Tein pienen matkan mieheni kanssa Amsterdamiin kaksi viikkoa sitten. Olen ollut siellä ehkä 12 kertaa aiemmin, mutta nyt oli kulunut pitkä aika edellisestä reissusta. Rakastan sitä kaupunkia, enkä voi ymmärtää, kuinka olin unohtanut sen!

Amsterdamin tunnelma nappaa kiinni jo välittömästi lentokentällä. Vapaus, rentous, ystävällisyys ja elämänilo. Kun kävelin koneesta ulos Schipholin kentälle, fiilis oli kiinni minussa heti. Se on yksi kivoimmista lentokentistä, jonka tiedän ja olen aina rakastanut sen graniittilattiaa. Se on kuin yötaivas – sysimusta ja sen syvyyksissä on lantin kokoisia kultahippuja, kuin tähtiä. Onko ihanampaa ajatusta kuin kävellä tähtitaivaalla? Ei!!

Olen aiemmin jo käynyt läpi Amstermin museot ja must-nähtävyydet ja käynyt lähikaupungeissa, tällä reissulla ei ollut mitään muuta tavoitetta, kuin ylenmääräinen hengailu kaupungilla.

Ensimmäisenä päivänä menimme IBC-messuille jättiläsikokoiseen RAI:n messukeskukseen. IBC on Euroopan suurin TV- ja elokuva-alan messutapahtuma. Ala on täysin miesvaltainen, naisia oli varmasti paikalla yksi prosentti kävijöistä.

Seuraavana päivänä jätin messuhommat puolisolleni ja lähdin vaeltamaan pitkin kaupunkia. Aistimaan sen tunnelmia ja viihtymään.

Amsterdamissa on miljoona polkupyörää. Siis miljoona. Ja suurin piirtein saman verran asukkaita. Kaupunki on täynnä ihmisiä, toisin kuin esimerkiksi Helsinki. Siellä liikutaan fillareiden lisäksi autolla, metrolla (joka on vain muutaman vuoden ikäinen) ja raitiovaunuilla. Ja kuinka rakastankaan sitä, miten pyörillä ajetaan. Vuokrasin itsekin pyörän. Töppäilin liikenteessä, koska olin välillä epävarma siitä, minne suuntaan enkä osannut heidän pyöräilynsä etikettiä. No mitä siitä seurasi? Ei mitään! Kukaan ei näytä ilmeitä, kukaan ei näytä keskisormea, kukaan ei kiilaa. Amsterdamissa ihmiset ovat ystävällisiä. Alkoi niin riipiä meidän fillarikulttuurimme. Ja liikennekulttuuri ylipäätään.

Amsterdamissa on yhdeksän pikkukadun alue, De 9 Straatjes, joka on täynnä pieniä butiikkeja, siellä vietin melkein koko päivän. Oli ihanaa vaeltaa niissä ja ihmetellä tavaroita, vaatteita ja vaan fiilistellä. Yhdellä näistä pikkukaduista oli katujuhlat. Jokaisen liikkeen edessä oli joku pöytä tai penkki, jossa oli pientä syötävää ja juotavaa tarjolla. Jossain vettä – jossain samppanjaa.  DJ soitti musaa ja ihmiset shoppailivat. Kaikki oli niin äärimmäisen rentoa. Ostin keltaisen neulehupparin ja aloin metsästää hyviä farkkuja. Lopulta kävelin reilut 13 km.

Aiemmin Amsterdam on mielestäni ollut maailman paras kahvikaupunki. Joka paikassa sai loistavaa, mustaa ja vahvaa suodatinkahvia, joka oli kuin samettia. Mutta hitto vieköön – kapselikoneet ovat vallanneet Amsterdamin. Olin niin pettynyt. Ruokamatkaksi tätä reissua ei voi luonnehtia. Oli niin kiire vaan nahdä, ettei jaksanut etsiä mitään upeaa ravintolaa. Söin kun oli nälkä ja kohdalla oli ravintola.

Hotellia vastapäätä oli pieni suloinen kauppa ja kahvila All the luck in the world. Heillä on kolme liikettä ja nettikauppa. Liikkeen fiilis oli onnellinen kuten nimi edellyttääkin. Oma korumallisto viehätti ja ostinkin sieltä pieniä lahjoja.

Kolmantena päivä oli edessä kotiinlähtö, mutta vasta myöhään iltapäivällä, joten vuokrasimme fillarit ja ajoimme pari tuntia pitkin poikin, kävimme syömässä (ehkä elämäni karmeimman vegehampparin – mutta ei se haittaa. Paikka oli aivan väärä valinta – oma vika)

Sitä en ymmärrä, mitä tapahtui valokuville.Luulin että olin ottanut niitä järjettömän määrän. En ollut. Kuvia on nihkeästi, mistä olen pahoillani, mutta pieni videopätkä on kuitenkin.

Lähdin reissuun vain pienen olkalaukun kanssa, mikä on pienoinen ihme. Ostin reissusta kahdet kengät (joihin palaan vielä myöhemmin. Siinä on tarinakerrottavana) , farkut ja paksun villahupparin, plus vähän lahjoja. Voin heittämällä todeta, että olen mestaripakkaaja, sillä yhtään ylimääräistä laukkua, en ostanut! Kaikki tuli kotiin oranssissa olkalaukussa. (No ei tullut – survoin ne Jarin reppuun!)

Onnea viikendiin. Mene Amsterdamiin. Siellä on ihanaa!

Hanna

Stressiä pukkaa. Freelancerin ja yrittäjän elämä on kiinnostavaa ja ihanaa. On vapaus tehdä, tulla ja mennä, mutta tavallaan se vapaus on myös näennäistä, koska jos joku tarjoaa työtä, sen ottaa aina vastaan, koska ikinähän ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Siitä seuraa stressi.

