Kotihäpeä, mitä se on? Katso oman kotini häpeän aiheet

Kaupallinen yhteistyö: Bo LKV. Sain kutsun Bo Living –podcastiin vieraaksi keskustelemaan kotihäpeästä, upeiden juontajien Saija Palinin ja Ronny Roslöfin kanssa. Tässä blogissa kerron mitä ajattelen kotihäpeästä nyt sekä myös omasta kotihäpeästäni, joka yllätti minut kun aloin kirjoittaa tätä juttua ja katsella sillä silmällä omaa kotiani. Alempaa löytyy linkki podcastiin. Kannattaa kuunnella!

Kodeista ja sisustuksista on aina ihanaa puhua. On se mulle sellainen intohomoaihe.

Myytävien kotien kuvien katseleminen on kiinostava harrastus

Me olemme ostaneet kodin viimeksi yli 20 vuotta sitten, joten en ole käynyt ostotarkoituksessa asuntonäytöillä todella pitkään aikaan. Mutta olen silti seurannut Bo LKV:tä eri yhteyksissä ja heidät tunnistaa kyllä heti kauniista kuvista, joilla asuntoja esitellään. Asuntoilmoituksia on kivaa katsella ihan ilman ostoaikeitakin. Haaveilla ja saada uusia ideoita omaan kotiin. Uskon, että sitä harrastavat monet.

Asumista, sisustusta, rakentamista ja asuntokauppoja käsittelevä podcast on erittäin kiinnostavaa kuunneltavaa. Oli hienoa päästä mukaan puhumaan asumisesta. Onhan se oma leipäpuuni ja rakkauteni.

Aiheena kotihäpeä on mielenkiintoinen ja myös hyvin surullinen. Sen laajuus myös yllätti minut ja se tapahtui oikeastaan vasta podcastin äänittämisen jälkeen. Podcastin kaikki jaksot löydät täältä. Jaksojen aiheet ovat äärestä laitaan ja vieraat edustavat montaa erilaista näkökulmaa aiheisiin. Juontajat Saija ja Ronny taas kiinteistönvälittäjinä tietävät asumisesta, remonteista, haaveista ja toiveista valtavasti.

Tässä blogissa kerron mitä ajattelen kotihäpeästä nyt sekä myös omasta kotihäpeästäni, joka yllätti minut kun aloin kirjoittaa tätä juttua ja katsella sillä silmällä omaa kotiani.

Kotihäpeä

Kotihäpeä on mielenkiintoinen asia. Jo sana kertoo jotakin asiasta, mutta en suoraan sanottuna ollut perehtynyt sen problematiikkaan kovinkaan syvällisesti ennen kuin aloin kirjoittaa tätä tekstiä. Näin kotihäpeän kumpuavan vain kauniista somekuvista ja TV:n sisustusohjelmista ja niiden luomista sisustuksellisista paineista. Kun lähdin tutkimaan asiaa enemmän, ymmärsin, että suuria syitä kotihäpeään ovat myös epäjärjestys, sotkut, kasat, villakoirat ja pyykkivuoret. Niin surullista ja turhaa.

Jos mietin elämäni hauskimpia tapaamisia ja tärkeitä hetkiä ystävien kanssa, millään mikä liittyy kodin ulkonäköön ei ole ollut vähintäkään merkitystä. Ainoa mikä merkitsee jotakin, on tunnelma. Hymy ja katse, kun ovi avataan. Siitä se lähtee.

Loikitaan perheen kenkävuorten yli pois eteisestä. Kaapissa ei ole ainuttakaan vapaata henkaria, joten takki jää tuolille, jossa on jo kasa kaikkea muuta – kukaan ei muista mitä, mutta ei ole väliäkään.

Mennään keittiöön ja työnnetään käytettyjä astioita, päivän lehti ja tyhjä leipäpussi syrjään, jotta kahvikuppi ja pullaviipale mahtuvat siihen. Sitten alkaa pälätys – ja maailma paranee.

Millään muulla ei ole mitään merkitystä kuin ihmisillä. Siinä on kaikki.

On harmi, että spontaanit vierailut ja vähän vähemmänkin spontaanit ovat vähentyneet. (Nyt tietenkin eletään korona-aikaa, mutta en tarkoita sitä. Ne vähenivät jo aiemmin)

Taitaa olla niin, että sotkuhäpeä kasvaa iän myötä. Kuka joskus opiskelijabileissä välitti pätkääkään jostain pyykkikasoista kylppärissä? Ei kukaan! Pääasia oli pitää hauskaa, nauttia muiden seurasta, hyvistä keskusteluista ja elämästä yleensä.

