Pikku lomanen on ohi ja huomenna jatkuvat Suomen kaunein koti –ohjelman kuvaukset.

Loma oli hauska, osa kului Saarenmaalla, osa Asikkalassa mökillä järven rannalla saunoen ja tämä viimeinen päivä kotona jotenkin sekavasti.

Ajoimme eilen illalla aika myöhään kotiin ja puolisoni päätti näyttää minulle ihanan erikoisreitin mökiltä kotiin. No siinä kävi niin että navigaattori ei ihan löytänyt meitä emmekä me navigaattoria, joten olimme lopulta keskellä metsää, metsittyneellä ja ryvettyneellä metsätiellä minun autollani, jossa on tavallista matalampi maavara. Siinä auto sai isotella ja leikkiä maasturia, puoliso suunnistaa tähdistä (kun keskiyön aurinko paistoi) ja minä olin suuri metsästäjä ja mäiskin paarmoja ja hyttysiä ulos autosta, jonka ikkunan tyhmänä menin avaamaan.

Kuinka ollakaan keskellä metsää tapasimme viisi ihmistä ja kolme suurta koiraa. Kysyimme tietä. Tarkemmin sanottuna mieheni kysyi, koska minä kieltäydyin kunniasta. Kun katsoin auton suljetun ikkunan takaa ihmisiä jotka neuvoivat tietä, minulle tuli mieleeni elokuva Syvä joki. Se joka on nähnyt elokuvan, tietää että olin onnellinen, kun autoni renkaat nielivät jälleen asfalttia ja tuttu ABC:n pylväs häämötti horisontissa jatkuvaa palvelua ja ihmishälinää luvaten.

Pääsimme mainosti kotiin katsomaan fudista. Siihen on meillä vahva traditio. Mieheni, joka on pelannut mestaruussarjassa katsoo ja minä nukun. Unenharson läpi kuulen tärkeimmät asiat. Voin kerrata ne teille tässä:

• Ronaldo on loistava pelaaja. Kokeilkaapa itse pelata ja hallita ynnä pitää palloa, kun kolme äijää vartio kokoajan. Heti jos hän siitä pääsee alkaa tapahtua.
• TV-selostajat saisivat kertoa enemmän siitä mitä koko kentällä tapahtuu ja miksi. Katso nyt Ronaldo menee tonne ja vartijat tulevat perässä, näin tulee tilaa tonne ja muut pääsevät pelaamaan. Siinä eilisen opit. (Ronaldo on aika kaunis mies)

Mutta nukahdin peliin ja heräsin nukuttuani 10 tuntia, joka on minulle aivan liikaa! Heräsin päänsärkyisenä ja hitaana, jalat painoivat kuusi tonnia eilisen menestyksekkään juoksulenkin jälkeen. Kaksi kuppia kahvia ja jääkylmä suihku auttoivat. Otin myös Bemer-hoitoa, josta täytyy kertoa enemmän joskus. Laite kiihdyttää mikroverenkiertoa ja auttaa siten kroppaa palautumaan. Polveni kestivät juoksun, mutta niitä ympäröivät lihakset ja sidekudokset saivat jonkun -hei mitä tämä on? -shokin.

Päivän kohokohta oli retki Nuuksioon. Menimme lounaalle luontokeskus Haltiaan, jonka seisova lounaspöytä on aivan loistava. Paljon harkullisesti valmistettuja vihanneksia, parhaita uusia pottuja mitä ravintolasta ikinä olen saanut, silliä, lohta ja mustaherukkapestoa, kanaa, pikkelöityä kyssäkaalia ja vaikka mitä. Ihanat herkut syötiin ja törmättiin hurjaan määrään tuutuja. Sanonpa vaan että elämää on muuallakin, kuin Kaivopuiston rannassa. Tulkaa Nuuksioon – ette pety. (Olen muuten kirjoittanut jutun Haltiasta se löytyy täältä)

Tapaamiemme tuttujen joukossa oli myös Laura USA:sta. Hän oli tutuni sukulainen ja on ollut tekemässä Obamasta presidenttiä molempina kertoina. Hän oli henkilö joka twiittasi tuon ajan uudelleen twiitatuimman twiitin – kuvan Barak ja Michelle Obamasta halaamassa alla teksti ”Four more years”. Keskustelin hänen kanssaan ja olisin toden totta halunnut meistä selfien. En kehdannut. Vieläkin kaduttaa!

Kuva on otettu täältä

Mutta siitä olin onnellinen, että ajomatkalla Haltiaan huomasin, että mekkoni oli väärinpäin. Siis saumat ulkopuolella ja käänsin sen autossa. Olisi ollut tyypillistä, että näen nämä kaikki ihmiset ja hymyilen ja juttelen ja mekko huutelee päälläni: Olet pöllö! Et osaa pukea! Olisit käynyt Specsaversilla! Nyt ainoastaan hymyilin persilja kulmahampaassa, mutta ruokapöydässä se on jotenkin ok. Täytyy vielä todeta, kuinka ihanaa oli tavata kaikki nuo ihmiset. Yhtä en ollut tavannut kuuteen vuoteen. Yhtä kahteen kymmeneen ja muita muutamaan vuoteen. Oli myös huippua tavata PUHUVIA ihmisiä. Tuttavani suuri seurue oli puhuvaa sorttia. He puhuivat iloisesti keskenään. Koko suku oli tullut Amerikan sukulaisten kanssa syömään. Mutta mikä parasta, koska yksi pariskunta tunsi meidät, kaikki juttelivat meidän kanssamme. Ja nauroivat! Ja pitivät ihansti kovaa ääntä positiivisella fiiliksellä. Viihtyivät. Pitivät hauskaa ja kertoivat juttuja. Aah kuin elokuvasta sekin. Ranskalaisesta tai italialaisesta. Ei Aki Kaurismäen tai muusta suomalaisesta elokuvasta! Hahahahah! Ei todellakaan. Eikä TV-sarjastakaan. Näistä ihmisistä oli nimittäin mökötys ja kyräily yhtä kaukana kuin hajuvesi lihapullasta!

Suukkoja suveen

♡♡

Hanna

Istun autossa (taas – täytyy joskus laskea kuinka paljon aikaa vietän autossa – toisaalta, mitä sitten?) Olemme satamassa ajamassa Saarenmaalta pois. Eli aivan väärä suunta. Mutta ei auta, tällä kertaa vietämme Juhannuksen muualla. Taitaa olla ensimmäinen kerta kahteentoista vuoteen. Joka tapauksessa takana on ihania päivä paratiisissa siskoni Ritvan ja tämän miehen Tapsun kanssa. Ehdin myös viettää aikaa maailman parhaiden mökkinaapureiden luona. Tien toisella puolella asuu kesäisin ihana perhe, johon kuuluu neljä sukupolvea. Heistä on tullut rakkaita ystäviä, jotka ottivat meidät avosylin vastaan ensimmäisenä juhannuksena jonka vietimme täällä vuonna 2005. Silloin vanaisa Mati ja tyttärenpoika Karel toivat palavaa soihtua kantaen ja Viron kansallislaulua laulaen meille Viron presidentin sytyttämän juhannustulen. Vai onko se itsenäisyyden tuli? En ole varma, koska toinen Virossa vietettävistä itsenäisyyspäivistä on juhannuksen aattona. Samalla he kutsuivat meidät juhlaan pihalleen ja siitä päivästä pitäen olemme olleet ystäviä.

