Mielenrauhaa. Mä ihailen suunnattomasti ihmisiä, jotka tekevät sen mistä unelmoivat. Mulla on sellainen ongelma, että teen kaiken ensin ja sitten se aika menikin siinä. Mitä se kaikki sitten on? Mitä milloinkin, mikä jotenkin tuntuu tarpeelliselta ja sellaiselta pakolta, jota kukaan ei kuitenkaan ole määrännyt. Se pakko asuu omassa päässäni.

Me ollaan oltu nyt pitkä tovi Espanjassa ja Jari on käynyt ajamassa vuorilla enduroa ja mulla on koko ajan ollut aivojen perällä tää toive kävellä tohon rantaan, joka on 20 metrin päässä, joogaamaan. Tai mietiskelemään vaan ja kuuntelemaan aaltojen ääntä. Olenko mennyt? En ole. Kaikkea on pitänyt tehdä ensin.

Sitten yhtenä aamuna olin ihan poikki väsynyt ja lähdin silti lenkille, kuten joka aamu,  mutta ajattelin vaan koko ajan, että haluan tonne rannalle vaan olemaan.  Lenkin jälkeen otin pyyhkeen ja vesipullon ja musaa ja menin sinne rantaan. Laitoin painot pyyhkeen nurkkiin ja istuin siihen pyyhkeelle ja voi miten ihanaa se oli ihan heti. Tuntui, että pulssi hidastui ja jotenkin rauhoituin heti. Se tuntui siltä kuin tuuli ja aallot olisivat menneet kokonaan mun läpi ja huuhtoneet mennessään kaiken turhan.

Mä olen aina ihaillut joogaihmisiä. Tiedätte kaikki ne kauniit naiset, jotka taipuvat kaikkiin mielettömiin asentoihin ja näyttävät jumalattarilta.

Olin kerran Havaijilla juuri sillä ihanalla Waikiki beachillä ja olin juuri levittänyt aurinkorasvaa suomenvalkoiselle iholleni ja olin ryhtymässä tieteellisen tarkkaan auringonpalvontaan (30min ja käännös 30 min ja käännös – uimaan. 30 min käännös….) kun silmäni osuivat yhteen tällaiseen joogajumalattareen, joka valkoisessa uikkarissaan veti itsenäistä joogatreeniään täydellisen sulavasti. Ajattelin silloin, etten koskaan ikinä pysty tuohon enkä edes muistaisi missä järjestyksessä liikkeet pitäisi tehdä. Ja olen sitä mieltä edelleen. Mutta!

Kun nyt menin rannalle, joka oli käytännössä aivan tyhjä, olin jotenkin täysin vapaa ja onnellinen. Ja niinpä aloin vain tehdä joitain jooga-asentoja, jotka tulivat päähäni, enkä välittänyt muusta maailmasta mitään. Koko maailmani oli sillä hetkellä sen pyyhkeen kokoinen. Ja mun sisällähän oli se ihana joogaaja, koska musta tuntui ihanalta. Ja juuri niinhän sen kuuluukin olla. Miksi sellaisen olotilan saavuttaminen on usein niin vaikeaa?

Pitäisi niin paljon useammin olla tyhjää aikaa, aikaa itselle ilman mitään suorituspaineita. Tää on mun haasteeni.

Nyt mietin, että voisin ehkä tehdä uudenvuoden lupauksen, joka jotenkin liittyy tällaisen tunteen saavuttamiseen.

Kun rantahetkeni oli ohi, tyttäreni näytti puhelintaan – hän oli ottanut nämä kuvat tietämättäni. Ja mitä tapahtui? Aloin heti arvostella niitä, koska tiedän että pystyn tekemään asanat hienommin, kuin mitä olin tehnyt! Loputon suorittaja. Sanonpa vaan että hölöpölö! Täydellinen asana on sellainen, jonka myötä tulee onnellinen olo. Sillä hetkellä rannalla Espanjassa tuulessa ja auringossa mun täydelliset asanat näyttivät tältä. Amen.

Olen ajatellut täällä paljon mielenrauhaa ja läsnäoloa. Ja ajateltavaa sillä saralla riittääkin. Tarvitsen ja haluan lisää rantahetkiä, aaltojen kohinaa korviini ja kaikenlaisia jooga-asentoja.

Hanna

Kekkonen, Tamminiemi ja saunapyyhkeet. Siinä on tämän kirjoituksen ydin, mutta joudun tekemään pienen (pitkän) kaarroksen ennen kuin menen asian ytimeen.

Olin viime viikolla Finlaysonin lehdistöinfossa, joka pidettiin ehkä yhdessä tämän maan merkittävimmistä saunoista, Tamminiemen saunassa.

Tamminiemi toimi presidenttien edustusasuntona ja siellä ovat asuneet Kekkosen lisäksi myös Ryti ja Mannerheim. Mutta ainakaan minä en edes muistanut – tuskinpa olen koskaan tiennytkään, että siellä on asunut kukaan muu kuin Kekkonen.

Oli tosi hauskaa saada kutsu näin merkittävään saunaan, olisin päässyt oikein saunomaankin, mutta valitettavasti siihen ei ollut aikaa.

Tilaisuuden aikana päähän alkoi pikkuhiljaa tupsahdella kaikenlaisia muistoja Kekkosesta ja Kekkosen ajasta.

Kun hänestä tuli presidentti vuonna 1956 en ollut vielä edes syntynyt, siihen onnenhetkeen meni vielä kaksi vuotta. Kun sitten seisoin sielunkellojen soidessa Kekkosen hautajaispäivänä 7.9.1986, Pohjoisesplanadilla ja katsoin Kekkosen hautajaissaattuetta, olin jo vajaan vuoden ikäisen esikoistyttäreni äiti. Olin kasvanut Kekkosen Suomessa ja kuunnellut Kekkosen uudenvuodenpuheen isäni kanssa joka vuosi ja hyppinyt narua kek-ko-nen-kal-ju-pää rällätyksen tahtiin. Muistan vieläkin Kekkosen äänen. Aika hassua.

Tamminiemi muuttui presidentin virka-asunnosta hänen palvelukodikseen vuonna 1982, kun hän ei enää pystynyt hoitamaan presidentin tehtäviä. Kiinnostava pikku yksityiskohta on se, että Kekkosen sairauskertomus on viety Meilahden sairaalan arkistosta, eikä sen sijaintia tiedetä.

Kekkosen kuoltua Tamminiemestä tehtiin kotimuseo. Suomen presidentille oli siis rakennettava uusi edustuskoti. Mäntyniemi valmistui vuonna 1993, samana vuonna jolloin aloin tehdä telkkariin Joka kodin asuntomarkkinat –ohjelmaa. ’

Pääsimme tutustumaan Mäntyniemeen ohjelman puitteissa. Mielestäni se oli hieno lukemattomine ikkunoineen, kulmineen ja erilaisine ovineen. Suuren vaikutuksen teki myös kuntta, jolla tontti oli maisemoitu. Muistan jopa senkin, että Mäntyniemen lehdistötilaisuudessa erään lehden tuttu päätoimittaja ei tervehtinyt minua! (Kaikkea roinaa sitä ihmisen päähän jääkin! Parempi olisi muistaa ulkoa kaikki salasanat!)

Koska teimme ohjelmaan jutun Mäntyniemestä, oli selvää, että kuvasimme siihen myös entisen presidentin virka-asunnon eli Tamminiemen. Ja se oli kiinnostavaa!

Tamminiemi ei ollut kovin ihmeellinen sisustuksellisesti. Päinvastoin, se oli aika sekava setti suomalaisia design-klassikkoja, biedermeieriä ja rokokoota. Naiselo 45+ -blogin Kaisa Virtanen on käynyt siellä visiitillä, voit tutustua juttuun ja kuviin täällä. Mutta meidän kuvaustilanteessamme silloin vuonna -93 tapahtui kummia.

Siihen aikaan ei ollut, tai me emme ainakaan vielä käyttäneet, langattomia mikrofoneja. Pieni rintamikki laitettiin kiinni vaatteisiin, ja piiiitkä johto luikerteli vaatteiden alta, pitkin lattiaa kiinni kameraan. Pienissä tuotannoissa, kuten meidän, ei ollut erikseen äänittäjää, vaan kuvaajalla oli kuulokkeet korvillaan ja hän hoiti myös äänittäjän hommat.

