Kaupallinen yhteistyö: Eckerö-Line

Joku sanoi kerran Tallinnassa, että täällä on niin nastaa. Ihan kun olis ulkomailla! No kaikki ymmärtävät, että Tallinna ON ulkomailla, mutta lauseeseen sisältyy oikeastaan toinen ajatus, kuin mitä sanat kertovat. Se tarkoittaa sitä fiilistä, mikä tulee, kun istuu laivan loungessa ja arki jää taakse. Loma alkaa jo kun astuu laivaan. Tallinnan reissu Eckeröllä maksaa parhaimmillaan 10€ ja kun napaa vapaapäivän keskelle viikkoa se uudistaa ihmistä kumman kivasti.

Me lähdettiin Pirjon kanssa risteilemään viime tiistaina. Se oli synttärilahjareissu, jonka olin luvannut hänelle jo iäisyys sitten, kun hän juhli tasavuosia. Keskellä viikkoa napattu vapaapäivä oli hyvä idea. Missään ei ollut ruuhkaa ja voiko olla hauskempaa työviikkoa, kuin sellainen johon sisältyy lomamatka.

Söimme mukavasti aamiaisen m/s Finlandian loungessa jossa on raikas ja laadukas buffet-aamiainen. Kokosin myslistä, jugurtista ja marjoista ihanan bowlin ja söin myös crossantteja, juustoja ja frittataa (uunimunakas) cappuccinon kanssa. Siis herkuttelimme ja puhuimme kerrankin ilman kiirettä kaikesta maan ja taivaan välillä, ilman että kukaan häiritsi. Laivan kauppoihin päätimme mennä paluumatkalla. Mutta vähältä piti, että paluumatka olisi siirtynyt…

Jossain vaiheessa aloin tuijottaa Pirjon hiuksia ja lopulta kysyin, että kuule, kuka sun hiukset värjää? Pirjo heläyttää parhaan naurunsa ja kertoo tekevänsä sen itse. Ja minä vastaan rakkaudella, että huomaan sen. Sitten naurettiin yhdessä.

No siis Pirjolla on paksut kauniit hiukset, jotka olivat pikkuhiljaa värjääntyneet turhan mustiksi. Lisäksi ne oli kietaistu (ihan turhaan) ponnarille. Kontrasti vaalean ihon ja tummien hiusten välillä oli hiukan (erittäin) raaka. Niinpä sanoin, että kuule, meidän reissusta tulee kampaajareissu! Ja Pirjo oli heti mukana, eli asia oli päätetty saman tien.

Mutta mistä aika kampaajalle? Laitoin vähän kyselyitä ja sain paikallista tietoa. Suositus oli Ilusalong Fahle. Asia selvä, varasin Pirjolle ajan iltapäiväksi oitis, kun Finlandia kiinnittyi satamalaituriin ja puhelimet toimivat moitteetta.

Sitten hyppäsimme taksiin ja lähdimme tutustumaan Telliskiven ja Kalamajan alueeseen. (Taksimatka maksoi 5€)

Kahlasimme läpi ihania kauppoja ja ihailimme komeita autoja. Juuri kun pääsin sanomasta, että katso kun on törkeän hieno Jeeppi tuossakin, niin Jeepin ikkuna aukeaa ja kuuluu huuto MOI HANNA! Hahahha! Pieni on maailma. Vanha tuttuni siinä kertoi olevansa leivän haku matkalla. Tieto olikin ihan kultaa, koska sain kuulla, että laajasti hehkuttamaani Muhun limppua leivotaan myös Telliskivessä. Niinpä juoksimme mekin tuliaisiksi leipää ostamaan.

Söimme lounaan F-hooneessa, jonka ruoka tai palvelu ei ole pettänyt kertaakaan ja sen tunnelma on niin kivan rento. Saimme vieläpä ikkunapöydän, jossa olen aina halunnut istua. Tilasimme lohta ja grillattua avocadoa hijiki-edamame salaatin kanssa. (Hijiki on merilevää ja edamame papuja) Kala oli pinnalta rapea ja sisältä mehevä ja lautasen muut maut ja värit olivat just nappiin.

Kampaamo on tasan toisella puolella Tallinnaa ja meinasi tulla kiire. Takseja ei näkynyt missään. Juoksin sisään meksikolaiseen La Tabla -ravintolaan ja pyysin apua, jota ystävällinen henkilökunta oitis antoikin. Tilattiin meille taksi ja samalla näin hauskan ravintolan ensikertaa sisältä. Sinne suuntaan seuraavalla kerralla.

Fahler ilusalong oli ihana. Ihanasti sisustettu ja loistava tunnelma. Pirjon hiuksiin syventyi Katrin, joka sanoi heti, että värinpoisto on huonompi idea kuin raidat ja tyviväri. Siihen siis ryhdyttiin. Minä hengailin kampaamossa ja kävin naapurin hienossa ravintolassa kahvilla, kävin vähän kävelyllä ja sittenhän Pirjo olikin valmis. Ja WAU mitkä hiukset! Niin kauniit ja ihanat. Raidat, tyviväri, pesu, värihuuhtelu ja latvojen tasoitus maksoi 70€ (mieluiten käteisellä, koska kampaajat työskentelevät omaan laskuunsa) Pirjo päättikin, että jatkossa hän tekee rentouttavia päiväristeilyjä Tallinnaan useasti ja varaa Katrinilta ajan.