Lomat jäävät pitämättä ja vaikka olisi lomaa, tulee samalla tehtyä siellä vähän töitä. Se että pääsee ihan kokonaan irti töistä, on vaikea suoritus. Liikunta ja kirjan lukeminen ovat oikeastaan ainoita päivittäisiä asioita, joiden avulla pääsee kokonaan irti työjutuista. Mutta ne ovat myös ne, jotka ensimmäisenä skippaan, kun kiire alkaa painaa. Ystäviä tavatessa stressi ja työt unohtuvat, mutta koska niitä ystäviä ehtii tavata?

Viikonlopuistakin alkaa tulla työpäiviä. On ihana rauha tehdä töitä, kun kukaan ei häiritse. Se on sulaa hulluutta. Tiedän sen. Olen aikatauluissani optimistinen ja ajattelen ehtiväni mitä tahansa. Ja ehdinkin. Mutta aikaa ei jää muuhun kuin työhön. Olisikohan minun aikaa alkaa ajatella työaikoja. Kuinkahan saisi päivistä eheämpiä?

On mahtavaa, kun voi vaikka käydä kampaajalla ja treeneissä keskellä päivää, mutta samalla se hajottaa päivän sirpaleiseksi. Pitäisi siis tehdä jonkinlainen lukujärjestys, josta ei saisi lipsua ollenkaan. Mutta sitten tapahtuu kuten tiistaina.

Heräsin ihanien, peräti kahdeksan tunnin, yöunien jälkeen reippaana ja täynnä energiaa.

Suihkuun mennessä, näin peilistä, että kyljessäni oli ihmeellinen punainen hiertymä. Katsoin lähempää ja voi hitto – kyljessäni oli punkki! Yäk!

En muuten olisi tunnistanut sitä pientä terävää mustaa pistettä punkiksi, mutta Kreikan-matkallani yksi ryhmämme jäsenistä sai punkin sääreensä ja koko ryhmä tietenkin kävi sitä ihmettelemässä. Olen nähnyt vain pulleita, täynnä verta olevia punkkeja koirallamme. (Eikä toivoakaan, että olisin kyennyt poistamaan niitä, se oli muiden hommaa!)

Kylki on hankala paikka enkä alkanut itse poistaa verenimijää ihostani, vaan menin lääkärikeskukseen ja ajattelin, että hoitaja ottaisi sen pois. Vaan eipä se niin mennytkään. Oikein lääkäri siihen sitten hälytettiin homma hoitamaan. Pois on nyt mokoma kiusankappale ja nyt sitten mietin, onko borrelioosi muhimassa minussa. Toivokaamme että ei.

Mutta tämä pieni otus siis sai päiväni kuitenkin sekaisin. Ja joka päivähän pakan sekoittaa joku asia. Keskuslämmitys hajoaa, kuten viime viikolla ja siinähän sitten vierähtääkin tovi, jos toinenkin sen kanssa säätäessä. Ensin mietitään, onko öljy loppu ja sitten todetaan, että ei ja aletaan jahdata korjaajaa. Kun korjaaja löytyy, täytyy olla hälytystilassa, että on joku joka avaa tälle oven. Korjaaja lupaa tulla yhdeltä mutta tulee viideltä ja taas ovat aikataulut sikin sokin.

Työn jatkuva keskeytyminen hidastaa tekemistä. Puhelin soi harvoin, kaikki asiat hoidetaan kirjoittamalla. Sehän on ihan näppärä tapa, mutta monet asiat olisivat paljon yksinkertaisempia sopia nopeasti puhelimessa useiden sähköpostien, tekstiviestien, messenger- ja Whatsupp –viestien sijaan.

Tämähän on kaikki ihan omaa vikaani. Pitäisi sulkea viestimet ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Mutta on se kyllä aika mahdotonta.

Juuri tänään nämä asiat vähän stressaavat, mutta enhän minä kestäisi muunlaista elämää kuitenkaan. Silloin tällöin vaan tuntuu siltä, että pieni järjestys ja selkeytys eivät olisi pahitteeksi.

Vinkit aikataulujen säätämiseen otetaan ilolla vastaan!

…nyt täytyy mennä!

Hanna

Minulla on pitkään ollut haaveena tutustua Tallinnan reunalla sijaitsevaan Nõmmen kaupunginosaan. Olen ajanut sen ohi lukemattomia kertoja, kun olemme menneet Saarenmaalle ja syöneet yhdessä Tallinnan upeimmista ravintoloista, Paju Villassa, joka sijaitsee Nõmmen reunalla, mutta en ole koskaan käynyt kylän keskustassa, enkä kunnolla viettänyt aikaani siellä.

Miksi se sitten edes kiinnostaa? Koska siellä on tori, upeita huviloita ja hyviä ravintoloita. On myös nastaa nähdä jotain uutta, eikä jäädä aina Tallinnan keskustaan tai Kalamajan alueelle, vaikka ne ovatkin ihania.

Niinpä hyppäsin Eckerön m/s Finlandiaan ja lähdin seilaamaan kohti päivän seikkailua. Toteutin samalla myös toisen haaveeni ja lähdin matkalle polkupyörällä. Eli pyörä ja Hanna laivaan. Pyörä autokannelle ja Hanna Eckerön loungeen syömään aamiaista, juomaan kahvia ja nauttimaan merimatkasta. Oli mahtava fiilis. Tiesin, että päivästä tulisi ihan super! auringon nousu saatteli matkaan ihan mielettömän kauniina, ihmeellisenä.

Lähdin polkemaan satamasta ja laiton puhelimen navigaattoriin Nõmmen torin osoitteen. Matka taittui helposti ja nopeasti, ilma oli syksyisen kuulas ja stressistä ei ollut tietoakaan. Pieni päivän loma keskellä viikkoa on ihan luksusta.