Olen lukenut väitteitä siitä, että naiset kokevat enemmän epäsiisteyteen perustuvaa kotihäpeää, kuin miehet. Ja että tämä johtuisi siitä vanhanaikaisesta ajatuksesta, että siivous kuuluisi naisten töihin. Ja jos nainen ei saa kotiaan pidettyä siistinä, hän kokee häpeää, mutta ei se miehelle kuulu. En usko tähän. Uskon että miehet eivät piittaa pikkuasioista, kuten jostain vaatekasasta, vaan heille tärkeämpää on mukava hetki ystävien kanssa. Tämä on tietenkin jättimäinen yleistys, mutta myös oma kokemukseni ja fiilis.

Kuka näkee kuvien taakse?

Kotihäpeä, joka kumpuaa somekuvista ja TV-ohjelmista voi olla riittämättömyyden tunnetta, toivetta jostain mitä ei ole pystynyt hankkimaan mutta se on myös tietämättömyyttä. Ihmiset eivät näe kuvien taakse, eivätkä hetkiin ja päiviin ennen kuvausta. Ei tiedetä, että kauneimmassakin kodissa on päiviä, jolloin eteisessä seikkailee koirankarvojen seassa 20 paria lenkkitossuja ja kylppärissä on posketon pyykkikasa, suihkun lattiakaivossa on hiuksia ja roskakaapin etuseinään on roiskunut kahvinporoja ja kaurapuuroa. Tuoleilla on lehtikasoja, eteisessä on pari roskista odottamassa pois vientiä ja keittiön on vallannut kaaos eikä kukaan ole vaihtanut lakanoita kuukauteen.

Tämä kaikki siivotaan pois kuvista, tietenkin. Haluamme nähdä kodit parhaimmillaan ja voin taata, että ennen jokaista kuvausta koteja trimmataan ei tunteja, vaan päiviä. Kuvauksiin myös lainataan tavaroita kaupoista, joskus ne sitten myös ostetaan. Lehdissä ja TV-ssä näytetään unelmia. Ja kotien parhaita hetkiä.

Aivan samoin kuin asuntoa myydessä, se siivotaan ja ehkä turhia tavaroita siirretään pois, että asunnon parhaat puolet tulevat hyvin näkyviin ja on helpompaa kuvitella miltä asunto näyttäisi, jos itse sinne muuttaisi. Bo Living podcast jaksossa 2 Stailaus – hullutusta vai hyödyllistä? Puhutaan asuntojen myyntistailauksesta, se on tosi kiinnostava jakso.

Kuvat vaikuttavat siihen mitä halutaan näyttää

Sisustushäpeällä on merkillinen vaikutus siihen mitä ja millaisia koteja somessa ja mediassa näytetään. En ole professori enkä ole tehnyt tieteellisitä tutkimusta tästä aiheesta, mutta minusta näyttää siltä, että tietty sisustusten stereotypia ruokkii itse itseään.

Siitä seurauksena julkisuudessa näkyvät kodit muistuttavat toinen toisiaan ja jos se tyyli ei miellytä tai jos sitä ei saavuta, voi tuntea kotihäpeää. Voi olla se fiilis, ettei minun kotini ole sellainen kuin pitäisi.

Itse asiassa koin sitä aivan vasta itsekin. Meidän koti haluttiin kuvata yhteen lehteen, mutta ajattelin, että tämä on niin kaukana siitä mitä nyt halutaan nähdä, että sanoin ei kiitos.

Meidän koti on eletyn elämän summaa

Meidän kotimme, kuten niin monien muidenkin kodit, on muotoutunut vuosien saatossa sellaiseksi kuin se on. On se varmaan persoonallinen, mutta onko se hyvällä maulla tehty? Kaikkeen tottuu. Meidän mukavat nojatuolit, joissa teemme töitä, näyttävät silmissäni välillä todella kummallisilta. Kaikki hankittiin silloin joskus ja maku oli mikä oli ja loput kalusteet tulivat lapsuudenkodista, kun vanhempani kuolivat. Mitä niille voi tehdä? Sijoittaa sekaan miten parhaaksi näkee.

