Tuotteella täytyy olla tarina. Tämä on väittämä, jonka saa kuulla monessa tilanteessa. Brändit ja tuotteet halutaan tuoda lähelle ihmistä tarinoilla, joihin voi kiinnittyä. Tuotteelle tulee taustaa. Mutta kuinka ne tarinat ovatkaan niin usein päälle liimattuja, sokeroituja, mehustettuja ja leivottuja! Ne romantisoidaan ja kirjoitetaan esitteisiin. Päämääränä on tehdä tuote halutummaksi ja myydä lisää. En oikein jaksa niitä tarinoita.

Sen sijaan, kun tuotteen takana on ihminen ja hänen aito tarinansa minä sulan ja olen aseeton.

Sateen piiskatessa tänä aamua armottomasti Helsingin Esplanadia, avattiin sen varrella Balmuirin Brand Store, sattumalta parahiksi yrityksen kymmenenvuotis syntymäpäivän kunniaksi. Balmuirin omistavat Heidi ja Juha Jaara, aviopari ja kahden pienen lapsen vanhemmat Oulusta.

Balmuirin tuotteet ovat ihania ja ylellisiä huiveja, shaaleja, torkkupeittoja, keeppejä mohairista, alpakasta, kašmirvillasta, pellavasta silkistä ja villasta. Lierihattuja, hansikkaita, lompakoita ja pikkulaukkuja. Sisustukseen laseja ja pientavaraa, kynttilöitä ja kodintekstiilejä mm. luksus lakanoita pellavasta ja huippulaatuisesta puuvillasta.

Kun kuuntelin tämän aamun lehdistötilaisuudessa Heidin ja Juhan puheita kaikesta mitä he tekevät ja miten, oli ihoni vähän väliä kananlaihalla.

Aivan samalla tavalla, kun aidot materiaalit ovat minusta parasta, niin ovat myös aidot ihmiset. Senhän kuulee ja vaistoaa jos ihminen yrittää olla vähän enemmän ja esittää jotain muuta kuin on. Kun tuotteiden takana on aidot ihmiset ja heidän aidot tarinansa ei mainostoimiston viilaamaa tarinaa tuotteiden taakse tarvita.

Heidin tarinaan kuuluu ensin kovaa työtä raastavan huonossa työilmapiirissä Nokiassa. Samaan aikaan alkaa päässä kehittyä unelma omasta yrityksestä. Se piirtyy paperille ja kehittyy, kunnes siitä tulee totta ja Balmuir syntyy. Juha tekee päivät työtä toisaalla, illat ja yöt kuuluvat yhteiselle yritykselle. Yritys alkaa kasvaa ja samalla kasvaa perhe – täysin yllättäen, kun jo oltiin jätetty toive omista lapsista taakse. Tuotteita myydään jo 70 maassa. Lopulta avataan oma liike, Balmuir Brand Store Esplanadille. Paikasta on unelmoitu vuosia, mutta huonompi paikka ei ole tullut kysymykseen. Samalla tapahtuu suurta kasvua oman pään sisällä ja kaikki hyvä mitä opitaan, tuodaan myös työntekijöiden hyväksi. Matkan varrella Juha on jo jättänyt muut työt ja on kokonaan mukana Balmuirissa.

Koko yrityksen henkilökunta on ollut mukana luomassa uutta myymälää. Jokainen työntekijä on puheissa arvokas ja arvostettu. Niinhän puheissa usein tietysti on, mutta nyt ei ole kysymys vain pelkistä puheista. Kysyn Heidiltä vaikuttaako hänen aikanaan Nokiassa kokemansa työilmapiiri siihen, kuinka he johtavat nyt omaa yritystään. Vastaus on vahva kyllä. Kun on kokenut huonoa henkilöstöpolitiikkaa, tietää varmasti, miten ei ainakaan menesty.

Balmuir haluaa kasvaa edelleen ja kasvu löytyy Suomen rajojen ulkopuolelta. Seuraavaksi mukaan tuoteperheeseen tulevat nahkalaukut. Nahka niihin ostetaan samalta tuottajalta josta Chanel ostaa nahan. Asian voisi ohittaa toteamalla vain ahaa, mutta asia ei ole niin yksikertainen. Norjalainen maailman hienointa lampaan nahkaa myyvä yritys ei myy kaikille. Ostajan täytyy täyttää tietyt kriteerit. Olla tuotteen arvoinen. Samoin on Balmuirin laita – hekään eivät myy tuotteittaan joka paikkaan. Ostajan täytyy täyttää oikeat laatuvaatimukset. Niin se on minullakin. Ostan mieluiten korkealuokkaisia tuotteita, joiden takana on aidot ihmiset sekä arvot joille voin nostaa hattua.

Hanna

♥️

Mustikkapiirakkapäivä – äänestä piirakkasuosikkisi ja voita palkinto!

Ensi sunnuntaina 6.8. on valtakunnallinen mustikkapiirakkapäivä. Kehitin päivää varten ihan uuden mustikkapiirakkareseptin, jossa mustikoiden makua korostaa pehmeä, limetillä maustettu valkosuklaamousse. Piiras on oikea juhlapiirakka ja lisäksi se on sinivalkoinen, joten annoin sen nimeksi Suomi 100 piiras. Piirakan resepti on blogin lopussa.

Mustikkapiirakkareseptini osallistuu kilpailuun, jossa on yhteensä kuusi herkullista mustikkapiirakan reseptiä. Mutta mikä niistä on kaikkein herkullisin? Katso kaikki reseptit täältä ja äänestä omaa suosikkiasi. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan yhteensä 5 kpl Lékuén irtopohjapiirakkavuokia. Yhden palkinnon arvo on n. 30 €. Kilpailuun osallistumisaika on 1.-13.8.

Ensimmäinen leivonnainen, jonka opin tekemään kokonaan itse, alle kymmenvuotiaana, on mustikkapiirakka. Aamuvirkkuna painelin metsään ani varhain litran kannu kourassani ja keräsin sen puolilleen marjoja. Suuhuni en pistänyt ainuttakaan. Se ei ollut sallittua itse tekemissäni säännöissä.

Ennen kuin kukaan perheestä oli edes herännyt, paistui piiras jo uunissa. Tein murotaikinan, painelin sen vanhaan mustaan valurautaiseen paistinpannuun ja kaadoin päälle mustikat ja sokeria ja vähän murusia pohjataikinasta. Pian herkku odotti herääjiä keittiön pöydällä. Arvatkaa, olivatko siskot, äiti ja isä iloisia? Kyllä! Eivätkä vain piirakan vuoksi, vaan myös siksi, etten ollut herättänyt ketään, vaan puuhannut omiani ja antanut muiden nukkua.

