Tallinna on Ihana! Ja parasta Tallinnassa on sen läheisyys! Niin se vaan on. On ihan mahtavaa, että voi matkustaa pikku tovin rennosti laivalla ja olla ulkomailla, muissa tunnelmissa ja fiiliksissä. Heti kun on satamassa, on jo lomafiilis ja Eckerön M/S Finlandialla leppoisasti seilatessa matkakin on jo nautinto. (Tiesitkö muuten, että Eckerö on Suomen suurin keikkajärjestäjä ja että laivalla on aina elävää musiikkia? Arttu Wiskari mm. esiintyy Finalndialla 6.9.)

Laivalla voi syödä hyvin Buffet pöydästä, jonka ruuat tehdään alusta asti laivan omassa keittiössä, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Minä matkustan yleensä laivan loungessa ja jos olen menossa Saarenmaalle, teen töitä matkan ajan. Jos kyseessä sen sijaan on päivä Tallinnassa-reissu, jätän koneen kotiin.

Loungessa on rauhallista olla ja siellä on tarjolla pientä suolaista ja makeaa naposteltavaa, aamulla aamiaista ja iltapäivällä salaattia ja muuta suolaista hyvää. Loungesta piipahdan ostoksille laivan kauppaan, josta ostan enimmäkseen kosmetiikkaa.

Menen jokaisella reissulla kerran myös ulos laivan kannelle. Tuulelta suojatulla alueella voi nauttia auringosta, mutta minun on aina kokeiltava, josko partaalla voisi seisoa ja katsella merelle lempeässä tuulessa. Ei voi. Joka kerran on hame noussut korviin ja kiharat oienneet tuulessa. Mutta jos jalassa on housut eikä kiharoista ole niin väliä, niin lämmin suositus!

Nyt lähdimme siis reissuun tyttäreni kanssa ja meillä oli kolme tavoitetta:

Käynti Fotografiskassa, koluta kaupungin parhaat kirpputorit ja vintage-kaupat sekä tietenkin halusimme syödä hyvin ja nyt halusimme käydä Koplin alueelle avatussa uudessa ravintolassa, Odeonissa.

Fotografiska!

Päätimme aloittaa Fotografiskasta, ettei vaan kävisi niin, ettemme jostain syystä ehtisi sinne. Museon aukioloajoista se ei kyllä olisi kiinni, ne ovat täysin poikkeukselliset: sunnuntaista tiistaihin klo 9.00-23.00 ja keskiviikosta lauantaihin peräti 9.00-1.00 Poikkeavaa yleisistä trendeistä on myös se, että museo on auki tosiaan myös maanantaisin. Silloinhan useat museot ovat perinteisesti kiinni. Tallinnan museo on ensimmäinen Ruotsin ulkopuolelle avattu Fotografiska. Se koostuu neljstä kerroksesta. Pohjakerroksessa on museokauppa, josta saa ostaa mm. valokuvaajien signeeraamia valokuvia, valokuvakirjoja ja upeita julisteita. Seuraavat kaksi kerrosta ovat näyttelytilaa ja katolla on ravintola, jota luotsaa virolainen huippukokki ja jonka näkymät avautuvat Tallinnan yli. (Tukholman Fotografiskan ravintolalla on yksi Michelin-tähti, koreaa tasoa ja ehkäpä tähtiäkin on odotettavissa täällä myös)

Vietimme näyttelyssä kauan aikaa. Jimmy Nelsonin Homage to Humanity (kunnianosoitus ihmiskunnalle) näyttelyn kuvat olivat pysäyttäviä, upeita, mykistävän kauniita ja koskettavia.

Nelson on viettänyt 20 vuotta maailman eri alkuperäiskansojen keskellä, hankkinut näiden luottamuksen ja kuvannut heitä. Kuvien tunnelma on vahva. Tuli hirveä hinku päästä matkustamaan näihin paikkoihin. Olen aina rakastanut alkuperäiskansojen asuja ja käsityötaitoa ja näissä pysähtyneissä kuvissa saatoin katsoa niitä niin kauan kuin halusin. Ihmisten aitous valokuvissa on myös tänä päivänä äärimmäisen virkistävää katsottavaa. Kuvassa katsoo ihminen sellaisena kuin hän on. Eikä mitään muuta. Huimaa! Jimmy Nelsonin näyttely on avoinna 8.9. asti.

Näimme myös hienon ja herkän Pentti Sammallahden näyttelyn, mutta se on jo loppunut. Muut parhaillaan auki olevat näyttelyt ovat Anna-Stina Treumund 15.9. saakka sekä Anja Niemi myös 15.9. saakka. Täältä voit tarkistaa tulevat näyttelyt ja varata pöydän ravintolasta.

Kalamajan alue on minusta Tallinnan kiinnostavin alue. Siellä tapahtuu koko ajan muutoksia ja tulee lisää kiinnostavia ravintoloita ja kauppoja. Kalamaja on vanhaa aluetta ihan Tallinnan Vanhankaupungin kupeessa. Se on entinen kalastajien ja veneentekijöiden alue 1300-luvulta. 1800-luvun lopulla sinne tuli teollisuutta. Tellsikivi on vanhaa teollisuusalueetta, jonka rakennuksiin on majoittuneena pieniä designmyymälöitä, ihania ravintoloita ja kahviloita ja rento inspiroiva tunnelma.

Vaeltelimme pienissä kaupoissa ja teimme kivoja hankintoja sekä kodin kaunistukseksi, että vaatekaappiin. Minulle uusi tuttavuus oli Ellen Richard. Suunnittelija Kristi Pärnin idea on: kuluta vähemmän mutta laadukkaampaa. Mukavia minimalistisia vaatteita. Brändi on saanut nimensä Kristin isoisän ja isoäidin mukaan. Lämmin suositus! Les Petites – Baltic Design Shop on paikka, josta ostan joka kerran jotakin. Siellä myydään kodintavaraa, vaatteita, tuoksuja, koruja ja muuta ihanaa kauniisti suunniteltua tavaraa. Sitä vastapäätä oleva Home Art myy kaikkea hyvällä maulla valittua kodin pientavaraa. Myös kahvilan leivonnaiset ovat houkuttelevia…!

Vintagea ja kirppiksiä

Seuraava etappi oli vintage-kaupat. Balti Jaama Turg eli Asematori on keväällä 2017 täysin remontoitu, katettu tori. Saman katon alla on ruokaa, ravintoloita, antiikkia ja designeä. Yläkerran vintage-kauppojen tarjonta kiinnosti ja wau! Olihan siellä vaikka mitä ihanaa. Tuotteet olivat hyvässä kunnossa, trendikkäitä ja ne olivat kauniisti esillä. Sieltä ostoskasiin päätyi paita. Farkkuja sovittelimme, mutta Katri, joka on asunut Tallinnassa, oli sitä mieltä, että Levisten hinnat olivat liian korkeat. Niinpä jätimme ne roikkumaan telineisiinsä. Kauniiden tavaroiden katseleminen oli kuitenkin vain silmänruokaa ja vatsa ilmoitti, että senkin on saatava jotakin. Niinpä lähdimme etsimään Koplin alueelta ravintola Odeonia.

Syömään!

Kopliin pääsee Telliskivestä raitiovaunuilla 1 ja 2 matka kestää noin 10 minuuttia. Matka on noin 2 km ja sen kävelee Google Mapsin mukaan parissa kymmenessä minuutissa. Me olimme liikkeellä omalla autolla, joten no problemas. Osoite navigaattoriin ja menoksi.

Odeonin retrohenkinen mutta moderni tyyli viehätti. Hyvä meininki! Baaritiski on upea ja jos olisin iltaihminen, joka nauttii baarissa hengailusta, menisin tänne. Mutta me olimme nauttimassa lounasta ja tilasimme useita pieniä herkullisia annoksia. Jotenkin tuntuu, että ravintola-asioissa tallinna on jo valovuosien päässä Helsingistä. Mutta syy voi olla sekin, että jumiudun täällä samoihin paikkoihin ja Tallinnassa etsin koko ajan uusia paikkoja. Mutta yhdessä asiassa ero on selkeästi Tallinnan puolella – ravintolahinnat ovat huomattavasti edullisemmat Virossa. Jo pelkästään yhden ravintolan tähden kannattaa hypätä M/S Finlandiaan ja seilata syömään naapuriin. Onhan se hauska tapa viettää yksi päivä. Lähteä matkaan mukavasti yhdeksältä aamulla ja palata yhdeksältä illalla. Se on ihan täydellistä!

Vielä yhdelle kirpputorille

Syötyämme päätimme käydä tarkistamassa Katrin suosikki kirpparin, koska Levikset oli vielä hankkimatta. Ja niinhän se meni, että Humana vei taas voiton. Siinä missä Levikset maksoivat Balti Jaama Turgin yläkerran vintage-kaupoissa 35-45 € maksoivat ne Humanassa 8 € Housut hankittiin! Jeee!