Kun olimme aloittamassa kuvausta, tapahtui merkillinen juttu. Kuvaaja viivytteli oudosti. Hän otti useaan kertaan kuulokkeet pois korviltaan ja laittoi ne jälleen takaisin. Lopulta hän kysyi Tamminiemen henkilökunnalta, oliko jossain radio auki. Ei ollut ja tilanne oli outo, koska me muut emme kuulleet mitään. Lopulta kuvaaja pyysi meitä kaikkia laittamaan kuulokkeet vuorotellen korvillemme ja hämmästys oli melkoinen. Niistä kuului venäjänkielistä puhetta. Paljaalla korvalla ei kuulunut mitään. Tätä ihmettelimme eikä vastausta kummajaiseen ole koskaan saatu. Lattialla luikertelevat johdot toki muodostavat tavallaan antennin, mutta mistä se antenni venäjänkielisen lähetyksen nappasi – se on edelleen mysteeri. Teimme kuvaukset kuitenkin, eikä venäjänkielistä puhetta kuulunut nauhalta. Hämmentävä keissi, jonka hämmentävyyden ymmärtävät hyvin ne, jotka ovat eläneet aikuisina kylmänsodan ja rautaesiripun aikana.

Mutta takaisin Kekkosen saunaan. Siellä en ollut aiemmin käynyt, enkä tiennyt, että sitä saa myös vuokrata! Aivan huippu juttu. Siinä sitä sitten minäkin (sattumalta) istuin Kekkosen lepotuolissa!

Liisa Suurlan suunnittelema Tamminiemi-sarja lanseerattiin, kun Suomi täytti sata vuotta ja nyt sen värimaailma uudistui.

Sarja on saanut inspiraationsa Tamminiemen pihapiiristä sekä Kekkosen kuvista. Vanhoissa arkistokuvissa ja kirjoissa Kekkonen näytti käyttävän pellavaisia kylpylakanoita eli suuria kylpypyyhkeitä. (Siinä me Urkin kanssa kuljemmekin samaa polkua. Suomessa tavallisimmat 70 x 140 cm kylpypyyhkeet ovat mielestäni auttamattomasti liian pieniä. Nihkeän kokoisia kiusankappaleita, jotka juuri juuri yltävät kainaloiden alta pepun alapuolelle. Riivatun pieniä! Kylpylakana, jonka kanssa on helppoa elää, on suuri.) Tamminiemi-sarjan kylpylakanan koko on 90 x 180 cm! Oiva koko! Iloitsen!

Pyyhkeiden kuviossa on kaksi viitettä Kekkoseen. Vanhoissa kuvissa olleissa kylpylakanoissa oli reunoissa ne tyypilliset kaksi punaista raitaa, jotka ovat varmaan monille keittiöpyyhkeistä tutut. Ja niinpä näissäkin pyyhkeissä on kaksi raitaa päissä. Mutta raitojen kuvio on kuin korinpohjaa ja se taas löytyi Tamminiemen saunan ovenrivoista, joihin on punottu rottinkia. (Hyvä idea muuten! Ja kaunis. Ei tartu märkä käsi pakkasellakaan metalliseen ripaan ikävästi kiinni) Mallistoon kuuluu toki muutakin kuin suuri kylpylakana. Erikokoiset pyyhkeet, laudeliinat, saunatyyny, matto ja oheistuotteina, löylytuoksu, tuoksukynttilä, palasaippua ja pesukinnas. Väreinä on meleerattu musta ja vihreä Materiaali on pellavaa.

Hetki saunassa oli hieno ja näiden saunatuotteiden hillitty charmi ja tyylikkyys ilahduttavat minua. Ne näyttävät ja tuntuvat arvokkailta ja hillityiltä. Levollinen väritys ja kuosi sopivat saunaan, joka ainakin minulle on rauhoittumisen paikka. Ja kylmällä ilmalla se on autuas lämmittelypaikka. Minä muuten rakastan eniten aamusaunaa, sen voittanutta ei ole!

Sen lisäksi, että saunamallisto on minusta tavattoman kaunis, siinä ilahduttaa Finalysonin arvot. Moni sanoo tempauksia mainostempuiksi, ja varmasti niillä saakin huomiota osakseen. Mutta eikä ole niin, että jos on vaikutusvaltaa, sitä pitääkin käyttää myös yhteiseksi eduksi? Voit katsoa yrityksen arvot täältä ja ja täältä taas löytyy vastauksia kiinnostaviin ja kiperiin kysymyksiin.

Leppeitä löylyjä kaikille saunojille!

Hanna

Tallinna antaa aikaa ajatuksille ja ystävyydelle. Aika usein elämä ajautuu sellaiseen rutiiniin, että sitä vaan tekee töitä ja tulee töistä kotiin. Sitten keittiöön tekemään ruokaa ja pesukone laulamaan. Illalla vähän tellua ja jos sattuu olemaan hyvä ilma ja fiilis niin ehkä lenkki.

Spontaanit tapaamiset ystävien kanssa ovat kadonnutta kauraa ja yleensäkin ystävien kanssa seurustelu tapahtuu enimmäkseen WhatsApp-viesteillä. Kaikkeen tapaamiseen tarvitaan kalenteri ja välillä minusta tuntuu, että koko elämä on yhtä kalenteria. Kaikki on etukäteen sovittua ja jos ei ole, mitään ei voi tapahtua.

Huomasimme ystäväni Lotan kanssa pari kuukautta sitten, ettemme ole tavanneet ja ihan kunnolla jutelleet pitkään aikaan. Joten kalenterit esiin ja sopimaan tapaamista. Ja sehän karkasikin sitten aika kauas. Ainoa mahdollinen hetki oli 30.11.-1.12. Löimme viikonlopun lukkoon ja päätimme katsoa lähempänä h-hetkeä mitä tekisimme. Emme edes tajunneet, että se oli tosiaan pikkujouluviikonloppu. Yhtäkkiä tapaamiseen olikin vain viikko aikaa ja päätimme nopeasti, että se viikonloppu juhlitaan pikkujoulua Tallinnassa. Matkalla pääsee paremmin irti arjesta eikä pesemättömät pyykit tai mikään muukaan vaivaa mieltä.

Kun lähtöaamuna heräsin, olin aivan poikki. Takana oli erittäin työntäyteinen viikko. Mutta sovittu mikä sovittu ja niin me istuimme aamulla Lotan kanssa Eckerön M/S Finlandian loungessa, söimme aamiaista, joimme kahvia ja pälätimme ja nauroimme ja pälätimme, eikä missään näkynyt mitään väsymystä. Varmuuden vuoksi, mahdollista pikkujouluväsymystä silmällä pitäen, kävimme kuitenkin ostamassa laivan myymälästä muutaman euron kasvonaamiot omaa pikku spa-hetkeämme varten.

Laiva tuli rantaan ja iloksemme saimme kaivaa taskusta aurinkolasit, sillä musta marraskuu yritti lepytellä meitä kirkkaalla paisteella! Ihanaa!

Hotellin näköalat olivat huikeat

Nappasimme taksin satamasta, joka vei meidät Radisson Blu Sky hotelliin. Huoneemme oli 20:ssä kerroksessa ja voi taivas mitkä näkymät huoneesta oli yli koko Tallinnan! Siis sananmukaisesti.

Huoneemme oli muutenkin raikas ja tilava, sängyt muhkeat ja nastaa oli myös kahvinkeitin. Mutta kaikkein parasta (heti näkymien jälkeen, jotka todella tekivät meidät onnellisiksi, koska maisemaa halusi vain loputtomasti tuijottaa ja ihastella kaikkina hetkinä, kun olimme huoneessa) oli kylpyhuoneen tilava taso, jossa saattoi olla meikit ja meikkipussit ja kaikki tarvittava. Usein hotellien kylppäreissä ei ole tarpeeksi laskutilaa.

Kun olimme saaneet laukut purettua, istuimme huoneessa silmät ymmyrkäisinä. Meillä ei ollut mitään suunnitelmaa reissulle. Olimme ainoastaan varanneet kello kuudeksi illallispöydän Lore Bistroosta, joka on nyt kovasti nousussa olevalla Noblessnerin alueella.

