Nyt pääsi kyllä kauneudenhoitotuote yllättämään ihan täysin! Lämmin suositus Heleinille!

Aloin kuukausi sitten testata ihon hyvinvointiin vaikuttavaa kauneusravintolisää. Apteekissa myytävä Helein Anti-Aging Premiumin tuoteseloste ei sisällä mitään mystisiä ainesosia, vaan ihan tuttuja vitamiineja ja antioksidantteja. (A- ja E-vitamiineja, Ceramosides- ja vihreä tee -uutteita, hyaluronihappoa ja Q10 koentsyymiä)

Tuotteen lupaus on edistää ihon heleyttä, elastisuutta ja kosteuspitoisuutta. Lisäksi esitteessä kerrotaan, että tuotteen vaikutus on havaittavissa jopa kahdessa viikossa, mutta vaikutus voimistuu ajan myötä.

Jos olen ihan rehellinen, en hirveästi uskonut mihinkään muutoksiin. Olen kauneudenhoitotuotteiden suhteen aika skeptinen. Monien tuotteiden yhteydessä käytetään paljon ylisanoja ja markkinoinnissa käytettävät kuvat ovat niin kovin käsiteltyjä, että kerrottuihin hyötyihin ei oikein jaksa edes perehtyä. Sitä vaan käyttää tuotteita, jotka tuntuvat hyvältä iholla. Mutta nyt mentiin siis ihon alle. Yksi kaunis helmiäisen hohtoinen kapseli päivässä. Ravintolisällä halutaan vaikuttaa ihon alempiin kerroksiin, jonne voiteet eivät imeydy. Ja tulosten pitäisi näkyä ihon pinnalla.

Olen huono syömään vitamiineja. Purkkeja on kaapit pullollaan ja tiedän mitä tarvitsisin varsinkin talviaikaan, mutta kun en muista. (Olisko siihen joku pilleri?) Nyt oli pakko muistaa ottaa kapseli ihan joka päivä, koska tein testiä.

Ja mitä tapahtuikaan! Tapahtui oikeasti muutos. Ihoni on selvästi pehmentynyt. Sekä vartalon että kasvojen iho on pehmeämpi ja voi selkeästi paremmin, kuin ennen kuurin aloittamista. Siitä ei ole epäilystäkään. Se on ihanaa mutta tiedättekö mikä on aivan parasta? Heleinin vaikutukset limakalvoihin. Tajusin yhtäkkiä, että on tapahtunut varsin toivottava parannus. Vaihdevuosien yksi harmi on limakalvojen oheneminen, estrogeenin vähetessä. En kestä sitä olenkaan. Limakalvojen kuivuus voi aiheuttaa inhottavia tulehduksia kaiken kutinan, kirvelyn ja haavojen lisäksi. Puhumattakaan kuivuuden vaikutuksia seksielämän ihanuuksiin. Ja kaikenmaailman rasvojen käyttämien intiimialueilla on minusta inhottavaa. Se jotenkin halvaannuttaa minut.

Olen ihan sikailoinen tästä asiasta, sillä se vapauttaa energiaa, jota on kulunut ärsyyntymiseen. Ensin limakalvojen ja sitten minun.

Eikä se nyt todellakaan haitannut, kun puoliso eilen silitti minua ja sanoi, sulla on sitten ihanan pehmeä iho…. Zadaaa! Happy!

Vaikka tuotteen nimessä on maagiset sanat Anti-Age niin se sopii myös nuorille, joilla on kuiva iho.

Heleinillä on kaksi muutakin kauneusravintolisää ja niitä voi myös käyttää yhdessä Anti-Age -tuotteen kanssa. Helein Biotin+ on ravintolisä hiuksille ja kynsille, voit lukea siitä Virve Vee ostolakossa -blogista. Helein Skin, hair & nails on ravintolisä iholle, huksille ja kynsille. Ida Jokikunnas ihastui tuotteen tehoon, voit lukea Idan jutun täältä.

Blogissani jossa kerroin yksinäisten päivien kauneudenhoitorutiineista julkistin arvonnan, jossa arvottiin yhdelle lukijalle kahden kuukauden kuuri Helein Anti-Age Premiuma. Arvonnassa onnetar suosi Teijaa! Onneksi olkoon, saat sähköpostia antamaasi sähköpostiosoitteeseen pian.

Onnellista viikonloppua kaikille – minä saan olla tämän viikonlopun ihanien sukulasiteni ja oman kullan kanssa. Odotan sitä kovin.

♡

Hanna

Lähdin käymään Jyväskylässä junalla. Istun kuumassa junavaunussa. Kaikki muut matkustavat yksin paitsi kolmen hengen seurue, jonka paikat ovat niillä paikoilla joissa istutaan vastakkain. Kaksi istuu käytävän toisella ja yksi toisella puolella. He juttelevat kokoajan. Kaksi naista ja yksi mies. He ovat ehkä jonkin sortin mediaväkeä. Mies kiroilee kokoajan. Hän käyttää nimenomaan vee sanaa. Olen kova kiroilemaan, mutta jotenkin yleisessä tilassa junavaunussa se särähtää korvaan, kun noin nelikymppinen mies puhuu sillä lailla. Minusta tuntuu, että hän pitää herättämästään lievästä huomiosta. Muut henkilöt vaunussa ovat liikemiesmäisiä. Ja sitten olen minä.

