Pioniaidanne! Mitä sanoit? Voinko saada pioniaidanteen? Siis kokonainen aita pioneista?

Suurin piirtein näin keskustelu kävi keväällä 2010 mutta pionien ja minun yhteinen tarina alkaa paljon kauempaa.

Kun olin pieni tyttö, asuimme isäni rakentamassa rintamamiestalossa Jollaksessa. Etelään antava piha ei ollut piha, vaan puutarha, jonne isäni istutti ihania asioita, sellaisiakin kasveja, joita ei muilla pihoilla ollut. Hän rakensi kivipenkereen ja täytti sen kivikkokasveilla, rakensi pergolan, jossa kiipesi villiviini. Hän istutti oven viereen ruusuorapihlajan, jonka yhden hennon oksan hän katkaisi ja siinä, lehvästön ja kukkien suojassa, oli kotiavaimen piilo.

Puutarhassa kasvoi kolme kirsikkapuuta ja sadon varmistamiseksi isä pölytti kirsikankukkia pienellä pensselillä. (Kolmen sisareni tehtävänä oli kitkeä kirsikkapuiden alustat – minä olin vauva-sisko ja sain vain popsia kypsät kirsikat suuhuni) Ihanimmat asiat pihalla olivat rhododenronit, pihajasmike, ruusukvitteni, päärynäpuu, syyshortensia ja uskomattomat, tuoksuvat, suurikukkaiset pionit, joiden kukissa oli aina muurahaisia. Kolme pionipuskaamme kasvoivat kaivonkannen vieressä ja ne oli tuettu vahvan neljän puukepin kautta kulkevalla nauhalla. Minusta on kaitafilmi, jossa seison pionien vieressä ja ne ovat melkein yhtä pitkiä kuin minä. Vilkutan kameralle. Olen ehkä neljän vuoden ikäinen.

Muutimme oman perheeni kanssa viikkoa ennen vuosituhannen vaihdetta vanhaan keltaiseen puuhuvilaan, jota ympäröi kiinnostava, osittain hoidettu, osittain metsäinen puutarha. Remontoimme talon, mutta puutarhaan emme juuri koskeneet.

Talo seisoi tontillaan vähän yksin. Naapurissa oli taloja, mutta ei asukkaita. Vanhat huvilat rapistuivat hiljalleen. Yksi tyhjistä taloista oli poikkeus.

Aution talon ovet ja ikkunat olivat kiinni ja ehjät, mutta talossa ei koskaan käynyt kukaan. Mutta puutarha! Se oli ihmeellinen.

Keskellä pihaa oli suuri omenatarha, taloa reunustivat kukkapenkit ja pihaa halkovat hiekkakäytävät kivettyine reunoineen pystyi vielä juuri ja juuri erottamaan koko puutarhaa peittävän, rintaan asti ulottuvan heinän ja vuohenputkien seasta. Keväällä, ennen kuin heinä kasvoi pitkäksi, kukkivien omenapuiden alla loisti keltaisenaan hohtava narsissimeri. Kun kesä eteni, nousivat pionit. Kuinka uskomaton näky se olikaan. Alas ojentuneet tuoksuvat kukat, kuin ballerinojen tyllipuvut.

Kerran viikossa talon eteen tuli taksi josta nousi ulos vanha hauras rouva. Hän käveli puutarhaan kahden kolmijalkaisen kävelykepin tukemana, viipyi tunnin ja lähti jälleen taksin kyydissä pois. Hän jätti kivisen portinpylväämme päälle aina kimpun kukkia. Rouva kävi kitkemässä kukkapenkkejä. Näky oli uskomaton. Koko villiintynyt puutarha, jonka heinäviidakon keskellä kasvoi ihania kukkia, ja hiljaisuuden keskellä kisailivat perhoset. Linnut lensivät äänettöminä omenapuiden oksilta pionien varsien suojaan. Kaiken villiintyneen keskellä, taloa kiertävät kukkapenkit, olivat täysin hoidetut.

Rakastin tuota puutarhaa, jossa siis vierailin salaa sillä varjolla, että vartioin taloa. Kerran kohtasin rouvan. Hän sanoi minulle, että voisin käydä ottamassa puutarhasta kukkia maljakkoon, jos halusin. Rouvan portinpieleemme jättämät kimput olivat kauniita. Niissä oli ehkä kolme kukkaa. Päätin, että haen vain kerran kesässä. Pioniaikaan. Ja otan niitä sylillisen! Niin tein!

Vuodet kuluivat ja koitti kesä, jolloin rouva ei enää tullut. Tuli kauhakuormaaja ja uudet tontin omistajat. Tulisi uusi talo… Surin pioneja ja salaisen puutarhan häviämistä. Vanhaa haurasta rouvaa.

Sanoin miehelleni, että menen hakemaan ne pionit meidän pihalle. Ei kukaan niitä ehdi pelastaa. Talon rakentajat eivät ehdi ajatella pioneja! Mieheni sanoi: Niin, sille on nimikin… sitä kutsutaan varastamiseksi. Huoh.

Yhtenä kesäsunnuntaina mieheni kertoi, että talonrakentajaperhe oli ollut piknikillä puutarhassa ja olivat juuri lähteneet, koska alkoi vähän sataa ripotella. Heillä oli kuulemma kolme lasta, joista yksi oli pieni vauva. Samalla mieheni kysyi minulta, lähtisinkö mukaan lenkittämään saksanpaimekoiraamme Klaaraa. Tajusin, että hetkeni oli koittanut. Sanoin etten halua, koska päätä särkee niin kovin. Lepäisin mieluummin hetken.

Kun portti sulkeutui Klaaran ja Jarin perässä hyppäsin sängystä, vedin suhinapuvun (kirkkaan punainen Adidaksen tuulipuku) päälleni, työnsin jalkani kumisaappaisiin ja säntäsin ulos. Otin kottikärryt ja tempaisin mukaani lapion. Juoksin naapurin tontille ja iskin lapion pionipuskan juurelle kovaa ja tarmokkaasti. Penkistä nousi valtava pionipehko. Sen juurakko oli jättiläismäinen, vaikkei se ollut todellakaan kokonaan mukana. Sitten toinen pioni. Ja kolmas. Olin paniikissa! Entä, jos se vauvanaapuri on pudottanut tuttinsa ja perhe palaa takaisin? Minulla on kottikärryt kukkuroillaan pioneja! Päätin etten mene ulos portista, vaan yritän kiviaidan yli! Juoksin! Ei mitään mahdollisuutta! Takasin portille. Juoksin kottikärryt kolisten alas mäkeä omalle portille, revin sen auki. Kuulin kuinka mieheni huutaa kovaa KLAARAAA! Koira haukkuu. Juoksen leikkimökin taakse. Jätän kärryt siihen. Juoksen sisään. Kiskon suhinapuvun pois. Juoksen sänkyyn ja otan käteeni lehden, jota alan lukea näennäisen tyynenä. Todellisuudessa sydämeni hakkaa hulluna kiinnijäämisenpelosta ja jännityksestä. Kuulen kuinka Jari huutaa Klaaraa uudelleen ja uudelleen. Nyt kuuluu kova kolina! Äänen täytyy tulla kaatuvista kottikärryistä! Kiivasta tassujen rapinaa ja Klaara ryntää viereeni, nuuhkaisee ja lähtee pois. Rauha.