Meillä oli kuitenkin edessämme vielä pieni seikkailu. Laivan lähtöön oli n. 40 min ja katsoin navigaattorista, että satamaan kävelee puolessa tunnissa. Otimme pari kuvaa hiuksista ja lähdimme ripeästi matkaan. No siinä kävi sitten niin, että olimme sataman väärällä laidalla ja pystyimme melkein koskettamaan m/s Finlandia kylkeä, mutta välissämme oli satama-allas. Aikaa oli jäljellä neljä minuuttia. TUSKA. Ei toivoakaan ehtiä. Näin edessämme muhkean hienon Mersun ja ryntäsin kysymään sen kuljettajalta, voisimmeko saada kyydin laivaan. Hypätkää kyytiin! Ja niin hauska nuori pariskunta, jossa miehellä oli suuri lierihattu ja vaalea polkkatukka ja naisella musta piukka nahkarotsi, joka oli täynnä piikkiniittejä, ajoivat meidät terminaalin viereen upealla autollaan. Nainen ajoi, kuin rallikuski ja mies kysyi maksammeko sakot – no siinä vaiheessa olisimme luvanneet vaikka kuun taivaalta. Sakkoja ei tullut, annoimme tytölle vitosen ja ehdimme juuri ja juuri laivaan hien valuessa noroina pitkin selkärankaa.

Toivuimme tovin loungessa ja kokosimme sen buffetista ihanat kanasalaatit ja sitten lähdimme ostoksille. Koska kyseessä oli kauneusmatka (myös kuntomatka, koska pikakävely laivalle pikku paniikissa oli selkeästi kuntoilua), ostin kasvonaamioita. Loppumatka meni taas maailmaa parantaessa ja seuraavan päivän työpäivä tuntui kepeältä, olinhan ollut ulkomaan lomalla ystävän kanssa!

Kiitos Pirjo – hauskaa oli!

Istutaan mieheni kanssa ruokapöydän äärellä ja syödään välipalaa. Yhtäkkiä hän puhkeaa puhumaan ideastaan Suomi 101 juhlavuodeksi. Suomen tulisi silloin ottaa yhteyttä Dinsney-yhtiöön ja suunnitella heidän kanssaan yhteishanke, joka perustuu 101 dalmatialaista pilkkuihin.

Kampanjatunnus olisi kokonaan pilkullinen Suomen kartta. Kartta olisi käännetty kyljelleen, jolloin Suomineidon käsivarsi olisi toinen koiran tassuista. Ja siinä asennossaan Suomineito eli Suomi-koira myös pyllistäisi Venäjälle.

Kysyn miten hän edistäisi tätä tapahtumaa.

– Marimekko unohtaisi raitansa ja keskittyisi vain pilkkuihin. Vesirokkorokotukset unohdettaisiin ja lapset kulkisivat pilkullisina ja näin tukisivat yhteistä hyvää. Liituraitapuvut muuttuisivat liitupilkkupuvuiksi.

Miksi aloit kehitellä tätä ideaa?

– Koska useat Suomi 100 hankkeet ovat teennäisiä. Olisi parempi tehdä konkreettisia asioita.

Projekti on joko hyvä huono, ihan sama onko Suomi 100 vai 101 vuotias. Valtion ja kuntien tulisi aina tukea hyviä yleishyödyllisiä projekteja.

Millaisia projekteja pitäisi sitten tukea? Anna esimerkki.

Ideaali projekti olisi esimerkiksi ottaa 100 syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta ja auttaa heitä konkreettisesti. Ensi vuonna autettavia olisi 101 ja sitten 102 ja isona ideana sen jälkeen 103. Siinä olisi jotain konkreettista ja tärkeää.

– Suomi 101-Dalmatialaishanke olisi kansainvälisestikin merkittävin markkinointikampanja ikinä.

Kuinka niin?

– Koska koko maailma on täynnä pilkkuja ja pisteitä eli tulevaisuudessa, kun ihminen painaa esimerkiksi pistettä kirjoittaessaan, hän muistaa siitä Suomen. Jääkiekko-ottelun kiekko assosioituu suoraan Suomeen ja henkilö alkaa jopa miettiä miksi erotuomarin paita on raidallinen eikä pilkullinen. Tosin Suomessa Marimekko on jo siinä vaiheessa tehnyt diilin jääkiekkoliiton kanssa ja muuttanut raitapaidat täpläpaidoiksi.

Palloilen nyt keittiöön tekemään Pavlovaa…. Vai Pallovaa

●

Hanna

Suosittelen lämpimästi juhlien järjestämistä ihan kaikille ihmisille. Äläkä mieti keitä kutsuisit, jos päätät järjestää juhlat, vieraat löytyvät kyllä. Äläkä pelkää, ettet osaa, tai ei ole tarpeeksi hienoa tai mitään muutkaan. Mieti päivä, keksi teema, kutsu paikalle satunnaisesti ihmisiä joita tunnet hyvin tai huonosti. Teeman ei tarvitse olla kummoinenkaan. Sadonkorjuu sopii syksyyn ja sen voi toteuttaa tekemällä kasvisruokaa tai omenapiirakan, joulukorttitalkoot, viininmaistajaiset, kirjojen vaihtojuhla, mikä tahansa joka jotenkin kiinnostaa itseäsi, toimii. Teema antaa apua, kun toisilleen entuudestaan tuntemattomat ihmiset kohtaavat.

Olen kerran järjestänyt juhlan, jossa tehtiin unelmakarttoja ja meistä hitsaantui ihana ystäväjoukko, vaikka kutsutuista kukaan ei tuntenut toisiaan entuudestaan. Jopa minulle muutama vieras oli tuntematon. Eipä ole enää!

