Viikko sitten päätettiin yhtäkkiä lähteä päiväksi Riikaan. Ja niin me lennettiin sinne lauantaina aamupäivällä ja palattiin kotiin kahden aikaan sunnuntaina iltapäivällä viettämään kotiin äitienpäivää. Yhdessä vuorokaudessa koettiin monta ihanaa juttua ja unohdettiin hetkeksi työt ja stressit.

Meillä ei ollut mitään suunnitelmia päivän varalle, matkaeväänä oli vain halu saada pieni katko pitkään työputkeen. Niinpä saavuttuamme hotelliin puolilta päivin, viskasimme vain vähät tavaramme hotellihuoneeseen ja lähdimme kaupungille. Kadulle kuului musiikki ja lähdimme suunnistamaan sen alkulähteille ja päädyimme Raatihuoneen torille, jossa oli hulvaton markkinameininki. Musiikki soi, kojuissa myytiin kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, grilleissä tuoksuivat lihavartaat, maukkaat makkarat ja potun puolikkaat. Lavalla esiintyivät nuoret musikantit laulaen päivän kuumimpia biisejä tai tanssien modernia tanssia. Aivan mahtava lauantaifiilis. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta eikä mieltä painanut huolen häivääkään.

Kun olimme saaneet kylliksemme juhlahumusta, lähdimme kulkemaan pitkin vanhankaupungin katuja.

Nupukivisillä kaduilla, joissa on reikiä ja kolosia yllättäväsi siellä ja täällä, parhaat jalkineet on hyvät lenkkarit. Olin tehnyt siinä mielessä oikean valinnan matkakengikseni. Toki olisin voinut valita myös samaa paria olevat kengät. Kävi nimittäin niin, että lentokentällä huomasin, että vasemmassa jalassani oli Niken valkoinen lenkkari ja oikeassa Asics… No ei se tahtia haitannut, naurua kyllä riitti.

Eriparikengissä siis taapertelin pitkin poikin fiilistellen kaupungin kauneutta. Kävelimme joenrantaan ja etsimme kahvilaa, joka olis jotenkin vanha ja persoonallinen. Löysimme kutsuvan näköisen paikan ja astuimme sisään vanhaan maailmaan. V.Kuzke on perustettu vuonna 1910 ja senkalusteet ovat tuolta ajalta. Niin viehättävä paikka. Joimme siellä erikoisimmat kahvit mistä kuunaan olen saanut nauttia. Appelsiinikahvi sisälsi vastapuristettua appelsiinimehua, kahvi ja jäitä ja se tarjoiltiin jalallisesta lasista. Jano oli kova, joten kuva kauniista juomasta jäi ottamatta, mutta oudolta kuulostava juoma oli erittäin herkullinen. Sen seuraksi annoimme myyjän valita meille valikoiman parhaat tryffelit.

Käveltyämme vielä tunnin, aloimme etsiä ruokapaikkaa. Emme halunneet mennä ketjuravintolaan, emmekä paikkaan, jonka ulkopuolella on valokuvat annoksista. Se on kokemukseni mukaan huono merkki. Lopulta valitsimme aivan randomisti paikan, jonka ikkunoissa komeili erilaisia savikukkoja. Yksi pöytä oli vapaana pienessä täydessä ravintolassa ja meillä kävi uskomattoman hyvä munkki. Ravintola Petergailis on Riian vanhimpia, se on ollut samalla perheellä 40 vuotta ja rankattu Trip Advisorissa kolmen parhaan paikallista ruokaa tarjoavan ravintolan joukkoon. Se oli nappi valinta. Ruoka ja palvelu olivat erinomaisia. Tajusimme että meillä oli tosiaan käynyt onni, sillä ravintolan ovi kävi jatkuvasti, mutta ravintolan kaikki pöydät olivat varatut. Lämmin suositus Petergailsille ja kannattaa siis varata pöytä tosiaan etukäteen.

Seuraavaksi ohjelmassamme oli äitienpäivälahjani lunastus, eli käynti hotellin spassa ihanassa rentouttavassa hieronnassa. Sillä aikaa siippani otti nokkaunet.

Illalla lähdimme vielä seikkailemaan ja jälleen – syömään! Päädyimme hotelli Neiburgsin ravintolaan, joka oli matkamme toinen lottovoitto – miten voi käydä näin hyvä tuuri! Ruoka oli kaunista ja ihanaa ja palvelu aivan huippua. Tähän upeasta hotellista varaan huoneen seuraavalla Riian reissulla.

Illan hämyssä kävelimme hotellille. Vanhassakaupungissa oli säpinää. Paljon juhlivia ihmisiä. Meille maistui uni hyvässä sängyssä ja hiljaisessa huoneessa. Kun aamulla avasin ikkunan, viimeiset juhlijat kävelivät laulaen kotia kohti. Me söimme hotellin aamiaisen, joka on aina ihana, koska itse ei tarvitse tehdä mitään. Sen jälkeen menin odottamaan yhden turistiliikkeen aukeamista ja ostin ison kasan ekopuuvillasta tehtyjä vauvan vaatteita tulevalle lapsenlapselleni. Sitten hyppy taksiin, lentokentälle ja kotiin.

Ihana oli matka, mutta jos on vain päivä aikaa, voisi matkan tehdä, vaikka Turkuun. Ei näitä kotimaankaan kaupunkeja ole loppuun asti tutkittu! Riiassa olen käynyt moottoripyörällä kaksi kertaa ja joku tuntuma kaupunkiin oli siis entuudestaan. Ihana kaupunki ja hauska matka!

Mammografia. Kaikkihan siellä käyvät tietenkin säännöllisesti. Paitsi että min en ole käynyt kuin kerran varmasti yli 15 vuotta sitten. Ympärilläni on rintasyöpään sairastuneita ja siitä toipuneita ystäviä, joiden kanssa olen elänyt heidän vaikeita hetkiään. Olen myös tuntenut heitä, jotka eivät ole selvinneet sairaudesta. Silti en ole mennyt mammografiaan. Ihana ystäväni ja kaimani Hanna on patistanut minua sinne lukemattomia kertoja ja olen vastannut joo joo! Tietenkin menen. Mutta en ole mennyt. Miksi? Miksi olen niin hullu, etten mene?

Aloin tehdä yhteistyötä Mehiläisen kanssa ja neuvottelupöydän ääressä päätettiin, että yksi tutkimus olisi mammografia. Hyvä homma, ajattelin ja samalla aloin miettiä, mikä ongelma minulla oikein asian kanssa on. Miksi en mene siihen tutkimukseen? Jo pelkkä asian ajattelu ahdisti ja hengitys alkoi kulkea huonommin. Tuli sellainen kokovartalo torjunta.

Jos haluaa päästä ahdistuksen alkulähteille ja selvittää sen syyn, täytyy uppoutua ahdistukseen ja olla se uskallus, josta paljon puhutaan, täytyy uskaltaa katsoa pimeään. Tämä asiahan ei ole valtavan suuri pimeys, joten sinne hyppäsin ja mietin, miksi en ole tehnyt sitä aikaisemmin. Mutta niinhän se on, että täytyy olla syy ja halu mennä sinne ajatuksiin ja myös tovi aikaa ajatella rauhassa. Nopeasti ymmärsin kaksi asiaa, toinen oli pelko siitä, että jotain löytyy. Mikä paradoksi! Jos jotain löytyy, se on syytä löytää ennen kuin on myöhäistä! Siis säännöllisesti mammografiaan!

