Kevät ja alkukesä on meillä kotona kuuma juhlasesonki, sillä neljällä viidestä perheenjäsenestä on syntymäpäivät ja yhdellä lisäksi nimipäivät. Muutenkin kevät ja kesä on ihanien juhlien aikaa ja perinteisesti kevääni kuluu leipoen – mikä on ihana asia, sillä sehän on lempi puuhaani.  Käytän vain luomu- tai vapaan kanan munia. Nytkin keittiössä on monta laatikollista kotimaisia Kultamunan Vapaa kananmunia sekä Kultamuna Luomu kananmunia. Leipoessa munia kuluu paljon. Kanamuna takaa leivonnaisten kuohkeuden, koska se pystyy muodostamaan kestävän ja pysyvän vaahdon. Se myös sitoo raaka-aineet toisiinsa, tuo leivonnaisten pinnalle kiiltoa ja se on monen leivonnaisen täytteen tärkeä osa. Niin pikkupavlovienkin herkullisessa täyteessä!

Raparperin varret puskevat maasta parhaillaan vinhaa vauhtia ja raikas raparperi on ihana keväisten juhlatarjoilujen raaka-aine. Kirpakan raparperin kesyttää lempeästi tietysti marenki. Raparperikakun ja pikku Pavlovat,  joiden täytteeksi tulee raparperitahnaa, eli raparperi curdia. (Lemon curd on varmasti monelle tuttu – raparperista saa myös aivan huippuihanaa tahnaa, jota voi syödä paahtoleivän päällä, lettujen ja pannarin kanssa ja kakkujen sekä kääretortun täytteenä.)

Raparperikakkuun tulee murotaikinapohja, joka täytetään raparperihillokkeella ja sen pinnalle tulee muhkea kerros pehmeää marenkia.

Valkuaisvaahto on kevyttä kuin poutapilvi mutta silti kestävää ja näyttävää. Pehmeän marengin voi tehdä monella tavalla. Käytin helppoa tapaa, jossa ei tarvita sokerilämpömittaria, vaan marenki vain vatkataan sokerin kanssa napakaksi vaahdoksi ja sen pinta kaunistetaan nopeasti uunissa. Valkuaisvaahtoa ei tarvitse kypsentää. Unelman kevyt ja suussa sulava vaahto on hyvää sellaisenaan. Ja huolta salmonellasta ei tarvitse kantaa, sille on kotimaisissa Kultamunissa nollatoleranssi.

Toinen marenkiherkku on pikkupavlovat, jotka täytetään ruusunpunaiseksi värjätyllä raparperitahnalla eli raparpericurdilla ja loppusilauksen antaa rosépippuri.

Pavlovassa marenki paistetaan kypsäksi, mutta sitä ei kuivata uunissa kuten perusmarengit. Pavlovan kuuluu olla pinnalta rapea ja halkeilevakin mutta sisältä pehmeä ja vähän sitkeä.

Pikkupavolvat

6 kpl munan valkuaisia

3 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 tl maissitärkkelystä (Maizena)

2 tl sitruunan mehua TAI valkoviinietikkaa

Kuumenna uuni 125 asteeseen.

Erottele keltuaiset valkuaisista. Yhtään pisaraa keltuaista tai vettä ei saa mennä valkuaisten joukkoon tai ne eivät vatkaudu kovaksi vaahdoksi.

Sekoita vaniljasokeri ja maissijauho desilitraan sokeria.

Vaahdota valkuaiset sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja sokeri + maissijauhot ja vaniljasokeri vähitellen joukkoon samalla vatkaten. Jatka vatkaamista kunnes vaahdosta tulee satiinin kiiltävää ja tiivistä. Lisää viimeiseksi sitruunanmehu tai etikka.

Laita uunipellille leivinpaperia ja lusikoi marenkivaahdosta pellille haluamasi kokoisia marenkeja. Paina lusikanpohjalla keskelle syvennys täytettä varten.

Paista marenkeja 120 asteisessa uunissa noin 1 tunti 15 min. kunnes marengit ovat saaneet vaalean beigen sävyn. Anna marenkien jäähtyä.

Lusikoi valmiiden jäähtyneiden marenkien päälle raparperitahnaa ja ripottele niille murskattua rosépippuria. Jos haluat voit lisätä päälle vielä kermavaahtoa tai lusikallisen ranskankermaa.

Raparperikakku

Raparperi curd – eli raparperitahna

300g raparperin varsia pieninä paloina (noin 6 dl)

1 dl sokeria

2 rkl vettä

3 kananmunan keltuaista

30g voita

1 pullo punaista elintarvikeväriä

rosépippuria

Laita pilkotut raparperit, vesi ja sokeri kattilaan ja keitä raparperit aivan pehmeiksi. Siirrä toiseen astiaan ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Anna jäähtyä hiukan. Voit laittaa kulhon kylmään veteen niin massa jäähtyy nopeammin.

Siirrä jäähtynyt massa takaisin kattilaan ja lisää munankeltuaiset yksi kerrallaan joukkoon reippaasti vatkaten. Lämmitä seosta kokoajan hämmentäen, kunnes se saostuu. Lisää kylmä voi kuutioina sekaan ja sekoita kunnes se on sulanut. Anna jäähtyä ja laita purkkiin. Valmis tahna säilyy jääkaapissa viikon verran.

Muropohja

3 dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

1 dl hienoa sokeria

100 g voita

1 kananmuna

Raparperihilloke/kiisseli

1 l raparperinpaloja

½ dl sokeria

1 rkl vettä

2 rkl perunajauhoja

2rkl vettä

Marenki

4 valkuaista

2 dl sokeria

2 tl sitruunan mehua

Sekoita yhteen jauhot,  leivinjauhe ja sokeri. Lisää joukkoon kylmä kuutioitu voi ja nypi taikina murumaiseksi seokseksi. Lisää lopuksi kanamuna ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Taputtele taikina irtopohjaisen tai keraamisen torttuvuoan pohjalle ja reunoille, peitä vuoka kelmulla ja pane jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Laita raparperinpalat, sokeri ja 1 rkl vettä kattilaan ja anna seoksen hautua keskilämmöllä, kunnes raparperit ovat aivan pehmeitä. Ota kattila liedeltä.

Sekoita perunajauhot kahteen ruokalusikalliseen kylmää vettä ja kaada seos raparperien joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Siirrä kattila takaisin kuumalle levylle ja anna kiisselin pulpahtaa. Älä keitä. Jäähdytä kiisseli.

Sekä taikinan että kiisselin voit tehdä edellisenä päivänä.

Laita muropohjan päälle leivinpaperi ja piirakkahelmiä tai kuivattuja herneitä. Paista pohjaa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Ota vuoka uunista, poista piirakkahelmet ja paista pohjaa vielä 10 minuuttia niin että pohja on kullan värinen.

