Kun on elänyt viisikymppiseksi ilman silmälaseja ja nähnyt mainiosti, niin ikänäkö oli minulle pieni (suuri!!!) kriisi. Lisäksi oli vaikeaa ymmärtää millaiset lasit sopivat juuri minun käyttööni ja ylipäätään, että linsseissä on muitakin eroja, kuin niiden vahvuus. Nyt olen alkanut ymmärtää millaisia laseja tarvitsen samoin kuin sen, että näköä on syytä tutkia säännöllisesti. Oma optikkoni on ihana Marina Åkerlund Specsaversilla. Kävin hänen luonaan näöntarkastuksessa ja hankin uudet lasit – sillä näköni oli huonontunut. On myös kivaa, kun on useampia laseja, koska a) hukkaan niitä jatkuvasti b) on kivaa vaihdella niitä c) myös muut hukkaavat minun lasejani!!! d) jostain syystä silmälasieni päälle astutaan aika ajoin… (on siis selvää että säilytän niitä oudoissa paikoissa – myönnän syyllisyyteni)

Specsaversin näöntarkastus on iso paketti. Sanalla sanoen kokonaisvaltainen. Siihen kuuluu:

Digitaalinen silmänpohjakuvaus

jonka avulla pystytään arvioimaan silmien terveydentilaa ja huomaamaan jo varhaisessa vaiheessa viitteitä erilaista sairauksista. Esimerkiksi diabetes, silmänpohjan rappeuma sekä silmänpainetauti voidaan havaita silmänpohjakuvista. Jos kuvissa on jotain epätavallista, ne lähetetään edelleen silmälääkärin arvioitaviksi tai asiakas ohjataan silmälääkäriin.

Kuvista saa myös tietoa näköhermonpäistä ja tarkan näkemisen alueelta (macula). Koska kuvat säilytetään, voidaan asiakkaan silmänpohjien tilannetta seurata.

Minusta silmänpohjakuvat olivat aika huimat pullerot! Jotenkin kreisiä ajatella että noilla pulleroilla sitä maailmaa tarkkailee. Mieheni oli mukana rillien hakumatkalla ja hänelle tehtiin myös näöntarkastus. Hänen silmänpohjakuvissaan oli merkillinen rengas. Marina sanoi sen olevan pigmenttiä, joka sattuu näkymään kuvassa, mutta kuvat lähetettiin silti etäkonsultaatioon lääkärille. Kyllä se vähän jännitti. Vastaus tuli kuitenkin muutamassa päivässä eikä mitään syytä huoleen onneksi ollut.

Taittovirheen esimittaus

Se tehdään autorefraktometrillä. Siinä katsotaan testikuvaa ja optikko näkee laitteen näytöstä suunta-antavan tuloksen taittovirheestä.

Minulla on vähän hajataittoa, en tiennyt siitää ennen kuin ikänäkö päätti ilmaantua.

Silmänpaineen mittaus

Se tehdään pienellä laitteella joka muistuttaa hiukan käsisuihkua muodoltaan. (Optikot varmaan pyörtyvät lukiessaan tämän. Sori) Paineen mittaus on kivuton ja nopea. Oikeastaan hassu. Mutta tärkeä, sillä se saattaa paljastaa mahdollisen silmänpainetaudin. Silmän paine voi nousta täysin huomaamattomasti ja siksi se on hyvä tarkistuttaa.

Koska olen pikkupelkuri, silmänpaineen mittaus jännitti. Mittari tulee niin lähelle silmää. Mutta kuten yleensäkin, pelkäsin tietysti ihan turhaan.

Näöntarkistus

Viimeisenä tutkitaan sitten se näkö. Mitä näkee ja mitä ei ja kuinka kauas ja miten sen lähinäön kanssa on. Tästä lopputuloksena on silmälasiresepti.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=LN0EtfLQlMg?rel=0&controls=0&w=560&h=315]

Kehysten valinta jippiii!!!

Viimein pääsin sitten valitsemaan silmälasikehyksiä. Se on aika jännää, sillä minulla ei ole hajuakaan siitä millaiset pokat hyllystä nappaisin. Mutta optikot osaavat oitis antaa minun kasvoilleni sopivat kehykset. Olen huomannut sen jo kymmeniä kertoja. Ja mikä hupaisinta, yleensä ensimmäiset, jotka he laittavat nenälleni, ovat minusta ne parhaat.

Kun kehykset on valittu, mitataan erityisellä laitteella vielä kuinka linssit rakennetaan juuri minulle ja juuri minun kehyksilleni parhaiten sopiviksi.

Koko tämä prosessi on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Ensimmäiset kokemukseni optikkojen työn vaativuudesta näin ollessani Afrikassa hyväntekeväisyysmatkalla. Voit lukea siitä täältä. Siellä optikoilla oli huomattavasti vähemmän laitteita mukanaan, mutta tuloksia ja apua saatiin silti vietyä perille. Olemme me täällä Suomessa kyllä eritysasemassa, kun näin täydellinen, kalliilla välineillä ja monivuotisen koulutuksen saaneen optikon tekemä näöntutkimus maksaa vain 29€.

Nyt katselen tyytyväisenä tietokoneeni näyttöä uusien lasien läpi. Hyvin näkyy!

♡

Hanna

Istuminen, seisoskelu ja autolla ajaminen eivät oikeastaan sovi mulle ollenkaan. Olen todennut sen miljoona kertaa ja taas viime viikon Suomen kaunein koti –kuvauksissa sen sain tuta. Vaikka olis mikä, mun on vaan pakko liittää niihin kuvauspäiviin venyttelyä ja liikuntaa.

Jos en liiku, alkaa ensin jumittaa niska, sitten selkä ja lopuksi oikeastaan kaikkein ikävin eli varvas! Jalkaterässä alkaa käydä sähäköitä salamoita ja kipu on huikeaa tuskaa ja tykitystä. Se tuntuu istuessa, kävellessä ja seisoessa ja vaatii kengän repimisen jalasta raivon saattelemana ja sen jälkeen kaikenlaisia venytysliikkeitä ja naksautteluja. Mutta ne auttavat vain tovin. Jos homma pääsee pahaksi, kuten pääsee ilman säännöllistä voimistelua, menen Merja Avolan hoitopöydälle

Merja on naprapaatti, joka on pitänyt kroppani palikat järjestyksessä ainakin kymmenen vuotta. Se on pitkä aika ja vaikka mitä on ehtinyt tapahtua.

