Tiedättekö, joskus mun päivät on sellaisia, että musta tuntuu kuin olisin nyrkkeilysäkki. Iskuja satelee vasemmalta ja oikealta. Ja siis en tarkoita tulis huonoja juttuja. Tulee vaan ihan kaikkea. Paljon. Se on jotenkin koomista tää mun elämä. No siis tähän tapaan kuin esmes eilen. Mutta hommahan alkaa tietysti jo edellisenä päivänä.

Sunnuntaina heräsin hiukan kurkku kipeänä ja otin iisiä koko päivän. En myöskään jaksanut tehdä ruokaa ja mentiin syömään Mountainiin intialaista. Me tilataan aina sama annos. Mountain special. En ota riisiä ollenkaan vaan lapioin sen ihanan ruoan suuhuni naan-leivällä. (Jota en osaa onneksi tehdä itse. Vaikka toisaalta, mistäs tiedän kun en ole koskaan kokeillut. Ai ja miksikö onneksi? Se on vähän liian hyvää) Pienessä ähkyssä sitten apteekin kautta kotiin. Ostin Echinaforcen nielusuihketta ja reippaasti sitten suihkautin sitä kurkkuuni ja jumankeka se kirvelee kurkkua, jos on hyvä tulehdus siellä aluillaan. Vaan mitäpä siitä, jos parannuskeino sattuu tai lääke on pahaa, se tehoaa, eiks niin.

Kello oli viisi, kun istuin nojatuoliin ja nukahdin oikeastaan saman tien. Nukuin tunnin tuolissa ja kömmin kuudelta sänkyyn, josta heräsin yhdeksältä. Sitten katsottiin HBO:lta TRUST joka on järkyttävän hyvä. (Maratonivaroitus) Ja taas nukahdin ja olisin nukkunut vielä, vaikka kuinka, kun kello soi varttia vaille kuusi. Menin Huomenta Suomeen Nina Rahkolan ja Tero Karhun haastateltavaksi. Kummatkin on mun suosikkeja. Hyväntuulisia, aitoja, asiallisia, positiivisia toimittajia, jotka paneutuvat työhönsä ja ovat ottaneet asioista selvää etukäteen. Oli tosi kiva pieni sessio. Aiheena oli Kaamoksen hallinta stressinpurku. Jäi tosi kiva fiilis. (PAM)

Katsoin puhelinta, kun lähdin Akateemisesta, jossa Huomenta Suomi kuvataan ja olin saanut viestin, että ystävälle täytyy lähettää migreenilääkettä joutuin ja säädin sen (PAM)

Ajoin himaan tekemään duunia ja lähetin jutun ja kuvat Meidän Mökki –lehden toimitukseen. Olin jutusta jotenkin sitä mieltä, että olis täytynyt puristaa enemmän, mutta sinne se meni. (PAM)

Sähköpostiin tuli harmillinen viesti, jossa ei ollut päätä eikä häntää. (PAM) Kirjoitin yhden työn puoleen väliin ja sitten olikin aika hiukan siivota, koska mulla oli kiinnostavan uuden projektin tiimoilta tapaaminen meillä ja kamat oli vähän hujan hajan. Ja samalla tajusin, etten itse asiassa muista viittä tärkeää asiaa, jotka siihen palsuun sisältyi. Paniikki (PAM) aloin puristaa nuppia mutta sehän ei mitään auta. Joten siivosin ja sit muistin. Helpotus (PAM)

Tän uuden projektin teko jännitti hulluna ja olin aika varma, etten onnistu siinä (PAM) mutta kuinkas kävi – se meni hyvin (PAM)

Tajusin etteihän mulla ole oikein soveliasta tarjottavaa vieraalle (PAM) mutta sit tajusin, että on mulla ja tein avocadonäkkärit ja hän tykkäs niistä. (PAM) Hän oli muutenkin ihana ja sellainen rauhoittava tyyppi. Siitäkin tulee (PAM)

Vielä tuli yksi hämmentävä meili, joka piti selvittää ja säätää (PAM) ja sitten lehtijutusta tulikin kaksi kiitosta (PAM) (PAM)

Tässä vaiheessa kello oli siinä neljän hujakoissa ja olin jo aivan raatona. Olin nytkähdellyt oikeaan ja vasempaan jo niin monta kertaa. Sitten ryhdyin kokkaamaan ja vedin ihan lonkalta reseptin ja ruuasta tuli a-i-v-a-n-s-a-i-r-a-a-n hyvää. Pastaa, suppiloita, kermaa, voita ja zuchinikuutioita. Chiliä ja veeässää. (valkosipulia) Tästä ei aiheutunut tönäisyä.

Loppuilta menikin oikeastaan vuoteessa tellua katsellen, kun katsottiin se Trust loppuun. Itkin tosi paljon, koska ihmisten raakuus satutti. En voisi kyllä missään olosuhteissa toimia niin, kuin siinä toimittiin. Sarja perustuu löyhästi tositapahtumiin miljardööri J. Paul Gettyn pojanpojan Paul Getty III:nen kidnappaukseen. Tästä tulee monta (PAM) (PAM) (PAM) (PAM) (PAM).

Ainakin 18 iskua eri suunnilta. Vaan yhtenä päivänä. Must se on jotenkin paljon. Siinä tulee just se nyrkkeilysäkki fiilis. Että vois panna kaikki viestimet kiinni (miks en laittanut??) ja vaan leipoa.

Ymmärtääköhän kukaan tätä? En tiijjä mutta tänään ei o iskuja sadellut kumpaankaan suuntaan. Harmonia is here! (PUS)

Hanna

♥️

Hämäränäkö ja autoilu. Meillä oli kaunis ja valoisa, ihana syksy, mutta marraskuu on armoton. Vaikka taivaalla ei olisi pilven hattaraakaan, ovat aamut ja illat hämäriä ja pimeitä. Sadepäivinä näkyvyys heikkenee entisestään. Ratin takana saa olla skarppina, kun näkyvyys sekä näkö heikkenevät. Juttelin kauppakeskus Redin Specsaversin Anna-Riitta Ripatin kanssa hämärällä ajamisen tuomista näköhaasteista ja ratkaisuista niihin.

Hämärässä jokainen näkee huonommin, kuin valossa. Se on ihan selvä juttu ja mitä enemmän vuosia kertyy, sitä haastavampaa silmän on mukautua valon määrän vaihteluihin ja sitä enemmän valoa ihminen tarvitsee nähdäkseen kunnolla.

Teksti jatkuu kuvien jälkeen

Silmät tottuvat hitaasti hämärään, kun sinne siirrytään kirkkaasta valosta. Hämärässä ajaessa silmiin tulee kirkkaita valoja ja heijastuksia tiheään ja niihin täytyy tottua aina uudelleen. Siksi häikäisyä täytyy koettaa estää kaikin mahdollisin tavoin.

Kun ikää karttuu voi silmissä olla jo kaihin alkua ja lasiaissamentumia (pisteitä ja läpinäkymättömiä hiukkasia) jotka häiritsevät näkemistä. Näkö muuttuu yleensä pikkuhiljaa ja siksi näöntutkimuksessa pitäisi käydä kahden vuoden välein. Vanhat silmälasit voivat olla jo liian heikot tai muuten vääränlaiset.

Itselläni näkemistä kiusaavat sekä hajataitto että ikänäkö. Käytän välillä silmälaseja ja välillä piilolinssejä, jotka räätälöitiin minulle Specsaversilla. Aiemmin minun oli vaikeaa nähdä selkeästi mm. nopeusrajoituksia. Liikennemerkkien ääriviivat tuplaantuivat enkä erottanut selkeästi että onko siinä nyt 80, 100 vai 120. (Siitäkö mun ylinopeusakot johtuvat?!)

Kun käytän laseja tai piilolinssejä, näkö on selkeä ja merkit erottuvat ilman vaivaa. Ja onhan se hirveän tärkeää, koska ajan tosi paljon ympäri Suomea luentomatkoilla ja juontokeikoilla. Enää silmät eivät myöskään väsy, kuten aiemmin, kun ajoin ilman laseja.

