Korona-ajan ilot ja surut

Tätä koronaa tässä mietin. Korona-ajan ilot ja surut on varmaan monilla samoja, mutta kannattaa ajatella niitä hyviä juttuja enemmän kuin huonoja. Tietenkin.

En ole ollut Suomessa ainakaan yhteentoista vuoteen helmikuussa. Tai ehkä niin päin tulee sanoa, että olen helmikuussa aina ollut ulkomailla. Nyt on helmikuu ja olen täällä, kuten suurin osa Suomalaisista.

Viime vuonna helmikuussa olin Espanjassa ja tein pitkiä kävelyjä meren kuohuessa vierelläni ja söin aamiaiset ja lounaat ulkoterasseilla. Uin kylmässä merivedessä ja uima-altaassa, jonka vesi ei ollut lämmitetty. Sitten tulin Suomeen ja yhtäkkiä tänne tuli myös korona. Kun kehotettiin pysymään kotona eikä sallittu kokoontumisia, kaikki miettivät, että ’huh kamalaa, mutta onneksi nyt kevät! Ajatelkaa, jos olisi marraskuu!’

No marraskuu tuli ja joulukuu ja tammikuu – kaikki koronan kanssa käsikädessä. Ja nyt ne ovat takana ja edessä on taas uusi kevät.

Korona-ajan ilot ja surut – tästä olen kiitollinen

Ensiksi olen kiitollinen siitä, että sekä minä itse, että läheiseni olemme pysyneet terveinä.

Perheen on syntynyt uusi ihminen, joka sai syntyä terveenä.

Olen kiitollinen siitä, että kotiin kytkettyinä minä ja puolisoni olemme onnellisia ja viihdymme toistemme seurassa erinomaisesti.

Olen kiitollinen siitä mielettömästä tuurista, että minulla on ollut töitä, vaikka olen alalla, jossa monilta tyhjentyivät kalenterit kertaheitolla.

Ja kuinka ihanaa on, että tähän, minulle niin kovin ankeaan aikaan – valoton aika ei ole ystäväni – pöllähti hullu määrä ihanaa valkoista lunta ja maailma näyttää kauniilta ja valoisalta.

Olen kiitollinen suuresta perheestäni, olemme voineet tavata toisiamme ja olla toisillemme apuna arjessa.

Korona-ajan ilot ja surut – tätä kaipaan

Kävin Stockmannilla työasioissa ja lähes huumaannuin onnesta vain kulkiessani tavaratalossa. Näin kauniita tavaroita ja inspiroiduin asioista. Tuli ikävä kaupungilla hengailua.

Ikävöin kotiasuissa hipsiessäni oikeita vaatteita ja pukeutumista.

Kävin lounaalla hyvän ystävän kanssa ja istuimme ravintolassa niin kauan, että se lounasravintola suljettiin. Olisimme voineet istua vielä tunteja. Kaipaan nähdä ilmeitä, innostua toisen ihmisen seurasta.

Ja pakko on sanoa, että Teems-palaverit eivät ole minua varten. Eivätkä varsinkaan Teems-juhlat.

Menin ystävän kanssa kahville, emme saaneet kahvia, koska kahvilan pitäjällä oli joku ongelma, mutta istuimme tunnin yli sovitun ajan, kun päivitimme elettyä elämää. Kuinka ihanaa se oli!

Kaipaan päästä matkustamaan. Kaipaan meren sineä, vuoria ja uusia makuja. Lämpöä ihollani.

Hyvällä fiiliksellä silti. Ei kannata miettiä sitä mitä ei ole, vaan iloita siitä mitä on.

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

❤️

Hanna