Tämä on täysin omakohtainen kokemus ja arvio mindfulnessista. Ymmärrän, että mindfulness sisältää eri tasoja ja asteita jne. mutta minulle taikina on tärkeää ja ehkä joku muukin saa tästä kirjoituksesta jotakin.

Se on niin huvittavaa, kun tyhjä täyttyy, niin se tapahtuu rytinällä. Minun pääni on ollut tyhjä. Totaalisesti. Siellä on pyörinyt ainoastaan pikku pulma (iso pulma) meidän olohuoneen katossa. Kuin taivaan lahjana sain kutsun Lepää musiikissa –iltaan Siuntioon, joka pitää sisällään mindfulnessia musiikin keinoin. Illassa tehdään ensin kevyitä tietoisen läsnäolon harjoituksia ja sen jälkeen siirrytään patjoille peittojen alle kynttilänvaloon ja takkatulen ääreen kuuntelemaan kaunista musiikkia. Tarkoituksena eilen, oli harjoitella olemaan entistä myötätuntoisempia itseämme kohtaan. Toisten puutteita on helppo hyväksyä, mutta oma sisäinen kriitikkomme toimii usein, ainakin minulla, suotimia vailla.

Matka Siuntioon Cumulus Resortin Lepopirtille alkoi mainiosti niin, että suhautin autolla Turun moottoritien ohi ja siten ajauduin ajamaan perille häkellyttävän kaunista pikkutietä pitkin. Koska saavun aina paikalle minuutilleen ajoissa, mutta tällä kertaa väärän rakennuksen eteen, saavuin saliin viimeisenä anteeksi pyydellen. (Vihaan sitä. Miksi mulle AINA käy niin?) Otin paikkani lattialta ja rauhoituin.

Tilaisuus oli hieno ja herätti minussa kysymyksiä ja ajatuksia. Aloitimme keskittymällä hengitykseen. Se saa minut aina tarkkailemaan hengitystä, jolloin alan hengittää todella tietoisesti ja yhtäkkiä hengästyn. Tein parhaani. Suoritin rentoa hengitystä ja risti-istuntaa. Se ei mennyt hirveän hyvin. Toivoin koko ajan, että voisimme jo alkaa kuunnella sitä jumalisen kaunista valkoista flyygeliä, jota pianisti Pami Karvonen soittaisi.

Meidän piti ajatella jotain, jossa olemme hyviä. Olen aivan rehellinen, kun sanon, etten saanut ainuttakaan asiaa päähäni, jossa olisin hyvä. Pää oli tyhjä. Yritin tosissani, mutta en keksinyt mitään. Se oli hirveän pelottavaa. Voiko pääni olla niin tyhjä?

Seuraavaksi piti tuntea myötätuntoa itseään kohtaan. En saanut ajatuksesta kiinni ollenkaan. Olin hädissäni. Voinko oikeasti olla näin totaalisen hukassa? En ole kyllin hyvä missään enkä tunne lainkaan myötätuntoa.

Kongitiivinen lyhytterapeutti Tommi Sarlin, oli äärimmäisen miellyttävä. Hän sanoi aina: …jos nyt tunnet pystyväsi siihen…Eli ei luotu onnistumisen pakkoa. Lisäksi hän aloitti tapahtuman käymällä sen kohdat lyhyesti läpi. Parasta siinä oli kohta: kun musiikki loppuu, voitte lähteä omaan tahtiin pois sanomatta kenellekään mitään I love that! On kamalaa lähteä pois joltain hitaalta joogatunnilta isossa liikuntakeskuksessa, kun kaikki kaivavat heti käsiinsä puhelimet ja alkaa hirveä kälätys. Tahdon, että hiljaisuus jää minuun kiinni.

Kun musiikki viimein alkoi, pyöri päässäni vain kylppäriremontti ja se pieni (iso) pulma katossa. Takassa räiskyi tuli ja laskeva aurinko leikki pirtin (se on kyllä huvila) seinillä. En osannut mitään. Lopulta käännyin kyljelleni ja nukahdin valkoisen flyygelin säveliin.

Lähdin pois puhumatta mitään, levollisena ja keveänä mutta mieleen jäi olo, etten tajua koko mindfulnessista oikeasti mitään. Hävetti. Tunnustan, etten ole koskaan ymmärtänyt siitä höykäsen pölähdystä. Koko sana on hankala. Hengitykseen keskittyminen on mahdotonta. Mutta keskittyminen ei ole. Eikä rauhoittuminenkaan. Tunsin syvää rauhaa ja ongelma katossa oli kutistunut siedettäväksi.

Lähdin tänään ystäväni Pekan kanssa kävelylle keskellä päivää. Kuinka ihmeellistä se onkaan, että asiat seuraavat toisiaan juuri oikeassa järjestyksessä.

Vaihdoin lenkkivaatteet päälleni parkkipaikalla eikä kukaan nähnyt (turha luulo) ja kävelimme Lauttasaaren Ryssänkärjen (onkohan tuo nimi nyt ihan ok?) ympäri ja kipitimme kiviä pitkin sen edessä köllöttävälle saarelle. Juttelimme mun pienestä (isosta) pulmasta ja kerroin, kuinka se tunki itsensä mun mindfulness-harjoitukseen. Tunnustin Pekalle, että en edes oikeastaan tiedä mitä se on, koko mindfulness.

Pekka tuumasi hetken ja sanoi: ”Kun mun mutsi leipoo, niin se vaan leipoo. Keskittyy vaan siihen tekemiseen. Korkeintaan siinä on radio soimassa jossain taustalla. Se panee kaiken ajatuksen ja tarmon siihen leipomiseen, eikä tee mitään muuta samalla. Ei ole älypuhelinta toisessa kädessä. On vaan se taikina ja hetki.”