Kun aloitimme kärsin migreeneistä, niskani jysähti vähän väliä niin, ettei pää kääntynyt lainkaan. Selkä reistaili ja koko paketti – Hanna – oli usein aika kipeä, kireä ja kaikin tavoin vaikea kokonaisuus pitää kivuttomana. Joustava se ei tainnut olla ollenkaan. Merja manipuloi, venytti ja vanutti ja pisti rouvan aina kuosiin. Läksiäisiksi sain aina jumppa- ja venyttelyohjeita. En tehnyt niitä koskaan. Tietenkään. Treenasin kyllä, milloin mitäkin lajia vaihtelevasti, mutta jumeja riitti.

Merjan hoitokäsittelyt ovat ihania. Hän hieroo, venyttää ja painelee, mobilisoi ja manipuloi. Yleensä pötkötän hoitopedillä ja höpötän kakenmoisia tarinoita ja Merja vanuttaa kroppaani. Koska sanastoni sen suhteen mitä hän tekee, on vähintäänkin heikko, kopioin tähän tekstin selventämään asiaa:

Pääasiassa naprapaatin hoidon tarkoituksena on normalisoida nivelten liikkuvuutta ja pehmytosien toimintaa sellaisissa nivelissä, joiden liikkuvuus on häiriintynyt sekä tätä kautta vähentää kipua. Naprapaatti käyttää sekä passiivisia, että aktiivisia hoitomenetelmiä. Passiivisina hoitomenetelminä voidaan mainita erilaiset manipulaatio-, mobilisaatio-, lihasvenytys- ym. pehmytkudoskäsittelytekniikat, joiden pääasiallisena tavoitteena on palauttaa nivelen normaali liikelaajuus.

Aktiivisista menetelmistä tärkein on lääkinnällinen harjoitteluterapia (LHT), jossa käytetään koordinaatiota, lihasvoimaa ja –kestävyyttä, sekä nivelten liikkuvuutta normalisoivia harjoitteita.

Lisäksi hoidon apuna voidaan käyttää erilaisia fysikaalisia hoitomenetelmiä, kuten lämpö-, kylmä- ja sähköhoitoja. Myös erilaisia teippauksia voidaan käyttää hoidon tukena.

En halua missään nimessä väittää etteivät lääkärit osaisi hommiaan, mutta menen mieluummin naprapaatille jos jäsenet ei pelitä tai selkä on kipeä. Sieltä saa avun nopeasti, eikä tarvitse syödä aina lääkkeitä. Merja osaa kyllä arvioida, jos lääkäriin on syytä mennä.

Eilen kävin ensin aamulla Fustra-treenissä ja ihanan ystävän kanssa vietetyn pikku lounashetken jälkeen menin Merjalle. Niska oli jäykkä ja varvas lähetti sataa salamaa jatkuvalla syötöllä.

Fustra auttoi paljon, mutta ei täysin. Merja mobilisoi, paineli ja hieroi jalkoja, niskaa ja selkää ja avasi liikkeen lanneselän alaosassa ja näin vapautui myös SI-nivelen liike. Olo helpottui heti.

Kerroin siinä samalla mitä liikkeitä oltiin tehty Fustrassa ja kiroilin, kun vasen pakarani on edelleen heikompi kuin oikea ja lantion nosto ja jalan ojennus ovat haastavia tehdä oikein. Lantio romahtaa eikä pysy suorassa. Olin siinä päin makuulla ja Merja pyysi minua jännittämään lantionpohjanlihakset ja vasemman pakaran sekä nostamaan vasemman jalan suorana ylös. Ihan selvä asia, hän sanoi, hermotus ei toimi kunnolla, siksi se on niin vaikeaa sinulle. Nyt teet kolme kertaa päivässä tätä liikettä huolellisesti. Toistot auttavat ja hermot alkavat toimia. Sitten se lantion nosto ja jalan ojennus sujuvat niin että lantio pysyy suorassa eikä putoa. (Jessss! Aion yllättää Fustravalmentajani pian!)

Merja on käsitellyt minua siis jo ennen kuin aloitin Fustran. Fustran myötä käsittelyt ovat muuttuneet ja helpottuneet. Lihakset ja kroppa on joustavampi ja kehon asento on muuttunut niin että jumeja tulee vähemmän. Tulen koko ajan vaan parempaan kuntoon ja asentoon, vaikka vanhenen. Se on mieletöntä ja palkitsevaa. Silti en ole tyytyväinen liikuntani määrään. Mutta olen ottanut sarjan Merjan ehdottamia venytyksiä ohjelmaani päivittäin. Olen siitä erittäin ylpeä, sillä omat treenit eivät vain oikein onnistu minulta. Mutta aina kun nousen ylös kirjoittamasta teen pienet venytykset ja se tuntuu hyvältä.

Hei pitäkää huolta itsestänne!

♡

Hanna

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen… kohta lauletaan taas suvivirttä kouluissa. Kesälomat alkavat.

Niinpä niin koulu. Se oli hauskaa aikaa monella tavalla, mutta suvivirsi ei koskaan ollut minulle riemun aihe. Kevätlukukauden loppu merkitsi aina häpeää. Sain melkein joka kesä ehdot jostain ja jäin kaksi kertaa luokalleni.

Aloitin koulun vuonna 1965 jolloin kukaan ei luultavasti tiennyt mitään lukihäiriöstä tai dysleksiasta.

Opin lukemaan ja kirjoittamaan varmaan ihan kohtuullisessa ajassa. Sen sijaan kertotaulu oli pienen koululaisen Via Dolorosa. Laskukirja (kuten silloin sanottiin) aukesi aina samasta kohdasta, aukeamasta johon oli painettu kaikki kertotaulut yhdestä kymmeneen. Se aukesi siitä, koska olin itkenyt kirjan aukeaman likomäräksi useaan kertaan. Kirja laitettiin yöksi lämpöpatterille niin että patteri oli sivujen välissä, muuten se ei olisi kuivunut. Sivut olivat ainaisesta kastumisesta paksut ja pahviset. Yritin ja yritin. Isä kuulusteli. Hänen kärsivällisyytensä oli loputon. Ja kyllä minä sen lopulta opin.

