Ihana ihana loma Virossa on takana ja nyt heti pieni päivitys kuinka superkiva ja erityinen paikka Viro on. Sinne todella kannattaa matkustaa.

Reissumme alkoi viime viikon tiistaina, kun ajoin autoni yhdeksältä aamulla Eckerön M/S Finlandian autokannelle ja seilasimme ystäväni Railin kanssa Tallinnaan. Tallinnasta ajoimme saman tien Tarttoon, sieltä matka jatkui seuraavana päivänä Pärnuun ja Pärnusta lopulta meidän kesäpaikkaan Saarenmaalle. Kaikista näistä kolmesta paikasta kirjoitan parhaat matkavinkit teille piakkoin. Kustakin oman stoorinsa, missä asuimme, missä kannattaa käydä, syödä ja mitä tehdä. Tässä postauksessa tunnelmia Kuresaaresta ja syistä matkustaa Viroon ylipäätään.

Miksi matkustaa Viroon?

Ihmisillä on Virosta edelleen paljon hirveän vanhanaikaisia käsityksiä ja monet matkailevat vain Tallinnaan ja samoilevat sielläkin jo tutuiksi tulleissa samoissa paikoissa, vaikka kaupunki muuttuu kovaa vauhtia ja uuttakin nähtävää tulee jatkuvasti.

Ei kannata jäädä Viru Keskuksen ja vanhan kaupungin, eikä edes Telliskiven vangiksi, vaan lähteä seikkailemaan pidemmälle. Pelkästään Tallinna on täynnä ihania kokemisen arvoisia paikkoja, jotka ovat helposti saavutettavissa jo yhden päivän aikana. Viimeksi kirjoitin kiinnostavista paikoista Tallinnan kaupungin itärannalla. Jos matkaa jatkaa n. 130 km voi kokea Pärnun, joka on oikea luksuslomakohde. Tarttoon – aktiiviseen ja upeaan yliopistokaupunkiin on matkaa 185 km. Mutta näistä lisää tulevissa postauksissa – pysy siis kanavalla ja seuraa postauksia ja mun Instagramia.

Saarenmaa

on mun onnensaari, josta en koskaan haluaisi lähteä pois. Siinä, samoin kuin koko Virossa on jotain hyvin erityistä, sen tunnelma, maisemat ja ihmiset viehättävät minua ihan erityisellä tavalla.

Meidän talo on vartin ajomatkan päässä Kuresaaresta, jossa tulee käytyä usein päivittäin. Teimme nytkin niin Railin kanssa. On nastaa käydä kahvilla ja lounaalla kaupungissa ja tietenkin tarkistaa kirpputorin, torin ja muutamien kauppojen tarjonta. Tällä kertaa tori yllätti aivan täysin. Siellä oli jo myynnissä kantarelleja! Ne olivat aivan minikokoisia, siis eivät oikeasti juuri riisinjyvää suurempia! Ihan oikeasti mietin, oliko ne poimittu pinseteillä. Niistä tulisi kyllä loistava pikkelssi, mutta jäin vielä odottamaan suurempia saaliita.

Kuuman päivän kahvihetken vietimme vanhaan puuhuvilaan perustetussa suloisessa Nautleja-kahvilassa. Raili söi vadelma-prosecco-sorbettia ja joi Rosé-Cavaa, minä join espresson vaniljajäätelön kanssa (Eli pudotin vaniljajäätelön espresson sekaan – se on niiiin hyvää!) Edessämme kohosi 1300-luvulla rakennettu, täysin entisöity Piispanlinna, vallihaudan vesi kimmelsi ja ilmassa tuoksuivat pionit ja jasmikkeet. Täydellisessä rauhassa nautitut herkut maksoivat yhteensä 11.50 € ei voi valittaa.

Kauba-kadulla on vierailemisen arvoinen vaatekauppa, Texa Pood, joka muistuttaa vähän entisaikojen lyhyttavaraliikettä (ei muuten mitään käsitystä siitä, mistä tuo sana ’lyhyttavaraliike’ tulee!) Liike on ollut paikoillaan iäisyyden ja siinä se oli myös silloin, kun ensi kertaa vierailin Kuresaaressa joskus vuonna 2004. Se on farkkukauppa, teksat tarkoittaa suomeksi farkkuja. Farkkujen lisäksi siellä myydään kaikenlaista vaatetavaraa kaiken ikäisilleja kokoisille. Ja booom tein mahtavan löydön. Ihana pliseerattu sifonkihame odotti minua ikkunassa mallinuken päällä. Ja Texa poodin tyyliin hinta ei estänyt hankintaa. Pulitin siitä hymyssä suin 20 € ja ajattelin yhtä Ralph Laurenin muotikuvaa keltaisesta vastaavasta hameesta, jonka olin juuri edellisenä päivänä bongannut netistä – saamaan tyyliin aion pukea Kuresaaresta hankkimani muotiluomuksen.

Sunnuntaina, aamulla ennen kotiinlähtöä, ehdin käydä Kuresaaren Spa Hotelli Rüütlin kuntosalilla. Tunnin treenin jälkeen menin vielä pötköttämään hetkeksi saman hotellin kauneushoitolan pedille, kulmien muotoiluun ja värjäykseen. Olen löytänyt täältä varsinaisen kulmakarvaexpertin, jonka käsittelyn jälkeen kulmat ovat oitis salonkikelpoiset eikä, kuten helposti käy, vasta viikon päästä, kun liika väri on viimein kulunut pois. Häneltä menee hommaan puoli tuntia ja hinta on 14€

Rüütlin kaikki hoidot ovat huippuluokkaa ja hotellin alakerran seinät ovat käytännössä lattiasta kattoon lasia. Ikkunoista näkyy vehreä luonto, meri ja Piispanlinna.

En välitä ihmispaljoudesta vaan elämyksistä

Aina, kun tulen Saarenmaalle ja ajan auton pihaportistamme sisään, koen äärimmäisen suurta onnea. Tämä maa, nämä ihmiset, luonto ja kaikki mikä tähän paikkaan liittyy, on erityisen ihanaa.

Olin keväällä Prahassa, joka on upea kokemisen arvoinen kaupunki, mutta se oli aivan turvoksissa turisteista. Esimerkiksi Kaarlen sillalle ei yksinkertaisesti mahtunut enää yhtään enempää ihmisiä. Se oli kuin täpötäysi ratikka, jossa ihmiset tungeksivat toisiinsa liimaantuneina eteenpäin.

Mitä enemmän matkustan, sitä enemmän kaipaan matkoilta rauhaa ja kokemuksia, joista saa voimaa, eikä päinvastoin uuvu ihmispaljoudesta, melusaasteesta tai kiireestä.

En tiedä kuinka tärkeää minun on nähdä joku maailman kuulu nähtävyys yhdessä satojen muiden ihmisten kanssa kiireen tuntu niskassani, kun vaihtoehtona voi olla se, että koen jotain herkkää ja ainutlaatuisen kaunista omassa rauhassani. Jotenkin alati ilmassa viuhuvat kännykät ja ihmiset jotka elävät elämäänsä kuvaten itseään koko ajan, ei ole se miten haluan kokea elämää ja uusia paikkoja.

Hiljaisuus, rauha ja puhdas ilma ovat tämän päivän luksusta ja onneksi sitä löytyy vielä helposti. Viro on paikka, jossa voi nautiskella kaikesta yhtä aikaa – hiljaisuudesta, kulttuurista, historiasta, luksuksesta, huippuluokan museoista ja näyttelyistä, konserteista, elämyksistä, upeasta ruuasta, muodista, liikunnasta ja matka tähän kaikkeen maksaa vain muutaman euron! Ja käyttämällä mun lukijoille annettua koodia, saat matkasta vielä 20% alennusta. Saat Päivä Tallinnassa -risteilyn tai Miniristeilyn -20 % edullisemmin tuotekoodilla HANNAS. Tarjous on voimassa 31.12.2019 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Matkan voit varata täältä.