Voi Pekka! Miksi mindfulnessista tehdään niin vaikeaa tai vaikeaselkoista? Mun mindfulnessia on leipominen, lukeminen, saunominen, tiskikoneen täyttäminen, lenkkeily. Saakohan blogin kirjoittaminenkin olla mindfulnessia? Olen läsnä näissä asioissa ja monissa muissa. Välillä en ole läsnä, kun minulle puhutaan ja se on huono asia. Mutta usein olen. Se on hyvä asia. Kahvilassakin voi istua ja nauttia tietoisesta läsnäolosta. Se on ihanaa. Vain katsoa ihmisiä ja heidän tekemisiään ja olemustaan vailla mitään arvostelua tai luokittelua, avoimen hyväksyvästi. Siitä tulee ihana olo. Ja se on viihdyttävää.

Lepopirtin (huvila se on!) tilaisuus oli hieno. Tila on ihana, korkea ja siellä on ilmaa (hengitys!) Ikkunoista näkyy paksujen honkien rungot ja valkoisen flyygelin soidessa nukahtaminen on taivaallista, vaikka ehkä pitäisi olla hereillä ja tiedostaa. Tommi Sarlinin tapa puhua ja kuljettaa ihmistä on äärimmäisen miellyttävä. Tahdon mennä sinne uudelleen syksyllä, kun tilaisuuksia taas järjestetään. Menen nauttimaan – en suorittamaan mindfulnessia. Ja jatkan leipomista, prätkällä ajoa, lenkkeilyä ja muita juttuja joihin keskityn satasella. Hengitystä täytyy opetella vielä, se rauhoittaa isot ongelmat pieniksi. (Jopa tuon katon)

Mun pää on taas täynnä ajatuksia ja kaikkea ihanaa. Kiitos eilisen illan, Pekan ja haastavan kiveltä kivelle hyppelemisen. Se vaati läsnäoloa tai – loiskis!

Iloa ja keskittyneitä hetkiä – lyhyitä tai pitkiä!

♥️

Love Hanna

Olisin toden totta voinut jäädä Saarenmaalle nauttimaan keväästä! Sen sijaan tulin kotiin keskelle remonttia, joka ahdistaa. Se ahdistaa siksi, että joudun koluamaan nurkkia ja kaappien perukoita ja ne kaikki ovat täpö täynnä tavaraa. (Onneksi eilen oli äitienpäivä, joka oli ihanista ihanin.)

Mutta Saarenmaalle lähden kohta uudelleen. Kevät oli siellä jo pitkällä. Luonnon voima tuntuu käsittämättömältä. Taivas pieksi alkuviikosta vuoron perään rakeita ja lunta. Jäätävästä kylmyydestä huolimatta hennot kukat reväyttivät terälehtensä selkosen selälleen ja loistavat auringonkeltaisina mattoina, kuin sanoakseen, että aivan sama, valo voittaa aina. (Se kannattaa itsekin painaa visusti mieleen.)

Saarenmaa on noin 100 km Helsinkiä etelämpänä, mutta luonto on kovin erilainen. On paljon luonnonkukkia, joita en ole koskaan nähnyt Suomessa ja tuttuja kukkia taas on paljon suurempina kasvustoina kuin meillä.

Nyt lehtojen ja pihamaiden nurmet loistavat keltaisina sekä keltavuokoista että mukulaleinikeistä. Näky on huikea!

Toinen Saarenmaan erityispiirre on ruokokattoiset talot. Kun ostimme oman, vuonna 1923 rakennetun talomme, sen vanha ja vaurioitunut ruokokatto oli suojattu asbestilevyillä, joiden alla oli vain jäämiä entisestä ruokokatosta. Teetimme sekä taloon, että pihalla ilman kattoa ja lattiaa olleeseen vanhaan talliin upeat uudet ruokokatot. Kun ne rakennetaan, ruoko on kullankeltaista, mutta muutamassa vuodessa siitä kauniisti tummaa.

Ruoko eli kaisla (en osaa tarkemmin määritellä mikä kaislalaji) leikataan talteen talvella, kun meri on jäässä ja jäällä on helppo liikkua. Ruo’oista tehdään keskenään samankokoisia nippuja, jotka viedään katolle, jossa ne avataan ja asetetaan kattoruoteiden päälle leikkauspinta alaspäin kerroksittain. Lopputuloksena on katto, joka eristää ääntä ja lämpöä erinomaisesti ja on tavattoman kaunis. Sen sanotaan kestävän 60 vuotta, mutta katon harja on uusittava 10 vuoden välein. Harjalla ruo’ot asetellaan harjan suuntaisesti ja kiinnitetään paikoilleen katajakalikoilla, jotka kiinnitetään toisiinsa katajavitsoilla.

Kun matkattiin Eckerön m/s Finlandialla Tallinnaan, juttelin laivan henkilökunnan kanssa ruuasta. Keskustelu alkoi kakuista. Ja sain kuulla kiinnostavasta raejuusto-kirsikka kakusta. Reseptiä en mistään löytänyt, mutta näin kaupassa sellaisen ja koska vietin Saarenmaalla synttäreitäni, leivoin sellaisen! Se oli älyttömän hyvää.

Mutta mitä siellä laivalla syödään? Pääsin laivan keittiöön keittiöpäällikkö Joakim Blomqvistin mukaan. Hän, sekä Tuomas Sillanpää ovat kehittäneet laivan buffan herkulliset menut, jotka vaihtuvat kuusi kertaa vuoden aikana.

