Mun mutsi on niin hauska tapaus. Rakastan muuten myös sanaa mutsi, josta mulle tulee mieleen vanhat strabat, jotka kutsuivat nuoruudessani kaikkia naisia mutseiksi. Starba taas on stadin slangia ja tarkoittaa miestä.

No mutta yhtä kaikki – asiaan. Äitini kieli on terävä kuin partaveitsi ja edelleen 92 vuotiaana hän heittää aivan kuolemattomia lausahduksia. Osa on täysin painokelvotonta tarinaa, koska on ymmärrettävä ikä ja taustat, että voi nauraa tietyille asioille, jotka tänä päivänä ovat siirtyneet kiellettyjen listalle.

Äiti oli tänään vähän huonossa hapessa ja häntä piristääkseni koetin puhua jonniin joutavia. Se on tavallaan mahdotonta, koska äiti ei ole tyhjän puhuja, eikä jaksa kuunnella hölinää. Mutta viedäkseni ajatukset pois huonosta olosta kerroin kuitenkin, että kävin tänään kampaajalla.

Äiti totesi siihen painokkaasti: ai niiiiinkö. Ja tuijotti kuontaloani. Jatkoin että joo-o, eikö ole hieno kampaus! Äiti siihen että: kutsuuko joku TUOTA kampaukseksi? Vastasin että joo joo, nykyään kampaajalta tullessa halutaan näyttää huolettomalta ja sellaiselta, että hiukset on kivasti, mutta ei niin kammatusti. Äiti siihen että: Ja KUKA niin sanoo?

No repesin tietysti. Äänenpainot olivat sen verran halveksivat, että sanonpa vaan, ettei kannata väittää, että huoleton tukkaeleganssi olisi mistään kotoisin. Ja siis mutsi tietää mistä puhuu. Hän oli muotialalla jo ennen ajanlaskun alkua eli joskus 50-luvulla. Alalle hän joutui, koska isän mielestä hän oli liian kaunis kävelemään rumasti ja hän pisti tämän mannekiinikouluun. (Äiti taas pisti isän hammaslääkäriin. Tasa-arvoako?) Niin ja siis – Lisa on näiden kuvien ottamisen aikaan neljän lapsen mutsi.

Omat lapseni sanovat äitiä Mamiksi (isolla kirjaimella) Itse hän kutsuu itseään Lisaksi yhdellä iillä mutta papinkirjat paljastavat hienostelun, siellä lukee Liisa.

Viime vuonna aloin kerätä äidin hupaisia ja oivaltavia sanontoja ja heittoja ylös. Avasin puhelimeeni kansion, jonka nimi on Mamismeja. Niitä oli jo aika joukko kasassa, kunnes puhelimeni hajosi enkä tietenkään ollut päivittänyt sitä, joten kaikki mamismit katosivat. Nyt siellä on vain yksi, joka ei ole yhtään hauska, vaan jotenkin ihana. ”Pilvet ei kysy lupaa”. Muistan kun hän sanoi sen. Istuin hänen sänkynsä laidalla ja puhuin säästä. Valitin kun satoi ja oli luvattu vaan alati huonompaa säätä. ”Pilvet ei kysy lupaa”… niin, ei ne kysy. Eivät sadepilvet, eikä pilvet elämän taivaallakaan. Toivottavasti ehdin kerätä vielä mamismeja. Ne on tosi rock.

Mami

❤️

Hanna

Tämä vuosi ei mulistanut henkilökohtaista elämääni mitenkään merkittävästi, mutta muuten tuntuu, että maailma on muuttumassa hyvin kiinnostavalla tavalla.

Me too –kampanja on herättänyt ja yhdistänyt valveutuneita naisia ja miehiä yhdeksi rintamaksi asiassa, joka on elänyt kuristettuna möykkynä naisten elämässä vuosituhansia. Aatamin ja Eevan ajoista asti, kuten Jimmy Carter toteaa.

Yhtäkkiä kaikki se, mikä on aina tuntunut ahdistavalta, mutta on pitänyt kätkeä, voidaankin nostaa päivänvaloon. Suomessa se tosin tapahtuu vaimeasti, nimiä ei tuoda julkisuuteen edelleenkään, koska asioita ei voida todistaa. Mutta jos katsotaan eteenpäin, asia on toinen. Meillä on enemmän rohkeutta sanoa, ei käy. Jos näemme, että sukupuolista ahdistelua tai epäsopivaa käytöstä tapahtuu, voimme puuttua asiaan myös sivusta. Siitä on tullut hyväksyttävä tapa, vaikenemisen sijaan. Enää sitä, joka sanoo ei käy tai koeta käyttäytyä, ei pidetä pikkumaisena, vaan älykkäänä. Typerykset paljastetaan.

