Ennen matkaani Alpeille kävin kahdessa hienossa paikassa Helsingissä, jotka ovat keskenään aivan erilaisia ja molemmat ainutlaatuisia. Toinen on pizzeria ja toinen suurlähetystö.

Ensin ystäväni Laura vei minut syömään aitoa napolilaista pizzaa keskelle Helsinkiä.

Via Tribunali on Senaatintorin ja Kauppatorin välissä olevalla pienellä Sofian kadulla. Paikan tunnelma on ihanan rento ja sisustus on kevyt ja simppeli. Mieleen tulee oikeastaan suuri keittiö. Lattiat ovat klassista kuusikulmaista laattaa, kalusteet keveäjalkaisia, katossa ei ole designvalaisimia, vaan tavalliset hehkulampuilta näyttävät lamput ilman varjostimia. Yksi seinä on vaaleanpunainen, yhteen on sudittu rennolla otteella viininpunaista. Garage-tyyliä! Tykkään kovasti. Rento ympäristö ja iloiset työntekijät saavat asiakkaatkin rennoiksi. Viereisen pöydän hauskat nuoret pojat juttelevat kanssamme, pizzan paistaja hymyilee ja päälle päätteeksi minua tervehtii pizzerian ihana koira Nella.

Via Tribunalissa tehdään aitoa napolilaista pizzaa. Se on omistajien intohimo, eikä mistään tingitä. Napolilainen pizza on pehmeäpohjainen ja sen valmistuksessa on tarkat säännöt koskien mm. jauhoja, taikinan nostatusta, tomaattilajiketta, josta kastike tehdään sekä mozzarella-juustosta joita käytetään. Se on uunissa vain yhden minuutin, eikä se saa olla rapea, vaan sen tulee olla pehmeä. Pehmeyden takaa Italiasta tuotu pizzauuni, joka lämpenee kaasulla reiluun 450 asteeseen. Kun pizza paistuu nopeasti, se ei ehdi tulla rapeaksi ja kuivua. Ja voi pojat kuinka ihanalta se maistuukaan! Valitsin salamipizzan (Con Salame) Ja Laura otti klassisen Marinaran. En osaa sanoa kumpi oli parempi. Mutta pizzan jakaminen on yksi pizzan syömisen iloista. Aina täytyy vaihtaa yksi tai kaksi slaissia!

Toinen kiinnostava vierailukohteeni oli Iso-Britannian  suurlähetystö Kaivopuistossa, jossa järjestettiin tiedotustilaisuus S-ryhmän ja Brittiläisen kauppaketju Tescon välillä.

Tesco on minulle tuttu Englannin matkoiltani. Se on edullinen kauppaketju, josta olen aina ostanut Appelsiinimarmeladia ja kolunnut muutenkin tarkkaan sen hyllyköt. Ruokakaupoissa luuhaaminen on matkoilla hyvin antoisaa. Aina löytyy uusia kiinnostavia juttuja, joita ei saa kotimaasta.

Nyt kiinnostivat eniten tuotteet, joita tilaisuudessa sai maistaa, mutta miljöö kiinnosti vähintään yhtä paljon.

Tescon valikoimista Suomeen tuodaan aluksi noin 200 tuotetta Finest- ja Free from – tuotesarjoista. Finest, on pientä arjen luksusta ja Free from on eritysruokavalioita noudattaville tarkoitettu sarja, joka tuo uusia vaihtoehtoja mm. keliaakikoille.

Maistelimme joitain tuotteita tilaisuudessa ja minun suosikkejani olivat leivonnaiset sekä myslit ja granola, joita voin suositella todella lämpimästi.

Lähetystörakennus on kaunis ja perinteisesti sisustettu tila. Parasta siinä on sijainti, suuret aidot matot ja vähän yllättävästi pihalla kasvava mänty. Männystä oli vaikeaa saada kuvaa, jossa sen upea muoto täysin erottuisi, mutta se on kuin suurikokoinen Bonsai. (Mikä paradoksi!)

Via Tribunalin ja Suurlähetystön välissä on Esplanadin puisto, jonka kukkaistutukset ovat satumaisen kauniit. Suuret kiitokset kaupungin puutarhurille, tai kuka ikinä niistä vastaakaan. Suomi 100 -teema on toteutettu upeasti.

Aisti-tuotepalkintojen voittajat 

Tässä kirjoituksessa on nautittu maku- ja näköaistimuksista ja lopuksi haluan kiittää kaikkia teitä ihania, jotka osallistuitte Aisti-tuotepalkintojen arvontaan postauksessani Aistien ihanat aamut. Vastauksia tuli valtavasti ja niitä oli ihanaa lukea.

Voittajiksi Aisti-tuotepalkinnoille arvottiin Karolina Keskikallio ja Heli Heinonen – paljon onnea molemmille. Saatte sähköpostia, jossa kysytään osoitetietoja palkintojen toimittamiseksi.

Iloa päivään kaikille!

Hanna

Grüß Gott!

Niin minua tervehdittiin viime viikon ajan, kun patikoin Saksassa ja Itävallassa. Matka on ollut pitkäaikainen unelmani ja kuten usein käy, unelma toteutui varoittamatta mitenkään ennakkoon.

Istuin tietokoneeni äärellä ja silmiini sattui ilmoitus Apu-kerhon matkasta: Patikoi Beijerissa ja Tirolissa. Avasin linkin ja luin matkaohjelman, huokaisin syvään ja sanoin miehelleni, että voi apua, kuinka ihana matkakuvaus. Hän sanoi vain yhden sanan: Lähde! Ja niin minä lähdin!

Muutama hankaluus varjosti matkalle pääsyä. Ensin en meinannut mahtua mukaan ja sitten jalkani teki tenän. Oikean poveni haasteet ovat arkipäivää muinoisen tapaturman jäljiltä ja viikkoa ennen matkaa, en kyennyt ottamaan askeltakaan. Mutta pääsin kuin pääsinkin lähtemään reissuun. Mutta kyllä jännitti, kuinka mahdan pärjätä.

