Kaupallinen yhteistyö: Scandic

Pienet lomat ja irtiotot piristävät kummasti elämää. Me lähdettiin puolison kanssa seikkailemaan Turkuun! Ja voi että se osaa olla kaunis kaupunki. Siellä on myös jotenkin ihan älyttömän hyvä fiilinki. Tulee tunne, ettei ole edes Suomessa. Just kuten sanoin Jarille, kun käveltiin Aurajoen rantaa – voi kun olis kivaa, kun meillä Suomessakin olis tällainen paikka! No repesin nauramaan tietty ja tarkoitin Helsinkiä. Se joen ranta on niin kaunis ja siinä on omaa hiljaista magiaansa, toisenlaista kuin meren rantojen tunnelmassa. Miniloma Turussa oli napakymppi!

Me valittiin hotelliksi Turun keskustan helmi, Scandic Plaza. Sen sijainti on aivan napakymppi, kävelykadun varrella ihan keskustassa. Kaikki ihanat ravintolat on kävelymatkan päässä ja Stockalle kävelee minuutin. Mulle käy aina niin, että ostan vaatteita matkoilta, vaikka reissu olisi kuinka lähelle. Jotenkin on niin rento moodi, että nauttii ostosten tekemisestä eri tavalla, vaikka olis vaan tietokoneen johto hankittavana.

Hotellin arkkitehtuuri on kiinnostava. Plazan on suunnitellut Turun suuri poika, arkkitehti Erik Bryggman. Hän voitti Turun lähetysseuran järjestämän arkkitehtuurikilpailun vuonna 1926. Liike-ja hotellirakennus valmistui vuonna 1929.

Kilpailutyön yksityiskohdat muuttuivat funktionaaliseen suuntaan Bryggmanin tekemän Euroopan matkan jälkeen. Yksinkertainen ja rytmikäs julkisivu, palikkamaiset parvekkeet ja pääsisäänkäynnin lippa ovat nautinnollista funkkista.

• 

• 

Hotelli on Museoviraston suojelema ja se on restauroitu vuonna 2000 talon historiallista henkeä kunnioittaen. Suojeltuja osia ovat julkisivut, käytävät ja vastaanoton tiski.

Minusta on hienoa, kuinka Bauhausin koulukunnan värit hotellin rakennusvuoden ajalta, on tuotu sisätiloihin eri tavoin. Suorakulmaisia väripintoja on matoissa, tauluissa ja seinissä ja värit toistuvat verhoilluissa kalusteissa. Leveät käytävät ovat harvinaista herkkua nykyhotelleissa. Aamuisin kun kipitän leveitä rappusia aamiaiselle, olo on kyllä juhlava.

Tykkään Scandic Plazan hengestä. Siellä on sellainen tunne, kuin olisit jo tuttu. Kaikki tervehtivät ja asioiminen on joustavaa ja helppoa. Ja autolla liikkuvana iloitsen tietysti siitäkin, että hotelissa on oma parkkialue, josta on maailman helpoin kulku suoraan hotelliin.

Turussa on paljon tehtävää ja kiinnostavia kohteita, mutta yksi on kyllä meille ylitse muiden. Kätketty helmi, Jarno ”Paroni” Saarisen museo.

Jarno Saarinen oli ikäryhmäni idoli. Formula 1 -kuljettaja Jarno Trulli on yksi lukuisista italialaisista, joka on saanut nimensä hänen mukaansa. Saarinen on legenda ja maailman luokan kuuluisuus, maailmanmestari, joka menehtyi vain 27 vuotiaana Monzan radalla vuonna 1973.

Jarno Saarisen museo on Turussa Linnankadulla Saarisen hautaustoimiston yhteydessä, mikä voi kuulostaa hiukan oudolta, mutta Saarisen perheellä on ollut hautaustoimisto vuodesta 1902. Museoon tutustumiseen täytyy sopia aika, soittamalla hautaustoimistoon. Me soitimme ajaessamme Turkuun ja visiitti sopi hyvin samalle päivälle. Vierailu oli unohtumaton kokemus.

Meidät otti vastaan Jarno Saarisen veli Jari Saarinen, joka johdatti meidät hautaustoimiston tilojen läpi sisäpihalle ja sieltä autotalliin, jossa oli koko Jarno Saarinen –kokoelma. Prätkät, puvut, kypärät, julisteet ja kaikki Jarnon työkalut kuten ne olivat 70-luvulla ja jo sitä ennen. Jarno kuului siihen joukkoon, joka oli itse oma mekaanikkonsa, ja joka oli jo nuoresta pojasta lähtien rakentanut pyöriä. Kisoissa hänen ainoana avustajanaan toimi hänen vaimonsa Soili.

Jari Saarisen tarinat veljestään oli makoisaa ja sympaattista kuultavaa ja silmissäni vilisti roska, jos toinenkin häntä kuunnellessa. Oli laji mikä tahansa niin kyllä maailmanmestaruuteen aina tarvitaan jotain erityistä. Sitä oli Paronissa – erityisyyttä. Harva tietää, mutta hän loi myös ajotyylin, jota edelleen käytetään MotoGP:ssä eli sen jossa lantio laitetaan kaarteissa pyörän ulkopuolelle ja polvi hipoo maata. Huiman näköistä!

Museokäynti oli niin vahvaa tunteiden vuoristorataa, että sen jälkeen täytyi levähtää ja olikin jo lounasaika. Nautimme sen Fontanassa, jonka skandinaavinen sisustus viehätti samoin kuin erittäin hyvä palvelu. No mutta siis ruoka oli tietenkin pääasia ja se oli todella hyvää. Söin kasviscurryn ja Jari valitsi Fontanan mehevän BBQ-burgerin. Koska olimme testaamassa Turkua, testasimme myös jälkkäriksi porkkanakakun, jonka valitsin puhtaasti sen kauniin ulkomuodon tähden, emmekä pettyneet. Sitten olikin aika vyöryä eteenpäin!

Vatsanahat piukkoina päätimme lähteä liikkeelle Sacndic Plazan punaisilla fillareilla. Ajoimme tietenkin pitkin joenrantaa, jossa pyöräilykulttuuri oli leppoisan mukavaa ja sallivaa ja maisemat tietenkin ihan poskettoman kauniit. Pyörä on kyllä kiva väline liikkua.

Meidänhän oli aivan pakko käydä etsimässä Jarno Saarisen patsas ja siellä hän iloisesti tervehti meitä paikassa, jossa Turun motoristit pruukaavat kokoontua. Saimme otettua kuvankin, kun pyysimme veistoksen edessä istunutta pariskuntaa väistämään. Eivät pahoittaneet mieltään. Löysin You Tubesta videon patsaan paljastustilaisuudesta, jossa Jarnon leski piti tunteikkaan puheen. Video löytyy täältä.

Seuraavaksi kurvasimme katsomaan, josko saisimme liput Turun kaupunginteatterin Cabaret-musikaaliin, jota on kehuttu valtavasti, mutta vierailumme aikana ei sattunut olemaan esitystä. Harmittaa, mutta onneksi Turku on lähellä. Voimme tehdä uuden reissun. Kurkistelin kuitenkin itse teatteria ja sanonpa vaan että wau! Hieno rakennus, upeaa taidetta ja kiiltävää kaidetta riittämiin.

Kun olimme polkeneet kylliksi Turun katuja, menimme ottamaan nokoset hotelliin ja sitten suuntasimme kulkumme kapakkaan. Mikä ihana sana! Jo sanasta minulle tulee mieleen hyvä pehmeä tunnelma, intiimi – vaikka koronasti väljä. Ja jo kuulen kuinka joku laulaa ja drinkkilasit kilisevät puheensorinan säestyksellä.

Menimme Rica-baariin. Joka tosin oli vielä kiinni, mutta saimme tavata omistajan ja emännän omassa persoonassaan eli Riikka Haapasalon. Oooh Riikka on upeus! Hän on toiselta ammatiltaan sisustussuunnittelija, jonka käden jälki näkyy monessa Turun huippuravintolassa ja useissa yksityiskodeissa. Riikka tuntee kulttuuriväkeä ympäri Suomea ja baarin vaihtuvien esiintyjien joukko on todella vakuuttava. Nautin baarissa lempijuomani, Dry Martinin ja kuuntelin, kuinka Riikka kertoi suunnitelleensa upean baaritiskin ullakolta löytyneistä vanhoista ovista ja kuinka Carolan ennen näkemätön muotokuva oli päätynyt Rica Barin seinälle. Ihana paikka, ihana Riikka, huimat esiintyjät, täydellinen Dry Martini! Huippuhetki! Kun menet Turkuun, mene Rica-Bariin.