Yhtäkkiä kuulen, että seurueen nainen, joka istuu minuun selin, puhuu jotain siskostani. Noloa. He jäävät pois junasta samalla asemalla kanssani. Nainen huomaa minut pois lähdettäessä. Tunnistaa. Erittäin noloa. Vaivautuneisuus vallitsee. Sisäisesti minua naurattaa aivan hulluna.

Kävellessäni mietin, että jotenkin sitä tunnistaa vaistollaan teennäiset ihmiset. Istuessani junassa ajattelin etten pidä tuosta ryhmästä ja pohdiskelin, että miksi. Ei ollut oikein syytä. Mutta syy oli siinä, että aikuisilla ihmisillä oli kova esittäminen päällä.

Paluujunassa samassa vaunussa istuu hiljainen mies, kun etsiydyn paikalleni. Konnari tulee. Kuinka ne ovatkaan aina niin ihmeellisen leppoista ja mukavaa väkeä? Hän pyytää matkalippua mieheltä. Sitä ei löydy. Löytyy useita vanhoja. Konnari pyytää maksua. Kortissa ei ole katetta. Mies kysyy saako sakot. Ei me sellaisia voida kirjoittaa, mutta mites nyt ilman lippua tuli lähdettyä? Konnari kysyy. No humalassa lähdin, kuuluu vastaus. Konnari pyytää häntä keräämään tavaransa ja mies poistuu junasta.

Tilanne oli jotenkin masentava. Mietin kuinka mies pääsee Tampereelle. Ajattelen maksaa lipun, mutta en kuitenkaan tee sitä.

Olen yksin junavaunussa ja asemalta tulee kyytiin nainen. Hän istuu jonnekin taakseni. Alkaa kuulua tuttua naksuntaa. Ajattelen ettei se voi olla niin. En voi olla kääntymättä ja penkkien välissä olevasta raosta näen, että on se. Nainen leikkaa kynsiään kynsileikkurilla junan lattialle. En voi välttyä ajatukselta, että hän myös heittää vessapaperit vessan lattialle, eikä vedä vessaa jäljestään. Koska jotkuthan tekevät niin! Yleiset WC:t ovat siivottomia. Kotien vessat eivät yleensä ole. En oikein tajua. Joidenkin mielestä meikkaaminen junassa on häpeällistä. Minä meikkaan usein. Mutta ei juolahtaisi mieleenikään leikata kynsiä. Huh huh.

Kun viimeksi matkustin junalla sattui muuan hauska tapaus, joka riemastuttaa minua edelleen.

Olin tyttäreni kanssa tulossa Seinäjoelta ja olimme jäämässä junasta pois Tikkurilan asemalla. Seisoimme sinä oven edessä ja juna kulki vielä. Mies tuli viereeni. Hän oli hilpeässä humalassa ja sammalsi: nyt she kuule kävi mulle thaas! –No mikä?

Mä nukuin asheman ohi. –No voi voi, ehkä kannattaisi ajaa Helsinkiin asti?

Ei –khyllä mä kuule jään täshä! Mutta hei sähän olet kuule julkisuuden ihminen! –Enkä ole! Sekoitat johonkuhun.

Eikä olet khyllä!

Nyt miehen ystävä, myös pienessä sievässä, tulee myös ovelle. Ensimmäinen mies sanoo kaverilleen: Kuule kato, toi tossa on kuule julkishuuden ihminen. Sano nyt kuka she on. Kaveri katsoo pitkään ja on ihan hiljaa. Rukoilen mielessäni että juna pysähtyisi jo. Ja sitten se tulee. Ongelman ratkaisu tulee ystävän suusta kirkkaalla ja kuuluvalla äänellä: Nyt mä thiedän, she on she Sssshh SUKULA! Kaksi onnellista hymyä kahdella kaveruksella. Minä pötkin tieheni lujaa ennen kuin repeän hulluun nauruun.

Junassa sattuu ja tapahtuu.

terv.

Sukula

Jaahazzz. En tiedä onko kulunut kaksi vai kolme päivää pyöriessäni huonossa tuulessa. Enkä jaksa edes ottaa selvää. Vi***us vie voimia. Ei ole mitään määrää kiukulla, joka on pesinyt päässäni. Se on hämmästyttävä – ilmiökö? Ei se ole ilmiö, eikä tunnekaan. Niin – en edes tiedä mikä! Se on kuin joku toinen minussa. Ei siis ominaisuus, eikä olento vaan enemmänkin kuin tauti.

Aivan samantekevää onko kaikki oikeasti hyvin tai huonosti, koska kaikki, aivan kaikki, on huonosti. Eri pituisia hetkiä voi teeskennellä miellyttävää ihmistä, joka osaa käyttäytyä suopeasti ja hymyillä ilman kitkerää juonnetta suupielessä. Mutta koko ajan koko keho on, kuin tulessa. Ei siis mitään kuumia aaltoja minulla, vaan mielen kuumotusta. Perus settiä, eli niitä kuumia aaltoja, olen jotenkin saanut vain pikku rippusen. Mutta hitonmoista kiukkua on tullut läämältään. Kahmalaokaupalla. Kuten ystäväni totesi – murhanhimoa – sitä riittää. Tunnusbiisikseni sopisi Alice Cooperin Poison. Tuntuu kuin pahaa verta virtaisi suonissa. Tunnen kuinka se virtaa siellä. Se ei ole ollenkaan mukava tunne.