Hämärällä ja pimeällä ajaessa on erityisen tärkeää, että laseissa on heijastamaton pinta, ettei lasien sisäpinnoilla elä jatkuva valoshow kiusaamassa näkemistä. Kuten esimerkiksi huonoissa aurinkolaseissa tapahtuu, kun linssien sisäpinta peilaa valoja. Minä saan siitä migreenin.

Iltapäivällä, kun lähdetään töistä kotiin, on liikenteessä väsyneitä ihmisiä. Silmätkin ovat silloin väsyneet. Aika huono yhdistelmä. Jos on työskennellyt koko päivän näyttöpäätteen äärellä, silmät ovat helposti myös kuivat. Kuiviin silmiin puhaltaa vielä auton lämmityslaite ja ne kuivuvat lisää. Samalla näkökin voi huonontua tilapäisesti, varsinkin kun iltapäivällä on alkanut jo hämärtää. Jos kuivat silmät vaivaavat kannattaa käsillä olla silmätippoja ja asiasta kannattaa mainita myös optikolle. Optikko voi arvioida, minkä tyyppistä silmien kuivuminen on ja antaa ohjeita siitä, minkälaiset kostutustipat sopisivat parhaiten.

Specsaversilla on saatavilla myös hämärässä ja pimeällä ajamiseen keltaisen sävyiset Ultradrive-linssit. Kannattaa muutenkin mainita optikolle, jos ajaa paljon jolloin silmälaseihin voidaan valita juuri ajamiseen parhaiten sopivat linssit.

Yhdeksän vinkkiä hämäräajoon

Silmät eivät ole niin nopeat kuin jalkamme

Kun siirtyy kirkkaasta sisävalaistuksesta ulos hämärään ja ratin taakse, eivät silmät ole vielä tottuneet hämärään. Täydellisesti ne tottuvat siihen puolessa tunnissa, mutta 5-10 minuutin kuluttua tilanne on kuitenkin parempi. Liikkeelle kannattaa siis lähteä rauhassa.

Mieti minne katsot

Lähelle näkee hyvin, siihen missä auton valot ovat kirkkaat. Vaara piilee hämärässä, siinä kohdassa, missä hirvet ja ilman heijastimia kulkevat lapset kulkevat. Pidä katse siellä mihin ajovalot loppuvat ja hämärä alkaa.

Tarkista näkösi

Neljänkymmenen ikävuoden jälkeen näkö tulisi tarkistuttaa vähintään kahden vuoden välein. Hajataitto pahentaa häikäisyä ja sitä voidaan korjata silmälaseilla ja piilolinsseillä. Myös monet sairaudet kuten diabetes ja kilpirauhasen vajaatoiminta voivat heikentää näköä. Käy siis säännöllisesti näöntutkimuksessa!

Silmälaseihin pinnoitteet

Silmälasien pinnoitteilla ehkäistään lasien sisäpinnoille tulevia näköä häiritseviä heijastuksia. Liikenteessä valoja tulee monista suunnista ja lasien sisäpinnoilta peilaavat valot estävät hyvää näkemistä, siksi ajolaseissa tulisi olla heijastamaton sisäpinta.

Tuulilasi ja peilit

On tärkeää, että auton tuulilasi on puhdas eikä vain ulkopuolelta, vaan myös sisäpuolelta. Puhtaista peileistä näkee hyvin, mutta ne voivat myös heijastaa pimeässä muun liikenteen valoja ikävästi. Säädä sivupeilit niin, etteivät ne häikäise ja napsauta taustapeili ilta-asentoon, jos se ei mene siihen automaattisesti hämärässä.

Auton sisävalot 

Autossa on paljon valoja myös sisällä. Himmennä mittariston ja navigaattorin valot, ellei se tapahdu automaattisesti autossasi.

Arvioi aika oikein

Suhteuta ajonopeus keliin. Ylipäätään tunnin välein täytyisi pitää tauko ja lepuuttaa silmiä. Älä arvioi ajoaikaa liian optimistisesti. Kesällä matkaan kuluu aina vähemmän aikaa kuin muulloin.

Pitkät ja lyhyet valot

Jos autossasi on kaukovaloautomatiikka, käytä sitä. Se ei koskaan nuku, vaan muistaa vaihtaa lyhyet pitkiksi ja päinvastoin tarvittaessa. Jos automatiikkaa ei ole, muista vaihtaa valot, että näet hyvin, mutta et häikäise muita.

Turvaväli

Hämärässä turvavälin tarpeellisuus korostuu. Edessä ajavan kirkkaat takavalot ja välähtelevät jarruvalot häikäisevät. Pidä etäisyyttä niihin.

Silmät ja ajatukset kirkkaina liikenteessä!

💚

Hanna

Mehukkaat broilerin rintafileet hautuvat uunissa mozzarellan, minitomaattien ja pinaatin kanssa.

Puhelin soi ja multa kysyttiin, että käytänkö fondeja? No totta maar käytän. Aina olen käyttänyt. Syvennän melkein kaikkien ruokien makua fondeilla. Muiden tekemien reseptien lihaliemikuutiot korvaan aina sopivalla fondilla. Niissä resepteissä, joita itse teen ruokablogiini, on ensisijaisena vaihtoehtona aina fondi liemikuution sijaan.

Miksi näin? Koska fondit maistuvat raikkailta, niitä on helppoa annostella juuri sopiva määrä ruokaan tilkka kerrallaan, eikä niissä ole paljon suolaa. Jääkaapissani on aina aika rivi Touch of Taste fondeja. Arvostan myös sitä, ettei Touch of Taste fondeissa ole käytetty aromivahventeita eikä hiivauutetta.

Eniten käytän kana- ja kasvisfondia, joita saa myös luomuna, kuten lihafondiakin.
Lihafondien puolella on monta vaihtoehtoa, joita vaihtelen tilanteen ja fiiliksen mukaan. Valikoimassa on hienoja makuyhdistelmiä. Lihafondeista häränlihafondi on maustettu punaviinillä ja riistafondi kanttarelleilla. Vasikanfondi käy kaikkiin liharuokiin ja kalafondilla saa helposti makua kalaruokiin. Aasian makujakin löytyy kahta erilaista. Katso koko valikoima täältä.

Fondien juju on siinä, että niiden tekemiseen on käytetty paljon aikaa, vaivaa ja raaka-aineita. En ehdi, osaa, enkä jaksa keitellä liemiä paahdetuista luista, lihoista, vihanneksista, juureksista ja yrteistä ja lisätä sitten joukkoon vielä puna- tai valkoviiniä ja muita herkkuja. Mutta otan mielelläni ruokaan niiden maut, kun joku muu on tehnyt työn puolestani.

Viime viikolla tein broilerin rintafileistä ihanaa nopeasti valmistuvaa ruokaa uunissa. Ruoka oli valmista vain noin puolessa tunnissa ja broileri pysyi ihanan mehukkaana. Lisukkeeksi keitin pitkäjyväistä valkoista perusriisiä. Ohje on ohessa. Lupaan, että maistuu ja onnistuu helposti. Lisää reseptejä ja inspiraatiota löytyy täältä

Touch of Taste fondit ovat aitoja liemiä tiiviissä muodossa.

Kermaiset broilerin rintafileet

Broilerin rintafileet uunissa

Raaka-aineet

4 kpl broilerin rintafileitä

2 rkl öljyä

2 tl kuivattua timjamia

suolaa

mustapippuria

2 valkosipulinkynttä

2 dl vettä

2 rkl Touch of Taste kanafondia

2 dl kuohukermaa

1 rkl Touch of Taste kasvisfondia

3 rkl vehnäjauhoja tai 1,5 rkl maissitärkkelystä

250 g miniluumutomaatteja

70 g baby pinaattia

tuoretta timjamia

1 pallo 125 g mozzarellajuustoa

Riisi

3 dl raakaa riisiä

7 dl vettä

2 rkl Touch of Taste kasvisfondia

Ota broilerin rintafileet huoneenlämpöön puoli tuntia ennen kuin alat valmistaa ruokaa. Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen.

