voi kuin sylkästä.
Kirjoituksesi on kuin omasta suusta, olen samassa tilanteessa kuin sinä, yksin 800 km päässä Lapissa asuvista sukulaisistani ja perheestäni. Huoli ja pelko on kova! Miten ihmiset voivat olla niin tyhmiä, ajattelemattomia, itsekkäitä! Olen ihan raivona!
Krisse,
Niin samaa mieltä. Ei voi käsittää!
Hanna
Surullinen91
Voi ystävä hyvä, koeta pysyä hyvällä mielellä ja elä hetkessä. Kun minua ahdistaa ja pelottaa tulevaisuus ajattelena aina sitä sekuntia jossa juuri olen. Onko kakki hvyin juuri nyt? Ovatko kaikki kunnossa juuri nyt Se auttaa minua selviämään – kun tulevasta emme tiedä ja edellinen hetki meni jo.
Toivottavasti kaikki menee hyvin ❤️ja menet kesällä Lappin jossa kaikki rakkasi sinua odottavat!
Halauksin
Hanna
Miten käy kun koronapommi räjähtää, jätetäänkö paikalliset iäkkäät ja riskiryhmäläiset hoitamatta, kun etusijalle menevät nuoret ja keski-ikäiset turistit, joilla suuremmat mahdollisuudet selvitä hengissä?!! Monta riskiryhmiin kuuluvaa sukulaista asuu Levin lähistöllä, myös iäkkäät vanhempani, huoli on kova!!!
Matkailuyrittäjien pitäisi kantaa myös osavastuu. Nyt jo maksettuja rahoja ei palauteta, vaikka tulija haluaisikin perua varauksensa. Annanko siis rahat tyhjästä yrittäjälle ja jään kotiin vai käytänkö varaukseni ja hiihtelen syrjäisillä laduilla? Kas siinä kysymys!
Ellu,
Vastuullinen teko on jäädä kotiin. Olet voinut saada jo tartunnan ja voit itse sairastua Lapissa. Olet voinut myös jo oireettomana levittää sairautta, koska täysin ilman kontaktia et sinne laduille ja pohjoiseen pääse. Tässä ei pitäisi rahan ratkaista vaan elossa pysymisen. Ja vaarassa ovat nyt Lapin asukkaat sekä sinne matkaavat.
Hanna
Asun Oulussa ja olen Kittilässä töissä, lähellä Leviä, pikku tapaturma sattui töissä niin eihän täällä lääkäriä ole viikonloppuna, käskivät ajella käsipaketissa Ouluun ja sinne päivystykseen jonottamaan. Ei tänne tarttis tulla nyt etelästä lomalle ja tartuttaan PORUKKAA.
Samaa mieltä! Tsemppiä käden kanssa!
Hanna
Onhan tämä, käsittämätöntä. Asutaan paikkakunnalla jossa toistaiseksi, ei vielä, ole tullut julki yhtään tartuntaa. Sairaala löytyy, mutta pieni, ja kyllä mietin että mitä jos täällä alkaa jyllätä niin huonosti käy vanhus voittosessa väestössä. Itsellä onneksi mahdollisuus pitää lapset kotona, kun pieni vauva. Eskarilainen jäi kotiin jo ennen suosituksia, riskejä ei haluta ottaa. Kaupassa pyritään käymään max 2x vko,muualla EI käydä. Ulkoilut tehdään lasten kanssa niin ettei muita lapsia lähellä, leikkipuistoonkin vain jos kunnolla tilaa olla erossa muista eli puistossa ei muita. Hämmästelen että nykyaikana, jolloin ihmisillä on käytössään netti 24/7, ei ”pärjätä” sen turvin tylsyyden kanssa. Miten vaikea on keksiä tekemistä kotona, minulla ei. Kaappien kevät siivousta, kotijumppaa, kotijumppaa, leipomista, lukemista, vaikka värittämistä ja askartelua, ulkoilua perheen kanssa tai yksin muita vältellen, videopuheluita tuttaville; siinä samalla lapsetkin viihtyy vähän aikaa kun ”näkee” muita lapsia, joogaa, meditaatiota, eikös nyt ole vaikka mitä tehdä 🙂
Hämmästynyt
Samoja asioita ihmettelen. Tekemistä on vaikka kuinka. Ja teinejä ei saada pysymään ilman kavereitaan.Outoja vanhempia. Kyllä sanan pitäisi riittää. mutta ei riitä. Ja nyt on niin paljon mahdollisuuksia pitää yhteyttä ilman että ollaan kontaktissa. Outoa on.
