Kantarellipiirakka – paras resepti. Tämä piirakkaresepti toimii ihan kaikilla sienillä eikä ole väliä silläkään onko sienet vasta metsästä haettuja vai pakasteesta poimittuja. Sekä piirakan täytteessä että pohjassa on makua, kuten kunnon piiraassa tuleekin olla.

Sain tämän ohjeen aikanaan Saarenmaan naapuriltamme, kun olin ollut heillä illalla ja maistanut ehkä elämäni parasta sienipiirasta. Onneksi sain reseptin, sillä tämä on meidän perheen ykkössuosikki. Parempaaan en ole törmännyt missään!
Kantarellipiirakka – paras resepti
Pohja
100 g pehmeää voita
100 g porkkanaraastetta
1 dl jauhoja
1 dl kaurahiutaleita
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
Täyte
200 g kantarelleja
3 pientä uuden sadon sipulia
1 rkl öljyä
1 dl maitoa
1 muna
1 valkosipulin kynsi raastettuna
2 dl juustoraastetta
½ tl suolaa
½ tl valkopippuria
½ tl rosmariinia
Tee taikina
Sekoita keskenään pehmeä voi ja porkkanaraaste. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja suola. Yhdistä seokset ja muodosta niistä taikina. Levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun piirakkavuokaan. Paista 225° 10 min
Tee täyte
Paista silputtua sipulia ja sieniä öljyssä pannulla kunnes sienien neste on haihtunut ja sipulit ovat pehmenneet.
Yhdistä kulhossa täyteen muut aineet ja lisää lopuksi sienisipuli-seos. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 25 minuuttia
Maistuu sekä kylmänä että lämpimänä! Mums!
Blogia saa mielellään jakaa – ei tarvitse kysyä erikseen. Jos leivot tämän olisi kivaa, jos postaisit kuvan instagramiin ja tägäisit siihen minut – on kivaa nähdä niitä kuvia!
Iloa leivontaan!
Hanna
Ihana kantarellipiirakkaohje, nam <3
Ihanaa että maistuu!
Hanna
Tarkentava kysymys siis voi sula ja porkkana vai pehmeä voi yhdistetään
Hyvä huomio! Pehmeä voija porkkanaraaste sekoitetaan.
Hanna
Siis korppujauhoillako vuorattu vuoka?
Hei Susanna! Joo korppujauhoilla tai vehnäjauhoilla. Kumpikin toimii!
Hanna
Olen ennenkin tehnyt ohjeellasi sienipiirakkaa suppilovahveroista ja se on niin hyvää, että tätäkin täytyy kokeilla. Paljonko tuo 200g sieniä olisi suunnilleen desilitroina, pilkottuna? Minulla olisi nimittäin pakkasessa kantarelleja tähän. Toinen kysymys, kun kuvan piirakassa näkyy reilusti vihreää ja ohjeessa vähän rosmariinia, kuivattuako?
Hei Laura,
Ihanaa kuulla etä suppispiirakka on maistunut!
Valitettavasti en osaa sanoa paljonko 200g on desilitroina, mutta ei se ole niin tarkkaa. laittaisin ehkä 3 dl
Virheä, joka näkyy piiraassa on uuden sadon sipulien varsia. Mutta sekään ei ole niin tarkkaa. Jos sipuleissa ei enää ole hyviä varsia, voi käyttää vain sipulit ja hyvää tulee.
Terveisin, Hanna
Ihan mahtava kaanttatellipiirakan ohje! Ja mä olen todella kriittinen! En tämän parempaa voi kuvitella!
Oi miten ihana kuulla! Kiitos!
Hanna
Kuulostaa ihanalta! 😍
Osaatko arvioida montako tästä syö? Entä onnistuisiko tämä tehdä uunipellillä esim kaksinkertaisena?
Hei Ida,
Pyöreästä piirakasta tulee kuusi reipasta palaa. Joskus kolme ihmistä on syönyt piirakan kokonaan eli se vähän riippuu onko piirakka tarkoitettu lounaaksi, onko pöydässä tarjolla muutakin esimerkiksi salaattia jne.
En yleensä suosittele valmistamaan pyöreään vuokaan tarkoitettua piirasta pellille kaksinkertaisena annoksena, koska lopputulos voi olla vetinen. Teen mieluummin kaksi pyöreää piirasta. Mutta olen saanut viestejä että tämä ohje toimii kaksinkertaisena annoksena pellillä. Itse en ole kokeillut. Mutta uskon seuraajiani, joten rohkaisen kokeilemaan!
Terveisin Hanna
Hei! Mitä juustoraastetta suosittelisit tähän piirakkaan? Entä sopisikohan sipuliksi salottisipuli?