Kotimatkan viimeinen etappi sujuu suomalaisella laivalla herkutellen

Kotimatkassa on aina jotain haikeaa, on ikävä lähteä, mutta onneksi pääsen matkaan pian uudestaan. Eckerö nappasi meidät taas sujuvasti sisuksiinsa ja matka Finlandia loungessa taittui rattoisasti. Sen buffetpöydässä oli uusi menu ja meri on tyyni ja rauhallinen.

Kannella voi istua tuulensuojassa nauttimassa auringosta tai antaa merituulen tuivertaa. Tietenkin myös shoppailu ja meikkivarastojen täydennys kuuluu matkarutiineihin.

Matka oli ihan loistava ja nyt on energiaa tehdä taas töitä. Ihania kesäpäiviä kaikille!

Hanna

Unettomuus, nukahtamisvaikeudet ja katkonaiset yöunet on pirullinen vaiva. Tiesitkö, että se on yksi vaihdevuosien mukanaan tuoma harmi? Monet vaihdevuosissa elävät naiset kärsivät unettomuudesta ja sen myötä monista muista vaivoista, joita unettomuus tuo tullessaan. Jokainen tietää, millaista on herätä huonosti nukutun yön jälkeen. Kaikki on vaikeampaa, kuin pirteänä. Keskittymiskyky huononee ja pinna lyhenee, päätä särkee. Väsymys voi altistaa masennukselle, ahdistushäiriöille ja painon nousulle. Oireita on pitkä lista. Liian lyhyet yöunet voi korvata päiväunilla, mutta kuinka moni voi kellistyä petiin kesken päivän pienille unosille? Harva! Parempi olisi nukkua yöt kunnolla.

Sanotaan, että ihmisen tulisi nukkua 7-8 tuntia yössä, mutta ihmisten unen tarve on kovin yksilöllinen, jokaisella omanlaisensa. Minulle sopiva määrä on 5-6 tuntia unta yössä. Olen ollut sellainen lapsesta saakka. Mutta jos uni jää sitä vähemmäksi olen – noh helposti aika kamala. En tykkää olla kamala, olen paljon mieluummin ihana, jos mahdollista. Lisäksi yön pimeinä tunteina valvominen on synkkää, koska silloin ilo muuttuu tuskaksi ja saatavat veloiksi. Yöllä valvoessa tulevaisuus näyttää helposti pelottavalta ja ikävältä. Kuta pidemmän ajan on yöllä valveilla, sitä ahdistavammaksi elo muuttuu. Ja ahdistuneena on aivan toivotonta saada unta. Ja sittenhän peli on selvä. Valvominen jatkuu aamuun saakka. Ja juuri, kun viimein vaipuu levottomaan, mutta kaivattuun uneen, kello piipittää ilmoille armottoman vaatimuksensa ja pakottaa heräämään. Jokainen tietää millainen päivä on edessä…

Yhtä inhottavaa kuin herätä yöllä kesken unien, on maata illalla vuoteessa ja odottaa nukahtamista. Jo kun kallistaa päänsä tyynyyn, pelottaa ettei se uni tule. Ja silloinhan se ei tosiaankaan tule.

Olen saanut maistaa unettomuutta minäkin

Kärsin unettomuudesta pitkän ajanjakson, kun olin epätyydyttävässä työsuhteessa josta seurasi kova stressi. Heräsin joka yö kolmen tai neljän aikaan, enkä saanut enää unta. Kyllästyin makaamaan valveilla sängyssä, työasiat mielessäni unta odottaen. Se tuntui hyödyttömältä ja pitkästyin, joten nousin ylös ja aloin tehdä töitä tai jotain muuta oikeasti järkevää tai kiinnostavaa.

Parin tunnin valvomisen jälkeen alkoi aina väsyttää ja painuin takaisin pehkuihin ja sain nukuttua vielä tunnin tai kaksi. En ottanut heräilystä stressiä. Hyväskyin asian ja käytin valveillaoloajan järkevästi.

Minusta on tärkeää olla stressaamatta heräilystä, koska stressi vain pahentaa tilannetta. Heräilen nykyään vaihtelevasti öisin, mutta en edelleenkään ota siitä paineita. Minulla on lisäski uusi keino unen saamiseen, joka toimii aina. Tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Tätä keinoa käyttämällä nukahdan aina takuuvarmasti

Kuuntelen You Tubesta hypnoosivideoita. Minulla on kaksi suosikkia. Toinen on Lina Grace: Guided Sleep Meditation for Insomnia, jonka kesto on reilut kaksi tuntia ja toinen Jason Stephenson: Hypnosis for Sleep Insomnia and Sleeping Disorders, kesto 45 min.

Nämä kaksi videota on helposti löydettävissä selaimeltani. Tiedän myös missä puhelimeni nappikuulokkeet ovat. Kun herään yöllä ja huomaan, etten saa unta, laitan jommankumman videon pyörimään, napit korviini ja painan pään tyynyyn. Ani harvoin olen valveilla videon puheosuuden loppuun saakka. Jos olen, minua harmittaa ja seuraava mitä tiedän, on että herään! Kertaakaan ei ole käynyt niin, etten olisi nukahtanut. Kiitän suuresti tästä keinosta ystävääni Katia, joka vinkkasi sen minulle.

Jokaisen on varmaan löydettävä oma suosikkinsa runsaasta meditaatio ja hypnoosivideoiden tarjonnasta, joita löytää You tubesta esimerkiksi hakusanoilla Insomnia hypnosis tai insomnia meditation. Omien suosikkieni pointti on se, että niissä kerrotaan kiinnostava tarina. (Tosi kiinnostava, kun nukahdan…!) On myös tärkeää, että video on pitkä. On hyvä, että tarinan loppuessa äänitteessä on jotain ääntä. Lina Gracen videolla esimerkiksi on sateen ropinaa. Jos ääni lakkaa kokonaan, yhtäkkiseen hiljaisuuteen saattaa herätä. Jo tietoisuus siitä, että tämä keino toimii, auttaa pysymään rentona ja kaukana unettomuuspaniikista.

Jos uni on ongelma, kokeile tätä keinoa. Etsi valmiiksi puhelimeen videot ja laita korvakuulokkeet valmiiksi esille.

Allison Cullen, A.Vogel ravintoterapeutti kertoo tällä lyhyellä videolla mitkä asiat helpottavat vaihdevuosioireita ja joista myös on apua unettomuuteen.

Koeta kääntää ajatukset pois mahdollisest tulevasta huonosta yöstä. Ajattelen ettei se maailmaa kaada, jos herään. Valvon tovin, käyn vessassa, juon lasin vettä ja sitten kuuntelen videon – ja sitten onkin aamu ja herään. Toivottavasti kokeilet vinkkiäni menestyksellä!

Kauniita unia!

Hanna

Hui kuinka viikonloppu meni nopeasti. Mun piti lähteä lauantaina kaupungille hoitamaan kaikenlaisia asioita liittyen ensi viikolla alkaviin Suomen kaunein koti –ohjelman kuvaksiin. Koruja, vaatteita ja kenkiä täytyy noutaa ja sen sellaista. Istuin sitten yhdentoista aikaan meikkaamaan itseäni ruokapöydän ääreen, kun ulkona paistoi aurinko niin ihanan kuumasti. En päässyt maskissa paljon alkua pidemmälle (meikkaaminen on projekti…) kun tajusin että olen seinähullu, jos lähden kaupunkiin maailman ihanimpana kesäpäivänä. Riisuin mekkoni ja vaihdoin sen bikineihin. Pyörin hetken siinä tietämättä mitä tekisin ja sitten sen keksin, teen jalka- ja käsihoidon terassilla ja luen kirjaa.

Se oli aika ylellinen pikku projekti ja huomattavasti hauskempi idea, kuin reissu kuumaan kaupunkiin. (Vaikka voin paljastaa, että olen ostanut punaisen avoauton ja katto alhaalla on kyllä tosi coolia ajella, vaikka olis kuinka kuuma!!! Jeij!)