Hanna
Me olimme jo , ikävä kyllä, ennen korona-peliä minäminäminä-ihmisiä. Nyt vain koko totuus paljastuu.
Valtiovalta on luvannut auttaa ja järjestellä yritysten asioita, joten mahtikäskyllä toivoisin määräystä paikkojen pikaisesta sulkemisesta. Kyllä tämän kokoinen älykkyysosamäärän lasku kostautuu meille vielä monessa muodossa jatkossakin.
Hyvä Hanna, että kirjoitit ja jos toivoa sopii, niin älä lopeta tähän. Anna palaa.
Hienosti yleistetty kaikki lapin matkailijat bilettäviksi ääliöiksi. Itse olimme varanneet mökin ajat sitten ja vietimme tämän vkl hiihdellen ja lukien. Oman porukan ulkopuoliset kontaktit käytännössä nolla ja taatusti vastuullisempi karanteenitila kuin stadilaisella sormenheristäjällä. Nyt te öyhöttäjät olette leimanneet meidät jotenkin huonoiksi ihmisiksi. Nuo bilettäjät on ongelma missä vain.
Eli ette pysähtyneet MISSÄÄN tuhansien kilometrien matkalla, edes tankkaamaan, ja jokaikisen suupalan veitte etelästä mukananne? Ainoastaan silloin on mahdollista ettette tartuttaneet ketään.
Tänne pohjoisen lappaa päivittäin satoja, ellei tuhansia ihmisiä etelä-Suomesta. Paikallisella Facebook – sivustolla moni Etelä-Suomessa asuva kritisoi kovin äänin, kun heidän tänne tuloaan kyseenalaistettiin. Heillä on kuulemma oikeus tulla omalle mökille, eivät ole tulleet ketään tartuttamaan, ovat terve perhe, tms. ihan käsittämätöntä typeryyttä ja tietämättömyyttä. Alettiin myös haukkua meitä Lapissa asuvia, että on se nyt kumma kun yleensä turisteja haluatte ja nyt ei kelpaa. Jätän tämän tähän, verenpaine nousee liikaa tätä kirjoittaessa.
Mikä ihmisiä vaivaa!!?
Itsekkyys ja laiskuus – ei viitsitä lukea eikä kuunnella uutisia.
Hei Hanna,
kiitos, kun nostit esille keskustelua Lappiin tuhatmäärin siirtyneistä eteläläisistä. Ehkä joku miettii tarkemmin ja jää Lapin loman sijaan kotiinsa. Näin toivon. Tulijamäärät ovat olleet aikamoiset, niistähän sai eilisen päivän ajan lukea lehdistä ja somepäivityksistä. Täällä Levillä on sen verran reagoitu, että rinnelippujen myynti lopetaan tänään sunnuntaina klo 19. Halukkailla on siis vielä tämä päivää aikaa käydä ostamassa rinnelippu ja vuokraamassa välineet viikoksi. Hissit pysähtynevät sitten 29.3. Ensi viikko on varmasti ainakin Levin kaupoissa hulabaloota, koska tuhannet ihmiset tarvitsevat sen vessapaperirullansa ja ruokansa, jos vaikka ravintoloita jokunen sulkeutuisikin.
Mielenkiintoista on, että eilen iltapäivällä ainakin Inarin ja Sodankylän kunnanjohtajat kirjoittivat some-kanavissaan, miten huolestuneita he ovat turistien rynnäköstä (kyllähän tässä voi jo sotatermiä käyttää). Inarin kunnanjohtaja kirjoitti eilen Twitterissään: ”Hei nyt herätys, tulkaa sitten kun epidemia on ohi. Meillä on pahimmillaan käsissä vuosisadan tulva ja korona samaan aikaan. Nyt järki käteen!”. Sodankylän kunnanjohtaja Kirsi Virtanen kirjoitti FBsivullaan pitkän vetoomuksen, jotta turistit pysyisivät nyt poissa. Kannattaa käydä lukemassa, on oikein hyvä teksti ja pyysi vielä jakamaan sen.