Nõmmeen pääsee toki helposti myös autolla, bussilla ja junalla ihan hetkessä ja helposti.

Osa matkasta sujui pitkin pyörätietä ja sen oikealla puolella näkyi suuri kaunis hautausmaa. Tykkään kävellä hautausmaiden rauhassa ja kauneudessa, mutta poljin eteenpäin ja tulinkin ihan suoraan Nõmmen torille. Ja silloin iski harmitus. Olisin halunnut ostaa sieltä kaikkea! Kantarelleja, luumuja, omenia, päärynöitä, kurkkuja, hapankaalia, hunajaa! Oooh ja torin ympärillä olevista pienistä puodeista juustoja, kakkuja ja leivonnaisia. Nyt tyydyin kahvihetkeen ja kaalipiirakkaan torikahvilassa, jossa istuinkin hyvän tovin pyöräilystä väsähtäneenä.

Nõmmen tori

Sitten lähdin tutkimaan lisää. Ajoin juna-asemalle, josta löytyi ravintola Elsa. Valkoisten liinojen peittämät pöydät kertoivat, että ollaan perinteisessä paikassa. Henkilökunta oli viehättävää ja minulle esiteltiin ravintola juurta jaksain. Suuressa salissa oli mm. pöytä jonka äärellä on allekirjoitettu Viron itsenäisyysjulistus, jonka kopio oli kehystettynä seinällä.

Minulla ei vielä ollut kuitenkaan nälkä, joten matkaa ja lähdin jatkamaan matkaa. Ajelin pitkin Pärnumaantietä ja ihastelin sen varrella olevia taloja. Siis jos ostaisin kodin Tallinnasta, ostaisin sen Nõmmestä, ilma epäröinnin häivääkään.

Asemaravintola Elsa

Pärnumaantien numerossa 209 sijaitsee ravintola Snoob Resto. Jätin pyörän parkkiin ja menin tutustumaan. Matalan puutalon sisätilat yllättivät. Valtava peili ja kristallikruunut ottivat minut vastaan yhdessä äärimmäisen ystävällisen ja mukavasti huumorintajuisen henkilökunnan kanssa. Yllyttivät jäämään myöhäiselle lounaalle, mutta päätin ajella vielä hetken ja tukia ympäristöä. Ajelin pitkin poikin ja sikin sokin omakotitalojen välissä. Ihastelin puutarhoja, ränsistyneitä taloja ja täysin saneerattuja taloja. Siellä on uskomattoman upeaa. Jokaisen jota omakotitalot kiinnostaa, on syytä mennä Nõmmeen.

Lopulta päätin mennä syömään ja valitsin Snoob Reston. Sain seuraakin. Mieheni tuli ajamasta enduroa jostain hiekkaiselta ajopaikalta nälkäisenä kuin susi. Söimme ihanan aterian.

Alkuun sinisimpukoita ja kalasalaatin. Huikean hyvää! Pääruuaksi otin paistettua lohta listalta ja mieheni otti jauhelihapihvin lounaslistalta. Molemmat erittäin mainioita. Varsinkin lounaslistan jauhelihapihvi yllätti. Annos maksoi vain 5,90 ja oli todella maukas. Olimme vatsat pinkeinä, kun kysyttiin halukkuutta jälkiruoan nauttimiseen. Ei kiitos! Emme jaksa! Tarjoilija yllytti kuitenkin kokeilemaan ja kuvaili niin houkuttelevasti suklaapallon sisään sommiteltua jälkiruoka-annosta, että oli pakko tilata se. Hyvä tavaton mikä herkku! Ohuen suklaapallon seinämässä oli aukko, josta näkyi mustaherukkajäätelöpallo, joka lepäsi omenakreemin päällä. Tarjoilija kaatoi pallolle kuumaa kinuskikastiketta, jolloin suklaa suli ja paljasti hiljaa koko jälkiruoan. Olihan se hienoa ja ihanaa. Ja maku sitten? Täydellistä!

Unelmani tutustua Nõmmeen toteutui ja päivä oli aivan täydellinen. Kotimatka sujui mainiosti, koska minun ei tarvinnut aivan liian täydellä vatsalla ajella pyörällä satamaan, vaan fillari nostettiin mieheni autoon. Oli ihana päivä ja todellakin kannattaa tutkia Tallinnaa ja Viroa laajemminkin kuin vain sataman lähettyviltä.

Kotimatkalla nautin Eckerön musiikkitarjonnasta ja ostin tuleviin rapujuhliin juomat! Tiesitkö muuten, että Eckerö on Suomen suurin keikkajärjestäjä! Aina elävää musaa! Tosi kiva!

Olipa ihana reissu! Suosittelen näitä kaikki paikkoja lämpimästi sekä tutustumista Tallinnaan ja sen ympäristöön pyörällä. Syksylläkin on vielä ihania kuulaita päiviä, jolloin on kiva ajaa kun ei läkähdy kuumuuteen! Polkupyörän kuljettaminen laivalla maksaa 10 € /meno-paluu ja pyörällä ajetaan laivan autokannelle. Helppoa ja tosi näppärää!

Ihania reissuja Tallinnaan!

Hanna

Hampaiden huoltaminen on muuttunut minun elinaikanani aika tavalla. Hammasrivit ovat suoristuneet ja hampaat vaalentuneet. Oma rivistöni ei ole moitteettoman suora, koska silloin joskus hammaslääkärini kieltäytyi niitä oikomasta. Hän sanoi, että hampaiden tulee olla persoonalliset. No saatan olla asiasta erimieltä, mutta näillä mennään. Hampaiden hyvä ja säännöllinen hoito on onneksi omissa käsissäni. Ja se tarkoittaa säännöllisiä vierailuita suuhygienistini Arja Korpelaisen luona Gloss Hammashoitopalveluissa. Hamapaiden valkaisu ja tehopuhdistus raikastavat olemuksen.