Nykyään homma on vielä helpompaa. Myllyn Paras piirakkataikina vain pöydälle sulamaan siksi aikaa, kun kerää mustikat metsästä tai kaupasta. Taikina on jopa valmiiksi pyöreä, joten sen paineleminen vuokaan käy helposti. Ei voi olla helpompaa tapaa leipoa. Taikinoita on neljä erilaista, joten on mistä valita.

Mustikkapiirakka on monen muunkin, kuin vain minun suosikkini, sillä se voitti tänä vuonna järjestetyn Suomi 100 -kansallisruokaäänestyksen jälkiruokasarjan ylivoimaisesti. Mustikkapiirakkapäivänä ei ole ajatuksena vain leipoa mustikkapiirakkaa, vaan myös kutsua ystävät ja rakkaimmat sitä syömään. Viettää aikaa yhdessä ja kahvitella! Myllyn Paras piirakkapohjat sopivat hyvin Suomi 100 teemaan, koska ne ovat avainlipputuotteita, kotimaisia ja valmistettu kotimaisista raaka-aineista.

Valmiita Myllyn Paras piirakkapohjia löytyy melkein jokaisen kaupan pakastealtaasta ja niitä kannattaa pitää omassakin pakastimessa. Sitten on helppoa napata taikina ja pyöräyttää piiras pöytään, jos vaikka käy sellainen onni, että saa yllätysvieraita. Kaikki Myllyn Paras piirakkapohjat ovat laktoosittomia, joten sitäkään ei tarvitse erikseen miettiä.

Leivo sinäkin mustikkapiirakkaa itsellesi, perheellesi tai ystäville! Ota kuva leipomuksistasi ja laita kuva Instagramiin hashtagillä #mustikkapiirakkapäivä ja tunnuksella @myllyn_paras. Katsotaan millaisia luomuksia Suomen rakkaimmasta piirakasta syntyy! Ja hei – muista käydä äänestämässä täällä

Suomi 100 mustikka-valkosuklaapiirakka

Sinivalkoinen mustikkapiirakka on ehdoton kahvipöydän kuningatar. Limetillä maustettu valkosuklaamousse aateloi metsän mustikka-aarteen suussa sulavaksi herkuksi.

1 kpl Myllyn Paras Pyöreä kauramurotaikina

6 dl mustikoita 350g

2 dl hillosokeria 200g

1 tl kardemummaa

Valkosuklaamousse

3 dl kuohukermaa

150 g valkosuklaata

+ vähän koristeeksi pinnalle

1 rkl limetin mehua

1 limetin raastettu kuori

3 kpl liivatelehtiä

Piiraan voi tehdä sekä piirakkavuokaan että irtopohjaiseen kakkuvuokaan, jolloin sen voi siirtää varovasti tarjoiluvadille. Jos käytät piirakkavuokaa, voit taputella kauramurotaikinan siihen suoraan. Jos haluat tarjoilla piirakan tarjoiluvadilta laita irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle ensin leivinpaperi. Leikkaa kaksi vuoan reunan levyistä suikaletta leivinpaperia ja peitä niillä vuoan reunat. Paperi pysyy hyvin paikoillaan, kun sipaisee vuoan reunoihin vähän voita.

Painele sulanut kauramurotaikina vuoan pohjalle ja reunoille. Tee reunoista n. 4 cm korkeat.

Sekoita yhteen hillosokeri ja kardemumma ja lisää seos mustikoiden joukkoon. Kaada mustikat piirakkataikinan päälle. Paista piirakkaa 170 asteessa, uunin alimmalla tasolla 30-40 minuuttia, kunnes reunat ovat saaneet kauniin värin.

Koska täyte on löysää, nosta vuoka varoen uunista, ettei se läiky ja värjää piiraan reunoja. Anna piiraan jäähtyä täysin, jolloin myös mustikkatäyte hyytyy.

Valkosuklaamousse

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Raasta limetin kuori ja purista 1 rkl limetin mehua kattilaan tai mikronkestävään kulhoon.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaahtoon limetin raastettu kuori.

Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai varovasti mikrossa välillä sekoittaen.

Sekoita sulanut suklaa kermavaahtoon.

Sulata liivakot limetin mehussa mikrossa tai liedellä, anna seoksen jäähtyä ja lisää se kerma-valkosuklaaseokseen hyvin sekoittaen.

Anna valkosuklaamoussen hyytyä jääkaapissa 15-30 minuuttia. Sekoittele moussea välillä ja tarkista koska se on hyytynyt sen verran, ettei se valu ja että se on helppoa levittää piiraan päälle. Laita piiras vielä tunniksi jääkaappiin hyytymään.

Vuole valmiin piiraan päälle valkosuklaalastuja ja kaada pinnalle mustikoita.

Hyvää mustikkapiirakkapäivää!

♥️

Hanna

Loman ensimmäiset tylsät säät! Mutta ei se mitään, tulivat tänne juuri sopivasti, sillä mökissä on kaaos! Periaatteenani on, että jos aurinko paistaa, olen ulkona. Samaan aikaan, kun aurinko on paistanut ja olen grillannut nahkaani valumalla epämääräisissä asennoissa riippumatossa kirja kädessä. Olen kuitenkin samalla tehnyt mökissä suursiivousta. ikään kuin pätkätöinä.  Pilvi – siivousta – aurinko – löhöilyä on ollut periaatteena. Ja löhöilyä on kyllä kertynyt mittava määrä.

Täällä ei ole paljon tavaraa, mutta turhuuksia on silti kertynyt nurkkiin. Olen tyhjentänyt aina yhden paikan kerrallaan, kunnes pääsin varastohuoneeseen, jossa säilytetään oikeastaan kaikki. Eilen oli jo vähän pilvinen sää, mutta oli ihanan lämmintä. Kannoin varastosta ulos kaiken, jonka luovutan pois. Asettelin kamat kivasti puutarhapöydälle ja ajattelin pyytää naapurin katsomaan, jos he haluaisivat jotain juttuja itselleen. Lähdin reippaasti ovesta pihalle vain todetakseni, että oli alkanut kaatosade! Olkikatto on siitä vekkuli, ettei sade kuulu koskaan sisälle. Täällä on hiljaista kuin huopatossutehtaalla. No mitäpä muuta kuin hirveällä vauhdilla kamat ovesta sisään turvaan. Nyt se kaaos lepää tuossa ja odottaa, että pakkaan ne johonkin tai teen jotain muuta järkevää niille. Mutta yhtä kaikki – kaaos on ja pidän siitä, koska kohta kaikki on siistimpää kuin ikinä.

