Katsottiin mieheni kanssa eilen ruotsalaista rikosdraamasarjaa telkkarista. Sarja (Modus) on jännittävä ja pelottava. Pidän siitä. Haluan katsoa ohjelmia, jotka naulaavat minut kiinni ruutuun. On jotenkin dorkaa, että elän niissä sarjoissa niin täysillä. Kaikki tunteet ovat aina pelissä, kun katson jotain hyvää ohjelmaa tai elokuvaa.

On kiinnostavaa miettiä näyttelijävalintoja. Miksi joku tyyppi on vastenmielinen, jopa kuvottava. Mitkä eleet, millainen maskeeraus ja vaatteet tekevät oikeastaan tavallisen näköisestä ihmisestä ilmiselvästi pahan, kieron tai uhkaavan. Joskus huomaa olevansa pahisten puolella ja joskus on vaikeaa saada unta, kun sarjan kieroilija on pelannut likaista peliään koko jakson ajan. Itken tietysti vuolaasti kaikissa romanttisissa elokuvissa, myös lasten imelissä jouluelokuvissa, piirrettyjä unohtumatta. Disneyn Alladin on mielestäni suuri elokuva. (Rakastan sen musiikkia ihanin biisi on A Whole New World)

On hienoa voida heittäytyä kokonaan tarinan vietäväksi, se huuhtoo ajatukset pois arjesta ja siihenhän ohjelmien tekijät tietysti pyrkivät. Mutta on yksi asia jota en oikein mitenkään kykene katsomaan. Kun ihmistä hakataan. Tuntuu kuin omasta palleasta lähtisi ilmat ulos. Eilisessä Moduksen jaksossa naista hakattiin ja potkittiin, se saa minut aivan suunniltani. En katso, enkä kuuntele. Kädet ovat korvilla ja silmät kiinni. Melkein oksennan.

Väkivaltakohtaukset tuovat välittömästi mieleeni maailman aidon väkivallan. Kun Moduksessa hakataan naista, mieleeni tulee Aleppo. Ja siihen ajatus pysähtyy… Laitan rahaa Aleppon hyväksi eri reittejä. Väkivalta ahdistaa.

Alan miettiä voisiko maailma olla erilainen, jos sen johtajat olisivat naisia. Miehet päättävät, miehet sotivat, naiset pelkäävät, itkevät ja laittavat rahaa Aleppon lapsille. En väitä etteivätkö miehetkin pelkäisi ja auttaisi, mutta miehet hallitsevat tätä maailmaa. Tässä vaiheessa mieleen nousee myös Madonnan puhe Billboardin gaalassa. En ole koskaan pitänyt Madonnasta, mutta nyt rakastan häntä. Puhe on loistava ja kuinka haavoittuvan tuntuinen hän on puhuessaan. Kuinka hänen kauneuskirurgian muuttamat kasvonsa ovatkaan niin arat ja herkät.

Meitä naisia syytetään kieroilusta, kateudesta ja naisvaltaisten työpaikkojen sanotaan olevan täynnä säätöä, juoruilua ja hankaluuksia. Vähemmän meitä syytetään väkivallasta. Tosin sodan käynyt isäni kertoi, että pahinta koko sodassa olivat venäläiset naissotilaat. Heidän julmuutensa ja kylmyytensä oli kuulemma kokonaan toisesta maailmasta, kuin miesten.

Pääni surisee kuin mehiläispesä. Seuraavaksi näen uutisia Donald Trumpin ministerivalinnoista. Ne ovat pelottavia. Avaan aamun lehden. Siinä on juttu keräyksistä, joiden kautta voi auttaa erilaisissa hankalissa tilanteissa olevia ihmisiä saamaan joulun. En osaa päättää minne kaikkialle antaisin apuani. Moneen paikkaan sitä on jo mennyt, mutta tarvitsevia on niin paljon.

Tämä kaikki on oikeasti suoraa jatkumoa siitä, että näin TV-draamassa, kun ihmistä hakattiin.

TV-väkivallasta puhuttiin joskus paljonkin, enää en ole juuri siihen aiheeseen törmännyt. En tiedä tietääkö kukaan, vaikuttaako se ihmiseen jotenkin väkivaltaa lisäten tai vähentäen. Kohtaukset ovat joskus vain niin kammottavan aidon tuntuisia. Sen sijaan TV-sarjoissa suhtaudutaan kuolemaan usein varsin kevyesti. Se hetki, kun joku ilmoittaa läheisen kuolemasta draamassa, on usein kevyt. Ihmiset kykenevät puhumaan ja toimimaan. Poliisit ja tutkijat kohtaavat murhattuja ihmisiä ja ovat kuin hedelmätiskin äärellä valitsemassa parasta omenaa ja miettimässä päivän ruokalistaa. Huomaan olevani kovin tunteellinen. On varmaan parasta välillä siirtyä katsomaan hilpeitä hupailuja. Hyviä sellaisia on harvassa, mutta Better Things HBO:lla on sellainen. Silkkaa hupia! Mutta en silti jätä Modusta katsomatta. Se on huippu-sarja, vaikka osan katsonkin silmät kiinni.

Iloa päivään ja anteeksi ankeista ajatuksista. Ollaan kilttejä toisillemme.

♡

Hanna

Harvoin sitä herää aamulla onnellisena siksi, että on kipuja, vaan tänäänpä tapahtui juuri niin. Avasin silmät ja muistojen laarista kantautui mieleeni kouluajat. Näin itseni kävelemässä alas koulun loputtomia portaita (Kulosaaren yhteiskoulu, oli portaista tehty) jalat edellispäivän hikijumpasta tönkköinä. Oikein nousi hymy huulille vielä pimeässä makuuhuoneessa miettiessäni, jotta miksi ihmeessä eilisestä treenistä kipeät koivet toivat muiston niin kaukaa. Olenhan nyt ollut treenistä kipeä triljoona kertaa kouluaikojen jälkeen.

Mutta mahtavaa siis! Treeni meni perille. Mulla on uusi treeniohjelma fustrassa, ja tavoitteena on vahvistaa jalkoja, pitää yllä jo saavutettua hyvää lihastasapainoa ja laihtua.

Jalkani ovat turhan heikot. Niitä on haastavaa treenata, koska polvet ovat älyttömän kipeät. Kaikki rusto on kadonnut, luu hinkkaa luuta vasten ja se sattuu. Lisäksi mielen syövereihin on hitsaantunut se hetki, kun polveni rusahti ja pala rustoa irtosi polvesta kovan tuskan saattelemana. Eli pelottaa mennä kyykkyyn. Nyt kuitenkin kyykätään. Sivu kyykkyjä, etu kyykkyjä, yhden jalan kyykkyjä (ne on pahimmat) ja kyykkyjen välissä lankutetaan ja tehdään vatsarutistuksia kaikilla mahdollisilla tavoilla. Se kaikki kuuluu fustra-ohjelmaani. Kahden viikoittaisen fustratunnin lisäksi Juho määräsi vähintään kolme kertaa viikossa muuta liikuntaa. Sauvakävelyä, omatoimista salitreeniä ja kehon huoltoa. Lisäksi jääkaapin ovessa on dieettiohjelma. Sen noudattamisen suurin haaste on muistaa syödä kolmen tunnin välein.

