Joskus elämässä on sellaisia virtauksia. Trendejä. Sitä törmää samoihin asioihin jotka kimpoavat pintaan eri suunnista. En tiedä mistä se johtuu, mutta välillä on se fiilis, että sulle (mulle) halutaan sanoa jotakin.

Nyt eteen kimpoaa jatkuvasti eteen se, että osa ihmisistä tekee töitä henkensä kaupalla stressaten ja osalla ei ole töitä lainkaan tai ainakin niistä on jatkuva huoli.

Viime viikolla törmäsin useampaan ihmiseen, joille kysymykseen ”mitä sulle kuuluu” ei voinut vastata, että ihan hyvää. Heidän katseensa kertoo jo kysymyksen kaikuessa ilmassa, että älä puhu mulle paskaa, vaan kerro oikeasti, miten menee.

Tilanne on aseistariisuvan kiusallinen ja samalla tärkeä. Arvostan rehellisyyttä ja aitoutta eniten ihmisissä. Se on harvinaista herkkua. Kun sen äärellä sitten on, ei voi muuta tehdä, kuin vastata rehellisesti.

Kun sitten sattuukin olemaan niin, että kaikki ei ole ihan satakympillä kivasti, niin siinä sitten jossain valaisin pressissä kerrot, että äidin kuolema painaa vieläkin joka päivä ja vit***aa, että kuoleman taakka painaa selkää, eikä jaksais millään sitä taakkaa kantaa. Muitakin sukulaisia on lähtenyt. Hyvä ystävä kuoli kans just täysin yllättäen eikä ollut kuin vasta 52 ja hänen vaimonsa on mielessä joka päivä ja mietin, että miten se voi edes hengittää. Ja että just tajusin miksi mun sydän on hakannut pari kuukautta, niin että iltaisin on vaikea saada unta, kun jyskyttää niin pirusti. Siks, kun on stressi. Siis oikea stressi, eikä vaan se juttu, että fak mua stressaa iik.

Kysyin pumpusta sydänlääkäriltä ja hän sanoi, että on se vaarallista, jos se on pitkäkestoista. Kestää esmes vuoden ni ei o hyvä juttu. No mullahan ei siis hätää koska on kestänyt vasta reilut pari kuukautta.

No sitten mietin realiteetteja. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän joutuu vilkuttamaan tuonilmasiin. Mutta onneksi ystäväpiiriin kuulu myös paljon itseä nuorempia ihmisiä. Ja he ja heidän ajatuksensa kiinnostavat mua.

Kun sydän oli pomppinut pari kuukautta, viimein pysähdyin asian äärelle. On sekin ihme, ettei siihen herää heti. Se vaan menee niin, että asian työntää mielestään, koska se häiritsee ja on tehtävä asioita. Keskityttävä muihin juttuihin. Kun aloin ajatella asiaa, tajusin että sen on oltava stressi, koska lääkäri oli vähän aiemmin kuunnellut sydäntäni ja todennut että ookoo on.

Havahduin tähän kokoasiaan tietenkin yöllä, sudenhetkellä. Aamulla sitten netistä tutkimaan stressinoireita ja diagnoosi oli oikea. Vaikka ei sitä olisi edes tarvinnut katsoa mistään. Asia oli päivänselvä.

Mietin mitä teen. Päätin katsoa telkkaria. Katsoin neljä tuntia Kotiin takaisin –sarjaa. Sitten istuin neljän tunnin palaverin ja palasin katsomaan vielä neljä tuntia samaa sarjaa. Keskellä viikkoa, kun olisi ollut töitäkin tehtävänä.

Katsoin ja mietin mitä voin tehdä toisin, että stressi helpottaa. Huomasin että ajattelussani oli iso ongelma. Koetin tehdä loppuun kaikki työt. Se on mahdottomuus. Onneksi, koska jos pystyisin se tarkoittaisi, että työt loppuisivat ja tulisi vielä pahempi stressi.

Aloin ajatella vain seuraavaa tehtävääni, enkä kaikkia edellä olevia juttuja. Rauha tuli oitis. Sydän ottaa nyt iisisti, mutta heti kun alan ajatella läähättäen ensi viikkoa ja sitä seuraavaa ja joulukin tulee ja sen ja tuon olisi voinut tehdä paremmin – entäpä jos vähän hioisin sitä… sydän alkaa hakata ja on kuin se haluaisi tulla ulos rinnasta. Kiva herkkä sydän. Kiitän sitä. Pitää huolta, että otan iisisti.

Kun sitten kerroin aidosti kiinnostuneille, miten menee ja mikä meininki, sain kuulla vähän samat stoorit kysyjiltä. Tilanne on aika karmea. Ja niiden joilla tällaista tilannetta ei ole, on kovin helppoa sanoa, että lopeta. Ota iisisti. Toinen ei voi kuitenkaan tietää niitä syitä, miksi tilanteet ovat syntyneet. Ei tarvitse olla työaddikti tai elämän niin tyhjää, että täyttää sen työllä. Tai ylivilkas tai jotenkin sairaasti nauttia kiireestä. Tilanteiden takana voi olla monia asioita, joita muut eivät voi tietää ja nähdä. Työt, niiden sykli, elämäntilanteet ovat monenlaisia, jokaisella on omansa.

Jotkut ihmiset myös tekevät ylipäätään enemmän kuin toiset. Se on ookoo. Eivät kaikki ole tässäkään asiassa samanlaisia. Mulla on aina ollut paljon energiaa ja pidän sykkeestä, rakastan elämää. Ongelma ei ole kohdallani niinkään tekemisestä, kuin ajattelutavasta.

Olen kuunnellut kirjaa ”kuinka olla piittamatta paskaakaan” se on hyvä kirja. Ihan kaikista jutuista ei tosiaan kannata välittää ja kannattaa valita taistelunsa.

Facebookissa ystävä kysyi loppuunpalamisesta ja kuinka siitä kukin selviää. Pian kysymyksen alla oli yi 60 kommenttia. Toinen freelanceri on vetänyt kalenteriin kolme kuukautta viivaa. Ei ota töitä vastaan.

Mitä sulle kuuluu?  Kysymys on niin kovin tärkeä ja myös se, että vastaa siihen aidosti. Mieluiten ei vain äänettömästi itselleen vaan myös ääneen. Sillä me olemme niin samanlaisia kaikki. Samat on murheet ja helpottaa kuulla ettei ole yksin. Ja se että sanoo asioita ääneen, herättää omatkin ajatukset.