Nyt on menossa kevätmenu, joka vaihtuu pian kesämenuun. Raaka-aineissa suositaan lähiruokaa ja menuissa sesonkiajattelua. Kaikki ruoka tehdään alusta asti itse laivan omassa keittiössä suurella sydämellä. Oma suosikkini, murea ja maukas lammaspata, muhii laivan uunissa kymmenen tuntia. Sen salaisuus on suolan sijasta käytetyt mustat oliivit, jotka tuovat padalle syvän herkullisen aromin. Eniten laivalla kuitenkin syödään kalaa ja äyriäisiä. Lohta syödään vuodessa yli 20 tonnia. Juustoa popsitaan 40 tonnia, perunaa 42 tonnia, pekonia yli 13 tonnia ja mansikoitakin menee lähes tonni. Määrät ovat huikeita. Laivalla matkustajat nauttivat hyvästä ruuasta mennen tullen ja ruokaa valmistetaan koko ajan. Kiirettä riittää siis keittiössä. Vain kakut ja muut leivonnaiset tulevat muualta, koska laivassa ei ole leipomoa. Keittiöhenkilökunta myös siirtää kaiken ruuan laivan kylmätiloihin ja sieltä edelleen keittiöön ja valmistuksen jälkeen ravintolasaliin. Kovin fyysinen työ, siksikin on hienoa, että sitä tehdään rakkaudella meille herkkusuu matkustajille!

Tulipas nälkä….

♥️

Hanna

Aamulla luin lehdestä kiinnostavan jutun, jonka koukuttava otsikko kuului ”mummojen mysteeri ratkesi”. Siinä kerrottiin evoluutiobiologi Virpi Lummaasta, joka on kansainvälisesti tunnettu mummohypoteesin ansiosta. Sen mukaan isoäidit edistivät lastenlastensa selviämistä hengissä menneinä vuosisatoina, jolloin lapsikuolleisuus oli suurta.

Evoluutioteorian mukaan luonto suosii yksilöitä, jotka onnistuvat elinaikanaan kasvattamaan eniten jälkeläisiä. Tämä selittää Lummaan mukaan mummojen – eläinkunnan kummajaisten – olemassaolon. Kummajaisten siitä syytä, että lähes kaikilla lajeilla naaraat jatkavat lisääntymistä kuolemaansa saakka, mutta naiset lopettavat vaihdevuosiin.

Monille mummot ovat kultaisia aarteita, niin minullekin oli oma Alli-mummini, ja niin on lapsilleni heidän mumminsa.

Äitini ja anoppini auttoivat minua lapsieni hoidossa ja jopa oma mummini ehti työntää esikoistani vaunuissa pitkin Kruunuhaan katuja kauan sitten. Mummuilla ja isoäideillä on hienoja tarinoita kerrottavanaan ja monet mummot ovat lastenlasten turvasatamia. Yhtään pappoja ja ukkeja väheksymättä.

Veikkaan, että suurin osa meistä muistaa lämmöllä omia isovanhempiaan ja asioita, joita heidän tuli tehtyä tai tehdään yhä. Ne ovat vähän erilaisia juttuja, kuin mitä omien vanhempien kanssa tehdään tai puhutaan.

Jos on menettänyt isovanhemmat varhain, heistä saattaa muodostua romanttinen toivekuva ja ikävä.

Omat isovanhemmat ovat meille hirveän tärkeitä ihmisiä. Siksi ihmettelenkin yhtä asiaa. Miksi vanhuksia ja ylipäätään vanhempia ihmisiä ei kunnioiteta ja kohdella kauniisti aina ja kaikkialla?

”Ei mennä vielä, kun kaikki eläkeläiset ovat siellä nyt!” Tämän lauseen kuulen usein, milloin missäkin, viimeksi hotellin aamiaiselle mennessäni. Eläkeläiset häiritsevät myös kadulla, koska liikkuvat hitaammin kuin muut, jäävät vähän kuin jalkoihin. Ovat tiellä. He hidastavat kaikkia jonoja ja vievät aikaa kaupan kassalla enemmän, kuin nuoremmat. He vievät aikaa muilta terveyskeskuksissa ja ylipäätään kaikkialla, missä liikkuvat ja ovat.

Ja siitä marmattaminen tuntuu olevan ihan hyväksyttävää. Vanhan ihmisen liikkuessa heidät ohitetaan usein liian läheltä, aavistuksen aggressiivisesti, sillä fiiliksellä, että höh, minulla on kiire.

Jopa asiakaspalvelijat saattavat hermostua vanhuksien hitauteen, jotka eivät ehkä näe tai kuule kunnolla. Asiakaspalvelijoiden hermostumiseen vaikuttaa ehkä sosiaalinen paine – mitä muut jonossa olevat ajattelevat, kun homma ei etene.

Olisi hienoa, jos vanhoja ihmisiä kunnioitettaisiin, ja kohdeltaisiin kauniisti. Vanhoilla ihmisillä on usein paljon kipuja, liikkuminen on vaikeaa, näkö on heikko, mutta jokainen ihminen tuntee nahoissaan huonon kohtelun, myös vanhat ihmiset. Jospa ajattelisimme vanhuksien kohdalla, että siinä voisi olla oma isoäiti tai isoisä? Ja antaisimme heille hymyn, tilaa, aikaa ja lämpöä, kuten antaisimme omille isovanhemmillemme.

Mummot ♥️ papat

♥️

Hanna

Sallin itselleni syntymäpäiväni kunniaksi suklaafondantin ja kasi palaa täytekakkua sekä kolme lasia samppanjaa. En jaksanut olla tiukkana.

Olette ennenkin ehkä lukeneet ulkonäköpaineistani. Ne ovat faktaa. Välillä olen tyytyväinen välillä en. Se on kuin istuisi keinulaudalla. Boing ylös – pam alas. Ja se on ihan hiton rasittavaa.

Törmäsin ystäväni FB-seinällä tähän videoon ja katsoin sen kuin nälissäni. Lopuksi itkin.

