Luonnonkuidut on minusta parhaita kaikessa. Niissä on yksinkertaisesti hyvä olla aina ja laadukkaina ne kestävät vuosia ja vuosia. Jos vaikka ajatellaan ikivanhoja Marimekon puuvillavaatteita ja kankaita, ne ovat edelleen kuin uusia. Vanhimmat villavaatteeni ovat ainakin 20 vuotta vanhoja ja toimivat edelleen, ne näyttävät hyviltä ja ovat jatkuvassa käytössä. Villoista hienointa on merinolampaan villa eli merinovilla.

Merinovillan huippuominaisuuksia on antibakteerisuus, se lämmittää kylmällä säällä ja on viileä kuumassa, se on ihoa vasten lämmin, vaikka olisi märkä ja sen kuidut siirtävät kosteutta tehokkaasti pois iholta.

Sain marraskuussa valita testattavakseni alusasun North Outdoorin mallistosta. Käyttöä asulle olisi kaikenlaisessa ulkoilussa, lenkillä, vaelluksilla, hiihtoretkillä, laskettelussa ja ihan vain tavallisina kylminä päivinä.

Minua houkutti kuitenkin laittaa asu testiin miehelleni. Jari ajaa kilpaa enduroa ja treenaa monta kertaa viikossa. Jos asut toimivat endurossa, ne toimivat missä tahansa. Enduro on siis laji, jossa ajetaan moottoripyörällä mahdollisimman hankalassa maastossa, mahdollisimman lujaa. Päijänteen ympäriajo on Suomen tunnetuin endurokisa.

Endurossa energiaa kuluu 500-800 kcal tunnissa. Yhden kovan neljän tunnin treenin aikana voi kulua 2500 kcal eli saman verran kuin kohtuullisen aktiivinen nainen kuluttaa energiaa päivässä. Voitte arvata, että siinä hikoilee melkoisesti. Kaikki vaatteet pestään jokaisen treenin jälkeen.

Valitsin Jarille testiasuksi North Outdoor Intense vetoketjupoolon ja housut, jotka on neulottu merinobambulangasta, jossa on 70% merinovillaa ja 30% bambua. Tämä on hyvä asu sykettä nostavaan talviulkoiluun. Ei liian kuuma eikä kylmä vaan juuri sopiva.

Minua kiinnosti erityisesti kaksi asiaa

∙

Onko merinovillainen alusasu tekokuituista teknistä asua käytössä parempi?

∙

Onko totta, että asua ei tarvitse pestä kuin satunnaisesti, pelkkä tuuletus ulkona käytön jälkeen riittää?

∙

Asu osoittautui erinomaiseksi Jarin käytössä.

– Se ei koskaan tunnu kylmältä eikä märältä ihoa vasten, vaan on miellyttävä ja lämmin vaikka on hiestä märkä. Asu ei kutita eikä hankaa. Asu on miellyttävämpi kuin teknisistä tekokuiduista valmistetut alusasut.

Entä asun huolto?

Jokaisen treenin jälkeen kotiin kannetaan siis kassillinen todella hikisiä ja – kyllähän te sen tiedätte – haisevia vaatteita. Ne heitetään aina koneeseen suoraan treenin jälkeen.

Jari pesee ja huoltaa ajovarusteensa itse ja tähdensin siis hänelle, että nyt testattavaa aluskerrastoa, ei sitten tuupata pesukoneeseen, vaan se laitetaan henkarille ja viedään ulos tuulettumaan. Ja näin tapahtui.

Jokisen käyttökerran jälkeen aluspaidan selkä ja kainalot ovat likomärät hiestä, samoin housut. Asua on nyt käytetty ainakin 20 kertaa pesemättä sitä kertaakaan. No mitä luulette, haiseeko asu pahalle? Ehkä arvasit oikein – ei haise. Se on raikas ja puhdas ja käyttökelpoinen yhä uudelleen ja uudelleen.

Kun nyt tiedämme, että muovi jää pyörimään tänne maapallolle ikuisiksi ajoiksi, tuntuu merinovilla ihanalta asialta. Merinolampaita kasvatetaan nimenomaan villan tähden, ei lampaan lihan takia. North Outdoorin käyttämä merinovilla on eettisesti tuotettua mulesing-vapaata villaa, joten asun voi pukea päälle hyvillä mielin. Mallisto on laaja, siinä on eri paksuisia asuja koko perheelle ja siihen kuuluu myös Suomessa valmistettuja ihania merinovillapaitoja, pipoja, kaulaliinoja ja lapasia.

Mulla on käytössä tiilenpunainen Kaski villapaita ja tykkään yhdistää sen leopardiprinttiin. Espanjassa viileinä iltoina se oli kivaa matkaseuraa. Koska malli on klassinen, tulee tästäkin puserosta varmasti vuosien ystävä. Se tuntuu oikeasti tosi hyvältä – kyllä tähän ikään on saanut ihan varmasti tarpeekseen kertakäyttövaatteista ja virheostoksista.

Alusasu ja villapaita saatu blogin kautta North Outdoorilta

Torstaina olevan ystävänpäivän merkeissä päätin jakaa teille tärkeää tutkimustietoa, jonka avulla voitte auttaa sekä itseänne, että kaikkia ystäviänne voimaan paremmin, pysymään energisinä ja nauttimaan elämästä isommin. Kysymys on tutkimuksesta, jossa on todettu ihmisen tarvitsevan säännöllisesti suklaata sen sisältämän äärettömän tärkeän sulkisvitamiinin saannin varmistamiseksi.

On tieteellinen fakta, että ihminen tarvitsee suklisvitamiinia säännöllisesti varsinkin pimeänä aikana vuodesta. Sen säännöllinen nauttiminen etenkin hyvässä seurassa ei ole ainoastaan suotavaa, vaan äärimmäisen tärkeää ihmisen hyvinvoinnin, hiustenkasvun, ystävällisyyden ja suolen toiminnan kannalta.

Sukliksen säännöllinen nauttiminen on todettu tuovan ihmisille myös iloa, energiaa, inspiraatiota ja mielihyväntunnetta, joka jatkuu vähintään niin kauan, kun suklis sulaa suussa. Joskus harvoin saattaa käydä niin, että suuren määrän suklisvitamiinia nautittuaan, ihmiselle tulee hetkellinen huonon omantunnon ja katumuksen hetki. Tämän kuitenkin on todettu johtuvan ainoastaan liian suuresta aikaisemmasta sukliksen vajeesta elimistössä, ja tämän tärkeän vitamiinin saannin säännöttömyydestä. Nimenomaan säännöllinen sukliksen saaminen on välttämättömyys ihmisen hyvinvoinnin kannalta koska sen vaje elimistössä, voi aiheuttaa erinäisiä vakaviakin oireita, kuten levottomuutta, ahdistusta ja kyvyttömyyttä hyvään uneen. Ja ehkä pahin oireista on aivoissa sijaitsevan mielihyväkeskuksen pahanlaatuinen näivettyminen jossa tilassa ihminen voi päätyä ennalta arvaamattomien tapahtumaketjujen pyörteisiin, kuten hillittömyyteen tai toisaalta sen vakavaan vastakohtaan – apaattisuuteen.

Oheinen resepti sisältää runsaasti sulkisvitamiinia ja sen ohella muita tärkeitä antioksidantteja ja hivenaineita ja sen on Amerikkalaisen Ontarion yliopiston tutkimusten mukaan todettu tuottavan elimistöön nopeasti sopivia määriä suklista.