Olen jynssännyt mökin kaikki nurkat. Mutta yksi paikka oli aivan mahdoton. Toinen vessamme. Siellä oli outo tuoksu. En tunnistanut sitä, ja kuten ehkä joku teistä tietää, olen ollut migreenin riivaamana ja silloin hajuaistini on aivan erityisen herkkä. Ei ainoastaan kohtauksen aikana, vaan kauan ennen ja jälkeenkin. Olen nuuhkinut ja kuurannut sitä vessaa mielipuolisesti saamatta aikaan tyydyttävää tulosta. Vieraitakin oli ja hävetti se haju, mutta en sanonut mitään. Vein sinne Lampe Bergerin viemään hajua pois ja sen se tekikin, mutta se riivattu haju palasi aina takaisin. Päättelin, että hajun on tultava jostain esineestä, joka on vessassa. Poistin kaiken. Myös pyyhkeet ja maton. Suljin myös lavuaarin tulpalla. Ei apua. Lopulta siirsin pois kaikki 8 rullaa vessapaperia, jotteivät ne kastu, koska päätin pestä vessan seinät. Lattia ja kalusteet oli jo hoidettu tietysti. Tämän tehtyäni aurinko kutsui minua ja jätin seinän pesu hommat odottamaan pilvistä hetkeä.

Pilvi saapuikin, kuten elämässä aina tapahtuu. (Huomaa filosofinen ote) Ojentelin aurngosta lämpimiä jalkojani, venyttelin ja vanuttelin ja vihdoin lähdin laiskasti vessan seinien pesupuuhiin. Vaan mitä oli tapahtunut! HAJU OLI POISSA! Tsadaaaa! Olin aivan äimänä. Nuuhkin kuin huumekoira. Menin ulos ja tulin takaisin sisälle, mutta haju vaan pysyi (onneksi) poissa. Sitten ymmärsin. Ainoa asia, joka oli muuttunut, oli poistetut vessapaperit. Se haju tuli siis niistä hiivatin vessapapereista! Olin epähuomiossa ostanut TUOKSUVAA vessapaperia.

Tämä taistelu kesti puolitoista viikkoa. Sen vaan sanon, että kakkakin haisee paremmalle, kuin tuoksuva vessapaperi. Ja tyhmästä päästä kärsii koko ruumis!

Että tämmösissä meinigeissä täällä. Puhtaalta tuoksuu lomakodissa ja lomakin on kohta pidetty.

Iloa päivään

🙈

Hanna

1

Ajelin Kuressaaresta fillarilla kotimökille pitkin silkin sileää pyörätietä. Se on hidasta hommaa, koska vähän väliä täytyy pysähtyä kuvaamaan jotakin. Tienpientareet ovat täynnä ihania kukkia, taivaalla lentävät haukat ja kotkat, tien yli vilistää käärme, ei niiden voi antaa vaan olla. Pitää saada kuvia. Nyt olin kuitenkin päättänyt polkea pysähtymättä koko matkan, saadakseni selville kaunako matkaan kuluu aikaa. (Mikä on sinänsä aivan älytön juttu, koska siihenhän menee se mikä menee. Kuvaan kuitenkin aina. En tee mitään tiedolla kuinka nopeasti KYKENEN ajamaan sen matkan!)

Poljin siis päättäväisesti. Pian kuulin kuinka takaa lähestyi toinen pyörä. Mitäkö tein? No  lisäsin tietysti vauhtia! Hahahah! No eihän siinä mennyt kuin hetki, niin takaa tullut pyöräilijä tavoitti minut ja Joponi noin sata vaihteisella kilpurillaan. Hetkinen…Hän yrittää puhua minulle jotain. Pysähdyn ja näen että hän ojentaa minulle vyötärölaukkuani. O-ou!

Laukku oli pudonnut, kun ohitin hänen perheensä nurmikon kautta yhdessä risteyksessä. Siinä käveli kaksi lasta, yksi pyöräili ja äiti työnsi yhtä vaunuissa. Lapset ovat niin arvaamattomia liikkeissään, että kiersin heidät kaukaa, jotta saattoivat rauhassa kulkea ja ajoin jalkakäytävän reunan yli. Siinä se laukku oli pudonnut pyörän korista. (Vyötärölaukku! Miksi se oli korissa??)

Järkytyin. Laukussa oli käytännössä kaikki. Lompakko, jossa kaikki kortit ja vähän fyrkkaa, passi, avaimet ja puhelin. Amen. Sopersin kiitoksia, annoin rahaa palkkioksi ja kiittelin vielä. Sitten mies lähti. Ajattelin ajellessani, että niin – terve ihminen on rehellinen. Ja haluaa palauttaa jonkun hukkaamat tavarat. Niinhän minäkin tekisin.

2

Viikon kuluttua tapahtumasta ystäväni tulivat tänne oopperaan. Oopperaillan jälkeen he kävivät syömässä noin 500 metrin päässä hotellistaan. Tapasimme aamiaisella Kuressaaren ihanimmassa aamiaispaikassa, jonne olin aamulla ajellut vieraanani olleen Lotan kanssa herkuttelemaan.

Löysimme ystäväni sieltä onnettomina. Miehen lompakko oli kadonnut illalla sillä 500 metrin matkalla. Lompakkoa oli etsitty koko aamu, poliisille tehtiin ilmoitus, paikat pengottiin läpikotaisin. Olisiko se voitu varastaa? Tuskin. Olin varma, että lompakko tulee jotenkin takaisin.

Päätimme Lotan kanssa löytää sen, etsiä paremmin, olla supernokkelia! Lähdimme haravoimaan aluetta. Tietysti katsoimme pusikot, kurkimme autojen alle ja katsoimme katujen viemäriaukkoihin.