Kerrankin video, jonka naisten joukkoon voin laskea kuuluvani ihan sellaisena kuin olen. Ilman mitään tarvetta muuttua miksikään. Olla mitenkään tai millään tavalla erilainen, kuin olen.

Tunteen voimakkuutta saattaa lisätä se, että luin tänään yhden naisille suunnatun lehden, jonka aihepiiri käsittelee ulkonäköä ja liikuntaa. Lehteä lukiessani tuli aivan sairas olo. Tästä videosta tuli eheä olo. Suuri kiitos sen tekijöille.

Lehdet todella kykenevät ruokkimaan erittäin tehokkaasti vähänkään ulkonäöstään epävarman tai onnettoman ihmisen tuskaa. Kaikki ne täydellisten ihmisten esittämät liikuntakuvat ja kauneuskuvat. Oikeasti kaikki kuvat on retusoitu ja muokattu, ja sitähän peruslukija ei tiedä, tajua ja muista. Kaikki kauneusleikkauksista kertovat jutut, joissa oikeasti täysin toimivat ja kauniit ihmiset leikkaavat jonkun osan itsestään ”paremmaksi”. Se on ihan pimeetä touhua.

Hyvin lähellä sitä olen itsekin käynyt. Ajatuksenani oli leikkauttaa minulle litteä vatsa. Kävin konsultaatiossa. Leikkaus olisi maksanut n. 10.000 €. Napaa olisi siirretty, vähän rasvaa imetty ja löysä vatsanahka kiristetty. Hylkäsin ajatuksen. Mutta olisihan se kiva, jos – vai olisiko? Mikä muuttuisi elämässäni? Se, että olisin ehkä hiukan rennompana rannalla bikinessä? Voi Luoja!

Kiitos Kalevala Koru rohkeudesta – tämä on parasta pitkään aikaan!

Hanna

Terveisiä laineilta. Lähdin Saarenmaalle ja luvassa on kokonaiset neljä päivää ilman mitään työvelvoitteita! (No yksi pieni juttu ja toinen pieni juttu, mutta niitä ei lasketa).

Matkustin laivamatkan yksin, koska mieheni on jo Virossa, jatkamme satamasta yhdessä perille. Oli tosi leppoisa matka. Olin varannut paikan loungesta ja luin kirjaa, join kahvia ja chillailin. Menin myös kannelle, mikä oli iso virhe – järkyttävä tuuli puhalsi kiharat oikoisiksi ja sai silmät vuotamaan. Eli teema on nyt – peikkona perille.

Kävin pyrähtämässä m/s Finlandian kaupassa ja tajusin siellä, että sehän on äitienpäivälahjojen aarreaitta. Miten hyvä idea olisikaan viedä äiti päiväksi Tallinnaan ja ostaa ihanat lahjat laivan kaupasta hänelle.

Perillä sitten vaikka Telliskiven alueelle syömään ja kiertelemään kauppoja ja kahviloita. Laitan tähän omia suosikkipaikkojani, joissa kävin vähän aikaa sitten.

Söin esimerkiksi ihanaa kalaa ranskalaistyyppisessä  Frenchyssä,  jälkiruuaksi maailman parhaan Eclair-leivoksen  F-hooneessa. Siellä voi kyllä syödä hyvin myös pääruuan, mutta on hauskaa kävellä kaupoissa välillä!

Home Art on ihana liike. Ostin sieltä pieniä tartalettivuokia jollaisia olen aina halunnut. Kassiin päätyi myös pellavapyyhkeitä Les Petites -liikkeestä sekä teetä. Romattisesta tyylistä pitävät nauttivat varmasti Vintage Chick -liikkeen tunnelmasta.

Telliskiven alue on huippukiva ja siellä viihtyvät kaiken ikäiset ihmiset ja sieltä löytyy kivoja juttuja sekä naisille että miehille. Tunnelma on ihanan rento ja miljöö on inspiroiva. Hyvällä säällä voi istua ulkona, huonommalla pystyy pysyttelemään sisätiloissa ja silti näkee ja kokee kivoja juttuja.

Ihanaa viikkoa ja äitienpäivää, suloisia matkoja ja iloa ja hauskuutta kaikille

Hanna

On ollut niin tapahtumarikas viikko, että sitä ei voi kokonaan edes kirjata tähän. On tapahtunut loistavia juttuja ja ei niin loistavia juttuja. Ei loistaviin voi kirjata viemärin tukkeutumisen, lämmitysöljyn loppumisen, jääkaapin oven hajoamisen, tyttären auton rikkoutumisen, migreenin, järkyttävän väsymyksen, kahden tyttären harmilliset jalkavammat ja oman kropan karmean tilan.

Loistaviin juttuhin voi sitten taas kirjata, että viemäri homma hoituu, öljy tuli eilen, on tullut ja olen tehnyt hienoja duuneja ja olen tavannut ihania ihmisiä. Oma kroppa on naprapaatin ja hierojan sekä oman aktiivisuuden ansiosta paranemaan päin. Enää ei voi tulla tilannetta, että kiireiden takia en käy Fustrassa tai joogassa, mun kroppa ei tule toimeen ilman niitä. Ja jos voisin, niin tilaisin jostain pitempiä unia.

Viime viikko oli myös varsinainen lehdistöviikko. Joka päivä oli monta kiinnostavaa infoa joihin kaikkiin en valitettavasti millään ehtinyt. Mutta muutamaan ehdin ja niistä yksi ihanimmista oli Arabian oman myymälän avajaiset Pohjoisesplanadilla Helsingin ytimessä. En ollut uskoa korviani, kun kuulin, että se on Arabian ensimmäinen oma myymällä, mutta totta se on. Iittalan myymälä on naapurina ja väliin on puhkaistu oviaukko, joten kummankin brändin tuotteita voi ostella ja ihastella saman katon alla.