Mausta fileet kevyesti suolalla, mustapippurilla ja kuivatulla timjamilla.

Laita öljy kuumalle pannulle ja paista broilerin fileitä kummaltakin puolelta 3-4 minuuttia. Laita paistetut fileet öljyttyyn uunivuokaan.

Laita paistinpannu takaisin levylle ja paistele siinä valkosipulia keskilämmöllä muutama minuutti. Lisää vesi ja kanafondi ja kuumenna kiehuvaksi. Kaada liemi uunivuokaan fileiden joukkoon ja laita vuoka uuniin n. 10 minuutiksi kunnes liemi alkaa porista vuoassa.

Sillä aikaa halkaise tomaatit, viipaloi mozzarella kahdeksaan viipaleeseen ja paista babypinaattia pieni hetki pannulla niin, että se kutistuu ja muuttuu pehmeäksi. Sekoita vehnäjauhot tai maissitärkkelys ja ruokalusikallinen kasvisfondia kerman joukkoon.

Ota vuoka uunista ja kaada kermaseos vuokaan. Laita fileiden päälle mozzarellaviipaleet ja lisää ympärille tomaatit, pinaatti ja tuoretta timjamia. Laita vuoka takaisin uuniin n. 20 minuutiksi, kunnes broileri on läpikypsää, mutta ei kuivaa. Aikaa ei voi tarkkaan sanoa, koska fileiden paksuudessa on suuria eroja.

Herkkuhetkiä ruokapöytään!

♥️

Hanna

Koti on mun turvasatama, joka alkaa jo kotipihasta. Päivän paras hetki on se, kun ajan kotipihaan työpäivän jälkeen. Sammutan auton moottorin, työnnän oven auki ja istun siinä autossa ihan hetken, päästän ulos pitkän huokauksen ja kuuntelen hiljaisuutta. Siitä alkaa mun koti-ilta.

Eteisessä pudotan kaikki tavarat käsistäni siihen lattialle ja potkin kengät pois jaloistani. Sen hetken voimaan voin aina luottaa. Olen kotona. Siellä ei maailman tuulet hirveästi heiluta, kotona voin tehdä ihan mitä haluan, ihan koska haluan ja voin näyttää ihan siltä miltä satun näyttämään.

Voi olla, että yksityisyyden ja rauhan kaipuu korostuu, kun ammatti on julkinen. Tavallinen työpäivä on usein kauhean repaleinen ja monitahoinen, nopeatempoinen ja tietysti edustan itseäni koko ajan kaikkialla. Koti-iltaa viettää kaikesta sellaisesta vapaa Hanna.

Kun tulen kotiin, vaihdan saman tien päälleni verkkarit, T-paidan, villasukat ja yleensä myös villapaidan. Niissä roikottelen kotona kaikkina vuorokaudenaikoina.

En tee mitään idyllistä ja ihanaa, vaan oikeastaan lakkaan tekemästä mitään. Se on just kaikkein parasta. (Tietenkin ’en tee mitään’ tarkoittaa eri ihmisille eri asioita)

Kun olin pieni, me asuttiin omakotitalossa ja kerrostalot olivat musta tosi jännittäviä. Kun me ajettiin Laajasalon kerrostalojen ohi, mietin aina, että olis kivaa, jos talon julkisivun vois leikata pois ja vois nähdä mitä kaikkea ihmiset tekevät kodeissaan just sillä hetkellä. Kuinka erilaisia ihmiset ovat?

Meillä kotona –sivusto on nyt tavallaan toteuttamassa tän mun lapsuuden jutun lauantaina 10.11. Siitä tulee varmaan ihan hirveän hauskaa. Juttu toteutetaan Instagramissa kuvakilpailuna, jossa osallistujien kesken arvotaan 1000 €:n lahjakortti Finnish Design Shoppiin. Paras kuva voittaa herkut unelmien koti-iltaan! Tuu mukaan ja katso arvonnan säännöt tarkemmin täältä.

Mä en tiedä millaisen kuvan itse sinne instaan laittaisin, mutta kisaan voi osallistua myös Instastoryn kautta ja meidän koti-iltaa voi silloin lauantaina seurata sieltä. Ja se on kyllä harvinaista, sillä en yleensä laita stooreja meiltä kotoa. Jos osallistut instastoriesilla tägää story @meillakotonafi (Meilläkotonalla on oikeus repostata nämä kuvat omaan instastoriesiin)

Mä myös osallistun tietenkin Meillä Kotona Facebook-tapahtumaan, se löytyy täältä ja siihen voi osallistua kaikki.

Opin lapsuudenkodistani tärkeitä asioita, kuten että työ ensin ja sitten huvi. Siihen kuuluu esimerkiksi se, että tiskit tiskataan, ennen telkkarin katsomista ja sänky pedataan joka aamu ja vaatteita ei ole pitkin poikin jne. En noudata mitään noista säännöistä, jos ei huvita. Joskus huvittaa ja joskus ei.

Meillä on käynyt 12 vuotta sama maailman paras siivooja. Eija on hoitanut pyykit, ikkunat, jääkaapin siivouksen ja puutarhahuonekalujen korjauksen, haravoinnin ja kukkien kastelun ja aivan kaiken kerran viikossa. Hän kiillottaa tiskipöydän ja lieden niin kuin kukaan muu ei kykene ja torstai on siksi viikon paras päivä. Rakastan siisteyttä, mutta voin silti potkia kengät jalostani ja jättää ne keskelle eteistä. (Mitä en koskaan sallinut lapsilleni.) Siisti koti ON ihana ja tärkeä. Ja ehkä se on niin, että kun on perus siistiä, niin viikon garderobi sohvan selkänojalla ei stressaa. Tarvittaessa ne saa siitä pois minuutissa.

Me asutaan kotona kahdestaan mieheni kanssa. Jari ei koskaan moiti mun erilaisia kasoja ja pyytää anteeksi omiaan. Sanon aina, ettei haittaa. Mutta oikeasti en kestä sitä, että hän jättää eteisen kaapinovet auki. (What an issue!)

Me hengataan vähän liikaa koneella molemmat. Minä tutkin reseptejä ja puutarha- ja sisustus juttuja ja mies endurovideoita.

Netti on koukuttava. Mutta mulla tällaiset ihanat kuvat vievät mennessään. Kauneus inspiroi ja voin hukkua pitkiksi ajoiksi selaamaan netistä kauniita asioita. Saan ideoita, jotka toteutan, mutta siihen toteuttamiseen voi kulua ihan älyttömän kauan aikaa. En ehdi ryhtyä toimeen, mutta kun se hetki koittaa, että ryhdyn, kaikki tapahtuu ryminällä.

Kotona vain minä kokkaan ja välillä se tarkoittaa kiinnostavia kokeiluja, hienoja herkkuja ja joskus vanhoja tuttuja ruokia. Välillä (usein) sitä että mikrossa lämpiää Thai Cubet. Emme koskaan juo viiniä iltaisin kynttilänvalossa, vaan minä juon illalla mielelläni ison lasin maitoa.

Koska istun aivan liikaa, mun lonkan koukistajat laulaa välillä (aina) hoosiannaa ja ne kaipaavat venytystä. Venytän niitä iltaisin ainoalla tarpeeksi leveällä tyhjällä seinällä, joka meillä on. Se on tylsää, koska siihen ei näy telkkari ja paikka on vähän ankea.

Kaiken tekemisen ja hengailun aikana voin harrastaa myös yhtä intohimoani – pyykinpesua. Hifistelen pyykkäämisen kanssa. Pesen mitä vain ja aika harvoin mikään menee ns. vihkoon. Joskus mietin sitä, että osaavatkohan ihmiset enää pestä lainkaan nyrkkipyykkiä? Mun mummi opetti mut pesemään villat ja silkit käsin just oikein ja huuhtelemaan kolmeen kertaan. Kaikkea ei voi pestä koneessa, mutta monet asiat voi ja kuivausrummulla hifistely kuuluu myös mun intohimoihin.