Ennen lähtöä piti pakata patikointiin sopivat kamppeet mukaan. Kaikki muu löytyi kaapista, mutta vaelluskengät puuttuivat. Tein tutkimustyötä ja päädyin Meindlin vaelluskekiin. Kengät olisi pitänyt ajaa sisään ennen reissua, mutta siihen minulla ei ollut aikaa. Ensimmäisen patikointipäivän ja noin 10 kilometrin matkan jälkeen totesin, että kengät ovat turhan raskaat ja ostin paikallisesta liikkeestä uudet, kevyet ja tukevat Salewa-merkkiset kengät joiden pohjat ovat rengasvalmistaja Michelinin taatusti pitävää materiaalia. Se oli hyvä päätös.

Vältin rakot teippaamalla jalat joka päivä apteekista ostamallani urheiluteipillä. (Kuva teippaustyylistä on edellisessä blogikirjoituksessani täällä.) Lähtiessäni huomasin, että meillä oli samaa valkoista teippiä myös vajaa rulla. Otin sen mukaan – suureksi epäonnekseni… Ensimmäisen päivän jälkeen poistin teipit ja kiskoin samalla molempien isovarpaitteni alta nahan irti. Joo – se teki vähän (paljon) kipeää. Tiedoksenne, että ilmastointiteippiä myydään myös valkoisena ja se on hyvin hyvin pitävää ja vahvaa. Seuraavina päivinä teippasin jalat urheiluteipillä ja suojasin nahattomat varpaat laittamalla nahattomaan kohtaan kaksin kerroin taittamani palan teippiä, ettei se tarttunut haavaan kiinni. Hyvin toimi.

Muuten tarvikkeet ja asut osuivat ihan nappiin. Pari päivää vaelsin Yvetten treeniasuissa ja saman putiikin urheiluliivit olivat tosi mukavat ja se ainoa päivä, kun vaihdoin ne tavallisiin liiveihin, oli iso virhe. Kaikkien asujen hengittävyys on yhtä tärkeää kuin se, ettei mikään hankaa. Siksi tekniset urheiluvaatteet ovat aivan ykkösiä. Kun aurinko alkoi paistaa enemmän vaihdoin trikoot vaellushameeseen, jonka alle on kiinnitetty shortsit sekä väljään teknistä kangasta olevaan puseroon. Lippis suojasi nuppia ja varjosti kasvoja. Mukana oli tietysti myös aurinkolasit ja ihon suojasin Sensain aurinkovoiteella, jonka suoja on 50. Onneksi pakkasin mukaan myös silmiä kosteuttavan sparyn, sillä aurinko ja tuuli saivat silmäni kuivumaan patikoidessa.

Matka oli täydellinen valmismatka. Siis osastoa aivot narikkaan. Kaikki oli hoidettu, minun ei tarvinnut tehdä muuta, kuin muistaa koska on lähtö- ja ruoka-ajat. Eikä oikeastaan sitäkään, sillä huonekaverini Raija muisti nekin. Se oli puhdasta luksusta. Kaikki järjestelyt olivat aivan huippuluokkaa. Ohjelmasta vastasi Tuula Kanninen eli Tuulan matkat. Hän on mestari. Ohjelma oli mielenkiintoinen, kaikki toimi, hotellit olivat ihania ja Tuula itse on aivan mainio pakkaus. Hurmaava, tietävä, älykäs ja ihmeellinen nainen, joka tekee vuodessa reilut 30 matkaa aina päivän kukkamatkoista maailmanympärimatkoihin asti. Hänen yleissivistyksensä määrä on pohjaton sammio, josta saimme ammentaa koko matkan ajan.

Kahdenkymmenen matkaajan joukko oli täynnä kultaisia ihania persoonallisuuksia ja uskomattomia kävelijöitä. Joukossa oli huikeita harmaapanttereita ja nuorimmat olivat siinä 40 kieppeillä.

Parasta tällaisessa matkassa on se, että saatoimme patikoida eteenpäin etapilta toiselle ja matkatavarat toimitettiin aina seuraavaan paikkaan odottamaan. Itse on kannettava vain energiapatukoita, sadevarusteet, aurinkovoidetta ja vettä päivärepussa. Yksi onni oli sekin ettei tarvinnut meikata. En jaksanut, matkalla ei paljon peilejä näkynyt!

Tuulan lisäksi matkalla oli oppaana Eija Petäjäniemi, jonka tiedot ja saksan kielen taidot häikäisivät. (En tajua, kuinka minulla ei ole kuvaa Eijasta! Buuu) Jos moiselle matkalle menisi omin neuvoin, kuten yleensä matkustan, jäisi valtava määrä tietoa saamatta. Olisi myös mahdotonta patikoida aina uuteen paikkaan matkatavaroiden tähden. Pitäsi tehdä päiväretkiä hotellilta ja palata samaan paikkaan takaisin.

Patikkaretkien päivämatkat vaihtelivat kahdeksasta seitsemääntoista kilometriin. Matka edellytti normaalia liikuntakykyä, mutta kyllä minua jännitti kuinka koipeni kestäisi. Mutta kaikki meni hienosti. Suureksi hämmästyksekseni palauduin hyvin aina yön aikana edellisen päivän kävelyistä. Maasto oli välillä leveää metsätietä, välillä kapeita, jyrkkiäkin polkuja. Rankin nousu sisälsi korkeuseroa 200 metriä.

Maisemat olivat henkeäsalpaavat. Sanoin kuvaamattomat. Edellisessä postauksessani kerroinkin, kuinka yritin muodostaa suhdetta vuoriin.

