Mitä lukisin? Rakastan tarinoita ja tarinoita löytyy kirjoista. Kirjat vievät toisiin maailmoihin ja myös toisiin rooleihin. Omaksun aina kirjastani jonkun henkilön, joka olen. Tarinoiden tunnelmat jäävät päälle aina toviksi senkin jälkeen, kun olen lukenut tarinan viimeisen sanan ja vielä pitkään sen jälkeen elän sitä tarinaa. Se on aika hupaisaa ja aiheuttaa joskus hassuja tilanteita, kun olen kotona joku poliisi tai rakkaustarinan traaginen hahmo – Andre Agassiksi en sentään muuttunut, kun luin hänen elämänkertaansa.

Ainoa murheeni on ollut se, että aikaa lukemiselle jää tavattoman vähän. Parastahan on se, kun tarina ahmaisee imuunsa eikä tekstiä voi päästää käsistään ennen kuin viimeinen kirjain ja piste on nähty. Mutta sellaista aikaa on vain lomilla. Nyt olen kuitenkin tehnyt pienen ja ihanan muutoksen elämääni. Luen joka päivä. Sivumäärällä ei ole väliä, teksti odottaa ja antaa minun heittäytyä huomaansa silloin, kun minulle parhaiten sopii. Tähän minua auttoi Storytel, koska äänikirjat ja e-kirjat on niin käteviä.

Kuvioon kuuluu myös toinen muutos. Kun haluan lukea en enää otakaan käteeni kirjaa vaan kämmenen kokoisen lukulaitteen. Ja voi kuinka vastustinkaan lukulaitteita! Ajattelin, että taas yksi laite, jota tuijotan niska kenossa ja siinä menevät hartiat tukkoon, niska lukkoon, yöunet katoavat ja muutenkin ihan vääränlainen tuntuma käsissä, kun ei ole sivuja, joita käännellä.

Ou nou, kuinka väärässä huomasinkaan olevani. Sain Storytel Reader -lukulaitteen kokeiltavakseni. Se on ihana, yliveto ja olen todellinen takinkääntäjä. Uskokaa minua, kirjoja on paljon mukavampaa lukea lukulaiteelta, kuin kauniiden kansien välistä.

Eniten lukulaitteessa yllätti se, kuinka sen sivut ovat kuin kirjan sivuja. Ne näyttävät ja tuntuvat kirjansivuilta. Säädettävä taustavalo ei loista kuten tietokoneessa tai tabletissa, vaan on hyvin pehmeä. Siitä on kovasti iloa esimerkiksi silloin, kun haluaa lukea sängyssä ja puoliso nukkuu tai jos nukuttaa lapsia, kuten minä aikanani tein, pötköttämällä samassa huoneessa, kunnes piltti nukahti. Kirjaa lukiessa on oltava valo, mutta Readerin himmeä valo ei häiritse. Eikä myöskään valvota.

Lukulaite on kevyt ja sillä on merkitystä. Monesti kirjaa on raskasta pitää kädessä ja asennot muuttuvat lukiessa huonoiksi. Lopulta käsi tai niska väsyy. Entäpä viitsiikö sitä ottaa paksua opusta mukaan käsilaukkuun? Ei ihan varmasti viitsi, rasittavaa raahausta, mutta kuinka kivaa onkaan lukea bussissa, junassa, lentokoneessa, odotusaleissa vaikka missä!

Matkalaukkuunkaan ei viitsi nakata isoa kirjapinoa raahattavaksi. Otin Storytell Reader –lukulaitteen mukaan viikon kestäneelle lomalleni Kreikkaan. Siellä keskityin Jere Karalahden elämän vauhdikkaisiin käänteisiin.

Mikä tämä Storytel sitten oikein on? Se on mobiililaitteelle ladattava digitaalinen kirjapalvelu. Se maksaa 16,99 € kuukaudessa ja tilauksen voi lopettaa koska tahansa. Nyt mun seuraajilla on mahdollista kokeilla palvelua ilmaiseksi kuukauden ajan.

Storytel Reader –lukulaite maksaa 99,00 € (ja sillä siis pääsee lukemaan kirjoja sillä kuukausihinnalla 16,99€/kk) Kirjoja voi kuitenkin lukea myös kännykästä. Mutta minusta lukulaite on hyvä mm. siksi, ettei lukeminen häiriinny älypuhelimen ilmoituksista, joita tuntuu satavan sinne puhelimeen. Loppuvuodesta lukulaitteella pääsee myös kuuntelemaan äänikirjoja.

Kiinnostavat kirjauutuudet tulevat valikoimaan heti tuoreeltaan. Kiira Korven Ehjäksi särkynyt on jo minulla kuunneltavana. Ei tarvitse ostaa kirjaa, eikä jonottaa kirjastossa, että kaikkien himoitsema uutuuskirja vapautuu. Storytelissä on kirjoja neljällä kielellä ja valikoima kirjojen suhteen on valtava. Elämänkertoja, dekkareita, romantiikkaa, erotiikkaa, romaaneja, runoutta, elämäntaitoa, taloutta, lastenkirjoja jne. Kirjoja voi tallentaa itselleen offline-tilaan ja lukea silloinkin, kun ei ole nettiyhteyttä tai striimata suoraan. Eli sanalla sanoen – kätevää!

Meidän pihan haravointi tulee sujumaan leppoisasti ja ikään kuin huomaamatta kun kuuntelen Kuinka olla piittaamatta paskaakaan -kirjaa. Aloitin kuuntelun jo ja totesin ettei sitä voi kuunnella julkisilla paikoilla, koska nauruun repeileminen on vähintään yhtä noloa kuin kadulla kaatuminen niin, että joku näkee.

Muista käyttää hyväksesi ilmainen kuukausi! Ja kannattaa myös tykätä Sortytelin Facebooksivuista, sieltä saa hyviä lukuvinkkejä ja näkee uutuudet.

Minulle on tosi tärkeä asia lukea tai kuunnella tarinoita. Arkeni (kuten myös vapaa-aikani sikäli kun sitä edes on) on niin kiireistä ja rikkinäistä, että siihen on saatava suvantohetkiä. Koska kirjoitan ja puhun työkseni haluan myös rikastuttaa sanavarastoani. Se on lapsillekin tosi tärkeää nyt, kun kaikki vain kirjoittavat lyhyitä viestejä puhekielellä. Omat lapseni kuulivat pienenä huikean määrän satuja ja se näkyy myös heidän sanavarastossaan. Olen siitä hyvin onnellinen.