Kesäaamujen parhaita juttuja on kävellä yöpaidassa tien yli naapuriin aamukahville. Koko tienoo on äänetön, lukuun ottamatta kurkien huutoa ja lintujen laulua. (Tosin yksi Viron kansallisäänistä on trimmerin laulu, joka saattaa kuulua koska tahansa. Nurmikoita trimmaillaan ahkeraan) Eihän sellaista missään Espoossa tapahdu. Että noin vain menet naapuriin ilman kiirettä ja istut siinä keittiön pöydän ääressä ja höpiset. Rakastan noita hetkiä suuresti. Koko tuo perhe on kuin yksi suuri sydän. He ovat tehneet eteemme paljon ihania asioita. Nytkin kun tulimme, oli porttimme avattu valmiiksi. Pieni suuri ele. Tiedän että se oli Mati, joka sen oli käynyt avaamassa. Lainaamme asioita puolin ja toisin. Joskus saunaa, joskus sokeria tai inkivääriä, joskus pesukonetta. Kun olemme poissa, he katsovat että kaikki on meillä kunnossa. Jos puita kaatuu myrkyissä, on ne korjattu pois ja pilkottu valmiiksi takkapuiksi. Lista heidän tekemistään ihanista asioista on loputon. Oli suuri onni saada heidät naapureiksi ja tuntea itsensä heti tervetulleeksi pieneen muutaman talon kylään. Myös kyläkauppiaamme on oikea aarre. Rakastettava ja ihana on lisäksi suurena apuna, kun täytyy korvata resepteissä joku ainesosa toisella saatavuuden vuoksi. Koetan ostaa kyläkaupasta kaiken mahdollisen mitä ikinä tarvitsenkaan.

Tällä reissulla aamuissa oli muutakin ihanaa, kuin visiitit naapuriin. Siskoni yllätti minut valmiilla aamiaisella, kun tulin lenkiltä. Siinä oli kaksi asiaa: Jättiannos nostalgiaa ja ihana maku. Lautasella oli paistettua kaurapuuroa. Ou mai gaad! Kun olin pieni, söin joka päivä kaurapuuroa ja välillä äiti keitti sitä tietysti liikaa ja seuraavana päivänä sitä tarjoiltiin paistettuna. ”Ken keitetyn paistaa – se makean maistaa” Paistettu puuro oli suurta herkkua, enkä ole saanut sitä sitten lapsuuden kultaisten päivien.

Nyt lautasellani oli rapeareunainen ja -pintainen puurokakku kera mustikoiden. Lähtiessäni tänään paistoin itsekin puuron. Ei se ollut yhtä hyvää. Miksi? Koska sisko käytti paistamiseen kaksinkertaisen määrän voita = rapeus ja ripotteli päälle sokeria = makeus.

Meillä oli tarkoitus tehdä monta satoisaa sieniretkeä pikku lomallamme, mutta eivät kanttarellit olleet vielä nousseet, vaikka torilta peukalonpään kokoisia löytyikin. Teimmekin sitten retken Saarenmaan luoteisrannikolle, jossa on kaksi ihanaa paikkaa. Panga ja Ninase sekä pienelle uimarannalle kaislojen keskelle.

Näihin kuviin ja tunnelmiin toivotan onnen juhannusta ihan jokaiselle. Paistakoon aurinko lämpimästi, soikoon haitarit rannoilla hiljaa ja kaihoisasti. Ollaan hyviä toisillemme sekä mökeillä, kodeissa että liikenteessä. Ei seisota veneissä ja pidetään holtti touhuissa muutenkin.

Luin juuri FB-päivityksen, jossa ystäväni oli innoissaan luomu- ja lähiruoasta. Hän oli käynyt perheensä kanssa ostamassa lihaa ja munia juhannukseksi  suoraan maataloista. Tuli hyvä mieli. On hienoa, kun näitä asioita osataan arvostaa ja parasta on se, kun luomua ja lähiruokaa alkaa saada kaikista lähikaupoista ja se on ihan kaikkien ulottuvilla.

Kävin kaksi viikkoa sitten vierailulla Kultamunia tuottavassa luomukanalassa ja se vasta oli ihana paikka! Voit lukea jutun täältä. Nyt tein juhannukseksi neljä munaruokaa Kultamunan luomumunista.

Kanamuna on ravintopommi, siinä ei ole itsessään turhia kaloreita ja se säilyy hyvin. Siksi minulla on aina munia kotona. Lisäksi kanamunat ovat edullisia ja siksi ne sopivat hyvin suurenkin joukon ruokkimiseen esimerkiksi juuri juhannusjuhlissa!

Tiesitkö muuten että kun laittaa raa’an kanamunan juhannusyönä tyynyn alle, näkee unessa seuraavan pääsiäisen juhlamenun! Kokeile vaikka!

Savusilakkaleipä on äitini resepti. Rakastin niitä jo lapsena ja ruikutin äitiäni tekemään niitä usein. Ruisleivän päälle ladotaan savusilkkaa niin, että keskelle jää kolo. Koloon pudotetaan raaka munakeltuainen. Päälle ripotellaan suolaa ja mustapippuria ja koko komeus maustetaan vielä ohuilla purjorenkailla ja tillisilpulla. Jos joku vielä kaihtaa raakoja keltuaisia, se on turhaa, koska Kultamunilla on salmonellan suhteen nollatoleranssi.

Toinen herkku on hyytelökakku sillistä. Näyttävä ja maistuva koristelu tehdään kovaksi keitetyillä kananmunilla. Se on tavallaan voileipäkakku, eli hyydytetty kakku jossa kermaviiliin ja tuorejuustoon sekoitetaan silliä ja anjovista, tilliä ja mausteita. Kakku hyydytetään liivatteella ja pohja tehdään ruisleivästä ja voista juustokakun keksipohjan tyyliin. Kakun pinta koristellaan kovaksi keitetyn kanamunan toisistaan erotetuilla valkuaisilla ja keltuaisilla, punasipulilla ja ruohosipulilla. Näyttävä tarjottava valmistuu helposti ja on superhyvää.