Tee sillä aikaa marenki. Erottele keltuaiset ja valkuaiset tosistaan. Valkuaisten joukkoon ei saa joutua pisaraakaan keltuaista tai vettä, tai marenki ei onnistu. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sitten pikku hiljaa, kokoajan vatkaten, joukkoon sokeri ja lopuksi sitruunan mehu. Valkuaisvaahdon tulee olla satiinin kiiltävää ja muodostaa pysyviä huippuja.

Levitä raparperikiisseli paistetun piirakkapohjan päälle ja levitä päällimmäiseksi marenki. Sen voi levittää lastalla tai pursottaa. Tai levittää ensin kaksi kolmasosaa lastalla ja pursottaa sen päälle isoja palleroita. Paista 200 asteisessa uunissa, kunnes marenginpinta saa kauniin värin. Vahdi uunin vierellä, ettei marenki pala, väri tulee nopeasti.

Marenkikakku maistuu parhaalta jäähtyneenä.

Suloisia onnenhetkiä keväisiin kahvipöytiin

♡

Hanna the leipuri

Yhtenä päivänä pari kuukautta sitten sain vaatekaappiraivarin. En enää kestänyt sitä että vaatteet, joita en koskaan käytä vievät kaapissa tilaa. Kohtuullisen tyhjä vaatekaappi on unelma. Mutta pointtihan on siinä, että sitten kaiken tulisi sopia kivasti yhteen. Muotiblogeissa on tasaisin väliajoin erilaisia ohjeita siitä, mitä jokaisen vaatekaapin pitäisi sisältää ja kuinka sisältöä yhdistellään tyylikkäästi. Voin taata jo heti kättelyssä, etten koskaan ikinä missään olosuhteissa pääse sellaiseen tilanteeseen.

Virhe numero yksi

Kenkien hamstraus

Kengän numeroni on 41,5 En sano että se on iso, koska se ei ole. Se on sopiva. Sen sijaan Suomi on pieni maa ja täältä on vaikeaa löytää kenkiä 41,5 kokoiseen jalkaan. Tai siis kyllä niitä löytyy, mutta joku ajattelee, että 41,5 kokoiseen jalkaan ei haluta laittaa super näyttäviä kenkiä. Väärin. Juuri niitä minä olen halunnut ja myös ostanut jokaisen parin jonka olen löytänyt sekä Suomesta että muualta. En tykkää enää korkokengistä. Ne on jotenkin teennäiset. Tuntuu ihan pimeeltä kävellä joissain kengissä joissa on piikki kantapään alla ja terävä kärki, kun varpaat on oikeasti leveät. Olen korkkareiden sijaan alkanut hamstrata tennareita. Se on ihan yhtä hullua.

Virhe numero kaksi

Juhlapukujen hamstraus

Matkustin yhteen aikaan usein Jenkeissä ja sekosin jotenkin sikäläisissä vaatekaupoissa. Ostelin juhlavaatteita. Hillittömän hienoja mekkoja suuriin juhliin. Ne eivät maksa siellä mitään ja valikoima on huima. Luulin olevani joku Sex and the Cityn Carrie. Eihän siinä mitään mutta kun en koskaan käy juhlissa. Ainakaan iltapukujuhlissa. Juhlapuvuille kyytiä!

Virhe numero kolme

Kauniiden rintsikoiden hamstraus

Aina, kun menen alusvaatekauppaan ostoksille, ostan ihanuuksia. No ei siinä mitään, mutta mitä nainen oikeasti tarvitsee? Mustat, nudet ja valkoiset T-paitaliivit. Ja sporttiliivit. Ihanuuksia myös – huvin vuoksi. Mutta kertokaa se vaate jonka alla voi asustaa huima määrä pitsiä ja koristeita? Niitä on lopulta aika vähän. Sen sijaan harva se päivä on tarvetta tuolle tylsälle kolmikolle. Mutta miksi tulen kaupasta ulos ilman perusjuttuja ja laatikko pursuaa ihanuuksia? (Turhuuksia – that is)

Kaapista lähti henkilöautollinen vaatteita ja kenkiä kiertoon. Ulalllaaaa se on ihaaanaa! En silti voi kuvata vaatteitani ja antaa neuvoja mitä siellä pitäisi olla. Välillä kun on pakko olla hulluna värejä ja välillä taas maistuu musta t-paita ja mustat farkut. Klassisuus on mulle vähän liian tylsää, vaikka muilla voin sitä ihaillakin.

Onko sulla kaappi kunnossa ja kierrätätkö vaatteita, vai saatko kaapin pysymään järjestyksessä vaikka se on täynnä?

Love

♡

Hanna

Kukapa sitä uskoisi, mutta sekä minulta että John Lennonilta on leikattu talteen hiuskiehkura samana vuonna. Eikö olekin tärkeä ja kiinnostava tieto! John Lennonin kiehkuran nappasi talteen saksalainen parturi vuonna 1966, kun hänen piti siistiä Beatles-tähden hiuksia How I Won the War –elokuvan kuvauksia varten. Minun kiehkurani talletti oma äitini, jonka saksien jäljiltä otsatukkani oli yleensä lempeästi vino. John Lennon oli tuolloin 26-vuotias maailmantähti ja minä 8-vuotias tytön tyllerö.

Minun hiukseni olivat lapsena aivan vaaleat, olin oikea pellavapää. Pikku hiljaa ne tummuivat maantienvärisiksi, eli kauniimmin sanottuna tummanvaaleiksi.

Hiuksiani on värjätty aina. Ensin oli punainen kausi, sitten musta ja sen jälkeen hiukseni ovatkin olleet sellaiset kuin nyt. Noin suurin piirtein.

Musta kausi oli aika villi. Siihen kuului myös asteittainen hiusten lyheneminen pitkistä puolipitkien kautta aivan lyhyiksi.

Nykyinen väri ja malli onkin sitten viihtynyt päässäni viimeiset viisitoista vuotta. Muutama vuosi sitten hihkaisin riemuissani, kun hiusrajasta löytyi kaunis harmaa suortuva. Se oli jotenkin jännittävää. Sekunnin verran. Sitten ajattelin miltä näyttäisin harmaahiuksisena. Ei ole mun juttu. Joillekin se sopii kyllä todella upeasti. Esimerkiksi omalle äidilleni jolla on mustien hiuksien seassa tasaisesti harmaita ja lisäksi ohimoilla kaksi leveää harmaata raitaa. Minun ihon väriini ei harmaa sovi ollenkaan, eikä harmaita ole vielä tarpeeksi että se näyttäisi jotenkin coolilta. Joten jatkan hiusteni värjäämistä 🙂 Yleensä sen tekee kampaaja, mutta nyt L’Oréal Paris on tuonut meille plus 55 ikäisille ihan omat Age Perfect by Excellence -tuotteet jotka on tarkoitettu juuri meidän hiuksillemme. Hiukset ikääntyvät ihan kuten ihokin. Ikääntyneet hiukset tarvitsevat siis omat tuotteensa voidakseen mahdollisimman hyvin.

