Hip hei – esittelen teille nyt tuotteen, josta olen aivan innoissani, koska se on kuin huonetuoksu, mutta se ei tuoksu, jos ei halua mutta se vie pois epämiellyttävät hajut ja on kaunis.

Olin noin vuosi sitten käymässä Loviisan aitassa Ruskolla Turun lähistöllä ja lähtiessäni sieltä sain lahjaksi ihmeellisen esineen, Lampe Bergerin. Lahjan saatteeksi sain sen esittelijältä pitkän luennon esineestä ja sen käytöstä. Koin asian varsin monimutkaisena ja vähän epäuskottavanakin. Itse tuote oli kuitenkin kaunis ja ilahduin tietysti lahjasta, mutta en ryhtynyt avaamaan laatikkoa tai tutustuman siihen sen kummemmin vielä moneen kuukauteen. Lamppu unohtui ja jäi odottamaan sopivaa hetkeä huolelliseen tutustumiseen. Viimein sitten melkein kahdeksan kuukauden jälkeen istuin alas ja otin laatikon syliini.

Laatikosta löytyi kaunis pullo, johon kuluu yksi umpinainen korkki ja yksi koristeellinen korkki, sydänlanka, joka oli kiinni polttimossa, pullollinen tuoksutonta nestettä, pullollinen tuoksua ja pieni suppilo.

Latasin pullooni nesteen suppilon avulla, pujotin sydänlangan polttimoineen paikalleen ja odotin säädetyt kaksikymmentä minuuttia, että käyttämätön lanka ehtii imeä itsensä täyteen nestettä. Sitten sytytin polttimoon tulen ja annoin sen palaa ohjeen mukaan kaksi minuuttia. Palaessaan keraaminen polttimo kuumenee viiteensataan asteeseen, joten siihen ei sitten kannata koskea, eikä tarvitsekaan. Sitten koristeellinen korkki paikalleen suojaamaan polttimoa ja pullon annetaan olla pöydällä näin 20 minuuttia. Esitteessä kerrotaan että se puhdistaa tässä ajassa 10m2 tilan.

Oli jännittävää nähdä kuinka tehokas lamppu on. Vaikka rakastan ruuanlaittoa ja tietysti hyvää ruokaa, en pidä siitä, että koti haisee ruualle sen jälkeen, kun se on syöty. Lisäksi nenäni on sellaista sorttia, että se haistaa tarkasti. Pelkällä tuulettamisella ei ruuan aromit aina helposti lähde ja sipulin käryn peittämisyritykset jollain tuoksukynttilällä on pahin sekametelisoppa, mitä kuvitella saattaa. Muutenkin huonetuoksut ovat minulle usein varsin haastavia.

Ilokseni lamppu toimii. Se on hämmästyttävää, mutta se todella poistaa huonot tuoksut kodista. Kuljetin sitä aluksi eri huoneissa tarpeen mukaan, kunnes kyllästyin ja hankin muutaman lampun lisää. Pullot vaan ovat niin kauniita, että valikoimasta on vaikeaa valita ihanin. Olen päätynyt aika simppeleihin, mutta kun selaan luetteloa haluaisin niitä loputtomasti.

Lampun käytössä on tärkeää muistaa sulkea se umpinaisella korkilla 20 minuutin käytön jälkeen (tai sen jälkeen kun on käyttänyt sitä useammassa tilassa aina 20 min kerrallaan) Koska muuten lähes 100% alkoholia oleva neste haihtuu itsestään taivaan tuuliin. Koristeellinen kaunis korkki laitetaan sitten umpinaisen korkin päälle.

Lampussa voi käyttää joko tuoksutonta tai tuoksua sisältävää nestettä. Joskus lisään perusnesteeseen tuoksua joskus en. Olen ihastunut mietoon laventeliin, mutta kokeilulistalla on ainakin sitruuna, appelsiinin ja kanelin yhdistelmä ja rakastamani bergamotti.

Lampe Bergerillä on pitkä historia. Sen kehitti kemisti ja apteekkari Maurice Berger 1890-luvulla Ranskassa sairaaloiden käyttöön, ahtaiden sairaalahuoneiden ilman puhdistamiseen bakteereista. Ongelmana oli kulkutautien leviäminen aikana jolloin antibiootteja ei tunnettu. Lamppu siis todella puhdistaa ilmaa katalysaattorin avulla ja sen huomaa lamppua käyttäessä, kun ilma raikastuu.

