Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät lähde mihinkään ilman aamiaista. Aamiainen on ehdottomasti päivän paras ateria ja voisin vaihtaa myös kaikki lounaat ja päivälliset aamiaisiin. Aamiaiset vaihtelevat aamujen, kiireiden, mieltymysten, jääkaapin sisällön ja sen mukaan kuinka monta ihmistä aamiaispöytäni ympärillä istuu. On silläkin tietysti merkitystä, onko aikaa vartti vai tunti.

Pääsääntöisesti aamiaiseeni kuuluvat puurohiutaleet, erilaiset siemenet, marjat tai hedelmät ja joku proteiininlähde muodossa tai toisessa. Syön siis puuroa, mysliä, bircher mysliä, kaura-baaanilettuja, raejuustoa ja turkkilaista jugurttia erilaisina yhdistelminä.

Nyt tuuppasin hiutaleet, siemenet, marjat ja hedelmät uuniin ja tein pannupuuroa! Ihan mielettömän hyvää. Meillä on yksi keittiön laatikko siemeniä, pähkinöitä, marjarouheita ja kuivattuja hedelmiä varten ja kaivoin sieltä esiin Elixi mustikka makurouhetta ja hampun ja chiansiemeniä (Oletko muuten koskaan kokeillut tuota makurouhetta? Se on ihan loistava tuote, joka on tehty Suomessa viljellystä pellavasta ja kuivatuista mustikoista. Sisältää paljon proteiinia ja vatsalle niin hyvää lignaania ja vielä omega-3 rasvahappoa.)

Laitoin kaurahiutaleita ja siemenet pannulle hedelmien ja marjojen kanssa kerroksittain ja kaadoin joukkoon maitoa vaahterasiirapilla höystettynä. Siitä tuli hillittömän hyvää. Lautasella laitoin vielä joukkoon cashewpähkinäkermaa, joka kuulostaa vaikealta hifistelyltä mutta koeta ja tee! Se on siis ihan sama kuin maapaähkinävoi, joka on notkistettu vedellä, mutta onkin itse tehty cashewpähkinöistä. Tämä setti on sellainen terveyspommi, että alta pois.

Hedelmiä ja marjoja voi vaihdella mielen ja sesongin mukaan. Kokeilin sekä metsämustikoita että pensasmustikoita ja molemmat toimivat ihanasti. Seuraavaksi teen sen puolukoista. Olen kokeillut myös persikoita, luumuja ja aprikooseja. Kirsikat olisivat varmasti taivaallisia.

Puuro on parasta lämpimänä, mutta ei ollut minusta hyvää lämmitettynä. Eli jos sitä jää, syön sen mieluiten kylmänä. Hampun siemenet eivät juurikaan pehmene uunissa, joten ne rouskuvat ihanasti suussa. Jos et siis taas pidä rouskeesta, vaihda ne vaikka pähkinöihin tai auringonkukan siemeniin.

Valmistus kannattaa alkaa cashewpähkinöiden paahtamisesta. Sitten puuro ja kun se on uunissa niin pähkinät voiksi ja siitä edelleen kastikkeeksi. Nauttikaa!

Ai niin ja onnea voittajille Valion välipala kisassa! Voittajat ovat:

Anne Raittinen, Outi Viikari ja Johanna Heiskanen!

Onnea onnea onnea!

Cashewpähkinävoi

5dl cashewpähkinöitä

½ tl suolaa

Cahewpähkinävoin valmistaminen on lasten leikkiä, jos sinulla on blenderi.

Levitä 5 dl cashewpähkinöitä uunipellille leivinpaperin päälle ja paahda niitä 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes ne saavat hiukan väriä. Kääntele pähkinöitä hiukan paahtamisen aikana.

Laita paahtuneet pähkinät ja ripaus suolaa blenderiin ja ala jauhaa seosta pienimmällä teholla, kunnes pähkinät alkavat muuttua tahnaksi. On tärkeää, ettei blenderiä lataa liian täyteen, ettei se mene tukkoon. Jauhamisen aikana voit joutua auttamaan blenderin työtä. Pysäytä kone välillä ja sekoita seosta lastalla hiukan. Jatka sitten jauhamista. Lopulta pähkinöistä muodostuu tahnaa ja voi on valmista.

Pannupuuro

1 tl voita

2,5 dl suuria kaurahiutaleita

ripaus suolaa

2 rkl hampunsiemeniä tai murskattuja pähkinöitä

2 rkl chia-siemeniä

2 rkl Elixi pellavarouhe + mustikkaa

1 kpl nektariini, luumu tai persikka

2 dl   metsämustikoita

1 dl    vadelmia, puolukoita tai viinimarjoja

4 dl mantelimaitoa tai muuta maitoa, myös tavallinen maito käy

2 rkl vaahterasiirappia

Laita nokare voita uunin kestävään paistinpannuun ja kuumenna pannua sen verran, että voi sulaa. Kierittele voita pannulla niin että se voitelee myös reunat. Voit käyttää myös keraamista tai muuta uunivuokaa. Voitele vuoka silloin tavalliseen tapaan.

Laita sitten kerroksittain pannulle puolet kaikesta:

Kaurahiutaleita, ripaus suolaa, 1rkl hampunsiemeniä, 1rkl chiasiemeniä, 1 rkl pellavarouhetta. Viipaloi päälle puolet nektariinista ja puolet marjoista. Toista sen jälkeen kaikki niin, että päällimmäiseksi tulee nektariinin viipaleita ja marjoja.

Sekoita yhteen käyttämäsi maito ja vaahterasiirappi ja kaada seos varovasti pannuun.