Plarasimme nettiä ja ihmettelimme mitä tehdä. Lopulta päätimme vain lähteä kävelemään ja katsoa mihin tie vie.

Keskiaikaisen kaupungin charmi

No ihan ensimmäiseksi se oli viedä auton alle, mutta onneksi kohtaamamme kuljettajat olivat helläsydämisiä ja skarppeja. Tallinnassahan on nimittäin useiden suojateiden liikennevaloissa juoksevat sekunnit. Valo oli punaisella ja sekunteja jäljellä 52. Sanoin Lotalle, että mitä me tässä seistään, kai me nyt minuutissa tää katu ylitetään ja lähdin määrätietoisesti marssimaan kadun yli… No jokainen tajuaa, että sekunnit laskivat aikaa siihen, kun valo vaihtuu vihreäksi. Paitsi Sumari, jonka aivot olivat nollatilassa. No kunnon nauruthan siinä sitten raikasivat, kun tajusin asian oikean laidan. Autoilijat antoivat kohteliaasti tietä, joten onneksi elossa ja ehjänä. (Siis mikä dorka!)

Kuljimme pitkin vanhankaupungin tunnelmallisia katuja ja nautin suunnattomasti joka hetkestä. Ei ollut mitään pakkoa mennä mihinkään, olin vapaa ja stressi alkoi hellittää. Vanhankaupungin kaduilla ei ole autoja (eikä liikennevaloja!!) ja siellä on jännän hiljaista. Kuuluu vain leppoisa kenkien kopina ja puheensorina, kun ihmiset kaikkialta maailmasta kävelevät pitkin keskiaikaisia nupukivikatuja. Se tunnelma on kyllä aika ainutlaatuinen.

Kun me tajuttiin Lotan kanssa, että on pikkujoulu, ymmärsin myös, että mun on alettava etsiä joulufiilistä ja niinhän se alkoi hitaasti ja varmasti soluttautua muhun. Tallinnan vanhakaupunki on niin mielettömän kaunis. Ne talot – jotkut vähän vinksallaan, kauniisti erivärisiä, täynnä suloisia ja upeita yksityiskohtia – ovat kuin piparkakkutalokaupungissa. Tuli mieleen, että Tallinnassa voisi voisi vaikka viettää koko joulun. Ei tarvitsisi tehdä mitään ja ympäristö on kuin luotu joulutunnelmointia silmällä pitäen. Kaksi tai kolme yötä hotellissa piparkakkutalokaupungissa jouluna! Oisko ihanaa! Vähän spa-hoitoja, valmis joulupöytä ja totaalisen rento joulu. Radisson Blu Sky -hotellin jouluun kuuluu mm. jouluateria ja joulupukin vierailu.  Eckeröllä on tarjolla monia matkoja valmiiseen jouluun Tallinnan lisäksi upeaan Tarttoon, kylpylöiden Pärnuun sekä mahdollisuus viettää joulua kartanomiljöössä Vihulassa.

Lounas 1300-luvun talossa ja joulukuusi 1200-luvun kirkossa

Kun olimme kävelleet itsemme nälkäisiksi päädyimme lopulta lounaalle Von Krahl Aed ravintolaan Rataskaevu-kadulle. Ravintola on sitä parasta virolaista osaamista kolmessa asiassa: Miljö, ruoka ja palvelu.

Von Krahl Aed on 1300-luvulla rakennetussa talossa ja tiloissa on toiminut kaikkea mahdollista kaupasta pajaan. Paksut kattoparrut kannattelevat sen kattoa ja kivilattiassa kulkevat lattiamaalaukset, oviaukot ovat pieniä ja seinät paksut kuin kaupunginmuurit. Tunnelma on napakymppi.

Krahl on ensimmäinen ravintola Tallinnassa, joka tarjosi myös kasvisruokavaihtoehtoja asiakkailleen. Ja edelleen hyvin valmistetut kasvikset, luomu ja lähituotanto ovat heille tärkeitä samoin kuin puhtaiden raaka-aineiden omat maut.

Minä otin alkupalaksi kanamaksapateeta ja Lotta juustovalikoiman pienten paikallisten juustoloiden valikoimasta. Pääruuaksi valitsin vasikan poskea enkä eläissäni ole syönyt mitään niin – miten sen nyt sanoisin – liha oli niin kypsää, etten voi sanoa sitä mureaksi vaan se oli ennemminkin pehmeää ja niin hyvää niin hyvää! Lotta söi kasvisruokamenusta kaalikääryleen, jossa oli linssejä, portobellosieniä ja kukkakaalikermaa. Tarjoilija oli hauska, mukava ja palvelualtis. Tuli hyvä mieli ja (liian) täysi vatsa.

Kun ruoka oli syöty, oli vain kaksi tuntia illalliseen. Se aiheutti jonkin verran ahdistusta…mutta jatkoimme spontaania kulkemista ja päädyimme Nigulisten kirkkoon, joka toimii nykyään taidemuseona ja konserttisalina. Kirkko on rakennettu alunperin 1200-luvulla, se tuhoutui lähes täysin toisessa maailmansodassa Neuvostoliiton ilmapommituksissa ja on sen jälkeen rakennettu uudelleen. Esillä on kuvia rakennuksen järkyttävästä tuhosta.

Kirkon mittavat taideaarteet saatiin kuitenkin suojaan ennen pommituksia ja esillä on mm. Viron vanhin ja arvokkain taideteos, Bernt Notken vaikuttava Kuoleman tanssi. Siitä tuli mieleen halloween ja Meksikon kuolemanpäivän juhlinta Día de Muertos.

Viihdyin kirkkosalin taiteen äärellä rauhassa, paksujen seinien suojassa. Ja olihan siellä sitten myös Tallinnan suurin joulukuusi. Ja se ON kokemisen arvoinen. Valtava kuusi on koristeltu amerikkalaiseen tyyliin ja rakastan sen jokaista oksaa. Se kimalsi suoraan mun sydämeen ja teki sinne joulun. Niin se vaan on. Tuli mieleen lapsuuden joulut, kun jokainen kiiltävä hile oli ihme ja ihanuus.

Nigulistessa soi urkumusiikin puolituntinen lauantaisin ja sunnuntaisin klo 16.00 valitettavasti emme ehtineet tällä kertaa jäädä kuuntelemaan konserttia, vaikka se kovin houkuttelikin. Virossa on joulun aikaan muutenkin paljon konsertteja, joihin on helppoa mennä, edulliset liput voi ostaa etukäteen. Tapahtumat näet täältä.

Myös oopperaan kannattaa mennä. Jouluiseen Pähkinänsärkijä balettiin liput maksavat 28 € ja ohjelmistossa on muutakin ihanaa, kuten Viulunsoittaja katolla ja erikoisuutena vauvojen 45 minuutin konsertit 0-3 vuotiaille. Katso täältä video, kuinka vauvat viihtyvät! Virolaiset ovat laulukansaa enkä yhtään ihmettele.

Lonkeroita tulen loimussa

Illallisravintolamme Lore Bistro oli mahtava. Opin yhtä TV-sarjaa tehdessäni syömään grillattuja mustekalan lonkeroita. Silloin ne valmisti Suomen kokki maajoukkueen kapteeni, enkä sen jälkeen en missään ole saanut mustekalaa yhtä upeasti valmistettuna, mutta Loren keittiömestarit tiesivät mitä tekivät. Mulla ei riitä sanat kertomaan kuinka hyvä annos oli. Se oli täydellinen. Amen. Ja niille jotka eivät tiedä, niin mustekalan lonkerot ovat koostumukseltaan erittäin miellyttäviä. Ei kumisia, ei mitään jänteisiin viittaavaa, vaan kuin parasta makkaraa, voi ehkä sanoa. Ja kun se ensin keitetään ja paistetaan sitten parilalla, sen pinta rapea ja maukas.

Lore Bistroon ajatus on tilata useita pieniä annoksia ja jakaa niitä pöytäseurueen kanssa. Me maistoimme mustekalan lisäksi tryffelipizzaa ja tonnikala sashimia.