Oppikoulu eli koulu ikävuosina 10-15 oli pahinta aikaa. Luin neljää vierasta kieltä, joka tarkoitti loputonta määrää ulkoa opittavia uusia sanoja. Todella loputonta. Kun se suvivirsi kajahti, niin samalla kellon lyömällä alettiin etsiä paikkaa, jossa voisi opiskella kesäkuun ja saada ehdot suoritettua.

Ehtolaiskursseja järjestettiin todella omituisissa paikoissa. Kursseille meno oli tietysti myös ahdistavaa, koska kaikki opiskelijat olivat vieraita. Eikä siellä keneenkään tutustuttu. Jos kursseja ei löytynyt, löytyi yksityisopettajia. Kerran istuin kesäkuun yhdessä ikivanhassa huvilassa Kulosaaressa. Talo oli täpötäynnä raskasta antiikkia, siellä oli mielestäni valtavan sekaista ja haisi pölylle. Sinne oli oikeasti kammottavaa mennä. Mutta menin, koska oli pakko. Ja opin koska keskityttiin kuukauden ajan yhteen ja samaan aiheeseen. Toistoa toistoa toistoa.

Huolimatta siitä, että koulunkäynti oli kivinen polku kulkea, viihdyin koulussa. Olin hyvä kuvaamataidossa ja musiikissa ja olin aina mukana kaikissa tapahtumissa ja näytelmissä. Opettajat pitivät minusta, vaikka saivatkin välillä komentaa enkä ollut se hyvä oppilas. Kulosaaren yhteiskoulu oli turvallinen ja kiva paikka.

Kun lopulta kirjoitin ylioppilaaksi ja sain tietää että lyhyt matematiikkakin oli mennyt läpi, huusin onnesta vanhempieni yrityksen edessä Mariankadulla niin, että se kuului varmasti Töölöön saakka. Samalla vannoin etten enää koskaan opiskele missään.

Lakkiaisissa rehtorimme Matti Karstikko kätteli kaikki uudet ylioppilaat, mutta minut hän sulki karhun syleilyyn valtavaan syliinsä ja sanoi: Ja Sumarin Hanna, kuka olisi ikinä uskonut!

Ei varmaan kukaan. Mutta läpi meni C:n papereilla.

Miten dysleksia on vaikuttanut elämääni? Vaikka miten. Koska olin aivan paska koulussa, huonoista huonoin, vaikka kuinka pänttäsin, sain varmaan leiman tyhmänä ja laiskana. Silti oppiakseni mitään minun oli oltava tuhannesti ahkerampi kuin kukaan kympin oppilaista, vain saadakseni hyväksytyn kokeista. Dyslektikko ei ole tyhmä, me vain opimme erilaisilla metodeilla kuin muut. (Kaikki oppivat siten kuin dyslektikot oppivat) Huonoutta piti kompensoida muilla asioilla ja elin kohtuullisen vilkkaan nuoruuden ja kärsin tietysti huonosta itsetunnosta.

Opin olemaan nokkela ja huomasin pian että olen tavattoman taitava monissa asioissa, mutta en vielä silloin ymmärtänyt, että niistä voisi muodostua joskus ammatti tai ammatteja.

Kolme ihaninta asiaa koulussa oli

Kun voitin suunnittelemallani julisteella piirustuskilpailun

Kun rehtori sanoi julkisesti että Hanna Sumarista me kuulemme vielä

Kun matematiikan opettaja antoi minun vastata tunnilla, vaikka kävin luokkaa toiseen kertaan

Haluaisin, että jokainen joka saa nyt kevättodistuksen, uskoisi siihen että maailmaan mahtuu kaikenlaisia osaajia, kaikenlaisia tapoja oppia ja pärjätä. Katso tänne! Pidin sanani, enkä koskaan mennyt enää opiskelemaan kouluun. Yritin kerran opiskella sisustussuunnittelua koulussa, mutta huomasin pian osaavani enemmän kuin opettajani. Koulu ei ole koko elämä ja kaikkia meitä tarvitaan!

Ja oppimisvaikeuksista kärsivien vanhemmat ja sukulaiset, valakaa uskoa ja iloa lapsiin. Palkitkaa heitä niistä asioista joissa he ovat taitavia, sillä jokainen on taitava jossain. Hyvä itsetunto auttaa pärjäämään!

♡

Hanna

Tiedättekö, kun joskus vaan inhoaa itseään ja ajatuksiaan ja tapaansa olla ja elää ja päättää visusti ryhtyä paremmaksi ihmiseksi heti nyt?

Itsensä ruoskiminen voi alkaa jostain ihan pienestäkin asiasta, joka ei kuitenkaan siinä hetkessä tunnu lainkaan pieneltä. Kimmoke voi tulla esimerkiksi jonkun siististä vaatekaapista, jota väsyneenä vertaa omaansa, jonka näkee maailman kaikkeuden hirvittävimpänä paikkana ja kaikenlaisen kaaoksen ytimenä ja samalla itsensä saamattomana ja kykenemättömänä hoitamaan oikeastaan mitään kunnolla.

Kun itsensä ruoskiminen alkaa, on helppoa siirtyä keittiöön lohduttamaan itseään pikkunaposteltavalla. Kun siinä sitten avaa aterinlaatikon ja huomaa että siellä veitsien ja haarukoiden joukossa on leivänmuruja on katastrofi valmista kauraa. Yhtäkkiä tajuaa, kuinka koko huusholli oikeastaan on aivan karmeassa siivossa, ikkunat pesemättä, lauteet hinkkaamatta ja muutenkin aivan liian täynnä tavaraa. Siitä voi sitten siirtyä suremaan sitä, että miettii tätä kaikkea keittiön pöydän ääressä syömässä jäätelöä suoraan litran paketista vuoron perään suklaan kanssa.

Pikkuhiljaa ajatukset siirtyvät siihen kuinka inhottava oma luonnekin on! Varmasti liian usein negatiiviset ajatukset valtaavat mielen. Pieni kateuden pistos tuntuu selkeästi välillä sydämessä. Ja aivan liian usein hermostuu, tiuskii, on kärsimätön ja on kaikin puolin ikävä lähimmäisilleen monin tavoin.

Pahinta kaikessa on syvällä omassa ytimessä, huolellisesti muiden katseilta haudatut ikävät ajatukset. Nyt ne kaikki vyöryvät mieleen. Järkyttävänä Niagaran putouksena ja tsunamina, joka peittoaa alleen jokaisen hyvän teon, kauniin ajatuksen ja ylipäätään ihan kaiken hyvän.

