Hei ja terkkuja meiltä kotoa. Koti on se paikka, jossa nyt ollaan tosiaan aika tiukasti. Me ollaan täällä Jarpan kanssa kahdestaan. (Jarppa on siis Jari ja puolisoni, enkä oikeasti kutsu häntä Jarpaksi, kuin ainoastaan kirjotetussa tekstissä – älä kysy miksi, en tiedä!)
Tämä aika on meille hurjan poikkeuksellinen. Me ei olla koskaan vietetty näin paljon aikaa yhdessä. Aina on ollut lapsia ympärillä ja meillä molemmilla on työt, jotka vievät paljon aikaa ja kuljettavat meidät milloin minnekin. Jarihan on elokuvaaja ja kuvaajan päivät ovat pitkiä ja monia juttuja kuvataan muualla kuin tässä pääkaupunkiseudulla.
Nyt me ollaan täällä ja tehdään asioita yhdessä. Ja se on aivan ihanaa. Me juodaan pitkään aamukahvia ja luetaan. Sitten tehdään duunia läppäreillä. Jari tutkii kameroita ja minä kirjoitan blogeja ja muutamia aikakauslehtijuttuja ja mitä kaikkea kirjoitettavaa mulla nyt on. Sitten päätetään raivata joku vanha kaappi rojuista tai kuten eilen, trimmata pihakuusi. Siitä sain kyllä vähän kuulla, koska pyysin Jaria levittämään kalkkia kukkapenkkiin ja sitten iskin sahan hänen käteensä ja lopputuloksena me oltiin Ämmäsuon sorttiasemalla hurjan oksakuorman kanssa. Mun projektit kuulemma tuppaa laajenemaan.
Melkein joka ilta käydään saunassa, johon teetettiin juuri leveämpi (vai syvempi?) laude niin, että voidaan maata siinä vierekkäin. Illalla katellaan töllöö sängyssä ja nukutaan saman peiton alla, kunnes mä herään ja hiippailen touhuamaan jotain äänetöntä. Herään aina pari tuntia ennen häntä. Tänä aamuna tein itselleni jalkahoidon ennen aamukahvia. Niin rauhallista ja onnellista.
Monet valittavat pitkästymistä ja tekemisen puutetta, mutta minä en ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisin. Valitettavasti näytän kotona ollessani enimmäkseen riihipirun raadolta ja eilen illalla peiliin (vahingossa) katsoessani tajusin, että näytän Rollareiden kitaristi Ron Woodilta. Se oli tuskallista. Eli aikaa ei (tai kiinnostusta) omaan ulkonäköön ei juuri ole. En tiedä onko siitä nyt varsinaisesti haittaa. Vähän ällöä se kyllä on.
Mihin aika siis menee? No kaksi kertaa päivässä teen ruokaa. Siinähän jo menee ikuisuus. Lisäksi on sata siivousprojektia, jotka ovat odottaneet sitä hetkeä, jolloin on aikaa. Tässä vaiheessa kaikki valkoiset lakanat (joita on miljoona) on pesty, kuivattu auringossa ja mankeloitu. Suurien lakanoiden mankelointi on muuten ihan hiton vaikeaa. Mun mankeli on turhan kapea.
Seuraavaksi pesen kaikki villat, jotka kaipaavat pesua eikä tuuletus riitä. Sitten toppatakit. Sitten voikin laittaa talvikenkiin sanomalehteä sisälle, kiillottaa ja puhdistaa ne ja laittaa laatikoihin odottamaan ensi talvea.
Tänään käyn meikkieni kimppuun. Heitän turhat pois ja pesen siveltimet. Ja koska ilma on ihana, jatkan pihahommia. Jarppa lähtee ajamaan enduroa ja sillä aikaa mä teen viimeinkin jonkun kunnon kotijumpan. Olen ihan törkeen huono jumppaamaan kotona. Kun katson Instasta Anna Saivosalmen jumppavideot, luulen aina, että jumppasin ne ite. Hämärää.
Huomenna leivon Instagramin livessä kesäkurpitsa galeten ja Jarppa tietenkin kuvaa. hänen kanssaan on superkivaa tehdä töitä yhdessä. Ja hän on suolana mun lähetyksissä. Mä olen sokeri! Hahha! Lähetys tulee klo 17.00 tule mukaan leipomaan! Laitan blogin loppuun tarveaineet reseptiin.