Aino-mummin suvisilli on perinneherkku, joka on kotoisin kummitätini äidin reseptikirjasta. (Jota ei kyllä oikeastaan ole, sillä hän teki kaiken sormituntumalla.) Siinä kovaksi keitettyjä kananmunia ja sillifileitä silputaan ja sekoitetaan ne kermaviiliin joukkoon. Sekaan lisätään tilliä ja ruohosipulia sekä mausteita. Suvisilli maistuu ihanalta uusien perunoiden kanssa. (Ja seuraavan päivänä leivän päällä)

Kokonainen savukala kuuluu ilman muuta minun juhannukseeni. Oli savustettu kala mitä merkkiä hyvänsä, sen seuraan sopii munakokkeli ja ihana tomaattivinaigrette. Kokkeli on hyvää kylmänä sekä lämpimänä. Tomaattivinaigrette on parasta huoneenlämpöisenä.

Kananmunasta on moneksi. Juhannuspöytäänkin sopivat makeat herkut tein jo aikaisemmin. Raparperitortun ja ihanien marenkien ohjeet löydät vanhemmasta postauksesta täältä .

Ja sitten tämän postauksen resepteihin:

Aino-mummon suvisilli

2 kovaksi keitettyä luomumunaa hienonnettuna

4 kpl kevytsuolattua sillifilettä pieninä kuutioina

Kastike

2 dl kermaviiliä

3 rkl makeaa sinappia

1 tl etikkaa

1 tl sokeria

½ dl tillisilppua

½ dl ruohosipulisilppua

Sekoita ensin kastikeainekset yhteen, kuutioi sitten kanamunat ja sillit ja lisää joukkoon. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään tunti.

Tomaattivinaigrette (hilloke)

½ l kirsikkatomaatteja

1+2 rkl oliiviöljyä

1 shalottisipuli

1rkl punaviinietikkaa

suolaa ja mustapippuria

ruohosipulia

Puolita osa tomaateista. Lämmitä 1 rkl oliiviöljyä pienessä kattilassa. Lisää silputtu shalottisipuli keittele noin neljä minuuttia, kunnes sipuli pehmenee. Lisää loppu oliiviöljy ja tomaatit. Keitä kunnes tomaatit alkavat pehmetä, noin kuusi minuuttia. Lisää punaviinietikka, suola ja mustapippuri. Kiehauta kunnolla ja sekoita. Maistuu parhaalta huoneenlämpöisenä. Lisää ruohosipulit vasta juuri ennen tarjoilua.

Munakokkeli

1rkl vettä kahta kananmunaa kohden. Laita voita pannulle ja riko tarvittava määrä kananmunia kulhoon. Riko munien rakenne rikki haarukalla ja lisää vesi joukoon. Sekoita. Kaada seos kuumalle pannulle ja paista sekoittamalla seosta kokoajan. Älä paista kokkelia liian kuivaksi. Mausta suollalla ja ruohosipulisilpulla.

Hyydytetty sillikakku

Pohja

75 g voita

150 g Saaristolaisleipää

Täyte

2 liivatelehteä

200g sipulisilliä paloiteltuna pieniksi kuutioiksi

30g anjovisfileitä ja 2 rkl lientä purkista

3 dl kermaviiliä

1 rkl sitruunan mehua

150g maustamatonta tuorejuustoa

1 pieni punasipuli

1 ruukku tilliä silputtuna

Kuorrutus

2 kovaksi keitettyä luomumunaa

1 punasipuli silputtuna

1 ruukku ruohosipulia silputtuna

Vuoraa 24 cm halkaisijaltaan oleva vuoka leivinpaperilla. (Paperi pysyy hyvin paikoillaan jos voitelet ensin vuoan kevyesti)

Leikkaa leipä pikkuisiksi kuutioiksi. Sulata voi ja sekoita se leipäkuutioihin. Taputtele seos vuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita kaikki aineet yhteen. Lämmitä kattilassa 2 rkl anjovislientä ja liuota kuumaan liemeen liivatteet, joista on puristettu vesi pois. Anna liemen jäähtyä hiukan ja sekoita se ohuena nauhana  huolellisesti kakun täytteeseen. Kaada täyte kakkupohjan päälle ja hyydytä jääkaapissa vähintään kolme tuntia.

Koristele kakun pinta hakatulla ruohosipulilla, punasipulilla ja kovaksi keitetyillä Kultamunilla. Erottele keltuaiset ja valkuaiset erikseen halkaistuista munista ja silppua ne erikseen.

Savusilakkaleivät

1 raaka kananmunan keltuainen ja 5 savusilakkaa leipää kohden. Lisäksi ruokalusikallinen silputtua purjoa ja tilliä jokaiselle leivälle. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Onnen juhannusta kaikille! Tehkää taikoja ja syökää hyvin!

♡
Hanna

Tuntuu että kesä kiirehtisi alta pois, ennekuin ehdin mukaan kyytiin ollenkaan. Viikot kiitävät ohi hurjaa vauhtia TV-kuvausten merkeissä ja päivät ovat niin tiiviitä, ettei muuta jouda tekemäänkään. Liikuntaa ei ehdi harrastaa ollenkaan ja välillä tuntuu kuin peppu olisi liimattu kiinni auton penkkiin. (En valita – rakastan sitä työtä ja kaikkia muitakin töitäni!) Kroppa valittaa liikkumattomuudesta ja kaikenlaista jumia ilmaantuu joka paikkaan. Mun on vaan pakko liikkua, että pysyy pää ja keho jotenkin kasassa.

Viime viikolla tuli ylimääräinen vapaapäivä keskelle viikkoa ja pääsin naprapaatin leivottavaksi Merja Avolan käsittelyyn. Olin keskiviikkona messevän migreenikohtauksen kourissa, joka johtui varmasti suureksi osaksi niskan jumituksesta. Se juuri kertoo sen, että ihminen ei voi liikkua varastoon. Asioita on tehtävä joka ikinen päivä. Kun teen Fustraliikkeitä kotona ja käyn treenaamassa Fustraa ohjaajan kanssa salilla, olen kivuton ja onnellinen. Pari viikkoa liikumattomuutta tekee jo tenän. Puhuimmekin Juhon (mun Fustra-trainer) kanssa, että on aivan selvää, että jumit ilmaantuvat takaisin, jos en treenaa, sillä läppärillä kirjoittaminen on niska-hartiaseudun ongelmien ydin. Ja tässähän istun kirjoittamassa joka päivä.

Oikeanlainen treeni on kuitenkin muokannut minua niin, että lukot ja jumit aukeavat helpommin, kuin ennen.

Perjantaina ehdin ennen kuvauksia treenaamaankin ja kokeilussa oli uusia juttuja. Fustraan on tullut uutuutena neljäs taso, jota pääsin kokeilemaan. Se keskittyy paljon jalkoihin ja alakroppaan. Siellä minulla on heikkouksia ja luvassa on paljon haasteita. Mutta tämä aamu antoi uskoa vaikka mihin. Tapahtui nimittäin ihmeellinen juttu.