Arabian myymälän sisustuksessa on pyritty kodikkuuteen ja lopputulos on mielestäni onnistunut. Naapurissa oleva Iittalan myymälä on selvästi coolimpi.

Tuo pyöreä lahjapakkaus, johon mahtuu 5 mukia on ihana ja mukithan saa valita itse. Kerroin niistä täällä

Sitten muotia ja sisustusta. Villa Tremondo on lifestyle-, muoti-, kenkä-, ja koruagentuuri. Heidän show roominsa on ihana ja ihmiset jotka siellä tekevät töitä, ovat myös ihania. Haen sieltä paljon esiintymisasuja. Heidän tuotteitaan voi ostaa mm. DOTS… nettikaupasta. Show room on sisustettu niin kauniisti, että aina kun menen sinne, rentoudun. Kauniit asiat saavat ihmisen voimaan hyvin. Ainakin minut.

Selkeästi ensi syksynä tärkeä juttu muodissa on kiilto ja glitteri sekä pehmeät neuleet ja upeat jalokivivärit. Ihanaa, koska talvella kaipaan värejä.

Balmuirlla esiteltiin niin ikään ensi syksyn juttuja. Suomi 100 on otettu myös heidän teemakseen ja kiitos – se on tehty tyylillä. Itsenäisyyspäivän sinivalkoiset kynttilät ovat aina kuuluneet inhokkeihini, mutta Balmuirin kynttilät on kauniit. Heilläkin on tulossa glitteriä ensi talven pipoihin. Uutuutena myös poron nahkasta tehtyjä käsineitä ja lohen nahkasta tehtyjä korttilompakoita. Pörröiset mohairit loistavat huikeissa väreissä.

Torstain viimeinen tilaisuus oli Eva Wuiten, joka muistetaan Huvila & Huussi -ohjelmasta, uuden Garden Living viherstudion avajaiset Espoossa. Siellä vierailu olikin työkeikka. Vedin siellä paneelikeskustelun johon osallistuivat digiguru Kati Riikonen Isobar Finlandista, sisustussuunnittelija Susanna Vento ja sisustusarkkitehti Marko Paananen. Aiheena oli ”Onko vihersisustaminen vain ohi menevä trendi”.

Viherstudioon voi tulla myös viihtymään kirjojen ja lehtien pariin ja nauttimaan ihanasta, elämyksellisestä miljööstä.

Viikko siis päättyi lopulta kauniisiin hetkiin ihanissa paikoissa. Kotona on lämmin ja jumppaan ahkerasti, mutta onhan tää aikamoista vuoristorataa. ”vaan elämäkö elämää ois, jos tyyni ois järvenpinta? Mysrsky, mysrky on elämän hinta!” Jotenkin noin kirjoitti ehkä Eino Leino. En ole varma, mutta kyllähän tämä elämältä maistuu!

Onnen päivää kaikille!

❤️

Hanna

Tämä blogin kirjoittaminen on metkaa hommaa. Tämähän on kuin päiväkirja. Monet, jotka kirjoittavat miettivät missä menee yksityisyyden raja. Mitkä ovat niitä asioita, joita ei halua jakaa kaikkien kanssa. Minä en mieti sitä ikinä. Minä vaan kirjoitan. Tavallaan on se fiilis, että mitä sitten – lopulta kaikki ihmisen ilot ja surut ja pohdinnan aiheet ovat kutakuinkin samanlaisia. Ainoa hankala rajanvedon paikka minulle on läheisen kuolema. Tuntuu, etten välittäisi kirjoittaa sellaisista asioista tänne, ne ovat niin henkilökohtaisia ja koskettavat myös muita läheisiäni. Lopulta käy kuitenkin niin, etten pysty kirjoittamaan tänne oikein mitään, ennen kuin olen kirjoittanut sen mikä mielessä eniten liikkuu.

Puolen vuoden aikana on läheltämme lähtenyt neljä rakasta ihmistä. Tästä lauseesta eteenpäin on hankalaa mennä. Koska siihen kaikki pysähtyy. Aina sanotaan, että elämä on niin hauras, mutta arkikiireissä se unohtuu. Sitä vaan tohottaa menemään ja nurisee ehkä pikkuasioista. Ja sitten tulee pysähdys, jonka jälkeen ei ole mitään.

Pitkän tyhjän jälkeen minulle, joka olen vielä täällä, tulee mieleen muistoja sekä hetkellisesti ymmärrys siitä kuinka lyhyt oikeasti on se aika, jonka täällä olemme. Hetkessä eläminen tuntuu tärkeämmältä kuin koskaan. Aisti jokainen hetki. Älä ohita mitään. Tunne uudelleen ihanat tunteet, jotka ovat muuttuneet tavaksi. Kun halaat tai sinua halataan ime se kosketus ihoon kiinni jokaisella solulla. Ei siksi, että voi olla viimeinen, vaan siksi että se on tärkeä. Elämä muuttuu merkityksellisemmäksi, kun siitä iloitsee joka hetki. Ottaa kaiken irti.

Koko some-maailma, Facebook, Instagram, Twitter, Snapchat ja koko hoito on omiaan viemään keskittymiskyvyn pois oleellisesta. Se näkyy juhlissa. Tuntuu, että usein on tärkeämpää ottaa kuvia, (ja sen jälkeen jakaa ne ja sitten seurata kuka niistä tykkää) kuin elää täydesti sitä käsillä olevaa hetkeä.

Hautajaisissa tilanne on toinen. Ei kuvia. Vain hetki ja suru. Ollaan todella läsnä. Koko joukko yhdessä. Sitä kannattaisi harjoitella muissakin juhlissa. Ennen kuin on myöhäistä, sillä elämä on lyhyt. Kuolema on lopullinen.

