Tuore pulla – mikä onnen täyttymys! Olen monesti miettinyt mikä tekee leivonnasta minulle lähes meditatiivisen kokemuksen. Kun sekoitan taikinaa, olen aina onnellinen. Katson sitä pyörrettä, kun ainesosat sekoittuvat toisiinsa, ja olen rauhallinen. Olen tullut sellaiseen päätelmään, että ruokaa tehdessä minulla on aina vähän kiire. Joku, vähintään minä itse, on nälkäinen ja odottaa saavansa vatsan täyteen. Sen sijaan leipoessa ei ole kiire ja kaikki yllättyvät iloisesti, kun lämmin leivonnainen koristaa pöytää. Leivonta on myös nopeaa – uuni tekee hitaimman vaiheen itsenäisesti.

Yleensä kaapissani on kaikkea mitä leivontaan tarvitsee. Joskus taas on niin, että kaapissa tai hedelmäkorissa on jotain, joka vaatii päästä maustamaan kakkua, pullaa tai sämpylöitä. Se mitä kaapista on yleensä puuttunut, on hiiva. Kuivahiiva on hyvä apu, mutta en ole ollut aivan sinut sen käytön kanssa. Nyt Dr. Oetkerin uusi kuivahiiva toimii samalla tavalla kuin tuorehiiva, mikä on ihan loistojuttu. Dr. Oetker kuivahiiva laitetaan kädenlämpöiseen nesteeseen. Pullan ja sämpylöiden leipomisessa nesteen lämpötilalla on niin tärkeä merkitys lopputuloksen kanssa. Yksi pussi on puolet tuorehiivapalasta minä käytän aina kaksi pussia, koska teen puolen litran taikinan. Jos haluaa leipoa vain esimerkiksi bostonkakun riittää taikina, jossa on neljänneslitra maitoa ja yksi pussi kuivahiivaa.

Pullataikinani resepti on minulle hyvin rakas. Minut opetti leipomaan pullaa entinen naapurini, jolla oli suuri merkitys elämässäni. Hän opetti minulle jotain todellisesta ystävyydestä, enkä voiunohtaa häntä koskaan. Lisäksi resepti poikkeaa tavanomaisimmista yhdessä asiassa: lisään sulatetun voin taikinaan viimeiseksi, niin kuumana, kuin käsi sietää sen sekaan sekoittaa. Uskon että sillä on merkitys pullan nousemiseen. Pullataikina on pidettävä lämpimänä ja sitä täytyy rakastaa. Kun vielä laittaa kylliksi suolaa ja kardemummaa se onnistuu varmasti.

Tein puolen litran pullataikinan ja leivoin sekä mantelipullia että appelsiinimarmeladilla maustetun bostonkakun. Yhdistelmä on loistava ja bostonkakku pysyy tuoreena monta päivää. Vaikka siihen tulee kyllä himo ja voi olla, ettei sitä faktaa pääse helposti kokemaan…

Banaanikakku on perheemme klassikko. Olen tehnyt sitä vuosia ja se on siitä mukava, että se rakastaa mustuneita banaaneja. Ja jos juuri sillä hetkellä, kun banaanit ovat tosi mustia, ei ehdi leipoa voi banaanit nakata kuorineen pakastimeen. Käytön hetkellä ne voi sulattaa mikrossa ja sekoittaa kakkutaikinaan. Muutenkin taikinaa voi varioida vähän sen mukaan mitä kotona sattuu olemaan. Turkkilaisen jugurtin voi vaihtaa, vaikka kermaan, kermaviiliin tai soyakermaan. Sokerina voi käyttää vain valkoista sokeria tai mitä tahansa tummaa sokeria. Kuta tummempaa, sitä enemmän makua. Pähkinöitä voi varioida, tai ne voi jättää pois. Kaapissani kaikki mikä voi olla luomua on luomua ja siksi on kivaa, kun myös Dr. Oetkerin leivinjauhe on luomua. Siinä on tavallista vähemmän lisäaineita, mikä ilahduttaa minua.

Olen yleensä leiponut banaanikakun koristeelliseen rengasvuokaan, mutta nyt kävin ostamassa uuden pitkänomaisen vuoan ja leivon kakun siinä. En osaa päättää kumpi on kivempi. Lopputulos on yhtä mehevä vuoasta riippumatta.

Innostuin vielä leipomaan italialaisen päärynäkakun, koska hedelmäkorissa köllötti kolme täydellisen kypsää päärynää. Se, kuten bostonkakku ja banaanikakkukin, on myös erittäin mehevä. Päärynäkakku sopii arkeen, vaikka näyttääkin tosi juhlavalta. Siinä kun on sellainen mukava hämäys. Nimittäin taikinaa on vähän ja hedelmää paljon, kevyttä siis! Leivinjauhe nostaa taikinan päärynöiden tasalle ja jokaisessa palassa on hedelmää ja vain siteeksi hiukan kakkua.

Onnenhetkiä keittiöön – leivonta on ihan parata stressinpoistoa, josta iloitsee koko perhe ja ystävät myös!

Banaanikakku

3 kpl kananmunia

1 ½ dl sokeria

1 ½ dl muscovado sokeria tai muuta tummaa sokeria

1 dl turkkilaista jogurttia

1½ dl voisulaa

4 ½  dl vehnäjauhoja

2 tl Dr. Oetker leivinjauhetta

2 tl Dr. Oetker vaniljasokeria

2 tl kanelia

1 tl kardemummaa

2 dl pekaanipähkinöitä

2-3 banaania (mielellään tosi kypsiä)

175°C noin 1 tunti

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää voisula ja turkkilainen jogurtti ja sitten keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti sekoittaen. Murskaa banaanit haarukalla ja lisää ne ja murskatut pekaanipähkinät joukkoon viimeiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista uunin keskiosassa noin tunnin ajan.

Hannan pullataikina

½ l maitoa

2 pussia Dr. Oetker kuivahiivaa

2 munaa

2 tl suolaa

2 rkl kardemummaa

200 sokeria

200 voita tai margariinia

n. 1 kg vehnäjauhoja (mielellään vajaa)

Tee pullataikina

Liuota Dr. Oetker kuivahiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää huoneenlämpöiset munat, suola, kardemumma ja sokeri. Alusta taikina kimmoisaksi lisäämällä pikkuhiljaa vehnäjauhoja, kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista. Kuta löysemmäksi jätät taikinan, sitä pehmeämpää pullasta tulee. (Usein 800g jauhoja riittää tai sinne päin. Taikinan onnistumisen taika on vaivaamisessa. Kun taikina on noussut sitä voi käsitellä jauhottamalla pinta ja pöytää.)  Lisää lopuksi sulatettu rasva niin kuumana kuin kätesi sietää.

Kohota taikina kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa liinalla peitettynä.

Kaada kohonnut taikina jauhotetulle työpöydälle, vaivaa sitä hiukan, ja jaa se kahteen osaan.

