Kuinka usein yksinäinen on kuullut että kukaan ei tule sinua kotoa hakemaan? Ei toivottu yksinäisyys on kamalaa. Se ontto tunne ja suru, jonka yksinäisyys tuo, ei jalosta ketään ihmistä. Yksinäisyys on raskasta, jokainen ihminen kaipaa toista ihmistä, hyväksyntää, kosketusta ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Kukaan ei tule  kotoa hakemaan, mutta mistä sinkku löytää seuraa?

Sosiaalisessa mediassa ihmiset kertovat elämästään sen huippukohtia. Laitetaan kuvia, kuinka ollaan ystävien, perheen tai puolison kanssa ravintolassa, matkoilla, rannalla ja ylipäätään tehdään hauskoja asioita. Kuva vääristää tilannetta, Facebookin uutisvirta ei ole oikea ja ainoa totuus.

Yksinäisten ihmisten määrä maailmassa kasvaa jatkuvasti. Englannissa arvellaan olevan noin yhdeksän miljoonaa (mieletön luku!!) yksinäisyydestä kärsivää ihmistä. Tilanne on niin huolestuttava, että siellä on nimitetty vastuuministeri ratkomaan yksinäisyydestä johtuvia ongelmia. Suomessa yksinäiseksi itsensä tuntevia on lähes puoli miljoonaa (valtava määrä!!). Joten yksinäinen – et ole yksin! Miksi et siis tekisi kaikkeasi löytääksesi ystävän tai rakkaan? Joku odottaa juuri sinua jossain ja yhdessä voisi olla hauskaa.

Sain kerran ihanan viestin yksinäisyydestä kirjoittamaani blogiin. Eräs mies oivalsi oleellisen, hän kirjoitti minulle näin: Toinen yksinäinenhän voi olla ihan tuossa nurkan takana, vaikka naapurissa! Eli ei pidä istua kotona omissa oloissaan, vaan on tehtävä itsensä näkyväksi, jotta joku voi tehdä elämänsä löydön! Monet ovat löytäneet elämänsä rakkauden netistä. E-kontaki.fi –deittipalvelussa sinkut lähettävät kuukausittain jopa miljoona viestiä, siellä tapahtuu!

Nuorille nettideittailu on arkipäivää, normaali käytäntö, mutta vanhemmille ihmisille ensimmäinen askel profiilin luomiseen deittisivustolla voi olla haastavampaa. Ensimmäinen askel on aina vähän jännä. Ja ensimmäiset treffit myös. Mutta sen tiedän, että ikä ei haalista tunteen voimaa, eikä rakastumisella ole ikärajaa tai parasta ennen –päivää.

Jospa siis värkkäämään profiilia treffisivustolle? E-kontakti.fi on luotettava ja turvallinen kotimainen treffipalsta. Sillä on peräti Avainlippu-tunnus suomalaisen työn tukemisesta. Kaikkien profiilien aitous tarkistetaan asiakaspalvelun toimesta, eikä treffipalsta ole mitenkään vaarallinen asia. Siellä pätevät samanlaiset käytännön säännöt kuin muuallakin elämässä. Monelle on helpompaa kohdata ihminen ensin pienten viestien merkeissä, kun alkaa jutella tuntemattomalle kaupan kassalla. Ja kaikkihan ovat netissä, sinäkin juuri nyt! Se vain on niin. Suomessa ainoastaan kesällä ollaan enemmän jossain ihmisten ilmoilla, voisipa olla kivaa sitten tulevan kesänä vähän treffailla aurinkoisilla rannoilla yhdessä!

Pointti on siinä, että jos haluaa muutoksen johonkin, on tehtävä jotain eri tavoin kuin ennen. Jos ei ole koskaan kokeillut nettideittailua, kannattaa hypätä ja kokeilla. Jos on kokeillut, mutta ei ole tärpännyt, kannattaa kokeilla uudelleen. Ehkä muuttaa hiukan profiilia, kertoa itsestään rehellisesti. Siis todella kertoa jotakin siitä millainen ja kuka on, sekä ottaa hyviä kuvia itsestään. Jos on tullut torjutuksi, se on inhottavaa, mutta ei se ole maailman loppu. Ottaa tovin, että siitä toipuu ja sitten vain uutta matoa koukkuun! On super tärkeää olla oma itsensä, eikä esittää mitään, mitä ei oikeasti ole. Jokainen kuitenkin kaipaa rakkautta, ystävyyttä ja yhteisiä iloja. Huolten jakaminenkin on tärkeää, mutta on myös muistettava, että ystävä tai rakastettu ei voi olla terapeutti. Jos tuntuu, että on paljon huolia kerrottavana aina kohdattaessa, se voi olla vastaanottajalle kovin raskasta. Suurten hankalien asioiden purkamiselle on muita väyliä ja pienistä ei kannata natista.

Haastattelin ystävääni Mia Halosta, Suomen tunnetuinta deittausvalmentajaa, nettideittailun saloista asiantuntijan ominaisuudessa. Näet haastattelun täältä.

Onni on yhtä yllättävä asia kuin epäonni. Onni voi tosiaan luurata nurkan takana ihan, vaikka siinä naapurissa.  Tai toisessa kaupungissa ja siitäpä alkaakin ihan toisenlainen seikkailu. Kevät on kiinnostavaa aikaa – voi tapahtua vaikka mitä ihanaa!

Eloa ja iloa jokaiseen päivään!

♥️

Hanna

Istuin eilen aikaisin aikaisin aamulla olohuoneessa täydellisen onnellisena. Koko koti tuoksui uskomattomalla voimalla kukkasilta ja seinissä viipyili edellisen päivän juhlien ihana tunnelma, joka oli täynnä naurua, hyvää tahtoa ja lämpöä. Hymy karehti suupielissä ja aurinko heitti ihania valoja sinne tänne osuen uskomattomiin kukkakimppuihin, joita ystävät olivat tuoneet.

