Parhaat vinkit kotoisaan leipäbaariin

Kaupallinen yhteistyö @HK

Yhdessäolo ja kaikenlainen yhdessä tekeminen on ollut aika vähäistä pitkään. Kohtaamiset ovat olleet pikaisia ja kaikenlainen juhlinta on ollut vain mielen taka-alalla poutapilven lailla leijuva muisto jostain kaukaa. Siksi olikin niin ihanaa, kun siskoni Ritu ja tämän puoliso tulivat meille pakoon remonttiaan. Rakensimme herkkupöydän ja tässä on parhaat vinkit kotoisaan leipäbaariin.

He olivat istuneet kotona yhdessä huoneessa jo viikon verran lievää maalin tuoksua haistellen keskellä koko kodin irtaimistoa. Se on pinottu huojuviin muovilla päällystettyihin torneihin keittiöön, ainoaan huoneeseen jota ei remontoida. Ymmärsivät sitten kertoa kasvavasta ahdistuksestaan ja kysyä sopisiko tulla kylään. Tottakai sopii! Rakastan kylästelyjä!

Ajatukseni oli tehdä päivällinen valmiiksi, kun he tulevat, mutta päätimmekin tehdä yhdessä leipäbaarin. Meille oli nimittäin tulossa käymään myös tyttären perhe sekä toinen tytär ja tämän koira käymään samana päivänä. Kaikki saapuivat omien aikataulujensa mukaan. Hannan ja Jarin majatalo oli siis auki ja olin hyvin hyvin onnellinen siitä.

Parhaat vinkit leipäbaariin.

Ritu ja Tapsu tulivat ensimmäisinä ja niin aloimme valmistella pöytään voileipäbaaria, josta kukin voisi tehdä itselleen herkkuleipiä makunsa mukaan. (Paitsi ruskea labradorinnoutaja, jonka ruokahalu ja –himo on kyllä loputon.)

Päätin tarjoilla herkullisten HK Helsingin Kauppiaiden Leipäbaarileikkeleiden  lisukkeiksi marinoituja kasviksia, siemenlevitettä, chilimajoneesia, uppomunia, murskattua perunasalaattia, avocadoa ja auringonkukanversoja sekä erilaisia tummia ja vaaleita leipälaatuja. Juomaksi omenatuoremehua, mineraalivettä ja alkoholitonta olutta. Kukin saisi tehdä siis ateriansa itse, omien toiveidensa mukaan.

Voileipä on ihana ja helppo ruoka ja sen variaatiot ovat loputtomat. Runsaasti rasvaa sisältävät vaihtoehdot ovat herkullisia, mutta vältän niitä. Siksi Leipäbaarileikkeleet ovat minusta ihania – niissä ei ole runsaasti rasvaa ja ne maistuvat raikkailta ja hyviltä.

Koska haluan pysyä kohtuullisissa mitoissa ja syödä hyvin, jätän leiviltäni pois sinänsä herkulliset juustot, valkokastikkeen ja hollandaisekastikkeen, vaikka ne ovat verrattomia herkkuja. En myöskään paista leipiäni pannulla. Hiukan tulista majoneesia lisään mielelläni ja levitteen maustan paahdetuilla siemenillä.

Parhaat vinkit leipäbaariin.
Leikkeleet on niin kauniisti pakkauksissaan, ettei niitä minun mielestäni tarvitse ryhtyä sen kummennin rullailemaan.
Parhaat vinkit leipäbaariin.
Asettelin tarjoilut erilliselle pöydälle, joska kaikki voisivat noutaa harkkuja omaan tahtiin ja rakentaa oman herkkuleipänsä. Engalnniksi tälalista kutsutaan nimellä grazing table – eli suoraan käännettynä puhutaan laiduntamisesta. Keräilypöytä? Eihän tämä ihan tavallinen buffet ole, koska melkein kaikki tarjottavat ovat suoraan pöydällä.