Suklaalastut

Tummaa vähnintään 70 % kaakaota sisältävää suklaata

Manteleita

Kuivattuja mustikoita

Kuivatuuja karpaloita

Pakastekuivattua vadelmaa

Pistaasipähkinöitä

Saksanpähkinöitä

Karamellisoitua inkivääriä

Kuivattua mangoa

Kuivattua papaijaa

Kuivattuja aprikooseja

Sulata suklaa mikroaaltouunissa paloittelemalla se ensin pieniksi paloiksi. Laita palat kulhoon ja sulata mikrossa 30 sekuntia. Sekoita ja jatka sulattamista 10-20 sekunnin jaksoissa välillä sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut. Tai sulata suklaa vesihauteessa välillä sekoittaen.

Laita leivinpaperi sellaisen leikkuulaudan tai tarjottimen päälle, joka mahtuu jääkaappiisi. Valuta lusikasta n. ruokalusikallinen tai haluamasi määrä suklaata leivinpaperille. Voit hiukan pyöräyttää lusikkaa suklaassa, jotta pyörylästä tulee tasapaksu.

Ripottele sulan suklaan päälle haluamiasi lisukkeita. Tee yksi suklaalastu kerrallaan valmiiksi.

Laita valmiit suklaalastut jääkaappiin kovettumaan noin tunniksi. Jos haluat, voit sen jälkeen koristella suklaat leivontaan tarkoitetulla kakkupuuterilla. Meidän kaupasta löytyi pinkkiä ja kultaa. Pöllytin taikapölyä lastulle vesiväripensselillä ja yhden lastun päälle sivelin pinkkiä puuteria kuivalla siveltimellä.

Hyvää ystävänpäivää kaikille – muistakaa olla hyviä ystäviä ja ystävällisiä ihmisiä. Be kind – always.

Rakkaudella

❤️

Hanna

Kuvat: Riitta Sourander

Meillä on aina ollut unelmana viettää talvisin joku pitempi ajanjakso jossain lämpimässä. Tai ei sillä lämmölläkään niin suurta väliä ole minulle, kuin valolla. Pääni, aivoni ja ajatukseni kaipaavat enemmän valoa, kuin Suomessa talvikuukausina on. Elämäntilanteistamme johtuen olemme kuitenkin pysytelleet kotona. Tämä vuosi oli ensimmäinen, jolloin tuntui siltä, että voisimme mieheni kanssa lähteä johonkin ja niinpä aloimme hiukan ennen joulua suunnitella matkaa tammikuulle. Olisiko se vuokrahuvila Espanjasta vai jotain muuta?

Jotenkin naurattaa se ”pidempi ajanjakso” joka tapauksessamme tarkoitti hiukan vajaata kolmea viikkoa. Mutta kuten mummini tapasi sanoa, pennissä on miljoonan alku, eli alku se on sekin.

Koska olemme molemmat freelancereita ei huvittanut lähteä mihinkään todella kauas, vaan halusimme paikkaan, josta voi nopeasti tulla kotiin tekemään jonkun työn, jos tarve vaatii. Niinpä valitsimme Espanjan ja siellä meille jo kovin tutuksi tulleen Aurinkorannikon, Costa del Solin. Siellä on tammikuussa aurinkoista ja rannalla tuulen suojassa voi ottaa aurinkoakin. Helmikuussa hiihtolomien aikaan, kun meillä on vielä kovat pakkaset on siellä helposti auringossa reippaat parikymmentä astetta.

Kun etsimme majapaikkaa, kysyin neuvoa paljon matkustavalta ystävältäni, joka suositteli meille ihanaa vuokrattavaa villaa Benalmadenasta. Kun katsoin kuvia paikasta, olin myyty! Kurkistus varauskalenteriin ja jesss! Huvila oli vapaana juuri kun halusimme sinne mennä! Ja niinpä me sitten pakkasimme laukut tammikuussa ja lähdimme Espanjaan. Tällä kertaa vuokrahuvilaan, hotellin sijaan.

Villa Cielo on Benalmadenassa, korkealla rinteessä, josta on upea näköala alas laaksoon ja kauas merelle. Näköala oli todella läsnä jokaisessa hetkessä ja on hurjaa, kuinka paljon se vaikuttaa ihmiseen. Kun tein töitä ruokapöydän äärellä, terassilla tai sohvalla, aina nostaessani katseeni ylös koneelta, näin kolme korkeaa sypressiä, kimmeltävän meren ja sen takana Afrikan rannikon. Se on ihmeellinen asia. Monesti kun teemme Suomen kaunein koti -ohjelmaa, kommentoimme myös näkymää kodin ikkunoista. Näkymä todella merkitsee paljon viihtyvyyden kannalta. Se on tärkeä juttu.

Huvilassa on neljä makuuhuonetta ja siellä mahtuu kauniisti yöpymään kahdeksan vierasta. Menimme sinne kahdestaan mieheni kanssa, mutta meillä kävi myös kylässä kaksi ystäväpariskuntaa. Me valloitimme Jarin kanssa makuuhuoneen, johon kuului oma kylpyhuone. Vieraat nukkuivat kahdessa muussa makkarissa ja neljännestä makuuhuoneesta tuli kuorsaushuone! Eli yksi meistä, joka kuorsaa komeasti, sai yön tunteina hiipiä omaan kammioonsa ja niin kaikilla oli mainio rauha nukkua. Kuorsaushuone oli ihan loistava juttu ja se jäi huoneen nimeksi koko vierailumme ajaksi.

Kun vuokraa kodin varusteineen, on aina arvoitus mitä saa ja mitä löytää, kun avaa keittiön laatikot tai kellahtaa väsyneenä vuoteeseen. Olin niin onnellinen täydellisesti varustetusta keittiöstä, jossa oli kunnolliset systeemit ja astiat, niin onnellinen siisteistä laatikoista, joista löytyi pursotinpussia lukuun ottamatta kaikki mitä omastakin keittiöstäni löytyy. Kaikki oli puhdasta ja kunnollista.

En kyllä sitä pursotinpussia kaivannutkaan, mutta tein toiseen blogiini siellä ruokia ja oli tosi kivaa, että kaikkeen löytyi hyvät välineet. Iso kaasugrillikin seisoi terassilla, mutta mikä siinä on, en tiedä, mä en vaan ole grillaavaa sorttia, vaikka grilliruuasta pidänkin.

Sängyt olivat hyvät ja puhtaat (ajatella, että siitäkin kannattaa mainita, mutta kaikkea on nähty!) Mikään ei ollut rikki, kaikki oli ehyttä, kaunista ja toimivaa. Oli myös ihanaa, että talossa oli shamppoota, hoitoainetta, suihkugeeliä, kynttilöitä, suurentava peili, maljakoita, hedelmävateja ja jääkaapissa vettä ja viiniä ja laatikoissa jauhoja, sokeria, kaakota, kahvia ja kunnolla mausteita. Eli ihan, kuin olisin asunut ystäväni kodissa. Bravo!