Eilinen treeni oli oikeasti aivan huippu. Todella raskas, mutta kerrankin olen itse tyytyväinen, en yrittänyt fuskata edes ajatuksen tasolla, vaan puristin irti kaiken minkä sain. Koetin tehdä jokaisen liikkeen niin puhtaasti kuin ikinä pystyin. Sain myös kuulla monta kertaa sanan LOISTAVAA, joka ei Juho Lahden suusta turhaan kuulu. Tsadaa! I’m happy! Fustra sujuu siis mainiosti.

Lisäksi minulla on uusi superihana ilon ja onnen aihe ja asia. Se liittyy kehon huoltoon ja se on jooga Marta Janeczekin kanssa.

Monen sattuman kautta päädyin Martan kolmen tunnin teemakurssille joogan eteentaivutuksista noin kuukausi sitten. Menin kurssille itsekseni ja sitähän on vähän arkana, kun menee ihan uuteen paikkaan. Jännitti.

Joogasali oli mielettömän kaunis. Puhdas, kokonaan valkoinen, pehmeä himmeä valaistus, muutamia eukalyptuksen oksia maljakoissa tuoksumassa ja syvä rauha.

Martan joogassa käytetään apuvälineitä. Käytössä on bolsterit, palikat, viltit, vyöt ja minulle aivan uusi tuttavuus jooga-tuoli. Mutta tuntien tärkein apuväline on kyllä ihana Marta itse. Hän ohjaa hyvin henkilökohtaisesti ja huolellisesti. Vaikka sali olisi täynnä, on tunne, että hän puhuu juuri minulle. Ja vaikka tunti olisi kuinka rankka, tunnelma on koko ajan hyvin pehmeä ja rauhallinen. Sellaista kokemusta en saa suurten ketjujen jooga-tunneilla. Marta on taitava, tarkka ja huolellinen ja hänellä on suuri ja lämmin sydän, joka täyttää salin erityisen hyvällä ja kauniilla tunnelmalla.

Apuvälineiden avulla jooga-asennon, eli asanan saa linjattua oikein. Taivutus tai kierto voi olla vaikka kuinka pieni, kunhan se osuu sinne minne pitääkin. Apuvälineiden käyttö ei myöskään ole noloa tai merkitse sitä, että olisi jotenkin huono tai taitamaton. Ne auttavat tekemään työn puhtaasti.

Inhoan kipua. Risti-istunta on aina ollut minulle viheliäisen kivuliasta. Se sattuu ihan liikaa kehräsluuhun. Kun kiedon viltin jalkojen ympärille, voin istua risti-istunnossa loputtoman kauan ja keskittyä siihen, että selkä pitenee ja on suora, niska on pitkä ja samalla tasolla lantion kanssa. Kyljet venyvät ja päälaki nousee ylös ja hartiat laskevat alas. Kaikki tämä sen sijaan, että keskittyisin sietämään kipua nilkoissa. Muuta kipua joogassa täytyy sietää. On mentävä mukavuusalueen ulkopuolelle muuten ei tapahdu kehitystä. Kun hengittää vapaasti, treenituskan kanssa tulee paremmin toimeen. Viimeksi ähisin voimakkaassa kierrossa, kun Marta kehotti hengittämään pakottomasti ja vapaasti. Heti kun niin tein, kierto syveni ja jäljelle vain vahvasta työstä tuleva tuska. Ja sehän on parasta.

Rakastan treenata niin, että tiedän tekeväni asiat oikein. Rakastan myös haastaa itseäni ja haluan tehdä treenissä kaiken mahdollisimman hyvin. Jos kerran käytän treeniin aikaa, miksi tekisin huolimattomasti? Kuuntelen Martaa korvat höröllä ja hikoilen. Fustrasta on valtavasti hyötyä joogassa. Tiedän mitä tarkoitetaan, kun lavat täytyy vetää taakse ja hartiat alas. Tiedän, kuinka kierretään ylävartaloa ja pidetään lantio paikoillaan. Fustrassa olen myös oppinut haastamaan itseäni.

Elämässä tällä hetkellä on parasta nämä kaksi asiaa, jotka vievät ajatukset pois kaikesta muusta. Sekä pää, että kroppa kiittävät. Tunneille mennessä voi olla kuinka paha ja paska olo tahansa, pois lähtiessä pää on vapaa ikävistä asioista ja tunteista, joita varsinkin tämä pimeä aika minulle tuottaa. (Hormonimyrskyistä puhumattakaan!!)

Martan joogasalin tunnelmassa on yksi erityspiirre, joka on merkittävä minulle. Siellä ei ole lainkaan peiliä. Mietin miksi minusta tuntuu, että osaan nyt jotenkin paremmin kuin ennen. Siksi, että keskityn vain omaan tekemiseeni, en ulkonäkööni, siihen miltä suoritukseni näyttävät, vaan siihen miltä ne tuntuvat. En katso muita, en vertaile, minä olen läsnä omassa itsessäni.

Hyvinvoinnin eteen on tehtävä asioita – kun sinä nostat kuntoasi – kuntosi nostaa sinua! Vaikein haaste on yleensä se, että saa takamuksensa ylös sohvasta.

♡

Hanna

Lahja peittyi kääröihin, ukset kiinni pantihin, vaan on hauska sentään!

Joululahjojen pakkaaminen on kivaa, varsinkin jos on siihen hyvät välineet ja kauniita koristeita.

Minä pakkasin jo muutaman lahjan vaikka yleensä olen asian kanssa ihan viime tipassa, mikä on ärsyttävää, koska en pidä kiireestä. Kun tekee rauhassa, pakkaaminen on nautinto.

Käytin paketeissa apuna Eskimon paistovuokia, kakkupapereita ja LOOK by Eskimo paistopusseja. Aika kivoja juttuja! Jos tuotteet kiinnostavat, voit tilata niitä Eskimon verkkokaupasta -15% alennuksella. Alennus annetaan ostosten loppusummasta ja  saat sen käyttämällä etukoodia: JOULUMIELI. Etu on voimassa joulukuun 2016 loppuun asti ja edun saavat rekisteröityneet käyttäjät.

Eskimon kartongista valmistettu paistovuoka on vallattoman kätevä moneen käyttöön. Siinä voi paistaa leivän, kakun tai bostonpullan lahjaksi. Paiston jälkeen on kiva vaihtaa jäähtynyt leivonnainen uuteen puhtaaseen paistovuokaan, jossa sen voi antaa lahjaksi. Leipomuksen alle voi sujauttaa kauniin kakkupaperin ja kietoa sen reunat kauniisti leivonnaisen päälle. Lopuksi koko komeus työnnetään paistopussiin ja suu solmitaan kauniilla nauhalla. LOOK by Eskimo Isopussi on juuri sopivan kokoinen vuualle.