Sunnuntaina oli juhlat, joissa oli kymmenen onnellista naista.

Tapasimme toisemme seitsemän vuotta sitten, kun järjestin meillä aarrekarttaillan, johon kutsuin ihmisiä, joita en edes kaikkia ollut koskaan aiemmin tavannut. Värkkäsimme karttoja ja joukkueen nimeksi muodostui ihanat naiset. Olin tehnyt sitä ennen parikymmentä vuotta töitä kuin hevonen ja hoitanut tietysti perheen ja muut jutut samalla. Aikaa ei ollut jäänyt ystäville ja huomasin, ettei niitä oikein ollutkaan enää. Olin päättänyt muuttaa sen asian ja hassu aarrekarttailta muodostui itsessään omaksi aarteekseni, sillä jo ensimmäisestä tapaamisesta alkoivat meidän säännölliset tapaamiset. Tapaamme toistemme kodeissa, usein meillä, olemme käyneet Saarenmaalla meidän kesäkodissamme ja muutaman kerran myös ravintolassa. Ydin joukko on pysynyt samana kaikki vuodet, muutama on tullut lisää ja joku ehtii mukaan harvemmin.

Tapaamisten kaava on pysynyt vuodesta toiseen samana. Aarrekartat jäivät taakse, muistaakohan kukaan enää toiveitaan? Tai onko karttoja jäljellä – en tiedä, mutta aina syömme hyvin ja puhumme paljon. Emme juo viiniä vaan kahvia ja teetä, joskus nostamme yhden lasin samppanjaa. Emme juhli iltaisin vaan tapaamme yleensä viikonloppuna iltapäivällä.

Kun ihanat naiset tulivat sunnuntaina meille, oli pöytä katettu vihanneksilla, hedelmillä, hummuksilla, juustoilla ja leikkeleillä. Broccolinot, parsat ja vihreät pavut kypsensin kaatamalla trimmattujen vihannesten päälle kiehuvaa vettä 5-8 minuutiksi ja upotin ne sitten kylmään veteen. Kaikki muut vihannekset olivat raakoja. Keräsin laudalle porkkanaa, sokeriherneitä, suippopaprikaa, varsiselleriä, retiisejä, miniluumutomaatteja ja kurkkua. Tein hummusta, punajuurihummusta ja labnehjuustoa. Lisäsin laudalle vielä erilaisia leipiä, keksejä ja näkkileipiä. Juustolaudalla oli tuhkajuustoa, brietä, Blue Castelloa, munajuustoa ja muutamaa kovaa juustoa joita olin tuonut Saarenmaalta. Yhden laudan päälle kokosin Schwarzwaldin kinkkua, milanolaista salamia ja pepperonia. Pöytään päätyi vielä suuria oliiveja, taateleita ja ihania kypsiä päärynöitä.

Kuinkahan monta kertaa mahdoin siinä pöydän päässä istuessani sanoa sanat – kuinka ihanaa, että olette täällä!

Istuimme, söimme ja nauroimme. Kun jälkiruoan aika koitti, kymmenen naista korjasi pöydän kuten vain kymmenen naista sen voivat tehdä. Oli aika nostaa esille jälkiruoka.

Revin pellinkokoisen 9 valkuaisen Pavlovan kahdelle suurelle vadille ja sen seuraksi mustikoita, mansikoita, kermavaahtoa ja rahkaa. Maistoimme myös leipomaani virolaista kirjava koira –suklaakakkua.

Istuimme pöydän ääressä viisi tuntia. Kaikki saivat puhua, kaikkia kuunneltiin, kaikki nauroivat, mielipiteitä vaihdettiin – oli täydelliset juhlat! Niin ihanat!

Kaiken minkä olin tehnyt juhlia varten, tein sillä tavalla, jonka olen oppinut omasta kodistani äidiltä. Senkin, kuinka vaihdoin kynttilät kristallikruunuihin. Juuri ennen vieraiden tuloa, poltin kynttilöiden päät tasaisiksi, kuten äiti aina opetti tekemään. Nauroin vielä ystävälleni, joka oli auttamassa järjestelyissä, että taidan olla perfektionisti, mutta en voi jättää näitä nypyjä kynttilöihin. Nää on näitä mutsin juttuja! Pakko polttaa ne pois, vaikka olis kuinka kiire!

Ihanien juhlien merkitys sai kokonaan uuden sävyn varhain maanantai aamuna, kun siinä juhlien vielä ilmassa viipyilevässä tunnelmassa istuessani sain viestin äitini poismenosta.

Koti oli niin kaunis sinä aamuna kaikkien niiden ihanien kukkien keskellä juhlien ihanan tunnelman vielä viipyillessä huoneissa yhdessä huumavan kukkien tuoksun kanssa. Tuli tunne, että eilinen oli kaunein mahdollinen saattojuhla äidille. En koskaan tule unohtamaan sitä.

Otin ystävien tuoman ruusukimpun ja lähdin katsomaan äitiä. Hän nukkui kuin Lumikki pitkine tummine hiuksineen hämärässä huoneessa. Laitoin yhden ruusuista hänen käsiensä väliin.

Äiti ❤️

Toivon syvästi, että mikään lehti ei referoi tätä tekstiä millään tavalla.

Annoksessani on hius! Ällöttääkö hius ravintola-annoksessa? Se varmaan vähän riippuu missä ollaan ja mikä on fiilis paikan suhteen muutenkin. Olin pääsiäisen Saarenmaalla ystäväni ja mieheni kanssa. Menimme suosikkiravintolaamme syömään ja annoksessani oli hius. Koska en tiennyt kuinka ystäväni suhtautuu moiseen, jos vaikka menisi ruokahalut kokonaan, otin hiuksen varovasti ja huomaamattomasti pois suustani ja jatkoin syömistä. Se ei ollut mitenkään iso asia mielestäni. Jos ei nyt toivottavakaan, mutta ruokahaluni ei siitä mennyt.

