Hyvää kevättä! Niin se vaan pärähti kesäkelit vapuksi. Olen katsonut Facebookiin vappukuvia vihreänä kateudesta. Niin paljon ihania kevätmekkoja, samppanjaa, serpentiiniä, kauniita kattauksia, juhlamieltä ja ihanasti kreisiä hulinaa. Ei sillä ettenkö sitä muille soisi, mutta oma vappu meni ihan – hmmmm – kuinka sen sanoisin kauniisti? No siis kakkamaisestihan se meni.

Tultiin mieheni kanssa tänne Saarenmaalle. Meillä on täällä talo. Emme käy täällä talvella, mutta tyhjillään tupa ei ole. Täällä käy kylässä epälukuinen määrä hiiriä ja naapurin rouva. Hiiret syövät kaiken mitä keksivät suuhunsa pistää, kuten vitamiinit, patjan, tyynytupsut, tossujen vuorin, vaniljasokerin jne. Naapurin rouva taas kerää hiirien raadot ja lisää pyydyksiä myrkkyä pitkin talvea ja siivoaa talon ennen kuin tulemme.

Ihanaa oli taas tulla. Meitäkin odotti vappujuomapullo terassin pöydällä. Naapurin rouva oli varmaan sen jättänyt. Olin AIVAN otettu. Kun katsoin pulloa lähempää, aivoni löivät hetken aikaa tyhjää – kunnes tajusin. Pullo oli pyydys…

Vaikka Irina oli siivonnut, olen vähän kranttu ja siivosin uudelleen aivan perusteellisesti. Eli koko irtaimisto ulos talosta, tekstiilit pesukoneeseen, astiat tiskikoneeseen (siis puhtaat astiat, mutta onhan hiiri saattanut koskettaa astiaa! Siis kaikki astiat pestään talven jälkeen) Vasta hurja suursiivous saa minut tyytyväisenä nauttimaan olostani täällä. Mutta että ensikäynnin pitikin sijoittua juuri vappuun, kun kaikki muut vaan rilluttelevat kuka missäkin ja meidätkin oli kutsuttu moneen vappujuhlaan mukaan joista kaikista kieltäydyimme. Ja vappujuomapullo osoittautuikin pirulliseksi lentomuurahaisten ansaksi. (Olen kyllä kiitollinen Irinan neuvokkuudesta!)

Siivous olisi vielä käynyt ihan sukkelaan, mutta matkaan tuli muutama lisäkiemura. Likakaivon pumppu oli hajonnut, toinen wc oli sökönä ja lemusi niin, että silmiä kirveli ja pesukone oli niin ikään hajalla. Laitoin koneeseen hiirien likaaman päiväpeiton ja kas kummaa, kone ei tyhjentänyt vettä. Teimme kaikki kotikonstit mitä siinä tapauksessa voi tehdä, mutta ei auttanut. Ai että se on somaa kaivaa se peitto koneesta märkänä ja likaisena ja miettiä mihin sen tunkisi. No vein sen narulle, mitäpä muutakaan. Sitten olikin lähdettävä paikalliseen K-rautaan ostoksille. Ostoslistalla oli pesukone ja pumppu. Aurinko helotti kuumasti ajaessamme ja siinä bensan katkuissa istuessani (autoon oli kaatunut viime viikolla vähän enskapyörän polttoainetta, joka lemuaa edelleen huumaavasti) selasin ystävieni vapunviettofiiliksiä facebookista. Masentavaa.

Kotiin päästyä asensimme uuden pesukoneen entisen viereen, koska toden näköisesti vanhaa ei saa kodinhoitohuoneesta ulos lainkaan. Se on reilut 50cm leveä ja viety huoneeseen, kun talossa oli juuri tehty remppa ja oven sai vielä saranoiltaan. Nyt ei saa. Ostin 40 senttisen päältä täytettävän koneen jotta saatoin olla varma, etten joudu sijoittamaan sitä olohuoneeseen. (Jos joku ihmettelee, miksi en kutsunut korjaajaa, niin selvyyden vuoksi sanottakoon, että kone on 10 vuotta vanha ja jos sen pumppu on sökönä, kuten luulen, korjauksen hinta on sama kuin uuden koneen. Sitä paitsi, ennen kuin uusi osa ja korjaaja ovat saapuneet Kuresaaren kupeeseen, on jo uusi kevät ja vappu)

Jatkoin siivoushommia ja Jari korjasi viemärisysteemejä. Niin herkän rattoisaa vapunviettoa. Imuroin hiiren papanoita ja kärpäsen kakkaa kuurasin lattioita ja uuden pesukoneen hurina oli korvissani kuin Ylioppilaskunnan laulajien oodia keväälle. Väillä join kahvia ja kävin nuuhkimassa vieläkö vessa haisi.

Lopulta huusholli oli siisti ja puhdas, viemärihommat skulasivat, kone oli pessyt kolme koneellista pyykkiä ja tippaleipänä pohjalla, vessa lakkasi haisemasta.

En jaksanut tehdä ruokaa ja hyppäsimme autoon (se haisee edelleen bensalle) ja ajoimme Kuresaareen illalliselle. Join pullon proseccoa, onhan vappu! Okei se oli piccolo pullo.

Nyt istun puhtaassa talossa, vatsa täynnä ja lällättelen kaikille, joiden vappu on ohi viimeistään aamulla – täällä nimittäin on koko viikoksi luvattu upeaa aurinkokeliä ja minun ei tarvitse mennä huomenna töihin!

Loppu hyvin kaikki hyvin!

vappu

Pus

Hanna

Kuinkahan monta kertaa olen pohtinut kannattaako mennä lääkäriin vai olla menemättä? Varsinkin flunssa on tyypillinen mennäkö vaiko eikö mennä –tilanne. Sitä lykkää helposti kunnes viikonloppuna on vihdoin sitä mieltä, että nyt kyllä pitää mennä. Ja sittenhän se on sekä vaikeaa että kallista.

Ajatus siitä, että pääsee keskustelemaan tilanteesta lääkärin kanssa, menemättä lääkäriin, on houkutteleva. DiacorPlus-sovelluksella lääkäriin saa keskusteluyhteyden helposti. Latasin applikaation puhelimeeni (saa kaikista sovelluskaupoista) ja testasin sitä. Käyttö oli helppoa ja kivaa.