Me ollaan siis onnellisia ja haluan ottaa kaiken positiivisen irti tästä maailman ikävimmästä asiasta, joka vei töitä, saartoi meidät pysyttlemään Uudellamaalla ja myös poissa Saarenmaalta, emme voi tavata kavereita emmekä tapaa paljon perhettäkään. Paljon on huolia ja tyhjää puhetta yrittäjien auttamisesta erinäisiltä tahoilta ja paljon kurjia asioita, mutta rakastan olla kotona ja olen syvästi kiitollinen siitä, että meillä on täällä todella ihanaa ja kivaa. Jos ajattelen aikaa koronan jälkeen alkaa pelottaa. Siispä en ajattele. Olen tässä hetkessä ja rakastan.
Ja juuri nyt sain tiedon, että koko päivän ohjelma meneekin uusiksi, sillä tyttäreni tulee meille. Eli lähden hakemaan hänet tänne autolla. Taas tulee kiirettä – ja jumpat tekemättä!
Iloa päiviin!
Ihana ilma!
Näitä tarvitset jos tulet mukaan leipomaan:
3 dl Vehnäjauhoja
1 tl Leivinjauhetta
1/4 tl Suolaa
100 g kylmää voita
½ dl smetanaa
2 tl sitruunanmehua
½ dl kylmää vettä
1-2 kesäkurpitsaa viipaleina
suolaa
1 rkl öljyä
1 valkosipulinkynsi
1 ½ dl ricottajuustoa (tai tuorejuustoa, jota voi keventää rahkalla)
50 g parmesaania
150 g mozzarellajuustoa (1 pallo)
1 munankeltuainen
basilikaa
Tarvikkeet
2 Kulhoa (iso ja pieni)
Mandoliini tai
veitsi ja leikkuulauta
Talouspaeria
Leivinpaperia
Kaulin
Raastinrauta
Uunipelti
Voi olla onnellinen tässäkin ajassa, meillä ainakin ollaan onnellisia nautitaan kotona yhdessä perheen kanssa.
Kiire ei ole koskaan tullut normaali oloissakaan, se ei tule, kiire on itse tekemällä tehtyä.
Hyvää viikon loppua!
…ja lisäksi, Hanna kerroit olen tässä hetkessä, (mitä se sinulle tarkoittaneen?), pari riviä eteenpäin kirjoituksessasi sinulle tuli jo hoppu ja kiire., heh, heh.
Onpa valtavan kaunis koti ja ruokaohje näyttää hyvältä.
Kuitenkin mielestäni tässä ajassa kannattaa miettiä niitä ihnisiä, jotka elävät pienesti ja mahdollistavat maailman sumari en elintason.
Tilan (äänitilan) ja resurssien käyttö matkustus ja ilman ja vesien saastutus on yksillä ja pienipalkkainen työ ja asuminen sumoussa ahtaissa oloissaon toisilla. Ne jotka elävät sovussa 10 henkeä huoneessa mummon kanssa slummialueella kun äiti ompelee tehtaassa josta ei pääse ulos ja isä kaivoksella jotta sumari ja muut suomalaiset saavat moottorisahoja.
Tai ihmisten esiin nostaminen jotka tarjoavat kaupassa käynnin mutta joiden ahneuden aikaansaannosta koko ihmiskunnan ja maapallon tuho on.
Nyt pitää kunnia antaa niille kasvattajille ja ihmisille jotka opettavat muiden kunnioittamista eli mahd pienen tilan ottamista.
Siis kaikki mutkin pystyisivät elää hyvää elämää jos olisi raha mikä on mahdollistanut oman rauhan esim ja työskentelyn. Suuri osa joutuu valita työn ja oman rsuhan. Suomessa kasvatus on todella erilaista. Muissa maissa esim miehetkin ajavat yleisesti hiljaisilla skoottereilla. Muita ihmisiä kunnioitetaan.
Suomen Kuvalehden tämän viikon numerossa on juttu TEAkkista. Siinä tänne joka vuosi teakilaisia opettamaan tuleva pariisilainen opettaja ihmettelee miksi täällä aina huudetaan.