Pienessä tihkusateessa kävelimme illalliselle kasvisravintola Hüggeen. Hüggen viihtyisä sisustus on boho-tyyliä ja täälläkin palvelu oli ensiluokkaista samoin kuin ruoka, jota nautimme pitkän kaavan mukaan. Alkupalat, pääruoka ja jälkkäri maistuivat.

• 

• 

Myöhäisen illan vietimme kauniissa tilavassa kulmahuoneeseemme tellua katsellen ja jutellen. Nukahdin aikaisin, kuten aina ja heräsin niin ikään varhain. Jari nukkui vielä syvää unta, kun hiivin huoneesta ja lähdin lenkille. Onneksi lähdin. Näin kauniin kaupungin heräämisen uuteen päivään. Kun olin puolitoista tuntia vaeltanut, alkoi edellispäivän herkutteluista huolimatta olla fiilis, että voisin syödä aamiaisen. Ja mitä söin? Tietenkin hotellin omaa hunajaa ja croissantin! Ajatelkaa, hotellin pihalla on kaksi mehiläispesää ja hotelli voi tarjota omaa hunajaa ja kuinka hyvää se oli. Sain sitä pienen purkin lahjana ja kotona se hupeni aika vauhtia.

Mustamehiläisyhdyskunta ja oma hunaja on ollut hotellinjohtaja Mikko Hensikssonin unelma. Sato tuplaantui viimevuodesta ja tänä vuonna maukasta lehmuksenkukkahunajaa on tarjolla aamiaispöydässä peräti 100 kiloa. Ihana asia. Ja ihana loma.

Terkuin Hanna & Jari

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Uusia tuulia ja uutisia – blogi muuttaa! Tämä kirjoitus on viimeinen, joka löytyy täältä Apu-lehden sivuilta. Huomisesta lähtien löydät minut omilta uusilta sivuiltani, osoitteesta www.hannasumari.fi

Viisi ja puoli vuotta

Maaliskuun viimeisenä päivänä vuonna 2015 eli viisi ja puoli vuotta sitten kirjoitin blogiini: ”Istun nyt olohuoneen isossa nojatuolissa ja koetan miettiä, kuinka valmistaisin teitä tulevaan.”

Se oli ensimmäinen blogikirjoitukseni tänne Apu-lehden sivuille, olin uuden edessä ja koetin kertoa millaisia aiheita tulisin käsittelemään blogissani. Eikä minulla todellakaan ollut siitä vähintäkään aavistusta.

Nyt istun tässä samassa tuolissa ja olen jälleen matkalla uusiin haasteisiin. Blogini muuttaa siis omille nettisivuilleni, jotka aukeavat huomenna. Jaan jatkossakin uudet postaukset Facebookissa ja Instagramissa ja tietenkin toivon, että tulette mukaan ja seuraatte kirjoituksiani edelleenkin. Kaikki vanhat kirjotukset seuraavat mukana muutossa. (Kauhea pakkaaminen on ollut käynnissä – perus muutto!)

Kirjoitin siinä ensimmäisessä blogissani myös, että kypsyn hitaasti ja sekin pitää edelleen paikkansa. Olen nyt kirjoittanut blogia nyt yhteensä 10 vuotta ja vasta nyt olen valmis itsenäistymään. Lehden suojissa ja hyvien palveluiden äärellä on ollut iloista helppoa olla ja viimeisten reilun viiden vuoden aikana olen saanut oppia valtavasti tästä ammatista. Nyt katsotaan mihin se vie.

Mutta lyhyesti (lyhyesti kirjoittaminen ei ole vieläkään vahvuuteni) Blogi muuttaa, mutta ei lopu.

Kuvia menneestä

Nähdään uudessa www.hannasumari.fi  osoitteessa huomenna – kiitos kaikesta kaikille täällä!

Rakkaudella

<3

Hanna

Kaupallinen yhteistyö: Eckerö Line

Viimeksi, kun menimme Saarenmaalle, matkustimme rahtilaivalla Viroon . Eckerön m/s Finbo Cargo seilaa Helsingin Vuosaaresta Muugaan, joka on n. 20 kilometrin päässä Tallinnasta. Cargon matka kestää 2 tuntia ja 45 minuuttia ja tunnelma laivalla on äärettömän leppoisa ja mukava.

Finbo Cafeteriasta voi ostaa kahvilatuotteita, aamiaista ja kotiruoan tyyppistä lämmintä ruokaa.

Koko matkan voi istua kahvilassa, jossa nettikin toimi koko reissun ajan. Mutta muitakin mukavia paikkoja on. Rauhaisa paikka on myös istumasalonki. Finbon Baarista on upeat näkymät merelle ja sinne on koottu runsas valikoima lautapelejä, mikä ilahdutti! On niin kiva tapa kuluttaa aikaa pelaamalla pelejä.

Muugan satamasta on helppoa lähteä mihin päin Viroa tahansa. Me lähdimme Saarenmaalle, josta löysin taas uusia juttuja. Ihan huippumatka.

Me ollaan vietetty Saarenmaalla jo viisitoista kesää. Joka kesä etsitään ja löydetään uusi juttuja, vaikka saarihan ei ole todellakaan mikään jättiläinen. Tällä reissulla sattuma kuljetti meidät luostariin.

Ruokafestivaali näyttäytyi kaduilla, kaupoissa ja ravintoloissa

Kaikki alkoi Kuresaaren torilta, jossa oli ruokafestivaalien aikaan saaren omien tuotteiden myyntitapahtuma. Ja niitähän riittää. Saarenmaalla tehdään paljon upeita ruokatuotteita, kuten makkaroita ja juustoa, joita myydään kaikkialla Virossa, jokaisessa marketissa. Mutta tarjolla on myös pienempien tuottajien kiinnostavia tuotteita, jotka ovat suuremmaksi osaksi luomua.

Viinejä, viinoja, hilloja, yrttejä, hunajaa, mehuja, lampaantaljoja, pellavaa – vaikka mitä.

Olin saanut Ritva-siskoltani toiveen ostaa Virosta hunajakennoja ja niin skannasin toria silmä kovana löytääkseni niitä hunajaisia herkkuja. Ja niinpä näin keskellä toria myyntipöydän takana seisovan nunnan. Se oli yllättävää. En ole koskaan nähnyt Saarenmaalla nunnaa. Ja viläpä juuri hunajaa myyvää nunnaa. Lähdin katsomaan olisiko tarjolla myös hunajakennoja. Ei ollut kennoja, mutta nunna oli lempeä ja puhelias ja kertoi olevansa läheisestä luostarista. Olin hämmentynyt – oliko Saarenmaalla luostari? Mitä ihmettä!

Reomäen luostari

Mutta oli tietysti. Ja vielä aivan Kuivastu – Kuresaari tien varrella, paikassa jonka ohi olemme ajaneet varmasti satoja kertoja. Saimme kuulla, että luostariin voi vapaasti mennä tutustumaan ja niin me kurvasimme sen pihaan matkalla takaisin mökille.

Heti kun tulimme luostarin portille, meidät vilkutti iloisesti tervetulleeksi torilla tapaamamme nunna. Saksalaissyntyinen Theohariti kertoi, että heidän pääluostarinsa on Kreikassa, pienessä Anatolin kylässä ja että tässä Saarenmaan nunnaluostarissa on neljä nunnaa.

Saarenmaan luostari on perustettu 2009 vanhaan Reomäen pappilaan, jonka vieressä on vuonna 1849 rakennettu, neuvostoaikana pahoin kärsinyt, Pyhän apostoli Andreaksen kirkko.

Nunnat ovat tehneet valtavan työn kunnostaessaan kirkkoa, joka kärsii edelleen kosteudesta.

Vanha pappilarakennus on myös kunnostettu samoin kuin puutarha.

Nunnat ovat kouluttautuneet mehiläistenhoitajiksi ja pääasiallinen tulonlähde onkin juuri hunajan myynti. Vähän harmitti, että olin jo ehtinyt ostaa hunajat – olisin mielelläni tukenut näiden naisten uurastusta, heidän säilyttäessään vanhaa kaunista kulttuuria. Luostarissa paahdetaan myös omaa kahvia jota saa ostaa luostarin pienestä kaupasta. Myynnissä on myös heidän kuivamiaan yrttejä, yrttiöljyjä, saippuoita ja ikoneja.

Jos ikinä tulet Saarenmaalle, käy visiitillä Reomäen luostarissa ja tervehtimässä nunnia. Paikka on helppo löytää ja siis tietenkin he ovat myös Facebookissa, jossa luostarin tapahtumia voi seurata.

