Haluan laittaa heti tähän alkuun, että kysymyksessä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan puhtaasti rakastan näitä tuotteita ja ne ovat ainoat, jotka toimivat mun hiuksissa 💚Jokaisella on omat suosikkinsa.
Kiharat hiukset – niinpä. Moni sanoo, että aah, sula on niin helppo tukka, kun se on luonnonkihara. Totta, mutta ei ihan totta. Jos hiukset olisivat todella kiharat, ne saattaisivat olla helpot. Mutta mun hiukset on semi-kiharat ja ne vaativat kaikenlaista ollakseen kauniisti kiharalla ja silti ne voi välillä olla aivan mahdottomat.
En edes tiennyt, että hiukseni ovat luonnonkiharat, ennen kuin legendaarinen Terttu Stenberg ne taikoi esiin. Koululaisena tukka vain periaatteessa roikku päässä. Se oli enimmäkseen aika pitkä. Sitten koitti paashi-kampausten aika, jolloin hiukset kuivattiin pyöreällä harjalla ja föönillä. Siinä kampauksessa taipuisuudesta oli hyötyä, mutta ei tasapitkiksi leikatut hiukset jaksaneet vielä kihartua. Sen jälkeen oli kaikenlaisia tyylejä mm. pitkät suorat mustat hiukset ja epämääräinen otsatukka. Tuolta ajalta ei ole hallussani ainuttakaan kuvaa, josta olen kylläkin vain iloinen. Ystävät tunnistivat minut äänestä. Sitten keksin leikata hiukset aivan lyhyiksi ja pitäydyin edelleen mustassa värissä. Sitten tapahtui äkkikäännös – mikä hiusten ollessa kahden sentin mittaiset ei ole ihan yksinkertainen juttu. Näin se kävi.
Pyöreä harja toisessa kädessä ja fööni toisessa – niin syntyi tämä kampaus. Luokkakuva joltain vuodelta, varmaan lukiosta.Tämä kuva on Joka kodin asuntomarrkinat -ohjelman aikaan otettu. Vuosi lienee 1993 Musta paashi-kampaus.
Aika lyhyt. Ja aika musta.
Olin menossa kampaajalle ja mieheni sanoi kuin varkain ”älä leikkaa ihan lyhyiksi” Mikä oli aika koomista, koska hiukseni eivät itseasiassa voineet juuri lyhyemmät edes olla Ja siis lisäksi ne olivat pikimustat! Mutta ymmärsin yskän. Liian lyhyet hänen mielestään. Pyysin siis leikkaamaan ne pitkiksi, mutta sehän on mahdotonta. Piti odottaa muutamia kuukausia, että ne kasvoivat sen verran että niihin sai kiinnitettyä jatkot. Niin minulla sitten oli yhdessä yössä puolipitkät hiukset.
Tuli joulu ja lähdimme Floridaan Key Westiin kolmen viikon lomalle. Siellä ilma oli niin kostea, että hiukseni kihartuivat, mutta kas kas – jatkot olivatkin piikkisuorat. Näytin peikolta. Tai heinäsuovalta. Eihän siinä auttanut muu kuin kiskoa jatkot irti.
Kotiin palatessamme varasin heti ajan Terttu Stenbergiltä. Hän leikkasi ja teki taikoja. Kun olin valmis, olin kiharapää! Olin ymmälläni, mutta leikkaus ja käytetyt aineet saivat kiharat voimakkaasti esille.
Oikuttelevien kiharoiden lopullisen käsittelyn opin vuonna 2003 Sari Eskolalta. Hän neuvoi kädestä pitäen, kuinka hiukset kuivataan kiharalle ja suositteli myös tuotteet, joita kannattaisi käyttää. Ja siis, käytän samoja tuotteita edelleen! Eikä mitkään muut toimi minulla kuin ne. Kaikkea on pyydetty kokeilemaan. Suola- ja sokerisuihketta, vahaa, öljyä – ihan kaikkea. Nihkeästi suostun kokeilemaan, koska luottotuotteeni ovat loistavia – miksi vaihtaisin. Kokeilen kiltisti kuitenkin, mutta aina se on sama lopputulos – ei ne toimi. Sari eli Sarkka on edelleen myös kampaajani, joka osaa leikata hiukseni niin, että se kihartuu ja että saan tehtyä siitä sopivan huolimattoman nutturan.
Näiden kiharoiden olemassaoloon tarvitsen shampoon, hoitoaineen, kiharanmuodostajan, kosteussuihkeen, muotovaahdon ja lakan, niillä kiharat tulevat esiin ja myös pysyvät. Eli kuusi tuotetta.
Jompi kumpi shampoo, mutta aina sama hoitoaine.Kosteuttava suihke, kiharanmuodostaja ja muotovaahto – siinä loppusilaus. ja sen jälkeen vielä hiusklakka ainakin kuvauspäivinä.
Pesen hiukset aina Paul Mitchell Awapuhi- tai kosteuttavalla shampoolla. Hoitoaine on saman sarjan kosteuttava hoitoaine. Sen jälkeen harjaan hiukset, kuivana niihin ei voi koskaan koskea kammalla tai harjalla ollenkaan, jos haluaa, että ne ovat kiharat. Sen jälkeen pöyhin hiukset irti päänahasta ja laitan niihin pienen määrän Twirl Around kiharanmuodostajaa, jonka olen ensin hieronut sormenpäihini. Sitten hiukan muotovaahtoa. Pursotan sitä kämmenelle ja huippukevyin käsin sipaisen sinne tänne hiuksia. Sen jälkeen tukka saa hetken kuivahtaa.
Kiharanmuodostajaa tarvitaan vain pikkuriikkisen. Jos sitä laittaa paljon, hiukset lässähtävät.
Sopiva määrä vaahtoa on maksimissaan kanamunan kokoinen pallero. Mieluummin vähemmän.Taputtelen vaahdon hyvin kevyin käsin hiuksiin.Hiljainen, viileä tai kylmä puhallus – ei mitään turboja tai kiharat oikenevat!
Seuraavaksi suihkin niihin Awapuhi moister mist – kosteuttavaa suihketta ja sitten kuivaan ne käyttämää diffuusoria hiustenkuivaajan päässä. Puhallus ei saa olla täysillä vaan mitä hiljaisempi puhallus ja kylmempi lämpötila, sitä parempi on lopputulos. Tuntemattomat kampaajat ja meikkaajat haluavat puristella kiharoitani, mutta se ei toimi ollenkaan. Niitä täytyy nostella! (Hyvänen aika sentään – mulla hiukset kuin ansarin kukat!) Kun olen puhaltanut ne kuiviksi – ne ovat kiharat. Mutta jos en suihki niihin lakkaa, niin kohta ne saattavat lässähtää.
Välillä tuotteita on vaikeaa löytää, kun kiharoita ei ole täällä niin paljon, mutta tavarataloista ja kotimaisista verkkokaupoista niitä löytyy yleensä aina.
Joskus hiukseni ovat parhaimmillaan samana päivänä, kun ne on pesty, joskus kolmantena. Joskus viikon päästä. Ne voivat hyvin olla pesemättä viikon, koska eivät rasvoitu ollenkaan. Mutta, jos on töitä, siis tellussa, eli kuvauksia, pesen ne joka päivä. Yleensä pidän hiukset kiinni omituisella omalla tavallani. Kiinnitän ne niskaan hengettömillä pinneillä, joita käytetään niin että ne työnnetään hiuksiin ja sitten niitä kierretään 360 astetta ja työnnetään jälleen. Pinnit ovat liian raskaita. Ja missä kuljenkin, hengettömiä varisee päästäni sinne tänne. Ei ole kauaakaan siitä, kun jouduin viemään autoni huoltoon, kun kuljettajan penkki ei liikkunut, kuten piti. Kallis lasku tuli., kun päästäni singonnut hengetön oli kiilautunut penkin kiskoon ja esti penkin liikkumisen.