Rakastan hammaskiven poistoa. Rakastan itse tapahtumaa, kun kuuluu se raastava ääni. Siinä on jotain samaa, kuin hyttysenpureman raapimisessa, sitä haluaa vaan lisää ja lisää. Eniten tietenkin rakastan lopputulosta, puhtaita hampaita ja raikasta suuta. Monella saattoi nyt mennä naama kurttuun! Apua, sehän on hirveää. No voi se olla vähän inhottavaakin, koska ihmisillä on erilaiset suut. Mutta minun Arjani on niin helläkätinen ja ihana, että hänen huomassaan sattuminen on minimissä. Hän rakastaa asiakkaitaan ja työtään ja sen tuntee hänen hellässä käsittelyssään.

Olin hamapaiden tehopuhdistuksessa ja minulle tehtiin myös hampaiden valkaisu. Kun varasin aikaa Arjalta, varmistelin, että eihän se satu. Arja kysyi, että koskas hän on minua satuttanut? No, ei todellakaan koskaan. Mutta olin kuullut, kuinka kamalaa on uusi tapa poistaa hammaskivi ultraäänellä. Että toimenpidettä varten usein puudutetaan jokainen hammasväli. Arja myönsi, että näin on, mutta hän ei tee puhdistusta ultraäänellä, koska käsin tehden lopputulos on parempi, vaikka työ kestää huomattavasti kauemmin. Käsin tehden homma ei myöskään ole kivulias. No siis, menin helpottuneena vastaanotolle! Ei kipua tiedossa. Hyvä homma.

Aloitimme ihan perinteisesti kuten ennenkin. Arja kuvasi hampaani (Ei siis mitään röntgenkuvia, vaan valokuvat suun sisältä.) Verrattiin niitä edellisiin ja todettiin että joo joo rouva puree edelleen hammasta. Kisko on olemassa, mutta se unohtuu laittaa suuhun…

Arja mittasi ensin ientaskut ja tarkasti limakalvojen kunnon. Kaikki oli ihan ok. Sitten hän poisti hammaskiven mekaanisesti sekä teki soodapuhdistuksen, joka poistaa värjäytymät hampaiden pinnoilta. Sen jälkeen hän vielä puhdisti hammasvälit hammaslangalla. Olin ihmeissäni, että miksi nyt tämä, kun kaikki on jo kunnolla skrabattu? Vastaus kuvastaa niin Arjan huolellisuutta – ”koska jos opetan käyttämään lankaa, jota tulisi käyttää joka ilta, niin onhan minun tarkistettava, että se lanka tosiaan kulkee siellä hammasväleissä.” Sellainen hän on. Niin tarkka.

On myös ihanaa, kun hän kertoo koko ajan mitä tekee ja jopa kehuu. ”hyvin nielaistu” ”hyvin pärjäät” ”hienosti menee” Se on vähän hassua koska minulla ei ole siinä mitään hätää, mutta se on myös ihanaa.

Hampaiden valkaisu kiinnostaa monia, onhan valkeat hampaat ja raikas hymy kaunis asia. Sitä voisi jotenkin verrata eteiseen, joka on kodin käyntikortti. Alitajuisestikin valkea hymy vaikuttaa ihmisiin. Sekä muihin, että itseen.

Onkin kiintoisaa, että hampaiden valkaisun mahdollisuutta ei aina oteta huomioon hammaslääkärissä. Jos nyt vaikka haluaa laittaa kuoret muutamaan hampaaseen tai suuhun tulee hammasimplantti, voi hammaslääkäri valita suuhun valmiiksi kellertävän kuorivärin, koska hampaat kellastuvat iän myötä. Entä mitä tapahtuu, kun ihminen päättääkin valkaista hampaansa? Kuoret ja implantit jäävät keltaisiksi. Niihin ei valkaisuaineet pure. Tämä on hyvä pitää mielessä, jos tekee hammasremontteja.

Jotkut pohtivat onko valkaisu epäterveellistä tai jopa vaarallista. Ei ole, jos sen tekee suuhygienisti tai hammaslääkäri.

Arja teki minulle Gloss-laservalkaisun titaanioksidilla, joka on tehokkain valkaisumenetelmä. Siinä hyödynnetään nanoteknologiaa sekä lääketieteellistä laservaloa. Koko toimenpide on täysin kivuton. Arja tekee aina kolme valkaisukierrosta ja minä pötköttelen mukavalla tuolilla ja kuuntelen kun hän kertoo, miksi hampaat tummuvat ja kuinka ylipäätään hampaita tulee hoitaa. Sitten nukahdan. Nukahdan vääjäämättä joka kerta! (Nukahdan myös hammaskiven poistoon.)

Arja huolehtii myös siitä, että hampaat tulevat tasaisen valkoisiksi. Kulmahampaat ovat yleensä muita hampaita tummemmat ja ne saavat siksi erikoiskäsittelyn.

Valkaisun jälkeen ei saa juoda kahvia tai nauttia muita värjääviä juttuja 48 tuntiin. Arja huolehtii kuitenkin siitä, etteivät vieroitusoireet pääse pilaamaan päivää ja lähtiessään mukaan saa kofeiinitabletteja. Myöskään tiettyjä ainesosia sisältäviä hammastahnoja ei saa käyttää. Kaikki huomioitavat ohjeet ja seikat kannattaa lukea tarkoin, jotta hoidosta muodostuu mahdollisimman hyvä, eikä esimerkiksi syö intialaista curryä vahingossa heti samana päivänä.