Sitten olikin aika jo ajella satamaan ja laivaan. Ihana reissu päättyi rentoiluun M/S Finaldian loungessa höpisten. Äiti – tytär –matkan parasta antia on puhe ja vaatekaupoissa tyttären makutuomarointi. Ihana reissu – lähde sinäkin. Päivä Tallinnassa -risteily tai Miniristeily -20 % edullisemmin tuotekoodilla HANNAS. Voimassa 31.12.2019 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Varaa matka täältä!

Ihania reissuja ja iloa matkaan!

Hanna

Tämä sää! Mua vähän pelottaa mun omat ajatukset, mutta se fiilis mulla kuitenkin on, että jos täällä pohjoisella pallonpuoliskolla sataa poikkeuksellisen paljon, niin se on sellainen pieni luonnonkatastrofi. Ja jos on katastrofi, niin sitten on.

Eivät vanhat putket ja viemäröinnit, jos eivät kaikki uudemmatkaan, ole suunniteltu kestämään, imemään ja nielemään sisuksiinsa epätavallista määrää vettä, joka syöksyy taivalta järkyttävänä ryöppynä. Kaatosateena.

Vettä on kaikkialla – kaduilla, kellareissa, ja tunneleissa. Sitä on kerta kaikkiaan liikaa, että siitä voisi mitenkään selvitä.

Junat ja metrot lakkaavat kulkemasta ja tulee jos jonkin sortin ongelmaa ja haittaa. Kaikki paikat tulvivat. Elämästä tulee hankalaa. Kiireisille tulee vieläkin kiireempi ja tapahtuu myöhästymisiä. On erikoistilanne. Ja kova poru. Miksi mikään ei toimi. Ikinä.

Sama koskee niitä muutamaa päivää talvella, kun tulee tolkuttomasti lunta tai on jäätävän kylmää. Junat kulkevat myöhässä, jos ollenkaan. Taas ollaan myöhässä. Ja vaikerrus on kova. Riepoo, kun asiat eivät toimi. Ja auraus sitten! Miksi katuja ei aurata tarpeeksi nopeasti ja miksi katujen varsille lykätään lunta, eikä sitä viedä pois? Ei löydy parkkipaikkoja. Aivan karmeaa. Pakko ajaa ylinopeutta, että ehtii. Eikä ehdi sittenkään. Ja miksi KAIKKI MUUT ajavat niin HITAASTI! Minulla on tässä kiire!

Satoi taivaalta sitten vettä, lunta tai räntää on vikinä korvia raastavaa. Jos aurinko paistaa tulisesti useita päiviä tai on pirullisen kylmää, kaikuu silloinkin kaikkialla kova poru ja tuska.

Ilmastointi ei toimi tai sitä ei ole lainkaan! Lämmitys ei toimi ja jos toimiikin, niin se toimii liian hitaasti ja sisäilma on raivostuttavan kuivaa.

Mutta minä tiedän! Näistä kaikista ongelmistahan selviää rahalla. Kaivetaan kaikkialle uudet putket ja viemärit! Nyt heti! Mutta arvatkaa mitä? Vaikka olisikin rahaa, jota saisi ihan helposti veroja korottamalla, alkaisi hirveä poru, kun kaikki kadut kaivettaisiin auki! Katutöitä kaikkialla! Miksi miksi miksi oi miksi? Nytkin Helsingin katutyöt ovat saaneet ihmiset raivon valtaan. Ja myöhästymään! Ei mitään järkeä moisissa töissä. Ne tehdään väärin, väärään aikaan ja varsinkin, jos ne sattuvat minun reiteilleni. Ai että lähtisin aiemmin ja ottaisin katutyöt huomioon? Törkeää!

Samaan aikaan jossain nainen kävelee 40 asteen lämmössä 20 litran kanisteri vettä päänsä päällä 25 kilometrin matkan, saadakseen perheelleen puhdasta juomavettä. Ja samaan aikaan Amazonilla palavat maailman keuhkot.

Mua kyllä rasittaa tämä valituksen määrä. Kun oikeasti kaikki on todella hyvin. Ja kun ei niitä maanalaisia putkia voi korjata, jos katua ei avata. Eikä voi varautua harvinaisiin kaatosateisiin ilman, että siihen kuluu miljardeja euroja. Ja kun sataa niin valitettavasti ei sada rahaa.

Missään muualla asiat eivät ole niin hyvin kuin meillä pohjoismaissa, korjattavaa on monessa asiassa, mutta sään yllättäville vaihteluille me ei kyllä voida mitään. Turha valittaminen on rasittavaa. Monta harmia ja ikävää asiaa on mahtunut tähän päivään sateen vuoksi, mutta kohtuus valituksessakin. Ja tseppiä kaikille, joiden tavarat kelluvat kellareissa. Toivottavasti kenelläkään ei ole sään vuoksi hengenvaaraa.

Iloa syksyyn ja hymyä huuliin. Nyt hyggeillään! Ja saattapa tulla hyvä sienisatokin – sittenkin!

Hanna

Tänään oli Suomen kaunein koti –ohjelman viimeinen kuvauspäivä, kuvasimme sarjan viimeisen mökin ja sen jälkeen hyppäsimme junaan ja puolilta öin olen kotona. Aamulla herään omasta sängystäni ja muut duunit jatkuvat.

Yksi kausi kuvausta on jälleen takana, sen jälkeen koittaa hetken haikeus työporukkaa kohtaan, jonka kanssa ollaan vietetty tiivistä eloa pari kuukautta.

Tässä reissatessa ollaan nähty huikean upeita paikkoja ja ihanaa kaunista kotimaata, vaikka miltä kantilta, mutta yksi paikka oli ylitse muiden. Ehdottomasti jännittävin vierailukohde. Sinne ei tullut koko kuvausryhmä, eikä se kyllä liity ohjelmaankaan millään tavalla. Se oli matkan varrella ja ajoin sinne Teron kanssa erikseen.

En tiedä kuinka moni on kuullut perheeni historiasta sitä, että isoisälläni oli talo- ja huonekalutehdas Kylmäkoskella, jota isoisäni kuoltua luotsasi myös oma isäni. Osa tehtaasta paloi vuonna 1963 ja jälkeenpäin tehdas ja sahat myytiin Otto Wuorio Oy:lle.

Vanhempani ja kaikki kolme sisartani Ritva, Helena ja Sikke, ovat asuneet Kylmäkoskella tehtaan vierellä, samassa pihapiirissä, jossa isoisäni ja isoäitinikin asuivat. Minä olen perheen kuopus ja syntynyt ja elänyt Helsingissä ja olen vain kerran kauan kauan sitten, käynyt pikaisesti hämmästelemässä tehdasrakennuksia ja isovanhempieni sekä vanhempieni taloa. Mutta nyt paikka oli niin likellä kuvauspaikkoja, että oli tietenkin pakko käydä katsomassa miltä siellä näyttää. Ja tietenkin ottamassa valokuva, jossa seison ylpeänä Sumarintien kyltin vieressä!

Sumarintie avattiin 19.8.2006 jolloin joukko sukulaisiani oli paikalla, mutta minä en silloin ehtinyt mukaan ja kohtasin tämän tienviitaan siis ensikertaa nyt.

Olihan se kunniakasta seisoa siinä tolpan vieressä, vaikka ei se keskeltä nurmettunut parinsadan metrin väylä ihan Mannerheimintie olekaan. Silti seison tiellä, joka nimetty isoisäni mukaan, hänen ansioidensa johdosta alueen kehitykselle.

Pienenä kuulin tietenkin kiintoisia tarinoista tehtaasta, sen työntekijöistä ja vanhoista ajoista. Tehdas oli perustettu v. 1918 ja se toimi aina kuusikymmentä luvulle saakka, jolloin isäni ollessa sen johdossa, tehdas paloi. Isä kuvasi rajua paloa kaitafilmikameralla, jota lapsena katselin ja koetin kysyä isältä kuinka kamalalta se tuntui. Ei hän koskaan kysymykseen vastannut.

Isovanhepien talo oli jäljellä ja näytti hyväkuntoiselta ja hienolta tehtaan patruunan pytingiltä. En tiennyt mikä läheisistä rakennuksista oli vanhempieni vanha talo ja se jäi vaivaamaan, samoin kuin se, miksi talojen annetaan rapistua ja autioitua.

Käynti oli jännittävä ja herätti suuren uteliaisuuden. Olen selannut vanhoja kuvia ja lukenut lehtijuttuja tehtaasta, jotka Kylmäkoski-seura on kerännyt ja jotka löytyvät netistä. monenlaiset tunteen liikuttavat minua. Minun on palattava Kylmäkoskelle.