Eilen illalla taas Kittilän kunnanjohtajamme iloitsi FB-sivullaan, miten ”viikonlopun sää suosii ulkoliikuntaa”. Alla oli laskettelukeskuksen eturinteestä otettu aurinkoinen lyhyt videokatkelma, josta näki parkkialueen autorivistöt ja kuuden laskettelijanuoren kokoontuvan tapaamiseen. Perjantain FBpäivityksessään taas kommentoi, miten ”Ladut ja kelkkareitit pidetään kunnossa. Onneksi lunta riittää.” ja sitten joku siinä kysyi, onko latukahvila vielä viikolla 17 auki, niin vastasi että ”Varmaankin, sillä ladut on parhaimmillaan”.
Mitä tähän voi enää sanoa.
OMG! ei tuohon voi sanoa yhtään mitään! Hulluutta!
Siinä se leviää moninkertaisena Lappiin kun oikein ruuhkaa tullaan. Itiöt ovat jokapaikassa missä he kulkevat. Ovenripoja myöten
Poltettionhan se Lappi sodanaikanakin. Muuten unohdettu Lappi mutta paha tulee.jokapaikkaan
Hesasta tuli ensimäinen viruksen tuoja Lappiin. Voitettiin kuitenkin.
Tuo kuva ei kyllä ollut Leviltä. Ei kaikki lähde viettämään ratkiriemukasta elämää. Jotkut voi lähteä mökille rauhaan ja hiihtämään paikkaan, jossa vielä se mahdollisuus on. Itse en käy koskaan paikallisissa baareissa. Toki ymmärrän tilanteen, mutta turha syyllistäminen ei tässä auta.
Laura, ei ole järkevää eikä vastuullista lähteä Lappiin, vaikka ei menisi ravintolaan hillumaan. Jokainen voi viedä viruksen sinne tietämättään, koska sitä voi levittää jo ennen sairauden puhkeamista. Eli sitä voi kuljettaa mukanaan tietämättään. Tämä juuri on se pointti. Lapissa on hyvin vähän resursseja hoitaa ihmisiä ja ne on mitoitettu Lapin asukkaita silmällä pitäen, ei turisteja.
Hanna
Niin se meidänkin Lapin loma olisi osunut ensiviikolle. Perjantaina kun yritimme matkaa perua, ei rahojen takaisin saaminen ollut mahdollista. Kun on kuukauden palkka kyseessä jo maksetusta lomasta, olisi se tuntunut liian suurelta määrältä rahaa huvikseen pois heitettäväksi. Varsinkin tänä aikana kun sitä rahaa lomautusten pelossa tarvitsisi. Vaihtoehtona olisi ollut loma-ajankohdan siirtäminen kesälle tai syksylle, jonka todennäköisesti olisimme valinneet, mutta iltaa kohden uutisten sävy muuttui jo vakavammaksi. Lauantai-aamuna herätessämme oli tullut jo yleinen tieto, että rahat saa takaisin jo maksetuista varauksista ja niinpä jäimme turvallisesti kotiin nauttimaan oman paikkakunnan auringonpaisteesta. Tulee turvallisempia keväitä, kun voi nauttia täysin rinnoin pohjoisen lumista.
Ei Villekään välittänyt, kun alakerta paloi, hän muutti yläkertaan.
no joo nyt ei ole vitsin aika.
Tosissaan ihmiset, kannetaan vastuumme ja välitetään toisistamme!
Lapin hiihtokeskukset suljetaan tänään!
Ei se eilen perille matkustanut väkimäärä sieltä silti pois lähde yhtään aikaisemmin. Siirtyy vaan rinteistä johonkin (korkeariskisempään?) paikkaan. Tämä sulkemistieto olisi pitänyt tulla viimeistään viime perjantaina, että sillä olisi ollut vaikutusta turistien määrään.
Okay, se meneekin noin. Minä ajattelin ne laitetaan välittömasti kotimatkalle .
Ehkä nämä pellet kuvittelevat, että Lappi on Shangri-La, jossa eletään ikuisesti ja onnellisena. Uskon todellakin, että suomalaisten ÄO on laskenut huimasti…
Hanna Sumari, kiitos kirjoituksestasi!