Hyvästijättö on tärkeä hetki, se sulkee tarinoiden kirjan uusilta luvuilta ja antaa tarinalle pisteen. Siksi hautajaiset ovat niin tärkeä tilaisuus. Monesti olisi halu käydä jättämässä jäähyväiset jollekin, mutta tilaisuus pidetään vain läheisten kesken. Olisi hienoa, jos Suomessakin olisi tapa asettaa vainaja lepäämään kirkkoon avoimessa arkussa päiväksi niin, että kaikki halukkaat voisivat jättää hyvästit ja toivoa kaunista matkaa, minne se ikinä johtaakaan. Sitten itse tilaisuus voisi olla lähipiirin kesken. Silloin jokainen saisi annettua tarinalle kaivatun pisteen. Se auttaisi meitä myös ymmärtämään jokaisen hetken tärkeyden.

Rakkautta ja hetkessä elämisen taitoa päivään

Hanna

Otsikko on katkelma Jukka Virtasen sanoituksesta lauluun Kauniin kuoleman maa näytelmässä Peter Pan.

Tyttäreni tuli hakemaan lainaksi petauspatjaa meiltä. Käärin sitä leveään muovikelmuun tarmokkaasti ja tyttäreni alkoi kirittää minua: hyvä hyvä, anna mennä vaan hirveällä kiireellä ja tarmolla ja tee samalla toisella kädellä jotain muuta! ja nauroi päälle. Nauroin myös ja sanoin, että joo, olen huomannut tämän ominaisuuteni. Miksi en voi tehdä mitään vaan ihan rauhassa ja yhtä asiaa kerrallaan?

Tämä kevät on ollut äärimmäisen kiireinen ja stressaava. Kaksi asiaa kerrallaan on ollut minimi. Olen jopa perunut useita liikuntatunteja, mitä en tee kuin äärimmäisissä tapauksissa. Keho huomauttelee tästä koko ajan kipuina siellä ja täällä.Käytännössä nukuin koko vapun. Mutta arvatkaa mitä! iho ei! Voin rehellisesti sanoa, että se hehkuu. Huomasin sen erityisesti, kun otimme kuvia ilman meikkiä. On ihanaa, että on joku asia, joka on kunnossa. Ja siitä voin kiittää Sensai tuotteita, joita olen testannut koko tämän alkuvuoden ajan.

Tiedän miltä ihoni yleensä näyttää tähän aikaan vuodesta ylipäätään ja varsinkin, jos olen takonut montaa rautaa yhtä aikaa ja ulkoilu on ollut minimissä, kuten tänä vuonna on tosiaankin ollut.

Ihoni muuttuu harmaaksi, siihen tulee syvälle ihon alle jättiläisfinnejä, jotka eivät koskaan puhkea, ihon pinta muuttuu himmeän harmaaksi, silmänaluset tummuvat ja silmäpussit pullottavat. Iho on pinnaltaan kuiva aivan kuin sitä peittäisi kelmu.

Nyt ihoni on raikkaan värinen, juonteet eivät häiritse, silmänaluset eivät ole tummat eikä silmien alla ole pusseja. Ei näy finnejä ja iho on kimmoisa ja kosteutettu. Ihan älyttömän kiva asia, koska ankean naaman katse peilistä ei varsinaisesti ilahduta, kun muuten on ankeaa.

Onko kauheaa olla tällä tavoin julkisesti tyytyväinen? Toivottavasti ei!

Olen käyttänyt nyt siis Sensain tuotteita neljän kuukauden ajan. Kaksoispuhdistusta ja kaksoiskostetutusta josta kirjoitin aiemmin täällä ja täällä. Puhdistus ja kostetutustuotteiden lisäksi olen käyttänyt neljää muuta Sensai-huipputuotetta, joista kerron nyt.

Sensai Prime Solution on aikuisen naisen tuote, joka laitetaan iholle ensimmäiseksi, puhdistuksen jälkeen, kosteuttamaan ja valmistamaan iho ottamaan vastaan hoitovoide. Se jättää ihon pehmeäksi, kosteutetuksi ja virkistyneen näköiseksi. Sen koostumus on ihanan ohut, mutta ei vetinen, joten se on helppo levittää kasvoille ja se imeytyy heti.

Extra intensive cream hoito- ja silmänympärysvoide sisältävät hurjan määrän teknologiaa ja tiedettä, joiden tarkoituksena on energisoida ja kosteuttaa ihoa ja vaikuttaa viiteen ikääntyvän ihon tärkeimpään ongelmaan: kuivuuteen, veltostumiseen, juonteisiin, ryppyihin ja sameaan ihon väriin. Huikean teknologian avulla solut saadaan optimoitua toimimaan ihon energian palauttamiseksi. Kun ihon energia palaa takaisin, iho uudistuu ja sen kauneus pääsee esille. Voit lukea teknolgiasta lisää täältä.

Extra Intensive Cream on ihon hoitovoide ja sitä käytetään aamuin illoin. Hyvin imeytyvä voide on ilo. Se on riittoisaa ja tekee ihosta raikkaan, napakan ja heleän värisen.

Extra intensive Eye Cream silmänympärysvoide on uutuus. Pehmeä voide imeytyy heti ja selkeästi parantaa silmänympärysihon väriä ja se kosteuttaa ihoa erittäin tehokkaasti.

Sensai on erityinen tapa hoitaa ihoa ja tuotteet ovat huippulaatua. Tervetuloa Sokokselle ja Emotioneihin tutustumaan SENSAI-tuotteisiin ja kuulemaan lisää SENSAI-asiantuntijoilta. Avaa linkki tästä. 

