On ollut vähän huono omatunto, kun en ole kirjoittanut mitään, mutta en ole kyennyt, kun valuin jouluksi täydelliseen velttouden tilaan. Se oli viehättävää. On pakko tunnustaa, että taisi olla ihka ensimmäinen joulu, kun en stressannut mistään. Tämä oli myös ensimmäinen joulu, kun meillä ei ollut lainkaan vieraita. Vain oma ydinperhe. Kaikki tulivat meille, kun joutivat ja tein mitä piti kaikessa rauhassa.

Kerroinkin edellisessä postauksessa, että aioin mennä aamusaunaan. Meninkin. Voi että. Makasin lauteilla puoliunessa ja nautin. Tykkään mennä lauteille kuivana, käymättä ensin suihkussa. En aina heitä löylyä ollenkaan. Ei ollut kiirettä mihinkään. Lopulta nousin ja menin suihkuun. Ja voi peijakas. Suihkusta ei alkanut tulla lämmintä vettä ollenkaan. Päinvastoin se vain jäähtyi jäähtymistään. Lorotin ja lorotin vettä, mutta olihan totuus lopulta uskottava. Ja ehkä tässä oli joulun huippuhetki – en hermostunut. Meillä oli sähköt notkahdelleet aamun aikana ja se oli aiheuttanut jotain keskuslämmityksessä, joka oli lopulta helppoa korjata. Menin uudelleen löylyyn ja lopulta sain myös lämpimän suihkun ja puhtaat hiukset.

Monet ovat tuskailleet jälleen tänä vuona jouluruokien runsautta ja raskautta. Me päätettiin, että jätämme pääruoan kokonaan väliin, koska kaikki rakastavat kalapöydän herkkuja eikä kukaan halua ähkyä. Juttu toimi mainiosti.

Tosin mieheni osti puoli salaa palan valmista kinkkua, jota on sitten veistelty leivän päälle. Ihan ok ja riittävää. Kinkkua parempi oli kuitenkin se voitonriemuinen ilme hänen kasvoillaan, kun hän ilmoitti ylpeänä hankinnastaan.

Perheemme ei mitenkään voi ryhtyä viettämään aikuismaista lahjatonta joulua. Lievien lahja-ahdistuskohtauksien saattelema joulu huipentuu kuitenkin siihen, kun paketteja avataan. Vaikka lapset ovat aikuisia, heidän silmänsä loistavat yhtä lailla nyt, kuin kaksikymmentä vuotta sitten, kun paketti aukeaa. Kuulemma huvittavin/liikuttavin hetki liittyi kuitenkin meikälaisen silmiin, jotka olivat kyyneltyneet (kuulemma – liekö totta ollenkaan) kun tyttäreni ja tämän puoliso suureksi helpotuksekseni ilahtuivat ja aidosti pitivät ostamastani lahjasta. (No ehkä minua hiukan jännitti….!)

Illan viime tunteina osa joukosta retkotti nojatuoleissa ja osa makasi lahjakääreiden seassa lattialla. Olin vähän paniikin reunalla siinä, ja mietin että olisiko pitänyt jotain siinä säätää ja hienostella. Vaan en jaksanut. Onneksi. Niin tyytyväisä kaikki olivat.

Sitten vaan puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan. Ja kuinka ollakaan nukuin kymmeneen asti, mikä on kohdallani kyllä ihme. Ja toisaalta kertoo täydellisestä stressittömyydestä. Velttouden tila on mukavasti jatkunut enkä ole tehnyt oikein mitään. Toki reidenruhjevamma, josta kerroin täällä, on osa syynä asiaan. Ehkä se oli siunaukseksi. Yleensä kaikki harmit lopulta ovat. On se reisi vieläkin kipeä ja parantamisen varaa olisi tossa päänupissakin. Kävi nimittäin niin, että esittelin reittä huippukylmähoitajalle ja hän vaan siinä sitten totesi, ettei kannattaisi ihan noin tiukkoja farkkuja pitää päällä. En tietysti ollutkaan pitänyt, vaan paaaaljon tiukempia. Että voi ihminen olla tyhmä! Käyn lymfassa ja huippukylmähoidossa ja kun nestekiertoa koetetaan kiihdyttää, niin blokkaan sen tiukoilla housuilla. Mutta pipo ei ole kiristänyt, jotain hyvää sentään!

On aattoaamu. Kaikki muut nukkuvat, ulkona sataa ja tuulee. Paketoin joululahjoja, televisio on auki ja sieltä tulee perinteistä jouluohjelmaa. Joulukuusessa on valot ja se tuoksuu ihanasti. Koristeet ovat vähän sitä ja tätä. Kaikessa tavaran hävittämisvimmassani olen hävittänyt myös kaikki joulupallot, paitsi Marimekon lasipallot, jotka olen saanut Kirsti Paakkaselta. Siellä täällä on vähän sotkua ja lihapiirakka odottaa paistamista. Menin ja napsautin saunan päälle, enkä osaa päättää syönkö ensin aamiaisen vai menenkö saunaan. Se varmaan ratkeaa, kun muu perhe herää.

Ihmeellinen stressittömyys on läsnä. Ei ole pakko onnistua missään tai ehtiä mitään. En tajua miten tämä on tapahtunut, mutta takuuvarmasti tämä on elämäni ensimmäinen joulu, kun ei ole mitään paineita.

Päätin myös koristella paketteja omilla piirroksillani. Maalaan vesiväreillä tonttuja ja joulukuusia ja milloin mitäkin pakettien pintaan. Olen surkea piirtäjä, mutta piirrän silti, koska se on hauskaa.