Olen nyt ymmärtänyt sen, että äidin menetys on eri juttu. Se on kova paikka, vaikka se tapahtuisi kuinka myöhään. Moni on sanonut. Helpottaahan se, että tietää niin olevan. Mutta ei se kevennä surua. Mutta odotan vuoden ja katson tilanteen sitten. En vaan tykkää niin kovin hitaasta edistyksestä. Mutta ei kai tätä asiaa voi nopeuttaa. Joenkin vaan mietin, et olis ollut kiva tietää tää etukäteen. Olisin ehkä tehnyt jotain tosin kuitenkin. Vai olisinko, en kai.

Ei mulle paljon muuta kuulu, entä mites sulla menee?

Mulla on ongelma – en oikein osaa jaksottaa töitäni ja päivät ovat helposti kovin risaisia. Se ajaa tilanteeseen, jossa teen töitä viikonloppuisin ja iltaisin ja lopulta koko ajan ja tauotta. Siinä väsyy ja välillä työnteko on tehotonta vellomista, jossa edessäni kirjoitustyö, mutta selaan samalla jotain somekanavaa. Siitä taas seuraa stressi ja outo puutumus. Lisäksi ruokavalioni on tällä hetkellä ihan sekaisin, vaikka kuinka koetan pitää sitä kasassa.

Stressi ilmenee sydämen pamppailuna, unettomuutena ja välillä tuntuu, että aivot toimii viiveellä (jos ollenkaan.) On liikaa dataa päässä. Se ei ole ehtinyt vielä loksahtaa oikeisiin lokeroihin. Tieto pyörii sekasotkuna nupissani ja varmaan odottaa, että pääsen lepäämään, jotta kaikki tieto voisi mennä rauhassa paikoilleen.

Olen huomannut, että paras tapa päästä stressistä irti on liikunta. Käyn edelleen, nyt jo kuudetta vuotta, fustraamassa ja tapaan valmentajani Juho Lahden kaksi kertaa viikossa, keskellä päivää. Ja joka kerran tilanne on sama. Mua ei huvittaisi yhtään lähteä treenaamaan, koska työt keskeytyvät. Ja joka ikinen kerta lopputulos treenistä on aivan loistava. Treenatessa unohtaa kaiken muun. Pirulliset lantion nostot ja sietämättömät punnerrukset estävät minua stressaamasta mistään. Kun lähden tunnilta pois, on olo onnellinen ja velatkin muuttuneet saataviksi. Liikunnan jälkeen työ sujuu sutjakkaasti ja mieli on keveä.

Kaksi kivaa juttua on tapahtunut Fustraan liittyen. Kun treenaa valmentajan tai PT:n kanssa, juttuhan menee niin, että liikkeitä tehdään niin, että viimeiset toistot on todellista tuskaa. Ja niin sen pitää olla, että kehitystä tapahtuu. Mutta koska en näe itseäni ulkopuolisen silmin, en näe kehitystä. Ja lisäksi kun katsoo liikuntavideoita, huipputyypit tekevät kaiken niin, että se näyttää tosi sulavalta ja helpolta. Itse sen sijaan ähkii ja puhkii eikä olo ainakaan tunnu kovin sulavalta, vaan enemmänkin pullealta pökkelöltä.

Vähän aikaa sitten kävin tunnilla, jonka nimi oli mielestäni ihan pöllö. ”Viiniä ja venyttelyä” Tunnustan, olen varmaan nipo, mutta minusta ihmiset juovat ihan liikaa viiniä ja mietin kuinka nämä kaksi asiaa voivat sopia yhteen. Kuitenkin menin ystäväni Pekka Nikumatin vetämälle Viiniä ja venyttelyä –tunnille Allas Sea Pooliin tässä yhtenä perjantaina. Se oli silmiä(kin) avaava tunti.

Venyttelyt olivat tehokkaita ja maisema oli aivan ihana. (Maisemat merkitsevät minulle hyvin paljon. Erittäin paljon. Superpaljon). Siinä silmiemme edessä oli meri ja taivas. Salin ikkunat ulottuvat maahan saakka ja luonnon läheisyys keskellä kaupunkia tuntui rauhoittavalta ja hyvältä. Saliin laskeutuva valo oli sanomattoman kaunis.

Pidän itseäni jäykkänä ja huonona liikunnassa ylipäätään. Mutta kuinkas kävikään? Huomasin olevani notkea ja taitava enkä sittenkään pullea pökkelö. Aika riemuisaa! Ja tajusin, että mielessäni ovat oikeastaan vain ne Fustra-tuntien viimeiset toistot, jotka on jo aika kovia. Oli mahtavaa huomata olevansa ihan taipuisa ja jotenkin aika hyvä.

Viiniä ja venyttelyä –tunnin venyttelyn jälkeen tunsin itseni erittäin elinvoimaiseksi ja onnelliseksi. Olin siellä tyttäreni Carolinan kanssa ja se oli ihana tapa viettää yhteistä aikaa perjantaina työpäivän päätteeksi. Kun tunnin jälkeen ihmiset saivat lasin puna- tai valkoviiniä ja jäivät matoille juttelemaan ja siemailemaan viiniä auringon laskiessa ymmärsin, että tunnin idea on aivan loistava. Se oli ihana tapa laskeutua viikonloppuun. Ei mitään suorituspakkoja, vaan ihanaa venymistä ja sen jälkeen lasi viiniä. Olin onnellinen.

Viime perjantaina en päässyt venyttelemään. Olin Oulussa kertomassa sekä kuluttajille että ammattilaisille sisustuksen trendeistä. Kolme täysimittaista 60 minuutin luentoa ei ole ihan kevyt homma ja lauantaina olinkin aika väsynyt. Silti oli istuttava koneen ääreen ja alettava kirjoittaa. Aloitin heti aamusta ja puoli seitsemältä illalla huomasin istuvani pimeässä kodissa, edelleen yöpaita päälläni kirjoittamassa. Oli puettava ja lähdettävä kauppaan.

Kaupassa tuli tämä hullu himo saada nakkeja. Keitettyjä nakkeja. Tiedättehän sellaisia, jotka napsahtavat, kun niitä puraisee. Aloin lukea tuoteselosteita ja seisoin siinä nakkihyllyn äärellä varmaan 20 minuuttia, sillä nakkeja on varmasti 40 eri laatua. Ja niin se vain oli, että nakissa on vähintään viidesosa, yleensä neljäsosa, rasvaa. En voinut ostaa niitä. Ajatus siitä, että joka nakissa on kolmen sentin pätkä rasvaa ei vain käynyt laatuun. Nakkien sijaan sipaisin matkaani 250 gramman lakupussin juuri ennen kassalle menoa ja söin koko pussillisen alusta loppuun parkkipaikalla Instagramia selaten. Arvatkaa oliko sen jälkeen hyvä olo? Tunsinko itseni voittajaksi?