Extra Intesive Mask on aivan omaa luokkaansa oleva naamio ja sitä myös käytetään eri tavalla, kuin perinteisiä naamioita. Sitä levitetään iholle kaksi kertaa viikossa iltaisin ja sen annetaan vaikuttaa yön yli. Tuotetta leivtetään kasvoille vain pienen pieni määrä hoitovoiteen jälkeen huolellisesti hieroen. Sensain ihana ohje hoitotuotteiden hieromiseen iholle on täällä. Ei siis paksua ihon pinnalle jäävää valkoista kerrosta, vaan ainoastaan ohuelti, niin että tuote imeytyy ihoon kokonaan.

Huomaan selvästi, kuinka kasvojeni ihon väri on parantunut entisestään ja ihon pinnasta on tullut aivan pehmeä. Ihoani riivaava pintakuivuus on kadonnut ja Sensain ihonhoitorituaalista on muodostunut oma pieni nautinnollinen hetkeni joka päivä. Hyvät tuotteet, jotka selkeästi toimivat ihon parhaaksi ja oikeasti tekevät näkyvän muutoksen tuovat sellaisen ihanan tunteen, ettei hoito ole turhaa.

Pidän myös pakkauksista, joita helppo käyttää. Kannet aukeavat helposti, purkit ovat kauniita ja niitä on helppoa käsitellä.

Tuoksut ovat myös tärkeitä. Sensain tuotteet tuoksuvat miedosti raikkailta, mikä on minulle tärkeää, koska saan voimakkaista tuoksuista erittäin helposti päänsärkyä. On kuitenkin kivaa, ettei tuoksu ole lääkemäinenkään, vaan hento ja naisellinen. Onhan kasvojen ihon hoito aina hyvin naisellinen oma hetki.

Ihania tuotteita tosiaankin ja se mikä on tärkeintä, voin vilpittömästi sanoa, että ne myös toimivat.

Ihanaa toukokuuta kaikille – nautitaan elämästä ja kauneudesta

💋

Hanna

Kirjoitin jutun kuivasilmäisyydestä ja blogia kommentoineiden kesken arvottiin viisi BioDrop MD Spraytä  ♥️ Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja onnea voittajalle ♥️ teihin otetaan yhteyttä sähköpostilla A-lehdistä ja kysytään osoitetta, mihin tuote voidaan postittaa.

♥️

Voittajat ovat:

Saara Heikkinen

Ani Kellomäki

Maija Paasonen

Erja Kuukkanen

Marjaana Kangas

♥️

Hanna

Edelleen saa lukea juttuja nopeasta laihtumisesta ja huikeista kilomäärien pudotuksista huippuvauhdilla. Se on jotenkin niin surullista. On hienoa, että onnistutaan tekemään terveellisiä muutoksia omiin tapoihinsa, mutta nopeat laihtumiset ja suuret muutokset elämäntavoissa yhtäkkiä, yhdellä rysäyksellä onnistuvat vain harvoin olemaan pysyviä.

Hidas laihtuminen ja pienet muutokset toimivat, jos tavoitteena on terveempi loppuelämä.

Tärkeintä syömisessä minun mielestäni on se, että on tasaisesti energinen koko päivän ja jaksaa elää kivaa elämää. Proteiini, rasva ja hiilihydraatit ovat kaikki elimistölle tärkeitä ja ruokavaliot joissa joku näistä poistetaan kokonaan toimivat vain tilapäisesti. Muutoksesta eikä sen koomin tuloksistakaan tule pysyviä ja se on hirveän surullista. On nähty kova vaiva ja tehty itselle vain hallaa. Lihakset lähtevät ja kun paino nousee takaisin palattaessa entisiin tapoihin, tilalle tulee rasvaa. Se on jojottelua ja erittäin epäterveellistä. Hitaus on valttia ja pienet muutokset ovat helpommin pysyviä ja niitä on myös kivaa toteuttaa. Saa onnistumisen kokemuksia ja ne potkivat ihmistä onnellisesti eteenpäin.

Ruokavalion muutokset kannattaa siis tehdä pienin askelin. Mieti kolme pahinta virhettä ruokavaloissasi ja muuta ne – pysyvästi. Täältä voit katsoa reseptejä ja vinkkejä proteiinijauheen käyttöön sekä laskea päivittäisen proteiinin tarpeesi.

Postauksen lopussa on reseptit chia-avokado -välipalaan, proteiinipannareihin ja kahvin makuisiin proteiinimuffineihin.

Minun ruokavalioni on pysynyt jo neljä vuotta samanlaisena ja tärkein syy onnistumiseen on ollut ruokarytmi ja proteiinit. Kun syön kolmen tunnin välein ja jokaisella aterialla on proteiinia, ei tule jättiläisnälkää, joka ohjaisi kulkuni suoraan nopeiden hiilihydraattien eli sokereiden äärelle. Tai syömään liikaa.

Lautasmalli on oiva tapa opetella syömään hyvä lounas ja päivällinen. Puolet lautasesta täytetään kasviksilla, kämmenen kokoinen pala kalaa, kanaa, lihaa tai muuta proteiinin lähdettä ja desin verran riisiä, kokojyväpastaa tai perunaa. Helppoa kuin mikä!

Kirjasin tähän yhden esimerkkipäivän ruokavalostani ja täältä voit katsoa 10 ravintoterapeutin vinkkiä kesäkuntoon pääsemiseen.