Taannoin sain kutsun sadonkorjuujuhlaan Helsingin keskustaan. Kysymyksessä oli markkinointitilaisuus, joka järjestettiin yksityiskodissa. Harvinaista!

Tunsin yhden vieraista hatarasti etukäteen ja muutaman muun olin tavannut aiemmin lehdistöinfoissa. Yleensä infot alkavat klo 8.00 aamulla tai myöhään iltapäivällä, jolloin aina saan ajella kaupunkiin kamalassa ruuhkassa. Nyt tilaisuus oli perjantaina klo 15.00, sopivasti viikonlopun alkaessa. Päätin osallistua. Siellä oli ihanaa!

Ensinnäkin oli kivaa juhlia jonkun kotona, eikä ravintolassa. Tarjoilut olivat jotain, mitä en koskaan aiemmin ollut syönyt ja seura mitä parhainta.

Istuin itseäni puolet nuoremmassa seurassa ja kuulin jakavani viisaita talousneuvoja, vaikka itse olen aina sijoittanut iloon ja elämiseen ja säästöni eivät todellakaan ole mittavat. Vaan omista virheistähän sitä ihminen oppii.

Kolmen tunnin iltapäiväkemut antoivat viikonlopulle ihanan alun. Me söimme Benjamin Frostellin (Vuoden Luomukokki 2016) tekemiä herkkuja ja kaikki ruoka oli siis luomua ja Valion Luomu-tuotteet olivat tärkeissä rooleissa resepteissä ja Valio oli myös tilaisuuden järjestäjä. Ostan aina luomua, jos se on mahdollista, mutta nimenomaan luomumaito muutti elämääni aika tavalla kerran, kun ihastuin sen puhtaan valkoiseen väriin.

Ostin viisi vuotta sitten Saarenmaalla luomumaitoa vierailleni ja kaataessani maidon kannuun (pahvitötteröillä ei ole asiaa ruokapöytään #äidinopit) se näytti niin kauniilta ja paksun valkoiselta, että minun tuli siihen himo. Join sitä yksin tein puoli litraa. Minulla on laktoosi-intoleranssi. En ollut juonut maitoa noin 40-vuoteen. En saanut mitään oireita. Rakastuin maitoon ja nyt juon sitä litroittain. Mutta vain luomuna. Se on ihanaa. En tiedä syytä oireettomuuteen enkä ala sitä mitenkään spekuloida, olen vain onnellinen, koska se maistuu ja tuntuu niin hyvältä minussa. Niinpä popsin myös luomuherkkuja juhlassa hyvällä halulla.

Pieni pörähdys perjantai-iltapäivänä sadonkorjuujuhlassa antoi monta ihanaa asiaa.

💚 Tutustuin uusiin viehättäviin ihmisiin.

💚 Söin ruokia, joita en ikinä ennen ole maistanut.

💚 Sain vierailla jonkun kotona (aivan parasta – ravintolat eivät ikinä pärjää kodille).

💚 Sain nopean katkon arkeen ja ihanan alun viikonlopulle.

💚 Saatoin laittaa päälleni ihanan puseron koska oli syy.

💚 Sain vinkin hyvästä janojuomasta.

💚 Muistin taas kuinka tärkeää on järjestää juhlia, vaikka juhla onkin vähän liian iso sana.

Ihmisten tapaaminen on monella tavalla virkistävää. Ihmisistä saa ajattelemisen aiheita, inspiraatiota ja uusia ideoita. Juhla on iso sana, jonka voi korvata vaikka – kutsua joku kahville – ilmaisulla, ettei tule fiilistä mahtavista kalaaseista. Kirjoitin taannoin yksinäisyydestä ja olen saanut kirjoituksen tiimoilta jättiläismäärän palautetta ja kertomuksia. Yksinäisyyttä on hyvin monenlaista ja haluaisin auttaa ihmisiä löytämään tapoja saada ystäviä ja seuraa, ilon aiheita. Se vaatii ehkä hiukan rohkeutta, mutta kannattaa miettiä mikä on pahinta mitä voisi tapahtua, jos kutsuisi puolituttuja kotiinsa. Pahinta olisi ehkä, jos kukaan ilmaantuisi paikalle. Siksi kannattaa kustua tarpeeksi, aina muutama peruu. Eikä todellakaan pidä ajatella, ettei osaa tai että koti ei ole jotenkin tarpeeksi. Herätetään henkiin vierailut oikeissa kodeissa! Aina kahvi ja pulla maistuu.

Mistä niitä kutsuttavia sitten löytää? Työpaikalta, naapurista, jumpasta, ehkä joku johon on tutustunut Facebookissa? Joku johon törmää samassa bussissa? Joku jonka tapaa usein jossain, mutta vaihdetaan vain tervehdys. Ehkä ensi kerralla muutama lause ja sitten taas muutama lisää? Pidän peukkuja kaikille, jotka yrittävät.

Hyvää viikonloppua

💚

Hanna

Hullu kiireinen maailma, jossa sattumalle ei ole sijaa saa ihmiset raivon valtaan, milloin missäkin.

Habitaremessuilla trendianalyytikko Susanna Björklund puhui luennossaan sattuman merkityksestä ja siitä, kuinka kaikki pyritään suunnittelemaan tarkasti. Opiskelu, valmistuminen ammattiin, lapsien hankkiminen mietitään etukäteen. Lomamatka ulkomaille varataan vuosi etukäteen. Sitten hän sanoi – mutta kun ei se elämä vaan mene niin.