Jari tulee sisään: Et ikinä arvaa mitä ihmettä Klaara teki äsken!

– No?

– Se repäisi itsensä hihnasta puistossa ja ryntäsi tonne naapurin tontille, juoksi sieltä alas meidän pihaan leikkimökin taakse, kaatoi kottikärryt, juoksi sisään ja juuri kun olin meidän pihassa, se vasta palasi mun viereen!

– Ai! Onpa jännää…!

Kämmeneni hikosivat. Pionivarkaan kämmenet hikosivat. Syyllisyys istui olkapäälleni pilkkaamaan minua. Pidin suuni kiinni. Päivän. Sitten tunnustin. Ei tullut moitteita, mutta ihmettelimme ihanan Klaaran käytöstä.

Ystävämme on kouluttanut rauniokoiria ja hän kertoi meille myöhemmin, että Klaara haistoi pelkoni. Se oli kuulemma tullut jalkapohjistani saappaan läpi maahan ja niitä jälkiäni pitkin Klaara kävi tarkistamassa, ettei minulla ole hätää.

Pionit istutettiin ja vastoin niiden yleistä tapaa ne kukkivat jumalaisesti heti seuraavan kesänä. Eivät ottaneet nokkiinsa lainkaan.

Tuli kevät 2010 puutarhamme alkoi hermostuttaa minua. Kukaan ei ehtinyt hoitaa sitä ja pihatie oli liian kapea. Etsin puutarhuria ja kuulin Juhasta. Hän tuli käymään, astui portista sisään kädessään yksi kukka rouvalle. Kuolanpioni. Olin myyty saman tien.

Pienestä pihan fiksauksesta tuli puutarhamme jättiremontti. Kaivinkoneita, tuhansia taimia, varaston purku, koko pihan profiilin muokkaus, kiviaidan rakentamien.

Mutta miten hän tiesi, mistä pidän?

Hän vei minut Helsingin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan ja Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan. Kävelimme siellä ja hän vain katsoi reaktioitani. Ja niin hän rakensi puolisonsa kanssa meille unelmien puutarhan. Niin kauniin ja ihmeellisen, ettei sitä voi edes käsittää. Annoin hänelle vapaat kädet. Ja millaiset ne kädet olivatkaan!

Yhtenä päivänä hän sanoi rakentavansa pioniaidannetta pihatiemme reunaan. Voiko sellaista edes olla! Onko olemassa asia, jonka nimi on pioniaidanne? Hän jakoi varastamani vanhan rouvan pionit ja istutti ne pihatien reunaan penkkiin, jonka reunana on vanha, pihan kivistä tehty penger. Herkät pionit eivät suuttuneet käsittelystä tälläkään kertaa. Pioniaidanne (kuinka rakastankaan tuota sanaa!) hehkui ja paisui painavista ruusukkeistaan ja läkähdyttävän makeasta, huumaavasta tuoksustaan. Ja minä kävelin pihatietä, jota pionit reunustavat.

Kaksi kesää sitten kodinhoitajamme Eija piilotti pihaan pionin siemeniä minulle kertomatta. Hän kertoi kyllä Juhalle, joka kävi silloin tällöin hoitamassa puutarhaa. Juha oli sanonut hänelle, että niitä emme näe elinaikanamme kukkimassa. Eija epäili toisin.

Hän oli kuullut jostain, että kun istuttaa pionin siemenet maahan saman syksynä, kun ottaa ne talteen pionin siemenkodasta, ne kukkivat seuraavana kesänä.

Se piti paikkansa. Viime kesänä pihalla kukki siis jälleen uusia pioneja.

En tiedä kävikö Juha meillä pioninen kukinnan aikaan. En tiedä saiko hän koskaan kuulla, että siemenet itivät ja tekivät upeat kukat.

Pääsiäisen aikaan, kun puutarhassamme ei kukkinut vielä mikään. Lähdimme Saarenmaalle. Puhelin soi. Se oli Juhan puoliso. Sain suruviestin, Juha oli lähtenyt pois. Hän jätti meille paratiisin.  Pioniaidanteen, omenatarhan, rhodometsän, kiviaidan, katsuran, tuhansia kukkivia kasveja, hän hautasi Klaaran tuhkan pionin ja ruusun väliin ja kielsi minua tuomasta Saarenmaalta sinivuokkoja juurineen. Ja minä en unohda häntä koskaan. Kuinka voisin?

Pioni on elämäni kukka, johon rakastuin ollessani ehkä neljän vanha. Pionit ilmaantuvat minulle erityisillä tavoilla. Eikä vain Espoossa. Saarenmaalla naapuri oli käynyt istuttamassa ilokseni puutarhaamme kaksi pionia. Eikö ole ihmeellistä! Toissa viikolla tein niille tuet vanhojen bambuisten aurinkotuolien osista.

Kaikki mitä kirjoitin tulee mieleeni aina, kun näen pioneja. Ne eivät ole ajatuksia, vaan kokonaisuus. Minulle pionit ovat kaikki tämä ja kaikki nämä ihmiset ja Klaara ja kaikki se mitä he ovat tehneet ja merkinneet minulle tässä elämässä. Joukkoon mahtuu vielä muutama muukin. Mummini, Äitini ja tyttäreni, koska kukkien saagat siirtyvät sukupolvilta toisille. Sekä myös he, joille olen saanut antaa pioneja puutarhastamme.

🌺

Hanna

Kuinkahan moni tulee ajatelleeksi, että Tallinna voi olla rantalomakohde? Jos lähtisitkin ostosretken sijaan biitsille hengailemaan tai wakeboardaamaan? Se on varmasti edullisin ja helpoin rantalomakohde. Hypäät vain Eckerön m/s Finlandiaan ja lähdet viettämään rantaelämää? Teimme pienen tutkimusmatkan kahteen paikkaan – Piritan uimarantaan ja Männikun vesivaijeripuistoon eli wakeparkiin.