Maistoin siellä myös hyvin erityistä juomaa. Tilasin alkoholittoman oluen ruokajuomaksi ja siinä jossain vaiheessa sitten kaadoin sitä pullosta lasiini, vain huomatakseni, että lasi oli jo täynnä vettä…  Lasi ja vesi olivat näkymättömän kirkkaat – aivoni taas näkyvästi sameat! Toki join olutveteni. Se on uusi makuvissy…

Kun ihana illallisemme oli ohi, lunta tuiskusi ja maa oli valkoinen. Otimme taksin hotelliin ja jatkoimme yhtä kyytiä ylös 24:nnen kerroksen hotellin Skybariin. Minulle ei juuri viinit sovi – saan niistä päänsäryn jo ensi kulauksella, mutta kuta kirkkaampaa on juotava, sen paremmin se minulle käy. Tilasin siis Dry Martinin ja Lotta sopivasti Moscow Mulen. On varmaan turhaa sanoa, että näkymät oli huimat, mutta jutut huimemmat! Pian katsoimme kuitenkin pää tyynyllä silmäluomien sisäpuolia.

Aamu valkenee…

Aamulla nautimme hitaudesta. Ah mitä luksusta se onkaan, kun ei ole kiire mihinkään. Parasta! Ensin laivalta ostetut kasvonaamiot käyttöön ja loputonta pälätystä ja hitaasti aamiaiselle, joka olikin sitten melkein brunssi. Radisson Blu Skyn aamiainen on niin hyvä kuin hotellin aamiainen vain voi olla. Buffetin lisäksi oli mahdollisuus tilata listalta mm. uppomunia ja french toastia ja käytimme mahdollisuuden ilolla hyväksemme. Herkkujen lisäksi ilahdutti hyvä ja nopea palvelu.

Kuka hullu laulaa museossa?

Aamiaisen jälkeen meitä kutsui Viron historiallinen museo ja Georg Otsin juhlanäyttely, joka kertoo laulajalegenda Georg Otsin elämästä ja suosiosta Virossa, Venäjällä ja Suomessa. Olen laulanut Saarenmaanvalssia Otsin tahtiin triljoona kertaa matkatessamme Saarenmaalle ja halusin nähdä ja kokea hänen tarinansa. Myös museon pysyvät näyttelyt ovat hienot ja näyttelyarkkitehtuuri on toteutettu museossa upeasti! Lämmin suositus. Museo on vieläpä keskellä vanhaa kaupunkia ja siellä on helppo pistäytyä tarvitsematta erityisesti lähteä mihinkään kauas.

Kävelimme tietenkin myös ihanan joulutorin läpi, josta olen kertonut täällä ja nautimme muutenkin edelleen eniten kaupungin tunnelmasta. Jos jalkani eivät olisi olleet aivan muussina loputtmasta kävelystä, olisin saattanut vuokrata luistimet ja pyörähtää (pepulleni) luistinradalla. Jätin sen kuitenkin väliin ja päädyimme yhtenä kappaleena M/S Finlandian Loungeen ja siellä odotti kiva juttu – päästiin kabinettiin katsomaan Tanssii tähtien kanssa finaalia! Matka sujui kuin tanssi! Matka oli kaikenkaikkiaan tosi rento ja kyllä se taas kävi selväksi kuinka sitä vapaa-aikaa tarvitsee. Heti kun aivot saavat levätä alkaa alitajunnassa tapahtua. Kotona olin täysin joulutunnelmissa pää täynnä uusia suunnitelmia ja hirveä halu nostaa joulukoristeita kaapeista esille ja alkaa leipoa piaparkakkuja!

Jos päätät lähteä nauttimaan Tallinnasta tässä on sulle mun alekoodi! Päivä Tallinnassa -risteily tai Miniristeily -20 % edullisemmin tuotekoodilla HANNAS. Voimassa 31.12.2019 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Varaa matka: https://www.eckeroline.fi

Hanna

❤️

Joulukranssi oveen tai seinälle jouluksi! Aivan ihana idea! Mulla on sellainen ihana naisystävien porukka, jonka kanssa tapaamme yleensä herkkujen äärellä kaiken maailman asioista jutellen, toisiamme kuunnellen ja tukienkin. Rakastan näitä naisia, he kuuluvat mun elämän tärkeimpiin ihmisiin. Me ollaan tavattu toisiamme jo kahdeksan vuotta. Kaikki alkoi yhdestä aarrekarttatapaamisesta, jolloin me unelmoitiin suuria ja pieniä asioita, eikä kaikki edes tunnettu toisiamme.

Näiden vuosien aikana on tapahtunut kaikenlaista itse kullekin ja me ollaan eletty aika sykähdyttäviä hetkiä elämässämme tänä aikana. Ei ole sellaista tapaamista, johon jokainen ei yrittäisi päästä mukaan. Nyt me päätettiin tehdä yhdessä joulukranssit floristi Saija Sitolahden opastuksella Järvenpään KukkatalossaJa meillä oli huippukivaa!

Mulla oli ihan älytön työputki menossa ja mietin että hitto – varmaan kuolen siellä, en millään sinne ehtisi! Mutta sovittu mikä sovittu ja auton nokka kohti Järvenpäätä ja Kukkataloa.

Tutustuin Saijaan, kun aikaan tehtiin T.i.l.a. –ohjelmaa ja tein kukkatalosta jutun ja olen seurannut häntä somessa siitä lähtien. Sain idean kranssikurssista, kun näin hänen Insassaan videon, jossa hän sitoi ihanan kranssin pyöreään, pöydällä pidettävään kynttilänjalkaan. Idea oli minusta aivan loistava! Kynttiläähän siinä ei tietenkään voi polttaa, mutta joskus (kuten meillä) seinällä ei ole sopivaa paikkaa kranssin ripustamiselle.

Saija toivotti meidät tervetulleeksi kuohuvalla juomalla ja tarjolla oli pientä herkullista purtavaa. Pitkillä pöydillä oli esillä kaikkea ihanaa kranssien valmistuskeen. Kukkia, havuja, villiviiniä, heiniä kaisloja, kultaisia oksia, eukalyptuksen oksia, kultaisia oksia ja vaikka mitä. Korsiteluun oli palloja, käpyjä, siemenkotia, kanelitankoja… loputon määrä ihania ja inspiroivia koristeita ja tarveaineita.

Osa meistä oli tehnyt kransseja ja muita kukka-asetelmia jo vaikka kuinka paljon ja osa ei koskaan. Kaikilla oli yhtä kivaa. Jos ei ole tehnyt koskaan, on kivaa aloittaa tekeminen niin että joku opastaa. Jos taas on tehnyt niitä ennenkin, on riemuissaan siitä, kuinka paljon tarveaineita on saatavilla. Silkkaa juhlaa!

Aluksi Saija sitoi kranssin ja kertoi, kuinka se tehdään ja antoi erilaisia vinkkejä. Sitten me ryhdyimme itse puuhaan. Teimme kaikki seppeleemme suureen metallirenkaaseen. Kukin oman tyylinsä mukaan. Ja niinhän siinä kävi, että oma stressini katosi tyystin siinä touhussa. Kaikki käsillä tekeminen on sellaista ja siksi niin kivaa ja tärkeää.

Tällaisen kurssin voi tilata omalle ryhmälleen siis kuka tahansa ja Järvenpään Kukkatalossa on myös valmiita kursseja, jonne voi osallistua vielä ennen jouluakin.

Meillä oli hirveän kivaa ja yksi meistä, joka sanoi olevansa täysin tumpelo, ei yhtään taiteellinen ja ilman minkäänlaista sommittelijan silmää, teki ihanan kranssin, josta tuli itsekin valtavan iloiseksi. Kaikki saivat kranssien lisäksi mukaan joulumieltä. Ja just se on parasta! Ja kaverit kanssa!

Valmiit mestarityöt ja ihanat naiset!

Parin tunnin uurastuksen jälkeen kaikki olivat saaneet valmista aikaan!

Näin ihania juttuja me tehtiin! Musta tuntuu, että me menään keväällä uudelle kurssille ja tehdään joku upea kimppu, tai ehkä koriste hiuksiin? En tiedä vielä – aika näyttää! Kursseja järjestävät monet muutkin kukkakaupat pitkin vuotta. Lämmin suositus – niin mukavaa puuhaa, josta saa iloa kotiin ja itselle!