Nosta vuoka 200 asteisen uunin keskitasolle ja paista 30 minuuttia.

Cashew kerma

½ dl cashew voita

1 rkl vaahterasiirappia

ripaus suolaa

½ kuumaa vettä

Cashewpähkinäkerma tehdään notkistamalla cashewpähkinävoita kuumalla vedellä ja maustamalla seos vaahterasiirapilla ja suolalla.

Herkuhetkiä kaikille!

♥️

Hanna

Päivä Tallinnassa risteily maksaa parhaassa tapauksessa Eckeröllä 10€ eikö ole hullu juttu! Pääsee ulkomaille halvemmalla kuin junalla Tampereelle. Siksi monet tekevätkin sinne päivän ostosreissuja ihan vain saadakseen jotain edullisesti tai saadakseen jotain erityistä.

Itse matkanteossa parasta on Eckerön elävän musiikin tarjonta ja ruoka. Musiikki sisältyy lipun hintaan ja sitä on yhtä aikaa tarjolla montaa sorttia. Käy kurkkaamassa syyskuun musatarjonta täältä. Siellä on Suomen eturivin artistit esiintymässä! Niin mahtavaa.

Matkanteko on siis leppoisaa, mutta haninnat ja hyvät löydöt kiinnostavat aina. Minun ylivoimaisesti järkevin hankinta Tallinnasta tänä kesänä on puhtaat verhot.

Minulla on ikkunoissa 18 samanlaista valkoista pellavaverhoa ja keväällä huomasin, että valkoinen oli muuttunut harmaaksi. Verhoni tarvitsevat kemiallisen pesun ja vastoin normaalia tapaani, olin kerrankin fiksu ja katsoin netistä mitä niiden pesettäminen maksaisi. Euromäärä kyllä yllätti muhkeudellaan, hinnaksi muodostui 283 €. Sain ystävältäni vinkin viedä verhot Tallinnaan pesulaan. Ja niin tein. Maksoin pesusta siellä 128 € – aikamoinen säästö.

Koko juttu meni minusta aivan erityisen hienosti muutenkin.

Soitin Mr and Mrs Clean pesulaan ja kuinka nopeasti he saavat noin suuren määrän verhoja pestyä ja mitä se maksaa. Pesu ei päivässä onnistunut, mutta olinkin menossa viikonlopuksi Pärnuun (voit lukea siitä reissusta ja Pärnun parhaista mestoista täältä) joten aika ei ollut minulle ongelma.

Vaikka verhoni ovat silmämääräisesti aivan samanlaisia, ne eivät oikeasti sitä ole. 10 kpl on keskenään identtisiä mutta neljässä ikkunassa on kaikissa eripituiset verhot. Eroa on vain muutamia senttejä, mutta verhoasioissa ne ovat ratkaisevia. Verhot olisi pesun jälkeen saatava oikeisiin ikkunoihin helposti, joten päätin merkata ne. Ompelin itselleni pienet värikoodit verhojen ylänurkkiin muutamalla pistolla sinistä punaista ja valkoista lankaa.

Vein verhot pesulaan isossa kassissa ja kerroin, että niitä on 22 kpl (Niin, tämä on niin koomista. Niitähän oli 18. Laskin verhot ja ikkunat monta kertaa ja päädyin tuohon lukuun – ikäänikö ajattelin? En tiedä, mutta niin se meni.) Emme ryhtyneet laskupuuhin. Pesu maksetaan etukäteen, joten pulitin rouvalle rahat, sain kuitin ja lähdin Pärnuun. Sanoin vielä lähtiessäni, että olen merkannut verhot, etteivät he vain ottaisi merkkilankoja pois.

Kotimatkalla sitten pesulan kautta laivaan. Verhot odottivat kauniisti henkareille ripustettuina, juuri kuten pitikin. Mutta rouva ilmoitti yksikertaisesti, että verhoja ei suinkaan ollut 22 vaan 18. Tuijotin tyhjyyteen – eli näin kotimme alakerran silmissäni –totta! En tajua laskuvirhettä, mutta mitäpä siitä. Siinä tuijottaessani rouva naputti kassaa ja antoi minulle ylimääräiset rahat takaisin.

Kotona ryhdyin sitten ripustamaan verhoja ja kuinka ollakaan. Värikoodit olivat poissa! Sen sijaan pesula oli merkannut verhot paperilapuilla, joissa oli koodit. En tiedä olisiko värilliset lankani voineet värjätä verhot, mutta voi kuinka ihanalta tuntuu, että joku välittää ja tekee työn arvosanalla 10+!

Pitkä ja yksityiskohtainen stoori verhojen pesusta, mutta annan kyllä lämpimän suosituksen pesulareissuille Viroon. Se kannattaa.

Mr and Mrs Clean pesulalla ei ole nettisivuja. Se on Park Inn hotellin vieressä lähellä satamaa osoitteessa Ahtri 6 A.

Minun Viron ostoslistallani on aina kosmetiikkaa laivalta, hunajaa ja värillistä vessapaperia Saarenmaalta ja leipää Muhulta. Tallinnasta ostan ja tilaan kakkuja ja käsin tehtyjä konvehteja Engelin suunnittelemassa vanhassa vaneritehtaassa sijaitsevasta Pagaripoisit konditoriasta.

Ihanaa syyspäivää – ehkäpä viikonloppuna Tallinnaan – Eckeröllä pääsee!