Sunnuntaina oli tehtävä jotain täysin jumittuneelle selälleni ja varasin hieronnan. Hieroja möyhi selkääni, joka oli kuin pottumaa. Yhtäkkiä hän kysyi, treenaanko paljon selkälihaksiani. No joo, vastasin, kai mä vähän treenaan.

– Joo sen kyllä huomaa. Sulla on täällä hyvin voimakkaat hienot lihakset. Naisilla ei yleensä ole hyviä keskivartalon lihaksia. Näitä on kyllä treenattu paljon.

Vitsi se tuntui hyvältä kommentilta! (Hieroja oli nainen, jos jotakuta kiinnostaa)

Lähdin himaan ja katsoin kaksi jaksoa Vain elämää ja ajattelin että kaikki tän kauden artistit on musta ihan huippuja. Mahtavia. Ja herkin heistä kaikista on Pepe Willberg. Ja uskomattomin ihmeellinen nuori Evelina, joka tietä mitä tahtoo.

Sen pituinen se. Aika pitkä pätkä. Mut hei – liikkukaa. Se on ihan mielettömän tärkeää! Kiitos Pekka Nikumatti ja Juho Lahti – mun ihanat liikuttajat. Kiitos Vain elämää ja upeat musat.

Hanna – taipuisa nainen jolla on vahvat selkälihakset. Boooom!

Vaihdevuodet puhuttavat

Tuntuu että vaihdevuosista pitäisi kirjoittaa kerran viikossa ja niin varmaan oikeasti pitäisikin. Sen jälkeen, kun kirjoitin aiheesta ensimmäisen kerran ja itse vapauduin koko asiasta varsin koomisten piirteiden saattelemien tapahtumien myötä, minulta on kysytty vaihdevuosista kaikkia mahdollisia reittejä pitkin.

Olen saanut aiheesta privaatisti satoja viestejä ja kysymyksiä. Se jo kertoo kaksi asiaa. Aihe on edelleen tabu ja että tiedon tarve on suuri.

On surullista, että vaihdevuodet on tabu. Täysin normaali ja erittäin toivottava naisen elämänvaihe on muka jotenkin häpeällinen. Onhan oikeasti ihanaa, että pääsee vihdoin eroon kuukautisista, jotka pukkaavat päälle aina väärään aikaan ja aiheuttavat omat ongelmansa kuten PMS oireet, päänsäryn, migreenit, runsaat vuodot ja selkäkivut joista kaikista kärsin itse.

Raivostuttavaa on myös se, kuinka vaihdevuosia käytetään lyömäaseena naisia vastaan kuten kuukautisiakin. Toki huumorin ymmärrän, kun usein on niin, että kovista vaihdevuosioireista kärsivä nainen on äkäinen, lyhytpinnainen ja sitä myötä hankala. Siksi oireita täytyykin yrittää parhaansa mukaan hoitaa. Eihän kukaan halua olla vapaaehtoisesti ikävä ihminen, se on selvää.

Vaihdevuodet viimeistään vapauttavat seksin ja hyvällä tavalla myös koko naiseuden.

Entä jos estrogeenikorvaushoito ei sovi?

Saamistani viesteistä kuitenkin ymmärsin, että on varsin paljon naisia, jotka jostain syystä eivät voi tai halua käyttää estrogeenikorvaushoitoa.

Kuinka selvitä silloin yöhikoilusta, joka huonontaa väistämättä niin tärkeää asiaa kuin unta ja lepoa? Entä alas painuva mieliala ja kuumat aallot päivisin? Eihän naisen elämä saa viidenkympin hujakoilla muuttua ilottomaksi eteenpäin rämpimiseksi. Onneksi on muitakin mahdollisuuksia kuin estrogeenilääkitys.

Muutama ystäväni käyttää vaihdevuosiin liittyvää hikoilua helpottamaan Vogelin Menoforce Strong salviatabletteja, jotka tuovat heille selvää helpotusta vaihdevuosioireisiin. Sain kuulla salviatableteista, kuten yleensäkin hyvistä naisen elämää helpottavista jutuista, ystävältäni.

Vaihdevuosista puhutaan kuiskaten

Kun kaverini soitti minulle, puhelun antia oli tiedon lisäksi remakka nauruterapia. Ystäväni alkoi puhelimessa hitaasti lähestyä vaihdevuosia koskevaa asiaansa kiertämällä ja kaartamalla. Hän myös puhui asiasta kuiskaamalla. Kun kysyin että missä sä olet, kun et puhu ääneen? Ilmeni että hän oli yksin kotona, mutta kertoi kuiskivansa varmuuden vuoksi, koska asia on niin arkaluontoinen. No – nauruksihan se meni!

Hän kertoi hikoilustaan ja hermojen kireydestä, jotka lopulta molemmat olivat helpottuneet, kun hän oli löytänyt avukseen Menoforce-Strong salviatabletit. En ollut kuullut niistä aiemmin, mutta pian ilmeni, että niitä käyttää myös kolme muuta ystävääni menestyksellä.

Menoforce-Strong on vahva salviavalmiste, johon on käytetty tuoretta luomulaatuista salviaa, mutta siitä on poistettu haitallinen tujoni, joten se soveltuu käytettäväksi myös pitkäaikaisesti. * Menoforce Strongin tehokkuus ja turvallisuus on testattu kliinisesti.

Perimmäistä syytä kuumiin aaltoihin ei tunneta. Tiedetään vain, että laskeva estrogeenitaso vaikuttaa kehon lämmönsäätelyjärjestelmään sekoittaen sen toimintaa. Salvia toimii hyvin juuri tähän, eli se ei ole estrogeeninen vaan se vaikuttaa elimistön lämmönsäätelyjärjestelmään, tasoittaen liikahikoilua. Salvia on yksi parhaita yrttejä vaihdevuosien kuumiin aaltoihin.