On muuten hauska juttu, että lamppua ovat käyttäneet jo Pablo Picasso ja Coco Chanel. Tunnen kuuluvani piireihin! Tosin Picasso käytti lamppua polttamansa oopiumin käryn ja Coco tupakan hajujen hävittämiseen. Minä se vaan poistan sipulin ja muun ruuan tuoksua! Vaan olisipa mulla ollut tällainen, kun meillä vielä oli koira!

Pus

♡

Hanna

Heräsin aamulla ja joka paikka oli kipeä. Hankala olo. Alkoi ottaa aivoon. Syy oli eilisessä treenissä, jonka jälkeen en ollut ollenkaan iloinen.

Olen nyt harrastanut Fustraa kaksi ja puoli vuotta ja tuloksethan ovat olleet aivan mielettömän hyvät. Niistä olen kertonut monessa yhteydessä. Mutta juuri nyt treenaaminen raivostuttaa.
Kun aloitin Fustraamisen, se oli hirveää räpeltämistä ja menin tunnille aina perhosia vatsassa selviytymään treenistä. Kaikki oli vaikeaa. Pää oli hajota, kun en pystynyt, osannut enkä selvinnyt tyylillä. Ja se hajosikin välillä. Aika useinkin. Mutta lopulta alkoi aurinko paistaa. Yhtäkkiä huomasin kuinka nautin sitä enemmän, kuta kovempi treeni oli. Tein niin kovaa ja huolella kuin ikinä pystyin, en säästellyt voimiani ja nautin täysillä. Olen sellainen, nautin kun asiat tuntuvat jossain – mutta kärsimättömänä opettelu ei innosta. Pitäisi osata heti.

Minuun vaikuttaa myös häpeä. Päässäni kuvittelen, että joku on muka kiinnostunut siitä mitä touhuan ja vieläpä välitän siitä. Eli pitäisi olla täydellinen suorittaja. (Juuri nyt muistan kuinka Juho, on sanonut tuhat kertaa –älä suorita – nauti! Juho on valmentanut minua alusta asti)

Nyt Fustraan tuli vaativampi, kolmas taso. Kun Juho esitteli sen minulle, olin innoissani. Ihania uusia liikkeitä ja liikesarjoja. Muutama ällöttävä inhokki, kuten sykkeen kohotus marssimalla, mutta muuten ihania haastavia juttuja. Sitten alettiin tosissaan treenata niitä…

Olen alkupisteessä jälleen. Pää hajoaa. En nauti sekuntiakaan trreenistä, enkä ole iloinen kun tulen salille, vaan jännittää kuinka selviän. En ole iloinen myöskään kun lähden salilta. Ottaa vaan päähän. Kun aiemmin nautin ja tein kaikkeni, nyt räpellän ja koetan selviytyä.

Päätin soittaa Juholle ja sanoa, että mars takaisin. En halua tätä. Haluan nauttia ja osata. Haluan pystyä juttuihin, joita teen. Palataan vanhaan treeniin ja otetaan kenties yksi tai kaksi liikettä uudesta tasosta mukaan. En halua seistä treenin jälkeen pukuhuoneessa sillä fiiliksellä, että tekisi mieli iskeä nyrkki seinästä läpi ja karjua kurkku suorana raivosta ja pettymyksestä.

Keittelin aamukahvia. Hauiksiin sattui ja ojentajiin, etureisiin, takareisiin, takamukseen, lapojen väliin ja hartioihin. Tais olla hyvä treeni eilen… paskat mä mitään soitan. Mä taistelen. Kai se nautinto joskus taas sieltä tulee.

Iloa päivään – ja oppimiseen. Joka päivä oppii jotain. Kai.

♡

Hanna

Makeanhimo iski ihan salakavalasti ja alkoi tehdä mieli jotain herkkua. Löysin kaupasta vähän aikaa sitten uusia valmiita sekoituksia joista voi tehdä raakapatukoita, näkkäriä ja raakapalloja. Ostin kaikkia sekoituksia pussillisen että voin testata joskus. Nyt kaivettiin ne esiin tyttäreni Katrin kanssa ja päätettiin testata raakapatukat.