Toinen syy on jotenkin liikuttava, enkä edes haluaisi oikeastaan kertoa sitä, mutta ehkä en ole ainoa, joka kokee samalla tavalla. Olen ujo esiintymään missään alasti. Se on äärimmäisen vaivaannuttavaa. En myöskään pidä siitä, että joku katsoo minua, kun riisun tai puen. Kaikenlaiset pukuhuoneet ja uimahallien yhteissaunat ovat kauhistus. Kun kuvittelen edes noita tilanteita, nostan ajatuksissani kädet korvilleni, suljen silmäni ja alan kirkua. (Nyt kyllä naurattaa, aika vahvaa! – Itse asiassa nauran ääneen tätä kirjoittaessani, mutta se ei poista itse asiaa. Se istuu minussa tiukasti)

Mutta aika oli varattu Mehiläiseen ja tietenkin olin asiasta iloinen ja jotenkin helpottunut, koska kyllähän toki ymmärrän, että mentävä on. Ja senkin että olen vähän typerä, mutta minkäs ujoudelle teet?

Millaista se oli

Sain yleislääkäriltä lähetteen mammografiaan ja halusin myös, että rinnoilleni tehdään ultraäänitutkimus. Ajanvaraus kävi helposti OmaMehiläinen–sovelluksella.

Ja miten voikaan olla niin, että muutamaa päivää ennen tutkimuksia silmiini osui kirjoitus, jossa tuttavani kertoi, että tutkimus oli tehnyt kipeää.

Pelkogalleriaani kuuluu myös kipupelko. Heh. Olen kuitenkin koettanut oppia käsittelemään sitä ja paras tapa on toistaiseksi ollut mieheni lausuma – kipua se vaan on! Lause naurattaa minua aina ja se pitää kyllä paikkansa, ei se muuta ole. Jos mammografia sattuu, se sattuu vain pienen hetken. Ja toisaalta jos syöpä löytyy liian myöhään…

Niin sitten tutkimuspäivänä tepastelin kauniissa kevätsäässä Mehiläiseen vain hiukan ahdistuneena ja jännittyneenä. Jännitin tutkimusta huomattavasti enemmän, kuin huomasin jännittää tutkimuksen tuloksia. Ihminen lienee aina varma omasta terveydestään.

En enää muista kuka oli se mieslääkäri, joka sanoi minulle kauan sitten, että kauniilla ympäristöllä on huomattava merkitys hyvinvoinnille. Vastaanoton odotustila oli kaunis, siellä oli pehmeä valaistus ja rauhallinen tunnelma. Se rentoutti heti. Mutta ehdottomasti iloisin yllätys oli hetki, jolloin minut kutsutiin sisään.

– Hanna Maria

Olin pudota ilosta tuolilta! Kuinka huomaavaista! Ja samalla epävirallista. Sukunimeäni ei huudettu lainkaan. En erityisesti pidä siitä, että nimeni kailotetaan kovaan ääneen, kun olen jossain hyvin henkilökohtaisessa tilanteessa. Missään muualla ei koskaan olla käyttäydytty näin. (Lisäksi ilahduin toisen nimeni käytöstä, jota ovat vain äitini ja isäni koskaan käyttäneet eikä heitä enää ole)

Tutkimustila oli niin ikään miellyttävästi valaistu ja lempeän kodikas. Mutta ehkä kaikkein parasta oli hoitaja. Hän oli niin ystävällinen, pehmeä ja lempeän suloinen. Ja lisäksi itselleni oli erityinen ilo siitä, että hänen ulkonäkönsä muistutti kovasti hyvää ystävääni.

Hoitajan käytöksestä tuli tunne, etten ole yksin ujouteni kanssa. Hän katsoi minua koko ajan silmiin ja joku erityinen osaaminen siinä oli läsnä, kuinka tässä tilanteessa ollaan parhaiten. Tulin siitä äärimmäisen onnelliseksi. Ajattelin että hän on töissä juuri oikeassa paikassa.

Kuvantaminen ei sattunut minua ja olin aivan rento. Kaikki kävi nopeasti, mutta ilman kiirettä.

Rintojen ultraäänitutkimus tehtiin viereisessä huoneessa, jonne pääsi kauniisti väliovesta. Tutkimuksen teki minun kantistani katsoen nuori radiologian erikoislääkäri Jonas Saraneva. Myös hänellä oli sama äärimmäisen ystävällinen ja potilaan huomioiva käytös. Tutkimuksessa oli helppoa olla ja jotenkin tuntui, että tämä ujous oli otettu huomioon. Se oli miellyttävää. Saatoin olla rento ja tuntui, että olen ylipäätään hyvissä käsissä. Olin henkilö, ihminen ja minä. En yhdentekevä, yksi linjalta. Kenelläkään ei ollut kiire, mutta silti kaikki kävi jouhevasti, turhia odottelematta.

Onnekseni tutkimuksen tulos oli puhdas, eli rinnoistani ei löytynyt mitään, mikä olisi edellyttänyt toimenpiteitä tai lisätutkimuksia. Olen niin kiitollinen siitä ja onnellinen siitä, kuinka minua kohdeltiin.

Nyt onnnellisena huolettomaan kesään siis!

Kiitos kiitos kiitos!

Hanna

Tiesitkö että, rintasyöpä on Suomessa naisten yleisin syöpä? Käy mammografiassa ja tutki rintasi säännöllisesti itse.

Kovia sanoja
Olen usein sanonut, että muutun ympäristösaasteeksi, jos painoni nousee yli tietyn pisteen. Voi kuulostaa kovalta, mutta niin se kuitenkin on. Tarkoitan sitä olotilaa, kun on koko ajan hiukan liian täysi ja raskas olo. En tarkoita sitä hetkellistä fiilistä, kun on syönyt kerran liikaa päivällispöydässä, vaan sitä tunnetta, että on syönyt liikaa ja varsinkin vääriä asioita jo monta kuukautta.

Ahdistun raskaasta olosta ja alan inhota itseäni, koska olo on hankala. Se näkyy sulkeutuneisuutena, äkäisyytenä ja siihen liittyy ahdistusta. En ole silloin kivaa seuraa etenkään itselleni. Kuitenkin on niin, että ihmisen tulisi rakastaa ensin itseään, että voisi rakastaa muita. Ja mähän rakastan maailmaa ja elämää. Jopa vastoinkäymisiä (hyvät vastoinkäymiset, älkää kuulko tätä – en kutsu teitä kylään kuitenkaan)

Rakastan räntäsadetta toukokuussa ja aurinkoisia kuumana väreileviä kesäpäiviä, kovia pakkasia ja suojasäätä. Rakastan sitä, kun tuulee ja myrskyää tai on aivan peilityyntä ja hiljaista. Rakastan ihmisiä samalla tavalla. Kaiken sorttisia. Mutta vain jos minulla itselläni on hyvä olla. Jos oloni on huono, en näe maailman kauneutta ja ihmisten ihanuutta ollenkaan samalla tavalla. Koko oleminen keskittyy oman huonon olon sietämiseen. Sitä on olla ympäristösaaste. En ole hyvää seuraa kenellekään. Vähiten itselleni.

Ehkä siinä onkin syy siihen, että olen pysynyt suurin piirtein saman kokoisena koko elämäni. Kun olo käy tukalaksi on pakko toimia. Tehdä jotakin.
Välipalat tukipilareina
Olen monasti kirjoittanut minulle parhaiten sopivasta ruokavaliosta, jossa syön viisi kertaa päivässä. Aamu- ja iltapäivällä syön välipalan. Jos en syö, se kostautuu illalla jääkaapin oven saranoiden jatkuvana natinana.

Perusvälipalani on jo kuusi vuotta ollut rahka tai maustamaton jogurtti. Arvatkaa alkaako kyllästyttää! Kyllä ja ei. Ei ala siksi, että se on helppo vaihtoehto, joka toimii. Kyllä alkaa, koska välillä mietin, kuinka ihanaa olisi syödä joku herkku siinä välipalan paikalla.

Rakastan leipomista ja leivonnaiset kiinnostavat minua, mutta sokeri! Se on haastava kaveri. En tiedä onko se joku tieteellinen fakta, että sokeri keräisi nestettä, kuten suola, mutta syödessäni sokeria nestettä alkaa kertyä kroppaani nopeasti ja esimerkiksi sormet ovat kuin liian ahtaaseen nakin kuoreen sullotut siskonmakkarat. Se tuntuu inhottavalta. Ja se tunne on äärimmäisen lähellä itseinhon loputtoman syvää kuilua. En erityisemmin välitä syöksyä sinne, joten vältän sokeria.