Hanna Sumari

Mistä saada taiottua mielenrauha ja energisyys? Järkyttävä väsymys, ahdistus ja synkkyys olivat mun kavereita eilen. Tarvitsin totaalinollausta keholle ja mielelle ja mietin, kuinka sen saan. Haastavin pointti oli ehkä se, mitä teen kropalleni, joka on vain istunut autossa ja seisoskellut kuvauksissa. Ja toisaalta pää kärsii, kun ei saa kunnon liikuntaa. Mutta univajettakin oli sen verran, ettei mikään –nyt hiki roiskumaan –liikunta tullut kysymykseenkään.

Kysyin Instassa Storyn puolella mitä seuraajani tekevät, kun täytyy nollata pää ja keho. Sain jättiläismäärän ihania, pitkiä vastauksia. Kiitos kaikille, niitä oli mahtavaa lukea siksikin, että niistä kuulsi välittäminen. Myötätunto ja osallistuminen tuntui eilen erityisen hyvältä. Kun on ihan poikki ja pieni itsesääli nostelee päätään, hento sympatia on tosi jees. Mutta vain pieni. Ei mitään liian juustoista!

Vastauksissa näkyi selvästi Suomen paras valtti, nimittäin metsät. Kun elämä rassaa suomalainen menee metsään ammentamaan voimaa, hakemaan rauhaa ja löytämään itsensä. Tuli oitis mieleen suomalaisen kansanlaulun sanat, jossa lauletaan kuinka metsä ja taivas vain yksin saa kuulla laulajan huolet.

…Enkä mä muille ilmoita

mun sydänsurujani;

synkkä metsä, kirkas taivas

tuntee mun huoliani…

Taivas on sininen ja valkoinen –laulu, on merkitty muistiin Liperissä vuonna 1854, joten metsän voima ei tosiaankaan ole mikään uusi tieto, eikä sen ainoa merkitys ole vihreän kullan arvo paperitehtaan massana.

No mulla ei ollut onneksi sydänsuruja, mutta tieto metsän parantavasta energiasta on jo tieteellisestikin tutkittu fakta. Siellä verenpaine laskee ja stressi katoaa.

Moni kertoi myös makaavansa sohvalla lukemassa ja useat purkivat stressiä kutomalla ja leipomalla (minäkin!!!) Tärkeää monelle on myös päivät, joissa ei ole mitään ohjelmaa, vaan voi kellua mitään tekemättömässä tilassa.

Kuinka se eilinen sitten kohdallani sujui?

Aamulla kävelin läheiseen Marketanpuistoon kannustamaan tytärtäni ja tämän koiraa, ihanaa ruskeaa labbista Tacoa, koiranäyttelyyn. (Sekin on muuten tieteellistä faktaa, että koiran silittäminen laskee verenpainetta ja sykettä sekä lievittää stressiä. Koiran läsnäolo nostaa mielihyvähormoni serotoniinin sekä dopamiinin tuotantoa.)

Valitsin kävelyn fillarin ja auton sijaan, jotta saan vähän liikuntaa ja ilmahan oli ihana ja oikein kutsui ulos heti aamusta. Sain rutkasti hyvää fiilistä tapahtumasta.

Puolilta päivin olin taas kotona ja päätin seuraajiltani saamien vinkkien mukaisesti lukea kirjaa.

Puin bikinit päälle ja tälläydyin terassin sohvalle auringonpaisteeseen. Luin kaksi aukeamaa ja oli pakko sulkea silmät. Heräsin reilun tunnin kuluttua siitä kahden hengen sohvalta jalat rottingin kuvia täynnä. Ihanaa! Olin jo siinä vaiheessa ihan toinen ihminen. Uni! Very good medicine! Tuntiin en tehnyt mitään, mutta sitten huiskin haiskin olevat tavarat alkoivat ahdistaa ja siivosin huushollin kasoista. Siivous on äärimmäisen terapeuttista, mutta sitä ei kukaan seuraajistani kyllä ehdottanut. Ja siisteys on fantastista. Siistissä ja kauniissa tilassa voin paremmin, sotkut sen sijaan stressaavat.

Pian terassilla seisoi tyttäreni, joka tuli hakemaan tyhjiä hillopurkkeja ja raparperin varsia. Hänellä on alkamassa hillotakoot!

Putsasimme pihan jättimäiset raparperikasvustot, joka tuotti minulle suurta mielihyvää. Yksi kulma pihasta lakkasi muistuttamasta tunkiota ja minua tekemättömistä töistä. Mahtavaa.

Vein tyttären kotiinsa taakkoineen autolla ja kurvasin kotimatkalla kauppaan. Pakollisten ostosten lisäksi kassiin päätyi joogalehti. Tai paremminkin se on kirja. Syy hankintaan oli yksinkertaisesti erittäin kaunis kansi. Olenhan minä joogannut monilla saleilla ja se tekee äärimmäisen hyvää, mutta viime aikoina jooga kotona, on houkuttanut. Ryhmässä joogaaminen on ärsyttävää, koska en voi tehdä aina kaikkia liikeitä hiukan sökönä olevan toisen polveni tähden. En halua touhuta omiani salilla, jossa kaikki muut tekevät kuten ohjaaja. (Heikkoutta! Pointti on se, etten halua herättää huomiota. Liikunnassa on kivempaa sulautua massaan)

Tässä vaiheessa olin ottanut 7.500 askelta. Ajatus siitä 10.000 tuntui kutsuvalta eikä Jaria tarvinnut paljon houkutella kävelylle.

Iltaoli lämmin. Kahdeksaan aikaan pärjäsi vielä T-paidassa. Kuljimme metsässä pitkät pätkät.

Vastapäätä kotiamme alkaa Träskändän luonnonsuojelualue, joka on ihanista ihanin paikka. Se on aarniometsää, jossa kaatuneisiin puihin ei kosketa, vaan niissä saavat elää hyönteiset ja vanhojen onttojen puiden onkaloissa majailevat lepakot. Alueen reunalla virtaa Myllykylänjoki, joka on jännittävää ylittä sen yli kaatuneita puunrunkoja pitkin. Kävelimme reippaasti mutta rennosti ja lopulta kotiin tullessa iholla tuntui pieni hiki.

Istahdin sohvalle katselemaan ostamaani joogalehteä ja kas kas – siinähän oli neljä liikettä kehon ja mielen rauhoittamiseen. Hain siis joogamattoni ja bolsterin (joogatyyny joka on pitkä pötkylä) ja tein liikkeet.

Taakse taivutus tyynyn päällä oli aivan kamalaa. Mutta annoin kehon rentoutua. Hengitin ja hengitin. Ja lopulta viisi minuuttinen siinä tuntui oikein hyvältä. Keuhkot saivat lisää tilaa. Tässä yhdistyi meditaatio ja jooga. Yhtä aikaa tehokasta ja rauhoittavaa. Aikamoinen paradoksi!

Monet seuraajista suosittelivat rentoutumiseen saunaa. Sinne sitten lauteelle nukahdin toviksi, kunnes hipsuttelin omaan ihanaan sänkyyn ja nukahdin. Täydellisten yöunien jälkeen heräsin aamulla kuin uudesti syntyneenä.

Jotenkin naurattaa löysäillen suoritettu (!!!) rauhoittuminen ja voimien kerääminen. Mutta me olemme kaikki niin erilaisia. Mun päivän touhut voivat kuulostaa siltä, että rääkkäsin itseäni, mutta mun maailmassa päivä oli rennoista rennoin ja erityisen iloinen olen kävelylenkeistä ja joogasta sekä päiväunista.

Bonusilo oli seuraajien vinkit, joista tosi montaa toteutin. Vuorovaikutus tuntuu hyvältä. Mähän pidän kaikkia mun seuraajiani ystävinäni. Nastaa!

Onnen päivää kaikille ja kiitos kaikista ihanista viesteistä!

Hanna

Kesä on lipunut ohi kuvauksissa ja ristiin rastiin Suomea reissatessa. Olen saanut nyt nähdä 27 erilaista Suomalaista kesäparatiisia. Ensiviikolla kuvaamme vielä kolme Suomen kauneimman tittelistä kilpailevaa mökkiä. Läpileikkaus on varmasti aika kattava esitys siitä, millainen mökki on Suomessa ihanin ikinä.

Suomen kauneimpien mökkien kuvaaminen on työryhmälle raskaampaa, kuin Suomen kauneimpien kotien kuvaaminen, koska kodit sijaitsevat yleensä kaupungeissa, mutta mökeille on pidemmät matkat. Minusta tuntuukin, että takapuoleni on kasvanut kiinni auton penkkiin enkä ole varma, kuinka se siitä ikinä irtoaa! Osittain se on oma syyni, koska haluan nukkua mieluummin kotona omassa ihanassa sängyssäni, kuin hotellien persoonattomissa huoneissa haistelemassa hotellikuoleman kalman hajua. Jos ajomatkaa on kolme tuntia tai vähemmän, ajan kotiin. Sehän tarkoittaa sitten kuutta tuntia päivässä autossa, mutta tuskan korvaa oman rakkaan vieressä nukkuminen, siitä herääminen ja yhteinen aamiainen jalat oman ruokapöydän alla, rauhassa.