♥️

Hanna

Kun aloitin TV-esiintyjänä Joka kodin asuntomarkkinoissa v. 1993 meillä ei ollut maskeeraajaa, vaan tein meikkini itse. Huippumaskeeraaja Pirjo Leinolle annettiin tehtäväksi opettaa minulle, kuinka TV-meikki tehdään. Hän teki meikin ja selosti samalla. Lähtiessäni sain häneltä meikkipussin, jossa oli kaikki mitä tarvitsin siveltimiä myöten, sekä piirros johon kaikki oli merkitty.

Rohkeasti kävin puuhaan käsiksi ensimmäisenä kuvauspäivänä. Lopputulos oli hirveä. Hankasin naamani punaiseksi ja itkin silmäni samaan sävyyn. Ja sitten sama uusiksi. Mutta kyllä se lopulta alkoi sujua. Vaikeinta oli saada lopputuloksesta luonnollinen.

Luonnollinen lopputulos on minusta edelleen kaikkein tärkeintä meikissä. Juhlissa ja kuvauksissa silmät voivat olla kuinka voimakkaasti ehostetut tahansa, mutta haluaisin että ihoni näyttäisi aina kuulaalta ja tasaiselta. Kuta enemmän ikää tulee lisää, sitä haastavampaa se on. Käytän värivoidetta lähes aina. Se tasoittaa ihon värin kasvoissa ja kaulalla. Mutta en halua mitään paksua maskia, joka lopulta puuroutuu juonteisiin. Värivoiteen täytyy olla ohutta. Oikeastaan näkymätöntä.

Sensai-tuotteissa on Koishimaru-silkkiä jonka valoa heijastavat ominaisuudet, kosteus ja silkkisyys on tuotu uusiin värivoiteisiin, pohjustustuotteiseen, korostusvoiteeseen ja puuteriin. Tuotteita on helppoa käyttää ja lopputuloksesta tulee luonnollinen mutta peittävä.

Paras lopputulos syntyy, kun käyttää ensin valoa heijastavaa Sensai Glowing Base pohjustusta. Se tasoittaa ihon väriä ja poistaa harmautta ja punaisuutta.

Luminous Sheer Foundation on erittäin ohut värivoide. Tämä tuote on kuin taikaa. Seitin ohut kerros riittää normaalisti. Jos iho kaipaa enemmän peittävyyttä, sitä voi lisätä kerroksittain kasvoille, mutta se ei koskaan näytä paksulta tai tukkoiselta. Silti jo yksi ohut kerros riittää tasoittamaan esimerkiksi kirjavan kaulani. Ja mikä parasta se ei tunnu kasvoilla lainkaan. On kuin kasvoilla ei olisi mitään. Tätä tuotetta rakastan!

Meikkaamisen niksit oppii kokeilemalla, mutta on myös ihanaa, kun ammattilainen neuvoo miten tuotteita käytetään. Tällä viikolla 4.-9.9. vietetään Kutsu kauneuteen –tapahtumaa Sokoksissa ja Emotioneissa. Sensai on mukana tapahtumassa. Käy rohkeasti kysymässä tuotteista ja niiden käytöstä henkilökohtaisesti.

Korostustuotteella kasvoille saa lisää hehkua ja valoa. Pehmeää helposti levittyvää Supreme Illuminator korostusvoidetta voi sipaista poskipäihin, otsaan, kulmakarvojen alapuolelle, nenänselkään ja leuankärkeen. Jos katsoo lehtien kansikuvia, niissä näkee hyvin, kuinka korostustuotetta on käytetty. Kasvojen korkeimmilla kohdilla on valoa. Kannattaa kokeilla – valolla on huikea vaikutus.

Sensai Flawless Satin Foundation värivoide on peittävämpää kuin Luminos Sheer värivoide. Sen levittämiseen suositellaan käyttämään sivellintä ja lopuksi painamaan kädet pehmeästi kasvoille. Lopputulos viimeistellään ohuella valoa heijastavalla Sensai Translucent Loose Powder –puuterilla.

Sensain tuotteet tuntuvat sulavan kasvoille. On kuin meikkiä ei olisi olenkaan. On vain kaunis lopputulos. Se on ihanaa. Iho ei tunnu tukkoiselta vaan hehkuu raikkaana. Juonteet katoavat, kun varjoon tulee valoa, siksi on ihanaa, kun koko sarja on valoa heijastavaa.

Ei siis tukkoisesti peittävä vaan kevyt ja valoa heijastava meikki! Tyttömäinen, raikas ja kuulas iho vaikka ikä olis mikä – eikö vaan!

Blogin kuvat otti Jari Mutikainen

Kaunista viikkoa

♥️

Hanna

Ois hirvee hinku tehdä vaikka mitä, mutta ainoa mikä oikeasti hinkuu on mun keuhkot. Aivan merkillisen ärsyttävä flunssa on liimaantunut muhun kiinni. Monta sovittua tapaamista ja menoa olen joutunut perumaan, muutamaa ei tohtinut ja osa sattui siihen väliin, kun olin terve.

Yksi hieno tapahtuma, jossa kävin, oli säkkikaupalla hyvää –hyväntekeväisyyskampanjan PR-tilaisuus. Kampanjalla tuettiin Hope ry:n kautta vähävaraisten lasten ja nuorten urheiluharrastamista.

Minä ja seitsemän muuta julkisuudesta tuttua ihmistä, suunnittelimme säkkituoleille kuosit. Grano toteutti ideat valmiiksi tuotteiksi. Tuoleille haettiin yrityskummit, jotka ostivat uniikit tuolit omikseen. Näin kerättiin yhteensä 3.650 € Hope ry:lle

Hope on hieno järjestö, jonka toimintaa voi tukea monella tavalla. Voit antaa aikaasi, tehdä tavara- tai rahalahjoituksen tai liittyä jäseneksi. Myös yritykset voivat auttaa monella tavalla.