Ihanaa joulunaikaa kaikille!

Hanna

Kirjoitin perjantaina blogin Tallinnan reissusta, jossa kerroin mm. siitä kuinka söimme täydellistä jouluruokaa Eckeröllä tarjotaan, kuinka kävimme Tallinnan tunnelmallisella joulutorilla, joka on tärkeä joulunajan traditioni ja kuinka meitä hemmoteltiin hienossa hotelli  L’Ermitagessa.

Samalla kävin katsastamassa hyviä joululahjaideoita Telliskiven alueen kaupoista, jossa tuotteet on virolaisia ja myös siksi kivoja, etteivät ne kuulu suurien ketjujen globaaleihin valikoimiin.

Muista että jos haluat lähteä lahjaostoksille tai muuten vaan Tallinnaan, että multa saat tästä alennuskoodin matkaa varten.

Päivä Tallinnassa -risteily tai Miniristeily -20 % edullisemmin tuotekoodilla HANNAS. Voimassa 31.12.2019 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Varaa matka: https://www.eckeroline.fi/

Uintia harrastavalle ystävälle

Palelevalle, sisustavalle, mummille, anopille, äidille, kummitädille

Ystävälle, siskolle, työkaverille

Mekkoja rakastavalle neidolle

Herrasmiehelle

Harmauteen kyllästyneelle vilukissalle

Jokaiselle naiselle – myös sillä jolla jo on kaikkea

Vaimolle,siskolle tai äidille

Nilkat paljaana kulkijalle ja läääriystävälle

Miehelle ja naiselle – kulkevalle ja kantavalle – eli jokaiselle

Pikkuihmiselle, joka tykkää leikkiä autoilla

Söpöstiinalle

Vasta itse syömään opettelevalle

Yksisarviselle

Lapselle, joka on hän

Sisustajalle, mökille, opiskelijan kotiin, uuteen kotiin, maailman kolhimalle

Motoristille ja moottoripyöräilystä ja hienosta käsintehdystä moottoripyörästä unelmoivalle

Hänelle joka kulkee jotain polkuja ja ehkä myös ajelee moottoripyörällä

Sudelle lampaan vaate

Motoristille

Hänelle joka haluaa erottua

Hänelle joka haluaa erottua tyylillä

Seikkailijalle

Luomulyylille, kaunottarelle, ystävälle, ihanalla naiselle

Tässä siis mun parhaat lahjavinkit. Mutta näistä kaupoista löytyy tietenkin muitakin ihanuuksia. Ja lähellä on Balti Jaama -tori, jossa on herkkuja joulupäytään ja yläkerrassa on useita antiikki- ja vintageliikkeitä. Ihania matkoja etelään siis ja muista alennuskoodi!

Iloa päivään

Hanna

elämää vuokrahuvilassa. Jotenkin vaan nyt meni hermot tässä ruokaa laittaessa ja aloin miettiä, että miksi?

Olemme Espanjassa ja asumme erittäin viehättävässä villassa aivan meren äärellä. Alue on suljettu, puutarhurit hoitavat mielettömän kauniita istutuksia ja asukkaat ovat miellyttäviä ja ystävällisiä. Talo on kauniisti sisustettu ja kodikas. Olohuoneen yksi seinä on kokonaan lasia ja puolet siitä siirtyy vedettäessä syrjään päästäen auringon ja lempeän tuulen sisälle.

Aallot lyövät verkkaisesti rantaan ja rakastan kuulla sitä ääntä. Siis sanalla sanoen paratiisi. Villan omistaa irlantilainen mies, joka on isäntänä loistava.

Miksi olemme täällä? Koska en kestä pimeyttä, se vaikuttaa mieleeni ikävällä tavalla. En ole lomalla, vaan teen töitä täältä käsin. Käyn välillä kotimaassa, kun työt vaativat läsnäoloa.

Voisimme asua myös hotellissa, low season -hinnat ovat siedettäviä, mutta pitemmän päälle se on tylsää. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta aina ei myöskään jaksa syödä ravintolassa, joten on kivaa, kun on oma keittiö.

Keittiökin täällä on kaunis ja toimiva. Kodinkoneet ovat korkealuokkaiset. Astiastokin on kaunis. Mutta sitten tulee se MUTTA.

Mutta = idiootit keittiössä. Mikä piru siinä on, että tällaisissa paikoissa on aina sama ongelma? Kaikki keittiövälineet on ihan tolkuttoman huonoja. Veitset on tylsiä, veden- ja kahvikeittimet likaisia. Paistinlasta on palanut, veitsestä on ruuvi irti, kaikissa kattiloissa on poltettu jotakin pohjaan ja sen jälkeen niitä on jynssätty jollain (ehkä porakoneen laikalla) niin, että on saatu hiottua OSA palaneesta massasta pois. Mustapilkulliset kattiloiden pohjat eivät kelpaisi kuin hiekkalaatikkoleikkeihin. Ja sitten on pinnoitettut paistinpannut. Ja onko niitä siis todellakin ylivoimaisen vaikeaa käyttää? Ilmeisesti. Ja kun ne sitten on poltettu, raavittu ja pesty pilalle, niin miksi hitossa ne työnnetään takaisin kaappiin, eikä viedä metallinkeräykseen? Miksi?

Saksia ei tietenkään ole ensikään ja jos on ne eivät leikkaa. Ensimmäinen asia, jonka täällä ostin, oli kelvolliset sakset. Hinta 3,90 € ei lähelläkään meidän Fiskarsseja, mutta ihan hyvin leikkaavat.

Olen valmistamassa sienimunakasta ja salaattia. Laatikossa on 8 kpl keittiöveitsiä. Ensimmäinen taipuu ja venkoilee sientä leikatessa. Siis hyvä Luoja SIENTÄ! Ymmärtäisin, jos olisin sahaamassa sillä pirulaisella halkoa! Mutta todellakin vain osterivinokasta. Seuraava on niin tylsä, ettei se pure sieneen. Seuraava on puolittain irti kahvasta. Seuraava jälleen tylsä… Lopulta otan laatikosta sahalaitaisen leipäveitsen ja pilkkominen onnistuu sillä jotenkuten.

Seuraavaksi pitäisi paistaa sienet. Laatikossa on viisi pinnoitettua pannua. Suoraan sanottuna ne on kaikki paskana. Mieltä ylentävää. (Tämä oli se vaihe, jolloin multa paloi käämit ja päätin tulla tähän sohvalle kirjoittamaan tämän vuodatuksen) Pannuja on käytetty liian kuumalla levyllä, niitä on raavittu metallilastalla tai ehkä nuo edellä mainitut veitset ovat tylsyneet, kun niitä on hangattu noiden pannujen pohjaan. Kun pinta sitten on pilalla, niin silti niissä on paistettu jotakin. Ja kaikki se joku palaa automaattisesti pohjaan. Ja sitten se karsta on jätetty pannuun ja pannu laatikkoon. Mahtavaa. Lisäksi, koska ihmiset ovat laiskoja ja tietämättömiä, niin pinnoitetut pannut on myös varmasti pesty tiskikoneessa. Täällähän ei diivailevien sisustajien inhoamia tiskinkuivauskaappeja käytetä, joten jos pannun pesisi, kuten kuuluu, se tulisi myös kuivata. Ai kamala. Joten siis tiskariin vaan ja pinnoitus pilalle. Että voi riipiä tämä. Omistajalla on takuulla omat pannut noissa lukituissa henkilökohtaisissa kaapeissaan. Tuntuu, että keittiötä käyttävät idiootit. En voi uskoa että pinnoitetun pannun käyttäminen voi olla ylivoimaisen vaikeaa kenellekään.