Sukupuolineutraalit sanavalinnat, liikennemerkkimuutokset ja unisex-vessat ovat aiheuttaneet paljon naurua, suuttumusta ja pilkkaa. Miksi? Miksi on ongelmallista ymmärtää, että meitä on montaa sorttia? Jos seisoo kahden oven edessä eikä tunnu oikealta mennä sisälle kummastakaan, miksi ei olisi oikein tehdä ovista kaikille sopivia? Kaikkien vanhan maailman roolimallien kyseenalaistaminen on kehitystä oikeaan suuntaan, jossa jokaisella on yhtäläinen oikeus kokea kuuluvansa joukkoon ja olla hyväksytty. Miksi jotakuta naurattaa ajatus siitä, että ihmisiä kutsutaan ihmisiksi, ilman sukupuolta korostavaa liitettä? Mitä väliä sukupuolimääreellä on, kun kaikkein tärkein ihmisessä on sydän ja käytös, se mitä hän tekee ja kuinka kohtelee muita.

On terveellistä olla suvaitsevainen ja kyseenalaistaa omia ajatuksiaan ja ajatusmallejaan, eikä pitää kouristuksenomaisesti kiinni vanhasta.

Kuinka moni niistä, jotka pitävät sukupuolineutraaleja termejä typerinä, on sitä mieltä, että on ihan ok, etteivät naiset saa ajaa autoa, käydä töissä tai että alusvaatteet tulee kuivata naurulla tyynyliinan sisällä, tai että naisten nilkat eivät saa näkyä? Tai että pariskunnan on oltava papin siunaamassa avioliitossa, ennen kuin he voivat yöpyä samassa hotellihuoneessa? Nämä esimerkit huvittavat meitä ja ihmettelemme voivatko ne edes olla totta.

Ruotsin kirkoissa vähennettiin Herra -sanan käyttöä, kun puhutaan Jumalasta. Halleluja kuinka hienoa! Kuka voi määritellä Jumalan sukupuolen? Me täällä maan päälläkö? ”Jumala on suurempi kuin sukupuoli. Meillä ihmisillä on sukupuoli, mutta Jumala on sukupuolten ulkopuolella”, sanoo Ruotsin kirkon jumalanpalvelusvaliokunnan puheenjohtaja Sofija Pedersen Videke Aftonbladet-lehdessä. (HS 24.11.2017)

Kiitän kaikkia tahoja, jotka pyrkivät sukupuolineutraaleihin ilmaisuihin ja tapaan kohdata muut ihmiset, sekä kaikkia, jotka pyrkivät kaikin tavoin vastustamaan kaikkea syrjintää ja rasismia. Paljon tässä on oppimista, mikä on aivan selvää, koska tutut sanat istuvat tiukassa – palomies, pääluottamusmies, lautamies ….

Koeta sinäkin, joka helposti naureskelet näille asioille, asettua hetkeksi sen ihmisen asemaan, joka on toisenlainen kuin sinä. Mieti sitä, kun menet vesaan ja valitset ovea. Ajattele: entäs jos… miltä se tuntuisi?

Suvaitsevaa vuotta 2018

Uuden vuoden lupaukseni on tehdä parhaani että oppisin hylkäämään vanhentuneet sanat ja elämänmallit.

🖤

Hanna

Terveisiä aamusaunasta. Rrrrrrakastan käydä aamuisin saunassa. Koska, kuten kaikki kunnon ihmiset, minäkin olen uuden vuoden lupauksena päättänyt hoitaa ja huoltaa itseäni, sekä kehoa että mieltä, tarmokkaasti, myös joogasin saunassa. (Aika mielenkiintoinen lauserakenne, mutta kyllä se toimii)

Saunayoga on ystäväni Tiina Vainion kehittämä liikuntamuoto. Yksinkertaistettuna se on joogaa saunassa matalassa lämmössä. Liikkeet on suunniteltu siten, että ne voi tehdä lauteilla. Saunayogaa voi harrastaa ohjattuna joillain kuntosaleilla ja se on tosi kivaa. Saunan lempeä ja leppoisa tunnelma antaa siihen oman sävynsä. Lihakset antavat hyvin periksi, kun tila on lämmin ja saunassa ei kukaan suorita mitään. Jokainen voi harrastaa joogaa myös omassa kotisaunassa. Ja sillä siis aloitin päiväni tänään. Lempeä ihana alku pimeälle päivälle. Lähtiessäni laiton kahvin tippumaan ja niin sain nauttia hyvän kahvin tuoksusta saunan jälkeen ja pian istuin pöydän ääressä juomassa kahvia ja syömässä perusaamiastani, joka ei hevillä muutu. Puuroa, marjoja, raejuustoa, näkkäriä, kalkkunaa ja paprikaa. Amen. (ja tätä kirjoittaessani muistan, etten tiputtanut puuroon muutamaa tippaa tyrniöljyä ja jätin myös vitamiinit syömättä – seuraavaksi paluu keittiöön!)

