Vanha koulutoverini mainitsi Facebook-päivityksessään meidän koulun joulujuhlat ja avasi muistojeni arkun. Kuinka en ole muistellut joulujuhlia ollenkaan?

Kaikki ovat kovin innostuneita koulujen kevätjuhlista ja Suvivirrestä. Mutta minä inhosin kevätjuhlia ja Suvivirsi ahdisti vielä aikuisenakin pitkään. Se kaikki on ymmärrettävää, koska kevättodistus merkitsi vahvasti sanasokealle minulle aina vielä kuukautta opiskelua. Melkein joka kesä sain ehdot jostain. Jäin myös luokalleni kaksi kertaa. No jokainen ymmärtää, että kevätjuhla oli surullinen, häpeää täynnä ja vaikea paikka. (Selvisin kuitenkin hyvillä papereilla ylioppilaaksi, joten siinä se nähtiin, kertaus on opintojen äiti. Edelleen teen paljon kirjoitusvirheitä, sanoista puuttuu kirjaimia tai ne vaihtavat paikkaa. On kreisiä, että yksi suurimmista tulonlähteistäni on kirjoittaminen)

Mutta joulujuhlat. Kulosaaren yhteiskoulun joulujuhla oli ihana, täynnä traditioita ja se aloitti joulun ajan täynnä sitä oikeaa joulun tunnelmaa, jota niin moni etsii. Tutustuin juhlaan jo paljon ennen kuin olin koulun oppilas, sillä kaikki kolme vanhempaa sisartani kiipesivät punatiilisen koulurakennuksen loputtomia portaita jo vuosia ennen minua. Pikkusiskona pääsin nauttimaan juhlista siskojen siivellä.

Joulujuhlaan kuului aina joulunäytelmä. Se oli joku satuklassikko, jota koulussa harjoiteltiin viikkoja ennen joulua ja suuri unelmani oli joskus päästä sen pääosaan. En päässyt, mutta innokkaana osallistumaan kaikkeen muuhun paitsi ikävään pänttäämiseen, touhusin muita juttuja. Puvustin ja maskeerasin näyttelijöitä ja hankin rekvisiittaa. Kaksi näytelmää on erityisesti jäänyt mieleeni: Topeliuksen satunäytelmä Lintu sininen sekä Schiivoavat serafit – eli minkä kaiken värisiä karhuja sitä onkaan, joka alkaa Magdaleenan laululla. Sen jossa lauletaan tytöstä, joka kylpee yhdeksän pilven alla. Osaan Kaj Chydeniuksen säveltämän laulun edelleen ja laulankin sitä silloin tällöin.

Alimpien luokkien oppilaat esittivät juhlassa tonttuleikin, jossa iloisen joulumusiikin tahdissa tanssittiin tonttuasuissa näyttömöllä.

Kaikkein vaikuttavin ohjelmanumero oli kuitenkin seimikuvaelma, joka toistui joka vuosi täsmälleen samanlaisena.

Koulurakennuksen ytimenä oli Keskushalli, jonka ympärille luokat sijoittuivat. Hallissa oli nouseva katsomo, jonka eteen avautui näyttämö. Näyttämön erotti keskushallista liukuseinä ja esirippu. Seinän takana oli voimistelusali, joka toimi näyttämönä.

Seimikuvaelmassa näyttämöllä oli Maria, sylissään vauvanukke, Josef ja tietenkin seimi. Näyttämöllä tarina eteni yhden oppilaan lukeman jouluevankeliumin mukaan, mutta esitykseen oli liitetty myös enkelikuoro, joka lauloi Jouluyö, juhalyön kaikki kolme säkeistöä yksi kerrallaan tarinan edetessä.

Se, kuinka kuoro ilmestyi näkyviin laulun alkaessa, oli kuin taikuutta.

Kirkkaasti valaistujen Josefin, Marian ja lapsosen takana näyttämöllä oli vaalea harsomainen kangas ja kun kuoro alkoi laulaa, näyttämön valot himmennettiin ja harsokankaan takana syttyivät taivaallisen kirkkaat valot, jotka paljastivat kankaan takana seisovan enkelikuoron. Se oli kuin taikuutta. Joulunihme.

Kuorolaisilla oli yllään valkoiset kaavut ja päässään joulukuusen hopeanauhaoista tehdyt sädekehät, jotka kimalsivat ihanasti. Takarivin enkeleillä oli selässään suuret pahvisiivet. Kun enkelit lauloivat jouluyö, juhlayö minulla alkoi joulu.

Kuvaelmaan ei koskaan tehty mitään muutoksia, sikäli kuin muistan. Kuorolaiset olivat aina lukion viimeisten luokan tyttöjä, joita alempiluokkalaiset ihaillen katsoivat ja kunnioittivat. Lopulta pääsin itsekin laulamaan sinne harson taakse ja edelleen tuo laulu on mielestäni yksi kauneimmista joululauluista.

Joulujuhlissa jaettiin myös joulupussit, joiden sisältö oli suurin piirtein sama joka vuosi. Omena, piparkakku, laku, ja muutama karamelli siellä taisi olla. Pussi oli paperia ja siinä oli jouluinen kuva. Kun pussien sisältö oli popsittu, puhallettiin sinne ilmaa ja täräytettiin se halki kovalla metelillä. Yllätys olikin suuri, kun yhtenä vuonna pussit oli jostain kumman syystä rei’itetty…

Juhla päättyi, kun kaikki oppilaat ja opettajat lauloivat yhdessä virren Maa on niin kaunis. Siitä alkoi joululoma ja aina oli hyvä mieli. Ihanaa, että muistin tämän!

Ihania joulujuhlia itse kullekin säädylle!
Hanna

Puolesta ja vastaan. Tasavallan arvokkaimman juhlan vieraat kiinnostavat vuodesta toiseen. Ooops – eipä kiinnostakaan. Heidän asunsa ja ulkonäkönsä kiinnostavat. Tasavallan arvokkaimman juhlan kuningatarta etsitään jälleen. Kuka oli kaunein NAINEN. Kenellä NAISVIERAALLA oli illan kaunein puku. Linnanjuhlat – tositelevisiolähetys suorana presidentinlinnasta

Tämähän jakaa ihmiset ja mielipiteet. Siis se, onko tämä keskustelu ulkonäöstä ja asuista ok vai ei ole. Minä en voi sitä sietää enkä voi käsittää, että jopa YLE päätyy tekemään juhlan näkyvimmäksi pointikseen naisten asut. Onhan se nyt kornia. Pukukilpailu. Kuningatarkisa. Kauneuskilpailu. Tosi TV:tä tosiaan Juhlavieraat ovatkin kilpailussa! Onko naisilla aivoja ollenkaan, onko merkistystä sillä keitä he ovat?  Ja koska asut vuodesta toiseen nostetaan tärkeimmiksi pointeiksi mediassa, huomionhakuiset vieraat alkavat pukeutua mahdollisimman huomiota herättävästi. Kun kutsussa on selvä pukukoodi ja kutsujana tasavallan presidentti, päättää osa vieraista olla pukeutumatta koodin mukaisesti, koska ”haluan olla oma itseni” –siitäkö se on kiinni? Että tekee mitä huvittaa, hyvät käytöstavat eivät kiinnosta. Ei kiinnosta, että tasavallan presidentti on toivonut tietynlaista pukeutumista. Vain minä itse olen kiinnostava ja saapastelen juhlaan, kuten sattuu huvittamaan. Luulisi, että oma itse on siellä vaatteen sisällä, sydämessä.

Kun koodi on frakki tai tumma puku, laitan nyt kuitenkin smokin. Mitä sitten, että se kuuluu ihan toisenlaiseen juhlaan. Laitan myös tennarit jalkaan. Koska mä voin.

Suurta kansanhupia ja median mehukasta antia on naisten pukujen, heidän ryhtinsä, kampauksensa, meikkinsä ja aivan kaiken arvostelu. Kun juhlavieraat saapuvat kättelemään ja selostajat ovat upeasti valmistautuneet kertomaan keitä vieraat ovat ja mitä he ovat saavuttaneet, joutuu muotiguru tuikkaamaan suunnittelijoiden nimet kiireessä selostuksen väliin. Ymmärrän, että se tuo julkisuutta designereille, mutta en ymmärrä, että se julkisuus voi olla mahdollista YLE:n TV-lähetyksessä. Heidän juontajansa eivät saa esiintyä missään tilaisuuksissa, joissa mainostetaan mitään. Mutta on ihan ok kertoa kaikki faktat asuista tässä juhlassa. Naurettavaa.

Ja hei – enimmäkseen juuri naisten asut ja ulkonäkö ovat repostelun kohteena kaikkialla. Sekä TV:ssä, lehdissä että somessa. Kaikkea saa retostella. Jälleen ollaan sitä mieltä, etteivät paksut tai löysät käsivarret saa näkyä. Hyvä Luoja! Ne on peitettävä pitkiin hihoihin! Ja ai kamala, että osaakin olla kaunis puku, mutta tuo ryhti. Hirveä puku. Kampaus on ruma eikä ole meikkiä! Liikaa meikkiä! Kuitenkin on todennäköistä, että jokainen juhlija, menee sinne parhaimpiinsa sonnustautuneena ja on jostain syystä ansainnut kutsun. Ei sitä ihan joka pirkko postilaatikostaan löydä.