Yhdestä asiasta tässä hommassa on joutunut luopumaan – liikunnasta. Ja se kyllä tuntuu kropassa. Mutta aikaa ei oikeasti ole. Viime viikonloppuna kävin salilla ja se tuntuu edelleen takalistossani lihaskireytenä.

Onni on myös se kun kuvausten pian loppuessa saan jälleen syödä itse tehtyä ruokaa ja pitää ruokarytmin itselleni sopivimpana.

Sitä ihmettelen, miksi maakunnissa ja pienissä kaupungeissa on niin vaikeaa saada hyvää, maistuvaa ja terveellistä ruokaa. Aika yhdentekevää tuntuu olevan se, millaista mättöä ihmisille tarjotaan. (Inhoan sanaa mättö, mutta mättöä se tässä tapauksessa nimenomaan on) Kunnianhimoa ei ole ollenkaan. Luulisi että ananaspaloilla höystetty porkkanaraaste olisi enää vain kipeä ja tuskainen muisto kouluajoista, mutta ei, kyllä se on ihan tätä päivää. Ruuan raikkaus, laadukkaat raaka-aineet ja ravintolan raikas ilma on haalistunut toive paksun ja tunkkaisen rasvakerroksen alla. Parhaimpaan marja-aikaan vain yksi hotelli on kyennyt tarjoamaan tuoreita marjoja aamiaisellaan. Lounaat tarjoillaan buffet-pöydistä, joiden lämpimät ruuat ovat rasvaisia, liian kauan kypsyneitä ja mauttomia. Paljon Virossa reissanneena Suomi häviää tämän ravintola maaottelun aivan kuusi-nolla. Pienissä (kesä)kaupungeissa Virossa saa raikasta, trendikästä ruokaa kauniisti lautasille aseteltuna ja paikalliset raaka-aineet ovat siellä kunniassaan. Paljon ihania vihanneksia ja vähemmän rasvankäryä.

Mökit ovat kuitenkin ilahduttaneet, hämmästyttäneet ja tehneet mökkien tehtävän eli vieneet ajatukset pois työstä, vaikka työtä teenkin. Veneretkiä upeassa saaristossa on ollut useita ja monissa paikoissa on saanut uittaa varpaitaan lämpimissä järvivesissä. Aika selviä linjanvetoja voin tehdä siitä, mistä Suomalaiset mökeillään pitävät ja kuinka siellä elävät, mutta en paljasta mitään! Kaikki voivat itse todeta parhaat mökkifiilikset, kun ohjelma alkaa pyöriä Maikkarilla keväällä.

Nyt alan nauttia viikonlopusta omassa kodissani. Valmistan itse hyvää ruokaa, saunon ja laahustan kotoisissa vaatteissa hiukset sinne tänne hapsottaen.

Toivottavasti sulla on edessä ihana viikonloppu!

Hanna

Olin tässä yhtenä iltana syömässä ravintolassa ystäväni kanssa ja opin konkreettisesti miksi jotkut ihmiset inhoavat sieniä.

Tilasin lohta ja kantarellikastiketta. Lautasellani pötkötti ylikypsä lohipala ja harmaa puuro, jonka seassa oli kellertäviä velttoja limaisia kappaleita, jotka eivät edes etäisesti muistuttaneet sieniä. Sieniä ne kuitenkin olivat. Soosin maku oli sama miltä annos näytti. Ei kukaan, joka käsittää sienet wettxrievun kappaleiksi, voi pitää niistä. (Toki ymmärrän, että kaikkia ei hyvinkään valmistettujen sienien maku miellytä, mutta jos ne on valmistettu hyvin, ne saavat edes mahdollisuuden)

Äitini oli loistava ruoanlaittaja ja sienet kuuluivat ehdottomasti ruokapöytämme ihanimpiin syysherkkuihin. Sieniretkillä käytiin yhdessä koko perheen kanssa. Mukana oli eväät ja Airamin termospullossa kahvia. Kantarellien löytymien oli riemukasta, mutta muitakin sieniä syötiin. Itse asiassa isäni oli aikamoinen sienimestari. Hän löysi ja tunsi parhaat herkut. Kaikenlaiset erikoisuudet.

Kun äiti valmisti sieniä, joita ei tarvinnut ryöpätä, hän paistoi niitä ensin kuivalla pannulla, kunnes niistä oli lähtenyt kaikki neste. Sitten pannulle lisättiin kimpale voita ja sienet saivat paistua tovin. Sen jälkeen lisättiin kermaa ja mausteita. Se oli sienikastike. Samoin minäkin tein ja hyvää tuli. Nyt olen kuitenkin vaihtanut tyyliä. Olen rakastunut rapeisiin sieniin. Ne maistuvat ihanilta kalan kanssa, uusien perunoiden seurana ja niistä saa jumalaisen pastaherkun.

Rapeat kantarellit

Rapeiksi paistettujen kantarellien valmistaminen on helppoa kuin mikä. Sienet puhdistetaan ensin hyvin. Suuret pienennetään, pienten annetaan olla kokonaisina. Suurelle paistinpannulle lorautetaan 2-3 rkl öljyä (käytän rypsiöljyä, en halua oliiviöljyn makua tähän) ja ruokalusikallinen voita. Kun voi on sulanut ja vaahto alkaa juuri rauhoittua kaadetaan sienet pannulle.

Jos sieniä on paljon, ne täytyy paistaa erissä. Vain yksi kerros sieniä pannulla on hyvä juttu. Jos sieniä on liikaa niistä ei tule rapeita ja herkullisia.

Paistele sieniä kuumalla pannulla, kunnes ensin neste poistuu ja sitten ne alkavat saada pintaansa väriä ja rapeutta. Lopuksi lisää joukkoon hyvää suolaa ja rouhaise mustapippuria. (Pippuri saa olla hyvin hienoa – ei karkeaa) Ja siinä se! Sienet ovat valmiit. Niiden pinta on rapea ja maukas. Ne tuntuvat suussa herkullisilta. Mitään muita mausteita ei tarvita mutta niitä voi lisätä tietysti maun mukaan. Paistovaiheessa pieni määrä valosipulia – ehkä vain puoli kynttä raastettuna – voi olla kiva ja lopuksi voi lisätä hippusen tuoreita timjamin lehtiä.

Näin valmistettuja kantarelleja syön lämminsavulohen kanssa tai yksistään uusien pottujen kera. Mutta aivan ihanaa herkkua on kantarellipasta.

Pasta keitetään al dente –kypsyyteen ja sienet paistetaan kuten edellä. Pasta laitetaan kuumalle lautaselle ja joukkoon pudotetaan nokare voita, jota sekoitetaan pastan kanssa, kunnes se sulaa kokonaan. Sitten päälle rapeat sienet ja pannusta mukaan myös voin ja öljyn seos, jota saattaa olla siellä jäljellä muutama tippa. Sitten teelusikallinen tuoreita timjaminlehtiä ja kourallinen vasta raastettua parmesaania. (Mun raastin tekee raasteesta kevyttä kuin vasta satanut lumi. Perusraastimella raastettu juusto on jämäkämpää ja sitä riittänee vähempikin määrä)

Siinä se – muuta ei tarvita. Ai autuutta! Kehotan kokeilemaan!

Hanna

Lapsenlapsi kylässä. Viime viikolla menin torille ostamaan herkkuja. Ihania tuoreita uusia perunoita, parhaita mahdollisia kirsikkatomaatteja, kantarelleja, savulohta, kurkkuja, mansikoita – kaikkea parasta ikinä. Tyttäreni oli tulossa kylään pienen pariviikkoisen vauvansa kanssa.

Odotin vierailua tietysti aivan malttamattomana ja viimein lauantaina aamulla tuli viesti: Nyt lähdettiin tulemaan!

Puolituntia myöhemmin pihatien hiekka ropisi, kun auto ajoi pihaan. Ja autossa tytär ja tyttären poika. Voi onni ja ihanuus! (Salaa mielessäni kiitin vävyäni hänen ulkomaanmatkastaan!)

Autoon oli pakattu vain pieni ihminen turvaistuimeen, pikkuinen laukku, jossa oli vähän vaippoja ja pari pientä paitaa ja tutti. Mukana oli myös pyykkiä pestäväksi, koska omaa pesukonetta ei voi juuri nyt käyttää.

Mietin mielessäni sitä tavaramäärää, jonka kanssa itse rehasin paikasta toiseen lapsieni kanssa. Oli vaunut ja tarvikekassi, jossa oli hoitoalusta, tuttipulloja, tutteja, vaippoja, rasvoja, pyyhkeitä ja vaihtovaatteita… ties mitä. Hirveä arsenaali tavaraa. Ajattelin, kuinka mukavaa on, että voi matkata noin kevyellä varustuksella, kun vauva on vielä niin pieni.

Voi sitä pientä kääröä. Sinä lauantaina ja sunnuntaina sain kokea ihan uusia ja ikiaikaisen vanhoja asioita.