Jos on lahjojen kanssa aikaisessa, voi leipomuksen myös pakastaa Eskimo paistovuuassa tai jos lahjan saajalla on jo pöydät täynnä herkkuja hän voi työntää lahjansa pakkaseen niine hyvineen.

Paistovuokaa voi käyttää muuhunkin pakkaamiseen. Itsetehdyt pikkuleivät ja tietysti piparkakut voi pakata kauniisti kakkupaperin kanssa vuokaan. Käytin suorakulmaista Eskimo kakkupaperia ja kiinnitin sen punaisella rusetilla. Lopputulos on jotenkin ihanan vanhanaikaisen näköinen.

Tavalliset paketit pakataan nyt trendikkäästi ruskeaan paperiin. Kakkupaperilla voi leikitellä pakettien koristelussa monella tavalla. Värejä on kolme – valkoinen, kulta ja hopea. Kokoja on lukematon määrä ja muotojakin kaksi, pyöreä ja suorakulmainen. Tein pakettikorttejakin. Leikkasin tapettinäytteistä kortin ja liimasin siihen paloja kakkupaperista. Tyhjään kulmaan voi kirjoittaa tervehdyksen tai piirtää kuvan. Peura olisi trendikäs kuva, mutta olen toivoton piirtäjä, joten jätän pilaamatta kortit omilla piirroksillani.

Onnellista joulunaikaa. Toivottavasti ehdit nauttia lahjojen pakkaamisesta.

♡

Hanna

Vaihdevuosipirulaiset, minkä tempun tekivätkään. Ajattelen ensinnäkin, että minun pitäisi keksiä tälle vaiheelle joku oma nimi. Täysin kliininen, ei hömppä. Ehkä joku tieteellinen kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi V17u7uS,  tai mahdollisesti RA1v0 myös MA5EnnU5 sopisi aiheeseen, mutta se on liian pitkä. Sen kanssa kuitenkin vietin viikonloppuni. Aivan kamalaa.

Tilanne on se, että en kärsi kuumista aalloista, yhtenä päivänä minut yllätti kuukautiset ja periaatteessa kaikki vaihdevuosioireet tuntuvat keskittyvän korvieni väliin. Se vie totaalisesti hermot, mikä on tietysti paradoksi vailla vertaa. Hermot on kireällä ja se hermostuttaa. Milläs moisesta kyydistä hypätään pois? Sanokaapa se!

Mutta kiukku (K1uKKu) ei tässä ole pahinta, vaan pahinta on alakulo. Koko viikonloppu meni syvääkin syvemmän alakulon velloessa sisimmässäni. Se on hirvittävää. Jotkut teistä saattavat tietää, että olen sairastanut masennuksen kauan sitten. Miten sitä kuvailisi? Mikään ei liiku, mitään ei tahdo, ainoa mikä on, on suru ja ajatukset, jotka tulevat tiedostamattomasta, ja ovat siksi mörköjä. Pirulaisia, joita kukaan ei tahdo nähdä tai tavata. Mutta eivät ne lupaa kysy. Ne saapuvat paikalle kutsumatta ja ovat ovelia ja salakavalia. Kertovat juttuja ja tuottavat tunteita, jotka ovat puhdasta puppua, mutta musertavan toden tuntuisia. Niiden seurassa vietin kaksi päivää. En tajunnut siitä mitään. Sain jättimäiset pultit alkajaisiksi miehelleni, joka vain tuijotti minua sanomatta sanaakaan. Oi oi, kuinka loistavaa polttoainetta se onkaan RA1v0:lle. Onneksi jossain aivojen kohdassa oli pieni yövalo päällä, joka auttoi selvittämään tilanteen ilman suurempaa katastrofia. Ja onneksi miehelläni on pitkä pinna.

Sunnuntaina pakotin itseni ulos pyjaman ja villasukkien antamasta turvapesästä ja lähdin salille. Voin taata, että lähteminen oli suurempi ponnistus, kuin mikään koskaan tekemäni treeni. Siitä on kiitäminen tunnollisuuttani. Se on kyllä hyvä ominaisuus. Se auttaa selviämään monesta. Kun tekee vaan, ei kyseenalaista. Minulla on ihan uusi treeniohjelma ja päämäärä ja olen luvannut noudattaa ohjelmaa Fustra-valmentajalleni. (Se tarkoittaa tietenkin sitä, että olen luvannut tehdä niin itselleni, mutta sitä ei lasketa, koska itseni kanssa tekemät sopimukset voin purkaa sormia napsauttamalla, mutta muille tekemiäni en) Tein treenin, vieläpä haastaen ja tunnollisesti. En kuitenkaan iloinnut siitä. Päinvastoin ajattelin, että pitäisi olla parempi. Tehdä enemmän.

Lähdin ajamaan kotiin ja, jostain jo unohtuneesta syystä, aloin itkeä ehkä sadatta kertaa viikonlopun aikana. Velloin jossain itsesäälin syövereissä ja silloin, yhtäkkiä, aivan kuin jostain olisi  päässyt pieni tuulenvire puhaltamaan aivoissa vielä kytevään pieneen hiillokseen, syttyi leimaus: minä tiedän mikä tämä tunne on! Tunnistin sen perkeleen. Se on masennus.

Masennus on kammottavaa. En missään olosuhteissa ota sitä vastaan enää koskaan. En enää koskaan aio syödä ainuttakaan masennuslääkettä. Amen. Mutta oli helpottavaa tajuta mikä on vialla. Mistä tämä kaikki johtuu.

Minulle on määrätty hormonigeeliä, mutta en ole käyttänyt sitä, koska en ole tarvinnut sitä mielestäni. Ei ole kuuma eikä kylmä eikä sitä eikä tätä. Olen vain idiootti, ei sen kummempaa. Toivon ettei gynekologini lue tätä. Onneksi olen kuitenkin hakenut lääkkeet apteekista, se helpottaa huomattavasti niiden käyttöä. En tiedä kuinka nopeasti geelistä on apua masennukseen, mutta oloa helpotti jo se, että tajusin missä mennään ja miksi. Asiaahan ei ollenkaan helpota se, että elämme kaamosaikaa. Olen aina kärsinyt pimeästä vuodenajasta. Kirkasvalolampusta on huikea apu, mutta miksi se ole käytössä? Tulee mieleen taas kerran se verraton sanonta, jota isäni tapasi käyttää: olet kuin meksikolainen kaktuskoira! Jaa että mikä se on? No meksikolainen kaktuskoira istuu kaktuksen päällä ja ulvoo, mutta ei viitsi nousta ylös!

Olen kirjoittanut vaihdevuosista ennenkin, jos aihe kiinnostaa niin täältä löydät edelliset jutut aiheesta.