Elämäntavoilla on merkitystä

Vaihtoehtoja on siis olemassa, onneksi. Ja tietenkin elämäntavoilla on suuri merkitys. Perus tärkeät jutut kuten ravinto, uni ja liikunta ovat tässäkin asiassa hirveän tärkeitä. Liikunta auttaa pysymään hyvällä mielellä. On vaan valittava liikuntamuoto, josta oikeasti nauttii, että se on ilo. Ja ravinnon keventäminen ja nimenomaan säännöllinen ruokarytmi ovat ainakin minulla avain siihen, etten liho. Vaihdevuodet itsessään ei mitenkään pakota ihmistä keräämään itseensä ei toivottuja kiloja.

Juuri nyt olen luisunut pois normaalista hyvästä ruokarytmistäni ja se näkyy lantiollani. Viimeyönä päätin, että on taas kurinpalautuksen aika. Kun siihen rytmiin satsaa hetken, saa palkkioksi tosi hyvän olon.

Elämä on lopulta hirveän lyhyt, sen huomaa, kun vanhenee ja ystäviä ja sukulaisia siirtyy tuonilmaisiin. Se hetki minkä vietämme täällä, on hirvittävän arvokas ja ainutlaatuinen. On tärkeää nauttia tästä elämästä kaikkina elämän erilaisina jaksoina.

Rakkaudella

💚

Hanna

* First time proof of sage´s tolerability

and efficacy in menopausal women with hot flushes. S. Bommer, P. Klein, A. Suter. Adv. Ther. 2011 Jun;

28(6):490-500. doi: 10.1007/s12325-011-0027-z. Epub 2011)

Ryhdyin leipomispuuhiin ja tuloksena syntyi tosi mehevä punajuuri-vuohenjuustopiirakka, jonka tarjosin juoksevan hunajan ja tuoreiden timjaminlehtien kanssa. Ihan älyttömän hyvää! Ja ihmekös tuo, aika perus makuparit tässä piiraassa. Täytteeseen tulee kivasti rakennetta murskatuista saksanpähkinöistä.

Tämän piirakan leipomisessa ei ole mitään kommervenkkejä. Taikina on ns. sekoitettava voitaikina ja ohje siihen on äitini peruja. Vaahdotettuun kermaan sekoitetaan vehnäjauhot, leivinjauhe ja lopuksi pehmeä voi. Sitten nopea sekoitus ja siinä se on. Taikina saa levätä jääkaapissa sillä aikaa, kun täyte valmistuu.

Ohjeen taikina riittää kahteen 23 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkaan kuvioineen. Ohjeen voi tietysti puolittaa, mutta itse teen aina koko annoksen samalla vaivalla. Taikina säilyy hyvin jääkaapissa muutaman päivän ja sitten voi tehdä uuden piiraan joko heti syötäväksi tai pakkaseen. Piirakkaan on myös helppoa kätkeä ruuan tähteitä ja tehdä ”tähtiruokia”. Niistä syntyy joskus ihan klassikoita, kun vaan kokeilee rohkeasti. Jos leipominen ja hyvät kokeillut reseptit kiinnostavat, löydät niitä lisää täältä.

Tarjoilin piirakan hiukan jäähtyneenä ja valutin sen päälle aavistuksen hunajaa ja tuoreita timjamin lehtiä.

Täytteessä on keitettyjä punajuuria, joita saa ostaa kaupasta valmiina. Mutta tietenkin ne voi keittää myös itse. Punajuuria käsitellessä suosittelen esiliinan ja suojakäsineiden käyttöä.

Mehevä punajuuri-vuohenjuustopiirakka

200°C n. 30-40 min, vuoka 23cm ∅

Taikina

Taikinasta riittää kahteen piirakkaan. Täyte on laskettu yhtä piirakkaa varten

3dl kuohukermaa

1 tl leivinjauhetta

6,5 dl Sunnuntai Anni Helena Kakkuvehnäjauhoja

250g voita huoneenlämpöisenä

Täyte

4-5 kpl n. 750 g keitettyjä ja kuorittuja punajuuria

2 kananmunaa

½ tl kuivattua timjamia

½ tl suolaa

1,5dl murskattuja saksanpähkinöitä

200g pehmeää vuohenjuustoa

Voiteluun

1 kanamuna

hyppysellinen suolaa

1tl vettä

Tarjoiluun

Juoksevaa hunajaa ja tuoretta timjamia

❤️

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Lisää joukkoon huoneenlämpöinen voi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Älä vaivaa. Tee taikinasta kaksi samankoista palloa ja litistä ne. Kääri taikinat kelmuun ja laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.

❤️

Raasta sillä aikaa jäähtyneet keitetyt punajuuret karkeaksi raasteeksi (käytä käsineitä). Laita raaste hetkeksi lävikköön, jotta liika liemi valuu pois. Murskaa saksanpähkinät karkeaksi rouheeksi.

❤️

Siirrä punajuuriraaste kulhoon ja sekoita raasteen joukkoon kaksi raakaa kanamunaa, timjami ja suola sekä rouhitut saksanpähkinät.

❤️

Jauhota vuoka. Minulla on tapanani aina voidella ja jauhottaa vuoka, silloin piirakasta saa nostettuna helposti kauniita paloja. Kopauta vuokaa varovasti tiskialtaan reunaan lopuksi, että ylimääräiset jauhot varisevat pois.

❤️

Ota toinen levännyt taikina jääkaapista ja ota siitä 1/3  erikseen koristeita vartan. Kauli taikinasta reilusti piirakkavuoan kokoinen pyörylä jauhotetulla pöydällä. Irrota aina välillä taikina pöydästä, heitä alle vähän Anni Helenan kakkujauhoja, käännä taikina ja kauli taas, kunnes pyörylä on niin suuri, että se peittää vuoan sekä riittää varmasti myös reunoille. Taikina saa olla noin 3-5 mm paksu.

❤️

Nosta taikina kaulimen avulla vuokaan. Painele se hyvin vuoan reunoja vasten ja leikkaa terävällä veitsellä liu’uttaen, ylimääräinen taikina pois.

❤️

Laita vuokaan puolet punajuuritäytteestä ja levitä sen päälle vuohenjuusto murusina. Lisää sitten loput punajuuritäytteestä.

❤️

Kauli loput taikinasta n. 3-5 mm paksuiseksi levyksi ja leikkaa siitä pienellä veitsellä lehden muotoisia kuvioita. Kuvioi lehtien pintaan veitsellä lehtiruoti ja nosta lehdet piirakan pinnalle.

❤️

Riko kananmuna kulhoon, lisää ripaus suolaa ja vettä ja sekoita haarukalla. Voitele taikinalehdet ohuesti munalla.

❤️

Paista piirakkaa uunin keskiosassa 30-40 minuuttia 200 asteessa kunnes sen pinta on kauniin kullan keltainen ja täyte on hyytynyt.