Hiusvärien käyttö on helppoa. L’Oréal Paris Age Perfect by Excellence –pakkauksessa on kaikki mitä hyvään lopputulokseen ja helppoon värjäykseen tarvitaan: Värivoide, kehite, hansikkaat, värin tasaisessa ja helpossa levityksessä auttava levitysharja ja hoitoaine. Homma hoituu siististi. Ensin hanskat käteen, sitten värivoide puristetaan kehitepulloon ja aineet ravistellaan sekaisin. Pullon terävällä kärjellä tehdään hiuksiin jakauksia joihin levitetään väriä. Lopuksi väri harjataan levitysharjalla alas hiusten latvoihin saakka. Värin annetaan vaikuttaa puoli tuntia ja sitten vain pesu ja lopuksi hoitoaine. Hoitoainetta riittää vielä muutamaan pesuun värjäyksen jälkeenkin. (Hoitoaine on muuten aivan mielettömän hyvä – ystäväni ostaa välillä väripakkauksia, vain hoitoaineen tähden!)

Minun tyvikasvuni peittyi hyvin ja väri on kestänyt hiuksissani nyt kolme viikkoa. Eli erittäin hyvin! Sävy jota käytin oli numero 6.03 ja toimi kiharoissani just nappiin! Tukassani on raitoja ja kiharani heiluvat tuolla jossain ilmassa. Jos hiusten tyvi on vaalea, näytän siltä kuin minulla ei olisi tukkaa ollenkaan. Siksi värjään tyven aina vähän tummemmaksi kuin mitä latvat ovat. Latvat taas vaalenevat auringossa itsestään. Pian alkaa taas kesätyöni, eli Suomen kauneimpien kotien metsästys ja kaikki kesän ja kevään juhlat. Hiukset tarvitsevat väriä ja hoitoa.

Age Perfect Excellence on ensimmäinen kaunistava väri ikääntyneille, harmaille hiuksille. Ainutlaatuinen kerrostettu vivahdeteknologia mukautuu ikääntyneiden hiusten sävyihin, ja luo värin, joka on täynnä harmonisia kontrasteja.
Se on voidehiusväri, joka on suunniteltu ikääntyville, hauraille harmaille hiuksille. Uudenlainen teknologia peittää harmaat kerroksittain, eikä jätä näkyvää juurikasvua. Tuloksena kaunistava väri ja täyteläiset, paksumman näköiset hiukset.

Jos värjäys kiinnostaa niin tiedossa on kaksi hyvää asiaa: Sokoksissa on ensi viikolla (23.5. – 29.5.) nyt hyvä tarjous, jonka voi hyödyntää vaikka kevään juhlakautta silmällä pitäen: Ostaessasi 2 L’Oréal Paris –hiustuotetta, saat kaupan päälle 15€ arvoisen trendikkään ”takkuharjan” eli siis hiusten selvitykseen tarkoitetun hiusharjan.

Lisäksi minun blogini ihanilla lukijoilla, eli sinulla, on mahdollisuus voittaa L’Oréal Paris -hiustenhoitopaketti jonka arvo on yhteensä 50,67€. Paketti sisältää:

Elvital 400ml Color-Vive shampoo värjätyille hiuksille
Elvital 400ml Color-Vive hoitoaine värjätyille hiuksille
Elvital 200ml Color Vive hoitoainesuihke
Elvital 300ml Color-Vive hiusnaamio värjätyille hiuksille
Elvital 100ml Extraordinary Oil hiusöljy kaikille hiustyypeille
Elnett 75ml Satin Precious Oil voimakasta pitoa antava hiuskiinne kuiville ja vaurioituneille hiuksille
Elnett 250ml hajusteeton erittäin voimakas
L’Oréal Age Perfect by Excellence -hiusväri (sävy valintasi mukaan)

Minun hulluin hiustyylini on ollut toispuoleisesti leikattu musta tukka, josta ei (onneksi) ole kuvaa saatavilla. Kerro mikä on sinun hulluin hiuskokeilusi ja mitä nyt toivoisit hiuksiltasi. Kirjoita vastauksesi blogin kommenttikenttään, täytä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja olet mukana arvonnassa! Kilpailuaikaa on 25.5. asti.

Joku onnekas maksoi John Lennonin hiuskiehkurasta 25.000 puntaa. Mietin tässä mikä mahtoi olla hiusten kilohinta… Arvaan että kaikki lukijani ovat nyt kilvan huutamassa minun vuonna -66 leikattuja hiuksiani, mutta ilmoitan jo nyt, että säästän niitä vielä – ne ovat vanhuuden varani ja ne huutokaupataan huutokauppakeisarin toimesta, kun jään eläkkeelle. Joten pysykää kuulolla!

Ja lopuksi – viime viikon arvonnassa L’Oréal Age Perfect –ihonhoitopaketin voitti Ulpu! Onnea! Sinuun ollaan yhteydessä ilmoittamaasi sähköpostiin. 

♡

Hanna

Istuin kolmikymppisen naisen kanssa samassa tilaisuudessa. Nainen kertoili elämästään. Hän oli käynyt kuvataidepainotteista koulua ja nauttinut suuresti päivittäisistä parituntisista kuvaamataidon tunneista, joilla oli saanut piirtää ja maalata päivittäin. Hän oli hiljattain suorittanut kaupallisen alan opintonsa loppuun ja vasta aloittanut työelämässä vakituisesti.

Puhuimme myös hiukan politiikkaa ja hämmästelimme Donald Trumpin politiikkaa ja kuinka hän lupaa asioita joita ei oikeasti voi mitenkään pitää. Nainen totesi, että kyllä Suomen talouspolitiikkakin ahdistaa. Hän oli vasta alkanut maksaa veroja. Koko palkka ei tullutkaan enää käteen. Hän pohti pettyneenä mitä hän muka verorahoillaan saa. Hän harkitsi vakavasti muuttavansa johonkin toiseen maahan töihin.

Hetkeen en pystynyt hengittämään. Kun ilma taas kulki, suljin suuni.

Siinä me istumme Helsingin keskustassa. Ulkopuolella näkyi katutyö ja puisto. Nainen oli nauttinut elämästään 30 vuotta maksamatta lainkaan veroja. Käynyt koulut, saanut rokotuksia ja tukea opintoihinsa, asumiseensa. Ajellut pyöräteitä, käynyt ehkä uimahallissa ja vaeltanut metsässä elänyt suunnitellussa ympäristössä ….. Asunut maassa jossa aivan kaikki toimii. Siis aivan kaikki. Olin niin pöyristynyt etten saanut sanaa suustani.

