Aika rientää, niin ettei oikein tahdo perässä pysyä. On pitänyt jo pitkään kirjoittaa Henri Alénin ja Tommi Tuomisen uudesta ravintolasta Finnjävelistä, joka aukeaa huhtikuun alussa Etelärantaan, entisen ravintola Haviksen paikalle. Mielestäni Finnjävel on tapaus.

Ravintolan ideana on tarjota suomalaista fine dining -ruokaa. Kuulostaa ihan simppeliltä, mutta ei se ole simppeliä. Se on upea juttu koska:

Suomalaista ruokaa tarjoavia ravintoloita ei ole. Kyllähän meillä saa poronkäristystä ja paistettuja silakoita ja niiden myötä ähkyn, mutta minne veisit ulkomaisen liikekumppanin syömään Suomi-ruokaa? Ja mitä se suomalainen ruoka on?

Henri Alén sai idean suomalaista ruokaa tarjoavasta ravintolasta tilattuaan Tanskassa hienossa ravintolassa listalta norjalaista perunarieskaa, joka oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen. Kotiin palattuaan hän yhtäkkiä tajusi, että miksi ihmeessä perunarieska oli juuri norjalaista? Suomessahan on syöty perunarieskaa satoja vuosia.

Alén ryhtyi tutkimaan suomalaista ruokakulttuuria juurta jaksain. Hän halusi perustaa Suomi-ravintolan, jossa olisi perinteiset maut mutta fine dining -tyyliin. Hän ylipuhui kumppanikseen toisen huippukokin, Tommi Tuomisen. Siitä alkoi opintomatka suomalaisten makujen maailmaan ja perinteisiin valmistustapoihin. Alén kertoi lehdistötilaisuudessa, kuinka kaksikko on matkannut ympäri Suomea ja käynyt oppimassa perinteisiä valmistustapoja mummoilta ja mammoilta. Esimerkiksi poronpotkat lappilaisessa kodissa olivat olleet kuin suoraan espanjalaisen huippuravintolan keittiössä valmistettuja vasikan potkia, paitsi parempia, Tommi Tuominen kertoi. Tästä matkasta ja koko ravintolan synnystä on tehty myös TV-sarja joka nähdään MTV:n kanavilla.

Kaiken tämän kuuleminen infotilaisuudessa oli hienoa. Mutta kaikkein parasta oli se, että joku on todellakin viimein tajunnut tämän asian. Olen odottanut tällaista herätystä vuosia. Kaikensorttista ideaa ja raaka-ainetta rahdataan ympäri maailman ja samaan aikaan melkein jokaisen huippuravintolan filosofiana on lähiruoka. Eli raaka-aineet tuodaan mahdollisuuksien mukaan läheltä, mutta ideat ovat kyllä tulleet niin kaukaa idästä, lännestä ja etelästä, kuin vain mahdollista. Missä on viipynyt perinneruokien nostaminen niiden omaan arvoonsa? Me matkaamme ympäri maailmoja ja maistamme kaikkien maiden perinneruokia (jota pizzakin on!) mutta emme osaa arvostaa omia perinteitämme. Olen niin tohkeissani tästä projektista, että tutisen.

Edes karjalanpiirakkaa ei ole helppoa löytää sellaisena versiona, jonka mielellään tarjoaisi ulkomaiselle vieraalle. Maassa, josta saa edelleen maailman puhtaimpia raaka-aineita valmistetaan ruokaa, koko maailman twisteillä. Vain Suomi-twisti puuttuu menusta.

Kaiken lisäksi Finnjäveliin tulee oma meijeri, jossa valmistetaan omaa viiliä, smetanaa, piimää kermaviiliä ja rahkaa. Oi voi miltä ne tulevatkaan maistumaan! Sametilta! Maidossa on kuulkaa eroja ja hapanmaitotuotteissa varsinkin.

Ravintolan kotimaisuus ei ole vain menussa ja valmistustavoissa, vaan ihan kaikessa. Ravintolan sisustuksesta vastaa Ateljé Sotamaa ja kaikki ravintolan kalusteet, astiat, valaisimet ja tarjoilijoiden asut tulevat olemaan suomalaista tuotantoa ja designeä. Ja nyt ei puhuta suurista valmistajistamme, joiden tuotteita ei enää tehdäkään Suomessa, vaan pienistä, ihanista, omaperäisistä taideteoksista. Suomalaisten suunnittelijoiden ja käsityöläisten taidonnäytteistä. Esimerkiksi astiasto ei ole vain yhden muotoilijan käsialaa, vaan eri osat ovat eri osaajien jäljiltä.

Kun menin ensimmäisiä kertoja Saarenmaalle joskus vuonna 2004 yövyin hienossa Pädasten kartanohotellissa. Se kuului jo tuolloin Small Luxury Hotels of the World –ryhmään. Kun menin huoneeseemme, vuoteella oli Muhunpeitto, kaunis käsin kirjailtu perinnekäsityö ja tyynyllä oli paperista kierretty tötterö, jonka sisällä oli kuivattuja marjoja ja pähkinöitä. Saarenmaan omia juttuja ylpeästi luksus hotellin paraatipaikalla. Ei ylikansallisten suklaatehtaiden konvehteja, eikä anonyymiä peitettä, vaan jotain omaa. Olin innoissani ja ajattelin kuinka ihmeellisiä virolaiset ovat. Kaiken sen sorron ja paineen alla, he ovat säilyttäneet ylpeytensä ja arvostavat omaa erityisyyttään. Sitä kaipaan tänne Suomeenkin. Ihaillaan muita mutta arvostetaan myös omaa. Ei itsensä vähättelyllä pitkälle pötkitä.

Koska ravintola tulee olemaan fine dining paikka ja sen konsepti irtaimistoineen on mitä on, ei siitä ihan joka pojan paikkaa tule. Tuskinpa minäkään sinne menen syömään, ellei käy joku hyvä tuuri. Mutta olen onnellinen, että joku uskaltaa ryhtyä tähän ja toivon sydämestäni Henkalle ja Tommille menestystä. Toivon myös, että tämä on vain alku. Tahtoisin lisää vastaavaa kaikilla saroilla. Suomi on maa, joka on luonnostaan tällä hetkellä trendien aallon harjalla. Uniikki, puhdas, hiljainen ja kaunis maa jossa asuu vieraanvarainen kansa, jolla on silmää kauneudelle. Tämä on hieno turistikohde, jolla on paljon elämyksiä annettavanaan, vain usko itseen puuttuu. Onneksi se ei puutu kaikilta!

Muistakaa ostaa mämmiä – tai tehdä sitä itse!

Love

Hanna

Tekee mieli kertoa viikonlopusta, koska se oli jotenkin niin hullulla tavalla erityinen. Täynnä työtä, mutta tuntui kuin olisi lomalla ollut, koska nautin joka hetkestä ja elämä tarjosi pienen bonuksen, kuin ihanan lahjan.

Alkuvuosi on ollut todella kiireinen. Kaikenlaisia juttuja on ollut niin paljon, että en ole ehtinyt katsoa eteenpäin lainkaan. Ei ole kannattanut, koska siitä olisi voinut syntyä pikku paniikki ja stressi. Olen katsonut vain aina seuraavaan deadlineen. On ollut vähän sellainen olo, kuin olisin ajokoira. En kyllä valita, pidän siitä että saan tehdä erilaisia asioita ja se on myös tarpeellista, koska täytyy tienata palkkansa.

Torstaina ohjelmassa oli suunnittelemani kolmen ruokalajin pääsiäismenun reseptien kirjoittaminen. Hommaan sisältyi myös ruokien valmistaminen ja kuvaaminen, sen olin tehnyt, mutta vielä piti valita käytettävät kuvat. Olin päättänyt tehdä tuon työn heti aamulla. Vaan tosin kävi.