Hetken kuluttua tarjoilija tuli luoksemme ja kysyi, oliko kaikki hyvin. No mehän nyökkäiltiin. Tarjoilija katsoi minuun ja kysyi hyvin hienotunteisesti olinko löytänyt annoksestani jotakin.

Ojensin lautasen hänelle ja sanoin, että kyllä.

Hän oli siis huomannut mitä tapahtui. Sain pian uuden annoksen ihanaa, rapeaksi paistettua kalaa ja loppulaskussa huomasin, ettei viinilasillistani ollut laskussa. Niin tyylikkäästi toimittu.

Hienotunteisuus ravintolan palvelussa (tai missä tahansa palvelussa) saa minulta aina täydet pisteet silloin harvoin, kun sellaista kohtaa. Se taitaa olla sydämen sivistykseen verrattava laji.

Tämä ravintola ei ole ollut Kuresaaressa vielä montaa vuotta, mutta se on ollut suosikkimme heti alusta saakka. Palvelu on aina moitteetonta, ruoka on erinomaista ja mikä mukavinta, henkilökunta on hymyilevää.

Oma kantapaikka on aina kiva juttu paikassa, jossa käy usein. Ennen Castellon tuloa kävimme toisessa paikassa vuosikausia. Hauska paikka ja hyvä ruoka, mutta jossain vaiheessa alkoi ottaa kaaliin, kun henkilökunta oli kylmää kuin Kemin lumilinna. Tai luultavasti linnakin on lämpimämpi. Ainoastaan paikan isäntä, oli hauska heppu, joka sai kaikki hyvälle tuulelle. Hän tarjoili hiukan viinimaistiaisia ja tuli juttelemaan vieraiden kanssa. Mutta tarjoilijat olivat kuin robotit. Jotenkin olisi odottanut sitä pientä tunnistusta – ahaa tuolta tuo perhe taas kapuaa tänne! Söimme siellä kuitenkin kymmeniä kertoja kesässä ja toimme paikalle välillä suuria seurueita.

Castello on toista maata. He tietävät jo millaisen kahvin minä otan ja kuinka mieheni haluaa jäätelönsä. Iloinen kulmien kohotus toivotti meidät tervetulleeksi ensimmäisen kerran talven jälkeen. Ei siinä tietysti yksi hius paljon paina, kun kohtelu on niin mukavaa.

Eihän me tietysti siellä käytäisi, jos ruoka ei olisi hyvää. Tällä kertaa suosikkiannokseni oli se rapeaksi paistettu kala, jonka lisukkeena oli erivärisistä juureksista tehty ’spagetti’ ja muutama viipaleina, kuorineen paistettu pieni peruna. Annos oli taivaallinen. Söimme siellä myös ihania artesaanipizzoja ja uskomattomia jälkiruokaherkkuja.

Kyllä hymy ja hyvä rento palvelu yhdistettynä herkulliseen ruokaan on ihan mannaa!

Ja muuten – Saarenmaalla ei puhuta suomea, vaikka kyllä he oppivat, kun turistit väkisin sitä heille jankuttavat. Jos et osaa viron kieltä, puhu englantia. Hotellit, joissa käy paljon suomalaisvieraita ovat poikkeus, siellä henkilökunta on jo oppinut!

Laivan seisova pöytä, ihana buffet-taivas täynnä herkkuja! Uhka ja mahdollisuus samassa pöydässä. Seisovassa pöydässä voit syödä niin paljon kuin jaksat, mutta apua – voi käydä myös niin, että tulee syötyä liikaa ja nousetkin pöydästä onnettomana vatsa kivistäen.

Näen silmissäni myös ne lautaset, joihin on koottu mäti, graavit kalat, sillit, paistit, pastasalaatit ja jälkiruokakastikkeet yhtä aikaa niin, että lautasen reunat tuskin riittävät. Vaniljakastike ja mäti ei kuitenkaan ole hyvä yhdistelmä. Eikä ylensyönnistä jää hyvä ja iloinen mieli. Se aina vähän kaduttaa.

Matkasin pääsiäislomalta kotiin Eckerö Linen m/s Finlandian buffetravintolassa ja kulutin aikani ihanaan herkutteluun hyvästä ruuasta nauttien. Kiirettä ei ole, kun ruokailuun saattoi käyttää pari tuntia ja nälkää riitti Tallinnassa vietetyn shoppailupäivän jälkeen.

Eckeröllä ruoka tehdään alusta asti itse, ja se maistuu ja näkyy. Myös lähiruokaan panostetaan ja Viron 100 vuotisjuhlan kunniaksi buffetissa on tarjolla aina myös muutama virolaisella reseptillä valmistettu ruoka.

Noutopöydän etikettiin kuuluu vaihtaa lautasta joka kerran, kun hakee lisää ruokaa. Se voi tuntua hirvittävältä ihmisestä, joka tiskaa käsin, mutta käytetyn lautasen kanssa ei sovi kulkea takaisin noutopöytään. Se jätetään pöytään, josta tarjoiluhenkilökunta korjaa sen pois. Tässä on takana myös hygienia pointti. Kun oma haarukka on käynyt suussa ja pyyhkinyt lautasen pintaa, ei ole mukavaa, kun siihen lasketaan tarjoiluastian lusikka, joka sitten pistetään takaisin tarjolla olevaan ruokaan. Eckeröllä käytetyt lautaset häviävät nopeasti pois pöydästä, mikä on tosi kiva asia. (En koskaan voi sanoa käytettyjä lautasia likaisiksi. Äiti opetti, ettei ruoka koskaan ole likaista ja neuvoi käyttämään sanaa ’käytetty’ Siinä on kyllä hyvä pointti ja viisas, kaunis ajatus.)

