Olen nyt ollut Tansaniassa viikon. Lopuutomasti paistava aurinko saa turkoosin veden hehkumaan, hiekka on kuumaa ja tuuli on lämmin ja suloinen. Päivällä ilma seisoo paikoillaan ja on niin kirkasta, että ensimmäisenä päivänä silmiin koski.
Nyt on Suomen itsenäisyyspäivä ja varmaan osittain sikiskin, että isäni oli sodassa, tämä päivä on aina ollut minulle arvokas ja tärkeä.
Täällä tunne ei ole sama. Rannalta kuuluu musiikki ja lapset kirkuvat vesileikeissään. Aurinko porottaa ja hotellissa jokainen päivä on toisensa kaltainen. (Paitsi eilinen – täällä oli yhtä aikaa kahdet häät!) Siivoojat kulkevat käytävää edestakaisin, takseja saapuu hotellin eteen. Matkalaukkuja kannetaan. Kukaan ei tiedä, että on Suomen suuri juhlapäivä. Eilen töiden jälkeen kävelin rannalle ja keräsin kourallisen pieniä valkoisia simpukoita. Tein niistä Suomen lipun hiekalle. Laittaessani siitä kuvaan instagramiin mietin, mikä täällä ollessa tulee päällimmäisenä mieleen Suomesta. Ei tullut harmaat ja kylmät kelit, ei marraskuun masentava pimeys, ei vanhusten pitkät vaipanvaihtovälit eikä huono kouluruoka tai gluteenittonittoman ruuan huono saatavuus kahviloissa. En muistanut miten typerää on ettei katukahviloita voi perustaa kuten tahtoo tai että jos ravintola haluaa leipoa omaa leipää, on oltava leivontahuone erikseen.
Ajattelin yksinkertaisesti, että meidän asiamme ovat aivan järjettömän hyvin. Tansaniassa noin 20% lapsista kärsii aliravitsemuksesta, AIDS jyllää ja keskiluokan asuntoalue näyttää keskiaikaisen linnan mutaiselta pihalta, jossa tiilistä tehdyissä taloissa on maalattiat, lapset juoksevat likaisna ja puolialastomina pitkin pihoja yhdessä vuohien, kanoja ja lehmien kanssa. Kaikkialla on tolkuttoman likaista ja kun se lämmin lempeä tuuli puhaltaa ystävällisesti kuumalle iholleni, se pyörittää ympäriinsä järjetöntä määrää muoviroskaa. Sitä on niin paljon, ettei suomalainen ihminen voi käsittää, kuinka se yleensä on mahdollista. Roskan seassa seisoo muutama lehmä ja kiskoo hiekan seasta törröttäviä vihreitä korsia. Kaivovesi on likaista ja siitä saa tauteja. Korruptio kukoistaa – maa ei. Ostoksilla mikään ei maksa mitään, mutta siitäkin on tingittävä, tai olet idiootti.
Koulussa on likaista, koska kaikkialla on. Tiet ovat sateen syömiä hiekkateitä, päätiet vain on päällystettyjä. Jalkakäytäviä ei ole ja kaupat ovat enimmäkseen hökkeleitä. Kun tulee ilta, on parasta mennä hotelliin ja pysyä siellä, jos haluaa olla turvassa. Jos omistat jotain, kuten kunnollisen talon, joudut ympäröimään sen piikkilangalla.
luokkahuone
Tämä on yksipuolinen ja synkkä pieni kuva Tansaniasta, joka on paljon muutakin. Ennen kaikkea ihania, sydämellisiä ihmisiä. Mutta me suomalaiset olemme tottuneet hyvään. Niin mielettömän hyvään, että aina välillä kannattaisi vaan olla tyytyväinen ja kiitollinen siitä mitä meillä on. Kiinittää huomio hyviin asioihin, sytyttää kynttilä ikkunalle kiitokseksi hyvästä maasta ja nostaa lippu salkoon.
Hyvää itsenäisyyspäivää ja kiitos kaikille niille jotka ovat tehneet sen mahdolliseksi, missä olettekaan.
Juuri sain viestin, että tyttäreni Carolina vie isäni haudalle tervapadan käytyään ensin tervehtimässä äitiäni. Kunnioitus on siirtynyt myös lapsille. Ihanaa.
Kasvojen kohotus on aina askarruttanut minua. On niin jännittävää katsella naisia, joiden kasvoille on tehty leikkauksia. Sellaiset kasvot vetävät minua lähes hypnoottisesti puoleensa. Haluaisin koskea niitä ja tarkastella aivan läheltä. Mietin myös, kuinka he oppivat olemaan ihan erinäköisiä ja tuoko leikkaukset onnea ja mielihyvää vai shokin. Sillä minusta lopputulokset ovat usein shokeeraavia. Mutta toisaalta, ehkä on niin, että onnistuneista leikkauksista eivät muut tiedä mitään. Toisaalta haluaisin kuumeisesti silottaa juonteitani kirurgin avulla, toisaalta en ikinä uskaltaisi. Lisäksi olen huomannut, että säännöllisellä ihon hoidolla ja terveillä elintavoilla pääsee pitkälle. Haluaisin lopulta olla kauniisti itseni näköinen, vanhenen sitten miten vanhenen.
Elämäntavoilla on minulle suuri merkitys kauneuden hoidossa ja huomaan ihostani heti, jos syön roskaruokaa, runsaasti sokeria tai suolaa, käytän alkoholia tai en ulkoile ja juo vettä. Mutta huomaan myös heti, jos en käytä hyviä voiteita ja kosteuta ihoani säännöllisesti.
Työni takia käytän paljon meikkiä, enkä osaa oikein olla meikittä vaikka ei olisi kuvauksiakaan ja kasvojen puhdistaminen on siksi erityisen tärkeää. Vaikka meikit ovat hoitavia, ne kuivattavat ihoani. Sen täytyy saada hengittää ja hengähtää puhtaana. Ongelmani hoitotuotteiden käytössä on ollut valinnan vaikeus ja eri sarjojen sekalainen yhdistäminen. Olen ihonhoidossa myös jotenkin holtiton. Laitan mitä kaapista löytyy – vähän samoin kuin ruokaa tehdessä…
Nyt sain testattavakseni Juice Beautyn tuotteita ja innostuin monesta jutusta. Sain luotua ihonhoidosta säännöllistä rutiinia, koska kylppärin pöydällä on koko setti somasti vieretysten. Puhdistustuote, seerumi, kosteusvoide, silmänympärystuote ja kaulavoide! Kaulavoide booooom! Mahtavaa. Kuinka helppoa se onkaan, kun kaikki sopii yhteen ja tuotteet seisovat vierekkäin odottamassa käyttöä. Minusta tuli täsmällinen ja huolellinen ihonhoitaja.
Juicy Beauty Stem Cellular Cleansing Oil –puhdistusöljy on sirossa pumppupullossa, josta yhdellä painalluksella saa sopivan annoksen öljyä. Hieron sitä sormenpäilläni iholle. Sitten kostutan sormet vedellä ja teen saman uudelleen jolloin öljy emulgoituu. Lopuksi huuhdon kasvot vedellä ja taputtelen kuivaksi. Öljyn käyttö oli miellyttävällä tavalla yllätys. Huomasin nauttivani siitä, kun hieroin kasvojani sormenpäilläni, se oli jotenkin meditatiivista ja tunsin ystävyyttä itseäni kohtaan – hauska tunne, se sopii illan rutiineihin ja tekee hyvää. Samalla tuntui, että meikki lähti tarkasti pois. Sormet pyörivät kaikkialla ja irrottivat meikin yhdessä öljyn kanssa. Öljy puhdisti myös silmämeikin.