Olisi kyllä hyvä pitää se fakta mielessään aina ja oikeasti ottaa hiukan rennommin. Kiire ei anna sijaa sattumalle ja vie samalla mahdollisuuden kokea hauskoja yllättäviä hetkiä ja tapahtumia. Ja samalla elämän mikrokokoiset tragediat saavat helposti kohtuuttomat mittasuhteet.

Ajatellaan vaikka kassajonoa. Menet kauppaan ja omassa päässä on tarkka aikataulu. Ensin kauppaan, sitten kotiin, ruoka salamana pöytään ja lapsi harkkoihin. Harkkojen aikana oma juoksulenkki. Sitten kotiin, suihku, lapsen läksyt ja seuraavan päivän vaatteet itselle ja perheelle esille. Muista myös huomisten synttäreiden lahja lapselle mukaan.

Sitten olet siinä kassajonossa. Ja kas – kassakonetta naputtelee harjoittelija. Hän tekee virheen. Tarvitaan apua. Homma kestää. Tuotteesta puuttuu hinta. Jonossa alkaa hermostunut liikehdintä. Viereiselle kassalle tulee myyjä ja jono siirtyy sinne. Sehän tapahtuu aina niin, että alkuperäisen jonon viimeinen tajuaa tilanteen ensimmäisenä ja hyökkää viereiselle kassalle voittajana. Hänen päässään soi voittofanfaari, mutta ilme on pälyilevä ja katse on suunnattu tiukasti omiin hihnalle nouseviin ostoksiin.

Se onneton, joka on harjoittelijan jonossa, ostokset jo hihnalla odottamassa vuoroaan on aivan raivona. Hänen olisi kuulunut olla seuraava! Nyt jonon viimeinen pääsee edelle. Kiire perkele. Päähän nousee kysymys siitä miksi jonkun tunaroivan harjoittelijan on ylipäätään oltava siinä?? Valmiissa maailmassa, jossa minulla on kiire, ei ole sijaa opettelulle. Homma kaatuu. Elämä hajoaa. Raivarit kassalle. Palaute kauppiaalle – en astu jalallani tähän putiikkiin enää ikinä. Mahtavaa.

Kehätien liikenteessä vasenta kaistaa ajaa auto, jonka nopeus on 106 km/h. Rajoitus on 100km /h hänen edellään ajaa autoja silmänkantamattomiin samaa vauhtia. Hän pitää turvaväliä. Taakse pörähtää Tärkeä Henkilö. Hän on vihainen. Joku on hänen edessään. Vieläpä halvemmalla autolla. Hän poukkoilee kaistan reunalta toiselle, että edellä ajava nuija tajuaisi antaa tietä. Tämähän on ohituskaista! Lopulta nuija väistää ja Tärkeä Henkilö pääsee 20 metriä edelle. Siinä on jonon seuraava auto. Sama raivo uudelleen. Kun hän viimein pääsee kaupungin keskustaan siellä odottaa lisää nuijia. Miksi tuo pälli ajaa niin hiljaa? No NYT! Hän alkaa parkkeerata! Seuraavaksi kapealla kadulla seisoo roska-auto, jota ei mahdu ohittamaan. Kun Tärkeä Henkilö on töissä, hän on aivan loppu ja purkaa raivonsa johonkuhun joka sattuu sopivasti kohdalle.

Uutisissa kerrotaan juuri New Yorkin YK-kokouksen aiheuttamista liikennejärjestelyistä. Vartin koulumatkan sijaan matka kestää 45 minuuttia. Se on kamalaa. Suurin piirtein kaikki maailman johtajat ovat paikalla ja heitä on suojeltava. He koettavat saada maailmaan rauhaa.

Eikä tämä ole paradoksaalista? Kaikki tuijottavat vain omaa napaansa. Joustaminen ja lempeys kiinnostaa aika vähän. Kiireiset ovat vain kiireisempiä joka päivä. Ja sitten on se toinen joukko ihmisiä, jotka haluaisivat osallistua myös kaikkeen, mutta he eivät mahdu mukaan.

Kun pienet sattumat saavat ihmisen raivon partaalle, isot sitten pysäyttävät kaiken ja elämä usein muuttuu. Jos ote olisi aina rennompi, voisi kaikenlaisille sattumuksille olla tilaa. Myös hyville, koska jutustelusta kassajonossa voi seurata, vaikka mitä hauskaa. Vähintään viihdyttävä hetki odottelun keskellä.

Toivottavasti maailman johtajat saavat jotain aikaan. Sitä paitsi jokainen ihminen on yhtä arvokas ja oikeutettu olemaan olemassa. Ei mulla muuta tähän aamuun. Lähden liikenteeseen. Toivottavasti en häiritse siellä ketään.

Sain kutsun josta en voinut kieltäytyä. Nimittäin Halvan järjestämään lakritsi- ja viinitasting –tilaisuuteen. Ei siinä ollut sinänsä mitään ihmeellistä, vaikka voisi luulla, että laku ja viini yhdistelmänä hämmästyttäisivät. Minua yhdistelmä huvitti, sillä olen naurattanut ihmisiä oudolla rakkaudellani yhdistelmään, jossa suuhun laitetaan yhtä aikaa Fazerin sinistä suklaata ja tuoretta pehmeää lakua. Kun seos on muuttunut suussa sopivaksi massaksi, se huuhdotaan alas kylmällä oluella. Se on aivan sairaan hyvää. Kun nyt tarjottiin mahdollisuutta kokeilla lakun ja viinin yhdistelmää, oli se pakko testata. Se oli hauska kokemus.