Lähdimme Helsingistä Eckerön  m/s Finlandialla, joka lähtee mukavasti klo 8.30 ja on perillä Tallinnassa klo 11.00. Me ajoimme auton laivaan, mutta mieleeni tuli, että Piritan uimarannalle pääsee kyllä kivasti myös polkupyörällä, joka on helppo ottaa mukaan laivaan.

Söimme ihanan aamiaisen laivassa ja kävimme katsomassa Bar Nosturissa taikuria. En kyllä käsitä kuinka ne tekevät ne temput, mutta siinäpä se vitsi tietysti onkin. Ihmisillä oli aivan sairaan hauskaa siellä.

Shoppailut olivat tällä kertaa nestemäisiä. Ostin lahjaksi ystäville vähän kuohuviiniä ja viskiä. Itselleni ostin maailman parasta, ihanasti suomalaista, orgaanista Goodio-suklaata.

Ajoimme ulos laivasta Tallinnaan, joka oli kuuma. Aurinko porotti ja ajaessamme rantaa pitkin satamasta Piritaan päin, kuulimme laivojen sumusireenit. Rakastan sitä ääntä, se antaa ihmeellisen nostalgisen tunteen meren äärettömyydestä ja mahdollisuudesta matkata mihin vain. Tunne siitä, että maailma on suuri, tulee ihon alle.  Jotenkin tulee sellainen epätodellinen fiilis, että olisin mukana jossain elokuvassa. En tiedä, ehkä olen vain hullu.

Ajoimme Piritan uimarantaan. En ollut koskaan käynyt siellä aiemmin. Olin pudottaa silmät päästäni. Kaksi kilometriä pitkää upeaa luonnonhiekkarantaa, jonka hiekka on hienoa ja vaaleaa. Aivan kuin jossain etelän lomakohteessa! Meri kimmelsi, ihmiset ottivat aurinkoa, uivat ja pelasivat rantapelejä.

Rannassa on myös surffiklubi, josta voi vuokrata SUP- ja surffilautoja. Rannan varustuksiin kuuluu pukukaapit, vessat, suihkut, aurinkotulien vuokraus, rantabaari, kioskeja, jäätelönmyyntiä ja rantavahti. Ranta on saanut myös ekomerkin, mikä on tietysti iso plussa!

Me emme voineet jäädä nauttimaan rantaelämästä pitkään, mutta istuimme hetkeksi kahvilaan tarkoituksenamme juoda vain kupilliset kahvia ja jatkaa sitten matkaa. Velvet Cafe kuitenkin yllätti. Kaiken muun ohella ruokalistalta löytyi iso valikoima sushia. Tilasimme maistiaisiksi muutamia makirullia, emmekä totisesti pettyneet – ne olivat erittäin hyviä. Myös palvelu kahvilassa oli huippuystävällistä. Se onkin asia, joka tuntuu muuttuneen Virossa ylipäätään. Asiakaspalvelussa on tapahtunut jonkinlainen yrmeyden katoaminen. Sen tilalle on tullut hurmaavuus, avuliaisuus ja iloisuus. Aivan älyttömän kivaa. Myös suomen kielen taito tuntuu osittain palanneen myös nuorten tarjoilijoiden repertoaariin.

Syötyämme jatkoimme matkaa vähän takaisinpäin kohti Tallinnan keskustaa ja sieltä edelleen Pärnu maantietä pitkin kohti toista vesiurheilupaikkaa, Männiku Wakeparkia eli wakeboarding puistoa. Sinne ajaa Tallinnan satamasta noin 20 minuuttia.

Männiku Wakepark on pienempi Tallinnan kahdesta wakeparkista. Toinen, Battery Wakepark on Harkujärvellä, joka on Tallinnan toiseksi suurin järvi. Matka kumpaankin paikkaan on suurin piirtein yhtä pitkä ja kumpaiseenkin paikaan pääsee myös bussilla. Yhteystiedot löytyvät linkeistä.

Männiku on hiekkakuoppaan muodostuneessa järvessä. Vaijerivesipuistossa on hyppyreitä ja reilejä ja pienen järven vesi on lämmintä.

Wakeboard-lipun hintaan sisältyvät peruskoulutus, wakeboard, liivit ja kypärä. Rannalla on pieni kioski, josta saa purtavaa ja juotavaa.

Kaapeliwakeboarding on super hauskaa ja sitä on myös erittäin hauskaa katsoa. Onneksi rannalle voi myös levittää pyyhkeen ja ottaa vain iisisti aurinkoa, lukea kirjaa ja pulahtaa välillä veteen ihan vain uimaan. Jos makoileminen alkaa kyllästyttää voi vuokrata SUP-laudan.

Alueella on myös frisbeegolfrata (Virossa discgolfi) frisbeekiekkoja vuokrataan 3 euron hintaan. Eli rantahupia riittää yllin kyllin. Päivän kun pulikoi ja ilakoi vedessä, voi seilata illaksi takaisin kotiin tai jäädä nauttimaan Tallinnan ravintoloista ja varata yön hotellista. Seuraavana päivänä voi sitten jatkaa matkaa, vaikka Pärnuun hakemaan lisää vesihuveja.

Aina ei tarvitse lähteä kauas, jos kaipaa uusia seikkailuja! Ihania kesäpäiviä!

♥️

Hanna

On menossa ihana rento ja rauhallinen kesä. Mutta kiivastahtisen menneen vuoden jälkeen on hirveän vaikeaa pysähtyä olemaan vaan. Huomaan kuitenkin, että tarvitsen laiskottelua. Onneksi on sauna – siellä osaan vaan olla ja nauttia.

Onko mikään ihanampaa, kuin istua kesäiltana kaikessa rauhassa saunan lauteilla ja olla ajattelematta yhtään mitään? Ottaa välillä käteen koivuvihta ja vihtoa lempeästi selkää. Istahtaa sitten tuokio ulkona vilvoittelemassa ja mennä taas takaisin saunaan.  Käydä välillä uimassa, jos vettä on liki.

Saunan ytimessä on puhtaus sekä pään sisällä että iholla. Suomalainen sananlasku sanoo että: hullu niin kylpee, että nahka lähtee. Siinä on vinha perä, koska taidan pestä itseäni joskus vähän liikaakin, mutta minkäs teet! Saunaan on päästävä melkein joka ilta, että stressi lähtee ja päivällä treenin jälkeen on käytävä suihkussa. Suihkugeelin lisäksi käytän paljon vartalovoiteita, että iho pysyy kosteutettuna ja pehmeänä.