Mieheni on urheiluhullu gentleman. Jos tellusta tulee jotain mitä mä haluan katsoa ja samaan aikaan tulee jotain ”tää on pakko nähdä” -urheilua, hän katsoo omaa ohjelmaansa puhelimesta. Usein me katsotaan kuitenkin samaa kanavaa ja koska me molemmat ollaan alalla, me kommentoidaan ohjelmia paljon ammatilliselta kannalta. Se on kivaa.

Mullahan leffat menee ihan tunteisiin ja saatan itkeä holtittomasti tai nauraa ihan hulluna hänen kainalossaan (joka on kodin paras paikka) mutta mies, jonka työ on kameran takana, on aina ihan cool. Poikkeuksen tähän tekee, kun suomalainen saa mitalin. Silloin on viileys kaukana.

Meillä on kotona tosi rentoa. Ja usein rentous tiivistyy saunanlauteille, jossa me maataan limittäin, koska laude on kamalan kapea ja vähän lyhyt. Mutta se sopii meille, koska lähekkäin on just hyvä olla meillä kotona.

Ihania koti-iltoja jokaiseen kotiin – muista osallistua FB-tapahtumaan ja kuvakisaan!

Love

Hanna

Mulla on taas autouutisia! Auto on minulle välttämättömyys työni takia ja haluan nauttia niistä monista tunneista, jotka ratin takana vietän. Siksi haluan, että autoni on toimintavarma, että se ei ole bensasyöppö ja että kyyti on pehmeää ja melutonta. Lisäksi haluan, että mahdollisimman suuri osa auton hallintalaitteista on ratissa ja että näen hyvin autosta ulos. Omassa Renault Talismanissa nämä jutut toteutuvat, olen kirjoittanut siitä täällä, mutta halusin silti koeajaa Renault Kadjarin.

Maaseudulla, huonoilla teillä

Kaikki alkoi viime joulukuussa Espanjassa. Menimme pienelle reissulle sinne mieheni kanssa ja vuokrasimme auton käyttöömme. Kun vuokra-auto luovutettiin meille, se oli Renault Kadjar.

Yllätyimme siis iloisesti, koska Renault on tuttu peli. Kadjarissa oli hyvin samanlaiset hallintalaitteet, kuin omassa Talismanissani, joten sitä oli kiva alkaa ajaa. Lisäksi auton tietokone tarjosi mukavan yllätyksen. Sen navigaattori toimi myös suomeksi. Siitä on iloa, kun ajelee vieraassa ympäristössä eikä tunne teitä eikä oikein suuntiakaan. On helpottavaa, kun kieli on oma äidinkieli ja auto toimii kuten kotonakin.

Matka alkoi siis tosi positiivissa fiilisissä, vaikka olimme Malagassa vasta myöhään yöllä. Ja sama fiilis pysyi yllä koko matkan ajan. Korkea Kadjar oli näppärä vuoristossa ja huonoilla maalaisteillä. Nautimme molemmat sen ajamisesta seikkailuillamme vuoristossa. Koska autolla saattoi ajaa mihin vain, tien kunnosta välittämättä löysimme upeita uusia paikkoja.

Kadjarin kanssa kotona

Innostuin Espanjan reissulla Kadjarista kovin ja nyt koeajoin sitä sitten viikon verran täällä kotoisemmissa maisemissa ja sain myös täydellisen opastuksen sen käyttöön. Onneksi, sillä autosta löytyi ominaisuuksia, joita en ollut tajunnut Espanjassa. Esimerkiksi automaattisesti toimiva lähi-ja kaukovalojen vaihto.

Kadjar on niin sanottu crossover -auto eli siihen on yhdistetty tila-auton ja katumaasturin ominaisuuksia. On kivaa, kun auto on korkea. Siihen on helppo nousta ja siitä on helppo poistua ja autosta näkee hyvin ulos. Lisäksi me ollaan aika pitkiä koko perhe ja tuntuu kivalta, kun pään yläpuolelle jää tilaa. Etuvetoisena se on kiva talvellakin ja jos haluaa, sen voi hankkia myös nelivetoisena. Se on auto, joka sopii monenlaisiin tarpeisiin.

Renault Kadjarissa tykkäsin erityisesti:

Pystyssä pysyneistä ostoksista

Tavaratilan muunneltavuudesta

Auton korkeudesta

Moottorin tehokkuudesta

Pehmeästä ja mukavasta kyydistä

Muotoilusta

Monitoiminäytöstä

Avaimettomuudesta

Siristä!

Juttu jatkuu kuvien jälkeen!

Kun kuljettaa tavaroita – ainahan jotain on mukana

Tein viikon aikana kaksi pitempää reissua ja ajelin Kadjarilla myös kaupungissa. Saarenmaan mökkimatkalla lähtiessä tavaraa oli vähän mukana, vain pari vaatekassia, mutta palatessamme auto oli pullollaan tavaraa. Kotiin oli tuotava kaikenlaista tarviketta ja ostan Saarenmaalta myös aina hunajaa, pähkinöitä, luonnonkosmetiikkaa ja vaikka mitä ihania juttuja joululahjoiksi.

Kuljetan mielelläni kaikki ostokset ja muut tavarat aina auton tavaratilassa ja arvostan suuresti Kadjarin yli 470 litran vetoisen tavaratilan ominaisuuksia.

Tavaratilan voi jakaa kahteen yhtä suureen osaan nostamalla sen pohjasta välitason pystyyn. Silloin luukkuun muodostuu sekä syvennys että tukeva seinämä ja ostoskassit pysyvät pystyssä ja tavarat paikoillaan. Ei tarvitse sitten kauppareissun jälkeen kaivaa ostoksia luukun vihoviimeisestä nurkasta. Tavaratilan luukussa on kädensijat, joilla luukun saa suljettua käsiä likaamatta.

Kadjarin takapenkkien sekä toisen etupenkin selkänojat on helppo taittaa alas, kun täytyy kuljettaa paljon tavaraa. Koska takapenkkien selkänojat taittuvat erikseen on tavaratila muunneltavissa monella tavalla ja mukaan mahtuu pitkiäkin kuljetettavia tavaroita ja silti myös yksi tai kaksi matkustajaa.

Kun tavaratila on näin hyvin suunniteltu ei tule kiusausta laittaa kasseja tai muutakaan kuljetettavaa etupenkkien taakse. Pienessäkin kolarissa ne lentävät sieltä ikävästi pitkin poikin ja voivat olla hyvinkin vaarallisia matkustajille.

Jotta ohitustilanteet sujuisivat turvallisesti, autoni täytyy kiihtyä. Kadajrilla ohitukset sujuvat reippaasti ja silloin kun voi vaan ajella ohittamatta ketään on helppokäyttöinen vakionopeudensäädin ehdoton ilo. Sitä käyttämällä säästyy myös tarpeettomilta kameran väläyksiltä. Virostakin sakot tulevat nopeasti Suomeen, joten ei kannata hurjastella.

Kadjarissa on noin 60% yhteisiä osia Nissan Qashqain kanssa, mutta ranskalaiset ovat muotoilleet Renaultin ranskalaiseen tyyliin ja se on erittäin chic! Sekä ulkoa että sisältä. Siinä on sulavuutta ja pehmeitä kaaria. Jotenkin tuli mieleeni juuri sopivasti sulanut jäätelö tai pehmeästi muotoiltu Pavlova. Ilahdun kauniista yksityiskohdista ja hyvästä muotoilusta. Lisäksi Kadjarin tavaratila on Qasqaita suurempi.

Sisätilojen muotoilu on ylellisen tuntuinen, mittaristo on selkeä ja sitä voi säätää eri väriseksi. Kivoja juttuja on myös kahden mukin teline keskikonsolissa ja ovien pullotelineet, koska minulla on aina vettä mukana autossa ja aamuisin myös kahvia. On se kyllä huimaa, miten hienoja juttuja autoissa nykyään on, ihan vakionakin. Mä nautin niistä ihan täysillä.