TV selostajan vihjailevat huomautukset erinäisistä asuista ja niiden kauneudesta tai sopivuudesta kantajalleen on mielestäni äärettömän mautonta käytöstä. Antaisitte olla. Antaisitte ihmisten mennä sinne juhlaan ja juhlia, olla yhden illan onnellisia ilman iänikuista naisten ulkonäön arvostelua. Makukysymykset ovat makuasioita ja jokaisella on oikeus omaan valintaan, kunhan se on kutsujan esittämän koodin mukainen. Niin, se on todellakin hänen oikeutensa, määrätä millaisessa asussa juhlaan tullaan eli millaisesta juhlasta on kyse.

Jokainen nainen saa olla hihattomassa asussa. Jokainen nainen saa pukea prinsessamekon ylleen. Jokaisen soisi saada nauttia juhlasta ilman, että asu on tärkein asia. Minua ainakin kiinnostaisi tietää syitä miksi joku on juhlassa, mitä hyvää hän haluaisi nostaa esiin Suomenmaasta ja suomalaisista. Ja siis eikö naisissa todellakaan kiinnosta mikään muu kuin heidän ulkonäkönsä?

Muuten, pidin kovin Anna Puun asusta. Hänen pukutiimiinsä kuului neljä henkilöä, hänen ”puunaustiimiinsä” kuului kaksi henkilöä. Eli kaunis lopputulos työllisti kuusi ihmistä.

H.

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi! Mä olen monesti varmaan jo kertonut, että isäni oli mukana Jatkosodassa taistelemassa Laguksen joukoissa ja meillä itsenäisyyspäivässä oli erityistä tunnetta. En tiedä kuinka se sukupolvi aistii asian, jolla ei ole niin läheistä kontaktia ihmisiin, jotka olivat mukana taisteluissa, mutta minä mietin varsinkin 6.12. millaista siellä oikeasti oli. Hirvittävää.

Olen niin kiitollinen vanhempieni sukupolvelle, joka sen taistelun kävi. Eikä ainoastaan rintamalla, vaan kaikki he, jotka olivat kotona ja pitivät huolta lapsista, pelloista, lehmistä. Naiset hoitivat myös kaikki voimaa vaativat raskaat työt. Jos oli asia, joka piti tehdä, ei siinä paljon kyselty, työhön tartuttiin ja se tehtiin. Koska oli pakko.

Suomalainen nainen on pystyvä, kykenevä ja tasa-arvoisempi kuin moni sisarensa muualla maailmassa. Jopa niin pitkälle, että meitä siitä moititaan. Emme malta odottaa miestä auttamaan, vaan tartumme toimeen, kun näemme tilanteen sitä tarvitsevan. Kun suomalainen seurue menee ravintolaan ja kaksi pöytää on yhdistettävä, jotta kaikille olisi sijaa, kutka tarttuvat toimeen? Eivät seurueen miehet, eivätkä tarjoilijat – koska he eivät ehdi edes ajatella asiaa, ennen kuin seurueen tomerat naiset ovat jo raahaamassa kalusteita ympäri salia. Se on niin suomalaista. Voi tarjoilijaparkoja ja voi miesparkoja.

Mutta sellaisia me ollaan, naiset. Ja luulen että se on sodan peruja. Mutta mitä sitten! Ei se niin vakavaa ole. Tämä maa on niin hieno. Monta asiaa on huonolla tolalla, vanhusten hoito on häpeällisellä tasolla enkä voi käsittää, että jollain on oikeasti pokkaa valehdella ja kirjoittaa työlistoihin hoitajien nimiä, joita ei ole olemassakaan. Haamuhoitajia, jotta lain määräämä minimaalinen hoitohenkilökunnan määrä täyttyisi. Se on sikamaista. (Kuulin tämän radion uutislähetyksestä autossa ja olin ajaa ojaan)

Mutta minulla on oikeus kirjoittaa tästä, saan sanoa mielipiteeni. Saan myös lääkärin hoitoa ja papin siunauksen ilman, että maksan heille isoja rahoja työstä josta he saavat jo palkan. (Romaniassa se ei onnistu. Pappi antaa viimeisen voitelun, jos tuikkaat setelinipun kouraan. Sama homma lääkärissä, hoitoa tulee, jos seteleitä heruu.)

Palasin juuri Tansaniasta, jossa olin vapaaehtoisena auttamassa silmäklinikalla, kun siellä jaettiin suomalaisten lahjoittamia silmälaseja tansanialaisille, joilla on yksi optikko miljoonaa ihmistä kohden.

Teksti jatkuu mainoksen jälkeen.

Moni (minäkin) on lomaillut Afrikassa. Nauttinut vesiurheilusta, syönyt upeita trendikkäitä aterioita, ja ihaillut uskomattoman kaunista luontoa ja käynyt safarilla. Se kaikki on vain pisara Afrikan todellisuudesta, jossa rikollisuus, köyhyys ja korruptio vellovat. Nainen on fyysisesti miestä heikompi ja joutuu usein Afrikassa alistumaan voimalle, kuten kukaan meistä ei haluaisi.

Me purnaamme helposti, kun asiat eivät suju liukkaasti, koska olemme tottuneet niin hyvään. Jokaisella on mahdollisuus käydä koulua ja enin osa meistä saa tehdä työtä. Jos ei saa, ei joudu heitteille, vaan yhteiskunta koettaa pitää huolta kaikista. Kun nyt mietimme joululahjoja, moni varmaan haluaa auttaa myös niitä, joilla asiat eivät ole yhtä hyvin on hyvä vaihtoehto lahjoittaa Naisten Pankille rahaa naisten koulutukseen. Jos lahjoittaa naiselle, auttaa koko kylää. ” Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Naiset ovat Naisten Pankin työn keskiössä. Tukemalla naista autamme koko perhettä ja myös koko kyläyhteisöä.” Tutustu Naisten Pankkiin täällä.

Afrikassa nainen pystyy samaan kuin Suomessa, jos hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Täällä pieneltä tuntuva summa, on siellä mahdollisuus uuteen parempaan elämään, jossa äidin ei tarvitse nähdä lapsensa näkevän nälkää. Jo kolmella kympillä sinä annat naiselle mahdollisuuden ammattiin. Voit lahjoittaa täällä helposti.

Hyvää itsenäisyyspäivää, kiitos heille, jotka tämän päivän mahdollistivat, annetaan hyvän kiertää.

Hanna

Joulukuu! Ja kohta on joulu! Juuri luin Facebookista, kuinka ystäväni siellä jo kirjoitteli joulukortteja. Minäkin olen jo hankkinut kortit ja pian pääsen kirjoittamaan niitä. Korttien lähettäminen ja saaminen on ihanaa. Kiinitän kaikki saamamme joulukortit nuppineuloilla leveään punaiseen nauhaan, jonka ripustan joka vuosi samaan paikkaan. Säästän myös kaikki ystävien ja sukulaisten lähettämät kortit, siellä on kortteja joiden tunnearvo on minulle todella suuri.

Rakastan yli kaiken jouluyllätyksiä. Lähetän paketteja ja kortteja ihmisille, jotka eivät niitä ollenkaan osaa odottaa ja hankin omalle perheelle lahjoiksi asioita, joita he eivät arvaa saavansa. Joulu on ihanaa aikaa. Lahjapakettien lähettämisen perinteen opin jo pienenä lapsena samoin kuin sen, että niitä lähetetään myös niille, jotka eivät lahjoja muutoin saa.

Paketin kääreeseen kätkeytyy paljon muutakin kuin se lahja – sillä voi ilmaista välittämistä ja rakkautta, halua tuoda iloa ja joulumieltä jollekin, kiittää ystävyydestä ja sanoa, että olet tärkeä. Lahjan ei tarvitse olla suuri ja ihmeellinen, ajatuksella lahjan takana sen sijaan ei ole mitään rajoituksia suuruuden suhteen.

Muistan, kuinka ollessani vielä pieni lapsi, lähetimme kaukana asuville pikkuserkuillemme joululahjoja ja sirottelimme lahjojen sekaan karamelleja. Taiteilimme paketeista kaikin tavoin mahdollisimman kauniita itse tehtyine kortteineen ja käherrettyine nauhoineen. Se oli tärkeää puuhaa. Sitten kiikutimme paketit oman kylän postiin, jossa Jäderholmin-täti punnitsi ne jännittävällä vaa’alla jossa käytettiin irtopunnuksia ja liimasi paketin päälle vaikuttavan määrän postimerkkejä ja lopulta iski pakettien pintaan tomerasti postileimat. (Leimasimet olivat minusta ihania ja jotenkin ihmeellisiä)

Yhtä suurella intohimolla ja rakkaudella rakennan paketteja edelleenkin, mutta niiden matkaan saattaminen on muuttunut paljon. Jäderholimin-tätejä on vähemmän, enkä ole riippuvainen postien aukioloajoista enkä edes siitä missä posti sijaitsee, koska pakettiautomaatteja on monissa paikoissa, joissa käyn muutenkin. Nappaan lähetettävän paketin kainalooni mennessäni kauppaan ja jätän sen kaupan pakettiautomaattiin – postiin ei tarvitse erikseen mennä.

Voin päättää senkin, mihin minulle tuleva paketti toimitetaan. Koko postihomma on nykyään ihanan helppoa ja toimivaa, se ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan.