Lumenen uudessa Klassikko sarjassa on ihanat uudet vartalonhoitotuotteet, jotka sopivat hyvin sekä treenikassiin, että saunan hyllylle. Sarja kehitettiin juhlistamaan satavuotiasta Suomea ja sen taivalta itsenäisenä vapaana maana. Klassikko-sarjan tuotteissa on hyödynnetty tupasvillaa raikasta lähdevettä – niin suomalaista!

Lumene on hyvin suomalainen. Lumenesta tulee se fiilis, että se kunnioittaa kaikessa tekemisessään Suomea ja suomen luontoa. Kaikki mainonta on aina ollut hyvällä tavalla suomalaisen näköistä. Ei kristallikruunuja ja kultaisia iltapukuja, vaan lunta, jäätä, puhdasta vettä, marjoja, soita ja utua, heleää ihon pintaa ja aitoutta. Suomalaista arkea kauneimmillaan. Se on minusta hieno juttu. Ei lähdetä kopioimaan muita vaan tehdään asioita omasta ytimestä lähtien. Siihenhän jokaisen ihmisenkin pitäisi yksilönä pyrkiä. Teennäisyys ei ole tämän päivän juttu – aitous on.

Suomi elää sen metsistä, opetettiin joskus ja tarkoitettiin paperiteollisuutta. En tiedä pitääkö se enää paikkaansa, mutta suomalaiset ihmiset elävät metsistä varmasti. Olemme siinä onnellisessa asemassa, että täällä jokainen pääsee metsään niin halutessaan. Lumene on mennyt sinne myös ja hyödyntää metsien aarteita kauneuden hoidossa ihanalla ja luonnollisella tavalla. Marjat ja kasvit ovat täynnä luonnon voimaa joiden hyvää tekevät vaikutukset käytetään kotimaassa valmistettaviin tuotteisiin. Tuodaan työtä ja voimaa Suomeen. Lähellä tuotettu on edullista ja ekologista. Suihkugeelien, vartalo- ja käsivoiteiden hinnat ovat 2,90€ -3,50€ ja tuotteet ovat riittoisia.

Kauneudenhoito alkaa puhtaudesta ja hyvästä olosta

Puhtauden opetus alkaa jo vauvana. Ensimmäisiä asioita, joita lapselle tehdään, on kylpy. Siitä lähtien vanhemmat näyttävät kuinka tärkeää puhtaus on. Se on myös kauneudenhoidon kulmakivi. Nautin siitä tiedosta, että kauneudenhoitotuotteet tulevat puhtaasta luonnosta.

Minä tyttäreni ihastuimme erityisesti Lumenen heleyttävään ja kuorivaan Lakka-suihkugeeliin, joka kuorii hellästi vartalon ihoa.

Treenikassissa mukana minulla on Koivu-suihkugeeli ja kevyt ja raikas vartalovoide normaalille iholle. Se on ohutta ja imeytyy nopeasti, joten on helppo pukea treenin jälkeen.

Kotona saunan jälkeen käytän Karpalo-suihkugeeliä ja hemmotteleva ja hoitava vartalovoidetta kuivalle ja erittäin kuivalle iholle.

Käsien hoitoa ei pidä unohtaa kesälläkään. Aurinko kuivattaa ja kädet on usein kovassa käytössä puutarhatöissä ja vaikka pyöräillessä ne ovat koko ajan alttiina auringolle. Käsivoide onkin minulla aina autossa ja kassissa.

Kun iho on puhdas ja pehmeä, on hyvä ja raikas olo. Olen espoolaisen ylpeä siitä, että Lumene tehdään 80% Suomessa ja Espoossa.

Ihania rentouttavia hetkiä kaikille

♥️

Hanna

Laukku vai kassi? Iso vai pieni? Olalla kannettava vai peräti vyölaukku?

Laukun valinta ei ole ihan yksinkertainen juttu. Välillä tavaraa on paljon, välillä tarvitsee kantaa vain vähän. Paras laukku on itsessään kevyt, siinä on sisätasku, sen voi sulkea ja sitä on helppo kantaa.

En ole kansainvälisten muotibrändien merkkilaukkujen perään ollenkaan, eli laukun statuksella ei ole minulle mitään merkitystä. Kaikkein tärkeintä on se, että se pysyy mukana vaivatta ja että sinne mahtuu se mitä tarvitsen mukaani.

Marimekon Karla käsilaukku on ommeltu muutaman sentin levyisistä pehmeistä nahkasuikaleista, jotka on koottu yhteen päistä. Se on mukautuva ja sen olkahihna on täydellisen mittainen. Laukkua voi kantaa turvallisesti ja helposti vartalon edessä, jolloin kädet jäävät vapaaksi. Se pysyy myös hyvin olkapäällä. Karlan sisällä on vetoketjulla suljettava sivutasku.

Karla on kätevä matkoilla, koska sinne mahtuu sopivasti lompakko, puhelin, avaimet, passi, meikkipussi ja aurinkolasit ja tilaa jää vielä vähän. Kun sitä kantaa edessä vetoketju vartaloa vasten, se ei ole taskuvarkaiden helpoin saalis. Karla on myös täysin salonkikelpoinen ihanuus. Se sopii yhtähyvin rikki revittyjen farkkujen kuin jakkupuvun tai muun vähän hienomman asun kanssa.

Sain suunnittelijapari  Juslin Maunula suunnitteleman, tyllistä valmistetun kauppakassin syntymäpäivälahjaksi. Se on hurmaava! Kevein kesäkassi maailmassa. Muoto on lähes sama, kuin valkoisen perus muovikassin. Pohja on hiukan leveämpi. Kassia on olemassa useita värejä. Onko luksusta kantaa vesipulloa tyllikassissa! On! Ja lisäksi se on hauskaa. Kassi kestää hyvin painoa, joten kyllä siinä voi kantaa muutakin. Se on myös upea kenkäkassi juhlien vaihtokengille.

Teinivuosina jokainen, joka kynnelle kykeni, kantoi kaiken Marikassissa. Marikassi tarkoitti markiisikankaasta ommeltua, yksiväristä tukevaa lyhythihnaista kassia. Kassia tehdään edelleen ja sen nimi on Matkuri. Tosin se on kehittynyt vetoketjun verran alkuperäisestä suosikkiversiosta. Matkuri on mainio matkakassi, mutta kesäkassiksi liian vakuuttava. Sen sijaan Marit on oikea namupala. Kirjo-kuosinen kassi on mainion kokoinen ja iloisen värinen kesäkassi, jonka hihnat ovat nahkaa. Sisällä on vetoketjulla suljettava koko laukun korkuinen tasku. Marit on erittäin huolellisesti tehty. Sen kaikki sisäsaumat on huoliteltu puuvillapäärmein, joten sitä kehtaa näyttää ja se on taatusti pitkäikäinen. On myös kivaa, että sen voi nipistää kiinni nepparilla.

