1

Ajelin Kuressaaresta fillarilla kotimökille pitkin silkin sileää pyörätietä. Se on hidasta hommaa, koska vähän väliä täytyy pysähtyä kuvaamaan jotakin. Tienpientareet ovat täynnä ihania kukkia, taivaalla lentävät haukat ja kotkat, tien yli vilistää käärme, ei niiden voi antaa vaan olla. Pitää saada kuvia. Nyt olin kuitenkin päättänyt polkea pysähtymättä koko matkan, saadakseni selville kaunako matkaan kuluu aikaa. (Mikä on sinänsä aivan älytön juttu, koska siihenhän menee se mikä menee. Kuvaan kuitenkin aina. En tee mitään tiedolla kuinka nopeasti KYKENEN ajamaan sen matkan!)

Poljin siis päättäväisesti. Pian kuulin kuinka takaa lähestyi toinen pyörä. Mitäkö tein? No  lisäsin tietysti vauhtia! Hahahah! No eihän siinä mennyt kuin hetki, niin takaa tullut pyöräilijä tavoitti minut ja Joponi noin sata vaihteisella kilpurillaan. Hetkinen…Hän yrittää puhua minulle jotain. Pysähdyn ja näen että hän ojentaa minulle vyötärölaukkuani. O-ou!

Laukku oli pudonnut, kun ohitin hänen perheensä nurmikon kautta yhdessä risteyksessä. Siinä käveli kaksi lasta, yksi pyöräili ja äiti työnsi yhtä vaunuissa. Lapset ovat niin arvaamattomia liikkeissään, että kiersin heidät kaukaa, jotta saattoivat rauhassa kulkea ja ajoin jalkakäytävän reunan yli. Siinä se laukku oli pudonnut pyörän korista. (Vyötärölaukku! Miksi se oli korissa??)

Järkytyin. Laukussa oli käytännössä kaikki. Lompakko, jossa kaikki kortit ja vähän fyrkkaa, passi, avaimet ja puhelin. Amen. Sopersin kiitoksia, annoin rahaa palkkioksi ja kiittelin vielä. Sitten mies lähti. Ajattelin ajellessani, että niin – terve ihminen on rehellinen. Ja haluaa palauttaa jonkun hukkaamat tavarat. Niinhän minäkin tekisin.

2

Viikon kuluttua tapahtumasta ystäväni tulivat tänne oopperaan. Oopperaillan jälkeen he kävivät syömässä noin 500 metrin päässä hotellistaan. Tapasimme aamiaisella Kuressaaren ihanimmassa aamiaispaikassa, jonne olin aamulla ajellut vieraanani olleen Lotan kanssa herkuttelemaan.

Löysimme ystäväni sieltä onnettomina. Miehen lompakko oli kadonnut illalla sillä 500 metrin matkalla. Lompakkoa oli etsitty koko aamu, poliisille tehtiin ilmoitus, paikat pengottiin läpikotaisin. Olisiko se voitu varastaa? Tuskin. Olin varma, että lompakko tulee jotenkin takaisin.

Päätimme Lotan kanssa löytää sen, etsiä paremmin, olla supernokkelia! Lähdimme haravoimaan aluetta. Tietysti katsoimme pusikot, kurkimme autojen alle ja katsoimme katujen viemäriaukkoihin.

Aloimme miettiä asiaa psykologisesti. Jos joku löytää lompakon, hän katsoo tietysti heti sen sisään. Siellä ei ollut käteistä. Mitä kurja ihminen tekee silloin? Viskaa lompsan pois. Minne? Ehkä kuitenkin roskikseen! Mutta hitto, tekikö mieli tunkea käsi roskikseen ja kokeilla onko siellä lompakko? EI! Olisi pitänyt olla periskooppi, että sinne olisi nähnyt, roskiksien suut ovat kapeat aukot pönttöjen kyljissä. Ei sisään näe millään ilveellä. Sitten PAM! Neronleimaus! Kuvataan puhelimella roskikset sisältä. Hirmu hyvä idea, mutta pöllönä jotenkin käänsin kameran selfie moodiin….No Lotta ohjeisti ja saatiin kuvat. Kiinnostaako nähdä mitä on Kuresaaren puiston roskiksissa? Olkaa hyvä!

’

No lompakko ei löytynyt. Harmi. Tuntui tyhmältä. Luottokortit suljettiin ja tiemme erosivat kurjissa fiiliksissä.

Vaan elämäkö elämää ois, jos tyyni ois järven pinta? Pian soi puhelin ja kaksi iloista kaveria matkalla oopperareissulta kotiin, soittavat. LOMPAKKO LÖYTYI!!! Jessss! Uskoni ihmiskuntaan säilyi! Samoin kuin siihen että muisti saattaa tehdä pikkutepposia aina välillä. Lompakko oli ollut hotellihuoneen naulakon hattuhyllyllä rouvan lierihatun sisällä….

3

Täällä tarvitaan usein käteistä rahaa, joten sitä täytyy välillä nostaa automaatista. Otin rahaa minäkin ja tyytyväisenä tepastelin pitkin Kuressaaren katuja. Oli ihana ilma ja hyvää fiilis. Söin jäätelön ja ostin parit villasukat. Kävin lounaalla ja nautin elämästä ja kannoin harteillani lomalaisen viittaa. Sitten istuin autoon ja lähdin ajelemaan mökille. Menin kuitenkin vielä kaupan kautta vain todetakseni kassalla, että pankkikorttini ei ollut lomapakossani. Shokki. Sitten ymmärrys. Se jäi pankkiautomaattiin. Helvein helvetin helvetti! Täällä pankkiautomaatit antavat rahat ensin. Sitten se pöljä kone kysyy mitä haluat seuraavaksi tehdä. Jos haluat korttisi, painat QUIT-nappia. No en painanut. Niin iloiseksi tulin riihikuivasta, jota kone työnsi kouraani. Eipä muuta kuin renkaat ulvoen takaisin keskustaan ja automaatille, joka onnekseni oli pankin seinässä. Pankissa mitä suloisin lady hymyili leveintä hymyään ja sanoi – niin me kuulimme, kun kone piippasi ja piippasi, kun se jäi sinne. Mikä nimesi on? – Hanna Sumari. Tässä on korttisi. Iloista päivää!

Että näin täällä

😂

Hanna

Migreeni. Ja tuhat tapaa hoitaa sitä, ehkäistä sitä ja voittaa se. Vähintään yhtä monta asiaa, jotka saavat sen puhkeamaan. Monta tapaa on myös sitä sairastaa.

Minulla on ollut migreeni parikymppisestä asti. Se on myös äidilläni ja kaikki kolme sisartani ovat siitä kärsineet. Minun migreenini lähti pois, kun aloin harrastaa Fustraa. Nyt en ole valitettavasti treenannut kunnolla kuukausiin. Siihen on useita syitä ja olen todella iloinen siitä, että treenit alkavat ensi viikolla.

Asiat jotka saavat migreenini puhkeamaan ovat monenlaisia. En voi juoda käytännössä lainkaan viinejä, en myöskään samppanjaa. Kaikki muukin alkoholi saa kohtauksen helposti puhkeamaan. Ainoastaan kirkkaat puhtaat juomat ovat turvallisia. Sellaiset kuin garppa ja vodka ja yksi cocktail; dry martini. En missään tapauksessa voi juoda päivällä yhtä lasillista mitään alkoholia, päänsärky on taattu, jos sen teen. Myös juomasekoitukset ja makeat alkoholijuomat ovat pois suljettuja.

Tuuli aiheuttaa kohtauksen (niin todellakin jos päähäni tuulee….ja pahus, kun hatut eivät oikein sovi minulle!) väsymys, helpotus, stressi, jännityksen laukeaminen, Natriumglutamaatti, kahvin puute, vilkkuvat tai kirkkaat valot, tuoksut, tupakka, tietynlaiset äänet jne. Suurinta osaa aiheuttajista on helppoa välttää, joitain mahdotonta.

Migreeni on raivostuttava, koska se pilaa kaiken. Aina kun se puhkeaa, tulee jotenkin niin onnettomaksi. Tulee pettymys. Mutta olen kyllä migreenini suhteen onnekas – monilla tilanne on paljon pahempi.