Jouluna sitä muistelee aina menneitä jouluja. Lapsuuden joulut noudattivat aina samaa kaavaa. Ne olivat kuin sadusta, äiti on taitava koristelija. Paras joululahjamuistoni on se joulu, kun kuusen alla oli kiintoisa kova paketti. Olin varma, että siellä on huopatossut. Oli kova arpominen kumman paketin avaan ensiksi sen, vai kuusessa roikkuvan pikku paketin. Koska olin varma huopatossuista, avasin sen pienen. Siellä oli ensimmäinen rannekelloni. Sitten ison paketin kimppuun. Ja kas kas, sielläpä olikin kokonainen pötkö salamimakkaraa! Rakastin metwurstia ja makkaraa ylipäätään. Yksi isäni antamista lempinimistäni olikin Makkara-Maija. Parasta lapsuuden jouluissa oli aaton jälkeiset päivät, kun oltiin vaan pyjamassa, syötiin suklaata ja kinkkuleipiä vuoron perään kirjoja lukien.

Oman perheeni jouluja on vietetty usein ulkomailla auringossa. Milloin on ajettu moottoripyörillä ja milloin ratsastettu norsuilla. Mutta kaikkein ihaninta on aina ollut nähdä lasten loistavat silmät. Onneksi ne ovat saaneet loistaa. Joskus joulun tekeminen on ollut vaikeaa ja silloin se lasten silmien loiste on ollut erityisen arvokasta.

Rakas lukijani, toivon sinulle koko sydämestäni onnen joulua, oli se millainen tai missä hyvänsä

Hanna

Juuri heräsin. Kello on 17.45. Nukahdin sohvalle. Se on parasta ikinä.

On ollut ihan hullu viikko. Piti olla ihan rauhaisaa, mutta eipä sitten ollutkaan, olikin matalalentoa. Ihan peruskiirettä on pitänyt ennen joulua. Silti olen halunnut irrottaa sen tunnin tai kaksi johonkin liikuntaan.

Maanantaina päätin mennä sauvakävelylenkille, vaikka huvitti tasan nolla. Mutta lähdin silti. Kengissäni on luistinkiinnitys ja varret nousevat nilkan yli. Paukuttelin menemään ja sitten hups! Jalka osui toisen jalan nilkkaan ja toisen kengän hakanen tarttui toiseen kenkään. Huiiiiiii!!!! Ja sitten sitä mentiin. Molemmat jalat taivasta kohti (No okei, ei ehkä niin lennokasta, mutta nipussa ne olivat kuitenkin molemmat) ja pam rouva tömähti maahan. Musa se jatkoi soimistaan ja olin sillä lailla mukavasti iloinen, kun oli pimeää, eikä ristin sielua mailla halmeilla, että saatoin maata hetken siinä maassa ja ikään kuin tunnustella, jotta mitä kävi. Jos kaatuu vilkkaassa paikassa, on heti noustava ylös ja olla kuin mitään, yhtään mitään, ei olisi tapahtunut. Kömmin pystyyn rauhassa ja totesin olevani kasassa. Hyvä. Sitten musan läpi kuului jotain ja nappasin luurit pois korvilta. Nuori mies siinä kyseli, oliko kaikki hyvin. Siitäkin tuli hyvä mieli, nastaa, että ihmiset välittää.

Lähdin jatkamaan lenkkiä, matkaa oli vielä puolen tunnin verran. Reippaasti sujui, paitsi ihan lopussa alkoi tuntua kipua reidessä. Kotona odotti kuitenkin lämmin sauna (BIG MISTAKE!) jonne autuaasti nukahdin toviksi. (BIG MISTAKE!) Saunan jälkeen se alkoi. Aivan posketon kipu reidessä. En kärsinyt astua lainkaan ja välillä huusin kivusta. Asteikolla 0-10 sanoin että kipu on 8,5. Laitoin reidelle kylmäpakkauksen, se auttoi vähän.

Eli minulla oli ihan klassinen lihasruhje eli puujalka. Paras hoito sille olisi ollut kompressio ja kylmä heti kotiin tultua ja tietysti kohoasento. Reisi tuuuurposi, kun paras pullataikinani. Ja sattui niin vietävästi. Jalkaa ei kärsinyt liikauttaa milliäkään. Yö meni kehnosti nukkuessa, mutta aamulla pystyin jo jotenkin kävelemään. Fustra-treeneihin lähdin silti, mutta ei puhettakaan kyykyistä. Yläkroppa ja vatsa saivat kyytiä.

Yöllä oli taas hankalaa ja valvoessani luin netistä, että kryo- eli huippukylmähoito ja lymfa-hoito vuorotellen nopeuttaisi paranemista. Nyt on aika sitten mennytkin jouluhommien sijaan jalkahommiin. Olen saanut jalkaan huippukylmähoitoa ja lymfahoitoa vuoron perään. Molemmat hoidot ovat huippujännittäviä.

Kryohoito eli huippukylmä on hoito, jossa Cryonic-laitteella suihkutetaan -78 asteista mikrokidettä ihon pinnalle. Se ei tunnu kuin viileältä, vaikka ihon pintakerrokset jäähtyvät erittäin nopeasti noin viiteen asteeseen. Nopea jäähtyminen käynnistää termoshokin. Se poistaa kipua nopeasti ja siten rentouttaa lihakset ja lihaskalvot. Cryonic-laitteella voi hoitaa kaikenlaista muutakin.  Voi tutustua etureiden lihasruhjeen hoitoon kryoterapialla täällä. Olen ollut hoidossa ennenkin, silloin poistettiin kipua vaurioituneesta polvesta.

Vacustyler-alipainehoidolla sain lymfaa jaloille ja koko vartalolle itse asiassa. Alavartalo on kokonaan metkassa kapselissa, jossa alipaine ja normaalipaine vuorottelevat. Se oli erittäin rentouttavaa ja kivutonta. Huomenna ehdin vielä saada kumpaakin hoitoa ja jouluna tanssitaan sitten polkkaa kuusen ympäri ihan vaivatta!