Se on jännä juttu, että tutuistakin ympäristöistä löytää aina jotakin uutta ja voi vain ihmetellä, kuinka ei ole aiemmin huomannut jotain paikkaa. Minä en ole koskaan ennen käynyt luostarissa. Olin yllättynyt heidän monipuolisista taidoistaan – naiset pystyvät mihin tahansa se tuli taas kerran todistettua.

Kotona keitettiin kahvit luostarin kahvista ja tiedän jo mistä ensi kesänä ostan hunajani.

Kotimatkalle

Kotimatkan Suomeen teimme jälleen Rahtilaivan kyydissä leppoisasti. Laiva ei lähtenytkään Muugasta, vaan Tallinnan satamasta. Siitä tuli vielä tekstiviestillä muistutus puhelimeen, jos asia olisi jäänyt huomaamatta.

Jos olet lähtemässä risteilylle Tallinnaan muista käyttää mun alekoodia

Miniristeily tai Päivä Tallinnassa -risteily -20 % päivän hinnasta tuotekoodilla HANNAS. Voimassa 28.2.2021 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Varaukset eckeroline.fi.

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Kaupallinen yhteistyö: Visit Åland

Viikonloppu saariparatiisissa

Takana on ihanista ihanin aurinkoinen syysviikonloppu Ahvenanmaalla. Nautin matkasta joka solullani, vaikka eniten nauttivat kyllä makunystyrät. Niin ja silmät. Ahvenanmaalla on suurenmoisen kaunista ja puhdasta. Meri, metsät, kalliot, omenatarhat, laiduntavat lehmät ja lampaat. Tuntuu että malja on tosiaankin täynnä ja että onnellinen olo ihanasta matkasta kestää pitkään.

Lensimme ystäväni Minnan kanssa Maarianhaminaan perjantaina illansuussa ja palasimme sunnuntaina alkuillasta kotiin. Matka tuntui ihan ulkomaanmatkalta tietenkin, vaikka kotimaassa oltiinkin. Lisäbonuksena Ahvenanmaalla sattui olemaan sadonkorjuujuhlat eli Skördefest koko viikonlopun ajan. Se näkyi maatiloilla, ravintoloissa ja pop up -kaupoissa.

Rakkaudella lähellä tuotettua, tuoretta ja hyvää

Ahvenanmaan juttu on lähiruoka. Pääsaaren ajaa autolla päästä päähän tunnissa, joten ylipäätään mikään, mikä on omasta maakunnasta, ei voi tulla kovin kaukaa. Meidän matkamme osui sadonkorjuujuhlien aikaan ja pääsimme tutustumaan hyvien ravintoloiden lisäksi siihen, kuinka ja millaisilla tiloilla lähiruokaa tuotetaan. Se mistä tuli erityisen hyvä mieli, oli kaikkialla vallitseva lämmin tunnelma ja se, kuinka kaikkia eläimiä pidettiin niin hyvin. Kyllä – rakastuin Ahvenanmaahan ja haluaisin mennä sinne heti takaisin, niin paljon jäi vielä näkemättä, vaikka paljon näimmekin.

Perjantai-iltana nakkasimme laukut hotelliin ja lähdimme nälkäisinä illalliselle Maarianhaminan keskustaan, ravintola Indigoon. Olimme lukeneet menun jo matkalla ja tiesimme etukäteen mitä söisimme. Minna otti alkupalaksi ankanrintaa. Mainiota, suussa sulavaa, olivat kommentit.

Minä tilasin alkuun vihersimpukoita, jotka oli kevyesti parmesaanilla gratinoidut ja niiden rinnalla oli keveä salaatti lasinuudeleista, pak choista, sokeriherneistä ja korianterista.  Ai että, niin hyvää!

Pääruoaksi tilasimme molemmat paistettua nieriää kera itse tehdyn tagliatellen, kuningasravun, hummerikastikkeen ja omena-fenkolisalaatin. Täydellisesti kypsennetty kala ja ihanat lisukkeet.

Jälkiruokalista oli houkutteleva, mutta vatsaan ei mahtunut enää mitään reilun kokoisen pääruuan jälkeen ja pian olimme hotellihuoneen rauhassa unten mailla.

 Herkullinen saari

Lauantaiaamuna lähdimme tutkimaan autolla kaikkea sitä mitä Ahvenanmaa tarjoaa matkailijalle ja ruokamatkailijalle. Suuntasimme Bolstaholmin tilalle Getaan. Tilalla pääsi tutustumaan läheisesti pitkäkarvaiseen lempeäkatseiseen Charolais-lihakarjaan, jota tilalla on kasvatettu jo viidenkymmenen vuoden ajan. Mureaa pihvilihaa ja muita lihatuotteita sai ostaa suoraan tilalta, samoin kuin ihanaa Bolstaholmin meetvurstia ja muita makkaroita.

Tilan pihamaalla oli myyntikojuja, joissa myytiin paikallisia tuotteita. Saimme heti hyvän otannan Ahvenanmaan herkuista. Kojuissa komeilivat punaposkiset omenat, tuorepuristettu omenamehu, hunaja, tyrniä oli mehuina, soseena, hilloina ja kuivattuna jauheena, ihanat kalatuotteet sekä houkuttelava Mercedes Chocolaterien suklaa. Jos olisin matkustanut Ahvenanmaalle laivalla, olisin ostanut mukaani korikaupalla herkkuja itselleni ja ystävilleni jaettavaksi.

Ahvenanmaa on Suomen omenatarha

Eikö kuulostakin ihanalta? Maakunta, joka on yhtä omenatarhaa. Mutta kuinka ihanalta se näyttää ja tuoksuu! Me hullaannuimme, kun näimme omenatarhat täynnään kypsiä punaposkia. Opimme, kuinka omenoista puristetaan mehua tuoremehuasemalla ja saimme myös maistaa sitä ihanuutta heti monta kupillista.

Onneksi Grannas Äppel omenamehua saa ostaa myös täältä mantereen ruokakaupoista. Se on niin hyvää ja raikasta ja tuntuu kyllä mukavammalta juoda kotimaista omenamehua, kuin esimerkiksi kaukaa tuoduista appelsiineista tehtyä mehua.

Noin 70 % Suomessa tuotetuista omenista viljellään Ahvenanmaalla. Ja tiedättekö mitä, tutkin meidän kaupan hyllyjä täällä kotona sillä silmällä ja tuntui kyllä kurjalta, kun omenahillot ja –mehut olivat pääosin belgialaista alkuperää. Minä haluaisin ostaa Ahvenanmaan ompuista tehtyä sosetta!

Saimme maistella reissulla kaikenlaista muutakin hyvää mitä omenista oli tehty. Piirakkaa, kakkua, sosetta, joka maistui ihanalta hotellin aamiaisella puuron kera, haudutettuja omenanlohkoja, omenalohkoja sokerilimessä ja tietenkin puraisimme yhden, jos toisenkin punaposken kylkiä välipaloiksi.

Makujen kylä

Smakby on osuva nimi Strömsö -ohjelmasta tutulle huippukokki Michael Björklundin ravintolalle. Paikka on kuin pieni makukylä – krouvi, herkkukauppa ja tislaamo ovat kaikki saman katon alla.

Omassa tislaamossa valmistuu tietenkin viinaa omenoista, mutta myös muita paikallisia viinoja sekä likööreitä. Tislaamoon pääsee halutessaan seuraamaan valmistusta.

Ravintolan sali on suuri, valoisa ja kaunis ja tunnelma on miellyttävän rento. Ja ruoka sitten – sanalla sanoen loistavaa. Ihaninta oli se, että kasviksia oli tarjolla todella paljon eri tavoin valmistettuina.

Smakbyssä uskotaan pohjoismaiseen ruokakulttuuriin ja siihen että ruokaa tulee valmistaa rakkaudella. Ja tiedättekö mitä – sen aina tuntee ja maistaa. Kun asioita tehdään rakkaudella se tuntuu luissa ytimissä asti kokonaisvaltaisesti. Se myös näkyy henkilökunnan käytöksessä, Smakbyssä ollaan hyvällä tuulella!

Herkkukaupassa oli myynnissä vastaleivottuja munkkeja ja pullia. Ostimme niitä kunnon lajitelman ja valitsimme Minnan kanssa omat suosikkimme. Minnalla se oli munkki ja minulla kierrepulla, jossa oli runsaasti unikonsiemeniä.

Smakby sijaitsee aivan Kastelolman linnan kupeessa, jonne teimme pienen retken myös. Linnan vieressä on ulkoilmamuseo Jan Karlsgården, joka muistuttaa hiukan Seurasaaren museoaluetta. Jos kaipaa pientä kävelyä ruuan jälkeen, kannattaa nauttia sekä linnasta että ulkomuseosta.