Kantohihnat ovat sopivan mittaiset sekä olalla että kädessä kantamiseen, mikä on iso plussa!

Jossain vaiheessa lehdistössä oli kova meteli ”kamalien” vyölaukkujen paluusta. Muotibrändien vyölaukut ovat kuumaa kamaa, mutta meikämandoliini osti omansa Partioaitasta ja se maksoi 10€. Ei ole tunnettua logoa pinnassa, eikä koristeita liioin, mutta ai ai kuinka se onkaan toimiva ja sopii sekä reippailuun, prätkäilyyn että Turre Turistina hengailuun. Ehdottomasti hintansa väärti kapistus. Kolme vetoketjutaskua ja säädettävä vyö. Sisään mahtuu mainiosti iso lompakko, rillit tai aurinkolasit, avaimet, peili ja jopa pieni näppärä kamerani.

Yksi kriteeri laukkuja valitessani on keveys. En viitsi kantaa laukun painoa, sisällössä on tarpeeksi kannettavaa varsinkin, kun laukun koko kasvaa. Iso kankainen kassi on aina mukana matkalaukussa. Se toimii rantakassina, tai kantaa tavarat joita haluan ottaa mukaan päiväretkille. Jos kohteessa on paljon ostettavaa, hyvän kassin voi ottaa lentokoneen matkustamoon. Silloin keveys on valttia! Beck Söndergaardin kaksinkertaisesta puuvillakankaasta ommeltu kirjava jättikassi on unelma! Se ei paina mitään, se ei vie tilaa ja se pysyy ihanasti olkapäällä. Sitä voi kantaa lähes tyhjänä, kuten kuvassa, mutta sinne mahtuu enemmän tavaraa kuin Ikean kassiin! Ihan samaa mallia ei enää ole myynnissä, mutta uusi on ehkä parempi, ainakin siinä on leveämmät kantohihnat, jotka on kivat, kun kassiin tulee painoa. Kassia myy mm. Cilla’s Nougat ja Maranello.

Kun haluaa pitää kädet vapaina ja hartiat rentoina on reppu paras valinta. Kauniita city-reppuja on paljon. Marimekon Ellis -reppu on suloisen pehmeää nahkaa. Sen sisällä on kaksi taskua ja selässä ulkopinnalla yksi vetoketjulla suljettava tasku, jonne menee vaikka älypuhelin näpsästi. Viehättävänä yksityiskohtana selkätaskun vetoketjun vedin on tyylikkäästi suojattu, se ei hinkkaa vaatteita piloille, paina selkää, takerru hiuksiin tai kilise.  Repun yläosa on muotoiltu fiksusti kantikkaaksi, se tuo reppuun enemmän tilaa, kuin jos se olisi kaarrettu pyöreäksi. Reppu on niin suloisen pehmeä, että se käy myös tyynystä junassa, bussissa tai rannalla.

Kassien kanssa kannattaa olla aina tarkkana. Ajelin fillarilla Saarenmaalla ja olin laittanut vyölaukkuni pyörän koriin. Sepä ei siellä pysynytkään, vaan oli pompannut pois kyydistä kun ajoin kuppaisen kohdan yli. En huomannut mitään. Yhtäkkiä vierelläni polki mies ja kysyi kuuluuko hänen löytämänsä laukku minulle? Kyllä kuului. Ja siellähän oli kaikki: puhelin, lompakko, avaimet, rillit sekä ennen putoamista että löydettäessä! Perusihminen on aina rehellinen ja auttavainen. Muunlaiset ovat poikkeuksia – onneksi!

Aurinkoa päivään!

☀️

Hanna

Sen verran mukavasti menee, että piti tänään katsoa päivyristä, mikä viikonpäivä tänään on. Loma ja Saarenmaa on ihanin yhdistelmä ikinä. Saarenamaan talomme on minulle hyvin erityinen paikka.

Facebook-ystäväni, eläkkeellä oleva Apu-lehden toimittaja, Maria Schulgin kirjoitti tänään sivulleen näin:

”Olin eilen onnellinen ja olen tänäänkin, toistaiseksi. Sellainen täydellinen rauhan ja seesteisyyden tunne – talven ja kevään kaikkien paskajuttujen jälkeen joista kerron, kun aika on valmis – on ihmeellinen: olen tässä, kauniissa puutarhassani, sormet mullassa ja minulla on kaikki mitä tarvitsen – juuri nyt. Lojun lepotuolissa, aurinko paahtaa käsiä, puutarha on tuulen suojassa, joten kuulen vain isojen koivujen myrskytuulta enteilevän huminan. Moskovan kaunotar tuoksuu edelleen, samoin valtaisa määrä juhannusruusuja ja suviruusuja. Muistelin, koska olin kokenut samanlaisia ”rauhan” hetkiä, ilman huolen häivää. Piti mennä todella kauas, lapsuuteen, nuoruuteen, varhaisaikuisuuteen ja Porvoon saaristoon, meren rannalla, avomeren luodoille. Siellä – kauan ennen kännykkäaikaa – oli sama rauha: ei kiire minnekään, ei mitään mitä tehtävä, ei vielä ongelmia lähipiiristä, ei hoidettavien asioiden painetta, ei edes duunijuttuja. Kunhan oli, nautti auringon paahteesta iholla, oli niin rento etten edes unelmoinut.”

Tiesin täsmälleen mistä hän puhui. Kirjoitus ja tunnelma menivät täysin ihoni alle ja suoraan sydämeeni. Ja samalla tuli onni ja rauha sekä rentous, sillä olen Saarenmaalla. Tämä paikka on ihmeellinen. Vaikka raahaan matkassani älypuhelinta ja tietokoneen jotka tuovat mukanaan kaikki sähköpostit, työt, laskut, huolet ja murheet Saarenmaa saa ne kaikkoamaan. Huolet ovat kuin poutapilviä, jotka purjehtivat taivaalla varjostaen päivää vain pikku tovin. Sitten ne katoavat ja aurinko paahtaa taas käsiä.

Kun Saarenmaan lautta tulee Kuivastun satamaan, saavutan aina tuon tunteen.

En tiedä mistä se johtuu, koska tavallaan mikään ei muutu. En ole lomalla, vaikka olenkin, eli teen töitä täälläkin. Saan lisäksi suurta nautintoa hyvin arkisten asioiden tekemisestä, kuten silittämisestä, pyykkäämisestä, kaapin siivouksesta ja työtkin tuntuvat aivan ihanilta tehdä. Kaiken mitä teen, teen ilolla.