Nyt jo kävelen ihan hyvin, mutta jos olen paikoillani pitkään, niin ai ai kyllä tuntuu keljulta Tänäänkin pystyin kuitenkin treenaamaan, mutta tein vain keskivartalo- ja ylävartalotreeniä.

Tänään oli myös pakko alkaa tekemään joulujuttuja ja aamulla lähdin sitten liikenteeseen lista kourassa. Oi sitä riemua, kun yksi tehtävä toisensa jälkeen tuli hoidettua. Huomaan, että olen listaihmisiä. En saa mitään tehtyä, jos ei ole listaa. Rakastan listoja. (Kirjoitan listojani jostain syystä aina käytettyille kirjekuorille ja kuulin juuri kuinka ystäväni oli tehnyt kauppalapun A-neloselle, jonka taustalle hän oli taiteillut joulukuusen! OMG kuinka hienoa!)

Kun lista lopulta oli suoritettu ja ajoin kotiportista sisään, se sitten tapahtui. Joulurauha ja joulumieli astuivat minuun ja rentouduin. Hartiat laskeutuivat alas ja hengitys muuttui kokonaan. Ei stressannut enää sekään, että joulukortit jäivät lähettämättä, vaikka rakastan niiden lähettämistä.

Pian olin sohvalla umpiunessa.

Olkaa varovaisia lenkillä älkääkä stressatko!

Hanna

Ihan pieni juttu nyt vaan tässä pakko ilmoittaa. Ehkä tiedättekin sen jo, mutta kerron nyt kuitenkin.

Käyttämätön lääke ei auta

Joo ei tarvitse yhtään alkaa huomautella meikäläisen neroudesta tai sitä rataa ja alkaa esimerkiksi käännellä veistä toisen ihmisen haavassa. Nauraa saa, koska en kuule sitä ja nauran itsekin.

Kirjoitin viikko sitten, kuinka masennuksen oireet nostivat päätään ja vaelsin synkkyyksien aallokossa. Sen verran oli reippautta tallella, että aloin tehdä, kuten käsketty oli ja kaivoin kaapista vaihdevuosioireisiin määrätyn geelin ja aloin käyttää sitä. (Se on siis geelin muodossa olevaa hormonivalmistetta, jota sivellään kerran päivässä käsivarsiin)

Olo kohentui välittömästi ja parissa päivässä tunsin tyypin, joka minua peilistä katsoi. Hurrraaa!

No tunsin itseni myös idiootiksi, mutta ei se haittaa, nytpä tiedän.

Nyt siis iloinen mieli ja elämä ihan rock ’n’ roll. Erityisen nastaa on myös se, että kahtena yönä olen nukkunut kahdeksan ja puoli tuntia. Sitä ei todellakaan tapahdu ikinä. Nukun yleensä kuusi. Usein vähemmän.

Eli lääke auttaa, kun sen ottaa. Ottakaa lääkettä, jos sitä on määrätty.

Olen saanut näiden vaihdevuosikirjoitusten tiimoilta valtavasti palautetta kaikkien mahdollisten viestimien kautta. Tekstiviestejä, sähköposteja, yksityisviestejä, puheluita ja jopa pieniä postipaketteja, jotka ovat sisältäneet erilaisia luonnontuotteita, joilla on oireita helpottavia vaikutuksia. Viestien sisältö kertoo, että aiheesta puhutaan liian vähän avoimesti, tieto on sirpaleista, asia hävettää, naurattaa ja ahdistaa. Vertaistuki helpottaa ja ihan kuin pyykinpesussa, ihmisillä on paljon tietoa ja omakohtaisia kokemuksia siitä, mikä helpottaa oloa. Ja tragikoomisia juttuja – huumori helpottaa ja yhdistää.

Osassa viestejä on pelätty. Nuoret naiset ovat olleet kauhuissan siitä mikä heitä odottaa. Ei tarvitse olla, apua löytyy, mutta on hyvä tietää mistä on kyse, mikä auttaa ja tunnistaa koska vaihdevuodet alkavat, että voi alkaa toimia heti. On turhaa kärsiä.

Suuret sympatiani, ovat niiden naisten luona, jotka joutuvat sairauden, esimerkiksi rintasyövän, takia kärsimään ilman mitään hormonikorvaushoitoa koko paketin. Halaan teitä kaikkia, silitän ja toivon että huumori riittää ja että lähellä on ihania ihmisiä.

Kun kirjoitin edellisen kerran aiheesta ja masennuksesta, sain huomata, mikä valtava määrä ihania ihmisiä minun lähelläni on. Niin moni laittoi tsemppi viestejä, kysyi mikä on fiilis, soitti ja oli olemassa. Se yllätti – ihanasti! Mutta kaikki hyvin nyt. Ja jatkan aiheesta kirjoittamista edelleen.

Iloa viikkoon

Hanna

Katsottiin mieheni kanssa eilen ruotsalaista rikosdraamasarjaa telkkarista. Sarja (Modus) on jännittävä ja pelottava. Pidän siitä. Haluan katsoa ohjelmia, jotka naulaavat minut kiinni ruutuun. On jotenkin dorkaa, että elän niissä sarjoissa niin täysillä. Kaikki tunteet ovat aina pelissä, kun katson jotain hyvää ohjelmaa tai elokuvaa.