Oivaa olutta ja tuhtia lohikeittoa

Olen oluen ystävä. Olut vie janon eikä mikään maistu saunan jälkeen niin hyvältä kuin pullo raikasta olutta. Stallhagen on pienpanimo, jossa tehdään käsityöolutta puhtaista, paikallisista raaka-aineista jotka ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan humala, mallas ja hiiva sekä puhdas paikallinen vesi. Oluen tyypistä riippuen lisämakua voidaan tuoda hunajalla, tuoreilla marjoilla ja hedelmillä.

Fiilis Stallhagenin tavasta tehdä asioita on tosi lämmin ja aito. Sellaisesta tulee ihan älyttömän hyvä olo.

Pub Stallhagen, voi mitä teit – maailman parhaan lohikeiton. Tuhti se oli, mutta niin herkullinen!

Pub Stallhagen sijaitsee olutpanimon yhteydessä. Auringossa sen suurella terassilla maistoin hunajaolutta minikolpakollisen, koska taskussa kilisivät auton avaimet. Jano jäi! Oluesta kiinnostuneille panimossa järjestetään kierroksia ja maistajaisia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Stallhagen ja sen 23 eri olutta on oluen ystävän ehdoton must kohde.

Tuoretta maitoa

Aika harvoin puhutaan maidosta juomana. Minä rakastan maitoa, juon sitä mielelläni. Lasillinen kylmää maitoa maistuu ihanalta, varsinkin kun tietää, että sen on tuottaneet vapaana laiduntavat lehmät, jotka syövät itsensä täyteen kukista ja ruohosta ja jotka saavat mennä lypsylle, kun haluavat.

Ahvenanmaalaiset lehmät lypsävät parhaiten maitoa koko Suomessa. Ålands Meijeriet valmistaa maidon lisäksi myös jogurttia, juustoja ja voita joita löytyy täältä mannermaaltakin ruokakaupoista. Maitotilat sijaitsevat niin lähellä meijeriä, että tuore maito voidaan hakea tiloilta seitsemänä päivänä viikossa. Se takaa myös raikkaan, puhtaan maun kaikissa meijerin tuotteissa.

Luomumaidosta luomuherkkuja

Kävimme Minnan kanssa myös Mattas Gårdsmejerissä. Pienellä perhetilalla valmistetaan juustoa, jogurttia ja jäätelöä tilan omien lehmien luomumaidosta. Lehmiä on seitsemän ja ne viettävät koko kesän ulkona ja voivat ulkoilla talvella halutessaan. Tilalla voi vierailla ja ostaa tilan tuotteita ympäri vuoden. Kun tulimme paikalle, kaikki oli myyty, mutta seuraavana päivänä ravintolassa meillä kävi tuuri ja pääsimme maistamaan tilan juustoja. Ne sulivat suussa!

Huimat rauniot

Pitkän päivän ilta alkoi jo hämärtää, mutta päätimme ajella vielä tutkimassa saarta ja päädyimme onnekkaan sattuman kautta Bomarsundin linnoituksen raunioille. Uskomaton paikka! Siellä oli täysin äänetöntä. Ihmettelimme venäläisten rakentaman linnoituksen muurien upeaa hunajakennomaista pintaa ja muurien paksuutta sekä raunioista päätellen linnoituksen valtavaa kokoa.

Kapean tien päässä, korkealla kalliolla oli Bomarsundia puolustaneen Notvikin tornin rauniot, jonka ääreltä oli upeat näkymät kauas merelle ja saaristoon. Ne maisemat ja tunnelmat olivat upea päätös muutenkin hienolle päivälle.

Sunnuntairetki Eckeröön

Sunnuntaina päätimme mennä katsomaan miltä näyttää Engelin vuonna 1828 piirtämä Eckerön posti- ja tullitalo. Valtava uusklassinen rakennus seisoo käytännössä ei missään, mutta aikanaan se on ollut tärkeä vallan ja voiman merkki Venäjälle. Hienoa, että rakennus on säilynyt ehjänä ja kauniina. Talossa on museo sekä vaihtuvia näyttelyitä ja kesäaikaan kahvila.

Unohtumaton silli

Ennen kotiin lähtöä ja ajoimme Soltunaan lounaalle. Korkealla kalliolla seisoi ravintola, josta oli hulppeat näkymät saaristoon. Seisovaan pöytään oli katettu kaikki mahdolliset herkut. Ruoka oli todella hyvää ja valikoimaa oli äärestä laitaan, mutta ne sillit! Voin täydestä sydämestäni todeta, etten ole eläessäni syönyt niin hyviä ja nimenomaan pehmeitä ja raikkaan makuisia sillejä. Koko sillikäsitykseni siirtyi kokonaan toiselle tasolle. Matkustaisin mielelläni Ahvenanmaalle vaan saadakseni niitä lisää. Sillit olivat oman keittiön käsialaa ja ansaitsisivat kultaisen ansiomerkin herkullisuudestaan.

Trendikäs matkakohde ja ruokamatkakohde

Minusta tuntuu, että tällä hetkellä ihmiset kaipaavat eniten aitoutta kaikessa olemisessa ja tekemisessä. Aidot ihmissuhteet, aidot maut, lähellä tuotettu ruoka ja lähimatkailu ja kaunis yksinkertaisuus. Kenties korona on nostanut pinnalle näitä arvoja. Aitojen asioiden äärellä on helppoa olla onnellinen. Ahvenanmaa on nimenomaan aito. Siellä oli hyvä olla siitä jäi lämmin ja hyvä olo.

Kotimatka oli haikea. Olisimme molemmat voineet vielä jäädä syömään ja juomaan hyvin, tutkimaan rantoja, pyörä- ja vaellusreittejä ja Minna katsoi kaihoten golfkenttiä ja vannoi palaavansa pelaamaan niille ensi kesänä.

Ja hei – Ahvenanmaallla puhutaan ruotsin lisäksi sujuvasti englantia ja monissa paikoissa myös suomea, joten pelko pois ja matkaan! Täällä voit tutustua lisää Ahvenamaan tarjontaan.

Hanna

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Kouluilla pitäisi olla velvollisuus korvata terapia kaikille kiusatuille oppilaille. Rehtori ja opettajat ovat aikuisia ihmisiä, oppilaat ovat lapsia. Aikuisten tehtävä on suojella lapsia.

Pientä poikaa on kiusattu törkeällä ja raa’alla tavalla koulussa. Koulu ei puutu tilanteeseen, joka kehittyy kahdessa kuukaudessa sadistiseen pisteeseen, jossa poika menettää tajuntansa välitunnilla tapahtuneen potkimisen ja kuristamisen seurauksena.

Raakojen kiusaajien joukko vie sadisminsa jopa toiselle tasolle kuvaamalla pojan rääkkäämistä ja levittämällä tätä mestariteostaan somessa.

Kyse on alaikäisten lasten rikollisesta toiminnasta. Poliisi tutkii asiaa.

Pojan aikuiselle isosiskolle on kerrottu, että paikalla oli kahdeksan välituntivalvojaa. Sama henkilö on kertonut Helsingin Sanomille, että valvojia olisi ollut paikalla viisi, tämä tieto on myöhemmin vahvistettu koulun taholta. Väkivallan kohteeksi joutunut poika kertoo, että valvojia oli paikalla yksi ja tämä poistui pihalta, kun pahoinpitely tapahtui.

Kysyn millaisia ovat nämä yhdestä kahdeksaan haamuvalvojat ja millainen on tällaisen koulun rehtori? Ja olisiko jotain aivan perustavanlaatuisia asioita syytä muuttaa siinä, mitä opettajat saavat ja eivät saa tehdä kouluissa? Tällä hetkellä tilanne on se, että opettajat eivät saa tehdä mitään mutta oppilaat saavat tehdä mitä huvittaa.

Tässä vaiheessa jo kuulen kuinka joku alkaa kertoa, ettei kiusaajillakaan ole kaikki hyvin. Ja tämä keskustelun juonne on asia jota en näissä kiusaamisjutuissa kestä ollenkaan. Lopputuloshan on aina se, että kiusattu joutuu vaihtamaan koulua ja kiusaajat saavat elvistellä entiseen malliin. Aina löytyy uusi uhri.

Mahdolliset rangaistuskeinot ovat pelkkää pelleilyä. Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalon mukaan mukaan lievissä tapauksissa oppilasta puhutellaan tai järjestetään kasvatuskeskustelu oppilaan kanssa, ja siitä kerrotaan vanhemmille. Varsinaisia kurinpitotoimenpiteitä ovat vasta vakavimmissa tapauksissa jälki-istunto, kirjallinen varoitus tai määräaikainen erottaminen. (IL 21.9.) Mikään näistä rangaistuksista ei vaikuta kiusaajiin millään tavalla.