Katri on luonut yhden aivan loistavan raakapatukkaohjeen itse. Se löytyy Välipalakirjastakin. (Välipalat – virtaa superfoodeista, jonka kirjoitin kolmen ystäväni kanssa ja joka ilmestyi viime keväänä) Nyt oli jännää nähdä millaisia energiapatukoita saisi tehtyä valmiista sekoituksesta.

Ohje oli helppo. Piti vain sekoittaa pussin sisältöön vettä mikserissä ja muotoilla massasta pötkö ja leikata se paloiksi. Jos haluaa, että patukoista tulee kiinteitä, ne täytyy laittaa yöksi uuniin 42 asteeseen. Sen kuumempaa uunia ei voi käyttää, että voidaan puhua raaka-ruoasta. Me emme laittaneet patukoita uuniin, vaan jääkaappiin. Olisi varmaan kannattanut, sillä patukoista tuli äärettömän hyviä, mutta hajoavia. Niitä ei voisi esimerkiksi ottaa evääksi, jos niitä ei laita uuniin kovettumaan. Mutta ehkä ne pysyisivät kasassa paistamatta, jos käyttäisi veden sijaan patukoiden valmistukseen neitsytkookosöljyä. Se jähmettyy kylmässä.

Joka tapauksessa patukat maistuivat hyviltä. Lisäsimme pinnalle koristeeksi ja mauksi vielä kuivattuja pensasmustikoita. Äärettömän helppo tapa tutustua raakapatukoiden maailmaan. Ei tarvitse ostaa isoa kasaa erilasia siemeniä ja muita tarvikkeita, kun kaikki on yhdessä pussissa. Kiva uutuus! Nam nam ja nyt katsomaan telkkua ja mussuttamaan niitä! Heippa!

Hanna

Olin salaattilounaalla tänään kaupungissa ja jotenkin meni hermot. Tiedättekö se yhtälö, jossa mikään ei toimi?

Kun olin snadi ja äiti opetti ruoka-asioita, syömistä ja kattamista ja niin pois päin. Opin muun muassa seuraavaa:

Ruoka täytyy voida syödä niillä aterimilla, jotka katetaan kyseisen ruoan kanssa. Salaatti kuuluu syödä haarukalla, joten muista aina pilkkoa salaatti sellaiseksi, että sen syöminen haarukalla on mahdollista.

No nykyään salaatit ovat erilaisia. Niitä voi ani harvoin syödä haarukalla. Salaattiannoksessa on usein suuria paloja kuorimattomia hedelmiä, kuten melonia ja ananasta, joita ei tosiaankaan voi syödä kuorineen.

Äiti opetti, että lautasella saa olla vain asioita jotka voi oikeasti syödä. Hirvittävän järkevä neuvo! Ei siis kukkia, jotka ovat myrkyllisiä, vaan ainoastaan syötäviä kukkia. Eikä hedelmien kuoria, vaikka ne näyttävät annoksessa kivoilta, rouheilta ja trendikkäiltä. Ei myöskään katkarapuja kuorineen soosin seassa. Katastrofi!

Äiti käski ajattelemaan syöjää, että kaikki sujuu vaivattomasti ja niin, ettei syöjä joudu noloon tilanteeseen.

Ei siis cocktailkutsuilla cocktailpaloja joita ei oikeasti pysty laittamaan suuhun kerralla. (Kammottavin kokemus tästä on parsatangon ympärille kääritty ilmakuivattu kinkkuviipale. Kumpikaan ei katkennut, kinkku oli puoliksi suussa puoliksi nielussa ja alkoi epäröidä kumpi on oikea suunta sille…selvisin täpärästi)

Mutta palataan lounaaseeni. Tilasin lämminsavulohisalaatin. Se oli hyvää, mutta sen syöminen oli taistelua.

Salaatinlehdet olivat niin suurina kappaleina, ettei ollut toivoakaan saada niitä suuhun pilkkomatta. Haarukka oli niin tylsäpiikkinen, että sillä ei saanut keihästettyä salaatinlehtiä lainkaan. Äiti opetti myös, ettei haarukkaa tule käyttää, kuin lusikkaa, sitä käytetään pääsääntöisesti piikit alaspäin. Poikkeuksia toki on mm. munakas. Lisäksi salaattini tarjottiin syvästä kupista, jonka pohjalla oli erittäin hankalaa käyttää aterimia. Kurkut ja tomaatit olivat oikean kokoisia, mutta haarukan tylpät piikit eivät purreet edes niihin. (Miksi moisia haarukoita edes tehdään? Mitä virkaa on piikeillä joilla ei voi pistää?)