Ilahduta itseäsi!
Välipalahetki on kuitenkin kiva tauko kaikessa tekemisessä ja hyvästä välipalasta tulee erittäin hyvä olo. Kun teen kotona töitä, eli kirjoitan tuntikausia samassa paikassa istuen, on välipalahetki se ihana paussi, joka katkaisee kaiken hetkeksi. En koskaan someta tai lue sähköposteja, kun syön välipalaa. Luen sen sijaan kirjaa, vaikka en ehtisi kuin muutaman sivun eteenpäin tarinassa. Välipalahetki on ihana juuri siksi että se ravitsee sekä sielua että ruumista ja molemmista tulee voittajafiilis! Teen muutakin kuin työtä, luen kirjaa! Syön välipalan ja tiedän että siitä tulee hyvä olo ja jaksan paremmin.

Valion Luonnonjogurtti+ ™ mango & persikka on mun uusi ilo näissä hetkissä. Ja tämä tulee nyt suoraan sydämestä: Kun ostin ensimmäisen purnukan tuota herkkua ja kaadoin sitä lautaselleni, olin ihan, että mitä nyt, tules ulos sieltä purkista. Ja tulihan se – paksuna ja kuohkeana kuin mousse! Otin sitä lusikkaan ja moussefiilis oli nyt lusikassa ja sitten mun suussa!

Kuinka ihana voi jogurtin koostumus olla? (Varmaan sopii muuten erittäin hyvin leivontaan. Mietin täytekakun täytteeksi sitä liivatteen kanssa. Ja tartaletteihin mansikoiden alle Entä Pavlovan täytteenä?!) No mutta tämän ihanan herkun paras juttu on, että siinä ei ole lisättyä sokeria eikä myöskään keinotekoisia makeutusaineita, hedelmämehua tai hunajaa.

Eli ei siskonmakkarasormia ja kiristäviä farkkuja mulle, mutta ihanaa raikasta välipalaa tauoille.

Hedelmää hedelmää!
Makuja on kaksi Valion Luonnonjogurtti+ ™ mango & persikka ja päärynä & banaani. Molemmat ovat lyömättömiä herkkuja. Luonnonjogurtti+ ™ mango & persikka on väriltään kauniin keltainen ja sen maku on äärettömän raikas ja puhdas. Luonnonjogurtti+ ™ päärynä & banaani on maultaan ehkä miedompi, mutta on loistava idea yhdistää päärynää ja banaania. Banaanille tekee hyvää olla päärynän raikkaassa seurassa.

Luonnonjogurtti+ ™ mango & persikka ja päärynä & banaani ovat kummatkin laktoosittomia ja molemmissa on sama ihana samettinen koostumus. Parasta ikinä! Mun välipalahetket on nyt tosi herkullisia! En vastusta!

Ihania keväisiä päiviä

💛💚

Hanna

Ensi viikonloppuna juhlitaan äitejä ja leivotaan paljon kakkuja! Päätin testata Annin Uunissa bloggaajan Anni Paakkunaisen vasta ilmestynyttä kakkukirjaa ja leivoin siitä äitienpäivän ruusukakun. Kokeilin myös hänen blogistaan päärynä-kinuskikakkua. Molemmat kakut olivat aivan ihania. Leipovalle äidille ihana lahja on jonkun muun leipoma kakku sekä kaunis ja inspiroiva Annin uunissa -kirja.

Jos aiot leipoa näitä kakkuja, aloita työ jo edellisenä päivänä. Ruusukakun täytyy hyytyä yön yli ja päärynäkakkukin on parempi kun sen kuorruttaa valmistusta seuraavana päivänä.

Ruusukakussa on kermahyytelötäyte ja marenki-voikreemi kuorrutus. Pohja ei ole tyypillinen sokerikakku, vaan taikinaan tulee myös sulatettua voita. Ohjeessa paistoajaksi suositeltiin n. 45 minuuttia 180 asteessa, mutta puolituntia riitti minun uunissani täydellisesti.

Kermahyytelö on minulle tuttu kakun täyte ja varsinkin vadelmakermahyytelö, joka on ihanaa ja raikasta. Yleensä käytän kokonaisia vadelmia, mutta nyt paseerasin sulatetut pakastevadelmat kastikesiivilän läpi ja käytin vain mehun. Täytteestä tuli hyvin kauniin väristä. Reseptissä oli kermavaahdon lisäksi käytetty tuorejuustoa ja vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Unohdin ostaa vaniljakastikkeen mutta korvasin sen vastaavalla määrällä kermavaahtoa. kakusta tuli paitsi kaunis, myös ihanan makuinen. Olen karsatanut kreemejä, mutta tämä kakku ei ole liian makea eikä mitenkään raskas tai voinen. Osansa raikkauteen on varmasti vadelmista paseeratulla liemellä (en voi kutsua sitä marjasoseeksi, se on enemmän mehua kuin sosetta) .

Päärynäkakun tein gluteenittomana eli vaihdoin vain jauhot gluteenittomaan jauhoseokseen, jossa ei ole nostatusainetta. Kakun erikoisuus on porkkanakakun tapaan tehty pohja, jossa porkkanan sijaan käytetään päärynäsosetta (raastettuja kypsiä päärynöitä) kakku täytetään ja kuorrutetaan porkkanakakusta tutulla kreemillä. Kakun pinnalle valutetaan rosmariinilla maustettua suolakinuskia. Tein kinuskin ohjeen mukaan, mutta kaapissa ei ollut rosmariinisuolaa, joten laiton rosmariinin oksan kiehumaan kinuskin joukkoon ja hyvää tuli.

Kumpainenkin kakku on edustaa tyyliä, jota en yleensä harrasta ja juuri siksi halusin kokeilla leipoa ne. Ruusujen pursottaminen vähän hirvitti, vaikka olen niitä tehnyt kuppikakkuihin, mutta voin luvata teille, se on todellakin ihan helppoa! Eikä se ole niin kauhean tarkkaa. You Tubessa on tutoriaaleja, joista voi hakea oppia. Kerran kun katsoo, heti osaa. Tärkeintä on oikean muotoinen tylla (kuusisakarainen tähti)

Näissä kakuissa minua kiinnosti nimenomaan nämä kuorrutteet ja kakkujen kapea ja korkea muoto. Tosin ruusukakussa päädyin kuitenkin matalaan versioon eli juuri sen kokoiseen vuokaan, mitä Anni kirjassa suosittelee.

Annin kirja on yhtä viehättävä kuin Anni ja hänen bloginsa. Kauniit kuvat innostavat kokeilemaan leipomuksia. Ohjeet on ryhmitelty vuodenaikojen mukaan ja kirjan alussa on erikseen ohjeet erilaisille kakkupohjille, täytteille, kuorrutteille ja koristeille. Eli kirjaa voi käyttää apuna myös vain jonkun kuorrutteen tai täytteen tekemiseen johonkin omaan suosikkikakkuun.

Luin kirjaa, kuten yleensäkin keittokirjoja, ennen kuin edes mietin leipomaan ryhtymistä. Vinkit tekemisestä jäävät mieleen ja niistä voi nauttia kaikessa leivonnassa. Yksi erittäin tärkeä neuvo koskee gluteenitonta leivontaa. Kannattaa aina tarkistaa onko kaupan jauhoseoksessa valmiiksi nostatusaine. Osassa on ja osassa ei ole. Jos lisää leivinjauhetta jauhojen joukkoon, joissa nostatusaine on mukana, seuraa ongelmia. Kakku nousee liikaa ja pinta repeää. Itse suosin niitä gluteenittomia jauhoja joissa nostatusainetta ei ole.