Pikkukaupunkien idylli oli hyvin koskettavaa. Tuli tunne, että niin ihmisen pitäisi asua. Pienessä kaupungissa, maaseudulla niin että lehmänkellot kuuluvat niityiltä kylään, kirkonkelloja soitetaan ja ihmiset tuntevat toinen toisensa. Toisten kunnioittaminen ja tuntemattominekin tervehtiminen tekivät vaikutuksen. Kuten toisaalta myös jättisuuret kakkupalat, apfelstrudel ja paksu kermainen vaahto oluttuopissa! Rakastan myös elävää kansallispukujen käyttöä ja talojen seinämaalauksia.

Matka oli unohtuman kokemus ja se jätti lähtemättömän jäljen sydämeeni. Mutta toivottavasti ei varpaisiini!

♥️

Seppo Räty – olet niin väärässä Saksasta! Onneksi et liene sanonut Itävallasta sanaakaan!

♥️

Lämmöllä

Hanna

♥️

Näin kerran kauan sitten TV:stä dokumentin Alppien kukkivista päärynäpuista. Kuvat olivat henkeäsalpaavan kauniita ja ovat säilyneet mielessäni varmaan parikymmentä vuotta. Siitä pitäen olen unelmoinut matkasta Alpeille. Pikkuhiljaa unelma muotoutui unelmaksi patikkamatkasta ja suureksi ihmeekseni olen nyt patikoinut Alppeja ihmetellen viisi päivää. Vain yhdessä varpaassa on rakko, pohkeet kivistävät vain aavistuksen enkä ole polttanut ihoani.

Maisemat ovat sanoin kuvaamattomat. Mieleen tulee ensimmäinen kirja, jonka lapsena luin – Pikku Heidi. Heidi asui kylläkin Sveitsissä ja minä olen patikoinut Saksassa ja Itävallassa.

Kukkivat niityt saivat pääni oikeasti sekaisin. Olisin halunnut jotenkin ottaa ne omikseni, syleillä niitä loputtomasti ja pitää niittyjuhlia kukkaseppele päässäni pukeutuneena dirndliin. (Sana ei suostu taipumaan suuhuni millään ilveellä, mutta se tarkoittaa Baijerin naisten kansallispukua.) Tanssia kukkien keskellä, kulkea eväskori käsivarsillani niittyjen poikki ja nähdä kuinka kiiltäväkarvaiset lehmät kulkevat hiljaa ruohoa syöden, lehmänkellojen kalkattaessa.

Sen sijaan patikoin polkuja ja metsäteitä pitkin teknisissä vaatteissa ja ihmettelin sitä kaikkea. Kukkaniityt oli helppo omaksua, mutta ne vuoret.

Miten omaksua vuoret? Olenhan minä niitä nähnyt ennenkin, vaikka missä, mutta Alpit ja suorastaan kliseinen alppimaisema on niin kaunis, ettei sitä väsy katsomaan. Eikä kuvaamaan. Ilma on raikasta, taivas on puhtaan sininen ja on äänetöntä, ellei lehmän kellot kuulu. Vuoret nousevat jylhinä ylös ja kun katsoin niitä, ajattelin usein ystävääni Pekkaa. Pekka kiipeilee ja laskee alas vaarallisista paikoista. Rakastaa jäätiköitä ja kaikkea, mitä en korkeanpaikan kammoisena pysty ajattelemaan ilman, että jaloista vetää ja henki kulkee huonosti. Saattaa olla viimein tajusin miksi sinne vaikeisiin paikkoihin on mentävä ja tultava alas niin pystysuoria rinteitä. Voiko vuoren omistaa niin? Luulen että voi.

Monesti kävellessämme jäin muista jälkeen, kun halusin katsoa vuoria pitkään, aistia niitä ja koetin selvittää itselleni mitä oikeastaan ajattelin niistä. Mutta ne olivat liian kaukana, vaikka olivat lähellä. Kun seisin ja katsoin niitä, olisin halunnut halata niitä. Viimein eilen matkasimme Itävallan puolelle Seefeldiin ja nousimme ylös ensin junalla ja sitten kondoolihissillä. Näkymät olivat huimat. Olimme ennen nousua kävelleet 14 km ja nousu ylös oli kuin palkinto.

Pienen matkan päässä oli korkeampi huippu, jonne kaikki matkalaisemme eivät halunneet lähteä, mutta ajattelin, että minun on pakko. Soimaisin itseäni lopun ikää, jos jättäisin sen väliin. Ja niin lähdin, vaikka tiesin että siitä tulisi hankalaa, koska minulla on sietämätön korkean paikan kammo. Opas auttoi ja ’suojasi’ minua ja lopulta olin siellä. Alhaalta katsellen vuoren seinämät ja lumiset huiput ovat jylhiä, mutta ylhäältä katsoen ne ovat satumaisia. Ehkä salaisuus on siinä. Vuorten suuruus näkyy lopulta paremmin vuorelta kuin vuoren juurelta. Onnellisia ovat he, jotka uskaltavat enemmän. Mutta minä olen kyllä onnellinen näinkin.

Ylitin itseni toisenkin kerran tällä matkalla. Ylitin 200 metriä syvän rotkon siltaa pitkin ja matka sinne kulki teräksestä tehtyä, vuoren seinään kiinnitettyä reittiä pitkin. Materiaali oli samaa, jotka käytetään teollisuus portaissa, eli siitä näkyi läpi. Se oli sanan mukaisesti hirvittävän upeaa. Ja samalla unohtumattoman kaunista. On tämä maailma ihmeellinen paikka!

Jololadi dii ja hoo

Hanna

On niin paljon asioita, joita mä en ymmärrä.

Tänään luin ystäväni Facebook seinältä:  ”Tuppaamme ajatella, että ihminen syntyy tyhjin käsin ja kuolee syli täynnä. Oikeasti synnymme kaiken saaneina ja hetki hetkeltä menetämme sen.”

Kun taannoin valitin jostain asiasta toiselle ystävälleni, en millään saa päähäni mistä, hän totesi rauhallisella äänellä, kuin lohduttaen: Elämä on luopumista.

En käsitä tätä ajatusta, enkä ole samaa mieltä. Minusta elämä on saamista. Pelkää saamista. Koko ajan saa lisää. Ja vaikka joutuukin luopumaan, milloin mistäkin, niin tilalle tulee aina uutta.