Tilaa verkkokaupoista ajoissa, nouda helposti

Lahjojen ostaminen netistä on hermoja ja aikaa säästävää. Tee tilaukset verkkokaupoista ajoissa ja nouda lähetykset helposti. Yleensä tiedän aika tarkkaan mitä haluan perheenjäsenille ja läheisille hankkia. Turhaa tavaraa on maailman kaatopaikat pullollaan, joten lahjapaketteihin kääriytyy yllätyksiä, joita saajat oikeasti tarvitsevat. Kun tiedän mitä tarvitsen, jää kaupoissa haahuilu vähemmälle. Tilaus toimitetaan jopa kotiovelle asti, tai sitten haen sen itse määrittelemästäni paikasta, joka on reittieni varrella, esimerkiksi juuri siitä meidän ruokakaupasta. Jollekin sopii paremmin työpaikan lähellä tai päiväkodin vieressä oleva paikka. Kun asiat yksinkertaistuvat ylimääräiset kiireet helpottavat. Ja se kyllä sopii mulle erittäin hyvin! Niin repaleisia ovat freelancerin päivät, että kaikki mikä helpottaa sinne tänne säntäilyä on hyvästä. Joulumieli säilyy, kun rauha säilyy. Olen ollut lähes kaksi viikkoa Afrikassa, olioissa josta ei voi ostaa mitään, mutta netti on toiminut. Olen tilannut jo monta lahjaa joulua varten.

Lähetä paketit ajoissa ja edullisimmin

Pakettien lähettäminen automaatin kautta on yksinkertaista. Ensin lahja tietenkin paketoidaan niin, että sen voi antaa kuljetettavaksi. Sitten valitaan paketin koko Postin nettisvuilta tai OmaPosti –sovelluksessa. Hinta määräytyy koon mukaan. Sitten maksetaan postimaksu verkossa ja kun maksu on selvä, puhelimeen tulee Helposti-koodi, joka kirjoitetaan paketin päälle yhdessä vastaanottajan nimen, osoitteen ja matkapuhelinnumeron kanssa. Tämän jälkeen paketti vaan automaattiin, jonka luukku aukeaa Helposti-koodin avulla. Kuulostaako hankalalta? Ei ole – se on helppoa ja nopeaa kuin mikä! Sitäpaitsi, kun postimaksun maksaa netissä, säästää rahaa.

Jouluisiin yllätyspuuhiin on kuitenkin ryhdyttävä aikataulujen puitteissa, ettei yllärit saavu perille liian myöhään. Mikähän siinäkin muuten on, että mulla jää kyllä se postittaminen aina siihen viimeiseen mahdolliseen päivään? Josta tulikin mieleeni, että joskus paketin noutaminen on haastavaa  säilytysajan puitteissa. Tiesitkö että säilytysaikaa voi ostaa lisää?

Ulkomuodoltaan vaikuttavin postipaketti, jonka koskaan olen nähnyt, on muisto kouluajoilta. Käsityönopettajamme lähetti joululahjan vaihto-oppilasvuotta viettävälle pojalleen. Hän oli pakannut lahjan isoon pahvilaatikkoon ja päällystänyt laatikon paperin sijaan kokonaan valkoisella, puuvillakankaalla. Kangastahan ei voi kiinnittää pysyvästi teipillä ja opettaja olikin ommellut kankaan saumat kauniisti kiinni punaisella langalla. Myös nimi-ja osoitetiedot oli kirjailtu suoraan kankaaseen kauniilla säännöllisillä pistoilla. Paketti oli uskomattoman kaunis ja kun ihmettelin miksi hän oli valinnut paperin sijaan kankaan, vastaus oli yksikertainen – kangas on kestävämpää. Se oli oikea kässämaikan tyylinnäyte.

Muistilista

Klikkaa vinkkiä ja pääset suoraan oikeille sivuille Postin sivuilla!

🎁

Ohjaa lähetykset sinne mistä sinun on parasta ja helpointa noutaa ne

🎁

Käytä pakettien noutamiseen ja lähettämiseen paketti- ja smartpostautomaatteja 

🎁

Tilaa ja lähetä paketit ajoissa

🎁

Ihania joululahjavalvojaisia ja sujuvia postituksia!

Hanna

Viisi päivää hiki on virrannut noroina pitkin ihoa. Siihen tottuu, vaikka se väsyttää. Kestohiki ja ihoon kiinni liimaantuneet vaatteet on uusi normaali. Jalat turpoavat pölkyiksi eivätkä nilkat enää erotu jalkojen kapeampina kohtina ollenkaan. Teemme pitkiä työpäiviä väliaikaisilla silmäklinikoilla. Ihmisiä virtaa luoksemme katkeamattomana jonona ja lämpötila hipoo neljääkymmentä astetta ja on hullun kosteaa. Ilmastointia ei tietenkään ole. Jonkun käytetyt silmälasit ovat jonkun uusi mahdollisuus ja minä olen onnellinen.

Kuulun Specsaversin seitsemän hengen ryhmään jonka kanssa olemme tuomassa Tansaniaan Specsaversin keräämiä, käytettyjä silmälaseja. Työ täällä tuntuu äärettömän tärkeältä. Vaikka ihmisiä tulee eteemme jatkuvana virtana, jokainen heistä on tärkeä, jokainen on yksilö ja jokaisessa kohtaamisessa olen sataprosenttisesti läsnä. Asiakkaamme ovat kaiken ikäisiä naisia, miehiä ja lapsia.

Olemme perustaneet väliaikaisen silmäklinikan kolmeen kylään peräkkäisinä päivinä. Kaava on aina sama. Lähdemme hotellilta varhain aamulla ja mukanamme on silmälasien lisäksi optikkojen työvälineet, jotka toimme mukanamme Suomesta. Perillä katsomme nopeasti tilat, jotka annetaan käyttöömme. Tarvitsemme 3-4 huonetta. Kaksi huonetta neljälle optikolle, yksi suuri tila lasien luovuttamista varten ja paikka, jossa voidaan tehdä esinäöntutkimus.

Meitä on auttamassa 4-5 paikallista tulkkia sekä paikallinen silmälääkäri, jonka vastaanotolle osa asiakkaista ohjataan. Optikon ja lääkärin työskentelytilat eroavat vastaavista tiloista Suomessa totaalisesti. Tilannetta voisi ehkä verrata siihen, että joku perustaisi silmäklinikan jonkinlaiseen kojuun keskelle Helsingin rautatieasemaa ja kalusteet olisi kerätty purkutalojen siirtolavoilta. Klinikka merkitsee suomalaiselle puhdasta, steriiliä tilaa, täällä se ei ole niin yksinkertaista. Hygienian taso on aivan toinen, mutta sillä ei ole juurikaan merkitystä työmme kannalta. Kaikki on vain kovin erilaista.

Klinikka saadaan toimintakuntoon alle tunnissa. Optikot aloittavat näöntutkimukset. Asiakas saa silmälasireseptin ja tuo sen meille. Ohjamme hänet istumaan ja alamme etsiä reseptin mukaisia silmälaseja niiden 1500:n silmälasiparin joukosta, jotka toimme mukanamme. Ne on ärjestetty pitkille pöydille vahvuuksien mukaan.

Asiakkaamme ovat äärimmäisen kohteliaita. Jokainen kohtaaminen on erityinen. Sovittaessamme laseja heille, olemme fyysisesti hyvin lähellä, katsomme toisiamme silmiin lähietäisyydeltä ja varmasti molemmat jännittävät yhtä paljon sitä ovatko lasit hyvät, näkeekö niillä vai ei. Ja sitten se tapahtuu – heidän kasvoilleen leviää onnellinen hymy – Naona! Minä näen!

Vahvuuksia menee laidasta laitaan. Tarvitaan kaukolaseja sekä lähilaseja ja välillä molempia. Tansaniaan on tehty jo useita matkoja, joista yhdellä minäkin olen ollut mukana.

Edellisillä matkoilla on huomattu, että pluslaseja, joilla näkee lähelle, on tarvittu huomattavasti enemmän kuin miinuksia. Sansibarilla meidät yllättää miinuslasien suuri tarve. Kohtaamme joitakin ihmisiä jotka eivät näe käytännössä lainkaan kauas. Kun lasien vahvuus on -11 ihminen näkee ilman laseja selkeästi n. 10 cm päähän.

Se ilo, jonka ihmiset kokevat saatuaan silmilleen lasit, joiden läpi näkeekin yhtäkkiä maailman, on uskomaton. Se riemu, joka ihmisten kasvoilta näkyy, iskee suoraan sydämen herkimpään pisteeseen. Liikutuksen ja onnen kyyneliä on pyyhitty poskilta jokaisena päivänä.

Työ on äärimmäisen palkitsevaa ja samalla raskasta. Sen tekee henkisesti raskaaksi sataprosenttinen läsnäolo jokaisessa kohtaamisessa. Luovutimme joka päivä yli 250 paria laseja. Kohtaan lähes sata ihmistä päivittäin silmästä silmään. Ja Sansibarin ihmiset todella katsovat silmiin. Katseessa on sekä luottamusta että toivoa. Siinä laseja asiakkaalle sovittaessani haluan antaa kaikkeni, välillä myös kengät jaloistani. Kun sopivat lasit löytyvät pöydältä ja laitan ne asiakkaan silmille, hetki on jännittävä. Ovatko lasit hyvät – unaona? Näetkö?