Kun jäätelöpurkin pohja alkaa häämöttää ja ilta hämärtää pelastussuunnitelma on tehty. Heti huomenna aion olla parempi ihminen. Enää ei sotkuinen kaappi (joka ei oikeasti edes ollut koskaan sotkuinen) merkitse mitään. Nyt pannaan kuntoon koko ihmisen sielu ja ruumis yhdessä rytäkässä. Koskaan enää eivät huonot ajatukset tule saavuttamaan tajuntaani. Enää koskaan en hermstu. Enää koskaan en tiuski. Enää koskaan en kadehdi ketään. Enää koskaan en ajattele mitään rumaa vaan olen tyyni, ystävällinen enkä varsinkaan ota itseeni mistään, vaan nauran iloisesti, joku muu onkin niin heikko, että ilkeilee. Koska heikkous on sallittua (muille) ja ihmisille täytyy antaa anteeksi kaikki jo ennenkuin he tajuavat olleensa vähän ikäviä.

Seuraavaksi inhoaa sitten sitä, että on syönyt neljänneskilon suklaata ja litran jäätelöä ja päättää samaan syssyyn ettei enää ikinä sorru moiseen ja heti huomenna alkaa laihdutuskuuri ja dieetti ja jokapäiväiset intensiiviset liikuntaharrasteet, joissa ei hikeä, vaivaa eikä aikaa säästetä.

Hampaiden pesun jälkeen nämä kauniit ja hyvät suunnitelmat mielessä sitä sitten kellistää päänsä tyynyyn ja käy nukkumaan.

Ja mikä ihme onkaan tapahtunut, kun aamulla, kunnon yöunien jälkeen herää! Kaikki on taas hyvin. Yön aikana ovat suomukset pudonneet silmiltä ja kaappi on tarpeeksi siisti ja luonne vikoineen ihan siedettävä. Oikeastaan hyvä. Ehkä sitä on ihan kiva ihminen oikeastaan. Useimmiten.

Vaikka kyllä sitä parannettavaa, aina löytyy ainakin omasta luonteesta ja pieni askel kohti parempaa ihmistä on aina otettu itseruoskinnan yhteydessä.

Tämä vaan tiedoksenne – olen tänään parempi kuin eilen.Ainakin vähän. Ainakin hetken. Ja myös virkeämpi 😉

Onko tuttua?

♡

Iloa päivään!
Hanna

Hei taas,

Aika rientää ja minä riennän ympäri Suomea, Suomen kauneinta kotia etsimässä. Paljon kaikkea muutakin touhua on ollut. Terassin pesua, kitkemistä, siivoamista ja muuta epäkiinnostavaa. Lauantaina pidin kuitenkin pienen breikin kaikesta ja lähdin mieheni mukaan, kun hän lähti ajamaan enduroa Vantaalle. Pakettiautoon pakattiin taas kerran kaksi pyörää, enskapyörä ja mun fillari. Samoin siellä oli kaksi kypärää. Prätkäkypärä ja fillarikypärä.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=wmQjMn9NfPg?rel=0&controls=0&w=560&h=315]

Blogin lopussa on linkki, jonka takaa löytyy kilpailu. Voit voittaa huippipalkinnot itsellesi ja ystävällesi!

On hirveän kivaa ajella pyörällä ylipäätään, mutta parasta on se, kun voi ajella uusissa maisemissa. Mulla onkin tapanani matkoilla ollessa vuokrata pyörä ja tutustua kaupunkiin aamutuimaan pyöräilemällä. Näkee niin paljon enemmän kuin kävellen. Ja autossa nyt saa istua muutenkin ihan liikaa. Bonuksena keuhkoihin virtaa raikasta ilmaa, hotellin suodatetun ilman sijaan.

Ajellessani siellä pitkin poikin tajusin kuinka valtavan nopeasti kevät on edennyt. Kaikki kukkii jo! Kielojen huumaava tuoksu oli jo miltei etova kovassa kuumuudessa. Mutta kaunista oli ja siis tosiaan kivaa, kun ei ollut mitään tietoa siitä mitä seuraavan mutkan takaa löytyy. Muita pyöräilijöitä ei juuri ollut. Yksi kilpapyöräilijä suhahti ohi ja arvostin kovasti hänen tapaansa ilmaista lähestymisensä. Pyöräilijä yskäisi. Paljon mukavampaa, kuin soittaa kelloa. On myös mukavaa tietää, kun joku on tulossa ohi, silloin ei vahingossa aja eteen tai säikähdä muuten.

Ajan paljon autoa sekä kaupungissa, että pitkiä työmatkoja, kun kuvataan ohjelmia, käyn luennoimassa ja tai juontamassa tilaisuuksia. Olen siinä ajaessani monta kertaa miettinyt tapaa olla yksi liikkuja muiden keskellä.

TV:ssä oli joskus tietoisku, jossa muistaakseni Kimi Räikkönen ja Mika Häkkinen sanoivat ettet voi vaikuttaa muiden ajamiseen, mutta omaasi voit. Olen eri mieltä.

Liikenne on yhteispeliä. Samaan aikaan liikkeellä on jalankulkijat, joihin kuuluvat lapset, aikuiset, vanhukset ja vielä koirat ja kissatkin. Pyöräilijät, rullalautailijat, rollaattorit ja pyörätuolit. Autoilijat, ammattiautoilijat, motoristit ja onkohan vielä muitakin lajeja? Kaikkien yhteinen nimittäjä on ihminen. Ja meillä ihmisillä on niin monenlaisia hetkiä elämässä. Samaan aikaan siellä ajelee hän, joka sai eilen ajokortin, hän joka sai kuulla juuri maailman ihanimman uutisen. Hän jonka läheinen on juuri kuollut, hän joka sai uuden työpaikan ja hän joka sai potkut. Hän jota itkettää ja hän joka kiljuu riemusta. Hän joka on aina vihainen. Siksi mun mielestä liikenteessä ei pitäisi provosoitua kenenkään tekemisistä. Varsinkaan, kun siitä ei ole mitään hyötyä. Sen sijaan, kun pyytää anteeksi tötöilyjään, joita kaikki välillä teemme, rauha säilyy ja nopeat, arvaamattomat liikkeet jäävät vähemmälle. Kun antaa tietä kiilaajalle, voi muistaa ettei se hidasta omaa menoa kuin jonkun sekunnin ja on takuulla kiilannut itsekin joskus….. Oma leppeä ja ystävällinen asenne liikenteessä tarttuu. Sillä lailla voi vaikuttaa muihin liikenteessä olijoihin. Kun hymyilee äkäiselle pyöräilijälle, antaa tilaa ja ottaa muut huomioon, se tarttuu. Olen huomannut sen aivan selvästi. Lempeä yskäisy takanani kertoo minulle, että joku on ottanut minut huomioon liikenteessä. Toki teen seuraavaksi saman itsekin! Jos joku ei siihen pysty, hänellä on huono päivä ja tilanne. Jokaisella on sellainen joskus. Siihen voi olla millaisia syitä tahansa. Annetaan anteeksi ja toivotetaan hyvää matkaa mielessämme, silloin ei provosoidu itse eikä kanna huonoa energiaa mukanaan.