Istuimme pitkissä kauniisti katetuissa pöydissä ja edessä oli lautanen ja neljä viinilasia. Pöytä notkui herkkuja, joissa kaikissa näkyi mustia herkkupaloja – ihanaa tuoretta lakua. Ensimmäisenä huomasin kakun, jonka päällä oli lakua ja rosmariinin oksia. Sitten huomasinkin, että kyseessä olikin Camembert- ja Brie juustot, jotka oli koristeltu lakuilla ja niiden kanssa ehdotettiin tarjottavaksi lakukastiketta tai lakuhilloketta samaan tapaan kuin viikunahilloa.

Tomaatti-mozzarella salaattiin oli lisätty lakupaloja sellaisenaan ja saaristolaisleipätaikinaan oli lisätty lakupaloja. Kuulostaa metkalta ja ehkä oudoltakin, mutta ruuat olivat maistuvia.

Entäpä sitten viinit? Minä en juo viinejä enkä myöskään tunne niitä siitä yksiselitteisestä syystä, etten voi juoda niitä. Saan päänsäryn jo juodessani, eli kysymys ei ole krapulasta, vaan migreenistä, joka puhkeaa käytännössä aina, jos juon viinejä. Halusin kuitenkin maistaa näitä yhdistelmiä. Aivan pieniä määriä viiniä voin kyllä nielaista ilman pääkipua.

Lakusta taas en saa mitään muita oireita, kuin alati yltyvän himon pistää käsi uudelleen lakupussiin. Kuta tuoreempaa sen ihanampaa.

Viinit Tiina Rantasen kehittelemien ruokien pareiksi oli valinnut Antti Valtanen. Ensimmäinen yhdistelmä oli Zensa Organico Brut –kuohuviini lakritsaleivän ja Brien kanssa. Sen jälkeen valkoviiniä ( Dopff & Iron Château de Riquewihr Riesling Grand Cru Schonenbourg ) lakritsi graavatun lohen ja lakuleivän kanssa. Sitten olikin ihan jännä setti. Tomaatti-mozzarella-lakusalaattia ja punaviiniä (Zensa Nero di Troia Organico 2015). Aivan sulaa hulluutta! Ensinnäkin lakua ja tomaattia ja toisekseen salaattia ja punkkua. Mutta yhdistelmä oli aivan sairaan hyvä! Alkoi jo tosissaan harmittaa, etteivät viinit sovi minulle. Kun tällainen noviisi saa maistaa huippuasiantuntijan valitsemia viinejä ruuan kanssa, kyllä siinä alkaa sukat pyöriä jaloissa.

Jälkiruoka oli – mitäpä muuta kuin lakua ja viiniä. Halvan uusia Premium lakuja ja makeaa jälkiruokaviiniä (La Caliera Moscato d’Astia) Oikein hyvää. Ja samalla niin hassua. Kyllä monen hifistelijän naama venähtäisi, jos jälkkärinä tarjottaisiin lakua ja viiniä! Vaan muikeatpa olivat ilmeet maistajaisissa. Olisiko ideaa järjestää syksyllä laku ja viini maistelutilaisuus ystäville? Siitä voisi tulla ikimuistoisen hauskaa.

Laitan tähän oheen Tiina Ranatasen oivat reseptit ruuista, joita tilaisuudessa tarjottiin. Kannatta kokeilla rohkeasti.

Iloa päivään!

Juustoa lakukastikkeella

Camembert- tai Brie-juustoa

Halvan Wanhan ajan Premium lakuja

tuoretta rosmariinia

Wanhan ajan lakukastike

1 pussi Halvan Wanhan ajan Premium lakuja

4  dl vettä

2-3 tähtianista

1/4 tl suolaa

1. Kuumenna lakritsit ja vesi kattilassa. Lisää tähtianikset. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes lakritsit ovat sulaneet. Tarvittaessa soseuta kastike tasaiseksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.

2. Pane camembert- tai brie-juusto tarjoiluvadille. Koristele juusto lakupaloilla, rosmariinilla ja hieman lämpimällä lakukastikkeella. Jos annat kastikkeen jäähtyä, se jähmettyy hillokkeeksi.

Lakritsi-tomaatti-mozzarellasalaatti

500 g erivärisiä kirsikkatomaatteja

1 pussi  (185 g) Halvan Wanhan ajan lakuja

250 g mini Mozzarella palloja

basilikanlehtiä

Huuhtaise tomaatit ja puolita ne.

Sekoita keskenään tomaattilohkot, valutettu minimozzarella ja lakupalat. Sekoita. Revi joukkoon reilusti basilikanlehtiä.

Salaatti ei välttämättä kaipaa kastiketta, mutta halutessasi sekoita salaatin joukkoon kastike, jossa on 1/2 dl oliiviöljyä, 2 rkl balsamicoa, 1/2 tl sormisuolaa, ripaus sokeria ja 1 tl karkeaa dijoninsinappia.

Musta lakritsileipä

1 pakkaus Tuoppi Mallasmestarin saaristolaisleipä –aineksia

2 dl vettä

100g lakuja

1-1 ½  siemensekoitusta

Lämmitä neste reilusti kädenlämpöiseksi.

Lisää kuivahiiva jauhoseokseen. Lisää joukkoon myös siemenet ja paloitellut lakut. Lisää neste jauhoseokseen ja sekoita, kunnes taikina on tasaista. Kaada taikina voideltuun leipävuokaan ja anna sen kohota lämpimässä, liinalla peitettynä 1-1 ½ tuntia. Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia. Kumoa hiukan jäähtynyt limppu vuoasta ja anna sen jäähtyä hyvin ennen leikkaamista. Leipä säilyy hyvin ja sen voi pakastaa.

