Puolet Suomen kaunein koti –ohjelman kohteista on nyt kuvattu. Tällä tuotantokaudella esitellään mökkejä. Ja kuten ennenkin jokaisessa jaksossa me käymme kylässä kolmessa mökissä jokaisessa jaksossa. Se tarkoittaa, että nyt olen ollut vierailulla 15:sta suomalaisessa unelmassa. Kirjo on valtava. Siinä missä kesämökillä puetaan päälle vanhat verkkarit ja rakkain villapaita, niin aivan samalla tavalla mökillä on tuotu ne tavarat ja asiat, joita rakastetaan eniten.

Mökillä ollaan rennosti. Se haastaa minua tuomarina. Menenkö tunteella, mihin takerrun ja millä ei ole niin suurta väliä? Koko homma on aivan eri asia kuin kodin sisustus.

Kesämökeissä myös sijainnilla on suuri merkitys. Tontti merkitsee eri asukkaille eri asioita. Joku hakeutuu meren- joku järven rantaan ja jonkun mökki on kuivalla maalla ja syyt sijaintiin tuntuvat olevan hyvin erilaisia. Rakkaus mereen, vanha kotiseutu, peritty tila, harrastukset.

Kaikkea voin paikan päällä arvailla, mutta varmasti en syitä tiedä ennen kuin ohjelma on valmis ja esitetään Maikkarilla ensi keväänä.

Kaikki mitä arvelen, on tosiaan puhdasta arvailua. Me tuomarit emme koskaan tapaa asukkaita. Emme ennen kuvauksia, kuvauksien aikana emmekä niiden jälkeenkään. Se tekee kohteiden arvioinnista toisaalta äärimmäisen vaikeaa, mutta toisaalta siten kaikki ovat samalla viivalla. Emme kuule tarinaa. Arvioimme vain sen minkä näemme ja aistimme. Se tekee ohjelmasta myös kiinnostavan katsojan silmissä, joka kuulee asukkaiden lempeät tarinat, syyt ja seuraukset. Tietää mikä on asukkaille arvokasta ja tärkeää, huomaavatko tuomarit sen? Se tekee ohjelmaan ihan oman jännitteen.

Kuvauspäivät on pitkiä, mutta kuvausryhmän päivät ovat vielä pitempiä, kuin meidän tuomareiden. Ryhmä käy kuvaamassa mökin ja sen asukkaat heti aamuvarhaisella, jolloin myös asukkaat haastatellaan ja katsotaan mm. punaisen maton paikka. Minun päiväni alkaa yleensä aamupäivällä kymmenen – yhdentoista aikaan, kun maskeeraaja saapuu. Sitä ennen olen kuitenkin valinnut päivän kuvausvaatteet ja laittanut hiukseni.

Minä teen nämä kaksi asiaa itse. Minun hiukseni eivät tarvitse juuri muuta kuin pesun (ja viittä eri ainetta) ja vähän pinnejä. Luonnonkihara on oma juttunsa. Vaatteet haluan valita itse, vaikka joskus 30 asua sisältävän kuvaus-garderobin keräämisessä käytän makutuomaria apunani.

Kuvaukset loppuvat iltaisin siinä viiden kuuden aikaan, jolloin ajamme joko hotelliin tai kotiin, riippuen siitä missä päin liikutaan. Jos suinkin pääsen, ajan mieluiten kotiin. Se on paras paikka maailmassa, eikä sitä hotellia löydy, jossa nukkuisin mieluummin kuin omassa sängyssäni.

Kotona olen ehkä kahdeksan – yhdeksän aikaan tai myöhemmin. Tarkistan sähköpostit ja luulen tekeväni jotain järkevää, vaikka totuus on, etten jaksa mitään, vaan kaadun vuoteeseen.

Se mikä on kurjaa, on etten ehdi pitää yhteyttä juuri keneenkään ja viesteihin vastaamiseen kuluu turhan paljon aikaa. Ja ruokavalio, joka räjähtää täysin käsiin kuvausten ajaksi. Vaikka olen minä yhden tai kaksi tuotantokautta kyennyt pitämään sen kurissa. Nyt se on täysin retuperällä. Totaalisesti. Rahkavälipala ja marjat näyttävät erehdyttävästi suklaalta, salaatti huoltoaseman seisovanpöydän makkaralta (kuten minäkin kohta! Apua!) ja sitä rataa.

Mutta siis rakastan tätä duunia. On ihanaa nähdä näitä koteja ja taloja ja pidän kameran edessä työskentelystä ja ohjelmien tekemisestä.

Nyt reissataan vielä ensi viikko ja sitten on kahden viikon kuvaustauko. Mahtavaa, koska saan tehtyä kaikki ne työt, joita en kuvausten aikana ehdi!

Ihanaa lauantaita! Syökää mansikoita ja menkää uimaan – on kesä!

Kuuntelen joskus unimeditaatiota, jos herään aamuyöllä, enkä saa uudelleen unta. Siinä Lina Grace sanoo, että joidenkin ihmisten mieli on kiireinen. Se tuottaa jatkuvasti uusia ajatuksia, jotka ovat kuin toinen toisensa päälle kiipeäviä kuplia. Minun mieleni on juuri sellainen. Joskus ajatuspolut ovat pitkiä ja se, minne ajatus lopulta kaartaa ja päättyy, on hämmentävää. Tänä aamuna se päättyi porraskiveen ihmetykseen siitä mitä kaikkea voi helposti muistaa viisikymmentä vuotta ihan heittämällä. Ja hämmästykseen siitä miksi juuri se asia on niin jäänyt mieleen.

Kaikki alkoi lukiessani Hesaria. Siinä on kertomus, jossa Anni Valtonen lähti etsimään sukunsa kotitaloa luovutetusta Karjalasta. Hänen isänsä piirsi kartan ruutupaperille ja kertoi, että portaiden edestä löytyy erityinen kivi. Siitä tulisi hänen hautakivensä. Porraskivestä.

En lukenut juttua, vaan vaivuin omiin mietteisiini. Ja ajatukset pulppusivat kuin saippuavaahto.

Porraskivi. Niin. Olin ihan pieni pellavapää, kun isä puhui jotain porraskivestä. En muista missä enkä miksi. Muistan asian sisällön ja sen tunteen, että porraskivellä on merkitystä. Se on tärkeä. Ja että oven eteen tai portaiden alkuun kuuluu laittaa jyhkeä, laakea erityinen kivi –porraskivi. Sillä tuntui olevan merkitystä, se kuului asiaan se kivi ja sellainen on aina laitettu. Tässä on suunnilleen se sisältö, joka asiasta on muistissani.

Kun rakensimme Saarenmaan talomme pihaa vuonna 1923 rakennetun talon eteen, sanoin Jarille, että laitetaan tuohon terassin eteen oven kohdalle maahan sellainen iso hieno kivi.

– miksi?

– no siihen kuuluu laittaa sellainen astinkivi, joka on iso. Isä sanoi joskus niin.

Ja niin laitoimme siihen laakean kiven, joka nyt on peittynyt miltei kokonaan ruohon alle. Mutta siinä se on, merkityksellinen kivi.