Ruusukakku äidille Annin tapaan

Vaniljakakkupohja

Vuoka 18 cm / uuni 180° /paistoaika n. 30 min

100g voita

4 kananmunaa

Munien määrä sokeria

Munien määrä vehnäjauhoja

0,5 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

Kakkupohja tehdään melko perinteisellä tavalla ottamalla yhtä paljon jauhoja ja sokeria, kuin on munia. Eli ota kolme samankokoista lasia ja riko munat niistä yhteen. Täytä sitten yksi lasi samaan korkeuteen jauhoilla ja toinen sokerilla.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe sekä vanilja. Lisää jauhoseosta ja voisulaa taikinaan vuorotellen varovasti käännellen. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta älä vatkaa.

Kaada taikina jauhotettuun tai leivinpaperilla vuorattuun 18 cm irtopohjavuokaan ja paista uunin alatasolla 180 asteessa kypsäksi.

Anna kakun jäähtyä ja leikkaa se sitten kolmeen osaan.

Täyte

2 dl soseutettuja marjoja tai hedelmiä (käytin 2 dl vadelmamehua jonka tein itse poimituista, pakasteista vadelmista, jotka sulatin ja paseerasin siivilän läpi)

2 dl vispikermaa

1 dl vaahtoutuvaa vaniljakstiketta (korvasin desilitralla vispikermaa ja reilulla määrällä vaniljasokeria)

4 liivatelehteä

150 g maustamatonta tuorejuustoa

0,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

Soseuta tai paseeraa valitsemasi tuoreet marjat tai sulatetut pakastemarjat. Vaahdota kerma ja vaniljakastike kuohkeiksi vaahdoksi erikseen ja yhdistä. Laita liivatteet likoamaan 5 minuutiksi kylmään veteen.

Vatkaa tuorejuusto ja sokerit keskenään. Lisää soseutetut marjat edelleen vatkaten tuorejuustoseokseen. Purista liivatteista vesi ja liuota ne sitten tilkkaan kiehuvaa vettä. Anna jäähtyä muutama minuutti. Kaada liivate ohuena nauhana tuorejuustoseokseen koko ajan vatkaten. Kääntele lopuksi sekaan kerma-vaniljavaahto.

Kostutus

Sekoita keskenään 1 dl maitoa ja 1 tl vaniljsokeria

Kuorrutus

(Minulla kuorrutetta kului enemmän kuin tässä ohjeessa on. Seuraavalla kerralla teen puolitoistakertaisen annoksen tämän kokoiseen ruusukakkuun)

Marenki-voikreemi

4 valkuaista

2 dl sokeria

200 voita tai margariinia

3 rkl hunajaa tai tippa leivonta-aromia tai 1-2 rkl marjajauhetta

Punaista pastaväriä

(Oion valmistusohjeessa hiukan Annin alkuperäisestä tekstistä, voit katsoa täydellisen valmistusohjeen täältä)

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi vesihauteessa ja lisää sokeri vaahdon joukkoon vähitellen pienissä erissä koko ajan vatkaten, kunnes sokeri sulaa kokonaan valkuaisten joukkoon. Voit testata tämän ottamalla marenkia sormien väliin: jos kiteitä ei tunnu, marenki on valmis seuraavaan vaiheeseen.

Siirrä marenki yleiskoneen vatkauskulhoon ja vatkaa kunnes marenki on kädenlämpöistä. (minulla se ei juuri kuumemmaksi tullutkaan) Ala sitten lisätä pehmennyttä mutta vielä viileää voita seokseen sokeripalan kokoisina paloina yksitellen koko ajan vatkaten. Lisää vatkaamisen loppuvaiheessa mukaan hunaja tai muu makuaine. Koko reseptin voit lukea täältä.

Kokoa kakku paistovuokaan. Minä kokoan aina kakut oikein päin, niin nytkin. Voit laittaa leivinpaperisuikaleen vuoan reunaan, kakun irroittamisen helpottamiseksi mutta se ei ole välttämätöntä.

Laita käyttämäsi irtopohjavuoan pohjalle ensimmäinen kakkulevy ja kostuta se. Lisää puolet marjamoussesta ja laita sen päälle seuraava kakkulevy. Kostuta ja lisää loput marjamoussesta. Lisää sitten kakun kansi ja kostuta myös se. Laita kakku jääkaappiin hyytymään yön yli.

Ota kakku vuoasta. Jos et käyttänyt leivinpaperia kakkuvuoassa, pyöräytä ensin ohutta veistä tai lastaa pitkin paistovuoan sisäreunaa, jotta hyytelö irtoaa vuoasta. Vapauta sitten irtopohjavuoan reunus ja ota se pois.

Siirrä kakku tarjoiluvadille kahden paistinlastan avulla.

Kun kuorrutat kakun, levitä sen päälle ensin ohut kerros kuorrutetta ja laita kakku hetkeksi jääkaappiin. Näin vältyt siltä, että kakun ruskea pinta paistaa ikäväsi ruusujen lomasta.

Käytä pursottimessa kuusisakaraista tähtityllaa ja ala pursottaa ruusuja. Purosta ensin alareuna ja sitten seuraava rivi ja lopuksi kansi. Laita kakku jääkaappiin hetkeksi, että ruusut jähmettyvät.

Sain kirjan arvostelukappaleena WSOY:ltä

Reseptiti ja stailaus Anni Paakkunainen

Valokuvat Anni Paakkunainen ja Sofia Tietäväinen

Graafinen suunnittelu Laura Ylikahri

Ihania hetkiä sekä taikinoiden että kakkujen parissa

💜

Hanna

Mökkikausi on alkanut! Jihuu! Se tarkoittaa sitä, että kävimme Saarenmaalla ensimmäistä kertaa talven jälkeen pari viikkoa sitten. Saimme viettää siellä peräti neljä päivää – siis aivan liian vähän, mutta ihanasti enemmän kuin vain viikonlopun.

Mukavasti M/S Finlandialla ja alekoodi

Lähdimme Eckerön M/S Finlandialla Helsingistä Tallinnaan keväisenä torstaiaamuna klo 9.00 ja palasimme maanantaina illansuussa puoli seitsemän laivalla Helsinkiin. On ihanaa, kun aamulaiva lähtee inhimilliseen aikaan ja voi syödä aamiaisen rauhassa laivalla. Tallinnassa ollaan jo yhdeltätoista ja perillä Saarenmaalla kolmen aikaan. Kotiinpäin tullaan aina sillä M/S Finlandialla, joka lähtee Tallinnasta klo 18.30 ja ollaan kivasti ajoissa kotona.

Muista, että mun lukijana sulla on käytettävissäsi alennuskoodi Eckerölle! Saat Päivä Tallinnassa -risteilyn tai Miniristeilyn -20 % edullisemmin tuotekoodilla HANNAS. Etu on voimassa 31.12.2019 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Varaa matka täältä

Matka Tallinnasta meidän Saarenmaan mökille, kestää kolme tuntia, joista puoli tuntia kuluu Saarenmaan lautassa. Matka on mukava juuri noiden kahden laivamatkan ansioista. Autossa istumiseen tulee kivat tauot. Vaikka kyllä se ajomatkakin on kiva. Sitä bongailee tuttuja asioita ja myös muutoksia joita on talven aikana tapahtunut matkan varrella ja kun viimein pääsee oman talon pihalle, sydän melkein repeää onnesta. On se niin ihanaa!

Meillä on sopimus lähellä meitä asuvan Irinan kanssa siitä, että hän hoitaa taloa ja puutarhaa, kun olemme poissa ja hän myös tekee kevätsiivouksen ennen kuin tulemme. Se on juhlavaa. Ei tarvitse aloittaa mökkielämää suursiivouksella, vaan yksinkertaisesti keittää kahvit ja asettua taloksi. Ihan ensimmäiseksi kuitenkin kierrän koko pihan ja katson mikä kukkii vai kukkiiko yhtään mikään.

Illalla mennään Kuresaareen ruokakauppaan ja yleensä myös ravintolaan syömään illallinen. Hinnat on edullisia ja siellä on monta mainiota ravintolaa.