Kadjar toi minulle myös runsaasti hupia. Kun yhdistin puhelimeni USB-kaapelilla autoon latautumaan, ilmestyi auton kosketusnäytölle iPhoneni etusivun ikonit. Tajusin, että voin käyttää autossa Siriä. Painoin tekstiviestikuvaketta ja Siri kysyi: kenelle haluat lähettää viestin? Vastasin nimellä ja pian autosta lähti liuta teksti- ja Whatsupp-viestejä. Minä vain sanelin niitä ja Siri kirjoitti, sitten tarkisti ja lopulta lähetti. Parasta oli Sirin kuittaus ”sinne lähti”. Siri myös luki saapuneet viestit ääneen. En siis edes koskenut puhelimeen. Sain tästä hysteerisen paljon hupia, mutta toimintohan on myös turvallisuutta lisäävä.

Entä huolto – kun koskaan ei olisi aikaa!

Nyt kun olen ajanut reilun vuoden omalla Renaultillani, olen ollut tosi tyytyväinen moniin asioihin. Autoni on toimintavarma, pidän R-linkistä, jonka monitoiminäyttö on helppokäyttöinen ja saan sillä muutettua autoni ominaisuuksia, voin kuunnella helposti joko radiota, Spotify:ta tai vaikka kirjoja. Olen saanut todella hyvää palvelua aina autoa huollattaessani ja nyt juuri huippua oli se, että saatoin viedä autoni huoltoon perjantaina iltapäivällä, kun lähdin matkalle ja noutaa sen huollettuna maanantai aamuna, kun lähdin töihin. Renaultin merkkihuoltoja tekevä Autoverkkokauppa.fi on Suomessa ainoa merkkihuoltamo, jossa työn voi tilata lauantaiksi tai sunnuntaiksi! Niin kätevää!

Kiinnostuitko Kadjarista? Vuoden vaiheen jälkeen Kadjar uudistuu ja ensimmäinen uutukainen on ennakkoesittelyssä jo 9.-11.11. Helsingin messukeskuksessa Auto 2018 –tapahtumassa. Joten eiköhän tavata messuilla!

🚘

Auto-Hanna tervehtii!

Joskus elämässä on sellaisia virtauksia. Trendejä. Sitä törmää samoihin asioihin jotka kimpoavat pintaan eri suunnista. En tiedä mistä se johtuu, mutta välillä on se fiilis, että sulle (mulle) halutaan sanoa jotakin.

Nyt eteen kimpoaa jatkuvasti eteen se, että osa ihmisistä tekee töitä henkensä kaupalla stressaten ja osalla ei ole töitä lainkaan tai ainakin niistä on jatkuva huoli.

Viime viikolla törmäsin useampaan ihmiseen, joille kysymykseen ”mitä sulle kuuluu” ei voinut vastata, että ihan hyvää. Heidän katseensa kertoo jo kysymyksen kaikuessa ilmassa, että älä puhu mulle paskaa, vaan kerro oikeasti, miten menee.

Tilanne on aseistariisuvan kiusallinen ja samalla tärkeä. Arvostan rehellisyyttä ja aitoutta eniten ihmisissä. Se on harvinaista herkkua. Kun sen äärellä sitten on, ei voi muuta tehdä, kuin vastata rehellisesti.

Kun sitten sattuukin olemaan niin, että kaikki ei ole ihan satakympillä kivasti, niin siinä sitten jossain valaisin pressissä kerrot, että äidin kuolema painaa vieläkin joka päivä ja vit***aa, että kuoleman taakka painaa selkää, eikä jaksais millään sitä taakkaa kantaa. Muitakin sukulaisia on lähtenyt. Hyvä ystävä kuoli kans just täysin yllättäen eikä ollut kuin vasta 52 ja hänen vaimonsa on mielessä joka päivä ja mietin, että miten se voi edes hengittää. Ja että just tajusin miksi mun sydän on hakannut pari kuukautta, niin että iltaisin on vaikea saada unta, kun jyskyttää niin pirusti. Siks, kun on stressi. Siis oikea stressi, eikä vaan se juttu, että fak mua stressaa iik.

Kysyin pumpusta sydänlääkäriltä ja hän sanoi, että on se vaarallista, jos se on pitkäkestoista. Kestää esmes vuoden ni ei o hyvä juttu. No mullahan ei siis hätää koska on kestänyt vasta reilut pari kuukautta.

No sitten mietin realiteetteja. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän joutuu vilkuttamaan tuonilmasiin. Mutta onneksi ystäväpiiriin kuulu myös paljon itseä nuorempia ihmisiä. Ja he ja heidän ajatuksensa kiinnostavat mua.

Kun sydän oli pomppinut pari kuukautta, viimein pysähdyin asian äärelle. On sekin ihme, ettei siihen herää heti. Se vaan menee niin, että asian työntää mielestään, koska se häiritsee ja on tehtävä asioita. Keskityttävä muihin juttuihin. Kun aloin ajatella asiaa, tajusin että sen on oltava stressi, koska lääkäri oli vähän aiemmin kuunnellut sydäntäni ja todennut että ookoo on.

Havahduin tähän kokoasiaan tietenkin yöllä, sudenhetkellä. Aamulla sitten netistä tutkimaan stressinoireita ja diagnoosi oli oikea. Vaikka ei sitä olisi edes tarvinnut katsoa mistään. Asia oli päivänselvä.

Mietin mitä teen. Päätin katsoa telkkaria. Katsoin neljä tuntia Kotiin takaisin –sarjaa. Sitten istuin neljän tunnin palaverin ja palasin katsomaan vielä neljä tuntia samaa sarjaa. Keskellä viikkoa, kun olisi ollut töitäkin tehtävänä.

Katsoin ja mietin mitä voin tehdä toisin, että stressi helpottaa. Huomasin että ajattelussani oli iso ongelma. Koetin tehdä loppuun kaikki työt. Se on mahdottomuus. Onneksi, koska jos pystyisin se tarkoittaisi, että työt loppuisivat ja tulisi vielä pahempi stressi.

Aloin ajatella vain seuraavaa tehtävääni, enkä kaikkia edellä olevia juttuja. Rauha tuli oitis. Sydän ottaa nyt iisisti, mutta heti kun alan ajatella läähättäen ensi viikkoa ja sitä seuraavaa ja joulukin tulee ja sen ja tuon olisi voinut tehdä paremmin – entäpä jos vähän hioisin sitä… sydän alkaa hakata ja on kuin se haluaisi tulla ulos rinnasta. Kiva herkkä sydän. Kiitän sitä. Pitää huolta, että otan iisisti.

Kun sitten kerroin aidosti kiinnostuneille, miten menee ja mikä meininki, sain kuulla vähän samat stoorit kysyjiltä. Tilanne on aika karmea. Ja niiden joilla tällaista tilannetta ei ole, on kovin helppoa sanoa, että lopeta. Ota iisisti. Toinen ei voi kuitenkaan tietää niitä syitä, miksi tilanteet ovat syntyneet. Ei tarvitse olla työaddikti tai elämän niin tyhjää, että täyttää sen työllä. Tai ylivilkas tai jotenkin sairaasti nauttia kiireestä. Tilanteiden takana voi olla monia asioita, joita muut eivät voi tietää ja nähdä. Työt, niiden sykli, elämäntilanteet ovat monenlaisia, jokaisella on omansa.

Jotkut ihmiset myös tekevät ylipäätään enemmän kuin toiset. Se on ookoo. Eivät kaikki ole tässäkään asiassa samanlaisia. Mulla on aina ollut paljon energiaa ja pidän sykkeestä, rakastan elämää. Ongelma ei ole kohdallani niinkään tekemisestä, kuin ajattelutavasta.

Olen kuunnellut kirjaa ”kuinka olla piittamatta paskaakaan” se on hyvä kirja. Ihan kaikista jutuista ei tosiaan kannata välittää ja kannattaa valita taistelunsa.