Tiistaina oli uusi kirjamme Keittiöpuutarha –siemenestä lautaselle. Radio Suomipopin Aamulypsy oli bongannut jutun julkkareista iltapäivälehdestä ja heittänyt läppää sen nimestä tyyliin ”Sumari on kirjoittanut kirjan, siemennestettä lautaselle”! Arvatkaa nauroinko?! Repesin ja päätin siitä paikasta viedä Aamulypsyn juontajille Jaajo Linnonmaalle, Juha Perälälle ja Anni Hautalalle meidän kirjat sinne heidän studioonsa. Koska olin sitten jo kaupungissa kävin myös Vita Liberatan tuoteinfossa.

Vita Liberata on sarja itseruskettavia tuotteita. Hirveän hyvä tuotesarja, joilla saa ihon päivettyneeksi kauniisti ja nopeasti. Käytän sitä kun menen aurinkolomalle, etten ole aivan vitivalkoinen ensimmäisinä päivinä ja kun kuvaamme aikaisin keväällä Suomen kauneinta kotia tai muita juttuja, joissa ollaan kesäisissä vaatteissa, mutta iho on vielä talven jälkeen lähinnä vaalean vihreä. Vita Liberata ei sotke vaatteita ja kun se alkaa lähteä pois, se vaalenee kauniisti, eikä ole laikukas tai vastaavaa. Lisöksi siinä ei ole tyypillistä itseruskettavan voiteen pahaa hajua, vaan se tuoksuu hyvältä.

Siinäpä se aamu sitten vierähti ja aikataulu muuttui. Mutta parissa tunnissa olin tehnyt sen menun ja sitten oli kamala nälkä. Istuin syömään lounasta ja siinä istuessani huomasin ihmeellisen asian. Lihakseni alkoivat lämmetä ja pehmetä. Tapahtui ihmeellinen syvärentoutuminen. En ollut tajunnut kuinka tiukkana ja jännittyneenä olin ollut jo varmaan pari kuukautta.

Loppuiltapäivä kului koneella erilaisten töiden viimeistelyjä tehden ja sitten oli aika lähteä ajamaan Jyväskylään, jossa olin juontamassa rakennusmessuja koko viikonlopun. Matka kestää meiltä reilut kolme tuntia. Ajoin rauhassa ja leppoisassa fiiliksessä. Perillä minua odottikin sitten jymy-yllätys. Koska olin ilmoittanut tulevani Jyväskylään jo torstai-iltana vasta viikon alussa, oli messujärjestäjällä ollut vähän haastetta saada minulle hotellihuone. Kun kirjoittauduin sisään hotelli Paviljonkiin, sain kuulla että yhden yön verran, huoneeni olikin sviitti. Oooooohhh!!! Niin ihana! Siellä oli sauna ja yksiön kokoinen sänky. Ja tilaa pienen kolmion verran. Otin tilan haltuuni hymyssä suin. Lämmitin saunan. Hain ravintolasta salaatin ja söin sen samalla kun katsoin telkkaria. Sitten saunaan. Ja lopulta nukkumaan. Se kaikki tuntui niin ihanalta ja erityiseltä, kun olin juuri päässyt töissäni muutenkin mukavaan suvantovaiheeseen. Mutta tiedättekö mikä oli parasta? Hotellissa oli aivan uskomaton henkilökunta. Siellä ei ollut ainuttakaan nyttyränaamaa tai nyrpeää ihmistä. Kaikki hymyilivät ja olivat hirveän auttavaisia. Ravintolassa, (jonka ruoka oli erittäin hyvää ja tasokasta. Söin kahden päivän aikana mm. mustakalalonkeroita, siikaa, ahvenia ja jälkiruokavalikoiman. Huippu huvää!) palvelu oli nopeaa, hymyilevää ja joustavaa. Myös erityisemmät pyynnöt ja annoksen pieni muuttaminen onnistui itsestäänselvästi. Erityisen ihanaa oli myös aamiaishuoneen systeemit. Huomenet toivotettiin, kahvia kaadettiin kuppiin, mutta mikä parasta – siellä ei paiskottu astioita. Se ei ollut siis mikään ruokala. (En käsitä sitä ihmeellistä tapaa hotelleissa, että aamiaishuoneessa on tiskivaunu, jonne astioita paiskotaan tomerasti kuin tehokuutta korostaen hirveällä metelillä. Ei sellainen kuulu ravintolailoihin, vaan keittiöön.) Annan Solo Sokos hotellille päivän ruusun ja lämpimän suosituksen sekä terveiset hotellin johdolle ja henkilökunnalle, että he tekevät jotain oikein. Noin hyvää palvelua ei synny ilman, että työpaikalla on hyvä henki. Kiitos.

Messut menivät mainosti. Juonsin kahden lavan tapahtumia ja pongahtelin niiden väliä kuin pingispallo. Sielläkin kaikki oli järjestetty hienosti. Kaikki oli otettu huomioon. Jopa se, että juontajan on mukavaa vetäytyä välillä hetkeksi hiljaisuuteen ja omaan rauhaan. Parhaat messujärjestelyt jotka olen kohdannut 23 vuoden aikana!

Tapasin messuilla ihanan Eva Wuiten, jonka charmi ja olemus ja tapa kertoa puutarhoista on aivan erityinen. Ihana ihminen. Tapasin myös Jethro Rostedtin, jonka kanssa olin lavalla asuntosijoittamisen ja –myynnin merkeissä. Jethro on sympaattinen ja hauska! Myös Ulla ja Tapani Kiiminkinen tulivat  moikkaamaan – ihanat ja valloittavat persoonat, joilla on sydän ja ilo mukana kaikessa mitä he tekevät.

Perjatai-iltana minun piti juontaa messujen VIP-ilta. Pakatessa oli kuitenkin sievät juhlakenkäni jääneet kotiin. Paha paikka, varsinkin kun on haastava ongelma jalkaterässä ja jalan koko 41,5 Pelkäsin olevani pulassa. Minulla oli 25 minuuttia aikaa kipittää keskustaan, ostaa kegat ja olla takasin huoneessani. Mutta voi tavaton – sekin onnistui! Ja vieläpä niin, että sain ihanat korkkarit juuri oikeaa kokoa ja jokin ihmeellinen seikka esti sen järkyttävän kivun, jonka korkkarit minulle normaalisti tuovat. Täysin mystistä. Ja super ihanaa!

Mukavat juontopäivät kruunasi tapaaminen mieheni kanssa. Hän nimittäin ajoi kuudennen kerran Päijänteen ympäriajon. Kaksipäiväisen ajon, jossa ajetaan yli 700 km pitkin metsiä ja metsäteitä, ensimmäisen päivän päätös oli Jyväskylässä. Sain antaa siis hänelle sunnuntaiaamun lähdössä mojovan onnenpotkun Jyväskylässä klo 05.00 aamulla.

Sunnuntai oli mukava messupäivä ja vielä kotiin lähtiessäni hain kupin capuccinoa autoon matkaevääksi Hotelli Paviljongista. Vaikka henkilökunta oli toinen, hymyt ja palvelu yhtä herkässä. Aivan poikkeuksellista hyvää fiilistä.

Koko työviikonloppu oli niin mukava kaikkien asioiden summasta, että se oli kuin lomaa kiireisen alkuvuoden lopuksi. Kotimatkalla nappasin vielä Lahdesta kyytiin ystväni Lotan ja automatka meni ihanasti höpötellen niin nopeaan, että perille olimme ihmessämme, että jokos se reissu tehtiin!