En tiedä mikä tilanne on Lapissa nykyään, mutta tästä samasta syystä ostimme aikoinaan sieltä mökin. Harrastimme laskettelua (vai sanotaanko sitä nykyään vaan hiihdoksi – en tiedä, mutta tykkäsimme tulla lujaa vauhtia rinteitä alas. Sitä on kysymys) ja vuokramökit, olivat ne sitten kalliita tai halpoja, olivat samaa laatua kaikki tyynni. Keittiöt onnettomat, patjat surkeat ja lisäksi ankeasti ja rumasti sisustetut. Sanoin ei käy – en kestä rumaa enkä huonoa. Jos ruokin kolme lasta ja kaksi aikuista viisi kertaa päivässä, sen pitää sujua. Lisäksi haluan nukkua kunnon sängyssä ja ympäristö saa luvan olla kaunis. Yhdessäkin mökissä oli vuodesohva, jonka runko oli poikkii. POIKKI!

No niin – tästä varmaan joku saa raivarin, mutta antaa palaa. Lähden ostamaan paistinpannun kolme veistä, raastinraudan parmesaania ja sitruunankuorta varten sekä kahvimitan ja puhtaan leikkuulaudan. On myös suuri kiusaus heittää nuo aivan rämät rimpulat pois, mutta se ei varmaan käy laatuun.

(jos muistat viime talvena kirjoittamani jutun vuokrahuvilasta, se oli onnellinen poikkeus säännöstä. Kaikki välineet siellä oli huippuluokkaa. Ihan kaikki.)

Terveiset Hannan keittiöstä.

Hanna

Karattiin Jarin kanssa yhtäkkiä pikku reissulle Tallinnaan joulun tunnelmaa etsimään. Lähdettiin Eckerön M/S Finlandialla perjantai-iltapäivänä sopivasti klo 15.15 niin, että ehdittiin tehdä ensin lyhyt työpäivä ja sitten vatsa kurnien ja kieli pitkällä kohti M/S Finlandian buffet Eckerön jouluista juhlapöytää. Tallinnassa päämääränä oli juuri avattu, tunnelmallinen Tallinan joulutori. Vietimme yön L’ermitage –hotellissa, jossa meitä odotti ihana yllätys ja lauantaina minä tein lahjaostoksia sekä maissa, että merellä. Ihana pikku loma!

M/S Finlandian noutopöydän herkut

Eckerön buffa on huippuluokkaa. Ruoka valmistetaan laivan omassa keittiössä huippuravintolan intohimolla. Tämän joulun ensimmäiset kinkkuviipaleet maistuivat ihan tolkuttoman hyviltä. Ja se sinappihuntu…! Arvatkaa muuten, kuinka monta joulukinkkua laivalla paistetaan päivittäin? Luku on kreisi. Paljastan sen blogin lopussa, niin ehdit miettiä vastausta.

Pidän myös siitä, että kasviksia on paljon eri tavoin valmistettuna, vaikka olihan joulupöydästä otettava lautaselle myös lusikalliset ihan perinteisiä porkkana- ja lanttulaatikoita. Pitkään uunissa hautuneet laatikot ihan sulivat suussa.

Menu on koottu yhtä aikaa modernilla ja perinteisellä otteella tosi kivasti. Kaikkien perinteisten herkkujen lisäksi pöydässä on esimerkiksi vegaanista lasimestarinsilliä ja mustaa caviartia, kaviaaria, joka on siis tehty merilevästä.

Mutta vaikka pöytä notkuu herkkuja jokaiseen makuun, niin M/S Finlandian ruokajätteen kokonaismäärä on pienentynyt 2017 ja 2018 välisenä aikana 25 prosentilla! Se on hienoa ja niin tärkeää ja siihen ovat osaltaan vaikuttamassa myös matkustajat, jotka ymmärtävät, että ruokaa ei tarvitse kasata lautaselle enempää kuin jaksaa syödä. Ruokaa voi santsata, vaikka kuinka monta kertaa. Alussa pöydän ympärillä voi olla paljon ihmisiä ja joskus joutuu hiukan jonottelemaan, mutta alun jälkeen tilanne tasoittuu ja buffetpöydän ääreen on helppo palata hakemaan lisää.

Hyvän maun lisäksi laivalla halutaan painottaa vastuullisuutta ja kestävyyttä. Eckerö Line palkittiinkin Luomu SM -kilpailussa yksityisen sektorin luomun käytön nousijana. Laivayhtiö on kasvattanut luomun osuutta Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöivän m/s Finlandian ruokatarjonnassa vuoden 2018 aikana 70 prosentilla kilomääräisessä tarkastelussa. Onnea! Se on huimaa ja tuntuu hyvältä! Kiitos tästä!

Tallinnan joulutori

Tallinnan joulutori on valittu Euroopan parhaaksi joulutoriksi European Best Destinations –sivuston äänestyksessä. Äänestykseen osallistui yli 200.000 ihmistä

Laivassa loppuu aina kiire niin ihanasti ja olo rauhoittuu. Vatsa täynnä lähdimme sitten kohti Tallinnan joulutoria, joka oli juuri avattu. Tunnelmallinen musiikki kuului kauas pitkin vanhankaupungin katuja ja siitä tuli juuri se joulufiilis, jota olimme hakemassa.

Ostin käsiä lämmittämään mukillisen glögiä, jota on tarjolla montaa sorttia, eri tavoin terästettynä ja maustettuna. Jos vatsa ei olisi ollut jo aivan täynnä, olisin maistanut myös makkaroita, koska virolaiset makkarat ovat tooodella maukkaita. Ostin joululahjoja sekä muille että itselleni. Parasta antia torilla minusta ovat pitkät kudotut sukat, lampaankarvatossut ja hansikkaat sekä piparkakkutalot ja muut koristellut jouluherkut. Ja mikä parasta, ostokset voi maksaa kortilla, koska en ikinä muistaisi ottaa käteistä mukaani. Tori on auki joka päivä klo 10-19 tammikuun seitsemänteen päivään eli loppiaiseen saakka.

Romantiikkaa ja hyvää ruokaa

Torilla kiertelyn jälkeen suunnistimme hotelli L’Ermitageen, jonne kävelee Raatihuoneen torilta vain viisi minuuttia. Sisääntulo hotelliin oli lämmin ja kotoinen, koska aulan takassa paloi tuli. Huoneessamme meitä odotti pikku ylläri! Kun tulimme sisään, näimme ensin kivan ja raikkaan huoneen. Mutta kun astuimme muutaman askelen pidemmälle, näimmekin romanttisen modernin katosvuoteen, joka oli koristeltu ruusunterälehdistä tehdyllä sydämellä. Pöydällä odotti pullo kuohuvaa ja rasia käsintehtyjä suklaakonvehteja!

No – mehän ollaan oltu naimisissa jo parikymmentä vuotta ja ollaan hyvin romanttisia tietenkin, mutta tämä oli ihka ensimmäinen kerta, kun meitä odotti tällainen yllätys. Ihanaa! Eikä se siihen loppunut. Kylpyhuoneessa oli amme, joka sekin oli  ruusunterälehdillä koristeltu ja sen reunoilla odottivat sytyttämistä kynttilät. Se oli niin suloista.

Päätimme mennä syömään pienen iltapalan hotellin ravintolaan, joka osoittautui erittäin laadukkaaksi. Ravintola L’Ermitage oli hyvä valinta. Ruoka ja palvelu olivat huippuluokkaa.

Illalla en tietenkään voinut vastustaa ajatusta vaahtokylvystä ja kuohuvasta kynttilänvalossa. Se oli vähän kuin elokuvassa olisi ollut ja tuntui ihanalta pulahtaa suureen ammeeseen nauttimaan tuoksuvasta kylvystä. Täydellinen rentoutuminen takasi osaltaan hyvät unet.

Viihtyisä huone oli mukavan tilava ja kylppäri oli valtava. Suuri ilo oli myös hyvä sänky ja se, että huone oli  hiljainen. Mikään ei häirinnyt, oli täysin hiljaista ja nukuimme makoisat unet. L’ermitagessa on kokonainen kerros allergikoille ja koko hotelli on savuton, mikä on minusta ihanaa. Hotellissa on myös perhehuoneita.

Runsas aamiainen oli raikas. Aamiaishuone oli sisustettu skandinaaviseen tyyliin. Valoisa tila oli kodikas. Sen syötyämme lähdin seikkailemaan yksin kaupungille joululahjaostokset mielessäni ja Jari taas suuntasi Saarenmaalle edestakaiselle pikakäynnille.