Viime viikolla, kun olimme kuvaamassa Suomen kaunein koti -mökkiohjelmaa, tulimme yhden pienen mökin pihalle, jonka pihalla oli ikivanha suuri ankkuri. Ymmärsin että olimme vanhassa ympäristössä. Mökin portaiden edessä oli kaksi jykevää kiveä, porraskiveä. Huomasin ne heti ja muistot tulivat mieleeni välähdyksenomaisesti – se tieto, että nämä ovat nyt niitä tärkeitä porraskiviä. Ja sitten tänään avatessani Hesarin siellä on tarina, jossa porraskivellä on suuri merkitys.

Tiedän että olen toivoton romantikko, kovin herkästi tunteva ja tunteellinen, mutta ajattele porraskiveä. Jykevää kiveä, jolle astut joka kerran kotiin tullessasi. Kuinka tärkeä se hetki on. Paras hetki. Ja kuinka aina lähtiessäsi asutut sille ja kerran astut sille kivelle viimeistä kertaa. Joskus tietäen sen viimeiseksi kerraksi ja joskus luulet palaavasi vielä. Ymmärrän niin hyvin, että joku haluaa sen hautakivekseen.

Oman isäni haudalla ei ole porraskiveä, vaan rantakivi. Kun hän kuoli, sain päähäni hakea Jollaksesta entisen kotimme pihasta kiven. Asuimme merenrannassa ja isä oli tehnyt rantaan laiturin, jonka alkuun hän teki kivipenkereen. Siitä otin kiven salaa, uusien asukkaiden tietämättä. Raahasin kiven autooni, ja voi Luoja, kuinka se painoi. Purin hammasta ja kannoin. Nyt se on Hietaniemessä, se rantakivi. Ja nyt kamala ikävän hyökyaalto ravisuttaa aatoksieni rantaa.

On niin jännää millaisia asioita eri ihmiset muistavat. Ja millainen on se tieto, jota mukanaan kantaa ja vielä sekin, mistä se tieto on tullut.

Hanna

Pavlova on yksi mun lempparileivonnaisista, josta on tullut jonkinlainen bravuurini myös.  Se tosin on tapahtunut oikeastaan ansiotta, koska Pavlova vaan on aivan sairaan hyvää, eikä sen reseptissä ole oikeastaan mitään erityistä.

Ihan kaikki pavlovat ei kyllä toisaalta ole hyviä, sillä Pavlovan itu piilee sen ytimessä, jonka tulee olla pehmeää vaahtoa ja aavistuksen sitkeääkin. Pinta taas on rapea ja krakeloitunut ja se saattaa parhaassa tapauksessa tihkua pieniä makeita, siirappisia pisaroita. Ai ai…

Joskus kun olen tilannut Pavlovan kahvilassa tai ravintolassa jälkiruuaksi, olen pettynyt pahan kerran, kun edessäni on ollut kivikova marenki. Siksipä teen Pavlovani aina itse!

Pavlovat ovat tyllinkeveitä ja siihen on syynsä. Leivonnainen kehitettiin aikanaan venäläisen primaballerina Anna Pavlovan kunniaksi, kun hän vieraili Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Leivonnainen symbolisoi balettitanssijan tutun, tyllinkeveää helmaa. Selvää ei ole se, kummassa maassa oli se taituri, joka leivonnaisen kehitti, vaan kumpikin sekä Uusi-Seelanti että Australia koettavat saada kunnian siitä itselleen. No minulle on aivan sama kuka sen keksi ja missä, leivon pavlova-marenkeja ja kerään kreditit niistä tyynesti itselleni.

Nyt tein pikkuisia Pavlova-leivoksia ja ne ovat niiiiiiin ihania. Marenkiin käytetään kananmunista vain valkuaiset, keltuaisista tein lemon curdia eli sitruunatahnaa, jota laitoin leivoksiin kermavaahdon alle. Se sopii ihanasti yhteen marengin seuraksi kirpeytensä takia. Jos et jaksa tehdä tahnaa itse, sitä saa toki kaupasta valmiinakin, mutta valmistaminen on äärimmäisen helppoa, joten suosittelen sitä lämpimästi. Itse tehty lemon curd on samettista ja kuohkeaa ja kaupan versio taas kittimäistä tahnaa, vaikka hyvän makuista sekin.

Pavlovan valmistaminen on helppoa, kun pari asiaa on hallinnassa.

●

Yhtään pisaraa keltuaista tai vettä ei saa joutua valkuaisten joukkoon tai marenki ei vatkaannu

●

Vatkauskulhon ja vispilän on oltava täysin rasvattomat. Paras kulho on metallia, koska sen saa takuulla rasvasta puhtaaksi.

●

Valkuaisia on vatkattava sinnikkäästi, kunnes vaahto on todella jämäkkää eikä esimerkiksi putoa kulhosta, jos sen kääntää ylösalaisin.

Pavlova-leivokset

Uuni 125 °C  paistoaika 1,5h

4 munanvalkuaista

2,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 tl maissitärkkelystä (Maizena)

2 tl sitruunan mehua tai valkoviinietikkaa

Erottele keltuaiset valkuaisista. Yhtään pisaraa keltuaista (tai vettä) ei saa mennä valkuaisten joukkoon tai marenki ei onnistu.

Vaahdota valkuaiset sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. Lisää sitten joukkoon vähitellen 1,5 dl sokeria samalla koko ajan vatkaten. Sekoita loppu sokeri (1dl) yhteen maissijauhojen ja vaniljasokerin kanssa ja lisää sekin valkuaisvaahtoon hyvin vatkaten. Lisää lopuksi sitruunanmehu tai etikka edelleenkin hyvin vatkaten. Vaahto on valmista, kun se on satiininkiiltävää ja siitä muodostuu huippuja, jotka pysyvät ehjinä.

Laita vaahto pursotinpussiin ja pursota siitä leivinpaperille pieniä kuppeja.

Paista marenkeja 120 asteesessa uunissa 1 ½ tuntia.

Täytä täysin jäähtyneet marengit laittamalla pohjalle ensin hiukan lemoncurdia ja sitten runsaasti vaniljalla maustettua kermavaahtoa ja marjoja. Jos käytät kaupan sitruunatahnaa, voit notkistaa sitä vesitilkalla.

Lemon curd eli sitruunatahna

1 dl sitruunamehua tuoreesta sitruunasta

1 (luomu)sitruunan kuori raastettuna

3 keltuaista

1,5 dl sokeria

50 g voita

1,5 tl vaniljasokeria

Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Vatkaa vesihauteessa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää joukkoon sitruunankuoriraaste ja mehu samalla vatkaten. Ota sitten kattila vesihauteesta ja anna seoksen hiukan jäähtyä. Lisää seokseen voi ja sekoita kunnes se sulaa.

Laita kauniiseen purkkiin ja mausta sillä Pavlovat, syö paahtoleivän päällä, sekoita kermavaahdon joukkoon lettukesteissä tai käytä pikkuleipien täytteenä.

Hanna

Yhtenä aurinkoisena aamuna lähdimme ystävättäreni kanssa pikku turneelle Viroon. Edessä häämötti kolme hienoa kaupunkia: Tartto, Pärnu ja Kuresaari ja tehtävänä oli pitää hauskaa ja etsiä näiden kaupunkien kivoimmat jutut, parhaat ravintolat ja ihanimmat hotellit. Tässä jutussa esittelen Tarton parhaat, Pärnu ja Kuresaari seuraavat myöhemmin omina tarinoinaan.