Luin ihanan kirjoituksen, jossa eräs nainen kertoi rakkaudestaan ajaa öisin autoa. Jaan tunteen ja luulen, että tiedän mistä hän puhuu. Se on se tunne, kun ajan hämärässä yössä ja auton ikkunat avatessani sisään tulvii raikasta, vähän viileää ilmaa ja ihania tuoksuja. Kukkia, multaa, suolaisen meren ja levän tuoksua. Tuntuu kuin tuoksut vahvistuisivat yöllä. On hiljaista ja tulee tunne kuin omistaisin maiseman, tuoksut ja maailman. Se on ihanaa.

Sekä maantiet että kaupunkien kadut ovat öisin niin toisenlaisia, kuin päivällä. Hiljaisuus korostaa tunnelmaa. Ei ole väliä ollaanko Suomessa vai maailmalla. Iltahämärässä on taikaa. Hiljaisissa kaduissa ja maanteissä on jotain maagista. Hämärä ja vaaleat kesäyöt Suomessa ovat ihania, mutta syksyllä ja talvella teillä ei öisin ole juuri muuta kuin pimeyttä, liukkautta ja häikäisyä.

Pimeällä ajaminen muuttuu puoleksi vuodeksi vähemmän romanttiseksi suoritukseksi, joka ei edes rajoitu öihin näillä leveysasteilla. Pimeästä ja huonosta näkyvyydestä saa kärsiä pitkän pätkän vuodesta jo aamusta aina aamupäivään asti ja taas jo aikaisin iltapäivällä. Sateisina päivinä näkyvyys vähenee entisestään ja voi olla heikkoa koko päivän, ilman valon pilkahdustakaan.

Hämärässä näkemisessä on haasteita. Ja iän myötä hämärässä näkeminen vain huononee. Heikko hämäränäkökyky on liikenneturvallisuusriski. Hämärässä syvyysnäkö, värien erottaminen ja näkeminen näkökentän reuna-alueilla ovat heikompia, kuin valoisaan aikaan.

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisautoilijoista miltei kolmasosa välttää pimeällä ajamista. Silmälaseilla hämärässä näkemisen ongelmaa voi kuitenkin korjata lisäämällä linssien etupintaan keltaista. Pimeässä ajoon Specsaversillä on myös erityinen Ultradrive Night -linssi.

Specsaversin optikko Marina Åkerlund antaa vinkkejä hämärässä näkemisen avuksi:

1

Käy riittävän usein näöntarkistuksessa ja testauta näkösi

2

Kysy optikoltasi parasta vaihtoehtoa ajamiseen, jos käytät monitehosilmälaseja

3

Käytä silmälaseja joiden linsseissä on heijastamaton pinta

4

Linssit kuten Spaecsaversin Ultradrive Night –linssit,  joissa on keltasuodatin, auttavat hämärässä näkemiseen

5

Huolehdi etteivät linssisi ole naarmuiset tai likaiset

6

Silmät tottuvat nopeasti, kun mennään pimeästä valoon. Jo muutaman minuutin kuluttua silmät ovat sopeutuneet kirkkauteen, mutta toisinpäin siihen menee enemmän aikaa. Kun on lähdössä ajamaan hämärällä, on viisasta totutella hämärään hetki ennen liikkeelle lähtöä.

Tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta kokee, että autoilijoiden tulisi tarkistuttaa näkönsä 3-4 vuoden välein tai useammin. Yli kolmasosa autoilijoista tarkistuttaa näkönsä kuitenkin vain 4-5 vuoden välein tai harvemmin. Koska kävit itse viimeksi näöntarkistuksessa? Varaa aika täältä ja hanki, lasit joilla näet hämärässä paremmin.

Valoa päivään ja turvallisia ajokilometrejä!

Hanna

Hip hei ja terkut kotitoimistosta! Kattokaas millä työtuolilla mä istun! Eikö ole aivan huippu! Tän tyypin nimi on Rollo. Sen halkaisija on 65 cm ja päällikankaan materiaali on 100% villaa. Sisällä on kuminen pallo.

Rollon on suunnitellut palkittu muotoilja Katarzyna Okinczyc ja lähetän hänelle lämpimät terveiset olohuoneestani suoraan Rollolta. Olen niin rakastunut tähän ettei rajaa.

Palleroa saa tilauksesta, koska sitä myydään Suomessa tällä hetkellä julkitiloihin. Ajatelkaa kokoushuonetta, joka on täynnä Rolloja! Ja kokoustajia jotka Rolloilee palloilla.

Välillä täytyy miettiä ja taivuttaa rankaa…ei oo rankkaa!

Mutta jos ihan asiallisesti puhun (mikä on vaikeaa, koska tällä on niin hupaisaa istua) niin liike on tarpeellinen ja auttaa ajattelemaan. Pallolla istuminen pitää syvät lihakset liikkeessä ja auttaa olemaan terve siinä mielessä. Koska tämä ihanuus on kaunis se voi pyöriä pitkin poikin kotia ihan rauhassa. Ja sillä on sama ominaisuuskuin keinutuoleilla – kaikki haluavat istua sillä heti kun näkevät.

Rollo löytyy täältä jos sellaisen haluaa. Ei mul muuta nyt. Jatkan töitä pyörylän päältä!

Ja tiedoksi ettei tämä ole maksettu mainos, sain kokeilla tätä viikon, koska ruikutin että saisin. Itken kun se viedään pois. Luulen että maailma  ja jopa presidentti DT olisi parempi ihminen, jos hän istuisi tällaisella pallerolla.