Saunassa minulla on joogan lisäksi muutamia juttuja jotka ovat minulle tärkeitä. Haluan mennä kuivana kuivaan saunaan. Haluan että minulla on mahdollisuus maata lauteilla ja pääni alla on tyyny. Mieheni sai vuosi sitten tyttäreltä lahjaksi ihanan Lapuan Kankureiden saunatyynyn ja meillä on sanaton sopimus, että saan käyttää sitä. Menen ensimmäisenä saunaan, otan tyynyn ja kun saunon lyhyemmän ajan kuin hän, annan sen hänelle, kun lähden pois. Se on rakkautta se!

Löylyä haluan heittää vastaa, kun alan hikoilla. Vihta olisi ihana, mutta meidän saunassa se suuri harvinaisuus.

Tärkeä väline saunassa on kiulu. Niitä on tullut ja mennyt ja joulun alla taivuin ja marssiin Etolaan. Tulin sieltä ulos kourassani kuparin värinen muovinen kiulu ja kauha. Olen etsinyt kaunista ja toimivaa väsymättömästi, mutta nyt olen päätynyt siihen, että muovi sopii minulle ja kiitän henkilöä, joka on tajunnut värjätä muovin kuparinväriseksi. Se sopii hyvin lämpökäsiteltyyn puuhun.

Ongelmina kiuluissa olen kokenut puun, joka alkaa vuotaa. Bambun, joka niin ikään alkaa vuotaa. Jos niissä seisottaisi vettä, saattaisivat pysyä tiiviinä, mutta sitten ne tummuvat rumiksi. Sain lahjaksi hienon Harvian metallisen kiulun ja kauhan. Uuh kuinka hienot! Mutta meidän pieneen saunaan liian iso ja lisäksi metalli kolisee.

Täydelliseen saunakokemukseen kuuluu tietysti myös kiireettömyys. Vaikka siellä ei kauaa olisikaan, on oltava tunne siitä, että ei ole kiire. Joskus nukahdan lauteille. Rakastan sitä, mutta se ei ole suositeltavaa. Siinä saattaa käydä hullusti.

Saunomiseeni on myös tullut tänä vuonna yksi uusi rituaali, joka jotenkin naurattaa. Käydessäni gynekologilla, lääkärini antoi määräyksen viimeinkin alkaa tutkia rinnat säännöllisesti. Hänellä oli antaa hommaan hyvä muistisääntö. Hän kehotti tutkimaan rinnat kerran kuussa saunan lauteilla maatessa. Ja muistaakseni sen, minun tuli piirtää löylyhuoneen seinään rinnat. No en piirrä! Hahahah! Seiniin ei piirrellä, mutta juttu huvittaa minua ja kas ilon kautta mennään ja niin olen muistanut tehdä tämän tärkeän tutkimuksen kerran kuussa.

Mukavaa päivää, sikäli kun tätä pimeyttä päiväksi voi kutsua!

Hanna

Toivoton tilanne päällä. Mies matkoilla ja minä valvon. En osaa nukkua, kun oma mörököllini ei nuku vieressä. Jotkut puhuvat seitin ohuista ja tarkoittavat samppanjahumalaa keskellä päivää, mutta kun minä puhun seitinohuista, niin puhun yöunista, kun vierestä ei kuulu kuorsaus.

Aivan toivottoman rasittavaa. Olen illan torkku ja aamun virkku, mutta kun mies on poissa, en osaa mennä ajoissa nukkumaan. Ja kun menen, en saa unta. Ja kun sitten viimein nukahdan, uni on ohutta, jotenkin tiedostavaa.

Olenko luolamiehen luolavaimo? Jos ajatellaan, että mies on luolassa nukkuessaan kuorsannut pelottaakseen petoja, on nainen voinut nukkua turvallisessa rauhassa. Kun tämä karhuakin kovaäänisempi, hurja luolamies on poissa, täytyy naisen olla varuillaan. Siitäkö tässä on kysymys?

Olen aamuyöstä lähtien miettinyt ratkaisua ongelmaan.

Ongelmia aiheuttavat ainakin seuraavat faktat

• Sängyssä on liikaa tilaa. Koska toinen puoli pedistä on tyhjänä, mahtuu sängyssä pyörimään loputtomasti. Pyöriminen tekee unesta levotonta.
• Sängyssä on kylmä, kun peiton alta puuttuu ihmispatteri.
• Makuuhuoneessa on pelottavan hiljaista

Kaikki ratkaisut, joita väsymyspäissäni keksin kyseisiin ongelmiin ovat DIY (do it yourself) -tyyppisiä ratkaisuja.

Ratkaisu liikaan tilaan on pötkylä. Peitoista ja tyynyistä kyhätään sängyn toiselle puolelle pötkylä. Paras pötkylä syntyy niin, että makuupussi tungetaan täyteen tyynyjä ja peittoja, joiden sisällä on tietosanakirjasarja. Ei siksi, että mieheni tietää kaiken, vaan siksi että pötkylässä on painoa. Substanssia. Pötkylä ei saa liikkua, kun siihen nojaa. Turva ei voi paeta, vaan sen on oltava järkähtämätön.