Migreenini lähtee yleensä pois täsmälääkkeillä. Ennen Fustran aloittamista kävin usein myös piikillä. Eli täsmälääkkeetkään eivät auttaneet, vaan minulle jouduttiin antamaan eri lääkkeistä sekoitettu cocktail suoraan lihakseen. Joskus piikkejä jouduttiin antamaan useita ja joskus lääkettä ruiskutettiin todella reipas määrä.

Pahinta on silloin, kun tenssion neck eli kireistä niskoista johtuva jännityspäänsärky ja migreeni saavat aikaan oravanpyörän. Kireät niskat aiheuttavat migreenin, joka aiheuttaa niskojen kireyttä. Kipu kiristää. Siihen tarvitaan aina piikki tai useita. Selkääni on myös puudutettu migreenin takia. Puudutusainetta on pistetty triggerpisteisiin, jotta lihasjännitys laukeaisi.

Migreenissä minusta tulee itsesäälissä rypevä pelkurivauva. Olen loputtoman reipas, jopa migreenissä, niin kauan kun on pakko. Kun migreeni lopulta saa yliotteen ja kohtaus puhkeaa, kaipaan rakkautta, huolenpitoa ja hellyyttä. Lisäksi minua pelottaa. Haluan, että joku on lähellä. Selviän kyllä ilmankin, mutta kaikki rakkaus tuntuu silloin ihanalta. Tosin sitä on hiukan haastavaa antaa oikein missään muodossa, koska en kestä ääniä tai valoa, en jaksa kuunnella enkä puhua, enkä halua, että minua juurikaan kosketaan. Mutta jos joku on kotona, toisessa huoneessa aivan hiljaa ja tiedän sen, se tuntuu mukavalta. Ja kun kohtaus alkaa mennä ohi, on ihanaa, jos joku vähän (paljon) hoivaa. Vettä, kahvia, silitystä, ruokaa jne. Ja ruokahalu on oikukas kohtauksen jälkeen. Suolaa, sokeria, suuria määriä vuoron perään. Suklaata. Kahvia kiitos! Hampurilainen, nakkeja! Ylipäätään asioita, joita en syö tavallisesti.

Migreeni on myös äärimmäisen pelottavaa. Sanotaan ettei siihen voi kuolla, mutta en usko sitä. Joskus kipu on ollut niin helvetilistä, että olen ollut varma, että siihen on pakko kuolla. Ettei se ole vaaratonta. Ja kun se jatkuu päiviä, eikä piikit auta eikä mikään muukaan, ei voi uskoa, ettei se ole kuolemaksi. En tiedä onko vai ei.

On hirveän tärkeää pitää itsestään huolta ja koettaa elää niin, ettei saisi kohtauksia, jos niitä voi välttää. Nyt olen saanut kaksi kohtausta vain muutaman sisällä. Edellisistä on kuukausia, ellei vuosia.

Olen täällä Saarenmaalla ja oli pakko käydä kaupassa. Kauppias kertoi kuinka hän hoitaa omaa migreeniään. Ette usko tätä – iilimadoilla. Kyllä. Hän suositteli niitä minullekin. Olin oksentaa, mutta kuuntelin. Hän on ottanut hoitoa nyt kaksi vuotta parin kuukauden välein ja migreeni on pysynyt poissa. Häntä oli kuvottanut aluksi mutta on nyt tottunut, koska ei halua syödä lääkkeitä jatkuvasti. Iilimadot auttavat kuulemma, vaikka mihin ja niitä myös laitetaan, vaikka mihin. Kyllä myös emättimeen, kun hoidetaan lapsettomuutta, johon hoito kuulemma myös tepsii. Hoito on täällä edullista. Yksi iilimato maksaa 4 € ja tarvittava määrä on 4-6 kpl. Hoitajan palkkio on 10 € ja hoito kestäää noin 1,5h

Muistan nähneeni dokumentin siitä, kuinka venäläiset käyttävät sairaanhoidossa iilimatoja ja kuinka niitä kasvatetaan täysin steriileissä olosuhteissa kellon tarkasti ja pieteetillä. Mene ja tiedä – jännältä kuulostaa. En nyt kuitenkaan ota vielä sitä hoitoa ja anna iilimatojen pureutua ihooni satojen hampaidensa avulla ja alkaa imeä vertani. Menen hierojalle ja odotan ensi viikkoa ja treenejä. Mutta konsteja on monia, kuten on tämän sairauden muotojakin. Yhtä auttaa yksi, toista toinen konsti. Ja niitäkin joita ei auta mikään. Yhtä en kuitenkaan halua kuulla: Nyt lähde ulos tee reipas lenkki! Näin sanoi minulle kerran sairaanhoidon päivystäjä puhelimessa, kun särky oli niin kova, että tuskin pystyin puhumaan. Enää ei varmaan olla missään näin tietämättömiä.

Pidä huoli itsestäsi

love

Hanna

Kesäloman kovin haasteeni on olla tekemättä mitään. Ystäväni kommentti asiaan oli loistava: ”kysehän on vain siitä miten tekemiset nimeää: ei tää oo mittään, ei tääkään oo mittään, en siis tee mittään!”

Pyykinpesu mökillä ei ole mittään, koska rakastan sitä. Kotona pyykki on pakko, mökillä se on harrastus. Pesen kaikkea koko ajan. Tai siis kone pesee ja minä vien sitten pyykin narulle puhtaaseen tuuleen ja auringonpaisteeseen kuivumaan. Pesen kaiken: patjojen päälliset, täkit, tyynyt, lakanat, verhot, villapaidat ja kesävaatteet.

Silitys mökillä ei oo mittään, Sillä en koskaan silitä kotona. En ehdi. Silitän vaatteen, jos se sitä tarvitsee, mutta en silitä mitään esimerkiksi kerran viikossa. Mökillä silitys on lomaa! Raahaan silitysvehkeet terassille, pistän bikinit päälle ja silitän auringossa. Se ei mittään ole todellakaan!

Tänä kesänä en ole tehnyt siis yhtään mittään, koska olen pessyt enemmän pyykkiä kuin ikinä. Myös untuvapeittoja ja tyynyjä. Saarenmaalla on paistanut aurinko ja pyykki on kuivunut unelman lailla. Välillä on jopa paistanut ja tuullut, se se vasta onkin hyvä pyykkisää! Kaikki kuivuu niin nopeasti, että kun seuraavaa koneellista tuo narulle, voi edelliset jo kerätä pois.

Jos ulkona sattuu satamaan, pesen silti pyykkiä. Meillä on nerokas ja tehokas pyykinkuivausteline, jossa esimerkiksi farkut kuivuvat parissa tunnissa. Teetin meille katajatikkaat, jotka laitoin nojaamaan seinää vasten sähköpatterin eteen. Tikkaille mahtuu valtava määrä pyykkiä. Lakanat taittelen pituussuunnassa nelinkerroin ja käyn välillä kääntämässä niitä. Se ei ole mittään!

Mökin verhoja en ole ehtinyt pestä moneen kesään. Ikkunoissa on valkoiset Marimekon pellavaverhot, jotka roikkuivat aikaisemmin Espoon kodin ikkunoissa, mutta pesuvirheen (ei omani todellakaan!) takia ne kutistuivat ja sinne oli hankittava uudet (…valkoiset pellavaverhot – luultavasti olen sitä mieltä, että maailmalla ei ole minulle muunlaisia verhoja tarjota. Koska onko mitään kauniimpaa kuin tuulessa heiluvat valkoiset pellavaverhot, jotka on kiinnitetty mahdollisimman yksinkertaisesti ilman mitään rypytyksiä? Tuskin!) Kankaan on suunnitellut Marimekolle Kristiina Isola vuonna 1997 ja sen nimi on Pikseli. Ihana kangas. Valkoisella valkoiselle painettua 100% pellavaa. Meidän mökille on roudattu paljon vanhaa jo kerran tai useammankin käytettyä tavaraa, joten minulle ei kannata höpistä juttuja siitä, ettei mökille saisi viedä vanhoja kamoja. Kaikki riippuu siitä, millaisia ne vanhat kamat on!