Mitä sitten tapahtuu? No, minulle tapahtuu niin, että tulen onnettomaksi, koska oma mielenlaatuni ei ole vihainen tai kiukkuinen. Nyt olen kuin vieraassa maassa, jossa kukaan ei ymmärrä puhettani. Kiukku kaipaa purkautumistietä, mutta alanko räyhätä sivullisille? Toivottavasti en. Puolisoparkani sen sijaan saa ottaa vastaan koko kuorman. Se ilmenee esimerkiksi järkyttävänä räyhäämisellä siitä, ettei hän valitse minun toivomaani parkkipaikkaa. Se hetki oli niin huvittava.

Ajoimme lauantaina kaupunkiin, käymään yhdessä kenkäkaupassa. Ja kas siinähän se oli – täydellinen parkkipaikka ja mitä tekee hän? Ajaa ohi. Itsepintaisesti. Vaikka minä sanon, että jätä tuohon. Ei jätä. Ja silloin se tapahtuu. Tulivuori purkautuu. Koko päivän sisälläni kytenyt hiillos saa happea ja syttyy kipunoita sinkoava roihu. Haukun mies poloa lukemattomin sanakääntein ja saattaapa olla etten ainoastaan täydellisen parkkipaikan hylkäämisestä, vaan parista muustakin yhtä tähdellisestä asiasta. Mutta mitä tekee hän? Katsoo vain rauhassa minua ja sanoo tulevansa kauppaan perässä vietyään auton parkkiin.

Koko lauantai kului myrskyaallokossa. Jokaisena tyvenenä hetkenä, huokaisin puolisolleni, että huh huh, tuntuupa hyvältä just nyt. Mulla on normaali olo. Ihanaa. Huh huh. Tuntuupa hyvältä. Ja seuraavassa hetkessä alkoi nousu seuraavan vaahtopään harjalle keinumaan. Lopultahan kaikki sitten kilpistyy minun tapauksessani itkuun. Ja koska tiedän, että se on typerämpää kuin yrittää ahtaa kuutiota pyöreään reikään, alan nauraa hysteerisesti.

Tällä hetkellä kodissa vallitsee tyyneys ja rauha. Myrsky on ohi. Myrkky on kadonnut suonista.

Mikä on parasta, mitä vaihdevuosiämmällä voi olla? Ymmärtäväinen puoliso jolla on suuri sydän ja lehmän hermot. Jossainhan se kiukku on pakko purkaa. Mutta kyllä koko maailman täytyisi ymmärtää tämä koko kuva ja ihmisten tulisi osoittaa erityistä lempeyttä kamalille ämmille. Tai sitten sitä geeliä olis syytä saapua apteekkeihin tuota pikaa. Se on siis loppu. Eivät tiedä mitä tässä voi vielä tapahtua.

Olen kirjoittanut aiheesta myös aikaisemmin – käy kurkkaamassa linkit!

Olen normaali

Kiitos – olen normaali osa 2

Kun on KUUMA – olen normaali osa 3

Häpeällisiä hetkiä ennen kuin tiesin olevani normaali osa 4

Hanna

huh

Yksinäisyydestä on puhuttu paljon viimeaikoina. Sitä on paljon ja monenlaista. Minäkin olen usein yksinäinen. Yksinäisyyden tunne ja oman ajan tarpeeseen liittyvä yksinäisyys ovat eri asioita.

Teen töitä enimmäkseen yksin kotona. Täältä nojatuolitoimistostani sitten pörähdän kaikenlaisiin tilaisuuksiin, joko töihin tai vieraaksi. Lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja voin siinä mielessä tulla ja mennä, kuten haluan. Arkena yksin olo sopii eikä tunnu kurjalta ollenkaan, mutta viikonloppuisin yksinäisyys tekee minut usein haikeaksi ja surulliseksi, mikä on tietysti tyhmää.

Mieheni harrastaa enduroa eli hän ajaa mahdollisimman ikävässä maastossa moottoripyörällä. Kesäisin hän kilpailee, talviaikaan kisoja ei ole, mutta harjoittelu jatkuu vuoden ympäri säästä riippumatta. Treenimaastoihin on matkaa, joten harrastus vie aikaa.

En oikein osaa kuvailla ja selittää mikä tässä on se ongelma. Ehkä se, että meillä on hyvin vähän aikaa vain olla kotona, tekemättä mitään. Hoitaa pihaa ja puuhata kaikenlaisia juttuja. Yksin ei huvita edes haravoida. Kaipaisin jotain yhteistä touhua. Mutta surkuttelu ei auta asiaa. Aloin miettiä mitä haluaisin aidosti tehdä niin paljon ettei se tuntuisi korvaavalta toiminnolta, vaan alkaisin odottaa hetkeä, jolloin voisin toteuttaa jotain ihanaa yksin. Saa nähdä toimiiko ideani pitkään ja mitä alkaa tapahtua, mutta ratkaisu oli lopulta aika yksinkertainen. Alan viettää viikonloppuja, joissa hoidan itseäni lempeillä tavoilla. Teen kaikkea sitä, mitä en koskaan ehdi tehdä rauhassa ja ajtuksella.