On kiinnostavaa miettiä näyttelijävalintoja. Miksi joku tyyppi on vastenmielinen, jopa kuvottava. Mitkä eleet, millainen maskeeraus ja vaatteet tekevät oikeastaan tavallisen näköisestä ihmisestä ilmiselvästi pahan, kieron tai uhkaavan. Joskus huomaa olevansa pahisten puolella ja joskus on vaikeaa saada unta, kun sarjan kieroilija on pelannut likaista peliään koko jakson ajan. Itken tietysti vuolaasti kaikissa romanttisissa elokuvissa, myös lasten imelissä jouluelokuvissa, piirrettyjä unohtumatta. Disneyn Alladin on mielestäni suuri elokuva. (Rakastan sen musiikkia ihanin biisi on A Whole New World)

On hienoa voida heittäytyä kokonaan tarinan vietäväksi, se huuhtoo ajatukset pois arjesta ja siihenhän ohjelmien tekijät tietysti pyrkivät. Mutta on yksi asia jota en oikein mitenkään kykene katsomaan. Kun ihmistä hakataan. Tuntuu kuin omasta palleasta lähtisi ilmat ulos. Eilisessä Moduksen jaksossa naista hakattiin ja potkittiin, se saa minut aivan suunniltani. En katso, enkä kuuntele. Kädet ovat korvilla ja silmät kiinni. Melkein oksennan.

Väkivaltakohtaukset tuovat välittömästi mieleeni maailman aidon väkivallan. Kun Moduksessa hakataan naista, mieleeni tulee Aleppo. Ja siihen ajatus pysähtyy… Laitan rahaa Aleppon hyväksi eri reittejä. Väkivalta ahdistaa.

Alan miettiä voisiko maailma olla erilainen, jos sen johtajat olisivat naisia. Miehet päättävät, miehet sotivat, naiset pelkäävät, itkevät ja laittavat rahaa Aleppon lapsille. En väitä etteivätkö miehetkin pelkäisi ja auttaisi, mutta miehet hallitsevat tätä maailmaa. Tässä vaiheessa mieleen nousee myös Madonnan puhe Billboardin gaalassa. En ole koskaan pitänyt Madonnasta, mutta nyt rakastan häntä. Puhe on loistava ja kuinka haavoittuvan tuntuinen hän on puhuessaan. Kuinka hänen kauneuskirurgian muuttamat kasvonsa ovatkaan niin arat ja herkät.

Meitä naisia syytetään kieroilusta, kateudesta ja naisvaltaisten työpaikkojen sanotaan olevan täynnä säätöä, juoruilua ja hankaluuksia. Vähemmän meitä syytetään väkivallasta. Tosin sodan käynyt isäni kertoi, että pahinta koko sodassa olivat venäläiset naissotilaat. Heidän julmuutensa ja kylmyytensä oli kuulemma kokonaan toisesta maailmasta, kuin miesten.

Pääni surisee kuin mehiläispesä. Seuraavaksi näen uutisia Donald Trumpin ministerivalinnoista. Ne ovat pelottavia. Avaan aamun lehden. Siinä on juttu keräyksistä, joiden kautta voi auttaa erilaisissa hankalissa tilanteissa olevia ihmisiä saamaan joulun. En osaa päättää minne kaikkialle antaisin apuani. Moneen paikkaan sitä on jo mennyt, mutta tarvitsevia on niin paljon.

Tämä kaikki on oikeasti suoraa jatkumoa siitä, että näin TV-draamassa, kun ihmistä hakattiin.

TV-väkivallasta puhuttiin joskus paljonkin, enää en ole juuri siihen aiheeseen törmännyt. En tiedä tietääkö kukaan, vaikuttaako se ihmiseen jotenkin väkivaltaa lisäten tai vähentäen. Kohtaukset ovat joskus vain niin kammottavan aidon tuntuisia. Sen sijaan TV-sarjoissa suhtaudutaan kuolemaan usein varsin kevyesti. Se hetki, kun joku ilmoittaa läheisen kuolemasta draamassa, on usein kevyt. Ihmiset kykenevät puhumaan ja toimimaan. Poliisit ja tutkijat kohtaavat murhattuja ihmisiä ja ovat kuin hedelmätiskin äärellä valitsemassa parasta omenaa ja miettimässä päivän ruokalistaa. Huomaan olevani kovin tunteellinen. On varmaan parasta välillä siirtyä katsomaan hilpeitä hupailuja. Hyviä sellaisia on harvassa, mutta Better Things HBO:lla on sellainen. Silkkaa hupia! Mutta en silti jätä Modusta katsomatta. Se on huippu-sarja, vaikka osan katsonkin silmät kiinni.

Iloa päivään ja anteeksi ankeista ajatuksista. Ollaan kilttejä toisillemme.

♡

Hanna

Harvoin sitä herää aamulla onnellisena siksi, että on kipuja, vaan tänäänpä tapahtui juuri niin. Avasin silmät ja muistojen laarista kantautui mieleeni kouluajat. Näin itseni kävelemässä alas koulun loputtomia portaita (Kulosaaren yhteiskoulu, oli portaista tehty) jalat edellispäivän hikijumpasta tönkköinä. Oikein nousi hymy huulille vielä pimeässä makuuhuoneessa miettiessäni, jotta miksi ihmeessä eilisestä treenistä kipeät koivet toivat muiston niin kaukaa. Olenhan nyt ollut treenistä kipeä triljoona kertaa kouluaikojen jälkeen.

Mutta mahtavaa siis! Treeni meni perille. Mulla on uusi treeniohjelma fustrassa, ja tavoitteena on vahvistaa jalkoja, pitää yllä jo saavutettua hyvää lihastasapainoa ja laihtua.

Jalkani ovat turhan heikot. Niitä on haastavaa treenata, koska polvet ovat älyttömän kipeät. Kaikki rusto on kadonnut, luu hinkkaa luuta vasten ja se sattuu. Lisäksi mielen syövereihin on hitsaantunut se hetki, kun polveni rusahti ja pala rustoa irtosi polvesta kovan tuskan saattelemana. Eli pelottaa mennä kyykkyyn. Nyt kuitenkin kyykätään. Sivu kyykkyjä, etu kyykkyjä, yhden jalan kyykkyjä (ne on pahimmat) ja kyykkyjen välissä lankutetaan ja tehdään vatsarutistuksia kaikilla mahdollisilla tavoilla. Se kaikki kuuluu fustra-ohjelmaani. Kahden viikoittaisen fustratunnin lisäksi Juho määräsi vähintään kolme kertaa viikossa muuta liikuntaa. Sauvakävelyä, omatoimista salitreeniä ja kehon huoltoa. Lisäksi jääkaapin ovessa on dieettiohjelma. Sen noudattamisen suurin haaste on muistaa syödä kolmen tunnin välein.