Mitä lukisin?

5 x kirjasuositus

Kiira – Jere Nurminen (Äänikirja)

Kiira Korven tarina. Kiira on ihana, upea ja rohkea. Kirja on minusta tärkeä paitsi lajin ja yleisen keskustelun  kannalta, myös siksi, että se kertoo jaksamisen rajoista.

Kuinka olla piittamatta p*skaakaan – Mark Manson (Äänikirja & E-kirja)

Raikas ja hupaisa elämäntaito-opas vailla imelyyttä. Kirja antaa ajattelemisen aihetta liian koville vaatimuksille ja rentouden hyväksyä epäonniset ja ikävät asiat, joita elämässä kohtaa.

Saatana saapuu Moskovaan – Mihail Bulkakov (Äänikirja & E-kirja)

Klassikko. Satiiria parhaimmillaan. Kuuluu pakollisiin lukukokemuksiin

Siivoojan käsikirja – Lucia Berlin (Äänikirja & E-kirja)

Kokoelma Lucia Berlinin lyhyitä kertomuksia. Mustaa huumoria amerikkalaisesta arjesta pesuloissa, tukiasunnoissa, katkaisuhoidossa, katolisessa koulussa, hienostokodeissa ja kaduilla.

Lars Kepler – kaikki kirjat (Äänikirja & E-kirja)

Koska rakastan dekkareita, eikä Kepeleriin pety ikinä.

Hyvä hetkiä E- ja äänikirjojen parissa!

Hanna

Toisten auttaminen ja hyväntekeväisyys ovat minusta sisäänrakennettuina kaikissa ihmisissä. Pave Maijasen biisissä lauletaan ”sillä jokainen joka apua saa sitä joskus tajuu myös antaa” ja jokainen joka on joskus ollut siinä tilanteessa, että tarvitsee toisen apua ja on sen saanut, myös auttaa muita, vaikka mahdollisuuksia olisi niukastikin. Olen kokenut sen itsekin ja ne hetket ovat elämässä unohtumattomia. Eivät ne unohdu koskaan, eikä unohdu se tunnejälkikään, jonka se jättää. Hyväntekeväisyys on tärkeää ja sitä voi tehdä monella tavalla.

Vastuu muista ihmisistä

Yhteiskuntavastuu on osa Specsaversin visiota ja arvoja. Minusta se on todella hienoa ja näin sen kuuluu yrityksissä mielestäni olla. Jo vuosia jatkunut Specsavarsin Parempaa näköä Tansania -projekti on tuonut lähes 40 000 tansanialaiselle apua näköongelmiin. Ja se mitä yksi ihminen voi tehdä, on vain toimittaa tarpeettomat lasinsa Specsavarsille. Keräys jatkuu 15.10. asti

Monesti sitä miettii, kuinka hyväntekeväisyytenä annettu apu menee perille sekä mitä tapahtuu kierrätetyille tavaroille. Minä ainakin mietin. Monesti tietoon tulee väärinkäytöksiä, jos apu on annettu rahana tai raha ylipäätään liikkuu projektissa mukana. Sama koskee vaatteiden kierrätystä, josta myös liikkuu kaikenlaisia tarinoita. On epäilyjä, että jossain vaatteita myydään ja jälleen raha astuu kuvaan mukaan hankaloittamaan sitä alkuperäistä asiaa, jossa halutaan oikeasti tehdä hyvää ja auttaa. Näistä syistä Specsaversin Anna hyvän näön kiertää -kampanja on minusta mahtava. Siinä toteutuu viisi tärkeää asiaa:

1

Annetaan pois jotain, joka on itselle tarpeetonta

2

Apu menee kädestä käteen, varmasti suoraan avuntarvitsijalle

3

Avun saajan elämä muuttuu ja se saattaa muuttaa kokonaisen perheen tai suvun elämän

4

Apu viedään perille yrityksen varoin

5

Huonokuntoiset silmälasit kierrätetään teollisuuden materiaaliksi tai uusiotuotteiksi

Kun vie vanhat silmälasinsa tai aurinkolasinsa Specsaversin optikkoliikkeeseen ne lähtevät mukaan Tansaniaan marraskuussa tehtävälle Anna hyvän näön kiertää -matkalle. Minä lähden reissulle mukaan nyt toista kertaa ja olen innoissani. Tämä projekti on niin hieno! Lahjoittaja ei menetä mitään, mutta vastaanottaja saa esimerkiksi pitää työpaikkansa, elättää perheensä, opiskella. Ja jokainen joka tarvitsee silmälaseja tietää, mitä elämä ilman niitä on, sumuisaa ja vaikeaa.

Mitä lahjoitetuille silmälaseille tapahtuu?

Kaikki ympäri Suomea lahjoitetut silmälasit toimitetaan Specsaverin toimistolle Vantaan Tikkurilaan, jossa optikot puhdistavat ja mittaavat niiden linssit. Lasit laitetaan muovipusseihin, joiden päälle merkitään linssien tiedot. Suurin piirtein saman vahvuiset lasit laitetaan suurenpiin pusseihin ja lopulta pussit laitetaan matkalle lähtevien neljän optikon ja kolmen avustajan matkalaukkuihin. Matkalaukkuihin pakataan myös optikkojen välineet näöntarkastuksia varten. Onneksi Tansaniassa on lämmin eikä vaatteita paljon tarvita, sillä matkalaukut täyttyvät tarpeellisemmista asioista.

Väliaikainen silmäklinikka

Perillä työ on uuvuttavaa, mutta äärimmäisen palkitsevaa. Optikkojen tilat ovat kaukana kotomaan hienoista tutkimustiloista, on kuuma ja asiakkaiden virta on loputon. Työtä tehdään aamusta iltaan tauotta. Vain nopea lounas jossain välissä vuorotellen, on mahdollista. Mutta ilo jokaisen asiakkaan kohdalla korvaa vaivan. Tansanialaiset ovat kokemukseni mukaan hiukan ujoja, kielimuurikin on olemassa, mutta paikalla on tulkki. Näöntarkastukseen tulevat ohjataan ensin meidän avustajien luo ja teemme pienen alkutarkistuksen, jonka jälkeen ohjaamme ihmiset optikkojen luo. Kun optikko on selvittänyt, millaiset lasit tarvitaan, me avustajat etsimme ne ja luovutamme asiakkaalle. Usein lasien luovutuksen hetki on tunteikas. Kun näkö on huono ja yhtäkkiä maailma kirkastuu, kirkastuu myös mieli. Siinä on ollut monta unohtumatonta kohtaamista. Voit lukea edellisestä matkastani täältä.