Työssä tuntee ja ymmärtää kuinka erilaista ja kuitenkin niin samanlaista elämä kaikkialla on. Ne elämän perusjutut, tunteet, terveys ja sairaus, murheet, huolet, ilot ja toiveet ovat kaikkialla niin samanlaisia. Tilanteessa on aivan oma herkkyytensä. Se väsyttää ja imee kaiken energian, mutta antaa samalla kaiken tuhat kertaisesti takaisin.

Mielessäni on liikkunut täällä niin paljon. Ne ihmiset, jotka ovat viitsineet nähdä sen vaivan, että ovat toimittaneet Specsaversille tarpeettomiksi käyneet silmälasinsa ovat tehneet hienon asian, joka merkitsee jollekin ihmiselle toisella puolen maapalloa, kokonaan toisenlaista elämää. Ne ihmiset, jotka ovat Specsaversin organisaatiossa järjestäneet ja mahdollistaneet koko kampanjan, meidän upeat optikkomme Johanna Vanha-Kuitti, Marjo Kärras, Marina Åkerlund ja Marja Sivonen, jotka uurastavat käsittämätöntä tahtia tutkiessaan päivässä yli 250 silmäparia, kun kotona omassa liikkeessän heille maksimi asiakasmäärä on 14 asiakasta päivässä. Ja lopulta se ihminen joka istuu edessäni. Katsomme toisiamme silmiin. En tiedä mitä hän tuntee, mutta minä koen todella vahvasti sen, kuinka samanlaisia olemme. Tunnen sisaruutta sekä vahvaa kunnioitusta vanhuksia ja elettyä elämää kohtaan. Heistä huokuu elämän ja jokaisen hetken ainutkertaisuus niin vahvasti. Katson nuoria energisiä ihmisiä, jotka voivat tehdä työtä tai opiskella, kun saavat silmälasit ja katson nuoria äitejä, joiden rinnalla kantoliinassa uinuu lapsi.

Kokemus on ollut tällä kertaa vielä vahvempi, kuin toissa vuonna jolloin myös olin matkalla mukana. Toki jokaisen ihmisen vaikeudet, ilot ja elämä on subjektiivinen kokemus enkä halua mitenkään puuttua siihen kenellä on vaikeaa ja kenellä helpompaa, mutta silti sanon, että on todellakin lottovoitto syntyä Suomeen. Tansaniasta voisi oppia vanhusten kunnioittamista. Sitä, että eletyllä elämällä, elämänkokemuksella ja henkisellä annilla, mitä voi antaa nuoremmilleen, on suuri arvo. Jo sillä, kuinka todella katsoo toista ihmistä, on merkitystä.

Specsaverin työ on tuonut tansanialaisille jo 40.000 paria silmälaseja. Työ jatkuu edelleen ja sitä ollaan kehittämässä nyt siihen suuntaan, että Tansaniaan voitaisiin perustaa pysyviä klinikoita ja voitaisiin opettaa paikallista henkilökuntaa hoitamaan työtä. Olisi hienoa saada luotua jatkuva toimiva systeemi.

Ja jotta tarina olisi täydellinen saan itse konkreettisesti kokea miltä tuntuu, kun ei näe selvästi. Silmälasini katoavat. Jokainen kivi on käännetty, kaikki paikat etsitty, mutta niitä ei yksinkertaisesti enää ole olemassa. Tilanne on hankala. En näe tehdä töitä, en näe lukea ruokalistaa, tekstiviestejä enkä sähköposteja. En näe matkalaukkuni numeroyhdistelmää enkä näe lukea kirjaa. Saan kokea selkeän näkemisen riemun jälleen kotona, jossa minua odottavat toiset lasini ja laatikollinen piilolinssejä. Kuinka onnekas olenkaan!

Näe maailma kauniina

Hanna

Hyvä kahvi on päivän pelastus. Matkustin Amsterdamiin, joka on suosikkikaupunkini. Sen ihaniin asioihin on liittynyt se, että sieltä on saanut loistavaa, tummaa, vahvaa kahvia jokaisesta kahvilasta, johon on päättänyt pujahtaa sisälle.

Aikaa edellisestä matkastani sinne oli kulunut jo muutamia vuosia ja nyt siellä käydessäni koin seillä katkeran pettymyksen kahvin suhteen. Kapselikoneet olivat syrjäyttäneet ihanan peruskahvin tarjoilun suurimmassa osassa kahviloita. Karmea pettymys.

Muutenkin täydellisen kahvijuoman saaminen on tuntunut haastavalta. Kotona hyvä tavallinen kahvinkeittimemme hajosi ja emmekä ole uutterasta yrittämisestä huolimatta löytäneet kunnollista uutta keitintä. Kahviloissa peruskahvi maistuu kitkerältä, kaikki kahvit joissa on seassa maitoa, ovat makuuni mauttomia, en voi myöskään sietää kahvin juomista lasista. Rakastan espressoa, mutta vain silloin tällöin. Minun ihanain kahvini on iso kupillinen tummaa, mustaa kahvia, ilman mitään mausteita. Sellaista ei ole helppoa löytää.

Lähdin kahviretkelle Paulig Kulmaan jossa on Pauligin kahvi-instituutti ja Kaffecentraaleniin etsimään unelmaani ja lopulta maistoin myös syötävää kahvia.

Kahvikoulussa

Sain mahdollisuuden yksityiseen kahvikoulutukseen Pauligilla, Paulig Kulmassa Helsingissä, jossa Kulman pääpaahtaja Sampo Latvakangas opetti minulle, kuinka kahvia keitetään, maistetaan ja paljon muutakin kahvista.

Paahtaja Sampo Latvakangas on hurmaava tapaus. Hän innostui kahvista jo 13-vuotiaana perin tavanomaisesta syystä – hän ei saanut juoda sitä. Kahvihan on perinteisesti lapsilta kielletty. (Minulle sanottiin lapsena, että siitä tulee musta kaula.) Sampo innostui kielletystä herkusta niin paljon, että päätti jopa itse paahtaa kahvia kotiuunissa, jonka seurauksena koko koti oli sankan savun vallassa.  Nyt kymmenen vuotta myöhemmin hän paahtaa kahvia ja hänellä on vankka tietämys kahvista, paahtamisesta ja siitä, kuinka hyvää kahvia on parasta valmistaa.

Mistä kahvi tulee?

Kahvia tuotetaan Latinalaisesta-Amerikasta, Afrikasta ja Aasiasta ja se on alun perin kotoisin Etiopiasta. Maailmassa on n. 25 miljoonaa kahvin viljelijää! Kuvitelkaa mikä määrä! Kahvitilat ovat pientiloja ja jokainen kahvimarja poimitaan käsin kaikkialla muualla paitsi Brasiliassa, jossa myös koneellinen poiminta onnistuu.

Kaupallisesti merkittävimmät kahvilajit ovat Arabica (60%) ja Robusta (40%) Yhdestä kahvipensaasta saa 2,5 kg kahvimarjoja, joista puolestaan syntyy 0,5 paahdettua kahvia. Eli peruspaketissa on yhden pensaan marjat.

Kun kahvi poimitaan käsin, vain kypsät marjat kelpaavat. Marjat kuivataan taivasalla ja toivotaan ettei sada. Sen jälkeen on vielä useita työvaiheita, ennen kuin raakakahvi päätyy paahtimoon ja sen maku taiotaan esille. Kahvin saaminen kuppiin aamulla, on vaatinut valtavan määrän käsityötä ja työtä ylipäätään.

Mitä on cupping?

Cupping eli kahvinmastelu on vähintään yhtä vivahteikasta ja äänekästä kuin viinien maistelu. Kahvia haistellaan ja maistellaan ja arvioidaan mitä makuvivahteita siitä löytyy. Arvioinnin kohteina on mm. hapokkuus, makeus, suutuntuma, maku, jälkimaku, tasapainoisuus ja kokonaisuus. Se oli hauskaa, joskin ensikertalaisena tunsin olevani aika taukki, mutta harjoittelemalla oppii ja cupping oli kivaa ja kiinnostavaa.

Mikä paahto on maistuvin?

Sampo Latvakangas antoi minun maistaa vaaleasta ja hedelmäisestä kahvista eri kahveja aina tummaan paahteiseen kahviin saakka. Ja kuten arvasin, tummin oli suosikkini. Cafe Parisienne on rakkauteni. Oli ihanaa maistaa ja tajuta kahvien hienoudet. Ammattilaiset tuntuivat arvostavan hapokkaampia ja hedelmäisempiä, valkoviinimäisempiä kahveja kuin minä. Tummat paahdot ovat kahvisempia ja niissä on vähemmän happoja. Varmaan ne ovat myös yksitotisempia eikä niissä ole niin paljon sävyjä, kuin vaaleammissa paahdoissa. Mutta tumma ja pähkinäinen sopii minulle.

Kaffecentralenissa ostin kupillisen kahvia ja sanoin, kuten aina kun erikoiskahveja on saatavana, – Haluaisin ison kupillisen mustaa, vahvaa kahvia. Ja totisesti olen maistanut jos jonkinlaista moskaa, kun näin olen sanonut. Nyt ihana ihminen tiskin takana sanoi – teen sinulle americanon. Se oli yksi täydellisimmistä kahveista ikinä. Oi oi!

Tutkin ja nuuhkin heidän kahvejaan ja valitsin kaksi kiinnostavinta. Rost Ryhti on suklainen ja tummapaahtoinen ja Rost Etiopian, joka on yllättäen marjaisa ja makea. Rost on helsinkiläinen pienpaahtimo, joka toimii Lautasaaressa. Molemmat kahvit myydään papuina, onneksi minulla on pieni sähkökäyttöinen kahvimylly. Se on laatua, jota hifitelijät eivät hyväksy, mutta kelpaa minulle toistaiseksi.