On tärkeää, että se mitä teen yksinäisyyden muuttamiseksi nautinnoksi on oikeasti ihanaa. Onni nousee sisältä. Sisältä tulee myös kauneus monella tavalla. Ystävällinen, avoin ja muita kunnioittava ihminen, joka ei ole katkera, on kaunis.

Ravinnolla on kauneuden hoidossa ja hyvin voinnissa minulle suuri merkitys. Mitä syön ja juon ja mitä taas en syö enkö juo ovat tärkeitä asioita. Syön paljon marjoja, hedelmiä ja vihanneksia ja juon paljon vettä. Myös pehmeät rasvat joita saan kalasta, pähkinöistä ja avocadosta kuuluvat joka viikko ruokavaliooni. Alkoholia en käytä juuri lainkaan en myöskään tupakoi ja sokeria vältän. Vitamiinit ja kauneuden hoitoon tarkoitetut ravintolisät auttavat myös ihon heleyteen, kimmoisuuteen ja kosteutukseen.

Helein on apteekeissa myytävä kauneusravintolisä, joka sisältää mm. ceramideja, vitamiineja ja antioksidantteja ja se kosteuttaa ihoa sisältäpäin. Olen käyttänyt nyt Helein kapseleita kolmisen viikkoa ja minulla on tunne, että iho on kosteutunut, koska vartalon iho ei kutise, kuten se yleensä keskuslammitysaikaan tekee. Iho myös tuntuu pehmeältä ja sileältä.

Nyt yhdellä teistä lukijoista on mahdollisuus päästä kokeilemaan Helein Anti-Aging Premium kauneusravintolisää.  Arvon yhden pakkauksen Helein Anti-Aging Premium kapseleita lukijoiden kesken. Pakkaus sisältää 60 kapselia eli kahden kuukauden annoksen kauneusravintolisää. Palkinnon arvo on n. 40,00 €. Pääset arvontaan mukaan kirjoittamalla blogin kommenttikentään oman parhaaksi kokemasi luonnollisen kauneudenhoito rutiinisi. Kilpailuaikaa on 4.11.2016 saakka, jolloin julkaisen voittajan nimen blogissani.

Olen siis päättänyt ryhtyä hemmottelemaan itseäni viikonloppuisin. Toivon, että se karkottaa haikeuden yksinäisistä päivistä ja myös erottaa arjen ja viikonloput toisistaan. Minulla on huono tapa tehdä viikoloppuisinkin töitä, vaikka voisin hoitaa ne viikolla. Olen suunnitellut ohjelman josta luulen nauttivani ja hyötyväni.

Viikonloppujeni ohjelmaan kuuluu nyt:

Hidas, pitkä kävelylenkki metsässä ja rannoilla.

Tarvitsen happea, olen ulkoilmaihminen ja uskon raikkaan ilman hyvää tekevään vaikutukseen iholle, aivoille ja ajatuksille. Raikasta ilmaa ja kauniita näkymiä. Saatan halata puita jos kukaan ei näe. Puissa on voimaa. (Mieheni on kuin puu, rakastan halata häntä ja saan hänestä aina voimaa, turvaa ja lohtua. Pihamme tammet ovat samanlaisia ja toimivat hyvin mieheni korvikkeina siinä mielessä!) Lenkki saa olla pitkä mutta rauhallinen, koska arki on hektistä ja haluan että arki ja pyhä erottuvat toisistaan.

Venyttely

Minun pitäisi venytellä joka päivä. En tee sitä, mutta haluaisin. Arjessa vaan ei tunnu olevan sille aikaa. Nyt menen yläkertaan ja teen piiiitkiä hyviä venytyksiä ja kuuntelen musiikkia.

Vartalon ihon kuivaharjaus

Pehmeällä harjalla tehtävä kuivaharjaus pyörivin liikkein alhaalta ylös, sydäntä kohti koko vartalolle. Tein sitä aikanaan nuorena ja selluliitti sai kyytiä nopeasti. En ole enää vuosiin ehtinyt kuivaharjata ihoa säännöllisesti. Se tekee varsinkin talvella iholle todella hyvää.

Vaahtokylpy ja hiusnaamio + kirja

tuoksukynttilän, sitruunaveden ja hyvän kirjan kanssa. Musiikki kuuluu asiaan myös. Kylpy rentouttaa ja lämmittää ja tietysti puhdistaa. Siihen ei ole koskaan arkena aikaa. Luonnonkiharat hiukseni tarvitset kosteutta varsinkin talvella, joten tämä on aivan mannaa!

Lounas

Joko yksin tai ystävän kanssa. Lounaaseen sisällytän kalaa, avocadoa ja pähkinöitä eli teen lempisalaattini, jossa on kosolti hyviä rasvoja. Jälkiruoaksi mustaa kahvia (ja ehkä joskus tummaa suklaata)

Näillä lääkkeillä siis haikeutta vastaan!

Kiitos seurasta – muista osallistua kilpailuun!

♡

Hanna

Kun tiistaina heräsin olin aivan poikki. Päätä särki ja kroppa oli kun rautakanki, paisti että sitä kivisti jotenkin kaikkialta. Kello ei ollut kuuttakaan ja edessä pitkä ja jännä työpäivä. Oli tehtävä jotakin. Otin jumppakepin, pistin kengät jalkaan ja menin pyjamassani ulos terssille jumppaamaan. Tein kunnon treenin kylmässä ja säkkipimeässä syysaamussa. Pää ja kroppa heräsivät.