Olen täällä Saarenmaalla Siskoni Ritvan ja tämän miehen Tapsun kanssa. Tapsu totesi eilen aamulla, että en ollut käynyt lenkillä. Minulla on ollut täällä tapanani juosta aamuisin ja myöhemmin, kun enää pystynyt polvisysteemien takia juoksemaan, olen tehnyt ripeitä sauvalenkkejä. Asia jäi kaivelemaan.

Tänä aamuna herätessäni sain sitten päähäni, että on pakko päästä juoksemaan. Se on absurdi ajatus, koska en ole juossut vuosiin askeltakaan. Juokseminen on tehnyt todella kipeää. Mutta mähän olen erittäin itsepäinen ihminen ja kun saan jotain päähäni, niin yleensä se sitten tapahtuu. Ja niin minä lähdin. Venyttelin ensin pihalla, sitten kävelin reippaasti tovin ja sitten, hitaasti ja arkaillen, aloin juosta.

Olen muutaman kerran koettanut juoksemista, mutta tiedättekö, se on ihan hullua, mutta se taito katoaa. Ruostuu. Yhtäkkiä ei tiedä mitä ja miten jaloilla kuuluu tehdä. Olin varmaan kohtuullisen typerän näköinen mennessäni, mutta juoksin. Lenkki kesti 45 minuuttia ja juoksin siitä noin kaksi kolmasosaa. Ei sattunut yhtään. Se oli huikeaa. Aivan järkyttävän siistiä. Ihanaa ja ihmeellistä. Kumma juttu, että noin hitaasti ja pikkuhiljaa voi polvi parantua. En tiedä, mutta sen tiedän, että huomisaamuna olen tikkana hereillä ja juoksemassa.

Nyt ovat lihakset kipeinä ja olen siitä aivan hävyttömän onnellinen.

Olen monesti miettinyt miten ihmiset kestävät kaikkia kremppoja ja kipuja joita tulee liikkumattomuudesta. Niska-hartiaseudun vaivoja, selkäkipuja, päänsärkyä ja kaikenmaailman jumeja. Kuulemma niihin tottuu. Kannattais tottua mieluumin johonkin hyvään. Liikkuva elämäntapa on mullekin haasteellista ja oikeasti mun pitäisi liikkua paljon enemmän kuin nyt liikun. Mutta jos tää juoksuhomma oikeasti alkaa toimimaan, se on huippua, koska juosta voi missä vain! Lisäksi matkaan vain Fustra-teleskooppikeppi ja se on siinä!

Voikaa hyvin – ja tottukaa siihen!

Hanna

Olen lomalla. Istun mökillä, aurinko paistaa ja täällä on täysin äänetöntä lukuun ottamatta tuulta. Tuulee kovaa, kun sadepilvet ovat lähteneet ja matalapaineen helmat pyörivät vielä lämpimän ilma edessä.

Ajoimme tänne kolme tuntia ja istuimme laivassa kaksi puoli. Satamissa meni yhteensä tunteroinen odotteluun.

Näin matkalla haikaran, peuran, joutsenia, pellot punaisinaan unikkoja ja kun tulimme omaan pihaan, olivat naapurit jo avanneet porttimme meille valmiiksi.

Nurmikko oli ajettu, kukkapenkit kitketty ja  kaksi valtavaa pihajasmiketta levittävät makeaa tuoksuaan puutarhan joka kolkkaan. Rakastan tätä paikkaa niin paljon ja olen aina onnellinen ollessani täällä. Tästä haluaisin kirjoittaa, mutta jo kaksi kertaa olen aloittanut kirjoittamaan eilisestä. Sitten olen pyyhkinyt tekstin pois. Kolmannella kerralla en enää pysty pyyhkimään.

Olin eilen tapaamassa sukulaisiani. Istuimme ja turisimme, joimme kahvia ja puhuimme lisää. Aihe oli kokoajan sama. Kuinka kaksi ihanaa vanhaa ihmistä voivat hoitokodissa, jossa he asuvat, kuinka heitä hoidetaan ja millaista hoitokodissa on.

Toinen laitetaan nukkumaan ‪klo 17.00. Televisio jätetään päälle, mutta sänky jätetään ala-asentoon niin, että hän ei näe katsoa sitä. Sanotaan vaikka että hänen nimensä on Marja. Marja on seurallinen ja rakastaa katsella ihmisiä ja säpinää. Hän ei juuri puhu eikä voi liikkua itse. Omaisten erikseen yksityiseltä puolelta kustantama fysioterapeutti kertoi sukulaisille, että Marjaa täytyy alkaa kuntouttamaan. Hänen ei kuulu mennä nukkumaan iltapäivällä, hän tarvitsee virikkeitä. Aloitettiin kuntoutus omalla kustannuksella ja pian ”liikuntakyvytön” Marja käveli jo avustettuna. Edelleen hänet heivataan petiin iltapäivällä. Hänen huoneensa on epäsiisti. Täynnä purkamattomia harmaita pahvilaatikoita joissa on vaippoja. Satoja vaippoja. Huoneessa on myös likaista.

Marja aviomies asuu samassa hoitokodissa. Hän on laihtunut olemattomaksi. Hänen vaippansa vaihdetaan kaksi kertaa vuorokaudessa. Hän pystyy syömään tavallista ruokaa. Siis samaa kuin sinä ja minä. Hänelle annetaan kaikki ruoka soseutettuna. Siis harmaana vellinä. Ruoka syötetään, mutta usein on sanottu, ettei hänelle maistu. Omaiset veivät hänelle kakun. Kutsutaan häntä vaikka Jukaksi. Jukka söi puolet kakusta. Hyvällä halulla. Seuraavana päivänä hän söi jättilaispalan voileipäkakkua yhtä innokkaasti. Hän ei ole nirsoa sorttia. Peruna ja kastike maistuisivat varmasti mutta vedäpä ne smoothieksi ja katso miltä näyttää. Söisitkö itse? Jukan paino on pudonnut hälyttävästi puolessa vuodessa. Jukan huone on epäsiisti ja likainen.

Koko hoitokoti on likainen. Lattioilla on muruja, kaatunutta hedelmäsosetta, villakoiria, pölyä ja roskia. Siivooja käy kerran kuukaudessa. Kysymyksessä on iso kaupunki Etelä-Suomessa.

Kuuntelin tätä kaikkea silmät pyöreinä. Voitte arvata että olen kirjoittanut aiheesta lyhennelmän. Marjan ja Jukan omaiset eivät uskalla arvostella hoitoa, koska pelkäävät, että heidän omaisensa saisivat tuntea sen nahoissaan ja hoito huononisi entisestään. He olivat kysyneet neuvoa ja keskustelleet useiden ihmisten kanssa ja kaikki sanovat samaa. Älkää menkö sinne mitään sanomaan. Marja ja Jukka saavat kärsiä.

Mikä tätä maata ja meitä ihmisiä oikein riivaa? Eihän tästä mitään tule! Mitä voi tehdä? Mitä pitää tehdä? Mitä saa tehdä?