Ihan ensimmäinen määränpää oli Eckerön M/S Finlandia,  jolla seilasimme mukavasti Suomenlahden yli laivan loungessa istuen, herkullisesta aamiaisesta nauttien.

Viihdyn loungessa erityisen hyvin, koska siellä on niin hiljaista ja rauhallista. Myös oikeasti aina iloinen loungen henkilökunta tekee loman alusta erityisen hyvän.

Laivan tultua satamaan lähdimme hyvillä fiiliksillä ajamaan kohti Tartoa, jonne on Tallinnan satamasta n. 190 km. Matkaan kuluu aikaa n. 2h 15min. Tie on loistavassa kunnossa ja ajo sujuu leppoisasti. Matkalla ei ole hirveän montaa bensa-asemaa, joten jos tankkaustarvetta on, asia kannattaa hoitaa heti matkan alussa Tallinnassa. (Virossa polttoaine on n. 0,20 €/l edullisempaa kuin Suomessa.)

Auton navigaattori ohjasi meidät helposti satamasta tielle numero E 263. Teimme matkan yhden pysähdyksen taktiikalla. Joimme vain kahvit jossain keskellä ei juuri mitään. Oli niin kova hinku päästä perille.

Tartto on hieno, kaunis kaupunki, jota halkoo Emajoki. Kiinnostavimmat paikat ovat vanhassa kaupungissa ja sen lähiympäristössä. Saarenmaan naapurini Sirje sanoo, että Tartto on Viron henkinen pääkaupunki ja kulttuurin keskus.

Tartto on nuori, aktiivinen ja vireä, vaikka sen historia on ikivanha. Ensimmäinen maininta Tartosta on kirjattu vuonna 1030 ja se sai kaupunkioikeudet 1262. Jo siitä tietää, että kaupungilla on monta tarinaa kerrottavanaan. Siellä on maan suurin yliopisto, joka tuo mukanaan upeita kahviloita ja ravintoloita ja elävää meininkiä tavattoman kauniiseen kaupunkiin.

Jos lähtee matkaan ystävän kanssa, hän voi viihdyttää kuljettajaa lukemalla netistä kaupungin hurjaa ja kiinnostavaa historiaa ajomatkan aikana.

Hotelli

Asuimme hotelli Lydiassa, joka on Toomemäen rinteellä, heti raatihuoneen takana. Hotellihuone on helppo varata Eckerön merimatkan yhteydessä hotellipakettina. Silloin hinta on edullisempi kuin erikseen varattuna.

Huoneemme oli ihana! Sen piskuiselta parvekkeelta näkyi raatihuoneen kellotorni, joka helisytteli tunnelmallisesti kellojaan monta kertaa päivässä. Sänky ja tyynyt olivat aivan poikkeuksellisen hyvät.

Tykkään hotelleista, joissa on persoonallista paikallista otetta. Lydian moderneissa huoneissa sänkyjen päällä oli virolaisen Woolishin kutomat upeat villapeitteet, joita on myynnissä hotellista. Olen ostanut sellaisen peitteen Saarenmaalta tuliaiseksi tyttärelleni ja peitteen laatu on aivan huippuluokkaa.

Kun olimme saaneet roudattua tavaramme huoneeseen, lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Ja kuinka ollakaan nälkä kurni jo vatsassa.

Tartossa on kiinnostavia ruokapaikkoja ja kahviloita vaikka millä mitalla. Vanhankaupungin kävelykaduilla on ravintoloita vieri vieressä, mutta kannattaa hakea elämyksiä, myös muutamia kortteleita kauempaa.

Polkupyörät

Tartossa on parasta liikkua kävellen tai pyörällä. Hotellin vieressä oli kaupunkipyörien parkki, kaikkiaan pyöräasemia on 69 ja pyöriä on 750 joista 510 on sähköpyöriä! Aika makee juttu! Pyörän käyttöön tarvitset joko Tarton julkisen liikenteen lipun tai erikseen ostettavan pyöräverkostolipun. Erikseen ostettuna pyörän päivälippu maksaa viisi euroa ja viikkolippu kympin.

Tarton parhaat ravintolat

Tarton paras ravintola ei ollut meille kaukana – se sijaitsi omassa hotellissamme. Hotelli Lydian ravintola Hõlm on päässyt mukaan White Guide Nordic ravintolaoppaaseen, jossa on kirjattuna pohjoismaiden parhaat ravintolat, jo kolmena perättäisenä vuonna. Ruoka valmistetaan avokeittiössä ja se on osa ravintolaelämystä. Ravintolan innoituksena on Lydia G. Holmin käsin kirjoittamat reseptivihkot vuosilta 1925-26.

Lydia Holmin ja hänen perheensä historia on koskettava ja samalla hyvin tyypillinen sodanaikaisen virolaisen perheen traaginen tarina. Kertomus on luettavissa hotellissa myytävässä Lydian keittokirjassa, jonka tietenkin myös ostin. Ihana kirja! Siinä on sekä Lydian vanhoja ohjeita, että Hõlmin keittiön uusia reseptejä.

La Dolce Vita on aito italialainen ravintola, jonka sali on kauniiden holvikaarien alla. Italialaisen omistajan luotsaamassa ravintolassa ruoka onkin aidosti italialaista. Täydelliseen ruokalistaan kuuluvat myös Tarton ainoat aidossa puu-uunissa paistetut ja samalla Tarton parhaat pizzat.

Restoran Umb Roht on viihtyisä ravintola, jossa lähiruoka ja kausiajattelu ovat etusijalla. Pieni ravitntola ja uskomattoman kauniit annokset. Myös vegaaneille ja keliaakikoille.

Hotelli V Span ravintola Joyce on erittäin tasokas ravintola kauppakeskusten kainalossa, jossa voi myös pistäytyä drinkillä.

Vassilissa on venäläinen ravintola joka on ehdottomasti visiitin arvoinen ja esimerkiksi sen herkullinen kievin kana ei jätä nälkäiseksi ketään.

Melkein vastapäätä Vassilia on erittäin kiinnostava antiikkikauppa Inderlin. Vaikka et ostaisi mitään, mene käymään! Liike on ihana.

Tunnelmallinen kahvila-ravintola Werner on aivan Hotelli Lydian läheisyydessä osoitteessa Ülikooli 11. Yli 120 vuotiasta kahvilaa voi totisesti sanoa perinteikkääksi! Ja voi mahdotonta mitkä leivokset sen vitriinissä houkuttelikaan! Suussa sulavaa – lämmin suositus. Sisäpihan kätkössä voi istua kahvittelemassa ulkona. Pihalta pääsee myös antiikkikauppaan ja kampaajalle!

Tarton parhaat ostokset

Kaksi ihan erityistä myymälää ansaitsevat myös maininnan. Toinen on Moniik, jossa on ihania hepeneitä, joita ystävällinen myyjä ilolla esittelee. Liike on kuin korurasia ja sen rekeiltä löytyy varsinaisia vaateaarteita. Moniik on Raatihuoneen aukiolla, joten se on helppo löytää. Toinen on sukkakauppa SUVA  En ole eläissäni nähnyt kerralla niin paljon sukkia. Mene ja täydennä varastosi, täältä löytyy kaikki maailman vaihtoehdot.