Nyt on maanantai-aamu ja edessä laukkujen purkaminen. Aika rentoa menoa jatkossa. Tämän päivän kohokohdat ovat Yle Puheen haastattelu kirjamme johdosta klo 16.30 ja klo 20.00 MTV3-kanavalta alkavat uudet Suomen kaunein koti –jaksot. Katsomme ensimmäisen jakson tuotantotiimin kanssa yhdessä.

Iloa päivään ystävät. Kohta on pääsiäinen!

kaupallinen yhteistyö: Sinituote

Ikkunanpesu ei taida olla maailman suosituinta puuhaa, mutta näillä välineillä ja vinkeillä siitä tulee kevään ja syksyn odotetuin tapahtuma – ikkunabileet!

Unohda kaikki puheet raidoista, sanomalehdistä, tuskasta, hiestä, jakkaroista ja tikkaista. Seuraat vain näitä ohjeita ja homma on silkkaa iloa.

Minulla varmaa tietoa ikkunanpesusta sillä meillä on 77 ikkunaa, joka tarkoittaa 308:aa pestävää lasipintaa. Aika mehevä määrä!

Viime lauantaina olin vastoin kaikkia odotuksia varsin energisellä tuulella ja tein montaa hommaa yhtä aikaa. Aloin leipoa ja kun kakku paistui uunissa, paistoi aurinko ulkona. Sää oli niin ihana, että oli pakko aloittaa ikkunajuhlat. Kaikkiin juhliinhan on valmistauduttava ja ikkunajuhliin valmistautuminen vie viisi minuuttia. Ole huolellinen äläkä jätä yhtään vaihetta tekemättä.

Alkuvalmistelut

1

Laita iloisinta lempimusiikkiasi soimaan

2

 Vedä luomiin mustat eyelinerit ja punaa huulet kirkkaalla tai pinkillä huulipunalla

3

 Laita ihana siivoushuivi päähän. (Tämä on tärkeää, laita vaikka et koskaan käyttäisi huivia päässä, koska huivista tulee leffafiilis. Näetkö jo sielusi silmin amerikkalaisen 50-luvun elokuvan?)

4

Pue päälle kauniit siivousvaatteet

Kun olet tehnyt esivalmistelut olet jo loistotuulella, koska alkuvalmistelut naurattaa etkä voi olla harmissasi. Sitten pääsetkin itse homman ytimeen. Nyt on tärkeää tietää ikkunoiden likaisuusaste. Vain vähän likaiset ikkunat puhdistuvat pelkällä vedellä, mutta jos et ole juhlinut ikkunoittesi kanssa pitkään aikaan tai asut keskellä kaupunkia, kannattaa lisätä siivousämpärin veteen muutama tippa käsitiskiainetta.

Itse pesu on helppoa ja nopeaa kuin mikä. Ikkunan pesu on nimittäin välineurheilua. Minun tarvikkeeni ovat:

Välineet

Sini Tripla-ikkunanpesin

Sini ikkunankuivain

Sini puhdistusterä

Sini mikrokuitu ikkunaliina

Suihkepullo

Sini Mikrokuitulattialiina

Sini siivousämpäri

Sini mikrokuitupölykinnas

Lista voi vaikuttaa pitkältä mutta se hyvät välineet ja kirkas huulipuna tekevät hommasta oikeasti kivaa ja sujuvaa.

Huippunäppärä Sini Tripla-ikkunapesin on mestareiden laite. Siinä on kolme leveää pesupintaa, joita peittää irrotettava mikrokuitupäällinen ja pesimen varsi kääntyy 360 astetta.

Liikkuvan varren ansiosta pesupinta pysyy kiinni lasissa vaivattomasti oikeassa kulmassa ja pesu sujuu kuin tanssi. Koska varsi kääntyy ympäri ikkunan voi pestä ylhäältä alas asti helposti yhdellä vedolla. Kastat vain pesimen pesuvedessä ja puristat kädellä liian veden pois. Sitten peset ikkunan ylhäältä alas suuntautuvin vedoin. Koska leveitä pesupintoja on kolme, pesintä ei tarvitse kokoajan kastella ja pestä. Mikrokuitupäällinen nappaa lian itseensä, eikä pyöritä sitä lasin pinnalla. Pesun jälkeen kuivaus Sini ikkunankuivaimella eli lastalla. (Jota muuten ei pidä painaa liian kovaa ikkunan pintaa vasten, kevyt painanata on just hyvä.) Jos ikkunaan jää joku raita, se on helppo pyyhkiä pois puhtaalla Sini mikrokuituikkunaliinalla, jolla myös puhdistuvat ikkunoiden nurkat.

Hyvällä meiningillä sujui mun ikkunajuhlat ja homma alkoi mennä ihan rutiiniksi, kunnes yhdessä ikkunassa oli aivan järkyttävä linnunkakkatahra. (Itse asiassa juuri se tahra sai minut alkamaan koko puuhan, koska valtava kakkatahra ikkunassa ärsytti aika tavalla!)

On kyllä ihmeellistä kuinka tiukaan se ikkunassa istui. Vaikka kuinka hankasin Sini Triplalla, niin ei se lähtenyt. Sini puhdistusterällä se lopulta lähti.

Karmit voi pyyhkiä hulvattoman hauskalla lapasella eli Sini-mikrokuitupölykintaalla. Se on oikeasti tarkoitettu sälekaihtimen puhdistamiseen (onneksi meillä ole moisia – tulisin hulluksi jos puhdistaisin 77 sälekaihdinta.) Minä pyyhin lapasella pölyt pois karmeista. Jos ne ovat todella nokiset, kannattaa ottaa mikrokuituliina ja kostuttaa se pesuvedellä ja pestä ne kunnolla.

Pesin siis ikkunoita iloisesti pari tuntia ja melkein kaikki tuli hoidettua, kunnes aika loppui koska systeri tuli miehensä kanssa kylään. Oli pakko mennä kakkua syömään. Mutta hei hyvällä fiiliksellä se meni – nauratti kun aurinko paistoi, musat soi ja tanssin samalla. Sini Tripla-ikkunanpesimen kääntyvä varsi ja kolme pesupintaa nopeuttivat hommaa huomattavasti ja teki siitä joustavaa. Pitkällä varrella yletyin hankaliinkin paikkoihin ilman, että jouduin ottamaan avuksi jakkaraa. (mikä on kiva, koska ainoa jakkaramme on kolmijalkainen… kivasti keikkaa!)

Lopuksi lisäsin huulipunaa ja söin palan sitruunakakkua kahvin kanssa ja kuuntein siskon juttuja. Mahtava lauantai!

Ikkunanpesuvinkit jatkuu…

1

Suojaa ikkunan alapuolinen lattia Sini-siivousliinalla

2

Imuroi ja pese ikkunanpuitteet ja -pielet sekä ikkunanlauta kostealla Sini-mikrokuituliinalla tai jos ne eivät ole kovin likaiset, mikrokuitupölykintaalla

3

Pese ikkunat uloimmasta ikkunasta lähtien, niin näet tuloksen paremmin. Muista pestä myös ikkunapelti

4

Pese ikkunat kostutetulla Sini Tripla-ikkunanpesimellä tai suihkuta mietoa pesuliuosta suoraan ikkunaan    suihkepullosta

5

Vaihda pesuvettä kyllin usein, että saat kerralla puhdasta

6

Kuivaa ikkuna Sini ikkunankuivaimella tasaisin vedoin pysty -tai vaakasuorin vedoin ja kuivaa ikkunakuivain jokaisen vedon jälkeen mikrokuituliinaan.

7

Viimeistele työ pyyhkimällä ikkunanlauta, kulmat ja nurkat mikrokuituliinalla

8

Juo lopuksi siivouskahvit mielellään kakun kanssa!