Aloimme miettiä asiaa psykologisesti. Jos joku löytää lompakon, hän katsoo tietysti heti sen sisään. Siellä ei ollut käteistä. Mitä kurja ihminen tekee silloin? Viskaa lompsan pois. Minne? Ehkä kuitenkin roskikseen! Mutta hitto, tekikö mieli tunkea käsi roskikseen ja kokeilla onko siellä lompakko? EI! Olisi pitänyt olla periskooppi, että sinne olisi nähnyt, roskiksien suut ovat kapeat aukot pönttöjen kyljissä. Ei sisään näe millään ilveellä. Sitten PAM! Neronleimaus! Kuvataan puhelimella roskikset sisältä. Hirmu hyvä idea, mutta pöllönä jotenkin käänsin kameran selfie moodiin….No Lotta ohjeisti ja saatiin kuvat. Kiinnostaako nähdä mitä on Kuresaaren puiston roskiksissa? Olkaa hyvä!

’

No lompakko ei löytynyt. Harmi. Tuntui tyhmältä. Luottokortit suljettiin ja tiemme erosivat kurjissa fiiliksissä.

Vaan elämäkö elämää ois, jos tyyni ois järven pinta? Pian soi puhelin ja kaksi iloista kaveria matkalla oopperareissulta kotiin, soittavat. LOMPAKKO LÖYTYI!!! Jessss! Uskoni ihmiskuntaan säilyi! Samoin kuin siihen että muisti saattaa tehdä pikkutepposia aina välillä. Lompakko oli ollut hotellihuoneen naulakon hattuhyllyllä rouvan lierihatun sisällä….

3

Täällä tarvitaan usein käteistä rahaa, joten sitä täytyy välillä nostaa automaatista. Otin rahaa minäkin ja tyytyväisenä tepastelin pitkin Kuressaaren katuja. Oli ihana ilma ja hyvää fiilis. Söin jäätelön ja ostin parit villasukat. Kävin lounaalla ja nautin elämästä ja kannoin harteillani lomalaisen viittaa. Sitten istuin autoon ja lähdin ajelemaan mökille. Menin kuitenkin vielä kaupan kautta vain todetakseni kassalla, että pankkikorttini ei ollut lomapakossani. Shokki. Sitten ymmärrys. Se jäi pankkiautomaattiin. Helvein helvetin helvetti! Täällä pankkiautomaatit antavat rahat ensin. Sitten se pöljä kone kysyy mitä haluat seuraavaksi tehdä. Jos haluat korttisi, painat QUIT-nappia. No en painanut. Niin iloiseksi tulin riihikuivasta, jota kone työnsi kouraani. Eipä muuta kuin renkaat ulvoen takaisin keskustaan ja automaatille, joka onnekseni oli pankin seinässä. Pankissa mitä suloisin lady hymyili leveintä hymyään ja sanoi – niin me kuulimme, kun kone piippasi ja piippasi, kun se jäi sinne. Mikä nimesi on? – Hanna Sumari. Tässä on korttisi. Iloista päivää!

Että näin täällä

😂

Hanna

Migreeni. Ja tuhat tapaa hoitaa sitä, ehkäistä sitä ja voittaa se. Vähintään yhtä monta asiaa, jotka saavat sen puhkeamaan. Monta tapaa on myös sitä sairastaa.

Minulla on ollut migreeni parikymppisestä asti. Se on myös äidilläni ja kaikki kolme sisartani ovat siitä kärsineet. Minun migreenini lähti pois, kun aloin harrastaa Fustraa. Nyt en ole valitettavasti treenannut kunnolla kuukausiin. Siihen on useita syitä ja olen todella iloinen siitä, että treenit alkavat ensi viikolla.

Asiat jotka saavat migreenini puhkeamaan ovat monenlaisia. En voi juoda käytännössä lainkaan viinejä, en myöskään samppanjaa. Kaikki muukin alkoholi saa kohtauksen helposti puhkeamaan. Ainoastaan kirkkaat puhtaat juomat ovat turvallisia. Sellaiset kuin garppa ja vodka ja yksi cocktail; dry martini. En missään tapauksessa voi juoda päivällä yhtä lasillista mitään alkoholia, päänsärky on taattu, jos sen teen. Myös juomasekoitukset ja makeat alkoholijuomat ovat pois suljettuja.

Tuuli aiheuttaa kohtauksen (niin todellakin jos päähäni tuulee….ja pahus, kun hatut eivät oikein sovi minulle!) väsymys, helpotus, stressi, jännityksen laukeaminen, Natriumglutamaatti, kahvin puute, vilkkuvat tai kirkkaat valot, tuoksut, tupakka, tietynlaiset äänet jne. Suurinta osaa aiheuttajista on helppoa välttää, joitain mahdotonta.

Migreeni on raivostuttava, koska se pilaa kaiken. Aina kun se puhkeaa, tulee jotenkin niin onnettomaksi. Tulee pettymys. Mutta olen kyllä migreenini suhteen onnekas – monilla tilanne on paljon pahempi.

Migreenini lähtee yleensä pois täsmälääkkeillä. Ennen Fustran aloittamista kävin usein myös piikillä. Eli täsmälääkkeetkään eivät auttaneet, vaan minulle jouduttiin antamaan eri lääkkeistä sekoitettu cocktail suoraan lihakseen. Joskus piikkejä jouduttiin antamaan useita ja joskus lääkettä ruiskutettiin todella reipas määrä.

Pahinta on silloin, kun tenssion neck eli kireistä niskoista johtuva jännityspäänsärky ja migreeni saavat aikaan oravanpyörän. Kireät niskat aiheuttavat migreenin, joka aiheuttaa niskojen kireyttä. Kipu kiristää. Siihen tarvitaan aina piikki tai useita. Selkääni on myös puudutettu migreenin takia. Puudutusainetta on pistetty triggerpisteisiin, jotta lihasjännitys laukeaisi.

Migreenissä minusta tulee itsesäälissä rypevä pelkurivauva. Olen loputtoman reipas, jopa migreenissä, niin kauan kun on pakko. Kun migreeni lopulta saa yliotteen ja kohtaus puhkeaa, kaipaan rakkautta, huolenpitoa ja hellyyttä. Lisäksi minua pelottaa. Haluan, että joku on lähellä. Selviän kyllä ilmankin, mutta kaikki rakkaus tuntuu silloin ihanalta. Tosin sitä on hiukan haastavaa antaa oikein missään muodossa, koska en kestä ääniä tai valoa, en jaksa kuunnella enkä puhua, enkä halua, että minua juurikaan kosketaan. Mutta jos joku on kotona, toisessa huoneessa aivan hiljaa ja tiedän sen, se tuntuu mukavalta. Ja kun kohtaus alkaa mennä ohi, on ihanaa, jos joku vähän (paljon) hoivaa. Vettä, kahvia, silitystä, ruokaa jne. Ja ruokahalu on oikukas kohtauksen jälkeen. Suolaa, sokeria, suuria määriä vuoron perään. Suklaata. Kahvia kiitos! Hampurilainen, nakkeja! Ylipäätään asioita, joita en syö tavallisesti.