Tarton käsityö- ja matkamuistokauppojen valikoima on saman tyyppinen, kuin muuallakin Virossa. Paljon tällä hetkellä erittäin trendikkäitä tavaroita saa hyvin edullisesti. Suosikkejani on puiset leikkuulaudat, pellavapyyhkeet, joissa on käsin virkatut pitsit sekä erilaiset hyytelöt, hunajat ja kuivatut kukat ja yrtit, joita liikkeistä myös saa ostaa.

Tarton parhaat elämykset

Tarton kasvitieteellinen puutarha on upea ja ihmeellinen aarre vanhassa kaupungissa. Kun sen portista astuu sisään, näyttää siltä, että olisi tullut pieneen ja vähän ahtaaseenkin puistoon. Täytyy kiertää kasvihuone, sen takana aukeaa uskomattoman kaunis, monimuotoinen ja upea puutarha, jonka ei voi kuvitella sijaitsevan keskellä kaupunkia. Se on ehdoton paikka vierailla. Yksi upeimmista, joissa olen käynyt.

Toinen ihana vehreä paikka on laaja Toomemäen puistoalue, joka alkaa aivan hotelli Lydian vierestä. Puisto on nimensä mukaan mäellä, ja sinne on tosiaankin kiivettävä. Puistossa voi tutustua mm. Tarton tuomiokirkon mahtaviin raunioihin.

Yliopistostaan Tartto tunnetaan ja sinne oli tietenkin oitis mentävä myös. Koko rakennus on kaunis ja sen pienessä taidemuseossa on kaksi helmeä – toinen on muumiohuone, jossa on näytteillä oikeita egyptiläisiä muumioita ja toinen on yliopiston entinen karsseri eli rangaistushuone, jonne siis kurittomat opiskelijat teljettiin miettimään tekosiaan. Kerrassaan kiinnostava paikka!

Kokonaan oma juttunsa on Viron upea, uusi ja uhkea vuonna 2016 valmistunut kansallismuseo jossa kävin viime syksynä. Kirjoitin siitä kokonaisen blogin, jonka voit lukea täältä. Se paikka on uskomattoman hieno ja sopii kaiken ikäisille. Lupaan ettet pitkästy. Museokaupan valikoimat ovat myös ihan huippuluokkaa.

Vielä teimme pienen kävelyn kaunista joen rantaa pitkin ja sitten alkoi olla aika lähteä jatkamaan matkaa Pärnuun. Siitä kerron myöhemmin. Mutta pieni hauska episodi tapahtui vielä saapumisemme jälkeisenä aamuna.

Olin kuntosalilla treenaamassa ja olin pukenut treeniasuni päälle hotellin ihanan collegekankaisen aamutakin, joka oli kuin pitkä huppari. Kun olin palaamassa huoneeseen takaisin, näin että ulkona paistaa aurinko. Kun tulimme Tartoon, oli pilvistä ja kaipasin tähän juttuun aurinkoisia kuvia. Olen jo kauan sitten oppinut sen, että hyvää hetkeä ei kannata missata ja niin lähdin juoksemaan siitä paikasta pitkin Tarton katuja kamerani kanssa. Sain kyllä vastaanottaa aika pitkiä katseita aamutakissa juostessani. Kivan takin saattoi ostaa itselleen ja tietenkin ostinkin! Enkä vain itselleni, vaan myös lahjoiksi!

Tarton Paavalin kirkko (Pauluse kirik) on Eliel Saarisen suunnittelema. Se tuhoutui pahoin toisen maailmansodan aikana. Neuvostoliitto sijoitti rakennukseen sodan jälkeen mm. urheilumuseon ja kirpputorin. Kirkko korjattiin suomalaisten toimesta ja se vihittiin uudelleen käyttöön v. 2015. Me emme ehtineet käydä tällä reissulla tutustumassa siihen, mutta kuvien ja lukemani perusteella se on upea ja visiitin väärti.

Mene Tarttoon ja osta matka ja hotelli täältä. Nauti kesäisestä laivamatkasta ja tutustu hienoon naapurimaahamme vähän syvemminkin, kuin vain hienoon Tallinnaan. Jos kuitenkin päätät myös tehdä risteilyn käytä hyväksesi Eckerön minun lukijoilleni tarjoama alekoodi:

Päivä Tallinnassa -risteily tai Miniristeily -20 % edullisemmin tuotekoodilla HANNAS. Tarjous on voimassa 31.12.2019 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Varaa matkatäältä: https://www.eckeroline.fi/

Ihania kesäseikkailuita kaikille! Pian tulee juttu Pärnun parhaista paikoista – stay tuned!

Hanna

Kaikkea sitä sattuu! Ihana juhannus Saarenmaalla on jo muisto vain, kun jo kuvataan taas täyttä päätä Suomen kauneinta kotia. Kuvauspäivät ovat aika pitkiä ja intensiivisiä, eikä niiden aikana juuri muuhun voi keskittyä, kuin ohjelman tekemiseen. Välillä on vaikeaa keskittyä edes itseensä ja siihen mitä itselle tapahtuu. Ja nyt tapahtui punkin purema ja sillä veijarilla oli matkatuliaisenaan borrelioosi. Se ei ole mitenkään vaarallinen asia, jos sen huomaa heti. Pitkä ja vahva antibioottikuuri hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä. Mutta hiukan kinkkiseksi oman tilanteeni teki se, että olemme kuvaamassa ohjelmaa saaristossa, eikä täällä pääse lääkäriin ihan sormia napsauttamalla.

Kun seilasimme maanantaina kotiin Saarenmaalta, kävin laivan kaupassa vähän ostoksilla ja raavin ärsyttävää hyttysenpuremaa käsivarressani ihan koko ajan. Ja sehän menee niin, että kuta enemmän raavit, sitä enemmän kutisee. Kysyin laivan kaupan kosmetiikkamyyjältä olisiko heillä jotain rauhoittavaa voidetta ja sitä löytyikin. Mutta pian kutina jatkui ja sitä myötä raapiminen. En kuitenkaan sen kummemmin keskittynyt asiaan. Mieheni sanoi, että hyttysenpuremani näyttää ihan punkinpuremalta mutta hui hai, minä tuumasin! Ei ne pukinpuremat kutise! Ai ai Hanna – kyllä ne voi kutista, sen tiedän nyt!

Keskiviikkona käsivarsi kutisi edelleen ja viimein keskityin asiaan. Ja hyvänen aika! Siinähän oli kaksi selkeää punaista ympyrää. Borrelioosi! Äkkiä Google avuksi ja kuvahaku. Kyllä! Ei epäilystäkään mistä oli kysymys. Mutta suuri kysymys olikin se, mitä nyt tekisin. Tunnin päästä havainnostani minun pitäisi istua maskeeraajan tuolissa, ja fiilis oli kyllä se, että haluan lääkkeet heti. Parin päivän odotus ei olisi varmasti asiaa huonontanut, mutta tiedän niin paljon hoitamattomasta borrelioosista, että alkoi ahdistaa. Soitin lääkärikeskukseen ja jätin lääkärille kiireellisen soittopyynnön. Sitten vedin niskaani treenivaatteet ja lähdin hotellin kuntosalille. Vaan eipä tullut treenaamisesta oikein mitään, kun ajatuksissa pyörivät painojen sijaan punkit.