Puhdistuksen jälkeen käytin niinikään pumppupullossa olevaa Juice Beauty Stem Cellular Booster -seerumia. Ihoni imaisi sen sisäänsä saman tien. Jäljelle jäi vain miellyttävä mieto sitruunan tuoksu. Seerumi sisältääkin sitruunan kantasoluja (kuten myös omenan ja viinirypäleen) Tätäkin riittää yksi painallus, mutta usein pumppasin vahingossa kaksi.
Seerumia suositellaan käytettäväksi Sarjan kosteusvoiteen kanssa. Juice Stem Cellular Moisturizer kosteusvoide on miellyttävän ohut koostumukseltaan ja kun levitän sen kasvoilleni, tapahtuu ihmeellinen juttu. Puhdistuksen jälkeen iholle jää aina pieni öljyisyys, tosiaankin minimaallinen, ei lainkaan raskas. Kosteusvoiteen levittämisen jälkeen iho napakoituu ja tuntuu super raikkaalta. Aluksi pelkäsin, että öljyn jälkeen iholla ei pysy meikki. Sitten epäilin, että kosteusvoiteen jälkeen iho onkin jotenkin liian kuiva. Olin totaalisen väärässä. Asia on aivan päinvastoin, loistava meikkipohja. Iho tuntuu kimmoisalta ja hyvin kosteutetulta. Meikki levittyy tasaisesti ja helposti ja kestää koko päivän hyvänä.
Voide tuoksuu myös sitruunalta, itse asiassa se tuo mieleeni ihanasti sitruunajälkiruoan! Pakkaus on myös ihana, sillä en tykkää pistää sormeani voidepurkkeihin. Tuntuu että sinne menee aina likaa. Pumppupurkki on hygieeninen ja tuote säilyy hyvin kun purkkia ei avata lainkaan.
Juice Beauty Stem Cellular Eye Mask -silmänaamiota käytetään kaatamalla hoitotiiviste kuitukankaisiin naamioihin. Helppoa ottaa matkalle mukaan muutama pakkaus! Tehokas tuote oli hyvä apu erittäin kuiville silmänalusilleni. On myös mukavaa että naamiot ovat aika suuria. Minun silmänaluseni tuntuvat valuvan välillä todella kauas silmistä…
Viimeisenä tuotteena sivelin nyt päivittäin kaulalleni ihka oikeaa kaulalle tarkoitettua kaulavoidetta. . Huomasin myös olevani sen tarpeessa sillä kaulani ihon väri on ikävän epätasainen ja nyt sen väri tasoittui ja iho pehmeni. Myös kaulavoide Stem Cellular Lifting Neck Cream on pumppupullossa.
Tykkään näistä tuotteista paljon. Selkeät systeemit, pumpattavat pakkaukset, miellyttävä puhdas tuoksu ja lopputuloksena hyvin voiva, kirkas iho.
Tuotteet tuntuivat muuten hyviltä myös rikki niistetyn nenän iholla, ne eivät kirvelleet lainkaan, kun käytin niitä potiessani flunssaa.
Sarja on luonnonkosmetiikkaa ja sitä myy suomalainen Naturelle.fi –sivusto. Surffailin sivuilla ja voin suositella niitä lämpimästi kaikille, joita kiinnostaa luonnonkosmetiikka. Sivuilla on selvitetty yksikertaisesti ja tyhjentävästi mitä luonnonkosmetiikka on, kerrottu raaka-aineista ja selvitetty mitä eri sertifikaatit tarkoittavat. Teksti on kirjoitettu suomalisille, eikä ole ikävää käännöskieltä, jonka kiemuroissa fiksumpikin sekoaa. Kannattaa tutustua sivuihin ja tilaaminenkin on helppoa, jotenkin helppoa ja turvallisemman tuntuista, kuin ulkomaisilta nettisivuilta tilaaminen ja tuotteetkin tulevat nopeasti perille. Ja nyt kannattaa tietysti tilata, koska lukijani (te ihanat ♡ ) saatte käyttöönne alennuskoodin. Koodilla saa -15% alennus koskee kaikkia normaalihintaisia tuotteita, poislukien May Lindstrom -tuotteet ja on voimassa vuoden 2015 loppuun saakka.
Se hetki, kun ihminen ei näe enää kaikkea kahtena tai se, kun sumea muuttuu kirkkaaksi, tai kun näkee lapsenlapsensa ripset tai voi lukea sanomalehden, lakata kynnet, hypätä oikeaan bussiin, tunnistaa liikennemerkin ajoissa, tai nähdä mitä laittaa suuhunsa lautaselta. Näitä mahdollisuuksia olen saanut olla todistamassa Dar es Salaamissa hyväntekeväisyysmatkalla tämän viikon.
Olen mukana Specsaversin hyvätekeväisyysmatkalla viemässä silmälaseja Dar es Salaamiin. Toimme mukanamme tänne yli 2000 paria käytettyjä silmälaseja, jotka ihmiset ovat tuoneet Specsaversin liikkeisiin, jotta ne voitaisiin lahjoittaa tarvitseville täällä Afrikassa. Tapahtuma on huima.
meidän joukkue lähdössä. Kuvasta puuttuu Julia.
Kun maantaiaamuna kahdeksan hengen ryhmämme lähti hotellista pienellä bussilla kohti määränpäätä, mukanamme oli kaikki tarvikkeet kolmen optikon työskentelyä varten sekä valtavat kassit täynnä huolellisesti mitattuja ja merkittyjä silmä- ja aurinkolaseja. Ilmassa väreili muutakin kuin auringon lämpö, ilmassa oli jännitystä. Emme tienneet ollenkaan millaiseen paikkaan päätyisimme. Hyvien tutkimustilojen lisäksi toiveena oli jotenkin holtillinen wc ja ehkä ulkotila lasien jakamista varten. Optikkojen työskentelytilojen tulee olla ainakin osittain hämärässä. Ilmastoinnista oli turhaa edes haaveilla.
Ihmisille jaetaan esitietolomakkeet joissa kystään mm. ikää, näön ongelmaa ja lukutaitoa
Kun tulimme perille paikalla oli jo suuri joukko ihmisiä odottamassa. Oli saatava asema pysyyn reippaasti!
Tilat olivat tavattoman ahtaat. Kävi ilmi,että kaikki kolme optikkoamme Heidi Aarra, Ulpu Hakkarainen ja Marina Åkerlund joutuisivat työskentelemään yhdessä pienessä huoneessa. Kukaan ei natissut. Saman tien he alkoivat järjestää kalusteita niin, että kaikki voisivat hoitaa työnsä. Irene Hernberg, Olli Kotaja, Suomen sähäkin silmälasimalli Julia Ranta ja minä laitoimme kuntoon lasien luovutuspisteen ja paikan esitutkimukselle. Asema oli valmis alle tunnissa kaikkine välineineen! Ja sitten se alkoi!