Applikaation chatilla pääsee juttelemaan lääkärin kanssa ja vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin saa heti. Kysyin näin vapun kunniaksi yleislääkäriltä onko vaarallista hengittää ilmapalloista heliumia ja puhua Aku Ankka-äänellä. Vastaus tuli saman tien.

– Heliumin hengittäminen ei ole suositeltavaa. Siitä voi tulla huono-olo ja lisäksi se rasittaa äänihuulia.

Muuten kehotettiin pitämään hauskaa ja rentoutumaan.

Kysyin vielä voisiko lääkäri määrätä minulle migreenilääkereseptin apteekkiin. Sekin onnistuisi minun tapauksessani, koska niitä on määrätty minulle ennenkin.

Varsin näppärää! Jos migreenilääkkeet ovat loppu, kun kohtaus yllättää, tilanne on kauhea. Olen kokenut sen monta kertaa. Voin kuvitella, monta muutakin lääkettä, jonka saaminen oikealla hetkellä on suuri helpotus. Esimerkiksi allergialääkkeet ja lääke silmätulehdukseen.

Otin DiacorPlussalla yhteyttä myös terveydenhoitajaan (jota nuoren ystäväni riemuksi kutusuin terveysSISAREKSI – jess olen vanha pieru!) Hänelle lähetin chatin kautta kuvan käsivarteni luomesta ja kysyin olisiko minun syytä tarkistuttaa se lääkärillä ihosyövän varalta. Sain todella asiantuntevat ja oloa helpottavat vastaukset. Lisäksi kysyin häneltä punkkirokotuksista, jotka ovat juuri nyt ajankohtaisia. Netistähän löytyy kyllä neuvoa jos jonkinlaista, mutta en luottaisi nettitietoihin, kun kysymyksessä on oma tai perheeni terveys. Asia tuli selväksi ja aionkin mennä ottamaan puutiaisaivotulehduksen varalta rokotukset tänä keväänä. Borrelioosiin rokotetta ei ole olemassa. Siis kuten terveydenhoitaja minulle kirjoitti, hyvä suojautuminen ja punkkitarkastukset ovat paikallaan joka päivä, jos oleillaan punkkialueella.

Hirveän näppärää siis saada uusittua reseptejä ja kysyä neuvoa. Sovelluksessa on myös tietoa Diacorin tarjouksista. Nyt siellä näytti olevan mm. 30%:n etu D-vitamiinitason mittauksesta, joka on voimassa toukokuun loppuun asti. Kiinnostavaa! En edes tiennyt, että sellaisia mittauksia tehdään…

Palvelu toimii hyvin myös ulkomailta, mikä saattaa olla oikea pelastusrengas, vaikka suomalainen lääkäri ei voikaan määrätä lääkkeitä ulkomaille. Silti hän voi neuvoa. Muuta ei tarvita kuin nettiyhteys. Monesti olen ollut tilanteessa, jossa DiacorPlussasta olisi ollut ulkomailla hyötyä. Kuinka kauan voi olettaa, että ripuli paranee itsestään? Menenkö lääkäriin jo matkalla vai odotanko että pääsen kotiin? Kehoni on täynnä punaisia pisteitä ja kutisen. Mitä tehdä? Ja perään valokuva ihosta.

Applikaatiolla tavoittaa lääkärin, hoitajan, psykologin sekä ravitsemus ja – fysioterapeutin. Muistan, kun polveni lukittui koukkuasentoon, enkä saanut mistään tietoa, mitä tehdä. Olisipa ollut tämä systeemi silloin! Tai silloin kun lapseni olivat pieniä ja sairastivat usein.

Sovellus on helppoa ladata puhelimeen, eikä se maksa mitään. Siihen voi tutustua kaikessa rauhassa ja sitten jos tarvitsee apua tai on kysyttävää, voi siirtyä käyttämään palvelua. Lääkäreille voi lähettää kysymyksiä joihin vastaavat kahden päivän sisällä tai voi aloittaa keskustelun ”Tavoitettavissa heti” –olevan lääkärin kanssa. Sovellukseen tallennetaan luottokorttitiedot ja palvelu veloitetaan luottotililtä palvelun käyttämisen jälkeen. Hinnoittelu on yksinkertainen. Noin viidentoista minuutin keskustelu lääkärin kanssa maksaa kiinteän summan ilman toimistomaksuja tai muita lisiä ja sisältää tarvittaessa reseptin toimittamisen apteekkiin. Palvelusta tupsahti kuitti sähköpostiin saman tien ja kelakorvaukset oli huomioitu. Näppärää!

Sovelluksella voi myös varata ja perua lääkärin vastaanottoaikoja.

Kannattaa ladata applikaatio puhelimeen ja tutustua siihen. Antamalla palautetta sovelluksesta täällä osallistuu kilpailuun, jossa on palkintoina aktiivisuusrannekkeita kaikkien palautetta antaneiden kesken. Pääpalkintona on Polar A360 jonka arvo on 200€ ja lisäksi arvotaan neljä kappaletta Polar Loop 2 aktiivisuusrannekkeita arvoltaan 120€/kpl. Kilpailuaikaa on toukokuun loppuun.

Hauskaa vappua – älkää tulko kipeiksi älkääkä hengittäkö heliumia!

Rullaati rullaa!

Hanna

Rosa Meriläinen kirjoittaa HS kolumnissaan  että ”yhdellekään 11-vuotiaalle tytölle ei pitäisi opettaa, että hänen vartalossaan on jotain, mikä kuuluu piilottaa”

Kolumnissa hän kertoo, kuinka uimahallin pukuhuoneessa useat naiset pukevat ja riisuvat pyyhkeiden suojassa. Hän ei ole varma voiko uskoa, että syy on kainous, vaan epäilee että kysymyksessä on häpeä omasta kehosta, joka opetetaan lapsille. Meriläinen myös jumppaa alasti aamutuimaan kodissaan ja on huomannut, että naapurinsetä saattaa katsella hänen jumppaamistaan.