Hei Nina!
Minä käytän joko puna- tai mustaleima emmentaljuustoraastetta ja salottisipuli sopii tähän erinomaisesti!
Terveisin Hanna
Olipa hyvää kantarelipiirakkaa, erityiskiitos 91 vuotiaalta äidiltä mehevästä ja maukkaasta pohjasta. Jatkoon meni. Nyt tekee mieli kokeilla tuota pohjaa makeaan piirakkaan…sokeria, sitruunaa, vaniljasokeria ja päälle mustikoita.
kiitos – ihanin viesti! Ja mustikkapiirakka idea ihan loistava!
Hanna
Kiitos, hyvä resepti, ainekset löytyy kaapista eikä tarvita mitään erikoista, nam!
Ihana kuulla Päivi! Niin kiva palaute!
Onnen syksyä sulle 🙂
Hanna
Hei, resepti vaikuttaa niin hyvältä että pakko tehdä tämä! Minulla pakkasessa kanttarelleja, ne kun sulatan niin syntyy aina reilusti nestettä, paistaisitko sienet sen nesteen kanssa vai ilman?
Hei Hannele! Ai että miten hienoa, että on pakkasessa kantsuja! Jippii! Paista nesteen kanssa, mutta paistele kunnes neste on haihtunut.
Terkut
Hanna
Ikinä en ole näin hyvää sienipiirakkaa syönyt. Ihan tajuttoman herkullista ja vielä helppo tehdäkin.
Ihana kuulla! Kiitos viestistä ❤️
Hanna
Joo meinaan kokeilla.
Hei, voiko tällää pohjalla tehdä lohipiirakan?
Tuikku
Hei! Kyllä voi!
Hanna
Kiitti ohjeesta, oli muuten hyvää et turhaan kehunu. Olen etsiny Sienipiirakan ohjetta, nyt löyty teen jatkossakin tällä ohjeella. T. Ritu
Ihana kuulla – nyt vaan toivotaan loistavaa sienikautta!
Terkuin
Hanna
Moikka! Kuulostaapa todella hyvältä ohjeelta. Kestääköhän tämä piirakka pakastamisen hyvin?
Moi!
Varmasti kestää oikein hyvin!
Hanna
Hyvän tuntuinen resepti, aion kokeilla. Onko rosmariini oleellinen, millä voisi korvata vai jättääkö pois, kun jostain syystä en pidä siitä?
Hei Irma!
Kiva kun kokeilet – rosmariinin voit huoletta jättää pois. ja jos haluat korvata se jollaine, ehdotan timajamia. Persilja sopii tähän myös mainiosti sekä tuore oregano.
ihania leivonta hetkiä!
Hanna
Aivan loistava maku!
Kiitos! Ihanaa että maistui!
Hanna
Oli tosi hyvää. Olen kokeillut muitakin sienipiirakka- reseptejä, mutta tämä on herkullisin. Kiitos!
Ihana kuulla! Niin kiva että tykkäsit!
Hanna
Ihana resepti. Kiitos tästä. Oli tarkoitus ottaa kuvankin piirakasta , mutta siitä oli jo suuri osa syöty kun sain kuvan vihdoin otettua. Seuraavalla kerralla( ja se tulee pian) olen nopeampi kameran kanssa 😀
Ihanaa kuulla että noin hyvin maistui ja seuraava kerta on jo tähtäimessä!
Hanna
Ihana piirakka , minulla taisi olla hieman liian suuri vuoka . Minkä kokoinen vuoka on paras ?
Pohjaan tuleva porkkanaraaste houkutteli kokeilemaan kanttarellipiirakkaan 🙂 Ihana pohja, tosin seuraavalla kerralla laitan vähemmän porkkanaraastetta ja kokeilen myös kasvistäytteiseen piirakkaan. Miehelle vein maistiaiset saunaan vilvoittelutauolle ja pois lähtiessä kysyi saako ottaa lisää. Kelpasi 🙂 Uusi satsi kanttarelleja odottaa jo seuraavaa leipomishetkeä <3
Hei Sari!
Kiitos viestistä – niin ihanaa kuulla että piirakka on maistunut! Ja nyt noita sieniä tosiaan riittää vaikka tekis piiraan joka päivä!
Ihanaa syksyä sulle!
Hanna
Olipa hyvä piirakka ja mehukas pohja.
Tämä menee jatkoon.
Aion kokeilla timjamilla ensi kerralla. Oli herkullinen.
Tein tuplaannos ja paistoin pellille.
Hyvin onnistui.
Eva
Hei mahtavaa kuullä tmä – se siis onnistuu myös tupla-annoksena pellillä.
Timjami sopii siihen erinomaisesti!
terkuin
Hanna