Eilen mieheni luki ilmeisesti Hesarista paikasta, mistä suuri osa Suomessa todetuista korona-virustartunnoista on lähtöisin eli ItävallanTirolista.Siellä on juuri tuollaista bailaamista harrastettu talvella aivan rajattomasti ja estottomasti. Muutaman viikon kuluttua Suomessa alkoivat ilmetä ensimmäiset virustartunnat ja sairastuneet.Tirolin mainittu turistikeskus suljettiin, vaikka okin vuoden vilkkain sesonki.- Nuo keskukset Suomen Lapissa pitää sulkea viranomaisten taholta heti eikä viikon päästä, olkoot juhlijat nuoria tai vanhoja. – -Ilmeisesti mennäänkin siihen tilanteeseen, että tulee yleinen ulkonaliikkumiskielto tuon vastuuttomuuden vuoksi.Toivon, että kaikki joilla on valtaa ja vaiktusvaltaa käyttävät sitä nyt tämän asian pikaiseksi korjaamiseksi.
Suurin vastuullinen tähän kaikkeen on Sanna Marin. Hänellä tulee olemaan tuhansien tai kymmenien tuhansien suomalaisten veri käsissään, kun kaikki on ohitse. Hän yhä toistelee Iltalehden haastattelussa, kuinka Suomi on tehnyt juuri oikein ja oikea-aikaisesti ja lisää, ettei epidemiaa pysty pysäyttämään ja ettei siihen pyritäkään. Marin on yhä täydessä ristiriidassa WHO:n suositusten ja Kiinan, Etelä-Korean, Taiwanin esimerkin kanssa. Tauti on voitettavissa vain tukahduttamalla. Tukahduttaminen onnistuu vain yhteiskunnan väliaikaisella täydellisellä, laeilla pakotetulla sulkemisella ja kaikkien tautiepäilyjen testaamisella ja kontaktien jäljittämisellä.
Kaikki koulut ja päiväkodit kiinni. Jokaisessa perheessä ainakin toinen vanhemmista jää kotiin, tai jokin isommista sisaruksista jos mahdollista. Hävikki terveydenhoitoalalle on vähäinen suhteessa siihen, että tartunnat leviävät päiväkotien ja koulujen kautta heidän koteihinsa. Nyt monet kunnat ovat yhdistelleet korona-ajan lapsiryhmiä säästösyistä! Ihmiset täyttävät karaokebaarit. Levin rinteet. Matkailevat ympäri Suomea. Tämä on kaikki lopetettava ankarien rangaistusten uhalla, armeija kaduille laittamalla, jos tarpeen. Aivan välttämätöntä. Näin on tehnyt jo usea maa.
Tämä ei onnistu suosituksilla, ei toiveilla, ei pyynnöillä. Tässä ei voi jahkailla oikeudenmukaisuudesta tai muista elämälle ja kuolemalle toissijaisista arvoista. On toimittava päättäväisesti, ehdottomasti, rikkomuksiin ankarasti puuttuen. Ehdottomasti. Näin eikä piiruakaan toisin. Näin eikä piiruakaan toisin. Vain niin tauti on voitettavissa. Olisi ollut pysäytettävissä. On yhä pysäytettävissä, vaikka uhriluku on jo tulossa suureksi. Mutta vaihtoehtona tauti jää keskuuteemme. Se levisi yhdestä mutatoituneesta tartunnasta koko maailmaan, joten miten käy Suomessa, jos levittymistä ei saa tukahdutettua? Jokaista. Laumaimmuniteetti on yhtä kuin kymmenet tuhannet kuolleet suomalaiset, terveydenhoitojärjestelmän romahdus, eikä immuniteetin pysyvyydestä ole varmuutta, koska virus mutatoituu hyvin nopeasti.
Testaa, testaa, testaa, eristä, tukahduta, odota rokotetta. Ei ole muuta tietä. Testit myös auttavat taudin sairastaneita palaamaan taloutta pyörittämään. On rikollista, ettei testauskapasiteettia ole rakennettu jo helmikuun alusta lähtien. Eikä ole täydennetty sairaaloiden välinevarastoja. Hoitajat valittavat jo nyt välineiden loppuvan ja pahin on vasta kaukana edessä! Nyt toimitaan hädässä, paniikissa, empien, toivoen ja pyydelleen, kun ei ole ollut eikä ole selvää toimintasuunnitelmaa.
Hinta tulee olemaan valtava määrä kuolleita suomalaisia. Bergamossa on kuolemien määrä kolminkertaistunut normaalioloihin nähden. Valtion kapasiteetti ei riitä ruumiiden tuhkaamiseen! Suomessa, jos korona täällä leviää yhtä kauheasti, se tulee tarkoittamaan yli 300 koronakuolemaa päivässä viikkojen ajan. Päivästä toiseen tulemme kuulemaan 300 kuolleen, jos Lombardian tilanne tulee tänne koko maan mitassa.