Toiseen ongelmaan, eli kylmyyteen ratkaisu on kuumavesipullot ja huoneen patterin termostaatin kääntäminen täysille.

Miehen vieressähän on aina kuuma. Karhunköriläät tuottavat hirveästi kuumuutta tilaan. Sänkyyn tarvitaan siis muutama kuumavesipullo ainakin nukkumaan mennessä. Kun ne jäähtyvät uni on jo toivottavasti tullut ja lopusta hikoilusta pitää huolen liian lämmin patteri.

Hiljaisuuden poistaminen on tärkeää. Jos joutuu olemaan varuillaan, nukkumisesta ei tule mitään. Huoneeseen on siis saatava kuorsausääntä. Tarkistin löytyykö sitä netistä ja tietysti sitä löytyy! Kirjoitin Googlen hakukenttään ”you tube snoring sound” ja booom siellähän niitä riittää. Jokaisen on etsittävä itselleen sopiva soundi, koska ihmiset kuorsaavat eri tavoin. Tärkeää on myös tarkistaa kauanko nauhoitus kestää. Niitä on 30 sekunnista aina kahteentoista tuntiin saakka. Itse valitsen 12 tuntia raskasta hengitystä sisältävän nauhoitteen. Nauhoite laitetaan tulemaan läppäriltä tai älypuhelimesta ja tärkeää on, että laite on yhdistetty virtalähteeseen. Olisi katastrofi, jos pötkylä lakkaisi yhtäkkiä hengittämästä. Laitteesta on myös poistettava valo, sillä tuo talven ihme, valo, valvottaa. Sitä ei ole, joten sitä ei pidä tuottaa tilaan.

Tällä kolmen kohdan ohjelmalla olkoon ensi yö syvää unta uhkuva.

Jos oma yösi on ollut uneton, suosittelen katsomaan vanhoja kesällä otettuja valokuvia. Itse ainakin hymyilen enimmäkseen kaikissa kuvissa ja oma naurava naama alkaa kyllä vähän naurattamaan. Ja nauru pidentää ikää sekä pyyhkii pois kaiken ikävän. Tsemppiä!

Iloa ja virkeyttä päivään.

Hanna

Hei maailma vuonna 2018 ja sen ensimmäinen työaamu! Tässä taas istun ja sormet laulaa näppäimillä. Ulkona on säkkipimeää, sisällä hohtaa vielä lempeä valo joulukuusesta. Jalassa on polvipituiset villasukat ja ajatuksissa on sekä menneen vuoden jäljet, että tulevan vuoden toiveet. Parasta aamussa oli herääminen kahvin tuoksuun, vaikka se samalla kertoikin, että rakkaani oli jo lähtenyt töihin ja pitkät hitaat aamut ovat ohitse.

On pakko sanoa, että viime vuosi jäi jotenkin harmaana mieleen. Kun mietin sitä yksittäisten tapaamisten ja tapahtumien kautta, se oli hieno vuosi. Mitään suuria tragedioita tai pettymyksiä vuosi ei kantanut selvitettäväksi, mutta muuten olen iloinen, että edessä on uusi vuosi, uusi elämä, puhtaat sivut ja tunnen itseni energiseksi ja vahvaksi. Olen kuin tulivuori ja on tunne, että kohta räjähtää, sillä lailla että jeeeee! Täältä tullaan babes!

Tärkein uuden vuoden lupaukseni, on että asetan itseni ensimmäiseksi. Se tarkoittaa sitä, että en enää katso jääkö minulle aikaa liikuntaa varten, vaan jääkö aikaa muuhun kuin liikuntaan. Varmaan kaikkein yleisin uuden vuoden lupaus, mutta minullekin erittäin tärkeä. Ihminen ei voi elää liikkumatta, siitä tulee paha olo. Aion myös palata sokerittomaan elämääni ja lisäksi luovun yhdestä suuresta rakkaudestani. Arrrghhhhh tämä tekee kipeää. Kolme kirjainta. VOI. Eli teen voi lakon. Saan edelleen käyttää sitä leivonnassa ja ruuan valmistuksessa, mutta leivältäni se katoaa jälleen. Tiedättekö, minä rakastan voita. Sen maku… ❤

Ensivuodelta toivon terveyttä. Olen siis saavuttanut iän, jossa sen tärkeys on korostunut. Sairaana on niin hankalaa touhuta ja kivutta kivaa elää. Liikuntalupaukseen viitaten, sen eteen on kyllä tehtävä töitä. Liikkuvuus, lihaskunto ja hapenottokyky eivät tule nojatuolissa. Toivon myös iloa ja hyvää mieltä, paljon ääneen nauramista.