Aloitin kiipeämällä Toompean mäelle. Kävin Kohtu-kadun päässä näköalapaikalla, josta avautuu upea näkymä yli koko Tallinnan ja vierailin matkamuistoja myyvissä kaupoissa. Olen himoinnut jo vuosia hienoa käsinmaalattua maatuskanukkea, mutta en raaski ostaa sellaista, ne hienoimmat maksavat satoja euroja. Mutta ehkä vielä kerran sen hankin. Ylipäätään virolaiset matkamuistoja ja käsitöitä myyvät kaupat ovat minusta maailman mittakaavassakin aivan ainutlaatuisia. Niissä myydään aitoja  Virossa valmistettuja käyttötavaroita. Myymälät ovat täynnä persoonallisia ja hyviä lahjaideoita sekä vaatekaappiin että keittiöön.  Neuleet, leikkuulaudat ja muut puiset keittiövälineet on taitavasti ja kauniisti tehtyjä. Niitä on ilo antaa lahjoiksi. Upean lahjan voi ostaa myös kristallikaupasta. Kuusi värillistä kristallilasia maksaa noin 60-70 € ja komistavat juhlapöydän upealla tavalla.

Vanhakaupunki on jo monille kuitenkin tyystin tuttu – minulle myös, joten päätin lähteä Telliskiven alueelle, jossa on paljon  kiinnostavia putiikkeja. Ostin R-kioskilta vihreän matkakortin (vir. ühiskaart, engl. smartcard) johon voi ladata rahaa tai matkalippuja. Raitiovaunut 1 ja 2 kulkevat Viru-hotellin editse ja Telliskiven pysäkki on Balti Jaamasta seuraava pysäkki. Matka kestää 10 min.

Telliskivessä aika kuluu kuin huomaamatta. Kauppojen tarjonta on niin erilaista, kuin muualla. Katsottavaa riittää ja tuntuu mukavalta, kun valikoima on freessiä ja jotain muuta, kuin se mitä olet jo nähnyt kaikissa ketjuliikkeissä jokaisessa kauppakeskuksessa. Löysin pukinkonttiin paljon laitettavaa mutta herkku-, juoma- ja kosmetiikkaostokset säästin kuitenkin suoritettaviksi kotimatkalla laivan myymälästä.

Lahjoja laivalta!

Kosmetiikkalahjat ovat suosikkejani, niitä on mukavaa antaa, koska kaikki käyttävät jotain kosmetiikkaa, vähintään deodoranttia! Parfymeriassa on valmiita lahjapakkauksia, joihin on koottu vähän enemmän, vähän edullisemmin. Niistä löytyy tarpeellisia juttuja ihan kaikille, mutta niin, että pakkauksessa on mukana myös hitunen elämän sietämätöntä keveyttä. Vaikka kimaltava meikkipussi tai voiteet kätevässä matkakoossa. Myös suloista luksusta on tarjolla esimerkiksi kosmetiikkajoulukalenterin muodossa. Ritualsin joulukalenteri olis just mulle ihan paras lahja – jo ennen joulua kiitos!

Laivan myymälästä saa tietenkin hankittua myös kaikki juomat, joulukarkit ja suklaat sekä joulupöytään että lahjoiksi. Ja huom!  juoma- ja kosmetiikkatilaukset voi tehdä jo etukäteen samaan aikaan kun tekee matkavarauksen. Ostokset toimitetaan suoraan autokannelle, josta ne on helppoa siirtää autoon. Täältä näet tiedot ennakkotilauksista.

Niin ja ne kinkut – M/S Finlandialla paistetaan n. 15 joulukinkkua päivässä! Nam! Ja jos päätät lahteä matkaan, muista käyttää tuotekoodia HANNAS saat sillä Päivä Tallinnassa -risteilyn tai Miniristeilyn -20 % edullisemmin. Tarjous on voimassa 31.12.2019 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Varaa matka täältä: https://www.eckeroline.fi/

Ja siis nyt makaan – mene nauttimaan joulun tunnelmasta – tee  pieni hauska matka naapuriin – ihanaan Tallinnaan!

Love

Hanna

Vauva lentokoneessa! Tässä sitä mennään kuulkaa nyt jännän äärellä! Olen lentokoneessa ja samalla reissulla suorittaa ensimmäistä ulkomaanmatkaansa pikkuinen tyttärenpoikani Morris. Hän tekee matkaa äitinsä sylissä ja onneksi enimmäkseen nukkuu ja naurelee. Kaikki tietävät kuinka kauheaa on, jos pieni vauva syystä tai toisesta parkuu koko reissun. Tai vaikka vain pienen hetken. Äiti tietää, että se ärsyttää muita matkustajia, ja se hermostuttaa, mikä ei suinkaan paranna tilannetta. Mutta toistaiseksi kaikki on hyvin!

Lento lähti kuudelta aamulla ja kentällä oli oltava neljän huudeilla. Morris päätti olla ajoissa hereillä ja avasi silmät kotona jo 2.30 Sen jälkeen ollaan eletty pientä jännitysnäytelmää. Että nukkuuko eller inte. No on nukkunut hiukan, valvonut tyytyväisenä paljon ja kitissyt vähän. Mutta tavallaan hän on pitänyt äitinsä valmiustilassa koko ajan. Kirsikka lähettääkin terveisiä kaikille niille, jotka sanovat, että vauvan kanssa on niin helppo matkustaa, kun ne vaan nukkuu. Hän epäilee, että he ovat niitä samoja tyyppejä, jotka sanovat, että pikkuvauvat ylipäätään vain syövät ja nukkuvat.

Kovaa kirkuva lapsi lentokoneessa on joka tapauksessa karmea piina ihan kaikille. Mutta aivan turhaa siitä on mitenkään hermostua. Jokainen vanhempi tekee varmasti kaiken voitavansa, että lapsi olisi tyytyväinen eikä tyytymättömyydellään häiritsisi ketään. Oma tapani välttyä mahdollisilta häiriöiltä on kuunnella omaa lempimusaa kuulokkeista. Volyymia voi nostaa samaan tahtiin kuin melu ympärillä yltyy.

Lentokoneessa on aina monenmoista matkustajaa haasteineen joten joustavuutta vaaditaan kaikilta. Mutta ai että onhan sitä olemassa niitä juttuja, jotka jotenkin riipivät! Tässä pikku luettelo

Repusta päähän. Reppuihmiset unohtavat usein repun ulottuvuuden ja kun reppuihminen kääntyy, saa penkillä istuja pamauksen. Pum – repusta päähän

Matkalaukusta päähän. Kaikilla on kiire ottaa laukku hattuhyllyltä, noh sehän olikin vähän painava! Hups laukusta päähän!

Ostin exitpaikan, voidakseni pitää jalat suorassa. Hups – siihen tuleekin jaloittelemaan joku, joka ei jaksa istua. Käääk! Mene pois! This is my space!

 Nukun paikallani, silmikko on silmilläni. Vieressäni istuu minulle tuntematon ihminen. Hänen kaverinsa toisaalta koneesta tulee juttelemaan ystävälleen. Tietenkin minun ylitseni. Nouuuu, etkö näe, että nukun!

Aaaapuaaa – minne mun selkänoja katoaa? Ahaa takana istuva henkilö nousee ylös ja käyttää siihen käsiään eli kiskoo itsensä ylös mun selkänojasta.

Pum. Pum. Pupumpum. Hytkyn – koska takana istuva potkii selkänojaani. Ai että.

Huh perillä! Ryysis! Laukusta päähän, repusta päähän, varpaat jonkun toisen kenkien alla. Auts auts.

Mutta mitä NYT tapahtuu? Rynnistys takaa kohti etuovea! Pois alta, täältä tullaan! Ohituksia!

Se on semmosta! Mutta perillä odottaa loma ja valo!

Terveiset ilmasta!

Hanna ja lapset

❤️

Usein lehtijutuissa kysytään julkkiskilta mitä he katuvat elämässään ja varmasti 90 % heistä vastaa ettei kadu mitään – ”en olisi se, joka nyt olen, ellen olisi tehnyt niitä virheitä, jotka olen tehnyt.” Tuskinpa vaan asia on niin. Itse ainakin kadun varmaan sataa miljoonaa asiaa. Yksi niistä on pois heitetyt saunakahvit.