Suomalaisen pariskunnan omistama Villa Cielo on remontoitu kokonaan nelisen vuotta sitten. Ja kun isäntä on suomalainen rakennusmestari, niin ehkä siinä on se juttu, ettei hanat vuoda eikä vessat tulvi. Mutta se on syy myös siihen, että siellä on sauna! Ja millainen sauna! Löylyn ikkunasta on koko huushollin upein näkymä. Ja vaikka allas lämpenee aurinkopaneeleilla, eikä veden lämpötila siis ole tammikuussa kolmenkympin luokkaa vaan alle 20 astetta, on ihanaa mennä saunasta uimaan. Minä tosin kävin uimassa joka päivä ilman mitään saunaa. Koko mieletön terassi, infinity pool, lasten allas ja sauna on remontissa tehdyt. Kun paikka ostettiin, laajan terassin tilalla oli jyrkkä nurmen peittämä rinne.

Elo talossa oli hirveän kivaa. Jari kävi vuorilla ajamassa enduroa, teimme reissun Nerjaan ja Esteponaan ja kävimme useamman kerran Marbellassa, jota rakastan. Kävimme yhdessä patikoimassa kauniin Mijaksen kylän yläpuolella, vuoren rinteillä jossa näimme ihan läheltä villivuohia. Yksin kiipesin Calamorro vuorelle ja aktiivisuusrannekkeeni onnitteli minua, kun olin kiivennyt 180 kerrosta! Sen patikkaretken jälkeen uin altaassa piiitkään! Hieronta olisi tehnyt sen reissun jälkeen terää ja Villa Cielon vuokrausta hoitava huvilavuokraus.fi, välittää myös hierojan kotikäynnille! Muita palveluja on esimerkiksi ruuat valmiiksi jääkaappiin, golfpalvelut ja vaikka nouto lentokentältä huvilalle.

Ruuan valmistaminen toisessa maassa on aina kiinnostavaa. Tai varsinkin kaupassa käynti. Aivan meidän lähellä oli Lidl, jonka valikoimat olivat äärettömän hyvät. Silti paras kahvi löytyi kyllä pienen etsinnän jälkeen toisesta läheisestä kaupasta. Mutta minä olen kahvinipo, joten se oli arvattavissa. Oli myös kivaa, kuinka helposti löysimme gluteenittomia ja sokerittomia elintarvikkeita vieraitamme varten. Kauramaitoa esimerkiksi oli useaa sorttia.

Sisustuksen materiaalit huvilassa oli helppohoitoisia. Kun keittiötasot on graniittia, ne on helppo pitää putipuhtaina ja ne myös olivat sitä tullessamme. Sellaista kyllä arvostaa.

Alue oli rauhallinen ja äärettömän kaunis. Kaikkialla kukkivat ihanat köynnökset ja meidän huvilamme puutarhassa oli upeiden istutusten lisäksi myös yrttejä ja mansikoita.

Huvilalta oli helppoa suunnistaa mihin vain ja hyviä ravintoloitahan koko alue on aivan pullollaan. Meillä on jo aikaisemmilta matkoiltamme omat suosikit, joissa käymme aina, joten joka päivä ei suinkaan kokattu.

Käsi sydämellä voin sanoa, että Villa Cielo oli ihana! En löydä ylellisestä huvilastamme moitteen sijaa ja voin suositella sitä todella lämpimästi. Oli tosi haikeaa lähteä sieltä pois. Tahtoisin heti lähteä takaisin, niihin ihaniin maisemiin, jotka olivat mun arkipäivää tovin. Haluaisin herätessäni nähdä sen ihanan maiseman ja uida siinä ihanassa altaassa. Villa Cielon varauskalenteri ja lisätiedot löytyvät täältä.

Hanna

Lumi

Lunta toivotaan talveksi, kun sitä tulee, siitä tulee valituksen aihe. Ymmärrän ja en ymmärrä.

Lumimassat ovat ongelma, mutta minkäs teet. Taivaalta pukkaa lisää ja vain Putin on estänyt sateen. Sen kanssa on siis elettävä.

Kaupunki hukkuu lumeen. Valkoinen kurittaja putoaa katoilta niskaan, tukkii jalkakäytävät ja ajotiet, imaisee autot sisäänsä ja kaventaa ajoväylät. Valitus on valtava. Ja turha. Kaikki tekevät minkä pystyvät kadottaakseen lumen kiusaamasta, mutta katsokaa niitä massoja! Yksi läjä täyttää kuorma-auton lavan ja läjiä on joka korttelissa kolme. Sopeudu ihminen!

Heräsin linnunlauluun aamuvarhaisella. Se tuntui ihanalta. Niin ihanalta. Pian on kevät ja aurinko hävittää lumet. Pian voi jo juoda munkkikahvit auringossa ja katsoa kuinka jääpuikot sulavat.

Be kind

Työilmapiiri on monissa työpaikoissa huono. Ihmiset on tosi ikäviä toisilleen. Eilen aloitin uuden pitkän työprojektin, ja mulle oli jätetty viesti maskihuoneeseen: ”Tervetuloa jengiin Hanna! Kivaa kuvauspäivää! T. Linnea! En vielä tunne Linneaa emmekä työskentele yhdessä, mutta kuulumme samaan jengiin. Nyt sen tiedän! Kuinka joku voi olla noin ihana! En varmasti unohda ikinä kuinka mahtavalta se tuntui. Olkaa ihania toisillenne. Be kind – always. Kaikkien elämä on silloin niin paljon helpompaa.

Häytöntä – niin hävytöntä

Antti Holma on aloittanut kaiken muun ohella blogin. En lukenut sitä vielä, mutta luin hänen FB-päivityksensä aiheesta. Holma on aivan hirveä ja hävytön ja olen kuolla nauruun hänen juttujensa äärellä. Eniten nauratti hänen ideansa runebergintortusta. Ei heikkohermoisille, mutta siis, kiitos maailma Antti Holmasta. Älykäs ja hävytön.

Haavoja ja vammoja

Ihmiset kuvaavat haavojaan, vammojaan, kanyyleita, jotka on työnnetty heidän ihonsa alle ja laittavat kuvat esille Facebookiin. En halua nähdä niitä. Kun elokuvassa näytetään leikkaussaleja, panen sormet silmien eteen ja kurkistelen niiden takaa jotain kulmaa näkyvästä kuvasta – en kuitenkaan sitä kulmaa, jossa näkyy sisäelimiä ja avoimena sykkivä sydän tai leikkaava kirurgin veitsi.

Tsemppiä kaikkien kaikenlaiseen paranemiseen.

Tortut

Kuiva vai kostea? No tietenkin kuiva ja murea! Ja paljon makua.  Täydellinen runebergintorttu on kuiva, kapea ja korkea sylinteri, jonka huipulle on ohuen sokerikuorruterenkaan sisään laitettu hyvää vattuhilloa. Kun hillo ja tortun paisto ovat täydellisiä, hillon kosteus tunkeutuu myös tortun sisuksiin. Taikinaan on kätketty mausteita, piparkakunmuruja ja korppujauhoja.

Täydellisen runebergintortun vastakohta on vaalea, halkaisijaltaan liian suuri torttu, joka täysin kostea eikä lainkaan murea, vaan torttu on yhtä mössöä. Hillo on kuivaa marmeladia ja sokerirengas liian paksu. Se on runebergintortun irvikuva.

Ja torttu on torttu. Kapea ja korkea. Ei runeberginmuffinssi, runeberginkakku, runeberginpelti eikä mikään muukaan, jossa halutaan päästä kertaheitolla maaliin.