Kuinka tulikaan mieleeni eräs päivä lapsuudestani. Olin ystäväni luona ja nauroin siellä sydämeni kyllyydestä. Ystäväni isä tuli paikalle ja sanoi minulle ärsyyntyneenä: ”Ihminen tulee räkänokastakin, vaan ei turhan naurajasta”. No pidin varmaan häiritsevää melua kikattaessani seitsen vuotiaan riemulla, eikä tuo typerä sananlasku (Suomen kansanviisausko muka!?) saanut nauruani elämässäni vähenemään, kuin tuon hetken osalta. Mutta, että osaakin olla typerä lauseke. Mikään ei ole parempaa kuin oikein kunnon ääneen nauraminen.

Toiveenani on päästä ainakin yhdelle kaukomatkalle, unelmoin myös Sisiliasta ja Budapestistä sekä Prahasta. Sekä uimisesta Allas Sea Pool –merikylpylässä. Veikkaan, että yksi näistä toiveista ainakin toteutuu!

Summa summarum olen iloinen viime vuodesta kiitos siitä, mutta kiitän myös siitä, että se on takana ja mulla on nyt tää tulivuorifiilis!

Onnea uuteen vuoteen kaikille, paljon naurua ja toteutuvia unelmia – pieniä ja suuria! Kiitos kuvista Jari Mutikaiselle! Otimme ne uuden vuoden yönä, kun testasimme mun uutta kameraa. Yksi toive on oppia itse käyttämään sitä.

❤️

Hanna

”Luonto muuttuu vieraaksi ilman omia kokemuksia” kirjoittaa tämän päivän Hesari.

Suomalaisessa kansanlaulussa lauletaan:

Enkä mä muille ilmoita mun sydänsurujani.

Synkkä metsä, kirkas taivas, ne tuntee mun huoliani.

Vaikka sanat ovat perusankeat ja ahdistavat, niin niissä piilee pieni totuus – metsä parantaa ja poistaa stressiä ja jos ei ole metsää niin puistoja on onneksi Suomessa ihan kaikkialla.

Olen asunut aina metsän lähellä ja lapsuuteni parhaita muistoja on äidin kanssa metsässä vietetyt hetket. Kävimme niityillä keräämässä kukkia maljakoihin ja kiipeilimme kallioilla hakemassa kanervia ja varpuja ja joka lauantai kiipesimme Isolle kalliolle (joka nykyään näyttää pieneltä) tekemään saunavihdan. Siinä oppi yhtä ja toista, muun muassa sen, että kallioimarteen juuret maistuvat lakritsalta ja että sammal kukkii. Siksi olinkin ylen yllättynyt, kun jossain vaiheessa tajusin, etteivät kaikki ihmiset tunne ja erota toisistaan ihan tavallisia suomalaisia puita. Ja siis, asuin lapsuuteni Helsingissä, joskin omakotikotialueella Jollaksessa, enkä keskustassa, mutta mitään maalaiselämää en ole viettänyt.

Teimme äidin kanssa myös omia mikrometsiä. Rakensimme tarjottimelle maailman sammalista, kivistä, pienistä kasveista ja kaikesta mitä pihalta löytyi. Pieni pyöreä taskupeili sai toimittaa metsälammen virkaa. Muovailuvahasta tehtiin ihmiset samoilemaan omaan pikkumetsäänsä.

Olen kiitollinen tästä perinnöstä, jonka äitini antoi, sillä rakastan metsää ja kaikkea mitä se antaa.

Mutta parasta kaikesta on se mitä äitini antoi tyttärilleni. Äiti vei heidätkin metsään – tietysti. (Kauhean pahaenteinen lause, kuulostaa aivan Punahilkan ja Hannun ja Kertun yhdistelmältä!!!)

Esikoiseni ensimmäisiä metsäkokemuksia oli se, kun äitini vei hänet metsään hänen ollessaan vain viiden kuukauden ikäinen. Se oli 26.4. päivä jolloin Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui… Äiti laittoi tyttäreni istumaan sammalmättäälle ja hän sai puristella pehmeää karhunsammalta käsissään. Koominen muisto! Laskeumahan ei ollut mitenkään fataali, mutta muistan sen tietysti niin hyvin! Edes ydinvoima ei kuitenkaan pysäyttänyt luonnon tutkimista.

Jos tytöt näkivät metsässä jonkun ihmeellisen yököttävän madon tai muun öhkiäisen, äiti kehotti katsomaan tarkemmin ja huomaaman kuinka hieno ja kaunis hyönteinen lopulta oli tarkemmin katsottuna.

Luontoa löytyi myös äidin ja isän kotoa. Kerran esimerkiksi perunat olivat itäneet kellarissa ja niissä jättiläispitkät violetit idut. Varmasti puolimetriä pitkät. Potut tuotiin keittiön lattialle ja ituja tutkittiin hartaasti. Vierailut äitini, eli Mamin luona olivat yllätyksiä täynnä. Äitini osti myös mikroskoopin, jolla tytöt saivat tukia kaikenlaista mitä luonnosta löytyi.