Kun pellavan pesee, sitä ei saa lingota voimakkaasti, ettei verhoihin jää pysyviä ryppyjä. Ne kuivuvat suvituulessa hujauksessa. Onkin oltava tarkkana, etteivät ne kuivu liikaa. Sopivan nahkeina niiden silittäminen on unelmaa. Terassilla. Koska sehän ei ole mittään.

Tänä kesänä pesuhommiin tuli onnellinen bonus. Sain ystävältäni Tiinalta lahjaksi pesuaineet mökille. Ja voin sanoa, ettei se ole ainakaan hillinnyt pyykkäämistä! Washologi by Viktoria on ruotsalainen tuotemerkki. Sarjaan kuuluvat pesu- ja huuhteluaineet ja tuoksuvedet. Tuotteet tehdään Ruotsissa ja niiden perusajatuksena on korkea laatu ja ekologisuus. Tämä on se juttu, joka vaikuttaa minuun, sillä Saarenmaalla on erityisen tärkeää käyttää mahdollisimman ekologisia pesuaineita, sillä viemärihommat eivät ole täällä ihan huippuluokkaa vielä. Mutta se on erittäin tärkeää muuallakin.  Synteettisiä myskiyhdisteitä, eli keinotekoisia hajusteita, joita käytettään juuri pesu- ja puhdistusaineissa, shampoissa jne. pääsee käytön yhteydessä ilmakehään ja vesistöihin. Se on aika raakaa, sillä näitä yhdisteitä on löydetty mm. kaloista, ihmisten verestä ja jopa äidinmaidosta. Ei kauhean kivaa. Siksi ilahduin lahjasta erityisesti. Nämä pesuaineet eivät siis sisällä väriaineita tai synteettisiä myskiyhdisteitä ollenkaan, vain luonnollisia hajusteita. Ja ne tuoksuvat niin ihanilta. Vain aavistuksen raikkailta. Ei mitään raskasta tuoksua, joka peittäisi ulkona kuivuneen pyykin ihanista ihanimman tuoksun. Olen nyt raahannut näitä Saarenmaan ja kodin väliä, koska en ole ehtinyt kaupoille, kun olen Suomessa.

Sain peruspesuaineen lisäksi sporttivaatteille oman pullon ja mielenkiinnolla kokeilin sitä Jarin endurokamoihin. En nyt viitsi lähteä kuvailemaan niiden odöörejä ennen pesua mutta kyllä te tiedätte mitä sporttivaatteille tapahtuu…oh lal laa! Mutta raikasta tuli kolmessa kymmenessä asteessa. Hei oikeasti mä suosittelen näitä ihan kympillä, sillä ovat toimivat ja viisaat. Niin ja siis erittäin riittoisat, sillä pulloja ei ole täytetty vedellä, vaan pesuainetiivisteellä. Pullot kestävät pitkään, ainetta tarvitaan vain ruokalusikallinen tai kaksi.

Eilen en tehnyt siis mittään, en tänään enkä luultavasti huomennakaan. Se vaan, että pestävät alkaa loppua…. Ja päälläkin on kokoajan vaan bikinit, joten ei tule lisää pyykkiä….

Onnea kesäpäiviin

♥️

Hanna

Meidän kesäparatiisi Saarenmaalla on paikka, jossa rentoudutaan ja tavataan ystäviä. Täällä ei tarvitse uurastaa kasvimaan tai minkään muunkaan asian kimpussa. Voi vain nauttia elämästä ja olla möllöttää. Ei sitä kuitenkaan loputtomasti jaksa vaan olla, joten jossain vaiheessa alkavat kaikenlaiset huushollihommat maistua. Tykkään kaikista kotitöistä, jos ei ole kiire eikä pakko.

Mökin entinen lasten makuuhuone on muuttunut pikkuhiljaa vierashuoneeksi jossa kyllä vierailevat ihanan usein myös omat lapset. Viimeksi siellä oli Katri, joka väitti, ettei hän mahdu peittonsa alle. No joo, onhan hän pitkä, mutta juttu kuulosti ihan dorkalta. En siis uskonut ennen kuin näin. Mutta totta se oli. Siinä se neiti pötkötti ja aina kun peitto oli sopivan ylhäällä, olivat jalkaterät peiton ulkopuolella. Ja niinhän ei voi kukaan nukkua.  Kävi ilmi, että pussilakana oli kutistunut 20 cm! En ollut uskoa silmiäni! Siis aivan älytön kutistumisprosentti. Kaivoin siitä paikasta esille kaikki lakanat ja lopulta myös peitot ja tyynyt ja syynäsin koko liinavaatekaapin sisällön. Lopputulos oli kauppareissu ja uusia ihanuuksia mökin makkariin.

Tuplaleveä aluslakana on muotoon ommeltu ja pysyy siksi täydellisesti paikoillaan ja pitää myös parisängyn sijauspatjat kivasti yhdessä.

Kutistuneiden lakanoiden tilalle hankin Familonin perkaalipuuvillaiset kokonaan valkoiset lakanat. Eli unelmien lakanat. Perkaalipuuvilla on ohesta pitkäkuituisesta puuvillalangasta kudottu kangas, joka on himmeästi kiiltävää, rapeaa ja tiivistä puuvillaa. Se on ikiaikainen suosikkimateriaalini. Ylellinen, viileä ja sileä – parasta mitä tiedän, eikä takuulla kutistu!

Uudet lakanat saivat sisälleen Familonin untuvapeitot, jotka ovat 90% untuvaa ja 10% höyhentä. Rapeat lakanat ja pehmeä untuva on supernamu yhdistelmä. Untuvapeitto ja tiukasta puuvillasta tehty lakana pysyvät jännästi irti ihosta ja siksi peiton alla ei tule kuuma eikä kylmä. Siellä on ihanasti sopivaa, vaikka sää olisi mikä tahansa.

Meillä on kahdeksan varsinaista makuupaikkaa, mutta täällä voi helposti nukkua 14 ihmistä. Peittoja ja tyynyjä on sen tähden paljon. Osa on untuvaa ja osa tekokuituja. Olen ratkaissut niiden säilytyksen hauskalla tavalla – kätken kaikki suurten tyynynpällisten sisään. Olen hankkinut vanhoja antiikkisia jättiläiskokoisia tyynynpäällisiä, joihin mahtuu vaihtelevasti 1-2 täkkiä ja yksi tyyny. Näin muodostuneet suuret tyynyt olen pedannut sänkyihin päiväpeitteiden päälle. Niitä vasten on ihanaa heittäytyä lukemaan sängyn päälle.

Kutistuneista sini-valkoisista lakanoista teen lisää suuria tyynynpäällisiä. Minulla on jo kaksi, jotka ovat ranskasta 1900-luvun alusta. Saavat nuorta seuraa!

Kirjavat sängynpeitot on Cath Kidstonin näytekappaleita ja siksi ne ovat kaikki eri kuosia. Olen ostanut ne alennusmyynnistä joskus ja sovitin ne yhteen noilla isoilla tyynyillä ja punaruutuisilla pikkutyynyillä. Jalkopäässä on 100% villaa olevat vadelmanpunaiset villahuovat, jotka olen perinyt mummiltani. Äiti osti ne mummille joskus 30 vuotta sitten ja ne ovat kuin uudet. Laatukamaa!

Jossain vaiheessa tyttäreni halusivat yhteiseen huoneeseen omaa rauhaa, joten pingotin kattoon verhovaijerin ja ripustin siihen verhot. Vaijerille on useita koukkuja katossa niin, että sitä voi siirtää ja sillä voi jakaa huonetta eritavoin. Verhoina on Deigners Guildin läpikuultavat verhot, jotka (nekin) olen ostanut jostain näytemyynnistä vuosia sitten.

Lakanoiden ja peittojen hankintamatkalla innostuin hankkimaan myös kaksi vohvelikankaista kylpytakkia. Vanha kirpputorilta tänne ostamani kylpytakki tahraantui rautaoksidista jo ensimmäisenä mökkivuotenamme. Harmitti ihan älyttömästi, mutta minkäs teit. Kamalan rumat ruosteenkeltaiset tahrat eivät lähteneet millään pesussa pois. Olen käyttänyt sitä sitkeästi tähän saakka mutta nyt se sai lähteä. On muuten ihanat nämä uudet takit, ohut kangas kuivuu nopeasti ja valkoinen on niin freessi väri.