Olen normaali 

Kiitos / Olen normaali osa 2

Kun on KUUMA / Olen normaali osa 3

Häpeällisiä hetkiä ennen kuin tiesin olevani normaali osa 4 

Vaihdevuosiämmä – olen normaali 5

Rakkautta ja iloa päivään – kyllä se tästä taas paremmaksi muuttuu.

♡

Hanna

Rakastan maitoa. Kun olin 17-vuotias, minulla todettiin laktoosi-intoleranssi, enkä käyttänyt maitoa sen jälkeen oikeastaan ollenkaan. En nyt ainakaan juonut sitä missään olosuhteissa. Muutkin maitotuotteet olivat pannassa.

Viisi vuotta sitten minulla oli maalla vieraita ja olin ostanut heitä varten luomumaitoa. Kaadoin maidon kannuun ja se oli aivan uskomattoman houkuttelevan näköistä. Niin valkoista, kaunista ja ihanaa, että minun oli pakko kaataa sitä lasillinen itselleni. Join maidon ja kaadoin sitä lisää. Lopulta join sitä koko litran, väittämättä vaanivista vatsavaivoista. Outoja tapahtui – En saanut mitään oireita. Hämmästyttävää. Mutta siitä lähtien olen latkinut sitä päivittäin, kuin onnellinen kissa.

Arla luomu täysmaito, se punainen, oikea vanhanajan maito, on ihan parasta ruuan laitossa. Se tekee leivonnaisista täyteläisiä. Olen niitä ihmisiä, jotka panostavat täysillä, kun aletaan herkutella. Eli joku veteen leivottu pulla tai ruisjauhot piparitaikinassa eivät ole todellakaan minua varten. Arla luomumaito on pastoroitua, eli se on turvallista, mutta sitä ei ole homogenisoitu, joten maidon rasva nousee maidon pinnalle. Arla luomumaitoa ei ole myöskään stabiloitu, eli siinä on tallella kaikki maidon luonnollinen rasva. Pidän siitä.

Meillä on kaksi herkkua, jotka saavat perheeni käytännöllisesti katsoen sekaisin. Pulla ja pannukakku. Ja yksi juoma, jota rakastan erityisesti itse, koska se tuo mieleeni lapsuuden kotini ja ihanan äitini. Se on kaakao. Näissä kolmessa herkussa käytän aina luomu täysmaitoa. Pullan leipominen perheelle on minusta suuri rakkauden osoitus. Se on aikaa vievää ja taikinaa hellitään käsin moneen otteeseen. Se että jotakuta kutsutaan pullan tuoksuiseksi äidiksi, kertoo paljon. Pulla on rakkautta. Ja siksi sen leipomiseen täytyy käyttää kaikki parhaat asiat. Pullareseptini on kotoisin vanhalta naapuriltani, joka opetti minulle pullan leipomisen ihan konkreettisesti kädestä pitäen. Siihen lisätään kuuma, sula rasva viimeiseksi. Siinä on taikaa. Kannattaa kokeilla. Tärkeää on myös riittävä suola ja kardemumma.

13.12. on Lucian-päivä, silloin tehdään Lucia-pullia, jotka maustetaan maailman kalleimmalla mausteella, sahramilla. Samalla reseptillä onnistuvat kaikki: tavalliset pullat, laskiaispullat, korvapuustit, voisilmäpullat ja Lucia-pullat. Vain mausteet ja muodot muuttuvat. Mutta tärkeää on täyteläinen luomu täysmaito.

Sitten se pannari! Pannukakku on herkkujen herkku, jonka voi tuunata kovin monella tavalla herkulliseksi. Nyt tykkään eniten syödä sitä rahkan, vaahterasiirapin, appelsiininkuoren ja pähkinöiden kanssa. Pannukakkua voi syödä vuorokauden kaikkina hetkinä ja onhan se ihan vastustamaton herkku. Varsinkin tällä reseptillä tehtynä, sen kertoo reseptin nimi: Maailman paras pannukakku.

Kun äitini keitti kaakota, se oli kuin paksua, kuumaa suklaata. Maku oli täyteläinen ja oikeasti suklainen. Sellainen kaakao valmistuu juuri luomu täysmaidosta. En tiedä mikä luomu täysmaidossa tekee taian, mutta kaakaosta todella tulee paksua. Sen pinnalla kelluu iloisesti pilvi kermavaahtoa, jos niin tahtoo. Kylmä kermavaahto takertuu ylähuuleen, kun lämmin, täyteläinen kaakao hivelee makuhermoja. Tällä kertaa maustoin kaakon chilillä, se on syytä tehdä varoen. Kermavaahto sopii chilikaakaoonkin, mutta pullan kanssa se olisi ollut minulle liikaa. Ehkä hiihtolenkin jälkeen, se olisi ok!

… niin ja tiedäthän miksi sanotaan, että jostain tuli pannukakku? No siksi kun pannari on niin upea uunissa, mutta lässähtää oitis kun tulee sieltä ulos. Hyvä pannari käyttäytyy unissa näin:

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=BCpzrm5ezH4&w=560&h=315]

Reseptit

Pannukakkua rahkan, vaahterasiirapin ja paahdettujen pähkinöiden kanssa

8 annosta

Pelillinen pannukakkua

7,5 dl Arla luomu täysmaitoa

3 dl vehnäjauhoja

3 kananmunaa

0,75 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria tai enemmän

1 tl kardemummaa

1 tl suolaa

50 g sulatettua ja jäähdytettyä voita

Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Mittaa muut aineet joukkoon ja sekoita hyvin. Anna taikinan turvota 10 min. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle korkeareunaiselle uunipelille. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa noin 20 minuuttia kunnes pannarin pinta on kauniin kullan ruskea.

Rahkatäyte

3 dl cashew- ja pekaanipähkinöitä

2 rkl vaahterasiirappia

2 prk (á 400g) Arla Lempi maitorahkaa

4-6 rkl vaahterasiirappia + vähän annoksen pinnalle valutettavaksi

2 luomuappelsiinin raastettua kuorta

(Voit käyttää vaahterasiirapin sijaan myös juoksevaa hunajaa tai agavesiirappia)

Paahda pähkinöitä kuivalla pannulla hetki niin, että ne tulevat kuumiksi ja saavat hiukan väriä. Ota pannu liedeltä ja sekoita joukkoon 2 rkl vaahterasiirappia. Laita sivuun odottamaan.

Sekoita 4-6 rkl vaahterasiirappia rahkaan niin, että saat rahkasta itsellesi sopivan makeaa.

Laita lautaselle pala jäähtynyttä pannukakkua. Nosta sen päälle desin verran vaahterasiirapilla maustettua rahkaa ja pähkinöitä. Raasta päälle hyvin pestyn luomuappelsiinin kuorta ja valuta pinnalle vielä vähän vaahterasiirappia.