Toscatäytteiset pullat

Täyte

(annos riittää koko takinaan)

100g voita

1dl sokeria

2 rkl maitoa

100 g mantelilastuja

1 kananmuna voiteluun

Tee taikinasta pitkä pötkö ja jaa se samankokoisiin osiin. Pyöritä pulliksi alustaa vasten. Nostele uunipellille nousemaan  20-30  minuutiksi ja peitä leivinliinalla. Kun pullat ovat nousseet voitele ne kananmunalla ja paina sitten pullan keskelle syvennys ja työnnä siihen teelusikallinen toscatäytettä. Paista 225° noin 10 min

Appelsiiniboston

Täyte appelsiinibostoniin

2 ½ dl vahvaa appelsiini marmeladia

50g tummaa suklaata sulatettuna

1 kananmuna voiteluun

Kauli puolet taikinasta n. 30 x 50 cm kokoiseksi levyksi ja levitä sen päälle appelsiinimarmeladi. Kääri taikina löyhälle rullalle ja leikkaa se kahteentoista palaan. Vuoraa pyöreä irtopohjakakkuvuoka leivinpaperilla ja asettele taikinakiekot väljästi vuokaan leikkauspinta alaspäin. Nosta kakkua lämpimässä paikassa liinan alla noin 20-30 minuttia. Voitele munalla ja paista 200 asteessa noin 30 minuttia. Kun kakun pinta on saanut sopivasti väriä, suojaa se foliolla.

Kakku voi jäähtyä vuoassa tai sen voi nostaa leivinpaperin avulla tarjoiluvadille lämpimänä. Valuta jäähtyneelle kakulle raitoja sulatetulla tummalla suklaalla.

Italialainen päärynätorttu

125 g voita

1 ½ dl sokeria

2 isoa kanamunaa

1 dl vehnäjauhoja

2 dl mantelijauhoja (100g)

1/2  tl Dr. Oetker leivinjauhetta

3 kypsää, kuorittua päärynää puolitettuina ja siemenkota poistettuna

1 dl mantelialstuja (50g)

1 pss Dr. Oetker appelsiinin kuorta

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Vuoraa 20 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla.

Kuori ja puolita päärynät ja poista siemenkota. (Se onnistuu kauniisti jos kaapissasi sattuu olemaan pariisinperunarauta, mutta lusikka toimii yhtä hyvin, eikä kolonen jää näkyviin)

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää sitten taikinaan kananmunat yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten.

Sekoita keskenään vehnä- ja mantelijauhot sekä leivinjauhe ja appelsiininkuori. Lisää seos varovasti käännellen taikinaan. Levitä taikina vuokaan ja paina päärynänpuolikkaat vieretysten taikinaan. Paista kakkua uunissa 25 minuuttia ja lisää pinnalle mantelilastut. Paista vielä noin 8-10 minuuttia.

Ota kakku uunista ja anna sen jäähtyä tovi vuoassa ennen kuin siirrät sen tarjoiluvadille. Maistuu parhaalta kunnolla jäähtyneenä.

Kuinka vihaankaan niitä päivä ja hetkiä, kun tunnen etten osaa mitään, en ole koskaan osannutkaan mitään, olen tyhmä, yleissivistykseni on nolla ja päälle päätteeksi kaikki kaappini ovat täynnä tavaroita, joita en halua omistaa ja haluaisin vain kaataa kaiken kaman ulos täältä ja samalla kaataa kaiken huonouteni samaan laariin.

Seuraavaksi haluaisin nähdä itseni tyhjällä Etelämeren saarella makaamassa riippumatossa kahden palmun välissää, ilman että päässäni on ainuttakaan ajatusta. Että pääsisin (muka) pakoon itseäni.

Kun itseinho iskee, se nappaa mukaansa aivan kaiken. Ei riitä että olen omasta mielestäni täysin luokaton skeida taidoiltani, vaan mukaan tempautuu myös asiat jotka ovat hiljaa ärsyttäneet jossain taustalla. Ei van täydet kaapit vaan myös haravoimaton piha, likainen auto ja liian täysi käsilaukku. Mikään ei ole liian isoa tai pientä, ollakseen huonosti tai väärin.

Yritän tehdä töitä ja koen etten pärjää. Mistään ei tule mitään, ja jos sattuu tulemaankin, suollan ulos vain paskaa.

Koska aikataulut määrittävät tekemistä, pinnistän joka tapauksessa. Koetan rauhoitella itseäni ja sanon, että teen minkä pystyn, muuta ei voi. Pinnistän väkipakolla.

Yhtäkkiä kaikki alkaa sujua. Rauha palaa päähän ja puurran intensiivisesti. Puurran huonouden ajamana.

Tajuan, kuinka hyvä on välillä tuntea olevansa todella huono. Se ajaa yrittämään enemmän, lujemmin ja tiukemmin. Sillä hetkellä en ole mukavaa seuraa. En puhu mitään. Vastaan yksittäisillä sanoilla, jos niilläkään. Keskityn ja puren hammasta.

Kiitos huonoista fiiliksistä – onnistuin. Tein oikeasti parhaani. Nyt jo naurattaa! Voi elämä!

Rakasta huonoja päiviä – niissä on voimaa!

♥️

Hanna

Pieni irtiotto tekee välillä niin mielettömän hyvää. En valita todellakaan, mutta kiirettä on pitänyt. Kaikki asiat olen saanut tehtyä juuri viime hetkellä ja jatkuvasta kiireestä syntyy tietysti stressi. Stressin ja kiireen keskelle tupsahti sitten somasti vielä muuttokeikka. Tallinnassa asunut tyttäreni palasi Suomeen ja tarvitsi muuttoapua. Yksiö oli tyhjennettävä ja tavarat saatava Suomeen. Päätin, että tästä retkestä on myös nautittava ja varasin liput itselleni ja miehelleni sekä pakettiautolle lauantai-iltapäivällä lähtevään Eckerön m/s Finlandiaan. Kiireiden takia emme päässeet lähtemään aamulaivalla, mutta ratkaisu osoittautui aivan mahtavaksi. Olimme Länsisatamassa kahden aikaan ja ajoimme auton laivaan. Ja se on kyllä merkillinen juttu, mutta kiire loppuu saman ihan tien, kun on istahtanut laivan buffet-pöydän antimien ääreen. Se on kuin katkaisijasta napsauttaisi. Minusta parasta siellä on alkupalapöydän kalat. Tarjolla oli mm. graavattua siikaa ja lohta, sillejä, lämminsavulohta, sillejä, katkarapuja ja mätiä. Lämpimiä ruokia en oikein enää jaksanut syödä, mutta ette ikinä arvaa mitä oli pakko maistaa! Pieniä braatwursteja ja hapankaalia. Suosittelen lämpimästi!

