Kaupallinen yhteistyö Tikkurila Suomi ja terassi kuntoon -projekti
Terassikelit on täällä! Mahtavaa! Ja jokakesäinen terassi kuntoon -projekti on täällä myös.

Tilanne ennen terassin huoltoa
Talven jälkeen, kun pihakin on vielä vailla lehtevää vehreyttään pölyinen, kuivunut ja elämää nähnyt terassilaudoitus on ankea näky. Ilmansaasteet, aurinko, lumikuorma ja pihalta kulkeutuva hiekka hiertävät sen pintaa armotta.
Jokainen meille saapuva ihminen kulkee terassia pitkin etuovelle, joten kulutus on kovaa. Ja se on ollut sitä jo 22 vuotta, mutta hyvin on terassi meidän elämää kestänyt. Ei toki ilman asianmukaista hoitoa, joka tarkoittaa näin vanhoilla puupinnoilla vuosittaista öljyämistä.

Oikukas kevätsää antaa aina omat pienet mausteensa hommaan, tällä kertaa sopiviksi päiviksi osoittautui toukokuun ensimmäinen sunnuntai. Silloin Jarppa kääri hihat ja meidän kesäolohuone alkoi muuttua.
Meillä se on kaksipäiväinen projekti, kun reilun 80 m2 terassi täytyy öljytä kahdessa osassa niin, että aina toinen kahdesta ulko-ovesta on käytössä.
Terassi kuntoon –projektin ensimmäinen vaihe
Terassi kuntoon –projektin ensimmäinen vaihe on tietenkin se, kun kaikki kalusteet, kukkaruukut ja muu tavara siirretään pois tieltä ja terassi harjataan puhtaaksi kaikesta irtonaisesta roskasta. Sen jälkeen terassi pestään, harjataan uudelleen ja lopuksi öljytään. Ja sitten juodaan terassikahvit.
Jari pesi terassin ensin Tikkurilan Terassi ja –kalustepesulla, jota sekoitetaan litra kymmeneen litraan viileää vettä. Seoksen annetaan seistä vartin verran kaikessa rauhassa. Sen jälkeen sekoitus ja sitten levitys terassille pehmeällä harjalla. Tikkurilan Terassi ja -kalustepesu poistaa mahdollisia aiempia käsittelyjä ja likaa sekä kirkastaa kuluneen pinnan.


Ämpärin pohjalle jää liukenemattomia rakeita, joita kannattaa laittaa kohtiin, joissa on näkyvissä vanhaa puuöljyä. Liuos saa vaikuttaa puolisen tuntia, mutta se ei saa kuivua terassin pintaan. Sitten pinnat harjataan ohjeen mukaan karkealla harjalla tai karhunkielellä.

Jari otti apuun terassipesurin, joka sai hiukan helpommin aikaan puhdasta jälkeä vanhalla isolla terassilla.

Lopuksi huuhtelu ja sitten lepo, kuppi kahvia ja kuivumisen odottelua. On tärkeää, että puu on kunnolla kuivunut pesun jäljiltä ennen öljyämistä.

Pesu saattaa nostaa terassin pintaan puukuitua, joka harjataan pois.
Öljyä pintaan
Valtti Plus Terrace Oil on uusi biopohjainen terassiöljy ulkopuupinnoille. Biopohjaisuutensa ansiosta se kuormittaa ympäristöä vähemmän. On hienoa, että terassi on kestänyt parikymmentä vuotta ja nyt sitä voi hoitaa ympäristöä vähemmän kuormittavalla öljyllä. Se on ilo!


Valtti Plus Terrace Oil suojaa puuta UV-säteilyltä ja tekee terassin pinnasta erittäin säänkestävän. Nämä ovat meille tosi tärkeitä pointteja koska terassi tosiaan on täysin sään armoilla ja aurinko porottaa siihen ihan koko päivän. Lisäksi kulutus on kovaa, koska käynti taloon kulkee terassin kautta ja askelten mukana terassille kulkeutuu hiekkaa, joka hankaa sen pintaa.
Terrace Oil myös siis soveltuu hyvin aikaisemmin öljytyn puupinnan uudelleen käsittelyyn. Sitä on saatavana kolmea väriä: ruskeaa, kelonharmaata ja mustaa. Meidän väri on ruskea, joka levitettäessä on ruukunpunervaa, mutta kuivuu aivan tumman ruskeaksi. Erittäin hienostunut väri, joka sopii kartanonkeltaiseen taloomme eikä tule pinnaltaan yhtä kuumaksi, kuin musta, joka olisi muutoin värinä myös sopiva.