Joskus eteen tulee tapauksia, jossa silmälasit eivät enää auta. Esimerkiksi kaihi on kirkkaan auringonvalon takia erittäin yleinen vaiva Tansaniassa, jopa alle 30-vuotiailla. Näissä tapauksissa silmäklinikalla vierailleet saavat lähetteen silmälääkärille tai kaihileikkaukseen. Muuten tätä mahdollisuutta ei ole tarjolla saarella, jossa on yksi optikko ja yksi silmälääkäri – ja miljoona asukasta.

Tee hyvä teko

Anna hyvän näön kiertää ja lahjoita itsellesi tarpeettomat silmä- tai aurinkolasit niitä tarvitseville. Vie kotelottomat lasit lähimpään Specsavers liikkeeseen 15.10. mennessä.

Hanna

❤️

Tässä tulee palautetta postille, vaikka tarina alkaakin lääkärikeskuksesta. Olin tässä yhtenä päivänä verikokeessa. En ihan hirveästi tykkää, kun se neula alkaa lähestyä mun kyynärtaivetta ja sanoin hoitajalle, että pliis, pistä hellästi. Hän sanoi että katsotaan mihin hän pystyy ja sitten se homma olikin ohi. En oikeasti tuntenut yhtään mitään. Kiitin toki vuolaasti ja hän sanoi, että laita palautetta nettisivuille. Ilahduin mahdollisuudesta tehdä niin ja hoitaja sanoi, että harmittaa, kun palautetta annetaan vain silloin, kun se on negatiivista. Vastasin, että minä teen juuri päinvastoin.

Aika harvoin asiat on ihan päin mäntyä. Jos on, sanon siitä heti. En muista kuin yhden kerran menneeni niin pitkälle, että olisin tehnyt kirjallisen valituksen jostain. Sen sijaan muistan useita kertoja, jolloin olen antanut positiivista kirjallista palautetta yritykselle tai jollekin sen työntekijälle, jolloin palaute lähtee aina pomolle. Sitä tulee niin onnelliseksi, kun joku asia on tehty hyvin.

Nyt haluan julkisesti kehua ja kiittää parjattua Postia.

Vähän aikaa sitten Posti toimitti minulle paketin. Se oli aika suuri pahvilaatikko. Paketin päällä oli kirje, jossa kerrottiin, että sisältöä oli särkynyt, koska lähettäjä oli pakannut tavarat huonosti. Jännityksellä avasin laatikon. Ja voi että mitä siellä oli!

Laatikossa oli useita pulloja, jotka sisälsivät paksua nestettä ja ne oli pakattu ajattelemattomasti siten, että pulloja oli särkynyt matkalla. Postissa laatikko oli avattu. Jokainen ehjänä säilynyt pullo oli kääritty erikseen kuplamuoviin ja särkyneet oli laitettu erikseen muovipussiin. Ajattelin sitä hommaa. En todellakaan olisi halunnut tehdä sitä. Kaivaa laatikosta lasinsirujen keskeltä pulloja, kääriä tahmeita pulloja muoviin ja vielä kerätä lasinpalat erikseen pussiin. Mahtavaa työtä Postilta. Lisäksi paketti toimitettiin minulle ajallaan. Olen erittäin kiitollinen ja hämmästynyt siitä, kuinka kauniisti oli toimittu.

Viikko sitten sain kotiin ilmoituksen, että postiin on saapunut minulle paketti, josta minun on maksettava postiennakkomaksu noudettaessa. En päässyt hakemaan pakettia ja eilen, (tiistaina siis) aamulla tajusin, että paketin viimeinen noutopäivä oli maanantai. Kello oli puoli yhdeksän aamulla ja hyppäsin pyjama päällä autoon ja ajoin postiin. Josko pakettia ei olisi vielä ehditty palauttaa! Onni onni onni! Paketti oli edelleen postissa, mutta se oli merkitty palautetuksi lähettäjälle. Siitä alkoi melkoinen rumba. Paketti oli minusta viiden sentin päässä, mutta tietokoneohjelma ei ymmärtänyt, että voisin nyt ottaa sen ja maksaa maksun. Postin henkilökunta yritti tehdä kaikkensa, että saisin paketin. Ei onnistunut. He soittivat postin palvelukeskukseen ja hommaa säädettiin ees ja taas. Minä istuin penkillä yöpuvussani ja odotin. Alkoi tulla vähän kylmä, mutta en halunnut lähteä. Olin elävä muistutus, että homma saatava maaliin. Odotimme että sivut päivittyisivät, jolloin homma onnistuisi. Eivät päivittyneet. Lopulta lähdin ja sanoin tulevani kahden tunnin kuluttua takasin. Ja niin siinä kävi, että postin ihana neito oli kerran vielä soittanut ja järjestellyt asiaa ja sain kuin sainkin pakettini! Niin sitkeää toimintaa ja halu auttaa. Olisihan se ollut hulluuden huippu, etten olisi saanut sitä, kun se siinä silmieni edessä oli.

Että kiitos kiitos ja kiitos. Ja pahoittelut, etten päässyt hakemaan sitä ajallaan. Ja kiitos sinulle ihana Ritva P. paketista, olihan täpärällä, että sain sen! Palaan sisältöön tuonnempana!

Kiitos Posti hyvästä palvelusta – on niin kiva fiilis tästä. Kiitos että pullopaketti ei saapunut kotiovelleni vuotavana ja täynnä sirpaleita ja kiitos ettei ystäväni tarvinnut mennä kaukana olevaan postiin noutamaan ja uudelleen lähettämään pakettia, vaan asia järjestyi. Huippua!

Hanna

 Takana on aika kiire viikko, jonka vietin yksin kotona, kun puoliso oli matkoilla. Se on kyllä sillä lailla hyvä juttu, että voi vaan tehdä duunia ja jättää kengät keskelle eteisen lattiaa ja sängyn petaamatta. Aamiaisastiat voi jäädä pöydälle ja kaikki loput ateriat voivat koostua jugurtista ja pähkinöistä (makadamiapähkinät ovat tähän tarkoitukseen täydellisiä) Illalla sitten vaan kaatuu petiin ja kiskoo koko kahden hengen peiton itsensä ympärille meikit ehkä vielä naamassa. Yhtäkkiä erikoisleveä ja pitkä parisänky alkaa olla yhdelle just sopiva. Sitä valtaa kummasti tilaa, kun sitä on saatavilla. Mutta se suuri peitto on pakko kääriä kokonaan ympärille, kun on niin tottunut, että kulta on siinä vieressä, että yksin ollessa palelee ja sänky tuntuu tyhjältä.