Olin Espanjassa ihanalla yleisellä rannalla. Ihmiset viettivät rantaelämää ja nauttivat auringosta. Kaikilla oli uikkarit päällä paitsi kahdella naiselle neljän naisen ryhmässä. He istuivat ja söivät aurinkovarjon alla. Yläosattomissa istuvat tytöt olivat hyvin kauniit, mutta ei käynyt epäselväksi, että he halusivat herättää huomiota alastomuudellaan. Minä kiusaannuin. Kysyin mieheltäni, mitä mieltä hän oli asiasta. Oli samaa mieltä. Yläosattomissa on ihan ok ottaa aurinkoa, sama se minulle, mutta jotenkin se vain näyttää oudolta. Enkä voi välttyä tunteelta, että rinnat paljaina rannalla esiintyvä haluaa herättää huomiota.

Eräs nainen kommentoi Meriläisen kolumnia FB:ssä näin:

”Nyt on kyllä pakko sanoa, että biologinen tosiasia on että rinnat on jonkunlainen kiihoke vastakkaiselle sukupuolelle ja miksei toiselle naisellekin. Minusta on täysin luonnollista peittää sitä osaa seksuaalisuutta itsessäni ja valita itse ne hetket, kun haluan tulla rinnoilla näkyväksi.”

Olen vahvasti samaa mieltä. Ja jos ajattelen pieniä tyttösiä ja sitä todellisuutta, joka maailmassa vallitsee, en kehottaisi kirmailemaan rinnat valtoimenaan yleisillä paikoilla. Tietysti toivottavaa olisi, että naista kunnioitettaisiin ja koskemattomuus säilyisi eikä väkivaltaa olisi, mutta se ei ole tämän maailman totuus.

Itse inhoan suuresti kaikkia pukuhuoneita. Sekä kuntosaleilla että uimahalleissa. En halua esiintyä alastomana tuntemattomille ihmisille. Myös yhteissaunat ovat painajaiseni, enkä mistään hinnasta istuisi alasti lauteille muiden, kuin omien perheenjäsenten ja läheisten ystävien kanssa. Alastomana olen liian alaston. Ilman mitään suojaa. En pidä siitä tunteesta. En pidä siitä, että minua katsellaan kun pukeudun tai riisuudun yleisessä tilassa. Ei ole häpeää, että pitää jotkut asiat ja osat itsestään intiimeinä ja paljastaa sen puolen itsestään rajoitetusti. Ja pikkutytöt tutustukoot kroppaansa rauhassa ja palajstakoon mitä halauvat vähän vanhempina. Mun mielestä.

♡

Hanna

Mä en oikein tiedä kuinka mä nyt kertoisin tämän asian ja mistä aloittaisin mutta siis tekisi mieli nyt hulluna tuulettaa ja tuuletankin ja heittelen mielikuvituskärrynpyöriä ja kuperkeikkoja täällä!

MINUT ON NIMETTY VUODEN FUSTRA-PERSOONAKSI 2015

Booom! Fustra-Oskari!

Perusteissa sanotaan mm. ”Hanna on ihastuttava ja valloittava persoona ja on sen johdosta mitä hienoin Fustra-lähettiläs.” Aikamoista. Pökrään.

Sain kunniataulun ja pullon samppanjaa viime viikolla ja aloin miettiä miten nämä kolme vuotta ovat menneet, kun olen lajia harrastanut.

Puhelimestani löytyy yhä ensimmäinen kirjoittamani ruokapäiväkirjan sivu. Olen kirjoittanut sen 12.2.2013. Edelleen jos paino alkaa nousta alan kirjoittaa ylös mitä syön. Usein yhden päivän menu riittää että näkee mikä on pielessä. Minulla vika on yleensä liian pitkät ateriavälit ja lisäksi mussutan helposti liikaa pähkinöitä.

Muistan myös kuinka …

… itkin vessassa ensimmäisen treenin jälkeen, koska koin olevani maailman paskin liikkuja

… jännetuppitulehdukset lähtivät kolmen viikon harrastamisen jälkeen

… yhtenä aamuna huomasin, että sängystä noustessani mihinkään ei sattunut

… kipitin alas Messukeskuksen portaita ja yhtäkkiä tajusin, että se ei satu ja että astun niitä alas kuten muutkin, enkä kuten lapset siirtämällä jalan aina toisen viereen samalle rapulle.

… jokaviikkoiset migreenit katosivat elämästäni

… aloin nauttia treenistä enkä enää vaan selviytynyt siitä

… niska ja hartiakivut katosivat

… minua pyydettiin alusvaatemalliksi ollessani 57-vuotias ja suostuin

Kolme hienoa vuotta on kulunut ihanan lajin ja ihanien ihmisten parissa. Harjoittelen ohjaajani kanssa useilla eri saleilla ja melkein joka kerta luokseni tulee joku joka kiittää, että olen innostanut häntä lajin pariin. Se tuntuu tosi hienolta. Eikä sitä tapahdu vain kuntosaleilla, vaan myös ravintoloissa, messuilla, kadulla. Sanna Kiiski kertoo asiasta omassa blogissaan täällä. On hienoa, kun voi auttaa ihmisiä pääsemään irti kivusta ja voimaan hyvin. Kipu on käynyt vuosien varrella niin tutuksi, eikä se tosiaankaan ole kiva kaveri.

Aikanaan Fustra ohjaajani Juho Lahti sanoi minulle, että hän tulee aina löytämään treenissäni korjattavaa. Miten pirullista! Mutta se on totta. Ja juuri se tekee treenaamisesta niin kivaa ja mielenkiintoista. Se ei toista itseään ja kroppaa kanittaa milloin mistäkin. Kysmys ei siis ole taidoista tai niiden puutteesta vaan siitä miten keho voi.

Fustrassa on kolme tasoa ja minä treenaan nykyään tasolla kolme. Liikkeet ovat haastavia ja viimeviikon treenin jälkeen lihakseni olivat kipeinä neljä päivää. Oikeasti rakastan sitä. Tietää että on tehnyt jotain. Välillä ei jaksa olla hyvä. Stressi verottaa voimia, mutta liikunta tuo niitä takaisin.

Äiti täytti juuri 90 vuotta ja häntä sattuu kaikki liikkuminen eikä hänellä oikeastaan ole lainkaan lihaksia. Se on aika pelottava ajatus. Mummini eli melkein yhtä vanhaksi ja oli sitkeä ja vetreä. Hän käveli joka päivä. Liikunta ja omasta terveydestä huolehtiminen on tosi tärkeää ja panostan siihen paljon aikaa ja rahaa. Niillä rahoilla olisi voinut tehdä paljon asioita, mutta mitä iloa on mistään, jos on kipuja, jotka voisi välttää tai on liian väsynyt nauttimaan elämästä.