Minulle uutta oli tapa antaa aikaa. Se tarkoittaa, että voit tarjota auttavat kätesi menemällä lajittelemaan lahjoitettuja tavaroita ja vaatteita.

Myös yritys voi lahjoittaa Hopelle aikaa. Silloin firman työntekijät menevät, vaikka yhdeksi tunniksi lajittelemaan lahjoituksia työajalla. Valtavan hienoa! Tapasin juuri erään ison firman viestintäjohtajan. Hänen työnantajansa oli osallistunut Hopen tukemiseen näin useita kertoja. On kuulemma erittäin silmiä avaava tunti.

Kateus

On jännä juttu, että ihmiset voivat jotenkin kadehtia ihan kaikkia. Myös vähävaraisia perheitä ja heidän lapsiaan. Kun luen keskustelupalstojen (kasvottomia ja nimettömiä) viestejä, mulle tulee täydellisen voimattomuuden tunne. Mietin, kuka on se ihminen, joka on sitä mieltä, että käyhän perheen lapsi ei tarvitse jalkapalloa. Jos perheelle on sattunut kohdalle työttömyyttä ja/tai sairautta niin on ok, jos perhe ruokitaan, mutta mitään hyvää ruokaa he eivät tarvitse tietenkään. Mutta, että lapsen tulisi voida pelata palloa, niin se on jo näille mustasydämisille ihmisille liikaa.

Muistan tapauksen vuosien takaa, jolloin Tanja Karpela organisoi tapahtuman, jossa vähävaraisten koirille kerättiin ruoka-apua. Ajattelin kuinka hieno juttu! Eläimestä on niin paljon lohtua ja iloa. Se vie omistajansa liikkumaan ulos ja auttaa pitämään kiinni elämisen syrjästä. Kampanjasta nousi aivan hirveä älämölö.

Että pitää ihmisellä olla koira, kun on köyhä! Mitä ylellisyyttä! Ensin tulisi huutajien mukaan ruokkia ihmiset. Mietin, että ovatko nämä ihmiset menettäneet tyystin kyvyn asettua toisten ihmisten asemaan. Mistä kumpuaa tämä ajatus, että köyhän kuuluu olla surkea, kärsiä surkeasta osastaan ja apua on soveliasta antaa nippa nappa sen verran, ettei nälkäkuolema tai paleltuminen kohtaa. Koira, joka on hankittu hyvinä aikoina, pitäisi siis lopettaa, niinkö? Tai hylätä ehkä? Antaa kitua nälässä?

Paljon puhutaan myös siitä, kuinka huonoja, likaisia ja rikkinäsiä tekstiilejä ja tavaroita hyväntekeväisyyteen toimitetaan. Tarvikkeita, jotka kuuluvat roskiin. Se on kammottavaa. Kyllä se niin on, että jos et itse kehtaa käyttää, eivät kehtaa muutkaan. Rääsyt roskiin ja aitoa oikeaa apua sitä tarvitseville.

Viime vuonna Hope auttoi 5552 perhettä ja 12995 lasta. Joten paljon on niitä, joiden sydän on kultaa ja hyvää tahtoa ja ymmärrystä riittää. Nyt tarvitaan urheiluvälineitä, mutta myös muuta. Käy kurkkaamassa Hopen sivuja myös, jos sinä itse tai lapsesi tarvitsette apua – on ok pyytää apua.

Ollaan hyviä toisillemme

♥️

Hanna

Olen saanut katsoa kotimaisen uutuussarja Aallonmurtajan kolme ensimmäistä jaksoa ennakkoon. Sarja on ensimmäinen kotimainen alkuperäissarja, joka on tehty C Morelle.

C More tarjoaa ensimmäisen jakson tulevana lauantaina 2.9. Maikkarilla klo 21. C More suoratoistopalvelussa toki näkee kaksi ensimmäistä jaksoa heti aamusta, jos ei malta odotella! Sen jälkeen C Morelle tulee katsottavaksi 10 osaisesta sarjasta yksi jakso viikossa.

Aallonmurtaja on erittäin hyvin näytelty, rooleissa on tuttuja mutta ei loppuun kuluneita kasvoja, mikä oli hyvin ilahduttavaa. Keskeisissä rooleissa esiintyvät Turkka Mastomäki, Maria Ylipää, Saara Kotkaniemi, Joonas Saartamo, Ville Keskilä, Maria Järvenhelmi ja Sanna-Kaisa Palo. Ensimmäinen asia, joka sarjaa katsoessani pisti silmään, oli rento replikointi ja erittäin hyvä näytteleminen. Sarjassa puhutaan normaalisti, ei teatterisuomea eikä kirjakieltä tai niiden outoa sekoitusta. Hahmot ovat uskottavia.

Käsikirjoittajat ovat haastatelleet sarjaa varten lukuisia entisiä ja nykyisiä rikollisia ja tutustuneet heidän tapaansa elää ja harjoittaa ammattiaan.

Ensimmäinen jakso antaa monta langanpäätä joista seuraavissa jaksoissa punotaan kiinnostavaa ja koukuttavaa kudelmaa. Ahaa elämyksiä tipahtelee kuten kunnon sarjoissa pitääkin. Sarja pitää otteessaan.