Olohuone kotihäpeässä.
Tässä on meidän omituiset nojatuolit. Ne toimivat siis ”toimistoina”, vaikka entisiin lastenhuoneisiin voisi tehdä loistavat toimistot. Oma toimistoni on tuo vasen tuoli. Pöydälle kertyy paperivuoria ja tuolin viereen kertyy kuvausnäytteitä. Kaikki siivotaan pois, jos ihmisiä on tulossa kylään. Myös jo kulmista puhjenneet silkkityynyt pöyhhitään.
Sama tilanne toisesta suunnasta. Myös tuo kukkapylväs tuntuu oudolta. Ja niitä on kaksi.

Kolme kuvaa häpeätakasta – mitä näytän ja mitä en

Kun remontoimme aikanaan tämän talon, tämä takka oli yksi unelma. Nyt se jotenkin ahdistaa. En koskaan kuvaa sitä näin.
Kotihäpeä.
Tällaisen kuvan voin julkaista juuri ja juuri. Kasveissa on niin paljon huomiota.
Kotihäpeä.
Tämä jo toimii, vaikka paras tämäkin olisi, jos sen rajaisi takan yläreunan alapuolelta.

Kaiken voisi pistää uusiksi, mutta haluanko käyttää rahani siihen? Olisinko sitten onnellisempi? En takuulla. Kyllä se onni nousee rinnasta ilman Jacobsenin munatuoliakin! Eikä kukaan ole vielä kutsun saatuaan kääntynyt ovelta pois nähtyään meidän nojatuolit.

Minkä värisiä kodit oikeastaan ovat?

Usein mediaa moititaan siitä, että esiteltävät kodit ovat niin valkoisia. No ovat ja eivät ole. Suomalaiset kodit somessa ovat usein kovin puuteroiduilla vaaleilla sävyillä sisustettuja. Mutta onko se koko totuus? Ei ole. Koteja on, vaikka millaisia ja kuta enemmän tohdimme näyttää sitä mistä itse pidämme, sitä kiinnostavammaksi kuvatarjonta menee. Muutamaa sävyä käyttämällä saadaan ilman suurempaa taitoa harmoninen lopputulos. Se on hyvä. Mutta ei ainoa tapa luoda kaunista. Värit, kerrostumat ja persoonalliset ratkaisut ovat rikkaus ja inspiraation lähde. Eivät häpeän aihe.

Kotihäpeästä olin siis keskustelemassa ja se jakso on nyt kuunneltavissa. Suosittelen kuuntelemaan muitakin Bo Living podcasteja, vaikka et olisikaan juuri nyt myymässä tai ostamassa asuntoa. Esimerkiksi ihan ensimmäiseen jaksoon, jossa puhutaan myyntiremonteista, Peeta Peltola on koonnut viisi vinkkiä pienistä remonteista, joilla asunnon myyntiarvoa voi nostaa. Ne ovat hyvät vinkit myös, jos haluaa raikastaa kodin ilmettä, vaikka sitä ei olisikaan myymässä. Ihan itseään varten ja oman asumisviihtyvyyden nostamiseksi. (Jaksossa on vieraana Nata Salmela, jota on aina äärimmäisen kiva kuunnella. Hän on remontoinut useita asuntoja itse myyntikuntoon)

Tässä on linkki, josta voit kuunnella Bo Living podcastin jossa puhumme kotihäpeästä. Kerro mitä pidit ja mitä mieltä olet koko aiheesta!

Oma koti on kullan kallis ja häpeää on turhaa potea. Koti on kuitenkin se paras paikka maailmassa.

Blogia saa mielellään jakaa ja tavataanhan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 kommenttia

  1. Omakoti paraskoti 19.01.2021

    Kotihäpeä (hirvittävä sana) en ole ennen moista kuullut. Onneksi ei ole tarvinnut hävetä omaa rakasta kotia lapsena eikä aikuisena. Kyllä jokaiselle pitäisi olla se omakoti kullankallis. Koti muodostuu omasta persoonasta kotihan rakennetaan ja sisustetaan itseä varten. Ja vieraat tulee ajallaan ja talo asuu tavallaan. Onkohan nyt kotihäpeään vaikuttanut ja paineita lisännyt nää loputtomat remppa, kaunein koti ja kaiken maailman sisustusohjelmat, sekä tämä sometus esitellään oma rakas koti joka nurkkaa myöten kaiken kansan nähtäväksi ja sitten palkaksi saadaan kotihäpeä. Yrittäkää ny saada se itseluottamus kohilleen sen myötä häviää kotihäpeä, isokokoisuus, pienikokoisuus ja monimuu häpeä.