Heippa

⚽️

Hanna

Viimepäivinä olen miettinyt paljon ihmisten yksinäisyyttä. Se on asia, jota ei haluta myöntää, koska yksinäinen ihminen on vähän sellainen ressukka ja valittaja. Hylkiö ja hylätty. Kelpaamaton. Yksinäisyys kätketään sisimpään ahdistuksesi rinnan alle samalla, kun postataan upeita iloisia ja hauskoja kuvia sosiaaliseen mediaan itsestä ja muista. Some on maailman hauskin paikka. Pintapaikka – se näyttää vain kiillotettua pintaa. Ainainen juhla ja kaunis ilonpito. Todellisuudessa se tekee ihmisistä usein onnettomia ja entistä yksinäisempiä.

On sosiaalisesti epäilyttävää laittaa someen kuvia ja statuksia yksinäisyydestä ja ahdistuksesta. Ani harva uskaltaa sen tehdä. Enkä ihmettele sitä ollenkaan.

Minä olen usein yksinäinen, koska olen lähes aina yksin. Kukaan ei sitä usko, koska julkinen työni on niin näkyvää. Näyttää, että olen aina jossain. Kaverini eivät tohdi soittaa minulle. He sanovat, etteivät uskalla häiritä.  Ja sitä paitsi kukaan ei enää soita muutenkaan. Asiat kirjoitetaan.

Teen yleensä töitä kotitoimistossa. Istun nojatuolissa ja kirjoitan blogeja, luentoja, tiedotteita, lehtijuttuja. Suurin osa työstäni on hyvin yksinäistä. Kun lähden tapaamaan asiakkaita, juontotöihin, luennoimaan, treeneihin, ostoksille istun yksin autossa. Ajan takaisin ja olen jälleen yksin. Tiedän jotain siitä miltä yksinäisyys tuntuu.

Yksinäisyys ei sovi minulle ollenkaan, olen seurallinen ja saan voimaa ihmisistä. Rakastan ihmisiä ja keskusteluja. Enkä usko, että yksinäisyys sopii kenellekään, kuin vain tilapäisesti. Kun on tavannut paljon ihmisiä ja on ollut kiireistä, kaipaa yksinäisyyttä ja rauhaa, mutta se on eri asia kuin joutua yksinäisyyteen. Minähän olen onnekas. Olen naimisissa ja rakastunut. En ole yksin iltoja. Saan nukahtaa toisen ihon lämmössä ja juoda aamukahvini yhdessä rakkaani kanssa. Siitä onnesta moni antaisi mitä tahansa. Ongelma on se, etteivät ihmiset kohtaa toisiaan elävässä elämässä, vaan somessa.

Somessa, jossa kuvat muokataan ja elämä rajataan näyttämään huikealta. Kadehdittavalta. Juhlia, herkkuja, ihania vaatteita, upeita meikkejä, ystäviä, kulttuuria, konsertteja ja matkoja.

Näin kerran kodin, joka oli sieltä täältä upea. Keskellä, ei niin upeaa kokonaisuutta, oli upeita spotteja. Se oli Instagram koti. Oli kohdat, jossa kuvattiin designupeuksia ja loppu oli sotkuinen ja epäsiisti vähän mitä sattuu –osasto. Some-elämä on juuri sitä. On ne kohdat, jotka näytetään, ja ne jotka kätketään.

Kun yksinäinen ihminen katsoo kuvavirtaa, jossa kaikilla on ihanaa, hänen elämänsä kutistuu entistäkin pienemmäksi. Ei tunne kuuluvansa joukkoon, koska oma elämä ei ole ainaista juhlaa. Ei edes hetkistä juhlaa. Syntyy kierre, jossa halutaan myös laittaa ihania kuvia nettiin. Tietenkin. Oman elämän aitous alkaa karista. Ja sisällä asuu yksinäin pieni ihminen, joka kaipaa kipeästi ystävää ja eloisaa elämää.

Ihmiset etsivät paria ja ystävää netistä. Tinderin kuvilla leikitään seurassa bingoa. Hylätään ja pilkataan, rakastetaan ja ihaillaan kuvia. Voiko olla raaempaa? Onneksi ihmiset kuvien takana eivät siitä tiedä. Tinder-treffeillä ihminen arvostellaan hetkessä. Ei tule tilannetta, jossa ihmiset kohtaisivat ja huomaisivat toisen, ystävystyisivät, ihastuisivat hiukan ja booom rakastuisivat.

Kyläilykultturi on kuollut, enää ei ole vastavuoroisuutta. Kutsut ihmisiä kylään. Vietetään hetki yhdessä ja yksinäisen toive on, että siitä alkaisi jotain uutta koska hän repäisi ja kutsui nämä tyypit kylään! Juhlan jälkeen laskeutuu hiljaisuus. Vastakutsua ei tule ikinä.

Yksinäisyys sattuu paitsi sydämeen ja sieluun myös kehoon. Se tuottaa oikeaa fyysistä kipua ja se on terveydelle vaarallista.

Kuinka yksinäisyyttä täällä voisi vähentää? En tiedä vastausta. Pientä pintafiksausta on helppoa tehdä puhumalla vieraille, huomioimalla jne.jne. mutta mistä ja kuinka yksinäinen saisi ihan oikean ystäväpiirin. Kun katselen ympärilleni, kuulen monelta taholta, kuinka vaikeaa se on. Jospa avaisimme korvamme ja silmämme ja lopulta kotimme ja kutsuisimme mukaan menoon sellaisia joita emme ihan hyvin vielä tunne? Joskus yksinäinen voi olla aivan lähellä ja oikeasti hirveän kiva tyyppi.