💜

Viikonloppuna tein kolme aika suuritöistä ruokaa yhteen projektiin ja silloinkin on oikein hyvä, että ei ole ketään kotona. Saa huseerata köökissä ilman, että joku tulee keittelemään kahvia juuri kastikkeen ollessa kriittisessä vaiheessa. Mutta pieni ikävä kaihertaa koko ajan taka-alalla. Se on se onttouden tunne. Joku puuttuu. Ja kotona on vähän viileää juuri siksi.

💚

Joku tuli tänään kotiin. Hain hänet kentältä aamutuimaan. Matkasta ja yölennosta väsyneenä hän nyt nukkuu tuossa sohvalla. Ulkona paistaa aurinko ja mä kirjoitan tässä nojatuolissa. Ja on niin hirveän kivaa, että tyyppi on himassa, vaikka vaan nukkuu. Se on se olo, joka ei ole ontto. Se on kutkuttava ja turvallinen. Niin erilainen, kuin täsmälleen sama tilanne ilman sitä sohvalla hiljaa kuorsaavaa puolisoa.

💙

Nuorempana en osannut olla ollenkaan yksin. Kun ensimmäinen lapseni syntyi ja olin yksin hänen kanssaan kotona, pälätin puhelimessa aina kun pikku pilttini nukkui. Ja kun itse olin lapsi ja tulin koulusta tyhjään kotiin, heitin vain laukkuni eteisen lattialle ja lähdin kylille. Onneksi rakas kummitätini asui aivan naapurissa. Sinne olin aina tervetullut. (Lisäksi hän oli kansankynttilä, eli opettaja ja ne läksytkin kyllä sitten hoidettiin siellä)

💛

Myöhemmin eräässä elämänkriisissä kävin syvällä itsessäni ja kaivoin ulos kaikenlaista mitä ihmisessä nyt voi olla kätkettynä. Löytyi turvattomuus ja hylätyksi tulemisen pelko. Kun käsittelin sen, opin olemaan myös yksin. Ja sen jälkeen siitä on myös tullut tarve, jota ilman en voi elää. Matka sen tarpeen löytymiseen oli kivulias mutta kiinnostava ja muutti elämääni hyvin paljon. Mutta on se silti niin kivaa, kun toi tasainen hengitys kuuluu tuolta sohvalta. Sillä lailla ihanasti kutkuttaa olla tässä ihan hiljaa, ettei se herää.

Pus

Hanna

❤️

Tein pienen matkan mieheni kanssa Amsterdamiin kaksi viikkoa sitten. Olen ollut siellä ehkä 12 kertaa aiemmin, mutta nyt oli kulunut pitkä aika edellisestä reissusta. Rakastan sitä kaupunkia, enkä voi ymmärtää, kuinka olin unohtanut sen!

Amsterdamin tunnelma nappaa kiinni jo välittömästi lentokentällä. Vapaus, rentous, ystävällisyys ja elämänilo. Kun kävelin koneesta ulos Schipholin kentälle, fiilis oli kiinni minussa heti. Se on yksi kivoimmista lentokentistä, jonka tiedän ja olen aina rakastanut sen graniittilattiaa. Se on kuin yötaivas – sysimusta ja sen syvyyksissä on lantin kokoisia kultahippuja, kuin tähtiä. Onko ihanampaa ajatusta kuin kävellä tähtitaivaalla? Ei!!

Olen aiemmin jo käynyt läpi Amstermin museot ja must-nähtävyydet ja käynyt lähikaupungeissa, tällä reissulla ei ollut mitään muuta tavoitetta, kuin ylenmääräinen hengailu kaupungilla.

Ensimmäisenä päivänä menimme IBC-messuille jättiläsikokoiseen RAI:n messukeskukseen. IBC on Euroopan suurin TV- ja elokuva-alan messutapahtuma. Ala on täysin miesvaltainen, naisia oli varmasti paikalla yksi prosentti kävijöistä.

Seuraavana päivänä jätin messuhommat puolisolleni ja lähdin vaeltamaan pitkin kaupunkia. Aistimaan sen tunnelmia ja viihtymään.

Amsterdamissa on miljoona polkupyörää. Siis miljoona. Ja suurin piirtein saman verran asukkaita. Kaupunki on täynnä ihmisiä, toisin kuin esimerkiksi Helsinki. Siellä liikutaan fillareiden lisäksi autolla, metrolla (joka on vain muutaman vuoden ikäinen) ja raitiovaunuilla. Ja kuinka rakastankaan sitä, miten pyörillä ajetaan. Vuokrasin itsekin pyörän. Töppäilin liikenteessä, koska olin välillä epävarma siitä, minne suuntaan enkä osannut heidän pyöräilynsä etikettiä. No mitä siitä seurasi? Ei mitään! Kukaan ei näytä ilmeitä, kukaan ei näytä keskisormea, kukaan ei kiilaa. Amsterdamissa ihmiset ovat ystävällisiä. Alkoi niin riipiä meidän fillarikulttuurimme. Ja liikennekulttuuri ylipäätään.

Amsterdamissa on yhdeksän pikkukadun alue, De 9 Straatjes, joka on täynnä pieniä butiikkeja, siellä vietin melkein koko päivän. Oli ihanaa vaeltaa niissä ja ihmetellä tavaroita, vaatteita ja vaan fiilistellä. Yhdellä näistä pikkukaduista oli katujuhlat. Jokaisen liikkeen edessä oli joku pöytä tai penkki, jossa oli pientä syötävää ja juotavaa tarjolla. Jossain vettä – jossain samppanjaa.  DJ soitti musaa ja ihmiset shoppailivat. Kaikki oli niin äärimmäisen rentoa. Ostin keltaisen neulehupparin ja aloin metsästää hyviä farkkuja. Lopulta kävelin reilut 13 km.