No tämä on varmaan kohtuullisen höhlä kirjoitus, mutta jestas, että kävi hermoon se taistelu kulhon pohjalla! Mutta oli mukavaa muistaa, kuinka paljon viisaista asioita kotoani opin!

Kokonaan oman kirjoituksen voisi kirjoittaa siitä miten kummallisesti ihmiset pitävät käsissään veistä ja haarukkaa ja näistä kahdesta varsinkin haarukkaa. Vaatii aikamoista akrobatiaa saattaa ape suuhun, jos haarukan varsi kulkee etusormen alta, keskisormen ja nimettömän päältä ja pikkurillin alta. Mutta kukin tyylillään tietysti. Omat tenavani joutuivat kyllä opettelemaan jo ihan pieninä sen yksikertaisimman ja sulavimman tyylin.

Ai kaameta!

Terveisin nipo 😉

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on ehdottanut, että peruskoulussa luovuttaisiin taide- ja taitoaineiden numeroarvioinnista ja siirryttäisiin sanalliseen arviointiin.

Tämä asia saa sappeni kiehumaan ja otsalle nousee hiki. Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Ottaa aika tavalla aivoon.

En ole koskaan pystynyt nielaisemaan sitä asiaa, että koulutodistuksessa lukuaineiden keskiarvo oli tärkeämpi asia, kuin kaikkien aineiden keskiarvo. Miksi se, että ymmärsi mikä on yhden reaalimuuttujan funktio oli jotenkin arvokkaampaa, kuin se, että osasi laulaa, piirtää tai juosta kovaa?

Kurttila ajattelee, että huono numero luovuusaineissa voi olla lapselle rampauttavaa. Niin se menee, joku hallitsee derivaatat helposti jollain pysyy kynä kädessä, mutta kaikkia taitoja tarvitaan tässä maailmassa ja on aivan yhtä rampauttavaa olla huono matematiikassa tai kielissä kuin liikunnassa tai kädentaidoissa. Harva on hyvä kaikessa. Ja loppupeleissä jokaisella taidolla on yhtä huikea ja ihmisille tärkeä lakipisteensä. Parhaassa tapauksessa nämä huiput saavat aikaan jotain hienoa yhdessä.

Kun tehdään elokuva taloustieteen Nobel-palkinnon saajasta ja elokuva voittaa parhaan elokuvan Oscar-palkinnon niin eikö siinä yhdisty aivan kaikki? Toista ei olisi ilman toista. Elokuva vieläpä pohjautuu kirjaan, joka oli ehdolla Pulitzer palkinnon saajaksi. ( A Beautifull Mind – Kaunis mieli) Elokuvan tekemiseen tarvitaan kaikkia taitoja. Luovuutta, kieltä, matematiikkaa, fyysistä voimaa. Ihmisiä jotka puurtavat, keittävät, ohjaavat liikennettä, käsittelevät koneita, luovat erikoisefektejä, maskeeraavat, valmistavat kameroita, laskevat bittejä. Katsokaa elokuvan lopputekstejä siinä on oiva luettelo kaikesta mitä tarvitaan, että voidaan luoda koskettavia hetkiä, lohtua, jakaa tietoa, antaa elämyksiä.

Kaikki taidot maailmassa ovat arvokkaita ja kaikkia, ihan kaikkia tarvitaan. Yhtälailla sitä, jonka lukuaineiden keskiarvo on loistava, kuin sitä joka osaa pistellä kauniita pistoja kankaaseen. Ja kuten opetusneuvos Tapio Ahokallio totesi loistavassa mielipidekirjoituksessaan Hesarissa (HS Mielipide 13.10.), numeroissa ei ole kysymys ihmisarvosta, vaan numerot ovat informaatioväline. Lue Ahokallion kirjoitus täältä.