Saarenmaan parhaat ravintolat Kuresaaressa

Castello, Ku-Kuu, La Perla ja hotelli GO-SPA:n ravintola. Kaikissa näissä on myös terassit. Paras kahvila on Vanalinna Kohvik, jossa on oma leipomo. Ihana kesäkahvila ja lounaspaikka on Good Mood Food, joka on kauniissa ruusupuutarhassa. Siellä on mm. gluteenittomia luomuherkkuja, jotka totisesti vievät kielen mennessään.

Meidän talo on perinteinen virolainen ruokokattoinen maalaistalo. Se on rakennettu tammihirsistä vuonna 1923. Ostimme sen vuonna 2004 ja teetimme siihen jättiremontin. Sen tupa on hämärä ja täysin äänetön. Saarenmaan rauha menee sieluun ja ytimiin asti.

Liikuntaa ja kauneudenhoitoa

On hauskaa, että voi olla tavallaan samaan aikaan sekä mökillä että kaupungissa. Meiltä ajaa Kuresaareen vartissa ja siellä tulee käytyä lähes päivittäin. Tällä kertaa halusin päästä kuntosalille ja käydä kasvo- ja jalkahoidossa. Koko setti onnistui loistavasti Spa Hotelli Rüütlissä, jossa en ollut ennen käynyt. Varasin jalkahoidon ja kasvohoidon peräkkäin ja tulin hotelliin reilua tuntia aiemmin ja ostin lipun kuntosaliin, joka oli oikein toimiva ja mainio. Hotellissa on myös suuri allasosasto vesiliukumäkineen sekä vapaa-ajankeskuksus jossa on kuntosalin lisäksi squash-kenttä ja golfsimulaattori, pöytätennis, biljardisali ja X-box-pelinurkkaus. Golfsimulaattorissa on valittavana 15 golfkenttää ympäri maailman.

Kasvohoidon ja pedikyyrin arvosanaksi voin antaa täyden kympin. Otin vielä kulmien muotoilun ja värjäyksen, enkä muista, että minulle olisi ikinä tehty niitä yhtä taitavasti. Lämmin suositus. sillä aikaa kun minä olin kasvohoidossa Jari kävi hieronnassa ja sai hyvän käsittelyn endurossa rääkäätyihin lihaksiinsa Rüütlissä.

Viimehetken pelastus

Meidän mökkinaapurit on maailman ihanimmat. Ellermaan perhe on silkkaa kultaa. He asuvat talvisin Kuresaressa, mutta muuttavat kesäksi aina maalle (siis vartin päähän kodistaan, ihanaan punamultaiseen omakotitaloon joka on meitä vastapäätä)  He tulivat viikonlopuksi myös mökille ja kutsuin heidät kahville. Kysyin maistuisiko heille pannukakku, mutta heillä oli kuulemma vatsat täynnä. No ilman tarjoilua siellä ei kahvitella ja mietin kuumeisesti mitä voisin tehdä yhtä nopeasti kuin pannarin. No tietenkin kääretortun! Mahtavaa! Jauhoja ja munia oli kaapissa ja pannaria varten olin ostanut marjoja ja kuohukermaa. Nopeasti leipasin tortun ja juuri kun olin levittämässä sen pinnalle mustikkahilloa ja tuoreita mustikoita muistin sen! Apua! Sirje on maailman ainoa tuntemani ihminen, joka ei pidä lainkaan marjoista. Hän ei syö niitä koskaan. Hetken tenkkapoo ja muistin että jääkaapissa on banaania ja jugurttia. Kostutin torttulevyn sitruunan mehulla ja muhensin banaanin yhdessä jugurtin kanssa. Rullasin tortun ja vatkasin kermavaahtoa päälle. Hyvä tuli! Olin ostanut Kuresaaresta kuivattuja ruiskukan terälehtiä joita sirottelin tortun pinnalle. Selvisin! Koko torttu syötiin neljään pekkaan!

Uusi upea alue sataman läheisyydessä – Noblessner

Maanantaina lähdimme sen verran ajoissa kohti Tallinnaa, että ehdimme käydä katsomassa Noblessnerin aluetta, josta on tulossa Tallinnan seuraava hot matkailukohde. Noblessner on Venäjän keisarikunnan aikainen sukellusvenetelakka.

Vielä muutama vuosi sitten Noblessner täysin raunioina, kun Jari kuvasi siellä Samuli Edelmanin tähdittämää Tappajan näköinen mies -elokuvaa ja TV-sarjaa. Kun kävelimme siellä emme olleet uskoa silmiämme! Nyt alue on upea! Muutos on aivan uskomaton. Kaikki oli kuvausten aikana pelkkää rauniota, autioita taloja ja kivikasoja. Nyt alueella on mm. gourmet ravintola 180° jota luotsaa Michelin tähdellä palkittu keittiömestari Matthias Dieter sekä panimoravintola Põhjala Tap Room joka on oluen ystävän paratiisi 24 hanaoluen valikoimalla. Ruokalistalla on mm BBQ-herkkuja. Huima sisustusliike Shishi on virolais-norjalainen sisustusbrändi. Valikoima on kiinnostava, erityisesti pidin suurista asioista kuten valtavista slkkikasveista ja maljakoista. Jos järjestäisin tänä kesänä häät, menisin hankkimaan rekvisiittaa Shishistä. Jos Tallinnasta haluaa nauttia, kannattaa kyllä laajentaa piiriään myös kauniin vanhan kaupungin ulkopuolelle.

Meillä oli ihana matka ja kun seilasimme kotiin tein M/S Finlandian myymälässä vielä tärkeät ostokset täydentämään meikkipussia! Muista, että mun lukijana sulla on Eckerölle se superetu! Saat Päivä Tallinnassa -risteilyn tai Miniristeilyn -20 % edullisemmin tuotekoodilla HANNAS. Etu on voimassa 31.12.2019 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Varaa matka täältä!

Ihania reissuja itse kullekin!

💙

Hanna

Kun ahmimme Carolinan kanssa Prahan top ten nähtävyydet yhdellä haukkauksella heti ensimmäisenä matkapäivänä, jäi loppumatkan ajaksi runsaasti aikaa vaellella kaupungilla. Kävimme vaate- ja hattuostoksilla ja teimme meille tärkeitä juttuja, kuten söimme makkaraa, maistoimme savupiippu tötteröä ja kävimme antiikkikaupassa kuolaamassa upeita koruja. Praha oli ihana.

Prahassa oli kuitenkin yksi yllättävä nähtävyys, joka meidän listalla vielä odotti: John Lennon -seinä. Se on metka juttu.

Kun John Lennon murhattiin vuonna 1980 hänestä tuli prahalaisen nuorison sankari ja eräälle tietylle seinänpätkälle alkoi ilmestyä Lennonin kuvia sekä tekstejä hänen lauluistaan. Silloisessa Tšekkoslovakiassa elettiin tuolloin kommunismin aikaa ja mielenilmaisuja rajoitettiin vahvasti. Seinää yritettiin pitää puhtaana, mutta se muodostui mahdottomaksi tehtäväksi graffitien ilmestyessä aina uudelleen ja uudelleen seinälle. Lopulta viranomaisten oli luovutettava. Seinä elää edelleen ja muuttuu jatkuvasti.

Matkaoppaista ja blogeista luimme, että paikka on hiukan syrjässä ja harva sinne löytää, mutta seinä kannattaa mennä katsomaan. Toki siis lähdimme matkaan. Se sijaitsee lähellä Kaarlen sillan Prahan Pienen puolen eli Malá Stranan päätä. Päätimme kävellä Kaarlen sillan yli aiemmasta päätöksestämme huolimatta. Emme kumpikaan pidä tungoksesta ja silta oli mustanaan ihmisiä. Ihme ettei koko silta murru Vltavaan niin täynnään se on väkeä.