Aivan kuten silloin, kun omat lapseni olivat ihan pieniä vauvoja, niin nytkään en enää jälkeen päin pysty muistamaan missä järjestyksessä kaikki asiat lopulta viikonloppuna tapahtuivat. Kaikki on mielessäni vain suloisena, vähän vaaleanpunaisena usvana ja syvinä mietteinä, joissa pääosassa on sukupolvien ketju. Naisten ketju. Kuinka meidän kolmen – tyttäreni, tämän pojan ja minun lisäkseni mielessäni ja tavallaan myös seurassamme, olivat myös minun äitini ja mummini. Se tuntui ihmeelliseltä.

Liikuttavinta oli se, kun sekä vauva että äiti nukkuivat parin tunnin päiväunet. Muistan niin äärettömän hyvin sen, kuinka aikanaan menin omaan lapsuudenkotiini vauvojeni kanssa ja kuinka ollakaan – nukahdin aina aivan saman tien. Se oman äidin turva oli kuin suuri lämmin villatakki ja kuppi kuumaa kaakaota. Yhtäkkiä ei tarvinnut huolehtia mistään. Vastuu siirtyi hetkellisesti äidille ja sai nukahtaa turvallisesti aivan varmana siitä, ettei vauvalle tapahdu mitään sillä aikaa.

Tulee mieleen Aleksis Kiven Oravan laulu, jossa orava makaa sammalhuoneessansa, jonne ei yllä mikään paha ”Mikä elo onnellinen, keinuvassa kehtolinnass’! Siellä kiikkuu oravainen, Armaan kuusen äitinrinnass. Metson kantele soi! Siellä torkkuu heiluhäntä, akkunalla pienoisella, Linnut laulain taivaan alla, Saattaa hänen iltasella Unien Kultalaan.”

Teimme vauvalle hoitopöydän ruokapöydän päähän parista pyyhkeestä ja siinä pienokainen katseli maailmaa niin viattomana ja ihanana, vailla huolen häivää.

Siinä vauvaa hoitaessa kaikki vanhat osaamiset nousivat mieleen pikkuhiljaa ja kohta jo käärinkin itkevää vauvaa kapaloon, jonka tein suuresta villakangashuivista. Siinä vauva rauhoittui, kyljellään poski kämmenelläni leväten. Tunteita oli niin paljon, että niitä on vaikeaa edes kuvailla tai selittää.

Vaikka raskausajan ruokavaliot, se mitä saa syödä ja mitä ei, vauvojen vaipat, tutit ja kaikenlainen tieteellinen tietämys on kehittynyt omista ajoistani, perusasiat eivät ole muuttuneet mihinkään. Vauva rauhoittuu kapalossa, kakkaa juuri vaihdettuun (viimeiseen) vaippaan, pulauttaa silkkipaidalle ja herää juuri sillä siunaamalla hetkellä, kun äiti on saanut oman ruokansa lautaselle.

Olin niin onnellinen siitä, että vauva ja äiti viihtyivät. Teimme pienelle pedin suureen nojatuoliin ja kaikki oli auvoista ja ihanaa. Jopa niin ihanaa, että tytär kysyi voisiko tulla sunnuntaina uudelleen. Kysyin miksi he eivät jäisi saman tien yöksi.

No siiten miettimään, että mihin vauva nukkumaan, kun ei ole sänkyä. Ainoa mahdollinen ja sopivan kokoinen asia vauvan sängyksi, oli minun suuri matkalaukkuni! Sinne meni sopivasti oma untuvatyynyni, mutta asia huikan arvelutti kuitenkin. Laitoin viestin sille ystävälleni, jolla on viimeksi ollut vauva. Ja BINGO! Hänellä oli lainata pienen kauniin kehdon koppa. Hyppäsin autoon ja lähdin siitä paikasta sitä pikkuiselle nukkujalle hakemaan. Kopan lisäksi sain mukaani rattaat. Edessä oli oleva hyvä yö ja ihana iltakävely.

Niinpä petasin tyttärelle pedin hänen omaan entiseen huoneeseensa, jonne nostettiin myös suloinen vauvan koppa. Sitten vauva rattaisiin ja niin lähdimme kävelylle. Kolme sukupolvea ja mukana jossain soluissamme muutamia meitä ennen eläneitä. Oikeasti usein tuntui siltä kuin oma äitini ja mummini olisivat olleet siinä kanssamme. Ehkä matkassa kulki heiltä peritty tieto ja jatkumo. Pidin siitä tunteesta paljon.

Oli hauskaa kävellä maisemissa, jotka tytär näki nyt aivan toisella tavalla, kuin lapsena ja teininä kotona asuessaan. Tuntui, että ymmärrys kauniin rauhallisen ympäristön ihanuudesta aukesi nyt toisella tavalla. Luonto on täällä niin lähellä ja läsnä. Ja kaupungin kaduilla kävellessä kaikilla on kiire, ihmiset eivät niin välitä muista, on tönimistä ja ilmapiiri on levoton. Espoossa kävelytiellä taisimme kohdata kaksi aikuista, kaksi koiraa ja yhden pyöräilijän tunnin aikana. Se tuntuu mukavalta, kun kaikki on uutta ja oma kehokin vasta toipumassa kovasta suorituksestaan.

Pian jo nukkuivat nuo kaksi yläkerrassa omassa rauhassaan ja niin uinahdin minäkin. Aamu toi tullessaan jotain, mikä oli suloisinta ikinä. Sain tuon pienen poikasen ja tyttäreni viereeni sänkyyn heräilemään. Voi sitä ihon pehmeyttä ja vauvan tuoksua. Ja kuinka kaunis on oma tytär äitinä.

Samalla lailla kului sunnuntai, lempeästi kuivuivat vauvan pyykit ulkona tuulessa, vauvaa käärittiin kapaloon ja tuuditettiin poski kämmentä vasten.  Niin on pieni tuo käärö vielä ja vaikka yksikään tuore äiti ei sitä usko ja ymmärrä, niin kohta käärö on jo koulutiellä. Onneksi on kännykät, joilla tulee otettua niin paljon enemmän kuvia ja muistoja talteen, kuin ennen tätä aikaa. Voi pientä ihmistä – en tiedä onko maailmassa mitään ihmeellisempää kuin pieni vauva.

Hanna

Esikoistyttäreni synnytti pojan pari viikkoa sitten. Pelkäsin kuollakseni ja ymmärsin taas kerran paremmin omaa äitiäni ja myös hänen äitiään, Alli-mummiani.

Kun minä synnytin esikoistani, äitini ompeli pientä pitsityynyä kastejuhlaa varten ja kun äitini synnytti esikoistaan – sisartani Ritvaa – Alli-mummi viimeisteli brodeerattua pöytäliinaa kastepöydälle. Miksi? Koska on pakko tehdä jotain. Jännittää niin mielettömästi. Ja pelottaa myös. Itse olin kuvausmatkalla ja valvoin koko yön jossain pohjoisen hotellissa. Aamulla kiipesin laskettelurinnettä ylös ja keskityin selviämään ylämäestä. Tyttären anopin kanssa soiteltiin ja oltiin käytännössä hermoraunioita, kunnes uutinen viimein tuli. Poika oli syntynyt! Äiti ja lapsi voivat hyvin. Kiitos kiitos kiitos!

Synnytys ja syntymä on dramaattinen tapahtuma ja mitä vain voi sattua. Terveenä syntynyt lapsi ja onnellisesti sujunut synnytys, ovat suuri onni. Meidän sairaaloidemme lääkärit ja kätilöt ovat äärimmäisen tärkeitä. He ovat avainasemassa. Luojan kiitos tyttäreni halusi synnyttää sairaalassa. Olin siitä jo etukäteen kiitollinen ja varsinkin jälkikäteen, sillä lopulta pieni uusi ihminen syntyi maailmaan keisarinleikkauksella.

Kun synnytys oli lähellä, juttelin ystävieni kanssa paljon synnyttämisestä ja lapsivuodeajasta, varsinkin niistä ensimmäisistä viikoista kotona. Nehän olivat aivan kaoottisia. Itse muistan, kuinka suurin piirtein koko omaisuuteni oli sikin sokin lattialla. En tajunnut ajankulusta mitään ja kiitin Luojaani kolmesta sisarestani, joille soitin vuoronperää, neuvoja kysellen.

Kun esikoiseni oli viiden päivän ikäinen, sisareni Helena haki hänet päiväksi luokseen. Ajattelin siivota. Katinvillat! Minä nukuin kahdeksan tuntia.  Aamu kahdeksasta kello neljään iltapäivällä. Kun heräsin, lensin raketin tavoin siskoni luokse saamaan helpotusta räjähtämäisillään oleville rinnoilleni. Huh.