Pikkusen oli laukussa vielä töitä tehtävänä, joten olimme varanneet paikat loungesta, jossa on hyvä rauha (vähän suuremmillekin kokouksille  ja jopa yksityisille juhlille)

Perillä ajoimme auton suoraan hotelli Estorian parkkiin ja teimme pikaisen tutustumisen huoneeseen. Hotellin nimi tulee sanoista Estonia ja story – hotelli kertoo Viron tarinaa monella tavalla. Se on pyritty kalustamaan virolaisten suunnittelijoiden tavaroilla ja jokaisessa huoneessa on yksi pieni tarina Virosta. Osa kustakin tarinasta on myös kirjoitettu huoneen oveen. Tykkäsin niistä. Huoneessa oli kirja, johon kaikki tarinat oli koottu. Huikeita juttuja. Esimerkiksi ensimmäinen avaruudessa syöty ateria on tehty Saarenmaalla. Luin kirjaa ääneen miehelleni, siemailin kuohuvaa ja söin leivoksia. Eli tein kaikkea mitä en koskaan tee! Oi miten se oli hauskaa! Hoin vaan kokoajan, voi vitsi kun on ihanaa… Pieni matka – suuria tunteita.

Sitten olikin aika reipastua ja lähdimme syömään. Olin varannut pöydän Manna la Rosasta vanhan kaupungin laidalta. (Samassa talossa on kaksi ravintolaa Manna la Rosa sekä Tai Boh – molemmat ovat aivan loistavia, ruoka ja drinkit ovat erinomaisia) Söin oikeasti yhden elämäni parhaista pihveistä. Lisukkeena oli vain kasviksia – eli juuri mistä niin pidän. Mieheni söi valkoista kalaa ja se oli ihanaa myös. Koska olin heittäytynyt lomafiiliksiin nautin alkupalana, ruokajuomana sekä jälkiruokana  passion martinit. Ihan kamalaa! Ja järkyttävän hyvää! Ja erittäin lomaisaa!

Uni maistui illan jälkeen makeasti. Olen hoitanut kahden luksus-vuodemerkin tiedotusta ja voin sanoa tietäväni sängyistä todella paljon. Estorian sängyt ovat huippua. Oli myös hauskaa, että niissä oli värikkäät lakanat untuvapeittojen päällä. Huippulaatuista puuvillaa nekin.

Olimme kutsuneet tyttäremme muuttopuuhista aamupalalle hotelliin ja vietimme ihanan rahallisen hetken jälleen herkkujen äärellä ennen kuin pääsin jynssäämään pikku yksiön liettä, lattiaa ja jääkaappia luovutuskuntoon. Kannoimme Katrin tavarat autoon ja heitimme hyvästit kauniille pikku kodille hiukan haikein mielin.

Olimme nopeita ja aikaa jäi vielä kaupungista nauttimiseenkin. Jätimme auton kaupungin laidalle ja kävelimme, kävelimme ja kävelimme. Rakastan katsella vanhoja rakennuksia, joista jotkut on korjattu ja jotkut repsottavat. Vaikka Tallinnassa on kaikki edullista, siellä voi nauttia silmänruokaa aivan ilmaiseksi. Kaikkialla on mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kävelimme Keskustorille (Keldrimäe 9, Tallinna) ja ostimme minulle lihavia pihvitomaatteja ja siskolleni tuliaisiksi hapankaalia ja hapankurkkuja. Lopulta meillä oli jälleen nälkä. Ja totta vie, hoidimme sen pois tehokkaasti. Ravintola Pegasus on Harjukadulla vanhassa kaupungissa vei nälkämme. Söimme kaikki eri annokset. Minä söin forellia voikastikkeessa vihannesten kera, Katri kanaa ja polentaa ja Jari villisikaa tryffelillä maustetun perunamuhennoksen kanssa. Ensin pöytään tuotiin kuitenkin talon leipää ja voita. Luultavasti paras leipä, jota koskaan olen syönyt. Kysyin saisiko sitä ostaa mukaan ja se onnistui. Hinta oli kova 10€ mutta leipä sen väärti! Kaikki annokset olivat superhyviä ja palvelu ystävällistä, kohteliasta  ja nopeaa. Ravintolaan saa tuoda koiria ja siellä olikin kaksi kivaa karvakaveria, joille toimitettiin oitis vettä.

Katri halusi näyttää meille vielä paikallisten suosiman Kompressori Pankookipubin, pannukakkupubin. Vatsat pinkeinä menimme sinne ja päätimme maistaa kaksi erilaista annosta jälkiruuiksi. Ajattelin syödä pari lusikallista, mutta kuten arvaatte, toisin kävi. Tilasimme appelsiinimarmeladilla täytetyn lätyn jäätelön kanssa ja toisen jonka lisukkeina oli omenasosetta ja kermavaahtoa. Lätyt tai pannukakut, kuinka vain, olivat aika paksuja, ei siis mitään creppejä ja aivan tolkuttoman hyviä. Maistuvia. Appelsiinimarmeladi sopi lätyn kanssa ihanasti ja aion tehdä samanlaisia kotona.

Menussa oli myös suolaisia täytteitä mm. kanaa, sulatejuustoa, savukinkkua, valkosipulia eri yhdistelminä. Palvelu oli nopeaa ja aavistuksen yrmeää. Mutta se on vähän maan tapa, eikä sillä tarkoiteta pahaa, joten siitä ei kannata pahoittaa mieltään tai ottaa itseensä. Kulttuuri on toisenlainen ja ihmiset ovat sydämeltään kuitenkin hyviä. He vain tekevät työtään niin tarmokkaasti.

Kaiken syömisen jälkeen oli ihanaa taas kävellä reippaasti kaupungin toiselle laidalle. Menimme Virukeskuksen upeaan italialaiseen hajuvesimyymälään Crème de la Crèmeen ostamaan yhden tuliaisen ja sitten olikin aika lähteä satamaan. Katri jätti vielä yhdet jäähyväiset ennen kuin hyppäsimme autoon muuttokuorman sekaan ja ajoimme laivalle.

Loungessa oli jättikokoinen TV ja matka sujui rattoisasti, kun katsoin ystävieni tanssia Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Ette varmaan usko, mutta kyllä me vielä menimme syömäänkin sinne buffaan… teimme myös vähän meikkiostoksia ja bongasimme Juha Lanun ja Pete Haapasalon soittamassa Bar Nosturissa. Eckerön m/s Finlandialla pääsee kuulemaan takuulla laineiden parasta suomalaista musiikkia. Laivalla tehdään noin 2400 artistityöpäivää vuodessa ja se on Suomen suurin keikkapaikka! Näet esiintyjät täältä. 

Olimme kotona kymmeneltä illalla ja kannoimme Katrin tavarat sisään. Olimme onnellisia. Matka oli iki-ihana breikki ja vaikka se ei kestänyt kuin tovin, se antoi paljon. Sanoimme matkan aikana kymmeniä kertoja, että voi vitsi, kun on ihanaa. On se onni, että sinne pääsee niin helposti ja että jo matkan teko on osa ihanaa lomaa.