Olisi ihanaa, jos Suomessakin olisi jalkahoitoloita kuten Jenkeissä, vierivieressä, joihin voi mennä helposti ilman ajanvarausta istumaan mukavaan tuoliin lukemaan lehtiä. (Kuka lehtiä enää lukee? Kaikkihan selaavat somea) Mulla ainakaan ei oikein ole aikaa käydä pedikyyrissä yhtä usein kuin kävisin, jos se olisi helpompaa ja voisi tapahtua spontaanisti.

Olen ostanut Saarenmaalta ison läkkipeltisen pesusoikon (maksaa siellä pari euroa ja on paljon kauniimpi kuin muoviset kaverinsa) Kaadoin siihen lämmintä vettä ja jalkasuolaa.

Kuorin jalkojen ihon ihanalla Ritualsin vartalokuorintasuolalla, jossa on inkivääriä ja eukalyptusta ja se tuoksuu ihanalta. Moni voi muistaa, että olen hyvin herkkä tuoksuille ja saan niistä helposti migreeniin. Rituals-sarjan tuotteiden tuoksuissa on joku juttu, etten kärsi niistä. Se on ihanaa, koska sellaisia tuoksuja on todella vähän.

Näin teet jalkahoidon itse

💜

Poista ensin vanhat kynsilakat varpaiden kynsistä.

💜

Kaada vatiin lämmintä vettä ja lisää joukkoon jalkakylpysuolaa ja kylvetä jalkoja 10-15 minuuttia. Jos teet samalla hoidon käsillesi, voit kylvettää niitä pienessä vadissa samalla. Lisää käsiveteen mietoa nestemäistä saippuaa.

💜

Tee jaloille kuorinta kuorintavoiteella. Hiero kuorintavoidetta pyörivin liikkein alhaalta ylöspäin.  Muista myös varpaiden välit! Samalla tulet kuorineeksi käsien ihon. Huuhtele jalat ja kuivaa ne huolellisesti äläkä unohda varpaiden välejä.

💜

Leikkaa varpaankynnet kynsisaksilla. Älä pyöritä kulmia, etteivät kynnet ala kasvaa sisäänpäin. Työnnä kynsinauhoja hellävaraisesti taaksepäin appelsiinipuutikulla.

💜

Rasvaa jalat lopuksi hyvällä jalkavoiteella

💜

Samalla, kun kuorin jalkojen ihon, saivat myös kädet kuorinnan. Minulla on ollut rakennekynnet jo noin 15 vuotta, ellei kauemminkin, niin käsiä ja kynsinauhoja on hoidettava silti itsekin hyvin. Varsinkin nyt, kun kädet olivat aika kauheassa kunnossa perjantaisten puutarhatöiden jälkeen. Istutin ruukkuputarhaan yrttejä ja kitkin kukkapenkkejä ja vaikka oli hanskat käsissä niin mikä siinä onkaan, että aina niiden sisälle jotenkin pääsee multaa, joka takertuu kuiviin kynsinauhoihin ja kynsien alle.

Kymmenen minuutin liotus, kuorinta ja kynsiharjan käyttö on pakollinen toimenpide puutarhatöiden jälkeen.

Multa kysytään usein, voiko rakennekynsillä kynsillä tehdä mitään. Kysymys tuntuu hassulta, kun oikeasti ei ole mitään asiaa, mitä ei voisi tehdä samalla tavoin kuin omilla lyhyillä kynsillä. Mutta jotenkin sen ymmärrän. Jotkut kynsientekijät ovat huonoja eikä kynnet kestä. Mulla kestää! Airi Kuusma-Pavlov on tehnyt kynteni sen 15 vuotta eikä ne irtoa tai mene rikki koskaan. Käyn huollossa kolmen viikon välein ja vaikka ihan kohta on huollon aika ovat kynnet vielä aivan siistit.

Juuri nyt pidän eniten hyvin neutraalista kynsien väristä, mutta välillä jokainen kynsi on ollut erivärinen, välillä sormissa on kirkkaanpunaiset kynnet ja välillä taas kauniisti klassinen ranskalainen manikyyri.

Oma hetki terassilla auringossa oli hyvä ratkaisu, rasvasin jalat vielä virkistävällä jalkavoiteella ja luin pitkän pätkän Marja Aarnipuron uutta dekkaria Syöpälääkärin kuolema. Lopulta otin pienet nokoset terassilla. Se oli muutaman tunnin pikku loma! Niin tervetullut ja ihana!

Huomenna on taas uudet kujeet!

Hanna

Staycation-loma tarkoittaa lomaa, joka vietetään lähellä kotia. Mua ärsyttää suomen kielen hylkääminen. Lähiloma on aivan kelpo ilmaisu. Muutenkin kaikenlainen typerä hienostelu on uuvuttavaa. Sitä paitsi kaikki eivät ymmärrä mitä staycation tarkoittaa, mutta jos puhut lähilomasta, tulet varmasti paremmin ymmärretyksi.

En ole kuitenkaan kirjoittamassa suomen kielestä vaan lähilomasta, jonka vietin pari päivää sitten Espoossa. Se oli myös mikroloma ja urheiluloma. Se vei aikaa pari tuntia. (Okei voi olla, että olisi parempi kutsua sitä retkeksi, mutta se tuntui lomalta, joten pitäydyn siinä!)

Sain idean tähän juttuun tämän aamun Hesarista, jossa puhuttiin nimenomaan staycation-lomasta Espoossa, Vantaalla ja Helsingissä. Aihe oli kiinnostava, koska siinä luvattiin kertoa kivoja paikkoja joita voi kyseisissä kaupungeissa käydä hämmästelemässä. Juttu oli luvattoman huono. Siinä oli virheitä mm. Kauppahalli sekoitettiin Hietsun halliin ja Leppävaara oli muuttunut Leppävuoreksi. Muutenkin tutustumiskohteita oli vähän ja ne olivat kaukana toisistaan. Mutta nyt kun olen marmattanut lähes tuhannen merkin verran, kerron omasta lähilomastani – se oli hauska, avartava ja haastava.

Sain kutsun tulla tutustumaan uuteen K-Supermarket Lasihyttiin Espoon Kauklahteen. Sen jälkeen, kun aloin tehdä Mitä tänään syötäisiin? Perjantai –ohjelmaa ovat K-kaupat tulleet tutuiksi uudella tavalla. Omat ostokseni teen aina samoissa kaupoissa kodin lähellä, mutta nyt olen oppinut, että kaupassa voi olla huippukokin pitämä upea ravintola, siellä voidaan myydä lähes viisi tonnia sushia viikossa ja että kaupat eivät todellakaan ole toistensa kopioita, vaikka kuuluisivat samaan ketjuun. Siksi Kauklahden kutsu kiinnosti. Sitä paitsi Kauklahti on outo paikka. Sitä halkoo junarata, jonka toisella puolella on miltei idyllinen pikkukylä ja toisella puolella suuri tehdasalue, jossa on mm. Lumenen tehtaanmyymälä (erittäin kannattava paikka vierailla!) Kauklahdessa on myös kirppis, josta olen ostanut kerran muutamalla kympillä ihanan vanhan kettupalaturkin, jota tyttäreni sittemmin kielsi minua käyttämästä. Julkisuuden henkilö ei saa käyttää eläimen karvaa. Asia selvä.

En tavallaan ajatellut, että uusi kauppa on Kauklahdessa, jotenkin sivuutin sen ja katsoin vaan Google mapista kauanko sinne kestäisi ajaa fillarilla, koska se nyt kuitenkin oli Espoossa, jossa asun. 34 min meiltä kotoa. Mahtavaa! Siis päätin lähteä matkaan fillarilla. Kuulun siihen ihmistyyppiin, joka tähtää täsmällisyyteen. Siihen ei kuulu saapua paikalle 10 min etuajassa, vaan juuri täsmällisesti. Koska lisäksi olen ikuinen optimisti, saatan joskus myöhästyä hiukan, mutta inhoan myöhästymistä. Joka tapauksessa lähdin matkaan 34 minuuttia ennen kahta, jolloin tilaisuuden piti alkaa. Puhelimen GPS kertoi reitin ja minä poljin vihreällä Jopollani mielenvikaista vauhtia. En osaa pyöräillä sillä lailla rennosti. Poljen aina niin kovaa kuin jaksan. Se ei välttämättä ole mitään huippuvauhtia, mutta täysiä menen.