Jännää on, että edelleen tuo jalka, jonka polven vammasta kaikki alkoi, kehittyy paremmaksi. Muutama viikko sitten hypin vahingossa portaat alas, kun olin juontamassa Pytinkimessuja Seinäjoella. Siitä pitäen olen pomppinut portaissa iloisesti. Voisi luulla, että näin pitkän ajan jälkeen koipi olisi jo siinä kunnossa mihin se voi tulla. Hienoa, ettei niin ole. Kohta lähden treeneihin, niin nastaa!

Iloa pävään toivoo Fustra-persoona Hanna!

P.S. Yhtäkkiä tajusin, että minut on siis jotenkin palkittu liikunnan alueella, kun olen ollut esimerkkinä muille. Onhan se mieletöntä! Aika pitkät piuhat mulla. Mutta täysin kyvyttömänä esimerkiksi kilpailemaan urheilussa on tää melkomoinen juttu! Olen kyllä hirveän iloinen. Onnellinen. Kiitos!

Ikä ja ikääntyminen, sitä tässä olen miettinyt, kun ottaa pattiin otsaryppy. Äiti täytti tänään 90 vuotta, hän ei huolinut huulipunaa, kun on kuulemma niin ryppyinen ruma suu. Voi meitä ihmispoloja – tai naisparkoja. Aina on joku ryppy tai nyppy liikaa tai liian vähän.

Äiti on esteetikko ja hän ollut aina hyvin näyttävä nainen, mutta ryppyjen ilmestyminen ei ollut hänelle ilon aihe. Sama se on vaiva minullakin. Se on se kumma yllätys, kun ihminen katsoo itsestään ulospäin, eikö niin. Ja siellä sisällä, mistä ulos katsomme on vain se tyyppi, joka olemme. Se pysyy aika samanlaisena aina ja tunnemme sen kohtuullisen hyvin. Mutta tuolle kuorelle tapahtuu kaikenlaista. Muutokset näemme enimmäkseen kuvista ja peilistä. Kuori muuttuu ja vanhenee.

Vanhenemmehan me tietysti myös sisäpuolelta, enkä nyt tarkoita maksaa ja munuaisia vaan siis ajatusmaailmaa jne, mutta sitä kutsutaankin viisaudeksi. Miten mukava juttu!

Nyt kuuluu näyttää nuorelta, kuten tiedetään ja konstit siihen ovat monet. Kosmetiikkaa, kosmetologin hoitoja, pistoksia, kasvojumppaa, ravintoa jne. Lista on pitkä.

Minä täytän 58 vuotta ja ikäisilleni markkinoidaan kosmetiikkaa parikymmentä vuotta nuorempien mallien kasvoilla. Monet, jotka ovat jonkun tuotteet ’kasvoja’ tai ovat kehittäneet tuotteen tai metodin, ovat käyttäneet omiin kasvoihinsa järeämpiä konsteja, kuin omia tuotteitaan antaakseen tuotteestaan vakuuttavan kuvan. Vähän kuin urheilun kiellettyjä aineita. Botoxia tai täyteaineita. Tavallisen pulliaisen tuska kasvaa. Kuinka hän VOI näyttää tuolta tuon ikäisenä?

Sitten on niitä jotka kertovat avoimesti, mitä ovat tehneet.

Lisäksi käytännössä kaikki kuvat, jotka julkaistaan jossain on retusoituja. Puhelimien kaunistus-appsit tekevät kasvoista rypyttömiä ja tasavärisiä ja jo niissä näkyy, kuinka ihmisten silmä alkaa tottua ja kokoajan käytetään vahvempaa ja vahvempaa retusointia.

Itsekin olen miettinyt, että jospa kuitenkin Botoxia otsaan. Kymmenen vuotta sitten tilasin jo ajan tunnetulle plastiikkakirurgille, mutta paria tuntia myöhemmin peruin sen. Kävi nimittäin niin, että sain käsiini videon, jossa pistoksia esiteltiin ja näytettiin kuinka luonnolliselta ihminen näyttää Botox-pistosten jälkeen. Mutta minusta se ei näyttänyt luonnolliselta. Otsa ei rypistynyt, kun sitä rypistettiin. Ja tietenkään ei liikkunut. Ainakaan samalla tavalla kuin ennen, koska siihen se koko homma juuri perustuu. Silti lopputulos voi olla hyvä ellei peräti loistava.

Kun viime viikolla juuri pohdin asiaa ihana ystäväni murahti puhelimeen: et mene ryppyjäsi hävittämään! Sulla on mennyt koko ikäsi että olet ne saanut hankittua! Tykkään tuosta ajatuksesta. Se on jotenkin ihana. Ja äiti on ihana myös. Hän oli ja on ollut ihana kaiken ikäisenä.

En ole vielä päättänyt mitä teen, laitanko vai en. Kiusaus on kyllä todella suuri. Mutta nämä kovalla vaivalla hankitut rypyt…en mä tiedä!

Iloa päivään – olkoon se parasta laatua!

♡

Hanna

Oi oi! On se ihanaa välillä käydä tekemässä pikkuinen matka. Vaikka matkan jälkeen voi olla ihan poikki ja loman tarpeessa kaikesta kävelemisestä, niin päässä surisee ihan uudet ajatukset ja on nasta fiilis. Vähän aikaa kyllä joutuu aina kelailemaan tapahtunutta ja kokemuksia, ennen kuin asiat järjestyvät päässä oikeisiin lokeroihin. Ja onneksi nykyään otetaan hulluna valokuvia, niitä selaillessa muistuvat monet jutut mieleen, jotka ovat jo ehtineet unohtua informaatiotulvan alle.

Pitkä viikonloppumme Berliinissä oli ihana. Vaikka shoppailimme ja samoilimme kaupoissa, kun se nyt vaan kuuluu asiaan, niin huomaan joka kerta saman asian – rakastan luontoa ja olen ulkoilmaihminen. Voin huoletta rankata matkan parhaiksi kokemuksiksi risteilyn Spree -joella ja pitkät kävelyt Tiergarten puistossa.