Maallinen tomumaja rapistuu eikä voi tehdä enää samanlaisia kärrynpyöriä kuin teininä, mutta en osaa laskea sitä luopumiseksi. Nyt teen toisenlaisia asioita. Juttuja joita en aiemmin ole halunnut, voinut, osannut tai ymmärtänyt tehdä.

Ajatus siitä, että elämä olisi pelkää luopumista syntymästä lähtien, on järkyttävän ankea.

Jokainen päivä on lahja. Ne hankalatkin ja surulliset, joita tulee tietysti eteen. Joutuu luopumaan ystävistä ja läheisistä tahtomattaan, mutta lähtijätkin opettavat sekä eläessään, että lähtiessään.

Joskus käy niin, kun menettää läheisen, että huomaa elämän rajallisuuden uudella tavalla ja tekee omaan elämäänsä suunnan muutoksia. Vaikka on menettänyt rakkaan läheisen ihmisen, on silti saanut häneltä jotain hyvin tärkeää. Arvokkaan läksiäislahjan.

Kolikolla on aina kaksi puolta – hyvä ja huono. Kannattaa takertua siihen hyvään, vaikka väkisin.

Suukkoja päivään ystävät  elämä on ihanaa!

♥️

Hanna

Rakastan aamuja. Herään aikaisin, usein oikeastaan jo aamuyöllä ennen viittä, varsinkin kesäisin. Olen ollut sellainen aivan lapsesta saakka, enkä edes murrosikäisenä nukkunut muiden tapaan puoleen päivään saakka. Saatoin valvoa koko kesäyön ja mennä samoilla silmillä torille kesätöihin. Helsingin Kauppatorilla on aivan oma tunnelmansa ennen kello kuutta aamulla. Lokit huutavat ja kauppiaat kasaavat kojujaan. Ilmassa tuoksuu meri ja kuuma kahvi. Liikenne ei vielä peitä alleen ääniä eikä tuoksuja.

Kesäaamut ovat parhaita. Jos mieheni ei ole kotona, avaan makuuhuoneen ikkunan selkosen selälleen ja annan tuoksuvan kesäilman täyttää huoneen. Joskus heti aikaisin tietää, että on tulossa kuuma päivä. Ne ovat upeita aamuja, koska ne antavat päivälle lupauksen.

Siinä sängyllä maatessaan kuulee ihmeellisiä luonnon ääniä. Hyvin aikaisin aamulla linnut pitävät kovaäänistä konserttia. Se kuulostaa melkein samalta kuin tropiikissa. Sekin kuuluu, kun linnut pörhentelevät kuivissa lehdissä pensaiden alla. Kaikkein kiinnostavin ääni keväällä on se, kun hiirenkorvat puhkeavat puihin. On uskomatonta, että sen voi edes kuulla, mutta ääni on oikeasti aivan selvä ja kuuluva. On vain pysähdyttävä kuuntelemaan tarkkaan, että sen erottaa.

(Muista, että postauksen lopussa on kilpailu ♥️ lue siis loppuun saakka ja osallistu!)

Saarenmaan huvilallamme menen ulos aamulla heti kun herään. Tepsuttelen paljain jaloin nurmella yöpaidassani ja katson, kuinka aurinko nousee. Naapurin pappa tulee kalasta ja kurjet huutavat pelloilla. Aamukaste kastelee yöpaidan helman. Aamusuihku Saarenmaan saunassa ja kuppi kahvia pihalla, ennen kuin muut heräävät on omaa aikaani.

Rakastan aamuhetkiä myös ulkomaan matkoilla. Lähden lenkille heti auringon noustessa ja aistin heräävän kaupungin. Vastapaistettu leipä tuoksuu ja kaupungin äänet ovat aivan erilaisia, kuin päivällä tai illalla. Ja valo, kuinka ihmellinen voi olla aamun valo!

Kun lapset lensivät aikuistuttuaan pesästä ja iso talo tyhjeni, ajattelin että haluaisin muuttaa kaupunkiin. Kävellä kaduilla, käydä kahviloissa, nähdä tuttuja ja olla osa sykettä.

Mutta en voikaan tehdä sitä. Tajusin sen, kun ajoin auton kotipihaan. Huomasin, että aina avatessani autonoven kotipihassa, huokasin syvään ja kuuntelin. Ei sykettä, ei kaupungin ääniä, vaan luonnon ääniä ja metsän tuoksua.

Kun tulen sisälle kotiin, avaan ovat ja ikkunat ja kuulen linnut ja kaikki ne pienet luonnon äänet. Voin aistia kaupunkia ja sen sykettä vain, jos tiedän että pian korvissani soi lintujen laulu ja hengitän raikasta ilmaa. Aistin olevani osa luontoa ja voin koska tahansa kerätä kimpun kukkia tai yrttejä omalta pihaltani.

Tuoksut ovat minulle tärkeitä, pidän raikkaista kevyistä tuoksuista joissa ei ole mitään teennäistä tai imelää.

Kotimaiset Aisti-tuotteet kehitetään ja valmistetaan Suomessa. Tuotteet on kehitetty erityisesti suomalaisille naisille ja uutuustuotteissa on käytetty ainesosia, jotka ovat saaneet inspiraationsa Suomen luonnosta. En osaa päättää mikä on tuoksusuosikkini poimulehden pisara, lumpeen lumo vai kehäkukan kulta. Kaikki tuoksut ovat raikkaita ja jättävät iholle miellyttävän tunteen. En voisi ajatellakaan aamusuihkun tuoksuna mitään raskasta tai imelää.

Mikä sinun tärkein hetkesi päivässä? Kerro se blogin kommenttikentässä (ei siis Facebookin) ja olet mukana arvonnassa, jossa arvon kaksi tuotesettiä, jotka sisältävät kaikki Aisti-tuotteet. Kolme suihkugeeliä, kosteusemulsion, kaksi käsivoidetta ja jalkavoiteen, palkinnon arvo on noin 40 €. Kilpailuaikaa on 12.6. asti.