Ei myöskään ole olemassa rajaa, kuinka monta kertaa ruokaa voi käydä noutamassa. Helposti käyn hakemassa ruokaa buffet-pöydästä seitsemän kertaa. Ensin haen pöydästä kylmät kalat ja sen jälkeen erikseen lihat ja salaatit. Sitten siirryn lämpimiin ruokiin. Ensin lämmintä kalaa sitten lämmin liharuoka, ehkä keittoakin. En voi mitenkään vastustaa juustoja ja lopuksi sukellan jälkiruokapöydän herkkujen pariin. Jos jokaisella kerralla laittaisin lautasen täyteen, vatsa täyttyisi ennen kuin jälkiruoat edes häämöttäisivät! Eckeröllä lautaskoko on minusta ihana. Lautanen ei ole nelihenkisen perheen uunivuoan kokoinen, kuten joskus ravintoloissa on, vaan juuri sopiva. Se auttaa hahmottamaan ruuan määrää.

Kukaan ei laske, kuinka monta kertaa joku käy noutamassa ruokaa pöydästä, joten sieltä voi myös hakea vain yhtä lajia kerrallaan ja tehdä kauniita annoksia itselleen. Nauttia sekä mausta, että ruuan kauneudesta, arvostaa ruokaa, jota syö ja nauttia siitä ihanuudesta, että ei ole kiire. ja tietenkin siitä, että joku muu on seisonut puolestasi kuumassa keittiössä, sillä aikaa kun itse on voinut nauttia matkasta.Kun itse teen ruokaa joka päivä, rakastan sitä, kun joku muu on valmistanut ruokani ja se on hyvää. Lasi valkoviiniä kalojen kanssa, vähän punaviiniä liharuoan seuraksi ja ehkä kulaus myös juustojen kanssa!

Kiireettömästi syödessä ei tule sitä ähkyäkään ja jos pitää pienen tauon ennen jälkiruokaa, niin makea aterian päätös on myös upea päätös koko reissulle.

Juuri nyt m/s Finlandian buffet pöydässä virolaisena kahvipöydän herkkuna tarjotaan pullakranssia, joka on jokaiselle virolaiselle tuttu ja emännän taidonnäyte. Kranssi täytetään usein kanelilla, sokerilla, pähkinöillä ja ehkä omenahillolla, suklaalla ja milloin milläkin ja se on tavattoman kaunis. Edellisellä viikolla jälkiruokapöydässä oli kirjava koira ’Kirju Koer’ –keksikakkua.

Seisovan pöydän ihanuutta on

• että voi käyttää Tallinnan matkan shoppailuun ja museoihin ja jättää aterioinnin laivalle. Jokainen matka ei ehkä ole  ravintolamatka. Minä tulen usein Saarenmaalta ja pitkän ajomatkan jälkeen on suurta nautintoa istua ja syödä hyvin laivassa.
• Seisovassa pöydässä ei ole kiire minnekään. Voi nauttia hyvästä ruuasta kaikessa rauhassa ja katsella ihanaa merimaisemaa.
• voi maistella uusia makuja ja kokeilla jotain sellaistakin mitä ei uskaltaisi tilata koko annosta.
• Eckeröllä tehdään ruoka itse laivan keittiössä, eli tarjolla on tuoretta itse tehtyä ruokaa, eikä eineksiä.
• Voit syödä juuri itsellesi sopivan määrän juuri sitä itse itse haluat
• jälkiruokapöydässäkin on paljon erilaisia herkkuja!
• Voit nauttia viiniä ja olutta ruuan kanssa.
• Sinulla on istumapaikka koko matkan ajan.

Ihania ja herkullisia metkoja Tallinnaan – laivalla ehkä tavataan!

Hanna

Oltiin pizzalla pari päivää sitten ja siellä muistui mieleeni ensimmäinen kerta ikinä, kun söin pizzaa. Siitä on todella todella kauan. Olin pikkutyttö ja äitini, joka oli varsinainen keittiötaikuri, valmisti meille pellillisen tätä ihmeellistä uutta herkkua, josta ei oikeastaan kukaan mitään Suomessa tiennyt. Ei ollut mitään pizzerioita. Hän oli napannut ohjeen Feminasta. Pizzan päällä oli tomaattiviipaleita, anjovista ja juustoa ja rakastin sitä! Se oli niin hyvää, että olisin halunnut sitä heti seuraavana päivänä lisää, mutta sitä ei tehty meillä enää ikinä, koska isä ei pitänyt siitä.

Meillä syötiin hyvin, mutta isän mieltymykset kyllä ohjasivat valintoja. Esimerkiksi syvästi inhoamaani silakkalaatikkoa oli tarjolla usein, koska se oli isän herkkua.

Mutta ei ne isän mieltymykset olleet ainoa asia, joka valintoihin vaikutti. Kun olen katsonut aikaa taaksepäin, olen tajunnut, että ruokapöydän antimia ohjasi myös rahapussin sisältö. Jostain muistini syövereistä mieleeni nousivat isän sanat ”äiti on niin loistava kokki, että hän saa punajuuripihvitkin maistumaan ihanilta.” Lauseesta paistaa läpi, ettei punajuuripihvit olleet silloin hifistelevien ruokaharrastajien hitti. Punajuuripihvit olivat korviketta, edullista ruokaa, jolla vatsat saatiin täyteen.