    Vastaa
    • Hanna 19.01.2021

      oooh! rakastan tätä kommenttia! Olet täsmälleen ytimessä ja aivan oikeassa!
      KIITOS!

      Hanna

      Vastaa
  2. Omakoti paraskoti 19.01.2021

    Hanna, kiitos kuuluu sinulle. 🧡Toivotaan, että jokainen vapautuu elämään sitä omaa arvokasta elämää.

    Vastaa
    • Hanna 19.01.2021

      ❤️ näin tehdään! (toivon sitä myös itselleni ja nojatuoleilleni!)
      Hanna

      Vastaa
  3. Ella 22.01.2021

    Miten voit olla tykkäämättä takastanne?? Se on yksi kauneimmista uudistulisijoista mitä koskaan Suomessa olen nähnyt. Se jäi heti mieleen kauan sitten kun eka kertaa jossain esittelit remontoitua kotianne.
    Kuinka olet saanut sen pysymään kuin uutena, jakenen valmistajan kaunotar on?
    Nythän beigekin on taas mitä suurinta muotia, muhkeisiin nojatuoleihin uusi verhoilu samansävyisestä sileästä sametista niin johan ovat upea pari, kodikkuuden ja viihtymisen täydelliset symbolit❤

    Vastaa
    • Hanna 23.01.2021

      Hei Ella,
      Onhan se takkojen sarjassa upea – ei käy kiistäminen, mutta ehkä kaipaisin nyt yhtäkkiä jotain modernia otetta! Takka on aikanaan hankittu Rusticasta. Muhkeat nojatuolit voisivat saada uuden verhoilun jostain hurjasta väristä, kuten syväsammalen vihreä tai violetti. Ne olivat alunperin kanervan väriset, mutta aurinko on niin julma haalistaja että pian kulahti väri.
      Kiitos ihanasta viestistäsi – Hanna

      Vastaa
  4. Anne-Marie Suomalainen 23.01.2021

    Lapsena Kalliossa ryhdyin häpeämään 24 neliön yksiötämme, kun koulukaverit käydessään ihmettelivät, näinkö pienessä asumme. Heillä oli sentään 54 neliön kaksio! Häpeä syntyi muiden väheksynnästä. Ryhdyin kertomaan tarinaa, että yläkerran vastaava yksiö on myös meidän, mutta se on musiikkihuoneena isäni käytössä ( ei soita mitään instrumenttia). Kaverit vaativat nähdä asunnon. Vein sen pitkälle, että pyysin äidiltä avaimia (mutta muualle, ehkä vintille tai kellariin), johon hän vastasi ei. Kaverit kuulivat ein, mutten tiedä vakuuttuivatko. Minulle yksiömme oli turvan ja inspiraation paikka. Kotini. Vuodesohva levitettiin iltaisin vanhemmilleni, söimme olohuoneen matalalla pöydällä. Minulla oli oma sänky, hylly ja jakkara. Työpöytä ikkunan edessä jaettiin. Meillä ommeltiin, maalattiin tauluja, tehtiin kupari-, niini- ja savitöitä sekä pelattiin pelejä. Pidettiin juhlia ja naamiaisia. Sain pitää lemmikkejä ja kutsua kavereita yökylään lattialle nukkumaan. Kävimme yleisessä saunassa pesulla ja mummillani oli pesula Töölössä, jossa vaatteet pestiin. Kun muutimme samassa talossa kaksioon ja sain oman huoneen, halusin järjestystä ympärilleni. Mittasin mittanauhalla henkarien välitkin. Oma vaatekomero!Tämän muisteleminen täyttää sydämeni suurella kiitollisuudella. Kiitos Hanna, kun pistit pohtimaan:)

    Vastaa
    • Hanna 23.01.2021

      Oi kuinka ihana tunnelma, rakkauden ja onnen ilmapiiri, joka ei tosiaankaan ole kiinni neliöistä, tai mistään muustakaan ulkoisesta materiaalista. Enpä ole kuullut aiemmin kenestäkään, joka mittaisi henkarin välit mittanauhalla!
      Mulle tuli tästä kommentista olo, että haluaisin aikamatkailla pelaamaan pelejä ja tekemään savitöitä Kallioon.
      Kiitos näistä muistoista ❤️
      Hanna

      Vastaa