Chilillä maustettu kaakao

4 annosta

1 l Arla luomu täysmaitoa

4 rkl  makeuttamatonta kaakaojauhetta

2 rkl hienoa sokeria

3 rkl muscovadosokeria

3 tl vaniljasokeria

2 hyppysellistä suolaa

henkäys jauhettua chiliä

Mittaa kattilaan kaakaojauhot ja sokerit. Lisää noin kolmannes maidosta ja vispaa hyvin, kunnes seos on tasainen. Lisää loput maidosta sekä suola. Kuumenna kaakao kiehumapisteeseen ja lisää varovasti chili. Tarkista maku ja lisää chiliä jos siltä tuntuu.

Kaakao on ihanaa myös ilman tulista lisää ja se maistuu verrattomalta tietysti myös kermavaahdon kanssa.

Hannan pullataikina

½ l Arla luomu täysmaitoa

50 g hiivaa (1 pala)

2 munaa

2 tl suolaa

Kardemummaa reilusti (2rkl)

200(-250) g sokeria

200(-250)g voita tai margariinia

n 1 kg vehnäjauhoja (mielellään vajaa)

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää huoneenlämpöiset munat, suola, kardemumma ja sokeri. (Sokeria ja rasvaa tulee olla yhtä paljon). Alusta taikina kimmoisaksi lisäämällä pikkuhiljaa vehnäjauhoja, kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista. Lisää lopuksi sulatettu rasva niin kuumana kuin kätesi sietää.

Kohota taikina kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa liinalla peitettynä.

Kaada kohonnut taikina jauhotetulle työpöydälle, vaivaa sitä hiukan, ja jaa se samankokoisiin osiin. Pyöritä pulliksi alustaa vasten. Nostele uunipellille nousemaan ja peitä leivinliinalla. Pyöreät pikkupullat voi täyttää monella tavalla.

Laita pikkupullat nousemaan pellille kauaksi toisistaan. Kun pullat ovat nousseet voitele ne kananmunalla ja paina sitten pullan keskelle syvennys ja työnnä siihen teelusikallinen voita ja ripota päälle teelusikallinen hienoa sokeria. Paista 225° noin 10 min

Luciapullia varten ota erikseen kaksi ruokalusikallista voita ja sulata se kattilassa. Lisää joukkoon puoli pussillista (pussi á 0,5 g) sahramia ja pyörittele sahramia tovi kuumassa rasvassa. Lisää seos yhtä aikaa maidon kanssa taikinaan.

Voitele Lucia-pullat munalla ja koristele rusinoilla.

Ihania herkkuhetkiä näiden reseptien seurassa.

Lämmöllä

Hanna

Oi oi oi oi – Aamulehti kuinka avasitkaan aamumme: ”Näyttelijä Jonna Järnefet juhli ilman rintaliivejä – ikävä ilmiö yleistynyt Linnassa” *

” Linnan juhlissa oli näkyvissä ilmiö, jossa naiset ovat panostaneet juhlapukeutumiseen, mutta unohtaneet sen, mitä ei näy päälle päin.

Esimerkiksi kuvankaunis Jonna Järnefelt juhli ilman rintaliivejä.

– Hänen tyylinsä oli muuten todella trendikäs. Hän oli upea, hillitty, hallittu kokonaisuus kampausta myöten. Mutta rintaliivit puuttuivat aivan selkeästi, suunnittelija Marika Mansikkamäki toteaa.”

Ai puuttuivat rintaliivit! Vieläpä aivan selkeästi! Millä vuosituhannella elämmekään? Kukaan ei ole missään määrännyt, että naisten tulisi käyttää rintaliivejä. Sen voi ihan jokainen nainen päättä itse. Jotkut käyttävät siksi, että rinnat tarvitsevat tukea. Jotkut siksi, että niin on tapana tehdä. Monet siksi, että saisivat rintansa näyttämään suuremmilta. Jotkut siksi, että rinnat eivät ole pystyt ja kiinteät kuten ”kalenterityttökuvissa, joihin kuvataan jonkinlaista – tuskin naisten luomaa – unelmaa.

Vaatteet istuvat enimmäkseen paremmin, jos alla on rintaliivit. Mutta ei se mikään sääntö ole. Ei niiden käyttö, eikä vaatteen parempi istuvuus. Esimerkiksi tässä tapauksessa rintaliivit olisivat pilanneet puvun ihanan valuvan glamourin.

Ja mitä ihmettä tarkoittaa ”ikävä ilmiö”? Aivan kuin puhuttaisiin jostain koulukiusaamisesta tai roskien heittelemisestä maahan.

Jokaisella on taatusti oikeus pukeutua niihin alusvaatteisiin, jotka itse haluaa päälleen pistää.

Hieno ja arvokas tilaisuus antaa omat määreensä pukeutumiselle pukukoodin lisäksi, mutta kyseessä oleva asu oli kantajansa päällä elegantti. Ei millään tavalla roisi tai epäsiveä. Se nyt vaan on niin, että naisilla on rinnat. Ja nännit. Miehilläkin on. Kuinkahan moni muuten juhli ilman alushousuja? Ai kaameeta!

Hanna

* Aamulehti korjasi otsikon tänään iltapäivällä klo 14.18

”Muokkaus 7.12. kello 14.18 poistettu otsikosta ja jutusta arvottava sana. Aamulehti haluaa korostaa, että jokaisella on oikeus vartaloonsa ja pukeutumistyyliinsä. Juttu käsittelee sitä, kuinka alusvaatteilla voi korostaa kaunista pukua.

Aamulehti pahoittelee aiempaa sanavalintaa.” 

Silti mielestäni koko juttu koskien yhden juhlavieraan alusvaatteiden käyttötapaa on absurdi, epäkohtelias ja asiaton.

Sama

Itsenäisyyspäivä oli lapsuudenkodissani aina iso juhla. Päivän tunnelma oli aamusta asti juhlava. TV:stä katsottiin kaikki mikä asiaan liittyi ja erityisesti on jäänyt mieleen mieskuoron laulama Finlandia. Se menee minulla edelleen luihin ja ytimiin asti. Lippu nostettiin tietysti rintamiestalon pihalla seisovaan (isän itse veistämään) lipputankoon. Seisoin vakavana vieressä isä nostaessa lipun salkoon. Kerran kun ikää oli sen verran, että luulin tietäväni kaiken isää paremmin, lippu lipesi isän kädestä maahan. Rähjäsin hänelle tuikeana ja kerroin kuinka hän juuri oli häpäissyt Suomenlipun. Isä kääntyi minuun päin ja sanoi: Kuule, tämä lippu ei minua ikänä häpeä. Sen sijaan minä häpesin – ja ymmärsin monta asiaa. Tuli asia kerralla selväksi.

Olen joskus toivonut Suomen itsenäisyysjuhlasta vähän kepeämpää, mutta kyllä siihen kuuluu myös arvokkuus ja juhlallisuus. On hyvä muistaa uhrauksia joita isät, äidit ja isoisät ja –äidit ovat tehneet sen hyväksi mitä meillä on. Itsenäisyyspäivä on päivä jolloin ajattelen ja kaipaan eniten isääni. Tänään nostin lipun (siihen pestyyn lipputankoon) ja tunsin kyllä syvää kiitollisuutta ja kaipausta.