Harrastimme myös syksyisin ihania sieniretkiä. Eväät oli mukana ja metsässä oltiin koko päivä. Äidin sienisoosi oli jumalten ruokaa, jota tarjottiin keitettyjen perunoiden kanssa. Myöhemmin olen tajunnut, ettei se ollut kiva harrastus, vaan talouden sanelema juttu. Metsä tarjosi monta päivällistä. Isosiskoni Ritva muistaa, että äiti teki sienikastiketta myös kangasrouskuista, joita löytyy hyvin, mutta ne maistuvat kauhean kitkeriltä.

Niistä ajoista elämä on muuttunut. Kotona syötiin paljon kermaa, oma ruokavalioni on huomattavasti kevyempi. Uusia raaka-aineita tulee kauppoihin ja niitä on kivaa testata. Kirjoitan ruokablogia ja olen tehnyt keittokirjoja. Puhun usein ruuasta, kuvaan ruokaa ja tietenkin seuraan ruokatrendejä. Voin valita mitä syön.

Kaikilla asian laita ei niin kuitenkaan ole. Yhteisvastuukeräyksen pysähdyttävä slogan on

”vuoden suurin ruokatrendi on, että ruokaa ei ole”.

En ole koskaan joutunut kärsimään tahtomattani nälkää, enkä miettimään saanko ruokittua lapseni. Kun vain ajattelenkin asiaa alkaa kurkkua kuristaa. Että joutuisin katsomaan lapseni nälkää, olisi hirvittävää. Se on kuitenkin totta maailmassa, jossa joka yhdeksäs maapallon ihminen kärsii nälkää. Suomessa leipäjonoihin turvautuu 100 000 ihmistä, samalla kun jokainen suomalainen heittää vuodessa 23 kiloa ruokaa roskiin.

Yhteisvastuu torjuu nälkää ja köyhyyttä. Keärys syntyi 60 vuotta sitten lähimmäisenrakkaudesta. Sodan ja pahojen hallavuosien jälkeen syksyllä 1949 Pohjois- ja Itä-Suomessa lapsiperheiden tilanne oli hälyttävä. Ensimmäiset Yhteisvastuu-talkoot polkaistiin käyntiin vuonna 1950 kaikissa seurakunnissa. Suomalaisten lähimmäisenrakkaus ylitti kaikki odotukset. Pohjois- ja Itä-Suomen nälkäänäkeville lapsiperheille kerättiin 60 miljoonaa silloista markkaa, tuplasti yli tavoitteen.

Suomessa Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä. Sellainen tilanne voi tulla yllättäen kenelle hyvänsä sairauden, pitkittyneen työttömyyden tai yllättävän elämäntilanteen vuoksi. Yhtäkkiä voi pudota tyhjän päälle. Keräysvaroilla autetaan yksinäisiä vanhuksia, tuetaan laadukasta saattohoitoa ja paljon muuta. Avun saaminen ei katso syntyperää, uskontoa tai poliittista vakaumusta ja sillä tuetaan hädänalaisia ihmisiä sekä Suomessa että kehitysmaissa.

Kun ajattelen leipäjonoja ja ihmisiä, joilla ei ole rahaa ostaa ruokaa, nälkäisiä lapsia ja vanhuksia, se tuntuu hirvittävältä. Haluan auttaa ja autan. Auta sinäkin. Me olemme täällä kaikki yhdessä ja ihmiset ovat lopulta kaikkialla maailmassa samanlaisia unelmineen, toiveineen ja huolineen. Natalia Salminen on kirjoittanut hienon blogi-kirjoituksen siitä, millaista ruokaa pakolaisleirillä syödään juuri nyt. Kirjoitus konkretisoi asian hienosti. Viimeistä murua myöten blogissa Saara kertoo, koskettavasti kuinka yhden kananmunan jakoi seitsemän ihmistä.

Koskaan ei voi tietää, etteikö jonain hetkenä olisi itse se, joka tarvitsee apua. Suomessa 470 000 ihmisen tulot eivät riitä kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen. Monen meistä ei tarvitse luopua mistään, auttaakseen muita. Vastalahjaksi saa sen hyvän olon, kun tietää tehneensä jotain hyvin tärkeää ja oikeaa.

Lahjoittamisesta lisää tietoa täällä

Rakkautta päivään

Hanna

Moni viihtyy sinkkuna, mutta moni myös kaipaa elämäänsä omaa rakasta, jonka kainaloon voi käpertyä, jonka kanssa voi harrastaa yhteisiä juttuja, nauraa, itkeä ja saada sekä antaa hellyyttä. Maailma on muuttunut kovin ja yksinäisten ihmisten määrä kasvaa jatkuvasti. Sellaisten tilaisuuksien määrä, jossa voisi kohdata rakkauden, ovat harvassa. Mutta kaikilla on netti.

Millaista on parin etsiminen netistä? Haastattelin ystävääni Mia Halosta, Suomen tunnetuinta deittausvalmentajaa, nettideittailun saloista asiantuntijan ominaisuudessa, sekä ystäviäni Kristiinaa sekä Aria, jotka käyvät nettitreffeillä. (Nimet muutettu)

– Ensinnäkin ilman muuta kannattaa mennä nettiin, siellähän kaikki olemme muutenkin! Mia huudahtaa.

Eli turha pelko tai arkuus pois ja profiilia tekemään ja sitten reippaasti treffeille tapaamaan ihmisiä. Vanha hokema siitä, että kukaan ei kotoa tule hakemaan pitää paikkansa.

Nettideittailu on tätä päivää ihan samoin kuin lavatanssit ja lauantaitanssit olivat se juttu menneinä vuosikymmeninä.

Ari on vasta aloittanut nettideittailun. Hän etsii parisuhdetta, edellisen suhteen päätyttyä. Profiilin luominen tuntui olevan haasteita täynnä ja viimeisen entterin painaminen jännitti kovin. Mutta rohkeus kannattaa, hän sanoo.