Kumpi on muuten kivempi – aamusauna vai iltasauna?

♥️

Hanna

Pärnun parhaat

Lähdettiin viettämään pitkää viikonloppua Pärnuun Jarin kanssa. Jarilla oli siellä endurokisat ja minä lähdin ihan Turre Turistina mukaan. Otettiin aamun paras lähtöaika ja –laiva eli 8.30 lähtevällä Eckeröllä mentiin.

Ajettiin auto laivaan ja kiivettiin kuudennen kannen Loungeen istumaan ja syömään aamupalaa. Ilokseni tarjolla oli mm. tuorepuuroa ja hedelmiä. Muuten matka menikin töitä tehdessä ja laskuja maksellessa. Aina sama juttu – pari hommaa hoidettavana vielä matkalla – onneksi loungessa toimii netti koko matkan ajan! Sain työt pois kiusaamasta lomafiilistä.

Tallinnasta ajaa Pärnuun pari tuntia ja olimme kivasti perillä jo yhden aikaan iltapäivällä.

Jari lähti tutustumaan kilpailupaikkoihin ja minä Pärnun kaupunkiin.

Polkupyörä

on paras tapa liikkua Pärnussa. Pyöriä vuokrataan esimerkiksi Ranna Puiesteellä hotelli Headonin edessä. Hienoja pyöräteitä kulkee pitkin upeaa rantaviivaa sekä Pärnu-joen vartta. Pyöräillessä näkee paljon ja ehtii pitkälle. En tyytynyt ajelemaan vain rannoilla, vaan suhailin myös ristiin rastiin pitkin kaupunkia. En käynyt museoissa enkä katsellut virallisia nähtävyyksiä, vaan etsin oman Pärnuni. Tältä se näytti.

Hotelli Hedon Spa

on Pärnun maamerkki. Sen uusklassinen vanha osa on rakennettu vuonna 1926 toiminta lakkautettiin Viron itsenäistyttyä, kunnes vuonna 2014 se avattiin uudelleen laajennettuna uudella modernilla osalla.

Hotellin palvelu oli erinomaista. Pidin arkkitehtuurista ja tavasta, jolla uusi osa istui rantamaisemaan.

Hotellin ravintola oli äärimmäisen suosittu ja sinne oli parasta varata pöytä, jos mieli siellä syödä. Spa-osasto on jaettu kahteen osaan, jossa toiseen ei alle 14-vuotiailla ole pääsyä.

Kirpputorit

Perusongelmani matkoilla on aina sama. Jotain tärkeää jää kotiin. Tällä kertaa rantapyyhe, aurinkohattu ja kaikki kivat korut. Sattuma auttoi ongelmassa, kun lähdin pyöräilemään ilman mitään suunnitelmaa pitkin kaupunkia. Löysin Jenny Krusen kirpputorin, josta ostin ranta-alustakseni vanhat pellavalakanat. (Yksi olisi riittänyt, mutta en kyennyt jättämään toista hyllyyn, kun kahden euron hintakaan ei päätä huimannut. Teen niistä vielä jotain hauskaa) Asuuni sopiva rannekoru maksoi 50 senttiä ja päälle päätteeksi myynnissä oli uusia hattuja. Sellaisia joita vanhat mummot käyttävät. Kahdella eurolla lähti hieno mummohattu matkaan. Tuuli ja aurinko yhdessä ovat nimittäin otollinen yhdistelmä migreenin puhkeamiselle, joten hattu oli pakko saada.

Löysin kaksi muutakin kirpparia kaupungista. La Belle Boutique sekä Humana Kirppisten taso yllätti minut täysin. Ne olivat raikkaita, siellä tuoksui hyvältä (ei pesuaineelta, vaan puhtaalta) ja tavarat olivat kivasti esillä.

Talot ja puutarhat

Parasta koko kaupungissa minusta olivat talot. Hullaannuin niihin. Muotoja ja värejä oli loputtomasti. Uusia ja vanhoja, remontoituja ja remonttia odottavia. Esimerkiksi Kooli-katu oli täynnä uskomattomia taloja.

Lounas

Söin joka päivä lounaan samassa paikassa. Ehkä dorkaa, mutta ruoka oli hyvää, palvelu aivan erinomaista ja terassi oli suuri, joten sieltä löytyi aurinkoinen pöytä, jossa saatoin lukea kirjaa ja syödä rauhassa. Mack-Bar-B-Que n lohisalaatin söin kaksi kertaa, kolmannella kerralla pistelin tyynesti poskeeni aivan järkyttävän hyvät ribbsit!

Ravintolat

Söimme illallista hotellin ravintolan lisäksi sekä gruusialaisessa ravintola Kolhethissa että Villa Ammendessa. Molemmat hyviä paikkoja. En tiedä kuinka vilkkaita viikonloput yleensä Pärnussa ovat, mutta nyt ainakin näytti siltä, että joka paikkaan kannattaa varata pöytä, tai ruokapaikkaa saattaa joutua hakemaan pitkään.

Hotellimme vieressä on myös pizzeria Stefani, jota kehutaan maasta taivaaseen ja kehut pitänevät paikkansa, sillä sinne oli jatkuva jono. Toinen kovin kehuttu paikka on Lime Lounge.

Hautausmaa

Pärnun hautausmaa on suuri ja kaunis. Jos olet sitä tyyppiä, joka pitää hautausmailla samoilusta mene ja koe rauhallinen upea ja koskettava paikka.

Ranta

Pärnun uimaranta on tietenkin koko Pärnun ykkösjuttu. Ihanaa pehmeää ja sileää hiekkaa, dyynejä ja kimmeltävä meri. Ja mikä parasta, koskaan ei voi tietää mitä siellä sattuu! Minä satuin törmäämään vanhaan tuttuun.

Kävelin rannalle etsimään tuulensuojaisaa paikkaa, jossa voisin lukea kirjaa. Näin viehättävän pariskunnan istumassa hiekalla samppanjaa siemaillen. Yhtäkkiä mies ponnahti pystyyn ja huusi HANNA! Siinä oli tuttuni, jonka olen viimeksi tavannut noin 20 vuotta sitten. Heillä oli vieläpä varalasi mukanaan, jos sattuisivat törmäämään johonkin tuttuun ja niin minäkin nautin lasillisen kuohuvaa Pärnun pehmeässä hiekassa istuen.

Nähtävyydet

Tämä oli minun Pärnuni, Pärnun viralliset nähtävyydet löydät täältä. 

On aikainen aamu ja heräsin juuri makeilta unilta. Kimalaiset pörisevät. Kuulen sen seinän läpi. Rakastan näitä hetkiä, kun kaikki muut nukkuvat paitsi luonto ja minä.

Hiippailen pihalle yöpaita päällä, villasukat jalassa. Nurmikko on kasteesta märkä ja sukkien kantapäät kastuvat, kun olen työntänyt jalat paksuissa sukissani väkisin fosforin vihreisiin feikki Crocseihini. Uskomattomat, jostain pehmeästä vaahtomuovista tehdyt kengät, jotka ostin kymmenen vuotta sitten pihakengiksi Kuresaaren marketista viidellä eurolla.

Linnut vain laulavat, mitään muuta ei kuulu. Aaaa! Paitsi että kuuluu! Pörriäiset pöristelevät jo aivan touhukkaina.

Meillä on lempeä suhde kimalaisiin, ne asuvat meillä vuokralaisina. Ovat kyllä oikeastaan enemmänkin talonvaltaajia, sillä eivät ne mitään lupaa kysyneet, kun rakensivat kaksi pesää kaksi pesää talon seinähirsien väliin. Tai siis hirsien välistä lentävät sisään ja pesä on siellä jossain, en tiedä missä. Pörriäiset ovat kamalan kiireisiä koko päivän. Väillä, kun istumme terassilla, on kuin istuisi Kings Crossin rautatieasemalla Lontoossa. Molemmin puolin päätä lentää karvapallerot kamalalla kiireellä seinästä sisään ja ulos.