Hiippailin vielä yläkertaan jumppamatolle tekemään oikein kunnon venyttelyt ja sitten käärit hihat ja aloin töihin. Nimittäin kuorruttamaan ja pakkaamaan kakkuja. Olin menossa pitämään puhevuoroa sokerittomasta elämästä uuden Coca-Cola Zeron lehdistötilaisuuteen. Puheet höystettiin todeksi kakkukesteillä. Eli minua oltiin pyydetty tekemään makea herkkutarjoilu 30:lle hengelle.

Koska juhlissa on aina pahinta, jos herkut loppuvat kesken, tein tarjoilun 40:lle. Olihan siinä hommaa. Pelkästään 16 kakun paistamiseen menee n. 16 tuntia. Kaksi päivää oli mennyt leipoessa ja tietysti varmuuden vuoksi leivoin kakkia kakkuja myös vielä ylimääräisen kappaleen, jolla varmistin, että hyvää tulee.

Koko juttu ei jännittänyt yhtään, mikä on epätavallista ja tietysti tein asiasta sen johtopäätöksen, että kaikki tulee menemään pieleen. No ei mennyt. Hyvin meni ja lähdin kotiin hyvillä fiiliksillä, palatakseni pian takaisin hakemaan tilaisuuteen jäänyttä kameraani.

Kotona iski kooma. Olin aivan poikki. Mutta en jäänyt lepäämään, vaan koska olin luvannut mennä valokuvanäyttelyn avajaisiin, niin menin. Mutta meninkö kotiin tultuani nukkumaan? En! En tajua mikä kumma siinä on, että tosi väsyneenä jotenkin jää roikkumaan Facebookiin vaikka koko olemus huutaa, että mene hölmö nukkumaan! Yksi syy on se, ettei mieheni ole kotona. Kun hän poissa en jotenkin osaa mennä unille.

Keskiviikkona olin vielä entistäkin väsyneempi. Ja alkoi tapahtua hauskoja väsymysasioita. Etsin silmälaseja, jotka olivat nenälläni, etsin puhelinta, joka oli laukussani, sekoitin suolan ja sokerin, hosuin ja sähläsin. Puhuessa lauseet jäivät kesken ja jäivät ilmaan roikkumaan. Jäin tuijottamaan tyhjin silmin kaukaisuuteen.

Meillä oli tapaaminen A-lehdissä muiden Apu-bloggaajien kanssa ja alkoi kyllä vähän naurattaa kun raahustin (myöhässä) ovista sisään. Jotenkin väsymykseen kuuluu myös se, että vaatteet tuntuvat huonoilta ja on huono tukkapäivä. Jalassani oli nahkahousut, jotka valuivat hitaasti alaspäin kävellessäni ja haaroväliiin muodostui sellainen paakku nahkahousuja. Pökäle. Kivaa. Samaan aikaan pökäleitä oli myös kengissä, sillä nilkattomat nilkkasukat valuivat pois paikoiltaan ja sijoittuivat keskelle jalkapohjaa. Mitään en voinut korjata, sillä toisessa kädessäni oli kassi ja toisessa kakkuja. (Vein edellispäivän rääppiäiset palaveriin mukanani).

Palaveri oli hulvaton. Paikalla olivat mm. luulolaiha ja luuloläski. Keskustelimme myös paikalla olevien rintojen muodosta, kuten luppakorva, ajokoirankorvat, paistetut muna ja ketunnenät, ja näin tehdessämme seurassa oli tietysti rintasyövän sairastanut ihminen. Muistelimme myös vanhoja seurapiirijuoruja, mikä oli erityisen raikasta.

Siinä väsymysnauruissani sain jotenkin mustikkasmoothiessa lepäävän lusikkani lentämään päätoimittajan eteen tummanpuhuvassa lastissaan ja hänen valkoinen villatakkinsa pelastui vain täpärästi tahraantumasta.

Kotiin ajaessani vannoin, että menen kuumaan kylpyyn ja nukkumaan. Vaan mitä tein? Kun puhelin soi ja tyttäreni pyysivät minua kaupunkiin syömään sanoi suuni heti että TOTTAKAI TULEN!

Typerääkö? Olisiko ollut syytä jäädä nukkumaan? Ei – koska olin vain muutamaa tuntia aikaisemmin saanut heiltä maailman ihanimman ääniviestin:

”hei me puhutaan täällä susta ja ihaillaan sun työmoraalia ja sitä miten ahkera sä oot ja sitä ku sä et ikinä oo sillai et ää en mä jaksais tehdä töitä tai en jaksais tehdä jotain. Et sä oot sellanen hieno roolimalli meille. Ei muuta.” Klik.

En ole koskaan ajatellut koko asiaa. Mitään tuosta. Roolimallia tai etten valita työnteosta tai että olisin ahkera. Teen jos olen luvannut. Ja jos ei meinaa luistaa jumppaan ulkona tai jotain.

Jotta eipä muuta kuin että tänään en ole tehnyt mitään enkä tee. Ja menen taatsuti aikaisin nukkumaan.

Iloa pävään hei! Pari kuukautta ja päivät alkaa pidentyä!

Hanna

En usko! Sanon seli seli Aleksi Valavuori.