Söin pari päivää valkoista ruokaa, kuten puuroa, raejuustoa, kalaa, riisiä, perunaa ja banaania. Marjat ja vihannekset piti jättää pariksi päiväksi jääkaappiin. Sain lähtiessäni mukaan myös hammaslankaa ja oikeaoppisen hammastahnan, sekä ne opit kuinka hampaat pestään ja langoitetaan joka päivä. (Tiesitkö muuten, että hampaiden pesun jälkeen tahna vain syljetään pois suusta, ei mitään vedellä huuhtelua lopuksi! Kamalan vaikeaa oppia muistamaan tuo!)

Rakastan sitä, että kaikki on otettu huomioon. Ja rakastan mun puhdasta suuta ja valkoisia hampaita.

Keep Smiling!

Hanna

Habitren parhaat 2018

Kävin Jarin kanssa eilen aamutuimaan Habitaressa. Kuvattiin videolla mun mielestä ihanimmat osastot, joista mä sain inspiraatiota, iloa ja hyviä fiiliksiä ja joissa näkyivät parhaiten tämän hetken kuumimmat sisustuksen trendit.

Blogi jatkuu mainoksen jälkeen ja siellä myös on video!

Tätä oli ihanaa tehdä, koska Jarin kanssa on kivaa tehdä duunia ja nämä osastot olivat oikeasti mun mielestä hienot. Hienoja oli muitakin, mutta ja paljon pieniä yksittäisiä löytöjä tietysti. Mutta katso mun poiminnat ja kommentoi! Kerro myös jos haluat nähdä multa lisää videoita jatkossa.

Ja nyt – klikkaa video auki ja katso!

No mitä sinä tuumaat mun valinnoista? Olivatko kivoja vai pöllöjä sun sun mielestä? Kerro!

Messuterkuin Hanna

♥️

Olin eilen Habitaressa sekä töissä, että nauttimassa kauniista asioista ja tuttavien tapaamisesta. Se menee niin, että käytävällä ehtii aina ottaa kymmenen askelta ja seuraava tuttu tulee vastaan, jonka kanssa joko tervehditään tai pölistään tovi. (Lievä ahdistus ja angsti tosin seurasi siitä, kun tajusin, että puhuin yhden ihmisen kanssa liian kauan. Oooh se on niin kamalaa, kun juuttuu. Ikään kuin rakastuu omiin juttuihinsa, eikä osaa lopettaa. Siis kamala morkkis.)

Yleisesti ottaen tulevasta voi sanoa, että värit, rehevyys ja monipuolisuus ovat täällä, mikä on ihanaa. Tässähän voi alkaa odotella, että seuraavaksi muotinäytöksissä mallit alkavat hymyillä. Se olisi todella rohkea veto! Sitä odotellessa! (Vaikka olin kyllä juuri viime viikolla Porin Puuvillassa juontamassa koko päivän tapahtumaa, jossa oli hymyilevä muotinäytös. Lavalla astelivat seniorimallit, joiden ikähaarukka oli 55-70 joukossa mm. Raili Hulkkonen ja Pirkko Mannoja sekä liuta aikansa huippumalleja. Oli nastaa nähdä iloa lavalla)

Useamman ihmisen kanssa tuli ilmi mikrofonin ja esiintymisen pelko. Koska omasta pelkorekisteristeristäni juuri tätä pelkoa ei löydy, halusin auttaa heitä voittamaan tuon tuskan. Ajattelin mikä rauhoittaa minut, kun joudun tilanteeseen, joka on kaukana mukavuusalueeni ulkopuolella. Seuraa pikku paljastus, joskin epäilen että sama tilanne on monille muillekin ahdistava. Perus juttuhan on se ikuinen hokema, että ole oma itsesi, mutta kuinka se tapahtuu? Ja miksi niin harvat ovat aitoja ja niin hirveän monet ovat jotain ihan muuta kuin se henkilö, jonka heidän perheensä tuntee.

Kun menen jotenkin julkisiin juhliin, PR-tilaisuuksiin tai ensi-iltoihin ja vastaaviin, olen ahdingossa. Menen suurimmaksi osaksi kaikkialle yksin, koska mieheni ei piittaa pätkääkään eikä minulla oikeastaan ole työkavereita. Itse juhlissa sitten on kyllä ihmisiä, jotka tunnen, mutta saavun yleensä yksin. Siinä sitten hiukan sydän pamppailee ja on levoton olo. Selviän niin, että pysähdyn jossain hiukan ennen perille saapumista ja sanon itselleni, että muista olla vain sinä. Puhu kaikille vain totta, älä liioittele, vähättele tai kehittele mitään stooreja. Samalla tavallaan menen itseni sisälle, siihen pisteeseen jossa minuuteni kokonaan on. Rauha tulee välittömästi. Tiedän kuka olen. Sitten vain tartun siihen. Se suojelee kaikelta. (On syytä myös lisätä listaan – muista ettet puhu likaa yhdelle ihmiselle)

Jos joutuu puhumaan mikrofoniin olisi kiva, jos äänipöydän vartijat neuvoisivat nopeasti mikrofonin käytössä. Headset (Madonna-mikki) on siitä hyvä valinta mikrofoniksi, että se pysyy mukana, kun ihminen kääntää päätään. Kapula kun jää yleensä paikoilleen pään pyöriessä ja silloin ääni katoaa. Kapulaa on pidettävä aivan suussa kiinni.  Mikrofoni on oikein silloin, kun sen ääni pelästyttää – apua! Kamlaa mä kuulen itteni noin kovaa.

Vaatteet ovat siinä mielessä tärkeät, että ne täytyy voida unohtaa kokonaan. (En siis ehdota alastonta esiintymistä, vaan että asu on mukava ja siinä viihtyy) Kun sitten vaan on se oma itsensä, niin kaikki menee hyvin. Hymy ei ole pahaksi. Yleisö on aina esiintyjän puolella ja toivoo että kaikki menee hyvin.