Eilen kehä kolmosen ruuhkat pääsivät valtakunnan uutisiin saakka. Puoli tuntia kauemmin oli joltain kulunut työmatkaan. Se on inhottavaa. Valitusten kuoro on mittava, kun sekä kehä ykkösen että kehä kolmosen ja yhden sillan korjaukset tehdään samaan aikaan. Ja lauluhan on sama joka kesä. Kaikki itkevät kovaan ääneen, kun kadut ovat auki. Kaikkialla korjataan. Tämä ikuinen valitus vituttaa.

Soisin, että tuo nainen muuttaisi jonnekin. Mihin tahansa, paitsi ehkä toiseen pohjoismaahan. Ehkä hän huomaisi mitä verorahoillaan saa. Ehkä näkisi kuinka Suomessa kaikki toimii. Aivan kaikki. Puhdas, toimiva ihana maa, jonka kadut korjataan, liikenneympyrät ja kadun varret maisemoidaan, jossa ihmisillä suurimmaksi osaksi on katto pään päällä ja kaikista pyritään pitämään huolta, kouluttamaan ja antamaan mahdollisuus harrastaa ja elämä on turvallista.

Suomessa haukutaan mielellään itänaapuriemme tieverkoston laatua. Miettikää siis hetki ennen valitusta kun omaamme korjataan ja se aiheuttaa ruuhkaa. Joustakaa ja lähtekää aikaisemmin matkaan.

(Toki ymmärrän olevani etuoikeutettu, kun voin usein valita, koska lähden liikenteeseen, eikä minulla ole pieniä lapsia jotka on haettava tietyyn aikaan päiväkodista, mutta valittamien ei auta silti)

Kun sataa lunta ja sitä kasataan joka paikkaan ja parkkipaikat vähenevät, lähtekää aikaisemmin ja etsikää paikka. Kun junat eivät kulje kovalla pakkasella, ymmärtäkää se. Systeemi ei kestä kovia pakkasia, joita on kuitenkin aika harvoin. Varmaan kiskot ja vaihteet ja koko baletti voitaisiin lämmittää. Mitä sanoisitte, jos nostettaisiin vähän veroja, että se voitaisiin tehdä?

Puhiun tästä taksikuljettajan kanssa tänä aamuna matkalla lentokentälle. Kysyin kehäteiden ruuhkista. Hän sanoi että pahat ovat, matkoihin täytyy varata enemmän aikaa ruuhka-aikoina. Noin se menee, jos halutaan että tieverkosto on kunnossa. Täytyy rempata. Hän suhtautui asiaan positiivisesti ja sanoi että täällä Suomessa kaikki ajatellaan negatiivisen kautta (jonka totesi myös Mika Häkkinen Teemu ja supertähdet –ohjelmassa, syyksi miksi ei niin viihdy Suomessa.) Olimme kuljettajan kanssa samaa mieltä ja hän laukaisi lopuksi hauskasti: Mulla on sellanen keksihyllyindeksi. –Mikä se on? No, niin kauan kun kaupassa on kymmenen hyllymetriä erilaisia keksejä, niin meillä menee kyllä aika hyvin.

Lähden ostelemaan keksejä.

♡

Hanna

P.S. kuulin kun joku kertoi radiossa, että Englannista saapunut vieras oli päivitellyt kuinka ihanaa täällä on liikkua, koska ei ole ruuhkia ollenkaan. Se on se mihin vertaa.

Aloin käydä akupunktiossa pitkästä aikaa. Ja kun kerran menin, menin monta kertaa peräkkäin. Akupunktio on kiinnostava hoitomuoto. Se tukee terveyttä ja hoitaa vaivoja. Parasta siinä on lääkkeettömyys – eli vain neuloja, ei mitään minkä vaikutuksista et voi olla varma, nieltyäsi sen. (No jos siis nielee neulan, kuten entinen kissamme Renttu, siitä voi seurata yhtä ja toista epämiellyttävää. Rentun tapauksessa kuolema, mutta akupunktiossa ei todellakaan niellä neuloja!)

Hyvää on myös kokonaisvaltaisuus, hoidetaan syytä ja seuraukset katoavat. Vuosia sitten hoidin migreeniä hyvin tuloksin akupunktiolla. Paljon miellyttävämpää on ehkäistä migreeniä ennalta, kuin poistaa se triptaaneilla, joita syömällä menee aina toviksi vähän sekaisin ja väsyneeksi.

Tällä kertaa menin akupunktioon uteliaisuudesta. Tapasin kerran Sveitsissä asuvan kiinalaisen akupunktiolääkärin joka oli uskomattoman kaunis. Vitsailin hänelle jotain siitä, voiko itseään pistellä neuloilla ja parantaa vointiaan. Yllätyin kun hän vastasi tekevänsä sitä kokoajan ja mikä jännittävintä, hän sanoi tekevänsä itselleen kasvoakupunktiota säännöllisesti. Minulla ei ollut aavistustakaan mitä se on. Se on anti-age –hoitoa. Eli siis neuloilla saadaan iho kiinteämmäksi, heleämmän väriseksi ja jopa ryppyjä matalammiksi. No kyseinen lääkäri oli kyllä upea, mutta tästä on aikaa jo 15-vuotta eikä minua niin kovasti kiinnostanut rypyttömyys, olin kiinnostuneempi saamaan kipuja pois itsestäni. Kivun poistajana akupunktio on loistava hoitomuoto.

Nyt pääsin kokeilemaan kasvoakupunktiota akupunktioterapeutti ja naprapaatti Maria Eklöfin vastaanotolle, joka on vanha tuttuni.

On se jotenkin villiä maata siinä hoitopöydällä ja sitten alkaa neuloja sataa päälaelta varpaisiin asti vauhdikkaasti ja varmoin ottein. Ajattelin siinä, että olen kuin puunrunko jota tikka nakuttaa! Tilanne on jotenkin niin koominen, kun minähän inhoan neuloja yli kaiken. Ja niitä vaan tulee ja tulee. Mutta siis, ne eivät satu. Paitsi muutama. En paljasta mikä on heikko neulakohtani, koska silloin joku saattaa alkaa pelätä sitä, mutta oikeasti ei voida puhua kivusta. Muutama neula nipistää, muut eivät tunnu.