Optikot alkavat järjestää tutkimushuonettakoska yhteistä kieltä ei ole, näytetään käsimerkkejä – E-kirjaimen sakarat näyttävät ylöskaikki kolmea upeaa optikkoa työssään. He ovat nopeita ja tarkkoja
Me teimme optikoille esitutkimukset, joissa määriteltiin johtava silmä ja katsottiin E-taulusta näön tarkkuus. Merkitsimme ne asikkaiden täyttämiin esitietolomakkeisiin ja sen jälkeen asikkaat pääsivät optikkojen tutkittaviksi. Kun he palasivat sieltä heillä oli kädessään silmälasiresepti, jonka perusteella etsimme heille oikeat lasit kaikkien tuomiemme lasien joukosta.
Luovuutta tarvittiin. Ulpu tutki asikkaan silmät tämän lapsi sylissäänJännittävä tutkimus käynnissä. Tämä kaveri tuli ihan yksin näöntutkimukseen…ja hän myös sai silmälasit.
Oli aika haastavaa alkaa tulkita silmälasipusseihin tehtyjä merkintöjä ja antaa asikkaalle lasit. Kyllä vähän pelotti aluksi, ettei vaan nyt menis plussat jaa miinukset sekaisin tai tarjoaisi jotain muuta ihan hullua ihmisille. Mutta pian homma alkoikin sujua ja luottamus ja asikkaiden selvänäköisyys kävikin ilmi tuotapikaa, sillä he kutsuivat minua TOHTORIKSI – kröhöm. (En tainnut korjata asiaa….)
Olli ja Irene etsimässä sopivia silmälaseja
Meillä oli apunamme useampi tulkki, mutta elekieli toimi myös hyvin. Ja kuten Olli sanoi, jos yhteistä kieltä ei ole, ei kannata yrittää selittää asiaa englanniksi, vaan omalla äidinkielellä, sillä siihen tulee ilmeikkäimmät sävyt. Moniteholasien käytön opastus oli välillä vähän mutkikasta, mutta kyllä siinäkin onnisituttiin. ”Linssin yläosallaa näkee kaaaaauas” ja käsi viittoilee kohti savannia. Heidi joka on ollut näillä matkolla mukana jo monta kertaa, puhui jo reippaasti swahilia.
Tunnelma klinikalla oli toisaalta nopeatempoinen ja toisaalta hirveän rauhallinen. (Jollei oteta lukuun sitä viisivuotiasta poikaparkaa, joka poikittain isänsä polvilla huusi kuin ryökäle, saadessaan rokotusta viereissä rakennuksessa. En moiti häntä. Huutaisin itsekin jos kehtaisin, kun neula alkaa lähestyä!)
Laseja hakemaan tulleet ihmiset odottivat vuoroaan rauhassa ja olivat jotenkin arkoja ja hiljaisia. Kun ne sopivat lasit löytyivät kasvoille nousi vähän arka, mutta erittäin sydämellinen hymy. Ja sitten käteltiin afrikkalainen kolmen otteen kädenpuristus.
Kysyin Specksaversin Irene Hernbergiltä, tyhmän kysymyksen. Miksi Tansanialaisilla ei ole silmälaseja? Vastaus oli kohtuullisen karu. Maassa on yksi optikko miljonaa asukasta kohden. Kun optikot kouluttautuvat ulkomalilla, he eivät halua tulla takaisin Tansaniaan, vaan jäävät parempipalkkaisiin maihin ammattiaan harjoittamaan. Tansanian asukasluku on noin 47 miljoonaa ihmistä…
Muutama tapaus ensimmäiseltä päivältä jäi erityisesti mieleen. Nuoren miehen silmät olivat kovin eripariset ja vasemman ja oikean linssin vahvuudet olivat hyvin kaukana toisistaan. Olisi ihme, jos sellaiset lasit sattuisivat olemaan matkassa. Mutta hänelle löytyi aivan täydelliset lasit! Hämmästys ja ilo hänen kasvoillaan, kun hän katsoi lasien läpi, kertoi kaiken. Sitä jotenkin rakastaa koko maailmaa, kun näkee kuinka syvä onni jonkun kasvoilta kuvastuu. Mielessäni lähetin suuren kiitoksen sille jollekin, joka oli tuonut nämä lasit keräykseen.
Erään naisen ongelma oli kaksoiskuvat ja kun sopivat lasit löytyivät, löytyi myös onnellinen hämmästynyt hymy. Ajatus, että näkisin kaiken kokoajan kahtena on melkomoinen. Ja vain oikeanlaiset silmälasit ja booooom – kaikki kunnossa!
Resepti ja sopivat lasit! Jälleen yksi ihminen näkee paremmin. Takana Juulia Ranta lasien kimpussa
Kun matkasimme klinikalle näimme palan Tansaniaa. On äärimmäisen vaikeaa kertoa millasta täällä on. Millaiselta keskiluokan asuma-alue näyttää. Mutta asemakaavaa ei ole, jalkakäytäviä ei ole, roskaa on kaikkialla samoin kuin keskeneräisä rakennuksia ja aaltopletiä kaikilla mahdollisilla tavoilla käytettynä. Sanalla sanoen hyvin epäsiistiä ja kohtuullisen alkeellista. Siksi olikin jotenkin hämmästyttävää, että asiakkaissa oli päätetyöskentelijöitä, sairaanhoitajia ja opettajia muun muassa. En tiedä mitä ajttelin heidän olvan, mutta yllätyin. Ja tajusin vielä paremmin, kuinka tärkeää apua olimme tuomassa. Tajusin myös, kuinka rajoittunutta oma ajatteluni taas kerran onkaan.
On valtavan hienoa, että ihmiset ovat tuoneet vanhoja lasejaan kierrätettäviksi, niistä on niin mielettömästi iloa ja apua. Asia, joka on meille itsentäänselvyys ei ole sitä kaikille. Ja näiden optikkojen ilmaiseksi antama työ ja toisten ihmisten eduksi antamansa ammattitaito on suuri lahja jokaiselle, joka näkee paremmin.
Jambo on swahilia ja tarkoittaa hei. Täällä sitä ollaan Dar es Salaamissa Tansaniassa. Aurinko paistaa ja on kuuma (jota sanaa ei kannata käyttää täällä, koska se tarkoittaa swahilin kielellä naisen sukuelintä. Kuulostaapa viralliselta – noh kaikki me tiedämme mitä sanaa tarkoitan, mutta ei se näytä kivalta kirjoitettuna….)
Olette varmaan kuullut tarinan intiaanista, joka lensi pitkän matkan jonnekin ja jäi lentoasemalle odottamaan, että sielu ehtii mukaan. Muistaakseni tarinassa sielun saapumiseen meni kolme päivää, jonka jälkeen intiaani oli valmis matkaamaan kohteessaan ja nauttimaan uusista kokemuksista. Minusta tuntuu, että olen intiaanien sukua, koska koen saman fiiliksen. Tulimme tänne myöhään lauantai-iltana ja nyt tänä aamuna koen vasta olevani kokonainen ja täysillä messissä. Ja vaikka mitä on jo ehtinyt tapahtua.