Tiivis rikollisjengi on vähän kuin suurperhe, jonka keskiössä ovat pomot Upi ja Tuula. Meri (Saara Kotkaniemi) ja Tume (Joonas Saartamo) ovat nuori seurusteleva pari jossa viehättävä Meri on tullut kuvioihin mukaan jengin ulkopuolelta. Se ei ole sattumaa, vaan pikkuhiljaa alkaa selvitä kiinnostava kuvio – miksi? Tume on Meriin kuoleman rakastunut ja järjestää vähän koomisiakin piirteitä saavia rakkaudenosoituksia tyttöystävälleen, mutta on samalla pelottavan väkivaltainen ja arvaamaton tyyppi. Hän on sarjan toinen persoonallisuus. Toinen on Nalle (Pekka Huotari) joka sanoi roolistaan itse näin – Kyllähän musta se roiston rooli löytyy. Vanhan liiton voro. Pelataan reilulla pelolla. OMG! Ja tätä Huotarissa riittää!

Aallonmurtaja kuuluu Nordic noir –genreen, johon kuuluvat myös suosikkisarjat Silta, Nousuvesi ja Pinnan alla. Aallonmurtaja on yhtä koukuttavaa katseltavaa.

Television katselu on jäänyt minulta tosi vähälle. On harvoja ohjelmia, joiden takia haluan olla tiettyyn aikaan ruudun äärellä. Katson ohjelmia mieluummin suoratoistona, eli verkosta. On nastaa, kun sarjoja ja leffoja voi katsoa silloin, kun haluaa ja siellä missä haluaa. Kun palvelun ostaa, sitä on äärimmäisen helppoa käyttää. Klikkaat ohjelmaa mitä haluat katsoa ja siinähän se sitten pyörii. Katson kepeitä sarjoja aina, kun teen ruokaa. Hulvaton Solsidan on ihan parasta kokkailuseuraa samoin kuin iki-ihana Todella upeeta. Aallonmurtajaa katson, kuten kaikkia jännäreitä, sängyssä maaten. Junassa sen sijaan katson elokuvia tabletilta. Komedioita ei voi katsoa julkisilla paikoilla, koska räjähtelen nauruun ja se vaikuttaa dorkalta, kun on yksin liikkeellä.

C Moren leffat ja sarjat saa nyt ilmaiseksi käyttöönsä kuukauden ajaksi tästä linkistä.  Aallonmurtajasta tulee uusi jakso katsottavaksi joka torstai ja muina aikoina voi koukuttua muihin sarjoihin. Itse innostuin Rivierasta, joka tempaisi oitis mukaansa. Ja onhan siellä tietenkin myös Suomen kaunein koti 😉 ja paljon paljon muuta.

Iloa syysiltoihin!

♥️

Hanna

Perille pääsy on pääasia – konnarin voin kohdata bonuksena

Tämän päivän Hesarissa on raastava mielipidekirjoitus VR:n toiminnasta (toimimattomuudesta). 13-vuotias poika matkusti ensimmäistä kertaa yksin tätinsä luota Helsingistä kotiinsa Hyvinkäälle. Täti ei käytä junaa ja poika taas on matkannut saman reissun useasti vanhempiensa tai siskonsa kanssa, jolloin vanhemmat ovat hankkineet lipun netistä tai junasta.

Tieto VR:n lipunmyyntiuudistuksesta ei ollut tavoittanut tätiä eikä poikaa ja lopputuloksena konduktööri käski poikaa poistumaan junasta Järvenpäässä, josta tämän tulisi ostaa lippu ja jatkaa matkaa seuraavalla junalla kotiin Hyvinkäälle. No mahdoton paikka. Nuorella pojalla ei ole maksukorttia, ainoastaan käteistä lipunostoa varten ja asemarakennus Järvenpäässä on suljettu. Onneksi puhelimessa on akkua ja poika voi soittaa kotiin.

Kuka on tarinan syyllinen? Mielestäni taho, joka tämän uudistuksen on tehnyt. Konnari on välikappale ja poika toivottavasti sankari. Jospa tämän järkyttävän, mutta onneksi onnellisesti päättyneet tarinan ansiosta VR:n lipunmyyntiuudistusta viilataan, kun koko maan matkustajat jatkuvasti moittivat sitä ja selvästi nähdään, että se aivan toimimaton ja susi jo syntyessään.

On niin sanoinkuvaamattoman raivostuttavaa, kun asioita vaan tehdään ja tunaroidaan, eikä niitä korjata. Ei välitetä käyttäjistä, ihmisistä. Kaikki levittelevät vain käsiään.

Onhan tämä slogan nyt aivan vitsi:

”Konduktöörit lähijunissamme eivät enää myy lippuja, vaan keskittyvät palvelemaan teitä.”

Mikähän olisi se tärkeämpi palvelu, kuin että matkustaja saisi matkustaa sillä junalla laillisesti lippu kourassa? Sekö on palvelua, että pikkupoika laitetaan ulos junasta? Oikeasti ainoa palvelu mitä minä haluaisin junassa, on päästä perille.

Näin kirjoitettiin, kun uudistus oli alkamassa:

IS 19.06.2017

Millaista asiakaspalvelua junissa oikein tarjotaan maanantaista lähtien, viestinnän asiantuntija Janna Veisterä?

Konduktöörejä on aina kaksi. He liikkuvat pareittain ja kiertävät koko junan, kun aiemmin konduktööri on ollut vain lipunmyyntivaunussa. Jatkossa he kohtaavat yhdessä kiertäen kahdeksansataa asiakasta sadan asiakkaan sijaan. Kun lipunmyynti jää pois, on konduktööreillä enemmän aikaa asiakaspalvelulle ja asiakkaiden kohtaamiselle. He neuvovat ja opastavat niin junissa kuin laitureilla, esimerkiksi vaihtoyhteyksissä. Samalla he katsovat liput junassa ollessaan ja neuvovat varsinkin alkuun eri tapoja ostaa lippu jatkossa. Noin 75 prosentissa junissa on maanantaista alkaen konduktööri. Ilta- ja yöaikaan kaikissa junissa on konduktöörit.