Hoitokodista lähetettiin omaisille kirje, jonkinlainen osavuosikatsaus. Siinä mm. kerrotaan kuinka hoitajat halaavat aamuisin vanhuksia ja toivottavat hyvää huomenta. Näinköhän halaavat, kun eivät edes syötä niin että nälkä lähtee.

Kyllä hoitajista suurin osa parhaansa yrittää. Vaan kun henkilöstön mitoitus on vedetty niin tiukoille kun on, niin kaipa sekin kaikkeen heijastuu.

Harmittaa että on pakko kirjoittaa tästä teille. Mutta pakkohan tästä on puhua. Siis minut joutuu kyllä sitomaan kiinni ketjuilla etten mene sinne ja puhu asiasta ja kysy mikä on ongelma. Me kaikki tiedämme mikä se on! Raha. Ei edes sen puute vaan sairas ahneus.

Ei tässä paljon jasmiinin tuoksut mieltä lämmitä.

Hanna

Mitä tiedät aurinkolaseista? Minä en tiennyt niistä paljoakaan, ennen kuin kävin Specsaversilla näöntarkastuksessa ja hankin silmälasien lisäksi aurinkolasit. Valitsin lasini puhtaasti ulkonäön perusteella ja ajattelin, että saan ne saman tien mukaani, mutta ei se ihan niin mennyt. Olen aina ajatellut että häikäisyn ehkäiseminen on mukavuusasia, ei terveysasia. Olen ollut väärässä. Optikko osasi auttaa oikeiden lasien ja sopivien ominaisuuksien valinnassa. Silmiä täytyy suojella!

Auringon UV-säteily ei ole hyväksi silmille. Se voi aiheuttaa sarveiskalvon tulehdusta eli lumisokeutta ja edistää harmaakaihin eli samentumien kehittymistä mykiöön.

Testailin erilaisia aurinkolaseja Specsaversilla

Luulen, että olen kärsinyt lumisokeudesta muutamia kertoja, tajuamatta mistä on kyse. Olen ollut huono käyttämään aurinkolaseja ja joskus antoisan rantapäivän jälkeen silmiä on kirvellyt ja ne ovat tuntuneet tulehtuneilta ja ovat olleet punaiset. Olen aina ajatellut sen johtuvan uimisesta silmät auki. Myös laskettelupäivän jälkeen silmiä on voinut kirvellä kovin. Lumen tai veden pinnasta heijastuva UV-säteily moninkertaistuu ja voi vaurioittaa sarveiskalvoa ja aiheuttaa tulehduksen. Se onneksi paranee itsekseen muutamassa päivässä

Specsaversin optikko ehdotti, että aurinkolaseihini laitettaisiin vahvuudet. Ajattelin sen olevan aivan turhaa, mutta päätin että laitetaan sitten, kun ammattilainen kerran niin suosittelee. Olen super tyytyväinen valintaani, koska nyt näen lukea esimerkiksi tekstiviestejä aurinkolasit päässäni. Elämä helpottui.

Koska voimakas auringonpaiste ei ole hyväksi silmille, on hyvä hankkia aurinkolasit jotka sopivat käyttäjälleen ja ovat tarkoituksenmukaiset. Mieti mitä ominaisuuksia haluat aurinkolaseihisi ja mihin tarkoitukseen ne ovat.

Polarisoidut linssit

Poistavat vaakasuunnasta tulevia heijastuksia, kuten veden pinnasta tai tien pinnalta. Sopivat esimerkiksi veneilyyn, kalastukseen, vesiurheiluun ja autoiluun.

Kovapinnoite

ehkäisee linssejä naarmuuntumiselta.

Heijastamaton

Lisää käyttömukavuutta poistamalla heijastuksia. Estää oman silmän peilikuvan näkymisen linssin kautta itselle, sekä muita välkkyviä heijastuksia linssien takapinnassa.

Peilipinnoitteet

Tarkoitettu ääriolosuhteisiin, kuten jäätiköille, jossa on todella kirkasta. Muodikkaita puolipeilipinnoitteita on montaa väriä kuten hopea, kulta ja sininen.

Urheiluun tarkoitetut aurinkolasit

Kaarevat muodoltaan. Näkökenttä on suuri ja näkyvyys on hyvä myös sivuille. Suojaavat tuulelta. Ovat kevyet. Kehykset ovat usein muovia.

Kaupunkilasit

Tarpeelliset suojaamaan silmiä, mutta samalla kaunis asuste. Usein liukuvärjätyt linssit, jotka tekevät laseista keveämmän näköiset.

Aurinkolaseihin voi myös laittaa silmälasien vahvuudet.

Ero optikolta hankittujen ja muiden aurinkolasien välillä on yleensä linssien laatu. Optikolta saat laadukkaat ja tarkoituksenmukaiset aurinkolasit

Minulla on kahdet aurinkolasit. Uudet Henry Lloydin aurinkolasini ovat vallan mainiot! Ne mahtuvat litteään rasiaan ja kulkevat siksi helposti vaikka taskussa tai pienessä käsilaukussa. Aisat ”venyvät” eli vetämällä niitä ne saa ylettymään pään ympäri, mikä on kätevää monenlaisessa urheilussa ja touhussa. Aisojen päissä on magneetit, joilla ne pysyvät toisissaan kiinni. Lasit pysyvät päässä eivätkä putoile. Tavallinen tapa hukata aurinkolasit, on että ne putoavat mereen tai järveen. Minä olen menettänyt aurinkolasit niin kaksi kertaa. Se oli erittäin kallista lystiä! Lasit sopivat hyvin myös pihahommiin. Kun kitkee kukkapenkkejä ja pää on kokoajan alaspäin, on mukavaa että lasit eivät valu.

Toiset aurinkolasini ovat ihanat Mert Otsamon Specsaversille suunnittelemat upeudet. Rakastan näitä laseja. Ne istuvat hyvin kasvoillani ja ovat persoonalliset. On myös mukavaa, että suunnittelija on suomalainen kyky!

Aurinkoista kesää!

♡

Hanna

Tämän päivän Hesarin mielipidesivulla oli kirjoitus, jossa Tampereen yläkoulun lehtori Juhani Argillander kirjoitti osuvasti koulukiusaamisesta. Jo otsikko oli minusta aivan nappiin: Liian moni opettaja sulkee silmänsä

Kirjoitus jatkuu näin: ”Jälleen kerran on huomattu, että kouluissa kiusataan. Uusimpana reseptinä ilmiötä vastaan on keksitty ilmiantolaatikot, joihin oppilaat voivat jertoa kiusaamisesta nimettömänä. Espoolaisten koulujen ilmoitustauluille ilmestyy myös ohjeet, kuinka kiusaamiseen voi hakea apua.