Näin tein ja viikon päästä pesen kaikki peilit samalla systeemillä ja samoilla välineillä!

Iloa auringonpaisteeseen – pese ikkunat ja anna sen paistaa esteettä sisään!

♡

Love

Hanna

Hip hei ystävät. Terveisiä junasta matkalla Kokkolasta kotiin. Lähdin reissuun torstaina yhden aikaan iltapäivällä ja nyt tämä perjantai-ilta kuluu leppoisasti junan keinahdellessa kotia kohti.

Olin Kokkolan Pukumiehessä torstaina juontamassa asiakasiltaa ja muotinäytöksen. Se oli hieno ilta. Erinomainen ja erityinen.

Olen tehnyt juontokeikkoja yli kaksikymmentä vuotta mutta eilinen ilta jää mieleen kyllä hyvin poikkeuksellisena. Pukumiehessä oli aivan valtavan positiivinen tunnelma ja tupa oli täynnä asiakkaita. Tiedättekö ne tilanteet ja paikat joissa on erityinen säteily? Sellainen hyvän olon ja ystävällisyyden ilmapiiri, joka tuntuu koko kehossa?

Aivan tapahtuman alussa eräs vanhempi tyylikäs rouva tuli silmät loistaen luokseni. Hän kertoi, että hänellä on minulle asiaa ja viesti toimitettavakseni. Hän otti laukustaan lahjan ja kertoi, että on odottanut 30-vuotta saadakseen ojentaa paketin sisarelleni Sikelle ja koska hän nyt tiesi minun tulevan kaupunkiin, hän oli tyttärensä kehotuksesta päättänyt tuoda lahjan minulle edelleen toimitettavaksi. Rouva oli työskennellyt Pukumiehessä vuodesta 1962 vuoteen 1987 ja oli tavannut Siken siellä joskus 70-luvulla ja hänestä Sikke on aivan ihana. Nyt matkalaukussani on tuo pieni sievä paketti Siken 81-vuotiaalta hurmaavalta ihailijailta. Paketin sisällöstä en tiedä mitään, koska rouva ei suostunut kertomaan sitä minulle. Yhteiseen kuvaan hän kuitenkin suostui.

Asiakasillan ohjelmaan kuului muotinäytös, jonka malleina toimi liikkeen työntekijöitä ja asiakkaita. Sekä naisia, että miehiä. Näytöksen oli koonnut Anne Silander, liikkeen  työntekijä, joka työskenetelee myös kukkakauppa Lindell Flowerissa. Tulos oli kerta kaikkiaan upea. Tuli niin mahtava olo sitä katsoessa. Pidin siitä, että omasta joukosta löytyy hyviä tekijöitä, joiden taitoa ja osaamista hyödynnetään. Liikkeen valikoimista oli saatu koottua kaikenikäisille ja kokoisille ihmisille nastoja juttuja. Trendikkäitä. Alle kaksikymppisten jutut toisessa päässä ja toisessa yli kahdeksankymppisten jutut. Ja sisääntuloja oli paljon! Ja sitten se fiilis. Tiedättekö, tämän näytöksen malleissa oli yksi aivan erityinen asia. Koska he eivät ole ammattimalleja, heillä ei myöskään ollut ammattimallien manööverejä, ei outoa catwalk-kävelytyyliä, ei hymyttömiä kasvoja eikä opeteltuja käännöksiä tai käsien asentoja. Heillä oli jotain muuta – säteily. Voi Luoja sitä säteilyn määrää! Sitä riitti koko myymälän joka sopukkaan. Mallit nauttivat esiintymisestä täysin siemauksin. Heille oli valittu monen monta ihanaa asukokonaisuutta kullekin ja he olivat itse meikanneet itsensä. Näki että heistä oli ihanaa kävellä esiintymislavalla musiikin soidessa, niissä oikeasti ihanissa vaatteissa ja nauttia esiintymisestä ja elämästä ja tähtihetkestä. He olivat kaikki niin kauniita. Olin ihan tohkeissani, kuten olen edelleenkin.

Koska näytöksen oli koonnut nykyinen kukkakauppias, hän oli myös ottanut kukat näytökseen mukaan. Kolme upeaa kimppua arvottiin illan päätteeksi asiakkaiden kesken.

Juttelin illan aikana useiden asiakkaiden kanssa, joidenkin kanssa pitempäänkin. Valittiin asuja häihin ja töihin ja etsittiin sopivia värejä ja muotoja. Ihmettelin ääneen tilaisuuden loistavaa tunnelmaa ja sain vastauksen, että tämä on pieni kylä. Kaikki tuntevat toisensa.

Ehkä on niin, en tiedä. Mutta jotain hyvin poikkeuksellista siellä oli ilmassa, joka jäi minuun. Tykkään siitä. Tähtipölystä. Onnesta. Ilosta. Lämmöstä. Kaiken kauneudesta.

Illalla hotellihuoneessa suihkutin iholleni hienoa 100%:sta arganöljyä pienestä pullosta, jonka eräs asiaks spontaanisti antoi käteeni keskustelumme päätteeksi. Ihmeellinen öljy – se imeytyi ihoon heti, eikä tuoksunut miltään.

Seuraava päivä oli omistettu pienille stailausnäytöksille. Upeita kokkolalalisia oli hauskaa haastatella ja esitellä yleisölle. Kaikken parasta koko tapahtumassa oli into ja tekemisen ylpeys. Lopputulokset olivat hienoja, mutta se mikä teki suuremman vaikutuksen, oli työn ilo.

Kiitos Kokkola – ilon kaupunki!

♡

Hanna

Mulla on menossa sellainen pieni projekti, jossa pitäis saada vyötäröä vähän kavennettua. Tai siis se pitäis löytää. Se on kyllä olemassa mutta sen päällä on jotain. Se jotain, on vähän niin kuin hiipinyt siihen ikään kuin epähuomiossa.

Noh, sehän ei ole ollenkaan vaikeaa saada pois. Pitää lisätä (aerobista) liikuntaa ja katsoa mitä syö. Kaava on siis kohtuullisen simppeli. Ongelmana on nyt vaan se, etten ehdi harrastaa tarpeeksi liikuntaa ja syön epäsäännöllisesti.

Ehdin ihan oikeasti treenata vain kaksi kertaa viikossa Fustraa, ja siinä kaikki. Ja se ei ihan riitä. Nyt on töissä ruuhka-aika pääsiäiseen saakka. Kaikenlaisia kirjoitustöitä on tosi paljon. Kirjahommia, blogihommia, luentoja, esityksiä, lehtijuttujen kirjoittamista ja sellaista.

Se mitä pystyn tekemään kirjoittamisen lomassa on vain vähäisiä venytyksiä, mutta kiitän niistäkin kyllä itseäni. Se pitää selkärankaa kunnossa ja vähän muutakin. Kirjoitan aamusta iltaan ja illalla olen nuutunut ja väsynyt. Aamulla taas aika stressaantunut. Olisi ihanaa mennä lenkille, mutta pelkään, etten saa töitä tehdyksi jos lähden. Tyhmää.

Sitten on se ruoka, kun kirjoittaa ei muista syödä. Ja kun muistaa, syö liikaa ja lisäksi tekee mieli makeaa. No sitä en syö, ellei taateleita lasketa. Niitä menee noin kolme päivässä kahvin kanssa. Ei liene paha. Mutta jotenkin koko homma on ryöstäytynyt käsistä ja se rassaa.