Kyllä tuntuu pahasti siltä, että pääasia on unohtunut. On menty tähän höpölöö juttuun kohtaamisista. Juna halutaan inhimillistää. Kuinka inhimillistä on pistää asiakas ulos junasta odottamaan seuraavaa ja etsimään tapaa saada se pirun lippu hankittua? Kun jo lipun ostosta on selkeästi saatu aikaan ongelma, kuinka matkustusmukavuutta voidaan kuvitella kohennettavan sillä, että asiakas kohtaa konnarin? Mitenkään heidän ammattikuntaansa väheksymättä. Enimmäkseen ovat olleet hauskaa joukkoa.

Voin jotenkin kuvitella sen presentaation, jossa tästä kohtaamisesta on kauniisti puhuttu ja esitelty kuinka helppoa on ostaa lippu netistä tai automaatista tietyistä paikoista. Se on näyttänyt varmaan hienolta siinä kaaviokuvassa. Mutta kun automaatit eivät toimikaan ja nettisivut kaatuvat. Mitä sitten tapahtuu? Konnari kohtaa tyhjän junan. Mä oikeesti vihaan tällaista soopaa.

Grrrrrrr – tämmönen niin nyppii!

Hanna

Hiiohoi! Kesäloma on ohi ja melkein kesäkin. Mutta olipa mulla ihana kesä! Ensimmäinen kunnon loma viiteen vuoteen tuli tarpeeseen ja teki ihmeitä. Elin kuin pellossa. Nukuin pitkään, mikä on ihmeellistä, koska en oikein osaa sitä taitoa. Makasin riippukeinussa ja luin kirjoja, laiskottelin, en käynyt treeneissä, mutta ajelin fillarilla piiiiitkiä mukavia matkoja ja pysähdyin kuvaamaan kaikkea kaunista. Perille pääsy ei ollut niin tärkeää kuin matkan teko. Söin ihan mikä sattui maistumaan ja annoin jopa periksi voin himolleni.

Siis se on kyllä mahdoton juttu. Rakastan voita. Se maistuu niin hyvältä. Uusien perunoiden kanssa tietysti, mutta myös ihan vaan leivän päällä. Ja mikä tahansa mikä on paistettu voissa on hyvää. Vaikka kaurapuuro. Vietin lomaa Saarenmaalla ja siellä on ihanaa tummaa leipää, jota myös naapurini leipoo. Hyvä kirja, leipä ja voi. Siinä on kolmikko, josta nautin lomalla. Olihan se ihanaa – ei mitään paineita. Silkkaa nautintoa. Kun loma loppui, herkuttelu sai muuttua ja vaihtua toisenlaisiin intohimoihin.

Kerron jo tässä vaiheessa, että tekstin lopussa on kilpailu, jossa on upeat palkinnot. Kilpailukysymys liittyy välipaloihin. Joten lue loppuun ja osallistu!

Olen huomannut, että sana välipala ymmärretään kahdella tavalla. Monille lapsuudesta tuttu sääntö on, ettei saisi napostella välipaloja. Se tarkoittaa karkkia, pullaa ja suklaata. Aterioiden välillä tapahtuvaa jatkuvaa mussutusta. Ikään kuin ainaista joulua.

Säännöllinen ruokarytmi taas tarkoittaa harkittuja välipaloja, joita syödään, etteivät ateriavälit kasvaisi liian pitkiksi. Jokaisen aterian ja välipalan pitäisi sisältää proteiinia, koska se pitää nälän loitolla ja energiatason hyvänä. Silloin jaksaa eikä tule väsähdyksiä.

Minulla toimii kolmen-neljän tunnin ateriavälit parhaiten. Koetan noudattaa periaatetta väsymättä, vaikka olisin millaisissa töissä. Se käy parhaiten niin, että matkassa on omat eväät. Ja niinpä laukussani kulkee aina mukana Valion proteiinirahkaa tai -juomaa. Kummankin pystyy nauttimaan muutamassa minuutissa, vaikka välillä minun töissäni ei juuri taukoja ole.

Kun teen töitä kotona, herkuttelen rahkalla vähän juhlavammin. Laitan sen lautaselle ja höystän marjoilla, joita syön paljon ympäri vuoden.

Jos en syö välipalaa lounaan ja päivällisen välillä väsähdän ja kun pääsen kauppaan lentää ostoskärryyn asioita ilman harkintaa. Ja kun ne sitten päätyvät keittiööni, ne päätyvät myös lautaselleni. Säännöllisen ruokarytmin ja terveellisen ruokavalion noudattamisesta tulee lopulta intohimo, kun pääsee vauhtiin. Ja sanomattakin on selvää, että silloin voi hyvin. Eikä se sitä tarkoita, ettei koskaan antautuisi voin vietäväksi!

Vertailin vähän eri välipalojen kaloreita ja sitä mitä ne muutenkin sisältävät ja onhan se aika karua. Jos syöt iltapäiväkahvilla töissä pullan, suklaata, hedelmän, viinerin tai rahkan on sillä suuri merkitys loppupäivän jaksamiseen. Tarkkaile proteiineja ja rasvaa. Proteiinit pitävät nälän tunteen poissa ja hiilihydraatit auttavat jaksamaan, mutta pelkät hiilihydraatit antavat lyhytkestoisen energiapiikin, jonka jälkeen seuraa väsymys ja nälkäkiukku. Rasva yhdistettynä sokeriin ja vehnään taas kasvattaa vyötäröä.