Ikävä kyllä tällaiset näennäistoimet ovat merkki siitä, että liian moni opettaja on sulkenut silmänsä opetustyötä häiritsevältä ilmiöltä…..

….Kiusaaminen ei häviä ilmiantolaatikoilla tai päivittämällä kiusaamisohjelmia: oppivelvollisen yksityisyyttä loukkaava käyttäytyminen ei lopu, ennen kuin me ammattikasvattajat käärimme hihamme ja alamme puuttua maan tapaan osana koulutyötä.

Kyse on koulun aikuisten vakaasta ja yhteisestä tahdosta muuttaa koulumaailmaa. Valitettavasti liian moni kansankynttilä ajattelee, että kiusaaminen on yhtä pysyvä ilmiö kuin oppilaiden keikkuvat tuolit”

Bravo! Olen tästä asiasta niin samaa mieltä. Läheltä rankkaa, oikeussaliin päättynyttä kiusaamista seuranneena voin vain todeta että juuri näin se on. Tämä maan tapa on kitkettävissä vain käärimällä hihat. Olisi hauskaa tietää mitä sitten tapahtuu, kun kiusaaminen paljastuu ilmiantolaatikon kautta. Samaa kuin nytkin. Ei mitään. Oppilaisiin otetaan yhteyttä, sovitellaan. Sovittelussa kiusaaja haistattaa kaiken mihin verrattuna jalkapallovalmentaja sormien nuuhkiminen on kesätuulen huminaa ja jatkaa samaan malliin. Opettajat sanovat olevansa voimattomia ja kiusaajan vanhemmat eivät joko myönnä asiaa tai toteavat olevansa niin ikään voimattomia. Kyllä kiusaaminen koulussa tiedetään. En usko että laatikosta paljastuu ainoatakaan yllätystä. Kuvitteleeko joku, että nämä kiusaajat ovat tunneilla somasti ja yhteistyökykyisesti käyttäytyviä mallioppilaita, joiden tekoset tuntien ovat aivan käsittämättömiä ylläreitä? Että opettaja eivät ollenkaan osaa kuvitellakaan että he rääkkäisivät muita?

Niissäkin tapauksissa joissa koulut/opettajat yrittävät tehdä jotain lopputulos on usein yhtä tyhjän kanssa. Oppilas saa ja voi tehdä koulussa, välitunneilla ja tunneilla aivan mitä tahansa, ilman että opettajilla on edes teoreettisia välineitä puuttua asiaan. Haaste tulee oitis, jos näihin kiusaaviin ja opetusta häiritseviin ressukoihin kajoaa. Opettajalla pitää olla huikea auktoriteetti ja karisma, että pystyy hallitsemaan noita vanhempiensakin kasvatuksen ulkopuolelle jääneitä nuoria. Tavallaan säälittäviä tyyppejä. Rajojahan lapset kaipaavat ja niistä tulevat onnelliseksi, mutta jos kasvattajalla ei ole kykyä sitä rajaa asettaa, niin hukassa ollaan.

Kuuntelin tässä yhtenä aamuna hotellin aamiaisella nuorta äitiä, joka kysyi parivuotiaalta taaperolta aivan kaiken: istutko tuolissa, vaunuissa vai syöttötuolissa? Mitä haluat syödä? Haluatko ottaa kengät pois? Haluatko odottaa että äiti syö loppuun? Miksi kysyä lapselta asioita, jotka aikuisen täytyy päättää? Kannattaisi aloittaa se ohjien sopivan tiukalla pitäminen alusta asti. Löysän siiman kerääminen myöhemmin on mahdoton tehtävä.

Tamperelainen lehtori kirjoitti lopuksi, että vanhemmille jää edelleen vain kaksi vaihtoehtoa kiusaamisen lopettamiseksi: Tehdä poliisille tutkintapyyntö koulun välinpitämättömästä toimintakulttuurista tai löytää lapselleen uusi opinahjo.

Niin se ei ihan mene. Tutkintapyyntö on varmaan hyvä idea, mutta koska poliisi ehtii alkaa tutkia asiaa? Todennäköisesti kun oma lapsi on jo poissa koulusta. Ja koulun vaihtaminen on hankala asia myös. Some-mokoma seuraa lasta kaikkialle ja aina joku tuntee jonkun ja lapsesta tiedetään uudessa koulussa jo vaikka mitä. Esimerkiksi että tätä on kiusattu. Sehän on kuin polttomerkki. Ja kiusaus jatkuu uudessakin paikassa.

Opettajille olisi tietysti annettava takaisin myös valtaa. Onhan se nyt aivan käsittämätöntä, ettei opettaja voi ottaa oppilaalta edes kännykkää pois koulutunnin ajaksi. Minun kouluaikanani oli hommat vähän erilaisia. Kummasti ne villit pojatkin oppivat reilun pelin sääntöjä, kun liikunnan opettaja nosti oppilaan naulakkoon rauhoittumaan pikku toviksi.

Hanna

Tämä kevät ja alkukesä on ollut tosi kiireinen. Viimeiset viikot varsinkin, kun olen reissannut työn merkeissä ympäri Suomea. Eilen aamupäivä oli töistä vapaa ja kävin kaupungissa hoitamassa muutaman asian – kiireessä totta kai. Kun ajoin takaisin kotiin ja astuin tuossa meidän pihalla ulos autosta, tuntui kun olisin tullut paratiisiin. Kuulin lintujen laulun voimakkaammin kuin liikenteen melun. Tajusin taas kerran, että minun on mahdotonta muuttaa kaupunkiin. Tarvitsen hiljaisuutta.

Sitten alkoi taas hoppu ja työpäivä päättyi Raaseporissa kahdeksan aikaan illalla. Ajoimme työkavereiden kanssa kotiin ja sain mieheltäni viestin: tuletko saunaan? Aaahhh – no ihan takuulla! Kuinka ihanaa on rentoutua siellä hiljaisessa lämmössä, antaa lihasten kireyden ja ajatusten rentoutua. Siirtyä pois kiireestä rauhaan. Joskin hoppu jatkuu vielä seuraavina päivinä.

On kuitenkin yksi paikka, jossa kiire ei tavoita minua ollenkaan. Se on Saarenmaan talomme. Teimme siellä jutun Luhta Homen  Aalto-pyyhkeistä nettiin keväällä juuri, kun luonto alkoi vihertää. Lähdin sinne etukäteen laittamaan paikkoja kuntoon talven jäljiltä. Siitä tulikin aikamoinen setti. Näin seinän vieressä hiiren papanan ja siitä seurasi raivokas yhden vuorokauden mittainen suursiivous. Kaikki mikä irti lähti päätyi ulos piiskattavaksi ja pölytettäväksi. Pesin kaikki astiat ja tietysti lattiat, pöydät, tuolit – aivan kaiken. Tarkoitukseni oli ollut tehdä normaali siivous ja sitten keskittyä istuttamaan kukkia ja laittamaan paikkoja sillä lailla kauniiksi, tiedättehän.