Puhtaat välineet

On todella tärkeää, että keittovälineet, olivat ne sitten millaiset hyvänsä, ovat putipuhtaat. Irrotettavat osat pestään tiskiaineella ja aina kun suodatinpussit loppuvat, keitin tulee puhdistaa sisältä.

Keittimien puhdistusaineita saa kaupoista, mm. Kaffecentraalenista, mutta homma hoituu hyvin myös ruokasoodalla.

Liuota 3 rkl ruokasoodaa lämpimään veteen, kaada vesi keittimen vesisäiliöön ja laita keitin päälle. Kun puolet vedestä on virrannut pannuun, sammuta keitin ja anna seoksen vaikuttaa n. 30 minuuttia laita sitten virta takaisin päälle ja anna seoksen valua pannuun. Puhdistuksen jälkeen huuhtele keitin valuttamalla vettä kolme kertaa keittimen läpi.

Kuinka hyvää kahvia keitetään

Kahvi hifistelijä jauhaa ensin kahvin makunsa mukaiseen karkeuteen, punnitsee kahvijauhon sekä veden vaa’alla (ei siis mittaa vettä desilitroina tai kupillisina, vaan grammoina) ja katsoo kellosta täsmälleen ne sekunnit, joiden aikana vesi valuu kahvinporojen läpi. Operaatio näytti, tuoksui ja maistui hyvältä.

Kokeilin sekä Hario V60 kahvinvalmistusvälineitä, että Aeropressiä. Todella kiinnostavia tapoja joissa pelataan grammoilla ja sekuntikellolla. Sopii pidemmälle ehtineelle kahviharrastajalle.

Kaffecentralenissa oli tarjolla upeita välineitä kahvin keittämiseen. Valikoimissa oli sekä koneita, että pour over keittimiä, jossa siis vesi kaadetaan itse suodattimen läpi ja valikoima mutteripannuja. Minusta kaikki olivat hienoja mutta arkiseen aamukahviin minulle aivan liian vaikeita tai suuria.

Minun hyvä kahvini

Olen edelleen tilanteessa, jossa keittimemme suodattaa hyvää kahvia, jos paahto sekä kahvin ja veden määrä ovat sopivia, mutta keitin on raivostuttava. Siitä on mahdotonta kaataa kahvia ainoastaan kuppiin. Osa on auttamatta pöydällä. Eli keittimen etsintä jatkuu yhä.

Espressot keitän Alessin 9090 ruostumattomasta teräksestä valmistetulla espressokeittimellä, jonka on suunnitellut Richard Sapper. Sitä ei kierretä auki, vaan se aukeaa kahvasta ja se on voittanut useita design-palkintoja.

Onnellinen on se aamu, kun joku on herännyt ennen minua ja noustessani vuoteesta tunnen kahvin tuoksun. Joskus maistuu myös maitokahvina latte. Yleensä ne ovat kuitenkin liian velttoja makuuni. Eivät kuitenkaan aina. Maailman parhaat latet minulle on keittänyt hyvä ystäväni ja kaimani Hanna ja vävyni Tuukka.

Voiko kahvia myös syödä?

Toki voi! Sain maistettavakseni hienon uuden tuotteen. Coffee Pixels on tuonut Suomeen täysin uuden innovaation, syötävän erikoiskahvi-patukan. Perinteiseen kahviin verrattuna syötävä kahvi on helppo ja kevyt ottaa mukaan, sen kofeiini imeytyy tasaisemmin ja lisäksi valmiin patukan valmistus kuormittaa ympäristöä kahvikupillista huomattavasti vähemmän, sillä tuotteessa käytetään koko kahvipapu hyödyksi.

Makuvaihtoehtoina ovat vegaaninen Coffee Pixels Cascara, joka on maultaan hienostuneen hedelmäinen ja koostumukseltaan tumman suklaan kaltainen. Coffee Pixels Milk sisältää myös ripauksen maitojauhetta ja miellyttää karamellimaisella pehmeydellä maitokahvien kuluttajia.

Otin patukat mukaan Tansanian matkalle, koska tiesin ettei päiväkahveista tule olemaan toivoakaan. Patukat toimivat loistavasti ja maistuvat ihanilta. Lämmin suositus taukokahviksi retkelle, lenkille tai pitkälle automatkalle. Ehkä ne toimivat myös herkkävatsaisilla. Patukoita voi ostaa mm. Life-kaupoista ja Scandinavian Outdoorista.

Mitä opin?

Opin valtavasti kahvista. Niin paljon, että saatoin kirjoittaa tähän vain murto-osan kaikesta kiinnostavasta. Opin ettei minusta tällä elämäntavallani ehdi tulla hifistelijää, mutta minulla on oikeus hyvään kahviin ja sitä saa vain erityisistä erikoispaikoista ja kotoa. Opin myös arvostamaan kahvia uudella tavalla, koska se on käsityötä ja hyvä kahvi on rakkaudella tuotettua marjasta kuppiin saakka.

Omat suosikkikahvini ovat Pauligin Café Parisien, Rostin Ryhti ja nautin myös vanhasta tutusta Löfbergs Lilan Crescendosta. Mistä löydän keittimen, joilla näitä aamuisin keittelen, se on vielä arvoitus ja tarvitsee uuden retken.

Hyvä kahvihetkiä makusi mukaan!

Hanna

Suolaiset suupalat sopivat juhlaan kuin juhlaan

Lohimoussella, tonnikalatahnalla ja sillikaviaarilla täytetyt juhlavat suupalat sopivat niin pikkujouluihin, itsenäisyyspäiväksi, ylioppilasjuhliin, jouluksi kuin uudeksivuodeksikin. Rakenna upeat tarjoilut näillä ohjeilla helposti

Suunnittelin kolme alkupalaleipää loppuvuoden juhliin. Leivät ovat kauniita suolaisia leivoksia, joiden täytteenä on herkullista lohimoussea, ihanaa tonnikalatahnaa sekä vaaleaa ja punaista sillikaviaaria. Leivät on kostutettu meheviksi hienostuneen makuisella kylmällä kalaliemellä, joka syntyy puolessa minuutissa Touch of Taste Kalafondista. Näyttävät ja juhlavat leipäset ovat yllättävän nopeat ja helpot tehdä.

Lohimoussetäyte

Lohimousseen käytin turkkilaista jogurttia saadakseni rakenteesta kuohkean. Sävyjä moussen makuun toin Kalafondilla, roseepippurilla ja Sriracha-chilikastikkeella perinteisten punasipulin ja tillin lisäksi. Koristelin lohileivät kirjolohen mädillä ja keitetyillä katkaravuilla, joissa on dippipyrstö.

Tonnikalatahnatäyte

Tonnikalatahnassa käytin korkealaatuista sertifioitua purkkitonnikalaa, majoneesia ja Touch of Taste Kalafondia, johon on käytetty MSC-sertifioitua kalaa. Touch of Taste fondeja on kätevä käyttää, sillä niitä voi lisätä ruokiin vaikka tilkka kerrallaan, ja ne säilyvät avattuna jääkaapissa ”parasta ennen” päivämäärään saakka. Leipien koristeeksi höyläsin juustohöylällä ohuen, koko kapean kurkun mittaisen viipaleen, jonka pujotin puiseen grillivarrastikkuun.

Sillikaviaaritäyte

Tein kahta eri sävyistä kaviaaria, jotta sain sillileipään kauniin värityksen. Valkoiseen tahnaan käytin vain matjessilliä ja kanamunaa kermaviilikastikkeen kanssa. Punaiseen kaviaariin raastoin keitetyn punajuuren, joita saa onneksi kaupasta vakuumiin pakattuina, valmiiksi keitettyinä. Koristeeksi sillileipiin tein nopean hyytelön punajuurella värjätystä kalaliemestä.

Kaikki tahnat sopivat myös voileipäkakun täytteiksi ja niitä voi hyvin tarjota sellaisenaan buffet- tai brunssipöydässä.

Käytin leipinä vaaleaa paahtoleipää ja tummaa makeaa saaristolaisleipää, joista leikkasin muotilla pyörylöitä. Muottina voi käyttää ohutreunaista lasia. Leivistä voi tehdä myös kolmioita, mutta reunat täytyy ensin leikata pois. Leipien ylijäämäpalat voi kuivattaa ja jauhaa korppujauhoiksi.

Jos haluat, voit tehdä edellisenä päivänä valmiiksi kaiken muun paitsi koristelun. Tee ensin leipien täytteet ja laita ne jääkaappiin tekeytymään. Laita punajuurihyytelö hyytymään ja leikkaa ja kostuta sitten leivät ja levitä niille runsaasti täytettä. Koristele leipäset vasta ennen tarjoilua.

Kalaliemikaikille leiville

Tällä liemellä kostutetaan kaikki leivät ennen niiden täyttämistä sekä käytetään sillikaviaarileipien hyytelökoristeeseen.