Yhtenä iltana oli pikku juhla, koska Netflixiin oli tullut neljäs kausi House of Cardsia. Oli pakko alkaa katsoa sitä ja tein sitten meille vähän popsittavaa iltapalaksi. Flammkuchen eli liekkipiirakka on ihan paras juttu. Valmistuu kymmenessä minuutissa ja paitetaan toinen mokoma. Ihan ohut, siis oikeasti paperinohut pohja ja päällä vähän turkkilaista jogurttia (kuuluis olla smetanaa, mutta ei ole mulla – koska rasva!) ja Schwarzwaldin kinkkua. Paperinohut piiras, jonka täytteessä ei ole juustoa tuntuu kevyeltä ajatuksissa, varsinki jos vertaa sitä pizzaan. Sitten aloin huvikseni laskea kaloreita ja tajusin, että pelkissä vehnäjauhoissa niitä on yli 900… Mutta oli kyllä hyvää. Resepti löytyy täältä.

Sitten kun on kiire ja haluaa silti käydä infoissa kuulemassa mitä kaikkea uutuuksia tulee, on kun lahjan saisi, jos infoon liittyy jumppa! Tämä on tapahtunut nyt kaksi kertaa. Viimeksi ihanalla aamujumpalla alkoi kirjan Kokkaa liiku ja nauti julkkarit.  Kirjan ovat kirjoittaneet Teresa Välimäki ja Mikko Rinta.  Jumpan jälkeen saimme maistella ihanaa kirjan ohjeiden mukaisesti valmistettua aamupalaa ja tutustua kirjaan aivot ja kroppa notkeina.

Kirjassa on käsitelty hiilarit, rasvat, proteiinit ja muut aineet ja ravintolisät selkeästi ja tyhjentävästi. Sen tarkoituksena on auttaa liikkujaa syömään hyvin ja nauttimaan hyvästä ruuasta. Kirjan ohjeilla voi valmistaa herkullista ja terveellistä ruokaa, joka tukee treeniä, auttaa laihduttamaan tai pitämään painon vakiona.

Teresaan voi totisesti luottaa. Reseptit houkuttelevat kokeilemaan ja nyt siirränkin kirjan takaisin omalle yöpöydälleni syvempää tutustumista varten. Annoin sen nimittäin pontevasti miehelleni ja sanoin: hei tosta näet mitä sun tarvii syödä ja miks. Peiliin katsomisen paikka.

Mikko Rinta on ravitsemusterapeutti ja personal trainer, jonka päätyönä painottuu personal trainereiden ja ravintovalmentajien koulutukseen, joten luotettavaa tietoa on tekijöiden takana.

Kirjassa oleva tieto tulee meidän perheessä tosi tarpeeseen, sillä mieheni ajaa enduroa, jossa voi tunnissa kulua reippaasti 1600 kcal ja ajoaika voi olla useita tunteja. Siinä on tiedettävä mitä suuhun pistetään. On hyvä tietää kuinka ruoka ja ravinto yleensä vaikuttaa treeniin ja siitä on ollut minusta vaikeaa saada selkoa nettiä kaivelemalla.  Samoin on kirjoittajan ajateltava kuinka syö, jos liikkuminen rajoittuu melkeinpä vain kävelyyn postilaatikolle ja takaisin. Tämä koskee siis minua.

Kirjan teemana on: valitse itsellesi sopiva ruokavalio kirjasta, kokkaa reseptien mukaiset ateriat ja nauti lopputuloksista. Kuulostaa hyvältä.

On myös hauskaa kokeilla uutta aamupalaa. Olen nimittäin syönyt täsmälleen samanlaisen aamiaisen nyt kolmen vuoden ajan… aion kokeilla ensimmäisenä marja-tattarituorepuuroa. Ja vaikka olen itsekin ollut tekemässä välipalakirjaa, niin uudet reseptit sillekin saralle ovat tosiaankin tervetulleita. Ihania inspiraatioita vyötärön palauttamiseen. Mutta fakta on se, että iän lisääntyessä saa kokoajan syödä vähemmän. Onneksi en juurikaan käytä alkoholia, koska kalorien juominen on ihan tyhmää. Syöminen on minusta paljon kivempaa. Miks mikään ei voi olla ihan helppoa hä?

Tämmöiset on tämän päivän huolet ja ilot – huomenna taas uudet!

♡

Hanna

Kaupallinen yhteistyö: Vichy Laboratories

Onkohan ihmiset joko aamuihmisiä tai iltaihmisiä? Tavallaan minä olen kokopäiväihminen. Herään aikaisin ja olen heti herättyäni toimintakykyinen. Nautin aikaisista aamuista. Sitten touhuan koko päivän ja kun tulee ilta jaksan siihen asti kuin jaksan ja sitten se on zip. Mutta missään tapauksessa en ole iltakukkuja. Kun lapset olivat pieniä ja luin heille iltasatuja saatoin nukahtaa pisteen kohdalle keskellä satua ja sitten taas jatkaa. Se oli mikro uni. Kuulostaa mahdottomalta – tiedän. Mutta totta se on.

Tiedän varmaan aivan kaiken siitä mitä zen-ihmisen tulisi tehdä iltaisin, että uni olisi hyvää ja syvää. Tiedättehän, pehmeitä rutiineja, ei telkkarin eikä tietokoneen katselua viimeiseksi illalla. Rauhallinen kävely ulkona kenties. Kauniita ajatuksia. Rauhoittavaa teetä ja rutiineja flow-tilassa ja lopuksi pikku tovi hyvän kirjan parissa. En tee mitään sellaista. Roikun tietokoneella viimeiseen saakka nojatuolissa istuen, kunnes menen sänkyyn jonne otan usein vielä puhelimen mukaan. Ja kuuntelenko ehkä rauhallista musiikkia sieltä puhelimesta? En! Katson viestejä ja selaan Instagramia samalla kun katson sängyssä telkkaria tai tietokoneelta Netflix-sarjoja. Katsonko ehkä jotain rauhoittavaa, juoden samalla kamomillateetä? En todellakaan!! Kuta jännittävämpää ja vauhdikkaampaa ohjelmaa on tarjolla, sen parempi. Iltapalana on kaksi näkkäriä ja lasi maitoa. Aivan oikein, siellä sängyssä… Eli kyllä kyllä – näkkarin murut saattavat nipistellä minua aamulla kun herään. Joskin olen kehittänyt hyvän systeemin välttyäkseni nipisteleviltä murusilta, että ei niitä juuri sänkyyn enää eksy. Harjoitus tekee mestarin. Tekniikkana on puraisu ja imaisu!

Ainoa rutiini näiden huonojen tapojen lisäksi (ovatko tapani sitten muka huonoja? Minähän rakastan niitä!) on että pesen hampaat, puhdistan meikit ja laitan kasvoille seerumin ja yövoiteen.

Kuta vanhemmaksi tulen sen tärkeämpi asia yövoiteen ja seerumin yhdistelmästä on tullut. Jos jätän kosteuttamatta ihon illalla, herään aamulla kasvot kireinä. Ja sitten saattaa koko rouva olla hiukan kireänä. Olen nyt käyttänyt vajaan kuukauden verran Vichyn Neovadiol Compensating Complex –hoitovoiteita ja seerumia. Iltaisin käytän yhdessä seerumin kanssa Neovadiol Compensating Complex Night -yövoidetta. Ensimmäinen asia jonka ilokseni huomasin tästä tuotteesta, kun sain sen käteeni ensi kerran, oli purkin väri! Oi että olen onnellinen, siitä että purkki on tummansininen – kuin yö. Kiitollisuudella ajattelen joka ilta henkilöä, joka on tajunnut, että yli viisikymppisellä ihmisellä on toden näköisesti ikänäkö. Minulla ainakin on. Ei toivoakaan, että näkisin mitään pientä tekstiä ja joskus se aiheuttaa nimenomaan kylppärissä suurta tuskaa. (Tyyliin vitamiinia särkylääkkeen sijaan, päällyslakkaa kynsinauhaöljyn sijaan ja hiuslakkaa suihkutettavan hoitoaineen sijaan. I hate that!) Nyt vain ojennan käteni kohti yönsinistä purkkia ja booom kädessäni on yövoide. Suudelma sinulle, joka olet tämän ymmärtänyt!