Sununtai oli vapaapäivä (olen täällä töissä ja huomenna kuulette mielettömän hienosta hyväntekeväisyysprojekstista, jossa saan olla mukana ja kuinka suomalaiset ovat taitavia!) Kävimme tutustumassa Bagamoyon kaupunkiin ja kävelimme pitkin sen valkoista hiekkarantaa, tutustuimme saksalaisten vanhaan linnakkeseen ja teimme vähän ostoksia.
Seuraava päivä oli työpäivä ja myös eilinen olisi ollut, mutta meikä mandoliini vietti sen vuoron perään vessassa ja sängyssä. Aivan niin, turistiripuli. Siinä unen ja valvetilan rajamalilla mietiskelin, että mikä meni pieleen. No aika alkeellinen moka. Olen syönyt kaikkea, paitsi majoneesia, mitä ei pitäisi. Raakoja kuorittuja vihanneksia ja hedelmiä pilvin pimein. Vaan eipä mitään, siinä lepäillessäni sielu ehti tavoittaa vaivoissa vääntelehtivän tomumajani ja tänä aamuna, kun heräsin tuntui että OLEN TÄÄLLÄ. Kumma juttu. Mutta olen huomannut sen aikaisemmilla matkoillanikin. Ensimmäiset päivät menevät jotenkin sumussa. Vaikka pakko sanoa, että kyllä mä vähän silmiä hieraisin tänäkin aamuna. Menin parvekkeelle ja katsoin tuota ihanaa auringossa kimmeltävää maisemaa. Huomioni kiinnittyi sitten parvekkeen alapuolelle ja katsoin, että mikä kumma siinä patikoi. Sellainen pienen limpun kokoinen pallero käveli pitkin kivettyä käytävää. Se pallero oli taskurapu. Varmaan se oli matkalla hotellin keittiöön. Ja sinne suuntasin minäkin. Tai tarkemmin sanottuna aamiashuoneeseen, vaikka kyllä se vähän keittiötä muistuttaa, koska siellä paistetaan munakkaita, lettuja ja pitaleipiä. (Ei ne kyllä ole pitaleipiä, mutta vehnästa ja voista tehty taikina kaulitaan ja paistetaan öljyssä. En millään muista nimeä, viisaammat kertokaa!) Ruokavalio muuttui eilisen jälkeen kertaheitolla ja syön nyt vehnäleipää, lettuja munakkaita. Vaikka kai siitä kanamunastakin voi salmonellan napata. Lettujen kanssa tarjottiin kanelisokeria ja se oli mielettömän hyvää. Kaneli oli tummemman ja vahvemman makuista kuin kotona. Toivon, että saan ostettua sitä täältä mukaan.
Mangoa himoan, mutta en syö enää, ainkaan valmiiksi kuorittuina.ei raakoja vihanneksia, vaikka ne olisivat kuinka kauniisti esillä.moskiittoverkot ja toipilasTuolla käytävällä matkasi taskurapu.
Matkustaminen on vaarallista se on selvä. On vatsatautia, ameeboja, malariaa, koleeraa ja vaikka mitä. Mutta kun uutisia olen lukenut, niin turvalista ei ole missään, joten yhdyn laulamaan hakuna matata (kaikki on hyvin – swahilia) ja elän hetken kerrallaan ja koetan iloita kaikesta. Valosta nyt ainakin täällä. Sitä riittää ja sitä kaipaan kotona.
Kaipaan kyllä muutakin, nimittäin perhettäni. Mieheni on matkustanut aina paljon ja joskus kun vielä lähetettiin postikortteja hän kirjoitti joka paikasta yhden ja siinä oli myös sama teksti: täällä olisi kivaa olla koko perheen kanssa. Koin sen tunteen yöllä, kun saavuimme tänne. Tuli aivan sairas ikävä perhettä, koska olisin halunnut jakaa kaiken mitä ympärilläni oli, juuri heidän kanssaan. Tunsin, että he kaikki olivat liian kaukana. Ja samlla ajatuksiini tulivat kaikki ne miljoonat ihmiset, jotka ovat joutuneet jättämään joskus kotinsa ja rakkaansa. Pakolaiset. Miltä heistä mahtaakaan tuntua? Mitään et voi jakaa, Et tiedä koska näet perheesi uudelleen vai näetkö koskaan. Lämmin ajatus jokaiselle, joka sen joutuu tai on joutunut kokemaan. Olispa tämä maailma vähän parempi paikka. Mutta huomenna siis kuulette kuinka yritämme täällä tehdä jotain hyvää. Se lohduttaa vähän.
Nyt pakkaan kassiini käsidesin, Immodiumin, Precosan, banaaneja, vesipullon ja kameran. Mitä muuta ihminen muka tarvitsee?
Annoin Päivän kaktuksen 11.11. blogissani Iittalan ja Fiskarsin PR-kuville. Voit lukea blogin täältä. Blogia jaettiin ja peukutettiin runsaasti ja useat ihmiset olivat kuvista samaa mieltä kanssani. Sain viestejä kollegoilta, jotka olivat ihmetelleet kuvia myös ja esimerkkeijä muista kuvista. Sain kannustusta, koska olin uskaltanut nostaa asian esiin.
Olin hämmentynyt. Kirjoitukseni oli spontaani, niin kuin blogikirjoitukseni yleensä ovat. Nyt asia alkoi paisua ja viestejä tuli enemmän ja enemmän ja lopulta kirjoitukseen reagoivat nopeasti myös sekä Fiskars että Iittala.
Fiskars tutki asiaa ja totesi, että heidän tiedotteesaan oli mukana vääriä tuotekuvia Fiskars-uutuuksista. He laittoivat jakoon uuden tiedotteen jossa oli päivitetty kuvalinkki. Sain tiedotteen ja minulle myös soitettiin Fiskarsilta ja kerrottiin asia.
Iittalasta sain viestin, jossa kysyttiin osoitettani, jotta he voisivat lähettää minulle jouluesitteensä. Sainkin sen ja sen liitteenä oli kaunis kirje ja hyvän joulun toivotukset. Lisäksi sain Iittalasta sähköpostin, jossa kiitettiin blogini muodossa tulleesta palautteesta (ilman sarkasmia) ja yllytettiin ottamaan vastaan kuvahaaste. ”Mielellämme näkisimme tuotteemme sinun stailaaminasi” ”erittäin suotavaa on, että sekoitat kuviin eri brändien tuotteita”.
Sosiaalisen median voima yllätti minut ja yllätyin iloisesti myös yritysten reaktioista. Että siis reagoitiin jotenkin. En odottanut että mitään sellaista tapahtuisi. En edes siinä vaiheessa kun näin, että kirjoitus herättää paljon tunteita ja leviää.
Maailmassa tapahtuu paljon tärkeämpiä ja vakavampia asioita kuin tämä, mutta nyt kävi niin, että sain ehdotuksen jolle en voinut sanoa ei! Otin siis Iittalan haasteen vastaan ja niinpä meillä oli eilen joulu. Sitä oli ihanaa tehdä ja hihkuin välillä tehdessäni, että ”mä sit rakastan mun duuneja.”
Omassa kodissani toteuttamani joulukattaus ei pyri kuitenkaan kilpailemaan kohun aiheuttaneiden mediakuvien kanssa. Se on mahdotonta jo pelkästään teknisistä syistä, mutta olen iloinen, että sain mahdollisuuden vähän iloitella! Ja tietysti on kiinnostavaa, kuinka suuri merkitys somella on. On hienoa, että asioihin reagoidaan. Mutta se tekee kyllä myös hieman varovaiseksi. Ainakin hetkeksi…
Joulukattausta tekemässä. Jälkiruoka oli ihanaa! Maistoin vain kaksi pientä lusikallista, koska olen sokerilakossa. Pieni lipsuminen, koska onhan se maistettava mitä tekee!?