– Nyt olen käynyt jo muutamilla treffeillä ja tavannut tosi kivan tytön, jonka kanssa olemme tavanneet jo muutaman kerran. Onhan se vähän jännittävää, mutta samalla tosi kivaa.

Kokonaan suomalainen E-kontakti on luotettava ja turvallinen treffipalsta, jossa asiakaspalvelu tarkistaa kaikkien profiilien aitouden. E-kontakti on yksi Suomen suosituimmista deittipalveluista, jossa on luotu jo yli 350 000 treffiprofiilia. Nyt pääsiäisen aikaan 29.3.-2.4 E-kontaktissa saa jopa -30 % alennuksen treffailusta. 

Profiilin luominen palveluun on vähän kuin se tansseihin valmistautuminen, jossa suunnitellaan mitä laitetaan päälle, pistetään lilaa luomiin, punaa huuliin ja kammataan hiukset, valitaan puhdas paita ja ajetaan parta. Vatsanpohjassa tuntuu jännitys ja sitten lähdetään pitämään hauskaa.

Profiilissa kuvat kertovat ihmisestä samalla tavalla kuin elävässä elämässäkin. Mian neuvookin esittelemään itsensä nimenomaan kuvin.

– Vaikka kuinka pitäisi sisäistä kauneutta ratkaisevana, niin harva alkaa ottaa siitä selvää, jos kuvissa ei ole mitään katseen pysäyttävää, hän sanoo.

– Ei ole tarkoitus, että esittelisit kuvissa jotain photoshopattua glamour-versiota itsestäsi, vaan että kuvat kertoisivat mahdollisimman hyvin siitä, minkälainen olet ihmisenä. No, ehkä sentään kannattaa valita kuvia, joissa on elämänmyönteisen näköinen, sillä harva etsii deittisivustoilta lisää ankeuttajia elämäänsä.

– Muista laittaa mukaan sekä hymyileviä kasvokuvia (ilman aurinkolaseja!) että kokovartalokuvia, niin vatsan koko ei sitten tule yllätyksenä ensitreffeillä. Jos pidät patikoinnista, niin laita kuva itsestäsi iloisena metsässä, jos tanhu luonnistaa, niin sitten vaikka kansallispuvussa aitan polulla astelemassa. Myös huumorintaju saa näkyä jo ensimmäisistä kuvista alkaen.

Itse profiiliteksti voi olla aika lyhytkin, mutta omannäköisellä tavalla keveä.

Kristiina on samaa mieltä – kuvat ovat tärkeitä ja niitä saa mieluusti olla monta. Joukossa voi olla harrastus- tai ulkoilukuva jossa on aurinkolasit, mutta kyllä silmät ja katse täytyy nähdä kuvissa.

Tekstistä saisi paistaa aitous. Ei ylisanoja eikä vähättelyä. Ehdoton ei tulee määritelmälle ”elämänkoululainen”.

Kristiina on saanut paljon hyvää palautetta iloisesta hymystään ja niinhän se on, että pelkästään hymyilevien kasvojen näkeminen tekee toiselle ihmiselle hyvän olon.

Ihminen ei ehkä näe itsessään mitään ihmeellistä, jonka takia olisi kenenkään mielestä ihana, mutta aito ihminen on ihana ja riittävä. Sen huomaa, miettiessään millaisen ihmisen seurassa on kivointa olla. Sellaisen, joka ei esitä mitään, vaan on oma itsensä.

– Anna todellisen itsesi loistaa! Joku saattaa etsiä juuri sinun kaltaistasi ihmistä, Mia sanoo

Ari oli treffeillä ja näki että exä yrittää soittaa. Hän ei vastannut, mutta nainen kysyi, kuka soitti? Ari valehteli paniikissa, että työkaveri. Myöhemmin illalla Ari paljasti valheensa ja kertoi että oli ollut paniikissa, koska ei tiennyt kuinka tilanteessa pitäisi käyttäytyä, ettei mokaa mitään. Se on kovin inhimillistä. Aitoudesta kertoo se, että tunnustaa arkuutensa. Lopulta olemme kaikki samanlaisia, jännittää, ettemme mokaa hyvää alkua. On myös hyvä muistaa, että molemmat varmasti jännittävät jonkin verran.

Muun muassa jännityksen takia voi olla myös hyvä antaa deitille toinen ja kolmaskin mahdollisuus, Mia sanoo. Tämä on minusta yllättävää, sillä olen kuullut paljon siitä, kuinka ihmiset tietävät heti onko tyyppi ok vai ei.

– Liian nopeita johtopäätöksiä tehdessä on iso vaara, että menee hyvä tyyppi sivu suun. Ehkä toista jännittää, tai on ollut väsyttävä päivä? Jos ei ekoilla treffeillä tunne oloaan uhatuksi tai huomaa jotain hälyttävää (kuten päihdeongelman), niin anna ihmeessä toinen ja kolmaskin tilaisuus! Seuraavilla treffeillä on jo yhteistä historiaa ja kolmansilla voi olla jo omaa sisäpiirihuumoria. Ihan tavallisen ihmisen kanssa voi kulkusuunta kohdata hyvinkin, kun maltamme kuunnella.

Jokainen varmaan tietää niitä tarinoita, joissa joku on jo kaukaa nähnyt että, tuossa on tuleva puolisoni, mutta jokainen myös tietää niitä tarinoita, joissa pari on tuntenut toisensa kauan, ennen kuin on huomannut kuuluvansa yhteen.