Matkamme oli Matkavekan järjestämä pakettimatka, johon kuuluivat lennot, majoitus viiden tähden hotellissa, kuljetukset hotelliin ja lentokentälle, suomalaisen oppaan vetämä kiertoajelu, jossa nähtiin tärkeimmät nähtävyydet sekä risteily Spree joella, jonne opas haki meidät hotellista.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=K4U5FaFFYPk?rel=0&controls=0&w=560&h=315]

Risteilyllä oli kiva sää mutta sitten alkoi kevyt sade, mikä on oikeastaan harvinaista Berliinissä, joka on Saksan aurinkoisin kaupunki. Sade antoi syyn ostoksille lähtöön ja siihen se perjantai sitten hyvin huolellisesti kulutettiinkin!

Matkan yksi kohokohdista oli The Store, Soho Housessa. Aivan huippu paikka. Soho housessa on hotelli sekä yksityinen kylpylä ja kuntosali, jota vain jäsenet ja hotellin asiakkaat saavat käyttää. Kylpylässä tehdään kaikille halukkaille hoitoja. Katutasossa on lisäksi The Store, jota ei voi kuvata yhdellä sanalla. Se on kaikille avoin olohuone, jossa voi työskennellä, syödä ja shoppailla. Kaikki on myytävänä mikä näkyy: kirjat, vaatteet, kengät, korut, tuoksut, kosmetiikka, huonekalut, matot, kasvit – kaikki. Interiööri on huipputrendikäs ja tunnelma miellyttävä. Istuimme siellä pitkän aikaa lukien kirjoja (mm. John Lennonin runoja, jotka on kirjannut ylös Yoko Ono – ihana pieni kämmenen kokoinen kirja, jossa oli myös Lennonin piirroksia, mietin miksi en ostanut sitä!). The Store on luultavasti kiinnostavin liike missä koskaan olen käynyt.

Lauantai oli meidän viimeinen päivämme ja päätimme kävellä kukkivan puiston läpi Potsdamer Platzille. Puisto on kaunis lampineen, istutuksineen ja patsaineen. Ihmiset kuntoilevat siellä ja lintujen laulu on huumaavaa.

Berliini on täynnä kulttuuria – konsertteja, musikaaleja, näyttelyitä, museoita ja erilaisia tapahtumia. Kulttuurinnälkäiset eläkeläiset muuttavat nykyään Berliiniin. Natsi-Saksan historia on avoimesti esillä kaupungissa ja siihen liittyviä museoita on paljon sekä ulkona että sisätiloissa. Olen tutustunut niihin aiemmin ja käynyt keskitysleirillä, joten nyt jätin ne väliin ja etsimme muita juttuja.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=oyxT1pkA324?rel=0&controls=0&w=560&h=315]

Maya -näyttely on Martin-Gropius-Bau -museossa 7. elokuuta 2016 asti Lee Miller näyttely päättyy 12. kesäkuuta

Maya näyttely oli huikea ja pani minut ajattelemaan kehon ja kiduttamisen historiaa. Martin-Gropius-Baussa (voi näitä saksalaisia sanoja ja nimiä!) oli myös ihana Lee Millerin valokuvanäyttely, joka taas jotenkin muistutti tämän päivän Instagramia. Ihania mustavalkoisia kuvia. Millerin näyttely on auki 12 kesäkuuta asti.

Lauantaisin kannattaa piipahtaa Winterfedtplazin torilla. Oi että se oli ihana! Söimme siellä kesäkurpitsa- ja kukkakaali pihvejä. (Vaikka pihvi on huono sana. Fritteri on parempi, mutta kysymys on siis kämmenen kokoisista pihvin ja lätyn välimuodoista, jotka tarjotaan jugurttikastikkeen kanssa) Söin siellä myös reissun ainoan makkaran, enkä tietenkään pettynyt. Ostimme mukaan puolikkaan papaijan, limetin ja mansikoita (ja Katri hämmästeli kuinka ostin ne sujuvalla saksan kielellä! Jotain jäi koulusta mieleen!) Söimme ne iltapalaksi hotellissa ja kypsä papaija maistui taivaalliselta. Myynnissä oli myös mm. oliiviöljyjä, hunajaa, koruja, kukkia, leivonnaisia ja ihania suuria yrttinippuja.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=0tXHlU06wpg?rel=0&controls=0&w=560&h=315]

Sunnuntaiaamuna aloin touhuta innokkaasti hotellihuoneessa saadakseni Katrin vahingossa heräämään. Hän on siitä hauska lapsi, ettei suutu moisesta, vaan alkaa nauraa. En kuitenkaan saanut häntä kello kuusi hotellin kylpylään, mutta kahdeksalta pääsin nauttimaan tovin porealtaan lempeydestä. Se oli viimeinen aamumme ja nautimme rauhassa herkkuaamiaisen, jonka jälkeen kävelimme puiston kautta kirpputorille.

Puisto on osa Berliinin kuuluisaa eläintarhaa ja vaikka aita erottaa ne toisistaan kokonaisuus on rakennettu niin, että eläimistä pääsee nauttimaan vaikka ei menisi eläintarhaan sisään.

Kirpputorilla oli paljon astioita, turkkeja ja vanhoja käsityönä tehtyjä liinavaatteita. Suosittelen paikkaa astiafriikeille ja niille jotka haluavat romanttisia, brodeerattuja tai pitsein ja röyhelöin somistettuja lakanoita ja tyynyliinoja.

Hotellilla joimme vielä viimeiset kahvit ja sitten meidät kuljetettiinkin oppaan johdolla, bussilla lentokentälle. Uni maistui taas koneessa ja matka sujui mallikkaasti. Perillä odotti iloinen yllätys, kun tyttäreni oli tullut meitä vastaan.

Suosittelen lämpimästi tällaista valmiiksi järjestettyä matkaa kaikille. On se helppoa, kun kaikki on etukäteen hoidettu. Itse voi keskittyä nauttimaan elämyksistä.

Ensikertaan jäi konsertissa käyminen – joko rockia tai klassista tai ehkä musikaali. Trendikkään Kreutzbergin tutkiminen ja monen ravintolan kokeileminen. ENsi kerralla vuokraan myös fillarin ja ajelen sillä paikasta toiseen.