Sen toden edessä Suomi tulee lopulta armeijan pakottamana sulkeutumaan. Kasvavien ruumiskasojen edessä, joiden syntymisen pystyi valtavana uhkakuvana ennustamaan jo kaukana helmikuun puolella. Maailmalla tieto oli. Suomessa niin viranomaiset kuin hallitus sitä vähättelivät. Marin vähättelee yhä. Ei vieläkään ryhdy niihin kaikkiin tarvittaviin toimiin, joihin oli aika ryhtyä jo helmikuussa, hinnasta välittämättä, purnauksista välittämättä. Purnaus kyllä vaikenee, jos sotamies on kadulla sen hiljentämässä, mikäli muu ei auta. Se olisi ollut pieni hinta tuhansien tai kymmenien tuhansien ihmishenkien pelastamisesta, jotka olivat pelastettavissa, mutta jotka nyt tulemme menettämään.
Todella surullista.
Vai vielä Marin vastuussa miljoonien oikeustoimikelpoisten suomalaisten toimista. Sinä se musta joutsen uiskentelet p****lammikossasi politikoimassa sen sijaan että tekisit edes jo-tain hyödyllistä!
Miksi sinä NIMETÖN suutut todella surullisen tosiasian mainitsemisesta? Yritä kiistää asiatasolla jotain todetusta. Perusteluja ei ole. Koska tuo on totta. Todellisuus on joskus tuskallista kohdata. Se on nyt edessä meillä yhteiskuntana ja ihmisinä niin monella tasolla. Marinin ja muiden ministerien ohella ovat epäonnistuneet myös niin asiantuntijat kuin media, joka ei ole osannut kysyä vaikeita kysymyksiä. Media ei ole vaatinut perusteluja vastuullisilta sille, miksi Suomi ei ole valinnut Etelä-Korean toimivaksi todistettua linjaa. Ei ole vaatinut perusteluja sille, miten Suomi ei olisi ajautumassa Lombardian tilanteeseen.Me vain kuin unissakävelemme tuhansien kuolemaan. Sinäkin vielä havahdut hereille.
Edelleenkin, MUSTA JOUTSEN, Sanna Marin (loistava paineensietokyky toisin kuin kaltaisesi paskahousut puskista huutelijat) saati muu hallitus, eduskunta, Thl,naapuri, joulupukki,
E I ole vastuussa ääliömäisten kanssakansalaisten vastuuttomuudesta. Tilanne on MAAILMANLAAJUISESTI ainutlaatuinen.
Jokaisella normiälyllä varustetulla pitää olla kyky tajuta miten yksilönä toimia minimoidakseen riskit. Erityisesti kun keinot on valtiovallan toimesta kymmeniä kertoja rautalangasta väännetty.
Jos ja kun sinä et kykene muuhun kuin halveksittavaan syyttelyyn toiminnan sijaan, älä kuvittele että muut ovat yhtä kädettömiä, ja älyvapaita. Saati niin säälittäviä käyttääkseen kriisiaikaa halpahintaiseen politikointiin. Olet surullisen pieni. Olen pahoillani ettet ole paremmaksi kehittynyt. Ehkä joskus.