Tarjoile piiras vähän jäähtyneenä ja valuta sen pinnalle hiukan hunajaa ja ripottele tuoreita timjaminlehtiä. Piirakka on hyvää myös kylmänä.

❤️

Ihania onnenhetkiä keittiöön ja ruokapöytään makoisan piirakan seurassa!

❤️

Hanna

Olin viime viikonloppuna pikakäynnillä meidän Saarenmaan mökillä. Se on kyllä niin ihmeellinen paikka. Vaikka olisi mikä stressi, niin puf – se on poissa, kun ajaa portista sisään. Tai itse asiassa stressi lähtee jo matkalla. Se poistuu osa kerrallaan, kun matka etenee. Ensin satamaan, sitten laivaan, sitten ajomatkaa 1h45 min ja ollaan taas satamassa. Pieni lauttamatka ja lautassa lounas. Kun ajaa pois Saarenmaan lautasta ollaan Muhun saarella ja se good bye stressi.

Maisemat on niin kauniit ja rauha niin täydellinen. Lukunottamatta rallia, joka alkaa lautasta ulos ajavien autojen kesken. (Itse asiassa tänä viikonloppuna Saarenmaalla on oikea ralli – Saarenmaanralli. Virolaiset ovat kovia ralliajajia kaikissa mahdollisissa lajeissa. Vähän kuin me suomalaisetkin)

Mökille on aivan typerää mennä yhdeksi yöksi, sillä kun aamulla lähtee, on perillä siinä kolmen aikaan iltapäivällä ja kotiin päin on lähdettävä puolilta päivin. Mutta juuri sellaisen reissun teimme viime sunnuntaina.

Elin toivossa, että päärynäpuussa olisi vielä satoa, mutta ei ollut. Luultavasti naapurit ovat vieneet ne kaikki. Se on kyllä ihan ok, koska varmaan ne olisivat olleet jo puolimätiä. Omenoita oli aika paljon ja talviomenoita oli koko puu väärällään.

Meillä käy siellä mökillä siivooja, koska ei ole mitään järkeä siinä, että sinne mennessä joutuu heti siivoamaan, imuroimaan, pyyhkimään jne. Kotona ja töissä on tarpeeksi hommaa alati, joten kun menemme lomalle, haluan voida lomailla heti. On ihanaa mennä raikkaaseen puhtaaseen mökkiin ja keittää tulokahvit. Sama homma, kun lähdemme pois. Ei tarvitse tehdä mitään jäätävää loppusiivousta, vaan ihana Irina tulee ja siivoaa jälkemme, pesee pyykit ja pitää huolta, etteivät hiiret tee tuhojaan.

Nyt kuitenkin Irina oli Belgiassa tapaamassa tytärtään ja pikainen mökkireissu alkoi nimenomaan sillä tarmokkaalla siivousurakalla. En kyllä tajua, kuinka ne hiiret AINA löytävät tiensä sisään. Mikään ei ole kyllin tehokasta torjuntaa. Mutta nyt ei onneksi ollut kuin merkkejä vierailuista (lue: kakkaa. Yök) Ihan hyvä jumppa pitkän automatkan jälkeen tehdä se siivous. Siistissä mökissä ja totaalisessa hiljaisuudessa uni maistui makealta. Parasta on kuitenkin aamut ja herääminen.

Rakastan aamuja. Aina ja iankaikkisesti ne ovat parhaita. Oli sää mikä tahansa, lähden yöpaidassani hiippailemaan pihalle kamera kädessäni ja kuvaan kaikkea mitä näen. Se hiljaisuus ja nousevan auringon ihmeellinen valo. Ja nyt ihana ruska. Villiviinin väri on ihan huikea ja yhä kukkivat ruusut. Raparperi uhkeana kuin keväällä. En tiedä – rakastan sitä paikkaa niin paljon, että se melkein tekee kipeää.

Hanna

Mitä lukisin? Rakastan tarinoita ja tarinoita löytyy kirjoista. Kirjat vievät toisiin maailmoihin ja myös toisiin rooleihin. Omaksun aina kirjastani jonkun henkilön, joka olen. Tarinoiden tunnelmat jäävät päälle aina toviksi senkin jälkeen, kun olen lukenut tarinan viimeisen sanan ja vielä pitkään sen jälkeen elän sitä tarinaa. Se on aika hupaisaa ja aiheuttaa joskus hassuja tilanteita, kun olen kotona joku poliisi tai rakkaustarinan traaginen hahmo – Andre Agassiksi en sentään muuttunut, kun luin hänen elämänkertaansa.

Ainoa murheeni on ollut se, että aikaa lukemiselle jää tavattoman vähän. Parastahan on se, kun tarina ahmaisee imuunsa eikä tekstiä voi päästää käsistään ennen kuin viimeinen kirjain ja piste on nähty. Mutta sellaista aikaa on vain lomilla. Nyt olen kuitenkin tehnyt pienen ja ihanan muutoksen elämääni. Luen joka päivä. Sivumäärällä ei ole väliä, teksti odottaa ja antaa minun heittäytyä huomaansa silloin, kun minulle parhaiten sopii. Tähän minua auttoi Storytel, koska äänikirjat ja e-kirjat on niin käteviä.

Kuvioon kuuluu myös toinen muutos. Kun haluan lukea en enää otakaan käteeni kirjaa vaan kämmenen kokoisen lukulaitteen. Ja voi kuinka vastustinkaan lukulaitteita! Ajattelin, että taas yksi laite, jota tuijotan niska kenossa ja siinä menevät hartiat tukkoon, niska lukkoon, yöunet katoavat ja muutenkin ihan vääränlainen tuntuma käsissä, kun ei ole sivuja, joita käännellä.

Ou nou, kuinka väärässä huomasinkaan olevani. Sain Storytel Reader -lukulaitteen kokeiltavakseni. Se on ihana, yliveto ja olen todellinen takinkääntäjä. Uskokaa minua, kirjoja on paljon mukavampaa lukea lukulaiteelta, kuin kauniiden kansien välistä.

Eniten lukulaitteessa yllätti se, kuinka sen sivut ovat kuin kirjan sivuja. Ne näyttävät ja tuntuvat kirjansivuilta. Säädettävä taustavalo ei loista kuten tietokoneessa tai tabletissa, vaan on hyvin pehmeä. Siitä on kovasti iloa esimerkiksi silloin, kun haluaa lukea sängyssä ja puoliso nukkuu tai jos nukuttaa lapsia, kuten minä aikanani tein, pötköttämällä samassa huoneessa, kunnes piltti nukahti. Kirjaa lukiessa on oltava valo, mutta Readerin himmeä valo ei häiritse. Eikä myöskään valvota.