Tontut ja varkaat eduskuntaan

Pian on vaalit. Vaalimainoksista voi tulla kiintoisia kuvakollaaseja. Siellä seikkailee monen kirjavaa väkeä. En niin tarkkaan muista oliko se presidentiksi pyrkivän vaatimuslistalla vai missä, mutta koulun yhteiskuntaopin tunneilta on jäänyt mieleen lause: nuhteeton suomen kansalainen. Minusta ihminen, joka äänestää eduskuntaan ehdokasta, joka syytettynä rikoksesta, ei ole ihan viisas. Siinä äänestetään pukkia kaalimaan vartijaksi. Eihän meistä kukaan elämästä ilman jotain säröjä selviä, mutta kaikki eivät kuitenkaan riko lakia. Ja olisihan se älykkyyskin oikein toivottava ominaisuus, kun maan asioista oikeasti päätetään. Siis äänestä. Äänestä älykkäästi.

Varasuunnitelmana kuolema

Vanhustenhoidon tilan ovat tienneet ihmiset jo vuosia. Mikään mistä nyt kuulemme ei ole tullut yllätyksenä. Ei haamuhoitajat eikä pissavaipat. Monen ihmisen prioriteettina ennenaikainen kuolema on hoitokotiin muuttamisen edellä. Onhan se nyt aikamoista, että on oikein kirjattava ylös, että ihmisen on päästävä vessaan ja ulos ja jos hän kykene itse syömään, häntä on autettava.

Aika Saara

Aika on merkillinen juttu. Kenelläkään ei ole aikaa ja kuitenkin sitä on kaikilla vuorokaudessa yhtä paljon. Kuinka sen käyttäisi hyvin? Mietin että kirjoituksesta tuli vähän negatiiviinen ja ajattelin että pistänpä tähän loppuun jonkun positiivisen asian. Omassa elämässäni niitä on paljon, mutta entä uutisoinnissa? Aika vaikeaa! Mutta ihana positiivinen Saara Aalto kiitää pitkin Brittijäitä ja nauttii. Kyllä siitä tulee niin hyvä mieli! Hyvä Saara sirklaa voittoon!

Iloa lauantaihin. Tee lumiveistos, syö torttu, soita ystävälle ja lue kirja!

Hanna

Espanjassa vierähti reilut kaksi viikkoa. Nyt, kun ajattelee taaksepäin, tuntuu että kuukausi. Me asuttiin Benalmadenassa ja elettiin vaan ihan tavallista arkea ja tutkittiin lähiseutuja monelta kantilta. Yhtenä päivänä päätettiin lähteä Nerjaan, jonne kestää ajaa Benalmadenasta tunnin verran A-7 tietä. Ajomatka oli kaunis. Vasemmalla oli vuoret ja laaksot taloineen, appelsiinipuulehdot ja oikealla siinteli meri ja pienet kylät ja kaupungit.

Suuntasimme suoraan Nerjan tippukiviluolille ja ehdimme nippa nappa viimeiselle opastetulle kierrokselle. Olen käynyt tippukiviluolassa kerran lapsena. Olin ehkä kymmenvuotias, kun olin vanhempieni kanssa Gotlannissa ja kävimme Lummelundan luolissa. Muistan vieläkin sen kostean viileyden, joka siellä vallitsi ja mieleen on jäänyt oudot muodostelmat, kuin jääpuikot.

Nerjan luolat olivat jotain aivan muuta. Päätä huimaavat. Sanoin kuvaamattomat. Valtavat.

Luolat löytyivät vuonna 1959 kun viisi koulupoikaa olivat tulleet jahtaamaan illan hämärissä lepakoita. He ihmettelivät aukkoa, jonne lepakot katosivat ja päättivät tutkia sitä tarkemmin. Aukko oli kuitenkin ahdas ja he päättivät tulla seuraavana päivänä uudelleen ja ottaa mukaansa joitain työkaluja avukseen. Ja niin he tekivät. He hakkasivat irti muutaman tippukivimuodostelman luolan suulta ja menivät aukosta sisään.

Laskeuduttuaan luolaan, siellä odottikin melkoinen yllätys. Valtavan luolan pohjalla lepäsi rikkoutuneiden saviruukkujen keskellä luurankoja. Miltähän pojista on mahtanut tuntua! Luola osoittautui myös jännittäväksi monien luolien sarjaksi.

Pojat raportoivat löydöstään sekä opettajalle koulussa, että kotonaan ja noin sata päivää löydön jälkeen ensimmäiset kuvat luolastosta julkaistiin Malagalaisessa lehdessä. Luolat avattiin yleisölle kesäkuussa 1960, reilun vuoden päästä siitä, kun pojat olivat ne löytäneet.

Luolien koko on järisyttävä ja tunnelma on täysin epätodellinen. Toisin kuin Gotlannin paljon vaatimattomammissa luolissa siellä oli myös lämmintä ja kuivaa  ja vyötäisilläni roikkunut kevytuntuva takki oli riesa.

Luolat ovat kertoneet tutkijoille paljon, eikä niitä vieläkään ole tutkittu täydellisesti. Yksi kiinnostava löydös on neandertalinihmisten tekemät piirrokset. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että ne on tehty 42 300–43 500 vuotta sitten. Ja siellä minä nyt kävelin.

Paikka alkoi tuntua jotenkin pyhältä ja samalla oma minä ja ongelmani kutistuivat mitättömiksi. Tällaisissa paikoissa jotenkin sohvatyynyjen määrä, kampus ja bodylotion muuttuvat naurettaviksi asioiksi edes ajatella. Tekee mieli todella kaivautua olennaisen ytimeen. Muutenkin elämän hauraus ja se lyhyt aika, jonka oikeasti täällä olemme, käy päivä päivältä selvemmäksi. Kuta vanhemmaksi elää, sitä enemmän ihmisiä poistuu läheltä. Mieleen nousi vain yksi ajatus – be kind always.

Nerjan luolissa on järjestetty konsertteja ja balettiesityksiä alusta asti. Jos Savonlinnan oopperajuhlien miljöö on huikea, voin taata, että tippukiviluola on sitäkin ihmeellisempi. Jos olen aivan rehellinen, ajatus Nerjan luolista näyttämönä ei tunnu minusta mukavalta. Se että siellä on ollut asutusta niin kauan aikaa sitten, antaa paikalle jonkun erityisen pyhyyden tunnun ja tapani mukaan tietenkin tämä asia imeytyi ihoni alle, iski tunteisiin ja vieritin muutaman kyyneleen asian edessä. Aivan kuin kaikista siellä ennen eläneistä olisi jäänyt pieni muisto luolan seiniin, jonka saattaa aistia.

No niin tämä meni nyt foliohattuosastoon, mutta minkäs teet? Hahaha! Siltä siellä minusta tuntui.

Kaikenlaiset syvälliset ajatukset kuitenkin katosivat pian Balcón de Europan lämpimiin tuuliin ja huimiin näköaloihin kauas kimmeltävälle Välimerelle.

Balcón de Europa on toinen Nerjan pakollisista nähtävyyksistä. Se oli ihana. Oikein minun paikkani, jossa meri tuoksuu, tuulee ja aurinko paistaa. Tosin rakastaisin sitä paikkaa myös myrkyssä tai pläkätyynessä. Kaikki käy, kunhan on meri.