Syön mielelläni leivän, jonka päälliset ovat tosiaan leivän päällä, eivätkä kahden leivän välissä koska silloin päällisten ja leivän suhde on minusta ihanteellinen. (Poikkeuksiakin kyllä on!) Joten minun leipäbaarini koostuu herkullisten leikkeleiden lisäksi kasviksista, joille olen antanut vähän luonnetta ja Ritun ovelasti keittämistä uppomunista. (Ritulla oli ihan pettämätön konsti! Hän rikkoo kananmunan tuorekalmulla vuorattuun kuppiin, kierittää kelmuun kiinni ja keittää munan kelmussa. Näet videon siitä mun Instan kohokohdissa)

Parhaat vinkit leipäbaariin.
Osa meni suoraan suuhun aika nopeasti…. Niin hyvät tuoksut ja kova nälkä!

Aloitin keittämällä perunoita pottusalaattia varten. (Tiesitkö muuten, että muutaman perunan 4-5 kpl saa nopeasti kypsäksi mikrossa? Pistele vain muutama reikä pestyjen tasakokoisten perunoiden kuoreen, laita pari ruokalusikallista vettä kannelliseen mikronkestävään kulhoon ja potut sinne. Kypsennä täydellä teholla 4-5 minuuttia ja keitetyt potut ovat valmiit.)

Tein perunasalaatin, joka maistuu ihanalta kaikkien herkullisten kokolihaleikkeleiden kanssa, mutta eritystä herkkua se on paahtopaistin ja pastramin kanssa.

Lusikoin kastikkeen vielä lämpimien kuorineen keitettyjen, murskattujen perunoiden joukkoon. Se sopii ihanasti kaikkien leipäbaarin leikkeleiden kanssa.

Ritu teki paprikasalaattia suippopaprikoista, jotka paahdoimme ensin uunissa, jotta kuoren saa pois. (Se muuten lähtee suippopaprikoista sata kertaa helpommin irti kuin tavallisista)

Marinoimme ihania napakoita osterivinokkaita ja kuningasosterivinokkaita. (Herkkusienet olisivat käyneet yhtä hyvin, mutta kuningasosterivinokkaat ovat niin kauniita!) Tein fenkoliappelsiinisalaattia mandoliinilla. Ritu teki uppomunat tiputtamalla kanamunan kuorestaan tuorekelmulla vuorattuun kuppiin ja kiertämällä kelmun kiinni. Sitten vaan muna kelmuineen poreilevaan veteen n. neljäksi minuutiksi ja siinä se oli – loistava uppomuna ja niitä voi tehdä neljä tai vaikka kuusi kerrallaan. Tapsu leikkasi sieniä ja tarkisti reseptejä ja makuja. Jari otti kuvia ja siivosi sotkut. Ja koko ajan oli sellainen ihana tekemisen meininki ja hyvät läpät. Nautin joka solullani.

Ruoka oli niin hyvää, että istuimme pöydässä pitkään ja haimme aina lisää herkkuja. (Välillä leipä unohtui kokonaan ja käärimme herkkuja leikkeiden sisään rullaksi…) Kun tyttäret saapuivat joukkoineen, herkkuja riitti heillekin ja tunnelma oli mukavan meluisa ja lämmin.

Päivä oli kaikkineen leppoisa ja herkullinen ja kuinka ihanaa olikaan tehdä ruokaa yhdessä! Kuin pienet talkoot. Aiomme ilman muuta tehdä saman uudelleen, mutta mietin, että olisi kivaa lähteä retkelle (eli piknikille – vai picnicille?) ja aloittaa retki leipäbaaritalkoilla, jossa jokainen voisi kasata omat eväänsä ensin itse. Sitten vain pakkaus ja matkaan, vaikka patikoimaan Nuuksioon. Tai siis, eihän sitä ole pakko kauemmaksi mennä kuin oman pihan nurmelle tai parvekkeelle…!