Mutta takaisin habitareen. Kävin siellä tänään aamuvarhaisella uudelleen kuvaajan kanssa ja tein pienen pätkän elävää kuvaa, jossa paljastan omat suosikkini messuilta. So stay tuned ja ole oma ihana itsesi mitään siihen lisäämättä, tai pois ottamatta.

Love

Hanna

On aika sanoa kiitokset ihanalle kesälle. Vielä on lämmintä, mutta ilmassa on jo syksyn tuoksu ja ilta tummuu niin, että on sytytettävä valot. Palasin reilu viikko sitten lomalta Kreikasta, ja jäin kyllä kaipaamaan sitä valoa ja Egeanmeren turkoosia hohdetta sekä varsinkin päivittäisiä joogatunteja, patikkaretkiä ja aaah – aivan huikean ihanaa ruokaa.

Joogamatka kreikkaan on ollut toteutumaton haaveeni. Ajatus rauhasta, auringosta, pitkistä venytyksistä ja zen olotilasta on houkutellut ja olen nähnyt itseni valkoisissa joogatrikoissa, hipiä auringosta hehkuen taipumassa toinen toistaan hienompiin asanoihin. Sitten sain syntymäpäivälahjaksi tämän matkan. Jooga ja patikkamatkan Lesvoksen saarelle yhdessä ystäväni Lotan kanssa. Lesvos vai Lesbos? Oikea muoto on Lesvos, näin minulle opetettiin.

Jo nyt alkaa naurattaa tämä unelmieni zen-osuus. Tulee mieleen se iltapäivän joogatunti, jonne tajusimme lähteä varttia ennen tunnin alkua. Minä istuin hotellihuoneen sängyllä vääntämässä jotain tekstiä tietokoneelle, kun Lotta sanoi ottavansa powernapit. Päätti kuitenkin laittaa kellon soimaan varuiksi, että varmasti ehdimme tunnille. No siinähän se totuus valkeni – vartti aikaa.

Alkoivat siinä sitten treenikuteet lennellä ilmassa, kun pengoimme sopivia settejä niskaamme ja sitten ryntäys ulos hotellista maantielle. Joogakoululle oli matkaa vajaa kilometri ja alku oli pirullista jyrkkää ylämäkeä. Ja lämpötila hillui siinä +30 asteessa. Kipitimme mäkeä ylös mitään puhumatta niin nopeasti kuin ikinä kykenimme. Myöhästyminen oli päivänselvää. Ja siis tunnille olisi kivaa mennä hyvissä ajoin rauhoittumaan. Mutta Lotta ja minä vedettiin alkulämmittelyjä ylämäessä ihan tosissamme. Pelastus tuli peukalon ja auton muodossa. Takaa tuli pieni musta auto ja minä nosti peukun pystyyn. Pääsimme perille kyydillä ja olimme rimaa hipoen ajoissa paikalla. Kyllä taas nauratti. No siihen sitten risti-istuntaan matolle, johon alkoi valua nätti lätäkkö, sillä voin sanoa, että kun ryntää ilmastoidun hotellihuoneen viileydestä päätä pahkaa siihen kolmen kympin lämpöön, niin kroppa saa sellaisen soman shokin. Hiki ei ainoastaan virtaa, se lentää ihosta.

Matkaohjelmamme sisälsi yhtä lepopäivää lukuun ottamatta joogaa ja patikointia joka päivä. Se oli loistava yhdistelmä. Olen miettinyt paljon mikä voisi olla intohimolajini liikunnassa ja vasta hiljattain tajusin, että se todellakin on patikointi. Rakastan luontoa (siksi rakastan myös moottoripyörällä ajoa, siinä on lähellä luontoa) Kävely vaan ei kuulosta kovin intohimoiselta ylipäätään. Mutta ehkä on niin, että kun kaikki mitä oikeastaan teen, teen jotenkin satasella, vahvasti ja voimakkaasti, on kävely juuri se vastapaino, jota tarvitsen. Se ei satu, sitä en suorita, se on silkkaa nautintoa. Havainnoin luontoa, tutkin kiviä, kasveja ja ihmettelen mitä mikin on ja miksi. Sitä paitsi metsä antaa mielenrauhaa ja iloa.

Joogaa tarvitsen, ja olen pikkuhiljaa oppinut olemaan suorittamatta sitä ja keskittymään vain siihen mitä omassa kehossani ja omalla matollani joogassa tapahtuu. Tämän loputtoman istumisen vastapainona se on hirvittävän tärkeää haastaa kehoa.

Matkan keskushenkilö oli joogan opettajamme Marjaana Mäkelä, joka veti myös patikkaretket. Marjaana on ihana, rakastettava, taitava, kokenut, hauska, herkkä. Joogaopettajan persoonalla ja tietenkin taidoilla on suuri merkitys. Marjaana oli matkan lottovoitto. Hän on opettaa onneksi myös Suomessa joogakoulu Shantissa, vaikka viettääkin paljon aikaa Lesvoksella jossa hän on asunut osan vuotta jo lähes kolmekymmentä vuotta. Jokaisella joogaopettajalla on oma tyylinsä ja jokaiselta oppii eri asioita. Nautin tunneista suunnattomasti. Opin uusia venytyksiä ja sain uskoa siihen, että polveni taipuu vielä niin, että voin istua kantapäiden päällä. Olen nyt aloittanut systemaattisen harjoittelun. Tällä hetkellä se tarkoittaa sitä, että olen ostanut harjoittelun tarvittavat välineet jotka ovat olohuoneen lattialla. Nooo! Alku sekin on. Että on välineet.

Lisäksi Marjaana neuvoi syömään pellavansiemenöljyä teelusikallisen aamuin illoin, juomaan veteen sekoitettua MSM-jauhetta ja luulientä päivittäin. Ajatus taipuvammasta polvesta tuntuu houkuttelevalta. Pitäkää peukkuja, että onnistun.