Varmasti olette molemmat todella hyviä ihmisiä. Mutta kaikkien olot eivät ole yhtä hyvät
Hyvä Niin just,
Olet oikeassa, kaikkien olot eivät ole yhtä hyvät. Olen monessa todella onnekas ja kiitollinen siitä. Olen myös tehnyt paljon työtä sen eteen mitä minulla on, mutta silti elämäni ei aina ole onnellista. Nyt nautin näistä hetkistä, jotka tulivat eteeni tämän koko maailmaa varistavan viruksen takia ja pakotti meidät kaikki uudenlaisiin tilanteisiin. Mutta vaikka nyt nautin yhteisestä ajasta puolisoni kanssa, se ei tarkoita sitä, että olisin lakannut ajattelemasta muita ihmisiä ja heidän ahdinkoaan ja lakannut auttamasta muita. On monia tapoja auttaa ja ne kaikki ovat tärkeitä lähellä ja kaukana.
Ranskalaisista on pakko kyllä sanoa sen verran, että eivät he kyllä mikään hiljainen kansa kokemukseni mukaan ole!
Kiitos kommenteistasi, pysytään terveinä,
Hanna
Hauska postaus❤
mutta mikä ihme tuo heitto tyhjistä lupauksista yrittäjille?? Heille tuupataan MILJARDIKAUPALLA nyt rahaa, samalla palkansaajapuoli joutuu työttömäksi tai lomautetuksi, odottavat kuukausikaupalla korvauksiaan jne. mutteivät silti täytä uutistilaa kuin Mikael Pentikäisen naama. Suomen Yrittäjät näyttäytyy hänen johdollaan porukkana jolla ei koskaan mikään ole hyvin. Ei ennen kuin palkat ovat 5 euroa tunti ja miljardien normiajan yritystuet triplattu sekä toki veronmaksu minimoitu/kierretty…mutta silti yhteiskunnan pitäisi nyt rientää välittömästi apuun!
Huvittavaa muuten: siltituet kelpaavat paremmin kuin hyvin, vaikka ovat kita ammollaan huutaneet tukien saajia laiskoiksi🤦♀️
Iso ihmetys- ja pelko valehtelevista uhriutujavenkuloista – on kaikki nämä jotka ovat kertomansa mukaan katastrofin reunalla p ä i v i s s ä korona-ajan alusta?! Joko liiketoimet, ennakointi, kassavirta ja omavaraisuus on hoidettu päin prinkkalaa tai sitten puhutaan palturia tukien toivossa? Työntekijät heitetään välittömästi valtion kontolle.
Yksinyrittäjissä näitä venkuloita harvemmin on, päinvastoin taitavia käsityöläisiä, graafikoita, kääntäjiä ym. ketkä ovat usein pakkoyrittäjiä kun palkkalistoille ei oteta vaan riskit halutaan tuupata työntekijan niskoille. Toisaalta, sillä keinoin kukaan ei myöskään vie välistä taitavan osaajan tulosta. Etkös sinä kuulu myös heihin?
Yrittämisen narratiivi alkaa saada sellaisia mittasuhteita ettei pysty käsittämään. Se ei ylevöitä sinällään yhtään ketään, kaikkein vähiten vaikkapa epäekologista tarpeetonta roskaa myyvät tai eläinten huonolla kohtelulla ansaitsevat yritykset . Toisaalta työntekijöiden osuus yritysten olemassaolossa ja menestyksessä tunnutaan aktiivisesti haluttavan unohtaa, siis yrittäjien toimesta.
Kuten huomaat, ”pientä” kyllästymistä. Eniten lähinnä kuvaan jota tällaisten uutisten kautta yrittäjistä luodaan. Iso osa on taatusti umpirehellisiä, sitoutuneista työntekijöistään kiinni pitäviä loistotyyppejä. Edunvalvojansa vaan valitettavasti maalaavat tehokkaasti kuvaa riistäjistä. Tai sitten muutamat torvina ihan itse, kuten nämä kasvihuone- ja mansikkaviljelijät. Että ilmaiseksi varusmiehet poimimaan ja heille voittoa tekemään kun ulkomaiset orjapalkkaiset ei pääse 🤦♀️
Hei – kiitos. No pankki ei ollut ainakaan yksinyrittäjälle kovin 8yhtään) suotuisa.
Hanna