Olen kolmen tyttären äiti, eikä minua heiluttanut mihinkään suuntaan tyttärieni lukuaineiden numerot, kunhan hoitivat läksynsä. Mutta kun taideaineissa pamahteli kymppejä ja kotiin kannettiin öljyvärimaalauksia ja sähkökitara soi olin onnellinen. Onneksi sattuman kautta lapset kävivät koulua, jossa näitä taitoja arvostettiin suuresti. Nyt kaikki kolme ovatkin ammateissa, joissa juuri nämä taidot ovat ensisijainen edellytys.

Hanna

Kurpitsat siellä ja kurpitsat täällä!

Nyt mä väsäsinkin maljakon kurpitsasta! Valitsin kaupan kauneimman kurpitsan ja kaivesrin siihen säilyketölkin kokoisen reijän. Kaivoin sisältä kaikki siemenet pois ja tungin tyhjän tomaattimurskapurkin kurpitsan sisään. Sitten tein kukka-asetelman (onks toi asetelmä? Mä tykkään vähän villeistä kimpuista…) purkkiin ja lopuksi kaadoin purkkiin vettä terävänokkaisella kastelukannulla. Ei kannata kaataa vettä valmiiksi, koska kun kukkien varret täyttävät purkkia, vedet voi tulvia reunan yli. Must toi on hieno! Kannattaa laittaa pöydän ja kurpitsan väliin jotain, ettei pöytään jää jälkeä.

Mä myös pesin sisältä kaivamani siemenet ja paahdoin niistä snäksejä. ihan älyttömän hyviä ja helppoja tehdä. Itse kurpitsa menee maljakkona  vähän hukkaan, koska ei sitä viitsi vaasina käytön jälkeen enää syödä. Mutta syötäväksi voi ostaa toisen!

Näin teet mausteisia kurpitsan siemeniä:

Pese siemenet ensin niin, ettei niihin jää yhtään kurpitsan hedelmälihaa. Kuivaa siemenet talouspaperilla. Laita kulhoon pari ruokalusikallista öljyä ja mausteita. Esimerkiksi juustokuminaa, cayennepippuria, paprikajauhetta tai parmesania ja oreganoa tai sekoita joukkoon mantelilastuja lisää mausteeksi savustettua paprikajauhetta (saa tavallisista ruokakaupoista. Myydään pienessä peltirasiassa. Kysy kauppiaalta) Sekoita joukkoon kurpitsan siemenet, sekoita ja levitä leivinpaperilla vuoratulle pellille. paahda uunissa 180° noin 10 minuuttia tai kunnes siemenet ovat kauniin ruskeita. anna jäähtyä ja nauti 🙂

Hilpeää syksyä 😉

Hanna

(Onpa muuten hullu sana tuo designia ja  vierekkäin sanan söpöyttä -kanssa kummatkin sanat näyttävät jotenkin hassuilta)

Eilen oli kaupunkipäivä. Kaikenlaista hoidettavaa keskustassa. Koska ilma oli niin mielettömän kaunis, päätin jättää auton kaupungin laidalle ja kävellä. Se oli hyvä päätös, sillä ihanan kiireettömän kävelyn ja raittiin syysilman lisäksi löysin kaksi uutta liikettä joissa en ole käynyt aikaisemmin.

Eerikinkadulla entisen Helsinki 10 tiloissa, melkein Annankadun kulmassa on nyt avattu Out of the Dark design myymälä ja showroom. Liikettä ei välttämätää huomaa, koska sisäänkäynti on ikään kuin imaistu talon sisään eikä heillä ole näyteikkunoita kadulle. Mutta voi pojat mikä liike! Heti, kun astuin sisään, inspiroiduin. Tuli tunne, että energiaa alkaa virrata minuun. Saan saman tunteen Skannossa ja Casuarinassa. Joskus, jos on ikävät fiilikset käyn hengailemassa näissä liikkeissä. En osta mitään, mutta nautin visuaalisista elämyksistä ja tulen vaan onnelliseksi sen kaiken kauneuden keskellä.

Out of the Darkin valikoima on hauska. Modernia tyylikkyyttä on maustettu huumorilla ja hyvillä oivalluksilla. Tuli fiilis, että nyt kaikki uusiksi! No enhän mitään sellaista tee, mutta se tunne on ihana. Kutkuttava ja inspiroiva. Vähän kuin lapset lelukaupassa. Huomaan, että olen kuvannut enemmän pieniä asioita, kuin tuoleja, valaisimia ja ruokailuryhmiä, koska mukana oli vain puhelin ja sen kamera ei ihan riittänyt toteuttamaan mun kaikkia toiveita.