Aisti ympäristö, jossa elät ja nauti elämästäsi

♥️

Hanna

Viro on mukava moottoripyörämaa. Kaikenlainen aiheeseen liittyvä on siellä oikein kivaa. Kisojen katselu, kisoihin osallistuminen, kokoontumisajot, hienot kaupat ja kivat matkakohteet, jonne voi päristellä prätkällä tai ajaa autolla ihastelemaan hienoja pyöriä, löytyvät lyhyiden matkojen päästä. Sinne pääsee näppärästi Eckerön m/s Finlandialla lahden yli.

Tallinnassa on aivan huikea prätkäkauppa, jossa rakennetaan upeita prätkiä ja Sakusta löytyy prätkämuseo. Ympäri Viroa on kokoontumisajoja moottoripyöräilijöille, joita on kivaa mennä katsomaan myös autolla tai peräti polkupyörällä. Enduro- ja motocross- kisojen tunnelmasta pääsee nauttimaan monella tasolla, muun muassa EM-kisojen osakilpailussa Pärnussa heinäkuussa. Eckeröllä moottoripyörän yli vienti maksaa 15€/suunta ja matkustajan hinta on alkaen 19€ joten kalliiksi ei matkaa voi haukkua! Laivan henkilökunta auttaa pyörien kiinnityksessä ja matka sujuu mukavasti laivalla, joka on Suomen suurin keikkajärjestäjä. Eli musiikkia ja hyvää fiilistä riittää, puhumattakaan hyvästä hyvästä ruuasta ja juomasta. M/S Finlandialla kaikki ruoka tehdään itse suurella sydämellä.

Minä olen tutustunut alun perin Viroon moottoripyörän selästä. Joskus aikaa sitten teimme MTV3 -kanavalle sarjan, jossa matkasimme Via Balticaa pitkin Viron kautta Latviaan, Liettuaan ja Puolaan sekä siitä edelleen Saksaan. Se onkin kiva reissu tehdä. Sen jälkeen olen tehnyt monta prätkäreissua Tallinnaan, Keskiseen Viroon, Saarenmaalle ja Pärnuun.

Kun etsin eri tapahtumien nettisivuja, törmäsin myös erittäin kiinnostavaan blogiin Baarimiehen seurassa Tallinnassa . Siinä arvostellaan, etsitään ja löydetään hyviä ja kiinnostavia ravintoloita ja baareja Tallinnassa. Itse sain heti monta vinkkiä, jotka on pakko käydä testaamassa. Sivuihin kannattaa kaikkien ruuasta kiinnostuneiden tutustua.

Vähän aikaa sitten käydessäni Tallinnassa nyt niin trendikkäällä Kalamajan alueella luulin meneväni kahvilaan, mutta se olikin myös paljon muuta. Kahvilan yhteydessä oli myös moottoripyörävarusteita sekä rakennettuja prätkiä myyvä liike Renard Speed Shop. Silmät pyörivät päässä, kun katselin sitä paikkaa. Myytävät kypärät, saappaat ja takit olivat tosi hienoja, mutta hienoin oli kaiken keskelle asetettu cafe racer moottoripyörä. Pyörin sen ympärillä, kun muut seurueen jäsenet söivät leivoksia ja joivat hienoa kahvia. Tajusin, että tämä on loistava parkkipaikka moottoripyöristä kiinnostuneille, siksi aikaa kun – ei moottoripyöräilevät henkilöt – haluavat shoppailla designeä ja vaatteita. Kahvilan yksi seinä on lasia. Sen takana rakennetaan pyöriä aitojen mattojen päällä. How cool is that!?

Kuremaalla on heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Jögevatreff, vuodesta 1992 lähtien järjestetty tapahtuma, jossa on elävää musiikkia, ruokaa ja juomaa sekä mahdollisuus tehdä prätkillä päiväretkiä nähtävyyskohteisiin. Kuremaalle on Tallinnan satamasta noin 165 km ja ajoon menee aikaa parisen tuntia.

Kurtnan moottoripyörämuseo on Sakussa, jonne ajelee Tallinnasta vain puolituntia, joten retki sinne sopii hyvin päiväreissullakin tehtäväksi.

Jos on kiinnostunut endurosta, kannattaa suunnata Pärnuun 8.-9. heinäkuuta. Pärnun ihanilta hiekkarannoilta on vain 10 km Pärnumaalle Paikuseen, jossa ajetaan enduron EM-sarjan osakilpailu. Kansainvälistä pärinää luvassa siis! Virolaiset ovat aivan mestareita Endurossa ja myös osaavat järjestää hienoja kisoja. Jos osa matkaseurasta ei ole aiheesta kiinnostuneita, voivat he jäädä nauttimaan Pärnun kylpylöiden ihanista hoidoista ja kylpyläkaupungin tunnelmasta.

Muita linkkejä

Viron WIMA:n  – Women’s International Motorcycle Association tapahtumakalenteri

Biker -sivustolla on retkiä, myytäviä pyöriä jne.

Estonian Motolcycling Federation sivujen tapahtumakalenteri.

Viron motocross-radat on merkitty tänne.

Nautinnollisia matkoja ja onnen prätkäkesää kaikille

♥️

Hanna

Sain kunnian osallistua kiinnostavaan Twitter-chattiin eilen. Keskustelun aiheena oli kodin järjestäminen #selätäsotku.

Keskustelussa olivat mukana Martat, loistava järjestys kirjan kirjoittaja Mira Ahjoniemi, ammattijärjestäjä Eveliina Lindell ja Glorian kodin ja Suuri käsityö -lehden päätoimittaja Tytti Kontula.

He ovat kaikki hard core järjestäjiä, tavaran vähentäjiä ja ainakin osa myös minimalisteja.