Tunnelma aukiolla oli maittavan raukea. Ihmiset kävelivät ja katsoivat maisemia ja ottivat kuvia. Aukiota reunustavissa kahviloissa ja ravintoloissa kävi kuhina. Ei tosin tarpeeksi reipas kuhina meille, jotka olimme ilmeisesti muuttuneet näkymättömiksi, sillä tarjoilija ei kaikista yrityksistämme huolimatta välittänyt meistä pätkääkään. No, vaihdoimme ravintolaa ja söimme hyvän myöhäisen lounaan yhdellä sivukujan viihtyisistä ravintoloista. Kaunis pieni Nerja on visiitin väärti kaupunki. Onhan se kreisiä kävellä samoilla sijoilla kuin esi-isämme joskus 42.000 vuotta sitten.

Hanna

No niin täällä istun iglussa viltteihin kääriytyneenä. Talvi tuli – tai siis minä tulin talveen. Jalassa on villasukat ja pyjamanpöksyt. Päällä pitkähihainen pusero ja villapaita. Nessupaketti ja sinkkisuihke ovat käden ulottuvilla. Ihan sairaan rasittavaa saada tällainen flunssa.

Vietettiin ihana pitkä hetki Espanjassa. En sano sitä lomaksi, koska tein siellä duunia joka päivä, mutta on ihanaa elää valossa. Kun tultiin torstaina illalla kotiin, kaikki horisivat täällä, että oi oi täällähän on jo ihan valoisaa. Valitan ystävät – ei ole. Saattaa TUNTUA siltä koska on valoisampaa kuin kolme viikkoa sitten. Mutta valitettavasti täällä on harmaan hämärää. Me ollaan kyllä hulluja suomalaisia myyriä. Pieniä sitkeitä ihmisiä, jotka elävät pimeydessä puolet elämästään eikä edes huomaa sitä.

Oli mainiota tulla kotiin, koska meitä odotti täällä yllätys. Huutelin Facebookissa, josko löytäisin jostain ihmisen tai tahon, joka tekisi lumityöt meidän pihalla poissa ollessamme. Salamana ystäväni Pekka nosti käden pystyyn ja lupasi hoitaa homman.

No te tiedätte, sen mitä Pekka ei luvatessaan tiennyt – luntahan tuli aivan järjettömät määrät. Sain kuvia meidän pihasta ja lumihommista päivittäin. Pekka puski kolaa, kun minä puskin takamustani ylös vuorenrinteitä, kun kävin retkeilemässä vuorilla auringonpaisteessa. Normaalin ja keskinkertaisenkin lumisateen jälkeen lumihommiin menee tuossa pihalla tunti. Jos sitä ryöppyää taivaalta – voi mennä kaksi. Ja lisäksi aura-auto puskee kahden porttimme eteen järjettömiä lumimassoja.

Entä se yllätys sitten? Pekka on tehnyt pihasta kauniin. Voi että! Hän todella LUONUT lumet. Korkeita lumivuoria ja kauniita polkuja. Että se tuntui ihanalta. Tämä piha on kuin satumaa ja kyllä fiilis on se, että asuisi iglussa. Niin korkealle lumivallit nousevat. Olisinpa lapsi, tai terve, niin jotenkin kiersin tuolla nyt.

Tällainen talo tarvitsee elämää. Tuntuu kuin se ottaisi nokkiinsa, jos se jätetään yksin. Kun meillä oli vielä koira, täällä sui aina joku poissa ollessamme. Nyt täällä vain käytiin säännöllisesti. Meidän ihana kotihengettäremme Eija, joka on huolehtinut talosta noin sata vuotta, tahtoo sanoa kaikesta siitä mitä voidaan lukea siivoukseksi, kävi täällä myös. Hän on upeus ja meillä on käynyt satumainen onni, että olemme saaneet hänet hoivaamaan tätä keltaista taloa. Hoiva ei jää seinien sisälle. Ihaillessani Pekan luomenluonnin tuloksia, huomasin että Eija oli käynyt polkemassa lumet alas omenapuiden ympäriltä! Kinokset ovat niin korkeat, että muutoin ahnaat puput, joita täällä kyllä riittää, olisivat päässeet nakertamaan puitamme suojaverkkojen yli.

Nyt katson ulos ja näen, että taas sataa lunta. Pekka huokaisee helpotuksesta ja kääntää kylkeään, minä aivastan ja Jari lähtee lumihommiin.

Iloa lauantaipäivään!
Hanna

Mietin Dubaita ja Etelä-Afrikkaa – olen käynyt lomalla molemmissa. Dubaissa kerran ja Kapkaupungissa kaksi kertaa.

Oli kiinnostavaa nähdä Dubai ja sen hulluudet. Eli laskettelurinne kauppakeskuksessa ja vastaavat perusjutut, jotka siellä käydään hämmästelemässä. Burj Khalifan ilotulitus ja palmusaari. Kaikki turisteille tehty oli hämmentävän suurta, poikkeavaa ja epäaitoa.

Ostin sieltä 50 metriä silkkiä tyttäreni häihin ja korillisen mausteita. Söin siellä parasta libanonilaista ruokaa, mitä kuunaan olen suuhuni pistänyt ja uin infinity poolissa korkealla kaupungin kattojen yllä. Ja koko ajan minulla oli hiukan ikävä fiilis. Dubaissa ei ollut helppoa olla.

En tiennyt mitään orjatyövoimasta enkä monesta muustakaan asiasta, joista nyt olen lukenut erittäin ansiokkaasta Anzion mukaan -blogista. Tiesin siitä kuinka naisia kohdellaan, paljon siitä mitä naiset eivät saa tehdä, kivityksistä ja kasinaismoralismista.

Kun kävelin valtavissa kauppakeskuksissa näin naisia, jotka olivat pukeutuneet täysin peittävästi niin, että vain silmät näkyivät, tai nekin katsoivat maailmaa harson läpi. Toisessa ääripäässä heidän yllään oli musta vaate, jonka alta vilkkuivat huiman hintaiset korkokengät ja hihansuista tulivat näkyviin kullalla ja jalokivillä kuorrutetut kädet, jotka kantoivat kalliita laukkuja.

Turre-turistit kävelivät samoissa tiloissa shortseissa ja pikkutopeissaan ja arabimiehet purjehtivat kaiken keskellä ylpeinä, kylminä ja vahakasvoisina valkoisissa thawbeissaan. En pitänyt fiiliksistä enkä halua palata sinne koskaan.

Entä Etelä-Afrikka sitten? Niin uskomattoman kaunis maa. Luonto on erityinen, ilmasto on ihana, meri pauhaa ja aallot lyövät myrkyssä suoraan Kapkaupunkiin niin, että ilma on suolaista hengittää. Uskomattomia näkymiä ja tunnelmia kaupungissa, josta terveysvaikutteiset ruuat ja kehonrakennus ovat tulleet meillekin. Kun eleli ja matkusteli siellä sellaisilla alueilla, jotka ovat turvallisia, saattoi vain nauttia.

Muualla on vaarallista eikä missään kannata liikkua pimeällä huolettomasti. Huhtikuun 2017 ja maaliskuun 2018 välisenä aikana Etelä-Afrikassa murhattiin yli 20.000 ihmistä. Siellä tehtiin keskimäärin 55 murhaa päivässä. Samana ajankohtana siellä tapahtui yli 50.000 seksuaalista väkivallantekoa. Etelä-Afrikassa raiskataan eniten naisia maailmassa.

Matkalla lentokentältä hotelliin ajoimme mustien asuinalueen ohi. Ei katuvaloja, ei juuri valoja ollenkaan. Mustat asuivat aaltopellistä ja pahvista rakennetuissa hökkeleissä. Ja se alue oli valtava.