Kahdeksan parasta oli:

Ensimmäisen päivän kiertoajelu opastuksineen

Puisto

Jokiristeily

The Store

Markthalle Neun torstaiset ruokafestarit

Maya- ja valokuvanäyttely

Valmiiksi järjestetyn matkan helppous

Loistava hotelli ja sen sijainti

Hyvää viikonloppua!

♡

Hanna

Olen aivan koukussa Teemu ja supertähdet -ohjelmaan. Olen nyt kahtena päivänä kotona töitä tehdessäni pitänyt tunnin lounastauon ja katsonut kaksi jo esitettyä jaksoa siitä. Jo alkutunnari on musta ihan huippu! Niin hauskasti toteutettu.

On nastaa päästä kuulemaan näiden urheilun supertähtien elämästä ja nähdä vähän millaisia he ovat rentoina. Ja kuulla siitä maailmasta, joka on mulle niin vieras. Ja vieras se tuntuu olevan urheilutoimittajillekin!! Monta kertaa siellä on sanottu: Olipa hyvä kysymys, miksi toimittajat eivät ikinä kysy tuota!

Jo nyt Mika Häkkisestä on paljastunut ihan uusia puolia ja Kiira Korpi kysyy muilta paljon siitä miltä kilpaurheilun lopettaminen tuntuu ja kuinka siitä selviää – enkä tietysti ihmettele miksi. Varsin viehättävä neito kyllä. Jännää nähdä seuraava jakso, jossa vietetään hänen päiväänsä.

Sitä paitsi ohjelma on hauska. Eilen nauroin vatsa vääränä sitä katsoessani. Toki siellä on herkkiäkin hetkiä, mutta ohjelma ei mässäile eikä ole imelä. Urheilussa on kuitenkin suuria tunteita. Itsellänikin vierähtää monesti kyynel, kun joku voittaa, vaikka istun tukevasti kotisohvalla.

Päivän ruusu siis koko ohjelmalle. Kaikille supertähdille rohkeudesta lähteä mukaan ja ohjelman toteuttajille panostuksesta. Ohjelma näyttää siltä, ettei sitä ole yritetty tehdä mahdollisimman halvalla, mikä on harvinaista tämän hetken ohjelmatarjonnassa minun mielestäni.

♡

Hanna

Parasta matkalle lähdössä on se hetki, kun lentokoneen pyörät irtoavat maasta ja koneen nokka nousee ylös korkeammalle ja korkeammalle. Se on lupaus seikkailusta!

Kaikenlaisia seikkailuita ollaan perheen kanssa matkustettaessa koettu ja lähdön hetkellä olen yleensä aika hermostunut. Onko se matkakuumetta? Varmaan. Mutta rauhoitun oikeasti vasta, kun istun koneessa. Jotenkin aina vähän jännittää se kentällä tapahtuva säätö. Onko liput tai tarkastuskortti puhelimessa? Entä jos puhelimesta loppuu akku? No sitten riittää passi. Onko passi mukana? Loppujen lopuksi kaikki on aina ollut mukana paitsi kaksi kertaa. Toisella kerralla pakotin taksin kääntymään takaisin, kun huulipuna oli jäänyt kotiin ja toisella kerralla oltiin menossa kuvausreissulle ja kuvausvaatteet unohtuivat eteiseen. Silloin ei ehditty palata niitä hakemaan, vaan ostin kentältä vaatteet kuudessa minuutissa!

No tällä kertaa kaikki sujui mallikkaasti ja lyhyt kahden tunnin lento meni musiikkia kuunnellessa ja torkkuessa varsin leppoisasti.

Perillä Berliinissä meitä oltiin vastassa. Tiedättekö, kun siinä tullin jälkeen seisoo aina ihmisiä kyltti kädessä? Joissain on henkilön nimi, joissain yritys. Nyt kyltissä luki Matkavekka ja ihana Marja-Terttu Ruokamo toivotti meidät tervetulleeksi Berliiniin. Sitten hän lähti tarmokkaasti johdattamaan parinkymmenen ihmisen ryhmäämme kohti meille varattua bussia.

On muuten tosi rento tapa saapua uuteen paikkaan, kun joku on vastassa ja kaikki on hoidettu valmiiksi. Normaalisti meillä menee homma niin, että yksi jää ottamaan laukkuja hihnalta ja yksi juoksee autovuokraamoon tai sitten haahuillaan kentällä sinne tänne ja etsitään missä mahtavat olla taksit tai hotelliin vievät shuttlet tai miten pääsee kaupunkiin vievään junaan. Nyt vain käveltiin kyltin ja Marja-Tertun perässä bussiin ja saman tien alkoi matka kohti Berliinin keskustaa ja historiaa ja kaikesta oli huolehdittu etukäteen. Niin rentoa ja helppoa.

Oppaamme on asunut Berliinissä 70-luvulta lähtien. Hän opiskellut valtiotieteitä ja toiminut ulkomaankirjeenvaihtajana vuosikausia sekä kylmänsodan että muurin murtumisen aikaan. Lisäksi hän on koulutukseltaan tulkki ja kaiken tämän tähden hänen tietomääränsä oli kyllä vakuuttava. Oli kiinnostavaa kuunnella faktoja ihmiseltä, jonka tieto on syvällistä. Tieto alkaa elää ja muodostuu kokonaiskuva siitä mitä ja miksi jotain on tapahtunut.

Ihmeen ketterästi iso bussi liikkui siksakkia kaupungissa nähtävyydeltä toiselle. Näimme kaikki Berliinin ’must see’ paikat höystettyinä kiinnostavilla kertomuksilla. Kaikesta mitä näimme matkan varrella saimme kuulla jotakin ja tärkeimmät paikat kävimme katsomassa jalan.

Ilma ei ollut paras mahdollinen, vähän sataa ripotteli, mutta ei se meitä haitannut. Meidän Berliinin monet kasvot -ryhmämatkamme osallistujat olivat kaikki niin ihania ja positiivisia ihmisiä. Pidimme tervetulleen pienen kahvitauon yhdentoista aikaan lähellä Branderburgin porttia. Halukkaat saivat maistaa paikallista herkkua currywurstia, jossa grillatun makkaran kanssa tarjotaan currylla maustettua tomaattikastiketta. Oppaamme varasi annokset valmiiksi jo bussimatkan aikana. (Berliinin matkaa ei voi tehdä kunnolla, jos ei syö makkaraa. Saksalaiset makkarat ovat taivaallisia ja jotain aivan muuta kuin kaukaiset suomalaiset sukulaisensa)

Reippaasti lähdimme kahvitauon jälkeen tutustumaan jalan moniin keskeisiin nähtävyyksiin Berliinin historiallisessa keskustassa.