2 dl kylmää vettä

1 ½ tl Touch of Taste Kalafondia

Pienet lohimousseleivät

8 kpl

16 pientä leipäpalaa

kostutuslientä (katso erillinen ohje)

Lohitahna

200 g lämminsavustettua kirjolohta

1 dl turkkilaista jogurttia

1 tl Touch of Taste Kalafondia

1 tl roseepippuria

½ tl Sriracha-chilikastiketta tai muutama tippa Tabascoa

½ dl tillisilppua

½ punasipulia pieneksi pilkottuna

Koristelu

100 g kirjolohenmätiä

8 kokonaista katkarapua

8 cocktailtikkua

Poista kalasta nahka, rasva, mahdolliset ruodot ja myös tummaa pintaa jos se on kovin paksua Hienonna lohi haarukalla.

Sekoita kulhossa jogurtti, fondi, pippuri ja chilikastike. Lisää joukkoon tilli, punasipuli ja hienonnettu lohi. Sekoita ja laita tahna jääkaappiin maustumaan.

Leikkaa muotilla vaaleasta leivästä sopiva palat ja kostuta ne kylmällä kalaliemellä kevyesti toiselta puolelta.

Kokoa leivät levittämällä täytettä kostutetulle puolelle leipää. Laita kaksi leipää päällekkäin niin, että päällimmäisenä on kerros täytettä. Koristele kerroksella kirjolohen mätiä. Pujota katkaravut cocktailtikkuihin ja paina ne keskelle leipiä.

Pienet tonnikalaleivät

8 kpl

16 pientä vaaleaa leipäpalaa

kostutuslientä (katso erillinen ohje)

Tonnikalatahna

2 prk MSC-sertifioitua tonnikalaa (á n. 160 g)

1 maustekurkku pieneksi kuutioituna

1 dl ruohosipulia silputtuna

1 dl majoneesia

1 tl Touch of Taste Kalafondia

1 rkl sitruunamehua

Koristelu

8 pitkää kurkkuviipaletta

8 puista grillivarrastikkua

Valuta tonnikala ja sekoita kaikki tahnan aineet yhteen. Täytä kostutetut leivät kuten edellä.

Höylää kurkusta juustohöylällä ensimmäinen viipale. Se on pelkkää kuorta, heitä se pois. Höylää sitten kahdeksan ohutta viipaletta ja kuivaa niitä hiukan talouspaperilla.

Leikkaa grillitikuista n. 10 cm pois (taita ja siisti taitoskohta saksilla) ja pujota kurkkuviipaleet tikkuihin.  Mitä ohuempi kurkku, sen parempi. Työnnä kurkkutikut koristeeksi leipien läpi.

Pienet sillikaviaarileivät

Matjessillifileet myydään kahden fileen pakkauksissa. Käytin toisen fileen vaaleaan kaviaariin ja toisen punaiseen. Molemmissa kastikkeena on kermaviili, joka on maustettu makealla sinapilla. Makea tumma leipä on mehevöitetty kalaliemellä.

8 kpl

16 kpl pientä viipaletta tummaa makeaa leipää

kostutuslientä (katso erillinen ohje)

Vaalea sillikaviaari

1 matjessillifilee pieninä kuutioina

2 kovaksi keitettyä kananmunaa haarukalla hienonnettuna

½ punasipuli pieneksi silputtuna

1 dl kermaviiliä

1 tl makeaa sinappia

Sekoita kaikki aineet tahnaksi ja laita kylmään toviksi, että maut tasoittuvat.

 Punainen sillikaviaari

1 keitetty punajuuri raastettuna

1 matjessillifilee pieninä kuutioina

1 dl kermaviiliä

1 tl raastettua piparjuurta

1 tl makeaa sinappia

Raasta keitetty punajuuri raastimen pienellä terällä ja laita siivilään valumaan. Purista tarkkaan kaikki mehu pois. Säästä mehu hyytelöä varten.

Sekoita sitten kaikki aineet yhteen ja laita tahna hetkeksi jääkaappiin, että maut tasoittuvat.

Punainen kalaliemihyytelö

½ dl kostutuslinetä ja hiukan punajuurilientä.

2 liivatelehteä

Tee koristetta varten hyytelö. Laita kaksi liivatelehteä kylmään veteen pehmenemään.

Kuumenna punajuurilemellä värjätty kalaliemi pienessä kattilassa. Purista liivatteista vesi pois ja lisää ne kattilaan. Sekoittele, kunnes liivatteet ovat kokonaan sulaneet.

Kaada seos n. 10 cm halkaisijaltaan olevaan suorareunaiseen astiaan. Lientä saisi olla astiassa noin puolen sentin kerros. Nosta seos hyytymään jääkaappiin.

Leikkaa hyytelöstä kuutioita tai vinoneliöitä koristeiksi ja mauksi sillikaviaarileipien päälle.

Kostuta leipäviipaleet kylmällä kalaliemellä ja päällystä puolet leivistä reilulla kerroksella punaista sillikaviaaria, nosta päälle toinen leipäviipale ja laita sen päälle reilusti vaaleaa sillikaviaaria. Koristele kalahyytelöstä leikatuilla paloilla.

Maukkaita juhlahetkiä toivottelee

Hanna

Meidän jokavuotinen perinteemme on tehdä matka Tallinnan joulutorille ostamaan lahjoja ja hakemaan joulufiilistä. Eckerö M/S Finlandiassa syön myös aina ensimmäisen kerran jouluruokia ja ostan tuoksu-uutuuksia edullisesti joululahjoiksi.

Perillä Tallinnassa käymme joulutorin lisäksi parissa muussa kiinnostavassa paikassa. Ilman mitään kiirettä ehtii viettää ihanan ja monipuolisen päivän perillä. Se lataa akkuja ja tulee se tunne, että nastaa! Joulu on tulossa ja sydämeen tulee se sellainen erityinen jouluolo.

Lähdimme suoraan satamasta tutustumaan Tallinnan uusimpaan kauppakeskukseen T1 Mall of Tallinnaan. Sinne pääsee keskustasta nelosen raitiovaunulla, mutta me olimme liikkeellä autolla.

Jotkut liikkeistä olivat vielä avaamatta, mutta niitä oli vain muutama. Me tykättiin paikasta tosi paljon. Kauppakeskus on valtava, käytävät on leveitä ja mikä parasta, liikkeet olivat kiinnostavia. Tarjolla oli siis elämyksiä ja asioita joita ei ole kotona.

Yhdessä kerroksessa oltiin keskitytty pääasiassa kenkäkauppoihin ja saimme siellä äärettömän hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Mukaan tuli hienot maihinnousukengät hoito-ohjeineen ja -tarvikkeineen.

Virolaiset tekevät paljon erilaisia käsitöitä ja askartelukauppojen valikoimat olivat tosi hienot. Ilahduin myös paperikaupasta, jossa oli mykistävän hieno valikoima joulukortteja, lahjapapereita, paperikasseja ja lahjalaatikoita.

Sisustusliikkeistä kiinnostava on piensisustusta myyvä Valhalla, jonka takana on valokuvaaja Terja Talpsepp. Sohvatyynyissä ja keittiötekstiileissä kuvitus perustuu hänen luontoaiheisiin valokuviinsa. Rakastuin liikkeessä keinuun, vihreisiin ja valkoisiin marmorituotteisiin, puisiin lautasiin ja  kahvikuppien miellyttävään muotoon ja kuviointiin.

Parhaat jutut ihan Tallinnan ytimessä vanhassa kaupungissa

Tallinnan joulutori ei pettänyt tälläkään kertaa. Raatihuoneentori keskellä tunnelmallista vanhaa kaupunkia on jo sinänsä hieno. Torille pääsee monesta suunnasta ja kun tori sitten aukeaa silmien eteen, on näky kuin jostain onnellisesta joululeffasta. Valtava joulukuusi valoineen seisoo keskellä toria ja sen ympärillä olevista houkuttelevista myyntikojuista saa glögiä, pientä syötävää ja paljon lahjoiksi sopivia juttuja.

Minä ostin taas kerran upeita sukkia ja lapasia. Pidän siitä, että myyjät ovat itse tehneet tuotteet, joita myyvät. Edellisvuosina olen ostanut mm. lampaantaljoja, lampaannahasta tehtyjä pehmeän lämpimiä tossuja ja taidokkaasti neulottuja ohuita villahuiveja. Ostoslistalla saattaa olla myös villisika- tai hirvimakkaraa, savujuustoa ja hunajaa.

Jos kävelee Raatihuoneentorille Viru-katua pitkin, kuten suurin osa ihmisistä kävelee, kannattaa piipahtaa virolaisia käsitöitä myyvissä liikkeissä. Siellä tekee oikeasti mahtavia löytöjä. Esimerkiksi siellä on supertrendikkäitä pahkakulhoja, kauniita puisia leikkuulautoja ja käsintehtyjä puisia keittiövälineitä. Viru-kadulla on myös Rukis kahvila, jonka katossa välkkyvät suuret kristallikruunut muuten hyvin maanläheisesti sisustetussa tosi viihtyisässä kahvilassa. He leipovat siellä itse kaiken ja paakareiden työtä voi seurata kahvitellessaan.

Kadun toisella puolella on kristallimyymälä, josta saa ihanat värilliset kristallilasit joulupöytään 6 kpl n. 70 €, mallista riippuen. Olen ostanut sekä itselleni, että lahjoiksi noita käsinhiottuja laseja. Pidän eniten sarjoista, joissa kaikki lasit ovat erivärisiä.