Olen nyt käynyt hoidossa jo kuusi kertaa. En vieläkään ole jaksanut laskea neulojen lukumäärää, mutta ensimmäiset laitetaan päälaelle, seuraavat kasvoihin, vatsaan muutama, jokunen nilkkoihin ja jalkateriin ja yhdet käsiin. Pidän siitä miten epäröimättä Maria laittaa neulat. Tämä aavistuksen jännittävä tapahtuma menee nopeasti ohi ja sitten voikin nukkua puoli tuntia. Paitsi etten nuku. Nukun vaikka missä, jopa kampaajalla, mutta Marian kanssa on kiinnostavaa puhua monista asioista ja pälätän koko hoidon ajan. Sen sijaan nukun kuin lapsi seuraavan yön kotona. Akupunktio mm. rauhoittaa, laskee verenpainetta, rentouttaa, tuo energiaa ja elinvoimaa, lievittää kipuja ja tasapainottaa hormonitoimintaa. Ja paljon muuta. Mutta tämä hormonitoiminnan tasapainottaminen on kiinnostavaa nyt, koska tässä iässähän se hiipuu ja tuo vaivoja, joihin akupunktiohoito tuo suurta helpotusta. Vaihdevuosiin liittyvien oireiden, kuten mielialan parantamiseen ja kuumiin aaltoihin otan mieluummin akupunktiota, kuin lääkkeitä. Maria kertoi myös saaneensa aikaan paljon vauvoja eli neuloilla voi todella tukea hormonitoimintaa.

Kun lähden hoidosta minulla on aina hyvin rentoutunut fiilis. Kasvot ovat rennot ja se tuntuu hirveän hyvältä. Minulla on paha tapa purra huomaamattani hammasta ja jännittää kasvolihaksiani, kun olen stressaantunut tai keskityn. Iho näyttää myös jotenkin raikkaalta niin, ettei ole pakko laittaa meikkivoidetta, vaan ripsiväri ja huulipuna riittävät ehostukseksi. Kolmen kerran jälkeen huomasin myös että molemmissa poskissani olleet hiusjuonteet olivat kadonneet olemattomiin. En ensin uskonut sitä ja otin suurentavan peilin, mutta poissa ne ovat. Joten kun Maria sanoi, että viisi kertaa kerran viikossa ja sen jälkeen kerran kuukaudessa on hyvä määrä, niin arvaatte missä makaan kaktuksena kerran kuussa! Vaikka totta puhuakseni parasta on rentoutuminen ja kokonaisvaltainen hyvä olo, joka hoidosta tulee.

Akupisteitähän voi itsekin painella. Hyvä ja nopea helpotus päänsärkyyn on painella etusormen ja peukalon välissä olevaa pehmeää aluetta toisen käden etusormen ja peukalon välissä. Etsi kipein kohta ja paina ensin pitkään ja sitten pumpaten. Kipu helpottuu tai poistuu!

Kivutonta ja rentoa päivää!

♡

Hanna

No niin ystävät! Käsi ylös kuka on nukahtanut noloon paikkaan?

Tiedättekö sen tilanteen, jossa pää alkaa pilkkiä ja kaivattu ja suloinen kaikenkattava lämmin unohdus ja uni kaappaa ihmisen lämpimän pehmeään syleilyynsä? Jos olet kotona TV:n edessä se on ihan okei. Jos olet julkisella paikalla se ei ehkä ole ihan okei.

Eilen oli pitkä päivä. Se alkoi viideltä aamulla suihkulla ja jatkui kello seitsemältä maskituolissa. Kuvausten ja heppoisen eväslounaan jälkeen osallistuin sisältömarkkinointitapahtuma PING Helsinkiin, jossa oli paljon kiinnostavia ihmisiä ja workshoppeja. Tilaisuudessa oli tarjottu upea lounas, johon en ehtinyt osallistua ja välipalatarjoiluna oli kaikki maailman herkut, joista minun vahingokseni oli lähes kaikissa sokeria, jota vältän. Tarjolla oli suklaamoussea, käsintehtyjä konvehteja, karkkeja, wienereitä croissantteja ja vastaavaa. Oli myös hedelmiä ja pikkuisia smoothiepikareita, jotka kaikki olivat ihania, jos oli syönyt sen hyvän lounaan.

Nälkä kaihersi. Kovan työviikon viimeisenä päivänä aloin olla jo aika väsynyt ja meinasin lähteä kotiin monta kertaa, mutta aina joku kiinnostava keskustelukumppani sai minut pysähtymään ja jäämään. Lopulta nälkä kasvoi niin suureksi, etteivät hedelmät riittäneet. Valitsin kaikesta, mitä en yleensä syö, croissantin. Hyvää oli. Nälkä helpotti ja päätin jäädä vielä vähäksi aikaa. Seuraavaksi oli luvassa kaksi superluentoa. Menin istumaan saliin ja puheet alkoivat. Erittäin kiinnostavaa tietoa ja ajatuksia herättävää ja ruokkivaa puhetta. Ja sitten, kuin varkain se alkoi. Silmäluomet tuntuivat hetki hetkeltä raskaammilta ja lopulta vastustus oli mahdoton rasti. Pää painui alas ja uni voitti. Kas niin – miten hienoa! Siinä istuin ja vetelin sikeitä, ja kun maailman ääristä oli tuotettu fantastisia puhujia niin Hanna se liiteli unten mailla. Heräsin taputuksiin. Mietin kuinka moni oli huomannut…. Löydänkö kenties jostain Instan tai Facebookin syövereistä oman kuvani, jossa pää riippuu rinnalla, suu on puoli avoinna ja kroppa roikkuu säkkimäisessä kumarassa niin, että hädin tuskin pysyn tuolilla…. No enpä olisi ensimmäinen! Viime aikoina olen nähnyt kuvat uneen vaipumaisillaan olevasta liikenneministeri Anne Berneristä ja prinsessa Victoriasta. Korkea-arvoisessa seurassa siis mennään.

Annan itselleni anteeksi ja syytän raskasta viikkoa ja croissanttia. Pulla väsyttää, kunnon ruoka virkistää.

Vaan eipä ollut ensimmäinen kerta. Olen kunnioittanut unellani mm. Tuhkimoa Tallinnan oopperassa  ja uinunut rauhallista ja syvää unta jazzin tahdissa omaan kuorsaukseeni heräten legendaarisen Ella Fitzgeraldin konsertissa.

Ymmärsin, että on parasta lähteä lepäämään kotiin vain todetakseni kotipihalla, ettei minulla ole avaimia. Syvä huokaus ja matkaan taas, nyt kohti kaupunkia hakemaan tyttäreltä avaimet. Ja nälkä sen kun kasvoi. Menimmekin sitten yhdessä tyttäreni kanssa syömään thaimaalaiseen ravintolaan ja kohtaloni oli saada niin tulista ruokaa, että sain sen juuri ja juuri alas kurkustani. (Viereisessä pöydässä istui kiinalaismies joka tilasi erikseen kulhollisen(!!!) pieneksi pilkottua tuoretta chiliä ja popsi sen suuhunsa hyvällä halulla kalaruokansa särpimenä) Ajelin sitten kotiin, jossa olin vihdoin yhdeksältä illalla. Söin kolmasosan torstaina tekemästäni rapaperipaistoksesta (koska vältän sokeria!!!) ja menin vähän sängynpäälle… heräsin aamulla viideltä tekoripset poskilla. Sellainen vuorokausi oli eilen – saa nähdä mitä tänään tapahtuu!