Ulkolaisten merkkituotteiden lisäksi liikkeessä on myös yksi huone vaihtuvia suomalaisia kokoelmia varten. Jouluun asti tilaa hallitsee Tebian, jonka pieteetillä tehdyt huonekalut ja pienesineet ovat tämän päivän trendikästä ja oivaltavaa käsintehtyä luksusta.

Lähdin lopulta ulos kaupasta kainalossani kaksi isoa paperikassia… Kun näin Dieselin astiat, en voinut jarruttaa. Tämä on hiukan huolestuttavaa, koska kaapit ovat jo ennestään aika täynnä, mutta mähän kirjoitan myös ruokablogia, joten astiathan ovat tosi tarpeellisia!

Matkalla autolle näin toisen uuden kaupan – en kyllä tiedä onko se uusi, mutta se oli minulle uusi. Ulkoa se näytti karkkikaupalta, joihin en juuri mene, mutta tarkemmin katsoen näytti siltä, että siellä saattaisi olla muffinivuokia. Ja BINGO! olihan siellä. Ja en siis ymmärrä miten kaksijakoinen ihminen olen. Kun toisaala rakastan Out of the Darkin kaltaista coolia tyylikkyyttä ja rauhallista pelkistettyä maailmaa, niin toinen puoli minusta sekoaa kaupassa, joka on täynnä erivärisä muffinivuokia, pillejä ja cocktailtikkuja.

Valikoimassa oli siis kaikkea juhlien järjestämiseen, olis sitten kyseessä synttärit lapselle tai aikuiselle, häät, teemabileet tai mitä tahansa. Paperi on avainsana.

Ja siis, meille kotiin tuli kuppikakkuvormuja ja ne astiat…

Iloa päivään – kävelkää!

Hanna

Sitähän pidetään noin yleisesti ottaen huonona asiana, kun ei osaa sanoa ei. Siitä seuraa kiirettä ja stressiä ja välillä itseä harmittaa, kun on touhuamassa jotain, mitä ei lopulta ehkä haluaisi tehdä. Haluaisi ehkä olla mieluummin kotona rauhassa tai ainakin kiireetön.

Mutta kyllä se vaan mulla on ihan toisinpäin. On ihanaa sanoa asioihin joo! Väillä voi olla vähän liikaa vipinää, mutta pidän siitäkin.

Eilen oli hetki jolloin mietin, että olisin voinut sanoa ei – vaan enpä sanonut.

Oli siitä harvinainen päivä, että päivyrissä ei ollut mitään merkintää. Päätin tehdä kaikki firmani paperityöt, kokeilla yhden reseptin, siivota huushollin ja mennä Saunayogaan plus iltakävelylle.

Koti oli aivan hiljainen ja sain kirjoitettua laskut ja tehtyä kuivat työt keskittyneesti. Sitten testasin kurpitsacurry –reseptin. Oo siitä tuli hyvää. Istuin nauttimaan hyvästä ruuasta ja vähän tulisista mausteista kaikessa rauhassa. Yhtäkkiä satuin vilkaisemaan kelloa. Se kahta minuuttia vaille neljä. Minun pitäisi olla puolen tunnin päästä Hotelli Presidentissä saunan lauteilla joogaamassa! Ei onnistu!!! Meiltä ajaa sinne jo vähintään puoli tuntia. Soitin Pekka Nikumatille, joka vetää tunnit ja sanoin että apua – en kyllä pääse! Pekka totesi että tulossa on vain yhteisiä tuttujamme tälle tunnille, joten he voivat odottaa – tule! Ja siinä tuli suustani – ratkaisevalla hetkellä JOO!

Minun olisi tarkoitus siivota. Koti oli kaaoksen vallassa, eikä intialaisen kurpitsacurryn teko yhtään vähentänyt kaaosta… keittiö oli kuin pomminjäljiltä, varsinkin kun kuvasin ruuan valmistuksen blogia varten. Silloin täytyy vähän siirrellä tavaroita ja rakennella kuvauspaikkoja. Ei auttanut, kovalla kiireellä hirveä säätö. Saunayogaan valmiiksi liikuntavaatteet päälle. Sittenhän olin menossa kävelylle ystäväni kanssa, joten kassiin ulkoiluvaatteet. Tukka oli pörrössä, missä pipo? Otanko meikit? Missä shampoo, missä lompakko? Auton avaimet, kotiavaimet. Kamaa lentää ja sotku lisääntyy. Sydän hakkaa ja tietysti puhelin soi.