Minä taas olen hiukan boheemi paljokas esteetikko, jonka kodin on oltava siisti ja puhdas, tavaroiden täytyy löytyä. En pidä koriste-esineistä enkä runsaudesta esillä, mutta kaapit ovat täynnä ihanuuksia, joita otetaan esiin tarvittaessa ja joilla koristellaan huikeita juhlia, stailataan kuvauksia, muhkeita jouluja ja pääsiäisiä. Ja kun sanon täynnä, niin tarkoitan täpösen täynnä.

Luin näiden upeiden tyyppien ajatuksia ja hyydyin. Ajattelin, kuinka siistiä meillä aina on. Ja kuinka mun vaatekaappi on ihan (liian) täynnä vaatteita, jotka on viikattu ja osa roikkuu, mutta ne ovat sekalaisessa järjestyksessä. Kesää ja talvea ei voi erottaa, koska lähes kaikkea voi käyttää aina. T-paita hyllyssä on välillä pari pyjamaa, mutta siinä ne ovat viikattuna ja kaikki löytyy. Sukkalaatikossa voi olla alusvaatteita. Ei se ole niin vakavaa. Välillä siivoan koko kaapin ja se on hetken ihan tip top.

Ymmärrän, että on kaaoskoteja ja etteivät ihmiset aina osaa ajatella, kuinka tulisi toimia sotkua välttääkseen. He tarvitsevat neuvoja.

Mutta mikä on kyllin siistiä ja mikä on kyllin hyvä järjestys? Se on tietenkin tyyppikysymys. Mutta siisteyden suorittaminen on minusta kauhea ajatus. Chat kollegani, eivät suorita siisteyttä. Osa neuvoo neuvottomia ja kaikki rakastavat järjestystä ja niin minäkin siis, mutta eri tavalla. Koti on ikään kuin käymistilassa oleva yksikkö. Välillä on vähän sinnepäin, välillä ei.

Siisteys on henkilökohtainen subjektiivinen määre. Jonkun siisti voi olla toiselle kaaos. Pääasia on, että asukkailla on hyvä olla.

Kon Mari -ajattelu ei sovi minulle lainkaan. Sitä ei takuulla voi edes toteuttaa sellaisessa talossa, jossa asun. Kaappi kerrallaan –tyyli sopii minulle paremmin. Tavaran virta on juuri nyt talosta ulospäin. Joka kerran, kun käyn kellarissa, tuon jotain mukanani, joka joutaa pois. Ja aina kun näen tarpeettoman esineen, vaatteen tai muiston, vien sen kierrätykseen.

Pienin askelin on minulle parempi kuin Kon Mari –aate, joka on muutenkin vähän hassu. En osaa muodostaa tavaroihin sellaista suhdetta, jota siinä esitetään. Ja aika harva tavara on minulle äärimmäisen tärkeä. Ihmiset ovat.

Sekin kannattaa muistaa, ettei osta asioita, joita ei oikeasti tarvitse tai voi oikeasti käyttää.

Oma paheeni on astiat. Perustelen uudet astiaostokset ruokablogini tarpeilla….

Sopivan siistiä ja mukavaa oloa!

♥️

Hanna

Kesän kunniaksi uudet silmälasit!

Olen oppinut rakastamaan silmälaseja. Kun ikänäkö alkoi haitata jokapäiväistä elämää nelikymppisenä, se ärsytti, vaikka joskus olin haaveillut, että saisin silmälasit. Ne näyttivät muilla niin kivoilta. Kun lasit sitten hiipivät elämääni, en oikein osannut käyttää niitä. Minusta kasvoni näyttivät oudoilta, kun rillit oli nenällä. Nyt silmälaseista on tullut osa minua ja pidän laseja päässäni melkein koko ajan.

Specsaversissä minulle on tehty linssejä vähän eri tarkoituksiin. Yhdet lasit on erityisesti päätetyöskentelyä varten (ne ovat nenälläni nytkin – tietysti) muut ovat enemmän sellaisia, joita voi pitää koko ajan.

Moschinon LOVE MOSCHINO kehykset ovat suurimmat ja niissä viihdyn parhaiten autossa ja kaupungilla. Ne ovat oikeasti aurinkolasit, joihin tehtiin minulle kirkkaat moniteholinssit. Idea oli ihanan optikkoni. Luotan häneen täysin kehysten valinnassa. Kun tulen sisään liikkeeseen hän tuo saman tien minulle useat kehykset jotka sopivat kasvoilleni, tyyliini ja myös luonteelleni. Kannattaa luottaa ammattilaiseen. Itse nappaan aina hyllystä ihan väärän muotoisia kehyksiä. (Specsaversin sivuilla on muuten hauska sovellus, jonka lataamalla voit kokeilla satoja kehyksiä.)

Henri Lloydin kehyksiin kuuluu aurinkolasiklipsit. Erittäin toimiva juttu. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Lasit ja aurinkolasit vahvuuksilla.

Paula Suhonen suunnitteli Specsaversille oman Ivana-Helsinki –kehysmalliston. Sen pyöreät LOA kehykset on hauskimmat lasit, jotka minulla on koskaan ollut. Kun niiden läpi katsoo maailmaa, ei voi olla kauhean tosikkomainen! Niissä on iloa ja luulen, että niistä muodostuvat uudet suosikkini. Ja onhan pyöreät kehykset nyt super trendikkäät. Muita trendejä on ainakin kissamaiset kehykset, pilotti-mallit, vahvat leveät kehykset, clubmaster- retrokehykset  sekä ylisuuret kehykset.

Nyt trendikkäät pilottilasit on klassikot, joita on varmaan saatavana aina. Paola Suhosen mallissa on mukana väri.

Laseista on se hyöty, että ne tekevät skarpin ja huolitellun näköiseksi myös silloin, kun on väsynyt ja yleisilme on jotenkin harmaa. Lasien kanssa voin myös käyttää kevyttä, miltei olematonta meikkiä. Jos laitan eyelinerit eli viirut, kuten Raili Hulkkonen niin ihanasti sanoo, en aina edes laita ripsiväriä, jota ilman on muuten mahdoton elää. Kiva arkimeikki syntyy ohuesta meikkivoiteesta, viiruista, muotoilluista kulmakarvoista, häivähdyksestä poskipunaa ja ehkä huulipunasta. Fressiin lookin viimeistelee silmälasini, joissa siis on pluslinssit.