Koulukiusaamiseen ei puututa, ei olla ikinä puututtu muutoin kuin puheissa. Kerrotaan että kiusaamiseen puututaan aina heti. Ei puututa. Ei siihen puutua juuri mitenkään. Kokemusta on.

Se että kiusaajien vanhempiin otetaan yhteyttä, on yhtä tyhjän kanssa. Jo se, että lapsi käyttäytyy sadistisesti ja kuristaa toisen lapsen tajuttomaksi, kertoo ettei yhteydenotosta ole mitään hyötyä. Olen kokenut sen itsekin. Yläkoulussa lastani rääkänneiden lasten vanhemmat vastasivat minulle, että ”kuule, ei me mitään niille voida”. Varmasti he tarvitsevat apua, koko perhe, mutta kiusattu tarvitsee sitä ensin ja heti. Rempallaan olevan perheen auttaminen on pitkä prosessi, joka joskus onnistuu ja joskus ei. Viattomia lapsia on suojeltava mielivaltaiselta terrorilta.

Koulun on turha paeta vastuutaan. Kiusaamisen jäljet jäävät kiusattuun koko loppuelämäksi. Niitä käydään parhaassa tapauksessa läpi myöhemmin terapiassa ja oikein olisikin, että koulu olisi velvollinen kustantamaan terapian, tapahtui se milloin tahansa. Alkaisikohan kiinnostaa oikeasti toimenpiteet kiusaamista vastaan.

Toivon voimia kiusatulle pojalle ja hänen perheelleen. Ja valoisaa tulevaisuutta, hyviä ystäviä ja lempeää elämää.

Hanna

Blogia saa jakaa

Hanna Sumari somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Kaupallinen yhteistyö: Rusta

Kuinka seinä maalataan? Pieni hinta – iso muutos. Maalisivellin on kuin taikasauva, pikku heilautus ja kodin ilme muuttuu. Vähällä rahalla saa isoja asioita aikaan. Suosittelen lämpimästi ottamaan rohkeita askelia maalipensselin kanssa ja tekemään muutoksia kotona.

Maalaaminen on terapeuttista kivaa tekemistä ja uusi väri seinässä on huippu juttu – se tosiaan piristää.

Meillä jatkuu talon yläkerran rustaaminen aktiivisesti käytettäväksi tilaksi teemalla kummitushuoneet käyttöön. Ensimmäinen askel oli tehdä yhdestä ”kummitushuoneesta” viihtyisä budoaari, joka toimii myös vierashuoneena. Muutos oli huima, voit tutustua siihen täältä.

Nyt ryhdyin maalauspuuhaan ja värivalintani oli tällä kertaa raikas valkoinen. Joku voi tuumata, että aika tylsä, mutta halusin luoda tilan, jossa mikään ei häiritse. Tein meille jumppahuoneen, jota haluan kutsua joogastudioksi, koska se kuulostaa niin hienolta ja siinä myös toteutuu pitkäaikainen unelmani. Unelmoin jooga-aamuista ja notkeasta, joustavasta varresta ja olen päättänyt että valkoinen huone vie minut päämäärääni. Toivossa on ainakin hyvä elää.

Hankin kaikki remonttiini tarvittavat välineet ja materiaalit Rustasta ja yllätyin kuinka halvalla sain kaiken minkä tarvitsin. Laitan luettelon käyttämistäni tarvikkeista tekstin loppuun.

Tavoitteena valkoinen hiljainen tila

Ihan ensimmäiseksi tyhjensin huoneen kokonaan. Sinne oli kertynyt kaikenlaista, koska tyhjillä tiloilla on tapana täyttyä.

Huoneen toinen päätyseinä oli kaakaon ruskea varsin epämääräisellä tavalla. Oven molemmin puolin oli aikanaan sijainneet vaatekaapit. Kaapit poistettiin aikaa sitten ja  niiden takaa paljastui valkoinen seinäpinta. Ruskeavalkoinen outo kokonaisuus oli hallinnut tilaa jo kyllin monta vuotta ja nyt viimein se sai peittyä valkoisen maalin alle.

Ennen kuvat

Maalausurakka ei ollut suuri, mutta maalaamisessa on omat niksinsä ja vaikka inhoankin pohjatöitä ja haluaisin aina heti vaan valmista, niin pakko oli hoitaa homma alusta asti kunnolla. Kaikenlaiset virheet harmittavat muuten jälkeenpäin.

Näin maalaat seinän

Pohjatyöt

Ensimmäiseksi poistin lattialistat sekä pistorasioiden ja sähkökatkaisijoiden kuoret. Ne olisi voinut myös suojata maalarinteipillä, mutta maalaaminen on minusta helpompaa, ja jälki siistimpää, kun ne otetaan kokonaan pois. Sen jälkeen suojasin lattian levittämällä roiskeiden varalta lattialle kaksi kaistaletta suojapaperia.

Jotta uudesta maalipinnasta tulee siisti ja sileä, täytyy seinä ensin hioa hiekkapaperilla. Seinissä on yllättävästi kaikenlaisia nystyröitä, jotka näkyvät ikävästi valon osuessa niihin. Hiomisen jälkeen pesin seinän Rustan biologisesti hajoavalla maalauspesuaineella. Sitä oli helppoa käyttää; kätevästä suihkupullosta suihkautus pesuainetta seinälle ja sen jälkeen huolellinen pesu/huuhtelu pehmeällä, märällä sienellä ja runsaalla vedellä. Sieni kannattaa huuhdella usein, että mahdolliset rasvatahrat ja pesuaine tulee huuhdeltua kokonaan pois ja maali tarttuu pintaan hyvin ja pysyvästi.

Seinissä on usein myös monenlaisia koloja ja reikiä, joita syntyy milloin mistäkin, kuten taulujen ripustuksista. Kaikki kolot tasoitin RK pikatasoitteella ja sitten seinä saikin jäädä odottamaan uusia toimenpiteitä seuraavaan päivään, että tasoite ehtii kuivua kokonaan.

Koska seuraavana päivänä pääsisin viimein maalaamaan, pesin työvälineet valmiiksi.

Siveltimet ja maalaustelat kannattaa aina pestä ennen käyttöönottoa vedellä, jotta telan irtonainen nukka ja siveltimien irtonaiset karvat lähtevät pois. Ei ole kivaa, jos niitä jää maalipintaan. Pesun jälkeen maalausvälineet ripustetaan kuivumaan, että ylimääräinen vesi valuu pois. Jos sitä jää välineisiin, se ohentaa maalia.

Ennen maalauksen aloittamista seinä piti vielä hioa kertaalleen, että kitatut kohdat hioutuvat sileiksi. Viimeiseksi vielä harjasin seinältä hiontapölyn pois.

Viimein maalaamaan!

Seuraava aamuna oli aika sekoittaa maali. Käytän siihen aina puuhenkaria. Niitä tuntuu riittävän meillä, ne on puhtaita, eikä niistä irtoa roskia maalin sekaan. Sekoittamiseen saa kyllä ostaa oikean työkalunkin. Se maksaa 50 senttiä, joten hinnasta sen hankinta ei varmaan ole kiinni! Sitten oli aika ottaa sivellin käteen ja upottaa se valkoiseen maaliin! Jippiii! Niin nastaa, koska maalaus on paras vaihe koko hommassa. Se tunne, kun tila muuttuu ja tulee valmista jälkeä – se on parasta!

Maalasin ensin seinän ylä- ja alareunan siveltimellä ja sen jälkeen kapealla patteritelalla, jotta reunan maalausjälki tulisi olemaan sama, kuin koko seinässä. Siveltimen jälkihän on ihan toisenlainen, kuin telan.

Kun ylä- ja alareuna oli maalattu sekä siveltimellä että telalla, otin käyttöön leveän telan, kastelin sen hyvin maaliin ja aloin rullata maalia rauhallisin vedoin seinään. Etenin kolmen telan leveyden verran aina kerrallaan oikealta vasemmalle (koska olen oikeakätinen) sen jälkeen vielä tasoitin maalaamani pinnan rullaamalla telalla alhaalta ylös. Sitten jatkoin jälleen kolmen telan leveyden verran maalaamista. Ja pian oli koko seinä maalattu. Jälkeä katsoessani arvioin, että ruskea peittyy kokonaan kolmella maalauskerralla. Maali oli uudelleen maalattavissa kahden tunnin kuluttua, joten koko seinän maalaaminen kolmeen kertaan onnistui yhdessä päivässä.

Valmista tuli!

Lopputulos on juuri sellainen kuin pitikin! Kaikki seinät ovat nyt valkoisia ja huoneen tunnelma on tavallaan hiljainen. Juuri sitä olin hakemassa. Toinen päätyseinä, sekä katto on paneloidut, joten osa pinnoista on elävää ja leikkii valon kanssa kauniisti eikä huoneeseen siksi tullut steriiliä tunnelmaa.