Ja sitten se pyöräilykypärä. Aina päässä. Koska pääoma ratkaisee!

Liikenneturvan sivuilla on kilpailu, jossa ideana on suomalaisten pyöräilytyylit. Käy katsomassa ja osallistumassa kilpailuun täällä. Voit voittaa Helkama-pyörän ja kypärän itsellesi ja kaverillesi! Jeij!

Hyvää pyöräilykesää

♡

Hanna

Kevät ja alkukesä on meillä kotona kuuma juhlasesonki, sillä neljällä viidestä perheenjäsenestä on syntymäpäivät ja yhdellä lisäksi nimipäivät. Muutenkin kevät ja kesä on ihanien juhlien aikaa ja perinteisesti kevääni kuluu leipoen – mikä on ihana asia, sillä sehän on lempi puuhaani.  Käytän vain luomu- tai vapaan kanan munia. Nytkin keittiössä on monta laatikollista kotimaisia Kultamunan Vapaa kananmunia sekä Kultamuna Luomu kananmunia. Leipoessa munia kuluu paljon. Kanamuna takaa leivonnaisten kuohkeuden, koska se pystyy muodostamaan kestävän ja pysyvän vaahdon. Se myös sitoo raaka-aineet toisiinsa, tuo leivonnaisten pinnalle kiiltoa ja se on monen leivonnaisen täytteen tärkeä osa. Niin pikkupavlovienkin herkullisessa täyteessä!

Raparperin varret puskevat maasta parhaillaan vinhaa vauhtia ja raikas raparperi on ihana keväisten juhlatarjoilujen raaka-aine. Kirpakan raparperin kesyttää lempeästi tietysti marenki. Raparperikakun ja pikku Pavlovat,  joiden täytteeksi tulee raparperitahnaa, eli raparperi curdia. (Lemon curd on varmasti monelle tuttu – raparperista saa myös aivan huippuihanaa tahnaa, jota voi syödä paahtoleivän päällä, lettujen ja pannarin kanssa ja kakkujen sekä kääretortun täytteenä.)

Raparperikakkuun tulee murotaikinapohja, joka täytetään raparperihillokkeella ja sen pinnalle tulee muhkea kerros pehmeää marenkia.

Valkuaisvaahto on kevyttä kuin poutapilvi mutta silti kestävää ja näyttävää. Pehmeän marengin voi tehdä monella tavalla. Käytin helppoa tapaa, jossa ei tarvita sokerilämpömittaria, vaan marenki vain vatkataan sokerin kanssa napakaksi vaahdoksi ja sen pinta kaunistetaan nopeasti uunissa. Valkuaisvaahtoa ei tarvitse kypsentää. Unelman kevyt ja suussa sulava vaahto on hyvää sellaisenaan. Ja huolta salmonellasta ei tarvitse kantaa, sille on kotimaisissa Kultamunissa nollatoleranssi.

Toinen marenkiherkku on pikkupavlovat, jotka täytetään ruusunpunaiseksi värjätyllä raparperitahnalla eli raparpericurdilla ja loppusilauksen antaa rosépippuri.

Pavlovassa marenki paistetaan kypsäksi, mutta sitä ei kuivata uunissa kuten perusmarengit. Pavlovan kuuluu olla pinnalta rapea ja halkeilevakin mutta sisältä pehmeä ja vähän sitkeä.

Pikkupavolvat

6 kpl munan valkuaisia

3 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 tl maissitärkkelystä (Maizena)

2 tl sitruunan mehua TAI valkoviinietikkaa

Kuumenna uuni 125 asteeseen.

Erottele keltuaiset valkuaisista. Yhtään pisaraa keltuaista tai vettä ei saa mennä valkuaisten joukkoon tai ne eivät vatkaudu kovaksi vaahdoksi.

Sekoita vaniljasokeri ja maissijauho desilitraan sokeria.

Vaahdota valkuaiset sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja sokeri + maissijauhot ja vaniljasokeri vähitellen joukkoon samalla vatkaten. Jatka vatkaamista kunnes vaahdosta tulee satiinin kiiltävää ja tiivistä. Lisää viimeiseksi sitruunanmehu tai etikka.

Laita uunipellille leivinpaperia ja lusikoi marenkivaahdosta pellille haluamasi kokoisia marenkeja. Paina lusikanpohjalla keskelle syvennys täytettä varten.

Paista marenkeja 120 asteisessa uunissa noin 1 tunti 15 min. kunnes marengit ovat saaneet vaalean beigen sävyn. Anna marenkien jäähtyä.

Lusikoi valmiiden jäähtyneiden marenkien päälle raparperitahnaa ja ripottele niille murskattua rosépippuria. Jos haluat voit lisätä päälle vielä kermavaahtoa tai lusikallisen ranskankermaa.

Raparperikakku

Raparperi curd – eli raparperitahna

300g raparperin varsia pieninä paloina (noin 6 dl)

1 dl sokeria

2 rkl vettä

3 kananmunan keltuaista

30g voita

1 pullo punaista elintarvikeväriä

rosépippuria

Laita pilkotut raparperit, vesi ja sokeri kattilaan ja keitä raparperit aivan pehmeiksi. Siirrä toiseen astiaan ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Anna jäähtyä hiukan. Voit laittaa kulhon kylmään veteen niin massa jäähtyy nopeammin.