Hei iloa päivään ystävä – Oletko nukahtanut joskus nolosti? Kerro – nauretaan yhdessä!

♡

Hanna

Olen miettinyt paljon ryppyasioita. Omat rypyt eivät ilahduta, mutta toisten rypyt ovat kauniita. Olen päätellyt tämän johtuvan siitä, että omia ryppyjä näkee harvakseltaan, koska sitähän katsoo itsestään ulos eikä itseään. Ja kaikki tiedämme ne ahdistavat hetket, kun näkee oman kuvajaisensa vahingossa ja yllättäen jostain peilistä tai muusta heijastavasta pinnasta! Uuuh! Miten se voikaan olla niin hullun kamalaa! Monesti on kyllä niin, että se keskittynyt ilme kiinnittää enemmän huomiota, kuin mikään ryppy. Ja tämä taas johtuu peili-ilmeestä. Kun katson itseäni peilistä nostan aina hiukan kulmiani ja suupieliä. Pikainen kasvojen kohotus siis.

Kuitenkin ryppyjä tulee. Ihan kaikille. Ja jos ei niitä viisi-kuusikymppisellä näy, niin henkilö näyttää kyllä oudolta.

Minusta ikäiseni (täytin juuri maanantaina 58 vuotta) ihmisen ihon kauneuteen ei vaikuta niinkään rypyttömyys, vaan heleys, terveys ja joustavuus. Että saa pidettyä ihon raikkaan värisenä ja notkeana ja tietysti ilman mitään ihosairauksia ja ihottumia (joita minulle tulee helposti talvella suupieliin) on se juttu. Iho tarvitsee siihen paljon kosteutta, vitamiineja ja terveellisiä elämäntapoja. Ihoa on vahvistettava ja hoidettava säännöllisesti. Vuosi vuodelta tarvitsen voiteiltani enemmän, etten tunne kiristävää tunnetta iholla. Monet ennen hyväksi havaitut voiteet eivät enää riitä.

Ilahduin kun sain testattavakseni L’Oréalin Age Perfect Golden Age –tuotteita, jotka on suunnattu ”erittäin ikääntyneelle iholle” – ihonihan on juuri sitä! Erittäin ikääntynyt. Ja toivottavasti ikääntyy vielä pitkään. Elämä muuttuu vaan kokoajan hauskemmaksi, vaikka en voikaan liittyä siihen suureen joukkoon viisaita naisia, jotka hyväksyvät itsensä nyt iäkkäämpinä sellaisina kuin ovat.

Toki olen välillä armollisempi itselleni, mutta tehtävää oman pään kanssa on vielä. Katsoin juuri netistä Teemu ja supertähdet –ohjelmaa. Jakson isäntänä oli Mika Häkkinen. Miten ihana tyyppi! Ja kuinka viisaita hän puhui siitä kaikesta mikä elämässä on oikeasti ja todella tärkeää. Meikäläinen se lipsahtelee vähän väliä suremaan jonninjoutavia asioita. Äitienpäivänä kyllä katsoin kuvaa kolmesta tyttärestäni ja ajattelin, että voi Luoja kuinka onnekas olenkaan. Kolme ihanaa, tervettä lasta, joihin on hyvät välit. Niin suuri onni että melkein hävettää. Se mikä iän myötä minussa on muuttunut on kasvanut pinna. En enää hermostu ja kimmastu kuten ennen. Ja jaksan odottaa asioita, tapahtumia, ratkaisuja.

Epäilen etten koskaan jää eläkkeelle, mutta jos olen niin onnekas, tiedän mitä tekisin: Menisin maailmanympärimatkalle, kävisin teatterissa joka viikko, juoksisin taidenäyttelyissä, ajaisin autolla kovaa, jossain missä se on luvallista, tutustuisin ihmeellisiin ihmisiin, jotka kertoisivat minulle ihmeellisiä asioita. Hoitaisin meidän puutarhaa ja kasvattaisin herkkuja omassa keittiöpuutarhassa. Kävisin neljä kertaa vuodessa joogaamassa jossain lämpimässä maassa rannalla…voi vitsi! No tähän taisikin tulla ”jos voittaisin Lotossa” -lista eikä ”mitä tekisin eläkkeellä” -lista!

Joka tapauksessa elän nyt parasta ikääni. Moni nuorempi voi ajatella että hui hai – kunhan puhut, vanha ihminen. Mutta kyllä se niin on, että kaikki muuttuu vaan paremmaksi koko ajan. Ja hyvä niin, sillä minulla voi olla vielä 30 vuotta edessä! Ajatelkaa mitä kaikkea voinkaan vielä kokea!

Parasta siis pitää itsensä ja ihonsa hyvässä kunnossa. Päivävoide, yövoide ja seerumi ovat ihonhoidon perustuotteet.

L’Oréal Paris Age Perfect Golden Age Day on vahvistava päivävoide. Sen luonnolliset roosat väipigmentit kaunistavat ihoa ja tekevät siitä heleän värisen. Voide kostetuttaa tehokkaasti, niin ettei sitä kiristä.

L’Oréal Paris Age Perfect Golden Age Night -yövoide sisältää neo-kalsium-ainesosaa ja auttaa ihon suojamuuria vahvistumaan yön aikana. Aamulla iho on levänneen tuntuinen ja kosteutettu. Arvostan sitä, että purkin etiketissä lukee NIGHT mustalla pohjalla niin, että sen erottaa ilman silmälaseja.

Sekä yö- että päivävoiteen alle laitan seerumia, jossa on kauniita roosan värisiä hippusia eli mikrohelmiä. Mikrohelmet yhdistyvät emulsioseerumissa kalsiumin vahvistaviin ominaisuuksiin ja tuloksena on ihanasti kosteuttava seerumi L’Oréal Paris Age Perfect Golden Age Day Fluid lotion. Seerumia on todella miellyttävää levittää ja se imeytyy hyvin, eikä jätä iholle minkäänlaista kalvoa.

Voin lämpimästi suositella näitä kolmea tuotetta, niiden hyvien ominaisuuksien takia. Pidän myös tuotteiden pakkauksista, purkit on kauniit ja kestävät ja ne laittaa mielellään kylpyhuoneen hyllylle. Tuotteissa on myös miellyttävä mieto tuoksu ja ne ovat edullisia.