Kohta mennään uudelleen – se on ihan varmaa!

♥️

Hanna

Istun junassa matkalla Kuopiosta Ouluun. Viikko on ollut aika hektinen. Maanantaina kuvattiin Suomen kaunein koti -ohjelman viimeistä jaksoa meillä. Tiistaina ajoin Tampereelle jossa olin puhumassa keittiötrendeistä ja juontamassa Topi-keittiöiden kotimaisuuskiertuetta. Tampereelta ajoin illalla Poriin ja sieltä keskiviikkoaamuna suoraan lentokentälle josta lensin Kuopioon samoihin töihin. Illalla hotellin sängyllä tein kirjanpitoa ja vastailin sähköposteihin.

Aamulla laihan kahvin jälkeen kirjoitin minulta tilatun tekstin, joka käsitteli pihaelämää ja kesää. Ulkona paistoi aurinko ja pakotin itseni kävelylle, vaikka hattu ja kaulaliina olivat jääneet lentokentällä parkissa olevaan autooni.

Kävelin Kuopion satamaan ja nautin ihanasta auringosta ja toivoin häpeilemättä ruskettuvani edes aavistuksen, vaikka se vanhentaa ja aurinko on epäterveellistä ilman suojakertoimia. Jäällä tuuli kovaa mutta aurinko lämmitti jo ihanasti. Olisin halunnut olla ulkona vielä pitkään, mutta oli lähdettävä pakkamaan matkakassi ja syömään lounas. Lounas oli surkea salaatti, joka ei juuri ilahduttanut ja kahvi oli kuumaa, mutta laihaa. Alan ymmärtää äitiäni, jolla oli tapanaan pitää aina laukussa pikakahvijauhepurkkia.

Hyppäsin taksiin hotellilta ja ajettiin asemalle. Taksikuski puhui ihanasti savon murretta ja toi mieleen mummini. Hän kysyi, muistanko kun 60-luvulla Kuopiossa oli nailonsukkamurhaaja? No en minä muistanut. Hän vilkaisi takapenkille ja totesi, että taisit olla silloin aika pieni… myönsin. Tarkistin Wikipediasta, olin murhein tapahtuessa kuusivuotias. Mutta nyt tiedän missä talossa murhaaja asui. Vai oliko se talossa, jossa murhat tapahtuivat? Voi apua – oleellinen katosi.

Kuljettaja kertoi myös, että Kuopiossa pidetään helmikuun lopussa Finland Ice Marathon, joka on oikeastaan hollantilaisten mestaruuskilpailu. Pisin matka on 200 km. Kuvitelkaa mikä matka! Ja millaisia reisiä!

Ostin asemalta purkillisen hedelmärahkaa, joka nyt kuumottelee tuolla laukussa, kun on kova nälkä. Ongelma on vain se, ettei ole lusikkaa eikä junassa ole ravintolavaunua. Mietin voisiko rahkan syödä foliokannesta taitellulla kourulla, mutta näen jo sen hetken, kun rahka-annos putoaa paidalleni ja olen Oulun keittiö-illassa puhumassa käsi koko ajan huolettomasti rinnalla peittämässä tahraa…

Mietin siis kuumeisesti, ehtisinkö syödä päivällisen ennen esiintymistä. Juna on Oulussa klo 16.51 ja ihana intialainen ravintola on ihan aseman vieressä. Mutta kuinka nopeasti ruoka on edessäni? Tilaisuus alkaa klo 18.00 ja sieltähän nyt ei voi missään tapauksessa myöhästyä.

Kiire ei vielä lopu siihenkään, sillä vielä on kiirehdittävä tilaisuudesta vauhdilla lentokentälle, josta lennän kotiin. Yksi asia on aivan varma, nukahdan koneen vasta rullatessa kiitoradalla.

Nyt juna onkin Oulussa! Etuajassa! Ehdin syödä! Mahtavaa!

Heippa!

Hanna

”Joimme maljan kaikille ihanille asioille, joita uusi vuosi toisi tullessaan” Tämä lause sai hymyni leviämään korvasta korvaan eilen. Olin matkalla töihin ja kuuntelin autossa Elena Ferranten Loistava ystäväni –kirjaa. Tuossa lauseessa on yksi elämäni tärkeimpiä juttuja ja haluaisin, että kaikki ihmiset ottaisivat sen omakseen. Ja juuri tässä nimenomaisessa lauseessa koko positiivisen elämänasenteen ydin on niin ihanasti ilmaistu. Toisi tullessaan – eli itsestään selvästi ja takuuvarmasti uusi vuosi toisi tullessaan ihania asioita! Ei pienintäkään epäilystä! Aivan samalla tavalla joka ikinen päivä voi nostaa maljan – sama se mitä, vaikka kahvia – kaikille ihanille asioille joita tuleva päivä ja hetki tuovat tullessaan. Takuuvarmasti. Kysymys on vain siitä, kuinka ajattelee asioista. Haluaako kaivaa jokaisesta asiasta siihen kätkeytyvän hyvän esille, vai eikö halua. Joskus sitä ei jaksa tehdä ja voi tuntua, ettei sitä edes ole, mutta itse en ole sitä tilannetta vielä löytänyt. Eikä pidä luulla, ettei elämä olisi koetellut. On se.

Positiivista asennetta voi opetella, mutta siihen, kuten kaikkeen oppimiseen, täytyy olla tahtoa ja halua. Vaaditaan vähän sinnikkyyttä. Ja jokaisesta onnistuneesta askeleesta on syytä kiittää itseään. Kun tuntuu siltä, ettei tilanteesta kyllä nyt oikeasti löydy mitään hyvää, voi asian jättää sivuun odottamaan. Joidenkin asioiden merkityksen näkee vasta hetken päästä.

Monet ajattelevat, että positiivisuus on tekopirteää ja ettei se ole oikeasti totta. Että on vähän naivia tai teennäistä iloita pienistä asioista. Että oikeat asiat ovat vakavia ja on syytä muistaa kaikki se huoli, joka maailmassa velloo ja ihmiset joiden asiat eivät ole hyvin.

Olen kuitenkin täysin vakuuttunut siitä, että positiivinen elämänasenne ei hidasta hyvän ja paremman maailman rakentamista, vaan päin vastoin edistää sitä. Jokainen hymyn kare ahdistuksen ja harminkin keskellä rentouttaa hartiat ja antaa stressille ja kireydelle hetken tauon ja hengähdyksen. Samalla se antaa tilaa luovuudelle ja ajatuksille, jotka voivat viedä pois hankalasta tilanteesta.

Sataa vettä. Lumet sulavat ja tulee kevät. Onnen kevät! Onnen päivää kaikille!