Siirrä jäähtynyt massa takaisin kattilaan ja lisää munankeltuaiset yksi kerrallaan joukkoon reippaasti vatkaten. Lämmitä seosta kokoajan hämmentäen, kunnes se saostuu. Lisää kylmä voi kuutioina sekaan ja sekoita kunnes se on sulanut. Anna jäähtyä ja laita purkkiin. Valmis tahna säilyy jääkaapissa viikon verran.

Muropohja

3 dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

1 dl hienoa sokeria

100 g voita

1 kananmuna

Raparperihilloke/kiisseli

1 l raparperinpaloja

½ dl sokeria

1 rkl vettä

2 rkl perunajauhoja

2rkl vettä

Marenki

4 valkuaista

2 dl sokeria

2 tl sitruunan mehua

Sekoita yhteen jauhot,  leivinjauhe ja sokeri. Lisää joukkoon kylmä kuutioitu voi ja nypi taikina murumaiseksi seokseksi. Lisää lopuksi kanamuna ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Taputtele taikina irtopohjaisen tai keraamisen torttuvuoan pohjalle ja reunoille, peitä vuoka kelmulla ja pane jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Laita raparperinpalat, sokeri ja 1 rkl vettä kattilaan ja anna seoksen hautua keskilämmöllä, kunnes raparperit ovat aivan pehmeitä. Ota kattila liedeltä.

Sekoita perunajauhot kahteen ruokalusikalliseen kylmää vettä ja kaada seos raparperien joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Siirrä kattila takaisin kuumalle levylle ja anna kiisselin pulpahtaa. Älä keitä. Jäähdytä kiisseli.

Sekä taikinan että kiisselin voit tehdä edellisenä päivänä.

Laita muropohjan päälle leivinpaperi ja piirakkahelmiä tai kuivattuja herneitä. Paista pohjaa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Ota vuoka uunista, poista piirakkahelmet ja paista pohjaa vielä 10 minuuttia niin että pohja on kullan värinen.

Tee sillä aikaa marenki. Erottele keltuaiset ja valkuaiset tosistaan. Valkuaisten joukkoon ei saa joutua pisaraakaan keltuaista tai vettä, tai marenki ei onnistu. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sitten pikku hiljaa, kokoajan vatkaten, joukkoon sokeri ja lopuksi sitruunan mehu. Valkuaisvaahdon tulee olla satiinin kiiltävää ja muodostaa pysyviä huippuja.

Levitä raparperikiisseli paistetun piirakkapohjan päälle ja levitä päällimmäiseksi marenki. Sen voi levittää lastalla tai pursottaa. Tai levittää ensin kaksi kolmasosaa lastalla ja pursottaa sen päälle isoja palleroita. Paista 200 asteisessa uunissa, kunnes marenginpinta saa kauniin värin. Vahdi uunin vierellä, ettei marenki pala, väri tulee nopeasti.

Marenkikakku maistuu parhaalta jäähtyneenä.

Suloisia onnenhetkiä keväisiin kahvipöytiin

♡

Hanna the leipuri

Yhtenä päivänä pari kuukautta sitten sain vaatekaappiraivarin. En enää kestänyt sitä että vaatteet, joita en koskaan käytä vievät kaapissa tilaa. Kohtuullisen tyhjä vaatekaappi on unelma. Mutta pointtihan on siinä, että sitten kaiken tulisi sopia kivasti yhteen. Muotiblogeissa on tasaisin väliajoin erilaisia ohjeita siitä, mitä jokaisen vaatekaapin pitäisi sisältää ja kuinka sisältöä yhdistellään tyylikkäästi. Voin taata jo heti kättelyssä, etten koskaan ikinä missään olosuhteissa pääse sellaiseen tilanteeseen.

Virhe numero yksi

Kenkien hamstraus

Kengän numeroni on 41,5 En sano että se on iso, koska se ei ole. Se on sopiva. Sen sijaan Suomi on pieni maa ja täältä on vaikeaa löytää kenkiä 41,5 kokoiseen jalkaan. Tai siis kyllä niitä löytyy, mutta joku ajattelee, että 41,5 kokoiseen jalkaan ei haluta laittaa super näyttäviä kenkiä. Väärin. Juuri niitä minä olen halunnut ja myös ostanut jokaisen parin jonka olen löytänyt sekä Suomesta että muualta. En tykkää enää korkokengistä. Ne on jotenkin teennäiset. Tuntuu ihan pimeeltä kävellä joissain kengissä joissa on piikki kantapään alla ja terävä kärki, kun varpaat on oikeasti leveät. Olen korkkareiden sijaan alkanut hamstrata tennareita. Se on ihan yhtä hullua.

Virhe numero kaksi

Juhlapukujen hamstraus

Matkustin yhteen aikaan usein Jenkeissä ja sekosin jotenkin sikäläisissä vaatekaupoissa. Ostelin juhlavaatteita. Hillittömän hienoja mekkoja suuriin juhliin. Ne eivät maksa siellä mitään ja valikoima on huima. Luulin olevani joku Sex and the Cityn Carrie. Eihän siinä mitään mutta kun en koskaan käy juhlissa. Ainakaan iltapukujuhlissa. Juhlapuvuille kyytiä!

Virhe numero kolme

Kauniiden rintsikoiden hamstraus

Aina, kun menen alusvaatekauppaan ostoksille, ostan ihanuuksia. No ei siinä mitään, mutta mitä nainen oikeasti tarvitsee? Mustat, nudet ja valkoiset T-paitaliivit. Ja sporttiliivit. Ihanuuksia myös – huvin vuoksi. Mutta kertokaa se vaate jonka alla voi asustaa huima määrä pitsiä ja koristeita? Niitä on lopulta aika vähän. Sen sijaan harva se päivä on tarvetta tuolle tylsälle kolmikolle. Mutta miksi tulen kaupasta ulos ilman perusjuttuja ja laatikko pursuaa ihanuuksia? (Turhuuksia – that is)

Kaapista lähti henkilöautollinen vaatteita ja kenkiä kiertoon. Ulalllaaaa se on ihaaanaa! En silti voi kuvata vaatteitani ja antaa neuvoja mitä siellä pitäisi olla. Välillä kun on pakko olla hulluna värejä ja välillä taas maistuu musta t-paita ja mustat farkut. Klassisuus on mulle vähän liian tylsää, vaikka muilla voin sitä ihaillakin.