Nyt yhdellä teistä, ihanat lukijani, on mahdollisuus voittaa itsellenne L’Oréal Age Perfect –ihonhoitopaketti, jonka arvo yhteensä 50,85 €. Paketti sisältää kolme tuotetta:

Age Perfect 50ml Golden Age Day vahvistava ja kaunistava päivävoide
Age Perfect 50ml Golden Age Night vahvistava ja kaunistava yövoide
Age Perfect 125ml Golden Age Day Fluid lotion kosteuttava emulsioseerumi

Kirjoita blogini kommenttikenttään (ei siis Facebookiin, vaan tähän blogin alle) mikä ikääntymisessä sinusta on parasta sekä mitä tekisit jos aikaa ja rahaa olisi rajattomasti käytössä?  Kilpailuaikaa on 18.5. asti eli viikko ja arvon palkinnon kaikkien vastaajien kesken.

P.S. Näiden tuotteiden mainoskasvona on muuten Jane Fonda. Ihailen häntä suuresti hänen rehellisyytensä ja avoimuutensa takia. Hänen elämänkertansa on todella kiinnostava ja siis hänen elämänsä on ollut huikea. Olen saanut omaan kappaleeseeni hänen signeerauksensa, kun hän kävi Suomessa markkinoimassa kirjaansa. Hän oli uskomattoman kaunis ja karismaattinen. Kiinnitin huomioni hänen käsiinsä, jotka ovat aivan kuin hänen isänsä Henry Fondan kädet. Kun pyysin signeerausta, olisin halunnut sanoa vaikka mitä, mutta kaikki kaatui häkellyttvään ujouden puuskaan! oh dear, miten hölmöä!

Ihanaa kevätpäivää sinulle! Muista osallistua kilpailuun!

♡

Hanna

Viime viikon olin Saarenmaalla. Reissun piti olla lomaa, mutta lopulta lomaa oli vain kaksi iltapäivää. Toisena niistä Jari lähti ajamaan enduroa viidenkymmenen kilometrin päähän talostamme paikkaan, joka on lähellä Sörvenniemeä eli Sörve Säärtä. Se on niemimaa joka työntyy Saarenmaalta Riianlahden ja Itämeren väliin.

Tein meille eväät ja lähdin mukaan. Pakkasimme autoon enduropyörän lisäksi myös mun polkupyörän. Siitä tuli kiva reissu. Enduroajopaikasta on 16 kilometriä niemen kärkeen ja poljin sinne tunnissa. Pysähdyin kuvamaan kaikenlaista matkalla. Jos menette joskus Saarenmaalle, kannattaa tehdä sinne visiitti.

Terveisin

♡

Hanna

Koska olen olemassa, minulla on äiti. Tämä on veruke, jonka kapealla aasin sillalla aion kirjoittaa itsestäni äitienpäivänä.

Kun katson kuvia, joissa olen pieni tyttö, tunnen ihmeellisiä tunteita. Katson sitä ihmisen taimea jotenkin äidillisesti, vaikka olen kuvassa itse. Tulee hellä ja rakastava olo. Niin viaton ja iloinen, elämään luottava ja huoleton tyyppi touhuilee tai poseeraa kuvissa. Useimmiten kameran takana on isäni, jota rakastin suuresti. Hän oli turvallisin, vahvin ja viisain ihminen maailmassa. Usein kuvassa kanssani on äiti. Äidin ja tyttären suhde on ihan toisenlainen kuin isän ja tyttären. Paljon mutkikkaampi. Mutta pikku-Hanna palvoi äitiään. Äiti oli kaunein ja taitavin ihminen maailmassa. Kenelläkään ei ollut lämpimämpiä ja hellempiä käsiä, tuoksuvampaa ihoa tai kauniimpaa ääntä kuin minun äidilläni Lisalla. Hän lauloi ihanasti (ja laulaa vieläkin, mutta pikku-Hannan aikoihin se oli erityisempää). Joka ilta sain kuulla tuutulaulun, joka ei ollut se tavallisin, vaan erityinen ja ihana

Tuulen soitto puissa helää

kuu taivaalla kulkee.

Ulkona yö viluinen elää

syliinsä tienoon sulkee.

Koti-kulta lämmin on,

luona isän, äidin armaan

vuode oma verraton

on paikka parhain varmaan.

Nukkumatti kurkistaa

jalassaan punaiset sukat

etsii äidin armasta

on kesä tuoksuu kukat.

Säv. Armas Maasalo San. Esterita Maasalo

Minä olin kiltti ja valoisa lapsi, mutta pelkäsin pimeässä. Äiti opetti, ettei se kannata, koska ”jos sinä et näe, sinua ei näy”. Mutta öisin pelkäsin henkeni edestä silti. Makasin liikkumattomana vuoteessani ja peitin itseni kokonaan täkillä. Jätin vain pienen rakosen peiton ja patjan väliin, josta tuli raikasta hengitysilmaa. Olin hiestä märkä, vapisin ja olin kauhun lamaannuttama.

Ihme juttu, mistä lie tuli se pelko. Vuosia se kesti ja vieläkin saan kaivettua sen tunteen soluistani pintaani ja ytimeeni. Päivisin en juuri pelännyt vaikka koulun aloittaessani äiti perusti oman firman ja olin paljon yksin kotona suuressa natisevassa ja paukkuvassa rintamamiestalossamme. Kaikki siskot ovat niin paljon vanhempia, kuin minä – kuopus, että olivat jo kuka missäkin. Onneksi oli naapurit. Varsikin kummitätini Liisa (niin hänkin on Liisa, kuten äiti, mutta kahdella iillä). Liisa-täti ja Totti-setä asuivat naapurissa ja sinne olin aina tervetullut. Heillä oli kolme poikaa ja luulen että pikku-Hanna oli erilaista vaihtelua siinä perheessä. Liisa-täti ja Totti-setä rakastivat minua kuin omaa tytärtään.

Ei siis ollut suuria huolia, oli vain se öinen pelko (ai niin, unohdin kertoa mitä pelkäsin! Mörköjä! Ja rosvoja! Ja murhamiehiä!) ja sitten oli Jumalan pelko.

Kävin pyhäkoulua, kuten siihen aikaan kai kaikki. Saatiin se pahvitaulu, johon liimailtiin karitsan kuvia. Hankala homma oli vain se, että pyhäkoulussa opin, että Jumala näkee ja tietää kaiken. Ja aina kun olin vessassa olin kuolla häpeästä, koska Jumala näki kun pissasin.

Hyvää äitienpäivää kaikille

♡

Hanna

Sain tänään heti aamutuimaan viestin ystävältäni, jossa hän kysyi mitä tekisi ruuaksi kylään tulevalle ystäväpariskunnalle. Tuttu tilanne. Kysymys mitä tekisin ruuaksi pyörii omassa mielessäni lähes päivittäin.