Äiti laittoi lapset hakemaan vastauksia tietosanakirjoista, jos he eivät tienneet jotain. Enää ei ole tietosanakirjoja, kaikki on paljon helpompaa. Ainoa mitä tuntuu puuttuvan, on aika. Ei ihmisen ole pakko mennä metsään, jos se ei kasva heti aidan takana. Puita kasvaa kaikkialla. Minulla on ollut tapanani jankuttaa samoja asioita lapsille autossa, kun ajoimme kaupungilla. Tenttasin aina juttuja. Mikä patsas tuo on? Kuka sen on veistänyt? Mikä rakennus tuo on? Kuka on piirtänyt tuon rakennuksen? Mikä on tämä katu jne. Samalla tavalla voi tentata puita ja pensaita. Ja jos ei itse tiedä, se ei haittaa, koska se hiivatin puhelin on kädessä koko ajan. Jospa etsisi vastauksen sieltä yhdessä?

Kasveista löytyy paljon muutakin hauskaa tietoa, kuin vain sen nimi. Mihin sitä on ehkä joskus käytetty? Mitä tarkoittaa, kun leivässä on puolet petäjäistä? Miksi jäkälää on laitettu ikkunoiden väliin?  Tarinoista oppii enemmän. Ja luontoa on Suomessa ihan joka puolella. Sellaista paikkaa ei täällä olekaan, jossa ei voisi viettää aikaa luonnossa. Ja kaikkina vuodenaikoina löytyy ihmeteltävä. Kuinka hyvin muuten sinä tunnet puut talvella?

Terveisin Puupää

❤️💚

Hanna

Tallinnan parhaat!

Välipäivien tai peräti uudenvuoden juhlintaan voisi olla nastaa lähteä seilaamaan Tallinnaan. Tämän vuoden puolella Eckerön aikataulut ovat kuten ennenkin, mutta ensi vuoden puolella aikataulut ovat muuttuneet ja matka-aika on myös lyhentynyt vartilla Helsingistä, Länsisataman uuden lähtöpaikan myötä. Aamulaiva Helsingistä lähtee tammikuusta alkaen klo 9.00 ja on perillä 11.15 varsin inhimillistä siis, varsinkin niille jotka eivät asu Helsingin lähialueilla. Ja kun pääsee laivaan voi alkaa nauttia aamiaisherkuista ja laivan ohjelmasta. Siellähän on aina elävää musiikkia. (Tammikuussa esimerkiksi Laura Voutilainen, Nelli Matula, Sonja Lumme, Taikapeili, Mikko Alatalo ja Markku Aro!)

Minä viihdyn laivan Loungessa ja sen buffet-pöydän äärellä yleensä melkein koko matkan, koska käytän matka-ajan lähes aina työntekoon (ja syömiseen…!)  Toinen paikka jossa aikaa kuluu, on kosmetiikkamyymälä. Siellä on niin ihanat tuotteet, että on pakko aina zoomata koko valikoima. Viimeksi ostin vartalonhoitotuotteita koko setin, koska talvi on kropan iholle aika haaste. Iho kuivuu ja jotenkin nuupahtaa tonne vaatekerrosten alle. Nyt kun vuosi vaihtuu, on laivalla tietysti piipahdettava myös ostamassa kuplivat juomat uuden vuoden juhlintaan. Nytkin myymälässä on paljon tarjouksia, jotka kannattaa hyödyntää.

Jos Tallinnan joulutori jäi kokematta ennen joulua, niin sinne voi suunnistaa vieläkin, tori on auki 6.1. asti. Torin tunnelma on ihana ja siellä myytävät tuotteet ovat laadukkaita. Itse ostin (taas) monta paria mustia ja valkoisia polvipituisia pitsisiä villasukkia joiden hinta ei päätä huimannut 24€/pari ja upeaa käsityötä. Myös makkara- ja savujuustokoju ovat vakituisia vierailun kohteita. Savujuustosta saa muuten tosi kivan juustofonduen. Aivan epäortodoksinen idea, koska aito fondue tehdään kypsytetyistä juustoista ja pataan laitetaan esimerkiksi gruyèria, tilsitiä, emmentaalia tai appenzelleria. Mutta vienosti savunmakuinen fondue on hyvää! Nesteenäkin voi käyttää viinin ja kirsikkaviinan sijaan omenamehua. Virosta saa muuten aivan loistavaa tuorepuristettua omenamehua sekä omena-päärynämehua kahden litran pahvisissa hanapakkauksissa. Tarkkailkaa ruokakauppojen kylmähyllyjä, siellä ne odottavat.