Onko sulla kaappi kunnossa ja kierrätätkö vaatteita, vai saatko kaapin pysymään järjestyksessä vaikka se on täynnä?

Love

♡

Hanna

Kukapa sitä uskoisi, mutta sekä minulta että John Lennonilta on leikattu talteen hiuskiehkura samana vuonna. Eikö olekin tärkeä ja kiinnostava tieto! John Lennonin kiehkuran nappasi talteen saksalainen parturi vuonna 1966, kun hänen piti siistiä Beatles-tähden hiuksia How I Won the War –elokuvan kuvauksia varten. Minun kiehkurani talletti oma äitini, jonka saksien jäljiltä otsatukkani oli yleensä lempeästi vino. John Lennon oli tuolloin 26-vuotias maailmantähti ja minä 8-vuotias tytön tyllerö.

Minun hiukseni olivat lapsena aivan vaaleat, olin oikea pellavapää. Pikku hiljaa ne tummuivat maantienvärisiksi, eli kauniimmin sanottuna tummanvaaleiksi.

Hiuksiani on värjätty aina. Ensin oli punainen kausi, sitten musta ja sen jälkeen hiukseni ovatkin olleet sellaiset kuin nyt. Noin suurin piirtein.

Musta kausi oli aika villi. Siihen kuului myös asteittainen hiusten lyheneminen pitkistä puolipitkien kautta aivan lyhyiksi.

Nykyinen väri ja malli onkin sitten viihtynyt päässäni viimeiset viisitoista vuotta. Muutama vuosi sitten hihkaisin riemuissani, kun hiusrajasta löytyi kaunis harmaa suortuva. Se oli jotenkin jännittävää. Sekunnin verran. Sitten ajattelin miltä näyttäisin harmaahiuksisena. Ei ole mun juttu. Joillekin se sopii kyllä todella upeasti. Esimerkiksi omalle äidilleni jolla on mustien hiuksien seassa tasaisesti harmaita ja lisäksi ohimoilla kaksi leveää harmaata raitaa. Minun ihon väriini ei harmaa sovi ollenkaan, eikä harmaita ole vielä tarpeeksi että se näyttäisi jotenkin coolilta. Joten jatkan hiusteni värjäämistä 🙂 Yleensä sen tekee kampaaja, mutta nyt L’Oréal Paris on tuonut meille plus 55 ikäisille ihan omat Age Perfect by Excellence -tuotteet jotka on tarkoitettu juuri meidän hiuksillemme. Hiukset ikääntyvät ihan kuten ihokin. Ikääntyneet hiukset tarvitsevat siis omat tuotteensa voidakseen mahdollisimman hyvin.

Hiusvärien käyttö on helppoa. L’Oréal Paris Age Perfect by Excellence –pakkauksessa on kaikki mitä hyvään lopputulokseen ja helppoon värjäykseen tarvitaan: Värivoide, kehite, hansikkaat, värin tasaisessa ja helpossa levityksessä auttava levitysharja ja hoitoaine. Homma hoituu siististi. Ensin hanskat käteen, sitten värivoide puristetaan kehitepulloon ja aineet ravistellaan sekaisin. Pullon terävällä kärjellä tehdään hiuksiin jakauksia joihin levitetään väriä. Lopuksi väri harjataan levitysharjalla alas hiusten latvoihin saakka. Värin annetaan vaikuttaa puoli tuntia ja sitten vain pesu ja lopuksi hoitoaine. Hoitoainetta riittää vielä muutamaan pesuun värjäyksen jälkeenkin. (Hoitoaine on muuten aivan mielettömän hyvä – ystäväni ostaa välillä väripakkauksia, vain hoitoaineen tähden!)

Minun tyvikasvuni peittyi hyvin ja väri on kestänyt hiuksissani nyt kolme viikkoa. Eli erittäin hyvin! Sävy jota käytin oli numero 6.03 ja toimi kiharoissani just nappiin! Tukassani on raitoja ja kiharani heiluvat tuolla jossain ilmassa. Jos hiusten tyvi on vaalea, näytän siltä kuin minulla ei olisi tukkaa ollenkaan. Siksi värjään tyven aina vähän tummemmaksi kuin mitä latvat ovat. Latvat taas vaalenevat auringossa itsestään. Pian alkaa taas kesätyöni, eli Suomen kauneimpien kotien metsästys ja kaikki kesän ja kevään juhlat. Hiukset tarvitsevat väriä ja hoitoa.

Age Perfect Excellence on ensimmäinen kaunistava väri ikääntyneille, harmaille hiuksille. Ainutlaatuinen kerrostettu vivahdeteknologia mukautuu ikääntyneiden hiusten sävyihin, ja luo värin, joka on täynnä harmonisia kontrasteja.
Se on voidehiusväri, joka on suunniteltu ikääntyville, hauraille harmaille hiuksille. Uudenlainen teknologia peittää harmaat kerroksittain, eikä jätä näkyvää juurikasvua. Tuloksena kaunistava väri ja täyteläiset, paksumman näköiset hiukset.

Jos värjäys kiinnostaa niin tiedossa on kaksi hyvää asiaa: Sokoksissa on ensi viikolla (23.5. – 29.5.) nyt hyvä tarjous, jonka voi hyödyntää vaikka kevään juhlakautta silmällä pitäen: Ostaessasi 2 L’Oréal Paris –hiustuotetta, saat kaupan päälle 15€ arvoisen trendikkään ”takkuharjan” eli siis hiusten selvitykseen tarkoitetun hiusharjan.

Lisäksi minun blogini ihanilla lukijoilla, eli sinulla, on mahdollisuus voittaa L’Oréal Paris -hiustenhoitopaketti jonka arvo on yhteensä 50,67€. Paketti sisältää:

Elvital 400ml Color-Vive shampoo värjätyille hiuksille
Elvital 400ml Color-Vive hoitoaine värjätyille hiuksille
Elvital 200ml Color Vive hoitoainesuihke
Elvital 300ml Color-Vive hiusnaamio värjätyille hiuksille
Elvital 100ml Extraordinary Oil hiusöljy kaikille hiustyypeille
Elnett 75ml Satin Precious Oil voimakasta pitoa antava hiuskiinne kuiville ja vaurioituneille hiuksille
Elnett 250ml hajusteeton erittäin voimakas
L’Oréal Age Perfect by Excellence -hiusväri (sävy valintasi mukaan)

Minun hulluin hiustyylini on ollut toispuoleisesti leikattu musta tukka, josta ei (onneksi) ole kuvaa saatavilla. Kerro mikä on sinun hulluin hiuskokeilusi ja mitä nyt toivoisit hiuksiltasi. Kirjoita vastauksesi blogin kommenttikenttään, täytä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja olet mukana arvonnassa! Kilpailuaikaa on 25.5. asti.