Öljyäminen näytti sujuvan hyvin levityssienellä. Jarin tekniikka muistutti lattian pesua, koska kovin kuluneisiin kohtiin öljyä piti laittaa enemmän. On kuitenkin tärkeää levittää öljyä vain yksi kerros. Koskaan ei tule öljytä kahteen kertaan, sillä öljyä ei saa olla liikaa ja sen pitää imeytyä puuhun – muuten se jää pinnalle kalvoksi ja öljy alkaa hilseillä irti. On siis erittäin tärkeää, että öljy imeytyy täysin puuhun. Imeytymätön öljy pyyhitään pois viimeistään 15 minuutin kuluttua kuivalla liinalla.
Täältä näet Tikkurilan Maalilinjan viisi vinkkiä onnistuneeseen terassin öljyämiseen.

Ai että uusi terassin pinta näyttää ihanalta. Sen merkitys on todella suuri, koska se on myös ensimmäinen asia, jonka kohtaamme kotiin tullessa. On tärkeää, että kotiovelle tullessa näky on kaunis. Se merkitsee minulle paljon. Nyt odotan vain kesäkuun kymenettä päivää, jolloin pelargoniat voi nostaa terassille!
Tsemppiä terassihommiin kaikille! Kun katsoo reipasta työntekoa, siitä tulee niin iloinen mieli 😄 Kiitos Jarppa ja Tikkurila ja hyvä kahvi!
Blogia saa mielellään jakaa.
Hanna
Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮
Tärkeä toimenpide, joka tahtoo jäädä tehtäväksi ”ensi keväänä sitten”. Meillä mökillä myös vanha terassi joka on kestänyt hyvin vuodesta toiseen laiminlyönneistä huolimatta.
Mukavia ja aurinkoisia terassikelejä sinne!
Hei Kristiina,
Niiden ”ensi keväänä sitten” hommien luettelo on meillä ainakin pitkä…. Ai että! Kukkapenkit odottavat jotain tulevaaa kevättä, kunnes katoavat kokonaan!
Ihanaa kesää sinulle myös!
Hanna
Hei, sanoit että terassi on 22 vuotta vanha. Oletteko tehneet tämän öljyämisen joka vuosi ? Meillä on 15 vuotta vanha terassi, näyttää samalta kuin ennen- kuvat teillä. Meillä ei ole öljytty kertaakaan….
Hei Pirkko,
Joo kyllä se tosiaan on 22 vuotta tuossa ollut. Ollaan öljytty vaihtelevasti. Ei joka vuosi, mutta ehkä viisi kertaa näinä vuosina. Mutta olisi ollut kauniimpi jos oltaisiin aina öljytty. Mutta ei olla aina ehditty – viitsitty! Ai kamala. Mutta on se käsiteltynä siistimmän näköinen mielestäni.
Hei Hanna Sumari, sisustuksesta ja rakentamisesta ja hyvän asumisesta kiinnostuneena ihmisenä, etsin yhteistietosi ja siitä syystä kirjoitan sinulle, kun olet monessa mukana esittelemässä ja tekemässä hyviä juttuja eli seuraavaa;
Onko kukaan koskaan kiinnittänyt tarpeeksi huomiota siihen, kun nykyisin näkee saneerauksissa sekä varsin paljon uusissa rakennuksissa saunan yhteteydessä olevissa pesuhuoneissa töröttää keskellä WC- pönttö? Sen paikka olisi ihan muualla kuin lasisen saunan ikkunan edessä tai avoimessa kylpyhuoneessa. Hienoja asuntoja ja taloja suunnitellaan ja hintaa on, mutta sitten ei ole vaivauduttu miettimään yhtään intiimiasioiden hoitamista tyylikkäästi. Monille vessassa käynti on hyvin arkaluonteinen asia. Ajattelinpa vaan, että niissä ohjelmissa voisi tähänkin asiaan ottaa kantaa, sillä koskaanhan ei mikään muutu, jos niihin ei puutu. Ystävällisin terveisin Eija
Hei Eija,
Kiitos viestistäsi, olen 100%:sti samaa mieltä. WC-tilat ja saunan pesuhuone eivät kuulu samojen seinien sisäpuolelle eikä varsinkaan lasiseinien taakse!
Terveisin
Hanna Sumari