Äiti kävi Pariisissa messuilla kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä, ollessani teini. Siihen aikaan kaikki kolme sisartani olivat jo muuttaneet pois kotoa ja olimme äidin poissa ollessa isäni kanssa kahden kotosalla. Faija kävi tietenkin duunissaan, hän oli yksityisyrittäjä ja minä kävin koulussa ja hengailin missä hengailin. Eivät vanhempani hirveästi jaksaneet pitää enää vihon viimeiselle tenavalleen kuria ja laatia sääntöjä.

Olin kuitenkin lopulta hyvin kiltti lapsi. (Olen tajunnut tämän nyt myöhemmin, kun olen kuunnellut ihmisten juttuja heidän nuoruudestaan. Luulin olevani melkomoinen rebeli ja villikko, mutta itse asiassa olinkin aika kiltti, tavallinen perhetyttö) Mutta siis koska olin kiltti tyttö, halusin tietenkin pitää hyvää huolta kodista äidin matkojen aikana. Siivosin sotkut, joita isän kanssa saimme aikaan, joka oikeastaan tarkoitti sitä, että tyhjensin tuhkakupit päivittäin ja äidin kotiin tuloa edeltävänä päivänä siivosin koko huushollin huolellisesti. Niin, isä poltti tupakkaa. Sitä meni 2-3 askia päivässä. Ja tuhkaa pöllysi myös pitkin pöytiä. Sellaista se oli silloin, röökiä vedettiin ihan surutta sisällä (ja tietenkin myös autossa – huh huh)

Taas kerran äiti sitten oli tulossa kotiin Pariisista seuraavana päivänä ja minä siivosin ja huiskin kotia paraatikuntoon. Matot ja sohvatyynyt ulos, lakanat vaihtoon, pölyt pois lattioilta ja pöydiltä ja tietenkin keittiö kuntoon.

Isä ei juuri siivonnut. Ja itse asiassa, kun nyt mietin asiaa, voin vannoa, etten ikinä nähnyt häntä imurin varressa, tiskipaljun äärellä tai rätti kädessä pölyjä pyyhkimässä. Miesten hommat olivat toisenlaisia. Ja niinpä isä pisti saunan lämpeämään ja pakeni lauteille touhukkuuttani. Kun hän sitten saunapuhtaana tuli siivottuun keittiöön aikeissaan kaataa itselleen kupillisen kahvia, oli keittimen kannu kirkas, kiiltävä ja aivan tyhjä.

Isä kysyi hämmentyneenä – ”missä mun saunakahvini on?” olin sanaton. Olin tietenkin kuurannut keittimen puhtaaksi ja kaatanut kahvit pois, luullen että ne olivat jotkut vanhat sumpit eikä isän varta vasten itselleen ennen saunaan menoa keittämät kahvit. Isä näytti niin pettyneeltä! Kiirehdin sanomaan, että apua apua anteeksi, keitän uutta! Mutta isä sanoi, että anna olla. Ei tarvitse, mutta näin silmissä sen pettyneen katseen, kun kahvi, jonka olisi pitänyt virrata hänen sisuksiinsa virtasikin nyt viemärissä.

Tämä on yksi niistä asioista, joita kadun taatusti loppuelämäni. Toki ymmärrän, että isä on jo antanut anteeksi, antoi varmasti jo samoin tein, mutta se katse hänen silmissään ei unohdu. Saunakahvit. Niinpä niin. Kyllä kaduttaa vieläkin.

Tänä aamuna mietin isää ja juon kahvit hänen muistolleen. Isä oli huipputyyppi ja pysyy sydämessäni ikuisesti.

Hyvää isänpäivää!

Hanna

No mähän rakastan joulua. Siihen on varmaan suurin syy siinä, millainen äiti minulla oli. Kun jouluaattoaamuna hiippailin alas yläkerran portaita, koko koti tuoksui joululta, kuusessa paloivat kynttilät (yöt läpeensä – niitä ei sammutettu ikinä) ja koko koti oli yksi ihana joulun ihmemaa. Meillä ei aattona kannettu kuusta sisään, vaan jo aaton aattona. Joulu piteni eikä meidän massiivisissa jouluissamme kaikkea olisi ehditty tehdä aattona ennen joulurauhan julistamista.

Tunnelmat saattoivat kyllä lennellä mennä äärestä laitaan, kun keittiössä höyrysi ja kaikki jotenkin stressasivat, mutta se aamu – sitä tunnelmaa en unohda koskaan ja rakastan sitä muistoa. Ehkä parantelinkin sitä vähän vuosi vuodelta, kuten muistilla on tapana tehdä, mutta mitä väliä!

Nyt eletään aikaa, jolloin joulu hiippailee kauppoihin jouluun aikaa 48 yötä. Tässä on täsmällinen laskuri – katso!

Ja koska joulu lähenee, se saapuu myös kauppoihin. Jo pari viikkoa sitten radiossa kauhisteltiin sitä, että joulukalenterit on jo nostettu esiin.

Aikaisen joulun saapuminen kauppoihin on jokavuotinen painajainen monille. Ja motkotuksen aihe. Se on toistuva teema elon juoksussa vähän samaan tapaan kuin aikakauslehtien teemanumerot. Vuoden alussa laihdutetaan, keväällä laihdutetaan ja syksyllä laihdutetaan sitten kesäkilot. Loppuvuodesta valitaan parhaat kosmetiikkatuotteet, kesän lopulla kauneimmat syystakit, sitten onkin matkaekstra jne. jne.

Mutta sitä mietin, että miksi se joulu ei saa olla kaupassa, vaikka vuoden ympäri? Kyllästyykö siihen siis, jos näkee kuusia ja joulupukkeja liian aikaisin? Meneekö maku?

Mulla oli kerran ystävä, joka kulki mielellään koluamassa kanssani kaikki uudet sisustusliikkeet. Kun mentiin sisään, hän pian alkoi osoitella sormellaan kaikkea josta ei pitänyt – ja voi veljet sitä sitten riitti! Kun tajusin tämän tavan olin hämmentynyt. Kuinka hän löysi niin paljon rumuutta kaikkialta. Sitten tajusin sen – kun olen jossain tavaranpaljouden keskellä, sivuutan asiat joista en pidä. Minua ei kiinnosta, olen kiinnostunut kauniista ja kiehtovista, mielenkiintoisista jutuista. Miksi kuluttaisin energiaani yhdentekevään, kun voin keskittyä ihanuuksiin?

Vähän sama asenne saattaisi auttaa niitä, joita joulukoristeet marraskuussa rassaavat. Kuulen jo korvissani tiukujen helinää eli sen, kuinka raivostuttavaa on, että joulua on kuitenkin PAKKO KUUNNELLA joka paikassa. No se on tietysti totta, joulumusiikki raikaa kaupoissa, mutta nehän on kuitenkin sellaisia hissimusaversioita. Omat joululaulusuosikit eivät varmasti kuulosta samalta kuin kauppojen jinglebessit.

Ja sitten on vielä se joulun sanoma. Sehän se oikea jouluaisa on. Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen. Kaikki olisivat kilttejä toisilleen, huomioisivat muut ja rakastaisivat lähimmäistään, kuin itseään. Jos ajatukset keskittyisivät enemmän kaikkeen hyvään ja kauniiseen, kuin siihen että joulukoristeet kimaltavat marraskuussa? Ja antaisi niiden, jotka haluavat nauttia jouluntunnelmasta 48 yötä ennen joulua ja vielä monta yötä joulun jälkeenkin, nauttia siitä. Itse voi sitten antaa joulunauhojen ja tonttujen kipittää toisesta silmästä ja korvasta sisään ja toisesta ulos. Se on hyvä mindfulness-harjoitus, keskellä jouluista esillepanoa keskittyy vain siihen mikä itselle on juuri sillä hetkellä tärkeää. Olkoon se vaikka viherkasvien hoito talvella tai uuden pesuaineen osto tai mitä muuta tahansa.

Koska onhan se nyt vähän hölmöä valittaa siitä mitä kaupoissa on.Siellä on savumakrilliakin joka päivä. Sellaisen asian kanssa mun on pakko elää joka ikinen päivä.

Hanna