Aiemmin Amsterdam on mielestäni ollut maailman paras kahvikaupunki. Joka paikassa sai loistavaa, mustaa ja vahvaa suodatinkahvia, joka oli kuin samettia. Mutta hitto vieköön – kapselikoneet ovat vallanneet Amsterdamin. Olin niin pettynyt. Ruokamatkaksi tätä reissua ei voi luonnehtia. Oli niin kiire vaan nahdä, ettei jaksanut etsiä mitään upeaa ravintolaa. Söin kun oli nälkä ja kohdalla oli ravintola.

Hotellia vastapäätä oli pieni suloinen kauppa ja kahvila All the luck in the world. Heillä on kolme liikettä ja nettikauppa. Liikkeen fiilis oli onnellinen kuten nimi edellyttääkin. Oma korumallisto viehätti ja ostinkin sieltä pieniä lahjoja.

Kolmantena päivä oli edessä kotiinlähtö, mutta vasta myöhään iltapäivällä, joten vuokrasimme fillarit ja ajoimme pari tuntia pitkin poikin, kävimme syömässä (ehkä elämäni karmeimman vegehampparin – mutta ei se haittaa. Paikka oli aivan väärä valinta – oma vika)

Sitä en ymmärrä, mitä tapahtui valokuville.Luulin että olin ottanut niitä järjettömän määrän. En ollut. Kuvia on nihkeästi, mistä olen pahoillani, mutta pieni videopätkä on kuitenkin.

Lähdin reissuun vain pienen olkalaukun kanssa, mikä on pienoinen ihme. Ostin reissusta kahdet kengät (joihin palaan vielä myöhemmin. Siinä on tarinakerrottavana) , farkut ja paksun villahupparin, plus vähän lahjoja. Voin heittämällä todeta, että olen mestaripakkaaja, sillä yhtään ylimääräistä laukkua, en ostanut! Kaikki tuli kotiin oranssissa olkalaukussa. (No ei tullut – survoin ne Jarin reppuun!)

Onnea viikendiin. Mene Amsterdamiin. Siellä on ihanaa!

Hanna

Stressiä pukkaa. Freelancerin ja yrittäjän elämä on kiinnostavaa ja ihanaa. On vapaus tehdä, tulla ja mennä, mutta tavallaan se vapaus on myös näennäistä, koska jos joku tarjoaa työtä, sen ottaa aina vastaan, koska ikinähän ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Siitä seuraa stressi.

Lomat jäävät pitämättä ja vaikka olisi lomaa, tulee samalla tehtyä siellä vähän töitä. Se että pääsee ihan kokonaan irti töistä, on vaikea suoritus. Liikunta ja kirjan lukeminen ovat oikeastaan ainoita päivittäisiä asioita, joiden avulla pääsee kokonaan irti työjutuista. Mutta ne ovat myös ne, jotka ensimmäisenä skippaan, kun kiire alkaa painaa. Ystäviä tavatessa stressi ja työt unohtuvat, mutta koska niitä ystäviä ehtii tavata?

Viikonlopuistakin alkaa tulla työpäiviä. On ihana rauha tehdä töitä, kun kukaan ei häiritse. Se on sulaa hulluutta. Tiedän sen. Olen aikatauluissani optimistinen ja ajattelen ehtiväni mitä tahansa. Ja ehdinkin. Mutta aikaa ei jää muuhun kuin työhön. Olisikohan minun aikaa alkaa ajatella työaikoja. Kuinkahan saisi päivistä eheämpiä?

On mahtavaa, kun voi vaikka käydä kampaajalla ja treeneissä keskellä päivää, mutta samalla se hajottaa päivän sirpaleiseksi. Pitäisi siis tehdä jonkinlainen lukujärjestys, josta ei saisi lipsua ollenkaan. Mutta sitten tapahtuu kuten tiistaina.

Heräsin ihanien, peräti kahdeksan tunnin, yöunien jälkeen reippaana ja täynnä energiaa.

Suihkuun mennessä, näin peilistä, että kyljessäni oli ihmeellinen punainen hiertymä. Katsoin lähempää ja voi hitto – kyljessäni oli punkki! Yäk!

En muuten olisi tunnistanut sitä pientä terävää mustaa pistettä punkiksi, mutta Kreikan-matkallani yksi ryhmämme jäsenistä sai punkin sääreensä ja koko ryhmä tietenkin kävi sitä ihmettelemässä. Olen nähnyt vain pulleita, täynnä verta olevia punkkeja koirallamme. (Eikä toivoakaan, että olisin kyennyt poistamaan niitä, se oli muiden hommaa!)

Kylki on hankala paikka enkä alkanut itse poistaa verenimijää ihostani, vaan menin lääkärikeskukseen ja ajattelin, että hoitaja ottaisi sen pois. Vaan eipä se niin mennytkään. Oikein lääkäri siihen sitten hälytettiin homma hoitamaan. Pois on nyt mokoma kiusankappale ja nyt sitten mietin, onko borrelioosi muhimassa minussa. Toivokaamme että ei.

Mutta tämä pieni otus siis sai päiväni kuitenkin sekaisin. Ja joka päivähän pakan sekoittaa joku asia. Keskuslämmitys hajoaa, kuten viime viikolla ja siinähän sitten vierähtääkin tovi, jos toinenkin sen kanssa säätäessä. Ensin mietitään, onko öljy loppu ja sitten todetaan, että ei ja aletaan jahdata korjaajaa. Kun korjaaja löytyy, täytyy olla hälytystilassa, että on joku joka avaa tälle oven. Korjaaja lupaa tulla yhdeltä mutta tulee viideltä ja taas ovat aikataulut sikin sokin.

Työn jatkuva keskeytyminen hidastaa tekemistä. Puhelin soi harvoin, kaikki asiat hoidetaan kirjoittamalla. Sehän on ihan näppärä tapa, mutta monet asiat olisivat paljon yksinkertaisempia sopia nopeasti puhelimessa useiden sähköpostien, tekstiviestien, messenger- ja Whatsupp –viestien sijaan.

Tämähän on kaikki ihan omaa vikaani. Pitäisi sulkea viestimet ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Mutta on se kyllä aika mahdotonta.

Juuri tänään nämä asiat vähän stressaavat, mutta enhän minä kestäisi muunlaista elämää kuitenkaan. Silloin tällöin vaan tuntuu siltä, että pieni järjestys ja selkeytys eivät olisi pahitteeksi.

Vinkit aikataulujen säätämiseen otetaan ilolla vastaan!

…nyt täytyy mennä!