No nyt ajattelet, että hullu ämmä – pörriäiset pilaavat seinän ja talon! Hävitä ne! Joo, en mä hävitä. Kas nythän on niin, että pörriäiset takaavat esimerkiksi lähes kokonaan Suomen mustikkasadon. Ne ovat tärkeitä pölyttäjiä ja sitä päitsi tosi tehokkaita, koska ovat niin karvaisia.

Ja kuinka tuhoaisin pesän? Kaataisin bensaa seinästä sisään ja tuikkaisin tuleen? Sen jälkeen ei kyllä tarttis siivota toisaalta. Tai odottaisin auringon laskuun ja suihkuttaisin myrkkyä seinän sisään?  Ei – ei se käy laatuun. Ne eivät tee meille mitään, kunhan päristelevät menemään. Kerran tosin ulko-ovi oli selällään auki ja oviverhot liehuivat ihanasti tuulessa. Pörriäiset pyörivät aivan vallattomina oviaukossa. Olin ihan, että mitä mitä?? No ovi oli täysin auki ja peitti niiden pesäkolon aukon. Eivät löytäneet kotiin ressukat. Nykyään olemme tarkkoja siitä, että ovi on vain 90 asteen kulmassa seinään. Pääsevät pöristelemään siitepölypusseinensa kotiin. Ne on muuten huikean näköiset ne niiden reidet, kun niissä on aivan järkyttävän kokoiset keltaiset pallerot siitepölyä. Raskasta työtä tekevät! Kiitos heille!

Osaatko erottaa ampiaisen, mehiläisen ja kimalaisen? katso täältä erot

Yksi hauska juttu on muuten se, että kimalaiset lämmittelevät lentolihaksensa kylmällä säällä ennen lentoon lähtöä. Ne kiipeävät aamulla kukintojen latvoihin lämmittelemään.

Älä sinäkään hävitä kimalaisia. Sukupuutto uhkaa 24 prosenttia Euroopan 68:sta kimalaislajista *. Kimalaiset ja muut pölyttäjät ovat niin tärkeitä. Ne tarjoavat Euroopan maataloudelle vuosittain 22 miljardin euron arvoisen pölytyspalvelun ja kolme viidestä tärkeimmästä pölyttäjälajista on kimalaisia.

Menen nyt keittämään kahvit ja valutan hunajaa kreikkalaisen jugurtin ja mansikoiden päälle. Kuuntelen samalla pörinää. Ne on vähän kun mun kavereita noi pörriäiset.

Niiin, eikä ne pistä kuin uhkaavissa tilanteissa, silloin ne voivat pistää monta kertaa, joten paree olla huitomatta!

• lähde: Vihreä lanka 

pörinää keäspäivään!

♥️

Hanna

Pioniaidanne! Mitä sanoit? Voinko saada pioniaidanteen? Siis kokonainen aita pioneista?

Suurin piirtein näin keskustelu kävi keväällä 2010 mutta pionien ja minun yhteinen tarina alkaa paljon kauempaa.

Kun olin pieni tyttö, asuimme isäni rakentamassa rintamamiestalossa Jollaksessa. Etelään antava piha ei ollut piha, vaan puutarha, jonne isäni istutti ihania asioita, sellaisiakin kasveja, joita ei muilla pihoilla ollut. Hän rakensi kivipenkereen ja täytti sen kivikkokasveilla, rakensi pergolan, jossa kiipesi villiviini. Hän istutti oven viereen ruusuorapihlajan, jonka yhden hennon oksan hän katkaisi ja siinä, lehvästön ja kukkien suojassa, oli kotiavaimen piilo.

Puutarhassa kasvoi kolme kirsikkapuuta ja sadon varmistamiseksi isä pölytti kirsikankukkia pienellä pensselillä. (Kolmen sisareni tehtävänä oli kitkeä kirsikkapuiden alustat – minä olin vauva-sisko ja sain vain popsia kypsät kirsikat suuhuni) Ihanimmat asiat pihalla olivat rhododenronit, pihajasmike, ruusukvitteni, päärynäpuu, syyshortensia ja uskomattomat, tuoksuvat, suurikukkaiset pionit, joiden kukissa oli aina muurahaisia. Kolme pionipuskaamme kasvoivat kaivonkannen vieressä ja ne oli tuettu vahvan neljän puukepin kautta kulkevalla nauhalla. Minusta on kaitafilmi, jossa seison pionien vieressä ja ne ovat melkein yhtä pitkiä kuin minä. Vilkutan kameralle. Olen ehkä neljän vuoden ikäinen.

Muutimme oman perheeni kanssa viikkoa ennen vuosituhannen vaihdetta vanhaan keltaiseen puuhuvilaan, jota ympäröi kiinnostava, osittain hoidettu, osittain metsäinen puutarha. Remontoimme talon, mutta puutarhaan emme juuri koskeneet.

Talo seisoi tontillaan vähän yksin. Naapurissa oli taloja, mutta ei asukkaita. Vanhat huvilat rapistuivat hiljalleen. Yksi tyhjistä taloista oli poikkeus.

Aution talon ovet ja ikkunat olivat kiinni ja ehjät, mutta talossa ei koskaan käynyt kukaan. Mutta puutarha! Se oli ihmeellinen.

Keskellä pihaa oli suuri omenatarha, taloa reunustivat kukkapenkit ja pihaa halkovat hiekkakäytävät kivettyine reunoineen pystyi vielä juuri ja juuri erottamaan koko puutarhaa peittävän, rintaan asti ulottuvan heinän ja vuohenputkien seasta. Keväällä, ennen kuin heinä kasvoi pitkäksi, kukkivien omenapuiden alla loisti keltaisenaan hohtava narsissimeri. Kun kesä eteni, nousivat pionit. Kuinka uskomaton näky se olikaan. Alas ojentuneet tuoksuvat kukat, kuin ballerinojen tyllipuvut.

Kerran viikossa talon eteen tuli taksi josta nousi ulos vanha hauras rouva. Hän käveli puutarhaan kahden kolmijalkaisen kävelykepin tukemana, viipyi tunnin ja lähti jälleen taksin kyydissä pois. Hän jätti kivisen portinpylväämme päälle aina kimpun kukkia. Rouva kävi kitkemässä kukkapenkkejä. Näky oli uskomaton. Koko villiintynyt puutarha, jonka heinäviidakon keskellä kasvoi ihania kukkia, ja hiljaisuuden keskellä kisailivat perhoset. Linnut lensivät äänettöminä omenapuiden oksilta pionien varsien suojaan. Kaiken villiintyneen keskellä, taloa kiertävät kukkapenkit, olivat täysin hoidetut.

Rakastin tuota puutarhaa, jossa siis vierailin salaa sillä varjolla, että vartioin taloa. Kerran kohtasin rouvan. Hän sanoi minulle, että voisin käydä ottamassa puutarhasta kukkia maljakkoon, jos halusin. Rouvan portinpieleemme jättämät kimput olivat kauniita. Niissä oli ehkä kolme kukkaa. Päätin, että haen vain kerran kesässä. Pioniaikaan. Ja otan niitä sylillisen! Niin tein!

Vuodet kuluivat ja koitti kesä, jolloin rouva ei enää tullut. Tuli kauhakuormaaja ja uudet tontin omistajat. Tulisi uusi talo… Surin pioneja ja salaisen puutarhan häviämistä. Vanhaa haurasta rouvaa.

Sanoin miehelleni, että menen hakemaan ne pionit meidän pihalle. Ei kukaan niitä ehdi pelastaa. Talon rakentajat eivät ehdi ajatella pioneja! Mieheni sanoi: Niin, sille on nimikin… sitä kutsutaan varastamiseksi. Huoh.

Yhtenä kesäsunnuntaina mieheni kertoi, että talonrakentajaperhe oli ollut piknikillä puutarhassa ja olivat juuri lähteneet, koska alkoi vähän sataa ripotella. Heillä oli kuulemma kolme lasta, joista yksi oli pieni vauva. Samalla mieheni kysyi minulta, lähtisinkö mukaan lenkittämään saksanpaimekoiraamme Klaaraa. Tajusin, että hetkeni oli koittanut. Sanoin etten halua, koska päätä särkee niin kovin. Lepäisin mieluummin hetken.