Ensimmäiset viikot ovat raakaa aikaa ja aika kaukana pumpulinpehmeästä pastellinvärisestä kuplasta. Tuntuu, että olisi tärkeää, että media ja some välittäisi enemmän realistista kuvaa tuosta ajasta. Olisi tärkeää, etteivät äidit tuntisi itseään epäonnistuneiksi, kun todellisuus on aika erilaista, kuin se miltä Englannin kuninkaalliset näyttävät esitellessään vauvoja synnytystä seuraavana päivänä meikattuina, hiukset puhtaina hulmuten kauniissa leningissään säteillen.

Itse muistan hyvin, kuinka yllättävää oli jo se, että vatsa ei kadonnutkaan saman tien. Eipä kadonnut paljon muutakaan, sillä lihoin joka raskauden yhteydessä n. 20 kiloa. (Vai olisiko ollut, että kolmannella kerralla vain 12… saattaa olla.) Yksikään vaate entisestä elämästä ei mahtunut synnytyksen jälkeisiin mittoihini ja äitiysvaatteita en enää suurin surminkaan halunnut pukea päälleni. Peilistä katsoi väsynyt, kalpea hyytelömäinen olento, jonka pään sisäinen elämä oli sekaisin onnentunteesta, epävarmuudesta, ylpeydestä ja pelosta.

Sanotaan että lapsivuodeaika kestää 6-12 viikkoa. Olisi hienoa, jos äiti sinä aikana tosiaan saisi vain rauhassa toipua fyysisesti ja tottua uuteen tilanteeseen henkisesti, ilman mitään paineita ja varsinkaan ilman mitään somen tuomia paineita ruusunpunaisesta äitiydestä. Äitiys on ihanaa koko matkan. Se on ihmeellinen maailma, jonka on kohdallani täyttänyt ja edelleen täyttää hämmästys, ilo ja rakkaus. Kaikki se mitä lapset tuovat tullessaan.

Tyttären odotusta oli jännittävää seurata ja aivan uuden ulottuvuuden siihen toi some. (Some hyvässä ja some pahassa. Tällä medialla on kyllä niin monta ulottuvuutta!) Tyttäreni ja hänen ystävänsä alkoivat tehdä Hei Baby -podcastia ja Instagram-tiliä äidiksi tulemisesta ja raskausajasta rennosti ja rehellisellä otteella. Äitinäkin oli kiinnostavaa kuunnella, mitä kaksi esikoistaan odottavaa naista ajattelevat ja kuinka kaikki sujuu.

Ja nyt siis yksi lapsi toi tullessaan lapsenlapsen. Sain hoitaa pientä poikaa yhdessä tyttäreni kanssa kaksi ihmeellistä päivää, kun pojan isä lähti työmatkalle. Takana on ihana viikonloppu, jonka tunnelmista lisää myöhemmin.

Hanna…Nanna? Nonna? Mummi? Mami? Ämmi? En minä tiedä!

Epäonnen päivä. Jälkeenpäin aina naurattaa taakse jäänyt typerä ja huono päivä. Se kannattaa muistaa, kun rämpii epäonnen suossa ja kolauttaa varpaansa pöydän jalkaan, pudottaa täyden kastikekulhon lattialle ja hiha tarttuu ovenkahvaan ja repeää. Mitään noista ei tapahtunut eilen eikä toissapäivänäkään, mutta voi maanalainen maailma, millainen päivä eilen oli. Onneksi se on takana.

Kaikki alkoi torstaina, kun viimein päätin hankkia uuden puhelimen. Jotenkin lapsellisesti kuvittelin, että ensinnäkin saisin sen mallin ja värin, minkä halusin ja että se nyt on vaan yhden laitteen osto ja siinä kaikki.

Menin tuttuun puhelinkauppaan ja petyin. Sitä mallia ei ollut ensinkään saatavilla. En kuitenkaan lannistunut, vaan juoksin kaikki seudun puhelinkaupat tuloksetta läpi. Palasin alkupisteeseen ja päätin hankkia viimeisimmän mallin. Luuri maksoi kuin maailman sota ja tuntuu tietenkin vähän tyhmältä maksaa pettymysluurista iso summa rahaa.

Sitten alettiin nollata vanhan puhelimen turvakoodeja ja kaikkia muitakin koodeja ja salasanoja ja mitä niitä nyt on. Muistinko ne kaikki? Tiedät jo vastauksen – en. Vaihdettiin niitä ja kuten tiedät, se on ihanaa ja nopeaa. (ei todella ole – se on hidasta ja inhottavaa ja salasanoissa on liian vähän siTä ja Tätä 9#& ja liikaa ÖÖ no kaikkea mikä ei sovi)

Lopulta päästään siirtämään vanhan puhelimen sisältöä uuteen. STOP. Nuori mies katsoo minua hitaasti ja sanoo

– Sulla on täällä n. 50 000 kuvaa, näiden siirtämiseen tänne tietokoneelle menee kaksi tuntia ja toiset kaksi tuntia menee siihen, kun ne siirretään täältä koneelta tuohon uuteen puhelimeen. Haluatko säästää kuvat?

Totta kai halusin. Kuvissa on mun koko elämä. Enhän mä muista, että olen edes elänyt, jos en voi tarkistaa asiaa selaamalla kuvia! Lisäksi kuvat on mun työ.

Saan ohjeet, kuinka hoidan homman kotona. Helppoa kuin mikä! (Tiedät jo kuinka tässä käy!)

No niinhän siinä käy, että mun puhelimen tiedosto ei mahdu mun koneelle. Levytila ei riitä.

Jätin asian sikseen ja lähdin osteopaatille.

Osteopaattinen hoito on mun keholle ja mielelle hunajaa. Sami käsitteli nyt erityisesti oikeaa jalkaani. Kun hän aloitti koskemalla jalkapohjaani, aloin parkua. Itku ei loppunut ihan heti. Oikeastaan olisin mielelläni itkenyt aivan vapaasti vielä pitkään, mutta en kehdannut.

Vyöhyketerapeuttien mukaan jalkapohjan sisäreunaa painelemalla voidaan purkaa stressiä. Osteopatia on eri asia, mutta sitä sisäreunaa osteopaatin käsi kulki, kun kyyneleet ryöppysivät silmistä.

Hoidon jälkeen on syytä levätä. Mullahan sata ja yksitoista suunnitelmaa sille illalle, mutta vastoin tapojani, kääriydyin huopaan ja menin sänkyyn. Mietin, ettei kai haittaa, jos ei tee töitä enää seitsemältä illalla…

Heräsin kolmelta. Hirveä stressi toimimattomasta tietokoneesta jonka olin saanut tilttiin ja uudesta puhelimesta. Kirosin mielessäni ja koetin meditoida itseni uneen. Se onnistui jotenkuten ja nosin vasta varttia yli viisi. (vasta! Indeed!)

Aloin säätää koneiden kanssa. Siitä ei tullut mitään joten lopetin yritykset kymmeneltä, jolloin nälkäkiukku ja useasta lähteestä vastaanottamani huonot uutiset olivat pohja josta ponnistaa perjantaihin. (Kyllä nyt naurattaa, kun kirjoitan tätä, mutta silloin itketti ihan kaikki)

Tein ihanan aamiaisen, jonka söin liian nopeasti terassilla muka auringossa. Todellisuudessa olin aivan jäässä ja söin niin nopeasti, etten nauttinut lainkaan. Suoritin aamiaisen. Check!

Sitten meikki, vaatteet – toki pienen vaatekriisin kautta. Ja viesti osteopaatille, jossa kerroin, miten hoito oli vaikuttanut. Sain vastauksen, jossa luki mm. ”Toivottavasti pystyt nyt jotenkin antamaan kehollesi lepoa, jotta saa palautua hoidosta ja väsymyksesi saa väistyä kunnolla.” Minä: ”Ikävä juttu on, etten voi levätä ja tuntuu, että olen todella todella väsynyt.”

Tuijotin omaa vastaustani ja tajusin olevani täysi idiootti. Kiskoin vaatteet päältäni, irrotin pinnit tukastani ja menin sänkyyn. Meditoin tunnin. Hengitin.

Iltapäivällä kone oli käyttökunnossa ja pääsin tekemään töitäni. Piti maksaa muutamia laskuja. Sehän on helppoa puhelimen aplikaatiolla. Jos se toimii. Ei toiminut koska kaikki salasanat oli poistettu ja nollattu koko hiivatin puhelin. Kaikki asetukset siis tässäkin kohtaa alusta uudelleen puhelimeen. Hiukan apua pankin helpdeskistä ja sitä rataa.

Sitten muutamia työhön liittyviä kuvia ulkona puutarhassa. Kun menin ulos, laitoin oven huolellisesti asentoon, jossa se ei mene lukkoon. Kun otin kuvia, tuuli paiskasi oven kiinni. Kiittelin itseäni, että olin sen kanssa niin huolellinen. Sitten taas koneen ääreen ja lopulta 18.30 kun selaan ihan haamuna somea, saan viestin: Heip…oisko ihanaa mennä iltauinnille? Vaikka nyt heti?