♥️

Hanna

Mitä sitä lopulta puhuu lastensa kanssa, se on aika mielenkiintoinen juttu. En nyt tarkoita pikkulapsia, vaan aikaa, kun lapset ovat aikuisia. Enimmäkseenhän sitä pysytään tässä päivässä ja hetkessä. Mietitään päivän tärkeitä asioita ja jutellaan opinnoista ja töistä. Ehkä on samoja kiinnostuksen kohteita ja niistä riittää puhuttavaa.

Kun muistellaan vanhoja, niin minä ainakin saan kuulla tarinan kahden ensimmäisen sanan jälkeen loput jutusta lapsiltani….Eli siis kerron samoja juttuja uudelleen ja uudelleen. Luultavasti kaikki tekevät niin. Ainakin omailla vanhemmillani sekä mummillani oli tämä tapa.

Kaksi tyttäristäni kuuluvat Musla-blogikollektiiviin, jossa on neljä hyvin erilaista kirjoittajaa. He ovat kaikki naisia ja kaksi heistä, Kirsikka ja Katri, ovat minun tyttäriäni. Naisten päivän kunniaksi kaikki neljä päättivät tehdä haastattelun omasta äidistään ja julkaista sen blogissa. Ja niin siis Kirsikka ja Katri tulivat yhtenä iltana kylään ja menimme rötköttämään meidän sängyn päälle ja pistimme oven kiinni. Oven ulkopuolelle jäivät minun ja Kirsikan puolisot.

Arvatkaa, oliko hauskaa? Siinä pehmeällä sängyllä pulistiin tunnin verran ja kuinka hyviä kysymyksiä minulta kysyttiinkään! Ei yksikään toimittaja koskaan ole kysynyt vastaavia. Tytöt saivat tietää yhtä ja toista lapsuudestani, nuoruudestani ja vakavista paikoista joista on täytynyt selvitä. He nauhoittivat koko haastattelun ja kirjoittivat osan siitä blogiin. Nyt sen voi lukea täältä.

Sain tekstin tarkistettavaksi etukäteen, mutta en kajonnut sisältöön lainkaan.

Haastattelutilanne oli lämmin ja hauska. Lähtökohtaisesti ihmiset pitävät siitä, että saavat kertoa elämästään ja itsestään niin, että joku kuuntelee kiinnostuneena. Kotioloissa, meillä ainakaan, ylipäätään kukaan ei koskaan saa sanoa asiaansa ihan häiriöttä loppuun asti, vaan aina tulee keskeytyksiä ja kaikki puhuvat yhtä aikaa. Sen tähden haastattelu oli tosi hauskaa ja tytöt sanoivatkin, että meidän täytyy joskus tehdä sama uudelleen, vaan aivan huvin vuoksi.

Se mitä he eivät tiedä on se, että olen pikkuhiljaa kirjoittanut heille elämästäni asioita pieneen kirjaan. Löysin siihen tarkoitetun valmiin muistikirjan kerran Floridan matkaltani ja ihastuin ideaan. Valmiisiin kysymyksiin on helppoa vastata – ainakin osaan niistä.

Kirjaa on tarkoitus täyttää sivu kerrallaan yhden vuoden ajan, mutta tyylilleni uskollisena olen täyttänyt sitä välillä kymmenien sivujen verran ja sitten unohtanut koko asian pitkäksi aikaa. Paljon puuttuu vielä.

Jokainenhan voi tehdä itse itselleen oman kirjan tai pyyttä että lapset tekevät sen. Kirjan voi tehdä tietysti myös isälle ja isoisälle ja isoäidille. Ehkä kummitädille tai -sedälle?

Mutta kirjaa parempi ratkaisu on kyllä livehaastattelu. Meillä oli siinä sängyn päällä valtavasti tyttöenergiaa ja oikein odotan seuraavaa kertaa. Silloin haluan tietysti, että kaikki kolme tytärtäni ovat mukana, nyt joukosta puuttui Carolina. Ja samanlaisen tilaisuuden haluaisin pitää myös omien siskojeni kanssa. Silloin ei kyllä kauaa pysyttäisi kurissa niin, että vain yksi vastaisi ja muut kuuntelisi! Se on takuuvarmaa! 😀

Onnellisia hetkiä – kyselkää menneitä!

♥️

Hanna

Kun puhelin yhtenä päivänä soi ja minulta kysyttiin, lähtisinkö mukaan Tanssii tähtien kanssa –ohjelmaan, hypähti sydämeni yhden ylimääräisen kerran. On kunnia, kun edes kysytään mukaan maailman ihanimpaan ohjelmaan! Saattaisinko minä tanssia siellä kristallikruunujen alla ja ehkä tuoda jollekin ihmiselle sellaisia ihania tunteita ja hetkiä, joita itse olin saanut kokea ohjelmaa katsoessani?

Ja mikä ihmeellisintä, olin juuri yöllä nähnyt unta, että liidin huimaa vauhtia pitkin tanssiparkkettia frakkipukuisen mieheni kanssa, molempien jalkojeni levätessä hänen jalkapöydällään. Ylen hämmästyttävää, koska emme ole koskaan tanssineet, edes häissämme.

Sanoin tanssiin kutsulle kyllä, koska jos unelman toteutumiselle annetaan mahdollisuus, ei juolahtaisi mieleenikään sanoa ei. Tiesin astuvani kauas kauas mukavuusalueeni ulkopuolelle ja pelkäsin. Pelkäsin eniten sitä hetkeä, jolloin seison studion parketin päässä ja tanssin pitäisi alkaa. Entä jos päästäni häviää kaikki, enkä muista mitään?

Nyt on kulunut kuusi viikkoa siitä, kun aloitimme harjoittelun Samin kanssa. En muista ensimmäisistä harjoituspäivistä mitään. Miten mahdoimme aloittaa valssin harjoittelun? Ei aavistustakaan. Se minkä huomasin heti, oli koskemisen helppous. Joidenkin ihmisten lähellä on helppoa ja vaivatonta olla ja joitain ihmisiä on helppoa ottaa kädestä kiinni, joitain ihmisiä on myös helppoa halata sekä ilosta että silloin kuin kaipaa lohtua. Sami kuuluu siihen joukkoon ja se teki varmaan koko tanssiin osallistumisen ylipäätään mahdolliseksi. Iloa oli usein, mutta myös tuskaa. Miksi pää ei suostunut yhteistyöhön jalkojen kanssa?

Minulta on tivattu tiheään, oliko pettymys pudota. Siihen on vain yksi vastaus. Ei ollut pettymys pudota, vaan oli mahtavaa saada olla mukana. Seikkailussa ei ollut yhtään negatiivista asiaa, mutta positiivisia on niin paljon, etten saa kuin osan niistä mahtumaan tähän kirjoitukseen.