Vichy on hypoallerginen sarja, jota myydään vain apteekeissa ja ilokseni siihen on lisätty rauhoittavaa Vichy Thermal Spa -lähdevettä. Ilokseni, koska nyt voin sanoa, että jotain rauhoittavaa kuuluu iltarutiineihini ja kuulun ikään kuin zen-ihmisiin!

Neovadiol Compensating Complex Night -koostumuksen takana on 15 vuotta tutkimusta ja 16 patenttia. Voide sisältää Pro-xylanea, hyaluronihappoa, HEPESiä, hedionea ja glyseriiniä, jotka auttavat häivyttämään ikääntymisen aikaansaamia muutoksia iholla. Olen huomannut että ihoni on alkanut kuivua jotenkin jyrkemmin viimeisen vuoden aikana ja se on alkanut tuntua helpommin ja useammin kireältä. Tuo kireyden tunne on epämiellyttävä. Kuivassa ihossa myös rypyt näkyvät selvästi ja iho näyttää joskus harmaalta ja ankealta. Yön aikana ihossa ja koko elimistössä tapahtuu uusiutumista ja lepo on muutenkin tärkeää. Yövoiteen koostumus, jossa on mm. eperuliinia ja kofeiinia auttavaa ihoa ja saa sen näyttämään aamulla levänneemmältä ja raikkaammalta.

Neovadiol Compensating Complex Night –yövoidetta on miellyttävää levittää. Se tuntuu aavistuksen viileältä, mistä pidän erityisesti, koska viileys ja raikas tuoksu tuo tunteen puhtaudesta. Pidän tästä puhtauden ja raikkauden tunteesta erityisesti. Vasta, kun luin tuotteesta enemmän, opin että voide hyödyntää Aquakeep-teknologiaa, josta tämä raikkauden tunne johtuu. Se vähentää iholta myös talia ja hikeä. Minä en tunne ihollani iän mukana tullutta kuumotusta, mutta voin kuvitella, että heille jotka sitä tuntevat tämä viileys on myös siitä syystä miellyttävää.

Hyvin hoidettu iho tuntuu kiinteältä ja pehmeältä. Nautin siitä! Vanhenemista ei voi pysäyttää, eikä tarvitsekaan, mutta sen voi tehdä hyvin hoidettuna.

Lisätietoa Vichy Neovadiol -sarjasta + lähimmät sarjaa myyvät apteekit löydät täältä

Iloa päivään ja zen-hetkiä iltaan

♡

Hanna

Kaupallinen yhteistyö: Kiasma

Olin torstaina Kiasmassa brasilialaisen taitelijan Ernesto Neton näyttelyn avajaisissa ja sain tavata myös itse taitelijan. Siinäpä vasta hauska heppu! Tapasin hänet valtavassa boan päässä, jonne kävelin sukkasillani taitelijan perässä.

Tilana käärmeen pää oli kiinnostava. Matonkuiteista virkatussa suuressa ja ilmavassa tilassa tuli vähän sama tunne, kuin lapsena istuessani jossain itse lakanoista ja pitsiliinoista kyhätyssä majassani keittiön pöydän alla ja söin eväitä (eväät olivat lapsuuden majan tärkein asia). Kiinnostavaa oli se harha, minkä harva seinämä sai aikaan. Tunne, että on jotenkin suojaisassa tilassa vaikka seinämä oli vain aukkoja ja verkkoa.

Ernesto istui hauskan OSB-levystä (lastulevyä, jossa on suuret lastut) rakennetun sohvan eteen risti-istuntaan ja ajattelin, että saan kuulla hänen taiteestaan, mutta kuulikin pitkän filosofisen luennon siitä kuinka elämme liikaa omassa päässämme ja kumarramme teknologialle sen sijaan, että nauttisimme elämästä, rakastaisimme maailmankaikkeutta ja toisiamme ja ymmärtäisimme sen, että olemme kaikki yhtä. Kytkeydymme jokainen toinen toisiimme suuren rakkauden sitein. Jokainen kasvi, kivi, vesi, puut eläimet ja jopa ilma jota hengitämme, sillä se mitä juuri nyt hengitän, saattaa olla sinun keuhkoissasi tovin päästä. Tämän kaiken boa on kertonut hänelle. Ernestossa oli mielestäni aimo annos aitoa hippiä.

Hänen ajatuksensa ovat peräsin Brasiliassa ja Perussa elävältä huni kuin –kansalta, jonka kulttuurin ytimessä on yhteys luontoon ja elämänvoiman ammentaminen siitä. Huni kuin Shamaanit voivat kommunikoida eläinten ja kasvien kanssa muuttamalla muotoaan. Ernesto Neto oli vakuuttunut tästä luonnon yhteydestä voimakkaasti, vietettyään heidän kanssaan aikaa ja haluaa nyt tehdä tunnetuksi heidän kulttuuriaan.

Suuri boan pää on osa näyttelyä ja sen kauniin verkon sisällä voi koettaa aistia tätä rauhaa ja yhteyttä toisiin elollisiin. Olla ajattelematta mitään ja unohtaa hetkeksi palvomamme teknologia.

Yksi asia on varma, arki unohtuu boan päässä. Se on lapsekas ja riemastuttava tila ja sen ympärillä olevat teokset ovat samaa maata. Seinä koristavat naiivit kuvat, jotka ovat kuin suurennettuja lasten ompelukuvia, niitä joita teimme ennen kouluikää erivärisillä villalangoilla.

Teoksilla on myös kerroksia joita yhdistävät napanuoramaiset lonkerot jotka ovat kuin jotain kudoksia yhdistäviä suonistoja. Aavistuksen pelottavia ja siksi kiinnostavia.

Varmaa on, että katsoja pääsee Boan päässä, siihen mikä mielestäni on taiteen perimmäinen tarkoitus, irti arjesta. Näyttelyssä tulee leikkimielinen olo. Halu kokeilla ja kokea. Mennä verkkokeinuun, työntää pää teoksen aukosta läpi, mennä makaamaan telttamaiseen turkoosi-keltaiseen seittimäiseen telttaan. Arki unohtuu, mutta teknologia ehkä ei, sillä niin kovasti teosta ja sen muotoja ja tunnelmia tekee mieli kuvata. Olisikin hienoa, jos sitä ei tekisi. Jos kerrankin jättäisi puhelimen kameran, Instagramin, Facebookin, Periscopen ja Snapchatin rauhaan. Ei, ei sittenkään, vaan jättäisi ITSENSÄ rauhaan. Käyttäisi aistejaan boan päässä ja keinuissa. Tutkisi ja antaisi itselleen tovin hengähtää. Käyttäytyisi kuin lapset, jotka varmasti rakastavat näyttelyä myös yli kaiken.

Lämmin suositus siis. Sopii oivasti sunnuntain retkikohteeksi tai ihanaksi välipalaksi keskellä työpäivää. Teoksesta saa energiaa ja hupia!

♡

Hanna

Kevät on niin ihana juttu, mutta kaikkihan me tiedetään myös, että se paljastaa tietyt jutut: likaiset ikkunat, ihmeelliset pölyseitit joita riippuu siellä täällä kuin liaaneja viidakossa ja jotenkin lähes kaikki mihin katsoo näyttää yhtäkkiä nuhjuiselta.