Kun portti sulkeutui Klaaran ja Jarin perässä hyppäsin sängystä, vedin suhinapuvun (kirkkaan punainen Adidaksen tuulipuku) päälleni, työnsin jalkani kumisaappaisiin ja säntäsin ulos. Otin kottikärryt ja tempaisin mukaani lapion. Juoksin naapurin tontille ja iskin lapion pionipuskan juurelle kovaa ja tarmokkaasti. Penkistä nousi valtava pionipehko. Sen juurakko oli jättiläismäinen, vaikkei se ollut todellakaan kokonaan mukana. Sitten toinen pioni. Ja kolmas. Olin paniikissa! Entä, jos se vauvanaapuri on pudottanut tuttinsa ja perhe palaa takaisin? Minulla on kottikärryt kukkuroillaan pioneja! Päätin etten mene ulos portista, vaan yritän kiviaidan yli! Juoksin! Ei mitään mahdollisuutta! Takasin portille. Juoksin kottikärryt kolisten alas mäkeä omalle portille, revin sen auki. Kuulin kuinka mieheni huutaa kovaa KLAARAAA! Koira haukkuu. Juoksen leikkimökin taakse. Jätän kärryt siihen. Juoksen sisään. Kiskon suhinapuvun pois. Juoksen sänkyyn ja otan käteeni lehden, jota alan lukea näennäisen tyynenä. Todellisuudessa sydämeni hakkaa hulluna kiinnijäämisenpelosta ja jännityksestä. Kuulen kuinka Jari huutaa Klaaraa uudelleen ja uudelleen. Nyt kuuluu kova kolina! Äänen täytyy tulla kaatuvista kottikärryistä! Kiivasta tassujen rapinaa ja Klaara ryntää viereeni, nuuhkaisee ja lähtee pois. Rauha.

Jari tulee sisään: Et ikinä arvaa mitä ihmettä Klaara teki äsken!

– No?

– Se repäisi itsensä hihnasta puistossa ja ryntäsi tonne naapurin tontille, juoksi sieltä alas meidän pihaan leikkimökin taakse, kaatoi kottikärryt, juoksi sisään ja juuri kun olin meidän pihassa, se vasta palasi mun viereen!

– Ai! Onpa jännää…!

Kämmeneni hikosivat. Pionivarkaan kämmenet hikosivat. Syyllisyys istui olkapäälleni pilkkaamaan minua. Pidin suuni kiinni. Päivän. Sitten tunnustin. Ei tullut moitteita, mutta ihmettelimme ihanan Klaaran käytöstä.

Ystävämme on kouluttanut rauniokoiria ja hän kertoi meille myöhemmin, että Klaara haistoi pelkoni. Se oli kuulemma tullut jalkapohjistani saappaan läpi maahan ja niitä jälkiäni pitkin Klaara kävi tarkistamassa, ettei minulla ole hätää.

Pionit istutettiin ja vastoin niiden yleistä tapaa ne kukkivat jumalaisesti heti seuraavan kesänä. Eivät ottaneet nokkiinsa lainkaan.

Tuli kevät 2010 puutarhamme alkoi hermostuttaa minua. Kukaan ei ehtinyt hoitaa sitä ja pihatie oli liian kapea. Etsin puutarhuria ja kuulin Juhasta. Hän tuli käymään, astui portista sisään kädessään yksi kukka rouvalle. Kuolanpioni. Olin myyty saman tien.

Pienestä pihan fiksauksesta tuli puutarhamme jättiremontti. Kaivinkoneita, tuhansia taimia, varaston purku, koko pihan profiilin muokkaus, kiviaidan rakentamien.

Mutta miten hän tiesi, mistä pidän?

Hän vei minut Helsingin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan ja Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan. Kävelimme siellä ja hän vain katsoi reaktioitani. Ja niin hän rakensi puolisonsa kanssa meille unelmien puutarhan. Niin kauniin ja ihmeellisen, ettei sitä voi edes käsittää. Annoin hänelle vapaat kädet. Ja millaiset ne kädet olivatkaan!

Yhtenä päivänä hän sanoi rakentavansa pioniaidannetta pihatiemme reunaan. Voiko sellaista edes olla! Onko olemassa asia, jonka nimi on pioniaidanne? Hän jakoi varastamani vanhan rouvan pionit ja istutti ne pihatien reunaan penkkiin, jonka reunana on vanha, pihan kivistä tehty penger. Herkät pionit eivät suuttuneet käsittelystä tälläkään kertaa. Pioniaidanne (kuinka rakastankaan tuota sanaa!) hehkui ja paisui painavista ruusukkeistaan ja läkähdyttävän makeasta, huumaavasta tuoksustaan. Ja minä kävelin pihatietä, jota pionit reunustavat.

Kaksi kesää sitten kodinhoitajamme Eija piilotti pihaan pionin siemeniä minulle kertomatta. Hän kertoi kyllä Juhalle, joka kävi silloin tällöin hoitamassa puutarhaa. Juha oli sanonut hänelle, että niitä emme näe elinaikanamme kukkimassa. Eija epäili toisin.

Hän oli kuullut jostain, että kun istuttaa pionin siemenet maahan saman syksynä, kun ottaa ne talteen pionin siemenkodasta, ne kukkivat seuraavana kesänä.

Se piti paikkansa. Viime kesänä pihalla kukki siis jälleen uusia pioneja.

En tiedä kävikö Juha meillä pioninen kukinnan aikaan. En tiedä saiko hän koskaan kuulla, että siemenet itivät ja tekivät upeat kukat.

Pääsiäisen aikaan, kun puutarhassamme ei kukkinut vielä mikään. Lähdimme Saarenmaalle. Puhelin soi. Se oli Juhan puoliso. Sain suruviestin, Juha oli lähtenyt pois. Hän jätti meille paratiisin.  Pioniaidanteen, omenatarhan, rhodometsän, kiviaidan, katsuran, tuhansia kukkivia kasveja, hän hautasi Klaaran tuhkan pionin ja ruusun väliin ja kielsi minua tuomasta Saarenmaalta sinivuokkoja juurineen. Ja minä en unohda häntä koskaan. Kuinka voisin?

Pioni on elämäni kukka, johon rakastuin ollessani ehkä neljän vanha. Pionit ilmaantuvat minulle erityisillä tavoilla. Eikä vain Espoossa. Saarenmaalla naapuri oli käynyt istuttamassa ilokseni puutarhaamme kaksi pionia. Eikö ole ihmeellistä! Toissa viikolla tein niille tuet vanhojen bambuisten aurinkotuolien osista.

Kaikki mitä kirjoitin tulee mieleeni aina, kun näen pioneja. Ne eivät ole ajatuksia, vaan kokonaisuus. Minulle pionit ovat kaikki tämä ja kaikki nämä ihmiset ja Klaara ja kaikki se mitä he ovat tehneet ja merkinneet minulle tässä elämässä. Joukkoon mahtuu vielä muutama muukin. Mummini, Äitini ja tyttäreni, koska kukkien saagat siirtyvät sukupolvilta toisille. Sekä myös he, joille olen saanut antaa pioneja puutarhastamme.

🌺

Hanna

Kuinkahan moni tulee ajatelleeksi, että Tallinna voi olla rantalomakohde? Jos lähtisitkin ostosretken sijaan biitsille hengailemaan tai wakeboardaamaan? Se on varmasti edullisin ja helpoin rantalomakohde. Hypäät vain Eckerön m/s Finlandiaan ja lähdet viettämään rantaelämää? Teimme pienen tutkimusmatkan kahteen paikkaan – Piritan uimarantaan ja Männikun vesivaijeripuistoon eli wakeparkiin.

Lähdimme Helsingistä Eckerön  m/s Finlandialla, joka lähtee mukavasti klo 8.30 ja on perillä Tallinnassa klo 11.00. Me ajoimme auton laivaan, mutta mieleeni tuli, että Piritan uimarannalle pääsee kyllä kivasti myös polkupyörällä, joka on helppo ottaa mukaan laivaan.

Söimme ihanan aamiaisen laivassa ja kävimme katsomassa Bar Nosturissa taikuria. En kyllä käsitä kuinka ne tekevät ne temput, mutta siinäpä se vitsi tietysti onkin. Ihmisillä oli aivan sairaan hauskaa siellä.