Fillarissani ei ole vaihteita ja jumalaisen kaunis Espoo näytti minulle parastaan. Kumpuilevan maaston, jonka teiden molemmin puolin oli kauniita omakotitaloja eri aikakausilta. Pihat oli hoidettuja ja pientareilla tuoksuivat kilpaa syreenit ja kielot. Kurjenpolvet kukkivat ja leinikit loistivat keltaisina. Mutta kaunis kumpuileva maasto sai minut läähättämään ja tuijottamaan kelloa. Googlen arviot kävelyvauhdista ovat naurettavia, niin hitaasti ei pysty kukaan kävelemään, mutta vauhti pyöräilyyn oli jotain ihan muuta. Silti ylämäkiä puuskuttaessani ehdin ajatella, kuinka kauniissa ympäristössä poljin ja kuinka vähän oikeastaan Espoon alueista tiedän. Olen elänyt suurimman osan elämääni Helsingissä ja nyt 20 vuotta Espoossa, josta yleensä ajan pois jonnekin, vaikka aivan kodin lähialueet ovat toki tuttuja ja kovin kauniita.

Olin perillä K-Supermarket Lasihytissä täsmälleen klo 14.00 janoisena ja aika hikisenä… Ja eikös ne olleet aloittaneet tilaisuuden etuajassa! No ei se mitään, liityin joukkoon ja saimme tutustua vielä keskeneräiseen kauppaliikkeeseen, jonka avajaiset oli tulossa. (Liike avattiin viime torstaina)

Retki vielä avaamattomassa kaupassa oli hauska ja kiinnostava. Kauppiaspariskunta Erkki ’Eki’ Zaiedman ja Eija Voutilainen ovat saaneet tehtyä pienen ihmeen. Kaupassa on viinibaari, jossa voi maistella viinejä tapasten kanssa ja juustohuone, jossa ainoana paikkana Espoossa myydään mm. ihania Lentävän lehmän juustoja. Tapaksista vastaa keittiömestari Joachim Silfver ja saimme pienet maistiaiset ja voi pojat! Ne veivät kielen mennessään.

Heinäkuussa kaupan tiloihin muuttaa myös jo legendaksi muodostunut Maxin kala. Max Grönholm on valittu Espoon positiivisimmaksi ihmiseksi, hän on yksi Espoon nähtävyyksistä kalakauppansa lisäksi! Maxin juttu on aina vain tuore kala ja valmiit kalaherkut.

Kaupassa on myös Halmeen leipomo, jossa leivotaan herkkuleivonnaisia ja rapeakuorista leipää alusta asti itse, ei siis paisteta pakasteita. Erikoisuus oli myös ehkä maailman pienin kahvipaahtimo.

Sellainen on uusi kauppa Kauklahdessa, kokemisen arvoinen paikka! Hyvä retkikohde kerrassaan!

Tunnin kierroksella kaupassa ehdin mukavasti jäähtyä herkuttelun ja tiedon lomassa ja ajattelin ajella ihan rauhassa kotiin, ottaa kuvia ja kerätä kieloja ja muita kedonkukkia. Mutta mitä kävi? Poljin mielenvikaista vauhtia tietenkin! Ei kukan kukkaa matkassa eikä ainuttakaan valokuvaa. Hyvä treeni tuli tehtyä ja seuraavana päivän ja vielä sitäkin seuraavana polvi kertoi, että venyttely kuuluu treeniin, mutta vähiinhän se jäi.

Joka tapauksessa reissu oli kuin pieni loma, vaikka vain muutaman tunnin mittainen. Näin alueita, joita en ollut aiemmin nähnyt, paljon kauniita paikkoja, sain maistaa herkkuja, kuten lomaan kuuluu ja tein vielä hyvän treeninkin. Loma on katko arjesta, vaikka lyhytkin! Kivaa oli!

Mutta suosikaa lähimatkailua! Ja hei käsi ylös, kuinka moni on ajatellut tehdä turistikierroksen kotikaupungissaan, mutta oletko tehnyt? Tee!

Hanna

Kuvat K-Supermarket Lasihytin Facebooks-sivulta

Juttelin kerran Apu-lehden päätoimittajan Marja Aarnipuron kanssa johtajista ja johtamistaidoista. Siitä keskustelusta jäi mieleen ihan mieletön lause. Se meni about näin: ”Mutta on myös alaistaidot, jotka täytyy osata. Työntekijän tulisi ymmärtää, että vaikka kaikki johtajien päätökset eivät välttämättä miellytä, mutta niihin on mukauduttava.” Jotenkin mykistyin siihen hetkeen ja päässä surisi, kun mietin asiaa. Alaistaidoista en ollut koskaan aiemmin kuullut kenenkään sanovan mitään. Sen sijaan paljonkin hyvästä ja huonosta johtamisesta.

On tavallaan ymmärrettävää, etten tuntenut asiaa, koska olen oma ylipäällikköni ja myös jokainen alaiseni. Minulla on freelancerina ja yrittäjänä asikkaita, ja he ovat aina oikeassa. Suhde on hiukan erilainen. Halusin kuitenkin tutkia asiaa ja tein Googlehaun sanalla alaistaidot. No hyvänen aika sentään – kaikkihan siitä tietävät ja puhuvat. Aihe on erittäin kiinnostava.

Aika paljon enemmän puhutaan siitä, mitä johtajan on osattava, kuinka käyttäydyttävä ja usein myös johtajia moititaan näiden selän takana heidän taidoistaan ja päätöksistään. Se ei ole miellyttävää eikä hyväksi kenellekään.

Jutuissa, joissa puhutaan alaistaidoista, puhutaan paljon työntekijän ja johtajan tasapuolisesta toisensa ymmärtämisestä jne. Mitä enemmän aiheeseen tutustuin, sitä enemmän tuntui, kuin varottaisiin sanomasta selkeästi sitä, että johtaja on johtaja. Tämän lainauksen löysin netistä:

”Asian ilmaisee osuvasti eräs työntekijä vastatessaan kysymykseen, mitä työntekijä voi tehdä tullakseen hyvin johdetuksi: ”Ymmärtää, että johtajan tarkoitus on johtaa taloa eikä se aina ole miellyttävää.” Esimies ei voi vastata jokaisen työntekijänsä ihannemielikuvaa [johtajasta], joten työntekijöiden odotusten jäsentäminen [siitä millainen hyvä johtaja on] voi parantaa koettua esimies-alaissuhdetta merkittävästi.” (Paula Kivelä, Mirva Kolonen)

Minusta tässä on hyvä pointti juuri se, että ”se ei aina ole miellyttävää” työntekijän on sopeuduttava ja se kannattaa tietenkin tehdä hyvillä mielin. Siinä on minusta juuri yksi työntekijän tärkeä taito.

”Työntekijä ja esimies muodostavat esimies-alaissuhteen, jossa esimies toteuttaa esimiestaitoja ja työntekijä alaistaitoja”.

Johtamisesta

Johtamisen taidoista minulla on kokemusta kaukaisuudesta, kun vielä joskus 80-luvulla olin alainen. En muista mitään huonoa, siitä on liian kauan aikaa! Mutta pitkissä freelancer-suhteissa on tavallaan myös alaisia ja johtajia. Työn tilaaja on boss. Siinä maailmassa olen nähnyt laajan skaalan.