Hanna

Minulla on pitkään ollut haaveena tutustua Tallinnan reunalla sijaitsevaan Nõmmen kaupunginosaan. Olen ajanut sen ohi lukemattomia kertoja, kun olemme menneet Saarenmaalle ja syöneet yhdessä Tallinnan upeimmista ravintoloista, Paju Villassa, joka sijaitsee Nõmmen reunalla, mutta en ole koskaan käynyt kylän keskustassa, enkä kunnolla viettänyt aikaani siellä.

Miksi se sitten edes kiinnostaa? Koska siellä on tori, upeita huviloita ja hyviä ravintoloita. On myös nastaa nähdä jotain uutta, eikä jäädä aina Tallinnan keskustaan tai Kalamajan alueelle, vaikka ne ovatkin ihania.

Niinpä hyppäsin Eckerön m/s Finlandiaan ja lähdin seilaamaan kohti päivän seikkailua. Toteutin samalla myös toisen haaveeni ja lähdin matkalle polkupyörällä. Eli pyörä ja Hanna laivaan. Pyörä autokannelle ja Hanna Eckerön loungeen syömään aamiaista, juomaan kahvia ja nauttimaan merimatkasta. Oli mahtava fiilis. Tiesin, että päivästä tulisi ihan super! auringon nousu saatteli matkaan ihan mielettömän kauniina, ihmeellisenä.

Lähdin polkemaan satamasta ja laiton puhelimen navigaattoriin Nõmmen torin osoitteen. Matka taittui helposti ja nopeasti, ilma oli syksyisen kuulas ja stressistä ei ollut tietoakaan. Pieni päivän loma keskellä viikkoa on ihan luksusta.

Nõmmeen pääsee toki helposti myös autolla, bussilla ja junalla ihan hetkessä ja helposti.

Osa matkasta sujui pitkin pyörätietä ja sen oikealla puolella näkyi suuri kaunis hautausmaa. Tykkään kävellä hautausmaiden rauhassa ja kauneudessa, mutta poljin eteenpäin ja tulinkin ihan suoraan Nõmmen torille. Ja silloin iski harmitus. Olisin halunnut ostaa sieltä kaikkea! Kantarelleja, luumuja, omenia, päärynöitä, kurkkuja, hapankaalia, hunajaa! Oooh ja torin ympärillä olevista pienistä puodeista juustoja, kakkuja ja leivonnaisia. Nyt tyydyin kahvihetkeen ja kaalipiirakkaan torikahvilassa, jossa istuinkin hyvän tovin pyöräilystä väsähtäneenä.

Nõmmen tori

Sitten lähdin tutkimaan lisää. Ajoin juna-asemalle, josta löytyi ravintola Elsa. Valkoisten liinojen peittämät pöydät kertoivat, että ollaan perinteisessä paikassa. Henkilökunta oli viehättävää ja minulle esiteltiin ravintola juurta jaksain. Suuressa salissa oli mm. pöytä jonka äärellä on allekirjoitettu Viron itsenäisyysjulistus, jonka kopio oli kehystettynä seinällä.

Minulla ei vielä ollut kuitenkaan nälkä, joten matkaa ja lähdin jatkamaan matkaa. Ajelin pitkin Pärnumaantietä ja ihastelin sen varrella olevia taloja. Siis jos ostaisin kodin Tallinnasta, ostaisin sen Nõmmestä, ilma epäröinnin häivääkään.

Asemaravintola Elsa

Pärnumaantien numerossa 209 sijaitsee ravintola Snoob Resto. Jätin pyörän parkkiin ja menin tutustumaan. Matalan puutalon sisätilat yllättivät. Valtava peili ja kristallikruunut ottivat minut vastaan yhdessä äärimmäisen ystävällisen ja mukavasti huumorintajuisen henkilökunnan kanssa. Yllyttivät jäämään myöhäiselle lounaalle, mutta päätin ajella vielä hetken ja tukia ympäristöä. Ajelin pitkin poikin ja sikin sokin omakotitalojen välissä. Ihastelin puutarhoja, ränsistyneitä taloja ja täysin saneerattuja taloja. Siellä on uskomattoman upeaa. Jokaisen jota omakotitalot kiinnostaa, on syytä mennä Nõmmeen.

Lopulta päätin mennä syömään ja valitsin Snoob Reston. Sain seuraakin. Mieheni tuli ajamasta enduroa jostain hiekkaiselta ajopaikalta nälkäisenä kuin susi. Söimme ihanan aterian.

Alkuun sinisimpukoita ja kalasalaatin. Huikean hyvää! Pääruuaksi otin paistettua lohta listalta ja mieheni otti jauhelihapihvin lounaslistalta. Molemmat erittäin mainioita. Varsinkin lounaslistan jauhelihapihvi yllätti. Annos maksoi vain 5,90 ja oli todella maukas. Olimme vatsat pinkeinä, kun kysyttiin halukkuutta jälkiruoan nauttimiseen. Ei kiitos! Emme jaksa! Tarjoilija yllytti kuitenkin kokeilemaan ja kuvaili niin houkuttelevasti suklaapallon sisään sommiteltua jälkiruoka-annosta, että oli pakko tilata se. Hyvä tavaton mikä herkku! Ohuen suklaapallon seinämässä oli aukko, josta näkyi mustaherukkajäätelöpallo, joka lepäsi omenakreemin päällä. Tarjoilija kaatoi pallolle kuumaa kinuskikastiketta, jolloin suklaa suli ja paljasti hiljaa koko jälkiruoan. Olihan se hienoa ja ihanaa. Ja maku sitten? Täydellistä!

Unelmani tutustua Nõmmeen toteutui ja päivä oli aivan täydellinen. Kotimatka sujui mainiosti, koska minun ei tarvinnut aivan liian täydellä vatsalla ajella pyörällä satamaan, vaan fillari nostettiin mieheni autoon. Oli ihana päivä ja todellakin kannattaa tutkia Tallinnaa ja Viroa laajemminkin kuin vain sataman lähettyviltä.

Kotimatkalla nautin Eckerön musiikkitarjonnasta ja ostin tuleviin rapujuhliin juomat! Tiesitkö muuten, että Eckerö on Suomen suurin keikkajärjestäjä! Aina elävää musaa! Tosi kiva!