Migreeni on myös äärimmäisen pelottavaa. Sanotaan ettei siihen voi kuolla, mutta en usko sitä. Joskus kipu on ollut niin helvetilistä, että olen ollut varma, että siihen on pakko kuolla. Ettei se ole vaaratonta. Ja kun se jatkuu päiviä, eikä piikit auta eikä mikään muukaan, ei voi uskoa, ettei se ole kuolemaksi. En tiedä onko vai ei.

On hirveän tärkeää pitää itsestään huolta ja koettaa elää niin, ettei saisi kohtauksia, jos niitä voi välttää. Nyt olen saanut kaksi kohtausta vain muutaman sisällä. Edellisistä on kuukausia, ellei vuosia.

Olen täällä Saarenmaalla ja oli pakko käydä kaupassa. Kauppias kertoi kuinka hän hoitaa omaa migreeniään. Ette usko tätä – iilimadoilla. Kyllä. Hän suositteli niitä minullekin. Olin oksentaa, mutta kuuntelin. Hän on ottanut hoitoa nyt kaksi vuotta parin kuukauden välein ja migreeni on pysynyt poissa. Häntä oli kuvottanut aluksi mutta on nyt tottunut, koska ei halua syödä lääkkeitä jatkuvasti. Iilimadot auttavat kuulemma, vaikka mihin ja niitä myös laitetaan, vaikka mihin. Kyllä myös emättimeen, kun hoidetaan lapsettomuutta, johon hoito kuulemma myös tepsii. Hoito on täällä edullista. Yksi iilimato maksaa 4 € ja tarvittava määrä on 4-6 kpl. Hoitajan palkkio on 10 € ja hoito kestäää noin 1,5h

Muistan nähneeni dokumentin siitä, kuinka venäläiset käyttävät sairaanhoidossa iilimatoja ja kuinka niitä kasvatetaan täysin steriileissä olosuhteissa kellon tarkasti ja pieteetillä. Mene ja tiedä – jännältä kuulostaa. En nyt kuitenkaan ota vielä sitä hoitoa ja anna iilimatojen pureutua ihooni satojen hampaidensa avulla ja alkaa imeä vertani. Menen hierojalle ja odotan ensi viikkoa ja treenejä. Mutta konsteja on monia, kuten on tämän sairauden muotojakin. Yhtä auttaa yksi, toista toinen konsti. Ja niitäkin joita ei auta mikään. Yhtä en kuitenkaan halua kuulla: Nyt lähde ulos tee reipas lenkki! Näin sanoi minulle kerran sairaanhoidon päivystäjä puhelimessa, kun särky oli niin kova, että tuskin pystyin puhumaan. Enää ei varmaan olla missään näin tietämättömiä.

Pidä huoli itsestäsi

love

Hanna

Kesäloman kovin haasteeni on olla tekemättä mitään. Ystäväni kommentti asiaan oli loistava: ”kysehän on vain siitä miten tekemiset nimeää: ei tää oo mittään, ei tääkään oo mittään, en siis tee mittään!”

Pyykinpesu mökillä ei ole mittään, koska rakastan sitä. Kotona pyykki on pakko, mökillä se on harrastus. Pesen kaikkea koko ajan. Tai siis kone pesee ja minä vien sitten pyykin narulle puhtaaseen tuuleen ja auringonpaisteeseen kuivumaan. Pesen kaiken: patjojen päälliset, täkit, tyynyt, lakanat, verhot, villapaidat ja kesävaatteet.

Silitys mökillä ei oo mittään, Sillä en koskaan silitä kotona. En ehdi. Silitän vaatteen, jos se sitä tarvitsee, mutta en silitä mitään esimerkiksi kerran viikossa. Mökillä silitys on lomaa! Raahaan silitysvehkeet terassille, pistän bikinit päälle ja silitän auringossa. Se ei mittään ole todellakaan!

Tänä kesänä en ole tehnyt siis yhtään mittään, koska olen pessyt enemmän pyykkiä kuin ikinä. Myös untuvapeittoja ja tyynyjä. Saarenmaalla on paistanut aurinko ja pyykki on kuivunut unelman lailla. Välillä on jopa paistanut ja tuullut, se se vasta onkin hyvä pyykkisää! Kaikki kuivuu niin nopeasti, että kun seuraavaa koneellista tuo narulle, voi edelliset jo kerätä pois.

Jos ulkona sattuu satamaan, pesen silti pyykkiä. Meillä on nerokas ja tehokas pyykinkuivausteline, jossa esimerkiksi farkut kuivuvat parissa tunnissa. Teetin meille katajatikkaat, jotka laitoin nojaamaan seinää vasten sähköpatterin eteen. Tikkaille mahtuu valtava määrä pyykkiä. Lakanat taittelen pituussuunnassa nelinkerroin ja käyn välillä kääntämässä niitä. Se ei ole mittään!

Mökin verhoja en ole ehtinyt pestä moneen kesään. Ikkunoissa on valkoiset Marimekon pellavaverhot, jotka roikkuivat aikaisemmin Espoon kodin ikkunoissa, mutta pesuvirheen (ei omani todellakaan!) takia ne kutistuivat ja sinne oli hankittava uudet (…valkoiset pellavaverhot – luultavasti olen sitä mieltä, että maailmalla ei ole minulle muunlaisia verhoja tarjota. Koska onko mitään kauniimpaa kuin tuulessa heiluvat valkoiset pellavaverhot, jotka on kiinnitetty mahdollisimman yksinkertaisesti ilman mitään rypytyksiä? Tuskin!) Kankaan on suunnitellut Marimekolle Kristiina Isola vuonna 1997 ja sen nimi on Pikseli. Ihana kangas. Valkoisella valkoiselle painettua 100% pellavaa. Meidän mökille on roudattu paljon vanhaa jo kerran tai useammankin käytettyä tavaraa, joten minulle ei kannata höpistä juttuja siitä, ettei mökille saisi viedä vanhoja kamoja. Kaikki riippuu siitä, millaisia ne vanhat kamat on!