Minulle tärkeä asia on saada palautetta. Sekä hyvää (tietenkin!) että huonoa. Oikeastaan ”huono palaute” on huono ilmaisu. Parempi on asiallinen kritiikki ja korjausehdotukset. Niistä oppii ja saa apua työhön.

Eräälle asiakkaalle tein kaksi vuotta tekstejä saamatta mitään palautetta koskaan. Kirjoitin, julkaisin ja lähetin laskun.Yli 200 tekstiä. Ajattelin, että varmaan kaikki ok, kun ei kukaan virka mitään. Lopulta tuli yksi palaute. Se oli negatiivinen kritiikki. Lyhytsanainen ja ikävä. Siinä esimiestaidot eivät olleet ihan huippuunsa hiotut. Sen jälkeen kaikki jatkui samaan malliin, kunnes onnekseni sain kutsun toiselta yritykseltä samankaltaiseen työhön ja hyvästelin putiikin kevein mielin.

Toinen minulle tärkeä asia on, että minua uskotaan. Eräässä yhteistyökuviossa oli kytemässä katastrofi ja menin puhumaan siitä esimiehelle. Hän ei uskonut mitä puhuin. Se oli pöyristyttävä tunne. Jäädyin. Tunne oli aivan kamala ja muistan sen kuin eilisen päivän. Hän kyseenalaisti kaiken mitä kerroin, eikä puuttunut epäkohtiin. Pitkässä yli 10 vuoden mittaisessa freelance-suhteessa ehti olla toinenkin iso epäkohta toisen johtajan aikaan ja kun kerroin siitä, sain vastakaikua. Asia korjattiin heti. Unohtumaton kokemus sekin. Kyseinen johtaja on päässyt elämässään erittäin pitkälle. Sen sijaan epäilevä johtaja ei ole enää johtaja ollenkaan, ja hyvä niin.

Mutta sitten on Marja Aarnipuro. Yksi minun pomoni. Bosslady. Ai että! En ikinä unohda sitä päivää, kun hän lähestyi minua kysyen, josko alkaisin kirjoittaa blogia Apu-lehden sivuille. Tai varsinkaan en unohda omaa SUURILLA kirjaimilla kirjoittamaani vastausta. En julkaise sitä, mutta liidin matalalentoa A-lehtiin ja allekirjoitin sopimuksen ja nyt olen kirjoittanut tänne jo neljä vuotta. On kosittu muuallekin, mutta en lähde. Minulla on A-lehdissä maailman ihanin pomo ja työkaverit. En näe heitä useinkaan, mutta he ovat siellä aina valmiina auttamaan, inspiroimaan, ohjaamaan – ihan kaikkea. Saan palautetta ja olen olemassa. Kuulun jonnekin. Olen osa porukkaa.

Miksi aloin kirjoittaa tästä? Koska näin Facebookista, että Marja on ollut alalla 40 vuotta ja minä olen tuntenut hänet noin 30 vuotta. Ensin etäisesti, kun minulla oli PR-ja viestintätoimisto. Silloin Marja oli Iltalehden toimittaja ja toimittajat olivat PR-toimiston tärkeimpiä yhteyksiä, joista suurinta osaa pelkäsin kuollakseni. Toimittajalla oli valtaa nostaa tai kaataa meidän projekteja. Marja oli pirteä ja energinen, sähäkkä tyyppi, ei ollenkaan pelottava.

Seuraavan kerran kohtasin Marjan, kun hän pyysi minua kirjoittamaan juttuja Jade-lehteen. Ei mitään muistikuvaa, mistä olen kirjoittanut, eikä lehteäkään enää ole. Kiinnostavaa on, että ilmeisesti olen kirjoitellut kohtuullisen järkeviä tai ainakin viihdyttäviä juttuja, koska hän pyysi minua tekemään tätä blogia. Ja kuinka hyvältä tuntuu, että pyydetään uudelleen jonnekin! – Mielettömän hyvältä! (Tosin tajusin sen vasta kun olin jo kirjottanut tänne pari vuotta…)

Tapasin Marjan viime viikolla lounaalla. Emme oikeastaan puhuneet töistä ollenkaan, mutta kun lähdin, kerroin hänelle yhden jutunaiheen, joka on arkaluontoinen ja hankala, mutta siitä olisi kiva kirjoittaa. Ja mitä tapahtui? Marja heitti oitis kulman josta jutun voi kirjoittaa helposti. Katsoin vain, kun hän katosi paikalta ja ajattelin, tuossa se on varsinainen bosslady. Inspiroiva ja osaava.

Olen vähän odottanut, että tulisi hetki, jolloin voisin kirjoittaa alaistaidoista. Ajatus oli niin mullistava, kun niistä kuulin. Hetki tuli nyt, kun lomat ovat tulossa ja vain raapaisin aihetta, mutta jos työpaikalla on kurjaa voi tätäkin asiaa miettiä ja tutkia syvemmin itse. Onko hyvät alaistaidot hallussa?

Minä nostan kuvitteellisen maljan Marjan 40:lle toimittajavuodelle ja kiitän kaikesta yhteistyöstä. Toivottavasti se jatkuu pitkään!

🧡

Hanna

Ihana kevät! Kieloja, lemmikkejä, keto-orvokeista sinisinä hohtavia kallioita ja ensimmäiset oman pihan herkut – nokkoset ja raparperi!

Nokkoslettuja olen jo tehnyt monta satsia ja raparperistakin vaikka mitä. Mutta kun sitä raparperia vaan kasvaa ja kasvaa ja tulee lisää, niin pakkohan sitä on käyttää! Tein raparperipaistosta, joka on mun ikivanha klassikkoresepti. Ohjetta voi soveltaa myös omenoihin ja karviaisiin. Pinnalle tulee muruseos kaurasta ja siirapista ja siihen voi lisätä kauran lisäksi mantelilastuja tai pähkinärouhetta.

Alkuperäisessä ohjeessani kauraseokseen tulee sekä vaaleaa että tummaa siirappia mutta nyt kaapissa oli muscovadosiirappia. Senkin voi siis vaihtaa siihen mitä kaapista löytyy. Helppoa!

Raparperipaistos

500g raparperia

2 tl kanelia

1 tl vaniljaa

1dl sokeria

1 rkl perunajauhoja

Muruseos

75g voita

1 dl vaaleaa siirappia

½ dl tummaa siirappia

Tai 1 ½ dl muscovadosiirappia

3 dl kaurahiutaleita

Uuni 225°C

Jos raparperien varret ovat kovin paksuja, halkaise ne. Leikkaa varret noin 2 cm paloiksi.  Laita palat voideltuun uuninkestävään vuokaan ja ripottele niiden päälle perunajauhot, sokeri ja mausteet. Sekoita kevyesti.

Sulata voi kattilassa ja lisää siirapit. Lisää kaurahiutaleet ja anna kiehahtaa.

Levitä seos raparperien päälle ja laita vuoka uunin keskitasolle ja paista noin 20-25 min. Tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.

Ihanaa viikonloppua!

Hanna

Istuin autossa matkalla kaupunkiin ja kirosin itseni jälleen kerran alimpaan kattilaan. Olin lupautunut johonkin, joka on täysin poissa mukavuusalueeltani. Taas. En tiedä kuinka monta kertaa aiemmin se on tapahtunut, mutta tarvitsen terapeuttia joka kerran. Terapeutteina saavat toimia ystäväni, halusivatpa he sitä tai eivät. Soitan jollekin ja alan vuodattaa tuskaani. Ja tämä siis tapahtuu silloin kun olen menossa täyttämään lupaustani. Kun olen matkalla tuntemattomaan. Ja se tuntematon voi olla jollekin toiselle aivan peace of cake. Ja onkin. Mutta minä pelkään, jännitän ja vähän oksettaa. Haluaisin juosta pakoon, mutta pakoreitti on umpikuja.