Et perustellut yhtään mitään. Olet tunnekuohussa ja kykenet vain henkilökohtaisuuksiin. Ei noin keskustella. Et ole kumonnut yhtäkään asiaväitettä siitä tilannearviosta, joka sinut sai noin kuohuksiin. Toden kohtaaminen on nyt edessä. Kuvitelmat murskaantuvat, kun ruumispinot alkavat kasaantumaan ja terveydenhoitojärjestelmä romahtaa ja ymmärretään syyt tapahtuneeseen. Tämä oli nähtävissä jo kaukana helmikuussa, mutta mitään ei tehty. Sen sijaan niin sanotut asiantuntijat ja ministerit vähättelivät uhkaa eivätkä varautuneet siihen lainkaan. Vertauspohjana meillä on mm. Etelä-Korea ja Taiwan, jotka onnistuivat taudin etenemisen tukahduttamaan. Heillä kuolinluvut jäävät kymmeniin, korkeintaan muutamaan sataan. Suomessa tulee kymmenen kertaa pienemmällä väestöllä tuhansittain ruumiita, koska tehtiin kamalia virheitä. Niistä virheistä on vastuullisena ylitse kaikkien muiden Sanna Marin, jolla viime kädessä oli valta ja vastuu tarvittavat päätökset linjata. Olisi yhä, mutta ei ole sulkenut kouluja ja päiväkoteja, ei ole sulkenut anniskelupaikkoja, laskettelukeskuksia. Ei kriisissä johdeta pyytämällä vaan käskemällä. Ei epämääräisesti, vaan ehdottoman selkeästi. On surullista, että Marin epäonnistui noin pahoin, ja tulee aiheuttamaan lukemattomia kuolemia, jotka tulevat olemaan hänen syntilistallaan, kuten epäonnistuivat häntä neuvonneet niin sanotut asiantuntijat ja Suomen media, joka epäonnistui tärkeiden kysymysten esittämisessä ja niihin vastauksien vaatimisessa. Tuhannet tulevat nyt maksamaan siitä hengellään. Se on kamalaa. Eikö se ole sinusta kamalaa? Eikö sinusta ole kamalaa, ettei estetty tuhansia kuolemia, jotka olisivat olleet estettävissä?
Perustelin useampaan kertaan.
Enkä ole tunnekuohussa sen suuremmin kuin että vieteri ei tahdo venyä kaltaisiisi tyhjiin populisteihin. 😀
Pohjattomalle ymmärrysvajeellesi taas en voi mitään.
Edelleen, voi sinua omaan ääneesi suureesti rakastunutta.
Ei tarvitse olla nero ymmärtääkseen että olet siellä reppana aivan yksin, ja pyörit pätemässä tekstiripuleinesi kommenttikentissä, blogeissa joissa et taatusti normaalisti käy.
Otan todella osaa.
Onneksi ministeri- ja muussa vastuussa olevat päättäjät jättävät kaltaisesi vaille huomiota.
Aidot asiantuntijathan, kuten me muut ymmärrämme, ovat asemissa joissa pääsevät vaikuttamaan muualla kuin keskusteluketjuissa! 😀
Kaikkea hyvää kuitenkin, eihän tuollaiselle muuta voi toivoa.
Musta joutsen (🙄) onko sinulla fetissi sanaan ruumis ja / tai kuolema? Sellaisella vimmalla niitä tykität että epäterveen intoutumisen voi nähdä…
On surullista, että Marin epäonnistui noin pahoin, ja tulee aiheuttamaan lukemattomia kuolemia, jotka tulevat olemaan hänen syntilistallaan, kuten epäonnistuivat häntä neuvonneet niin sanotut asiantuntijat ja Suomen media, joka epäonnistui tärkeiden kysymysten esittämisessä ja niihin vastauksien vaatimisessa. Tuhannet tulevat nyt maksamaan siitä hengellään. Se on kamalaa. Eikö se ole sinusta kamalaa? Eikö sinusta ole kamalaa, ettei estetty tuhansia kuolemia, jotka olisivat olleet estettävissä?
Eikö sinusta ole kamalaa, ettei estetty tuhansia kuolemia, jotka olisivat olleet estettävissä? Mieti todella. Millainen ihminen sinä olet? Mitä sinä oikeasti olet? Oletko sinä hyvä ihminen? Välitätkö sinä näistä uhreista lainkaan? Välitätkö siitä, että ne olisi voitu estää? Että tuhannet ihmiset olisi voitu pelastaa kuolemalta? Jotka nyt tulevat kuolemaan yksin, päiviä henkeä haukkoen tukehtumaisillaan. Tunnetko heitä kohtaan mitään? Vai onko yhä vain väliä vain viiteryhmäsi puolustamisella, todesta välittämättä, kuolevista ihmisistä välittämättä? Mieti todella, mitä olet ihmisenä.
Katso Etelä-Koreaa. Vertaa Italiaan. Kumman tietä Suomi seuraa? Tehtyjen päätösten takia. Tehtyjen päätösten takia. Tehtyjen päätösten tekijöillä on vastuu tekemistään päätöksistä. Ettei leviämistä padottu, kun edessä oleva tiedettiin. Kohtaa tämä todellisuus. Välitä todellisuudesta, todellisista ihmiskohtaloista. Niistä tuhansista suomalaisista, joilla on tuskallinen kuolema edessään tehtyjen virheiden takia. Älä alista niitä kuvitelmillesi, joissa tärkeää on se mihin olet samaistunut, eikä tärkeää ole se, mikä on oikein, todellista ja hyvää.
