Upea Dutch Baby – hollantilainen pannukakku ja viiden minuutin lemon curd

Upea Dutch Baby on hollantilainen pannukakku, joka paistetaan valurautapannussa uunissa. Sen reunat nousevat ylös ja kun sen ottaa uunista sen muoto voi olla aika hurja. Hurjuus kuitenkin laskee keskeltä ja siihen keskelle on ihanaa levittää sitruunatahnaa ja mustikoita. Tää on se hiukan parempi viikonlopun aamiainen!

Ja jos sulla ei ole valurautaista paistinpannua, mutta on esimerkiksi Iittalan 24h syvä lautanen Dutch baby onnistuu myös siinä. Toki taikinan määrä täytyy jakaa kahteen kulhoon.

Upea Dutch Baby pannukakku.

Lemon curdin eli sitruunatahnan valmistus mikrossa on hullun helppoa ja lopputulos on erittäin herkullinen. Tahna maistuu ihanalta ja on kauniin väristä.

Tässä lemon curdin ohje:

Lemon curd mikrossa

2 dl sokeria

1 dl sitruunan mehua

2 keltuaista

3 kokonaista kananmunaa

2 sitruunan raastettu kuori

100 g kylmää voita kuutioina

Vispaa sokeri, kananmunat ja keltuaiset sekä sitruunanmehu hyvin yhteen mikron kestävässä kulhossa. On tärkeää, että valkuaiset sekoittuvat hyvin, koska muuten tahnaan jää kypsän valkuaisen kappaleita. (Jos niin kuitenkin käy, selviät niistä siivilöimällä seoksen ennen kuin lisäät joukkoon voin ja sitruunankuoriraasteen.)

Kuumenna seosta mikrossa täysteholla 4-5 minuuttia. Sekoita aina 30 sekunnin välein, kunnes tahna sakenee.

Lisää kuumaan seokseen kylmä voi kuutioina. Sekoita kunnes voi on kokonaan sulanut ja seos on tasaista. Lisää viimeiseksi sitruunakuoriraaste. Jäähdytä ja valmista tuli!

Dutch Baby

24 cm halkasijaltaan oleva valurautainen paistinpannu, jonka voi laittaa uuniin. (Ei siis esim. puista kahvaa)

2 rkl voita

3 kananmunaa (huoneen lämpöistä)

1 dl lämmintä (täysrasvaista)maitoa

1 dl vehnäjauhoja

2 rkl sokeria

¼ tl suolaa

Tarjoiluun lemon curdia ja mustikoita

Kuumenna uuni 220 asteeseen.

Sekoita kaikki ainekset yhteen pannaritaikinaksi.

Laita valurautaiseen paistinpannuun 2 rkl voita ja työnnä pannu kuumaan uuniin siksi hetkeksi, että voi sulaa.

Ota pannu uunista ja kaada siihen pannukakkutaikina.

Paista pannaria uunissa n. 10-15 minuuttia uunista riippuen. (Olen huomannut, että mun uuni on aika täpäkkä – mulle riitti 10 min)

Ota pannu uunista ja anna pannarin laskeutua ja jäähtyä hiukan. Lisää pinnalle kerros lemon curdia ja kourallinen pensasmustikoita. Niin hyvää!

Blogia saa mielellään jakaa, siihen ei tarvitse kysyä erikseen lupaa

Toivotan sulle herkkuhetkiä ruokapöytään – Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Helena 14.01.2022

    Oletko koskaan kokeillut tehdä gluteenittomana pannukakun?

    Vastaa
    • Hanna 14.01.2022

      Hei Helena!
      joo olen tehnyt. Käytän vain gluteenitonta jauhoseosta vehnäjauhojen sijaan.
      Hanna

      Vastaa
  2. Kirsi Korvenranta 15.01.2022

    Hei Hanna. Pari kysymystä pannukakkuun liittyen. Miten tuon lemonquardin säilyvyys? Ja kuinka monelle pannarista riittää?
    Kiitos!

    Kirsi

    Vastaa
    • Hanna 15.01.2022

      Hei!
      Pannarista riittää 2-4 lle vähän riippuu siitä onko tarjolla muutakin. Lemon Curd säilynee viikon verran. Saattaa säilyä pitempäänkin, kun se on kuumennettukin, mutta minulla ei varmaa tietoa pidemmästä säilyvyydestä.
      Hanna

      Vastaa