Päästyämme toiselle puolelle söimme äärimmäisen viehättävässä ravintolassa, joen rannalla, herkulliset salaatit ja sitten lähdimme etsimään seinää. No sehän oli aivan nurkan takana ja harva ihminen on tietysti suhteellinen käsite, mutta seinän äärellä oli satapäin ihmisiä! Ei siis mikään piilotettu jalokivi todellakaan. Fiilis oli silti nasta. Seinä on liian täynnä maalauksia, mutta hienon tarinan ja rauhanaatteen takia se on hieno paikka. Oli myös hauskaa seurata kuvaussessioita seinän äärellä. Me ihmiset olemme koomista porukkaa. Muutenkin koko matkan ajan hämmästelin sitä selfieiden ottamisen määrää. Kunpa se kamera olisi hetken poissa käsistä ja ihmiset keskittyisivät kokemaan, aistimaan ja elämään. Mihinhän mittaan tämä kameran läpi eläminen vielä kasvaa? Minua se välillä etoo. Ihmisen loputonta itserakkautta on välillä vaikeaa ottaa vastaan.

Seinässä oli aukko, pieni kaariportti, jonka toisella puolella odotti puhdas seinä ja puutarha. Kontrasti oli hauska. Ja puutarhan reunalla oli designliike, jossa myytiin astioita, koruja ja John Lennon Wall – T-paitoja. Ihana liike. Lämmin suositus!

Kun luin etukäteen juttuja Prahasta, kaikkialla varoitettiin sekä taksien että ravintoloiden tavasta huijata laskuissa. Edellisen kerran käydessäni Prahassa joskus vuoden 2003 paikkeilla, niin kävikin, mutta nyt emme joutuneet kuin ainoastaan laillisen ryöstön kohteeksi. Se tapahtui Václavin aukion reunalla olevassa ravintolassa, jossa hinnat olivat naurettavan korkeat, muihin Prahan ravintoloiden hintoihin verrattuna, mutta se on ymmärrettävää.

Taksia käytimme vain kolme kertaa, kun tulimme lentokentältä ja kun lähdimme sinne ja ne taksit olin varannut etukäteen netistä jo Suomessa. Se on mahtava palvelu. Sen lisäksi teimme hauskan ja yllättävän retken taksilla matkan viimeisenä päivänä.

Lähtöpäivänä hotellihuone piti luovuttaa klo 12 ja syötyämme pitkään ja hartaasti aamiaista pakkasimme laukut ja huomasimme kellon olevan jo kaksitoista. Jätimme laukut respaan ja mietimme minne mennä. Meillä oli viisi tuntia aikaa lentokentälle lähtöön. En jaksanut enää yhtään ihmismassoja täpötäysillä kaduilla ja toreilla. Halusin puistoon tai metsään. Nopea googletus ja keksin sen! Mennään katsomaan Karlštejnin linnaa!

Menimme pyytämään apua hotellista. Haluaisimme taksin, joka veisi meidät linnalle, odottaisi meitä paikan päällä ja toisi takaisin. Saimme mitä halusimme ja pian matkasimme kauniin maaseudun halki kohti linnaa. Matka on n. 30 km ja aikaa siihen kuluu 45 minuuttia. Taksin hinta määräytyi siten että menomatka maksoi n. 60 € ja odotusaika 20€/h ja paluu oli ilmainen. Matkan hinnaksi kertyi 100€ ja se oli sen arvoinen.

Linnalle kävellään saman nimisen kylän läpi. Jokaisessa kylän talossa varmasti asutaan, mutta jokainen asukas myös koettaa lyödä rahoiksi. Kaikkea myydään mustasta ritarijäätelöstä ja kuninkaan kruunuista villasukkiin ja ryöstöhintaiseen syötävään. Täälläkin ihmisiä oli paljon, mutta oli myös kaunista luontoa ja rauhaa.

Itse linna oli upea. Se on rakennettu vuonna 1348, mutta sielläkin rahastuksen tunne latisti iloa. Vain linnan pihalle ja kaivotorniin pääsi veloituksetta. Itse linnaan sai mennä vain osallistumalla opastettuihin kierroksiin, joita oli kolmen mittaisia ja hintaisia. Hinta ei päätä huimannut, olisiko ollut n. 15€ mutta hankaluus oli siinä, että englanninkieliset kierrokset alkoivat meille liian myöhään. Meillähän oli edessä vielä kotimatka. Yhtä kaikki, suosittelen paikkaa lämpimästi ja linnan verkkosivuilta voi ostaa opastetut kierrokset valmiiksi. Kuumana päivänä linnalle kiipeäminen on uuvuttavaa. Hyvät kengät ja vesipullo on must. Pääsee sinne kyllä hevoskyydilläkin, jos ei jaksa kävellä, mutta kyllä kävi parivaljakkoja sääliksi, hiestä karva märkänä kiskoivat vaunujaan.

Kaiken kaikkiaan matka oli upea ja oman tyttären seura ihan parasta. Mutta jos suunnittelee matkaa, en suosittele keskikesän lämpimintä aikaa. Silloin sinne kyllä läkähtyy sekä lämmöstä, että ihmispaljoudesta. Ensimmäisen kirjoituksen Prahan reissusta voit lukea täältä.

Hanna

Tulimme Prahaan tyttäreni Carolinan kanssa torstaina illansuussa. Lentokentällä oli vastassa autonkuljettaja, joka piteli keltaista nimeäni kantavaa kylttiä. Olin tilannut auton kuljettajineen netistä ystäväni neuvosta. Se oli huippu idea. Kiinteä hinta, turvallinen kuljetus, nopea saapuminen hotelliin. Ja onhan se hauskaa, kun joku on vastassa vieraassa kaupungissa.

Asumme K+K Central –hotellissa, joka on kahden korttelin päässä vanhan kaupungin portista. Huone on yksinkertainen, aika tilava, ikkunat saa auki – mitä rakastan – ja sängyt, peitot ja tyynyt ovat huippuhyvät. Hotellin aamiaishuone, hissi ja porraskäytävä ovat upeaa art nouveau –tyyliä ja aamiainen on ihana, kahvi kaadetaan kuppiin ja tarjolla on mm. birhermüesliä eli tuorepuuroa, jota rakastan.

Perjantaina, kun olimme popsineet onnesta soikeina ihanan aamiaisen, lähdimme ilman sen kummempaa suunnitelmaa kulkemaan pitkin Prahan katuja ja seuraavana aamuna saimme makeat naurut. Tuli mieleen sanonta ”hullu niin kylpee, että nahka lähtee”. Näin siinä kävi:

Lähdimme siis kaikessa rauhassa kulkemaan, kääntyilimme sinne missä milloinkin oli jotain kiinnostavaa. Söimme aurinkoisella terassilla (täällä on siis ihan täysi kesä) hedelmäsalaattia ja joimme cappucinot, kävimme pääsiäismarkkinoilla, näimme perinteisiä pääsiäispuita ja koristeita, upeita art nouveau taloja ja interiöörejä, tutustuimme Prahan Design Weekin näyttelyyn. Vierailimme Municipal Housessa, joka on huumaavan kaunis, käsittämätön taidon näyte. Kuljimme vanhan kaupungin läpi ja ajauduimme juutalaisten kaupunginosaan pyörtyilemään kauniista taloista. Kävelimme pitkin katua, jossa on kaikki Diorit ja Versacet ynnä muut kalliit merkkimyymälät. Ylitimme sillan ja kiipesimme katsomaan houkuttelevaa paviljonkia ja jatkoimme kävelyä puistossa, kunnes tulimme turvatarkastukseen ja jatkoimme matkaa läpi ihanan, viileän kuninkaallisen puutarhan ja pian olimme Prahan linnassa. Sieltä laskeuduimme alas ja kiiruhdimme hotelliin, koska meillä oli liput illan Laterna Magikan esitykseen.

Olimme aika poikki, joten tilasimme salaatit huoneeseen, hotkimme ne ja lähdimme reippaasti kohti New Stage -teatteria. Mutta kuinka ollakaan, meillä oli väärä osoite ja jouduimme pistämän aika vauhdilla tossua toisen eteen, että ehdimme ajoissa perille. Mutta ehdimme.