Mansikkaviineri 100 g

Energia 364 kcal rasva 24,1 g hiilihydraatit 31,7 g proteiini 4,8 g

Korvapuusti 100 g

Energia 312 kcal rasva 12,4 g hiilihydraatit 23,6 g proteiini 6,2 g

Suklaapatukka 100 g

Energia 485 kcal rasva 24,3 g hiilihydraatit 63,1 g proteiini 2,7 g

Omena 100 g

Energia 32 kcal rasva 0,1 g hiilihydraatit 7,1 g proteiini 0,1 g

Banaani  100 g

Energia 88 kcal rasva 0,4 g hiilihydraatit 18,3 g proteiini 1,2 g

PROfeel proteiinirahka  100 g

Energia 80 kcal rasva 0,2 g hiilihydraatit 9,6 g proteiini 11 g

PROfeel proteiinijuoma  100g

Energia 73 kcal rasva 1 g hiilihydraatit 8 g proteiini 8 g

Herkut ovat kaikki huonoja välipaloja jaksamisen kannalta ja hedelmissä ei ole ainakaan minulle tarpeeksi voimaa pitämään nälkää. Ja minullehan käy aina niin, että syön koko illan, jos verensokeri on päivällä päässyt kovasti putoamaan. Siksi onkin parasta määritellä itselleen herkku uudellen. Päivittää se. Tehdä hyvä valinta. Ja voi täydestä sydämestäni sanoa että jos herkkuja rakastaa, niin esimerkiksi PROfeel minttukaakao ja mansikka on aivan sairaan hyviä!

Nyt kilpailuun!

Kerro mikä on ongelmakohtasi välipalojen syömisessä, jos sellainen on ja jaa paras välipalavinkkisi blogin kommenttikenttään, ei siis Facebookiin, vaan tähän alapuolelle. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kolme Valio tuotepalkintoa joista kukin sisältää 3 pussia PROfeel proteiinijauhetta, joissa makuina maustamaton, mansikka ja suklaa. Yhden palkinnon arvo on n. 48 €. Jauheesta saat hetkessä iki-ihanan pirtelön, joka maistuu hyvältä ja pitää nälän poissa. Tiedätkö, kuinka tärkeä on palautusjuoma ihan tavallisen kävelylenkinkin jälkeen? Olen kirjoittanut jauheista täällä, jos haluat tutustua niihin tarkemmin. Kilpailuaika on yksi viikko ja kilpailu päättyy 03.09.2017 klo 24.00

Ihanaa syksyn alkua, nauti elämästä, osallistu kilpailuun ja pidä enegiaa yllä!

♥️

Hanna

Muistan niin hyvin, kun mutsi sai järjettömät raivarit tullessaan töistä kotiin, jos keittiö tai eteinen oli sotkuinen. Tuli siis huutoa. Kysyttiin että mikä luulen olevani ja sain aikaan tyyliin kaksi minuuttia siivota paikat. Ja se tapahtui niin, etten sanonut sanakaan – minä vain tein. No ei sitä hirveän montaa kertaa tarvinnut tapahtua. Sitä oppi pitämään sen köökin siivona.

Koulussa lukion viimeisellä luokalla sotkimme koulun. Se oli traditio. Paras jekku minusta oli sinä vuonna, kun abit lapioivat lunta luokkien ikkunoiden eteen niin paljon, ettei sieltä nähnyt ulos ja kirjoittivat taululle ”Asutteko iglussa” Se naurattaa vieläkin. En tiedä nauroivatko opettajat salaa, mutta rehtori ilmoitti ykskantaan, että abeilla oli tasan tunti lapioida lumi pois.

Meidän luokka koristeli koko koulun serpentiinillä, joka oli kylläkin vessapaperia. Sitä roikkui kaikkialla. Saimme välitunnin aikaa siivota kaiken pois. Rehtorin ei tarvinnut kuin kuiskata käsky. Sen verran oli auktoriteettia pelissä. Otti päähän, purnasimme siivotessamme, mutta ei tullut mieleenkään protestoida. Kyllä me tiesimme mitä olimme tehneet. Se oli traditio. Rebeliä. Mutta joka vuosi sama toistui. Oli metkaa sotkea vaikka takuuvarmasti tiedettiin, että siivousnakki napsahtaa.

Mitä tapahtuu nykyään? Tähtitorninmäellä on vietetty nahkiaisia eli nasujaisia ja koko tienoo näyttää ja haisee Ämmäsuon kaatopaikalta. Maa on peitetty muoviroskalla, jugurtilla, vehnäjauhoilla ja kanamunilla. Haju on sanoin kuvaamaton. Ja paikan siivoavat Helsingin kaupungin siistijät. Voi kuinka suloista. Keskustan koulujen pikku nasuset sen sijaan nukkuvat vällyjen alla pitkiä lauantaiuniaan ja menevät ehkä brunssille, kun heräävät, se on niin trendikästä.