Meidän ryhmäämme kuului 15 naista, joiden ikäjakauma oli arviolta 25-60 ja kaikki naiset olivat ihania. Ryhmässä oli helppoa ja usein varsin hulvatonta olla. Päivisin tai iltaisin oli omaa aikaa ja Marjaanan tiedot saaren ja Molyvoksen kaupungin parhaista ruokapaikoista olivat kullanarvoisia. Söin vain kasviksia, lihaa edes muistamatta, koko viikon. Armeijan kasvispäivä-uutiset kuulostivat siinä ympäristössä vielä naurettavimmilta kuin kotona. Oletettavasti ihmiset ovat tulleet hulluiksi, jos luulevat etteivät kasviksia syömällä voi elää tai että siinä ylipäätään olisi oli mitään ongelmaa.

Niin ja sitten se zen. Ensimmäisen joogatunnin lopussa oli oma zen hetkeni. Nukahdin. Se jotenkin karisi siihen, kun iloisena ilmoitin tämän tunnin lopuksi kaikille. He tiesivät sen jo. Kuorsaukseni oli ehtinyt kertoa sen ennen minua.

Ommmmmmm

Hanna

Varmaan aika moni suomalainen nainen on kuten minä, me pärjäämme itse ja usein vähän liian hyvin. Apua on vaikeaa pyytää, se ei tule edes mieleen. Naisten Pankki auttaa naisia pyyteettömästi ja pyytämättä. Tavalliset naiset kuten sinä ja minä, muodostavat Naisten Pankin.

Muistan hyvin sen hetken, kun ensimmäisen kerran koin sen, millaista sisaruutta kaksi naista voi kokea keskenään. Tai itse asiassa minähän sen koin, luultavasti tilanne oli ystävälleni aivan arkipäivää.

Olimme meidän mökillämme Suomutunturilla viettämässä hiihtolomaa. Siellä olin minä ja tyttäreni ja ystävättäreni Kiki poikansa kanssa. Vietimme päivän rinteessä tietenkin. Kun kömmimme lumisina ja ulkoilusta väsyneinä mökkiin, aloin valmistaa päivällistä. Söimme päivällisen takkatulen loimussa ja lapset katosivat pelaamaan lautapelejä. Lopulta oli aika siivota jäljet. Kiki ei kysynyt voiko auttaa, vaan alkoi siivota pöytää noin vain. Siinä me kaksi naista siivosimme ja puhelimme täysin luonnollisesti. Hän ei kysynyt mihin joku astia laitetaan tai muutakaan. Kaikki vain tapahtui. Olin hämilläni ja äärettömän onnellinen. Se sisaruuden tunne tuntui ihanalta.

Voi olla, että hyvä lukijani, olet nyt ymmälläsi ja ajattelet, että voi mikä typerä nainen, tuohan on täysin normaalia. Toisille se onkin, mutta minulle se oli ensimmäinen kosketus tämän tyyppiseen sisaruuteen. Kysmys ei ollut siitä, että apua olisi tarjottu ensimmäisen kerran jonkun sellaisen taholta, joka ei ole verisukulainen, vaan siitä, että apu tuli niin luonnollisesti, etten kyennyt pyristelemään siitä irti, koska minunhan täytyy pärjätä itse. Aika paljon tilanteen erinomaisuudesta kertoo sekin, että muistan sen niin hyvin, vaikka aikaa on kulunut jo kaksikymmentä vuotta.

Auttaminen on helpompaa, kuin avun vastaanottaminen

Usein on niin, että avun antaminen on helpompaa, kuin sen vastaanottaminen. Kun antaa apua, sen tekee ja asia unohtuu. Kun saa vastaanottaa apua, se ei unohdu koskaan. Oikealla hetkellä tullut apu on ollut monelle korvaamaton hetki, joskus käänteentekeväkin, koko elämässä. Eleen ei tarvitse olla itselle suuri, mutta vastaanottajalle se voi merkitä koko elämää. Eipä sekään kassatyttö, joka minulle kerran hymyili, kun sairastin masennusta, tiedä kuinka tuo hymy muutti päivääni ja potki minua eteenpäin kohti parempia päiviä. Itse muistan sen kuitenkin kuin eilisen päivän.

Huomenna 9.9. on päivä, jolloin sisaruudella on pitkät rakastavat kädet, jotka ylettyvät Afrikkaan ja Aasiaan saakka. On Kävele naiselle ammatti –päivä, jolloin ympäri Suomea ja maailmaa kävellään erilaisia kävelyitä (mm. Lahdessa afrikkalaisin rytmein kilometrin matka) ja maksetaan osallistumismaksu 30€ jolla autetaan naisia toisella puolella maailmaa saamaan ammatti. Kun on ammatti, ei tarvitse nähdä, kuinka oma lapsi kärsii nälkää. Tapahtuman järjestää Naisten Pankki joka tukee kehitysmaiden naisten toimeentuloa ja yrittäjyyttä kestävän kehityksen periaattein. Voit tutustua Naisten Pankin toimintaan täällä. 

Kun nainen työllistyy, koko perhe voi paremmin. Ravitsemus- ja terveystilanne parantuu, lasten koulunkäynti lisääntyy ja asuinolot kohentuvat.

Perustin oman pienen ryhmän – kävelen ystävieni kanssa

Päätin lähteä mukaan kävelylle, mutta mietin, etten halua lähteä yksin. Niinpä kutsuin oman ihanan naisryhmäni mukaan ja kävelemme oman kävelyn huomenna ja menemme sen jälkeen kahville yhdessä ystävämme luo. Juttua piisaa varmaan huimasti, samoin naurua ja varmaan vähintään ilon kyyneleitä. Nämä ”omat naiseni” ja ihanat eri äitiset sisareni ovat minun elämäni tukipilareita ja iloja. Lähde sinäkin kävelylle joko yksin, puolison, ystävän tai koiran kanssa ja auta sisarta kaukana. Kun aiemmin asuimme tiiviissä kyläyhteisöissä, vietiin leivontapäivänä lämpimäiset naapuriin, pestiin pyykki yhdessä ja kylä kasvatti lapset. Maailma on globalisoitunut ja kylät ovat kasvaneet. Nyt yletymme auttamaan myös kaukana todellisen avun tarpeessa olevia siskoja.