Viime reissulla löysin myös moottoripyöräilystä ja prätkähenkisistä vaatteista tykkääville uuden kaupan. Kalamajan alueella aivan Balti Jaama torin vieressä on konttiin tehty kauppa joka myy Affliction Clothingin vaatteita. Puotia pitää hauska kaveri, oikea supliikki heppu, joka puhuu hyvin Suomea. T-paidat on kääntöpaitoja joiden molemmilla puolilla on aivan erityyppiset kuvat ja värikin on toinen. Makeita paitoja on sekä naisille että miehille. Myynnissä on paljon muutakin kuten rotseja ja farkkuja. Toinen prätkistä kiinnostuneiden must kohde on ehdottomasti samalla alueella sijaitseva Renard, josta olen kirjoittanut täällä .

Ihan Affliction Clothesin vieressä on Vahalla Livign, jonka tuoksuvat soijakynttilät saavat tuoksunsa eteerisistä öljyistä. Heillä on myös ihania kynttilänjalkoja ja tarjoilualustoja valkoisesta, vihreästä ja mustasta marmorista. Ne on ihania!

Jos herkuttelu on toiveissa, kannattaa käydä läpi White Guide Nordikin listasta Viron parhaat ravintolat. Siellä on monta tuttua ja todella monta joissa en ole koskaan käynyt. Pöytä kannattaa jo etukäteen niin varmasti mahtuu. Ja jos ravintola on vähän kauempana niin mikä estää ottamasta omaa autoa mukaan? Siellä kulkee iisisti laivan uumenissa ja perillä on helppo päästä paikasta toiseen.

Ihania reissuja – laivalla nähdään!

💙

Hanna

Lapsuuteni joulut noudattivat pitkälti samaa kaavaa. Jouluaattoaamuna hiivin aamuvirkkuna alakertaan aikaisin aikaisin, kun muut vielä kuorsasivat vällyjensä välissä. Koti oli kuin sadusta. Äiti koristeli kuusen nukkuessamme ja sen kynttilät toivat pehmeää valoa aamun pimeyteen. Koko kuusi kimalsi kuin koru. Oksilla oli tutut koristeet, jotka toivat muistoja edellisistä jouluista. Vuoden ne olivat olleet kätköissään ja nyt ne koristivat joulupuun oksia ihmeen ihanasti. Vatsassa kipristeli jännitys lahjoista, jotka olivat lapsesta tietysti joulun ylivoimainen kohokohta.

Meillä oli paljon traditioita ruokien, vieraiden ja muiden tapojen suhteen. Murrosikäisenä parasta oli maata koko joulu sängyssä lukemassa kirjoja, suklaata ja kinkkuvoileipiä syöden. Aattona hulina loppui siihen, kun isä oli saanut ostettua viimeiset lahjat (pikkuisen se tuppasi jäämään viime tinkaan) ja kaikille naapureille oli kiikutettu hyasintit. Joulupäivänä oltiin kotona ihan hissun kissun ja rauhassa, yleensä pyjama vaihtui päivävaatteisiin vasta, kun oli päivällisaika. Tapanin päivänä meillä oli ihan samalaista. Ei mitään rekiajeluita tai tansseja, ehkä kelkkailua ulkona tai iltapäiväkävely. Tapanina vihdoin sai soittaa kavereille ja siinä sitten puhuttiin tunti tai pari ja kerrottiin kaikki lahjat ja höpöteltiin muutenkin.

Oman aikuisen ikäni joulut ovat olleet monenlaisia. Olen viettänyt useita jouluja kaukaisissa maissia, auringon helliessä ja aaltojen vyöryessä pehmeään kuumaan hiekkaan. Siellä joulutunnelma on ihan erilainen kuin kotona. Kotona jouluun kuuluu hitaus ja verkkaisuus, matkalla kirkkaassa auringonpaisteessa riittää energiaa, hullutellaan ja musiikki on iloista ja tietysti päällä on kesähepeneet, eikä villasukkia tarvita. (Oikeasti mulla on villasukat mukana joka matkalla – miten ne onkaan aina olleet tarpeen joko lentokoneessa tai hotellin kylmällä kivilattialla aamuisin?)

Pientä säätöä on tarvittu, kun matkaa on tehty lasten kanssa, joille lahjat ovat olleet se tärkeä juttu. Miten piilottaa lahjat hotellihuoneeseen, ostetaanko ne kohteessa vai raahataanko niitä ensin Suomesta maapallon toiselle laidalle ja sitten takaisin? Ja sitten itse lahjojen avaamisen hetki, kuinka ja missä?

Meillä oli aikoinaan myös mökki Lapissa ja ne joulut olivat oikeita postikorttijouluja. Tykkylumiset maisemat ja nurkissa paukkuva yli 30 asteen pakkanen poroineen on takuulla joulua aidoimmillaan! Vai onko? Mikä on aito joulu?

Jouluja on niin monen sorttisia ja ajatuksia siitä mitä sen kuuluisi olla ja mistä tulee hyvä mieli. Vai onko se vain yksi päivä, kaksi päivää tai kolme päivää vapaata töistä tai yksinäinen pätkä joulukuuta.