Eilinen treeni oli oikeasti aivan huippu. Todella raskas, mutta kerrankin olen itse tyytyväinen, en yrittänyt fuskata edes ajatuksen tasolla, vaan puristin irti kaiken minkä sain. Koetin tehdä jokaisen liikkeen niin puhtaasti kuin ikinä pystyin. Sain myös kuulla monta kertaa sanan LOISTAVAA, joka ei Juho Lahden suusta turhaan kuulu. Tsadaa! I’m happy! Fustra sujuu siis mainiosti.

Lisäksi minulla on uusi superihana ilon ja onnen aihe ja asia. Se liittyy kehon huoltoon ja se on jooga Marta Janeczekin kanssa.

Monen sattuman kautta päädyin Martan kolmen tunnin teemakurssille joogan eteentaivutuksista noin kuukausi sitten. Menin kurssille itsekseni ja sitähän on vähän arkana, kun menee ihan uuteen paikkaan. Jännitti.

Joogasali oli mielettömän kaunis. Puhdas, kokonaan valkoinen, pehmeä himmeä valaistus, muutamia eukalyptuksen oksia maljakoissa tuoksumassa ja syvä rauha.

Martan joogassa käytetään apuvälineitä. Käytössä on bolsterit, palikat, viltit, vyöt ja minulle aivan uusi tuttavuus jooga-tuoli. Mutta tuntien tärkein apuväline on kyllä ihana Marta itse. Hän ohjaa hyvin henkilökohtaisesti ja huolellisesti. Vaikka sali olisi täynnä, on tunne, että hän puhuu juuri minulle. Ja vaikka tunti olisi kuinka rankka, tunnelma on koko ajan hyvin pehmeä ja rauhallinen. Sellaista kokemusta en saa suurten ketjujen jooga-tunneilla. Marta on taitava, tarkka ja huolellinen ja hänellä on suuri ja lämmin sydän, joka täyttää salin erityisen hyvällä ja kauniilla tunnelmalla.

Apuvälineiden avulla jooga-asennon, eli asanan saa linjattua oikein. Taivutus tai kierto voi olla vaikka kuinka pieni, kunhan se osuu sinne minne pitääkin. Apuvälineiden käyttö ei myöskään ole noloa tai merkitse sitä, että olisi jotenkin huono tai taitamaton. Ne auttavat tekemään työn puhtaasti.

Inhoan kipua. Risti-istunta on aina ollut minulle viheliäisen kivuliasta. Se sattuu ihan liikaa kehräsluuhun. Kun kiedon viltin jalkojen ympärille, voin istua risti-istunnossa loputtoman kauan ja keskittyä siihen, että selkä pitenee ja on suora, niska on pitkä ja samalla tasolla lantion kanssa. Kyljet venyvät ja päälaki nousee ylös ja hartiat laskevat alas. Kaikki tämä sen sijaan, että keskittyisin sietämään kipua nilkoissa. Muuta kipua joogassa täytyy sietää. On mentävä mukavuusalueen ulkopuolelle muuten ei tapahdu kehitystä. Kun hengittää vapaasti, treenituskan kanssa tulee paremmin toimeen. Viimeksi ähisin voimakkaassa kierrossa, kun Marta kehotti hengittämään pakottomasti ja vapaasti. Heti kun niin tein, kierto syveni ja jäljelle vain vahvasta työstä tuleva tuska. Ja sehän on parasta.

Rakastan treenata niin, että tiedän tekeväni asiat oikein. Rakastan myös haastaa itseäni ja haluan tehdä treenissä kaiken mahdollisimman hyvin. Jos kerran käytän treeniin aikaa, miksi tekisin huolimattomasti? Kuuntelen Martaa korvat höröllä ja hikoilen. Fustrasta on valtavasti hyötyä joogassa. Tiedän mitä tarkoitetaan, kun lavat täytyy vetää taakse ja hartiat alas. Tiedän, kuinka kierretään ylävartaloa ja pidetään lantio paikoillaan. Fustrassa olen myös oppinut haastamaan itseäni.

Elämässä tällä hetkellä on parasta nämä kaksi asiaa, jotka vievät ajatukset pois kaikesta muusta. Sekä pää, että kroppa kiittävät. Tunneille mennessä voi olla kuinka paha ja paska olo tahansa, pois lähtiessä pää on vapaa ikävistä asioista ja tunteista, joita varsinkin tämä pimeä aika minulle tuottaa. (Hormonimyrskyistä puhumattakaan!!)

Martan joogasalin tunnelmassa on yksi erityspiirre, joka on merkittävä minulle. Siellä ei ole lainkaan peiliä. Mietin miksi minusta tuntuu, että osaan nyt jotenkin paremmin kuin ennen. Siksi, että keskityn vain omaan tekemiseeni, en ulkonäkööni, siihen miltä suoritukseni näyttävät, vaan siihen miltä ne tuntuvat. En katso muita, en vertaile, minä olen läsnä omassa itsessäni.

Hyvinvoinnin eteen on tehtävä asioita – kun sinä nostat kuntoasi – kuntosi nostaa sinua! Vaikein haaste on yleensä se, että saa takamuksensa ylös sohvasta.

♡

Hanna

Lahja peittyi kääröihin, ukset kiinni pantihin, vaan on hauska sentään!

Joululahjojen pakkaaminen on kivaa, varsinkin jos on siihen hyvät välineet ja kauniita koristeita.