Asiaa. Itse myös laskettelukeskuksen läheisyydessä asuvana todella huolissani tilanteesta. Turisteja lähikaupat täynnä. Kauppaan en juuri uskalla raskausviikoilla 40. Tilanteeseen ei auta muu kuin keskusten sulkemiset ja matkustamisen rajoittaminen kotimaan sisällä.
Hanna, onko mahdollista blokata tuo maaninen kuoleva joutsen?
Hei nimetön lopeta hah hah haa , minä tukehdun nauruun noilla sun kommenteillas huh,huh parempi niin kuin koronaan. Ei lainkaan nauru pidentää ikää. Kannetaan vastuumme. Hyvä hyötä kaikille.
Ihmettelen tätä menoa. Sarsista tutkijat sanoivat, että virus voi elää kuivalla pinnalla esim pöydällä noin 9 vuorokautta. Koronaa ei ilmeisesti ole edes tutkittu. Päättelen siitä kun vastausta kysymykseen ei osattu antaa ”kuinka kauan virus elää elottomalla kuivalla pinnalla”? Kumminkin ovat sukulais viruksia ilmeisesti. Ottakaa nyt ihmiset järki käteen. Noudattakaa ohjeita. Tulin juuri Leviltä. Menin sinne ennen kuin mitään ohjeistuksia oli tullut. Aivan järjetöntä menoa vaikka hallitus oli ohjeensa antanut. No kyllä me ne edestämme löydetään. Valitettavasti.
On tutkittu, esimerkiksi Tuomas Aivelo kertoi koronan hajoavan saippualla pestessäkin suhteellisen helposti iholta, toisin kuin vaikkapa noro joka on sitkeä kuin mikä. Siihen nämä pesuohjeistukset perustunevat.
Mutta tarkoitan, että jos pintaa ei pestä. Tiedän, että pesuaine tekee temput terävät.
Kyllä tässä saavat myös lappilaiset matkailuyrittäjät tarkistaa arvojaan. Vuokramökkien välittäjä Destination Lapland toivottaa vielä 21.3 mökkeilijöitä tervetulleiksi lomalle Äkäslompoloon. Ehtojen mukaan majoituksen voi perua kevään varausten osalta vain maksamalla täyden hinnan. Tuntuu, että turistien halutaan jäävän etelään mutta heidän rahat kuitenkin halutaan pitää.
Taitaa olla niin, että viruksenlevittäjät ovat suht varakasta väkeä, joilla on varaa lennellä ensin Tiroliin ja perään Lappiin. Ei normi duunarilla, freelance-taiteilijalla tai maajussilla ole moiseen varaa eikä aikaakaan. Tämä kermaperseporukka sitten levittää virusta ympäri ämpäri ja katsoo, että kun on rahaa, ei mitkään säännöt koske heitä, käkkikööt köyhät kotikarenssissa.
Törkein tapaushan on tämä aivoton jamppa, joka tuli Itävallasta, meni ma töihin, samana päivänä UM asetti Tirolin epidemia-alueeksi, jolloin työpaikka lähetti jampan kotiin. Jamppa osti uuden lentolipun Tiroliin, heilui siellä viikon, sai viruksen ja tuli reittilennolla takaisin.
Luonnon voimaa vastaan on vaikea taistella, sille mielestämme VIISAAT IHMISETKÄÄN emme voi mitään.
Luontoa emme voi pysäyttää, mutta luonto voi pysäyttää ihmisen. Sillä on voimaa puhdistaa maailmaa ja
tuhota ylimääräiset luonnon tuhoojat.
Matkailualalla työskentevänä uskallan väittää, että tuskin yksikään hiihtokeskus tai ravintola pitää ovia auki mielellään ja itsekkyyttään tällä hetkellä. Ovia pidetään auki, koska toistaiseksi muuta vaihtoehtoa ei ole. Niin kauan kuin lakipykälää ravintoloiden tai vaikkapa hiihtokeskusten sulkemiseksi ei ole asetettu, kukaan ei korvaa ja edessä on pahimmillaan konkurssi. Sama tilanne esimerkiksi kuntosaleilla. Oma kuntosalini julkaisi nettisivuillaan,että eivät he ovia haluaisi pitää auki tällaisella hetkellä, mutta muutakaan ei voi, ja vetosivat hallitukseen, jotta perusteet sulkea tulisi nopeasti. Syyttävällä sormella en siis lähtisi yhtäkään yritystä osoittamaan – sen sijaan matkialijoihin on nyt todellakin tärkeää vedota. Vasta kun kukan ei matkusta, on yrityksillä perusteet laittaa ovet säppiin ja henkilöstö lomautukselle.