Valmis! Vaikka en kyllä yleensä pidä hiuksiani auki. Nuttura on mun juttu!
Jokainen kampaaja ja monet maskeeraajat ehdottavat vaihtoehtoisia tuotteita hiuksilleni. Mutta njet. Eivät ne toimi! Ja sen tiedän, pulassa olen, jos näiden valmistus lopetetaan. Mutta tuskin siitä on huolta. John Paul Mitchell Systemsin perusti kaksi ystävystä 40 vuotta sitten. heidän tuotteitaan ei ole koskaan testattu eläinkokeilla ja heidän yrityskulttuuriinsa on alusta asti kuulunut vahvasti hyväntekeväisyys ja maapallon ja sen merien suojeleminen ja rakkaus maailmaa ja kaikkia sen ihmisiä kohtaan. Se tuntuu erityisen hyvältä. Voit lukea siitä enemmän täältä.
Hauskaa on se, että yhden sisaristani tytär laittoi minulle viestin ehkä vuosi sitten ja kysyi mitä hänen tulisi tehdä, kun yhtäkkiä nelikymppisenä hänen hiuksensa ovat alkaneet kihartua. Suosittelin samat tuotteet ja nämä neuvot. Toimivat erinomaisesti ja nyt kummityttöni on loistava kiharapää.
Hip hei ja hyvää tukkapäivää!
Hanna
P.S. Tältä hiukset näyttää kun ottaa moottoripyöräkypärän pois päästä….ja itse asiassa ne tältä usein myös kun herään…. 😀
Makuja merellä sekä Tallinnan parhaat ravintolat ja alennuskoodi
Taas mennään!
Loma voi olla aivan lyhytkin, vaikka vain tunteja, ja silti se voi olla hurjan antoisa ja katkaista arjen ihanasti. Ja ennen kaikkea se voi olla hurjan herkullinen.
Ruoka on monelle Tallinnaan matkaavalle matkan perimmäinen tarkoitus. Jo laivamatka on sellaisenaan nautinto ja irtiotto arjesta. Ruoka on herkullista ja inspiroi monesti omaakin kokkaamista. eikä pidä unohtaa että M/S Finlandialla on aina elävää musiikkia. Tiesitkö, että Eckerö Line on Suomen suurin keikkajärjestäjä? Esimerkiksi äitienpäivän aattona esiintymässä on Irina katso kaikki esiintyjät täältä – jospa varaisit matkan? Mun lukijana saat Päivä Tallinnassa -risteilyn tai Miniristeilyn -20 % edullisemmin tuotekoodilla HANNAS. Etu on voimassa 31.12.2019 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Varaa matka täältä: https://www.eckeroline.fi/
Olin Finlandialla juuri pikku risteilyllä ja popsin parhaat herkut seisovasta pöydästä. Tein annoksista kauniita ja nautin ne hartaudella. Ja niin kannattaakin tehdä, maistella maku ja asia kerrallaan. Inspiraatiota lisää se, että useiden herkkujen reseptit löytyvät Eckerön sivuilta. Minä rakastuin kermassa haudutettuun uuden sadon kaaliin ja raakamakkaroihin. Ai että millaisia taikoja sillä kermalla voikaan tehdä! Se ja muita reseptejä löytyy täältä.
Hyvä fiilis on myös siitä, että M/S Finlandialla lähes kaikki ruoka tehdään itse paikan päällä ja kotimaisista raaka-aineista. Onhan Eckerö Linen M/S Finlandia tällä hetkellä ainoa Helsingin ja Tallinnan välillä Suomen lipun alla kulkeva matkustajalautta.
Tässä on ensimmäinen alkupalani laivalla. Kirjolohen mätiä, savulohimoussea, Akvaviitilla maustettua sillikaviaaria saaristolaisleivällä, smetanaa ja keitetty peruna. Mäti on aina ihanaa, savulohimoussea olisin voinut syödä kulhollisen ja sillikaviaarin aion toteuttaa vappulounaallani!Toinen alkupalalautanen sisältää Vehnänjyvä-parsasalaattia, Päärynä-saksanpähkinäsalaattia ja Savustettua häränpaistia.
Lämpimänä ruokana söin ensin valkosipulimaustettua häränrintaa ja madeirakastiketta sekä uunivihanneksia. Olen aina onnellinen, kun tarjolla on paljon erilaisia kasviksia ja kuorineen kypsennettyjä perunoita! Niin hyvää. Tarjolla oli myös paistetttua lohta ja ruohosipulikastiketta, papulasagnea, Hauki-pinaattimureketta ja korvasienimuhennosta, kananpoikaa ja lihapullia (jotka muuten pyöritellään laivan omalla reseptillä laivan keittiössä – ei mitään eineskamaa!)Tässä kermassa haudutettua varhaiskaalia ja raakamakkaraa. Resepti löytyy tekstin linkistä. Kaali oli pehmeää ja niin maukasta ja minä nyt vaan rakastan kunnon makkaraa – aivan lyömätön yhdistelmä!
Tallinnan parhaat ravintolat
Olen tehnyt Eckerön kanssa yhteistyötä jo pitkään ja seilannut tuonne toiselle rannalle M/S Finlandialla lukemattomia kertoja ja nyt minulta kysyttiin myös, mitkä ravintolat Viron puolella ovat suosikkejani. Ja onhan niitä! Voit katsoa ne täältä siellä ovat myös kolmen muun Viron konkarin ravintolasuositukset yhteensä yli neljäkymmentä hyväksi havaittua herkuttelupaikkaa. Niissä on minullekin monta ennestään tuntematonta ravintolaa, jotka haluan pikimmiten käydä testaamassa. Edessä häämöttävät maukkaat ajat…
Tallinnahan on herkkujen kaupunki, jossa on paljon erityyppisiä ravintoloita. Jossain on ihania ohukaisia erilaisilla suolaisilla ja makeilla täytteillä ja jossain fine dining –herkkuja sekä kaikkea siltä väliltä. Kasvisruokaa on kaikissa paikoissa ja myös kasvisravintoloita on paljon. Niistä oma tulkintani on se, että Virossa on perinteisesti syöty paljon kasviksia, jotka vieläpä ovat useimmiten kasvaneet omalla kasvimaalla. Oli pitkä aika, jolloin virolaisissa kaupoissa ei aina ollut lihaa lainkaan. Nauriit, porkkanat, lantut, potut, punajuuret ja kaalit samoin kuin kokojyvävilja ja näiden kaikkien käyttö on ollut arkipäivää. Taito tehdä niistä hyvää ei ole kadonnut, vaan jalostunut tämän päivän trendiherkuiksi.
Olen huomannut, että ihmiset käyvät usein uudelleen ja uudelleen samoissa paikoissa syömässä ja onhan se niin, että kun hyvän löytää, niin sinne mielellään palaa. Kannattaa kuitenkin tutustua uusiin paikkoihin ja myös laajentaa hiukan sitä piiriä, jossa ylipäätään Tallinnan matkalla käy. Vaikka vanhakaupunki ja Raatihuoneen tori, sekä kauppakeskukset ovat ihania, niin menkää ihmeessä käymään myös uusissa paikoissa. Lomasta tulee aina erityisen ihana, kun löytää uusia juttuja, joita muistella kotona. Ja välimatkat ovat kuitenkin Tallinnassa lyhyitä.