Minulla on taannoisen Mehiläisen kanssa tehdyn kaupallisen yhteistyön ansiosta puhelimessani OmaMehiläinen-sovelus, jossa on digiklinikan etävastaanotto. En malttanut odottaa enää lääkrin soittoa, vaan laitoin viestin ja kuvan lääkärille sovelluksen kautta. Pian sain viestin sovelluksen kautta, jossa lääkäri kysyi muutamia lisäkysymyksiä ja totesi että selvä tapaus. Hän määrää lääkkeet. Ja mullahan ei ollut aavistustakaan, missä mahtaa olla lähin apteekki. Olisiko se suurimmassa kaupungissa pitkän ajomatkan päässä? Vaan eipä ollut, vaan ihan pienessä, alle kahden tuhannen asukkaan Taalintehtaan taajamassa, jonne Kasnäsistä on puolen tunnin ajomatka. Sinne sinne siis heti!

Kiirehän siinä tuli mutta reitti oli helppo. Kun farmaseutti latoi lääkkeet tiskiin, alkoi kyllä hirvittää. Melkoinen määrä! Kuusi tablettia päivässä kahden viikon ajan. Farmaseutti osasi hommansa ja myi minulle myös purkillisen probiootteja.

En ollut syönyt aamiaista ollenkaan, koska tarkoitus oli tehdä se salitreeni aamulla, joten nälkä kurni vatsassa. Kysyin farmaseutilta mistä voisin saada jotain suuhunpantavaa. Hän neuvo minua  menemään Cafe Holmbergiin, joka löytyisi torin laidalta.

No siis Taalintehdas on erittäin pieni paikka. Odotin hiljaista kahvilaa kylänraitilla, vaan hui hai! Tori oli pullollaan väkeä ja kahvila on ääriään myöten täynnä. Ajattelin, että joku turistiryhmä oli vallannut sen. Ja taas olin väärässä. (Tähän alkaa tottua!)

Keskiviikko on toripäivä ja koko taajaman väki taisi olla paikalla lisättynä kesäasukkailla. Kahvilassa ei mahtunut liikkumaan. Silmäni liikkuivat kyllä vikkelästi pitkin lasivitriinin hyllyjä, jotka notkuivat Ihanan näköisiä kakkuja ja suolaisia herkkuja. Ostin mukaan kahvin, smoothien ja muna-anjovisleivän ja puikkelehdin ulos täpötäydestä kahvilasta.

Vilkaisin vielä nopeasti torille, jossa oli kirpputoripöytiäkin. Ja kas vain – siellähän odotti aarre, joka oli pakko saada. Aldo Londin Bitossi  -rasia 50-60-luvulta. Minulla on kaksi valaisinta, lintu ja maljakko samasta sarjasta. Ostin rasian ja kauniin reikäommeltekstiilin. Hyppäsin nopeasti autoon ja ajoin takaisin Kasnäsiin.

Sellainen päivä jäi muistojen kirjaan. Borrelioosi ja Bitossin rasia. Päivään mahtui vielä tietenkin se mökki, joka kuvattiin, mutta siitä en saa vielä hiiskua sanaakaan. Sen verran kuitenkin sanon, että näkemisen arvoinen ohjelma siitä tuli.

Olkaa tarkkoja niiden punkkien kanssa. Suomen lämpimät kesät ovat tuoneet niitä hurjasti lisää ja samalla tietenkin lisää niitä yksilöitä jotka borrelioosia kantavat.

Hyvää torstaita – se on toivoa täynnä

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Okei – on sunnuntai. Jouduin katsomaan sen päivyristä, joten pieni lomani on siis tehnyt tehtävänsä. Onkin ollut melkoinen setti.

Tulin Tallinnaan torstaina ja ajoimme sieltä tänne Saarenmaalle. En muista torstai-illasta yhtään mitään, mutta tarkistin Jarilta. Kävimme Kuresaaressa syömässä pizzat. Perjantai jatkui samaan malliin, eli en juuri muista mitä tein. Kun oikein virkkuukoukun kanssa muistiani kaivan, saan kiinni pieniä muistilanganpätkiä uimareissusta aallonmurtajalle, lounaasta Kuresaaressa. Illalla tein juhannusruokaa uusista perunoista, sillistä ja muista herkuista – muistan sen, koska kuvasin ruuat.

Sitten tuli lauantai, jonka nukuin. Niin hämmentävää. Olin jo varma, että olen kuolemansairas.

Heräsin, mutta en herännyt, olin kuin unissakävelijä. Hidas, hajamielinen, uninen. En muista mihin nukahdin ensimmäistä kertaa, mutta nukuin korituolissa jalat pöydällä, nukuin riippumatossa pitkittäin ja poikittain. Peitin kasvoni tyynyllä, jos niihin osui aurinko, koska kosmetologini on varoittanut auringon ihoa vahingoittavasta vaikutuksesta.

Ruoka ei maisunut, mutta söin lounaaksi puolikkaan melonin joskus puoli kolmen aikaan ja jatkoin unia. Lyhyinä jotka olin hereillä, valitin outoa olotilaani ja kyselin mieheltäni, olenko kenties sairas. Hänen diagnoosinsa oli, että olen väsynyt, koska olen uurastanut koko kevään taukoamatta. Ei puhettakaan, että olisin uskonut häntä. En ole ihminen, joka on väsynyt, ajattelin, kunnes lyijynraskaat luomet painuivat jälleen kiinni.

Kun heräsin, päätin joka kerta olla reipas ja ryhtyä johonkin. Mihin? Puutarhaa voisi hoitaa. Pitäisi päivittää blogia. Olisi muutamia kuvia otettavana. Leipoisinko jotakin. Ajatukset harhailivat kaikissa mahdollisissa askareissa, kunnes taas nukahdin. Nukuin koko lauantain.

Seitsemältä illalla tuntui siltä, että on pakko liikkua. Halusin kävellä. En maleksia, vaan kävellä reippaasti ja antaa tuulen tuivertaa tukassa. Halusin happea. Lähdimme jälleen Kuresaareen.

Kuresaaren kaupungin keskusta (joka on tosiaankin pienen pieni ja suloinen) on remontissa. Sen katuja kivetään ja kaupunki saa entistäkin ihanamman ilmeen. Teimme pitkän kävelyn kaupungissa ja Piispanlinnalla ja tunsin viimein olevani jotenkuten hereillä. Kävely on muutenkin laji, jota rakastan. Reippaasta kävelystä tulee hirveän hyvä olo.

Kaupunkireissun jälkeen painuin suoraa päätä nukkumaan ja heräsin lähes yhdeksän tunnin yöunien jälkeen linnun lauluun ja kamalaan nälkään. Olen jotenkin täysin hämmentynyt tästä unikuurista ja samalla onnellinen siitä, että se oli mahdollista. Sitäkään ei tarvitse surra, että juhannus olisi mennyt ohi, sillä täällä Saarenmaalla ja Virossa juhannusaatto on tänään! Kokot syttyvät ja perinteiset juhannusleikit leikitään. Kohta lähden kuntosalille, sitten uimaan ja sen jälkeen ehkä teen seppeleen päähäni minäkin. Saa nähdä!