En tuo huoneeseen juuri mitään tavaroita, se saa olla tyhjä esineistä ja liikuntavälineetkin säilytän huoneen sivuilla olevissa kaapeissa. Kun pääni kuplii ajatuksia, uusia suunnitelmia ja ideoita, on hyvä mennä tilaan, jossa ei ole mitään ja keskittyä huoltamaan kroppaa ja hengittämään. Pidän väreistä seinissä, mutta tämän tilan haluan olevan väritön. Saattaa olla, että yhtenä päivänä myös lattia muuttuu valkoiseksi!

Väreistä

Valkoinen on helppo ja raikas ratkaisu ja tässä tapauksessa perusteltu, mutta suosittelen käyttämään värejä. Väri tuo kotiin persoonallisuutta ja iloa, ja seinän väriä voi vaihtaa useinkin, se piristää ja tuo vaihtelua. Rustan Nyans seinämaaleissa on kaunis pehmeä värikartta, joten valinta on helppoa, kun värikartassa ei ole satoja sävyjä. Juuri nyt itse olen innostunut sävyistä Old Rose, Nougat, Midnight, ja Ocean. Mikä sinun suosikkisävysi on? Ja haluaisitko käyttää enemmän värejä seinissä, mutta arkailet? Syksy on minusta kodin sisustamisen parasta aikaa, koska syksyllä käperrytään kotiin nauttimaan elämästä kaikessa rauhassa.

Edullinen ilo

Maalia meni vajaat viisi litraa ja kaksi 2,5 l purkkia Rustan Nyans seinämaalia maksoi vaivaiset 23,80 €. Hyvin hoidettuina eli pestyinä teloja ja siveltimiä voi käyttää vielä monta kertaa. Maalinpesuainetta jäi vielä runsaasti seuraaviin projekteihin. En olisi osannut arvata, että kaiken sai näin halvalla. Tuli fiilis että maalaushommat jatkuvat pian meidän kodinhoitohuoneessa.

Lattiasuojapaperi 6,99 € Seinämali Nyans 2 x 2,5 l 23,80 € Kittiveitsi 2,99 € Pikatasoite 6,99 € Rullasetti 18 cm 7,99 € Telanvarsi 1,99 € Minirulla 1,99 € Maalisivellin 50 mm 3,99 € Maalinpesuaine 4,99 € Maalarinteippi 3,99 € Maalaussieni 4,99 € Hiontapaperi 5,99 € Hiomatyökalu 5,24 € Jatkovarsi 3,74 €. Kaikki yhteensä  85,67€

Ihanaa syksyä!

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Kaupallinen yhteistyö: Arboristipalvelu Lehtoranta Oy

Puunkaato on monesti tunneasia. Puu voi roskata, olla valon tiellä tai olla paikkaansa liian suuri. Aina kaataminen ei kuitenkaan ole oikea ratkaisu. Mutta joskus se on ainoa vaihtoehto. Ammattitaitoinen puiden tuntija on arboristi.

Kun olin pieni en olisi millään malttanut nukkua päiväunia ja valitin äidille, etten saa unenpäästä kiinni vaikka tahtoisin. Äiti kehotti katsomaan puiden oksia ja kuvittelemaan mitä kuvioita niistä muodostuu. Niin minut tuudittivat uneen pihakoivun oksat. Liekö siinä syy, että rakastan puita ja katselen niitä paljon.

Ihailen suuria puita, puiden huminaa ja sitä kuinka vuodenajat niissä näkyvät. Vanhoissa, suurissa puissa on jotain maagista.

Omalla kotipihallamme kasvaa vanhoja tammia, suuria kuusia, koivuja ja kaunis vanha petäjäkin. Talon edessä kukoistaa kaksi ikivanhaa marjaomenapuuta, jotka ovat kuin morsiamia keväällä kukkiessaan.

Pikkuhiljaa, kuin varkain, kaikki ihanat puut ovat kasvaneet niin suuriksi ja saaneet niin paljon ikää, että muutamien puiden terveys alkoi huolettamaan, niinpä oli aika kutsua paikalle asiantunteva arboristi, joka osaisi kertoa, mikä puiden tilanne on.

Arboristi on puunhoidon ammattilainen, joka tuntee koko puun elinkaaren ja osaa arvioida joko silmämääräisesti tai apuvälineitä käyttäen mikä puun kunto on ja kuinka se voi. Arboristi tekee puille hoitoleikkauksia, osaa suorakaataa puun täsmällisesti sinne, minne sen voi kaataa tai voi kaataa puun nostokorista. Arboristin koulutus kestää kaksi vuotta eli kun halusimme tietää puidemme kunnon, saada lisää valoa pihalle ja keventää valtavaksi kasvanutta marjaomenapuuta soitin arboristi Jarno Lehtorannalle

Lehtoranta tuli katsomaan puut ja teki sen jälkeen pihan puille hoitosuunnitelman.

Tontin reunassa, pohjoisen tuulilta suojaamassa, kasvoi kaksi valtavaa kuusta, joita olemme katselleet vähän sillä silmällä, että kovan myrskyn sattuessa ne saattavat kaatua talon päälle. Kuusten tilanne arvioitiin mikroporalla, joka näytti, että toinen kuusi oli terve, mutta toisen ydin oli laho. Lisäksi siihen oli asettunut kaarnakuoriainen, viheliäinen otus, joka yhden puun popsittuaan, siirtyy viereiseen. Kuusi olisi siis kaadettava.

Se kasvoi korkeuksiin viheliäisessä paikassa ja niinpä pihaan ajoi henkilönostimella varustettu auto. Jarno nostettiin kuusen juurelta ylös ja koko matkan akkusahasaha lauloi ja suuren joulukuusen kokoiset oksat tipahtelivat hallitusti maahan. Lopulta Jarno kohtasi latvuksen, joka tussahti saman tien tantereeseen.

Oli aivan huimaa katsoa, kuinka nopeasti ja hallitusti se kävi. Henkilönostin laskeutui alas puolitoista metriä kerrallaan ja samaa tahtia kopsahtelivat maahan puolitoista metriä pitkät pöllit.

Pian kuusesta oli jäljellä enää viimeinen pätkä. Siinä kohtaa pienen moottorisahan tehoja vastaava akkusaha vaihtui moottorisahaan. Katsoin, kuinka savu nousi, kun moottorisaha söi kuusenrunkoa. Luulin että savu kuuluu asiaan…vaan eipä se niin ollutkaan. Kuusen sisällä oli yllätys; rautalanka, joka vuosirenkaista laskettuna on kiedottu kuusen ympärille n. 130 vuotta sitten. Tuntuu jännittävältä ajatella, millainen ihminen on sen siihen sitonut ja miksi.

Asumme Kuninkaantien varrella, joka on vanha postireitti Bergenistä Pietariin ja tonttimme on tarinan mukaan lohkottu naapurissa olevan, 1700 –luvulla perustetun Träskändan kartanon maista isossa jaossa.  Joten elämää täällä kyllä on ollut jo kauan sitten.

Träskändan kartanon historia on syynä myös meidän pihallamme kasvaviin suuriin tammiin, sillä tammia on istutettu aikanaan kartanon alueelle mm. Venäjän keisarin ja Suomen suurruhtinaan Aleksanteri II:n käynnin kunniaksi.

Onneksemme yhtään tammistamme ei tarvinnut kaataa, sillä rakastan niitä suuresti. Mutta niitä oli hiukan trimmattava. Sitä puuhaa oli kiinnostavaa seurata.

Suurin tammista levittää oksiaan laajalle ja kurottaa niitä jopa kadun yli. Tontin omistajan velvollisuus on pitää huolta siitä, etteivät oksat ole liikenteen tiellä. Alkoi olla aivan hilkulla, etteivät rekat ja bussit saaneet kattoihinsa osumaa tammen oksista, joten alimpia oksia oli poistettava tai lyhennettävä. Lisäksi kaikissa tammissa oli runsaasti kuivuneita, puita rumentavia oksia, jotka karsittiin pois.

Oli aivan uskomatonta seurata arboristien työtä, kun he kiipeilivät oksien seassa. Pihalla kävi aikamoinen touhu, kun Jarno oli kaatamassa kuusta nostolavalla jossain korkeuksissa ja kaksi arboristia keikkui tammissa kiipeilyvälineiden varassa yhden miehen sahatessa marjaomenapuun oksia.

Kun karsiminen ja kaataminen oli tehty, pihalle tuli kuorma-auto roskalavan ja pitkän kouran kanssa. Se poimi kyytiinsä kuusen rungon kappaleet ja oksat sekä kaiken minkä arboristit olivat puista poistaneet. Pienemmät roskat joukkue siivosi haravoilla.