M/S Finlandialla on myös erilaisia ruokiin ja makuihin liittyviä luentoja, joita voi kuka tahansa laivalla matkustava käydä kuuntelemassa. Tällä kertaa keittiömestari Aki Wahlman oli kertomassa mausteista ja barista Lasse Vidman kylmistä ja vähän kuumistakin kahvijuomista ja niiden valmistuksesta.
Tämä jälkiruoka oli kiinnostava idea. Pullaa ja mantelikermaa. marjat ryöstin juustolautaselta. Erittäin hyvä yhdistelmä ja ideana tuo mantelikerma on ihan nappi. Aion kopioida sen. Se juhlistaa minkä tahansa pullan, jos vain mantelin mausta pitää. (Sitä ei pidä sekoittaa karvasmanteliin!)Minipannukakkuja ja vaahterasiirappia sekä mangokakun kanssa tarkoitettua vadelmakastiketta. Voiko olla söpömpiä lättyjä? Ja vielä erittäin maukkaita. Maku yllätti, sillä olisivat varsin hyvin voineet olla tyystin mauttomia, kuten lätyt joskus ovat. Nämä olivat oikeita herkkuja!
Aki Wahlamanilta opin kiinnostavan uuden vinkin paahtaa mustapippuri ennen kuin laitan sen myllyyn. Eli mustapippurit kuivalle kuumalle paistinpannulle paahtumaan toviksi ja vähän pyöritystä pannulla. Sen jälkeen vasta myllyyn. Paahdetussa pippurissa on hieno aromi. Tällä yllätän ruokavieraat jatkossa!
Saimme myös maistaa kylmää Lasse Vidmanin valmistamaa kahvijuomaa, joka oli ihan älyttömän hyvää. Pyysin reseptin siihen ja tässä se on teillekin:
1,25 dl espresso kahvijuomaa
2,5 dl tavallista kahvijuomaa
1,25 dl vaniljasiirappia
suklaakastiketta
maitoa
Sekoita kahvit ja vaniljasiirappi ja lisää joukkoon suklaakastiketta ja maitoa maun mukaan. Jäähdytä ja lisää valmiiseen juomaan jäitä. Ihanaa on!
Herkullisia matkoja sekä matkalle että määränpäähän. Juuri nyt M/S Finlandialla on pääsiäismenu 22.4. asti ja sen jälkeen 4.6. asti Keula kohti kesää menu. Ruokalistat on luettavissa täältä.
Huomenna teen sunnuntaikävelyn vaaliuurnille, enkä vieläkään tiedä minkä numeron piirrän äänestyskorttiin. Koskaan aiemmin ei päätös ole ollut yhtä vaikea. Ja sama ongelma näyttää olevan monilla. Eilen, luultavasti TV-uutisten gallupissa (olin puoliunessa telkkarin äärellä) lähes jokainen haastatelluista kertoi, ettei ehdokkaan valinta ole koskaan aiemmin ollut yhtä vaikeaa. Puolueellakaan ei ole samalla tavalla merkitystä, kuin ennen, nyt haetaan ehdokasta, persoonaa, jonka arvot ja aatokset ovat itselle oikeat ja sopivat.
Kun katselen vaalimainoksia, minulle tulee niistä kaikissa sama fiilis – ”kunhan puhut, että saat ääneni, lopulta sinua kiinnostaa vain se, että pääset ajamaan omaa etuasi” Sellaisenahan politiikka todella usein näyttäytyy.
Vaalien alla luvataan yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista, mutta kun itse alan tutkia mahdollisuutta lupausten toteuttamiseen, ei tarvitse kuin puhaltaa kevyesti glitteriä pois lupauksen pinnalta ja näkee lupausten toteuttamisen mahdottomuuden. Ja sitä ehkä eniten ihmettelenkin, kuinka ihmiset ovat niin tyhmiä, että uskovat kaiken, mitä heille luvataan. Kyllähän se houkuttelevaa olisi, jos voisi maksaa vähemmän veroja ja samalla saada enemmän ja parempaa terveydenhoitoa, vanhustenhoitoa, koulutusta, parempia teitä, suurempaa palkkaa, enemmän lomaa, suurempaa eläkettä, ilmaista koulutusta, lastenhoitoa…. Kuinka paljon kertomuksia olenkaan kuullut näissä vaalipuheissa siitä, mihin rahat oikeasti menevät ja kuinka joku muu sitä saa, kuin se kenelle se oikeasti kuuluisi – sinulle!
Kun katson taaksepäin, näen edellisten vuosien lupausten antajien kähmintää loputtomasti. Omaan pussiin pelataan ja omaa etua ajetaan monella eri tavalla. Valta ja raha houkuttelevat ja muuttavat ihmistä.
Eräs ehdokas sanoi haastattelussa, että yrittäjän elämä on tehty liian vaikeaksi, koska verotus on niin korkea. Että onhan se mahdotonta, kun jonkun kuukauden verot ovat suuremmat, kuin saman kuukauden tulot. Vaaliteeseissään hän kertoo ymmärtävänsä ison rahan liikkeet. No terve – ei ihan vakuuta. Mutta varmaan joku tämänkin ihmiset juttuihin uskoo kuin pukki suuriin sarviin ja numero piirtyy korttiin.
Huvittavimpia TV:ssä ja somessa pyöriviä mainoksia ovat ne, joissa ehdokas yrittää olla energisen vakuuttava ja vähän vihainen. Ei niitä ihan Putouksen hamoista erota. Kuulen kuinka mainoksen ohjaaja koettaa saada ehdokkaaseen vimmaa. 50:nen oton jälkeen viimein tuntuu siltä, että nyt sitä oli tarpeeksi, vaikka otoksesta paistaa jo surkea väsymys ja yrittämisen pakko.
Vaikea on tilanne. Mutta aivan pakko on äänestää. Se tärkeämpää nyt kuin koskaan ennen. Tulevaisuudessa päätetään niin tärkeistä asioista, ei vain niistä jotka koskevat oman maan asioita, vaan myös koko maapalloa koskevia suuria asioita. Ei maailma rajoitu vain oman tai toisen maan valtionrajaan. Maapallo on kaikille yhteinen. Tästä tulee pitkä päivä, toivon että löydän luottamuksen arvoisen ehdokkaan, jota kiinnostaa tämä maa, sen asukkaat ja maailma enemmän kuin oma pyöreä ja kultainen napa.
Läheisten tyttöjen isä, hyvä ja rakas ystäväni, Avicii, Olli Lindholm, Matti Nykänen… Monta shokkia ja järkytystä. Ihmisiä, jotka ovat eri syistä menehtyneet äkkiarvaamatta, ilman ennakkovaroitusta erilaisista syistä, mutta kaikki ennen vanhuutta. Se koskettaa ja väkisinkin saa minut ajattelemaan kuolemaa. Ja omaa kuolemaani. Ja heti sen jälkeen omaa elämääni, johon kiihkeästi haluan takertua. Ajatuskin siitä, etten näkisi kuinka omat lapseni pärjäävät elämässään ja etten näkisi lapsenlapseni varttuvan (ja ihan ensiksi syntyvän tulevana kesänä!) jo ajatuksena kylmää. Mutta mitä voin tehdä itse, että saisin olla täällä nauttimassa tuosta kaikesta mahdollisimman hyvässä kunnossa, mahdollisimman kauan?