Tällä kertaa olin menossa esiintymään Mannerheimin lastensuojeluliiton muotinäytökseen. Kyseessä on hyvätekeväisyys tempaus, jonka järjestävät Klara Kivilahti, Juri Silvennoinen ja Saija Toropainen. He tekevät jättimäisen työn äärimmäisen hyvän asian puolesta. Voit käydä katsomassa näytöksen kuvia ja tunnelmia täällä.

Olin siis ajamassa kaupunkiin näytösmalliksi. Olen kävellyt catwalkilla kerran aiemmin noin 25 vuotta sitten. En muista siitä mitään. Voi jopa olla, etten edes ole osallistunut näytökseen, vaan siinä esiintyivät vain lapseni.

Mikä siinä jännittää? Kaikki. En koe olevani kaunis ja upea, kuten mannekiinit ovat. En ymmärrä miksi olen menossa sinne. Enkä käsitä minkä ihmeen takia minua pyydettiin. Mutta sen muistan, että pyyntö tuntui ihanalta! Kävelisin pitkin catwalkia!!! Kuten kaunottaret! Apua! Ihanaa! Tottakai tulen! Hyvän asian puolesta! Ja sitten koittaa se päivä ja hetki.

Ajattelen näissä tilanteissa, joista en voi enää paeta, että tämä tulee antamaan minulle jotain hyvää. Jonkun asian, josta voin olla kiitollinen. Hengitän, soitan jollekin ystäväpololleni, joka joutuu kuuntelemaan paniikkiani ja päätän vetää homman kotiin.

Koskaan ei voi tietää mitä mutkan takana odottaa

No kuinka kävi?

Tunnelma näytöksen takahuoneessa oli ihana. Siellä oli paljon tuttuja, joita näen harvoin ja joista pidän kovin. Sain kaksi kaunista asukokonaisuutta esitettäväkseni. Toinen oli La Mattan ja toinen Doppin. Kaikki meni hyvin. Kun näytös oli ohi, lähdin nopeasti kotiin – selvisin! Mutta jotain jäi mukaan ja tämä on se hieno juttu, joka tapahtuu, kun uskaltaa.

Kiinnitin huomioni heti yhteen kauniiseen mustaan mekkoon, joka oli keskellä suurta pukeutumishuonetta. Kiinnitin myös huomioni yhteen äärettömän kauniiseen naiseen jota en tunnistanut enkä tuntenut entuudestaan. Pian kävi ilmi, että nämä kaksi kuuluivat yhteen.

Nainen oli Nanna Mikkonen ja mekko oli hänen NannaSan mallistostaan. Kysyin olisiko minun mahdollista käyttää tulevissa kesän TV-kuvauksissa malliston vaatteita ja sovimme tapaamisen. Nanna tuli käymään meillä kotona. Olin varautunut maksimissaan tunnin mittaiseen hetkeen. Mutta kuinka kävi! Tapaaminen kesti reippaat neljä tuntia ja sain lainaksi kaksi kaunista keveää puseroa. Se oli ihana asia. Mutta varsinainen juttu oli neljän tunnin keskustelu ihanan viisaan ihmisen kanssa. En olisi tavannut Nannaa, jos en olisi sanonut näytökselle kyllä.

Ihanat ihmiset on niin tärkeitä tässä maailmassa. Sain Nannalta evääksi aivan käänteentekeviä neuvoja ja kuulin tarinan, hänen elämäntarinansa, joka on ihmeellinen ja uskomaton. Sain voimaa ja työkaluja avain yhtäkkiä käyttööni. Olen niin kiitollinen siitä kaikesta ja se on hiukan vaikeaa. On vaikeaa ottaa vastaan jotain suurta ja hyvää, antamatta mitään takaisin. Kiitollisuudenvelka painaa. Ihmiset, jotka antavat pyyteettömästi hyvää ovat oikeita enkeleitä. Mutta hei nyt tajuan sen! Senhän näkee mallistostakin – hihat kuin siivet.

Viisaampana eteenpäin taas

Hanna

Kerran, kauan sitten lupasin yhdelle ihmiselle kertoa erään tarinan onnenkengistä ja nyt yhtäkkiä muistin, etten ole sitä tehnyt. On aika kertoa se ja lunastaa lupaus. On merkityksellistä, että rakkailla tavaroilla on onnellinen historia.

Elettiin vuotta 2008 ja olimme mieheni kanssa moottoripyörämessuilla Helsingin messukeskuksessa. Ajelin siihen aikaan Harrikalla ja katselin messuilla tietenkin kaikkea rekvisiittaa, joka sopi Harley-maailmaan. (Nykyinen prätkäni on ihan toista tyyppiä. Se on BMW matkaenduro F 800 GS)

Samoilin kaikilla osastoilla, mutta en ollut kiinnostunut juuri mistään, kunnes silmiini osui pari kauneimpia koskaan näkemiäni Sendran cowboy bootseja.

Seisoin Boot Factoryn osastolla ja katsoin kaihoisasti ylimmällä hyllyllä olevia saappaita. Olin täysin varma, ettei niitä missään tapauksessa olisi minun kokoani. Mulla on pieni (iso) trauma 41,5 kokoisista jaloistani, koska nuoruudessani kauniita sen kokoisia kenkiä oli mahdotonta löytää Suomesta. Eikä se kyllä välttämättä helppoa ole vieläkään.

Myyjä tuli luokseni ja kysyi voisiko auttaa. Yleensä sanon vain, että ei kiitos ja menen pois, koska en jaksa kuunnella sitä jargonia, että – ei, meillä ei ole kokoasi, mutta kokeile tätä kahta numeroa pienempää – näissä on iso lesti. Jos koko on 41,5 se on 41.5 eikä esimerkiksi 39. Mutta tällä kertaa päädyin kysymään olisko minun kokoani ja sitä oli!

Sain nuo jumalaiset jalkineet käteeni, hivelin niiden pintaa. Helmiäisen hohtoisia nahkaleikkauksia, käärmettä, turkoosia… istuin alas ja sovitin. Täydelliset. Täydelliset ja täydellisen ihanat ja aivan jumalattoman kalliit. Jätin ne hyllyyn. Sen jälkeen juoksutin jokaisen ystäväni niitä katsomaan. Aikanaan messut päättyivät ja saappaat jäivät enää vain mieleni perukoille hylätyksi unelmaksi.

Tuli kevät ja tuli kesä. Oli kaunis lauantaiaamu ja mieheni lähti kuvaamaan jotain ja kysyi, josko saattaisin hänet prätkällä töihin. Ihana ajatus! Niinpä ajoimme Stadiin yhdessä prätkillä ja kun meidän piti ajaa Mäkelänkatua suoraan, hän laittoikin pyöränsä vilkun yhdessä risteyksessä oikealle ja viittaisi minua seuraamaan. Olin hämmentynyt, mutta toki seurasin.

Jätimme pyörät parkkiin ja Jari sanoi, että käydään katsomassa yhtä juttua tuolla. Menimme Boot Factoryn liikkeeseen ja kun tulimme sisään, Jari sanoi myyjälle: Tälle tytölle nuo saappaat tuolta. Olin lentää selälleni! Hän näytti THE BOOTSEJA. Myyjä otti saappaat esille, antoi ne minulle ja minä aloin kiskoa niitä jalkaan. Jari maksoi laskun, antoi suukon poskelleni ja lähti töihin. Minä olin puolipökerryksissä penkillä Sendrat jaloissani. Kuinka ihanat ne oli! Ja mikä yllätys!

Mutta saappaat ilahduttivat myös muita ja kuljettivat minua tietenkin kaikenlaisiin seikkailuihin. Ne jalassa saattoi ajaa, mutta ihan joka kelillä en niitä ajosaappaina käyttänyt. Ainoastaan sopivissa tilanteissa diivaillessa  ja kyllähän ne herättivät huomiota missä ikinä liikuinkaan.

Kerran sitten lähdettiin Amsterdamiin ja otin Sondrat mukaani. Reissu oli hauska ja Amsterdam, joka on lempikaupunkini, oli jälleen ihana. Pois lähtiessämme Schipolin kentällä sattui unohtumaton tapahtuma.