Tietenkin pitää muistaa, että toiset eivät lue eikä katso uutisia ollenkaan. Kuulostaa nykyaikana uskomattomalta, mutta näin se on. Itse toki luen uutisia netistä, mutta yhtäkään uutislähetystä en ole katsonut viikkoon. En ole nähnyt yhtäkään presidentin puhetta tai pääministerin puheitakaan, koska en vain ole katsonut niitä. Vain lukenut niistä hieman netistä. Ei edes korona tee uutislähetysten katsomista tai uutisten seuraamista ylipäätään pakolliseksi.
Kyllä on kohta toinen ääni kellossa kun etelästä ei enää tulla lappiin. Turistien tuloilla te siellä elätte ja se tuo pohjoisen ihmisille töitä. Edelleen ihme syyllistämistä.
Höpö höpö, Laura. Turisteja palvelevat lähinnä etelästä ja ulkomailta tulevat tuhannet kausityöntekijät. Paikallisia tai lappilaisia työntekijöitä on yhdessä turisti/matkailukeskuksessa yleensä muutama kourallinen, muutama sata siis koko Lapissa. Turismiin keskittyviä, juuri lappilaisia yrityksensä omistavia on muutama, isompi osa yrityksen tuotoista menee muualle.
Täällä pohjoisessa työtä tuovat, kuten siellä etelässäkin, pääosin valtion ja kunnan työtehtävät sotessa, hallinnossa, kouluissa/päiväkodeissa, kunnallistekniikassa yms. – kaivokset ja tehtaat ovat suuria työllistäjiä. Metsäteollisuus (juu, yllättävän iso osa Suomen sellusta on Lapin mettikoista) on erityisen tärkeä. Pk-yrittäjiä on tietenkin paljon, mutta suurin osa sijoittuu matkailun ulkopuolisille alueille.
Turismin tuomia tuloja on vasta 1980/90-luvuilta alkaen näkynyt selkeämmin. Lapin asukasluku on niin pieni, onkohan enää edes 170 000:ta, että mittakaavat turismin ja matkailun osalta menevät monella sekaisin. Enpä usko siten Helsinginkään turismikadon olevan sen hankalamman asian kuin pohjoisessakaan. Tietenkin meitä kaikkia huolettavat tavalliset pk-yrittäjät ravintoloissa, kaupoissa, kuntosaleissa, palveluissa yms. Toivottavasti yrittäjinä selviäisivät ja pääsisivät jaloilleen mahdollisimman pian.
Luulen tosin, että matkailijoita ja turismia ilman pärjäisi eteläinenkin Suomi, kunhan tavallisen paikallisasujaimiston työllistyminen, eläminen ja kuluttaminen jatkuisi edes jossain määrin. Onkin mielenkiintoista seurata, miten tämä koronakevään vaikutukset tulevat näkymään ensi syksynä ja talvena, ehkä pidemmälläkin ajanjaksolla, eri elinkeinoaloilla. Toivottavasti tulemme pitämään kaikki ainakin nenämme pinnan yläpuolella, vaikka iskut varmasti kovia ovatkin. Toivottavasti tulemme pärjäämään mahdollisimman hyvin omillamme ja pystymme auttamaan pulassa olevia kaikin mahdollisin keinoin.
Sitä paitsi – jos syyllistämistä miettii –
taitaa olla yhtä kummallisen vapauttavaa hesalaisella kävellä turismista tyhjenneellä Esplanadi-Kauppatori-Senaatintori-bermudalla kuin lappilaisella kelkkailijalla ajella tunturiston kerrankin avarilla kelkkareiteillä? Jos siis tästä absurdista, autioituneesta tilanteesta jotain hyvääkin yrittäisi nähdä?
Ja hei,
sitten kun koronaepidemia on saatu hallintaan, yhtä lailla toivotamme turistit tervetulleeksi joka puolelle Suomea !