Kuta kauemmin on yksin, sitä korkeammaksi voi kynnys nousta edes yrittämään tavata uusia ihmisiä. Kannattaa antaa ihmisille mahdollisuus nähdä sinut. E-kontakti.fi on sataprosenttisen suomalainen deittisivusto sinkuille, jotka etsivät elämäänsä rakkautta tai vaikka vain uusia ystäviä ja tuttavia. Palveluun rekisteröityminen ja profiilisi luominen on maksutonta. Sivusto on yksi Suomen suosituimmista deittipalveluista ja kuukausittain sinkut lähettävät jopa miljoona erilaista viestiä sivuston kautta. Jäsenistä 45 %  on naisia ja sinkuista ¾ löytää seuraa sivujen kautta. Joten rohkeasti klikkaamaan ja profiilia luomaan, joku etsii ehkä juuri nyt sinua ja onni saattaa olla nurkan takana!

Entä onko nettideittailussa jotain vaaroja?

– Kun ihan tavallisen järkevästi suhtaudut esimerkiksi siihen, miten yksityisiä tietoja itsestäsi muille paljastat ja minne sovit tapaamisia, niin ei deittisivustoilla ole sen kummempia vaaroja kuin muussakaan elämässä. Jos elämään suhtautuu kovin epäluuloisesti, niin elämä lipuu ohi. Ennemminkin deittisivustoilla on mahdollisuuksia! Sinunkin elämäsi voi muuttua, paremmaksi, Mia sanoo

Kristiina muistuttaa, että myös netissä käydyissä keskusteluissa hyvät tavat ovat kunniassa. Vaikka kiinnostus lopahtaisi, on ikävää, jos ainoastaan häviää. Jonkinlainen kaunis lopetus on kohteliasta tehdä aina. Ihan kuten tansseissakin, vaikka ei uutta tanssia tulisikaan, niin tanssin jälkeen kiitetään kohteliaasti.

Kiitos Mia Haloselle, Suomen tunnetuimmalle deittausvalmentajalle, joka löysi myös oman rakkaansa nettideittisivulta. Ja kiitokset Kristiinalle sekä Arille jotka kertoivat minulle avoimesti kokemuksistaan ja nettideittailusta yleensäkin. Selvästi se tuo elämään ihanaa kipinää!

Nyt vaan profiilia rakentamaan!

Rohkeutta pääsiäiseen!

♥️

Hanna

Kuinka joskus voikaan pienestä asiasta olla paljon iloa.

Olin matkalla Tallinnassa ja sain mahdollisuuden vierailla virolaisten sisustusarkkitehtien Helle ja Taevo Gansin kiinnostavaan kodissa. Kerroin matkasta ja kodista täällä. Taevo isännöi lyhyttä tilaisuutta, ja vieraanvaraiseen virolaiseen tapaan, hän kehotti ottamaan kauniista maljasta makeisen. Kieltäydyin, koska olin juuri noussut ruokapöydästä. Taevo sanoi, että oli tuonut makeiset Latviasta. Ymmärsin saman tien, että oli epäkohteliasta kieltäytyä tarjotusta herkusta ja otin makeisen ja laitoin sen taskuuni.

Seuraavana aamupäivänä olin hotellissa tekemässä töitä ja keitin huoneen espressokeittimellä itselleni mokat. Silloin muistin karamellin. Otin sen, avasin kimaltavan kääreen ja puraisin puolet suuresta makeisesta. Tumman, ohuen suklaakuoren sisällä oli pehmeä semikuivattu aprikoosi! Kuinka hyvää! Ilahduin kovin ja ajattelin Taevoa lämmöllä. Mietin, että olisipa hauskaa joskus löytää jostain näitä ihania karamelleja, ja laitoin kimaltavan paperin taskuuni.

Kotona paperi putosi eteisen lattialle, mutta en vieläkään heittänyt sitä pois. Muutaman päivän se kimalteli eteisen penkillä, kunnes laitoin sen roskikseen. Ajattelin, kuinka paljon iloa siitä yhdestä karamellista oli ollut. Kuinka monta kertaa olin muistellut sen herkullisuutta ja Taevon ystävällisiä kasvoja ja sitä ihanaa taloa, jossa hän ja hänen vaimonsa asuivat.

Eilen tulin Saarenmaalle ja menimme kauppaan. Kaupassa kerroin tarinaa tummalla suklaalla kuorrutetusta aprikoosista ystävälleni ja kas! Siinä kertoessani näin kokonaisen laarin kyseisiä herkkuja edessäni. Ostin niitä pussillisen.

Meillä on tapana tarjota lasillinen Vana Tallinnaa aina ensimmäiseksi mökille päästyämme. Juoma tarjotaan keräämistäni erilaisista liköörilaseista ja se juodaan mieluiten ulkona.

Tällä kertaa tarjottimella oli myös aprikoositäytteisiä suklaakaramelleja.

Hyvää pääsiäistä!

Hanna

Me too kampanjan myötä valtava määrä mätäpaiseita puhkeaa joka suunnalla, enkä ollenkaan ole liittymässä siihen kuoroon, joka on jotenkin surullinen flirtin häviämisestä, enkä käytöstapojen kunniaan nostamisesta. Flirtti ei katoa mihinkään. Terveet ihmiset osaavat käyttäytyä.

Kun luen kertomuksia siitä, kuinka naisia on eri yhteisöissä kohdeltu, se viiltää joka kerran yhtä syvältä. En halua, että tämä keskustelu loppuu, vaikka välillä saa lukea kommentteja joissa kehotetaan menemään eteenpäin tyyliin – eiköhän tämä ollut tässä. Aivan kuin nopea nettimaailma ja kaikenlainen nopea syke, saisi ihmiset kyllästymään jo tähän aiheeseen. Halutaan jo uutta. Tuokaa lisää sirkushuveja! Jotain uutta!