Suudelmin

♥️

Hanna

Katsoin yhtä kyytiä YLE Areenasta Ylen tuottaman neliosaisen sarjan Seksi-Suomen historia. Jäätävän taitavasti tehty sarja, joka avaa silmiä ja panee miettimään. Ensin katsoin ohjelmaa jotenkin lempeydellä ja ehkä vähän huvittuneenakin, mutta kuta pitemmälle sarja eteni, sitä karmeammaksi mietteeni menivät. Oli pakko katsoa kaikki neljä puolen tunnin ohjelmaa kerralla ja lukea lopuksi heidän aiheesta tekemänsä nettilehti.

Miten ihminen, tässä tapauksessa papisto, onkaan omasta mielestään niin viisas, että voi päättää senkin mitä (mahdollinen) Jumala haluaa.  ”Sitä [seksiä] sopi harjoittaa vain avioliitossa ja silloinkin vain lastenhankkimistarkoituksissa” Kaikki muu olikin sitten syntiä. Itsetyydytys oli syntiä, josta tuli hulluksi ja lopulta sokeutui. Vain kirkon kautta ihminen sai luvan harjoittaa seksiä koska se oli luvallista vain kirkossa solmitun avioliiton myötä. Vielä 1900-alussakaan siviiliavioliitto ei ollut mahdollinen.

Mitä tapahtuu, kun niin voimakas vietti kuin seksuaalisuus laitetaan suitseihin, joista pitävät kiinni miehet? 1880-luvulla joka sadas Helsinkiläinen oli prostituoitu (ja nainen)

Miehet kävivät huorissa, mutta sairastuivat, joten poliisille perustettiin oma yksikkö, siveyspoliisi, valvomaan naisia. Maksullisista naisista oli rekisteri ja heidät pakotettiin säännöllisiin terveystarkastuksiin. Heidän oli kannettava matkassaan vihkoa, josta asiakkaat (miehet) saattoivat tarkistaa, ettei tällä ollut sukupuolitautia.

Ohjelmaa katsoessa tunteet kyllä kuumenivat. Miehet kirkoissa päättävät mitä kehollasi saat tehdä, mistä nauttia ja kenen kanssa.

Kuinka se Jumala menikään tekemään niin pahan virheen, että antoi meille seksuaalisen halun ja nautinnon, eikä samalla asentanut meihin katkaisijaa, joka napsahtaisi päälle, vasta kun sanoo tahdon papille. Mehän voimme nyt sanoa tahdon, kenelle vain. Se on todella vaarallista.

Ohjelman viimeisessä osassa – Riettaudella rahastajat käsitellään pornoa ja sen myymistä sekä rajoittamista. Porno vapautui sensuurista 1980 –luvulla. Kaksi harmaata vanhaa miestä kertovat urastaan pornon myyjinä. Katsoessani ajattelen jälleen, että miehet ovat hallinneet tätä osa-aluetta aika suvereenisti ja kylmät väreet juoksevat pitkin seläpiitäni.

Nythän asiat ovat muuttuneet. Porno on vapaata, jellyjortikkaa mainostetaan TV:ssä ja seksivälineitä markkinoidaan radiokanavien mainoskatkoilla.

Kuten kaikki kaupat, myös seksikaupat tiedottavat tuotteistaan ihan perinteisillä lehdistötiedotteilla säännöllisesti. Välineistä niissä ei niinkään kerrota, vaan tutkimuksista, joita he ovat tehneet suomalaisten seksielämästä. Kukin käyttäköön puolestani mitä välineitä tahtovat mutta lasten soisin saada kasvaa rauhassa omaan seksuaalisuuteensa avoimessa ja vapaassa ilmapiirissä. Ilman kiirettä ja omaan tahtiinsa. Ja kyllä, myös ilman pornovideoita ja –välineitä. Rauhassa, omaan tahtiin.

Kuinka ollakaan kun olin juuri katsonut ohjelmat postilaatikkoon tupsahti Kirkko ja kaupunki –lehti. Sen kannessa kukoistaa räikeänä punainen flamingokukka ja sana Seksi. Kannessa kehotetaan tutustumaan omiin haluihin. Kolmen sivun jutussa kuvituksena on kennoistaan tihkuvaa hunajaa, granaattiomenoita (kielletty hedelmä?) ja jutussa kerrotaan seksistä, haluista ja kehotetaan erottamaan kaksi asiaa tosistaan. Psykoterapeutti Irmeli Laitisen mukaan seksi ei aina ole vain seksiä. Hänen mukaansa sillä joskus ilmaistaan ja puretaan myös muita tunteita ja tarpeita, kuten vihaa, hylätyksi tulemisen pelkoa jne. Jutussa ei mainita avioliittoa, mutta pysytään tiukassi parisuhteessa. Olen hämmästynyt. Juttu on ihan ok, mutta fiilis on kosiskeleva. Ehkä tunteeni johtuu ensimmäisen Seksi-Suomen historia –ohjelman jaksosta, jossa kirkko instituutiona jälleen kerran sai minut ajattelemaan kuinka paljon kurjuutta uskonnot saavatkaan aikaan.

Seksi-Suomen historia on ohjelmakokonaisuus, jonka takia on ilo maksaa YLE-veroa. Mikään kaupallinen kanava ei pysty taloudellisesti tuottamaan vastaavaa. Kiitos!

Make love ♥️ not war

Hanna

Ohjelma siis katsottavissa YLE Areenasta ja esitysajat televisiossa löytyvät täältä