Tavallaan vastaus on helppo – periaatteessa kaikki tieto on päässäni. Tiedän mitä tulee syödä ja olla syömättä, paljonko liikkua ja nukkua. Mutta entäpä jos sisuksissani tapahtuu asioita, joista minulla ei ole aavistustakaan? Diabetes? Suonia tukkiva rasva? Verenpaine? Joku salakavala kasvain, joka ei näy eikä tunnu.
Kun pari yötä valvoo näissä ajatuksissa olisi pakko lähteä lääkäriin. Mutta minne? Kenelle voisin sanoa vaan, että hei kuule, voitko skannata mut vaan ihan varmuuden vuoksi, että tietäisin olevani suhteellisen ok ja huoleton?
Yhteistyö Mehiläisen kanssa tuli kohdallani juuri täydelliseen hetkeen. En tiennyt mitään Huoleton-terveystarkastuksesta, joka on Mehiläisen valmiiksi räätälöimä terveystarkastus. Ajattelin heti virheellisesti, että se olisi mielettömän kallis ja yllätyin, kun hinta olikin vain 109 € ja siihen sisältyy laajat laboratoriotutkimukset ja tunnin vastaanotto hoitajan kanssa. Homma toimii niin, että varataan aika terveydenhoitajalle ja käydään laboratoriotutkimuksissa vähintään viittä arkipäivää ennen terveydenhoitajan, jotta koetulokset ehtivät tapaamista valmiiksi ennen. Kokeisiin voi mennä mihin tahansa Mehiläisen laboratorioon ajanvarauksella, ja useimpiin myös ilman ajanvarausta.
Ennen kokeita ei tarvitse paastota tai muutenkaan valmistautua. Kaikki sujuu siis varsin kätevästi. Minulla aikaa kului viisitoista minuuttia keskellä päivää Töölön Mehiläisessä. Laboratoriossa otettiin verta verikokeita varten kyynärtaipeesta ja ikuisena kipupelkääjänä olin kiitollinen siitä, ettei koe tuntunut edes nipistyksenä.
Latasin puhelimeeni OmaMehiläinen-sovelluksen ja aika pian sinne alkoi tippua verikokeiden tuloksia. Yllätyksekseni sinne oli myös kirjautuneet aiemmat käyntini Mehiläisessä. Se olikin kiva juttu, koska en tuppaa muistamaan lääkärien nimiä ja koska käyn tietenkin mielelläni aina samalla lääkärillä, voin helposti tarkistaa, kenen luona olen käynyt.
En ryhtynyt itse sen kummemmin tutkimaan tuloksiani, vaan odotin tapaamistani työterveyshoitaja Tiina Haaviston kanssa, jonka luona tunti vierähti nopeasti. Kävi ilmi, että kaikki koetulokset olivat hyvät! Olen siis terve kuin pukki! Mahtavaa.
Kaikki ei kuitenkaan ollut kunnossa. Teen liikaa töitä ja laiskottelen liian vähän. Tietenkin tiesin sen itsekin. Mutta kun lempeästi jutteleva terveyden ammattilainen huomaa asian ja kertoo sen minulle, asia konkretisoituu, eikä sille voi enää viitata kintaalla.
Toinen asia on verenpaine. Hän mittasi ikävät lukemat. Yläpaine 157 ja alapaine 97
Tämänkin asian tiesin. Minulle on huomautettu asiasta useita kertoja ja viimein viime kesän lopulla uskoin asian ja kävin tutkimuksissa. Lääkkeet määrättiin ja aloin ottaa niitä kiltisti. Paineet putosivat heti hyviin lukemiin. Mutta sitten lääkkeet loppuivat… no niin ihan perus juttu – hae lisää. En ollut saanut sitä aikaiseksi. Aika vikkelään tarkastuksen jälkeen painuin apteekkiin ja nyt se asia on kunnossa. Verenpaine on vaarallinen asia. Se ei tunnu, se on salakavala ja se voi lyhentää elämää tuntuvasti aivan yhtäkkiä…
Terveydenhoitajan kanssa keskustelu oli hyväksi. On hyvä, kun joku kuuntelee tarkalla korvalla ja aistii asioita, joita ei itse tule ajatelleeksi. Se on yksityisyrittäjälle tai muuten työterveyshuollon piiriin kuulumattomalle tärkeä juttu. Koomista taas oli se, että huomasin valehtelevani tapaamisessamme. Hoitaja kysyi, kuinka usein syön kalaa. Mutisin jotain kahdesta kerrasta viikossa, koska tiedän että niin olisi hyvä. Mutta se oli kyllä emä vale. Syön kalaa ehkä kerran kuussa, jos on pakko. Olen lipsunut ruokavaliossani muutenkin. Nauratti kotona, kun mietin asiaa. Mutta siitäkin seurasi hyvää. Nyt on kalaa vähintään kaksi kertaa viikossa lautasella!
Kun lähdin kotiin, oli kevyt kiva olo. Onnekseni kaikki muu oli kunnossa paitsi asiat, jotka jo tiesin, mutta joille en tehnyt mitään. Nyt teen. Alan määritellä vapaa-aikaa ja laiskotella. Kuulostaa jopa perin houkuttelevalta. Teen myös toisen asian, ostan miehelleni lahjakortin Huoleton-terveystarkastukseen. Se on oikea rakkauslahja. En halua edes kuvitella elämääni ilman häntä.
Matkatuliaisia on monenlaisia. Minusta melkeinpä parhaat tuliaiset on reseptit, koska ne säilyvät usein elämässä pitkään ja tuovat uusia muistoja. Tämä elsassilainen paperin ohut piirakka, vähän kuin pizza, tuli mukaani Kapkaupungista. Aika pitkän kierroksen se onkin tehnyt! Saksan viinialueen puulämmitteisistä uuneista kuumaan Afrikkaan ja sitä kautta Suomeen mun matkamuistona.
Julkaisin alun perin tämän reseptin jo monta vuotta sitten toisessa blogissani, mutta sitä ei enää niiltä verkkosivuilta löydy, joten tässä se tulee taas!
Kävimme aikanaan Etleä-Afrikan lomallamme Kapkaupungin ihanilla markkinoilla The Old Bisquitmillsisä. Se on vanhalle teollisuusalueelle muokattu markkina-alue, jossa on kauppoja, myyntipaikkoja ja ruokaa – kuin torin ja hallin sekoitus ja lisänä design-kaupat ja nuorten suunnittelijoiden putiikit. Näin siellä ihmisten syövän ihanan näköistä ohutta pizzan tapaista herkkua, mutta siinä ei ollut lainkaan tomaattia ja pohja oli tosiaan aivan paperinohut. Pizzasta poiketen, se ei näyttänyt lainkaan rasvaiselta tai raskaalta.
Aikamoisen salapoliisityön sain tehdä, että löysin piirakalle nimen ja lopulta reseptin. Ja tässä se on flammkuchen – liekkipiirakka – pikaruoka ja herkku vailla vertaa. Liekkipiirakka on alun perin syntynyt kun on kokeiltu puu-uunin lämpötilaa. Onko se jo tarpeeksi kuuma. Uuniin heitetty ohut taikina on ollut lämpömittari liekeissä, siitä nimi.
Flammkuchenia syödään edelleen paljon Saksassa, Puolassa ja niillä nurkilla viiniä maistellessa. Kyytipoikana toimii hyvin myös olut tai – nolo tunnustus maito… (terveisin vasikka…) Valmistamiseen menee 10 minuuttia ja uunissa kahdeksan.
Taikinaa ei kohoteta ollenkaan. Siihen tulee vain jauhoja, suolaa, kananmunankeltuainen, öljyä ja vettä.