Facebookissa ystävä kysyi loppuunpalamisesta ja kuinka siitä kukin selviää. Pian kysymyksen alla oli yi 60 kommenttia. Toinen freelanceri on vetänyt kalenteriin kolme kuukautta viivaa. Ei ota töitä vastaan.

Mitä sulle kuuluu?  Kysymys on niin kovin tärkeä ja myös se, että vastaa siihen aidosti. Mieluiten ei vain äänettömästi itselleen vaan myös ääneen. Sillä me olemme niin samanlaisia kaikki. Samat on murheet ja helpottaa kuulla ettei ole yksin. Ja se että sanoo asioita ääneen, herättää omatkin ajatukset.

Olen nyt ymmärtänyt sen, että äidin menetys on eri juttu. Se on kova paikka, vaikka se tapahtuisi kuinka myöhään. Moni on sanonut. Helpottaahan se, että tietää niin olevan. Mutta ei se kevennä surua. Mutta odotan vuoden ja katson tilanteen sitten. En vaan tykkää niin kovin hitaasta edistyksestä. Mutta ei kai tätä asiaa voi nopeuttaa. Joenkin vaan mietin, et olis ollut kiva tietää tää etukäteen. Olisin ehkä tehnyt jotain tosin kuitenkin. Vai olisinko, en kai.

Ei mulle paljon muuta kuulu, entä mites sulla menee?

Mulla on ongelma – en oikein osaa jaksottaa töitäni ja päivät ovat helposti kovin risaisia. Se ajaa tilanteeseen, jossa teen töitä viikonloppuisin ja iltaisin ja lopulta koko ajan ja tauotta. Siinä väsyy ja välillä työnteko on tehotonta vellomista, jossa edessäni kirjoitustyö, mutta selaan samalla jotain somekanavaa. Siitä taas seuraa stressi ja outo puutumus. Lisäksi ruokavalioni on tällä hetkellä ihan sekaisin, vaikka kuinka koetan pitää sitä kasassa.

Stressi ilmenee sydämen pamppailuna, unettomuutena ja välillä tuntuu, että aivot toimii viiveellä (jos ollenkaan.) On liikaa dataa päässä. Se ei ole ehtinyt vielä loksahtaa oikeisiin lokeroihin. Tieto pyörii sekasotkuna nupissani ja varmaan odottaa, että pääsen lepäämään, jotta kaikki tieto voisi mennä rauhassa paikoilleen.

Olen huomannut, että paras tapa päästä stressistä irti on liikunta. Käyn edelleen, nyt jo kuudetta vuotta, fustraamassa ja tapaan valmentajani Juho Lahden kaksi kertaa viikossa, keskellä päivää. Ja joka kerran tilanne on sama. Mua ei huvittaisi yhtään lähteä treenaamaan, koska työt keskeytyvät. Ja joka ikinen kerta lopputulos treenistä on aivan loistava. Treenatessa unohtaa kaiken muun. Pirulliset lantion nostot ja sietämättömät punnerrukset estävät minua stressaamasta mistään. Kun lähden tunnilta pois, on olo onnellinen ja velatkin muuttuneet saataviksi. Liikunnan jälkeen työ sujuu sutjakkaasti ja mieli on keveä.

Kaksi kivaa juttua on tapahtunut Fustraan liittyen. Kun treenaa valmentajan tai PT:n kanssa, juttuhan menee niin, että liikkeitä tehdään niin, että viimeiset toistot on todellista tuskaa. Ja niin sen pitää olla, että kehitystä tapahtuu. Mutta koska en näe itseäni ulkopuolisen silmin, en näe kehitystä. Ja lisäksi kun katsoo liikuntavideoita, huipputyypit tekevät kaiken niin, että se näyttää tosi sulavalta ja helpolta. Itse sen sijaan ähkii ja puhkii eikä olo ainakaan tunnu kovin sulavalta, vaan enemmänkin pullealta pökkelöltä.

Vähän aikaa sitten kävin tunnilla, jonka nimi oli mielestäni ihan pöllö. ”Viiniä ja venyttelyä” Tunnustan, olen varmaan nipo, mutta minusta ihmiset juovat ihan liikaa viiniä ja mietin kuinka nämä kaksi asiaa voivat sopia yhteen. Kuitenkin menin ystäväni Pekka Nikumatin vetämälle Viiniä ja venyttelyä –tunnille Allas Sea Pooliin tässä yhtenä perjantaina. Se oli silmiä(kin) avaava tunti.

Venyttelyt olivat tehokkaita ja maisema oli aivan ihana. (Maisemat merkitsevät minulle hyvin paljon. Erittäin paljon. Superpaljon). Siinä silmiemme edessä oli meri ja taivas. Salin ikkunat ulottuvat maahan saakka ja luonnon läheisyys keskellä kaupunkia tuntui rauhoittavalta ja hyvältä. Saliin laskeutuva valo oli sanomattoman kaunis.

Pidän itseäni jäykkänä ja huonona liikunnassa ylipäätään. Mutta kuinkas kävikään? Huomasin olevani notkea ja taitava enkä sittenkään pullea pökkelö. Aika riemuisaa! Ja tajusin, että mielessäni ovat oikeastaan vain ne Fustra-tuntien viimeiset toistot, jotka on jo aika kovia. Oli mahtavaa huomata olevansa ihan taipuisa ja jotenkin aika hyvä.

Viiniä ja venyttelyä –tunnin venyttelyn jälkeen tunsin itseni erittäin elinvoimaiseksi ja onnelliseksi. Olin siellä tyttäreni Carolinan kanssa ja se oli ihana tapa viettää yhteistä aikaa perjantaina työpäivän päätteeksi. Kun tunnin jälkeen ihmiset saivat lasin puna- tai valkoviiniä ja jäivät matoille juttelemaan ja siemailemaan viiniä auringon laskiessa ymmärsin, että tunnin idea on aivan loistava. Se oli ihana tapa laskeutua viikonloppuun. Ei mitään suorituspakkoja, vaan ihanaa venymistä ja sen jälkeen lasi viiniä. Olin onnellinen.

Viime perjantaina en päässyt venyttelemään. Olin Oulussa kertomassa sekä kuluttajille että ammattilaisille sisustuksen trendeistä. Kolme täysimittaista 60 minuutin luentoa ei ole ihan kevyt homma ja lauantaina olinkin aika väsynyt. Silti oli istuttava koneen ääreen ja alettava kirjoittaa. Aloitin heti aamusta ja puoli seitsemältä illalla huomasin istuvani pimeässä kodissa, edelleen yöpaita päälläni kirjoittamassa. Oli puettava ja lähdettävä kauppaan.

Kaupassa tuli tämä hullu himo saada nakkeja. Keitettyjä nakkeja. Tiedättehän sellaisia, jotka napsahtavat, kun niitä puraisee. Aloin lukea tuoteselosteita ja seisoin siinä nakkihyllyn äärellä varmaan 20 minuuttia, sillä nakkeja on varmasti 40 eri laatua. Ja niin se vain oli, että nakissa on vähintään viidesosa, yleensä neljäsosa, rasvaa. En voinut ostaa niitä. Ajatus siitä, että joka nakissa on kolmen sentin pätkä rasvaa ei vain käynyt laatuun. Nakkien sijaan sipaisin matkaani 250 gramman lakupussin juuri ennen kassalle menoa ja söin koko pussillisen alusta loppuun parkkipaikalla Instagramia selaten. Arvatkaa oliko sen jälkeen hyvä olo? Tunsinko itseni voittajaksi?

Sunnuntaina oli tehtävä jotain täysin jumittuneelle selälleni ja varasin hieronnan. Hieroja möyhi selkääni, joka oli kuin pottumaa. Yhtäkkiä hän kysyi, treenaanko paljon selkälihaksiani. No joo, vastasin, kai mä vähän treenaan.

– Joo sen kyllä huomaa. Sulla on täällä hyvin voimakkaat hienot lihakset. Naisilla ei yleensä ole hyviä keskivartalon lihaksia. Näitä on kyllä treenattu paljon.