Kun pellavan pesee, sitä ei saa lingota voimakkaasti, ettei verhoihin jää pysyviä ryppyjä. Ne kuivuvat suvituulessa hujauksessa. Onkin oltava tarkkana, etteivät ne kuivu liikaa. Sopivan nahkeina niiden silittäminen on unelmaa. Terassilla. Koska sehän ei ole mittään.

Tänä kesänä pesuhommiin tuli onnellinen bonus. Sain ystävältäni Tiinalta lahjaksi pesuaineet mökille. Ja voin sanoa, ettei se ole ainakaan hillinnyt pyykkäämistä! Washologi by Viktoria on ruotsalainen tuotemerkki. Sarjaan kuuluvat pesu- ja huuhteluaineet ja tuoksuvedet. Tuotteet tehdään Ruotsissa ja niiden perusajatuksena on korkea laatu ja ekologisuus. Tämä on se juttu, joka vaikuttaa minuun, sillä Saarenmaalla on erityisen tärkeää käyttää mahdollisimman ekologisia pesuaineita, sillä viemärihommat eivät ole täällä ihan huippuluokkaa vielä. Mutta se on erittäin tärkeää muuallakin.  Synteettisiä myskiyhdisteitä, eli keinotekoisia hajusteita, joita käytettään juuri pesu- ja puhdistusaineissa, shampoissa jne. pääsee käytön yhteydessä ilmakehään ja vesistöihin. Se on aika raakaa, sillä näitä yhdisteitä on löydetty mm. kaloista, ihmisten verestä ja jopa äidinmaidosta. Ei kauhean kivaa. Siksi ilahduin lahjasta erityisesti. Nämä pesuaineet eivät siis sisällä väriaineita tai synteettisiä myskiyhdisteitä ollenkaan, vain luonnollisia hajusteita. Ja ne tuoksuvat niin ihanilta. Vain aavistuksen raikkailta. Ei mitään raskasta tuoksua, joka peittäisi ulkona kuivuneen pyykin ihanista ihanimman tuoksun. Olen nyt raahannut näitä Saarenmaan ja kodin väliä, koska en ole ehtinyt kaupoille, kun olen Suomessa.

Sain peruspesuaineen lisäksi sporttivaatteille oman pullon ja mielenkiinnolla kokeilin sitä Jarin endurokamoihin. En nyt viitsi lähteä kuvailemaan niiden odöörejä ennen pesua mutta kyllä te tiedätte mitä sporttivaatteille tapahtuu…oh lal laa! Mutta raikasta tuli kolmessa kymmenessä asteessa. Hei oikeasti mä suosittelen näitä ihan kympillä, sillä ovat toimivat ja viisaat. Niin ja siis erittäin riittoisat, sillä pulloja ei ole täytetty vedellä, vaan pesuainetiivisteellä. Pullot kestävät pitkään, ainetta tarvitaan vain ruokalusikallinen tai kaksi.

Eilen en tehnyt siis mittään, en tänään enkä luultavasti huomennakaan. Se vaan, että pestävät alkaa loppua…. Ja päälläkin on kokoajan vaan bikinit, joten ei tule lisää pyykkiä….

Onnea kesäpäiviin

♥️

Hanna

Meidän kesäparatiisi Saarenmaalla on paikka, jossa rentoudutaan ja tavataan ystäviä. Täällä ei tarvitse uurastaa kasvimaan tai minkään muunkaan asian kimpussa. Voi vain nauttia elämästä ja olla möllöttää. Ei sitä kuitenkaan loputtomasti jaksa vaan olla, joten jossain vaiheessa alkavat kaikenlaiset huushollihommat maistua. Tykkään kaikista kotitöistä, jos ei ole kiire eikä pakko.

Mökin entinen lasten makuuhuone on muuttunut pikkuhiljaa vierashuoneeksi jossa kyllä vierailevat ihanan usein myös omat lapset. Viimeksi siellä oli Katri, joka väitti, ettei hän mahdu peittonsa alle. No joo, onhan hän pitkä, mutta juttu kuulosti ihan dorkalta. En siis uskonut ennen kuin näin. Mutta totta se oli. Siinä se neiti pötkötti ja aina kun peitto oli sopivan ylhäällä, olivat jalkaterät peiton ulkopuolella. Ja niinhän ei voi kukaan nukkua.  Kävi ilmi, että pussilakana oli kutistunut 20 cm! En ollut uskoa silmiäni! Siis aivan älytön kutistumisprosentti. Kaivoin siitä paikasta esille kaikki lakanat ja lopulta myös peitot ja tyynyt ja syynäsin koko liinavaatekaapin sisällön. Lopputulos oli kauppareissu ja uusia ihanuuksia mökin makkariin.

Tuplaleveä aluslakana on muotoon ommeltu ja pysyy siksi täydellisesti paikoillaan ja pitää myös parisängyn sijauspatjat kivasti yhdessä.

Kutistuneiden lakanoiden tilalle hankin Familonin perkaalipuuvillaiset kokonaan valkoiset lakanat. Eli unelmien lakanat. Perkaalipuuvilla on ohesta pitkäkuituisesta puuvillalangasta kudottu kangas, joka on himmeästi kiiltävää, rapeaa ja tiivistä puuvillaa. Se on ikiaikainen suosikkimateriaalini. Ylellinen, viileä ja sileä – parasta mitä tiedän, eikä takuulla kutistu!

Uudet lakanat saivat sisälleen Familonin untuvapeitot, jotka ovat 90% untuvaa ja 10% höyhentä. Rapeat lakanat ja pehmeä untuva on supernamu yhdistelmä. Untuvapeitto ja tiukasta puuvillasta tehty lakana pysyvät jännästi irti ihosta ja siksi peiton alla ei tule kuuma eikä kylmä. Siellä on ihanasti sopivaa, vaikka sää olisi mikä tahansa.

Meillä on kahdeksan varsinaista makuupaikkaa, mutta täällä voi helposti nukkua 14 ihmistä. Peittoja ja tyynyjä on sen tähden paljon. Osa on untuvaa ja osa tekokuituja. Olen ratkaissut niiden säilytyksen hauskalla tavalla – kätken kaikki suurten tyynynpällisten sisään. Olen hankkinut vanhoja antiikkisia jättiläiskokoisia tyynynpäällisiä, joihin mahtuu vaihtelevasti 1-2 täkkiä ja yksi tyyny. Näin muodostuneet suuret tyynyt olen pedannut sänkyihin päiväpeitteiden päälle. Niitä vasten on ihanaa heittäytyä lukemaan sängyn päälle.