Päälle sipaistaan ohuelti ranskankermaa, silputaan kevätsipulia ja ilmakuivattua kinkkua, rouhaistaan päälle vähän mustapippuria ja voila! Siinä se on! Täytteitä voi toki vaihtaa, mutta ehkä tästä kannattaa kuitenkin aloittaa. Resepti löytyy kuvien jälkeen!
Tee taikinasta pallo
Kaulitse ohueksi – taikina on helppo kaulittava. Muoto ei ole tarkkaa. Kunhan pellille mahtuu!Ranskankermaa, kevätsipulia ja ilmakuivattua kinkkua päälle ja mahdollisimman kuumaan uuniin.Muodolla ei tosiaan ole väliä!
Sekoita aineet nopeasti yhteen taikinaksi ja anna taikinan levätä se hetki , kun otat täytteet esille ja uuni lämpenee kuumimpaan lämpötilaansa.
Jaa taikina kahteen osaan ja kauli niistä kaksi pellin kokoista ohuen ohutta pohjaa. Laita pohja pellille ja levitä sille täyte.
Täyte yhdelle piiraalle
2 rkl ranskankermaa (kokeilin myös turkkilaista jugurttia ja sekin toimii)
3 rkl silputtua kevätsipulia
5 viipaletta ilmakuivattua kinkkua
mustapippuria myllystä
Paista kuumassa uunissa (omani lämpeää 230 asteeseen) noin 8 minuttia.
Leikkele palasiksi ja nauti!
Helmiä ja helmoja – ei aitoja mutta ihania. Aina voi vähän leikkiä prinsessaa. Kuva:Niina Stolt
Lähdin perjantaiaamuna varhain tänne Lontooseen. Kotona aamukahvia juodessani, ennen viittä aamulla, avasin puhelimesta netin katsoakseni säätä. Siinä sattui olemaan auki sivu, josta saattoi katsoa mitä tarot-kortit ennustaisivat sille sekä seuraavalla päivälle. Olin aivan äimänä. Olen vieraillut noilla horoskooppi- ja tarot-sivuilla joskus sata vuotta sitten, miten ihmeessä ne nyt siihen pompsahtivat. No eipä mitään sehän tuntui merkiltä! It’s a sign! Ja niinpä katsoin mitä kortit povasivat.
Tulossa olisi kaksi aivan kamalaa päivää, joiden aikana tulisi todellakin varautua kaikkeen mahdolliseen shaisseen. Kortti, jonka sain, oli tekstin mukaan pakan ikävin kortti. Tuntui tosi tyhmältä. Tietenkin. Mutta reippaana tyttönä päätin katsoa kortit uudelleen. Ihan perusjuttu – katso niin kauan, kunnes kortit ovat hyvät. Kokeilin kolme kertaa. Kortit muuttuivat aina aavistuksen, mutta sanoma oli sama. Huonoa luvassa alusta loppuun. Hankala kivinen tie ja ihmissuhdedraamaa, vaikeuksia ja kurjuutta edessä.
Sitä kohden sitten oli reissuun lähdettävä.
Ihan ensimmäiseksi kiipesin pihalla odottavaan taksiin, jonka kuljettaja oli ehkä hauskin taksiautoilija, jonka olen kuunaan kohdannut. Kerroin hänelle korteista ja hän povasi minulle vaan kaikkea ihanaa ja hauskaa. Ja nauratti muutenkin. Vallaton tyyppi. Hohottelimme koko matkan kentälle asti ja olin vähintään hilpeällä mielellä kävellessäni lähtöaulaan auringon vasta varovasti noustessa.
Seuraavaksi tapasin hyväntuulisen ystäväni ja pian muunkin matkaseurueen, joka koostui aivan mahtavista tyypeistä.
Lentokone oli yllättäen laajarunkokone, jossa oli paljon jalkatilaa ja vierustoverini oli äärettömän miellyttävä englantilainen nainen. Tätä rataa matka lähti etenemään ja jatkui iltaan saakka, jolloin kylläkin kutsumattomana vieraana kiusakseni saapui migreeni. Ja vaikka vannoin laittaneeni täsmälääkkeet laukkuuni, eivät ne olleet siellä, vaan ilmeisesti kahvikupin vieressä ruokapöydällä. Siinä, missä aloin lukea tarotkorttien kertomaa.
Oli lähdettävä hakemaan apua apteekista. Ensimmäisestä ei apua löytynyt, toisesta sain ilman reseptiä myytäviä migreeniin jotenkuten toimivia lääkkeitä, joissa on parasetamolia, asetyylisalisyylihappoa ja kofeiinia.
Yöllä heräsin pariin otteeseen kadulta kuuluvaan meteliin, mikä ei varsinaisesti auta migreenin selättämisessä, mutta ihanan aamiaisen nautin jo hyvässä kunnossa. Iltapäivällä olo oli jo taas kamala ja lounaalla päätin kokeilla yhtä keinoa, joka saattaisi joko kaataa potilaan tai viedä migreenin. Tilasin yhden grapan. Hulautin kirkkaan viinan kertaheitolla kurkusta alas ja jäin odottamaan seuraamuksia. Tsadaaa! Olo koheni ja pian olimme ystäväni kanssa tekemässä ostoksia Ralph Laurenin liikkeessä, jossa meille heti alkajaisiksi tarjottiin samppanjaa. En kyllä ottanut tarjousta vastaan, koska samppanja ja migreeni eivät kertakaikkiaan sovi yhteen. Mutta yhtäkaikki koin kuninkaallista kohtelua. Se sopikin matkan luonteeseen, jonka aikana olen tutustunut uskomattomiin Fabergén kultaseppien valmistamiin aarteisiin – pääsiäismuniin, savukerasioihin ja muihin lahjoihin, sekä Sotheby’sin huutokauppataloon ja Kuninkaalliset ja Romanovit –näyttelyyn Buckinghamin palatsissa.
Fabergén suomalaisten kultaseppien työt ovat uskomattomia ja kiehtovia juuri siksi, että niissä käsityötaito on huipussaan. Yhden pääsiäismunan valmistukseen on kulunut yli vuosi aikaa.
Mutta Fabergé oli myös lahjatalo, joka valmisti pieniä lahjoja kaikenlaisiin tilaisuuksiin. Syntymäpäiviksi, tuliaisiksi ja pieniksi muistoiksi.
Ulla Tillander-Godenhielm kertoi meille kuinka esimerkiksi savukerasiat olivat suosittuja esineitä ja lahjoja 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ylhäisön ja kuninkaallisten piireissä. Rasioita oli useita ja aamupäivällä, iltapäivällä ja illalla oli käytössä erilaiset rasiat. Tupakointi oli muodikasta sekä naisten että miesten keskuudessa ja savukkeita säilytettiin kallisarvoisissa, usein kultaisissa emaloiduissa rasioissaan. Fabergén kultasepät olivat niin taitavia emaloinnissa, että tänä päivänä kukaan ei pysty yhtä kauniiseen lopputulokseen. Nämä Fabergén esineet ykstyiskohtineet olivat paljon kiinnostavampia kuin jättimäiset timantit joista on tehty tiaroita ja massiivisia, loistavia kaula- ja rintakoruja.
The Grand Duchess Vladimir Tiara.