Toisen ihmisen asemaan asettautuminen voi olla vaikeaa, niille jotka eivät ole kokeneet kiristystä, syrjintää, toisen ihmisen vääränlaisen läheisyyden tuomaa ahdistusta ja pelkoa ja häpäisyä. Siksi niiden, jotka eivät voi asiaa ymmärtää, pitäisi ehkä miettiä, ovatko he niitä joiden on syytä hoputtaa eteenpäin.

Jatkuvasti nousee eteen uusia muotoja ja paikkoja, joissa naisia on ahdisteltu ja kohdeltu alistavasti sekä häiritty seksuaalisesti.

Kansallisbaletin johtajan Kenneth Greven käytöksestä lukeminen sai kämmeneni hikoamaan. Se nosti myös omia muistojani jälleen pintaan.

Lukiessani mietin niitä kommentoijia, jotka sanovat, että miksi et sanonut, että lopeta! Tässä on jälleen yksi paikka, jossa kuoro laulaa tätä hokemaa. Mutta kun se on niin, että se sana ei merkitse näille ihmisille yhtään mitään. Korkeintaan antaa lisää intoa häirinnälle.

Jörn Donner sanoi, että naisen EI on aina EI – mutta se ei ole kaikille yhtä selkeää.

Nuoruudessani ystäväporukkaan kuului poika, joka eli sanallisen seksuaalisen häirinnän hänelle tuottamasta mielihyvästä. Jokainen tervehdys oli ”onks torttu kostee” Kuinka se oksettikaan minua ja kuinka se hävetti! Hän ikään kuin paljasti häpyni koko maailmalle, vaikka en ollut edes vielä varma mikä ja millainen se on. Olisin halunnut nylkeä sen sian ja edelleen, jos hänet tapaisin, varmaan oksentaisin siihen paikkaan. Sanottiinko hänelle EI? Sanottiin toki, ei mitään vaikutusta.

En halua, että tämä keskustelu katoaa mihinkään. Keskustelua käydään maailmanlaajuisesti ja naisia on häväisty vuosisatoja tämän kaavan mukaan. Naisia on kuollut sen takia, naisten elämä on ollut helvettiä sen takia. En osaa sääliä yhtä tai edes kahta tai kolmea miestä siksi että tämä rakenne kaatuisi.

Onneksi on olemassa sellaisiakin miehiä, jotka ovat sanoneet stop törkeästi käyttäytyville miehille. Heitä jotka käyttäytyvät aina ja kaikissa tilanteissa reilusta ja ovat hymypoikapatsaansa ansainneet. Se on lohduttavaa ja sitä on helpottavaa ajatella. Paljon on puhujia, mutta lopulta teot ratkaisevat.

Hanna

Munien maalaaminen pääsiäisenä on lapsuuteni perintö, jonka olen välittänyt myös omille lapsilleni. Niitä maalattiin nimenomaan pääsiäisen aamupalalle. Ja joka vuosi isäni teki saman kujeen – yhden munakupissa maalauksen alla lymysi Mignon muna. Voi että se oli niin hauskaa. Senhän erotti heti yhtä selkeästi kuin joulupukin tekoparran, mutta sitä kuului olla mukana leikissä.

Äitini, joka on armoitettu kauneuden vaalija ja luoja, koristeli kaikkina juhlapyhinä kodin ihanaksi satumaaksi ja juhlapäivät muodostuivat aina hyvin erityisiksi. Se tarttui. Se määrä minkä omistan erilaisia sesonkikoristeita ei ole järjellä mitattavissa. Olenkin pyrkinyt niistä eroon, nyt kun lapset ovat aikuisia ja muuttaneet pois kotoa. En halua enää paljon. Kukat tekevät poikkeuksen – luulen ettei kauniiden kukkien käytöllä ole ylärajaa elämässäni. Mutta niitäkään ei ole pakko olla aina paljon. Yksi oksakin riittää.

Minulla on ollut monta vuotta aikomuksena laittaa vanhoja siirtokuvia tyhjäksi puhallettujen munien kuoriin. Siihen tarkoitukseen olen säästänyt muutamaa vanhaa siirtokuva-arkkia, joissa on kuvattuna vanhoja maalauksia ovaalin muotoisissa kehyksissä. Kuvat ovat pyörineet laatikoissa ja olen muistanut asian aina vasta pääsiäisen jälkeen. Tänä vuonna muistin asian ajoissa ja päätin ryhtyä toimeen. Vaan missä ovat siirtokuvat? Tyystin kadonneet!  Tästä valittaessani sain kuulla että sellaisia on Helsingin Bulevardin venäjä-kaupassa Ruslaniassa.

Lähdin ostoksille. Olihan siellä, mutta ihan erilasia ja kiinnittämisen systeemi on toinen. Ostin silti pari settiä ja kokeilin – tuli kivoja, mutta niitä ei voi kiinnittää tyhjiksi puhallettuihin muniin luultavasti. Eli systeemi menee niin, että munat keitetään ja kuuman munan päälle pujotetaan kuvavyö ja muna lasketaan takasin kuumaan veteen. Kuva kutistuu kiinni munan pinnalle. Helppoa ja kanista! Saattaa se onnistua tyhjinkin kuoriin kyllä.

Innostuin myös lehtikullalla koristeltuihin vähän modernimpiin versioihin. Kyse ei ole oikeasta lehtikullasta vaan se on askartelukaupoissa myytävää ohutta metallifilmiä. Se kiinnitetään siihen tarkoitetulla liimalla, joka sivellään munan kuorelle ja annteaan kuivua kokonaan. Sen jälkeen ohut metalli tarttuu siihen sivelemällä.

Halusin kultamunista rennon laikukkaita ja niiden tekeminen oli nopeaa ja kivaa. Munat ovat askartelukaupasta ja muutaman ystäväni Viivi on maalannut turkoosiksi ja vaaleanpunaiseksi kalkkimaalilla.

Asu: Second Female

Hyvää palmusunnuntaita!