Suosittelen kahta ruokapaikkaa, jos on tarvetta syödä lounasta (tai pidemmällä visiitillä illallinen). Lusikas osoitteessa Aia 7, on erittäin hyvä ja toinen aina ihana paikka on Sfäär, osoitteessa Mere pst 6E, jossa sattui lauantaina olemaan tarjolla mieltä ja kieltä hivelevä brunssi pöytiin tarjoiltuna. Kumpaankin ravintolaan kävelee Raatihuoneen torilta alle kymmenessä minuutissa.

Pari muuta ihanaa vierailun arvoista paikkaa on 6.12. avautuva taidenäyttely Piparkoogi Maania, jossa piparkakkutaikinasta on tehty kaikkea mahdollista leningeistä enkelinsiipiin. Näyttely on auki tammikuun alkuun saakka. Tallinnan käsityömessut Laulukentällä pidetään tulevana viikonloppuna 7.12.–9.12.

Kotimatkan nautinnot ja hankinnat

Kotimatkalla istuimme hetkeksi juttelemaan Eckerön keittiömestari Kai Honkamäen kanssa. Olisin voinut kuunnella hänen juttujaan kokonaisen päivän. On se mahtavaa sitoutumista, kun ihminen rakastaa ruokaa ja käy harjoittelemassa kokkaamista maailman huippuravintoloissa ja sitten hän tekee ruokaa minulle ja tuhansille muille suurella intohimolla ja taidolla. Ai ai. Juhlamenu maistui herkulliselta. Söimme rauhassa ja nauttien. Ensin kalat, sitten hiukan salaatteja, sen jälkeen leikkeleet ja maksapatee, joka on mun herkkua ja sitten siirryimme pääruokien kimppuun. Mestari Kai itse leikkasi minulle juhlavasta joulukinkusta herkkuviipaleet. Ja kyllähän ne laatikot on niin hyviä, kun saavat rauhassa paistua laivan uuneissa. Eckerö M/S Finlandialla tehdään yli 80% ruuista itse, alusta saakka, laivan omassa keittiössä. Ruuassa panostetaan satokausiajatteluun ja ruuan kotimaisuuteen. Se on minusta oikeasti hirveen hieno juttu. Ja siis Eckerö M/S Finlandia purjehtii muutenkin Suomen lipun alla, eli on kotimainen laivayhtiö. Peukutan!

Tänä vuonna juhlitaan Viron sataa itsenäisyyden vuotta ja sen kunniaksi pöydässä on aina myös joku virolainen perinneruoka. Virossa jouluna syödään ohraryynien kanssa pehmeäksi haudutettua hapankaalia ja sianpaistia. Aikamoista herkkua sekin. Tässä juuri on buffetpöydän juju. Tarjolla on paljon kaikenlaista ja uusia juttuja voi maistaa aluksi vain lusikallisen. Jos maku oli mieleinen, voi aina ottaa uuden lautasen ja hakea lisää. Kaikkea ei tarvitse ottaa kerralla. Silloin voi hyvällä omallatunnolla maistella, eikä tule ruokahävikkiä.

Ruuan jälkeen menin hankkimaan viimein ne tuoksuvat joululahjat laivan kaupasta, koska ne ovat siellä 20–25% maahintoja edullisemmat. Säästöllä maksaa jo laivamatkojen hinnan. Kysyin henkilökunnalta ihanimmista uutuuksista ja päädyin Carolina Herreran aistillisen Good Girl EdP -tuoksuun 70,90 € (maissa n. 100,90€), jonka pullo on ihana naisellinen kenkä. Toiseksi lahjaksi ostin myös uutuuden, Diorin JOYn, sekä saman tuoksuisen kosteuttavan vartalovoiteen. JOY on pehmeä ja energinen tuoksu, johon ihastuin täysin ja taisipa käydä niin kivasti, että ostinkin kaksi settiä – toisen itselleni.

Ihanaa joulunaikaa ja hyvää joulufiilistelyä kaikille sopivin maustein

Hanna

Kuolema marraskuussa. Juuri näin TV-uutisista kuinka mun elämä on kuolemaa vaille valmis. Istun liikaa. Hyvä Luoja sentään. Jo 10 minuutin yhtäjaksoinen istuminen on jo sydän- ja verisuonitauteja aiheuttavaa toimintaa. Tavallaanhan tämä on helpotus, koska ei tarvitse enää sitäkään stressata. Se, että nousisin tästä kirjoittamasta aina kymmenen minuutin välein, ei tule tapahtumaan. Tai että ajaessani vaikka Lahteen keikalle, ajaisin vanhaa tietä ja pysähtyisin aina 14 kilometriä ajettuani tienposkeen liikkumaan. No way!

Koko tämä ajatus sopii loistavasti marraskuuhun. Marras tarkoittaa osapuilleen samaa kuin kuollut ja olen osapuilleen kuollut joka marraskuu. Täydellinen balanssi. Taistelen, että pysyn hereillä ja juon litrakaupalla kahvia, sekin lienee tappavaa, mutta välttämätöntä. Lisäksi palelen koko ajan ja vieressäni seisoo aamusta iltaan marras-mörkö, joka väistyy ainoastaan niinä hetkinä, kun olen hyvässä seurassa tai aurinko paistaa. Se poistuu myös runsaalla määrällä suklaata, valkoisia vehnäjauhoja, sokeria ja rasvaa, mieluiten samassa paketissa.  Okei se poistuu myös, jos lähden Fustratunnille, mutta mikä siinäkin on, että olen koko ajan hiukan kipeä. Hankalaa treenata sairaana. Viimeksi treenitunnilla Juho (Fustra-ohjaajani) venytti minua. Makasin lattialla ja hän väänsi koipiani. Minun tehtäväni oli olla rento ja hengittää. Se olikin suurin piirtein kaikki mihin kykenin.

Tänään menin lääkäriin koska korvaa on särkenyt monta päivää. Ajattelin että sieltäkö se kuolema nyt tulee, korvasta? Oli vähän flunssanpoikasta jo pari viikkoa sitten. Otin kuitenkin silloin influenssarokotteen samalla, kun olkapäähäni tykitettiin viisi muuta rokotetta tulevan Afrikan matkan takia. Pieni kiukkuinen ja sitkeä nuha on vaivannut siitä asti. Mutta sehän on tavallaan perusjuttu. Nuha kestää kaksi viikkoa. Mutta tuo kipeä korva. Välillä vihlaisee niin peijakkaasti ja ajatus yhdeksän tunnin lennosta niin, että korva on tulehtunut, ei hirveästi kiinnosta. No siis lääkäriin. (On muuten ihan sairaan ärsyttävää, kun ne huutavat sukunimen niin kovaa, kun kutsuvat vastaanotolle. Kaikki päät kääntyvät katsomaan, jotta mikä sitä Sikke Sumaria vaivaa ja pettyvät ihan hitokseen, kun näkevät mut. Tulevat sairaammiksi siitä ihmiset.)

Lääkäri tutki nielun, korvat ja poskiontelot. Terve. Mutta entä kipu? Tohtori painoi leukanivelien kohtia ja parkaisin.  Eli korviin säteilee kipua aivan jumissa olevista leukalihaksista. Nyt kiinnostaisi tietää, mikä Fustraliike auttaa siihen vaivaan! (Vaikka taidanpa tietää – samat liikkeet jotka auttavat hartiajumeihin. Ja arvatkaapa mikä toiminto pahentaa hartia ja niskakipuja? No se sama tappava istuminen tietenkin. Mikä hullu paradoksi. Tappava työ. Kirjoittaminen. (Puhumisesta tykkäänkin kyllä yhtä paljon ja sitä voi tehdä liikkuessaankin, mutta mitä se tekee leukanivelille?)

Kuolemaa siis odottelen tässä, kuten marraskuuhun sopii, mutta sitä ennen on paljon tehtävää.

Lähden siis Afrikkaan, Sansibarille viemään sinne silmälaseja optikkojen kanssa, enkä aio kuolla sitä ennen, koska he tarvitsevat ne lasit siellä ja olen kärsinyt rokotusten vaivan.

Joulukin on tulossa ja haluan lähettää joulukortteja ja tavata jouluna perheeni ja ystäviä. Lisäksi haluan nähdä Josef Frank –näyttelyn Design museossa, johon en ole ehtinyt mennä ja Samujin uuden liikkeen Kämpissä. (Jonka on suunnitellut edellisen kauden Suomen kaunein koti tuomari Aleksi Niemeläinen kollegoineen eli Futudesign.) Lisäksi haluan leipoa suklaakakun, jossa on pystyssä kokonaisia päärynöitä, lukea Keplerin uusimman ja Michelle Obaman Minun tarinani.

Eli tässä syy miksi blogissa on ollut hiljaista. Kamala kiire. Tappava kiire.

En kuitenkaan ole ollut toimetonna, vaan kirjoittanut muita juttuja. Ja varsinkin kuvannut. Sekin on aika huvittavaa. Homma menee nimittäin iin, että olen kuvannut ja tehnyt perustöitä niihin juttuihin jotka julkaistaan Afrikan matkan aikana. Ettei blogiin tule silloin taukoa. Näettekö tässä jonkun paradoksin?

Sen verran nauratti omat jutut, että marras-mörkö katosi. Kohta menen saunaan ja sitten katsomaan Yle Arenasta Babylon Berlin –sarjaa. Se on loistava. Katsokaa se ja ymmärtäkää yksi asia. Babylon Berlin sarjan budjetti oli 40 miljoonaa euroa. Sarjassa on 16 jaksoa. Yhden jakson hinta on sama kuin suomalaisen kokoillan elokuvan budjetti keskimäärin on. Että jos et muuten katsoisi, niin katso tästä syystä. Tavallaan sarja kyllä ahdistaa, koska vaikka se on fiktioita, se voisi olla totta. Elämä on ollut kovaa v.1929 ja kovaahan se on nytkin. Marraskuussa ja Suomessa. Samankaltaisia ongelmia on paljon.