Suomalainen kultaseppä Alma Pihl on valmistanut tämän Fabergén Mosaiikkimunan. Sen valmistamiseen meni yli vuosi aikaa. Yllätyksenä munan sisällä oli tsaariperheen lasten profiilikuvat. Lahjan tilasi tsaari Nikolai II lahjaksi vaimolleen Alexandralle.Kukkakorissa munan muoto on ikään kuin korin kahvassa. Yksi sen harvinaisuus on korin valkoinen emalipinta. Valkoinen emalointi on äärimmäisen vaikeaa eikä sitä enää pystytä tekemään. Siitä syystä korin jalka on sininen. Sekin on alunperin ollut valkoinen, mutta jossain vaiheessa muna on vaurioitunut eikä sitä ole pystytty entisöimään ennalleen.Tämä Fabergén ihanuus on tupakansytytin. Liekki ilmestyy sarvikuonon sarveen. Sarvikuonon pinta oli ihmeen pehmeä ja upea. Hänet kohtasin Sotheby’sin huutokauppatalossa.Fabergé savukersia
Tiarat ovat upeita kantajiensa kutreilla, mutta jotenkin ne näyttävät myös hiukan koomisilta tällaisen tasavaltalaisen rojalistin mielestä. Ajatelkaa nyt, aikuinen ihminen menee illalliselle kruunu päässä, onhan se vähän hassua. Mutta ne tarinat näistä koruista ja niiden matkoista ja historiasta ovat ihanaa kuunneltavaa.
Näin myös kuninkaalliset, kultaiset hevosvaunut, joita käytetään vain kruunajaisissa. Ja voinpa sanoa, että siinä olikin näkemistä. Melkomoiset kärryt. kyllä siinä kansalaiset ovat ymmärtäneet kuka on Britannian boss lady, kun rakastettu Elizabeth on matkannut kruunajaispäivänään noissa satumaisissa silmiä häikäisevissä vaunuissaan.
Matkaa on vielä jäljellä, mutta jo nyt voin sanoa varmuudella, ettei tarot- kortteihin kannata ihan hirveästi uskoa, eikä ainakaan kannata uppoutua lukemaan niiden sanomaa niin, että lääkkeet jäävät kotiin.
Päätin onnistua. Kaikki oli mennyt aika hyvin. En vaan ymmärtänyt miksi mieheni näki toiminnassani jotain ihmettelemistä.
Ai mistä on kyse? No olin viimein niin aikuinen [ehkä] että oli aika ottaa ohjat myös omiin käsiin ja treenata myös yksin, ilman piiskuria. Olin päättänyt olla oman onneni seppä ja oma henkilökohtainen piiskurini ainakin kolme kertaa viikossa. Kaksi kertaa viikossa piiskuri oli paikalla patistamassa kovempiin suorituksiin.
Piiskuri räätälöi saliohjelman sekä kotiohjelman, mikä tarkoitti sitä, etten voinut enää selittää, etten ehdi lähteä salille. Sali löytyi oman olohuoneen lattialta.
Sitten tuli se ilta, jolloin en ollut ehtinyt salille ja oli aika kokeilla ensimmäistä kertaa kotitreeniohjelmaa. Kaikki alkoi ihan ketterästi tutuilla jutuilla. Paljon voi tosiaankin tehdä ilman laitteita ja mullahan on kotona myös puntit. Puntit heiluivat ja ihan mallikkaasti. Olin aika ylpeä itsestäni. Mieheni polki kuntopyörää seurakseni ja meikä huhki oikein näytöstyyliin. Kas näin nousee puntit!
Kaikki meni aivan loistavasti kunnes ohjelman loppupuolella luki ”Punnerrus. Tee 4 sarjaa ja 12-15 toistoa” Parahdin että voi hel***ti!
– No mitä nyt?
– täs tarvii punnertaa, mä VIHAAN siis VIHAAN punnertamista!
– miks? Eiks oo just hyvä tehdä sellaisia juttuja mitkä on vaikeita? Että kehittyy
– no joo varmaan (ärsyttävää, että viittiikin sanoa jotain tollasta. Vois sääliä mua. JOUDUN sentään punnertamaan nyt tässä!!!)
Aloin punnertaa. Vedin edelleen näytöstyyliin ja sattui ihan sairaasti käsivarsiin, jotka oli aika jumissa. Sain tehtyä ensimmäisen sarjan. Ja sitten PAM – römähdin lattialle mahalleni ja aloin parkua täyttä päätä. En nyyhkyttää esimerkiksi, vaan siis parkua.
– no mitä nyt kävi?
– byääää
– no? Sattuiko?
– anna mun olla!!! Byäää tyrskyitkua
– älä punnerra!
– no ihan v***u varmana punnerran Byäää … lisää tyrskyitkua
Miehen silmissä on epäuskoinen outo katse. Hän häipyy. Minä punnerran, itken ja punnerran. Teen kaikki sarjat. Nousen ylös, pyyhin kyyneleet ja niistän nenäni.
– tein kaikki! Ai että!
– no hienoa! [miksihän se katsoo mua noin oudosti? Mähän tein kaikki sarjat!]
Punnerretaan ja itketään ja punnerretaan.
Meille tulee vieraita ja alamme puhua treenaamisesta ja yhtäkkiä kuulen, että mieheni kertoo (hyväntahtoisesti) nauraen, että Hanna itkee ja punnertaa. Ja oli siitä niin ihmeissään, että lähdettyään itkevän punnertavan vaimonsa luota, oli huvikseen punnertanut salaa kellarissa parikymmentä kertaa ja ihmetellyt mikä punnertamisessa voi itkettää.
No minäpä kerron mikä! Hormoooooniiittttt!! Ei pysty selittämään. Okei punnertamien on hanurista ja se sattuu liikaa koneella työskentelevän hartioihin ja lapoihin, varsinkin kun punnertaa piinallisen hitaasti, kuten käsketty on. Mutta tavallaan rakastan sitä kipua ja sen voittamista. Mutta mitä sitten. Punnerran parkuen, teepä perkule SE perässä! Ja taas käy pulssi kiivaana….
Niin vaihdevuodet ja tragikoominen elämä. Jos huvittaa nauraa tälle elämänvaiheelle ja osaat nauraa vaihdevuosien kommelluksille, katso Kuumia aaltoja -somedraamaa täältä
Taide vei ajatukset kauas kauas. Minä nautin taiteen katsomisesta aina sitä enemmän, kuta enemmän kyseisistä teoksista tai niiden taustoista tiedän. Ne jäävät mieleen paremmin, kun tietää jotain enemmän, kuin mitä silmät näkevät. Mikä tahansa lisätieto kelpaa. Saattaa olla, että se johtuu tavastani oppia. Olen sanasokea ja opin parhaiten tarinoiden avulla. Tarinat jäävät mieleen ja kerron niitä itsekin mielelläni.
Olin Sinebrychoffin taidemuseossa Taivaalliset värit – Sinistä ja kultaa –näyttelyn avajaisissa viime viikolla ja kuuntelin tarinoita korvat hörölläni. Mutta niin kuin usein käy, tarinat myös pöyhivät omaa muistiani josta alkoi kummuta kiinnostavia asioista liittyen sekä siniseen että kultaan. Se oli ihanaa! Niin montaa asiaa ja tarinaa olin unohtanut makustella.
En ole koskaan sen kummemmin ajatellut sinisen värin merkitystä maailmassa. Mutta sinisiä kuvaavat sanat ovat tuttuja. Preussinsininen ja ultramariini olivat ne kaksi vesivärinappia koulun kuvaamataidontunnilla, joiden nimet ensimmäisenä opin. En pitänyt preussinsinisestä ollenkaan – koboltti oli mun juttu. Sininen oli kuitenkin lapsuuden lempiväri ja pääväri vaatteissani. Sittenhän tuli tietenkin farkut ja indigo, myöhemmin opin muita ja makukin muuttui.