Kun kaikki oli tehty, aikaa oli kulunut viisi tuntia. Kun viimeinenkin risu oli kadonnut näköpiiristä, jäimme katsomaan pihaa jotenkin hämillämme. Kaikki oli kaunista, valo kulki marjaomenapuun lehvästön läpi ja kadonnut kuusi antoi valon kulkea myös naapuriin. Ovatkohan huomanneet sen? En tiedä. Kuusen takana oli huonovointinen koivukin, joka sai myös lähteä kuten myös aika paljon pieniä puita tontin takareunasta. Ne olivat niin ahtaalla, ettei yksikään niistä voisi hyvin, jos karsintaa ei tehtäisi.

Oli jännittävää huomata, että silmä tottui lopputulokseen heti. Oli kuin mikään ei olisi muuttunut, missään ei ollut kaljua tai raivatun näköistä tyhjyyttä. Se kertoo ammattitaidosta. Olen tosi iloinen, että tämä homma on nyt tehty. Lehtorantapro hoiti koko paketin alusta loppuun saakka loistavasti. Minun ei tarvinnut tietää eikä osata mitään. Puiden kunnon ja  hoitoleikkausten arviointi ja kaikkien tarpeellisten autojen ja arboristien varaukset ja lopulta viimeisenkin kuolleen oksan vieminen pois pihasta hoitui yhdellä puhelinsoitolla. Ja hyvä niin. Kukin keskittyköön siihen mitä parhaiten osaa. Pikku bonuksena vielä mainittakoon se, että koko joukkue oli varsin iloinen, positiivinen ja tekivät töitä ahkerasti.

Nyt on niin hyvä fiilis! Odotan jännityksellä myös ensi kevättä ja kesää, sillä kun valo kulkee pihalla uudella tavalla, se vaikuttaa myös istutuksiin. Jännittää myös se, kuinka marjaomenapuut kukkivat ensi kesäkuussa. Niiden kukintaa seuraavat ja ihastelevat myös ohikulkijat ja naapurit.

Pidetään puista huolta!

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Hanna ❤️

Kaupallinen yhteistyö: Satokausikalenteri

Onko Satokausikalenteri tuttu? Se on väline, jolla säästää rahaa, hermoja ja luontoa, josta saa ideoita keittiöön ja ruokapöytään.

Kuinkahan monta kertaa olen vaeltanut kaupassa ilman että päässä on ainuttakaan ideaa siitä, mitä tekisin ruuaksi? Lukemattomia kertoja. Ja sitten käy niin, että pöydässä on taas samaa ruokaa, kuin pari päivää sitten tai juuri viime viikolla.

Toinen ikuisuusongelma on kasvisten lisääminen ruokavalioon kivoilla uusilla tavoilla. Jos olisin miljonääri tyyliin Kim Kardashian tai Madonna, mulla olisi kotona huipputason keittiömestari, jonka tehtävänä olisi ladata lautaselleni jumalaisia kasviksia ei vain kerran tai kaksi päivässä, vaan viisi kertaa päivässä. Eli jokaisella aterialla sekä vielä välipaloiksikin. (Myönnän kyllä, että illalla tellun äärellä voisi syödä ihan vaan porkkanoitakin suklaan asemesta, ihan ilman kokkiakin, mutta se ei vaan tapahdu!) Mutta niin ei ole. Olen meidän perheen keittiömestari hyvässä ja pahassa, ihan yksin. ja aika usein pöydässä on tarjolla jotakin samaa, jota on syöty monta kertaa ennenkin. Ja aika usein kasvisten määrä saisi olla isompi.

Ongelmani ei ole se, etten osaisi tehdä ihanaa kasvisruokaa tai en pitäisi kasviksista, päin vastoin, ne ovat ihania, niistähän ruokiin tulee maku, väri ja rakenne. Ongelmani on inspiraation puute. Tuijotan vihannesosaston laareja lasittunein silmin ja otan kärryyn kaksi rasiaa minitomaatteja, kurkun, pottuja ja porkkanoita, omppuja, valkosipulia ja sipuleita ja inkiväärinjuurakon. Näitä on aina keittiössä. Tomaatit popsin sellaisinaan, kurkkua viipaloin leivän päälle, omenan piilotan piiraaseen ja loput ovat mausteita.

Kasvisten käyttö niin, että mielikuvitus on mukana, on haastavaa. Mutta jos on suunnitelma valmiina, se onkin helppoa!

Satokausikalenteri on valmiiden suunnitelmien ponnahduslauta ja aarreaitta. Olen tutustunut kalenteriin aiemmin löyhästi netin kautta, mutta nyt saatuani käpäliini ensi vuoden kalenterin, riemastuin sen sisällöstä. Se on todella laaja opus.

Kysymyksessä ei ole vain kaunis seinäkalenteri – Satokausikalenteri on päivittäinen apu jokaiselle, joka ylipäätään syö ja valmistaa ruokaa itse.

Kalenterin nimi saattaa jonkun korvissa kuulostaa eri asialta mikä se on. Joskushan oli olemassa Maamiehenkalenteri, joka kertoi koska potut pannaan maahan, koska ruis leikataan ja koska kala käy syöttiin.

Satokausikalenteri taas on moderni käsikirja herkkujen äärelle. Kalenteriin on merkitty jokaisen kuukauden kohdalle ne tuotteet, jotka ovat sesongissa. Eli parhaimmillaan ja edullisimmillaan. Ja mitä kaupasta ylipäätään on saatavilla. Siitä on valtavasti apua suunnitelmia tehtäessä.

Jos hankin uuden keittokirjan, pidän sitä yöpöydällä ja luen sitä iltaisin. Sillä tavalla kirjasta on eniten hyötyä. Saman tein kalenterin kanssa. Sisällöstä tulee tuttu ja mieleen jää ideoita, jotka voi toteuttaa joko heti tai myöhemmin.

Nyt juuri on esimerkiksi kotimaisten härkäpapujen sesonki. Tuli heti hinku tehdä pokebowl, johon lisäsin keitettyjä härkäpapuja. Myös kotimaisista härkäpavuista itse tehdyt falafelit on ihana idea. Takuulla kokeilen niitä. Jos en näkisi, että ne ovat nyt sesongissa, koko idea menisi ohi ja herkkuhetket sen myötä.

Kalenterissa on paljon tietoa eri kasvisten käsittelystä ja mukana on yli 200 Suomessa kaupoissa tarjolla olevaa kasvista (hedelmät, juurekset, vihannekset, marjat ja sienet mukaan lukien) ja kaikista näistä on myös hiukan tietoa kuten, että suurempien fenkolien maku on miedompi kuin pienten. En ole ikinä tiennyt tätä.

Joidenkin vatsat ovat herkkiä ja nyt kalenterissa on myös merkitty vatsaystävälliset ja ei niin ystävälliset lajikkeet heille jotka noudattavat FODMAP-ruokavaliota.

Olen siis niin innoissani tästä kalenterista, josta on apua myös työssäni. Kirjoitan tämän blogin lisäksi ruokablogia ja sesonkitiedoista on reseptien kehittelemisessä paljon apua. Se hyödyttää myös lukijoitani – ei kannata ehdottaa tuoreista viikunoista valmistettavaa kakkua leivottavaksi silloin, kun viikunat maksavat pari euroa kappaleelta! Ylipäätään on hyvä tietää milloin raaka-aineet ovat edullisimmillaan kaupassa. Tietoni sillä saralla on heikot ja siinä on paljon parantamisen varaa, kuten myös hävikin vähentämisessä.

Satokausikalenteri 2021 on nyt myynnissä verkkokaupassa, sitä on saatavana muutamaa eri sorttia, näet vaihtoehdot täältä. Kahden tai useamman kalenterin tilaaja säästää toimitusmaksut.

Kalenteri on oiva lahjaidea monelle. Minä paketoin kuusen alle kalenterit kaikille tyttärilleni sekä vanhimmalle siskolleni, joka haluaisi syödä enemmän kasviksia, mutta kaipaa inspiraatiota.

Käy tsekkaamassa myös mun Instagram, arvon siellä yhden kalenterin jollekin onnekkaalle, osallistu arvontaan!

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Hanna

Kaupallinen yhteistyö: Eckerö Line

On onni, että Viroon voi vielä matkustaa, eikä ole rajoituksia. Viro on ihana naapuri, Tallinna on ihana kaupunki ja sitten tietysti se itsekäs syy, että meidän kesämökki on Saarenmaalla. Saarenmaa on yksi niistä harvoista paikoista, jossa voin rentoutua ihan täydellisesti.