Huvittava yksityiskohta näissä unentäyteisissä hetkissä on yöpaitani. Kun ostimme tämän talon lähes 15 vuotta sitten, ostin Kuresaaresta valkoisen pellavayöpaidan. Olen nukkunut ja hipsutellut aamutuimaan puutarhassa se ylläni kaikki nämä vuodet. Ja tiedättekö mitä – nyt se on tullut tiensä päähän ja kangas on yksinkertaisesti kulunut puhki selästä! Se on jotenkin hieno juttu. Harvoja vaatteita käyttää niin paljon, että ne tulevat oikeasti tiensä päähän. Kaipa sen voisi korjatakin, mutta taidan polkea pyörällä kuresaaren pellavakauppaan ja ostaa ihan uuden.

Hyvää keskikesää ja oikeaa juhannusta kaikille!

Hanna

Ihana ihana loma Virossa on takana ja nyt heti pieni päivitys kuinka superkiva ja erityinen paikka Viro on. Sinne todella kannattaa matkustaa.

Reissumme alkoi viime viikon tiistaina, kun ajoin autoni yhdeksältä aamulla Eckerön M/S Finlandian autokannelle ja seilasimme ystäväni Railin kanssa Tallinnaan. Tallinnasta ajoimme saman tien Tarttoon, sieltä matka jatkui seuraavana päivänä Pärnuun ja Pärnusta lopulta meidän kesäpaikkaan Saarenmaalle. Kaikista näistä kolmesta paikasta kirjoitan parhaat matkavinkit teille piakkoin. Kustakin oman stoorinsa, missä asuimme, missä kannattaa käydä, syödä ja mitä tehdä. Tässä postauksessa tunnelmia Kuresaaresta ja syistä matkustaa Viroon ylipäätään.

Miksi matkustaa Viroon?

Ihmisillä on Virosta edelleen paljon hirveän vanhanaikaisia käsityksiä ja monet matkailevat vain Tallinnaan ja samoilevat sielläkin jo tutuiksi tulleissa samoissa paikoissa, vaikka kaupunki muuttuu kovaa vauhtia ja uuttakin nähtävää tulee jatkuvasti.

Ei kannata jäädä Viru Keskuksen ja vanhan kaupungin, eikä edes Telliskiven vangiksi, vaan lähteä seikkailemaan pidemmälle. Pelkästään Tallinna on täynnä ihania kokemisen arvoisia paikkoja, jotka ovat helposti saavutettavissa jo yhden päivän aikana. Viimeksi kirjoitin kiinnostavista paikoista Tallinnan kaupungin itärannalla. Jos matkaa jatkaa n. 130 km voi kokea Pärnun, joka on oikea luksuslomakohde. Tarttoon – aktiiviseen ja upeaan yliopistokaupunkiin on matkaa 185 km. Mutta näistä lisää tulevissa postauksissa – pysy siis kanavalla ja seuraa postauksia ja mun Instagramia.

Saarenmaa

on mun onnensaari, josta en koskaan haluaisi lähteä pois. Siinä, samoin kuin koko Virossa on jotain hyvin erityistä, sen tunnelma, maisemat ja ihmiset viehättävät minua ihan erityisellä tavalla.

Meidän talo on vartin ajomatkan päässä Kuresaaresta, jossa tulee käytyä usein päivittäin. Teimme nytkin niin Railin kanssa. On nastaa käydä kahvilla ja lounaalla kaupungissa ja tietenkin tarkistaa kirpputorin, torin ja muutamien kauppojen tarjonta. Tällä kertaa tori yllätti aivan täysin. Siellä oli jo myynnissä kantarelleja! Ne olivat aivan minikokoisia, siis eivät oikeasti juuri riisinjyvää suurempia! Ihan oikeasti mietin, oliko ne poimittu pinseteillä. Niistä tulisi kyllä loistava pikkelssi, mutta jäin vielä odottamaan suurempia saaliita.

Kuuman päivän kahvihetken vietimme vanhaan puuhuvilaan perustetussa suloisessa Nautleja-kahvilassa. Raili söi vadelma-prosecco-sorbettia ja joi Rosé-Cavaa, minä join espresson vaniljajäätelön kanssa (Eli pudotin vaniljajäätelön espresson sekaan – se on niiiin hyvää!) Edessämme kohosi 1300-luvulla rakennettu, täysin entisöity Piispanlinna, vallihaudan vesi kimmelsi ja ilmassa tuoksuivat pionit ja jasmikkeet. Täydellisessä rauhassa nautitut herkut maksoivat yhteensä 11.50 € ei voi valittaa.

Kauba-kadulla on vierailemisen arvoinen vaatekauppa, Texa Pood, joka muistuttaa vähän entisaikojen lyhyttavaraliikettä (ei muuten mitään käsitystä siitä, mistä tuo sana ’lyhyttavaraliike’ tulee!) Liike on ollut paikoillaan iäisyyden ja siinä se oli myös silloin, kun ensi kertaa vierailin Kuresaaressa joskus vuonna 2004. Se on farkkukauppa, teksat tarkoittaa suomeksi farkkuja. Farkkujen lisäksi siellä myydään kaikenlaista vaatetavaraa kaiken ikäisilleja kokoisille. Ja booom tein mahtavan löydön. Ihana pliseerattu sifonkihame odotti minua ikkunassa mallinuken päällä. Ja Texa poodin tyyliin hinta ei estänyt hankintaa. Pulitin siitä hymyssä suin 20 € ja ajattelin yhtä Ralph Laurenin muotikuvaa keltaisesta vastaavasta hameesta, jonka olin juuri edellisenä päivänä bongannut netistä – saamaan tyyliin aion pukea Kuresaaresta hankkimani muotiluomuksen.

Sunnuntaina, aamulla ennen kotiinlähtöä, ehdin käydä Kuresaaren Spa Hotelli Rüütlin kuntosalilla. Tunnin treenin jälkeen menin vielä pötköttämään hetkeksi saman hotellin kauneushoitolan pedille, kulmien muotoiluun ja värjäykseen. Olen löytänyt täältä varsinaisen kulmakarvaexpertin, jonka käsittelyn jälkeen kulmat ovat oitis salonkikelpoiset eikä, kuten helposti käy, vasta viikon päästä, kun liika väri on viimein kulunut pois. Häneltä menee hommaan puoli tuntia ja hinta on 14€

Rüütlin kaikki hoidot ovat huippuluokkaa ja hotellin alakerran seinät ovat käytännössä lattiasta kattoon lasia. Ikkunoista näkyy vehreä luonto, meri ja Piispanlinna.

En välitä ihmispaljoudesta vaan elämyksistä

Aina, kun tulen Saarenmaalle ja ajan auton pihaportistamme sisään, koen äärimmäisen suurta onnea. Tämä maa, nämä ihmiset, luonto ja kaikki mikä tähän paikkaan liittyy, on erityisen ihanaa.