Akseli Gallen-Kallela, Järvimaisema Kuva:Kirsi HakolaPekka Luukkola, Rowing IIKuva pigmenttimustevedos Kuva: Petri Virtanen
Sana sininen on kielten tutkijoiden mukaan tullut kaikkiin kieliin vasta varsin myöhään. Ja vieläpä niin, että kaikissa kielissä ensimmäisenä värisanana on ollut punainen ja sen jälkeen vihreä tai keltainen tai päinvastoin, keltainen ja vihreä. Sen jälkeen vasta sininen.
Arvokkaan kullan merkitys on helpompi nähdä, mutta jos asiaa ei ajattele, se vain on. Kultaiset leveät kehykset tai kultainen pääkallo – ne nyt vain ovat. Kun asiaa alkaa miettiä, löytyy merkityksiä, joita ei ole aiemmin ymmärtänyt – hoksannut.
Kun kuljin näyttelyssä ja katselin teoksia, huomasin että saatoin hukkua siniseen väriin. Se vei mennessään ja kuta intensiivisempi se oli, sitä helpompi oli jotenkin kadottaa jopa ajan taju ja vain syöksyä sinisyyteen. Aloin ruokkia sitä tunnetta ja hups – mitä tapahtui! Mieleeni tuli muisto, tuttu asia, jota ajattelin joskus paljon, mutta en enää pitkään aikaan ole muistanut ollenkaan.
Kun olin lapsi, äitini lausui, tai joskus lauloikin kitaran säestyksellä, minulle iltarukouksen joka ilta. Rukouksen lopun aamen näyttäytyi minulle aina kuvana.
Aamen on liukuvärjätty vaalean taivaansininen asia, jonka kuva on neliö. Tämä on ensimmäinen muistoni mistään väristä.
Kun kasvoin isommaksi, mietin usein mistä ihmeestä olen saanut sen päähäni. Miksi aamen on sininen neliö? Ehkä se tulee rukouksen sanoista ”taivaaseen ota tykösi” Koska taivaaltahan tuo näyttää.
Wäinö Aaltosen Tytön pää (Kultapää) yllätti. Huikean kultaisena, kiiltävänä ja arvokkaana hohtava veistos on puuta! Se on pinnoitettu, mutta siis kuinka joku on koskaan kyennyt veistämään puusta tuon ihanan veistoksen? Se on todellakin kultansa ansainnut. Tieto mykisti minut. Koska kun päätä katsoo, se näyttää painavalta pronssiveistokselta. Mutta pronssi tummuu, kulta ei kadota loistoaan, se on arvokasta ja tuo arvoa.
Minulla on ovaalin muotoinen peili, jonka olen perinyt mummiltani. Äiti maalasi sen kehykset valkoisiksi, joskus kun se oli muotia. Mummi muisti aina kertoa, että se on oikeasti lehtikullalla kullattu ja kertoi samalla minulle mitä lehtikulta on ja kuinka sitä käytetään. Olen ollut varmasti alle kouluiän silloin ja koska tietoon liittyy tarina, muistan sen. Kiehtovaa! Joskus 90-luvulla äiti poistatti valkoisen maalin ja nyt se hohtaa, ehkä hiukan syyttävästi, tummankultaisena seinälläni. Sen voisi kullata uudelleen, mutta pidän siitä enemmän niin, että sen tarina on näkyvissä.
Wäinö Aaltonen, Tytön pää, (Kultapää) Puu, kullattu Kuva:
Sinebrychoffin taidemuseon näyttely Taivaalliset värit – Sinistä ja kultaa on siis juuri auennut ja siihen voi käydä tutustumassa 25.8. asti. Suosittelen lämpimästi. Näyttely kertoo kullan ja sinisen värin kiehtovan tarinan maalausten, veistosten ja esineiden kautta aina keskiajalta nykyaikaan saakka. Kullan takia on ryövätty, sodittu, valloitettu ja rakastettu. Se on vedonnut kaikkiin kansoihin kaikkina historian aikoina. Väreinä kulta ja sininen ovat loistokkuutensa myötä saaneet lukemattomia symbolisia merkityksiä. Kulta viittaa aurinkoon, Jumalaan, valtaan ja rikkauteen − keskiajan taiteessa kulta symboloi taivasten valtakuntaa. Sinistä taas pidetään kunnian ja arvokkuuden värinä, vallan vertauskuvana.
Sellaiset elämykset, jotka saavat minut pohtimaan asioita monien päivien ajaksi ja avaavat jo sulkeutuneitakin luukkuja itsessäni, ovat niin hienoja. Kun välillä väsyneenä selaan sosiaalista mediaa ja sen äärettömän köyhää sisältöä, tulen ahdistuneeksi. Ei se virikkeitä anna, se korkeintaan alkaa ahdistaa. Näyttely, jonka sisällön muodostamiseen on tarvittu laajaa taiteen ja taidehistorian, sekä historian tuntemusta antaa niin paljon enemmän. Näyttely sopii kaiken ikäisille. Ottakaa lapset mukaanne – minäkin opin lehtikullan jo alle kouluikäisenä. Näyttelyssä oli upeita töitä huipputaiteilijoilta ja jokainen tunnistaa Niken tuotemerkin, mutta kuka muistaa mistä se juontaa juurensa!
Yves Klein, Victoire de Samothrake muovi, pigmentti, metallipuikko, maali Kuva: Jussi Pakkala
Minusta taiteen tehtävänä on ajatusten vieminen toisille tasoille ja arjesta pois. Se on tärkeää hyvinvoinnille ja tasapainolle elämässä. Näyttely vei minut pitkäksi aikaa pois arjesta ja antoi uutta ajateltavaa ja inspiraatiota – ihanaa!
Mun perusluonteeseen kuuluu tyypillinen suomalainen tunnollisuus. Tiedätte kyllä. Työ ensin sitten huvi. Ja huviksi lasketaan kaikki mikä ei ole työtä. Ja äiti-ihmisille tyypilliseen tapaan kaikki se, mikä olisi itselle hyväksi eikä ole työtä tulee linjalla ihan vihoviimeiseksi. Ei siinä mitään, nämähän ovat ihan kelpo ominaisuuksia, mutta sitten tulee se raja vastaan, jolloin ne alkavat muodostua ihmistä tuhoaviksi ominaisuuksiksi. Esimerkiksi niin, että lakkaa liikkumasta, koska ei ehdi, koska tekee kaiken muun ensin.
Huomaatteko, kuinka vilkutan täällä?
Tajusin, etten jaksa painaa hommia täysillä, jos en ala pakottamaan itseäni liikkeelle enemmän. Että se aika on nyt vaan otettava jostakin. Eikä esimerkiksi ole pakko siivota keittiötä, ennen kuin lähtee lenkille. Kyllä se sotku odottaa.
Tavoitteeni on liikkua viitenä päivänä viikossa. Lajeja on useita. Fustraa tietenkin, kuntosalilla huhkimista, joogaa mahdollisesti, ryhmäliikuntaa, patikointia, sauvakävelyä, uintia. Aivan sama mitä valitsen, mutta persus ylös penkistä useammin on päämääränä.
Tiistaina aurinko houkutteli kävelemään keskellä päivää ja eilen sain aamulla kaveriltani Minnalta viestin: lähdetkö ulkoilemaan? Nopea tarkistus päivyristä ja vastaus JOOO!
Aivan ihana parituntinen vierähti Kirkkonummen suunnilla metsässä ja merenrannalla patikoiden. Suomen luonto on niin uskomaton ja se hiljaisuus, kun mitään muuta ei kuulu kuin lintujen laulu ja omien askelten ääni polulla.