Marian teksti sai minut miettimään, milloin itse olen kokenut noita tunteita ennen Saarenmaata ja kyllä ne minullakin menevät lapsuuteen saakka. Poikkeuksena muutama ulkomaanmatka erityisesti sellaiset joissa olen kävellyt meren rannalla tuulessa.

Joskus, kun huolia tuntuu olevan yli äyräiden, ajattelen aina kuvaa sekuntia. Sitä nimenomaista hetkeä, jossa olen. Ajattelen, että juuri tällä hetkellä ja sekunnilla kaikki on oikeasti hyvin. En ole kuolemassa, ei ole kylmä, nälkä, sota tai kukaan kuolemassa. Silloin tunnen myös ihoni ja kehoni ja siinä on hyvä olla. Olen myös painanut mieleeni muutamia erityisiä hetkiä elämässäni, jolloin onni ja kiitollisuus on ollut vahvasti läsnä. Voin palauttaa ne mieleeni nopeasti ja tuntea saman tunteen yhä uudelleen ja uudelleen. Ne antavat voimia, kun elämä koettelee.

Oli ihanaa lukea Marian kirjoitus ja muistaa taas tämä kaikki, mutta kaikkein onnellisin olin hänen hetkestään. Kunpa kaikilla olisi noita hetkiä paljon ja jokainen huomaisi ne ja osaisivat niistä nauttia. Kiitos Maria <3

Terveiset Saarenmaalta – olen niin onnellinen täällä

Hanna

Päivät Saarenmaalla ovat aivan täynnä tapahtumaa. Tultiin tänne viikko ennen juhannusta ja mukana tuli yksi tyttäristämme, kun hän lähti, tulivat ihanat juhannusvieraat ja vielä seuraavana päivänä toinen tytär. Sitten lähtivät vieraat ja parin päivän päästä tytär. Joka päivä ollaan tehty kaikkien kanssa pitkiä ihania pyörälenkkejä pitkin poikin Saarenmaata ja on ollut hirvittävän kivaa. Pyörällä näkee paikkoja eri tavalla, kuin auton kyydistä. Sitä paitsi on ihanaa liikkua.

Tänään aurinko paistoi ensimmäistä kertaa heti aamusta kuumasti. Lehtikään ei liikahtanut, oli tyyntä ja aivan hiljaista. Olimme tällä kahden ja olimme päättäneet tehdä reilun kolmenkymmenen kilometrin pyörälenkin.

Heräsin myöhään, vasta puoli kymmenen. Istuimme aamukahvilla ulkona auringossa ja ajattelin, etten lähde mihinkään. Jään makaamaan aurinkoon, lukemaan kirjaa ja lakkaamaan varpaankynsiä. Houkutus oli valtava!

Inhoan sääkeskusteluja. Vanhempani puhuivat aina säästä ja kommentoivat TV:n (kuka muistaa Erkki Harjaman?) sää ennustuksia ja olivat aina vihaisia, kun ne eivät menneet nappiin. Totesin silloin, että sää ratkeaa hyvin, kun laittaa nokkansa ulos ovesta ja katsoo. Mieheni sen sijaan on oikea sääguru, jo työnsä tähden kiinnostunut säästä ja tietää yleensä mitä on tulossa. Hän sanoi, että älä jää kotiin. Täällä tulee olemaan pilvistä, mutta siellä missä poljetaan paistaa aurinko.

Niinpä pakkasimme pyörät mieheni autoon ja minä hyppäsin prätkän selkään, vaan huvin vuoksi ja ajoimme Kuresaareen. Siellä hylkäsimme auton ja prätkän ja  lähdimme polkupyörillä matkaan. Ja tiedättekö mitä! Mieheni oli suunnitellut reitin niin, ettemme joudu polkemaan varjossa, vaan katsonut sopivimman ajan ja suunnan, niin aurinko paistoi koko ajan tien suuntaisesti! Oh la laaa!

Lähdimme ajamaan siinä puolen päivän tietämissä ja heti alkoi olla nälkä, kuten retkellä aina. Poljimme ehkä seitsemän kilometriä ja pysähdyimme syömään lounasta Nasva-joen venekerholle. Hämmästykseni oli melkoinen, kun ravintolan salissa oli neljä Eero Aarnioin suunnittelemaa Konjakkituolia. Paitsi etten ole varma ovatko ne aidot. Tuntuivat jämäkiltä ja kunnollisilta, enkä silmämääräisesti erottanut mitään epäaitoa niissä. En vain koksaan ole nähnyt tai kuullut että niitä olisi tehty myös mustina. Jännittävää – mutta kiva oli ympäristö ja hyvää oli palvelu. Söimme täytetyt kanafileet, riisiä ja mehevää porkkanaraastetta lounaslistalta ja joimme päälle (erittäin hyvät) cappuccinot. Hinta kahdelta yhteensä 12 €. Jatkoimme matkaa auringossa polkien. Kun oli aika kääntyä, teimme sen leirintäalueen kioskilla, josta ostimme kahvit. Makasimme hetken siinä laiturilla auringossa ja sitten taas matka jatkui pitkin hienoa ja tasaista pyörätietä.

Olimme varanneet hieronnat Georg Ots Spa-hotellista ja suoraan pyörän selästä menimme hierottavaksi. Aivan mielettömän ihanaa. Taisin nukahtaa siihen… Oli pakko herätellä itsensä ja niinpä menin uimaan hotellin altaaseen. Sitten vaatteet päälle ja tarkistamaan Kuresaaren huvivenesataman ravintola, jota joku oli kehunut meille. Surkea esitys – ei jatkoon. Lättyannos oli kyllä mainio – kuten yleensäkin täällä.

Kotimatka taittui taas moottoripyörällä ja kotona olimme kahdeksalta illalla. Ihana päivä! Tekemällä lomasta tulee isompi. Lepoa on niin monenlaista. Vaihtelu on lepoa myös. Lepoa arjesta. Nyt Jari lepäilee ajamalla nurmikkoa ja minä taidan keittää iltateet.

Huomenna taas uudet kujeet!

♥️

Hanna

Jos lähdet omalla autolla, varaa Eckeröltä autolle ja matkustajille paikat ja aja Länsisatamaan viimeistään tuntia ennen laivan lähtöä. Suosittelen aamun ensimmäistä lähtöä klo 8.30. Osta etukäteen lippu myös Saarenmaan lauttaan, ne ovat joskus varsin varattuja. Kun laitat ostoa tehdessäsi myös puhelinnumerosi ja auton rekisterinumeron niille varattuihin paikkoihin, puomit Virtsun satamassa aukeavat automaattisesti ja pääset laivaan tosi sujuvasti.