Alue, jossa me asuimme, oli täynnä ihania trendikkäitä ravintoloita, upea kauppakeskus lepäsi meren äärellä ja talot olivat kauniita ja portilta piippuun asti lukittuja. Selkeästihän se oli enemmän valkoisten kuin mustien aluetta.

Voin sanoa, että mielestäni ristiriita on hirvittävä.  Noin 80 % väestöstä on mustia ja n. 10 % on valkoisia.  Ja otsallaankin näkee kenellä on eniten ja kenellä vähiten. Tämä ristisriita näkyy, jos ei siltä sulje silmiään. On tuskallista huomata se ja nähdä kuinka esimerkiksi valkoiset nuoret tytöt kohtelevat uimarannan pukuhuoneen mustaa hoitajaa.

En minä tiedä minne tulee matkustaa ja auttaako se, että menee jonnekin ja käyttäytyy itse, kuten ihmisen kuuluu – näyttää esimerkkiä. Vai onko parempi olla menemättä? Sen minä kuitenkin tiedän, etten voi hyvin tällaisissa paikoissa. Epäoikeudenmukaisuus, ihmisten hyväksikäyttö, räikeä eriarvoisuus, pelko, köyhyys rikkaassa maassa ja katkeruus, jota syystä tunnetaan, menee suoraan minun sieluuni, enkä pysty näissä paikoissa lomailemaan.

Tansania ja Mosambik kuuluvat Afrikan ja koko maailman köyhimpiin valtioihin. Olen käynyt molemmissa ja siellä hyvin köyhillä alueilla. Siellä oli helpompaa hengittää, vaikka korruptio ja rikollisuus sekä raiskaukset ovat arkipäivää sielläkin. Riisto ei ollut niin näkyvää ja olin tekemässä hyväntekeväisyystyötä, joten tilanne oli täysin toinen, kuin lomaillessa.

Tansaniassa Sansibarilla olen myös viettänyt muutaman päivän loman upeassa luksushotellissa. Kokemus oli äärimmäisen kiinnostava.

En tiennyt hotellista etukäteen oikeastaan mitään muuta kuin sen korkean hinnan. Ja Tansanian hintatasoon suhteutettuna hinta oli tietenkin pöyristyttävä. Kun saavuin hotelliin, minua kohdeltiin kunnioittavasti ja kaikki mitä näin oli äärimmäisen kaunista. Hotellia ja sen ympäristöä vartioivat masai-heimon miehet perinteisissä asuissaan. Hotellin työntekijät hymyilivät ja tunnelma oli lempeän kaunis ja hyvä. Olin hikinen ja kuumuudesta nääntynyt saapuessani, eikä huoneeni ollut vielä valmis. Päätin mennä hierontaan, jossa minut ohjattiin ensin suihkuun. Kaikki oli ulkona, kaikkialla oli upeita kasveja, kaikki oli puhdasta ja kaunista. Niin kaunista ja ihanaa, että aloin itkeä. Siinä seisoin suihkussa kyynelten sekoittuessa upeasta sadevesisuihkuhanasta pehmeänä saapuvaan veteen.

Kun sain huoneeni, sain todeta, että se oli pieni talo. Terassilla oli verkkokeinu, josta saatoin katsella Intian valtameren turkoosina välkkyviä aaltoja, jotka hiljaa hyväilivät rannan valkoisena hohtavaa hiekkaa. Talossani oli tietenkin ilmastointi ja moskiittoverkolla huputetussa pylvässängyssäni oli oma ilmastointinsa.

Joka paikassa oli käytetty luonnonmateriaaleja ja kaikki oli oikeastaan ulkona. Seinät olivat vain huoneissa eli pikku taloissa. Olen vieraillut työni puolesta sadoissa kodeissa ja kymmenissä puutahoissa, muutamissa on ollut niin ihana tunnelma, että kyyneleet ovat nousseet silmiini, kuten tässä hotellissa. Se tunne on selittämätön, mutta se kertoo ihon alle menevästä hyvästä ja kauniista.

Sain kuulla, että hotellia, joka oli vasta valmistunut, oli rakennettu viisi vuotta. Maata, jolla rakennukset olivat, oli suojeltu ja sitä oli pyritty vahingoittamaan mahdollisimman vähän. Kaikki mitä oli voitu, oli hankittu läheltä ja käsityöt, kuten korit, punokset ja tekstiilit oli teetetty lähialueen naisilla. Ostin hotellin kaupasta tuliaisiksi kotiin upeita koreja. Ne olivat kalliita verrattuna siihen mitä kori maksaa paikallisella torilla. Koreissa oli tekijän nimi ja kaikki kaupassa myytävät tuotteet olivat lähialueiden naisten tekemiä ja he saivat niistä kunnon palkan.

Hotellia ympäröi kaunis puutarha, ja kaikki viheralueet olivat täynnä kasveja, joita hoidettiin koko ajan. Puutarhaa oli ollut rakentamassa viiden vuoden ajan sadat tansanialaiset puutarhurit.

Kaikki hotellissa käytetty vesi puhdistettiin ja kierrätettiin. Sillä kasteltiin mm. se upea puutarha.

Minulla on se tunne, että ihminen tuntee ytimissään hyvän ja kauniin, jos vain kuuntelee kaikilla aisteillaan. En minä voi tietää, oliko siellä kaikki lopulta hyvin ja oikein tehtyä. Hotellin omistaa Tsekki, mutta minusta tosiaan tuntui siltä. Keskustelin pitkään yhden siellä työskentelevän suomalaisen naisen kanssa, vakuutuin.  Ja vakuutuin taas kerran siitä, että keho ja mieli tietävät.

Luin sillä matkalla Michelle Obaman kirjaa Minun tarinani ja lause ” Herään joka aamu talossa, jonka orjat rakensivat” jäi vahvasti mieleen. Miltä se tuntui?

Tämä kaikki on vain minun kokemaani ja omia tuntemuksiani. En tiedä niin paljon, että voisin ladella totuuksia, mutta tunnen paljon ja siihen luotan omissa valinnoissani.

Hanna

Olen surullinen koska kivijalkakaupat kuolevat. Netistä tilaaminen on helppoa, nopeaa tavallaan vaivatonta ja onhan se nastaa, kun kiireessä ei tarvitse etsiä parkkipaikkaa kivijalkaliikkeen läheisyydestä, vaan kamat toimitetaan käytännössä sisään kotiovesta. Tilasin pari ihan varmaa juttua joululahjoiksi tutun liikkeen nettikaupasta ja ne saapuivat valmiiksi kauniisti pakattuina kotiin. Erittäin jees.

Mutta sitten on se mutta. Ja se on palvelu, second opinion, fiilis ja kaikki se, mikä liittyy ihmisten kohtaamiseen, ostamisen rituaaliin ja muistoon siitä hetkestä, kun on hankkinut jotakin ihanaa itselleen tai lahjaksi. Olen tosi ihmeissäni ja pahoillani kivijalkaliikkeiden kuolemasta.

Olin toissapäivänä Marbellassa ja menin siellä apteekkiin, koska mun niskat on aivan järkyttävässä jumissa väärien työasentojen takia. Päätä särki inhottavasti.