Metsän etelänpuoleiset rinteet olivat jo aivan sulana eikä lunta ollut lainkaan, mutta pohjoisen puolella metsässä oli vielä kosolti lunta ja polkujen pohjissa oli paksu jääpahka. Aurinko teki parastaan sen sulattamiseksi. On kiinnostavaa kuunnella sitä, kuinka jää sulaa. Miten lumen alle muodostuu pieniä puroja ja kuinka jäälautat keinahtelevat merenpinnalla ja peilaavat auringonpaistetta. Ihanaa on haistella metsän ja meren tuoksuja.
Istuimme syömään lounasta kalliolle tuulen suojaan ja olisimme voineet tehdä tuletkin, mutta tällä kertaa jätimme sen tekemättä. Siinä syödessämme näimme joutsenen tepastelevan ohuen jääriitteen päällä ja ihmettelimme, kuinka se ei solahda sen läpi. Nopeasti raskas lintu alkoi kömpelösti juosta jään pintaa pitkin noustakseen lopulta lentoon. On se upea lintu! Ja niin valkoinen!
Eipä metsässä montaa ihmistä ollut, muutama onnellinen meidän lisäksemme. Kolme kalamiestä ja kaksi ystävystä, patkoimassa hekin.
Kyllä mä niin rakastan metsää ja merenrantoja, hiljaisuutta ja sitä metsän tuoksua. Vielä viimeiseksi, kun olimme lähdössä pois, alkoi taivaalta kuulua lokkien huutoa ja kas mitä näimme! Hiirihaukka kaarteli lokit perässään kirkkaansinisellä taivalla. Ihana retki keskellä päivää, sitten äkkiä kotiin ja nopea valmistautuminen illan työkeikkaan super energisenä ja hyvillä fiiliksillä.
Sitä jäin miettimään, että markkinoidaanko turisteille patikkaretkiä Helsingin seuduilla ollenkaan? Keskustasta ja lentokentältä pääsee erämaahan puolessa tunnissa. Hiljaisuus ja puhdas luonto ovat kuitenkin megatrendejä. Eivät häpeä meidän metsät ja merenrannat Keski-Euroopan patikkareittejä ollenkaan.
Opin syömään oikein ja minulle parhaalla tavalla vuoden 2013 keväällä, kun olin jotenkin höttöinen ja vaatteet kiristivät. Sain tuolloin ruokavalion, jollaista en koskaan aiemmin ollut noudattanut. Ruokavalion, jossa syödään jatkuvasti eli viisi tai kuusi kertaa päivässä. Olin tulla hulluksi sen kanssa. Jouduin käyttämään puhelimen herätystä, että muistin syödä tasaisin väliajoin. Muista välipala, se hälytti. Eikä puhettakaan, että olisi ollut nälkä! Ei sinnepäinkään. Mutta tein työtä käskettyä ja pian aloin huomata, että nälkä alkoi kolkutella tajuntaani puolisen tuntia ennen kuin puhelimen hälytysääni pirisi. Ja niin siitä tuli tapa.
Jos en noudata säännöllistä ruokarytmiä päivän aikana, syön illalla liikaa. Ensin liian suuren päivällisannoksen ja sen jälkeen ravaan jääkaapilla ja keittiössä yhtenään. On se tunne, ettei vatsa täyty lainkaan. Siitä seuraa huonosti nukuttu yö ja väsymys taas saa aikaan lihomista. En halua, että painoni nousee yli oman mukavuusrajani. Tulen siitä huonotuuliseksi ja onnettomaksi. Siksi en tingi välipalan syömisestä kuin ääritapauksissa ja niitä sattuu kohdalle tosi harvoin. Olen suositellut tätä tapaa tuhansille ihmisille sekä blogissani, että pitämilläni luennoilla. Aina on niitä, jotka sanovat, ettei heidän työssään voi tai ehdi syödä välipalaa.
Jos näin on, puuttuu yritystä. Välipalajogurtin syömiseen menee minuutti. En ole vielä nähnyt sitä työpaikkaa, jossa ei ole mahdollisuutta pitää minuutin paussia. Olen itse hyvä esimerkki siitä, että kun tahtoa löytyy, se kyllä onnistuu.
AIka tavallinen tilanne – pieni breikki kuvausten välissä. Välipala ja pieni oma rauha. Kuva: Jirina Alanko
Työni on liikkuvaa ja olen milloin missäkin. Yksikään päivä ei ole edellisen kaltainen ja olen paikoillani vain silloin, kun kirjoitan kotitoimistolla. Muutoin olen kuvauksissa ympäri Suomea, autossa, junassa, kampaamossa, meikkituolissa, luennoimassa ja tietenkin käyn salilla treeneissä. Kannan välipalajogurtteja mukanani kaikkialla. Minulla on minikokoinen pehmeä kylmälaukku, johon mahtuu juuri sopivasti kaksi jogurttia. Laitan sinne myös lusikan ja servietin. (Lautasliina on pakollinen, kun syön jogurtin esimerkiksi autossa, saattaa herkkua tipahdella milloin mihinkin. Autonpenkiltä se siirtyy iloisesti housujen takamukseen ja voin vakuuttaa, ettei se näytä kauhean kivalta…kokemusta on!) Minulla on lusikka myös auton hansikaslokerossa ja käsilaukussani. Ostan jogurtin kaupasta tai bensa-asemalta, jos en muista ottaa sitä kotoa mukaani. Se ON helppoa.
Aiemmin söin vain maustamatonta rahkaa välipaloiksi, mutta sellainen vain ravinnon tankkaamiseen perustuva syöminen alkoi tuntua jossain vaiheessa todella ikävältä.
Nyt olen etsinyt välipaloja, jotka myös maistuvat hyviltä, mutta niissä on maltillisesti sokeria ja rasvaa. Valion kreikkalaiset kerrosjogurtit on ihania ja niissä on sopivasti energiaa.
Mun pieni kylmälaukku on mun jokapäiväiväinen kaveri!
Minulle parhailta maistuvat puolukka ja kookos. Kookos, koska se tuo mieleen kesän ja etelän kuumat hiekkarannat ja puolukka, koska suomalainen metsä on maailman paras paikka ja puolukka on kirpsakka supermarja. Kreikkalainen jogurtti taas on koostumukseltaan pehmeää ja samettista.
Kuvaus- ja messupäivät päivät on aina pitkiä ja niihin kuuluu myös vahva läsnäolo. Tilanteissa ei voi olla sulkeutunut itseensä, vaan on oltava sataprosenttisesti siinä ja annettava energian virrata ja usein on annettava myös voimaa ja turvaa haastateltavalle. Se vie omia voimia. Jotta olisi virtaa ja energiaa, sitä täytyy myös tankata. Kun syön välipalan, menen usein paikkaan, jossa voin olla yksin hiljaisuudessa. Keskityn siihen lyhyeen hetkeen ja tankkaan paitsi kaloreita myös rauhaa.
Silloin kun päivät eivät ole hektisiä välipalan syöminen on seurassa kivempaa kuin yksin. Niitä tilanteita minulla on harvoin, siksi ne hetket, jolloin voin istua välipalalle rakkaani kanssa ovat erityisen ihania ❤️
Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, käytämme kumppaniemme kanssa sivustolla evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä, hyväksyt evästeet. Jos et hyväksy evästeitä, muuta selaimesi asetuksia. Lue lisää tietosuojasta.
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
Päätin onnistua. Kaikki oli mennyt aika hyvin. En vaan ymmärtänyt miksi mieheni näki toiminnassani jotain ihmettelemistä.