Oli hienoa päästä tutustumaan heti aluksi kaupunkiin niin tyhjentävästi. Aikaa ei mennyt hukkaan ollenkaan, kun päästiin heti asiaan. Lopuksi siinä yhden aikaan olimme hotelilla, joka oli aivan kaupungin keskustassa ja jonka takapihalta pääsi upeaan puistoon. Käytännössä koti kaupungin keskustassa, järven rannalla. (Ei kyllä ollut järveä, mutta Spree joki oli)

Berliinin Intercontinental on viiden tähden hotelli, jossa meitä kohdeltiin viiden tähden arvoisesti. Huone oli tilava ja ihana, sängyissä oli perinteiseen saksalaiseen tyyliin jättimäisen pehmeät ja muhkeat untuvatyynyt ja -peitot ja kylpyhuone oli yksiön kokoinen! Ja mikä parasta kylpyammeen (jonne emme lopulta ikinä ehtineet) lisäksi kylpyhuoneessa oli suihku erikseen, sekä suurentava valaistu peili.

Torstaina ehdimme vielä tehdä vaikka mitä. Kävelimme viiden minuutin matkan päähän trendikkääseen kauppakeskus Bikini Berliiniin. Matkalla ohitimme kuuluisan Berliinin eläintarhan portit.

Bikini Berlin on täynnä ihania kauppoja, joista yksikään ei oikeastaan ole tuttu entuudestaan. Se on parasta. Haluan nähdä ja ostaa uusia juttuja joita ei saa kotoa. Lounaaksi söimme Bikinissä falafelejä, punajuurisalaattia ja kukkakaalicouscousia.

Illan suussa lähdimme Kreutzbergiin Markthalle Neunin streetfood tapahtumaan, joka on torstaisin klo 17.00-22.00. Se oli napakymppi valinta! Aivan mielettömän hyvä meininki ja fiilis siellä. Ja tietysti siellä kävi myös hauska pikku sattumus. Juuri kun olimme Katrin kanssa haukkaamassa erikoista ja hyvää Venetsuelasta kotoisin olevaa täytettyä arepas-leipää, tuli paikalle kuvausryhmä ja kas niin pääsimme mukaan Netflixin kokkiohjelmaan! Kansainvälinen läpimurtomme on vain ajan kysymys!

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=EnwYxjPwYvs?rel=0&controls=0&w=560&h=315]

Pieni video ruokafestivaalilta. Kova puheensorina kertoo iloisista ihmistä, vaikka vähän häiritseekin selkeästi mun puhumista!

Illalla olimmekin aivan poikki mutta vierailu hotellin hulppeassa spassa sai elämän taas kohdilleen ja uni tuli saman tien kun pään painoi tyynyyn.

Hotellin aamiainen oli viiden tähden väärti. Pelkästään müslejä oli kymmentä sorttia, leivät, leikkeleet ja juustot hyvin edustettuina ja keittiömestari valmisti kananmunista kaikkea mitä ikinä keksit pyytää.

En ole koskaan oikein ymmärtänyt alkoholin nauttimista aamuisin, mutta jostain sain päähäni, että nyt juomme kuohuviiniä aamiaisella! Tarjoilijat toivat kaikki juomat pöytään, siis kahvin, teen, veden ja tuoremehut, mutta kuohuviini oli pöydässä josta haettiin juomaa itse. Kävelin sinne ja katsoin pulloja. Avatussa pullossa oli korkki, joka piti kuplat juomassa. Olin jo tarttumassa pulloon, kun tajusin ettei minulla oli hajuakaan kuinka korkki toimii. Pieni ahdistus hiipi myös mieleeni – onko ok jos alan nyt tässä kuohujuomaa itse kaatelemaan, kun kaikki muu juoma tuodaan nokan alle? Näin jo silmissäni, kuinka sählään korkin kanssa ja kohta juoma suihkuaa kuin formuloiden palkintopallilla keskellä aamiaishuonetta kastellen asiakkaat, juustot, leivät ja lattian… pakenin paikalta. Menin tarjoilijan luo ja kysyin voisiko hän auttaa minua ja kaataa kaksi lasia samppanjaa, koska pullonkorkki oli niin pelottava. Pian olivat lasit edessämme ja kiitellessäni tuo ihana nainen sanoi vain, että hänen tehtävänsä on pitää meistä huolta ja hän tekee sen ilomielin. Jos jotain on tähän ikäänsä oppinut niin sen, että kannattaa kertoa olevansa avuton. Apu tulee nopeasti ja sen antaja saa kokea myös mielihyvää.

Ensimmäinen aamu hotellissa alkoi siis kuohuvalla ja kuinka reissu jatkui ja parhaat menovinkit Berliiniin kerron loppuviikosta täällä. Ensin täytyy hiukan sulatella kokemuksia ja selata yli tuhat valokuvaa!

Tschüss!

🇩🇪

Ja iloa päivään!

♡

Hanna

Kevät on sekä pihahommien että huonekasvien huollon kannalta kaikkein kiireisintä aikaa. Ja jotta ette luulisi minun olevan joku guru tässä lajissa, voin paljastaa, että olen ollut mielettömän laiska hoitamaan huonekasveja. Olen sellainen pidä, anna kukoistaa ja heitä pois -tyyppi. Mutta sittenpä tulikin tiukka paikka eteen, kun tyttäreni kotona alkoi putkiremontti. Hän toi minulle hoitoon kaikki huonekasvinsa ja niitä oli ihan reipas määrä. Pelotti että kaikki kunnioitus menee, jos töppään ja kasvit kuolevat tai eivät kasva ja kukoista. Kaikki meni onneksi hyvin ja kasvit ovat jo kotiutuneet remontoituun kotiinsa yhtä lukuun ottamatta.

Itse asiassa sain kasvi-inspiraation tästä kasvien vierailusta. Vuosiin minulla ei ole ollut suuria huonekasveja, mutta huomasin saavani tavattomasti iloa, kun tuijottelin tyttäreni tyräkin kasvamista ja pian huomasin valokuvaavani jokaista uutta lehteä tai muuta kasvua, jonka arvokkaat vieraani saivat hoidossani aikaan.