Syön kuusi kertaa päivässä eli viikossa 42 ateriaa. Teen kaiken kotona syötävän ruuan itse alusta loppuun saakka. Välillä ideat loppuvat (siksi tein keittokirjan!) ja välillä menee hermo kaikenlaiseen ruualla kikkailuun. Minusta ruuan pitää arkena olla hyvää, ravintorikasta, nopeasti valmistuvaa, kohtuuhintaista ja raaka-aineiden täytyy löytyä lähikaupasta.

Yksi raaka-aine on siinä suhteessa ylitse muiden – kananmuna. Tuo somassa pyöreänsileässä olomuodossa keinahteleva ravintopommi muuntuu ja taipuu moneen.

Onko muuta juttua, josta voi tehdä mitä vain arkisesta keitetystä munasta kohokkaaseen, munakkaasta lettuihin tai majoneesista koreaan ja keveään pavlovaan?

Eilen esimerkiksi päätettiin lähteä pikku retkelle ja tajusin, että tarvitsemme mukaan eväät joilla voidaan korvata lounas. Ilman eväitä ei retkestä selvittäisi, ainakaan energisinä ja hyväntuulisina. Kaapissa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta munia siellä on aina, joten tein meille munakokkelilla täytettyjä leipiä ja otin mukaan pussillisen kirsikkatomaatteja. Olen sitä sorttia, joka voi parhaiten, kun syö noin kolmen tunnin välein. Mitä tarkemmin noudatan rytmiä: aamiainen, välipala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala – sitä paremmin voin. Joskus rytmiä on vaikeaa noudattaa, mutta olen myös huomannut, että jos tarpeeksi tahtoo, se myös onnistuu. Kannan mukanani eväitä melkein minne vain. Hämmästelen ihmisiä, jotka unohtavat syödä. Minulla kyllä kroppa muistuttaa päänsäryllä aika nopeasti, jos ateriaväli alkaa kasvaa liian pitkäksi. Toinen asia, mikä tapahtuu vääjäämättä, jos ei syö pitkin päivää säännöllisesti, on loppumaton nälkä illalla. Tai ei se varmaan nälkää ole, vaan mielitekoa. Joka tapauksessa mekanismi on se, ettei mikään riitä. Ensin syön liikaa illallista ja sitten tekee mieli kaikkea pientä pitkin iltaa ja palkkio tästä kaikesta on tukkoinen ja huono olo.

Teen töitä usein kotitoimistossa (olohuoneessa) ja teen siis itse itselleni lounaan. Itse tekemällä saa tietysti juuri sitä mitä haluaa, mutta kesken työn teon on rasittavaa alkaa tehdä ruokaa. Sen on tultava nopeasti ja ilman suuria ponnisteluja. Ja mikä onkaan parempi kaveri silloin, kuin kanamuna! Yksi suosikeistani on uppomuna avocadon, kylmäsavulohen ja salaatin kanssa. (Resepti löytyy blogin lopusta)

Muita lounasklassikoitani on ruohosipulilla maustettu munakokkeli, kreikkalainen munakas eli tortilla, johon tulee keitettyä perunaa ja fetajuustoa. Jos tekee mieli jotain herkkua, niin kaura-banaaniletut marjojen ja turkkilaisen jogurtin kanssa on ihana ja terveellinen herkku, joka pitää nälän poissa. Annokseen tulee 2 munaa ja 2 valkuaista, 1 banaani, 1,5 dl kaurahiutaleita, ¼ tl leivinjauhetta, ripaus suolaa, kanelia ja kardemummaa. Kaikki surautetaan sekaisin sauvasekoittimella. Lättypannuun laitan joko voita tai kookosneitsytäljyä.

Kun valitsen kaupasta kanamunia, valitsen luomu- tai vapaa -kananmunia ja ostan niitä paljon kerrallaan. Ne säilyvät hyvin ja kananmunasta saa aina tehtyä aterian tai jälkiruuan. Jos meillä ei ole mitään kaapissa, niin munia on kuitenkin. Kultamunan kanamunia voi muuten syödä vaikka raakana, koska Kultamunien toleranssi salmonellalle on saman muotoinen kuin muna itse, eli nolla 0. Joskus teenkin treenin jälkeen palautusjuoman johon tulee kaksi raakaa kananmunaa, banaani, pakastemarjoja, pala inkivääriä ja appelsiinituoremehua. Ihanaa ja erittäin hyvä treenin jälkeen.

Kananmunat ovat aina kuuluneet elämääni ja ihana muisto on isäni valmistamat aamiaiset. Joka ikinen aamu, koko kouluaikani, minua odotti samanlainen aamupala. Olemme perhepiirissä antaneet sille nimen Vanhanaikainen, jossa paahtoleivän päälle tulee voita, ketsuppia, juustoa ja kaksi paistettua kananmunaa. Vanhanaikaisen lisäksi aamiaiseen kuului lasillinen isän puristamaa appelsiinituoremehua ja 3-5 merileväpuristetablettia. Syön Vanhanaikaisia edelleen joskus ja ne kyllä maistuvat ihan kaikille. Kokeile!

Vanhanaikainen

2 paahtoleipäviipaletta

sipaisu voita

1 rkl ketsuppia

2-4 viipaletta suosikkijuustoasi

2 kananmunaa

Paahda leivät ja sivele niihin ensin voita ja sitten reilusti ketsuppia lisää sitten juustoviipaleet ja paista päälle kaksi kananmunaa. Ketsupin ja juuston järjestys on tärkeä. Jos ketsupin laittaa juuston päälle, juusto ei sula yhtään. Keltuaisten kypsyysaste on makuasia, minä tykkään löysistä keltuaisista jotka mehevöittävät leivän ihanasti.

Uppomuna, avocadoa ja kylmäsavulohta

Vihreää salaattia makusi mukaan

½ avocadoa

150g kymäsavulohta

mustapippuria

1 litra vettä

0,75 dl väkiviinaetikkaa

Kokoa salaattia, avocado ja lohi valmiiksi lautaselle ja keitä sitten uppomuna.

Kuumenna vesi laajassa kattilassa kiehuvaksi ja anna sen kiehua hetki, että veden seassa oleva ilma poistuu. Madalla lämpöä niin, että vesi hentoisesti porisee. Riku kananmuna kahvikuppiin. Lisää etikka veteen ja pyötäytä vettä lusikalla, että saat siihen kierteen. Laske kananmuna veteen lähellä veden pintaa ja pyäräytä jälleen vettä lusikalla. Anna kananmunan hautua vedessä kaksi minuuttia ja nosta se pois reikäkauhalla tai lusikalla. Lisää salaattiin ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

(huom! Älä laita suolaa haudutusveteen, se rikkoo valkuaisen rakenteen!)

syö hyvin ja nauti elämästä!

♡

Hanna