Ihanaaa!!! Äkkiä uikkarit päälle ja menoksi! Heitin päälleni vielä kylpytakin, otin autonavaimet taskuun ja paiskasin ovet huolellisesti kiinni. Ja samalla hetkellä tajusin, että kotiavaimet ovat sisällä. Täydellistä.

Ajoin lammen parkkipaikalle ja soitin matkalla tyttärelleni, että tulisin hakemaan avainta tunnin päästä. Voit varmaan arvata fiiliksen. Jonkin verran kiristi. (Itkin pettymyksestä, raivosta ja väsymyksestä)

Käveltiin Suvin kanssa parkkikselta rantaan ja ulvottiin naurusta koko päivälle, avaimille, puhelimille ja kuvamäärille, jotka on säilytettävä.

Lammella oli hiljaista, aurinko oli jo alhaalla ja vesi oli mielettömän lämmintä. Laitoin silmät kiinni ja uin pitkin auringon siltaa vedessä. Se lämmitti vielä. Ajattelin, kuinka pieni pisara olenkaan ja mun huolet pienempiä kuin kärpäsen kakka maailmankaikkeudessa. Oltiin vedessä puoli tuntia. Ihana Suvi, metsälammen vesi, aurinko ja vanhat männyt vei stressin, huolet ja murheet. Ehkä osan väsymystäkin.

Tein tunnin reissun, että pääsin kotiin. Vähän palelin ja keitin kupin kaakaota. Tietenkin kuppi heilahti ja suklaata on nyt kylpytakilla, lattailta ja kaapeista pesin sen pois. Menin nukkumaan ja tiesin, että lauantai on oleva hyvä päivä.

Iloa sunkin päivään – muista että mikään ei ole kovin vakavaa. Vain kärpäsen kakkoja maailmankaikkeudessa.

On tehtävä jotain tälle stressille. Se on jatkunut liian pitkään. Tähän palataan!

Hanna

Saarenmaan parhaat vinkit. Mitä tehdä Saarenmaalla? Elokuu on Saarenmaan reissulle erittäin hyvä ajankohta. On lämmintä ja muutama hyvä tapahtuma kuten Meripäivät 9-10.8. Siellä on markkinat, kirpputori, tanssia, ruokaa ja ihanauutta. Ehdottomasti upea tapahtuma. Ginifestivaal on 3.8. ja muinaistulet syttyvät Saarenmaankin rannoilla 31.8. Itämeren suojelemiseksi ja kesäkauden päätteeksi.

Saarenmaalla on meidän lomaparatiisi. Rakastan saarta, sen luontoa, ihmisiä, tunnelmaa ja maisemaa syvästi. Se on Viron suurin saari, jonka halkaisija on vähän alle 100 km. Se on kaunista maaseutua, jossa lehmät, lampaat ja hevoset laiduntavat, unikkopellot loistavat punaisinaan ja viljapellot lainehtivat. Saari on moderni ja samalla vanha. Kuressaari on sen ainoa kaupunki, jossa on loistavat ravintolat, kylpylät, historiaa ja kauniita taloja. Hyvät ostosmahdollisuudet ja vielä se on kauniita rantoja, korkeita rantatöyräitä ja matalaa hiekkarantaa. Bonuksena Saarenmaalla on perinteet, jotka tekevät siitä erityisen ja persoonallisen paikan.

Saarenmaan tärkeimmät nähtävyydet löytää netistä yhdellä napsauksella, joten en luettele tässä jutussa niitä, vaan kerron niistä paikoista, joista itse pidän, jotka ovat meidän perheelle rakkaita ja joita voin lämpimästi suositella. Aloitetaan matkasta!

Kuinka Saarenmaalle pääsee?

 Saarenmaalle voi mennä yhtä helposti sekä omalla autolla että bussilla. Oma auto on kiva, koska saarta voi tutkia silloin laajemmin, mutta bussi tuo matkaajan hienosti Kuressaareen, jossa voi viettää antoisan loman ilman autoakin. Niin tai näin, ensin on päästävä Tallinnaan.

Ajetaan auto tai kävellään Eckerön M/S Finlandiaan, joka lähtee Helsingin Länsisatamasta mukavasti parhaaseen aikaan klo 9.00. Laiva on perillä Tallinnassa varttia yli yksitoista.

Tallinnasta ajetaan Virtsun satamaan. Reitti on helppo ja tie loistavassa kunnossa. Matka kestää tasan 1h 45 min, jos ei pysähdy matkalla.

Lauttamatka Virtusta Kuivastuun, Muhun saarelle kestää 25 minuuttia. Lippu kannattaa ostaa ehdottomasti etukäteen täältä. (Merkitse auton rekisterinumero ilman väliviivaa) Sitten ajat vain automaattisesti toimivaan lipuntarkastukseen, joka tunnistaa rekisterinumerosi ja pian olet Saarenmaan lautassa. Jos tulet satamaan liian aikaisin, pääset ostamallasi lipulla aiemmin lähtevään lauttaan automaattisesti.

Bussilla matka kestää tietenkin kauemmin, mutta matka on leppoisa ja Lux Expressillä se taittuu erittäin miellyttävästi. Osta lippu etukäteen täältä. Lauttalippu Virtu-Kuivastu sisältyy hintaan ja Bussi tulee suoraan Kuressaaren keskustaan.

Lautassa voi syödä lounaan tai kahvitella.

Kuivastun satama on Muhun saarella, josta ajetaan Saarenmaalle pitkää kaunista maasiltaa pitkin. Matka Kuressaareen kestää vajaan tunnin. Reitti on suora ilman ainoatakaan käännöstä.

Nopeusrajoitus on sekä manner Viron puolella että saarella 90km/h joka putoaa kylien kohdalla ja on siellä  70km/h erillistä merkkiä ei ole, taajamamerkki kertoo koska rajoitus alkaa ja loppuu. Älä aja ylinopeutta sakot rapsahtavat helposti.

Kun näet suojatiemerkin, jossa on fosforinvihreät kehykset, sinun on oitis annettava jalankulkijalle mahdollisuus ylittää katu. Ihmiset eivät edes katso tuleeko autoja, heillä on oikeus ylittää katu ja auton on annettava tietä! Muista tämä, ettei satu vahinkoja. Virossa autoilijat ovat kohteliaita jalankulkijoille – eivät niin kohteliaita muille autoilijoille.

Muhulla ajat Liivan kylän läpi, jossa kannattaa pysähtyä joko tullessa tai mennessä. Siellä on Muhun leipomo, josta saa jumalaisen hyvää Muhunlimppua. Hinta 3€ vain käteinen käy. Jos leipomossa on jono, jonota! Leivät tulevat uunista tuota pikaa.

Liivan käsityökauppa on saaren paras ja sieltä todella kannattaa ostaa tuliaiseksi upeita koreja, leikkuulautoja, sukkia, tossuja ja vaikka mitä. Ostokset voi maksaa kortilla.

Kuinka pitkä loma on sopiva?

Varaa aikaa vähintään neljä päivää ja kolme yötä. Matka vie aikaa, vaikka se ei ole raskas lauttamatkojen tähden. Espoosta Kuressaareen matkatessa aikaa menee n. kahdeksan tuntia. Eli kun lähtee Eckerön aamulaivalla on oltava satamassa viimeistään klo 8.00 ja lähdettävä kotoa puoli tuntia aiemmin. Perillä olemme kolmen aikaan.

Kannattaa siis laskea kaksi matkapäivää ja kaksi kokonaista päivää perillä. Se on minimi, jossa on jotain järkeä.

Missä asua Saarenmaalla?

Kuressaaressa on monta hienoa kylpylähotellia. Kaikkien taso on kiitettävä ja jokaisesta on lyhyt kävelymatka kaikkialle. Mutta vaikka kaupunki on pieni, siellä on paljon nähtävää. Rakastan mm. kävellä omakotitaloalueella, joka alkaa aivan keskustan liepeeltä, ja katsella puutarhoja ja taloja. Osa on ravistuneita, osa remontoituja ja kaikissa on charmia!

Minun Saarenmaani

Nyt päästään siis kohteeseen! Kuinka ihanaa! Minulle tärkeitä ja ihania paikkoja Kuressaaressa ovat ravintolat, kahvilat, tori ja ostokset sekä Piispanlinna ympäristöineen.

Torilla parasta ovat marjat ja sienet. Kantarellit myydään täysin puhdistettuina rasioissa, joista ne voi kaataa suoraan pannulle. Mahtavaa! Selviävät hyvin automatkasta Suomeen avonaisessa pussissa kylmälaukussa. Torille, joka on keskusaukion vieressä kannattaa tietenkin mennä heti aamulla. Torilla käy vain käteinen. Tänä kesänä sinne on tullut Kena pop up kontti jossa myydään Saaremaalla tehtyjä vaatteita naisille, mieheille ja lapsille sekä koruja ja sisustustarvikkeita. Kena shopissa käy maksuvälineenä kortti.