Olipa ihana reissu! Suosittelen näitä kaikki paikkoja lämpimästi sekä tutustumista Tallinnaan ja sen ympäristöön pyörällä. Syksylläkin on vielä ihania kuulaita päiviä, jolloin on kiva ajaa kun ei läkähdy kuumuuteen! Polkupyörän kuljettaminen laivalla maksaa 10 € /meno-paluu ja pyörällä ajetaan laivan autokannelle. Helppoa ja tosi näppärää!

Ihania reissuja Tallinnaan!

Hanna

Hampaiden huoltaminen on muuttunut minun elinaikanani aika tavalla. Hammasrivit ovat suoristuneet ja hampaat vaalentuneet. Oma rivistöni ei ole moitteettoman suora, koska silloin joskus hammaslääkärini kieltäytyi niitä oikomasta. Hän sanoi, että hampaiden tulee olla persoonalliset. No saatan olla asiasta erimieltä, mutta näillä mennään. Hampaiden hyvä ja säännöllinen hoito on onneksi omissa käsissäni. Ja se tarkoittaa säännöllisiä vierailuita suuhygienistini Arja Korpelaisen luona Gloss Hammashoitopalveluissa. Hamapaiden valkaisu ja tehopuhdistus raikastavat olemuksen.

Rakastan hammaskiven poistoa. Rakastan itse tapahtumaa, kun kuuluu se raastava ääni. Siinä on jotain samaa, kuin hyttysenpureman raapimisessa, sitä haluaa vaan lisää ja lisää. Eniten tietenkin rakastan lopputulosta, puhtaita hampaita ja raikasta suuta. Monella saattoi nyt mennä naama kurttuun! Apua, sehän on hirveää. No voi se olla vähän inhottavaakin, koska ihmisillä on erilaiset suut. Mutta minun Arjani on niin helläkätinen ja ihana, että hänen huomassaan sattuminen on minimissä. Hän rakastaa asiakkaitaan ja työtään ja sen tuntee hänen hellässä käsittelyssään.

Olin hamapaiden tehopuhdistuksessa ja minulle tehtiin myös hampaiden valkaisu. Kun varasin aikaa Arjalta, varmistelin, että eihän se satu. Arja kysyi, että koskas hän on minua satuttanut? No, ei todellakaan koskaan. Mutta olin kuullut, kuinka kamalaa on uusi tapa poistaa hammaskivi ultraäänellä. Että toimenpidettä varten usein puudutetaan jokainen hammasväli. Arja myönsi, että näin on, mutta hän ei tee puhdistusta ultraäänellä, koska käsin tehden lopputulos on parempi, vaikka työ kestää huomattavasti kauemmin. Käsin tehden homma ei myöskään ole kivulias. No siis, menin helpottuneena vastaanotolle! Ei kipua tiedossa. Hyvä homma.

Aloitimme ihan perinteisesti kuten ennenkin. Arja kuvasi hampaani (Ei siis mitään röntgenkuvia, vaan valokuvat suun sisältä.) Verrattiin niitä edellisiin ja todettiin että joo joo rouva puree edelleen hammasta. Kisko on olemassa, mutta se unohtuu laittaa suuhun…

Arja mittasi ensin ientaskut ja tarkasti limakalvojen kunnon. Kaikki oli ihan ok. Sitten hän poisti hammaskiven mekaanisesti sekä teki soodapuhdistuksen, joka poistaa värjäytymät hampaiden pinnoilta. Sen jälkeen hän vielä puhdisti hammasvälit hammaslangalla. Olin ihmeissäni, että miksi nyt tämä, kun kaikki on jo kunnolla skrabattu? Vastaus kuvastaa niin Arjan huolellisuutta – ”koska jos opetan käyttämään lankaa, jota tulisi käyttää joka ilta, niin onhan minun tarkistettava, että se lanka tosiaan kulkee siellä hammasväleissä.” Sellainen hän on. Niin tarkka.

On myös ihanaa, kun hän kertoo koko ajan mitä tekee ja jopa kehuu. ”hyvin nielaistu” ”hyvin pärjäät” ”hienosti menee” Se on vähän hassua koska minulla ei ole siinä mitään hätää, mutta se on myös ihanaa.

Hampaiden valkaisu kiinnostaa monia, onhan valkeat hampaat ja raikas hymy kaunis asia. Sitä voisi jotenkin verrata eteiseen, joka on kodin käyntikortti. Alitajuisestikin valkea hymy vaikuttaa ihmisiin. Sekä muihin, että itseen.

Onkin kiintoisaa, että hampaiden valkaisun mahdollisuutta ei aina oteta huomioon hammaslääkärissä. Jos nyt vaikka haluaa laittaa kuoret muutamaan hampaaseen tai suuhun tulee hammasimplantti, voi hammaslääkäri valita suuhun valmiiksi kellertävän kuorivärin, koska hampaat kellastuvat iän myötä. Entä mitä tapahtuu, kun ihminen päättääkin valkaista hampaansa? Kuoret ja implantit jäävät keltaisiksi. Niihin ei valkaisuaineet pure. Tämä on hyvä pitää mielessä, jos tekee hammasremontteja.

Jotkut pohtivat onko valkaisu epäterveellistä tai jopa vaarallista. Ei ole, jos sen tekee suuhygienisti tai hammaslääkäri.

Arja teki minulle Gloss-laservalkaisun titaanioksidilla, joka on tehokkain valkaisumenetelmä. Siinä hyödynnetään nanoteknologiaa sekä lääketieteellistä laservaloa. Koko toimenpide on täysin kivuton. Arja tekee aina kolme valkaisukierrosta ja minä pötköttelen mukavalla tuolilla ja kuuntelen kun hän kertoo, miksi hampaat tummuvat ja kuinka ylipäätään hampaita tulee hoitaa. Sitten nukahdan. Nukahdan vääjäämättä joka kerta! (Nukahdan myös hammaskiven poistoon.)

Arja huolehtii myös siitä, että hampaat tulevat tasaisen valkoisiksi. Kulmahampaat ovat yleensä muita hampaita tummemmat ja ne saavat siksi erikoiskäsittelyn.

Valkaisun jälkeen ei saa juoda kahvia tai nauttia muita värjääviä juttuja 48 tuntiin. Arja huolehtii kuitenkin siitä, etteivät vieroitusoireet pääse pilaamaan päivää ja lähtiessään mukaan saa kofeiinitabletteja. Myöskään tiettyjä ainesosia sisältäviä hammastahnoja ei saa käyttää. Kaikki huomioitavat ohjeet ja seikat kannattaa lukea tarkoin, jotta hoidosta muodostuu mahdollisimman hyvä, eikä esimerkiksi syö intialaista curryä vahingossa heti samana päivänä.