Olimme turvatarkastuksessa ja kävellessäni turvaportin läpi, se hälytti. Minut vedettiin syrjään ja tumma upea nainen alkoi tehdä ruumiintarkastusta. Hän siveli käsivarteni, kylkeni, vyötäröni, reiteni ja kun hän pääsi sääriini, hän tunsi saappaitteni varret farkkujen alla. Hän alkoi hitaasti nostaa farkkujen lahkeita ylös ja samalla kun lahkeen alta paljastui saappaan varsi, hänen suustaan kuului pitkä ja antoisa aaaaaahhhhh. Hänen silmänsä nauliutuivat saappaisiin ja samalla tumma mies hänen takanaan alkoi laulaa upealla äänellään

🎶These boots are made for walking,
and that’s just what they’ll do…🎶

Se tilanne oli kuin taikaa. He katsoivat saappaita ja minä heitä ja mies lauloi ja aika ja kaikki muukin pysähtyi. Tuntui kuin jaloissani olisi olleet taikasaappaat. Mutta ei ne ole taikasaappaat. Ne on onnen ja rakkauden saappaat, enkä koskaan luovu niistä.

Onnen päivää kaikille jaloille kaikissa kengissä

Hanna

Tallinan parhaat paikat levittyvät laajalle. Tallinna on niin paljon enemmän, kuin sen suloinen ja inspiroiva vanhakaupunki. Ja jo päivän reissun saa tuntumaan suurelta seikkailulta, jos tekeekin jotain muuta, kuin samoaa vanhat tutut paikat tutulla tavalla. Monet sanovat, että Tallinna on pieni. Ei se ole. Tallinna on laaja ja siellä on paljon nähtävää. Ja jos ottaa alleen polkupyörän tai hyppää bussiin, ehtii nähdä ja nauttia enemmän, kuin kävellen.

Minä pistin fillarin laivaan ja lähdin polkemaan Piritan suuntaan. Matkalla on monta kaunista, ihmeellistä, herkullista ja koskettavaa paikkaa, jotka antavat paljon huippukokemuksia ja ajateltavaakin. Tule mukaan! ja jos ei pyörällä huvita tehdä tätä reissua, niin koko saman reitin pääsee yhdellä bussilla. Neuvot ja aikataulut blogin lopussa.

Pyörän ottaminen Eckerön M/S Finlandiaan maksaa 10 € ja pyörän vuokraus City Bikestä 6h/12€. City Bike sijaistee venekadulla ja sinne kävelee terminaalista alle vartissa.

Ensimmäinen pysähdys oli NOP lämminhenkinen ja menultaan moderni kahvilaravintola ja kauppa, joka luottaa luomuun. Heillä ei käytetä ruuanlaitossa mitään kemikaaleja lisä- tai väriaineita ja tarjolla on aina gluteenittomia, sokerittomia, laktoosittomia ja vegaanisia tuotteita.

NOPin kauppa on oikea aarre. Mun suosikkituliainen sieltä on ranskalainen, alkoholiton kuohujuoma, joka on granaattiomenista. Loistava vaihtoehto alkoholittomaksi juhlajuomaksi.

Pienen välipalan jälkeen lähdin polkemaan kohti Kadriorgin puistoa ja siellä olevaa taidemuseota. Jo pelkkä rakennus on oikea silmänilo puhumattakaan upeasta puistosta, joka on kuumana kesäpäivänä paras paikka mennä nauttimaan kauneudesta.

Olen kirjoittanut Kadriogin puistosta enemmän täällä. Puiston Japanilainen puutarha on paikka, jossa on erityisen hiljaista ja miellyttävää. Voisin kuvitella istuvani siellä tunteja. Joskus on hyvä lähteä pois kotoa ja miettiä asioita jossain muualla. Mieli ja keho virkistyvät ja elämä maistuu taas paremmalta. Reissu ei juuri lompakkoakaan rasita ja kun mun lukijat vielä saavat Eckeröltä koodilla HANNAS -20% alennusta risteilymatkoista, niin hintaa ei paljoa jää.

Puiston ja museon jälkeen poljin pitkin merenrannassa olevaa väylää eteenpäin yhdelle koskettavimmista muistomerkeistä, jonka olen koskaan saanut kokea. En kirjoita, että näin sen, koska Kommunismin uhrien muistomerkki on niin koskettava, että soisin jokaisen ihmisen näkevän sen. Se ei ole vain patsas tai yksi asia. Se on suuri, jylhä ja vaikuttava kokonaisuus, joka ei jätä kylmäksi. Kokonaisuuteen kuuluu myös kommunistisen terrorin uhreiksi joutuneiden virolaisten upseerien muistomerkki.

Viro menetti neuvostomiehittäjän terrorin seurauksena viidenneksen reilusta miljoonasta asukkaastaan. Suuri osa uhreista on yhä nimettömissä haudoissa Viron ulkopuolella. Monumenttikokonaisuus muistaa kommunismin uhreja ja kehottaa pitämään mielessä vapauden ja ihmiselämän haurauden. Katso Viron Yleisradion kuvakooste avajaisista täältä. (Suosittelen!)

Lähden polkemaan eteenpäin ja vielä viimeiseksi näen muistomerkin yhteydessä olevat lipputangot, joissa liehuvat Viron liput. Tangot on maalattu mustiksi. Äärettömän vaikuttavaa.

Seuraavaksi matkalla on Piritan luostarirauniot, joiden ohi olen posottanut autolla monet kerrat. Nyt päätän kaartaa raunioille ja tutkia ne. Sinne on pieni 2 €:n sisäänpääsymaksu, joka on suoritettava käteisellä. Kaivan ja kaivan laukkuni jokaisen kolon ja saan kuin saankin kerättyä summan kasaan. Alueella on syvä rauha. Siellä on ihanaa vain kävellä ja katsella, jos on kiinnostunut syvempään tutkimiseen, niin voi tutkia missä ja minkälaisissa huoneissa luostarissa on toimittu. Piritan luostari oli pyhän Liivinmaan suurin luostari, joka perustettiin vuonna 1407.

Vanhan luostarin vieressä on uusi luostari, jossa on myös majatalo. Sieltä voi vuokrata huoneen, jos kaipaa rauhoittumista. Modernit huoneet ovat askeettiset, mutta niissä on mm. internetyhteys.

Luostarilta lähdin polkemaan Tallinnan Teletornille, joka on ollut aukko sivistyksessäni. En ole koskaan käynyt siellä. Tie tornille kulkee kauniin, tuoksuvan mäntymetsän läpi. Pyörätietä ei ole ja fiilis on vähän karu autojen ja turistibussien ajaessa ohi, mutta hyvin se meni. Matkalla huomaan myös, että metsässä on hienon näköisiä kuntopolkuja. Ne kiinnostavat, mutta tällä kertaa en ehdi niitä tutkia.

Teletornista näkyy kauas kauas. Ja jotkut joiden päätä ei huimaa voivat käydä kävelemässä sen reunalla. Jo pelkkä ajatus saa minut huonovointiseksi, koska mullahan on korkeanpaikankammo. Mutta ne joita se ei vaivaa, niin menkää toki. Liput torniin sekä sen äärelläkävelyyn voi ostaa netistä ennakkoon. Se kannattaa, niin ei tarvitse uhrata aikaa jonotteluun.

Tornissa on kahvila ja näyttelyitä, joten siellä voi viettää aikaa pidempäänkin. Söin kahvilassa caesar-salaatin kanalla ja se oli oikein maukas. Tornin kauppa oli houkutteleva, mutta en viitsinyt kuitenkaan ostaa mitään fillarin koriin rämisemään.

Ylhäältä näkyi upeasti Tallinnan kasvitieteellinen puutarha. Kävin siellä viime syksynä, joten nyt en tehnyt sinne vierailua, mutta suosittelen paikkaa lämpimästi. Sisäänpääsymaksu on 5,50€. Puutarha on kaunis, inspiroiva ja siltä saa ideoita sekä kotipuutarhaan, että parvekkeille ja sisätilojen viherkasveista oppii paljon, kun nyt viherkasvit ovat sisustuksessa kuuminta hottia. Siellä on myös kahvila, josta saa suolaista ja makeaa.