Syömme paljon Kuressaaren ihanissa ravintoloissa. Ruoka on trendikästä ja kaikki ruokavaliot on huomioitu hienosti. Lemppareitamme ovat Good Mood Food, Castello, jossa on terassi sekä sisäpihalla että kadun varressa. Ku-Kuu, Georg Ots Span ravintola ja La Perla, jossa ruoka on hyvää, mutta lista on ollut sama 10 vuotta. Olemme kyllästyneet, mutta jos et ole käynyt, voit nauttia siellä hyvästä ruuasta. Tosin sen hinnat ovat minusta turhan kalliit saarelle.

Hauskin ja viehättävin paikka on kesäkahvila Good Mood Food Cafe, jossa tarjotaan terveellistä ihanaa ruokaa puutarhassa. Paikassa on erityisen hyvä tunnelma. Ruoka ja leivonnaiset ovat gluteenittomia. Rakastan tätä paikkaa ja sen makuja. Avocadoa, lohta ja uppomunaa kvinoan kanssa, kasviscurryä, vihannesmunakasta ja tietenkin lättyjä! Tämä on onnellisten ihmisten paikka.

Ravintola Ku-Kuu on Kuursaalissa Kuressaaren suuren puiston reunalla Piispanlinnan vallihaudan rannalla. Se on kalaravintola (toki muutakin on tarjolla) ja ruoka on erinomaista ja paikka on kaunis. Myös jälkiruuat ovat loistavia.

Hotelli Georg Ots SPAn ravintola on huippuhyvä. Siellä on panostettu Viron ja Saarenmaan omiin makuihin modernilla tavalla.

Uimaan?

Kuressaaren uimaranta on matala hiekkaranta, jossa voi viihtyä koko päivän. Rannan reunalla hiukan etäämmällä on laituri, josta pääsee uimaan kahlaamatta, suoraan syvään veteen ja kahvila, jossa on myös vessat ja suihkut.

Seikkailu keskiajan tunnelmissa

Kuressaaressa voi kokeilla millaista elämä oli keskiajalla. Argo Kirss on rakentanut uskomattoman upean kesiaikaisen elämyskeskuksen Kuresaareen. Hänen isoisoisänsä osti sata vuotta sitten Kuressaaresta kolme rakennusta jotka muodostavat suljetun pihapiirin, jossa nyt voi kokeilla jousiammuntaa ja ihmetellä kaivoa ja sen vesipeliä, lyödä kolikoita ja vaikka mitä. Sisällä on mm. ase-ja panssarisali, kidutuskammio ja mestaripaja. Paikassa voi myös järjestää yksityiset juhlat tai taoahtuman. Aivan huippupaikka!

Sadesäällä

Jos käy niin huonosti, että sataa, niin aivan must paikka on Piispanlinna. Sen museo kertoo Saarenmaan elämästä ja siitä, kuinka saarelta lähdettiin sotaa ja Neuvostoliiton hallintoa pakoon soutuveneellä Ruotsiin. Museo on upea ja linna myös.

Jos ilma on kaunis, linnasaaren ympäri kannattaa kävellä. Korkealta vallihaudan partaalta näkyy kauas ja paikka on mieleenpainuva. On hauskaa pähkäillä kuinka siellä on eletty 1300-luvulla! Ajattele!

Kuressaaressa avattiin viime viikolla ihan uusi paikka. Thule Koda. Se on vaihtoehtoinen historiakeskus, jonka ideana on motto ’älä usko kaikkea mitä näet’ ja se esittelee hauskalla ja ironisella tavalla Saarenmaan poikkeuksellista luonnetta ja historiaa maailmankaikkeudessa. Thule Kodassa on myös elokuvateatteri.

Kauppakeskus Aurigassa on sekä kansainvälisiä tuttuja liikkeitä että virolaisia kauppaketjuja, jotka mielestäni on kiinnostavia. Koduextrassa on kaikkea mahdollista kotiin. Ostan sieltä joka vuosi hienoja hillopurkkeja ja niiden kauniita kansia hilloja ja muita säilykkeitä varten. Sieltä ostin myös hiustenkuivaajani (19 €) , joka on yhtä hyvä kuin se jonka ostin Suomesta kampaamotukusta (120 €) eroa on vain johdon pituudessa.

Täältä ostan myös ihanaa goudaa ja muita juustoja juustopuodista, käyn apteekissa, en käy Hesburgerissa, mutta sinä saatat haluta käydä!

Erityistä autoilijalle – tässä voit säästää hyvän rahan

Kuressaaressa on kaikkien autojen omat kansainväliset merkkihuollot. Olen huollattanut siellä sekä Mersuni että Audini hyvällä menestyksellä. Nopeaa, huolellista ja esimerkiksi iso Audin huolto oli nopeampi ja huomattavasti edullisempi kuin Suomessa. Varaa huoltoaika etukäteen. Eivät välttämättä puhu englantia tai Suomea, mutta olen selvinnyt silti hyvin.

Luonto – kolme + yksi kaunista paikkaa

Kolme hienointa paikkaa saarella sijaitsevat sen kärjissä. Pangan rantajyrkänne saaren länsirannalla on upea ja rakas paikka. Sinne voi mennä piknikille tai vain kävelemään pitkin merenrantaa, joka nousee jyrkkänä kalliona suoraan ylös merestä yli 20:n metrin korkeuteen. Auringon laskiessa paikka on ihanin. Matkaa Kuressaaresta kertyy n. 40 km ja ajomatka taittuu n. puolessa tunnissa. Matkalla on paljon kaunista katseltavaa, mutta muista tankata auto Kuressaaressa – muualla ei ole bensa-asemia! Perillä on kahvila.

Toinen hieno paikka on Ninase pank, jonka kivinen ranta ja vanha pieni kalastajakylä ovat kauniit ja rauhalliset. Täällä ei ole kahvilaa eikä muutakaan, pelkkää luonnonkauneutta. Rantaa pitkin on ihanaa kävellä merituulessa ja ihailla luontoa. Koska Saarenmaa on entistä trooppista merenpohjaa, löytyy kivistä hienoja fossiileja, niitä on kiva etsiä ja ottaa muistoksi mukaan. Matkaa Kuressaaresta n. 40 km ja ajoaika noin 40 minuuttia.

Sõrve Säären kärki on pitkä niemi. (Tai oikeammin se on kynnäs, eli matala hiekasta syntynyt niemi.) Sõrve Säärellä on majakka, vierailukeskus ja kesäkahvila. Paikka on lintubongareiden paratiisi. Minä en tunne kovin hyvin lintuja mutta paikka on kaunis ja siellä on ihana kävellä ja ihmetellä. Kuressaaresta sinne kertyy matkaa reilut 50 km kaunista tietä ja aikaa matkaan kuluu n. kolme varttia, ellei pysähtele ottamaan kuvia, sillä kuvattavaa riittää.

Yksi hieno ja merkittävä paikka on Kaalin kraateri. Se on matkan varrella, kun ajetaan Kuivastun satamasta Kuressaareen ja suosittelenkin pysähtymään siellä heti saarelle saavuttua, sillä kotimatkalla se jää tekemättä. 110 m leveä ja 22 m syvä kraaterijärvi on syntynyt, kun meteoriitti on syöksynyt maahan joskus 7500 vuotta sitten. Kaunis ja kiinnostava paikka on poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen maailmassa, koska sinne pääsee kulkemaan vaivatta.

Kuivastusta matkaa on 63 km päätietä pitkin ja siitä on vain vajaan kolmen kilometrin mittainen hyvin viitoitettu sivutie, joka vie kraaterille. Perillä on kahvilaravintola ja kauppa (Risteyksestä on Kuressaareen vielä matkaa n. 16 km)

Ostokset

Osta Saarenmaalta hunajaa, savukinkkua, savujuustoa, Muhunlimppua, käsitöitä (ainutlaatuisia ja arvokkaita) lampaantaljoja, lampaannahkatossut, tuorepuristettua omenamehua hanapakkauksessa, hilloja, sieniä ja marjoja.

Kieli

Kysy kumpaa asiakaspalvelija puhuu mieluummin Suomea vai englantia, jos et puhu vironkieltä.

Tässä on mun parhaat Saarenmaan paikat. Lisää mun matkajuttuja ja virofiilistelyjä löydät näistä linkeistä: Viro, Saarenmaa, Eckerö

Kannattaa matkustaa muuallakin Virossa kuin ihanassa Tallinnassa. Viro on kiinnostava ja edullinen lähimatkailukohde ja siellä asuu upea kansa. Eckeröllä pääsee Viroon edullisesti ja se on suomalainen yhtiö. Saan tarjota seuraajilleni alennuskoodin Päivä Tallinnassa risteilylle tai Miniristeilylle. Käytä se hyväksesi!

Päivä Tallinnassa -risteily tai Miniristeily -20 % edullisemmin tuotekoodilla HANNAS. Voimassa 31.12.2019 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Varaa matka täältä.

Hyvää matkaa Saarenmaalle!