Lopulta autossa. Huh. No siellä ei auta hosua. En aja ylinopeutta, enkä poukkoile. Hyvä musa soimaan ja näppärät reitit. Ja sitten alkaa ajatus kulkea…. Miksi en nyt vaan sanonut EI? Olisin kotona siivoamassa, kaikki paikat olisivat pian järjestyksessä. Nyt perhe tulee kaaokseen…. Ei kivaa.

Nappaan ensimmäisen mahdollisen parkkipaikan joka tietysti on aika kaukana, tempaan kassit mukaan ja lähden kiitämään kohti Pressaa. Se on varmaan aika huvittavan näköistä, koska mähän en voi juosta, koska polvessa ei ole pehmytkudosta ollenkaan tallella (kiitos mm enduron ajamisen – joka oli sairaan nastaa) Juokseminen sattuu törkeästi. Mahdotonta. Kiidän kävellen. Vihdoin perillä. Pekka vastassa. Suoraan saunalle. Takki päältä. Vesipullo messiin. Onko hikipyyhettä? Ei ole. Pekka lainaa. Lauteilla.

”istu mukavassa asennossa ja hengitä syvään. Jätä taakse päivä ja ole tässä hetkessä” okei mä olen…..

Sauna jooga on ihanaa. Taivun ja venyn ja hiki valuu. Päivä jää taakse. Tunnin jälkeen uimaan ihanaan isoon altaaseen.

Kun kävelen autolle on lämmin. Ja rauhallista. Ajan Hietaniemeen, jossa tapaan ystäväni ja teemme pitkän kävelyn hautausmaalla ja kuulen kiinnostavia juttuja räätälöidyistä matkoista Ranskaan.

Olin niin onnellinen että sanoin JOO! Jos olisin jäänyt kotiin, puurtamiselle ei olisi tullut mitään katkoa. Kuten ystäväni Susu sanoi joogassa, sotkut odottivat minua kotona. Siivosin, söin lisää curryä, katsoin Downton Abbeyn ja menin nukkumaan onnellisena.

Kandee sanoo joo! Ei kantsi sanoo EI!

Iloa päivään

Hanna

Tyttäreni kotona on ollut putkiremontti, jonka aikana huonekalut oli peitetty muun muassa lakanoilla. Kun tuli aika kuoria peitteet pois oli lattialla mahtava pyykkivuori. Facebookiin ilmestyi päivitys: Jos haluaa pesettää kaikki liinavaatteet, jotka omistaa ja aika ison kasan vaatteita, niin mikä pesula olisi hyvä/järkevän hintainen? Nimim. ei pesukonetta, mutta sitäkin enemmän putkirempan aiheuttamaa tunkkaisuutta. Vastasin päivitykseen yhdellä sanalla: Äiti.

Jeeeeeee! No siitähän alkoi sitten viestien sinkoilu edes ja takaisin. Tyttäreni ei voinut mitenkään antaa moista hirmuhommaa minun tehtäväkseni, kunnes sain vakuutettua hänelle, että homma olisi minulle silkkaa iloa!

Rakastan pyykin pesua. Annan pitkin hampain, jonkun muun pestä pyykkejäni ja olen onnellinen jos vain kaikki ymmärtävät pitää näppinsä niistä erossa. Pyykinpesu on terapiaa, nipottamista ja autuas oman taiteensa laji. Kuinka käytät konetta, mikä lämpötila, mikä pesuaine, mitkä tekstiilit yhtä aikaa koneeseen, kuinka erottelet värit. Koko baletti. Oi ja voi ja viimeiseksi ja parhaaksi palaksi se, kun ollaan maalla ja pyykki ripustetaan ulos narulle kuivumaan tuuleen.

Mikä on lempituoksusi ja missä sitä voi haistella? Näin kysyttiin jonkun lehden haastatteluissa joskus. Mietin aina, että puhtaan ulkona kuivuneen pyykin tuoksua ei voita mikään. Olen mm. kuvannut tuulessa kuivuvaa pyykkiä kymmeniä kertoja haltioituneena. (Ja mikä raivostuttavinta, juuri nyt niitä kuvia ei ole saatavilla!!!)