Sama asia tapahtuu myös mun naamataululle. Olen tässä rasvannut ja hoitanut sitä ahkerasti ja kuuliaisesti, mutta huomenna on yksi kuvaus juttu ja jotenkin tuntui siltä, että on pakko mennä kosmetologille.

Soitin Tanjalle, johon olen tutustunut Fustra-treenien myötä parin mutkan kautta. Hänen Astara- hoitolansa on Leppävaarassa, vartin ajomatkan päässä meiltä.

Olen ollut jotenkin stressaantunut jo pitkän aikaa ja tuntuu, etten saa järjestettyä töitäni niin, että olisi joku kokonainen vapaapäivä, jolloin ei tarvitsisi avata konetta ja tehdä duunia ollenkaan. Tietyt tekemättömät asiat rassaavat, mutta joudun työntämään niitä eteenpäin kokoajan. Se syö mua. Ja vaikuttaa uneen.

Mutta hyppäsin siis autoon ja lähdin kosmetologille. Voi autuus – se oli i-h-a-n-a-a.

Maksin ensin sillä lämmitetyllä pedillä jännittyneenä kuin jousipyssy. Pikkuhiljaa lämpö ja Tanjan kasvoillani tanssivat sormet, kuumat pyyhkeet ja ihanat tuoksut saivat mut aivan veteläksi. Tanja sammutti valot ja näin silmissäni maailman kauneinta, syvää sinililaa väriä, jossa tähtipöly lenteli. Se oli ihanaa. Upposin siihen väriin ihan kokonaan. Ainoa ajatus, joka ehti käydä päässäni oli hypnotisoija Sami Minkkisen ääni, kun hän sanoo tällä videollaan – ajattele maailman rennointa väriä… Kuuntelen videota usein jos herään keskellä yötä ja haluan nukahtaa uudelleen, enkä ole koskaan kyennyt keksimään millainen on rento väri. Nyt tiedän!

Ja sitten hups – nukahdin. Niin makoisat unet. Ja nyt timanttihionnan ja happohoidon sekä kultanaamion jälkeen kirkas iho joka imee voiteet paremmin ja kirkas mieli, joka ei ole stressiä nähnytkään!

Rakastan aamiaisia ja second breakfast on parasta ikinä – paitsi että yhtä hyvää oli second sleep. Toiset unet melkein heti herättyä tähtipölyä katsellen samalla, kun joku hoivaa ihoasi lämpöisellä pedillä. Suosittelen lämpimästi!

Ommmm Hanna

Kaupallinen yhteistyö: Vichy Laboratories

Iho on kumma elin. Niin se tosiaan on elin ja itse asiassa kehomme suurin elin. Yhtenä päivänä se on ihan jees ja freessi ja kukoistaakin ja toisena päivänä se on harmaa, eloton, kuiva ja surkea ainoana koristeenaan kipeä finni joka ei koskaan puhkea.

Selkeästi iho kertoo paljon koko ihmisen kokonaishyvinvoinnista. Ja siksi uskon, että kaikki mitä teen näkyy nahkasta.

(Tähän väittämään on suhtauduttava tietyllä lempeydellä. Kerron mitä kävi kerran. Olin päättänyt olla lankussa joka päivä vähintään kaksi minuuttia. Homma sujui ihan mallikkaasti, mutta yhtenä päivänä olin unohtanut lankuttaa ja asia tuli mieleeni, kun menin illalla saunaan. Olin alasti ja päätin siitä huolimatta hoitaa asian heti. Heittäydyin lankuttamaan siihen paikkaan. Paikka sattui olemaan koko seinän mittaisten peililiukuovien kohdalla. Siinä sitten lankutin ilkialastomana ja katsoin mikä kaikki voikaan roikkua ja olla rypyssä tuossa asennossa. Kaikki. Iho näytti kerrassaan erityiseltä ihan kaikkialta. Eli jos sanotaan että kaikki näkyy nahkasta, niin kannattaa olla armollinen ja jättää lankutukset hetkeen, jolloin on treenivaatteet päällä.)

Joka tapauksessa ajattelen, että kun hoidan itseäni, hoidan myös ihoani. Siihen kuuluvat kaikki perusjutut.

juo riittävästi vettä

✿

 nuku tarpeeksi

✿

 ulkoile joka päivä

✿

suojaa iho auringolta

✿

syö paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja

✿

 puhdista iho joka ilta ja aamu

✿

 kosteuta ihoa aamuin illoin

✿

 vältä sokeria, alkoholia ja tupakkaa

Luulen että me kaikki osaamme tuon listan ulkoa ja sitten sitä noudattaa sen minkä pystyy. Mutta välillä on tietysti hyvä tarkistaa missä mennään ja tehdä korjausliikkeitä jos on tarvis.

Omat parhaat rutiini kuuluvat ehdottomasti aamuihin. Olen ollut vauvasta saakka aamuihminen.

Aamu alkaa hitaalla heräämisellä ilman kelloa, se on syntymälahja. En tarvitse herätystä, herään siihen kellonaikaan, jonka olen illalla päättänyt, tai aikaisemmin. Venyttelen pitkään. Pyörittelen nilkkoja ja ranteita ja venytän koko vartaloa sekä varsinkin takareisiä ja pakaralihaksia. Ne tuntuvat aina kireiltä. Availen silmiäni ja pyörittelen niitä. (Arvaan että haluaisitte sen videolla! Ei tipu!)

Kun nousen juon lasillisen sitruunavettä, keitän kahvin ja puuron, jota syön joka ikinen aamu marjojen kanssa. Kun puuro hautuu hitaasti liedellä (ei mitään pikapuuroja minulle!) haen lehden postilaatikosta yöpaidassa. Jalassa on aina mieheni jättisuuret saappaat kokoa 47, koska ne on niin helpot työntää jalkaan. Venyttelen matkalla ja tyhjennän keuhkot venytysten yhteydessä moneen kertaan ja hengitän ne täyteen raikasta hapekasta ilmaa. Bussi ajaa usein ohi, mutta kukaan ei näe happijumppaani, koska kaikki tuijottavat puhelimiaan. Se naurattaa minua. Kun tulen sisälle olen täynnä energiaa ja teen muutamia venytyksiä ja taivutuksia kepin kanssa ja vielä sarjan venytyksiä jaloille lattialla istuen, jalkapohjat seinää vasten.

Aamiaisen ja suihkun jälkeen alkaa ihon hoito ja meikkaus, joka tapahtuu nopeasti. Käytän mielelläni kestoripsiä, jotta homma nopeutuu. Mutta tärkein osuus on onneksi nopein, eli hoitovoiteet. Laitan puhdistetulle iholle aina vähintään seerumin ja päivävoiteen.

Nyt kun olen 57 -vuotias huomaan, että ihoni kuivuu kiihtyvään tahtiin ja sitä on alkanut oikein kiristää pitkin päivää. On ollut aika vaihtaa voiteita ja etsiä sellaisia tuotteita joissa on ajateltu juuri minun ikäisiäni yli 50 -vuotiaita naisia. Sain kokeiltavakseni Vichyn Neovadiol Compensating Complex –sarjan päivä- ja yövoiteen sekä seerumin. Apteekeissa myytävä sarja oli minulle entuudestaan tuttu. Käytän mm. heidän meikinpuhdistusvaahtoaan. Kannattaa käydä apteekissa tutustumassa Vichyyn, joka on hypoallergeeninen ja sen koostumus on testattu ihotautilääkärien valvonnassa.

Neovadion Compensating Complex päivävoide ja seerumi tulivat markkinoille aika äskettäin, viime marraskuussa ja tuotteiden kehittämiseen on kulunut 14 vuotta! Niin kauan Vichy laboratories on työskennellyt saadakseen aikaan ihanteellisen molekyylirakenteen ja koostumuksen hoitotuotteisiin, jotka on tarkoitettu juuri aikuisen naisen iholle.