Olen käynyt samassa apteekissa eri reissuilla kolme kertaa ja siellä on aivan mielettömän hyvä palvelu. Sama nuori nainen on palvellut minua siinä pienessä apteekissa myös edellisillä kerroilla ja hän kysyy aina juurta jaksain mikä on ongelma. Päänsärkyyn sain särkylääkkeen lisäksi magnesiumia, johon oli lisätty B 16 vitamiinia rentouttamaan lihaksiani. Hän muisti minut jo kahden käynnin jälkeen ja kysyi olinko ottanut säännöllisesti vitamiineja, jotka ostin edellisellä kerralla. Tuli hyvä fiilis ja juteltiin siinä samalla yhtä ja toista. Muun muassa lumisesta talvesta Suomessa.

Kun kävelin sitten siinä pitkin merenrataa ja päänsärky katosi 25 minuutissa, kuten neito lupasi, mietin, kuinka kivaa hyvä palvelu on. Ja se pieni hetki jossain liikkeessä myyjän kanssa. Sitähän palaa aina samaan paikkaan, jossa tuntee pienen ystävyyden, hauskuuden ja suopeuden väreilevän ilmassa.

Aikanaan ostin kaikki parhaat vaatteeni Kapteeninkadulta Big Timesta. Kävin siellä vuosikausia,  tarkalleen ottaen 20 vuoden ajan. Ja tiedättekö mitä? Ensimmäisetkin ostokset sieltä ovat edelleen vaatekaappini parhaimpiin hankintoihin lukeutuvia superlaadukkaita aarteita. Miksi menin aina sinne? Koska upea Eva-Maria Mittler osasi valita minulle aina parhaat jutut. Sain kupin espressoa siinä sovitellessani ja juttelimme tärkeimmät kuulumiset. Eva-Marian maku ja tyylitaju ovat pettämättömiä. Big Time lopetettiin viime kesänä ja koen sen valtavana menetyksenä. Luotettava liike ja paras makutuomari ikinä ovat enää muistoissani.

Nyt lopettaa ihana My o My, jonka perustamisen 10 vuotta sitten muistan niin hyvin. Syy lopettamiseen on korkeat kiinteät kulut ja vaihtoehtona olisi ollut heidän kukoistavaan nettikauppaansa panostaminen. Mutta se ei kiinnosta My o Myn omistajaa, ihanaa Pauliina Louhiluotoa.

– Se olisi tarkoittanut sitä, että teen työtä varastossa, ja minipalkalla oleva työntekijä on pakkaajana. Ei ollut mun juttu. Halusin olla kivijalkakauppias, kohdata asiakkaan ja antaa hyvää palvelua.

Aiemmin on lopettanut jo monta muuta tuttua liikettä, joista ostettuja ihanuuksia vaatekaapissani edelleen on. Hyvää laatua, vuosia kestäviä juttuja, jotka ilahduttavat edelleen. Jopa T-paidat jotka ovat kestäneet täysin kurantteina kahdeksan vuotta! Kahdeksan!!! Niitä on kolme. Keltainen, musta ja lila. Ribbipuuvillaa.

Yhdistän siis ostokokemukseen kolme asiaa: Palvelun, kohtaamisen ja laadun. En millään haluaisi luopua niistä. Mutta kyllä pienet liikkeet varmaan kuolevat kaikki. Koska mitä voi tehdä? Kaupat toimivat showroomeina, joissa tuote sovitetaan ja sitten etsitään sama tuote netistä halvimpaan mahdolliseen hintaan.

Voisiko tyhjiin tiloihin tulla kahviloita? Tuhansien kahviloiden kaupunki. Palvelevia kahviloita, joissa olisi huippu hyvää kahvia ja kotoisa fiilis. Kahvilakohtaamisia? Koska kuumaa kupillista ei voi ostaa netistä. Voisin perustaa itsekin yhden. Mutta jos vuokrat ovat taivaissa samoin kuin työntekijäkustannukset, ei niitä kahvilla makseta. Kunpa jotain keksittäisiin, etteivät kaupungit ja kohtaamiset kuolisi.

Hanna

Ennen kuin lähdin etelään, testasin kitkapohjaiset talvikengät, jotka sain blogin kautta Icebugilta.

Me olemme juuri nyt Espanjassa hakemassa vähän valoa. Sää täällä on vaihtelevaa, vähän kuin Suomessa kesällä. Aurinko paistaa, mutta ohut untuvatakki ja suuri huivi on kivat olla mukana, missä kulkeekin. Ja kuljen paljon, eli kävelen, kävelen ja kävelen. Ja mikä on kävellessä, kun aurinko paistaa eikä palella.

Ajattelen kuinka kivaa olisi ollut, jos omat vanhempani olisivat voineet viettää eläkepäiviään täällä. Äiti olisi varmasti ollut hyvässä kunnossa pidempään, koska olisi voinut liikkua enemmän. Suomen liukkaat talvikelit ovat ihan mahdottomia vanhemmille ihmisille. Mutta ei se liukkaus helppoa ole kenellekään. Ihana ystäväni kaatui muutama vuosi sitten liukkaalla kadulla ja sai elinikäisen kivun ja vaivan siitä kupsahduksesta.

Sain joululahjaksi aktiivisuusrannekkeen ja olen koettanut kävellä joka päivä 10.000 askelta, mutta liukkailla ja lumisilla keleillä reipas (tai vähemmän reipas) kävely on hirveän ärsyttävää. Siksi olikin ihanaa, kun sain testattavakseni Icebug Forester kitkapohjaiset kengät.

Kävin sovittamassa kenkiä PR-tilaisuudessa, jossa oli laaja mallisto erilaisia Icebug-kenkiä ja kuten paljouden keskellä usein käy, syntyi runsauden pula. Mitkä olisivat parhaat, kauneimmat, mukavimmat ja sopivimmat juuri minun tarpeisiini ja varsinkin juuri minun jalkaani? Kengät ovat pukeutumiseni hankalin osa, koska kokoni on 41,5  ja useita kenkiä ei ole lainkaan kokoani. Jalkani on myös leveä, toinen jalkani ei siedä juuri lainkaan korkoa ja lisäksi olen mukavuudenhaluinen eivätkä kenkäni saa missään tapauksessa tuottaa minulle kipua ja olla esimerkiksi liian pienet. Hyvä lesti on sellainen, jossa kengän kärki ei kapene. Ja niin – kenkien on myös miellytettävä silmääni.

Pitkän sovittelemisen ja pohtimisen jälkeen päädyin Icebug Forestereihin ja kitkapohjiin. Nastapohjakenkiä en halunnut koska halusin kengät päivittäiseen käyttöön, en ainoastaan kävelylenkkejä varten. Nastojen kilinä kauppojen tai toimistojen lattioilla ei ole kivaa.

Icebugien lesti on suomalaiseen jalkaan sopiva, leveä ja tilava. Kengät näyttävät ja tuntuvat jämäköiltä, mutta ne ovat ihan hirveän kevyet. Kengissä on vettä hylkivä nupukkipinta ja pehmeä fleece vuori. Hunajan väriset kengät ja farkut on klassinen yhdistelmä, joka toimii aina, lisäksi kengät sopivat kauniisti terrakotan väristen mokkahousujeni kanssa, joita käytän paljon, koska niistä ei tuule läpi. Reippaat kengät ovat minusta kivat myös paksujen sukkahousujen ja hameen kanssa.