Olin keväällä Prahassa, joka on upea kokemisen arvoinen kaupunki, mutta se oli aivan turvoksissa turisteista. Esimerkiksi Kaarlen sillalle ei yksinkertaisesti mahtunut enää yhtään enempää ihmisiä. Se oli kuin täpötäysi ratikka, jossa ihmiset tungeksivat toisiinsa liimaantuneina eteenpäin.

Mitä enemmän matkustan, sitä enemmän kaipaan matkoilta rauhaa ja kokemuksia, joista saa voimaa, eikä päinvastoin uuvu ihmispaljoudesta, melusaasteesta tai kiireestä.

En tiedä kuinka tärkeää minun on nähdä joku maailman kuulu nähtävyys yhdessä satojen muiden ihmisten kanssa kiireen tuntu niskassani, kun vaihtoehtona voi olla se, että koen jotain herkkää ja ainutlaatuisen kaunista omassa rauhassani. Jotenkin alati ilmassa viuhuvat kännykät ja ihmiset jotka elävät elämäänsä kuvaten itseään koko ajan, ei ole se miten haluan kokea elämää ja uusia paikkoja.

Hiljaisuus, rauha ja puhdas ilma ovat tämän päivän luksusta ja onneksi sitä löytyy vielä helposti. Viro on paikka, jossa voi nautiskella kaikesta yhtä aikaa – hiljaisuudesta, kulttuurista, historiasta, luksuksesta, huippuluokan museoista ja näyttelyistä, konserteista, elämyksistä, upeasta ruuasta, muodista, liikunnasta ja matka tähän kaikkeen maksaa vain muutaman euron! Ja käyttämällä mun lukijoille annettua koodia, saat matkasta vielä 20% alennusta. Saat Päivä Tallinnassa -risteilyn tai Miniristeilyn -20 % edullisemmin tuotekoodilla HANNAS. Tarjous on voimassa 31.12.2019 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Matkan voit varata täältä.

Kotimatkan viimeinen etappi sujuu suomalaisella laivalla herkutellen

Kotimatkassa on aina jotain haikeaa, on ikävä lähteä, mutta onneksi pääsen matkaan pian uudestaan. Eckerö nappasi meidät taas sujuvasti sisuksiinsa ja matka Finlandia loungessa taittui rattoisasti. Sen buffetpöydässä oli uusi menu ja meri on tyyni ja rauhallinen.

Kannella voi istua tuulensuojassa nauttimassa auringosta tai antaa merituulen tuivertaa. Tietenkin myös shoppailu ja meikkivarastojen täydennys kuuluu matkarutiineihin.

Matka oli ihan loistava ja nyt on energiaa tehdä taas töitä. Ihania kesäpäiviä kaikille!

Hanna

Unettomuus, nukahtamisvaikeudet ja katkonaiset yöunet on pirullinen vaiva. Tiesitkö, että se on yksi vaihdevuosien mukanaan tuoma harmi? Monet vaihdevuosissa elävät naiset kärsivät unettomuudesta ja sen myötä monista muista vaivoista, joita unettomuus tuo tullessaan. Jokainen tietää, millaista on herätä huonosti nukutun yön jälkeen. Kaikki on vaikeampaa, kuin pirteänä. Keskittymiskyky huononee ja pinna lyhenee, päätä särkee. Väsymys voi altistaa masennukselle, ahdistushäiriöille ja painon nousulle. Oireita on pitkä lista. Liian lyhyet yöunet voi korvata päiväunilla, mutta kuinka moni voi kellistyä petiin kesken päivän pienille unosille? Harva! Parempi olisi nukkua yöt kunnolla.

Sanotaan, että ihmisen tulisi nukkua 7-8 tuntia yössä, mutta ihmisten unen tarve on kovin yksilöllinen, jokaisella omanlaisensa. Minulle sopiva määrä on 5-6 tuntia unta yössä. Olen ollut sellainen lapsesta saakka. Mutta jos uni jää sitä vähemmäksi olen – noh helposti aika kamala. En tykkää olla kamala, olen paljon mieluummin ihana, jos mahdollista. Lisäksi yön pimeinä tunteina valvominen on synkkää, koska silloin ilo muuttuu tuskaksi ja saatavat veloiksi. Yöllä valvoessa tulevaisuus näyttää helposti pelottavalta ja ikävältä. Kuta pidemmän ajan on yöllä valveilla, sitä ahdistavammaksi elo muuttuu. Ja ahdistuneena on aivan toivotonta saada unta. Ja sittenhän peli on selvä. Valvominen jatkuu aamuun saakka. Ja juuri, kun viimein vaipuu levottomaan, mutta kaivattuun uneen, kello piipittää ilmoille armottoman vaatimuksensa ja pakottaa heräämään. Jokainen tietää millainen päivä on edessä…

Yhtä inhottavaa kuin herätä yöllä kesken unien, on maata illalla vuoteessa ja odottaa nukahtamista. Jo kun kallistaa päänsä tyynyyn, pelottaa ettei se uni tule. Ja silloinhan se ei tosiaankaan tule.

Olen saanut maistaa unettomuutta minäkin

Kärsin unettomuudesta pitkän ajanjakson, kun olin epätyydyttävässä työsuhteessa josta seurasi kova stressi. Heräsin joka yö kolmen tai neljän aikaan, enkä saanut enää unta. Kyllästyin makaamaan valveilla sängyssä, työasiat mielessäni unta odottaen. Se tuntui hyödyttömältä ja pitkästyin, joten nousin ylös ja aloin tehdä töitä tai jotain muuta oikeasti järkevää tai kiinnostavaa.

Parin tunnin valvomisen jälkeen alkoi aina väsyttää ja painuin takaisin pehkuihin ja sain nukuttua vielä tunnin tai kaksi. En ottanut heräilystä stressiä. Hyväskyin asian ja käytin valveillaoloajan järkevästi.

Minusta on tärkeää olla stressaamatta heräilystä, koska stressi vain pahentaa tilannetta. Heräilen nykyään vaihtelevasti öisin, mutta en edelleenkään ota siitä paineita. Minulla on lisäski uusi keino unen saamiseen, joka toimii aina. Tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Tätä keinoa käyttämällä nukahdan aina takuuvarmasti

Kuuntelen You Tubesta hypnoosivideoita. Minulla on kaksi suosikkia. Toinen on Lina Grace: Guided Sleep Meditation for Insomnia, jonka kesto on reilut kaksi tuntia ja toinen Jason Stephenson: Hypnosis for Sleep Insomnia and Sleeping Disorders, kesto 45 min.

Nämä kaksi videota on helposti löydettävissä selaimeltani. Tiedän myös missä puhelimeni nappikuulokkeet ovat. Kun herään yöllä ja huomaan, etten saa unta, laitan jommankumman videon pyörimään, napit korviini ja painan pään tyynyyn. Ani harvoin olen valveilla videon puheosuuden loppuun saakka. Jos olen, minua harmittaa ja seuraava mitä tiedän, on että herään! Kertaakaan ei ole käynyt niin, etten olisi nukahtanut. Kiitän suuresti tästä keinosta ystävääni Katia, joka vinkkasi sen minulle.