Minulla oli kolme toivetta kisasta: Että saisin tuntea liitäväni, kun tanssin. Että onnistuisin koskettamaan edes yhtä katsojaa tanssillani. Että saisin tanssia tangon. Kaikki ne toteutuivat! Hienointa oli se, että tanssi kosketti. Kaikki mahdolliset viestikanavat tulvivat kiitoksia meidän tansseista. Palautteen määrä ja laatu hämmensi. Vaikka tanssissa liitäminen on melkein liian ihanaa – suorastaan  pakahduttavaa – on vielä ihmeellisempää voida koskettaa jotain kohtaa toisen ihmisen sisimmässä. Suuri ilo ja hämmästyksen aihe oli myös se, kuinka hyvin kehoni kesti tanssin. Ei mitään ongelmaa, vain rakkoja varpaissa ja kireyttä lihaksissa. Polveni, jota olen varonut nyt vaatimattomat kuusi vuotta, osoitti olevansa varsin toimiva ja kestävä.

On mukavaa myös huomata, kuinka tärkeimmät asiat elämässä ovat todellakin ne tärkeimmät. Oma perhe, läheiset ystävät ja se kuka ja mikä tiedän itse olevani, ovat mittaamattomia voimavaroja silloin, kun ympärillä tuulee. Mutta myös silloin kun olen onnellinen.

Sanasokeuden eli dysleksian tuomat haasteet tulivat esiin tanssin myötä. Sekin on hieno juttu, sillä en ole enää vuosiin käynyt tutustumassa Erilaisten oppijoiden sivuihin ja asioihin joihin dysleksia vaikuttaa. Nyt tajuan monta asiaa, joista olen ollut hämilläni. Esimerkiksi miksi on niin haastavaa muistaa kummalla reunalla U.S.A:ta on Kalifornia ja kummalla Florida. Onhan se nyt älytöntä, etten sitä hahmota. Paisti ettei ole, koska me sekoitamme idän ja lännen sekä vasemman ja oikean. Kuvitelkaa kuinka hullua! Mutta nyt kiinnostaisi alkaa joku yhteistyö tämän haasteen tiimoilta.

Ihania asioita projektissa oli tietysti koko projektin kaikki ihmiset, jotka opin tuntemaan. Ruudussa joukosta näkyy vain murto-osa. Ompelimon ihanat tytöt, maskeeraajat, kampaajat, kuvaajat, käsikirjoittajat, tuottajat, harjoittelijat ja salin siivooja, jonka tapasin kahtena varhaisena lauantaiaamuna, kun tulimme harjoittelemaan Samin kanssa. Se lämmin ja tiukka halaus ja kannustus tuli suoraan sydämestä.

Etukäteen pelkäsin muutamia ihmisiä ja odotin vähän pelokkaasti heidän tapaamistaan, niin turhaan! Aina kannattaa tavata ihmiset avoimin mielin, vaikka jännittäisi.

Luultavasti työryhmä ei kuitenkaan oppinut tuntemaan minua ihan kokonaan. Tämä on asia, joka yllätti itseni, kun tanssit loppuivat. Huomasin nimittäin, miten järjettömässä stressissä olin ollut koko ajan. Olen aika hulvaton ja rento tyyppi normaalisti. Ainakin omasta mielestäni. Nyt keskityin ja yritin niin paljon, että muutuin paljon hiljaisemmaksi, kuin tavallisesti olen. Vitsit olivat vähän vähissä. Pää kävi kovilla kierroksilla 24/7. Edes yöt eivät tuoneet lepoa, vaan joka yö heräsin ja mielessäni olivat askeleet ja musiikki.

Vasta nyt kotona, kun pari päivää on kulunut, alkaa tulla rentous takaisin ja huomaan, miten tiukkana olen ollut. Ihan hullua! Mutta kyllähän minä aina tosissani otan asiat, joihin ryhdyn. Taito nauraa itselleni, ei onneksi ole kadonnut, vaan parantunut. En jännittänyt mokaamista tai putoamista, koska nehän kuuluvat viihdeohjelman sisältöön. Enkä ylipäätään pelkää näyttää, kuka tai millainen olen, vahvuuksineni tai heikkouksineni. Ohjelmaa olin tekemässä ja se on sitä parempi, mitä enemmän siinä on energiaa ja aitoutta. Stressi tuli halusta oppia ja kovasta yrittämisestä. Onneksi osasin olla oma itseni kuitenkin suorissa lähetyksissä. Se on kyllä ihme, sillä pelkäsin ihan hulluna! Mutta omaa vuoroa odottaessa olin kyllä todella hiljainen ja vaisu en hauska ja raisu.

Onneksi kisa loppui kohdaltani ennen seuraavaksi vuorossa ollutta sambaa. Se olisi ollut katastrofi. Ainoa tapa selvitä siitä olisi ollut ottaa lavalle sambakoulu jammaamaan, laittaa keskelle lattiaa pyörivä lava jonka keskellä olisin seissyt strutsin sulkiin verhoutuneena täristämässä heiluvia ojentajiani. Samin rooliksi olisi jäänyt pörrääminen ympärilläni samban askelin pienissä paljettispeedoissa. Mitähän Jorma siitä olisi tuumannut?

Kyllä vakiotanssit olisi mun juttu, sen koko maailma olisi minulle sopiva. Sen huomasin siitäkin, kuinka vakiotanssija kohtelee pariaan. Oli kyllä ihanaa kokea kaikki tuo.

Sydämellinen kiitos kaikille teille ihanille ihmisille, joilta on tullut tulvimalla uskomattoman ihania viestejä, kaikille äänestäjille, Radio Novan kuuntelijoille tsempparipalkinnosta  ja kilpakumppaneille, jotka tsemppasivat minua. Ja ennen kaikkea, suuret kiitokset hauskalle ja ihanalle, loputtoman kärsivälliselle ja taitavalle Samille, ihan kaikesta.

Ensi sunnuntaina istun katsomossa ja jännitän kavereiden puolesta!

Suukkoja!

Hanna

❤️

En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että ihonhoito olisi jotenkin erilaista eri puolilla maailmaa. Mutta kyllä se on. Ihanalla tavalla erilista. Japanilaisen Sensai-sarjan tuotteet laitetaan kasvoille kerroksittain siten, että edellinen auttaa seuraavan imeytymistä ja tehostaa sen vaikutusta. Ihon kosteutus aloitetaan jo puhdistuksesta ja kaikella on aikansa ja paikkansa. Ihon hoidosta tulee pieni kaunis rituaali – Sensai Soho. Se on ihonhoitorituaali, joka on saanut innoituksensa japanilaisen teeseremonian etikettikoodista, jossa kaikki tapahtuu oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä.

Sensai-tuotteiden ydin on japanilaisessa koishimaru-silkissä. Sen iholle hyvää tekevä vaikutus keksittiin, kun huomattiin, kuinka kauniina silkkiä kehräävien naisten käsien iho säilyi. Opittiin, että silkki kiihdyttää hyaluronihapon toimintaa ja antaa ihosoluille pitkäkestoista kosteutusta. Juuri sitä mitä vanheneva iho kipeästi tarvitsee. Iho alkaa menettää kimmoisuuttaan jo kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen.