Minusta joulu on silloin paras, kun on paljon ihmisiä ympärillä ja tehdään asioita yhdessä. Tai ainakin tehdään asioita yhdessä. Niin se on varmaan monen muunkin mielestä, vaikka se ei aina onnistukaan. Huomenna koittaa arki muutamaksi päiväksi ja on vielä tovi aikaa miettiä mitä toivoo tulevalta vuodelta, aikooko tehdä jotain toisin kuin tänä vuonna ja onko jotain päämääriä, jotka tahtoisi saavuttaa.

Iloa päivään

Hanna

Terveisiä Espanjasta. Tultiin viikoksi ennen joulua tänne hakemaan auringon valoa, lämpöä ja löysäilyä. On ollut tosi kivaa vaan hengailla siellä täällä ilman mitään stressiä esimerkiksi pakollisesta auringonottamisesta, mikä on aurinkolomalla aivan pakollista toimintaa (toimettomuutta)

Vuokrasimme auton, joka odotti meitä jo kentällä ja ilokseni se sattui olemaan samaa merkkiä, jolla nykyään ajelen kotonakin. Siinä on integroitu navigaattori, joka puhuu Suomea. Hippasen oli nastaa, kun osasin heittämällä käyttää sitä. Ainoa ongelma on se, että Espanjassa osoitteet tuntuvat olevan ihan mitä sattuu. Eikä oma pääkään ole aina parhaassa terässä.

Meidän piti tavata ystäviä täällä jossain kukkamarkkinoilla. Saimme osoitteen ja hyppäsimme joulunpunaiseen kärryymme, naputtelin navigaattoriin osoitteen ja siitä se sitten lähti. Seikkailu. Navigoinnin mestaruusottelu.

Ensinnäkin saimme tavallaan oikean osoitteen, se vaan sattui olemaan väärä. Lisäksi emme uskoneet navigaattoria, joten ajoimme yhden risteyksen ohi. Tämä seikka vei meidät uudelleen alkupisteeseen, koska motarit ovat siitä inhottavia, ettei niillä voi tehdä U-käännöstä.

Ajoimme puoli tuntia harhaan ja sitten takaisin. Tällä kertaa osuimme suoraan kauppapuutarhan pihaan. Huh. Se ei vaan ollut oikea kauppapuutarha. Meidän piti tavata ystävät Alhaurinissa, mutta olimme saaneet osoitteen Marbellaan.

Siinä sitten viestiteltiin, jotta huhuu ollaan täällä parkkiksella! Juu niin mekin. Ja niinhän me oltiin molemmat joukkueet, mutta välimatkaa oli 50 minuuttia.

Lähdimme sinne minne alun perin piti. Koska osoitteet ovat hiukan sinne päin tai niitä ei ole ollenkaan, kuten tässä tapauksessa, ajoimme ensin 36 minuuttia harhaan, mutta onneksi suurin piirtein oikeaan suuntaan. Siinä sitten ihmettelimme keskikaupungin tiivistä kerrostalorykelmää ja mietimme, jotta missä ihmeessä se kauppapuutarha voi olla.

Soitto kavereille ja nyt irtosi jo osoitekin karttaan merkityllä nastalla ja voi sitä ihanuutta, kun kahden ja puolen tunnin autossa istumisen jälkeen olimme lopulta perillä.

Puutarha oli aivan huikea. Siellä olivat kaikki ja sieltä sai kaikkea. Myös kuvauttaa itsensä itämaan tietäjän sylissä. Olisin tahtonut, mutta en tohtinut.

Kun kiersimme kukkalavoja, joissa oli kaikki perinteiset kukat ja vähän päälle (kuten orvokit) ja olimme jo aiemmin vierailleet paikallisessa hallissa, mietin ettei ole ihme, että ruoka- ja juhlaperinteet ovat meillä vähän toisenlaiset. Täältä saa kaikkea, tuoreita hedelmiä, pähkinöitä, sieniä, yrttejä, vihanneksia ja kaikki mahdolliset tuoreet merenherkut. Niistä syntyvä menu on erilainen kuin se, joka tehdään pakkasten ja roudan maassa. Lanttua, porkkanaa, pottua, jokunen talviomena, jos hyvä tuuri käy ja suolaan tai lipeään säilöttyä kalaa, riisiä ja koska on juhla, leivotaan myös vehnästä. Koristeina eivät pakkasessa kuki orvokit, vaan kuivat oljet, kävyt  ja tuoreet havut.

Mutta joulumieli vallitsee kaikkialla ja monta kivaa reissua ollaan tehty. Käytiin myös joulutorilla, koska sehän kuuluu asiaan. Siinäkin kulttuurimme ovat aika kaukana toisistaan.

Matkan ehdottomasti parasta antia on ollut kiireettömyys ja ystävien tapaaminen, sekä yksi erityinen reissu, josta kuulette seuraavassa postuksessa.

❤️

Hanna