Minä pakkasin jo muutaman lahjan vaikka yleensä olen asian kanssa ihan viime tipassa, mikä on ärsyttävää, koska en pidä kiireestä. Kun tekee rauhassa, pakkaaminen on nautinto.

Käytin paketeissa apuna Eskimon paistovuokia, kakkupapereita ja LOOK by Eskimo paistopusseja. Aika kivoja juttuja! Jos tuotteet kiinnostavat, voit tilata niitä Eskimon verkkokaupasta -15% alennuksella. Alennus annetaan ostosten loppusummasta ja  saat sen käyttämällä etukoodia: JOULUMIELI. Etu on voimassa joulukuun 2016 loppuun asti ja edun saavat rekisteröityneet käyttäjät.

Eskimon kartongista valmistettu paistovuoka on vallattoman kätevä moneen käyttöön. Siinä voi paistaa leivän, kakun tai bostonpullan lahjaksi. Paiston jälkeen on kiva vaihtaa jäähtynyt leivonnainen uuteen puhtaaseen paistovuokaan, jossa sen voi antaa lahjaksi. Leipomuksen alle voi sujauttaa kauniin kakkupaperin ja kietoa sen reunat kauniisti leivonnaisen päälle. Lopuksi koko komeus työnnetään paistopussiin ja suu solmitaan kauniilla nauhalla. LOOK by Eskimo Isopussi on juuri sopivan kokoinen vuualle.

Jos on lahjojen kanssa aikaisessa, voi leipomuksen myös pakastaa Eskimo paistovuuassa tai jos lahjan saajalla on jo pöydät täynnä herkkuja hän voi työntää lahjansa pakkaseen niine hyvineen.

Paistovuokaa voi käyttää muuhunkin pakkaamiseen. Itsetehdyt pikkuleivät ja tietysti piparkakut voi pakata kauniisti kakkupaperin kanssa vuokaan. Käytin suorakulmaista Eskimo kakkupaperia ja kiinnitin sen punaisella rusetilla. Lopputulos on jotenkin ihanan vanhanaikaisen näköinen.

Tavalliset paketit pakataan nyt trendikkäästi ruskeaan paperiin. Kakkupaperilla voi leikitellä pakettien koristelussa monella tavalla. Värejä on kolme – valkoinen, kulta ja hopea. Kokoja on lukematon määrä ja muotojakin kaksi, pyöreä ja suorakulmainen. Tein pakettikorttejakin. Leikkasin tapettinäytteistä kortin ja liimasin siihen paloja kakkupaperista. Tyhjään kulmaan voi kirjoittaa tervehdyksen tai piirtää kuvan. Peura olisi trendikäs kuva, mutta olen toivoton piirtäjä, joten jätän pilaamatta kortit omilla piirroksillani.

Onnellista joulunaikaa. Toivottavasti ehdit nauttia lahjojen pakkaamisesta.

♡

Hanna

Vaihdevuosipirulaiset, minkä tempun tekivätkään. Ajattelen ensinnäkin, että minun pitäisi keksiä tälle vaiheelle joku oma nimi. Täysin kliininen, ei hömppä. Ehkä joku tieteellinen kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi V17u7uS,  tai mahdollisesti RA1v0 myös MA5EnnU5 sopisi aiheeseen, mutta se on liian pitkä. Sen kanssa kuitenkin vietin viikonloppuni. Aivan kamalaa.

Tilanne on se, että en kärsi kuumista aalloista, yhtenä päivänä minut yllätti kuukautiset ja periaatteessa kaikki vaihdevuosioireet tuntuvat keskittyvän korvieni väliin. Se vie totaalisesti hermot, mikä on tietysti paradoksi vailla vertaa. Hermot on kireällä ja se hermostuttaa. Milläs moisesta kyydistä hypätään pois? Sanokaapa se!

Mutta kiukku (K1uKKu) ei tässä ole pahinta, vaan pahinta on alakulo. Koko viikonloppu meni syvääkin syvemmän alakulon velloessa sisimmässäni. Se on hirvittävää. Jotkut teistä saattavat tietää, että olen sairastanut masennuksen kauan sitten. Miten sitä kuvailisi? Mikään ei liiku, mitään ei tahdo, ainoa mikä on, on suru ja ajatukset, jotka tulevat tiedostamattomasta, ja ovat siksi mörköjä. Pirulaisia, joita kukaan ei tahdo nähdä tai tavata. Mutta eivät ne lupaa kysy. Ne saapuvat paikalle kutsumatta ja ovat ovelia ja salakavalia. Kertovat juttuja ja tuottavat tunteita, jotka ovat puhdasta puppua, mutta musertavan toden tuntuisia. Niiden seurassa vietin kaksi päivää. En tajunnut siitä mitään. Sain jättimäiset pultit alkajaisiksi miehelleni, joka vain tuijotti minua sanomatta sanaakaan. Oi oi, kuinka loistavaa polttoainetta se onkaan RA1v0:lle. Onneksi jossain aivojen kohdassa oli pieni yövalo päällä, joka auttoi selvittämään tilanteen ilman suurempaa katastrofia. Ja onneksi miehelläni on pitkä pinna.

Sunnuntaina pakotin itseni ulos pyjaman ja villasukkien antamasta turvapesästä ja lähdin salille. Voin taata, että lähteminen oli suurempi ponnistus, kuin mikään koskaan tekemäni treeni. Siitä on kiitäminen tunnollisuuttani. Se on kyllä hyvä ominaisuus. Se auttaa selviämään monesta. Kun tekee vaan, ei kyseenalaista. Minulla on ihan uusi treeniohjelma ja päämäärä ja olen luvannut noudattaa ohjelmaa Fustra-valmentajalleni. (Se tarkoittaa tietenkin sitä, että olen luvannut tehdä niin itselleni, mutta sitä ei lasketa, koska itseni kanssa tekemät sopimukset voin purkaa sormia napsauttamalla, mutta muille tekemiäni en) Tein treenin, vieläpä haastaen ja tunnollisesti. En kuitenkaan iloinnut siitä. Päinvastoin ajattelin, että pitäisi olla parempi. Tehdä enemmän.