Kun teen joulua johonkin, minulla on aina joku teema ja ainakin omassa päässäni kulloiseenkin tyyliin on jokin syy ja perustelu. Jouluihmisenä olen enemmän maksimalisti, kuin minimalisti ja olen vuosien varella luonut vaikka millaisia joulumaailmoja omaan kotiini, televisioon ja lehtijuttuihin. Mutta nyt tuntuu, että olen nähnyt määrää ja glitteriä jo tarpeeksi ja mieluisimmat joulukoristeet muodostuvat luonnonmateriaaliesta. Asioista joitka löytyvät ruokakapasta ja metsästä. Ja kaikenlainen määrän vähentäminen miellyttää.
Perinteisissä suomalaisissa jouluruuissa käytetyissä joulun mausteissa on paljon samaa kuin marokkolaisessa keittiössä, kanelia, kardemummaa, tähtianista, sahramia, muskottia. Jouluun kuuluu myös monenlaiset hedelmät sekä tuoreina että kuivattuina, sitrukset, taatelit, luumut, pähkinät ja mantelit jotka kaikki kuuluvat myös Pohjois-Afrikkalaiseen keittiöön. Marokkolaiset astiat ja ornamentiikka viehättävät myös, siksi päätinkin toteuttaa joulukattauksen Iittalan värikkäillä ja simppeleillä astioilla ja yhdistää niihin Tine K Homen mustavalkoisia marokkolaisia kulhoja.
Koska maailman jokaista ihanaa astiasarjaa ei voi hankkia (mikä on suuri vääryys!) suosin eri sarjoista olevien astioiden sekoittamista keskenään, jolloin jo muutama erilainen astia piristää ja muuttaa kauttausta. Pääsee vähemmällä määrällä, mutta lopputulos on kuitenkin runsas ja kiinnostava.
Kattauslautasina käytin lasilautasia. Valitsin harmaat, mutta kaupassa ei ollut kuutta, joten otin sekä kirkkaita että harmaita. Se ei haittaa ollenkaan! Pääruokaa varten on tummansiniset lautaset, lihapiirkkaa syödään turkoosilta tai punaiselta lautaselta, riippuen missä istuu. Lihaliemi eli buljonki nautitaan marokkolaisesta kulhosta. Keskellä pöytää luikertelee mustikanvarvuista tehty köynnös, jota koristaa oranssit pienet sitrukset, kumkvatit, joita saa ruokakaupasta. En kiinnittänyt kumkvatteja ollenkaan, ne pysyvät varpujen seassa ilman kiinnitystä.
Keskelle pöytää ei kannata laittaa korkeita kynttilänjalkoja, koristeita tai kukkia, koska niiden takaa on ikävää kurkkia vastapäätä istuvaa. Mustat matalat kynttilänjalat ovat valurautaa ja kynttilän paikka niissä ei ole keskellä.
Tapio Wirkkalan suunnittelemista Tapio-laseista juodaan viinit, vesilasina on kirpputorilta osteut lasit, joiden alareunassa on tinarinkula. Sopivat minusta hyvin Marokko-fiilikseen. Jotkut värilliset lasit toimisivat myös hyvin. Aterimet on omat eikä sarjaa enää ole saatavana Iittalasta. Mallin nimi on Memory – harmi ettei sitä enää ole, koska olen hukannut muutamia.
Buljonki keitetään häränhännistä ja paahdetuista juureksista ja se kuuluu ehdottomasti joulupöytääni yhdessä lihapiirakan kanssa.
Tein lihapiirakan mustaan kapeaan Teemavuokaan. Ei tule liian suurta, kuten pelillä! (Liemen ja piiraan reseptit allekirjoituksen jälkeen blogin lopussa)
Perinteiset jouluherkut ovat aika raskaita ja tykkään sekoittaa joukoon uusia juttuja. Salaatti erivärisistä sitruksista, paahdetuista punajuurista ja mustista linsseistä sisältää paljon perinteisiä joulun makuja, mutta on kevyttä ja hyvää. Salaatin kastikkeeseen tulee kaneliakin! Nam! (Resepti on Kodin Kuvalehden numerosta 21/15 ja sen on luonut toimittaja Riikka Kaila. Kopioin reseptin blogin loppuun.)
Kastehelmi-purkit toimivat hyvin jälkiruoka-astioina. Tein niihin valkosuklaajuustokakut, joiden pohja on piparkakkua ja pinnalla on karpalohyytelö. Purkit mahtuvat hienosti jääkaappiin, koska ne voi pinota. Tilaa menee vähemmän kuin pyöreä kakku veisi. Tiivis kansi suojelee vierailta hajuilta ja mauilta. Jokaisen oma kakku on hauska juttu, eikä annos ole liian suuri – pikemminkin liian pieni – niin hyvää se on! Kun kakut tuodaan tarjolle, ne voi koristella karpaloilla tai puolukoilla ja puolukan varvuilla.
Tine K:n tarjotinpöytä käy hyvin jälkiruokapöydästä. Punakultaiset lasit olen saanut lahjaksi isältäni espressokupit ovat myös omasta kaapistani. Ne ovat 24h sarjaa ja niiden valmistus on lopetettu.
Joulupuuron latoin tarjolle Tine K:n marokkovatiin mutta Sarjaton kulhot ovat sen syömiseen sopivan kokoiset ja muutenkin ihanat. Pinta näyttää kudotulta – kotoista!
Aamupuuro tuli viimeiseksi, olisikohan sen pitänyt aloittaa tämä juttu? Mutta jospa se on joulupäivän aamupuuro? Kivaa oli tehdä näitä kuvia. Iittalat astiat, kynttilänjalat ja lasit hain lainaksi Iittalan liikkeestä, joukossa on myös muutamia omia Iittalan astioitani sekä antiikkia. Tine K Homen astiat ja marokkolainen tarjotinpöytä ovat lainassa Nougatista. Kiitos lainasta molemmille ja haasteesta Iittalalle!
Lämmöllä
♡
Hanna
P.S. laitan tänne loppuun vielä reseptit punajuurisitrussalaattiin, valkosuklaajuustokakkuun, lihaliemeen ja -piirakkaan, jos joku innostui!
Valkosuklaajuustokakku kuuteen Kastehelmi-purkkiin
(suluissa määrät jos teet yhden suuren kakun)
75g (150g) murskattuja piparkakkuja
25g (50g) sulatettua voita
175g valkosuklaata
2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
½ dl sokeria
4 liivatelehteä
½ dl vettä
(täytettä jää vähän yli – syö se!)
kiille
2 (3) liivatelehteä
1 ½ (3)dl sokeroimatonta kaupan karpalomehutiivistettä laimentamattomana
1 ½ (3)rkl hienoa sokeria
Yhdistä piparkakkumurut ja sulatettu voi. Painele 2 rkl muruseosta jokaisen purkin pohjalle. Muovipussilla peitetty puinen perunanuija on hyvä väline siihen työhön. Muovi estää murujen tarttumisen nuijaan.
Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
Sulata suklaa vesihauteessa tai varoen mikrossa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla.
Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto ja sokeri reippaasti lusikalla sekoittaen.
Keitä vesi kiehuvaksi ja liuota pehmeät liivatelehdet kuumaan veteen. Yhdistä kermavaahto, juustoseos ja sula suklaa ja lisää joukkoon liivateseos. Sekoita hyvin. Nostele seosta keksipohjan päälle sen verran ettei purkin kansi kosketa sen pintaa ja jätä vielä pieni vara kiilteelle. Anna hyytyä vähintään kaksi tuntia tai yön yli.
Kiille
Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Kuumenna laimentamaton mehu ja lisää siihen sokeri. Liuota joukkoon pehmenneet liivatelehdet. Anna seoksen jäähtyä huoneen lämpöiseksi ja nostele sitä sitten hyytyneen valkosuklaakakun päälle. Laita kylmään hyytymään tunniksi.
Lihaliemi
2-3 kg naudan potkaa, lihaisia luita ja häränhäntää
5-6 l vettä
pari porkkanaa
pari isohkoa sipulia kuorineen
nyrkinkokoinen pala juuriselleriä
puolikas palsternakkaa
laakerinlehti
muutama oksa timjamia
muutama oksa persiljaa
3 maustepippuria
(pari valkosipulin kynttä)
suolaa
Paista luita voidellulla uunipannulla 225 asteessa puolisen tuntia. Kääntele välillä. Pilko juurekset, sipulit kuorineen, siitä liemi saa kauniin värin. Lisää vihannekset pannulle viimeisiksi kymmeneksi minuutiksi.
Siirrä luut ja vihannekset kattilaan. Huuhdo uunivuoka, rapsuttele maut talteen ja kaada vesi kattilaan. Lisää loppu vesi. Aloita keittäminen kohtuullisen hyvällä lämmöllä. Kun vesi alkaa kiehua, kuori pinnalle muodostuva vaahto tarkkaan pois. Laske sitten lämpöä niin, että liemi vain kevyesti poreilee. Lisää mausteet ja anna kiehuskella 6-8 tuntia.
Nosta luut ja vihannekset kattilasta. Vihannekset voi heittää pois, ne ovat tehtävänsä tehneet.
Siivilöi liemi ja kaada takaisin kattilaan. Keitä hyvällä lämmöllä kokoon, kunnes jäljellä on sopivan voimakas liemi. Tähän menee hyvinkin tunti, toista. Mausta suolalla.
ja tietty, jos tuntee metsästäjiä, kannattaa kysyä luita niiltä. Riistasta vasta hyvä liemi tulee.
Pellillinen lihapiirakkaa (käytin puoli annosta kuvan piiraaseen)
Taikina
3dl kuohukermaa
1tl leivinpulveria
6,5 dl vehnäjauhoja tai 5dl vehnäjauhoja ja 1,5 dl korppujauhoja
250g voita
1 kanamuna voiteluun
n. 800g jauhelihaa
n. 2dl riisiä
1-2 sipulia
suolaa
mustapippuria
(yrttejä maun mukaan)
Tee ensin taikina, sen voi tehdä jo päivää etukäteen jääkaappiin odottamaan.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää joukkoon huoneenlämpöinen voi ja sekoita hyväksi taikinaksi.Älä vaivaa. Laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.
Keitä riisi lihaliemessä, joko itse tehdyssä tai lisää keitinveteen lihaliemikuutio tai lihafondia.
Paista silputut sipulit meheviksi, makeiksi ja pehmeiksi. Paista jauheliha ja mausta se hyvin suolalla, raastetulla valkosipulilla ja pippurilla. Jos haluat voit lisätä mieliyrttejäsi joukkoon.
Kauli 2/3 taikinasta ja nosta se leivinpaperilla vuoratulle pellille varovasti. Koska taikinassa ei ole sitkoa. Voi olla haastavaa kaulita tai saada iso taikinalevy siirrettyä pellille. Aivan yhtä hyvin voit taputella taikinaa pellille palasina, kuin tilkkutäkkiä. Sekoita täytteen aineet keskenään ja tarkista maku. Nostele täyte taikinalevylle. Te lopusta taikinasta piiraaseen ristikko tai vain taputtele taikinasta ohuita paloja ja levitä ne piirakan päälle. Koko kannen ei tarvitse olla taikinan peitossa. Voitele piiras kananmunalla, jonka rakenne on rikottu haarukalla sekoittamalla.
Paista piirasta 200 asteessa noin puolituntia, kunnes taikina on kauniisti kypsynyt.
Punajuuri-sitrussalaatti
1 dl mustia linssejä
6 punajuurta
1 granaattiomena
2 appelsiinia
2 verigreippiä
tuoretta lehtipersiljaa
tuoretta minttua
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunan mehua
1 rkl hunajaa
1 tl kanelia
1 tl suolaa
mustapippuria
Huuhdo ja keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori punajuuret ja viipaloi lohkoiksi. Laita lohkot uunipellille ja valuta päälle öljyä ja sormisuolaa. Paahda 200 asteisessa uunissa kypsiksi noin 30 min
Kuori ja viipaloi sitrukset. Ota granaattiomenasta siemenet, silppua persilja ja minttua.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään, kokoa salaatti ja valuta kastike päälle.
Kiirettä on pitänyt ja onneksi on, sillä nämä marraskuut ovat minulle vuoden haastavinta aikaa. Mutta tänä syksynä olen pärjännyt paremmin kuin tavallisesti. Johtuisiko se aurinkoisesta syksystä, kun kuulaita aurinkopäivä vaan riitti ja riitti.
Viimeviikon vauhtipäivä oli torstaina. Kun oli vielä porvarillinen hämärä ja kello vasta kahdeksan, olin jo jalkahoidossa ja sain punaiset geelilakat varpaankynsiin koska ensi viikolla lähden Tansaniaan ja siellä heitetään pois kengät ja sukat! Seuraavaksi oli vuorossa fustra-treenit. Olen saanut itseni huonoon kuntoon liiallisella tietokoneen naputtamisella ja vaara saada jäätynyt olkapää on hyvin konkreettinen. Ottaa päähän ihan sairaasti, etten voi tehdä kunnon rankkaa treeniä, vaan joudumme huoltamaan tota olkapäätä. Lankku ja punnerrus maistuisi, samoin vipunostot ja muut, mutta ei pysty. Kipeää tekee. Mutta oikea treeni kyllä auttoi. Pian olisi syytä päästä treenaamaan kovempaa, koska olen lihonut! Tänään aloitin sokerittoman kauden. En tiedä koska lopetan. Piiiiitkän ajan päästä. Tai ehkä en edes silloin. Sokeri ei ole hyvästä, mutta tykkään hyvästä 😉
Sitten alkoikin torstain juhlat – mentiin kaimani Hannan kanssa tilaisuudesta toiseen ja oli ihanaa. Kolme ruusua menee jakoon näin:
Aina oikein on kauniisti toteutettu sisustuskirja
Ensimmäisenä oli kirjan Aina oikein –julkistus. Sisustustoimittaja ja neuleyrittäjä Pia Kalliomäki on kirjoittanut neulekirjan sisustajalle. Kirja on pullollaan inspiroivia kuvia kauniista sisustuksista ja neuleet ja neuleohjeet ovat kudelamana kuvien välissä. Tyylikäs kirja. Torkkupeitot, tyynyt ja matot näyttävät helppotekoisilta ja ajatus puikkojen heiluttamisesta sohvalla on kutkuttava. Usein neuleohjeet kaatuvat mielestäni liikaan yrittämiseen, tässä kirjassa neuleet ovat minimalistisia – pinta puhuu puolestaan ja ohjeita riittää tiskirätistä mattoihin. Ruusu!
ohjeet ovat yksinkertaisia! Jippiii! Ei ole pakko osata kutoa kantapäätä!Julkistamisjuhlissa oli esillä kirjan kudonnaisia.