Joku onnekas maksoi John Lennonin hiuskiehkurasta 25.000 puntaa. Mietin tässä mikä mahtoi olla hiusten kilohinta… Arvaan että kaikki lukijani ovat nyt kilvan huutamassa minun vuonna -66 leikattuja hiuksiani, mutta ilmoitan jo nyt, että säästän niitä vielä – ne ovat vanhuuden varani ja ne huutokaupataan huutokauppakeisarin toimesta, kun jään eläkkeelle. Joten pysykää kuulolla!

Ja lopuksi – viime viikon arvonnassa L’Oréal Age Perfect –ihonhoitopaketin voitti Ulpu! Onnea! Sinuun ollaan yhteydessä ilmoittamaasi sähköpostiin. 

♡

Hanna

Istuin kolmikymppisen naisen kanssa samassa tilaisuudessa. Nainen kertoili elämästään. Hän oli käynyt kuvataidepainotteista koulua ja nauttinut suuresti päivittäisistä parituntisista kuvaamataidon tunneista, joilla oli saanut piirtää ja maalata päivittäin. Hän oli hiljattain suorittanut kaupallisen alan opintonsa loppuun ja vasta aloittanut työelämässä vakituisesti.

Puhuimme myös hiukan politiikkaa ja hämmästelimme Donald Trumpin politiikkaa ja kuinka hän lupaa asioita joita ei oikeasti voi mitenkään pitää. Nainen totesi, että kyllä Suomen talouspolitiikkakin ahdistaa. Hän oli vasta alkanut maksaa veroja. Koko palkka ei tullutkaan enää käteen. Hän pohti pettyneenä mitä hän muka verorahoillaan saa. Hän harkitsi vakavasti muuttavansa johonkin toiseen maahan töihin.

Hetkeen en pystynyt hengittämään. Kun ilma taas kulki, suljin suuni.

Siinä me istumme Helsingin keskustassa. Ulkopuolella näkyi katutyö ja puisto. Nainen oli nauttinut elämästään 30 vuotta maksamatta lainkaan veroja. Käynyt koulut, saanut rokotuksia ja tukea opintoihinsa, asumiseensa. Ajellut pyöräteitä, käynyt ehkä uimahallissa ja vaeltanut metsässä elänyt suunnitellussa ympäristössä ….. Asunut maassa jossa aivan kaikki toimii. Siis aivan kaikki. Olin niin pöyristynyt etten saanut sanaa suustani.

Eilen kehä kolmosen ruuhkat pääsivät valtakunnan uutisiin saakka. Puoli tuntia kauemmin oli joltain kulunut työmatkaan. Se on inhottavaa. Valitusten kuoro on mittava, kun sekä kehä ykkösen että kehä kolmosen ja yhden sillan korjaukset tehdään samaan aikaan. Ja lauluhan on sama joka kesä. Kaikki itkevät kovaan ääneen, kun kadut ovat auki. Kaikkialla korjataan. Tämä ikuinen valitus vituttaa.

Soisin, että tuo nainen muuttaisi jonnekin. Mihin tahansa, paitsi ehkä toiseen pohjoismaahan. Ehkä hän huomaisi mitä verorahoillaan saa. Ehkä näkisi kuinka Suomessa kaikki toimii. Aivan kaikki. Puhdas, toimiva ihana maa, jonka kadut korjataan, liikenneympyrät ja kadun varret maisemoidaan, jossa ihmisillä suurimmaksi osaksi on katto pään päällä ja kaikista pyritään pitämään huolta, kouluttamaan ja antamaan mahdollisuus harrastaa ja elämä on turvallista.

Suomessa haukutaan mielellään itänaapuriemme tieverkoston laatua. Miettikää siis hetki ennen valitusta kun omaamme korjataan ja se aiheuttaa ruuhkaa. Joustakaa ja lähtekää aikaisemmin matkaan.

(Toki ymmärrän olevani etuoikeutettu, kun voin usein valita, koska lähden liikenteeseen, eikä minulla ole pieniä lapsia jotka on haettava tietyyn aikaan päiväkodista, mutta valittamien ei auta silti)

Kun sataa lunta ja sitä kasataan joka paikkaan ja parkkipaikat vähenevät, lähtekää aikaisemmin ja etsikää paikka. Kun junat eivät kulje kovalla pakkasella, ymmärtäkää se. Systeemi ei kestä kovia pakkasia, joita on kuitenkin aika harvoin. Varmaan kiskot ja vaihteet ja koko baletti voitaisiin lämmittää. Mitä sanoisitte, jos nostettaisiin vähän veroja, että se voitaisiin tehdä?

Puhiun tästä taksikuljettajan kanssa tänä aamuna matkalla lentokentälle. Kysyin kehäteiden ruuhkista. Hän sanoi että pahat ovat, matkoihin täytyy varata enemmän aikaa ruuhka-aikoina. Noin se menee, jos halutaan että tieverkosto on kunnossa. Täytyy rempata. Hän suhtautui asiaan positiivisesti ja sanoi että täällä Suomessa kaikki ajatellaan negatiivisen kautta (jonka totesi myös Mika Häkkinen Teemu ja supertähdet –ohjelmassa, syyksi miksi ei niin viihdy Suomessa.) Olimme kuljettajan kanssa samaa mieltä ja hän laukaisi lopuksi hauskasti: Mulla on sellanen keksihyllyindeksi. –Mikä se on? No, niin kauan kun kaupassa on kymmenen hyllymetriä erilaisia keksejä, niin meillä menee kyllä aika hyvin.

Lähden ostelemaan keksejä.

♡

Hanna

P.S. kuulin kun joku kertoi radiossa, että Englannista saapunut vieras oli päivitellyt kuinka ihanaa täällä on liikkua, koska ei ole ruuhkia ollenkaan. Se on se mihin vertaa.