Vitsi se tuntui hyvältä kommentilta! (Hieroja oli nainen, jos jotakuta kiinnostaa)

Lähdin himaan ja katsoin kaksi jaksoa Vain elämää ja ajattelin että kaikki tän kauden artistit on musta ihan huippuja. Mahtavia. Ja herkin heistä kaikista on Pepe Willberg. Ja uskomattomin ihmeellinen nuori Evelina, joka tietä mitä tahtoo.

Sen pituinen se. Aika pitkä pätkä. Mut hei – liikkukaa. Se on ihan mielettömän tärkeää! Kiitos Pekka Nikumatti ja Juho Lahti – mun ihanat liikuttajat. Kiitos Vain elämää ja upeat musat.

Hanna – taipuisa nainen jolla on vahvat selkälihakset. Boooom!

Vaihdevuodet puhuttavat

Tuntuu että vaihdevuosista pitäisi kirjoittaa kerran viikossa ja niin varmaan oikeasti pitäisikin. Sen jälkeen, kun kirjoitin aiheesta ensimmäisen kerran ja itse vapauduin koko asiasta varsin koomisten piirteiden saattelemien tapahtumien myötä, minulta on kysytty vaihdevuosista kaikkia mahdollisia reittejä pitkin.

Olen saanut aiheesta privaatisti satoja viestejä ja kysymyksiä. Se jo kertoo kaksi asiaa. Aihe on edelleen tabu ja että tiedon tarve on suuri.

On surullista, että vaihdevuodet on tabu. Täysin normaali ja erittäin toivottava naisen elämänvaihe on muka jotenkin häpeällinen. Onhan oikeasti ihanaa, että pääsee vihdoin eroon kuukautisista, jotka pukkaavat päälle aina väärään aikaan ja aiheuttavat omat ongelmansa kuten PMS oireet, päänsäryn, migreenit, runsaat vuodot ja selkäkivut joista kaikista kärsin itse.

Raivostuttavaa on myös se, kuinka vaihdevuosia käytetään lyömäaseena naisia vastaan kuten kuukautisiakin. Toki huumorin ymmärrän, kun usein on niin, että kovista vaihdevuosioireista kärsivä nainen on äkäinen, lyhytpinnainen ja sitä myötä hankala. Siksi oireita täytyykin yrittää parhaansa mukaan hoitaa. Eihän kukaan halua olla vapaaehtoisesti ikävä ihminen, se on selvää.

Vaihdevuodet viimeistään vapauttavat seksin ja hyvällä tavalla myös koko naiseuden.

Entä jos estrogeenikorvaushoito ei sovi?

Saamistani viesteistä kuitenkin ymmärsin, että on varsin paljon naisia, jotka jostain syystä eivät voi tai halua käyttää estrogeenikorvaushoitoa.

Kuinka selvitä silloin yöhikoilusta, joka huonontaa väistämättä niin tärkeää asiaa kuin unta ja lepoa? Entä alas painuva mieliala ja kuumat aallot päivisin? Eihän naisen elämä saa viidenkympin hujakoilla muuttua ilottomaksi eteenpäin rämpimiseksi. Onneksi on muitakin mahdollisuuksia kuin estrogeenilääkitys.

Muutama ystäväni käyttää vaihdevuosiin liittyvää hikoilua helpottamaan Vogelin Menoforce Strong salviatabletteja, jotka tuovat heille selvää helpotusta vaihdevuosioireisiin. Sain kuulla salviatableteista, kuten yleensäkin hyvistä naisen elämää helpottavista jutuista, ystävältäni.

Vaihdevuosista puhutaan kuiskaten

Kun kaverini soitti minulle, puhelun antia oli tiedon lisäksi remakka nauruterapia. Ystäväni alkoi puhelimessa hitaasti lähestyä vaihdevuosia koskevaa asiaansa kiertämällä ja kaartamalla. Hän myös puhui asiasta kuiskaamalla. Kun kysyin että missä sä olet, kun et puhu ääneen? Ilmeni että hän oli yksin kotona, mutta kertoi kuiskivansa varmuuden vuoksi, koska asia on niin arkaluontoinen. No – nauruksihan se meni!

Hän kertoi hikoilustaan ja hermojen kireydestä, jotka lopulta molemmat olivat helpottuneet, kun hän oli löytänyt avukseen Menoforce-Strong salviatabletit. En ollut kuullut niistä aiemmin, mutta pian ilmeni, että niitä käyttää myös kolme muuta ystävääni menestyksellä.

Menoforce-Strong on vahva salviavalmiste, johon on käytetty tuoretta luomulaatuista salviaa, mutta siitä on poistettu haitallinen tujoni, joten se soveltuu käytettäväksi myös pitkäaikaisesti. * Menoforce Strongin tehokkuus ja turvallisuus on testattu kliinisesti.

Perimmäistä syytä kuumiin aaltoihin ei tunneta. Tiedetään vain, että laskeva estrogeenitaso vaikuttaa kehon lämmönsäätelyjärjestelmään sekoittaen sen toimintaa. Salvia toimii hyvin juuri tähän, eli se ei ole estrogeeninen vaan se vaikuttaa elimistön lämmönsäätelyjärjestelmään, tasoittaen liikahikoilua. Salvia on yksi parhaita yrttejä vaihdevuosien kuumiin aaltoihin.

Elämäntavoilla on merkitystä

Vaihtoehtoja on siis olemassa, onneksi. Ja tietenkin elämäntavoilla on suuri merkitys. Perus tärkeät jutut kuten ravinto, uni ja liikunta ovat tässäkin asiassa hirveän tärkeitä. Liikunta auttaa pysymään hyvällä mielellä. On vaan valittava liikuntamuoto, josta oikeasti nauttii, että se on ilo. Ja ravinnon keventäminen ja nimenomaan säännöllinen ruokarytmi ovat ainakin minulla avain siihen, etten liho. Vaihdevuodet itsessään ei mitenkään pakota ihmistä keräämään itseensä ei toivottuja kiloja.

Juuri nyt olen luisunut pois normaalista hyvästä ruokarytmistäni ja se näkyy lantiollani. Viimeyönä päätin, että on taas kurinpalautuksen aika. Kun siihen rytmiin satsaa hetken, saa palkkioksi tosi hyvän olon.

Elämä on lopulta hirveän lyhyt, sen huomaa, kun vanhenee ja ystäviä ja sukulaisia siirtyy tuonilmaisiin. Se hetki minkä vietämme täällä, on hirvittävän arvokas ja ainutlaatuinen. On tärkeää nauttia tästä elämästä kaikkina elämän erilaisina jaksoina.

Rakkaudella

💚

Hanna

* First time proof of sage´s tolerability

and efficacy in menopausal women with hot flushes. S. Bommer, P. Klein, A. Suter. Adv. Ther. 2011 Jun;

28(6):490-500. doi: 10.1007/s12325-011-0027-z. Epub 2011)

Ryhdyin leipomispuuhiin ja tuloksena syntyi tosi mehevä punajuuri-vuohenjuustopiirakka, jonka tarjosin juoksevan hunajan ja tuoreiden timjaminlehtien kanssa. Ihan älyttömän hyvää! Ja ihmekös tuo, aika perus makuparit tässä piiraassa. Täytteeseen tulee kivasti rakennetta murskatuista saksanpähkinöistä.

Tämän piirakan leipomisessa ei ole mitään kommervenkkejä. Taikina on ns. sekoitettava voitaikina ja ohje siihen on äitini peruja. Vaahdotettuun kermaan sekoitetaan vehnäjauhot, leivinjauhe ja lopuksi pehmeä voi. Sitten nopea sekoitus ja siinä se on. Taikina saa levätä jääkaapissa sillä aikaa, kun täyte valmistuu.