Lämmöllä

Hanna

Herkkuhetkiä, hyvää ruokaa ja ihania viinejä Virossa. Pieni matka Tallinnaan on aina elämys ja pikku loma, vaikka se olisi vain päiväristeily. Tykkään lähteä matkalle aina auto mukanani ja tutkia vähän muitakin paikkoja kuin viehättävää Tallinnan keskustaa. Ajan auton Eckerön autokannelle ja olen vapaa menemään vähän kauemmas ja tekemään ostoksia ilman kantamisen vaivaa. Tallinna on ihana, mutta kaikkea kivaa löytyy myös sen lähiympäristöstä. Mitä tehdä Virossa?

Laivassa nautin loungessa aamiaisen ensin kaikessa rauhassa ja luen päivän lehdet ja maissa suuntaan pienelle ostos- ja lomaretkelle hiukan keskustan ulkopuolelle. Voi olla, että samat tuotteet saisi myös kotoa, mutta jotenkin lomalla kaikki sujuu mukavammin ja sitä katsoo kaikkea vähän tosin silmin. Rakastan koluta varsinkin ruokakauppoja, koska niistä löytää aina jotain ekstraa, mitä en ole lähikaupoissani kotona ainakaan huomannut olevan. Ja Eckerön kaupoista ostan joka matkalta upeita kasvonaamioita muutamalla eurolla ja tuliaisia ja lahjoja ystäville. Ette ehkä usko tätä, mutta joululahjojakin on jo kaapissa odottamassa. Joulukorttien välissä kavereille lähtee juuri niitä ihania kasvonaamioita.

Monille tuttu Rocca al Mare ostoskeskus on n. seitsemän kilometrin päässä satamasta ja sinne ajaa vartissa. Suurelle parkkialueelle saa auton näppärästi ja ostoksia voi tehdä iloisesti sisätiloissa oli sää mikä tahansa. Rocca al maressa on 170 liikettä kaikilta lifestylen alueilta: muotia, kauneutta, sisustusta, vapaa-aikaa, kirjoja (rakastan kirjakauppoja ja virolaiset keittokirjat kiinnostavat erilaisten reseptiensä vuoksi minua kovasti. Lisäksi keittokirjojen viro on helppoa) teknikkaa ja onhan siellä toki myös ravintoloita. Mutta ostokset tehtyäni siirryn mielelläni pois ostosparatiisista johonkin rauhallisempaan ympäristöön syömään ja oikein nauttimaan hyvästä ruuasta.

Sattumalta törmäsin vain muutaman minuutin ajomatkan päässä Rocca al Maresta sijaitsevaan ravintola Luccaan. Mieheni halusi itse asiassa näyttää sen minulle ja suhtauduin ideaan penseästi, koska Jarin maine loistavien ravintoloiden löytämisessä on vähintään kyseenalainen. Erinäiset epäonnistuneet valinnat ovat muodostuneet jo legendoiksi, joista kerrotaan meheviä tarinoita ystäväpiirissä. Mutta a vot! Luccahan oli aivan huippu paikka ja saanut pitkän rivin palkintojakin. Ravintola on oma rakennuksensa vähän kuin keskellä ei mitään. Siitä on paljon etuja. Varsinkin iso parkkialue!

(juttu jatkuu kuvien jälkeen)

Heidän viinivalikoimansa on mittava ja he tuovat viininsä maahan itse Euroopasta. Italialaistyyppinen ruoka valmistetaan pastaa myöden itse.

Lucca on sisustettu ihanasti. Paljon puuta ja ristiriitaisia yhdistelmiä, jotka muodostavat kiinnostavan ja erittäin viihtyisän lopputuloksen. Lapsiasiakkaat on huomioitu hienosti todella mittavan leikkihuoneen muodossa. Monet viettävät häitä ja syntymäpäiväjuhlia nykyään ulkomailla, Lucca on mainio vaihtoehto. Tila on yhtenäinen, matka on lyhyt, parkkitilaa on reilusti ja ruoka ja viinit mainioita.

Vain minuutin ajomatkan päässä Luccasta on ihanista ihanin kahvila/lounasravintola/luomukauppa/leipomo Rohujuur. Istuin siellä pitkän tovin ja jotenkin vain hengitin sitä ihanaa fiilistä.

Pienellä viihtyisällä pihalla paistoi aurinko ja söin siinä vegaanisen leivoksen, joka oli viedä tajun, koska se vaan suli suussa ja tajusin että siinä saattoi mennä kyllä koko päivän kaloritarve kerralla. Mutta en kadu! Oi oi! Rohujuuressa saa myös lounasta ja sen yhteydessä on pieni kauppa josta saa leivonnaisia ja luomuvihanneksia. Lämmin suositus!

Muuten pikku vinkkinä semmoinen juttu, että aina kannattaa pakata autoon kylmälaukku ja kylmäkalleja, sillä se ei siellä autossa ole yhtään tiellä, mutta siitä voi olla iso ilo, jos myytävänä on vaikka sieniä tai marjoja ja virolainen hapankerma eli smetanahan (hapu koor) on pehmeää kuin unelma – kun sitä käyttää leivonnaisissa, niistä tulee sameettisia ja mädin kanssa se on tietysti lyömätöntä.

Hyvää matkaa!

Hanna

💙