Aamiainen

Tuorepuuroa

2 näkkileipää

2 viipaletta kalkkunaleikettä

suippopaprika

välipala

Lumo metsämansikkainen

Lounas

Lämminsavulohta

Salaattia

Kirsikkatomaatteja

Parsakaalia

Pähkinöitä

Välipala

PROfeel proteiinipirtelö suklaa

Päivällinen

Broileria

Kokojyväriisiä

Uunivihanneksia

Iltapala

Kahvinmakuinen proteiinimuffinsi

Lasi rasvatonta maitoa

Söin poikkeuksellisesti kaikki ateriat ja välipalat kotona. Usein välipala kulkee mukana kassissa, käsilaukussa tai autossa. Mikä mainiointa, kaikki välipalat ovat herkkuja! Jotenkin ihan uskomatonta. Ennen söin aina maustamatonta rahkaa ja marjoja, mutta voin taata, että siihen kyllästyy viimeistään vuoden kuluttua. Siksi on ihanaa, kun on saatavana erilaisia proteiinipitoisia mutta sokerittomia helppoja välipaloja.

Proteiinit pitävät hyvin nälkää ja ovat elimistölle tärkeä energian lähde, luuston ja lihasten rakennusaine. On ehdottoman tärkeää pitää yllä lihasmassaa, sillä lihaksen soluissa valmistuu suuri osa kehon energiasta. Jos lihasmassa on olematon, samoin on energian määrä.

Proteiinia tarvitaan myös elimistön entsyymi- ja hormonitoimintaan.

Sanotaan, että nykyään ei puhuta ruuasta vaan ainoastaan keskustellaan hiilareista, proteiineista ja rasvoista. Osittain se on totta, mutta se on tärkeää. Kun opettelee ne ja tietää miksi mitäkin syö, ei niistä enää tarvitse puhua, mutta monet eivät tiedä esimerkiksi miksi paino nousee tai se ei laske. Jos toive on laihtua, on tärkeää syödä tarpeeksi, ettei kroppa mene säästöliekille jolloin paino jää jumittamaan paikoilleen. Jos ei syö proteiineja, kroppa ottaa ne lihaksista ja lihasmassa vähenee. Lihakset ovat tärkeitä ja mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enemmän proteiinia tulisi saada. Se onkin jotenkin paradoksaalista, että vanhuksia syötettään usein vellillä ja puurolla. Ehkä liha ei maistu ja hampaatkin saattavat olla huonot. Proteiinijuomat ja pirtelöt maistuvat vanhuksillekin hyvin.  Jo 60 -vuotiaana proteiinin saantiin kannattaa alkaa kiinnittää erityistä huomiota.

Välipalat on päivittäinen ilo. Niitä voi ostaa valmiina ja kehitellä itse. Tein pari herkkureseptiä niille päiville, kun on hetki aikaa. Kiireessä teen PROfeeel-pirtelön, sen ehtii tehdä minuutissa tai voi ottaa salille mukaan pelkkää PROfeel jauhetta ja sekoittaa sen veteen, vaikka treenin jälkeen.

Minun kolme muutostani eivät koske tänä keväänä ruokavaliota vaan liikuntaa. Huomasin, että arkiliikuntani on aivan minimissä. Olen päättänyt lisätä hyötyliikuntaa ja kävelylenkkejä niin, että liikun vähintään puolitoista tuntia päivässä treenin lisäksi. Se on välillä haastavaa, mutta se on myös onnistunut monesti. Olen alkanut kävellä kauppaan ja jätän auton kauas määränpäästä. Hissiä en ole käyttänyt enää vuosiin, mutta parkkipaikkaa olen aina etsinyt mahdollisimman läheltä. Se on nyt taakse jäänyttä elämää.

Reseptit

Proteiinipannarit

1 dl Valio PROfeel vanilja makuista heraproteiinijauhetta

1 banaani

2 munaa

2 munanvalkuaista

1,5 dl kaurahiutaleita

0,25 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

kardemummaa

kanelia

Surauta kaikki ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi ja paista pannareita lättypannulla. Tarjoile tuoreiden marjojen ja kreikkalaisen jogurtin ja marjojen kanssa.

Chia vanukas ja avocadocreme

2,5 dl maitoa

1 dl vaniljan makuista Valio PROfeel proteiinijauhetta

1 limetin raastettu kuori

4 rkl chian siemeniä

Avocado creme

1 limen raastettu kuori ja puristettu mehu

1 avocado

1 rkl agavesiirappia

¼ tl vaniljauutetta

Sekoita kaikki chiavanukkaan aineet yhteen kulhossa. Sekoita seosta hetken, kunnes alkaa muodostua hyytelöä. Sekoita vielä pari kertaa muutaman minuutin välein seosta, että siitä tulee tasaista. Laita jääkaappiin tekeytymään puoleksi tunniksi.

Tee avocadocreme

Laita kaikki aineet pieneen kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Kun hyytelö on valmis levitä creme päälle. Lisää pinnalle kookoslastuja.

Kahvin makuiset proteiinimuffinsit

2,5 dl mantelijauhoja

0,5 dl Valio Profeel

1 tl leivinjauhetta

0,5 dl Valio Kreikkalalasista jogurttia

05 dl Valio maitoa

1 kananmuna

2 tl vaniljaa (käytin nestemäistä, mutta muukin käy)

0,5 dl espressokahvia tai 2 rkl murukahvia ja 0,5 dl vettä

2 rkl agave- tai vaahterasiirappia

tarjoiluun kreikkalaista jogurttia ja agave- tai vaahterasiirappia ja pakastekuivattuja vadelmia tai tuoreita marjoja

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Öljyä mielellään silikoniset muffinivuoat kevyesti. Sekoita kaikki aineet hyvin keskenään. Taikinasta tulee hyvin löysää. Kaada seos muffinivuokiin ja jätä 1/3 nousuvaraa.

Paista muffineita 10-20 minuuttia vuokien koosta riippuen. Anna muffinien jäähtyä hyvin ennen kuin irrotat ne varovasti vuoista. Muffinit säilyvät hyvinä tiiviissä rasiassa jääkaapissa 3-4 päivää ja ne voi  myös pakastaa.

Hyviä välipalahetkiä!

Hanna