Aurinko ja stressi ovat ihon pahimmat viholliset ja ainakin minä laiminlyön helposti ihon hoitoa juuri silloin kun stressi on kovimmillaan. On olevinaan liian kiire. Sensai- tuotteilla ihon hoitoon ei mene enempää aikaa kuin ennen, mutta palkintona on heleä ja silkinpehmeä iho sekä pieni kaunis hetki omalle hyvinvoinnille. Olen kaiken kiireen keskellä nauttinut niistä pienistä hetkistä, joina olen vain levittänyt hoitotuotteita kasvoilleni rauhallisin liikkein kasvoja hieroen ja painellen. Huomasin, että vain nuo muutamat rauhalliset minuutit tekivät tosi hyvää minulle. Puhumattakaan siitä miten pehmeäksi ihoni on muuttunut.

Sensai Saho –rituaali koostuu kolmesta osasta: ihon kaksoispuhdistuksesta, kaksoiskosteutuksesta ja kaksoislevityksestä.

Kaksoispuhdistuksessa iholta puhdistetaan ensin meikki ohuella öljyllä (minä kokeilen Cleansing Oilia, se on ihanaa) ja sitten saippualla (minulla on käytössäni Milky Soap) jonka vaahto pesee kasvoilta pois vesiliukoisen lian ja kuolleen ihosolukon. Saippuaa laitetaan vain pieni tippa kämmenelle ja lisätään aavistus vettä ja sekoitetaan pikkutovi, yhtäkkiä kämmenellä on runsas kermamainen vaahto, joka on kuin silkkiä.

Ihon puhtauden tuntee ja näyttää kirkkaalta. Puhdas iho on myös hyvin vastaanottavainen hoitotuotteille.

Seuraava vaihe on kaksoiskosteutus, jossa lotion eli hoitovesi laitetaan iholle ensin kosteuttamaan ihon pinnan, jotta hoitotuotteet eivät jää ihon pinnalle kellumaan, vaan tuotteet imeytyvät hyvin ihoon. Sen jälkeen laitettava emulsio täydentää hoidon.*

Kaksoislevitys taas on tapa hieroa tuotteet kevyesti ihoon ja painaa lopuksi kämmenet kasvoille pieneksi hetkeksi. Sensai Saho -rituaali tarkoittaa koko prosessia, tuotteiden oikea-aikaista järjestystä ja tapaa levittää ne kasvoille pyörivin liikkein kuljettamalla sormia ensin nenänvartta ylös otsalle ja sieltä ohimoita pitkin alas poskille ja kaulaan. Lopuksi kädet painetaan kasvoille hetkeksi.

Tarjouksia ja mahdollisuuksia!

* Nyt on mahdollista tutustua kaksoiskosteutukseen alennettuun hintaan koska, tällä viikolla eli 6.-12.3. on käynnissä Sokoksen Kutsu kauneuteen -tapahtuma, jossa on tarjouksessa Sensai Cellular Performance -linjan hoitovesi ja emulsio koko viikon. Sensain oma päivä on tapahtumassa keskiviikkona 8.3. eli Naisten päivänä, jolloin Sensai-asiantuntijat ovat paikalla isoissa Sokos-tavarataloissa.

Stockmannilla on Kauneuden juhlaa -tapahtuma myös tällä viikolla ja siellä pääsee tutustumaan Sensai Extra Intesive –linjan tuotteisiin tarjoushintaan. Ja paikalla on myös paljon Sensai-asiantuntijoita paikalla kertomassa tuotteista kaiken mahdollisen.

Ihanaa viikkoa!
Hanna

♥️

No niin täällä ollaan studiolla. Kuvausta varten tehtävät harjoitukset on käynnissä, osaa meikataan ja osaa kammataan. Loput syövät lounasta.

Siinä missä studio on upea valoineen ja tähtineen on muualla glamour kaukana. Ei sitä kyllä muualla tarvitakaan.
Tänään lounaana on tarjolla makkarastroganoffia ja pinaattilättyjä. Tuntuu etten voi syödä mitään. Mutta on pakko jotain laittaa suusta alas. Kaivoin ”kerhorepustani” raakasuklaata ja join kupin kahvia.
Jännittää ihan pirusti. Tahtoisin onnistua.
Liimaan kaikki ihanat kannustusviestit hameeni saumoihin turvaksi.
Rakkautta päivään
Hanna ❤💋👠💃🏼

Terveelliset elämäntavat ja omasta terveydestä huolehtiminen kuulostaa helposti nipotukselta ja siltä, ettei elämään kuulu mitään hauskaa, että kaikki on kontrolloitua ja oikeasti hippasen ikävää. Väitän, että elämäntapani ovat terveelliset, en nipota ja suurimmaksi osaksi elämäni on älyttömän hauskaa. Minun terveyteni tukipilareihin kuuluvat tasapainoinen ja terveellinen ruokavalio, liikunta, uni ja perheen ja ystävien kanssa vietetty aika. Aika helppoa mutta, aina ei ole ollut näin. Pahimmat virheeni ovat kuuluneet kategoriaan ruoka ja perheen sekä ystävien kanssa vietetty aika. Molemmat aiheuttivat minulle terveyden murenemista. Kun ei tapaa ystäviä eikä ole läsnä perheelleen, vaan paahtaa duunia päivät pitkät ja viikonloput lisäksi, mielen täyttää lopulta tyhjyys. Kun koettaa palata ystävien luo, he ovat jo kadonneet. Onneksi heidät voi etsiä uudelleen ja voi löytää uusia ystäviä, mutta siihen tarvitaan elämäntapojen muutosta.

Entäpä ruoka sitten? Kun syö väärin, voi yksinkertaisesti huonosti, sairastuu helposti, on väsynyt eikä jaksa elää täysipainoista ihanaa elämää. Yksi iso hyvinvointiin syömisen kautta liittyvä asia on ehkä hieman yllättäen suolisto ja sen kunto.

Blogin lopussa on ihanat reseptit hyvän olon tuorepuuroon ja superhyviin juomiin.

Kiinnostavaa on, että 70% vastustuskyvystämme sijaitsee suolistossa ja suolistomme myös keskustelee aivojen kanssa. Suoliston hyvinvointi jopa säätelee aivojen toimintaa.

