Jumala, anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.
Tämä on aika pitkälle mun tapa elää tätä elämää. Nyt kun Business Finland jakoi rahaa erilaisille yrityksille, päätin etten keskity siihen asiaan lainkaan, koska ajattelin ettei asia kuulu minulle. Mietin myös, että yritykset jotka ovat saaneet tukea, ovat varmasti tukensa ansainneet. Minä en tiedä heidän bisneksiään, enkä kuinka heillä menee, miksi eivät ole hakeneet kehitysrahaa aiemmin, kuin vasta koronan aikana jne.
Olen vältellyt uutisten lukemista aiheesta, koska pikkuhiljaa on alkanut tuntua siltä, ettei pääni vaan yksinkertaisesti kestä koko aihetta.
Hyvin menestyvätkin yritykset ovat saaneet osansa 800 miljoonan euron potista. Yritykset ovat kehitelleet kehityskohteita, jotka tuskin ovat olleet agendassa aiemmin.
Samaan aikaan lähelläni on ihmisiä, jotka eivät saa mistään mitään tukea mihinkään. Maksimissaan voivat saada 2000 euroa, jolla sitten pitäisi maksaa yrityksen kuluja ja omaa elämää, sen päivittäisiä pakollisia kuluja.
Samaan aikaan luen myös Apuna Ry:n sivuilta ihmisten hädästä, kun ei ole suuhunpantavaa lainkaan. On nälkä. Sähköt katkaistaan. Ihmisillä on hirveä hätä. Kuilu on syvä.
Eilen romahdin. Luin uutisia siitä kenelle kaikille ja millaisille yrityksille BF-tukea on jaettu ja ajattelin näitä ihmisiä, jotka ovat todellisen akuutin hädän äärellä. Miltä nälkärajalla hoippuvista perheistä tuntuu katsoa näitä tuen saajia, joilta ei ainakaan heidän näkövinkkelistään tunnu puuttuvan mitään, vaan kaikkea on yllin kyllin ja lisää jaetaan?
Hekin saavat – vapaaehtoistyönä jaettavia, usein yksityishenkilöiden rahoittamia, ruokakasseja.
Ymmärrän someraivoa tässä kohdassa erittäin hyvin. Ymmärrän, että ihmiset tulevat raivoihinsa, kun katsovat somevaikuttajien ja julkisuudesta tuttujen ihmisten Instavideoita, joissa he avaavat lahjapaketteja ja näyttävät eri yrityksiltä saamiaan promolahjoja. Kaukana on luksuslahjat näiden ihmisten arjesta, joissa on vaikeaa hankkia koulusta kotona oleville lapsille ruokaa. Eivät he ajattele, että jees, toi on ihan okei, vaikuttaja markkinoi tuotteita ja se on hänen työtään. He ajattelevat, ettei tuon ihmisen runsaudensarvi ehdy koskaan, miksi hän saa vielä valtion ilmaista rahaa, kun itse olen aivan kusessa?
Ymmärrän someraivon siinä kohdassa, kun tuetaan tahoja, joilla ei oikeasti ole mitään hätää. Minä todella ymmärrän, että saa raivarin, kun tuntuu että rahat menevät vääriin paikkoihin, niille joilla on, eikä niille joilla ei ole, koska korona tuli ja kaikki työ loppui kuin salaman iskusta.
Ja siis en syytä todellakaan ketään tuen hakemisesta enkä sen saamisesta. Se on tapahtunut suurimmaksi osaksi lain kirjaimen mukaan. Mutta ajattelen miltä tämä kaikki näyttää ja miltä se tuntuu siellä, missä on todellinen hätä.
Ihan turhaa on hämmästellä ihmisten kuohuntaa. Aloin kuohua minäkin. Kuohuin niin yli äyräitteni, että koko päivä meni, kun koetin tasoittaa fiiliksiä. Toivon todella, että hallitus keksii oikeudenmukaisen tavan auttaa yksinyrittäjiä ja työttömiä ja kaikkia niitä jotka ovat kestämättömässä tilanteessa, sen sijaan että auttavat niitä, joilta ei mitään puutu. Nyt luvassa on lainaa. Maksamansa arvonlisäveron saa käyttöönsä, mutta se on maksettava takaisin kahden vuoden kuluessa.
Hanna
Blogia saa mielellään jakaa.
Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮
Täällä meillä myös aivan samoilla fiiliksillä tämäviikko. Päätettiin vaimon kanssa ettei enää lueta mitään korona uutisia , ne saa todellakin raivon partaalle. Pyritään keskittymään omaan normaali elämään, rajoitteita noudattaen, niihinkin alkaa jo tottumaan.