Jos lisään ripsiväriä, silmiin tulee lisää syvyyttä ja katseeseen voimaa. Myös vahva juhlameikki toimii silmälasieni kanssa oikein hyvin. Eli kaikki tyylit käyvät.

Jos laseissa on miinusta, kannattaa meikata silmät vahvemmin, että katse näkyy. Vaaleat luomet ja tummat banaanivarjostukset saavat silmät näyttämään linssien takaa suuremmilta. Tiukat tummat viirut eivät toimi miinuslasien kanssa, sen sijaan nuden värinen sisäkajaali saa silmät näyttämään suuremmilta samoin kuin runsas ripsivärin käyttö.

Kehysten valinnassa on muutamia pointteja jotka kannattaa tietää, ettei tarvitse kokeilla jokaista paria.

Pyöreäkasvoiselle sopii kulmikkaat lasit – kulmikkaille kasvoille pyöreälinjaiset lasit.

Lasien täytyy istua kasvoille eli olla oikean kokoiset. Liian pienet lasit luovat efektin, jossa silmät ovat liian lähekkäin ja kasvot näyttävät puristuvan ohimojen kohdalta kassaan. Liian suuret lasit saavat kantajansa näyttämään mehiläiseltä. Kehysten yläreunan tulisi jäädä kulmakarvojen alapuolelle ja eivätkä kehykset saisi osua poskiin edes hymyillessä. Myös nenän leveys tai kapeus ja korkeus vaikuttavat istuvuuteen. Specsaversin sivuilla on hieno ostajan opas, jossa kerrotaan näistä asioista lähemmin ja mm. siitä miten hiusten väri otetaan huomioon kehysten valinnassa.

Tärkeää myös se, että lasit sopivat persoonaan. Eli kuten aina, niin tässäkin sääntöjä voi rikkoa vapaasti. Persoonalliset kehykset jäävät mieleen ja niistä voi tulla jopa tavaramerkkisi.

50 vuotta täyttänyt sähäkkä silmälasimalli – oletko se sinä?

Specsaversillä on nyt ihan mahtava juttu menossa. Monet varmaan tietävät, että he ovat vuosittain valinneet Suomen sähäkimmän silmälasimallin. Tällä kertaa mallin on oltava vähintään 50-vuotias! Ihan huippua! Tiedot löytyvät täältä, hae mukaan ja käy tapaamassa ihanaa sähäkkää Pirjo Nuotiota Sähäkin silmälasimalli -kiertueella Raision Myllyssä tai Tampereen Koskikeskuksessa.

Voit pyörähtää kiertuepaikoilla kahvilla, esinäöntutkimuksessa ja tutustumassa kehysuutuuksiin.

Kiertueen aikataulu:
2.6.   klo 12-16  Raision Mylly (Myllyntori)
5.6.   klo  12-16  Tampere Koskikeskus

Ihanaa kevätpäivää! Muista laittaa aurinkolasit – silmiä tulee suojata auringolta – se on tärkeää!

♥️

Hanna

Kuulin pitkästä aikaa lauseen, jonka tarkoitus on minulle tyystin hämärän peitossa. ”Ai, sulla on vain tyttöjä, etkö saanut yhtään poikaa?”

Olimme liikkeellä yhden kolmesta tyttärestäni, Carolinan, kanssa ja selasimme yhden viehättävän vaateliikkeen tarjontaa. Aikomukseni oli ostaa tyttärelleni syntymäpäivälahja. Se jäi ostamatta. En tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. Päädyin nauramaan.

Itse synnyin kuopuksena perheeseen, jossa jo oli kolme tytärtä. Me neljä ja äiti olimme isän ylpeyden aiheita, joita hän esitteli mielellään ja oli polleana katraansa keskellä kuin kuningas. Perheen sisällä ei koskaan käyty mitään keskustelua tyttö/poika -akselilla, mutta silloin tällöin vanhat ihmiset saattoivat taivastella samaa asiaa. Vain tyttöjä. Oi oi. Isä ja äiti sanoivat aina, että meille pojat valitaan ihan erikseen ja viittasivat tällä siihen, että tuomme poikia perheeseen avioliiton kautta. Muistan kuitenkin, että oli se vähän noloa seistä siinä, kun ei ollutkaan se sukulaistädin toivoma poika. Minähän olin kuopuksena se viimeinen oljenkorsi. Mutta isä (me sanottiin kyllä faija, ja on kamalan hankalaa kirjoittaa isä, kun puhun hänestä) nautti meistä, samoin äiti. Siitä ei ollut pienintäkään epäilystä. Meillä ei myöskään ollut mitään sellaisia asioita, joita emme olisi voineet tehdä tyttöinä tai mitä olisi tyttöyden tähden pakko tehdä. Pois sulkien asiat, joita hieno nainen ei tee. Niihin kuului mm. se, että hieno nainen ei polta tupakkaa kävellessään tai syljeskele. Miehet voivat luultavasti tehdä niitä molempia.

Mietin miksi joku haluaa sanoa niin. Vähätellä kolmea tervettä upeaa nuorta naista. (Myyjätär tietää heidät kaikki, mutta ei ollut koskaan nähnyt nyt mukanani ollutta keskimäistäni) Eihän heitä voi vähätellä. Ei millään mittarilla. Se, että on saanut kolme tervettä lasta on lahja, ajattelin ja pam – silloin muistin. Naisella ei ole lapsia lainkaan ja hän on lapseton tahtomattaan. Eli piikki joka yritettiin iskeä minuun ja siinä ohessa tyttäreeni, ponnahti käsittelemättömästä surusta, pettymyksestä, kateudesta ja katkeruudesta. Ikävää. Olen pahoillani hänen puolestaan.