Kun lähdemme kotipihasta ja ajamme länsisatamaan, on vielä vähän tutinaa hermoradoissa, mutta kun istumme Eckerön M/S Finlandiassa alkaa stressi pikkuhiljaa hälvetä ja hartiat laskeutuvat pois korvista.

Laivalla on rentouttavaa matkustaa, koska ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Ja toisaalta, jos on vielä jotain töitä tehtävänä, niin konetta voi mainiosti naputtaa matkan ajan.

Laivalla on huolehdittu hyvin hygieniasta, joka paikassa on käsidesiä ja ihmiset istuvat baareissa harvakseltaan.

Blogin lopussa on alennuskoodi – jos meinaat matkustaa, käytä se hyväksesi!

Ajomatka Tallinnasta Virtsuun kestää vajaat kaksi tuntia, sieltä matka jatkuu lautalla Saarenmaalle. (jos tarkkoja ollaan, niin Virtsusta mennään lautalla Muhun saarelle, josta kulkee pitkä maasilta Saarenmaalle. Siellä Muhulla on myös meidän Siken paikka Naminamaste.)

Noin viiden kilometrin päässä Kuivastusta on Liivan kylä. Kun 15 vuotta sitten ostimme kesäpaikkamme, Liivassa oli vain käpänen kauppa. Nyt Liivan kylässä kannattaa ilman muuta pitää pieni tauko. Ensinänkin siksi, että autojen purkauduttua lautasta, alkaa suunnaton ralli kohti Kuressaarta, jonne ajaa n. 45 min. Virolainen liikennekulttuuri on välillä lievästi sanottuna villiä. (Kaikki tuntuvat olevan vähintään Ott Tänakin pikkuserkkuja)

Toinen syy pysähtyä Liivaan on ostokset. Muhun limppu, käsityökauppa, tori, ruokakauppa ja kahvila, josta saa Saarenmaan jäätelöä sekä Muhurito – keltaisen kuorma-auton ympärille rakennettu iloinen katukeittiö.

Muhunlimppua saa ostaa suoraan leipomosta ja se on heittämällä parasta leipää, jota valmiina voi ostaa. Torilla myydään kauden herkkuja kuten loistavia suolakurkkuja, hunajaa, puutahojen ja metsän antimia sekä upeita koreja pilkkahinnalla. Käsityökaupassa myytävät tuotteet taasen ovat käsityötaidon huippua.

Tällä kertaa sain kulumaan Liivassa yli tunnin ja toisenkin lautan ralli-rumba ehti pyyhältää kylän ohi, ennen kuin lähdin ajamaan mökille. Meidän paikka on 65 km:n päässä Muhulta, melko lähellä Kuressaarta.

Sen hetken, kun ajan mökin pihaan täyttää kokonaisvaltainen onni. Saarella on hiljaisempaa kuin missään muussa tietämässäni paikassa. Kierrän ensimmäiseksi talon ja katson miltä puutarha näyttää, sitten avaan mökin ovet ja käyn taloksi. Ihan ensimmäiseksi keitän kahvit.

Istuin nytkin pitkän tovin ulkona terassilla ja annoin korvieni tottua hiljaisuuteen. Parasta! Siinä istuessani sain inspiraation ja veivasin vierashuoneen kokonaan uuteen uskoon. Se onkin ainoa huone jonka järjestystä täällä oikeastaan voi muuttaa.

Seuraava päivä oli kaupunkipäivä, koska vein autoni Kuressaareen huoltoon. Siellä on kaikkien automerkkien merkkihuollot. Ajanvaraus käy ketterämmin kuin kotimaassa ja huollot ovat olleet edullisempiakin.

Kun autoa huollettiin, huolsin itseäni uudessa kahvilassa, kurkistin kahteen uuteen sushi-ravintolaan, ja lopuksi menin tekemään töitä kirjastoon. Lyhyet välimatkat ovat pienen kaupungin etuja. Kaikkialle voi kävellä vaivatta.

Kuressaari on ihana kaupunki. Keskustorin ympärillä on kuusi hyvää ravintolaa, joiden terasseilla on viihtyisää istua ja nauttia hyvästä ruuasta. Kesällä terassit ovat täynnä turisteja, syyskuussa siellä on hiljaista. Aurinkoisina päivinä terassilla on voi hyvin istua syömässä lounasta.

Aukion läpi kulkevalla Tallinna-kadulla on lisää ravintoloita, joilla on terassit sekä kadun että sisäpihan puolella. Toinen kiintoisa katu on Kauba, jossa on antiikkiliike, ihana Vanalinna kahvila ja hieno virolaista, latvialaista ja pohjoismaista designeä myyvä liike.

Kun lähtee kävelemään pois ydinkeskustasta, joka on siis vain muutaman korttelin kokoinen, saa ihastella virolaisella pieteetillä hoidettuja puutarhoja, ravistuneita rakennuksia ja taloja jotka on korjattu vanhaan loistoonsa. Silmänruokaa ja kauniita yksityiskohtia on loputtomasti.

Toisaalta kaupunki on täysin moderni. Kauppakeskus Auriga kätkee sisäänsä mm. Hesburgerin, H&M:n sekä K-Raudan. Vältän muualta tulleita putiikkeja. Kun teen ostoksia, suosin Virolaisia ja varsinkin Saarenmaan omia yrityksiä. Paikalliset rautakaupat on aivan huippuja. Minulta kysytään usein mitä ostan itselleni Virosta. Koreja, tyhjiä hillopurkkeja ja lasipurkkien kansia sekä mehupulloja (kyllä, niitä myydään joka kaupassa, varsinkin niissä rautakaupoissa ja kauniita hillopurkkien kansia on ihan kaikkia kokoja hintaan 0,20 €/kpl – mitä juhlaa!) Ostan myös hunajaa, leipää, sieniä ja käsin poimittuja mustikoita sekä tuorepuristettua omena- ja päärynämehua. Lampaannahkaisia tossuja, käsinkudottuja villapaitoja ja -sukkia, torkkupeittoja, Saarenmaan saippuaa ja katajasta tehtyjä puulastoja ja kauhoja keittiöön. Pitkä lista!

Rakastan myös leipomista Saarenmaan rauhassa ja nyt vuorossa oli mehevä omenapiirkka. Sienestämäänkin ehdin ja saalis oli muhkea. Pari ämpärillistä kantarelleja ja suppilovahveroita. Salainen (tietysti) metsä, jossa käyn on loistava sienimetsä, koska siellä näkyy kauas, eikä siellä ole koivuja ja niiden keltaisia lehtiä hämäämässä!

Ehdin olla Saarella vain kolme kokonaista päivää, kun palasin kotiin tekemään yhden kuvauspäivän. Paluumatkalla kävin syömässä laivan buffetillallisen ja nautin! Ruoka oli taas niin hyvää. Eckeröllä ruoka tehdään lähes kokonaan itse laivassa. Ja sen kyllä maistaa. Ilahduin myös ideasta, että saatavilla oli desinfiointiaineliinoja, joilla kehotettiin tarttumaan ruokien ottimiin. Tarjolla oli myös kertakäyttökäsineitä ja tietenkin käsidesiä. Kävin myös laivan kaupassa ja sielläkin etäisyydet olivat ok.

Ruokalista oli houkutteleva. Söin mätiä, smetanaa ja sipulia, härkätatakia ja seesamimajoneesia, riimilammasta ja piparjuurilunta, uuniselleri-omenasalaattia ja kyssäkaali-coleslawta alkupaloiksi – erinomaista kaikki!

Pääruokana söin paistettuja kaalinlohkoja ja suolapähkinöitä, sileää hummerikeittoa (jumalaista!) laivan itsetehtyjä pyöryköitä ”Pozarski” (Jumalaisia!) sekä häränetuselkää ja portviinikastiketta Pienen pieniä nokareita kaikkea. Kyllä oli hvyää. Testasin myös jälkiruuat – ylivoimaisesti parasta oli tyrni – Vana Tallinn – Baba se oli vaatimattoman näköistä, mutta täydellistä herkkua. Parasta A-ryhmää kerrassaan! Usein onkin niin, että vaatimattoman näköinen kakku tai leivonnainen on kaikkein paras.

Pian taas palaan Saarelle ja ensi kerralla teenkin matkan rahtilaivalla! Pysy mukana!

Alennuskoodi
Miniristeily tai Päivä Tallinnassa -risteily -20 % päivän hinnasta tuotekoodilla HANNAS. Voimassa 28.2.2021 saakka. Max. 4 hlö/varaus. Varaukset eckeroline.fi

Blogia saa mielellään jakaa.

Olisi kiva tavata myös somessa: Instagram @hannasumari ⎮ Linkedin ⎮FB ⎮FB-blogi⎮

Terkuin Hanna

❤️