Shoppailut olivat tällä kertaa nestemäisiä. Ostin lahjaksi ystäville vähän kuohuviiniä ja viskiä. Itselleni ostin maailman parasta, ihanasti suomalaista, orgaanista Goodio-suklaata.

Ajoimme ulos laivasta Tallinnaan, joka oli kuuma. Aurinko porotti ja ajaessamme rantaa pitkin satamasta Piritaan päin, kuulimme laivojen sumusireenit. Rakastan sitä ääntä, se antaa ihmeellisen nostalgisen tunteen meren äärettömyydestä ja mahdollisuudesta matkata mihin vain. Tunne siitä, että maailma on suuri, tulee ihon alle.  Jotenkin tulee sellainen epätodellinen fiilis, että olisin mukana jossain elokuvassa. En tiedä, ehkä olen vain hullu.

Ajoimme Piritan uimarantaan. En ollut koskaan käynyt siellä aiemmin. Olin pudottaa silmät päästäni. Kaksi kilometriä pitkää upeaa luonnonhiekkarantaa, jonka hiekka on hienoa ja vaaleaa. Aivan kuin jossain etelän lomakohteessa! Meri kimmelsi, ihmiset ottivat aurinkoa, uivat ja pelasivat rantapelejä.

Rannassa on myös surffiklubi, josta voi vuokrata SUP- ja surffilautoja. Rannan varustuksiin kuuluu pukukaapit, vessat, suihkut, aurinkotulien vuokraus, rantabaari, kioskeja, jäätelönmyyntiä ja rantavahti. Ranta on saanut myös ekomerkin, mikä on tietysti iso plussa!

Me emme voineet jäädä nauttimaan rantaelämästä pitkään, mutta istuimme hetkeksi kahvilaan tarkoituksenamme juoda vain kupilliset kahvia ja jatkaa sitten matkaa. Velvet Cafe kuitenkin yllätti. Kaiken muun ohella ruokalistalta löytyi iso valikoima sushia. Tilasimme maistiaisiksi muutamia makirullia, emmekä totisesti pettyneet – ne olivat erittäin hyviä. Myös palvelu kahvilassa oli huippuystävällistä. Se onkin asia, joka tuntuu muuttuneen Virossa ylipäätään. Asiakaspalvelussa on tapahtunut jonkinlainen yrmeyden katoaminen. Sen tilalle on tullut hurmaavuus, avuliaisuus ja iloisuus. Aivan älyttömän kivaa. Myös suomen kielen taito tuntuu osittain palanneen myös nuorten tarjoilijoiden repertoaariin.

Syötyämme jatkoimme matkaa vähän takaisinpäin kohti Tallinnan keskustaa ja sieltä edelleen Pärnu maantietä pitkin kohti toista vesiurheilupaikkaa, Männiku Wakeparkia eli wakeboarding puistoa. Sinne ajaa Tallinnan satamasta noin 20 minuuttia.

Männiku Wakepark on pienempi Tallinnan kahdesta wakeparkista. Toinen, Battery Wakepark on Harkujärvellä, joka on Tallinnan toiseksi suurin järvi. Matka kumpaankin paikkaan on suurin piirtein yhtä pitkä ja kumpaiseenkin paikaan pääsee myös bussilla. Yhteystiedot löytyvät linkeistä.

Männiku on hiekkakuoppaan muodostuneessa järvessä. Vaijerivesipuistossa on hyppyreitä ja reilejä ja pienen järven vesi on lämmintä.

Wakeboard-lipun hintaan sisältyvät peruskoulutus, wakeboard, liivit ja kypärä. Rannalla on pieni kioski, josta saa purtavaa ja juotavaa.

Kaapeliwakeboarding on super hauskaa ja sitä on myös erittäin hauskaa katsoa. Onneksi rannalle voi myös levittää pyyhkeen ja ottaa vain iisisti aurinkoa, lukea kirjaa ja pulahtaa välillä veteen ihan vain uimaan. Jos makoileminen alkaa kyllästyttää voi vuokrata SUP-laudan.

Alueella on myös frisbeegolfrata (Virossa discgolfi) frisbeekiekkoja vuokrataan 3 euron hintaan. Eli rantahupia riittää yllin kyllin. Päivän kun pulikoi ja ilakoi vedessä, voi seilata illaksi takaisin kotiin tai jäädä nauttimaan Tallinnan ravintoloista ja varata yön hotellista. Seuraavana päivänä voi sitten jatkaa matkaa, vaikka Pärnuun hakemaan lisää vesihuveja.

Aina ei tarvitse lähteä kauas, jos kaipaa uusia seikkailuja! Ihania kesäpäiviä!

♥️

Hanna

On menossa ihana rento ja rauhallinen kesä. Mutta kiivastahtisen menneen vuoden jälkeen on hirveän vaikeaa pysähtyä olemaan vaan. Huomaan kuitenkin, että tarvitsen laiskottelua. Onneksi on sauna – siellä osaan vaan olla ja nauttia.

Onko mikään ihanampaa, kuin istua kesäiltana kaikessa rauhassa saunan lauteilla ja olla ajattelematta yhtään mitään? Ottaa välillä käteen koivuvihta ja vihtoa lempeästi selkää. Istahtaa sitten tuokio ulkona vilvoittelemassa ja mennä taas takaisin saunaan.  Käydä välillä uimassa, jos vettä on liki.

Saunan ytimessä on puhtaus sekä pään sisällä että iholla. Suomalainen sananlasku sanoo että: hullu niin kylpee, että nahka lähtee. Siinä on vinha perä, koska taidan pestä itseäni joskus vähän liikaakin, mutta minkäs teet! Saunaan on päästävä melkein joka ilta, että stressi lähtee ja päivällä treenin jälkeen on käytävä suihkussa. Suihkugeelin lisäksi käytän paljon vartalovoiteita, että iho pysyy kosteutettuna ja pehmeänä.

Lumenen uudessa Klassikko sarjassa on ihanat uudet vartalonhoitotuotteet, jotka sopivat hyvin sekä treenikassiin, että saunan hyllylle. Sarja kehitettiin juhlistamaan satavuotiasta Suomea ja sen taivalta itsenäisenä vapaana maana. Klassikko-sarjan tuotteissa on hyödynnetty tupasvillaa raikasta lähdevettä – niin suomalaista!

Lumene on hyvin suomalainen. Lumenesta tulee se fiilis, että se kunnioittaa kaikessa tekemisessään Suomea ja suomen luontoa. Kaikki mainonta on aina ollut hyvällä tavalla suomalaisen näköistä. Ei kristallikruunuja ja kultaisia iltapukuja, vaan lunta, jäätä, puhdasta vettä, marjoja, soita ja utua, heleää ihon pintaa ja aitoutta. Suomalaista arkea kauneimmillaan. Se on minusta hieno juttu. Ei lähdetä kopioimaan muita vaan tehdään asioita omasta ytimestä lähtien. Siihenhän jokaisen ihmisenkin pitäisi yksilönä pyrkiä. Teennäisyys ei ole tämän päivän juttu – aitous on.

Suomi elää sen metsistä, opetettiin joskus ja tarkoitettiin paperiteollisuutta. En tiedä pitääkö se enää paikkaansa, mutta suomalaiset ihmiset elävät metsistä varmasti. Olemme siinä onnellisessa asemassa, että täällä jokainen pääsee metsään niin halutessaan. Lumene on mennyt sinne myös ja hyödyntää metsien aarteita kauneuden hoidossa ihanalla ja luonnollisella tavalla. Marjat ja kasvit ovat täynnä luonnon voimaa joiden hyvää tekevät vaikutukset käytetään kotimaassa valmistettaviin tuotteisiin. Tuodaan työtä ja voimaa Suomeen. Lähellä tuotettu on edullista ja ekologista. Suihkugeelien, vartalo- ja käsivoiteiden hinnat ovat 2,90€ -3,50€ ja tuotteet ovat riittoisia.