Anteeksi pyytäminen, vaikka kuinka myöhään jälkikäteen, on hieno tapa. Joskus jos huomaa vaikka päiviä, viikkoja jopa vuosia jälkeenpäin, että on ollut idiootti, sitä kannattaa pyytää anteeksi. Ja se on myös aivan helppoa siinä vaiheessa, kun asian on käsitellyt.

Muuten en ymmärrä koko ajattelutapaa, että maassa, jossa tytöt ja pojat perivät vanhempansa tasapuolisesti, olisi mitään eroa siinä onko lapsi tyttö tai poika. Tuntuu täysin naurettavalta edes ajatella sellaista. Sama koskee sitä ihmeellistä ajatusta, että esikoisen asema olisi jotenkin mojovampi, kuin järjestyksessä myöhemmin syntyneiden. Sitäkin näkemystä löytyy edelleen.

On mahtavaa, että olen saanut kolme lasta. Heistä on suunnattomasti iloa ja ihmetystä, olen heistä järjettömän ylpeä ja he tuovat elämääni huippujuttuja, uusia asioita ja ajatuksia.

Elämänpolut ovat niin erilaisia. Kukaan ei selviä ilman haasteita.

♥️

Aurinkoa päivään

Hanna

Unettomuus – se pirulainen, johon pitäisi suhtautua rakkaudella.

Synnyin aamuvirkkuna ja illan torkkuna. Pikkuhiljaa aamut ovat aikaistuneet siihen malliin, että voi puhua unettomuudesta. Haluaisin ottaa sen käsittelyyn, hakata tohjoksi, piestä, polkea, hyppiä sen päällä ja vaan yksinkertaisesti tappaa sen. Siis unettomuuden. Mutta annas olla, jos uneton hermostuu – e-ei! Samalla hetkellä peli on pelattu ja sinä hävisit. Peruuttamattomasti. Ellet sitten ala parkua ja lopulta nukahda itkuusi.

Toissayö oli surkein pitkään aikaan. Heräsin kolmen aikaan. Se on pahin hetki. Tein kaikki keinot, että nukahtaisin uudelleen, mutta valvoin. Sudenhetken mustat mietteet valtasivat ajatukset ja huolten valtameri vyöryi ylitseni antamatta rauhaa. Kuta enemmän mietin, sen pahempaa oli kaikki. Huolet kasvavat ja onni katoaa. Lopulta kuuden aikaan päätin katsoa telkkaria. Mutta kas mikä mainio yhteensattuma – kanavapaikat olivat muuttuneet yöllä. Aloin parkua lohduttomasti ja tungin pääni tyynyyn. (Mieheni on matkoilla – tietysti juuri, kun tämä maailman lopun ongelma kohtasi minut.) Lopulta silmät punaisina, silmän aluset mustina luovutin. Seitsemältä piti lähteä viemään tytärtä satamaan. Yhdeksältä olisi hieronta, ehkä nukkuisin siinä, ajattelin.

Kun palasin satamasta sain hierojalta viestin, että aika on peruttava sairaustapauksen tähden. Ajoin kotiin, kömmin petiin ja nukuin tunnin ja vartin! Jippiiii!!! (ja siis todellakin vartit lasketaan tässä sodassa. Joka minuutti on kullan arvoinen) Päivä sujui mallikkaasti, mutta illalla olin tarkka. En antanut nukkumaan menon venyä, vaan painoin pään tyynyyn (se oli kuivunut kyynelistä – kiitos) kymmeneltä. Otin myös ensikertaa elämässäni melatoniinia. Heräsin 7.28 Huippeeeeeee! En aio ottaa sitä ensi yönä. Mutta oli se ihan nastaa nukkua hyvä yö. Ehkä otan melatoniinin mukaan yhdeksi kohdaksi nukkumista helpottaviin konsteihini.

Olen siis oppinut elämään aika hyvin sen faktan kanssa, että saatan herätä neljältä joka aamu. Minulla on keinoja, joilla houkuttelen unen luokseni. Onneni on se, että olen yksityisyrittäjä eikä minun välttämättä tarvitse olla aamuvahaisella missään. Jos valvoo pari tuntia yöllä, saattaa aamulla nukkua hilkun verran pitempään – toivottavasti.

Hypnoosivideot – tämä on paras keino. Haen puhelimella You Tubesta hypnoosivideon, laitan napit korviini ja menen sänkyyn. Niitä kuunnellessa nukahdan nopeasti ja nukun hyvin monta tuntia lisää.Laitan blogin loppuun muutaman linkin, joista pidän eniten.

Lämpö – olen huomannut, että villapaita, villasukat ja mikrossa lämmitetty viljatyyny selän alla saattavat auttaa nukahtamaan.

Kylmyys – joskus auttaa ikkunan avaaminen niin, että huoneesta tulee aivan kylmä. Peitto täytyy vetää tiukasti kaulan ympärille niin, että vain pää on poissa peiton alta.

Valvominen herättyä – Jos herätessäni mieltä painaa joku tekemätön työ alan tehdä sitä. Siihen väsyy aika nopeasti ja tunnin kuluttua saattaa jo uni maistua. Ajatus on, että on typerää pyöriä unettomana sängyssä. Jos  en nuku, voin tehdä jotain hyödyllistä. On tärkeää säilyttää hyvä fiilis.

Lukeminen –  Luen kirjaa, jossa on paljon tietoa. Kouluajoista sen jo muistaa, uni tulee pian.

Tärkeintä on koettaa pitää yllä rento ja hyvä fiilis. Jos taistelee, häviää aina. Jos ei nuku, niin kannattaa tehdä jotain mikä on nastaa tai tarpeellista. Sängyssä pyöriminen on aivan turhaa touhua.

Sleep hypnosis  

Guided Sleep Meditation for Insomnia (Sleep, Relaxation, Calm your Mind)

Hyviä unia pallerot!

♥️

Hanna