Vielä jaksoin polkea eteenpäin kohti Viimsiä ja pääsin ravintolalle, jossa en koskaan ole käynyt syömässä enkä ehtinyt sinne nytkään. Ravintola NOA on huippuravintola, joka seisoo kauniilla rantatontilla. Rakennuksen orgaaniset muodot korreloivat kiinnostavasti heidän ruokafilosofiaansa. Tämä on paikka, jota ei kannata jättää väliin ja josta on syytä varata pöytä. Samaan ryppääseen kuuluu useita, toinen toistaa parempia ravintoilta. Yksi niitä on Paju Villa, joissa olen vieraillut jo kymmenisen kertaa, koska se on matkan varrella, kun ajamme Saarenmaalle.

Kun polkee vielä hiukan eteenpäin, tulee Viimsiin, jonka rannassa on niin ikään samaan ryppäseen kuuluva ravintola OKO ja upea, pitkä ja kaunis ranta. Vaeltelin rannalla kauan ja nautin joutsenten katselusta ja tyynestä merestä, kunnes oli aika lähteä jälleen kohti kotia.

Tein pyörämatkani yksin ja siinäkin oli oma viehätyksensä, kun jalat polkevat pyörää saavat aivot aikaa ajatella ja toisaalta pää tyhjenee. Päivän reissu oli ihan huippu. Mietin jo jäisinkö yhdeksi yöksi Viimsin SPA hotelliin ja polkisin takaisin vasta seuraavan päivänä.

Reitin pituus on 22,5 km ja ilman pysähdyksiä sen ajaa reilussa tunnissa. Eli takaisin pääsee nopeasti, mutta menomatkalla aika riippuu tietysti siitä missä kaikkialla pysähtyy ja kauanko siellä viipyy. Saman reissun voi helposti tehdä myös bussilla. Linja-auto 1A kulkee väliä Virukseskus – Viimsi juuri tätä samaa reittiä. Aikataulut löytyvät täältä ja reittikartta täältä. Minun pyöräilemäni reittikartta on täällä.

Kyllä oli mukavaa päästä istumaan M/S Finlandian loungeen. Taisin nukahtaa siihen tuoliin, koska koska säpähdin siihen, kun joku kuorsasi! Ihan oikeasti – ai että oliko noloo! No olihan se ainakin hauskaa!

Lähde reissuun! Näin saat matkasta alennuksen:

Päivä Tallinnassa -risteily tai Miniristeily -20 % edullisemmin tuotekoodilla HANNAS. Voimassa 31.12.2019 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Varaa matka: https://www.eckeroline.fi/

Rapaperiaika! Hurraaa! Ihanat raparperikuppikakut vievät kielen mennessään!

Meidän pihalla kasvaa monta suurta raparperia ja siksi reseptejäkin on kertynyt tosi monta. Taimet on hiukan keisarillisiä, koska ne ovat alunperin  Träskändan kartanon pihalta josta hain ne vuosia sitten. He lopettivat vanhainkodin keittiöpuutarhan pidon ja raparperin taimet olivat jäämässä nurmikentän alle. Me asumme kartanoa vastapäätä ja on jotenkin ihanaa, että nuo taimet ovat nyt täällä jatkamassa elämäänsä.

Raparperista on helppoa tehdä erilaisia piirakoita ja paistoksia ja ne ovat yleensä kaikki hurjan hyviä. Tällä kertaa tein kuitenkin kuppikakkuja, joiden sisään tulee raparperihilloketta ja inkiväärillä maustetun kuorrutteen päälle vielä haudutettua raparperia ja raparperisiirappia.

Kakut eivät ole suuritöisiä, vaikka se voi siltä kuulostaa. Ja voi että ne ovat hyviä! Sisällä olevan kirpeän hillokeen ja kuorrutuksen makeus on ihana yhdistelmä. Taikinaan tulee ranskankermaa, joka tekee kakuista meheviä.

Tykkään periaatteessa pienemmistä kakkusista kuin nämä jotka tein. Olisinkin käyttänyt mieluiten keskikokoisia muffinivuokia ja –peltiä, mutta se on jäänyt Saarenmaalle ja kotona oli nyt vain normaalia kokoa oleva pelti.  Nämä sopivat erinomaisesti kevään juhlien tarjottavaksi, mutta silloin kannattaa tosiaan käyttää pienempiä vuokia, ettei vieraille tule ähky ja pienemmät kakkuset on myös helpommat syödä.

Jos teet näitä juhliin, voit leipoa ne kaksi päivää etukäteen ja säilyttää viileässä. Jos haluaa voi kuorrutuksen tehdä tarjoilupäivänä.

Aloita leipominen laittamalla paperiset muffinivuoat muffinipellin koloihin ja tee sitten täytteeseen tuleva hilloke.

Raparperikuppikakut

12 kpl normaalin kokoisia 18-24 keskikokoisia

Aloita leipominen laittamalla paperiset muffinivuoat muffinipellin koloihin ja tee sitten täytteeseen tuleva hilloke.

Raparperihilloke täytteeseen

3 dl pieneksi pilkottuja raparperin varsia

1 rkl sokeria

1-2 rkl vettä vettä

Laita kaikki ainekset kattilaan ja hauduta raparperit miedolla lämmöllä aivan pehmeiksi. Laita sivuun jäähtymään.

Kuppikakut

3 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

1½ tl leivinjauhetta

¼ tl suolaa

100g pehmeää voita

2 munaa

150 g ranskankermaa

1 tl vaniljasokeria

Sekoita jauhot, sokerit, suola ja leivinjauhe yhteen ja lisää joukkoon huoneen lämpöinen voi munat, ranskankerma ja vispaa kunnes taikina on tasainen. Minä laitoin kaiken yleiskoneen kulhoon ja käytin vispilän sijaan sekoitusmelaa.

Laita paperiset muffinivuoat muffipellin koloihin ja lusikoi tai pursota taikinaa vuokien puoliväliin saakka. Lisää sitten reilu teelusikallinen raparperihilloketta ja sitten jälleen taikinaa niin, että vuokaan jää hiukan nousuvaraa.

Paista muffineita 175°C uunissa, keskitasolla n. 20 minuuttia ja anna jäähtyä kunnolla.

Tee sillä aikaa kuorrutus

150g pehmeää voita

120g tomusokeria

200 maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)

1/2 tl jauhettua inkivääriä

Vatkaa voi koneella vaaleaksi vaahdoksi, lisää tomusokeri ja vatkaa massa tasaiseksi. Lisää tuorejuusto ja inkivääri ja vatkaa jälleen tasaiseksi. Laita kuorrute pursotinpussiin, jossa on pyöreä tylla (kärki). Pursota kuppikakkuihin kuorrute korkeaksi keoksi. Nyt voit laittaa kakkuset jääkaappiin odottamaan hetkeksi.

Raparperinpalat ja –siirappi

2 dl pieniä raparperinpaloja varsien punaisesta osasta

0,5 dl vettä

3 rkl sokeria

1 tl kardemummaa

Älä kuori rapaperista pois punaisia kuoria, ne antavat kauniin värin siirapille. Laita kaikki ainekset kattilaan ja anna hautua hiljalleen, kunnes raparperit pehmenevät, mutta eivät mene hilloksi n. 5 minuuttia. Kaada seos siivilänläpi ja ota liemi talteen. Laita raparperit jäähtymään ja kaada liemi takaisin kattilaan. Anna sen kiehua siirapiksi n. 5-10 min. Sitä ei tule paljon ja se kaipaa vahtimista, ettei se pala pohjaan. Koristele kuppikakut raparperinpaloilla ja raparperisiirapilla.

Hyvää on – lupaan sen!

Hanna