Haluan säilyttää tietyn juhlavuuden omassa itsenäisyyspäiväni vietossa aina. Voi siihen silti sisällyttää hilpeyttäkin.

Juhlapäivän menu on vaihdellut vuosien varrella, eikä minulla ole mitään siihen liittyvää traditiota. Joskus pöydän ääressä on paljon ihmisiä, joskus vain muutama. Tänä vuonna teen teriyakilohta ja vihanneksia neljälle. Paistan lohen ja vihannekset Look-paistopusseissa, jolloin ne on helppo paistaa yhtä aikaa uunissa ja bonuksena uuni pysyy puhtaana.

Kala kuuluu myös joulun ajan ruokiin ja tämä resepti sopii hyvin myös vaikka uuden vuoden illallispöytään.

Keittiö on kovassa käytössä joulunaikaan muutenkin. Eskimon nettikaupasta saa helposti hankittua kaikki kotimaiset Eskimo -paistopussit, -foliot, -leivinpaperit, muffinssi ja -leipävuoat ja muut tarvikkeet suoraan kotiin. Alennuskoodilla JOULUMIELI saat kaikista Eskimo-ostoksistasi -15% alennuksen. Käy katsomassa Eskimo-sivuilta mitä kaikkea siellä on, rekistireidy käyttäjäksi ja saat alennuksen. Koodi on voimassa joulukuun 2016 loppuun asti.

Teriyakilohi ja tikkuvihannekset paistopussissa

4:lle

Look by Eskimo -kalapaistopussi

Look by Eskimo -vihannespaistopussi

600-800g lohta ruodottomana, leikattuna neljäksi tasakokoiseksi palaksi

Marinadi ja kastike

3 rkl teriyaki-kastiketta

3 rkl hoisinkastiketta

3 rkl soya-kastiketta

1 rkl valkoviinietikkaa

1 rkl seesamiöljyä

0.75 dl ruokosokeria

2 raastettua valosipulinkynttä

2 tl raastettua tuoretta inkivääriä

ruohosipulisilppua

seesaminsiemeniä

Vihannekset

3 palsternakkaa

6 porkkannaa

1 fenkoli

1 kokonainen valkosipulinkynsi

½ tl suolaa

2 tl oliiviöljyä

Tee näin

Uuni 200°C

Yhdistä marinadin ainekset ja sekoita kunnes sokeri on liuennut seokseen.

Laita kalapalat marinadin sekaan kulhoon ja laita kala marinoitumaan puoleksi tunniksi. Look by Eskimo -paistopusseissa voi myös marinoida, mutta tällä kertaa kulho on helpompi ratkaisu, koska marinadi siirretään kattilaan ja keitetään kastikkeeksi.

Valmistele vihannekset

Kuori palsternakat ja porkkanat ja leikkaa ne ohuiksi tikuiksi.

Puhdista fenkoli ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi.

Laita vihannekset, kokonainen valkosipulin kynsi ja öljy Look paistopussiin. Sulje pussin suu ja leikkaa pussin kulma auki tai tee pussin keskelle muutaman sentin viilto, että höyry pääsee pussista pois. Laita vihannekset uuniin joko uunipellille tai uunivuokaan, jossa on tilaa myös kalalle. Vihannekset tarvitsevat pidemmän kypsymisajan kuin lohi. Säästä marinadi.

Nosta marinoidut lohipalat paistopussiin nahkapuoli alaspäin. Sulje pussin suu ja leikkaa pussiin reikä. Laita kalat uuniin vihannesten viereen ja paista kalan paksuudesta riippuen noin 13-16 minuuttia.

Kun kala ja vihannekset ovat uunissa kaada marinadi kattilaan ja keitä sitä  3-4 minuuttia kunnes se paksunee hiukan.

Aseta vihannekset tarjoiluvadille ja kalat vihannesten päälle. Sivele kalapalat kastikkeella ja ripottele päälle ruohosipulisilppua ja seesaminsiemeniä.

Tarjoa peruna- tai kukkakaalimuhennoksen kanssa.

Hyvää itsenäisyyspäivää

♡

Hanna

Kun lapset muuttavat kotoa pois, on tullut aika luoda uusia traditioita jouluun. Meillä on aika kiinteä perhe. Puoliso, kolme tytärtä ja vävy kuuluvat minun ydinperheeseeni. Tämä on aika jännä vaihe elämässä. Ei siksi, että lapset ovat muuttaneet pois, vaan siksi että saamme mieheni kanssa seurata miten he muokkaavat omaa elämäänsä. Kaikki tekevät kiinnostavia töitä ja minä saan paljon inspiraatiota heiltä kaikilta. Kaikki ovat niin kiinni tässä ajassa kukin omalla tavallaan. Muoti ja muotoilu, hyvä maku, luonnon suojelu, hyvinvointi, rauha, luonto kaikissa muodoissaan pienistä soluista suuriin eläimiin asti. Lisäksi he osaavat nauraa ja pitää hauskaa, yllättää kreiseillä ideoilla. Tästä kaikesta saimme nauttia yhteisellä joulun fiilistelyristeilyllä Tallinnaan, jossa nuorin tyttäremme nyt opiskelee.

Sunnuntaiaamuna kadut olivat tyhjät, kun ajoimme hakemaan Kirsikan ja Tuukan auton kyytiin. Carolina asuu ihan toisella puolella Helsinkiä ja hyppäsi kyytiin vasta satamassa. (Niin, otimme siis auton mukaan laivaan, koska niin on helpompaa tuoda tuliaiset kotiin.)

Kun Eckerö Linen M/S Finlandia lähti satamasta, olimme jo kahvikupit käsissä 6. Kannen Kokouskeskus & Loungessa. Meillä oli oma kokoustila käytössä. Ja aivan hulvattoman hauskat ja ihanat kokousvastaavat Krisse ja Daniel ottivat meidät vastaan. Tuntui kuin olisi tullut kantapaikkaan, vaikka en kuunaan ollut heitä ennen nähnyt. Ja kaikki Loungeen saapuneet saivat saman lämpimän kohtelun. Tuli kiva fiilis. Loungessa oli rauhallista ja kodikasta.

Kävimme shoppailemassa Katrille vähän tuliaisia laivan kaupasta. Ostimme raikkaita Biothermin tuotteita: vartalovoidetta, suihkugeeliä ja tuoksuvettä ja pullon Blossan glögiä ylläriksi.

Ostosten jälkeen söimme buffetaamiaisen  ja kun olimme perillä, olimme myös vatsat täynnä valmiita valloittamaan Tallinnan. Ohjelma oli aika selvä. Ensin haettiin Katri kyytiin ja sitten seitsemän ennalta tarkoin valittua kohdetta ja yksi kävellessä löytynyt iloinen yllätys.