Kutistuneista sini-valkoisista lakanoista teen lisää suuria tyynynpäällisiä. Minulla on jo kaksi, jotka ovat ranskasta 1900-luvun alusta. Saavat nuorta seuraa!

Kirjavat sängynpeitot on Cath Kidstonin näytekappaleita ja siksi ne ovat kaikki eri kuosia. Olen ostanut ne alennusmyynnistä joskus ja sovitin ne yhteen noilla isoilla tyynyillä ja punaruutuisilla pikkutyynyillä. Jalkopäässä on 100% villaa olevat vadelmanpunaiset villahuovat, jotka olen perinyt mummiltani. Äiti osti ne mummille joskus 30 vuotta sitten ja ne ovat kuin uudet. Laatukamaa!

Jossain vaiheessa tyttäreni halusivat yhteiseen huoneeseen omaa rauhaa, joten pingotin kattoon verhovaijerin ja ripustin siihen verhot. Vaijerille on useita koukkuja katossa niin, että sitä voi siirtää ja sillä voi jakaa huonetta eritavoin. Verhoina on Deigners Guildin läpikuultavat verhot, jotka (nekin) olen ostanut jostain näytemyynnistä vuosia sitten.

Lakanoiden ja peittojen hankintamatkalla innostuin hankkimaan myös kaksi vohvelikankaista kylpytakkia. Vanha kirpputorilta tänne ostamani kylpytakki tahraantui rautaoksidista jo ensimmäisenä mökkivuotenamme. Harmitti ihan älyttömästi, mutta minkäs teit. Kamalan rumat ruosteenkeltaiset tahrat eivät lähteneet millään pesussa pois. Olen käyttänyt sitä sitkeästi tähän saakka mutta nyt se sai lähteä. On muuten ihanat nämä uudet takit, ohut kangas kuivuu nopeasti ja valkoinen on niin freessi väri.

Kumpi on muuten kivempi – aamusauna vai iltasauna?

♥️

Hanna

Pärnun parhaat

Lähdettiin viettämään pitkää viikonloppua Pärnuun Jarin kanssa. Jarilla oli siellä endurokisat ja minä lähdin ihan Turre Turistina mukaan. Otettiin aamun paras lähtöaika ja –laiva eli 8.30 lähtevällä Eckeröllä mentiin.

Ajettiin auto laivaan ja kiivettiin kuudennen kannen Loungeen istumaan ja syömään aamupalaa. Ilokseni tarjolla oli mm. tuorepuuroa ja hedelmiä. Muuten matka menikin töitä tehdessä ja laskuja maksellessa. Aina sama juttu – pari hommaa hoidettavana vielä matkalla – onneksi loungessa toimii netti koko matkan ajan! Sain työt pois kiusaamasta lomafiilistä.

Tallinnasta ajaa Pärnuun pari tuntia ja olimme kivasti perillä jo yhden aikaan iltapäivällä.

Jari lähti tutustumaan kilpailupaikkoihin ja minä Pärnun kaupunkiin.

Polkupyörä

on paras tapa liikkua Pärnussa. Pyöriä vuokrataan esimerkiksi Ranna Puiesteellä hotelli Headonin edessä. Hienoja pyöräteitä kulkee pitkin upeaa rantaviivaa sekä Pärnu-joen vartta. Pyöräillessä näkee paljon ja ehtii pitkälle. En tyytynyt ajelemaan vain rannoilla, vaan suhailin myös ristiin rastiin pitkin kaupunkia. En käynyt museoissa enkä katsellut virallisia nähtävyyksiä, vaan etsin oman Pärnuni. Tältä se näytti.

Hotelli Hedon Spa

on Pärnun maamerkki. Sen uusklassinen vanha osa on rakennettu vuonna 1926 toiminta lakkautettiin Viron itsenäistyttyä, kunnes vuonna 2014 se avattiin uudelleen laajennettuna uudella modernilla osalla.

Hotellin palvelu oli erinomaista. Pidin arkkitehtuurista ja tavasta, jolla uusi osa istui rantamaisemaan.

Hotellin ravintola oli äärimmäisen suosittu ja sinne oli parasta varata pöytä, jos mieli siellä syödä. Spa-osasto on jaettu kahteen osaan, jossa toiseen ei alle 14-vuotiailla ole pääsyä.

Kirpputorit

Perusongelmani matkoilla on aina sama. Jotain tärkeää jää kotiin. Tällä kertaa rantapyyhe, aurinkohattu ja kaikki kivat korut. Sattuma auttoi ongelmassa, kun lähdin pyöräilemään ilman mitään suunnitelmaa pitkin kaupunkia. Löysin Jenny Krusen kirpputorin, josta ostin ranta-alustakseni vanhat pellavalakanat. (Yksi olisi riittänyt, mutta en kyennyt jättämään toista hyllyyn, kun kahden euron hintakaan ei päätä huimannut. Teen niistä vielä jotain hauskaa) Asuuni sopiva rannekoru maksoi 50 senttiä ja päälle päätteeksi myynnissä oli uusia hattuja. Sellaisia joita vanhat mummot käyttävät. Kahdella eurolla lähti hieno mummohattu matkaan. Tuuli ja aurinko yhdessä ovat nimittäin otollinen yhdistelmä migreenin puhkeamiselle, joten hattu oli pakko saada.

Löysin kaksi muutakin kirpparia kaupungista. La Belle Boutique sekä Humana Kirppisten taso yllätti minut täysin. Ne olivat raikkaita, siellä tuoksui hyvältä (ei pesuaineelta, vaan puhtaalta) ja tavarat olivat kivasti esillä.

Talot ja puutarhat

Parasta koko kaupungissa minusta olivat talot. Hullaannuin niihin. Muotoja ja värejä oli loputtomasti. Uusia ja vanhoja, remontoituja ja remonttia odottavia. Esimerkiksi Kooli-katu oli täynnä uskomattomia taloja.

Lounas

Söin joka päivä lounaan samassa paikassa. Ehkä dorkaa, mutta ruoka oli hyvää, palvelu aivan erinomaista ja terassi oli suuri, joten sieltä löytyi aurinkoinen pöytä, jossa saatoin lukea kirjaa ja syödä rauhassa. Mack-Bar-B-Que n lohisalaatin söin kaksi kertaa, kolmannella kerralla pistelin tyynesti poskeeni aivan järkyttävän hyvät ribbsit!