Suolisto on kuin jättiläinen ihmisessä. Jos sen levittäisi koko komeuteensa, se peittäisi kokonaisen jalkapallokentän. Sillä on siis paljon painoarvoa. Sen uumenissa asustaa valtava määrä bakteereita, joista suurin osa on hyödyllisiä. Jokaisen suolistossa on kuitenkin myös bakteereita, jotka muuttuvat haitallisiksi, jos niiden määrä kasvaa liian suureksi. Parhaimmillaan suolistossa vallitsee kaunis tasapaino hyvien ja huonojen bakteerien välillä. Jos tasapaino järkkyy ja paha saa vallan, se tuntuu koko kehossa. Kun suoliston hyödylliset bakteerit ovat vallassa, elimistö voi paremmin. Hyvälaatuinen suolistobakteeristo vähentää akuuttia suolistotulehdusta eli ripulia ja muita infektioita, allergioita, kroonisia suoliston tulehdussairauksia sekä suoliston toiminnallisia vaivoja.

Valion sivuilla sanotaan näin: ”Äkkiseltään ei tulisi ajatelleeksi, että se mitä tapahtuu suolistomme syövereissä, vaikuttaa myös aivojemme toimintaan ja mielialaamme. Suolistomikrobit ja bakteeritasapaino ovat yhteydessä aivoihimme. Kun suolisto voi hyvin, myös aivot toimivat paremmin.

Suoliston toimintahäiriöt voivat näkyä mielialassamme ja johtaa jopa psyykkisiin häiriöihin, kuten masentuneisuuteen ja krooniseen väsymykseen. Toiminnalliset suolistovaivat ja erityisesti ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) on tunnettu esimerkki aivojen ja suoliston välisen toiminnan häiriöstä.”

Täällä on hieno animaatio suolen maailmasta ja tapahtumista.

Kannattaa siis pitää yllä bakteeritasapainoa ja siinä auttavat herkullisella tavalla Valion Gefilus tuotteet, joissa on maailman tutkituinta maitohappobakteeria Lactobacillus rhamnosus GG:tä. Sen huippuominaisuuksiin kuuluu, että se säilyy hengissä ruoansulatuskanavan olosuhteissa. Se tarttuu tukevasti karvoillaan suoliston pintaan ja asettuu väliaikaisesti osaksi suoliston bakteeristoa. Mä olen aivan ihastunut tähän tyyppiin joka pitää tiukasti, että minä voisin paremmin!

Gefilus-tuotteista on tullut perheessämme rutiinia. Vastuu meidän jääkaappimme sisällöstä on yksin minulla. Mieheni ei tiedä ruuasta oikein mitään, vaikka sen terveellisyys onkin hänelle tärkeää. Hän harrastaa enduroa, joka on fyysisesti super-raskas laji ja kokonaishyvinvointi on erittäin tärkeää. Ainoa ateria, jonka hän osaa itse valmistaa on mysliannos Gefilus-piimän kanssa. Gefilus Shotit taas kulkevat mukana kilpailuissakin.  Ihan simppeli ja raikas tapa nauttia piimää ja kefiiriä on tietysti juoda niitä sellaisinaan. Voiko olla parempaa juomaa, kuin raikas piimä? (Äitini muuten sekoitti siihen usein kuplivaa kivennäisvettä kesäkuumalla – ihana janojuoma!)

Valion Gefilus-tuotteita on kokonainen kaunis perhe, jossa on sekä maustamatonta piimää, kefiiriä että hedelmäisiä mehuja ja shotteja. Minä pidän eniten maustamattomista tuotteista ihan sellaisinaan. Elämän iloa ja herkkuhetkiä teen niistä itse, lisäämällä niiden joukkoon milloin mitäkin. Supernopea herkku on pilkkoa lautaselle appelsiini ja kaataa päälle Gefilus kefiiriä. Jos olen liikkeellä ja juoksen palaverista toiseen otan evääksi Gefilus shotteja. Vähintään yhden shotin juon joka päivä. Skoolaan sillä suoliston kunniaksi. Tanssiharjoituksissa niitä on ollut mukana useampia. Nyt on erityisen tärkeää pysyä terveenä!

Ruokavaliooni kuuluu viisi ateriaa päivässä ja niistä ensimmäinen on aamiainen. Aamiaseksi syön aina puuroa ja paras puuro on tuorepuuro. Teen sitä usein ison annoksen, josta riittää muutamaksi aamuksi tai välipalaksi. Vaikka ainesosia on paljon, puuron tekoon ei mene kuin 10 minuuttia.

Välipalaherkkuina juon itse tekemiäni Gefilus piimäjuomia. Teen niistä ohuempia ja kevyempiä kuin smoothiet ovat ja laitan vähän yrttejä mukaan. Juomat ovat huippuhyviä. Kokeile!

Tuorepuuro

4-6 annosta

6 dl kaurahiutaleita

3 dl Valio Gefilusmehua esimerkiksi viisi hedelmää

3 dl Valio Gefilus Kefiiriä

1 tl kanelia

1 tl kardemummaa

½ dl rusinoita

3 omenaa (kuorittuna) ja raastettuna

1 limetin mehu

2 appelsiinia kuorittuna ja paloiteltuna

1 appelsiinin mehu

2 dl cashewpähkiöitä

2 dl pekaanipähkinöitä

2 dl kookoslastuja

marjoja ja/tai hedelmäpaloja maun ja sesongin mukaan

Mittaa kulhoon ja sekoita keskenään kaurahiutaleet, mehu ja kefiiri sekä rusinat, kardemumma ja kaneli.

Kuori ja raasta omenat ja purista raasteeseen limetin mehu. (Näin raaste ei tummu ja mukaan tulee raikas limetin maku)

Kuori ja paloittele appelsiinit pieniksi paloiksi ja lisää joukkoon.

Paahda pähkinöitä kuivalla pannulla hetki, että niihin tulee aavistus väriä, mutta ole varovainen, pähkinät palavat helposti.

Nostele puuroa lautaselle ja lisää pinnalle pähkinöitä, kookosta ja marjoja.

Voit tehdä puuron myös etukäteen turpoamaan jääkaappiin, mutta pienet kaurahiutaleet turpoavat niin nopeasti, ettei se ole välttämätöntä.

Viisi ihanaa piimäjuomaa

Omenainen

1  Granny Smith omena kuorittuna

1 kiivi kuorittuna

1-2 dl Valio Gefilus piimää

2 dl lehtikaalinversoja

Tropiikki

1 banaani paloiteltuna

150 g tuoretta ananasta kuorittuna ja paloiteltuna

½ limetin mehu

2 dl Valio Gefilus piimää

4 viikunaa paloiteltuna

Yrttien kanssa

500 g nektariineja paloiteltuina

2 dl Valio Gefilus piimää

8 hentoa tuoretta oksaa timjamia

5 tuoretta rosmariinin lehteä

1rkl hunajaa

Aurinkoinen

1 kuorittu appelsiini

1 kuorittu porkkana

1dl korianteria

2 dl Valio Gefilus piimää

Ruusua ja mansikkaa

5 tuoretta tai kuivattua viikunaa

125 g pakastettuja mansikoita

1 rkl ruusuvettä

2 dl Valio Gefilus piimää

Hyvää vointia!

Hanna

♥️