• Crème de la Crème hajuvesikauppa Virukeskuksessa. Valikoimat ovat houkuttelevat, mutta palvelussa on parantamisen varaa. Tuotteita ei saanut katsella rauhassa ja liikkeen kuvaaminen ulkopuolelta sai aikaan pikku katastrofin. HUOM! Katri laittoi liikkeeseen palautetta ja vielä samana päivänä olivat ottaneet yhteyttä ja pyysivät anteeksi sekä käymään liikkeessä uudelleen sovittavana aikana. Hänelle luvattiin erityistä opastusta tuoksuista. Hienoa toimintaa. Aina kannattaa antaa palautetta. Ehkkäpä oli vain huono päivä. Arvostan!
• Reede Rottermannissa. Muotia miehille ja naisille. Esim. Henrik Vibskovin vaatteita ja muotilenkkareita.
• Sfäär on sekä vaatekauppa että ravintola. Suosittelen brunssia ja lahjaostoksia miehille. Ihana fiilis ja tuotteet.
• Olde Hansa sekä kuumat sokeroidut mantelit. Tämä setti on must kokemuksia Tallinnassa. Olde Hansa täytyy kokea ainakin kerran. Sen keskiaikainen menu ja tunnelma ovat vaan niin kivat ja ainutlaatuiset. Ja ruoka on hyvää. Nyt emme menneet sinne, mutta pakolliset mantelit ostimme. Koko perhe rakastaa niitä. Olen tehnyt niitä itsekin. Lisäksi kuumat mantelit lämmittävät kylmät kädet.
• Joulutori – tämä on matkan kohokohta! Tallinnan joulutori on tunnelmallinen ja glögimuki kädessä voi vaeltaa ostamassa joululahjoja tai vain nauttia torin tunnelmasta.
• Paul Pikk Scandinavian Design and Gift Strore. Ihania lahjaideoita kotiin. (Tämä oli se yllätyslöytö! Ostin kassillisen joululahjoja.)
• Klaus Kohvik brunssi. Oi oi kuinka ihana hetki meillä olikaan siellä ja niin hyvää ja kevyttä ruokaa. Ihanalla tavalla kevyttä. Vatsan saa kyllä ihan täyteen. 18€/hlö Hyvä tunnelma ja trendikäs ruoka.
• Toompeanmäki sinisellä hetkellä. Niin ihana paikka, jossa käymme aina. Varsinkin illansuussa sen hiljaisuus ja kauneus on sydämeenkäyvää. Kolusimme kaikki turistikaupat ja saimme oppia paljon meripihkasta ja maatuska-nukeista. Rakastuin niihin nukkeihin ja olisin halunnut ostaa kauneimman, mutta se maksoi lähes 1.500 € joten se jäi kauppaan.

Sitten olikin jo aika viedä Katri kotiin, halata tiukasti ja kääntää auton nokka kohti satamaa. Laivassa odotti jouluateria! Huh hei mitä kaikkea siellä olikaan tarjolla! Kaikki perinteiset jouluherkut oli katettu pöytään. Yllätyksenä sieltä löytyi myös ruotsalaisten perinteitä, kuten lehtikaalimuhennosta, joulumakkaraa ja lihapullia. Oli hauskaa maistaa niitäkin. Kalat ovat minulle joulupöydän aatelia ja niitä oli kelpo valikoima. Ilahduin myös kauniista esillepanosta.

Jouluiset pöydät odottavat matkustajia

Kuten jouluperinteisiin kuuluu, pöydästä noustua oli vatsanahka piukalla…

Palasimme omaan kokoustilaamme ja kuten menomatkallakin hyödynsimme kokoustaulua ja pelasimme hirsipuuta ja pictionarya. Ulvoimme naurusta ja yhtäkkiä olimmekin kotisatamassa. (Vaikein arvattava sana hirsipuussa oli kahviautomaatti!) Oli aika jännä juttu, että matka-aika meni vähän liiankin nopeasti. Loungessa oli kivaa pelata ja oli myös kivaa lähteä sieltä pois buffaan syömään ja istua rauhassa ravintolassa ja nauttia ruuasta ja palata sitten taas takaisin omaan kotipesään.

Uusi jouluperinne on siis luotu – joulumatka Tallinnaan koko perheen voimalla. Meillä oli hirveän kivaa ja nyt on monta kaunista lahjaa hankittuna. Hyvästä palvelusta ja ihanista elämyksistä jäi onnellinen ja hyvä mieli.

Kiitos!

♡

Hanna

Lapsuuden kodissani juhlittiin joulua ihanasti ja isosti. Joulu oli kaunis, tuoksuva, maistuva ja alkoi aikaisin. Viimeistään pikkujouluaattona joulukoristeita otettiin esiin ja tietysti oli myös pieni kuusi – pikkujoulukuusi. Lapsia kehotettiin olemaan kilttejä, sillä tontut kurkkivat jo ikkunoista ja ovien raoista. Traditioon kuului myös joulukalenteri, jonka kuudennessa luukussa oli aina suomenlippu, kalenterikynttilä ja pikkujoululahja.

Pikkujoulun viettäminen pikku lahjoineen oli ihan parasta. Päälle puettiin tonttupuku, siis ihan totta, mulla oli punaiset pöksyt ja paita ja tonttulakki päässä. Syötiin jouluruokia pienesti, leivottiin pipareita ja rex-kakkua ja sitten yhtäkkiä jostain kuului koputus ja keittiön ikkunasta lensi sisään paketti. Tonttu se siellä muistutteli itsestään. Muistan yhden pikkujoululahjan hyvin. Se oli pieni virkattu nukke. Ehkä viiden sentin mittainen. Tästä on nyt aikaa noin 54 vuotta ja muistan sen kuin eilisen päivän. Joten sen tiedän, että ihania muistoja on tärkeää tehdä. Ne jäävät.

Lapsuudenkodin perinteet ovat tietenkin siirtyneet myös meille ja vaikka lapset ovat muuttaneet jo kotoa pois vietettiin meillä silti pikkujoulua ja paistoin tietysti pikkujoulukinkun. Ennen paistoin sen aina ruiskuoren alla, kuten lapsuuden kodissa tehtiin, mutta nyt tein toisin. Ostin luuttoman luomukinkun, joka painoi 2,5 kg ja työnsin siihen paistomittarin. Sitten kinkku Look-paistopussiin, kinkku pusseineen uunivuokaan ja uuniin. Se oli huoletonta se! Kolmisen tuntia kinkku siellä paistui 120 asteessa ja tuoksui niin hyvältä. Otin sen pois, kun kinkun lämpötila oli 78 astetta ja annoin kinkun vetäytyä puolisen tuntia pöydällä folioon käärittynä.