Lukulaite on kevyt ja sillä on merkitystä. Monesti kirjaa on raskasta pitää kädessä ja asennot muuttuvat lukiessa huonoiksi. Lopulta käsi tai niska väsyy. Entäpä viitsiikö sitä ottaa paksua opusta mukaan käsilaukkuun? Ei ihan varmasti viitsi, rasittavaa raahausta, mutta kuinka kivaa onkaan lukea bussissa, junassa, lentokoneessa, odotusaleissa vaikka missä!

Matkalaukkuunkaan ei viitsi nakata isoa kirjapinoa raahattavaksi. Otin Storytell Reader –lukulaitteen mukaan viikon kestäneelle lomalleni Kreikkaan. Siellä keskityin Jere Karalahden elämän vauhdikkaisiin käänteisiin.

Mikä tämä Storytel sitten oikein on? Se on mobiililaitteelle ladattava digitaalinen kirjapalvelu. Se maksaa 16,99 € kuukaudessa ja tilauksen voi lopettaa koska tahansa. Nyt mun seuraajilla on mahdollista kokeilla palvelua ilmaiseksi kuukauden ajan.

Storytel Reader –lukulaite maksaa 99,00 € (ja sillä siis pääsee lukemaan kirjoja sillä kuukausihinnalla 16,99€/kk) Kirjoja voi kuitenkin lukea myös kännykästä. Mutta minusta lukulaite on hyvä mm. siksi, ettei lukeminen häiriinny älypuhelimen ilmoituksista, joita tuntuu satavan sinne puhelimeen. Loppuvuodesta lukulaitteella pääsee myös kuuntelemaan äänikirjoja.

Kiinnostavat kirjauutuudet tulevat valikoimaan heti tuoreeltaan. Kiira Korven Ehjäksi särkynyt on jo minulla kuunneltavana. Ei tarvitse ostaa kirjaa, eikä jonottaa kirjastossa, että kaikkien himoitsema uutuuskirja vapautuu. Storytelissä on kirjoja neljällä kielellä ja valikoima kirjojen suhteen on valtava. Elämänkertoja, dekkareita, romantiikkaa, erotiikkaa, romaaneja, runoutta, elämäntaitoa, taloutta, lastenkirjoja jne. Kirjoja voi tallentaa itselleen offline-tilaan ja lukea silloinkin, kun ei ole nettiyhteyttä tai striimata suoraan. Eli sanalla sanoen – kätevää!

Meidän pihan haravointi tulee sujumaan leppoisasti ja ikään kuin huomaamatta kun kuuntelen Kuinka olla piittaamatta paskaakaan -kirjaa. Aloitin kuuntelun jo ja totesin ettei sitä voi kuunnella julkisilla paikoilla, koska nauruun repeileminen on vähintään yhtä noloa kuin kadulla kaatuminen niin, että joku näkee.

Muista käyttää hyväksesi ilmainen kuukausi! Ja kannattaa myös tykätä Sortytelin Facebooksivuista, sieltä saa hyviä lukuvinkkejä ja näkee uutuudet.

Minulle on tosi tärkeä asia lukea tai kuunnella tarinoita. Arkeni (kuten myös vapaa-aikani sikäli kun sitä edes on) on niin kiireistä ja rikkinäistä, että siihen on saatava suvantohetkiä. Koska kirjoitan ja puhun työkseni haluan myös rikastuttaa sanavarastoani. Se on lapsillekin tosi tärkeää nyt, kun kaikki vain kirjoittavat lyhyitä viestejä puhekielellä. Omat lapseni kuulivat pienenä huikean määrän satuja ja se näkyy myös heidän sanavarastossaan. Olen siitä hyvin onnellinen.

Mitä lukisin?

5 x kirjasuositus

Kiira – Jere Nurminen (Äänikirja)

Kiira Korven tarina. Kiira on ihana, upea ja rohkea. Kirja on minusta tärkeä paitsi lajin ja yleisen keskustelun  kannalta, myös siksi, että se kertoo jaksamisen rajoista.

Kuinka olla piittamatta p*skaakaan – Mark Manson (Äänikirja & E-kirja)

Raikas ja hupaisa elämäntaito-opas vailla imelyyttä. Kirja antaa ajattelemisen aihetta liian koville vaatimuksille ja rentouden hyväksyä epäonniset ja ikävät asiat, joita elämässä kohtaa.

Saatana saapuu Moskovaan – Mihail Bulkakov (Äänikirja & E-kirja)

Klassikko. Satiiria parhaimmillaan. Kuuluu pakollisiin lukukokemuksiin

Siivoojan käsikirja – Lucia Berlin (Äänikirja & E-kirja)

Kokoelma Lucia Berlinin lyhyitä kertomuksia. Mustaa huumoria amerikkalaisesta arjesta pesuloissa, tukiasunnoissa, katkaisuhoidossa, katolisessa koulussa, hienostokodeissa ja kaduilla.

Lars Kepler – kaikki kirjat (Äänikirja & E-kirja)

Koska rakastan dekkareita, eikä Kepeleriin pety ikinä.

Hyvä hetkiä E- ja äänikirjojen parissa!

Hanna

Toisten auttaminen ja hyväntekeväisyys ovat minusta sisäänrakennettuina kaikissa ihmisissä. Pave Maijasen biisissä lauletaan ”sillä jokainen joka apua saa sitä joskus tajuu myös antaa” ja jokainen joka on joskus ollut siinä tilanteessa, että tarvitsee toisen apua ja on sen saanut, myös auttaa muita, vaikka mahdollisuuksia olisi niukastikin. Olen kokenut sen itsekin ja ne hetket ovat elämässä unohtumattomia. Eivät ne unohdu koskaan, eikä unohdu se tunnejälkikään, jonka se jättää. Hyväntekeväisyys on tärkeää ja sitä voi tehdä monella tavalla.