Söin pari päivää valkoista ruokaa, kuten puuroa, raejuustoa, kalaa, riisiä, perunaa ja banaania. Marjat ja vihannekset piti jättää pariksi päiväksi jääkaappiin. Sain lähtiessäni mukaan myös hammaslankaa ja oikeaoppisen hammastahnan, sekä ne opit kuinka hampaat pestään ja langoitetaan joka päivä. (Tiesitkö muuten, että hampaiden pesun jälkeen tahna vain syljetään pois suusta, ei mitään vedellä huuhtelua lopuksi! Kamalan vaikeaa oppia muistamaan tuo!)

Rakastan sitä, että kaikki on otettu huomioon. Ja rakastan mun puhdasta suuta ja valkoisia hampaita.

Keep Smiling!

Hanna

Habitren parhaat 2018

Kävin Jarin kanssa eilen aamutuimaan Habitaressa. Kuvattiin videolla mun mielestä ihanimmat osastot, joista mä sain inspiraatiota, iloa ja hyviä fiiliksiä ja joissa näkyivät parhaiten tämän hetken kuumimmat sisustuksen trendit.

Blogi jatkuu mainoksen jälkeen ja siellä myös on video!

Tätä oli ihanaa tehdä, koska Jarin kanssa on kivaa tehdä duunia ja nämä osastot olivat oikeasti mun mielestä hienot. Hienoja oli muitakin, mutta ja paljon pieniä yksittäisiä löytöjä tietysti. Mutta katso mun poiminnat ja kommentoi! Kerro myös jos haluat nähdä multa lisää videoita jatkossa.

Ja nyt – klikkaa video auki ja katso!

No mitä sinä tuumaat mun valinnoista? Olivatko kivoja vai pöllöjä sun sun mielestä? Kerro!

Messuterkuin Hanna

♥️

Olin eilen Habitaressa sekä töissä, että nauttimassa kauniista asioista ja tuttavien tapaamisesta. Se menee niin, että käytävällä ehtii aina ottaa kymmenen askelta ja seuraava tuttu tulee vastaan, jonka kanssa joko tervehditään tai pölistään tovi. (Lievä ahdistus ja angsti tosin seurasi siitä, kun tajusin, että puhuin yhden ihmisen kanssa liian kauan. Oooh se on niin kamalaa, kun juuttuu. Ikään kuin rakastuu omiin juttuihinsa, eikä osaa lopettaa. Siis kamala morkkis.)

Yleisesti ottaen tulevasta voi sanoa, että värit, rehevyys ja monipuolisuus ovat täällä, mikä on ihanaa. Tässähän voi alkaa odotella, että seuraavaksi muotinäytöksissä mallit alkavat hymyillä. Se olisi todella rohkea veto! Sitä odotellessa! (Vaikka olin kyllä juuri viime viikolla Porin Puuvillassa juontamassa koko päivän tapahtumaa, jossa oli hymyilevä muotinäytös. Lavalla astelivat seniorimallit, joiden ikähaarukka oli 55-70 joukossa mm. Raili Hulkkonen ja Pirkko Mannoja sekä liuta aikansa huippumalleja. Oli nastaa nähdä iloa lavalla)

Useamman ihmisen kanssa tuli ilmi mikrofonin ja esiintymisen pelko. Koska omasta pelkorekisteristeristäni juuri tätä pelkoa ei löydy, halusin auttaa heitä voittamaan tuon tuskan. Ajattelin mikä rauhoittaa minut, kun joudun tilanteeseen, joka on kaukana mukavuusalueeni ulkopuolella. Seuraa pikku paljastus, joskin epäilen että sama tilanne on monille muillekin ahdistava. Perus juttuhan on se ikuinen hokema, että ole oma itsesi, mutta kuinka se tapahtuu? Ja miksi niin harvat ovat aitoja ja niin hirveän monet ovat jotain ihan muuta kuin se henkilö, jonka heidän perheensä tuntee.

Kun menen jotenkin julkisiin juhliin, PR-tilaisuuksiin tai ensi-iltoihin ja vastaaviin, olen ahdingossa. Menen suurimmaksi osaksi kaikkialle yksin, koska mieheni ei piittaa pätkääkään eikä minulla oikeastaan ole työkavereita. Itse juhlissa sitten on kyllä ihmisiä, jotka tunnen, mutta saavun yleensä yksin. Siinä sitten hiukan sydän pamppailee ja on levoton olo. Selviän niin, että pysähdyn jossain hiukan ennen perille saapumista ja sanon itselleni, että muista olla vain sinä. Puhu kaikille vain totta, älä liioittele, vähättele tai kehittele mitään stooreja. Samalla tavallaan menen itseni sisälle, siihen pisteeseen jossa minuuteni kokonaan on. Rauha tulee välittömästi. Tiedän kuka olen. Sitten vain tartun siihen. Se suojelee kaikelta. (On syytä myös lisätä listaan – muista ettet puhu likaa yhdelle ihmiselle)

Jos joutuu puhumaan mikrofoniin olisi kiva, jos äänipöydän vartijat neuvoisivat nopeasti mikrofonin käytössä. Headset (Madonna-mikki) on siitä hyvä valinta mikrofoniksi, että se pysyy mukana, kun ihminen kääntää päätään. Kapula kun jää yleensä paikoilleen pään pyöriessä ja silloin ääni katoaa. Kapulaa on pidettävä aivan suussa kiinni.  Mikrofoni on oikein silloin, kun sen ääni pelästyttää – apua! Kamlaa mä kuulen itteni noin kovaa.

Vaatteet ovat siinä mielessä tärkeät, että ne täytyy voida unohtaa kokonaan. (En siis ehdota alastonta esiintymistä, vaan että asu on mukava ja siinä viihtyy) Kun sitten vaan on se oma itsensä, niin kaikki menee hyvin. Hymy ei ole pahaksi. Yleisö on aina esiintyjän puolella ja toivoo että kaikki menee hyvin.

Mutta takaisin habitareen. Kävin siellä tänään aamuvarhaisella uudelleen kuvaajan kanssa ja tein pienen pätkän elävää kuvaa, jossa paljastan omat suosikkini messuilta. So stay tuned ja ole oma ihana itsesi mitään siihen lisäämättä, tai pois ottamatta.

Love

Hanna