Luin Aleksi Valavuoren tweetin. Se oli todella inhottava. Se tuntui kropassa. Tuo hänen ”vitsinsä”. Samalla tavalla, kuin tunnen kropassani väkivaltakohtaukset TV-sarjoissa ja leffoissa. Alkaa kouristamaan keskikehossa. Luin tekstin monta kertaa peräkkäin. Teksti ei siitä pehmennyt. Mietin, kuinka joku oikeasti voi kirjoittaa jotain noin rumaa ja mautonta ja julkaista sen vielä jossain.

Valavuori kommentoi siis tweetissään sitä kohua ja pahaa mieltä, joka nousi Lidlin mainoskampanjasta. Kampanjaa on syytetty seksuaalivähemmistöjä väheksyväksi. Siinä maito tuntee olevansa väärässä tölkissä ja lopulta vihdoin uskaltaa tulla ulos maitokaapista. Valavuori ilmaisi mielipiteensä asiasta näin: ”nyt on taas joku puuterikuorrutettu glitteri-rimppakinttuhintti vetänyt maidot väärään reikään. Enkä tarkoita nyt nenää.”

Kommentin jälkeen Valavuorelta kysyttiin, edustaako lausunto myös koripallojoukkue Espoo Unitedin linjaa, jonka manageri hän on. Valavuori vastasi avoimesti ”kyllä. Meille ei homoja palkata.”

Hän on nyt pyytänyt anteeksi ja selittänyt kaiken olevan vain huumoria ja huonoja vitsejä.

Ihminen, joka ajattelee tasa-arvoisesti, hyväksyy erilaiset ihmiset ja omaa käytöstavat, ei harrasta tämän tyypin huumoria ollenkaan. Kertomansa mukaan, hän oli kopioinut tekstin homoystävänsä Facebookseinältä. Jos näin on, siellä se onkin huumoria. Itseironiaa. Nyt se ei sitä ollut. Se huonoa makua, huonoa käytöstä ja kiusaamista ja se paljastaa Valavuoren mielestäni ahdasmieliseksi ihmiseksi.

Nyt Valavuori voisi ehkä tulla itse ulos kaapista ja kertoa rehellisesti mielipiteensä homoista ja seksuaalisista vähemmistöistä. Sillä senhän hän on jo verhotusti tehnyt. Onko hänellä rohkeutta kertoa, että hänen on vaikeaa suhtautua tähän ihmisryhmään? Tunnustaa, että hänellä on mahdollisesti homofobia. Ja pikkuisen inhottaa ehkä? Se voisi kannattaa. Jos hän keskustelisi avoimesti asiasta vaikka jossain TV:n lukuisista paneeliohjelmista hän voisi päästä mahdollisesta fobiastaan. Se olisi myös kiinnostavaa katseltavaa. Aitoa avautumista. Ja taatusti hänen yli 110 000 seuraajaa Twitterissä visertäisivät innokkaasti. Seuraajia ropisisi lisää vauhdilla ja ehkäpä vielä tipahtaisi paikka eduskuntaan seuraavissa vaaleissa.

Oikeasti usein on niin, että sosiaalinen paine pakottaa ihmiset sanomaan, että he hyväksyvät jonkun asian, mutta syvällä sisimmässä asia ei olekaan aivan niin. Kaikkia avoin keskustelu ei auta. Kuten tiedämme, Kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen päätä ei käännä mikään. Mutta jos Valavuoren sisimmässä on epävarmuutta asiasta, hän voisi päästä siitä olemalla rohkea ja tulemalla ulos kaapista. Sen jälkeen elämä on helpompaa. Minusta tutuu, että hän kuitenkin ainakin melkein hyväksyy kaikenlaiset ihmiset. Siis kaapista ulos ja visertämään vapaasti!

Hanna

Mä olen tässä miettinyt tätä ajatusta olla itselleen armollinen. Tämä käsite ponnahtaa ilmoille monissa yhteyksissä. Se viihtyy usein samoissa maastoissa liikunnan, terveellisen ruokavalion, sokerin, herkkujen ja alkoholin kanssa. Ja joka kerta, kun luen sen, minulle tulee fiilis, että aha – nyt ollaan luovuttamassa. Nyt ote lipsuu ja sitä selitellään.

En missään nimessä kannata ajatusta spartalaisesta elämäntyylistä tai virheettömyyden tavoittelusta, sillä minä jos kuka, olen nautiskelija. Nautin kaikesta, mitä ikinä voi kuvitella nautinnolliseksi. Hyvästä ruuasta, herkuista, laiskottelusta, siivoojasta, autonkuljettajasta, ravintoloista, pussailusta, kauneudesta, kauniista näkymistä, matkustelusta, ensimmäisestä luokasta, kaikesta mahdollisesta ylellisestä, pehmeästä ja ihanasta. (On muistettava että osa edellä luetelluista on vain suloista unelmaa!)

Ymmärrän, että on ihmisiä joiden olisi tosiaan syytä olla itselleen armollisempia, kuin ovat. Jotka alkavat olla ikään kuin ylikunnossa joissain asioissa ja tilanteissa ja vaativat itseltään liikoja. Mutta kuuluko heidän sanavarastoonsa tämä itsensä armahtaminen? Eipä taida kuulua.