Lähdin ajamaan kotiin ja, jostain jo unohtuneesta syystä, aloin itkeä ehkä sadatta kertaa viikonlopun aikana. Velloin jossain itsesäälin syövereissä ja silloin, yhtäkkiä, aivan kuin jostain olisi  päässyt pieni tuulenvire puhaltamaan aivoissa vielä kytevään pieneen hiillokseen, syttyi leimaus: minä tiedän mikä tämä tunne on! Tunnistin sen perkeleen. Se on masennus.

Masennus on kammottavaa. En missään olosuhteissa ota sitä vastaan enää koskaan. En enää koskaan aio syödä ainuttakaan masennuslääkettä. Amen. Mutta oli helpottavaa tajuta mikä on vialla. Mistä tämä kaikki johtuu.

Minulle on määrätty hormonigeeliä, mutta en ole käyttänyt sitä, koska en ole tarvinnut sitä mielestäni. Ei ole kuuma eikä kylmä eikä sitä eikä tätä. Olen vain idiootti, ei sen kummempaa. Toivon ettei gynekologini lue tätä. Onneksi olen kuitenkin hakenut lääkkeet apteekista, se helpottaa huomattavasti niiden käyttöä. En tiedä kuinka nopeasti geelistä on apua masennukseen, mutta oloa helpotti jo se, että tajusin missä mennään ja miksi. Asiaahan ei ollenkaan helpota se, että elämme kaamosaikaa. Olen aina kärsinyt pimeästä vuodenajasta. Kirkasvalolampusta on huikea apu, mutta miksi se ole käytössä? Tulee mieleen taas kerran se verraton sanonta, jota isäni tapasi käyttää: olet kuin meksikolainen kaktuskoira! Jaa että mikä se on? No meksikolainen kaktuskoira istuu kaktuksen päällä ja ulvoo, mutta ei viitsi nousta ylös!

Olen kirjoittanut vaihdevuosista ennenkin, jos aihe kiinnostaa niin täältä löydät edelliset jutut aiheesta.

Olen normaali 

Kiitos / Olen normaali osa 2

Kun on KUUMA / Olen normaali osa 3

Häpeällisiä hetkiä ennen kuin tiesin olevani normaali osa 4 

Vaihdevuosiämmä – olen normaali 5

Rakkautta ja iloa päivään – kyllä se tästä taas paremmaksi muuttuu.

♡

Hanna

Rakastan maitoa. Kun olin 17-vuotias, minulla todettiin laktoosi-intoleranssi, enkä käyttänyt maitoa sen jälkeen oikeastaan ollenkaan. En nyt ainakaan juonut sitä missään olosuhteissa. Muutkin maitotuotteet olivat pannassa.

Viisi vuotta sitten minulla oli maalla vieraita ja olin ostanut heitä varten luomumaitoa. Kaadoin maidon kannuun ja se oli aivan uskomattoman houkuttelevan näköistä. Niin valkoista, kaunista ja ihanaa, että minun oli pakko kaataa sitä lasillinen itselleni. Join maidon ja kaadoin sitä lisää. Lopulta join sitä koko litran, väittämättä vaanivista vatsavaivoista. Outoja tapahtui – En saanut mitään oireita. Hämmästyttävää. Mutta siitä lähtien olen latkinut sitä päivittäin, kuin onnellinen kissa.

Arla luomu täysmaito, se punainen, oikea vanhanajan maito, on ihan parasta ruuan laitossa. Se tekee leivonnaisista täyteläisiä. Olen niitä ihmisiä, jotka panostavat täysillä, kun aletaan herkutella. Eli joku veteen leivottu pulla tai ruisjauhot piparitaikinassa eivät ole todellakaan minua varten. Arla luomumaito on pastoroitua, eli se on turvallista, mutta sitä ei ole homogenisoitu, joten maidon rasva nousee maidon pinnalle. Arla luomumaitoa ei ole myöskään stabiloitu, eli siinä on tallella kaikki maidon luonnollinen rasva. Pidän siitä.

Meillä on kaksi herkkua, jotka saavat perheeni käytännöllisesti katsoen sekaisin. Pulla ja pannukakku. Ja yksi juoma, jota rakastan erityisesti itse, koska se tuo mieleeni lapsuuden kotini ja ihanan äitini. Se on kaakao. Näissä kolmessa herkussa käytän aina luomu täysmaitoa. Pullan leipominen perheelle on minusta suuri rakkauden osoitus. Se on aikaa vievää ja taikinaa hellitään käsin moneen otteeseen. Se että jotakuta kutsutaan pullan tuoksuiseksi äidiksi, kertoo paljon. Pulla on rakkautta. Ja siksi sen leipomiseen täytyy käyttää kaikki parhaat asiat. Pullareseptini on kotoisin vanhalta naapuriltani, joka opetti minulle pullan leipomisen ihan konkreettisesti kädestä pitäen. Siihen lisätään kuuma, sula rasva viimeiseksi. Siinä on taikaa. Kannattaa kokeilla. Tärkeää on myös riittävä suola ja kardemumma.

13.12. on Lucian-päivä, silloin tehdään Lucia-pullia, jotka maustetaan maailman kalleimmalla mausteella, sahramilla. Samalla reseptillä onnistuvat kaikki: tavalliset pullat, laskiaispullat, korvapuustit, voisilmäpullat ja Lucia-pullat. Vain mausteet ja muodot muuttuvat. Mutta tärkeää on täyteläinen luomu täysmaito.