Ulkonäkö ja tuntu siis ovat kohdillaan, entäpä sitten se pito? Lähdin kokeilemaan kenkiä kävelylenkile lähimaastoon ja kaupungille, jossa seikkailin sekä ulkona että sisätiloissa. Forestereiden pohjamateriaali on Icebugin ja rengasfirma Michelinin yhteistyössä kehittämä Michelin Wic, jonka luvataan pitävän yhtä hyvin lumella, asfaltilla ja jäällä. Kokeilen aluksi arkaillen, mutta pian kävely suluu rennokkaasti. On tosi helpottavaa kävellä, kun alkaa luottaa siihen, että kenkien pohja pitää. Askelluksesta tulee iisiä ja luontevaa ja samalla keholle terveellisempää. Jos kävellessään joutuu jännittämään joka askeleella, jalat, selkä ja niska kipeytyvät eikä liikkumisesta saa mitään iloa. Oli aika jännää, että kenkien pitoon uskomiseen meni hetki. No ei se tyhmää tietenkään ole olla varovainen, mutta rengasvalmistajan kitkat kyllä ovat oikeasti erittäin pitävät.

Kenkien hinta näyttää netissä olevan 130 -170 € ostopaikasta ja väristä riippuen. Mielestäni kengät ovat hintansa väärtit. Vertailukohtana minulla on Salomonin kengät, jotka ostin viisi vuotta sitten Sveitsistä. Olin siellä kyläilemässä ja lähdimme vaeltamaan lumisille vuorille. Oltiin alennusmyynneissä hankkimassa varusteita ja löysin hyvät kengät 50% alennuksella. Otin ne kainalooni ja menin kassalle. No kas kas, eihän juuri ne olleetkaan alessa. Maksoivat ihan älyttömästi 460 € mutta ostin ne kuitenkin, koska ne soipivat niin hyvin jalkaani. Ne toimivat edelleen moitteettomasti. Niissä on myös erittäin hyvä ja pitävä pohja, mutta vain lumella, niitä ei ole tarkoitettu jäisellä pinnalla kävelyyn. Icebugit pitävät sekä lumella että jäällä. Tällaiset klassiset kengät ovat pitkäikäiset, mikä kannattaa ottaa huomioon, kun kävelee kassalle. Annan erityistä plussaa terveellisen muotoiselle lestille ja keveydelle pitävän pohjan lisäksi.

Hanna

Että raivostuttaa muiden ihmisten väheksyminen! ”Tuolla on joku pöhinäsali. Ne avokonttorit … siellä oleskellaan, siellä on kivaa olla yhdessä… eihän siellä kukaan töitä voi tehdä! Työn tekeminen on keksiä pelejä! Ehkä ne jossain avokonttorissa syntyy sitten, kun juodaan limunaatia ja heitellään paperitolloja.”

Näin sanoi historian professori Markku Kuisma YLE:n Flinkkilä & Tastula –ohjelmassa Maarit Tastulan haastattelussa. Menaisin pudottaa kahvikuppini.

”Hyvää pöhinää Slushissa tai jossain…Toimekkuus on hyvä asia mutta usein se näyttää siltä, että se on pöhinää pöhinän takia, että pöhinä on työtä!

Luovan työn tekijänä alkoi suoraan sanottuna ensin ottaa päähän ja sitten naurattaa. Tuli mieleen äitini usein käyttämä sanonta, ”emmehän me tiennehet, vaan vastahan me pantihin” Ja sehän on se mentaliteetti, jolla ihmiset arvostelevat ja kommentoivat asioita, joista eivät oikeasti mitään tiedä.

Ensinnäkin Slush – sanoisin että aika kova juttu. Suomessa järjestettävä, yksi Euroopan johtava  kasvuyritystapahtuma, joka yhdistää kansainvälisiä kasvuyrityksiä, mediaa ja sijoittajia. Siellä vierailevat mm. sellaiset yritykset kuin Amazon, Google ja Alibaba vuosittain. Tälle tapahtumalle ja sen pöhinälle historian professori tuhahti naureskellen. Okei.

Myös pelien keksiminen on professorin pilkan kohde. Se ei ole oikeaa työtä. Mitä oikea työ sitten on? Wikipedian määritelmän mukaan se on jonkin tehtävän suorittamiseen tähtäävää pitkäjännitteistä, aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, joka liittyy tyypillisesti toimeentulon hankkimiseen.

Me kaikki tiedämme, kuinka paljon ihmisiä pelien kehittäminen työllistää, mitä pelit ja niiden pelaaminen merkitsevät tänä päivänä ja kuinka on todettu niiden kehittävän erilaisia taitoja. Samalla pelien pelaaminen vahingoittaa kehoa, mutta niin se teki auran vetäminen pellollakin. Ja samat ergonomiset ongelmat on varmasti historian tutkijalla, joka istuu päivät pääksytysten tuolissaan.

Ja sitten niihin avokonttoreihin, joissa ei professorin mukaan voi tehdä oikeita töitä ja joissa juodaan limonaatia ja heitellään paperitolloja. Paperi? Ei niissä paljon paperia näy, siellä näkyy tietokoneiden ruutujen valot ja todellakin siellä tuntuu pöhinä. Siellä on hiljaista, keskittynyttä, intensiivistä ja todellinen tekemisen meininki, joka inspiroi tekemään, josta saa energiaa ja jossa saa asioita aikaiseksi. Seilä syntyy uutta!

Minä työskentelen paljon yksin kotona omassa työhuoneessani. Se on usein tylsää, kun lähellä ei ole ihmisten tuomaa energiaa. Homma menee välillä Facebookin selailuksi. Sitten kävi tuuri, koska Jossain oli ollut kuitenkin sopivaa pöhinää ja keskelle Helsinkiä, jo kuolleeseen historialliseen Kiseleffin taloon perustettiin Sofia Future Farm.

Sen nettisivuilla lukee ”luovan työn ja hyvän elämän kaupunkikeskus”. Sinne voi hankkia erilaisia jäsenyyksiä. Omaan jäsenyyteeni kuulu mahdollisuus työskennellä avokonttorissa ns coworking-tiloissa, voin pitää siellä palavereja, osallistua konsertteihin ja mikä ihaninta – ottaa ohjatut päiväunet! (Tämä se vasta kammottavaa mukatyöntekoa varmaan onkin – vaikka on todettu, että se tehostaa tuottavuutta, mutta mitäpä siitä!)

Olen aivan rakastunut Future farmiin. Olen siellä huomattavasti tuottavampi ja tehokkaampi, kuin kotitoimistossa työskennellessäni. Työsalissa on tehokas tekemisen tunnelma. Pidän korvillani kuulokkeita, joista kuuntelen musiikkia, olen tehokas ja omassa maailmassani, mutta ympärilläni on ihmisiä ja hiljaista toimintaa, pidän siitä. Haen välillä kupin kahvia kahvipisteestä, syön lounaan ihanassa ravintolassa ja sitten ne perjaintaiset päiväunet! Se on siis aivan huippua. Perjantaisin klo 13 otetaan ohjatut päiväunet. Rentoutus kestää puolituntia. Sen jälkeen jaksaa taas. Sellaista pöhinää. Olisipa kiva, jos professorit avartaisivat katsantoaan ja olisivat mieleltään avoimia. Kenenkään toisen ihmisen työtä ei pitäisi arvostella ja väheksyä varsinkaan, jos siitä ei mitään tiedä. Pääasia lienee se, että kukin saa itsensä elätettyä ja parhaassa tapauksessa myös useita muita. On kiinnostavaa katsoa taakse ja tutkia historiaa – mutta myös tulevaisuus ja nykyhetki ovat kiinnostavia.

Hanna