Ravintolat

Söimme illallista hotellin ravintolan lisäksi sekä gruusialaisessa ravintola Kolhethissa että Villa Ammendessa. Molemmat hyviä paikkoja. En tiedä kuinka vilkkaita viikonloput yleensä Pärnussa ovat, mutta nyt ainakin näytti siltä, että joka paikkaan kannattaa varata pöytä, tai ruokapaikkaa saattaa joutua hakemaan pitkään.

Hotellimme vieressä on myös pizzeria Stefani, jota kehutaan maasta taivaaseen ja kehut pitänevät paikkansa, sillä sinne oli jatkuva jono. Toinen kovin kehuttu paikka on Lime Lounge.

Hautausmaa

Pärnun hautausmaa on suuri ja kaunis. Jos olet sitä tyyppiä, joka pitää hautausmailla samoilusta mene ja koe rauhallinen upea ja koskettava paikka.

Ranta

Pärnun uimaranta on tietenkin koko Pärnun ykkösjuttu. Ihanaa pehmeää ja sileää hiekkaa, dyynejä ja kimmeltävä meri. Ja mikä parasta, koskaan ei voi tietää mitä siellä sattuu! Minä satuin törmäämään vanhaan tuttuun.

Kävelin rannalle etsimään tuulensuojaisaa paikkaa, jossa voisin lukea kirjaa. Näin viehättävän pariskunnan istumassa hiekalla samppanjaa siemaillen. Yhtäkkiä mies ponnahti pystyyn ja huusi HANNA! Siinä oli tuttuni, jonka olen viimeksi tavannut noin 20 vuotta sitten. Heillä oli vieläpä varalasi mukanaan, jos sattuisivat törmäämään johonkin tuttuun ja niin minäkin nautin lasillisen kuohuvaa Pärnun pehmeässä hiekassa istuen.

Nähtävyydet

Tämä oli minun Pärnuni, Pärnun viralliset nähtävyydet löydät täältä. 

On aikainen aamu ja heräsin juuri makeilta unilta. Kimalaiset pörisevät. Kuulen sen seinän läpi. Rakastan näitä hetkiä, kun kaikki muut nukkuvat paitsi luonto ja minä.

Hiippailen pihalle yöpaita päällä, villasukat jalassa. Nurmikko on kasteesta märkä ja sukkien kantapäät kastuvat, kun olen työntänyt jalat paksuissa sukissani väkisin fosforin vihreisiin feikki Crocseihini. Uskomattomat, jostain pehmeästä vaahtomuovista tehdyt kengät, jotka ostin kymmenen vuotta sitten pihakengiksi Kuresaaren marketista viidellä eurolla.

Linnut vain laulavat, mitään muuta ei kuulu. Aaaa! Paitsi että kuuluu! Pörriäiset pöristelevät jo aivan touhukkaina.

Meillä on lempeä suhde kimalaisiin, ne asuvat meillä vuokralaisina. Ovat kyllä oikeastaan enemmänkin talonvaltaajia, sillä eivät ne mitään lupaa kysyneet, kun rakensivat kaksi pesää kaksi pesää talon seinähirsien väliin. Tai siis hirsien välistä lentävät sisään ja pesä on siellä jossain, en tiedä missä. Pörriäiset ovat kamalan kiireisiä koko päivän. Väillä, kun istumme terassilla, on kuin istuisi Kings Crossin rautatieasemalla Lontoossa. Molemmin puolin päätä lentää karvapallerot kamalalla kiireellä seinästä sisään ja ulos.

No nyt ajattelet, että hullu ämmä – pörriäiset pilaavat seinän ja talon! Hävitä ne! Joo, en mä hävitä. Kas nythän on niin, että pörriäiset takaavat esimerkiksi lähes kokonaan Suomen mustikkasadon. Ne ovat tärkeitä pölyttäjiä ja sitä päitsi tosi tehokkaita, koska ovat niin karvaisia.

Ja kuinka tuhoaisin pesän? Kaataisin bensaa seinästä sisään ja tuikkaisin tuleen? Sen jälkeen ei kyllä tarttis siivota toisaalta. Tai odottaisin auringon laskuun ja suihkuttaisin myrkkyä seinän sisään?  Ei – ei se käy laatuun. Ne eivät tee meille mitään, kunhan päristelevät menemään. Kerran tosin ulko-ovi oli selällään auki ja oviverhot liehuivat ihanasti tuulessa. Pörriäiset pyörivät aivan vallattomina oviaukossa. Olin ihan, että mitä mitä?? No ovi oli täysin auki ja peitti niiden pesäkolon aukon. Eivät löytäneet kotiin ressukat. Nykyään olemme tarkkoja siitä, että ovi on vain 90 asteen kulmassa seinään. Pääsevät pöristelemään siitepölypusseinensa kotiin. Ne on muuten huikean näköiset ne niiden reidet, kun niissä on aivan järkyttävän kokoiset keltaiset pallerot siitepölyä. Raskasta työtä tekevät! Kiitos heille!

Osaatko erottaa ampiaisen, mehiläisen ja kimalaisen? katso täältä erot

Yksi hauska juttu on muuten se, että kimalaiset lämmittelevät lentolihaksensa kylmällä säällä ennen lentoon lähtöä. Ne kiipeävät aamulla kukintojen latvoihin lämmittelemään.

Älä sinäkään hävitä kimalaisia. Sukupuutto uhkaa 24 prosenttia Euroopan 68:sta kimalaislajista *. Kimalaiset ja muut pölyttäjät ovat niin tärkeitä. Ne tarjoavat Euroopan maataloudelle vuosittain 22 miljardin euron arvoisen pölytyspalvelun ja kolme viidestä tärkeimmästä pölyttäjälajista on kimalaisia.

Menen nyt keittämään kahvit ja valutan hunajaa kreikkalaisen jugurtin ja mansikoiden päälle. Kuuntelen samalla pörinää. Ne on vähän kun mun kavereita noi pörriäiset.

Niiin, eikä ne pistä kuin uhkaavissa tilanteissa, silloin ne voivat pistää monta kertaa, joten paree olla huitomatta!

• lähde: Vihreä lanka 

pörinää keäspäivään!

♥️

Hanna