Vastuu muista ihmisistä

Yhteiskuntavastuu on osa Specsaversin visiota ja arvoja. Minusta se on todella hienoa ja näin sen kuuluu yrityksissä mielestäni olla. Jo vuosia jatkunut Specsavarsin Parempaa näköä Tansania -projekti on tuonut lähes 40 000 tansanialaiselle apua näköongelmiin. Ja se mitä yksi ihminen voi tehdä, on vain toimittaa tarpeettomat lasinsa Specsavarsille. Keräys jatkuu 15.10. asti

Monesti sitä miettii, kuinka hyväntekeväisyytenä annettu apu menee perille sekä mitä tapahtuu kierrätetyille tavaroille. Minä ainakin mietin. Monesti tietoon tulee väärinkäytöksiä, jos apu on annettu rahana tai raha ylipäätään liikkuu projektissa mukana. Sama koskee vaatteiden kierrätystä, josta myös liikkuu kaikenlaisia tarinoita. On epäilyjä, että jossain vaatteita myydään ja jälleen raha astuu kuvaan mukaan hankaloittamaan sitä alkuperäistä asiaa, jossa halutaan oikeasti tehdä hyvää ja auttaa. Näistä syistä Specsaversin Anna hyvän näön kiertää -kampanja on minusta mahtava. Siinä toteutuu viisi tärkeää asiaa:

1

Annetaan pois jotain, joka on itselle tarpeetonta

2

Apu menee kädestä käteen, varmasti suoraan avuntarvitsijalle

3

Avun saajan elämä muuttuu ja se saattaa muuttaa kokonaisen perheen tai suvun elämän

4

Apu viedään perille yrityksen varoin

5

Huonokuntoiset silmälasit kierrätetään teollisuuden materiaaliksi tai uusiotuotteiksi

Kun vie vanhat silmälasinsa tai aurinkolasinsa Specsaversin optikkoliikkeeseen ne lähtevät mukaan Tansaniaan marraskuussa tehtävälle Anna hyvän näön kiertää -matkalle. Minä lähden reissulle mukaan nyt toista kertaa ja olen innoissani. Tämä projekti on niin hieno! Lahjoittaja ei menetä mitään, mutta vastaanottaja saa esimerkiksi pitää työpaikkansa, elättää perheensä, opiskella. Ja jokainen joka tarvitsee silmälaseja tietää, mitä elämä ilman niitä on, sumuisaa ja vaikeaa.

Mitä lahjoitetuille silmälaseille tapahtuu?

Kaikki ympäri Suomea lahjoitetut silmälasit toimitetaan Specsaverin toimistolle Vantaan Tikkurilaan, jossa optikot puhdistavat ja mittaavat niiden linssit. Lasit laitetaan muovipusseihin, joiden päälle merkitään linssien tiedot. Suurin piirtein saman vahvuiset lasit laitetaan suurenpiin pusseihin ja lopulta pussit laitetaan matkalle lähtevien neljän optikon ja kolmen avustajan matkalaukkuihin. Matkalaukkuihin pakataan myös optikkojen välineet näöntarkastuksia varten. Onneksi Tansaniassa on lämmin eikä vaatteita paljon tarvita, sillä matkalaukut täyttyvät tarpeellisemmista asioista.

Väliaikainen silmäklinikka

Perillä työ on uuvuttavaa, mutta äärimmäisen palkitsevaa. Optikkojen tilat ovat kaukana kotomaan hienoista tutkimustiloista, on kuuma ja asiakkaiden virta on loputon. Työtä tehdään aamusta iltaan tauotta. Vain nopea lounas jossain välissä vuorotellen, on mahdollista. Mutta ilo jokaisen asiakkaan kohdalla korvaa vaivan. Tansanialaiset ovat kokemukseni mukaan hiukan ujoja, kielimuurikin on olemassa, mutta paikalla on tulkki. Näöntarkastukseen tulevat ohjataan ensin meidän avustajien luo ja teemme pienen alkutarkistuksen, jonka jälkeen ohjaamme ihmiset optikkojen luo. Kun optikko on selvittänyt, millaiset lasit tarvitaan, me avustajat etsimme ne ja luovutamme asiakkaalle. Usein lasien luovutuksen hetki on tunteikas. Kun näkö on huono ja yhtäkkiä maailma kirkastuu, kirkastuu myös mieli. Siinä on ollut monta unohtumatonta kohtaamista. Voit lukea edellisestä matkastani täältä.

Joskus eteen tulee tapauksia, jossa silmälasit eivät enää auta. Esimerkiksi kaihi on kirkkaan auringonvalon takia erittäin yleinen vaiva Tansaniassa, jopa alle 30-vuotiailla. Näissä tapauksissa silmäklinikalla vierailleet saavat lähetteen silmälääkärille tai kaihileikkaukseen. Muuten tätä mahdollisuutta ei ole tarjolla saarella, jossa on yksi optikko ja yksi silmälääkäri – ja miljoona asukasta.

Tee hyvä teko

Anna hyvän näön kiertää ja lahjoita itsellesi tarpeettomat silmä- tai aurinkolasit niitä tarvitseville. Vie kotelottomat lasit lähimpään Specsavers liikkeeseen 15.10. mennessä.

Hanna

❤️

Tässä tulee palautetta postille, vaikka tarina alkaakin lääkärikeskuksesta. Olin tässä yhtenä päivänä verikokeessa. En ihan hirveästi tykkää, kun se neula alkaa lähestyä mun kyynärtaivetta ja sanoin hoitajalle, että pliis, pistä hellästi. Hän sanoi että katsotaan mihin hän pystyy ja sitten se homma olikin ohi. En oikeasti tuntenut yhtään mitään. Kiitin toki vuolaasti ja hän sanoi, että laita palautetta nettisivuille. Ilahduin mahdollisuudesta tehdä niin ja hoitaja sanoi, että harmittaa, kun palautetta annetaan vain silloin, kun se on negatiivista. Vastasin, että minä teen juuri päinvastoin.

Aika harvoin asiat on ihan päin mäntyä. Jos on, sanon siitä heti. En muista kuin yhden kerran menneeni niin pitkälle, että olisin tehnyt kirjallisen valituksen jostain. Sen sijaan muistan useita kertoja, jolloin olen antanut positiivista kirjallista palautetta yritykselle tai jollekin sen työntekijälle, jolloin palaute lähtee aina pomolle. Sitä tulee niin onnelliseksi, kun joku asia on tehty hyvin.

Nyt haluan julkisesti kehua ja kiittää parjattua Postia.

Vähän aikaa sitten Posti toimitti minulle paketin. Se oli aika suuri pahvilaatikko. Paketin päällä oli kirje, jossa kerrottiin, että sisältöä oli särkynyt, koska lähettäjä oli pakannut tavarat huonosti. Jännityksellä avasin laatikon. Ja voi että mitä siellä oli!