Kauneudenhoito alkaa puhtaudesta ja hyvästä olosta

Puhtauden opetus alkaa jo vauvana. Ensimmäisiä asioita, joita lapselle tehdään, on kylpy. Siitä lähtien vanhemmat näyttävät kuinka tärkeää puhtaus on. Se on myös kauneudenhoidon kulmakivi. Nautin siitä tiedosta, että kauneudenhoitotuotteet tulevat puhtaasta luonnosta.

Minä tyttäreni ihastuimme erityisesti Lumenen heleyttävään ja kuorivaan Lakka-suihkugeeliin, joka kuorii hellästi vartalon ihoa.

Treenikassissa mukana minulla on Koivu-suihkugeeli ja kevyt ja raikas vartalovoide normaalille iholle. Se on ohutta ja imeytyy nopeasti, joten on helppo pukea treenin jälkeen.

Kotona saunan jälkeen käytän Karpalo-suihkugeeliä ja hemmotteleva ja hoitava vartalovoidetta kuivalle ja erittäin kuivalle iholle.

Käsien hoitoa ei pidä unohtaa kesälläkään. Aurinko kuivattaa ja kädet on usein kovassa käytössä puutarhatöissä ja vaikka pyöräillessä ne ovat koko ajan alttiina auringolle. Käsivoide onkin minulla aina autossa ja kassissa.

Kun iho on puhdas ja pehmeä, on hyvä ja raikas olo. Olen espoolaisen ylpeä siitä, että Lumene tehdään 80% Suomessa ja Espoossa.

Ihania rentouttavia hetkiä kaikille

♥️

Hanna

Laukku vai kassi? Iso vai pieni? Olalla kannettava vai peräti vyölaukku?

Laukun valinta ei ole ihan yksinkertainen juttu. Välillä tavaraa on paljon, välillä tarvitsee kantaa vain vähän. Paras laukku on itsessään kevyt, siinä on sisätasku, sen voi sulkea ja sitä on helppo kantaa.

En ole kansainvälisten muotibrändien merkkilaukkujen perään ollenkaan, eli laukun statuksella ei ole minulle mitään merkitystä. Kaikkein tärkeintä on se, että se pysyy mukana vaivatta ja että sinne mahtuu se mitä tarvitsen mukaani.

Marimekon Karla käsilaukku on ommeltu muutaman sentin levyisistä pehmeistä nahkasuikaleista, jotka on koottu yhteen päistä. Se on mukautuva ja sen olkahihna on täydellisen mittainen. Laukkua voi kantaa turvallisesti ja helposti vartalon edessä, jolloin kädet jäävät vapaaksi. Se pysyy myös hyvin olkapäällä. Karlan sisällä on vetoketjulla suljettava sivutasku.

Karla on kätevä matkoilla, koska sinne mahtuu sopivasti lompakko, puhelin, avaimet, passi, meikkipussi ja aurinkolasit ja tilaa jää vielä vähän. Kun sitä kantaa edessä vetoketju vartaloa vasten, se ei ole taskuvarkaiden helpoin saalis. Karla on myös täysin salonkikelpoinen ihanuus. Se sopii yhtähyvin rikki revittyjen farkkujen kuin jakkupuvun tai muun vähän hienomman asun kanssa.

Sain suunnittelijapari  Juslin Maunula suunnitteleman, tyllistä valmistetun kauppakassin syntymäpäivälahjaksi. Se on hurmaava! Kevein kesäkassi maailmassa. Muoto on lähes sama, kuin valkoisen perus muovikassin. Pohja on hiukan leveämpi. Kassia on olemassa useita värejä. Onko luksusta kantaa vesipulloa tyllikassissa! On! Ja lisäksi se on hauskaa. Kassi kestää hyvin painoa, joten kyllä siinä voi kantaa muutakin. Se on myös upea kenkäkassi juhlien vaihtokengille.

Teinivuosina jokainen, joka kynnelle kykeni, kantoi kaiken Marikassissa. Marikassi tarkoitti markiisikankaasta ommeltua, yksiväristä tukevaa lyhythihnaista kassia. Kassia tehdään edelleen ja sen nimi on Matkuri. Tosin se on kehittynyt vetoketjun verran alkuperäisestä suosikkiversiosta. Matkuri on mainio matkakassi, mutta kesäkassiksi liian vakuuttava. Sen sijaan Marit on oikea namupala. Kirjo-kuosinen kassi on mainion kokoinen ja iloisen värinen kesäkassi, jonka hihnat ovat nahkaa. Sisällä on vetoketjulla suljettava koko laukun korkuinen tasku. Marit on erittäin huolellisesti tehty. Sen kaikki sisäsaumat on huoliteltu puuvillapäärmein, joten sitä kehtaa näyttää ja se on taatusti pitkäikäinen. On myös kivaa, että sen voi nipistää kiinni nepparilla.

Kantohihnat ovat sopivan mittaiset sekä olalla että kädessä kantamiseen, mikä on iso plussa!

Jossain vaiheessa lehdistössä oli kova meteli ”kamalien” vyölaukkujen paluusta. Muotibrändien vyölaukut ovat kuumaa kamaa, mutta meikämandoliini osti omansa Partioaitasta ja se maksoi 10€. Ei ole tunnettua logoa pinnassa, eikä koristeita liioin, mutta ai ai kuinka se onkaan toimiva ja sopii sekä reippailuun, prätkäilyyn että Turre Turistina hengailuun. Ehdottomasti hintansa väärti kapistus. Kolme vetoketjutaskua ja säädettävä vyö. Sisään mahtuu mainiosti iso lompakko, rillit tai aurinkolasit, avaimet, peili ja jopa pieni näppärä kamerani.

Yksi kriteeri laukkuja valitessani on keveys. En viitsi kantaa laukun painoa, sisällössä on tarpeeksi kannettavaa varsinkin, kun laukun koko kasvaa. Iso kankainen kassi on aina mukana matkalaukussa. Se toimii rantakassina, tai kantaa tavarat joita haluan ottaa mukaan päiväretkille. Jos kohteessa on paljon ostettavaa, hyvän kassin voi ottaa lentokoneen matkustamoon. Silloin keveys on valttia! Beck Söndergaardin kaksinkertaisesta puuvillakankaasta ommeltu kirjava jättikassi on unelma! Se ei paina mitään, se ei vie tilaa ja se pysyy ihanasti olkapäällä. Sitä voi kantaa lähes tyhjänä, kuten kuvassa, mutta sinne mahtuu enemmän tavaraa kuin Ikean kassiin! Ihan samaa mallia ei enää ole myynnissä, mutta uusi on ehkä parempi, ainakin siinä on leveämmät kantohihnat, jotka on kivat, kun kassiin tulee painoa. Kassia myy mm. Cilla’s Nougat ja Maranello.

Kun haluaa pitää kädet vapaina ja hartiat rentoina on reppu paras valinta. Kauniita city-reppuja on paljon. Marimekon Ellis -reppu on suloisen pehmeää nahkaa. Sen sisällä on kaksi taskua ja selässä ulkopinnalla yksi vetoketjulla suljettava tasku, jonne menee vaikka älypuhelin näpsästi. Viehättävänä yksityiskohtana selkätaskun vetoketjun vedin on tyylikkäästi suojattu, se ei hinkkaa vaatteita piloille, paina selkää, takerru hiuksiin tai kilise.  Repun yläosa on muotoiltu fiksusti kantikkaaksi, se tuo reppuun enemmän tilaa, kuin jos se olisi kaarrettu pyöreäksi. Reppu on niin suloisen pehmeä, että se käy myös tyynystä junassa, bussissa tai rannalla.

Kassien kanssa kannattaa olla aina tarkkana. Ajelin fillarilla Saarenmaalla ja olin laittanut vyölaukkuni pyörän koriin. Sepä ei siellä pysynytkään, vaan oli pompannut pois kyydistä kun ajoin kuppaisen kohdan yli. En huomannut mitään. Yhtäkkiä vierelläni polki mies ja kysyi kuuluuko hänen löytämänsä laukku minulle? Kyllä kuului. Ja siellähän oli kaikki: puhelin, lompakko, avaimet, rillit sekä ennen putoamista että löydettäessä! Perusihminen on aina rehellinen ja auttavainen. Muunlaiset ovat poikkeuksia – onneksi!

Aurinkoa päivään!

☀️

Hanna