Kirjanjulkkarit oli Friz Hansen Shopissa Yrjönkadulla ja sieltä kävelimme ripeästi Stockmannille, jonne Balmuir avasi pop up –myymälän joulun ajaksi. Balmuir on kotimainen perheyritys, jonka tuotteita myydään hienoimmissa tavarataloissa ympäri maailman ja paketti on toimitettu myös Ruotsin hoviin. Valikoima on laaja aina kashmirpiposta puhvelinnahkaiseen arkkuun saakka. Kieltämättä pehmeät villat ja sileät nahat tuntuvat hyviltä, kun niitä silittelee. Alpakankarvaiset tyynyt olivat pehmeämmät kuin mikään mitä osaan kuvitella. Ruusu kotimaiselle yritykselle, jolla on tyyliä ja tahtoa!
pörröiset tyynyt ovat alpakkalampaan nahkaa. Vuodevaatteet pehmeän ryppyistä pellavaa.Heidi ja Jari Jaara avasivat pop upin
baari- ja drinkkivälineistö on nyt trendikästä sisustuksissa
Stockmannilta kipitimme Lönnrotinkadulle jossa Akseli Herlevi avasi Naughty Burger hampurilaisravintolan. Gourmet hampurilaiset on nyt trendiherkkua ja siksi onkin jotenkin hauskaa että muinoin samassa osoitteessa sijaitsi ravintola Lautasmatkat, joka oli myös aikansa hitti jättisuurine annoksineen. Se oli 70-luvun trendi se!
Nauhty Burgerin somistukset olivat erityisiä. Onkohan pelastusrenkaat muistuttamassa, siitä että ne voi siirtyä vyötärölle jos hamppareita popsii liikaa 🙂
Jutta!
Avajaisissa oli valtavasti ihmisiä. Hampurilaiset oli jaettu neljään osaan. Se oli hyvä, niin niitä oli helpompi syödä avajaistungoksessa!
Akseli on hionut hampurilaistaan tarkkaan ja pakko myöntää että herkkua oli! Mehevän pihvin ja pehmeän sämpylän liitto oli mainio. Rennon tunnelman paikka. Mutta ei kalorikammoiselle! Siellä tapasimme ihanan Jutta Gustavsbergin, joka oli dieetillä, eikä ollenkaan maistanut burgeria. Kevyt Pepsi oli kädessä. Ruusu rennolle gurmeelle!
Illalla maistui uni ja perjantaina olikin sitten uudet haasteet. Keittiössämme oli kuvaukset ja aamu alkoi kaiken turhan kärräämisellä kellariin. Koskahan saan kärrättyä ne takasin ylös sieltä?
Katsoin kiinnostuneena tänään Maikkarilta Studio 55 –ohjelmaa, koska aiheena oli: Yli 50-vuotiaat kuluttajina – mainonnan unohdettu kohde.
Aloin tietysti miettiä asiaa omakohtaisesti, sillä olen 57-vuotias ja kuulun siis kyseiseen unohdettujen ryhmään. Eikä se haittaa minua pätkän vertaa! Pysykää vain mainostajat samalla linjalla! Me 80-luvun kulutusjuhlan luojat hillutaan täällä ihan miten haluamme ilman teitäkin. Me osaamme ihan kaiken, löydämme kaiken emmekä tarvitse teitä yhtään mihinkään. Kulutamme rahamme ilomielin ihan mihin itse haluamme. Välillä Henkassa ja Maukassa ja välillä Luis Vuittonilla. Arvostamme palvelua ja laatua ja löydämme ne ilman mainostajia vailla mitään ongelmia.
Katsomme ja näemme tyttärieni kanssa samat mainokset, sillä erotuksella, etten usko mitä niissä puhutaan – koska tiedän paremmin. Mutta voi Luoja kuinka viihdyttäviä ne ovatkaan! Ajatella että mainostytöt ja –pojat ovat viritelleet ripsivärimainoksen jossa luvataan tuuheutta, pituutta ja volyymia ja kuvissa pörhistelevissä silmissä jumalaisen kauniisiin silmiin on kiinnitetty irtoripsiä hiusharjan verran! Miten hauskaa! Ryppyvoiteita mainostavat kolmikymppiset siloposket ja jos mainostajat heittäytyvät vallan rohkeiksi, niin mainoskuvassa on jotain aivan rebeliä – Jane Fonda (69-vuotiaana voide mainoksissa) jonka kasvoja(kin) on sivellyt kirurgin veitsi enemmän kuin mainostettava tuote ikinä. Mutta se on niin hauskaa! Ostamme hulluina kosmetiikkaa, koska iho kuivuu, kun kollageeni vähenee ja se tuntuu ikävältä. Mutta voi pojat – kyllä me voiteemme löydämme, ja kirurgit, ja Restylanet ja timanttihionnat.
Parempia TV-ohjelmiakaan emme tarvitse , vaikka TV suoltaa enimmäkseen ulos pelkää moskaa, sillä näemme kaiken haluamamme tietokoneelta Netflixistä ja vastaavista palveluista. (Vaikka viimeksi katsoin suosikkisarjaani kyllä puhelimelta, kun mieheni kanssa ajoimme vapaa-ajan asunnolta kotiin ja reissu pitkästytti) TV:n mössöohjelmia, joissa esitellään esimerkiksi asuntoja alastomille ihmiselle, treffataan alasti tai muuten vaan örvelletään mauttomasti katsovat silti jotkut ikätoverini ja suotakoon se heille. Tasoa ohjelmiin löytyy kaikille jos vain haluaa etsiä. Tanssii Tähtien kanssa –ohjelmaa katsoivat kuulemma liian vanhat ihmiset mainostajien mielestä – ei haittaa, me nähdään samoja ohjelmia joita tehdään muualla maailmassa.
Juu emmekä me välitä matkailumainoksistakaan. Etsimme matkamme itse. Olemme jo oppineet kuinka mainostytöt – ja pojat kuvaavat kohteita ja muokkaavat kuvia näyttämään paremmilta. Ehei – me lennämme kohteet Googlella, jotta näemme, vaihdamme nettiyhteyksiä ja servereitä, kun varaamme lippuja, että saamme parhaat hinnat ja löydämme upeimmat paikat. Tai otamme yhteyttä parhaisiin matkan tarjoajiin, jotka räätälöivät meille matkan Ranskaan keräämään omenia ja keittämään niistä hilloa, joka jaetaan varattomille hyväntekeväisyytenä tai vie meidät tutustumaan pienen pieniin konjakin tuottajiin, joita ei löydä ellei ole henkilökohtaisia suhteita.