Laatikossa oli useita pulloja, jotka sisälsivät paksua nestettä ja ne oli pakattu ajattelemattomasti siten, että pulloja oli särkynyt matkalla. Postissa laatikko oli avattu. Jokainen ehjänä säilynyt pullo oli kääritty erikseen kuplamuoviin ja särkyneet oli laitettu erikseen muovipussiin. Ajattelin sitä hommaa. En todellakaan olisi halunnut tehdä sitä. Kaivaa laatikosta lasinsirujen keskeltä pulloja, kääriä tahmeita pulloja muoviin ja vielä kerätä lasinpalat erikseen pussiin. Mahtavaa työtä Postilta. Lisäksi paketti toimitettiin minulle ajallaan. Olen erittäin kiitollinen ja hämmästynyt siitä, kuinka kauniisti oli toimittu.

Viikko sitten sain kotiin ilmoituksen, että postiin on saapunut minulle paketti, josta minun on maksettava postiennakkomaksu noudettaessa. En päässyt hakemaan pakettia ja eilen, (tiistaina siis) aamulla tajusin, että paketin viimeinen noutopäivä oli maanantai. Kello oli puoli yhdeksän aamulla ja hyppäsin pyjama päällä autoon ja ajoin postiin. Josko pakettia ei olisi vielä ehditty palauttaa! Onni onni onni! Paketti oli edelleen postissa, mutta se oli merkitty palautetuksi lähettäjälle. Siitä alkoi melkoinen rumba. Paketti oli minusta viiden sentin päässä, mutta tietokoneohjelma ei ymmärtänyt, että voisin nyt ottaa sen ja maksaa maksun. Postin henkilökunta yritti tehdä kaikkensa, että saisin paketin. Ei onnistunut. He soittivat postin palvelukeskukseen ja hommaa säädettiin ees ja taas. Minä istuin penkillä yöpuvussani ja odotin. Alkoi tulla vähän kylmä, mutta en halunnut lähteä. Olin elävä muistutus, että homma saatava maaliin. Odotimme että sivut päivittyisivät, jolloin homma onnistuisi. Eivät päivittyneet. Lopulta lähdin ja sanoin tulevani kahden tunnin kuluttua takasin. Ja niin siinä kävi, että postin ihana neito oli kerran vielä soittanut ja järjestellyt asiaa ja sain kuin sainkin pakettini! Niin sitkeää toimintaa ja halu auttaa. Olisihan se ollut hulluuden huippu, etten olisi saanut sitä, kun se siinä silmieni edessä oli.

Että kiitos kiitos ja kiitos. Ja pahoittelut, etten päässyt hakemaan sitä ajallaan. Ja kiitos sinulle ihana Ritva P. paketista, olihan täpärällä, että sain sen! Palaan sisältöön tuonnempana!

Kiitos Posti hyvästä palvelusta – on niin kiva fiilis tästä. Kiitos että pullopaketti ei saapunut kotiovelleni vuotavana ja täynnä sirpaleita ja kiitos ettei ystäväni tarvinnut mennä kaukana olevaan postiin noutamaan ja uudelleen lähettämään pakettia, vaan asia järjestyi. Huippua!

Hanna

 Takana on aika kiire viikko, jonka vietin yksin kotona, kun puoliso oli matkoilla. Se on kyllä sillä lailla hyvä juttu, että voi vaan tehdä duunia ja jättää kengät keskelle eteisen lattiaa ja sängyn petaamatta. Aamiaisastiat voi jäädä pöydälle ja kaikki loput ateriat voivat koostua jugurtista ja pähkinöistä (makadamiapähkinät ovat tähän tarkoitukseen täydellisiä) Illalla sitten vaan kaatuu petiin ja kiskoo koko kahden hengen peiton itsensä ympärille meikit ehkä vielä naamassa. Yhtäkkiä erikoisleveä ja pitkä parisänky alkaa olla yhdelle just sopiva. Sitä valtaa kummasti tilaa, kun sitä on saatavilla. Mutta se suuri peitto on pakko kääriä kokonaan ympärille, kun on niin tottunut, että kulta on siinä vieressä, että yksin ollessa palelee ja sänky tuntuu tyhjältä.

💜

Viikonloppuna tein kolme aika suuritöistä ruokaa yhteen projektiin ja silloinkin on oikein hyvä, että ei ole ketään kotona. Saa huseerata köökissä ilman, että joku tulee keittelemään kahvia juuri kastikkeen ollessa kriittisessä vaiheessa. Mutta pieni ikävä kaihertaa koko ajan taka-alalla. Se on se onttouden tunne. Joku puuttuu. Ja kotona on vähän viileää juuri siksi.

💚

Joku tuli tänään kotiin. Hain hänet kentältä aamutuimaan. Matkasta ja yölennosta väsyneenä hän nyt nukkuu tuossa sohvalla. Ulkona paistaa aurinko ja mä kirjoitan tässä nojatuolissa. Ja on niin hirveän kivaa, että tyyppi on himassa, vaikka vaan nukkuu. Se on se olo, joka ei ole ontto. Se on kutkuttava ja turvallinen. Niin erilainen, kuin täsmälleen sama tilanne ilman sitä sohvalla hiljaa kuorsaavaa puolisoa.

💙

Nuorempana en osannut olla ollenkaan yksin. Kun ensimmäinen lapseni syntyi ja olin yksin hänen kanssaan kotona, pälätin puhelimessa aina kun pikku pilttini nukkui. Ja kun itse olin lapsi ja tulin koulusta tyhjään kotiin, heitin vain laukkuni eteisen lattialle ja lähdin kylille. Onneksi rakas kummitätini asui aivan naapurissa. Sinne olin aina tervetullut. (Lisäksi hän oli kansankynttilä, eli opettaja ja ne läksytkin kyllä sitten hoidettiin siellä)

💛

Myöhemmin eräässä elämänkriisissä kävin syvällä itsessäni ja kaivoin ulos kaikenlaista mitä ihmisessä nyt voi olla kätkettynä. Löytyi turvattomuus ja hylätyksi tulemisen pelko. Kun käsittelin sen, opin olemaan myös yksin. Ja sen jälkeen siitä on myös tullut tarve, jota ilman en voi elää. Matka sen tarpeen löytymiseen oli kivulias mutta kiinnostava ja muutti elämääni hyvin paljon. Mutta on se silti niin kivaa, kun toi tasainen hengitys kuuluu tuolta sohvalta. Sillä lailla ihanasti kutkuttaa olla tässä ihan hiljaa, ettei se herää.

Pus

Hanna

❤️