Mutta hei – hyvällä mielellä tämä viikko!

Love – for ever yours – Hanna

Hohoi Viroon matkaajat! Naapurimaamme on hieno ja upea ja siellä on paljon muutakin nähtävää, kuin Tallinnan vanha kaupunki. Eikä tarvitse edes olla rohkea tai mitenkään villi persoona, että voi tutustua moniin ihaniin paikkoihin, jotka totisesti ovat näkemisen arvoisia. Minä luulin, että kaikki ovat jo käyneet Telliskivessä Kalamajan alueella, mutta hui hai! Eipä se niin olekaan. Olen seilannut lahden yli Eckerö Linellä, vaikka kuinka monta kertaa ja kirjoittanut matkoista yhtä monta blogia. Blogeissa kerron hienoista paikoista pitkin poikin Viroa, kannattaa katsoa ne läpi ja lähteä matkaan. Kokoan niistä luettelon tämän blogin loppuun. Mutta ensin matkustetaan Tarttoon!

Tartto sijaitsee Etelä-Virossa 2,5 tunnin ajomatkan päässä Tallinnan satamasta. Se on yliopistokaupunki ja Tarttoa pidetään Viron kulttuurin ja sivistyksen henkisenä pääkaupunkina, kuten Wikipediassa sanotaan. Virolaisen ystäväni mukaan sieltä ei puutu mitään muuta kuin meri. Itse en koe sitä puutteena. On siellä kuitenkin kaunis Emajoki joka virtaa Tartton kaupungin läpi.

Halusin mennä Tarttoon katsomaan Viron kansallismuseota, Eesti Rahva Muuseumia, koska olin kuullut siitä ylistäviä lausuntoja. En pettynyt. Museo on vaikuttava, hauska, oivaltava se on wau-arkkitehtuuria ja siellä vierailusta nauttivat kaikenikäiset matkaajat.

Lähdimme reissuun Eckerön aamulaivalla, joka lähtee Länsi-Satamasta klo 9.00. Lähtöaika on mukavan leppoisa, vaikka asuisi kauempanakin. Me lähdimme matkaan omalla autolla, mutta Tarttoon pääsee Tallinnasta kätevästi myös bussilla ja junalla. Bussimatka kestää n. 2,5-3 h ja aikataulut löytyvätä täältä. Junalla matka taittuu aavistuksen nopeammin juna-aikatauluja voi tarkastella täältä.

Matkaan lähtiessä aamupalaa ei tarvitse syödä kotona, Eckerön M/S Finlandian loungessa sekä buffetissa on tarjolla monipuoliset aamiaiset ja kannattaakin syödä sellainen ihan tukevasti niin jaksaa mukavasti Tarttoon saakka.

Minusta laivan loungessa on parasta mysli, jugurtti ja marjat ja buffetissa munakokkeli, karjalanpiirakat ja kaurapuuro. Mutta mä olenkin tosi monotoninen aamiaisten suhteen. Syön aina samaa. Tarjolla on kuitenkin vaikka mitä herkkuja, kuten tietysti sillejä, salaatteja, pekonia, pottuja, lettuja, pullaa, porkkanakakkua…

Tuliaisten oston päätin jättää paluumatkaan, joten aamiaisen jälkeen aika kului kirjaa lukien.

Joskus joku epäilee Viron maanteiden kuntoa. Sen huolen voi jättää taakseen, sillä tiet ovat kunnossa ja bensa-asemiakin on ihan sopivien välimatkojen päässä. Tosin en tykkää pysähdellä matkalla, joten tankkaan auton aina joko kotona ennen lähtöä tai heti Tallinnan keskustan ulkopuolella.

Ajo sujui rattoisasti ja perillä Tartto näytti meille kauneimmat kasvonsa upeassa auringonpaisteessa. Ajoimme suoraan museolle, joka on keskustan ulkopuolella Raadin kaupunginosassa paikalla, jossa Neuvostoliiton aikana sijaitsi yksi koko Neuvostoliiton suurimmista sotilaslentokentistä.

Koko Tartton kaupungin historia on hyvin rankka, siihen voi tutustua helpoiten Wikipediassa. Mua koskettaa tämän pienen naapurimaamme kohtalot aina niin kovasti, että rintaa raastaa lukea noita juttuja, mutta toisaalta se mitä Viro on tänään, on valtavan hienoa. Upeat naapurimme!

Museo siis rakennettiin entiselle kiitotielle ja olinkin ylpeä itsestäni, kun tajusin museon muodon olevan kuin koneen nousukiito. Tosin sen ymmärtämiseen ei ihan hirveästi tarvita…

Sisään johtavan nielun koko on niin suuri, ettei sitä voi oikein edes käsittää. Silti se on kevyt ja ilmava. Samaa suuruutta on aulatiloissa ja ravintolassa. Museorakennus kulkee joen yli ja ikkunoista avautuvat maisemat ovat todella kauniit.

Museon ovat suunnitelleet arkkitehdit Dan Dorell, Lina Ghotmeh ja Tsuyoshi Tane, jotka voittivat suunnitelmallaan Viron järjestämän arkkitehtikilpailun. Rakennuksessa on paljon symboliikkaa. Ajatuksena on ollut suunnitella rakennus, joka kuvastaa avointa toiveikasta tulevaisuutta kaikkine upeine mahdollisuuksineen paikalle, jossa aiemmin sijaitsi Tartton kaupungin avoin haava, sotilaslentokenttä, joka muistutti ajasta, jolloin Viro oli menettänyt itsenäisyytensä ja Tarttoa hallitsi jatkuva voimakas lentomelu ja ilmapiiri kaupungissa oli uhkaava.

Olin vaikuttunut aivan kaikesta mitä näin.

Museossa on kaksi pysyvää näyttelyä. Kohtaamisia kertoo tavallisista virolaisista ihmisistä, jotka ovat eläneet maassa eri aikoina ja Uralin kaiku, kertoo suomalais-ugrilaisista kansoista. Molemmat näyttelyt on rakennettu viimeistä teknologiaa hyödyntäen. Se tekee vierailusta elämyksen kaikenikäisille. Osa tiedosta on kuunneltavissa ja osa luettavissa, molemmat myös suomen kielellä.

Siellä kävellessäni mietin, millainen on oltava sen ihmisen mielikuvituksen ja tiedon, joka osaa koota tällaiset kokoonpanot. Jos tekisin vain yhden matkan Viroon, tekisin sen epäröimättä tänne.

Kun viimein lähdimme pois museosta, oli jo nälkä ja päätimme mennä venäläiseen Vassilissa ravintolaan, joka oli saanut hyvät arvostelut. Ravintolan sisustus ei ollut mitenkään merkittävä, mutta valitsimme kummatkin listalta kievilästä kanaa ja hyvä ettemme lautasia nuolleet, niin hyvää se oli. Annos ei ollut kevyt, mutta nälkäkin oli kova, joten se meni just nappiin. Suosittelen.

Meidän matkamme jatkui Saarenmaalle, jonne on pitkä ajo Tarttosta, lauttamatkoineen aikaa kuluu 5,5 h joten oli syytä lähteä ajamaan. Seuraavalla kerralla jään yöksi ja tutustun kaupunkiin juurta jaksain. Yliopistokaupungissa tapahtuu paljon, siellä on paljon kauppoja, ravintoloita ja viehättäviä kahviloita. Ne on mentävä kokemaan. Tarttossa on kiinnostavia joulutapahtumia mm. Viron suurimmat Joulumarkkinat Tartu Näitusedin messukeskuksessa 30.11.-2.12. Raatihuoneen torin joulumarkkinat 8.12. klo 11.00-17.00 ja Joulukaupunki Tartto -tapahtuma 02.12.2018 – 10.01.2019 Raatihuoneen torilla sunnuntaisin enne jouluaattoa.

Eckerö Linellä on hyviä hotellipaketteja myös Tarttoon ja hotellesita valitsisin ilman muuta tämän.

Kotiin seilasimme sitten parin päivän päästä Tallinnasta klo 18.30 lähtevällä M/S Finalndialla, josta ostin korillisen kosmetiikkaa. Ja pari joululahjaa, jotka kuitenkin hellyin antamaan saajilleen jo nyt. Niin siinä aina käy!

Matka oli ihana ja on aivan varmaa, että menen Tarttoon pian uudelleen. Haluan nähdä sen talvella, kun kulttuuritarjontaa on paljon ja kesällä, kun se on kauneimmillaan!

Ja sitten ne kaikki hyvät linkit minne mennä Virossa:

Ihana päivä Tallinnassa

Upeat hoidot ja hieronnat koko perheelle

Hyvät ravintolat hiukan keskustan ulkopuolella

Kiinnostava Nõmmen alue, tori ja ravintolat

Pärnu

Saarenmaan matkavinkit

Moottoripyöristä kiinnostuneiden Viro

Päivä Tallinnassa

Tässä on vain osa. Loput löydät kun laitat Googlehakuun: Apublogit Hanna Eckerö – tee se ja nauti matkoista enemmän!

Hanna