Rakennus on järkyttävän ruma möykky keskellä upeaa kaupunkia. Sen valmistuminen ja historia on vaiheikas ja kiinnostava tarina. Möykyn sisätilat on verhoiltu kauttaaltaan vihreällä marmorilla ja mukavat, pehmeät nahkaistuimet ovat jo vahvasti aikansa eläneet ja paikatut ja siksi minusta ihanat. Parasta rakennuksessa on kuitenkin sen todellinen ydin, eli Laterna Magikan näytökset. The Garden, jonka näimme, oli uskomattoman hieno sukellus lapsuuden puutarhaan ja sen tapahtumiin. Esityksissä lavalle projisoidaan kuvia, jotka tanssiin yhdistettynä kertovat unenomaisella tavalla tarinoita. Jos vierailu Laterna Magikassa kiinnostaa, kannattaa ostaa liput netistä jo hyvissä ajoin ennen matkaa.

Illalla kävellessämme takaisin hotelliin tajusin, että jaloissani tuntuvat kävelyn jäljet ikään kuin väärällä tavalla. Niin – ainakin kolme rakkoa kunnioittivat läsnäolollaan varpaitani. Autz.

Päivällä olimme nähneet raatihuoneen astronomisen kellon, mutta emme silloin, kun sen pyhimykset tasatunnein liikkuvat kellotornissa. Illalla päätimme korjata vahingon kahdeksalta seuraavana aamuna.

Siellä siis seisoimme ja seuranamme oli vain muutama muu, toisin kuin iltapäivällä, jolloin koko aukio on kuin nuijalla lyöty. Ensin ihastelimme teinien selfie-kuvauksia, joissa tärkeintä ei ollut vuonna 1410 käyttöön otettu ja edelleen toimiva kello, vaan poseerauksen jalo taito. Kun kello viimein löi, mekin ymmärsimme, että olisi ollut viisaampaa harjoitella poseerauksia, sillä kellon lyödessä pyhimykset eivät liikkuneetkaan, sillä kellon kiinnostavin tapahtuma on tasatunnein klo 9.00-23.00.

Lähdimme aamiaiselle hyvällä aamukävelyllä hankitulla hyvällä ruokahalulla varustettuina. Totesin Carolinalle, että mitä tuosta – kellon toiminnan näkee You Tubesta takuulla! Ja niin näkikin, katsoimme sen aamiaisen jälkeen ja näimme samalla videon, jossa esiteltiin 10 Prahan tärkeintä turistikohdetta. Olimme kuolla nauruun – olimme ravanneet koko setin kerralla edellisenä päivänä vain intuition johdattamina. Perus juttu – kaikki kerralla rakkoja myöden! Eipä ihme, että olimme ihan poikki. Matkaa kertyi 15 km, joten päivän liikuntakin tuli hoidettua siinä samalla.

Päätimme ottaa lauantaina iisisti. Olimme kävelleet iltapäivällä kahden aikaan kahdeksan kilometriä, kun sain migreenin ja jouduin hotellihuoneeseen nukkumaan. Toisin kuin taannoisella Lontoon matkalla, migreenilääkkeet olivat onneksi mukana. Mikähän homma tämä matkamigreeni oikein on? Ainakin juon liian vähän vettä. Sunnuntain ohjelmassa on etsiä John Lennonin seinä ja syödä savupiippupulla. Eiköhän me niistä selvitä ihan kunnialla!

Dobře spočítané Velikonoce- Hyvää pääsiäistä!

Hanna

Pääsiäismunasta voi syntyä aikamoinen sotku, ellei peräti soppa. Joskus mietin, olenko hullun itsepäinen, olen kuitenkin horoskooppimerkiltäni härkä, vai sittenkin sinnikäs ja peräänantamaton vai vaan yksinkertaisesti tyhmä torvelo. Koko juttu juontaa kauas menneisyyteen.

Äitini suunnitteli pukukoruja, vöitä, nahkalaukkuja ja –vaatteita joskus kauan kauan sitten. Liikkeen nimi oli Musla, ja äidin koruja myytiin paitsi hänen omassa liikkeessään Mariankadulla, niin myös ympäri Suomea ja Ruotsia muotiliikkeissä ja kemppareissa. Jopa Hennes & Mauritz eli H&M myi äidin putiikin koruja ja vöitä.

Yhteen aikaan mallistossa oli siirtokuvilla koristelluista puuhelmistä tehtyjä kaulakoruja. Siirtokuvia ei enää varmasti ole olemassakaan, mutta minulla on säästynyt muutama arkki niitä. Aiheina niissä on yksityiskohtia Renoirin maalauksista. Kuvat ovat ovaalin muotoisia ja jotenkin olin saanut päähäni siirtää kuvat jonain kauniina päivänä tyhjiksi puhallettuihin munankuoriin.

Siirtokuvat ovat siis ohuelle kalvolle painettuja kuvia ja kalvo on kiinni paperissa. Kun paperin laittaa veteen, kuva irtoaa ja sen voi varovasti siirtää jollakin pinnalle, johon se liimautuu kuivuessaan kiinni.

Arkit pyörivät milloin missäkin, mutta munat jäivät tekemättä. Viime vuonna päätin, että nyt tai ei koskaan, homma on hoidettava. Ja kuinka kävi? En löytänyt niitä arkkeja mistään. Etsin kaikkialta (paitsi sieltä missä ne olivat, kuten äidillä oli vastaavissa tilanteissa tapana sanoa)

Muutama viikko sitten sattuman oikusta käteeni tipahti yksi niistä arkeista. Ja vain yksi. Laitoin arkin varmaan paikkaan ja päätin että heti kun tulee sopivasti aikaa, teen ne munat.

Alkuvuosi on ollut aikamoista juoksua, mutta viimein koitti aamupäivä, jolloin ei ollut pakko tehdä mitään. Ja kaapissa oli vieläpä kanamunia ja kuva-arkki visusti tallessa.

Ryhdyin puuhaan. Puhalsin munat tyhjiksi ja leikkasin kuvat erikseen arkista. Kuvat olivat halkeilleet, mutta ajattelin ettei se haittaa, tulee mitä tulee, nyt teen ne!

Tietenkään suora kuva ei sovi rypyttömänä pyöreälle pinnalle, mutta se haittaa. Munista tuli ihan hauskat. Ajattelin kullata munien toiset puolet, mutta tekolehtikultani oli kadonnut…hahahah! En alkanut etsiä sitä, vaan otin mustaa silkkipaperia, jonka kastelin vedessä ja kiinnitiin munien pinnalle. Käteni ovat nyt pikimustat, eikä väri lähde millään hitollakaan pois…

Kun kaikki oli valmista, halusin munista kuvat, että voin kertoa koko jutun täällä teille. Mutta siitäpä vasta farssi syntyi!

Kunnollista kuvaa oli aivan sairaan vaikeaa ottaa. Kokeilin kolmella erilaisella kameralla joka huoneessa, jopa kaapissa. Koko koti on aivan ylösalaisin, kun olen säätänyt kalusteita, verhoja, käyttänyt apuvälineitä ja koettanut saada kuvia, joissa on valoa, mutta munat eivät silti kiiltäisi rumasti.

Kaivoin kaikki kaapit, että löytäisin mattasprayta, mutta ei meillä ole sitä. Lopulta sain jotenkuten kelvolliset kuvat noista munista ja oikeastaan munat on aika rumat. Mutta olin päättänyt, että teen tämän jutun ja tässä se nyt on. Olisiko pitänyt luovuttaa? Tai olisiko ollut järkeävää luovuttaa? En tiedä – kerro sinä!

Hyvää pääsiäistä! Terveisin Härkäpää!

Haluan laittaa heti tähän alkuun, että kysymyksessä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan puhtaasti rakastan näitä tuotteita ja ne ovat ainoat, jotka toimivat mun hiuksissa 💚Jokaisella on omat suosikkinsa.