Pienten lasten vanhempien kuuluisi olla armollisia itselleen ja esimerkiksi viitata kintaalla siistille kodille. Lasten kanssa leikkiminen, pussailu ja nukkuminen on tärkeämpää, kuin siivoaminen. Mutta kun aletaan armahtaa itseään syömällä liikaa ja epäterveellisesti, onko se jotain armahtamista? Tai jos skipataan viikon urheilut, koska ei vaan jaksa, vaan haluaa olla armollinen itselleen ja loikoilla sohvalla sen sijaan? Oikeastihan siinä tekee itselleen vain karhunpalveluksen.

Alkoholi armahtaa usein myös. Samppanjaa ja viiniä juodaan ”koska olen ansainnut lasillisen”. Viiniä ansaitaan tekemällä pitkä työpäivä tai jotain muuta rankkaa, kuten työviikko. Samppanjasta on tullut suomalaisten uusi suosikkijuoma. Sitä ansaitaan usein ja kun ollaan armollisia itselleen se myös kerrotaan kernaasti Facebookissa.

Kaikki edellä mainitut tavat olla armollisia itseään kohtaan, voivat olla myös itsekurin puutetta. Jos kuitenkin sen pitkän työviikon jälkeen painuisi sinne salille tai lenkille ja jättäisi pullan syömättä, olisiko ihminen onnellisempi ja palkkio armollisuutta makeampi? Kummasta tulee parempi mieli, lenkistä vai sohvasta? Pullasta vai päärynästä? Samppanjasta vai reippaasta kävelystä?

Hanna, Nipottaja

Mies sanoi: meiltä saa vaatteita isoillekin tytöille. Isoille tytöille!?

Kuinka voinkaan inhota tuota sanaparia tässä yhteydessä! Se juuttuu kurkkuuni, kuin liian suuri kuiva leivän pala. Vaatekokoon viitattaessa paino on sanalla isoille.

Mitä ovat ”isot työt”? Tyttö on naispuolinen lapsi tai nuori. Nainen on nainen. Aivan kuin sanaparin käyttäjä koettaisi lepytellä asiakasta, joka on oikeastaan hänen mielestään liian suuri, liian vääränlainen, normeihin sopimaton erikoisuus ja kummajainen.

Miksi vaatekoot ylipäätään eivät vain jatku tarpeeksi pitkälle, jotta kaikki voisivat nauttia ihanista vaatteista, kuten haluavat? Miksi vaatteet loppuvat kokoon XL tai 42 ja sen jälkeen alkavat erilaiset mallistot? Yleensä ankeat, ei muodikkaat ja varmasti yleisin väri niissä malleissa on musta.

Miksi joku kuvittelee, että tietyn kokonumeron jälkeen naisen maku, toiveet ja mieltymykset muuttuvat ja muoti lakkaa kiinnostamasta. Värit ja muodot loppuvat yhtäkkiä, kun mittanauha siirtyy jonkun mielestä punaiselle alueelle. Miksi joku kuvittelee, että nainen haluaa tulla kutsuksi isoksi tytöksi?

Myös muotilehtien käyttämien mallien koko puhuttaa ihmisiä ja mietityttää minuakin. Olen pohtinut sitä miksi mallien halutaan olevan niin kovin laihoja, kun vaatteet näyttävät heidän päällään aivan toisenlaisilta, kuin aitojen käyttäjien yllä.

Muotilehdet vastaavat valituksiin kertomalla, että kuvauksiin saatavissa olevien vaatteiden koot, määrittelevät käytettävien valokuvamallien koon.

Miksi vaatteiden mallikoot ovat niin pieniä? Koska muotisuunnittelijat rakastavat sitä miltä heidän luomuksensa näyttävät superlaihojen naisten yllä. He ovat taitelijoita, guruja, muodinluojia. Käyttömuotia suunnittelevat designerit ehkä kopioivat guruja, vaikka käyttömuoti ja massojen valmisvaatteet ovat kaukana siitä maailmasta, jossa Karl Lagerfeldit tekevät työtään.

Kuka uskaltaa olla erilainen? Kun maailman huippusuunnittelijat marssittavat catwalkilla tikkulaihoja, rinnattomia, lantiottomia naisia, joista on tehty upeita luomuksia vaatteissaan, meikeissään ja kampauksissaan, kuka on se päätoimittaja, joka uskaltaa olla asiasta eri mieltä? Suurimpien muotilehtien päätoimittajat, muotitoimittajat ja stylistit ovat superjulkkiksia, jotka istuvat näytösten eturivissä. Heitä palvotaan, pelätään, kadehditaan, kopioidaan ja lahjotaan. Normaali tai normien mukaan ylipainokseksi määritelty nainen ei ole heistä houkutteleva. Miksi? Sitä en tiedä. Meistä muista normaali, pyöreä ja mehevä on upea siinä missä muutkin. Upeus ei korreloi koon kanssa. Upea on upea. Kaunis ja hehkeä on sitä koosta riippumatta.

Myös Raakel Lignell kirjoittaa tästä samasta aiheesta ja kritisoi vaatteiden ”rotuerottelua”

Kirjoitin aiheesta tänään Facebook päivityksen aamulla. Siihen tuli välittömästi valtavasti kommentteja, voit käydä lukemassa niistä täällä.

Hanna

Nukkumisen vaikeus on kuin räiskäleen kääntö heittämällä – siitä ei tule mitään, jos sitä jännittää.