Leipäbaari Broilerin Paahtofileetä, avocadoa, uppomuna, suolaa, mustapippuria ja auringonkukanversoja.Alla chilimajoneesilla voideltu saaristolaisleipä.
3-4 viipaletta Leipäbaari Porsaanfileetä, appelsiini-fenkolisalaattia, ohuenohuita luomuveriappelsiinin viipaleita ja auringonkukanversoja. Alla paahdettu, siemenlevitteellä voideltu viipale vaaleaa hapanjuurileipää.
3-4 viipaletta viipaletta Leipäbaari Gourmet Pastramia, perunasalaattia ja marinoituja sieniä. Alla siemenlevitteellä voideltua saaristolaisleipää.

Pottusalaatti murskatuista perunoista

Ihanaa erityisesti Leipäbaari Paahtopaistin ja Leipäbaari Pastramin kanssa

Kuumia kuorineen keitettyjä, hyvin pestyjä perunoita

Kapriksia

Ruohosipulia

Kastike

1 tl dijoninsinappia

1 1/2 rkl viinietikkaa

1 dl öljyä

1 rkl hunajaa

suolaa, mustapippuria

Kun perunat on kypsät survo ne perunanuijalla tai vaikka juomalasin pohjalla murskaksi laakeassa vadissa.

Lusikoi vielä kuumien perunoiden päälle kastike ja viimeistele kapriksilla ja hienonnetulla ruohosipulilla.

Marinoidut sienet

1 rasia herkkusieniä, osterivinokkaita ja/tai kuningasosterivinokkaita

Marinadi

1 dl neitsytoliiviöljyä

1 rkl omenaviinietikkaa

1 dl hienonnettua persiljaa

suolaa ja mustapippuria Puhdista sienet ja viipaloi kauniiksi viipaleiksi. Sekoita marinadin ainekset ja kaada marinadi sienille. Anna maustua tunti jääkaapissa.

Paprikasalaatti

4 suippopaprikaa

1 valkosipulinkynsi ohuina viipaleina

3 rkl rypsi- tai oliiviöljyä

2 rkl omenaviinietikkaa

sormisuolaa mustapippuria

Puolita paprikat ja poista siemenet. Levitä paprikat uunipellille kuoret ylöspäin. Voit litistää niitä niin, ettei ole isoja huippuja, jotka kärähtävät helposti. Paahda paprikoita 200 asteessa grillivastusten alla, kunnes kuoret ovat mustuneet. Voit repiä kuoret irti heti veitsen avulla, ne lähtevät helposti irti.

Laita paprikat kulhoon ja valuta yhteen sekoitetut kastikeainekset joukkoon. Anna marinoitua vähintään puoli tuntia.

Siemenlevite leiville

400 g Huoneenlämpöistä voita tai muuta levitettä

1 dl salaattisiemensekoitusta

Kaada siemenet puhtaalle kuivalla pannulle ja paahda niitä keskilämmöllä vähän väliä pannua ravistellen, kunnes siemenet alkavat saada väriä.

Anna siementen jäähtyä ja hienonna sitten terävällä veitsellä. Sekoita huoneen lämpöiseen rasvaan ja laita jääkaappiin kovettumaan.

Fenkolia ja appelsiinia

1 iso fenkoli

½ dl vastapuristettua appelsiininmehua

1 dl oliiviöljyä

suolaa ja mustapippuria

Leikkaa fenkoli paperinohuiksi siivuiksi joko terävällä veitsellä tai mandoliinilla. Sekoita kastikeainekset yhteen ja hukuta fenkolisilppu kastikkeeseen ja anna sen marinoitua vähintään 15 minuuttia.

❤️❤️❤️❤️❤️❤️

Se oli ihana hetki rakkaiden tyyppien kanssa herkkupöydän äärellä. Blogia saa mielellään jakaa, ei tarvitse kysyä erikseen lupaa. Ihania hetkiä sulle ja sun läheisille myös.

Rakkaudella – Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.