Sillä lailla me teemme – koska olemme sen arvoisia
Hanna
P.S. unohdin kokonaan autot ja prätkät. Tiedättekö miksi kalliita autoja ajaa useimmiten vanhemmat naiset ja miehet? Ja miksi Harrikkakuskeilla on jo ikää? Miksi tyttärellä on pikkuinen vanha Toyota ja äitee ajelee Mersulla? 😉
Olen ollut tosi kipeä viikon verran ja liikunta on ollut pakko jättää väliin. Kun olo alkoi kohentua lähdin rauhalliselle kävelylle postiin, joka on reilun kilometrin päässä. Kello oli viiden paikkeilla, mutta ulkona oli pilkkopimeää. Vastaan tuli muutamia teinejä ja mietin miten vähän nuorilla on täällä tekemistä talvikuukausina. Säkkipimeää, märkää, kylmää. Okei tietysti on harrastukset, mutta ei voi koko ajan harrastaa. Pitää voida hengata. Mietin millainen olisi paras paikka, mikä olisi ihaninta. Piirtelin kuvitelmissani jotain suurta valoisaa rakennusta, jossa on kahviloita ja paikkoja hengailulle… ja saman tien tajusin sen. Meillähän on ne jo! KAUPPAKESKUKSET! Kuinka en ole tajunnut sitä aiemmin?! No siis en ole, koska kun olin nuori, me hengattiin kaupan pihalla ja kun saatiin ajokortit ajettiin Seutulaan kahville (kukaan ei puhunut Helsinki-Vantaasta), koska ei ollut kauppakeskuksia.
Kun Leppävaaraan avattiin kauppakeskus Sello, olin tuohduksissani, koska sinne oli tehty nurkkauksia joissa oli Eero Aarnion tuoleja. Marmatin, että joo-o onhan ne nyt mielettömän hienoja, mutta kohtahan ne on hajalla ja nuorethan niissä hengailee… No todellakin hengailee ja hyvä niin! Onhan meillä tietysti nuorisotaloja ja seurakuntien kerhoja jne. Mutta jos itse saisin valita ja olisin nyt nuori varmasti roikkuisin valoisan kauppakeskuksen kahviloissa ja istuskelisin siellä täällä lämpimässä ja valoisassa sisätilassa jossa ehkä soi jopa musiikki.
Missä lämpimien maiden nuoriso viettää aikaansa ja tapaa toisiaan? Rannoilla, aukioilla, ulkona!
Meillä on ollut kaksi vaihto-oppilaspoikaa. Toinen – Mike – tuli Australiasta meille talven kynnyksellä ja yhtenä juuri tällaisena pimeänä iltana hän kysyi: Hanna, missä kaikki ihmiset ovat? En ensin tajunnut mitä hän tarkoitaa, mutta kun tajusin vastasin, että kotona ja kohta ne kaikki nukkuu.
Ja niinhän se on, ei oikein jaksa tehdä mitään, kun on niin vähän valoa. Mutta voi kauppakeskukset – te sytytätte kaikki tuhannet lamppunne meitä ja nuorisoamme varten joka ikinen päivä. Eikö tämä ole jotenkin loistavan järkyttävä havainto?
Mutta mitä tekevät nuoret, jotka eivät asu kauppakeskusten vaikutusalueilla mietin ja tajusin että joka nurkallahan on ABC! Parjattu ja vihattu. Olen varmaan monen mielestä outo tapaus, koska olen aina liputtanut näiden teiden keitaiden puolesta, vaikka niitä vastustetaan julmasti joissain piireissä. Olen kiitollinen puhtaista vessoista, auki olevista kaupoista, tankkausmahdollisuuksista ja jopa seisovasta pöydästä. Mieluummin syön grillattua kanaa ja porkkanaraastetta vaikka ananaspalojen kanssa, kuin pysähdyn näihin entisiin tienvarsipaikkoihin, joissa on likaiset huussit ja tarjolla rasvaista ”kotiruokaa”. Ei jokainen tienvarsipaikka ole Tertin kartano tosiaankaan… Ne ovat muuttuneet ihmisten haaveissa romanttisiksi ja viehättäviksi paikoiksi. Jos ne olisivatkin freessejä ja omaperäisiä ja tarjoaisivat itse leivottua leipää, karjalanpiirakoita ja omalta pellolta kerättyjä juureksia niin ok – muuta ei ne sellaisia ole koskaan olleet, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Ja nyt tajuan, että nehän ovat kylien ja kaupunkien piazzoja.
Voi kauppakeskukset ja ABC:t ansaitsette mitalin – kiitos että on valoisia katettuja piazzoja, katettuja aukioita tässä pimeässä ja synkässä maassa!
… mä mietin , että olenkohan tullut hulluksi, mutta tämähän on totta! Eikö olekin!?
Ajettiin eilen Saarenmaalle meidän mökille. Matka tänne on ihmeellinen, koska se poistaa stressin pala palalta. Lähdemme aamulla aikaisin aina matkaan. Askel kerrallaan kaikki jää taakse. Ensin laivalla Tallinnaan, sitten pari tuntia ajoa ja taas lauttaan. Kun ollaan Saarenmaan lautassa kaikki huolet ovat poissa. Viimeinen taival on 65km:n ajomatka, joka on parasta ihanuutta. Nytkin matkalla näimme sadoittain joutsenia, lehmiä laitumilla ja lampaita niityillä.
Perillä talomme on valmiiksi meille siivottu ja astumme äänettömyyteen tammihirsisten seinien suojaan. Täällä ihminen on kuin Herran kukkarossa tosiaan.
Nukuin kuin vauva ja heräsin, kun oli vielä aivan pimeää. Ääntäkään ei kuulu on vain rauha. Otan puhelimen ja katson Instagramia, josko kaukana matkustavat tyttäreni olisivat laittaneet jotain kuvia. Ensimmäinen kuva, jonka näen on silmä, sen iiris on trikolorin väreissä ja siitä vuotaa kyynel. Arvaan heti että Ranskassa on tapahtunut jotain todella pahaa.
Niin särkyi rauha täällä korvessa. Syytän internettiä. Miksi sain tietää mitään? Enkö olisi vain voinut olla täällä vain ihan hiljaa? Häpeän samalla itsekkyyttäni. Mitä ovat nämä silmittömästi tappavat ihmiset? Mitkä tulevat olemaan seuraukset? Hirveän vaikeaa edes tehdä arkisia asioita, tiskata ja pedata. Kaikki tuntuu jotenkin aivan turhalta, vaikka tälle asialle on varmasti aivan yhdentekevää mitä tänään teen, tai olen tekemättä. Kaikki tuntuu vain turhalta.
Ja mitä minä täällä turvassani valitan? Ei ole mahdollista edes käsittää niiden satojen ja tuhansien ihmisten tuskaa joita tämä kammottava teko läheisesti koskettaa. Eikä voi välttyä ajattelemasta mitä kaikkea on vielä tulossa ja mitä kaikesta seuraa.
Tahdon takaisin pumpuliini.
Voimaa ja viisautta niille jotka päättävät. Voimaa ja rakkautta niille jotka kärsivät.
Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, käytämme kumppaniemme kanssa sivustolla evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä, hyväksyt evästeet. Jos et hyväksy evästeitä, muuta selaimesi asetuksia. Lue lisää tietosuojasta.
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.