Tärkein sääntö univaikeuksien voittamisessa itselläni on ollut, etten ota asiasta mitään paineita. Jos ei nukuta, en yritä väkisin nukahtaa. Sängyssä hikisenä pyöriminen ja samaa rataa hyrräävien ajatusten kanssa painiminen on pelkkää ajan haaskausta. Minulle tuttuja unettomuuden laatuja on kahta lajia.

Uni ei tule illalla – on vaikeaa saada unen päästä kiinni

Odotan vartin, jos unella ei ole aikomustakaan saapua, nousen ylös ja menen katsomaan telkkaria tai lukemaan kirjaa. En ole iltaihmisiä, joten energiaa ei ole mihinkään muuhun tekemiseen. Mietin myös onko minulla nälkä. Nälkää ei oikeastaan aina huomaa. Mutta joskus voileipä tai iltapuuro toimii unilääkkeen tavoin. Oikeastaan puuroa pitäisikin syödä iltaisin. Hiilihydraatit väsyttävät. Kun alkaa väsyttää palaan vällyjen väliin ja uni tulee mukavasti.

Älä pakota

Ole kylläinen

Aamuyön suden hetket – kun herään kesken unien

Aamuyön virkeät hetket ovat minulle kovin kovin tuttuja. Saatan herätä kuukausi kaupalla neljältä aamulla, vaikka olisin oikeasti väsynyt. Aiemmin tein niin, että nousin ylös ja aloin puuhata jotain hiljaista. Tein töitä, kirjanpitoa, luin ja vastaavaa. Parin tunnin päästä väsyin ja menin takaisin nukkumaan kuuden aikaan. Kaikille se ei sovi, kun on silloin jo noustava ylös. Mutta ei kannata väheksyä edes kahdenkymmenen minuutin tupluureja. Jos on pienikin hetki aikaa vielä aamulla torkahtaa, sekin uni kannattaa kokemukseni mukaan napata talteen.

Nyt minulla on kuitenkin uusia tehokkaita tapoja saada uudelleen unta.

Paras niksi on uni- ja hypnoosivideot You Tubessa. Katson iltaisin, että löydän yöllä helposti puhelimeni ja korvanappikuulokkeet. Puhelimen nettiselaimessa on valmiina tai helposti löydettävissä suosikkivideoni. Panen videon pyörimään, korvanapit korviin ja kipitän takaisin sänkyyn. Usein en ehdi kuunnella videota loppuun, kun jo nukun. Joskus nukahdan vasta, kun video loppuu ja jo luulen etten nukahdakaan. Minä kuuntelen videoita suomeksi ja englanniksi. Jokaisen on etsittävä omat suosikkinsa, koska henkilökohtaiset mieltymykset merkitsevät paljon. Minulle lukijan ääni on hyvin tärkeä. Jos se etoo, unen sijaista saakin kaverikseen kevyen raivon. Se ei toimi! Tämänhetkinen suosikkini löytyy täältä. 

Joskus kuuntelen musiikkia, sen laadulla ei ole minulle väliä, voin kuunnelle vaikka rockia tuutulauluna. You Tubessta löytyy myös vaikka aaltojen pauhua ja tietysti meditaatiomusiikkia. Oman suosikin löytämiseen täytyy käyttää hetki aikaa ja se kannattaa tietysti tehdä päivällä. Vaikka voihan sen tehdä yölläkin, jos ei nukuta. Kunhan ei stressaa.

Sopiva nukkumislämpötila auttaa nukahtamaan. Minä olen enemmän palelevaa, kuin hikoilevaa sorttia. Kun palaan vuoteeseen laitan päälleni villatakin. Olen huomannut, että sen suloisessa sylissä on nukahtaa helposti. Jotkut hikoilevat ja märät lakanat eivät ilahduta. Kirjoitin täällä aiemmin teknisestä materiaalista valmistetuista lakanoista. Nukumme niissä edelleen. Voit lukea jutun täältä.

Yksi keino on se, ettei välitä. Olen opetellut toteamaan että, ahaa – heräsin. Mutta taidanpa nukkua vielä. Ja vain laitan silmät kiinni, enkä hievahdakaan. Se toimii joskus. Mutta jos ajatukset pyörivät liikaa, uni ei tule.

Yksi keinoistani on suunnitelmat. Alan suunnitella jotain, mikä ei oikeasti ole tapahtumassa. Kuinka sisustaisin unelmieni kesämökin? Millaisen tarjoilun tekisin johonkin juhlaan.

Minulle on unen kannalta tärkeää tehdä päivällä kaikki ikävät, stressiä aiheuttavat työt ja asiat. Ikävimmät pois ensimmäisenä. Ja jos niin ei syystä tai toisesta voi tehdä, työt kannattaa kirjoitta paperille listaksi. Silloin niitä ei tarvitse pohtia. Jos tekemättömät työt pyörivät mielessä, ne tuntuvat usein suuremmilta, vaikeammilta ja lukuisammilta, kuin ne todellisuudessa ovat. Paperilla oleva lista kertoo paremmin, että selviän hommistani leikiten!

Nauti pienestäkin unesta

Kuuntele hypnoosivideo tai musiikkia

Kääriydy villatakkiin

Suunnittele unelma

Kirjoita työt paperille

Energiaa päiviin ja kauniita unia öihin

♡

Hanna