Mankeloidut lakanat, pörröiset froteet, viiruttomat farkut, pehmeä villa ja puhtaat untuvat ovat yksi onnenlähde, jonka vertaista on ehkä vain leipominen!

Pyykinpesukone on siis laulanut, mankeli pyörinyt, kuivaustelineet siirtyneet sisään ja ulos ja kuivausrumpu jauhanut tasaista tahtia monta päivää.

Lauantaina tapahtui sitten yllättäen sielunsiskojen varsinaisten Pyykki-Pirkkojen loistava kohtaaminen. Olin juontamassa Eeva-lehden lukijapäivää. Ihana tilaisuus, jossa oli 250 lukijaa kuuntelemassa luentoja naisen elämään liittyvistä asioista ja tutustumassa erilaisiin tuotteisiin. Eevan toimittaja Kaisa Virtanen, oli kertomassa pukeutumisesta ja sain vihiä, että hän tietää kaiken kuiduista. (Myös kuidiuista, sillä Kaisa on aikamonen tietopankki tekstiileistä, kosmetiikasta ja muodista puhuttaessa) Niin kiinnostavaa! Haastattelin Kaisaa ja kävi ilmi mm. ettei kannata ostaa ainakaan arkikäyttöön vaatetta jossa on esimerkiksi neljää eri kuitua. On suuri todennäköisyys, että ne alkavat käyttäytyä kukin omalla ominaistavallaan ja vaate nyppyyntyy ja tulee nopeasti huonon näköiseksi. Arjessa vaatteet ovat alttiina monenlaiselle hankaukselle, kuten auton turvavöille, käsilaukulle ja vaikka työtuolin selkänojalle. Ainakin minulla on tästä paljonkin karvaita kokemuksia!

Kuiduista pääsimmekin sitten sujuvasti pyykin pesuun ja vot! Siinä oli sielunsiskoni! Kaisa  on tarkka pyykkäri ja ilmoitti ettei lottoa pyykin kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että hän tietää tarkalleen mitä pesee, miten pesee ja millä pesee. Hänellä on käytössään kuusi eri pesuainetta:

♡

 Valkaiseva pesupulveri, jossa ei ole zeoliittiä

Nestemäinen pesuaine ilman valkaisuainetta

 Mustalle pyykille oma pesuneste

Silkinpesuaine

 Villanpesuaine

 Pesukoneenpesuaine

Muita vinkkejä

 Alusvaatteet on pestävä jokaisen käytön jälkeen ja mielellään käsin.

 Puuvilla ei puhdistu alle 60 asteen lämpötilassa.

 Pese kaikki vaatteet nurinpäin, vetoketjut ja napit suljettuina.

 Pesuraidat välttää mm. farkuista kun tuote on väärinpäin, käyttää pesuainetta jossa ei ole valkaisuainetta, käyttää hellävaraista pesumekaniikkaa ja täyttää pesukoneen vain puolilleen.

♡

Tahroihin tehoaa sappisaippua ja väite, että puuvilla tulisi syväpuhtaaksi alle 60 asteessa on puppua. Hiki ja rasva esimerkiksi eivät lähde pois viileässä vedessä tai edes neljässäkymmenessä asteessa.

Vaatteet kannattaa myös suojata etukäteen. Kaisa suihkuttaa kaikki vaatteensa tekstiilinsuoja-aineella ulkona raikkaassa ilmassa. Suoja-aineiden ominaistuoksu lähtee pois tunnissa, joten jos siitä ei pidä, kannattaa antaa vaatteen roikkua henkarissa vaikka kylpyhuoneessa tovi ennen käyttöä.

Jos naisen elämän monen koukerot kiinnostavat, siis kosmetiikka, muoti, terveys ja mitä näitä nyt onkaan, niin kannattaa seurata Kaisan ja Sini Kesäsen pitämää naiseloa –sivustoa. Konkareiden kosmetiikkatietoisuus muiden muassa on sitä sorttia, että huuhaalle ei ole sijaa.  Kauneudelle kyllä!

Nyt minun on aika mennä ottamaan pyykit koneesta ja käyttämään vähän silitysrautaa ja mankelia! Oi onnea!

♡

Hanna