Kiharat hiukset – niinpä. Moni sanoo, että aah, sula on niin helppo tukka, kun se on luonnonkihara. Totta, mutta ei ihan totta. Jos hiukset olisivat todella kiharat, ne saattaisivat olla helpot. Mutta mun hiukset on semi-kiharat ja ne vaativat kaikenlaista ollakseen kauniisti kiharalla ja silti ne voi välillä olla aivan mahdottomat.

En edes tiennyt, että hiukseni ovat luonnonkiharat, ennen kuin legendaarinen Terttu Stenberg ne taikoi esiin. Koululaisena tukka vain periaatteessa roikku päässä. Se oli enimmäkseen aika pitkä. Sitten koitti paashi-kampausten aika, jolloin hiukset kuivattiin pyöreällä harjalla ja föönillä. Siinä kampauksessa taipuisuudesta oli hyötyä, mutta ei tasapitkiksi leikatut hiukset jaksaneet vielä kihartua. Sen jälkeen oli kaikenlaisia tyylejä mm. pitkät suorat mustat hiukset ja epämääräinen otsatukka. Tuolta ajalta ei ole hallussani ainuttakaan kuvaa, josta olen kylläkin vain iloinen. Ystävät tunnistivat minut äänestä. Sitten keksin leikata hiukset aivan lyhyiksi ja pitäydyin edelleen mustassa värissä. Sitten tapahtui äkkikäännös – mikä hiusten ollessa kahden sentin mittaiset ei ole ihan yksinkertainen juttu. Näin se kävi.

Olin menossa kampaajalle ja mieheni sanoi kuin varkain ”älä leikkaa ihan lyhyiksi” Mikä oli aika koomista, koska hiukseni eivät itseasiassa voineet juuri lyhyemmät edes olla Ja siis lisäksi ne olivat pikimustat! Mutta ymmärsin yskän. Liian lyhyet hänen mielestään. Pyysin siis leikkaamaan ne pitkiksi, mutta sehän on mahdotonta. Piti odottaa muutamia kuukausia, että ne kasvoivat sen verran että niihin sai kiinnitettyä jatkot. Niin minulla sitten oli yhdessä yössä puolipitkät hiukset.

Tuli joulu ja lähdimme Floridaan Key Westiin kolmen viikon lomalle. Siellä ilma oli niin kostea, että hiukseni kihartuivat, mutta kas kas – jatkot olivatkin piikkisuorat. Näytin peikolta. Tai heinäsuovalta. Eihän siinä auttanut muu kuin kiskoa jatkot irti.

Kotiin palatessamme varasin heti ajan Terttu Stenbergiltä. Hän leikkasi ja teki taikoja. Kun olin valmis, olin kiharapää! Olin ymmälläni, mutta leikkaus ja käytetyt aineet saivat kiharat voimakkaasti esille.

Oikuttelevien kiharoiden lopullisen käsittelyn opin vuonna 2003 Sari Eskolalta. Hän neuvoi kädestä pitäen, kuinka hiukset kuivataan kiharalle ja suositteli myös tuotteet, joita kannattaisi käyttää. Ja siis, käytän samoja tuotteita edelleen! Eikä mitkään muut toimi minulla kuin ne. Kaikkea on pyydetty kokeilemaan. Suola- ja sokerisuihketta, vahaa, öljyä – ihan kaikkea. Nihkeästi suostun kokeilemaan, koska luottotuotteeni ovat loistavia – miksi vaihtaisin. Kokeilen kiltisti kuitenkin, mutta aina se on sama lopputulos – ei ne toimi. Sari eli Sarkka on edelleen myös kampaajani, joka osaa leikata hiukseni niin, että se kihartuu ja että saan tehtyä siitä sopivan huolimattoman nutturan.

Näiden kiharoiden olemassaoloon tarvitsen shampoon, hoitoaineen, kiharanmuodostajan, kosteussuihkeen, muotovaahdon ja lakan, niillä kiharat tulevat esiin ja myös pysyvät. Eli kuusi tuotetta.

Pesen hiukset aina Paul Mitchell Awapuhi- tai kosteuttavalla shampoolla. Hoitoaine on saman sarjan kosteuttava hoitoaine. Sen jälkeen harjaan hiukset, kuivana niihin ei voi koskaan koskea kammalla tai harjalla ollenkaan, jos haluaa, että ne ovat kiharat. Sen jälkeen pöyhin hiukset irti päänahasta ja laitan niihin pienen määrän Twirl Around kiharanmuodostajaa, jonka olen ensin hieronut sormenpäihini. Sitten hiukan muotovaahtoa. Pursotan sitä kämmenelle ja huippukevyin käsin sipaisen sinne tänne hiuksia. Sen jälkeen tukka saa hetken kuivahtaa.

Seuraavaksi suihkin niihin Awapuhi moister mist – kosteuttavaa suihketta ja sitten kuivaan ne käyttämää diffuusoria hiustenkuivaajan päässä. Puhallus ei saa olla täysillä vaan mitä hiljaisempi puhallus ja kylmempi lämpötila, sitä parempi on lopputulos. Tuntemattomat kampaajat ja meikkaajat haluavat puristella kiharoitani, mutta se ei toimi ollenkaan. Niitä täytyy nostella! (Hyvänen aika sentään – mulla hiukset kuin ansarin kukat!) Kun olen puhaltanut ne kuiviksi – ne ovat kiharat. Mutta jos en suihki niihin lakkaa, niin kohta ne saattavat lässähtää.

Välillä tuotteita on vaikeaa löytää, kun kiharoita ei ole täällä niin paljon, mutta tavarataloista ja kotimaisista verkkokaupoista niitä löytyy yleensä aina.

Joskus hiukseni ovat parhaimmillaan samana päivänä, kun ne on pesty, joskus kolmantena. Joskus viikon päästä. Ne voivat hyvin olla pesemättä viikon, koska eivät rasvoitu ollenkaan. Mutta, jos on töitä, siis tellussa, eli kuvauksia, pesen ne joka päivä. Yleensä pidän hiukset kiinni omituisella omalla tavallani. Kiinnitän ne niskaan hengettömillä pinneillä, joita käytetään niin että ne työnnetään hiuksiin ja sitten niitä kierretään 360 astetta ja työnnetään jälleen. Pinnit ovat liian raskaita. Ja missä kuljenkin, hengettömiä varisee päästäni sinne tänne. Ei ole kauaakaan siitä, kun jouduin viemään autoni huoltoon, kun kuljettajan penkki ei liikkunut, kuten piti. Kallis lasku tuli., kun päästäni singonnut hengetön oli kiilautunut penkin kiskoon ja esti penkin liikkumisen.

Jokainen kampaaja ja monet maskeeraajat ehdottavat vaihtoehtoisia tuotteita hiuksilleni. Mutta njet. Eivät ne toimi! Ja sen tiedän, pulassa olen, jos näiden valmistus lopetetaan. Mutta tuskin siitä on huolta. John Paul Mitchell Systemsin perusti kaksi ystävystä 40 vuotta sitten. heidän tuotteitaan ei ole koskaan testattu eläinkokeilla ja heidän yrityskulttuuriinsa on alusta asti kuulunut vahvasti hyväntekeväisyys ja maapallon ja sen merien suojeleminen ja rakkaus maailmaa ja kaikkia sen ihmisiä kohtaan. Se tuntuu erityisen hyvältä. Voit lukea siitä enemmän täältä.

Hauskaa on se, että yhden sisaristani tytär laittoi minulle viestin ehkä vuosi sitten ja kysyi mitä hänen tulisi tehdä, kun yhtäkkiä nelikymppisenä hänen hiuksensa ovat alkaneet kihartua. Suosittelin samat tuotteet ja nämä neuvot. Toimivat erinomaisesti ja nyt kummityttöni on loistava kiharapää.

Hip hei ja hyvää tukkapäivää!

Hanna

P.S. Tältä hiukset näyttää kun ottaa moottoripyöräkypärän pois päästä….ja itse asiassa ne tältä usein myös kun herään…. 😀