Tyttäreni Hibiscus eli kiinanruusu on vielä meillä. Se on ollut vähän liian pienessä ruukussa ja kuivahtanut välillä ja se mokoma ei ole kukkinut kertaakaan. Yritystä on kyllä ollut mutta tulos on ollut pyöreä nolla. Kukat ovat kuivuneet ja muumioituneet eivätkä ole lainkaan auenneet. Päätin tehdä asialle jotain, ennen kuin kaunotar viedään takaisin omaan kotiinsa. Ryhdyin ruukkujenvaihtoon ja lannoituspuuhiin.

Ensimmäiseksi piti vaihtaa sille isompi ruukku. Upotin kasvin vanhassa ruukussaan vesiastiaan vuorokaudeksi ja kävin ostamassa uuden isomman ruukun. (Otin oikein mitat vanhasta ruukusta, että takuulla tulee suurempi kaupasta mukaan. Silmä nimittäin pettää helposti, sen olen oppinut jo kauan sitten.)

Uuden ruukun pohjalle, reiän päälle, laitoin simpukan salaojaksi ja sitten uutta multaa ruukkuun ja kiinanruusu juuripaakkuineen uuteen kotiin. Kasvi irtosi vanhasta ruukusta helposti, koska se oli hyvin kostunut. Sitten lisää uutta multaa juuripaakun ympärille ja päälle tiiviisti, mutta ei liian tiukaan. Lopuksi painoin multaan kukkiville kasveille tarkoitettuja Substral kasviravinnepuikkoja. Rakkautta ja Substralia tosiaankin sillä juttelin kukalle kokoajan ruukkua vaihtaessani, ettei se vaan suuttuisi, vaan päinvastoin ilahtuisi ja vihdoin kukkisi minullekin, ennekuin se muuttaa takaisin tyttäreni luokse. Puikot jaksavat lannoittaa Hibiscusta nyt kaksi kuukautta, joten annan puikkoja kasvin mukaan, kun se lähtee meiltä pois. (Liimasin myös ruukun pohjaan teipin johon merkitsin lannoituspäivämäärän)

Samalla, kun kerran ryhdyin ruukunvaihtoon, tein myös uuden orkideaistutuksen. Minulla oli kaksi valkoista orkideaa ennestään mutta ostin kaksi lisää ja istutin ne pitkänomaiseen lasiastiaan. Istutus oli aika hankala homma, kun orkideamulta on niin karkeaa eikä oikein pysy juurissa kiinni. Se oli sellaista sotkuista taistelua eteisen lattialla, mutta sain kuin sainkin ne ihanasti vierekkäin kaikki neljä.

Orkidea on yksi suosikeistani ylitse muiden. Opin siihen kotona, äiti rakastaa niitä. En jaksa odottaa että ne kukkisivat koskaan uudelleen, vaan vaihdan niitä sitä mukaan, kun ne lakkaavat kukkimasta. Vain kerran olen jaksanut odottaa uutta kukintaa ja olihan se mielettömän hienoa. En myöskään yleensä lannoita niitä, mutta nyt sen tein. Orkideoille on omat ravinnepuikot jotka kestävät kaksi kuukautta, mutta läpinäkyvän istutusastian tähden valitsin nestemäisen ravinteen, joka sekoitetaan kasteluveteen. Ihanaiseni ovat viihtyneet erittäin hyvin keskenään ja kukat ovat säilyneet pitkään, joten ravinne toimii hyvin. Suihkuttelen lehdille lisäksi Substral lehtisuihketta, joka pitää lehdet kiiltävinä ja tuo kosteutta kasville. Samalla muuten juttelen niille ja kehun kuinka kauniita ne ovat. (Välillä, kun teen töitä kotona, en muille puhukaan!)

Hyvän hoidon annoin vielä nuorimman tyttäreni huoneessa asuvalle kentiapalmulle. Sekin sai uuden isomman punasaviruukun kaupan muoviruukun sijaan. Sen juurelle työnsin Substral lannoitekäpyjä. Lannoitekävyt näyttävät vähän linnunruualta mutta ovat kasvienruokaa. Ja niistä on iloa peräti puoleksi vuodeksi kerrallaan. Ja puolen vuoden kuluttua onkin jo talvikausi, eikä lannoitusta tarvita. Kentiapalmu on siitä hassu kasvi, että se on meillä suosittu huonekasvi, mutta Australian Lord Howen saarella, josta se on kotoisin ja jossa se luonnonvaraisena kasvaa, se on luokiteltu kasvuympäristössään uhatuksi lajiksi.

Fiikukseni on uusi. Ostin sen koska en voinut olla ostamatta sitä tässä keväthuumassani. Onhan sen kierteinen varsi ja vihreä latvus aivan mielettömän upeat. En alkanut vaihtaa sille ruukkua, mutta kastelin hyvin ja työnsin kahden kuukauden ravinnepuikkoja multaan. Puikkojen lukumäärä riippuu ruukun koosta. Kun halkaisija on 30 cm tarvitaan vähintään viisi puikkoa. Limoviikunat tuppaavat kuolemaan talvisin, mutta tämä on niin kaunis, että teen kaikkeni, että se kestäisi talven pimeän ajan hyvin. Pyyhin myös fiikukseni lehdet kostealla liinalla ja suihkutin niihin Substral lehtikiiltoa. Lehtikiilto, on upea aine, sillä saa kasvit näyttämään todella upeilta. Pölyjen pyyhkiminen ensin on tärkeää ja joskus kannattaa viedä viherkasvit ihan reippaasti suihkuun ja sitten kuivata lehdet ja lopuksi suihkuttaa kiilto lehtien pintaan.

Ja katsokaa mitä tapahtui!! Ihan hibicus – me tehtiin se! Jos tuo ei aukea, niin sitten ei mikään!

Kukkivaa ja vihertävää kevättä ja kesää! Hoitakaa kasveja rakkaudella, niin ne kukoistavat ja itsekin kukoistaa, koska siitä hommasta saa niin paljon iloa! Lisätietoa lannoittamisesta ja kasvienhoidosta saat täältä

♡

Hanna