Oli tosi helppoa ottaa kinkku pussista ja kaataa sinne kerääntynyt lihaliemi kulhoon kastikkeen tekoa varten. Kuorrutin kinkun vielä ennen ruokailua 200 asteisessa uunissa ihanalla uudella kuorrutteella, johon laitoin aprikoosihilloa, viskiä, sinappia ja vähän suolaa. Kuorrute oli aivan nappi. Laitan reseptin blogin loppuun. Lihaliemestä tein kastikkeen vain keittämällä sitä kokoon ja lisäämällä siihen kuohukermaa, mustapippuria, sinappia ja vähän madeira-viiniä ja rosmariinia. Kastikkeelle ei ole reseptiä, koska kaikki riippuu kinkkuliemen mausta.

Käytin nyt paistopussia kinkun paistoon ensimmäisen kerran elämässäni, mutta en takuulla viimeistä kertaa. Ihanan helppoa ja siistiä! Sen ruiskuoren kanssa on aina ollut aikamoista säätöä. Yleensä kinkun paiston jälkeen saa pestä uunin ja parhaassa tapauksessa myös lattian. Liemet roiskuvat sinne tänne ja kinkun kypsyessä sen liemi saattaa hyvinkin kuivua alla olevalle pellille, jos unohtaa lisätä sinne vettä. Kauheaa lotrausta. Olen ajatellut, että ruiskuori tuo jotain erityistä makua tai mehevyyttä kinkkuun mutta katin villat! Kosteus pysyy pussissa ja kinkku kypsyy unelman lailla. Vähän hävettää myöntää mihin tähän asti olen käyttänyt LOOK -paistopusseja ihan koko ikäni, mutta toisaalta, siihen ne sopivat myös. Nimittäin piparkakkutalojen, joulukakkujen, -leipien ja muiden ruokalahjojen  ja kukkien pakkaamiseen. Eli tuote on tuttu, mutta käyttö on ollut luovaa.

Paistopusseja ja muita Eskimo-tuotteita saa helposti kotiin nettikaupasta. Siellä on ihan kaikkea, mitä keittiössä tähän aikaan ja muulloinkin tarvitsee. Käy katsomassa ja tilaa kaikki näppärästi kotiin. Kaikki verkkokauppaan rekisteröityneet asiakkaat saavat  15% alennuksen ostostensa loppusummasta spesiaalilla alennuskoodilla joka on JOULUMIELI. Trajous on voimassa joulukuun viimeiseen päivään asti. tänä vuonna. Mun suosikiksi on nousut paistopussien lisäksi supernäppärät ja ekologiset Eskimo Bio Kuituliinat. Niillä pyyhkii hyvin ja ne voi huoletta heittää pois käytön jälkeen. Onko ällöttävänpää asiaa kuin happamalle haiseva keittiöräsy? Siitä on nyt päästy. Lähiaikoina annan lisää vinkkejä Look – paistopussien käytöstä ruuanlaitossa reseptien kera. Myös ruokalahjojen pakkausideoita Eskimotuotteilla on luvassa.

Kinkun kuorrutus aprikoosimarmeladilla ja viskillä

3,5 dl aprikoosimarmeladia

1,5 dl Dijonin sinappia

1 dl    viskiä

½ tl   sormisuolaa

kokonaisia mausteneilikoita

Sekoita kaikki aineet yhteen paitsi mausteneilikat.

Paista kinkku kypsäksi Look by Eskimo kinkkupusissa. Laita kinkku pussiin ja työnnä kinkkuun lihalämpömittari niin, että näet sen vaivatta sekä pussin että uunin luukun läpi. Jos uuniisi kuuluu oma lämpömittari vie sen johto ulos joko kinkkupusiin leikattavasta höyryreiästä tai pussin suusta, ja kiristä pussin suu kiinni pakkauksessa olevalla pussinsulkijalla. Laita kinkku uunipellille tai uunivuokaan.

Poista kypsästä tovin vetäytyneestä kinkusta kamara ja levitä viski-aprikoosisose kinkun pinnalle. Jos haluat voit pistellä pintaan koristeeksi kokonaisia mausteneilikoita, jos kinkkua jää ja sitä syödän vielä kylmänä voit nyppiä ne pois. Niiden maku on hyvin vahva.

Kuorruta kinkkua 200 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia kunnes pinta on kauniin kullankeltainen ja karamellisoitunut.

Herkullista joulun odotusta

♡

Hanna

Olin ihan loppu. Työtä, työtä ja työtä. Ei vapaapäiviä ollenkaan. Vapaina tunteina päässä pörrää tulevat työt, jotka on pian tehtävä. Suunnitelmat. Kaikki on yhtä mössöä päässä. Päivät alkavat aikaisin ja loppuvat myöhään. Ravaan paikasta toiseen.

Kerron ystävälle työtapaamisen yhteydessä, että oon aivan poikki. En jaksa hitto soikoon enää yhtään. kyyneleet valuu pitkin poskia. Kerron kuinka kotikin on aivan kaaoksessa, kun en ehdi laittaa mitään paikoilleen. Tavaraa seilaa kaikkialla. Ystävä katsoo silmiin ja sanoo ”pidä kuule sellaset talkoot, pyydät sun lapset ja meidät ja pannaan paikat kuntoon” Sydän muljahtaa ympäri rinnassa ja vain tuijotan häntä.

Ei meidän huusholli ollut kuin kolmen vartin siivoamisen päässä siististä. On vaan niin ärsyttävää lähteä kotoa ja jättää kaikenlaista pitkin poikin. Mutta tiedättekö nämä ihmiset, joita ei ole oikeasti kovin paljoa – ne jotka oikeasti auttavat ystävää? He ovat niin ainutlaatuisia. On paljon puhetta, mutta lopulta vähän tekoja.

Olen miettinyt nyt pari päivää tuota hetkeä ja kuinka se lämmittääkään. Ihan takuulla hän olisi tullut siivousämpäri kainalossa ja pistänyt tuulemaan. Ei tarvinnut, kaikki on kunnossa jo. Pää jotenkuten ja huusholli myös.

Kerran eräs ystävä tuli tuomaan minulle piikkimattoa migreenin taltuttamiseen viikonloppuaamuna joskus seitsemän aikaan ja jos keittiössäni heiluu kauha tai on juhlat tulossa apu on puhelinsoiton päässä. Kerran, kun olin huolien musertama, ystävä seisoi oven takana tarjottimella vasta leivottua pullaa ja paketti kahvia. Ja kerran kun ystävä tiesi, että minulle tehtiin kenkku temppu, hän soitti ja varoitti ja lähetti perään kimpun kukkia. Yhden kerran olin katastrofin partaalla ja ystävä toi kuuma keittoa, istui viereeni ja piti huolen että söin lautasillisen. Laihduin silloin viikossa viisi kiloa, joten soppa tuli tarpeeseen. Siinä on nippu hienoja ihmisiä ja unohtumattomia hetkiä.

Niin se on, että hädässä ystävä tunnetaan. Kiitos jokaiselle, joka on joskus jotakuta auttanut. Ja muuten – hän joka olisi tullut siivoamaan on mies. Ihan vaan tiedoksi, koska luulitte että hän on nainen. Takuulla.

♡

Hanna