Jos päätät taittaa matkan bussilla, kävele Eckerön m/s Finlandiaan viimeistään puoli tuntia ennen laivan lähtöä.

Matka sujuu Eckerön kauniilla m/s Finlandialla mukavasti. Laivalla on leppoisaa. Bar Nosturissa sekä Telakka baarissa on elävää musiikkia ja päivä tuntuu kivasti pitemmältä, kun se alkaa heti aamusta ihan kunnolla. Elämyksiä ei tarvitse odotella. Esiintyvät artistit voit tarkistaa täältä.

Yksi ohjelmanumero on tietysti syöminen – laivan buffet on kerrassaan loistava – olen kertonut siitä aiemmin täällä.Laivalta on hyvä jatkaa matkaa vatsa täynnä kohti Saarenmaata.

Ostoksia voi tehdä sekä laivan kaupassa että PopUp Shopissa. Nyt ostin tyttärelleni meikin puhdistukseen Sensain kaksoispuhdistus tuotteet ja puhdistusliinan, joilla iho puhdistuu perusteellisesti, mutta hellävaraisesti. Käytän samoja tuotteita itsekin. Lämmin suositus!

Itselleni ostin Edbladin ihanat kaulakorut. Mökkituliaisiksi suosittelen Finlaysonin Tamminiemi saunatekstiilejä, jotka ovat 50% puuvillaa ja 50% pellavaa. Laudeliinat, saunatyynyt ja pyyhkeet toimivat hyvin kaikissa saunoissa.

Kun ajat ulos laivasta Tallinnan satamassa, suuntaat kylttien mukaan kohti Pärnua. Moottoritiellä alat seurata viittoja kohti Saarenmaata ja Virtsun satamaa, jonne matka kestää noin kaksi tuntia. Nopeusrajoitukset ovat 50, 70, 90 ja 110km/h niitä ei aina ole merkitty, mutta taajamamerkin alueella saa ajaa 50km/h, vain moottoritiellä saa ajaa 110 km/h. Sakkoja rapisee helposti.

Jos haluat käyttää bussia, sekin on helppoa ja vaivatonta. Kävele satamasta bussiasemalle Bussijaam ja käy matkalla keskustorilla ostamassa vähän matkaevästä, koska tori on niin ihana ja bussimatka kestää neljä tuntia. Bussilipun Saarenmaalle voi ostaa netistä ja lippu maksaa 10-16€ per suunta, hintaan sisältyy Saarenmaan lauttamatkan hinta.

Saarenmaan lautta lähtee siis Virtsusta ja se seilaa noin kaksi kertaa tunnissa. Matka kestää 25 minuuttia ja laivassa on ravintola. Syömme siellä perinteisesti seljankan ja lohileivän ja juomme kahvia. Joskus syömme myös pankooki ja muusi eli lätyn ja hilloa.

Lautta menee Kuivastun satamaan Muhun saarelle, josta on Kuresaareen matkaa noin 75 km ja matka kestää n. 45 min. Matkan alkupäässä, yhdentoista kilometrin kohdalla on Liivan kylä.  Jos olet autolla, kannattaa pysähtyä. Kesäpäivinä siinä myydään upeita koreja, joskus myös Saarenmaan kuulua ihanaa hunajaa. Käsityöliikkeessä myydään ihania käsitöitä, katajasta valmistettuja keittiötarvikkeita ja esimerkiksi upeita kansallispukuja sekä niihin kuuluvia tossuja. Tossuissa on nahkapohjat ja kauniit kirjailut ja ne ovat täysin käsintehdyt. Olen käyttänyt niitä kotitossuina vuosia. Nahkapohjan takia niissä voi piipahtaa myös ulkona.

Kulman takana on kahvila ja leipomo. Leipomossa myydään lämmintä Muhun limppua 2,50€/kpl (muistaakseni ottavat vastaan vain käteistä – varaudu!) ja se on niin hyvää, että järki lähtee! Sitten voikin ajaa yhtä kyytiä Kuresaareen saakka. Muhulta Saarenmaalle johtaa kaunis maasilta, jonka molemmin puolin aukeaa lavea merimaisema jossa pesii sadoittain joutsenia.

Kuresaare on pieni suloinen kaupunki, jossa kaikki on lähellä. Minun suosikkipaikkojani ovat:

Tori, josta ostan kantarelleja, mustikoita, mansikoita ja metsämansikoita. Sieltä saa myös oikeasti kokonaan käsintehtyjä villapuseroita, jossa ei ole konesaumoja. Ne ovat ikuisia! Upea lettineuleeni maksoi 60€.

Rahva Raamat on melkein toria vastapäätä pienen liikekeskuksen toisessa kerroksessa. Se on ihana kirjakauppa, jossa voi istua lukemassa kirjoja ja nauttia elämästä. Ostin tällä kertaa kaksi Saarenmaata käsittelevää kirjaa ja englanninkielisen leivontakirjan. (Osaan leipoa myös vironkielellä – se on ihan helppoa!)

Koluan muutamat antiikkikaupat ja ostan aina jonkun pienen jutun.  Kauba- kadun varrella on  kaksi antiikkikauppaa, pellavakauppa, ihana kahvila ja muita liikkeitä. Se kannattaa kävellä päästä päähän.

Lempiravintoloitamme keskustassa ovat: Castello, jolla on erittäin viehättävä sisäpiha. Chameleon, josta saa myös sushia. Ku-Kuu josta voi ihailla Piispanlinnaa ja John Bull Pub. Georg Ots Spa hotellissa on myös aivan loistava ruoka.

Roomassaaren jahtisatamassa on merellinen kahvilaravintola, jossa olen syönyt elämäni parhaat letut ja pelannut lautapeliä vironkielellä – ei meinannut naurusta tulla loppua, kun ei se kieli oikein minulta taivu! Sinne on keskustasta matkaa 5km, joten pyörä tai auto on hyvä olla. Pyöriä voi vuokrata Kuresaaren bussiaseman vieressä olevasta vuokraamosta.

Saarenmaalla on kolme minulle rakasta rantaa, jotka ovat upeita luontokokemuksia. Panga Pank, Ninase Pank eli Tagarannan törmä ja Sõrve säär ovat kaikki noin kolmen vartin ajomatkan päässä Kuresaaresta. Matkaa tehdessä tulee samalla ajaneeksi saaren poikki ja näkee hienosti saaren erityisyyden. Pangalla ja Sörvessä on kahvilat. Kaikissa näissä paikoissa kannattaa jalkautua ja lähteä kävelemään rantaa pitkin. Maisemat ovat ihanat. Sään mukainen pukeutuminen on tarpeen – mereltä tuulee joskus kovaa.