Yksi tärkeä ainesosa on Pro-Xylane joka on L’oréalin patentoima biomimeettinen molekyyli. Tuotteiden koostumukset vaikuttavat kolmeen alueeseen: tekee ihon kiinteämmäksi, sileämmäksi ja täyteläisemmäksi sekä tasoittaa ihonväriä ja antaa sille uutta kuulautta. Tuotteet sisältävät myös ihoa vahvistavaa ja rauhoittavaa Vichy Thermal Spa -lähdevettä.

Olen nyt käyttänyt tuotteita pari viikkoa ja olen tyytyväinen tuloksiin. Iho on kosteutunut hyvin, tuntuu kimmoisalta ja näyttää raikkaalta. Rypyt pehmenevät hyvin kosteutetussa ihossa. Plussaa tulee myös miedosta tuoksusta. Usein voiteet jotka tuoksuvat voimakkaasti aiheuttavat minulle päänsärkyä ja ne myös usein kirvelevät herkällä ihollani.

Seerumin koostumus on erityisen kiva, koska se on sopivan paksua, eikä siksi lennähtele hygieenisestä pumppupullosta minne sattuu. Levitän seerumin aina puhdistetulle iholle mahdollisimman kylmillä sormilla! Eli pidän käsiäni kylmän veden alla tovin. Sitten levitän seerumin ja lopuksi rummutan ihoani kevyesti molempien käsien sormenpäillä. Se saa veren kiertämään ja tuntuu ihanalta. Seerumi imeytyy hetkessä kokonaan ihooni eikä jää sen pinnalle öljymäiseksi kerrokseksi. Sen päälle on hyvä leivittää kreemimäinen päivävoide.

Neovadiol Compensating Complex –päivävoide pitää kasvojen ihon kimmoisana ja sen pinnan kosteana koko päivän, eikä ihoa kiristä illallakaan, kun pesen meikit pois ja laitan kasvoille seerumin ja yövoiteen.

Uni viileässä huoneessa on päivän viimeinen ihon hoitorutiinini!

Lisätietoa Vichy Neovadiol –sarjasta + lähimmät sarjaa myyvät apteekit löydät täältä

Pus

Hanna

Aika vilinää on ollut viime viikkoina. Tykkään kun on menoa ja meininkiä, mutta välillä harmittaa, kun ei ehdi tavata ystäviä eikä liikkua (siis harrastaa liikuntaa) niin paljon kuin haluaisi. Tai tehdä ruokaa rauhassa. Tuntuu että aina kun teen ruokaa, minulla on kiire. Se on varmasti yksi syy miksi pidän niin paljon leivonnasta. Kun leivon, olen aina kiireetön. Kukaan ei odota kieli pitkällä että leipomus valmistuu. Sen sijaan päivällistä odotetaan aina.

Suuri osa töistäni on kirjoittamista ja lisäksi asiat hoidetaan nykyään kirjoittamalla, mikä sekin on aika rasittavaa. Kukaan ei soita ja kysy. Kaikki lähettävät sähköpostia, tekstiviestejä tai viestin FB-inboxiin. Kaikkeen kirjoittamiseen menee aikaa ja siksi istun todella paljon. Ja nythän me kaikki tiedämme istumisen haitat. Olenkin levittänyt keskelle olohuonetta joogamaton ja aina kun nousen ylös, käyn tekemässä siinä seisovan koiran ja cobran. Selkä kiittää.

Toissa viikolla kävin Vitamin Well-juoman infotilaisuudessa, joka alkoi klo 7.30 Helsingin keskustan kuntokeskus Elixiassa Barre-tunnilla. Siihen aikaan on helppoa ehtiä kaupunkiin Espoosta. Ei ole ruuhkaa ja keskustasta löytyy parkkipaikkoja aivan helposti.

Minulle oli hyvin nostalgista mennä juuri tuohon liikuntakeskukseen. Sen toinen nimi on Alexium ja sen perusti joskus 20-vuotta sitten Juhani Avellan. Avellan oli voimanostaja jolla oli maailmanennätyksiä ja Pohjoismaiden mestaruuksia hallussaan. Hän opetti minulle mm. kuinka ylätaljaa vedetään oikeaoppisesti. Jussi oli kiva tyyppi, hän kuoli vuonna 2004 tietääkseni syöpään. Kerran Alexiumissa treenatessani Tarja Kahman johdolla, tajusin että olen rakastunut. En Tarjaan enkä Jussiin vaan Jariin, jonka kanssa sitten meninkin naimisiin. Erittäin tärkeä paikka siis!

Mutta mitä on Barre? Aivan huippu laji! Innostuin aivan mielettömästi siitä. Se on baletin ja treenin yhdistelmä yksinkertaisesti sanottuna. Tanssin balettia viimeksi noin 50-vuotta sitten. Se tapahtui Kansallisteatterin vintillä legendaaristen Irja ja Klaus Salinin balettikoulussa. Oli uskomatonta kuinka baletin asennot, käsien liikkeet ja muut jutut nousivat tunnin aikana tietoisuuteeni jostain syvältä syvältä muistin sopukoista. Klassisten jalkaliikkeiden ja taivutusten välissä tehtiin punnerruksia. Huimaa. Mukana oli myös baletista tuttuja hyppyjä, niitä en voi tehdä, mutta nousin varpailleni. Oli ihan sairaan kivaa. Muut tunnille osallistuneet olivat nuoria varsamaisia kukka-tyttöjä. Meillä oli ikäeroa varmaan noin 30-vuotta. Oli vähän hassu fiilis ja ihmettelin missä muut rouvat olivat. Tunnin jälkeen lähdimme läheiseen hotelliin ihanalle aamiaiselle ja kuulemaan asiaa vitamiineista. Kävi selväksi että ainakin D-vitamiinia on syytä syödä ja se tarvitsee seurakseen kalsiumia. Myös magnesiumia, seleeniä, B-vitamiineja, C-vitamiinia ja kalaöljyä. Olen todella huono popsimaan vitamiineja ja usein niistä tulee minulle huono olo. Kalaöljykapselien kalanmaku nousee kurkkuun ikävästi. Syön kalaa maksimissaan kerran viikossa, joten ehkä asialle olisi syytä tehdä jotain.

Tutkin Witamin Well –vesien tuoteselostetta ja ilahduin kyllä. Vain vähän hedelmäsokeria makeuttamassa hiilihapottomia vesiä ja pääpointti on vesiin lisätyissä vitamiineissa ja mineraaleissa. Kiva ottaa autoon mukaan juomaa jossa on vähän makua ja varsinkin mineraaleja, sillä tiedän, että minun olisi syytä syödä ainakin magnesiumia. Mieheni harrastaa enduroa, jossa kaloreiden kulutus on aivan huimaa. Siellä voi tunnissa kuluttaa 1600 kaloria ja eiköhän siinä kulutuksessa katoa joku hivenaine ja vitamiinikin elimistöstä. Hän otti lahjaksi saamaani juomaa mukaan treeneihin ja tykkäsi myös.

Sain tilaisuudesta siis paljon irti. Hyviä muistoja balettitunneilta 50-vuoden takaa (KUVITELKAA! 50-vuoden!!!) hyviä muistoja Alexiumista ja Jussista ja rakastumisestani. Upean treenitunnin ja mukavan fiiliksen siitä, että muut vanhemmat naiset tulivat vain sille aamiaiselle… 😉 ja paljon tietoa vitamiineista. Hieno aamu ja mahtavaa, että infossa ei vain istuttu, vaan sain työpäivän alkamaan ihanasti liikkuen. Kiitos!

Aurinkoa päivään!
Hanna