No loppu hyvin – kaikki hyvin. Hiiren papanoita ei löytynyt enempää ja talo on siisti. Osa kukista jäi istuttamatta, mutta parempi siisti koti, kuin kukkiva terassi.

Pian ajoivat kuvaaja Johanna Myllymäki ja meikkitaiteilija Ida Jokikunnas pihaan. Ihanat tyypit! Istuimme hetken, he kotiutuivat meille, söimme vähän tomaattipiirasta ja siitä se sitten lähti. Aloimme kuvata ”Hannan Aalto-hetkeä”. Ja sehän on saunahetki. Tai oikeastaan se ihana tunne mikä on saunan jälkeen. Usein otan viimeiseksi jääkylmän suihkun ja kietoudun sen jälkeen kuumaan, löylyssä lämmenneeseen pyyhkeeseen ja istun ihan hetkeksi vielä lauteille. Silloin lämpö jää minuun pitkäksi aikaa. Katso kaikki saunakuvat täältä. Osallistu myös kilpauluun Instagarmissa jakamalla oma Aalto-hetkesi hashtageilla #aaltohetki ja #luhtahome ja voita Luhta Homen upea tuotepaketti.

Kuvauksissa oli hyvä meininki!

Juuri nyt haluaisin olla taas Idan ja Johannan kanssaan siellä pöydän ääressä juttelemassa. Nyt koko piha olisi kukassa, istuisimme ulkona ja kuulisimme kuinka kurjet huutavat läheisellä pellolla. Heidän kanssaan oli kiinnostavaa jutella. He viipyivät meillä kaksi yötä ja ehdimme käydä myös Kuresaaressa, johon meiltä ajaa vain vartin. On kyllä nastaa tehdä töitä joita teen, tässä tutustuu niin upeisiin ihmisiin, joista jää hyvä mieli pitkäksi aikaa. On myös ihanaa, kun tietokone on pullollaan kuvia, joita selatessa pääsee takaisin elettyihin hetkiin ja tuokioihin. Saunakuvat antavat pienen tovin lomaa ja rauhaa, kun niihin palaa.

Muutama kesäkuva Saarenamaan talosta on pakko laittaa tänne – niin ihanaa siellä on kun kaikki kukkii!

Ihanaa viikkoa – muista osallistua kilpauluun!

♡

Hanna

Eilen tulin niin onnelliseksi, kun näin onnellisia kanoja! Kävin Kultamuna luomutilan kanalassa.

Oli ihan huima reissu Lopelle. Kaikki alkoi munasta – totta kai. Kananmunassa oleva leima kertoo munan tuotantotavan, -maan ja –tilan. Viimeinen viisinumeroinen koodi on tuottajan tunnus. Syöttämällä koodin hakukenttään näet mistä kananmunasi on kotoisin. Käy testaamassa ositteessa täällä.

Minä lähdin siis visitille Lopelle, Hannes Uusitalon luomutilalle. Ajomatka aurinkoisessa säässä oli jo ihana. Niin nopeasti pääkaupunkialueelta pääsee ihailemaan maaseutua ja vehreää luontoa. Tunnin ajomatkan jälkeen olin perillä kauniissa pihapiirissä, jossa kuului iloista koiran haukuntaa. Hannes tuli pihalla vastaan ja menimme suoraan katsomaan kanoja.

Voi että ne olivat hilpeän näköisiä! Luomukanalan kanat pääsevät siis ulos laitumelle. (Mua nauratti sana laidun, sillä kaupunkilaisena jotenkin miellän hevoset ja lehmät laitumelle, enkä pikkuisia kanoja. Mutta hyvä sanahan se on.)

Siellä ne tepastelivat ja kuopsuttivat maata. Tuli heti sellainen olo että niitä pitäisi päästä jotenkin paijaamaan. Pyysin päästä sisälle aitaukseen ja lupa annettiin mutta Hannes sanoi, että kanat kyllä pakenevat saman tien. Menin hiljaa kun hiiri, mutta kun yksi kana päättää ottaa hatkat, seuraavat muut perässä. Olivat kuulemma vähän ujoja vielä, koska ovat vasta päässeet ulkoilemaan. Ilmakin oli aika viileä, lämpimänä kesäpäivänä kanat nauttivat paisteesta rinteessä kellotellen onnellisina puoli unessa. (Ihan kuin ihmiset siis!)

Seuraavaksi menimme sisälle kanalaan. Munia oli kerättynä suuri määrä kullankeltaisissa kennoissa ja seinällä oli hauska jo Hanneksen isän käyttämä munalaskuri tukkimiehen kirjanpitoa varten. Seinän takana olivat päivän tähdet, kanat. Koetin mennä sisään heidän kotiinsa niin etten häiritsisi, mutta kyllä ne vetäytyivät kauemmaksi heti kun astuin sisään.

En tiedä miten sen selittäisi, mutta kanat näyttivät kyllä onnellisilta. Hilpeiltä. Ajatus hymyilevästä kanasta on mahdoton, koska nokka ei taivu, mutta ne touhuilivat niin mukavasti omiaan. Jotkut olivat vetäytyneet hämäriin pesiinsä munimaan.

Kanat munivat aamupäivisin ja pesän lattia on muotoiltu siten, että munat vierivät liukuhihnalle josta Hannes kerää ne Kultamunan kuljetuskennoihin, joita olin jo nähnyt ison pinon.

Osa kanoista kylpi pehkuissa ja jotkut istuivat pullean pörheinä orsilla, jota pitää luomukanalssa olla 18cm kanaa kohti. Keskellä kanalaa keekoili kukko ja harmitti, kun se oli niin kaukana etten saanut siitä millään terävää kuvaa. Loput kanat vaan hengailivat ja ihan kuin ne olisivat jutelleet keskenään. Kälätys olikin melkoinen. En olisi millään malttanut lähteä sieltä pois, mutta tarjolla oli karjalanpiirakoita ja munavoita sekä omenapiirakkaa kahvin kera, joten menimme kahville, jossa haastattelin Hannesta lisää kanoista ja kanalanpidosta.

Uusitalon tila on ollut samalla suvulla jo 145 vuotta. Hanneksen isä muutti pellot luomulle vuonna 1995. Jo silloin tilalla oli myös suuri kanala. Hanneksen vanhempien jäädessä eläkkeelle oli aika miettiä kuka heidän kolmesta pojastaan ottaisi tilan hoitaakseen vai luovuttaisiinko tilasta. Se ajatus ei maistunut, vaan Hannes ja hänen vaimonsa päättivät jatkaa maatilan pitämistä. Hanneksen vaimo työskentelee tilan ulkopuolella muissa töissä, mutta hommaa riittää varmasti suurella tilalla hänellekin. Lapset tienaavat taskurahoja auttamalla esimerkiksi pihan hoidossa. Sukupolven vaihdoksen yhteydessä tutui järkevältä muuttaa myös munien tuotanto luomuksi.