Tapasin eilen erään kosmetologikoulun opettajan. Hän kertoi mitä oli opettanut edellisenä päivänä koulussa. Räsyn käyttöä ja puhdistusta. Koulun siivouskaapissa oli ollut riepu, joka oli litimärkänä valunut sinistä vettä pitkin kaappia. Ja siis LITIMÄRKÄ, valuva riepu. Siinä oli sitten käyty läpi kuinka riepu pestään, kierretään kuivaksi ja sitten pyyhitään lika. Sen jälkeen edellinen toistetaan ja riepu laitetaan kuivumaan. Samana päivänä eräs oppilas oli kysynyt lounastunnin jälkeen haarukka kädessä heiluen, mitä tekisi käytetylle haarukalle, kun tiskikone oli jo päällä. Seuraavaksi opeteltiin sitten tiskausta. Ja nämä kullannuput ovat pian tekemässä kasvohoitoja ja meikkejä asiakkaille. Mahtaa olla hygienia kohdillaan. On siinä opettajalla sarkaa.

Mielestäni niiden oppilaiden perheet, joiden lapset ovat valinneet kaatopaikan paikaksi Tähtitorninmäen omatoimisesti, saisivat maksaa siivouksen. Toki on vaikeaa löytää täsmälleen ne nuppuset, jotka ovat kaiken takana, mutta koulut ja luokat tiedetään. Koko luokka voidaan laittaa jakamaan kustannukset. Vaihtoehtona katujen ja puistojen siivousta yhdyskuntapalveluna kouluaikojen ulkopuolella. Mutta eihän se käy. Tiedän tiedän. Hyvä rangaistus olisi myös se, jota meidän perheessä käytettiin varsin menetyksekkäästi. Siinä käytettiin tehokkaasti häpeää. Jos oli tehnyt typeryyksiä sai seista paikoillaan, kun siskot ja äiti osoittivat sormella ja sanoivat erittäin hitaasti ja venyttäen: hyyyyyyyiiiiii. Sitä saattoi jatkua muutamia minuutteja. Ai että kirpaisi.

Sanattomaksi vetää tämä.

Hanna

Aamu TV:ssä kommentoitiin Turun puukotuksessa huomattua seikkaa, että ihmiset keskittyivät kuvaamaan katastrofitilannetta kännyköillä, eivätkä menneet auttamaan loukkaantuneita tai estämään puukottajaa. Kommentoijan pointti oli se, että jo kouluissa tulisi opettaa ensiaputaitoja ja kuinka toimia uhkaavissa hätätilanteissa.

Tämä kuvaa juuri sitä mitä kaikkea sosiaalinen media mm. saa aikaan. On upeaa, jos saa ladattua kuohuttavan kohuvideon tai kuvan nettiin. Parhaassa tapauksessa tuotos pääsee uutisiin tai jonkun lehden nettisisuille. Kaikki kuvataan, sen sijaan että elettäisiin ja osallistuttaisiin asioihin. Kuvissa ja videoissa kaiken täytyy olla suurta ja mielellään vielä suurempaa.

Tuntuu järkyttävältä ajatella näkymää, jossa on loukkaantuneet ihmiset makaavat maassa ja ihmiset seisovat syrjässä kännykkäkamerat ojennettujen käsiensä jatkeina. Käsien joiden tulisi olla auttamassa.

Ylipäätään Suomessa puututaan hyvin vähän ja harvoin mihinkään pahaan, mikä tapahtuu julkisissa tiloissa. Ihmisille huudellaan ja voidaan käydä kimppuun ilman, että kukaan inahtaakaan tai ojentaa auttavaa kättään. Se on äärimmäisen surullista. Mutta en ihmettele sitä, koska auttajahan on suuressa vaarassa joutua itse syytteeseen. Monet kerrat auttaja on lakituvassa puolustamassa tekojaan pahatekijän päästessä kuin koira veräjästä. Ja myös tuomio saattaa napsahtaa auttajalle.

Kysymys ei ole ainoastaan katastrofitilanteista, vaan myös pienemmistä tilanteista. Kun joukko nuoria hengailee kauppakeskuksissa ja huutelee hävyttömyyksiä ohi kulkeville ihmisille, kukaan ei puutu asiaan. Kun nuori tyttö tai poika piestään jengin toimesta, kukaan ei puutu asiaan. Eivät edes kauppakeskuksen vartijat. Varmaan heillä on sama ongelma, etteivät voi puuttua jotteivät itse joudu tuomituiksi, en tiedä. Mutta onhan tämä aivan nurinkurista.

Olen puuttunut kiusaamiseen kylän raitilla, haistatteluahan siitä seurasi – tietysti. Mutta se oli silti sen väärti. Uskon että puuttuminen jää mieleen. Pelko että joku näkee ja saattaa tulla hankaluuksia. Palautteen vastaanottamiseen vaikuttaa myös tapa jolla ojentaminen tapahtuu. Huumori toimii hyvin ja se ettei syytä ketään.

Kerran jengi nuoria istui porttimme vieressä bussipysäkillä. Yksi istui bussikatoksen päällä. Koko tienoo oli täynnä juomatölkkejä. Tulin autolla kotiin ja jarrutin pysäkin kohdalla. Sanoin moi! Miks istut siellä katolla? Poika vastasi, että siellä on parempi kenttä ja heilutti puhelintaan. Nauroin ja sanoin totta – täällä on kauhean huono kenttä kaikkialla. Sitten jatkoin ja sanoin muille että voi kauheeta! Kattokaa nyt kun joku urpo on heitellyt kaikki roskat pitkin poikin! Ette viittis millään kerätä noita tohon roskikseen? Tyypit katsoivat hetken arvioiden minua ja tölkkejä. Sitten – joo.

Ajoin pihaan ja kuulin, kuinka tölkit kolisivat roskiin! Ai että oli mahtifiilis. Kivat pojat!

No ei se aina mene niin, mutta yritetään edes.

Rakkaudella

♥️

Hanna