Ohjeen taikina riittää kahteen 23 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkaan kuvioineen. Ohjeen voi tietysti puolittaa, mutta itse teen aina koko annoksen samalla vaivalla. Taikina säilyy hyvin jääkaapissa muutaman päivän ja sitten voi tehdä uuden piiraan joko heti syötäväksi tai pakkaseen. Piirakkaan on myös helppoa kätkeä ruuan tähteitä ja tehdä ”tähtiruokia”. Niistä syntyy joskus ihan klassikoita, kun vaan kokeilee rohkeasti. Jos leipominen ja hyvät kokeillut reseptit kiinnostavat, löydät niitä lisää täältä.

Tarjoilin piirakan hiukan jäähtyneenä ja valutin sen päälle aavistuksen hunajaa ja tuoreita timjamin lehtiä.

Täytteessä on keitettyjä punajuuria, joita saa ostaa kaupasta valmiina. Mutta tietenkin ne voi keittää myös itse. Punajuuria käsitellessä suosittelen esiliinan ja suojakäsineiden käyttöä.

Mehevä punajuuri-vuohenjuustopiirakka

200°C n. 30-40 min, vuoka 23cm ∅

Taikina

Taikinasta riittää kahteen piirakkaan. Täyte on laskettu yhtä piirakkaa varten

3dl kuohukermaa

1 tl leivinjauhetta

6,5 dl Sunnuntai Anni Helena Kakkuvehnäjauhoja

250g voita huoneenlämpöisenä

Täyte

4-5 kpl n. 750 g keitettyjä ja kuorittuja punajuuria

2 kananmunaa

½ tl kuivattua timjamia

½ tl suolaa

1,5dl murskattuja saksanpähkinöitä

200g pehmeää vuohenjuustoa

Voiteluun

1 kanamuna

hyppysellinen suolaa

1tl vettä

Tarjoiluun

Juoksevaa hunajaa ja tuoretta timjamia

❤️

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Lisää joukkoon huoneenlämpöinen voi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Älä vaivaa. Tee taikinasta kaksi samankoista palloa ja litistä ne. Kääri taikinat kelmuun ja laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.

❤️

Raasta sillä aikaa jäähtyneet keitetyt punajuuret karkeaksi raasteeksi (käytä käsineitä). Laita raaste hetkeksi lävikköön, jotta liika liemi valuu pois. Murskaa saksanpähkinät karkeaksi rouheeksi.

❤️

Siirrä punajuuriraaste kulhoon ja sekoita raasteen joukkoon kaksi raakaa kanamunaa, timjami ja suola sekä rouhitut saksanpähkinät.

❤️

Jauhota vuoka. Minulla on tapanani aina voidella ja jauhottaa vuoka, silloin piirakasta saa nostettuna helposti kauniita paloja. Kopauta vuokaa varovasti tiskialtaan reunaan lopuksi, että ylimääräiset jauhot varisevat pois.

❤️

Ota toinen levännyt taikina jääkaapista ja ota siitä 1/3  erikseen koristeita vartan. Kauli taikinasta reilusti piirakkavuoan kokoinen pyörylä jauhotetulla pöydällä. Irrota aina välillä taikina pöydästä, heitä alle vähän Anni Helenan kakkujauhoja, käännä taikina ja kauli taas, kunnes pyörylä on niin suuri, että se peittää vuoan sekä riittää varmasti myös reunoille. Taikina saa olla noin 3-5 mm paksu.

❤️

Nosta taikina kaulimen avulla vuokaan. Painele se hyvin vuoan reunoja vasten ja leikkaa terävällä veitsellä liu’uttaen, ylimääräinen taikina pois.

❤️

Laita vuokaan puolet punajuuritäytteestä ja levitä sen päälle vuohenjuusto murusina. Lisää sitten loput punajuuritäytteestä.

❤️

Kauli loput taikinasta n. 3-5 mm paksuiseksi levyksi ja leikkaa siitä pienellä veitsellä lehden muotoisia kuvioita. Kuvioi lehtien pintaan veitsellä lehtiruoti ja nosta lehdet piirakan pinnalle.

❤️

Riko kananmuna kulhoon, lisää ripaus suolaa ja vettä ja sekoita haarukalla. Voitele taikinalehdet ohuesti munalla.

❤️

Paista piirakkaa uunin keskiosassa 30-40 minuuttia 200 asteessa kunnes sen pinta on kauniin kullan keltainen ja täyte on hyytynyt.

Tarjoile piiras vähän jäähtyneenä ja valuta sen pinnalle hiukan hunajaa ja ripottele tuoreita timjaminlehtiä. Piirakka on hyvää myös kylmänä.

❤️

Ihania onnenhetkiä keittiöön ja ruokapöytään makoisan piirakan seurassa!

❤️

Hanna

Olin viime viikonloppuna pikakäynnillä meidän Saarenmaan mökillä. Se on kyllä niin ihmeellinen paikka. Vaikka olisi mikä stressi, niin puf – se on poissa, kun ajaa portista sisään. Tai itse asiassa stressi lähtee jo matkalla. Se poistuu osa kerrallaan, kun matka etenee. Ensin satamaan, sitten laivaan, sitten ajomatkaa 1h45 min ja ollaan taas satamassa. Pieni lauttamatka ja lautassa lounas. Kun ajaa pois Saarenmaan lautasta ollaan Muhun saarella ja se good bye stressi.

Maisemat on niin kauniit ja rauha niin täydellinen. Lukunottamatta rallia, joka alkaa lautasta ulos ajavien autojen kesken. (Itse asiassa tänä viikonloppuna Saarenmaalla on oikea ralli – Saarenmaanralli. Virolaiset ovat kovia ralliajajia kaikissa mahdollisissa lajeissa. Vähän kuin me suomalaisetkin)

Mökille on aivan typerää mennä yhdeksi yöksi, sillä kun aamulla lähtee, on perillä siinä kolmen aikaan iltapäivällä ja kotiin päin on lähdettävä puolilta päivin. Mutta juuri sellaisen reissun teimme viime sunnuntaina.

Elin toivossa, että päärynäpuussa olisi vielä satoa, mutta ei ollut. Luultavasti naapurit ovat vieneet ne kaikki. Se on kyllä ihan ok, koska varmaan ne olisivat olleet jo puolimätiä. Omenoita oli aika paljon ja talviomenoita oli koko puu väärällään.

Meillä käy siellä mökillä siivooja, koska ei ole mitään järkeä siinä, että sinne mennessä joutuu heti siivoamaan, imuroimaan, pyyhkimään jne. Kotona ja töissä on tarpeeksi hommaa alati, joten kun menemme lomalle, haluan voida lomailla heti. On ihanaa mennä raikkaaseen puhtaaseen mökkiin ja keittää tulokahvit. Sama homma, kun lähdemme pois. Ei tarvitse tehdä mitään jäätävää loppusiivousta, vaan ihana Irina tulee ja siivoaa jälkemme, pesee pyykit ja pitää huolta, etteivät hiiret tee tuhojaan.

Nyt kuitenkin Irina oli Belgiassa tapaamassa tytärtään ja pikainen mökkireissu alkoi nimenomaan sillä tarmokkaalla siivousurakalla. En kyllä tajua, kuinka ne hiiret AINA löytävät tiensä sisään. Mikään ei ole kyllin tehokasta torjuntaa. Mutta nyt ei onneksi ollut kuin merkkejä vierailuista (lue: kakkaa. Yök) Ihan hyvä jumppa pitkän automatkan jälkeen tehdä se siivous. Siistissä mökissä ja totaalisessa hiljaisuudessa uni maistui makealta. Parasta on kuitenkin aamut ja herääminen.

Rakastan aamuja. Aina ja iankaikkisesti ne ovat parhaita. Oli sää mikä tahansa, lähden yöpaidassani hiippailemaan pihalle kamera kädessäni ja kuvaan kaikkea mitä näen. Se hiljaisuus ja nousevan auringon ihmeellinen valo. Ja nyt ihana ruska. Villiviinin väri on ihan huikea ja yhä kukkivat ruusut. Raparperi uhkeana kuin keväällä. En tiedä – rakastan sitä paikkaa niin paljon, että se melkein tekee kipeää.

Hanna