Luomukanojen ruokavalio on siis luomua ja siihen kuuluu: ohraa, kauraa, vehnää, herneitä, valkuaistiivistettä ja kalkkia. Luomukanalassa on väljät tilat, jossa tilaa on oltava yksi neliömetri kuudelle kanalle. (Vapaan kanan munat munitaan kanalassa, jossa yhdelle neliölle mahtuu 9 kanaa) Luomukanalassa on oltava luonnonvaloa, eli ikkunoita ja kanoille tarjoillaan myös karkeaa rehua. Hanneksella menu sisältää apilaa, timoteitä, porkkanaa ja muita juureksia sekä salaattia. Karkea rehu tarkoittaa myös virikkeitä kanoille. On mitä nokkia. Luomukanalan kanat pääsevät ulkoilemaan keväästä syksyyn eli toukokuusta lokakuuhun laitumelle, jossa on oltava 4m2 tilaa kanaa kohden.

Luomukanalan pidossa ei voi huijata, joten jos luomua tahtoo, sitä voi Suomessa kyllä ihan rauhassa ja luottavaisin mielin syödä. Kaikki* mitä kanoille tarjotaan on tarkistetusti luomua. Kaikki kuitit ja tositteet tarkistetaan vuosittain. Kirjanpito on tarkkaa. Ja on siinä tarkistettavaakin, sillä kanat syövät tosi paljon. Nämä kuvien kaakattajat syövät kymmenen rekallista viljaa vuodessa.

Minulle on tärkeää tietää, että kanat joiden munimia munia syön, voivat hyvin. Mutta tietysti on tärkeää myös se, miltä kananmunat maistuvat. Luomumunat ovat hyviä ja niistä on ilo leipoa. Ylipäätään popsimme meidän perheessä paljon kananmunia. Kananmuna on ravintosisällöltään yksi monipuolisimmista ruoka-aineista. Munista saa nopeasti ruokaa ja helposti herkkuja. Suomalaiset kananmunat ovat myös turvallisia, koska salmonellalle on nolla toleranssi.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=bf1WDkJAnDE?rel=0&controls=0&w=560&h=315]

Viisi faktaa luomumunien tuotannosta

Kanat saavat vain luonnonmukaisesti tuotettua ruokaa.

🐓

Kanoilla on väljät olosuhteet. Kuusi kanaa/m2

🐓

Kanalassa on luonnonvaloa

🐓

Kanat saavat myös karkeaa rehua eli virkkeitä

🐓

Kanat saavat ulkoilla puolet vuodesta

🐓

Hyvä mieli jäi kanalavisiitistä ja koko tavasta hoitaa maatilaa. Jäi vähän ikävä niitä kanoja ihan oikeasti. Hilpeitä tyyppejä!

Hanna

kot kot

* Luomukanoille saa antaa 5% tavanomaisia rehuraaka-aineita vuoden 2017 loppuun. Tämä siksi, jotta saadaan täytettyä kanojen mm. aminohappo (metioniinin) tarve. Hanneksen kanalassa se tarkoittaa ostovalkuaisrehussa lisättyä maissigluteenia, jota ei ole luomuna tarjolla. Kyseessä on eurooppalainen säädös.

Kerran kauan sitten oli vierailulla ystävättäreni äidin luona. Hän oli ihana ihminen ja esikuva minulle monessa. Kiltteydessä, rentoudessa ja säästäväisyydessä. Välillä olen varmasti kiltti, rento ihan varmasti mutta säästäväisyys tai taloudellisuus eivät valitettavasti kuulu hyveisiini.

Minut oli kutsuttu hänen luokseen yhdelle monista unohtumattomista lounaista, joita hänen luonaan nautin. Lounaan jälkeen seisoimme tovin heidän olohuoneessaan juttelemassa, kun sivusilmällä jotenkin tajusin, että siinä vieressäni seinällä, oli yksi Suomen kulta-kauden taitelijan tekemä maalaus. Jäin tuijottamaan taulua ja ystävättäreni äiti sanoi – äh tuo on mieheni uusi harrastus, minulle nyt olisi samantekevää, vaikka seinällä olisi Damernas Världistä revittyjä kuvia.

Tämä kaikki tuli mieleeni, kun luin kesäkuun englantilaista Vogue-lehteä. En ole pitkään aikaan ostanut yhtään ulkolaista muotilehteä, mutta kaupassa käydessäni Voguen kansi houkutteli. Siinä kaunis ruskeahiuksinen nainen hymyilee leveästi yllään valkoinen paitapusero ja ruskea mokkatakki. Päässään hänellä on Stetsonia muistuttava lierihattu. Ihana simppeli asu. Kuvassa on Cambridgen herttuatar Catherine. Ostin lehden, varmaan noiden vaatteiden takia, jotka ovat sellaisia klassikoita joita rakastan. Asioita joihin aina palaa. Jos en tiedä mitä laittaisin päälleni laitan farkut ja valkoisen paidan.

Lehti on mielettömän paksu, kaikkiaan siinä on 460 sivua. Se painaa yli kilon, tarkalleen 1,127g ja sitä on kokonsa vuoksi aavistuksen haastavaa lukea. Olen selannut lehden läpi nyt varaan parikymmentä kertaa ja joka kerran tuntuu siltä että aika loppuu kesken. En ehdi syventyä siihen. Ensimmäinen tunne, kun aloin selata sitä oli huima. Tuli mieleen kouluajat, jolloin päällystin kaikki kirjani ja vihkoni muotilehtien kuvilla. (oooh those were the days!…kun kirjoja ja vihkoja päällystettiin) VOGUEn kuvat ovat jotain aivan mieletöntä. Halusin heti alkaa sisustaa kotiani uudelleen. Halusin laittaa noita mielettömiä kuvia seinille. Mietin jo kuinka toteuttaisin sen. On jotenkin aivan kreisiä mitä taideteoksia ja valtavan vaivan lopputuloksia on painettuna yhden muotiaviisin sivuille. Mainoksia on toki hullu määrä – mutta mainostajat mahdollistavat lehden tekemisen ja mainoskuvatkin ovat hienoja. Hienoimpia ovat kuitenkin muotikuvat. Aivan uskomattomia. Niin hienoja värejä ja tunnelmia. Mikä uskomaton vaiva onkaan nähty, että ne on saatu aikaan.

Joku sanoi jossain että tänä päivänä ei enää tarvita lainkaan valokuvaajia, koska kaikki nuoret osaavat kuvata yhtä hyvin. Katin villat osaavat! Hienoja kuvia osaavat varmasi ottaa ja on kivaa kun kuvaaminen on kaikille mahdollinen harrastus – mutta taide on taidetta. Vogue on täynnä taidetta. Ahh – olen ravittu!

Kuvat: VOGUE

…. Että tällaista innostumista tänään… !

Hanna