Jokaisen on varmaan löydettävä oma suosikkinsa runsaasta meditaatio ja hypnoosivideoiden tarjonnasta, joita löytää You tubesta esimerkiksi hakusanoilla Insomnia hypnosis tai insomnia meditation. Omien suosikkieni pointti on se, että niissä kerrotaan kiinnostava tarina. (Tosi kiinnostava, kun nukahdan…!) On myös tärkeää, että video on pitkä. On hyvä, että tarinan loppuessa äänitteessä on jotain ääntä. Lina Gracen videolla esimerkiksi on sateen ropinaa. Jos ääni lakkaa kokonaan, yhtäkkiseen hiljaisuuteen saattaa herätä. Jo tietoisuus siitä, että tämä keino toimii, auttaa pysymään rentona ja kaukana unettomuuspaniikista.

Jos uni on ongelma, kokeile tätä keinoa. Etsi valmiiksi puhelimeen videot ja laita korvakuulokkeet valmiiksi esille.

Allison Cullen, A.Vogel ravintoterapeutti kertoo tällä lyhyellä videolla mitkä asiat helpottavat vaihdevuosioireita ja joista myös on apua unettomuuteen.

Koeta kääntää ajatukset pois mahdollisest tulevasta huonosta yöstä. Ajattelen ettei se maailmaa kaada, jos herään. Valvon tovin, käyn vessassa, juon lasin vettä ja sitten kuuntelen videon – ja sitten onkin aamu ja herään. Toivottavasti kokeilet vinkkiäni menestyksellä!

Kauniita unia!

Hanna

Hui kuinka viikonloppu meni nopeasti. Mun piti lähteä lauantaina kaupungille hoitamaan kaikenlaisia asioita liittyen ensi viikolla alkaviin Suomen kaunein koti –ohjelman kuvaksiin. Koruja, vaatteita ja kenkiä täytyy noutaa ja sen sellaista. Istuin sitten yhdentoista aikaan meikkaamaan itseäni ruokapöydän ääreen, kun ulkona paistoi aurinko niin ihanan kuumasti. En päässyt maskissa paljon alkua pidemmälle (meikkaaminen on projekti…) kun tajusin että olen seinähullu, jos lähden kaupunkiin maailman ihanimpana kesäpäivänä. Riisuin mekkoni ja vaihdoin sen bikineihin. Pyörin hetken siinä tietämättä mitä tekisin ja sitten sen keksin, teen jalka- ja käsihoidon terassilla ja luen kirjaa.

Se oli aika ylellinen pikku projekti ja huomattavasti hauskempi idea, kuin reissu kuumaan kaupunkiin. (Vaikka voin paljastaa, että olen ostanut punaisen avoauton ja katto alhaalla on kyllä tosi coolia ajella, vaikka olis kuinka kuuma!!! Jeij!)

Olisi ihanaa, jos Suomessakin olisi jalkahoitoloita kuten Jenkeissä, vierivieressä, joihin voi mennä helposti ilman ajanvarausta istumaan mukavaan tuoliin lukemaan lehtiä. (Kuka lehtiä enää lukee? Kaikkihan selaavat somea) Mulla ainakaan ei oikein ole aikaa käydä pedikyyrissä yhtä usein kuin kävisin, jos se olisi helpompaa ja voisi tapahtua spontaanisti.

Olen ostanut Saarenmaalta ison läkkipeltisen pesusoikon (maksaa siellä pari euroa ja on paljon kauniimpi kuin muoviset kaverinsa) Kaadoin siihen lämmintä vettä ja jalkasuolaa.

Kuorin jalkojen ihon ihanalla Ritualsin vartalokuorintasuolalla, jossa on inkivääriä ja eukalyptusta ja se tuoksuu ihanalta. Moni voi muistaa, että olen hyvin herkkä tuoksuille ja saan niistä helposti migreeniin. Rituals-sarjan tuotteiden tuoksuissa on joku juttu, etten kärsi niistä. Se on ihanaa, koska sellaisia tuoksuja on todella vähän.

Näin teet jalkahoidon itse

💜

Poista ensin vanhat kynsilakat varpaiden kynsistä.

💜

Kaada vatiin lämmintä vettä ja lisää joukkoon jalkakylpysuolaa ja kylvetä jalkoja 10-15 minuuttia. Jos teet samalla hoidon käsillesi, voit kylvettää niitä pienessä vadissa samalla. Lisää käsiveteen mietoa nestemäistä saippuaa.

💜

Tee jaloille kuorinta kuorintavoiteella. Hiero kuorintavoidetta pyörivin liikkein alhaalta ylöspäin.  Muista myös varpaiden välit! Samalla tulet kuorineeksi käsien ihon. Huuhtele jalat ja kuivaa ne huolellisesti äläkä unohda varpaiden välejä.

💜

Leikkaa varpaankynnet kynsisaksilla. Älä pyöritä kulmia, etteivät kynnet ala kasvaa sisäänpäin. Työnnä kynsinauhoja hellävaraisesti taaksepäin appelsiinipuutikulla.

💜

Rasvaa jalat lopuksi hyvällä jalkavoiteella

💜

Samalla, kun kuorin jalkojen ihon, saivat myös kädet kuorinnan. Minulla on ollut rakennekynnet jo noin 15 vuotta, ellei kauemminkin, niin käsiä ja kynsinauhoja on hoidettava silti itsekin hyvin. Varsinkin nyt, kun kädet olivat aika kauheassa kunnossa perjantaisten puutarhatöiden jälkeen. Istutin ruukkuputarhaan yrttejä ja kitkin kukkapenkkejä ja vaikka oli hanskat käsissä niin mikä siinä onkaan, että aina niiden sisälle jotenkin pääsee multaa, joka takertuu kuiviin kynsinauhoihin ja kynsien alle.

Kymmenen minuutin liotus, kuorinta ja kynsiharjan käyttö on pakollinen toimenpide puutarhatöiden jälkeen.

Multa kysytään usein, voiko rakennekynsillä kynsillä tehdä mitään. Kysymys tuntuu hassulta, kun oikeasti ei ole mitään asiaa, mitä ei voisi tehdä samalla tavoin kuin omilla lyhyillä kynsillä. Mutta jotenkin sen ymmärrän. Jotkut kynsientekijät ovat huonoja eikä kynnet kestä. Mulla kestää! Airi Kuusma-Pavlov on tehnyt kynteni sen 15 vuotta eikä ne irtoa tai mene rikki koskaan. Käyn huollossa kolmen viikon välein ja vaikka ihan kohta on huollon aika ovat kynnet vielä aivan siistit.

Juuri nyt pidän eniten hyvin neutraalista kynsien väristä, mutta välillä jokainen kynsi on ollut erivärinen, välillä sormissa on kirkkaanpunaiset kynnet ja välillä taas kauniisti klassinen ranskalainen manikyyri.

Oma hetki terassilla auringossa oli hyvä ratkaisu, rasvasin jalat vielä virkistävällä jalkavoiteella ja luin pitkän pätkän Marja Aarnipuron uutta dekkaria Syöpälääkärin kuolema. Lopulta otin pienet nokoset terassilla. Se oli muutaman tunnin pikku loma! Niin tervetullut ja ihana!

Huomenna on taas uudet kujeet!

Hanna