Jos on tullut bussilla, voi vuokrata auton Kuresaaresta edullisesti täältä ja tehdä muutaman retken kaupungin ulkopuolelle. Päivässä ehtii paljon!

Kuresaaressa kannattaa kävellä muuallakin kuin muutamalla pääkadulla ja raatihuoneen aukiolla. Sivukaduilla voi ihastella vanhoja taloja ja niiden kauniita pihoja. Osa taloista on remontoitu ja osaa ei. Talojen muodot ja mittasuhteet on kiinnostavia.

Uusin tulokas Kuresaaressa on Uba ja Humal olutkauppa ja pubi. Saatavana on uskomaton määrä oluita eri maista.

Kuresaaren näkyvin nähtävyys on ehdottomasti upea Piispanlinna. Kauniilla ilmalla sen linnanpihaan ja vallihautojen reunoihin on hauskaa tutustua ja sadesäällä sen museo on äärettömän kiinnostava. Siellä pidetään myös Saarenmaan oopperapäivät.

Saarenmaalla pärjää englannilla paremmin kuin suomen kielellä, vaikka ravintoloissa osataan myös aika kivasti suomea. Autoilijan on syytä muistaa, että jalankulkija on Saarenmaalla ja koko Virossa etuoikeutettu. Jos suojatien merkissä on huomiokehykset jalankulkija on päästettävä välittömästi ylittämään katu. Se voi olla vaaranpaikka, sillä virolaiset ovat niin tottuneet tähän, etteivät välttämättä edes katso pysähtyykö auto vai ei.

Kauniita kesäretkipäiviä toivotellen

♥️

Hanna

Vastaus on oikeastaan todella yksinkertainen ja helppo – monitehoisuus. Siihen miksi jossain linssit voivat olla edullisempia, kuin jossain muualla voi syynä olla esimerkiksi tuotantoketjun tehokkuus, volyymi ja oma linssitehdas, jolloin yksi välikäsi jää pois nostamasta hintaa.

Specsaversilla on oma linssihiomo mm. Unkarissa. Unkari on ”linssien Piilaakso”. Siellä sijaitsevat suuret linssitehtaat. (Hyvin ymmärrettävää jotenkin! Onhan Keski-Euroopassa hiottu kristallia 1600-luvulta lähtien). Specsaversille linssien design tulee myös tunnetuilta linssivalmistajilta.

Silmälasien hionta on äärettömän tarkkaa ja siitä syystä ne hiotaan huipputekniikalla, eli robotit tekevät työn. On tärkeää, että lopputulos on aina yhtä hyvää ja tasalaatuista ja siihen ei ihmisen silmä ja käsi tietenkään pysty. Jopa yli 40 000 silmälasilinssiparia voidaan hioa viikossa.

Silmälasit ovat kehittyneet valtavasti ja mummin ja papan vanhat kaksiteholinssit, joista paljaalla silmällä erotti kaksi tehoaluetta, ovat kauas taakse jäänyttä elämää. Nyt moniteholinsseissä on nimensä mukaan monta tehoa; kaikille katseluetäisyyksille. Ja niiden rajat ovat näkymättömät.

Specsaversilla reseptinmukaiset vakio yksiteholinssit maksavat 0 € eli sisältyvät kehysten hintaan. Hintaan kuuluu myös kotelo, sekä puhdistusliina. Jos linsseihin halutaan saatavana olevia lisäpinnoitteita ja muita vaihtoehtoja, jotka suojaavat tai parantavat laseja, hinta nousee.

Moniteholissit  

Specsaversilla on neljä eri kategoriaa, joista voi valita yhdessä optikon kanssa itselleen ja kukkarolleen sopivimmat silmälasit.

Vakiomoniteholinssit

Nämä linssit ovat perusmoniteholinssejä. Linsseissä on tarkka näkö kauas, välialueille ja lähelle. Mutta lukualue on suppeampi kuin esim. Tailormade-kategorian linsseissä.

Premium-moniteholinssit  

Nämä linssit sopivat useampiin kehyksiin ja käyttötarkoitukseen kuin vakiolinssit. Niissä on vakiolinssejä laajempi tarkka näköalue sekä kauas että väli- ja lähialueelle. Niihin on myös helpompi tottua.

Elite-moniteholinssit  

Näissä linsseissä on laaja ja tarkka näköalue kauas, välialueelle ja lähelle ja vain hyvin vähän vääristymiä reuna-alueilla. Nämä linssit eivät vaadi paljon totuttelua.

Tailormade – moniteholinssit  

Laadukkaimmat Spacsavers moniteholinssit. Viimeisimmän teknologian avulla on saatu aikaan erinomainen kirkkaus ja laaja tarkka näköalue kauas, välialueella ja lähelle. Näihin linsseihin on kaikista helpoin tottua.

Alla olevat kuvat havainnollistavat eri kategorioista valittujen linssien terävyysalueet

Silmälasien hankinta on tarkkaa puuhaa. Optikon koulutus kestää kolme ja puoli vuotta ja hän on avainasemassa, kun laseja mietitään. Optikon tehtävänä on valita jokaiselle kukkarolle asianmukaiset lasit ja ratkaista asiakkaan näköongelma parhaalla mahdollisella tavalla.

Mitä uudempi teknologia moniteholinsseissä on, sitä laajempi on näkökenttä.

Lisäominaisuuksia on myös saatavana ja niitä ovat mm. linssien kaksinkertainen ohennus, joka ohentaa linssejä jopa 40%. Laseista tulee kevyemmät, ohennus parantaa silmälasien ulkonäköä ja lasit ovat mukavammat käyttää. Ohennettuihin linsseihin kuuluu myös UltraClear-pinnoite.

Väreillä ja 100% UV-suojalla voi muuttaa silmälasien ulkonäköä ja tietenkin suojata silmät haitalliselta auringon valolta. Uniikin oman lookin voi luoda valitsemalla linsseihin värin kolmesta eri sävystä. Ruskeat, harmaat tai vihreät linssit myös pehmentävät kovaa valoa ja voivat vähentää silmien rasitusta. Lisää erikoisominaisuuksista ja niiden hinnoista voit katsoa täältä .

Silmälasit on siis aikamoinen palapeli, jossa on monta muuttujaa ja monta asiaa vaikuttaa sekä hintaan, että lopputulokseen. Tätä kirjoitin rillit nenällä onnellisena siitä, että niillä näkee hyvin.

Hanna

💚