Sitten se pannari! Pannukakku on herkkujen herkku, jonka voi tuunata kovin monella tavalla herkulliseksi. Nyt tykkään eniten syödä sitä rahkan, vaahterasiirapin, appelsiininkuoren ja pähkinöiden kanssa. Pannukakkua voi syödä vuorokauden kaikkina hetkinä ja onhan se ihan vastustamaton herkku. Varsinkin tällä reseptillä tehtynä, sen kertoo reseptin nimi: Maailman paras pannukakku.

Kun äitini keitti kaakota, se oli kuin paksua, kuumaa suklaata. Maku oli täyteläinen ja oikeasti suklainen. Sellainen kaakao valmistuu juuri luomu täysmaidosta. En tiedä mikä luomu täysmaidossa tekee taian, mutta kaakaosta todella tulee paksua. Sen pinnalla kelluu iloisesti pilvi kermavaahtoa, jos niin tahtoo. Kylmä kermavaahto takertuu ylähuuleen, kun lämmin, täyteläinen kaakao hivelee makuhermoja. Tällä kertaa maustoin kaakon chilillä, se on syytä tehdä varoen. Kermavaahto sopii chilikaakaoonkin, mutta pullan kanssa se olisi ollut minulle liikaa. Ehkä hiihtolenkin jälkeen, se olisi ok!

… niin ja tiedäthän miksi sanotaan, että jostain tuli pannukakku? No siksi kun pannari on niin upea uunissa, mutta lässähtää oitis kun tulee sieltä ulos. Hyvä pannari käyttäytyy unissa näin:

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=BCpzrm5ezH4&w=560&h=315]

Reseptit

Pannukakkua rahkan, vaahterasiirapin ja paahdettujen pähkinöiden kanssa

8 annosta

Pelillinen pannukakkua

7,5 dl Arla luomu täysmaitoa

3 dl vehnäjauhoja

3 kananmunaa

0,75 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria tai enemmän

1 tl kardemummaa

1 tl suolaa

50 g sulatettua ja jäähdytettyä voita

Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Mittaa muut aineet joukkoon ja sekoita hyvin. Anna taikinan turvota 10 min. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle korkeareunaiselle uunipelille. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa noin 20 minuuttia kunnes pannarin pinta on kauniin kullan ruskea.

Rahkatäyte

3 dl cashew- ja pekaanipähkinöitä

2 rkl vaahterasiirappia

2 prk (á 400g) Arla Lempi maitorahkaa

4-6 rkl vaahterasiirappia + vähän annoksen pinnalle valutettavaksi

2 luomuappelsiinin raastettua kuorta

(Voit käyttää vaahterasiirapin sijaan myös juoksevaa hunajaa tai agavesiirappia)

Paahda pähkinöitä kuivalla pannulla hetki niin, että ne tulevat kuumiksi ja saavat hiukan väriä. Ota pannu liedeltä ja sekoita joukkoon 2 rkl vaahterasiirappia. Laita sivuun odottamaan.

Sekoita 4-6 rkl vaahterasiirappia rahkaan niin, että saat rahkasta itsellesi sopivan makeaa.

Laita lautaselle pala jäähtynyttä pannukakkua. Nosta sen päälle desin verran vaahterasiirapilla maustettua rahkaa ja pähkinöitä. Raasta päälle hyvin pestyn luomuappelsiinin kuorta ja valuta pinnalle vielä vähän vaahterasiirappia.

Chilillä maustettu kaakao

4 annosta

1 l Arla luomu täysmaitoa

4 rkl  makeuttamatonta kaakaojauhetta

2 rkl hienoa sokeria

3 rkl muscovadosokeria

3 tl vaniljasokeria

2 hyppysellistä suolaa

henkäys jauhettua chiliä

Mittaa kattilaan kaakaojauhot ja sokerit. Lisää noin kolmannes maidosta ja vispaa hyvin, kunnes seos on tasainen. Lisää loput maidosta sekä suola. Kuumenna kaakao kiehumapisteeseen ja lisää varovasti chili. Tarkista maku ja lisää chiliä jos siltä tuntuu.

Kaakao on ihanaa myös ilman tulista lisää ja se maistuu verrattomalta tietysti myös kermavaahdon kanssa.

Hannan pullataikina

½ l Arla luomu täysmaitoa

50 g hiivaa (1 pala)

2 munaa

2 tl suolaa

Kardemummaa reilusti (2rkl)

200(-250) g sokeria

200(-250)g voita tai margariinia

n 1 kg vehnäjauhoja (mielellään vajaa)

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää huoneenlämpöiset munat, suola, kardemumma ja sokeri. (Sokeria ja rasvaa tulee olla yhtä paljon). Alusta taikina kimmoisaksi lisäämällä pikkuhiljaa vehnäjauhoja, kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista. Lisää lopuksi sulatettu rasva niin kuumana kuin kätesi sietää.

Kohota taikina kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa liinalla peitettynä.

Kaada kohonnut taikina jauhotetulle työpöydälle, vaivaa sitä hiukan, ja jaa se samankokoisiin osiin. Pyöritä pulliksi alustaa vasten. Nostele uunipellille nousemaan ja peitä leivinliinalla. Pyöreät pikkupullat voi täyttää monella tavalla.

Laita pikkupullat nousemaan pellille kauaksi toisistaan. Kun pullat ovat nousseet voitele ne kananmunalla ja paina sitten pullan keskelle syvennys ja työnnä siihen teelusikallinen voita ja ripota päälle teelusikallinen hienoa sokeria. Paista 225° noin 10 min

Luciapullia varten ota erikseen kaksi ruokalusikallista voita ja sulata se kattilassa. Lisää joukkoon puoli pussillista (pussi á 0,5 g) sahramia ja pyörittele sahramia tovi kuumassa rasvassa. Lisää seos yhtä aikaa maidon kanssa taikinaan.

Voitele Lucia-pullat munalla ja koristele rusinoilla.

Ihania herkkuhetkiä näiden reseptien seurassa.

Lämmöllä

Hanna